1. Hirvi (Alces alces) Kuva: Markku Pirttimaa

1. Hirvi (Alces alces) Kuva: Markku Pirttimaa

Kuva: Markku Pirttimaa 1. Hirvi (Alces alces) Hirvi on suurikokoisin hirvieläin ja samalla Suomen suurin nisäkäs. Hirviä esiintyy koko maassa metsäisillä seuduilla. Hirven säkäkorkeus vaihtelee 170 210 cm välillä, ruumiin pituus voi olla suurimmillaan 300 cm. Hirvien paino vaihtelee paljon iästä ja sukupuolesta riippuen. Hirvinaaraat eli lehmät painavat tavallisesti korkeintaan 450 kg, mutta suurimmat hirviurokset eli sonnit voivat olla jopa 700 kg painoisia. Hirvet ovat sorkkaeläimiä. Jäljet ovat noin 12 16 cm pitkät. Hirvet syövät monipuolista kasviravintoa: puiden ja pensaiden oksia ja versoja, varpuja ja heinäkasveja. Ravinnoksi kelpaa etenkin pihlaja, haapa, pajut, koivut ja erityisesti talvisin männyt. Ravinto vaihtelee vuodenajan mukaan. Hirvien kiima-aika on syys-lokakuussa. Naaraat vasovat touko-kesäkuussa ja saavat tavallisesti 1 2, joskus myös 3 vasaa. Vain hirvisonneilla on sarvet, jotka voivat olla leveät lapiosarvet tai kapeat hankasarvet tai niiden välimuoto. Hankasarvisuus on Suomessa nykyisin huomattavasti yleisempää. Hirvisonnit pudottavat sarvensa talven aikana ja kasvattavat uudet sarvet joka vuosi. Hirvi on taloudellisesti tärkein riistaeläimemme. Hirven metsästykseen vaaditaan pyyntilupa. Metsästysaika vaihtelee sen mukaan, tapahtuuko metsästys Lapissa vai muualla maassa ja metsästetäänkö hirviä pellolta vahtimalla vai ajamalla tai koiran avulla. Hirven jäljet

2. Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) Kuva: Kimmo Pöri

Kuva: Kimmo Pöri 2. Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) Valkohäntäpeura on tuotu Suomeen riistaeläimeksi Pohjois-Amerikasta 1930-luvulla. Valkohäntäpeurasta käytetään myös nimiä valkohäntäkauris ja laukonpeura. Valkohäntäpeura on keskikokoinen hirvieläin, jonka säkäkorkeus on 90 130 cm, pituus 150 180 cm ja paino 50 130 kg. Urokset eli pukit ovat kookkaampia kuin naaraat. Valkohäntäpeuralla on keskimittainen häntä, joka on yläpuolelta tumma ja alapuolelta vaalea. Juostessaan valkohäntäpeura nostaa hännän pystyyn, jolloin hännän valkea alapuoli näkyy hyvin. Vain uroksilla on sarvet, jotka vaihtuvat vuosittain. Valkohäntäpeurojen sorkanjälki on noin 7 12 cm pitkä. Valkohäntäpeurat syövät kasviravintoa: ruohovartisia kasveja, puiden ja pensaiden versoja, varpuja sekä oraita ja viljaa, jos niitä on saatavilla. Valkohäntäpeuran kiima-aika on loppusyksyllä, marraskuun tienoilla. Naaraat synnyttävät touko-kesäkuussa 1 2, joskus 3 vasaa. Valkohäntäpeurat ovat suhteellisen yleisiä Oulun eteläpuolella, kanta painottuu maan länsiosaan. Ne elävät viljelysalueiden tuntumassa metsissä. Valkohäntäpeura on luokiteltu vieraslajiksi, sillä se on ihmisen toimesta tuotu Suomeen ja se on näin ollen levinnyt luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle. Valkohäntäpeurasta käytettävä nimitys laukonpeura viittaa Vesilahdella sijaitsevaan Laukon kartanoon, jon- Valkohäntäpeuran jäljet ne ensimmäiset Suomeen tuodut valkohäntäpeurat sijoitettiin. Valkohäntäpeurojen metsästysaika on syyskuun loppupuolelta tammikuun loppuun. Pyyntiin tarvitaan pyyntilupa.

3. Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) Kuva: Mikko Rautiainen

Kuva: Mikko Rautiainen 3. Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) Metsäpeura on keskikokoinen, Suomen alkuperäislajistoon kuuluva hirvieläin. Metsäpeura on peuran alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Venäjällä. Metsäpeuran säkäkorkeus on 85 120 cm, pituus 185 220 cm ja paino 50 150 kg. Naaraat eli vaatimet ovat pienempikokoisia kuin urokset eli hirvaat. Muista hirvieläimistä poiketen myös metsäpeuranaarailla on sarvet. Sarvet ovat suurikokoiset ja runsaasti haaroittuvat. Metsäpeura on muiden hirvieläinten tapaan sorkkaeläin, jonka sorkanjälki on 10 12 cm pitkä. Metsäpeura muistuttaa ulkonäöltään poroa, joka on tunturipeuran kesytetty muoto. Tunturipeura on metsäpeuran tavoin peuran alalaji. Metsäpeurojen kiima-aika on syys-lokakuussa. Naarat synnyttävät touko-kesäkuussa tavallisesti vain yhden vasan, harvoin kaksi. Metsäpeurojen ravinto koostuu erilaisista maajäkälistä ja puilla kasvavista naavoista ja lupoista sekä muusta kasviravinnosta. Myös sienet kelpaavat ravinnoksi. Ravinto vaihtelee vuodenajan mukaan. tykankaat. Metsäpeuroja esiintyy Suomessa erillisissä populaatioissa Kainuussa, Suomenselällä ja Ähtärissä. Metsäpeurakantaa on turvattu ja tullaan myös jatkossa turvaamaan palautusistutusten avulla. Metsäpeura on harvinainen riistaeläin, jota metsästetään vuosittain vain pieniä määriä. Metsästysaika Video metsäpeurasta Metsäpeuran elinympäristöä ovat kesäisin reheväkasvuiset suomaat ja talvisin jäkälää kasvavat mänon syyskuun loppupuolelta tammikuun loppuun ja pyyntiin vaaditaan pyyntilupa.

4. Karhu (Ursus arctos) Kuva: Hannu Huttu

Kuva: Hannu Huttu 4. Karhu (Ursus arctos) Karhu on Euroopan suurin petoeläin ja Suomen kansalliseläin. Karhu on suuri petoeläin, jonka säkäkorkeus on 80 125 cm, pituus 135 250 cm ja paino 60 300 kg. Urokset ovat suurempia kuin naaraat. Karhulla on suurimmat jäljet kaikista maamme luonnonvaraisista eläimistä. Takakäpälän jälki on 18 25 cm, etukäpälän 12 15 cm. Karhu on kaikkiruokainen eläin, jonka ravinto koostuu mm. marjoista, viljasta, kalasta, hyönteisistä, linnuista ja nisäkkäistä. Karhu kykenee saalistamaan isokokoisiakin eläimiä ja sille kelpaavat myös haaskat. Suurin osa karhun ravinnosta on kuitenkin muuta kuin lihaa. Karhut saavuttavat sukukypsyyden 3 5 vuoden iässä. Karhujen kiima-aika on kesällä. Karhulla on viivästynyt sikiönkehitys, mikä tarkoittaa sitä, että hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohdun seinämään vasta syksyllä eikä heti kesällä parittelun jälkeen. Pennut, joita on tavallisesti 1 2, joskus myös 3 tai 4, syntyvät talvipesään tammi-helmikuussa. Karhunaaraat saavat pentuja tavallisesti 2 4 vuoden välein. Karhuja esiintyy Ahvenanmaata lukuun ottamatta koko Suomessa, kanta on vahvin maan itäosissa ja Lapissa. Karhujen elinympäristöjä ovat metsät ja suot. Karhut nukkuvat talvisin talviunta. Karhu on aina rauhoitettu. Sitä voidaan metsästää poronhoitoalueella maa-ja metsätalousministeriön määräämällä kiintiöllä ja muualla Suomessa poikkeusluvalla. Karhun jäljet ja ääni

5. Kettu (Vulpes vulpes) Kuva: Hannu Huttu

Kuva: Markku Pirttimaa 5. Kettu (Vulpes vulpes) Kettu on koko Suomessa tavattava koiraeläin. Kettu on helppo tunnistaa sen punertavan ruskeasta turkista, tuuheasta hännästä ja pystyistä korvista. Ketun ruumiin pituus on 56 75 cm ja paino noin 3 10 kg, keskimäärin 5 6 kg. Koiraat ovat hieman naaraita suurempia. Ketun turkki on pääosin punertavan ruskea, kaula ja rinta ovat vaaleat ja raajat edestä tummat. Ketun häntä on huomattavan tuuhea ja tavallisesti valkokärkinen. Ketun jälki on munanmuotoinen, noin 5,5 x 4 cm kokoinen. Kettu on kaikkiruokainen. Ketut saalistavat pikkunisäkkäitä, lintuja, sammakkoeläimiä ja selkärangattomia. Myös siemenet, munat, marjat ja haaskat kelpaavat ravinnoksi. Voi aiheuttaa vahinkoa linnuille saalistamalla poikasia ja syömällä munia. Kettu saa keskimäärin 3 5 pentua, jotka syntyvät touko-kesäkuussa. Kettu synnyttää poikaset pesäkoloon. Pesäkoloksi kelpaavat esimerkiksi mäyrien vanhat pesäluolastot ja erilaiset luonnon muovaamat onkalot, mutta kettu voi kaivaa pesänsä myös itse. Ketun levinneisyys kattaa koko Suomen, tiheimmillään kanta on maan lounaisosissa. Elinympäristöksi kettu kelpuuttaa monenlaiset ympäristöt ja sitä tavataankin niin kaupungeissa kuin tuntureilla. 1900-luvun alkupuolella kettu oli arvokas turkiseläin. Nykyisin sitä met- Ketun jäljet sästetään riistanhoidollisista syistä. Ketun pyyntiaika on syksystä kevääseen. Tarkka pyyntiaika on eri Lapin maakunnassa ja muualla maassa.

6. Supikoira (Nyctereutes procyonoides) Kuva: Vastavalo

Kuva: Vastavalo 6. Supikoira (Nyctereutes procyonoides) Supikoira on Aasiasta kotoisin oleva vieraslaji, jota nykyisin tavataan maassamme yleisesti pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Supikoira on keskikokoinen koiraeläin, jonka ruumiin pituus on noin 47 70 cm ja paino 3 9 kg. Turkki on mustan, harmahtavan ja ruskean kirjava. Kuono on pitkä ja kasvoissa on musta kasvonaamio. Häntä on keskimittainen ja jalat ovat suhteellisen lyhyet. Supikoiran jälki on noin 4 5 cm kokoinen. Se muistuttaa ketun jälkeä, mutta varvasanturat ovat enemmän erillään keskusanturasta kuin ketulla. Supikoira on kaikkiruokainen. Se syö monenlaista kasviravintoa ja selkärangattomia, jyrsijöitä, sammakoita, kaloja, linnunmunia ja poikasia. Myös haaskat kelpaavat ravinnoksi. Supikoira synnyttää tavallisesti 6 10 pentua toukokuussa. Supikoira pesii ketun tavoin pesässä, joka voi olla mäyrän tai ketun vanha pesäkolo. Supikoiran levinneisyys kattaa melkein koko Suomen pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Supikoira on alun perin tuotu Eurooppaan Aasiasta turkiseläimeksi. Suomeen se saapui kaakosta 1930-luvun aikana. Supikoira on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Supikoiraa saa metsästää läpi vuoden, mutta naarasta, jolla on pentue, ei saa tappaa 1.5. 31.7. välisenä aikana. Supikoiran ja muiden koiraeläinten ääniä

7. Metsäjänis (Lepus timidus) Kuva: Markku Pirttimaa

Kuva: Markku Pirttimaa 7. Metsäjänis (Lepus timidus) Metsäjänis on nimensä mukaisesti metsissä viihtyvä jäniseläin, jonka tunnistaa talviaikaan valkeasta turkista. Metsäjäniksen ruumiin pituus on noin 50 60 cm ja paino 3 5 kg. Metsäjänisnaaras on tavallisesti kookkaampi kuin uros. Metsäjänis vaihtaa talviturkin, joka on lähes kauttaaltaan vaalea. Vain korvien kärjet pysyvät tummina läpi vuoden. Metsäjäniksen lyhyt töpöhäntä on vaalea myös kesäturkissa. Metsäjäniksen takajalat ovat isot ja vahvat. Metsäjänis pystyy levittämään takakäpälien varpaat haralleen lumikengäksi, jonka kantaa jänistä hyvin sen liikkuessa hangella. Metsäjänis on kasvinsyöjä. Se käyttää ravinnokseen mm. lehtipuiden kuorta ja pieniä oksia, kesäisin myös ruohovartisia kasveja ja varpuja. Metsäjänis saa vuosittain 2 3 poikuetta, joissa on 1 8 poikasta. Lisääntymiskausi on helmikuusta elokuuhun. Metsäjänikset pesivät tiheän kasvillisuuden seassa ja talvisin lumikuopissa. Ne voivat myös ottaa käyttöönsä valmiita koloja tai kaivaa matalia käytäviä. Metsäjäniksiä tavataan kaikkialla Suomessa. Elinympäristön suhteen metsäjänikset eivät ole erityisen vaateliaita: ne viihtyvät erityises- ti metsissä, mutta myös aukeiden reunamailla. Metsäjäniskanta voi vaihdella voimakkaasti vuodesta toiseen johtuen esimerkiksi kantaa harventavista taudeista. Metsäjäniksen jäljet Metsäjänis on Suomen metsästetyin laji. Metsästys on sallittu syyskuun alusta helmikuun loppuun.

8. Näätä (Martes martes) Kuva: Hannu Huttu

Kuva: Hannu Huttu 8. Näätä (Martes martes) Näätä on havumetsien ketterä petonisäkäs, joka on aktiivinen hämärässä ja yöaikaan. Näätä on keskikokoinen näätäeläin, jonka ruumiin pituus on noin 40 60 cm ja paino 0,7 2 kg. Näädän häntä on 20 30 cm pitkä ja tuuhea. Koiraat ovat suurempia kuin naaraat. Turkki on tumman ruskea lukuun ottamatta kurkun ja rinnan kellertävää laikkua. Näädän jäljet ovat puoliympyrän muotoiset, joissa on viisi varvasanturaa. Naaraan etukäpälät ovat n. 4,5 x 4 cm ja takakäpälät 4 x 4 cm kokoiset. Koiraan etukäpälät ovat hieman suuremmat, noin 7 x 5 cm ja takakäpälät 5 x 5 cm. Käpälissä on terävät kynnet. Näätä on monipuolinen lihansyöjä, joka pyydystää mm. pikkujyrsijöitä, lintuja, oravia ja monia selkärangattomia. Myös linnunmunat, haaskat, marjat ja sienet kelpaavat ravinnoksi. Näätä parittelee kesällä, mutta sikiönkehitys alkaa vasta noin 6 kuukautta myöhemmin. Poikaset syntyvät täten keväällä ja niitä on tavallisesti 2 5. Näätä pesii ontoissa puissa ja kallionkoloissa, ne voivat myös käyttää esimerkiksi oravien pesiä ja palokärkien tekemiä koloja pesäpaikkanaan. Näätä on havumetsien asukki, joka viihtyy erityisesti mäntymetsissä. Näätää tavataan lähes koko Suomessa ulkosaaristoa ja Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Näädän havaitseminen voi olla hankalaa, sillä se on hämärä- ja yöeläin. Näätä oli aikoinaan merkittävä turkiseläin, mutta nykyisin sitä metsästetään lähinnä riistanhoidollisista syistä. Metsästys on sallittua marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Näädän jäljet