Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin Psykologian tutkimuskurssin työ Pyry Möttönen Janne Santala Toni Kangas 2.2.11
1. Johdanto Alkoholi ja sosiaaliset suhteet. Alkoholijuoma eli väkijuoma on etanolia sisältävä juoma. Alkoholijuomien etanoli toimii päihteenä, jolla on keskushermostoa lamaannuttava vaikutus. Etanoli toimii myös säilöntäaineena ja liuottimena ja käymisen tuottamat muut aineet antavat juomalle sille erityisen maun. Alkoholin nauttiminen on maailmanlaajuisesti erittäin yleistä, ja sitä tavataan kaikenlaisissa kulttuureissa usein seurustelujuomana. Alkoholijuomat ja niihin liittyvät perinteet ovat usein eri kansakuntien kulttuureiden tärkeitä osia ja kuuluvat erityisenä osana juhliin ja tapahtumiin. 2. Tutkimusongelma, tutkimustehtävä Tutkimme alkoholin vaikutusta sosiaalisiin suhteisiin. Oletamme, että nuorten alkoholin käytöllä on vaikutusta heidän sosiaaliseen elämäänsä. Teimme kyselyn internettiin 1-3 vuositason opiskelijoille, jossa kävimme läpi heidän alkoholin käyttöä tällä hetkellä. 3. Tutkimusmenetelmät Kysely internettiin, jonka jaoimme Facebookissa kaikille 1-3 vuositason opiskelijoille. Perustelumme tähän tutkimusmenetelmään on, että saamme tämän kyselyn helpommin kaikkien tietoon netin kautta kuin normaaleilla kyselyillä. 4. Tutkimustulokset 47 3 Poikia Tyttöjä Kaavio 1. Tutkimukseen osallistuneiden sukupuolijakauma prosentteina ilmaistuna. (Sukupuoli).
3 2 34 34 1 8 12 Poikia Tyttöjä 2 1. vuositaso 2.vuositaso 3.vuositaso Kaavio 2. Tutkimukseen osallistuneiden sukupuolijakauma vuositasoittain prosentteina ilmaistuna. Suurin osa osallistujista oli toisen vuositason opiskelijoita, koska suurin osa kavereistamme ovat toisen vuositason opiskelijoita. 49 4 42 4 3 2 Poika Tyttö 1 4 Kyllä Ei Kaavio 3. Alkoholinkäyttö sukupuolittain prosentteina ilmaistuna. Suurin osa pojista ja tytöistä käyttävät alkoholia. Tämä on hyvin huolestuttavaa, sillä lapsista tulee epämuodostuneita alkoholin käytön ansiosta.
9 8 7 6 4 92 8 Kaverit Perhe Riippuvuus Hauskanpito Sarja1 Kaavio 4. Alkoholinkäytön perusteluita prosentteina ilmaistuna. Suurin syy alkoholin käyttöön ovat juhlat. 9 8 7 6 4 8 11 4 Mieto Vahvat Molemmat Sarja1 Kaavio. Alkoholin käyttö juomien vahvuusasteiden mukaan prosentteina ilmaistuna. Selvästi voimme havaita, että suurinosa nuorista käyttää sekä mietoja, että vahvoja
3 2 1 33 34 4 1 13 Sarja1 Kaavio 6. Alkoholin käytön yleisyys prosentteina ilmaistuna. Useimmat käyttävät joka viikonloppu. Selkeästi voimme kertoa, että suurin osa käyttää pari kertaa kuukaudessa alkoholia. 24 76 Kyllä Ei Kaavio 7. Alkoholin käyttö sosiaalisiinsuhteisiin prosentteina ilmaistuna. Alkoholi vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin, ja kuten kaaviosta näkyy suurin osa on kokenut sen vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiinsa.
4 4 3 2 1 47 Saanut kavereita 7 Menettänyt kavereita 22 Johtanut ongelmiin 13 Ei mitenkään 11 Jollain muulla tavalla Kaavio 8. Alkoholin vaikutus sosiaalisiin suhteisiin eri tavoin prosentteina ilmaistuna. Alkoholi on vaikuttanut selvästi sosiaalisiin suhteisiin, kuten kyseisestä kaaviosta näkyy. Suurin osa on kokenut sen helpottaneen sosiaalisien suhteiden luomista, kokevat saaneensa kavereita sen avulla.. Tutkimustulosten arviointi Tutkimukseemme osallistui poikia 28 ja tyttöjä 32 eli yhteensä 6 nuorta. Tutkimus tuloksemme pätevät vain Lohjan seudun nuorisoa, joten tästä ei voi päätellä koko suomen nuorison alkoholin käyttäytymistä. Kaikki eivät vastanneet kuitenkaan todenmukaisesti vaan huumorilla kyseiseen kyselyyn. Mutta hypoteesimme mukaan saimme melko oikeanlaisen kuvan näkemästämme nuorison alkoholin käytöstä ja sen vaikutuksista. Kyselyn suoritus oli melko yksinkertainen Internetin välityksellä. 6. Yhteenveto Suurin osa kyselyyn vastanneista käytti alkoholia ja useimmilla käyttäjistä syynä oli juhliminen, ja totesimme myös, että alkoholi on suurimmalla osalla vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin tavalla tai toisella.
Liitteet: Kyselylomake 1. Sukupuoli? Tyttö [ ] Poika [ ]. 2. Vuositaso? 1 [ ] 2 [ ] 3 [ ]. 3. Käytätkö alkoholia? Kyllä [ ] Ei [ ]. Jos vastaat ei hyppää kysymykseen 6? 4. Miksi käytät alkoholia? Kaverit käyttää [ ] Perheessä käytetään [ ] Riippuvuus [ ] Hauskanpito [ ] Muu syy.. Mitä alkoholituotteita käytät? Mietoja [ ] Vahvat [ ] Molempia [ ] 6. Kuinka usein käytät alkoholia? Kerran viikossa [ ] Parikertaa kuukaudessa [ ] Pari kertaa vuodessa [ ] Satunnaisesti [ ] Joku muu, mikä? 7. Onko alkoholin käyttö vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiisi? Kyllä [ ] Ei [ ]. 8. Millä tavalla se on vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiisi? (ympyröi yksi tai enemmän.) a) Saanut lisää kavereita. b) Menettänyt kavereita. c) Johtanut ongelma tilanteisiin. d) Ei mitenkään. e) Jollain muulla tavalla, miten?.