Sanasa kokonen kaupunkilehti jo vuodesta 2001 KEVÄÄN ODOTETUIN LASTENKONSERTTI! Palikka-kiertue nyt VARKAUDESSA! PE klo 18.

Samankaltaiset tiedostot
VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Hyvinvointi ja liikkuminen

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

Kulttuuri osana sote-uudistusta Taru Tähti Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke Etelä-Savon maakuntaliitto

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA

Minun arkeni. - tehtäväkirja

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Nummelan Palloseura ja Vihdin kunta yhdessä rakentamassa aktiivisten ihmisten Vihtiä. Timo Tuomi kehittämispäällikkö Nummelan Palloseura

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

Jytyn Itä-Suomen alueen Työhyvinvointipäivät

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Bussiin nousulista ==============

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

Aikataulu voimassa alkaen W W W W W W W W W

LASTEN LIIKUNNAN OHJAAJAKOULUTUS

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

OKM:n seuratuen haku

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Kämmenniemen koulupolku

Monialainen yhteistyö

Kyläsuunnitelma Siikamäki-Peiposjärvi Valtakunnallinen vuoden kylä 2008

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

Sanasa kokonen kaupunkilehti jo vuodesta 2001 PIEKSÄMÄKI Toyota HIACE 2.5 D4D

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti

Kiekko-Espoo seurayhteisö

velut Kotipal Vetrea

Apua, tukea ja toimintaa

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT

PÄIJÄT-HÄMEEN TERVEYSLIIKUNTASTRATEGIA

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl älykäs kunta

Koulp 7:55 X X X X X X X X X X X X

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

Henkilöstöliikuntabarometri

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Sanasa kokonen kaupunkilehti jo vuodesta 2001 Valitse 2 Maksa 1 alk. 59 Samat lisäominaisuudet kummassakin parissa

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten fyysinen aktiivisuus

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

Transkriptio:

KESKIVIIKKO 15.3.2017 ENSIAPUkoulutus (+ Trafipäivä) Varkaudessa 27. ja 27.-28.3. Itä-Suomen ENSIAPUkoulutus 040 756 6330 koulutus@ea-koulutus.fi www.sinunsavo.fi Nro 12/2017 Arjen nainen edustajistoon! Erja Ovaskainen palveluesimies/ varatyösuojeluvaltuutettu Leppävirta, Itä-Suomen vaalipiiri 34 Erjaa tukemassa Sirkka Alanen ja Mervi Ilonen Äänestä sähköisesti 13.-28.3.2017 tai postita viimeistään 22.3.2017. Ehdokas maksaa itse mainoksen. OSALLISTU OIKEESTI! Sote-ilta 21.3.2017 klo 17.30 Warkaus-salissa Kaikille avoin tilaisuus. Tervetuloa kuulemaan Varkauden kaupungin soten ajankohtaisista kuulumisista. Lisäksi ohjelmassa tietoiskut harmaakaihin ja ihosyövän oireiden tunnistamisesta ja hoidosta. SOTE-ILLAN OHJELMA: Soten ajankohtaiset kuulumiset: Sote-johtaja Seppo Lehto Harmaakaihin oireet ja hoito: Silmätautien Ylilääkäri Juha Lappalainen Ihosyövän oireet ja hoito: Ihotautien professori Ilkka Harvima. Mitä rokotteita ikääntyville?: Infektiosairauksien ylilääkäri Eija Ruotsalainen. Leikkaustoiminta Varkaudessa: Suomen Terveystalo. Tilaisuudessa kahvitarjoilu klo 17.00-17.30. TERVETULOA! -50 % PE LA 17. 18.3. KANTA-ASIAKASKORTILLA Sanasa kokonen kaupunkilehti jo vuodesta 2001 KEVÄÄN ODOTETUIN LASTENKONSERTTI! Palikka-kiertue nyt VARKAUDESSA! PE 17.3. klo 18.00 Varkauden Liikuntatalo Liput alk. 14 Myynti: (Liput ovelta 15 ) Tervetuloa! www.frobelinpalikat.fi HOUSU- PÄIVÄT KE-LA 15.-18.3. -30% FARKKUJA 20 2 30 40 VARASTON TYHJENNYS!!! (Tarjous voimassa sa Tällä kupongilla: Osta kaksi normaalihintaista tuotetta, saat edullisemman 31.3.-17 3 asti) Laukkujen ja nahkatavaroiden erikoisliike NAHKATAVARA Savonlinna Olavinkatu 48 p. +358102712820 ma-pe 9.30-17 la 9.30-14 Lappeenranta Valtakatu 30 p. +358102712824 ma-pe 10-17 la 10-16 Varkaus (outlet) Kiertotie 2 p. +358102712823 ma-to 10-17 pe 10-18 la 10-17 su 12-17 nahkatavara.com Sinun Savo jälleen KESKIVIIKKONA 22. maaliskuuta Paljon myymäläkohtaisia HUIPPUTARJOUKSIA! n-50% LIIKU LEIKKIEN Lauantaina 18.3.2017 Leppävirran Urheilukenttä Sarjoja löytyy kaikille, molemmista lajeista. Matkat kaikille sopivat. Lapset voivat hiihtää nykysuksilla. Osanottomaksu 10 euroa/kilpailija. Lapset ilmaiseksi. Mukana hiihdon entinen päävalmentaja Immo Kuutsa ja mestarihiihtäjä Siiri Äitee Rantanen! Tule Sinäkin mukaan talviurheilun juhlaan, hakemaan Elämyksen virtaa ja nappamaan Suomen mestaruus! Paikalla kahvin ja makkaran myynti. Lisätiedot: Jorma Rajakannas 040 528 7131 Tapahtuman toteuttaa Leppävirran Urheilijat. Kauppakatu 43. Ark. 9-18, la 9-14 RISTEILYT TALLINNAAN SILJA EUROPA -laivalla alk. 45 Bussi PMK-VRK-JUVA-MLI-KUORTTI-HKI HUOM! Bussilla käymme Alkossa, SadaMarketissa, arkipäivisin Ompelutarviketukku Karnaluxissa. Ostokset suoraan bussiin! Lähdöt: ke 29.3., la 1.4., ke 5.4., la 8.4., ke 12.4., la 15.4., ke 19.4., la 22.4., ke 26.4., la 29.4., ke 3.5., la 6.5., ke 10.5., la 13.5., ke 17.5., la 20.5., ke 24.5., la 27.5., ke 31.5. jne. su-ke lähdöt alk. B4 45, B3 55, B2 65 pe-la lähdöt alk. B4 65, B3 75, B2 85 A hytti +20 /hlö. B2-hyteissä kerrossängyt. B2-hytti alavuotein +10 /hlö. Pyyd. maks. 2 päivää ennen matkaa: FI81 5340 0020 1873 06, kuitti mukaan. KYLPYLÄMATKAT VIROON 16.4., 14.5., ja 21.5. TARJOUSLÄHDÖT EMMIIN hinta täyshoidolla... 325 /hlö 26.3. Tallinna 5 pv Kylpylämatka...alk. 275 /hlö Pärnu 7 pv Tervis 1-2 talo ph...h. 375 /hlö Paradis/Tervis 3. talo...h. 425 /hlö 16.4. Tallinna 5 pv Kylpylämatka... alk. 275 /hlö Pärnu 7 pv Wasa th...,,...h. 375 /hlö 7.5. Tallinna 5 pv 1. yö laivassa + 3 hotellissa...alk.175 /hlö Haapsalu 8 pv 1. yö laivassa, Kylp. Laine th...h. 435 /hlö 14.5. ja 21.5. Tallinna 5 pv Kylpylämatka...alk. 275 /hlö Pärnu 7 pv Wasa th...h. 375 /hlö Tervis 1-2 talo/paradis ph... h. 425 /hlö Kylpylämatkojen hinnat sisältävät maj. 2hh, valitut ruok., lääk.tark. + 2-3 hoitoa/pv, kuljetukset bussi / laiva, aikataulun mukaan. LAIVA-HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 3 pv 16.4., 21.5. 1.yö laivassa, 2. yö hotellissa Silja Europa/Hot. Seaport... h.115 /hlö Silja Europa/Hot. Eurooppa...h.125 /hlö sis. 2hh, hotelliaamiainen HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 3 pv 19.-21.5. Hot. Eurooppa...h. 225 /hlö Hot. Seaport... h. 195 /hlö 5 pv lähdöt 19.3., 26.3., 2.4., 16.4., 14.5., 21.5...alk. 195 /hlö OSTOSMATKAT TUURIIN Lähdöt: 22.4., 20.5., 1.7., 29.7., 19.8. H. 30 /hlö, lapset alle 15-v. 15 /hlö Bussi VRK l-asema klo 6.00, PMK l-asema klo 6.40, Naarajärvi klo 7.00 SAARENMAA 7.5. 8 pv Grand Rose sis. ph + hoidot.h. 435 /hlö 23.-26.6. 4 pv (Juhannus) Ryytli...h. 295 /hlö Sigulda (Riika) KEVÄTMARKKINAT 4.-7.5. Hot. Mercure aamiaisin...h. 295 /hlö Tehdään myös Riikan kiertoajelu. TÜRIN KUKKAMARKKINAT 19.-21.5. Hot. Eurooppa...h. 225 /hlö Haloo Helsinki -konsertti TALLINNA 24.-26.3. 6 paikkaa vapaana Hot. Seaport h. 195 /hlö + konserttilippu 47 KONSERTTIKULJETUKSET h. 35 4.5. Kiss Helsinki 1.7. Guns N Roses 1.7. Himos festivaali 29.7. Red Hot Chili Peppers Kauppatori 3, PIEKSÄMÄKI Puh. 015 487 799 VAKIOVUOROT PMK-MIKKELI MA-PE koulup 14:50 Jäähalli PMK 6:05 8:10 15:05 16:15 17:20 Vehmaskylän koulu I X X I I Montola th X X X X X Kantala X X X X X Pohjalahti th X X X X X Haukivuori 6:40 8:50 15:40 16:50 17:55 Saksalanharju X X X X X Pitkäahontie th X X X X X Lietlahti th X X X X X Kalvitsa as. th 6:55 9:05 I 17:05 18:05 Kalvitsa th X X 15:55 X X Hiirola X X X X X Rämälä th X X X X X Suonsaari 7:15 9:40 I 17:35 I Tupala Lehtolankatu X I I I I Mikkeli, Matkakeskus 7:45 9:50 16:20 17:45 18:50 LA-SU Jäähalli PMK 8:20 Vehmaskylän koulu I, Montola th X, Kantala X, Pohjalahti X, Haukivuori 8:55, Saksalanharju X, Pitkäahontie th X, Lietlahti th X, Kalvitsa as. th 9:10, Kalvitsa th X, Hiirola X, Rämälä th X, Suonsaari I, Tupala Lehtolankatu I, Mikkeli, Matkakeskus 9:50 SU Jäähalli PMK 17:20 Vehmaskylän koulu I, Montola th X, Kantala X, Pohjalahti X, Haukivuori 17:55, Saksalanharju X, Pitkäahontie th X, Lietlahti th X, Kalvitsa as. th 18:05, Kalvitsa th X, Hiirola X, Rämälä th X, Suonsaari I, Tupala Lehtolankatu I, Mikkeli, Matkakeskus 18:50 KANTAMATKAT OY JO 70 VUOTTA HENKILÖKULJETUKSIA! VAKIOVUOROT MIKKELI-PMK MA-PE koulup Mikkeli, Matkakeskus 6:15 7:45 14:10 16:25 19:05 Suonsaari I 7:55 14:20 16:35 I Rämälä I X X T I Rämälä th X X X X X Hiirola X 8:10 14:20 16:45 19:15 Kalvitsa as th 6.40 8:25 14:30 16:55 19:25 Kalvitsa th X X X X X Lietlahti th X X X X X Pitkäahontie th X X X X X Saksalanharju X X X X X Haukivuori 7:00 8:50 15.00 17:15 19:50 Pohjalahti th X X X X X Kantala 7:10 X X X X Montola th X X X X X Jäähalli PMK 7:45 9:20 15:35 17:50 20:25 LA-SU Mikkeli, Matkakeskus 12:30, Suonsaari I, Rämälä I, Rämälä th X, Hiirola 12:45, Kalvitsa as th 12:55, Kalvitsa th X, Lietlahti th X, Pitkäahontie th X, Saksalanharju X, Haukivuori 13:15, Pohjalahti th X, Kantala X, Montola th X, Pieksämäki jäähalli 14:00 SU Mikkeli, Matkakeskus 19:05, Suonsaari I, Rämälä I, Rämälä th X, Hiirola 19:15, Kalvitsa as th 19:25, Kalvitsa th X, Lietlahti th X, Pitkäahontie th X, Saksalanharju X, Haukivuori 19:50, Pohjalahti th X, Kantala X, Montola th X, Pieksämäki jäähalli 20:25 X = pysähtyy pysäkillä I = ei pysähdy pysäkillä Puh. 045-123 6946 (myös tekstiviestit), 050 379 6659/Tapsa info@kantamatkat.fi www.kantamatkat.fi ALAKERRASSA 13.-18.3.-17-30% -40% -50% -60% -70% Tervetuloa palvelevaan nuorisomyymälään Kauppakatu 46, VARKAUS Puh. (017) 288 6560 Ma-ke 10-18, to 10-19, pe 10-18, la 10-15

2 Lasten ja nuorten tukeminen tähtää tulevaisuuteen Valtakunnallisen Suomen Nuorisoseurat ry:n mielestä on viisasta kuntapolitiikkaa kehittää lasten ja nuorten palveluja ja saada ne toimimaan yhteistyössä keskenään ja vanhempien kanssa. Nuorisoseurat painottaa, että lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen on yksi tulevaisuuden kunnan tärkeimmistä tehtävistä. Nuorisoseurat ympäri Suomen tarjoavat kulttuurisia harrastuksia niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Teksti: Irene Laitinen Sijoittaminen lasten ja nuorten hyvinvointiin on myös taloudellisesti tehokasta. Suomen Nuorisoseurassa tiedetään, että terveydenhuollon määrärahat eivät tule riittämään tulevaisuudessa, jos lasten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista ei pidätä huolta. Yksi konkreettinen keino on harrastustakuun toteuttaminen. Toteutuessaan harrastustakuu takaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden vähintään yhteen turvalliseen ja laadukkaasti toteutettuun harrastukseen. Tavoitteena harrastustakuu Viime syksynä perustettu työryhmä valmistelee ehdotusta, jolla jokaiselle lapselle ja nuorelle turvattaisiin mahdollisuus ainakin yhteen mieluisaan harrastukseen. Työryhmän työskentelyyn osallistuu nuorisoseurojen edustajana Suomen Nuorisoseurat pääsihteeri Antti Kalliomaa. Olen saanut osallistua työryhmän työskentelyyn nuorisoseurojen edustajana ja huomannut, että kuljemme monessa asiassa tien näyttäjänä, Kalliomaa sanoo. Harrastetakuusta ei ole vielä olemassa vakiintunutta konseptia, mutta tavoitteesta vallitsee yhteisymmärrys: jokaiselle lapselle ja nuorelle tulee taata vähintään yksi harrastus. Harrastustakuun tarkoitus on oltava tuen tarjoaminen kaikille nuorille pyrkien erityisesti tavoittamaan niitä nuoria, jotka ovat jääneet paitsi harrastusmahdollisuuksia ja osallisuuden kokemuksista, Kalliomaa jatkaa. Työryhmän tehtävänä on koota ehdotuksia ja toimia, joita on tehty ja voidaan tehdä lasten ja nuorten harrastamisen edistämiseksi opetustoimen, kulttuurin, taiteen, liikunnan ja nuorisotoimen aloilla. Lisäksi työryhmä kartoittaa mahdollisia esteitä harrastamiselle, kokoaa hyviä käytäntöjä sekä esittää näkemyksensä, miten harrastamisen tukeminen voidaan ottaa osaksi valmisteilla olevaa valtakunnallista nuorisopoliittista ohjelmaa. Tätä harrastustakuuta toteuttavat monet järjestöt jo nyt. Esimerkiksi Nuorisoseurat tarjoavat edullisia ja laadukkaita harrastuksia kulttuurin ja liikunnan parissa. Suomen Nuorisoseurojen jäsenenä on noin 700 paikallista yhdistystä, joissa harrastetaan muun muassa tanssia, teatteria, sirkusta ja liikuntaa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa Ongelmana on kuitenkin se, että kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta harrastaa. Lasten ja nuorten harrastusten kustannukset ovat nousseet julkiseen keskusteluun tällä hallituskaudella. Samaan aikaan lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt. Opetusja kulttuuriministeriön julkaiseman tutkimuksen mukaan urheiluseurassa harrastaminen saattaa olla liian kallista jo kahdelle kolmasosaa suomalaisperheistä, Kalliomaa tietää. Harrastetakuun tulisi ohjata koulujen ja muiden julkisten tilojen käyttöä. Nyt lasten ja nuorten omatoiminen harrastaminen saattaa olla maksullista tai jopa kokonaan kiellettyä julkisissa tiloissa. Usein tilakustannukset ovat liian kalliita myös lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestäville yhdistyksille ja urheiluseuroille. Olen työssäni nähnyt, kuinka hyvä harrastus on yksi parhaita keinoja ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Tutkimustenkin mukaan harrastukset tarjoavat onnistumisen kokemuksia, vahvistavat itseluottamusta ja antavat eväitä elämään, Kalliomaa jatkaa. Kalliomaan mukaan harrastetakuu on edennyt vauhdikkaasti viimeisen vuoden aikana. Tällä hetkellä tavoitteena on edistää lasten maksutonta tai kohtuuhintaista harrastustoimintaa. Esimerkiksi Liikkuva koulu -ohjelma laajennetaan valtakunnalliseksi ja keväällä 2017 toisen asteen opiskeluun ja korkeakouluihin sekä rahoitusta suunnataan myös lasten taiteen ja kulttuurin saavuttavuuden parantamiseen. Ensimmäiset keskustelut harrastetakuusta käytiin 2010-luvun alkupuolella ja nuorisoseuroissa asia otettiin samoihin aikoihin myös esille. Kirjoitin aiheesta Nuorisoseuralehden pääkirjoitukseen vuonna 2013. Lisäksi keväällä 2015 Suomen Nuorisoseurojen valtuusto ehdotti, että nuorisolakiin kirjataan harrastustakuu. Viime marraskuussa suomalaiset nuorisojärjestöt tekivät kannanoton, jossa vaaditaan harrastustakuun käyttöönottoa kunnissa, Kalliomaa toteaa. Suomen Nuorisoseurat näkevät, että järjestön on suurena valtakunnallisena toimijana oltava mukana toteuttamassa yhteistä harrastustakuuta. Meidän on yhdessä tehtävä työtä sen eteen, että nuorisoseura olisi jatkossa yhä useammalle lapselle ja nuorelle paikka, jossa voi turvallisten aikuisten tukemana kasvaa ja kokeilla siipiään. Siihen tarvitaan meitä kaikkia, Kalliomaa painottaa. Kuva: Johannes Wilenius Suomen Nuorisoseurat ry:n pääsihteeri Antti Kalliomaan mukaan harrastustakuun tavoitteesta vallitsee yhteisymmärrys. Kuva: Antti Kalliomaa, www.nuorisoseurat.kuvat.fi Nuorisoseurat tarjoavat edullisia ja laadukkaita harrastuksia muun muassa kulttuurin parissa. Johan On Markkinat -palveluhakemisto KYSY Nimipäivät En koskaan ajattele 15.3. Risto tulevaisuutta. 16.3. Ilkka Se tulee kyllin pian. - Albert Einstein 17.3. Kerttu, Kerttuli 18.3. Eetu, Edvard 19.3. Juuso, Josefiina, Joose, Jooseppi, Joosef 20.3. Aki, Kim, Kimi, Joakim, Jooa, Jaakkima 21.3. Pentti Viikon nimi Kerttu on Gertrud-nimen muunnos. Kerttu on vanhin Suomessa tunnettu kristillisperäinen naisen nimi, Kerttu mainitaan jo 1200-luvulta Piispa Henrikin surmanneen Lallin vaimona. Vuoden 2016 maaliskuuhun mennessä nimi Kerttu on Väestörekisterikeskuksen mukaan annettu 32 714 ja Kerttuli alle 963 naiselle. Lähde: Wikipedia Pirnankatu 1 A 78200 Varkaus sinunsavo.fi Yrittäjä Ulla-Mari Lajunen Puh. 050 583 0342 ulla@sinunsavo.fi Markkinointi Tarja Korhonen Puh. 017 366 9306 markkinointi@sinunsavo.fi www.sinunsavo.fi Sivunvalmistus Ilpo Rönkkö Puh. 017 366 9303 aineisto@sinunsavo.fi Toimitus Riika Paukkonen Anne Korhonen Irene Laitinen Puh. 017 366 9304 Sanasa kokonen kaupunkilehti vuodesta 2001

3 SÄÄSTÖTALO HÄVITYSMYYNTI JATKUU!!! *** TEEMME TILAA UUTUUKSILLE *** *** VALIKOIMAT UUDISTUVAT *** Striker ISKUKOUKKU Rapala NEOPREENIKÄSINE NYT KOUKUILLE! TALVIKALASTUKSEEN! 390 1290 ÖLJYNIMUPUMPPU Neste 1 5W-30 4 L t WBJIEB ÚMKZU IFMQPTUJ KB TJJTUJTUJ t NPPUUPSJÚMKZMMF KB EJFTFMJMMF 39 Wilma keinonahkatakki 3999 Olga parkatakki 5999 M t UÊZTTZOUFFUUJOFO NPPUUPSJÚMKZ 16 90 ÖL JYNVAIHTOON! 22 95 MEILTÄ MYÖS ÖLJYNSUODATTIMET! TERÄKETJUÖLJY 4 L Jonköping KLAPIKONE jaloilla TÄLLÄ HALKEAA! 99 New Hit biker-jakku t LPPU. 9t MÊNQJWÊU KB JTUVWBU t QBLLBVLTFTTB LQM t SVPTUVNBUPOUB UFSÊTUÊ t UFIP U t IBMLBJTVLZLZ 50-250 mm t QVVO QJUVVT max 520 mm Kevään uudet tuulet puhaltaa (1,98/l) t TJULPTUFUUV UFSÊLFUKVÚMKZ t ZNQÊSJWVPUJTFFO LÊZUUÚÚO 95 7 249 WinDuo PIENOISKASVIHUONE 3-hyllyn KASVIHUONE t QBLLBVLTFTTB LBLTJ LBOOFMMJTUB NJOJLBTWJIVPOFUUB molemmissa 18 ruukkua t LPLP Y DN t WJISFÊ t FTJN QBSWFLLFFMMF t NBUFSJBBMJ QWD KB NFUBMMJ t LPLP Y Y DN 50 39 Muovinen HIIRENLOUKKU U HIEKOITUSSEPELI 20 kg 7 t IFMQQP BTFOUBB KB UZIKFOUÊÊ ZIIKKF KFO FOU OUÊ UÊÊÊ UÊ UÊÊ t IZHJFFOJOFO 2 KPL 295 90 LH t SBF NN t TÊLJTTÊ LFTUÊWÊ LBOUPLBIWBQBOUB Virain sadetakki 595 LISÄÄ TUOTTEITA ALENNETTU, TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ!!! Tukikohdantie 8 Länsiväylä PIEKSÄMÄKI Puh. 0440 500 109 MA-PE 9-18, LA 9-15 Tarjoukset voimassa viikon loppumisvarauksella, ei jälleenmyyjille. Tuubihuivit 54 Nuorten osastolla runsaasti uutuuksia - tule tutustumaan! osmotex varma vaatettaja vuodesta -55 99 Tavaratalo KAX Pieksämäki Puh. 0440-500 108 Ma-pe 9.30-18 la 9.00-14 www.facebook. com/osmotex

4 Liikettä niveliin, toimintaa töppösiin Liikunnan iloa Leppävirralla Leppävirta panostaa monipuolisiin liikunnan mahdollisuuksiin sekä kunnan keskuksessa kirkonkylällä kuin myös taajaman ulkopuolella, aktiivisilla kylillä. Leppävirralla kehitetään hankkeiden kautta kunnan toimintakulttuuria liikunnallisempaan suuntaan muun muassa varhaiskasvatuksessa, senioripalveluissa sekä työttömille suunnatussa toiminnassa. Kuva: Leppävirran kunta Teksti: Anne Korhonen Vuonna 2016 aloitettu Hyvä olo liikkuen -hanke varhaiskasvatuksessa tavoittaa alle kouluikäiset lapset sekä näiden perheet. Virran veikot -kehittämishankkeella halutaan puolestaan tukea terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien työttömien miesten terveyttä, elämänhallintaa sekä omaehtoisen liikunnan tapojen löytämistä. Keväällä 2016 Leppävirta myös valittiin Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelmaan. Ohjelmassa tuetaan iäkkäiden itsenäistä asumista kotona liikuntaneuvonnan, voima- ja tasapainoharjoittelun sekä ulkoilun avulla. Kaikki kyseiset hankkeet ovat saaneet rahoitusta Aluehallintovirastolta. Kohderyhmiä kannustetaan liikkumaan Hiljattain käynnistyneet Leppävirran kunnan sivistystoimen hallinnoimat hankkeet kannustavat eri kohderyhmiä kokonaisvaltaisesti liikunnan ja hyvän olon pariin. Varhaiskasvatuksessa toteutettava alle kouluikäisille lapsille suunnattu Hyvä olo liikkuen -hanke sai Aluehallintovirastolta jälleen 8 000 euron avustuksen tälle vuodelle. Viime vuonna aloitettu hanke sai saman verran rahoitusta vuonna 2016. Oman terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien työttömien miesten terveyttä tukevalle Virran veikot -kehittämishankkeelle Aluehallintovirasto myönsi puolestaan 5 000 euron avustuksen. Ikäihmisten liikkumismahdollisuuksia, itsenäistä suoriutumista ja osallistumista edistävä Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelmalle myönnettiin 6 000 euron avustus tämän vuoden toimenpideohjelman toteuttamiseen. Kukin hanke on valmisteltu omana kokonaisuutenaan sekä eri ajankohtina. Vaikka hankkeiden rahoitus onkin haettu eri rahoituslähteistä, on hyvin todennäköistä, että kyseisissä hankkeissa käytetään niiden toteutusaikana jonkin verran samoja yhteistyökumppaneita, kertoo Leppävirran kunnan sivistysjohtaja Ann- Mari Karvinen. Hankkeiden toteutus on juuri alkamassa. Toteutuskeinot kyseisiin hankkeisiin rakennetaan yksilöllisesti kuhunkin sekä hankesuunnitel- man pohjalta että osallistujien toiveiden mukaan. Hankkeiden toiminnoista ilmoitellaan sekä Leppävirran kunnan kautta että kunkin mukana olevan yhdistyksen toimesta, Karvinen toteaa. Hyvä olo liikkuen aktivoi alle kouluikäisiä Hyvä olo liikkuen -hankkeen kohderyhmänä ovat alle kouluikäiset lapset perheineen. Hankkeen avulla pyritään tekemään varhaiskasvatuspalveluiden piirissä olevien lasten arki- ja ulkoliikunnasta suunnitelmallisempaa ja tavoitteellisempaa. Suunnitelmallisuus näkyy arjen toimintojen liikunnallistamisena sekä ulkoleikkien lisäämisenä ja monipuolistamisena. Myös vähän liikkuvia lapsia pyritään aktivoimaan ja kannustetaan perheitä yhdessä liikkumaan. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat yhä nuorempien lasten liikunnan olevan vähenemään päin. Tämän vuoksi kyseisen hankkeen keskeinen tavoite on fyysisen aktiivisuuden lisääminen alle kouluikäisille lapsille. Hankkeen kautta päiväkoti-ikäisille lapsille on mahdollisuus syntyä liikunnallisen elämäntavan omaksuminen pienestä pitäen. Tutkimuksen mukaan tehokkain strategia päiväkotilasten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen on juurikin päiväkotihenkilöstön tiedon, taidon ja ymmärryksen kehittäminen niin, että he ovat sitoutuneita ja osaavia tekemään lapsen päiväkotipäivästä fyysisesti aktiivisen. Kyseistä hanketta hallinnoi Leppävirran kunnan varhaiskasvatuksen vastuualue. Hankkeessa on mukana kunnan sivistystoimi, joka koordinoi kuntaan tuotettavia liikuntapalveluita yhteistyössä Leppävirran virkistysuimala Leppäkerttu Oy:n kanssa. Elinvoimaa vahvoille miehille Virran veikot kehittämishankkeen avulla aktivoidaan työikäisiä työttömiä miehiä liikunnalliseen elämäntapaan vertaistukea ja yhteisöllisyyttä tarjoten sekä heidän työ- ja toimintakykyään ylläpitämällä. Hankkeeseen sisällytetään myös voimaannuttavia elementtejä kohderyhmän elämänhallinnan ja omanarvontunteen vahvistamiseksi ja henkilökohtaisten vahvuuksien ja tavoitteiden löytämiseksi. Hankkeet kannustavat eri kohderyhmiä kokonaisvaltaisesti liikunnan ja hyvän olon pariin. Kyseiseen hankkeeseen osallistuvan yksilön näkökulmasta liikkumaan lähdön motivaattorina on tarkoitus toimia erityisesti oman elämänlaadun parantaminen liikunnan keinoin sekä paremmat valmiudet työllistymisessä onnistumiseen, Karvinen selvittää. Hankkeen kohderyhmää kannustetaan omaksumaan liikunnallinen elämäntapa motivoinnilla, osallisuudella ja sosiaalisella vahvistamisella. Merkittävässä roolissa on lisäksi henkilökohtaisten tavoitteiden asettaminen ja niiden seuranta. Hankkeen kautta etsitään pysyvää mallia työllistymisen edistämiseksi, Karvinen kommentoi. Hanke tarjoaa mahdollisuuden myös työhönvalmennukseen osallistujan omien tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Tavoitteiden toteutumista hankkeessa seurataan terveystarkastuksin sekä kuntotestien avulla, joiden tuloksista pidetään kirjaa hankkeen aikana ja sen jälkeen. Työllistymisestä ja liikunnallisen elämäntavan säilymisestä arjessa järjestetään hankkeen päättymisen jälkeen kysely yksilötasolla yhteistyössä terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja työllisyyskoordinaattorin kanssa, Karvinen mainitsee. Virran veikot -kehittämishanketta hallinnoi kulttuurija vapaa-aikatoimi. Ikäihmisten arjen innostaja Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelma edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden yli 75-vuotiaiden ikäihmisten yhdenvertaisia liikkumismahdollisuuksia, itsenäistä suoriutumista ja osallistumista ottamalla käyttöön hyviä toimintatapoja liikunnan kei- Kuva: Simo Tolvanen Vahvat jalat, virkeä mieli ja liikuntakaverit pitävät pystyssä ja kiinni elämässä. noin. Terveysliikuntaohjelmaan kuuluu muun muassa liikuntaneuvontaa, voima- ja tasapainoharjoittelua, ryhmäliikuntaa sekä ulkoilua. Leppävirta pääsi mukaan kyseiseen iäkkäiden terveysliikuntaohjelman kolmivuotiseen kehittämistyöhön viime vuoden keväällä. Iäkkäiden terveysliikuntaohjelmaan valittiin 18 kuntaa 41:n hakemuksen joukosta. Runsas hakemusmäärä osoittaa, että kunnilla on kiinnostusta sekä tarvetta ottaa käyttöön terveyttä ja toimintakykyä edistävä liikunta iäkkäiden kuntalaisten kotona asumisen tueksi, Karvinen toteaa. Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelman mentoreiden tuella kunnissa otetaan käyttöön hyviä terveysliikunnan toimintatapoja sekä koulutetaan lisää ammattilaisia ja vertaisohjaajia ikäihmisten terveysliikunnan osaajiksi. Voimaa vanhuuteen -toimintatapa rakentuu yhteistyöhön kunnan eri hallintokuntien, paikallisten järjestöjen ja iäkkäiden kesken. Paikallisessa yhteistyöverkostossamme on hyvin mukana urheiluseuroja ja muita yhdistyksiä sekä liikunnan ammattilaisia. Haluamme pitää yhteistyömahdollisuuden avoimena koko hankkeen ajan eli kiinnostuneet toimijat ovat tervetulleita mukaan. Tutkimusten mukaan säännöllisestä voima- ja tasapainoharjoittelusta ryhmissä hyötyvät erityisesti iäkkäät, joilla on alkavia toimintakyvyn ongelmia. Vahvat jalat, virkeä mieli ja liikuntakaverit pitävät pystyssä ja kiinni elämässä. Hyvien toimintatapojen käyttöönotto toteutetaan yhteistyössä järjestöjen, julkisen sektorin ja ikäihmisten kanssa, Karvinen kertoo. Hankkeen rahoituksesta vastaavat Raha-automaattiyhdistys ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Ohjelmaa koordinoi Ikäinstituutti. Kaikille niille, jotka vähänkin miettivät johonkin hankkeeseen mukaan lähtemistä, on Leppävirran kunnan sivistystoimen viesti yksinkertaisen rohkaiseva. Lämpimästi tervetuloa mukaan, Karvinen kannustaa. Lisätietoja pyritään aktiivisesti päivittämään kunnan kyseisille nettisivulle. Lisätiedot: www.leppavirta.fi/palvelut/ sivistystoimen-hallinto/ sivistystoimen-hankkeet

5 yhdessä Wahva Warkaus! Kristillisdemokraatit Inhimillisempi ote lähimmäisestä välittäen Laitetaan positiivinen vire kiertämään Yhdessä olemme enemmän Tukea perheille vauvasta vaariin Turvallinen lapsuus Eväät nuoren elämänpolulle Arvokas vanhuus kotipalvelua ja palveluasumista kehittäen Terveyttä ja hyvinvointia edistämässä Ennaltaehkäisevä työ arvoonsa Liikunta ja harrastustoiminta innostavaksi Elinkeinoelämään panostaminen on tie talouden kasvuun Yritysten toimintaedellytyksiä kehitettävä Yhteistyötä yli kuntarajojen 84 URPO ANDSTRÖM 89 94 K-Citymarketin edustalla perjantaina 17.3. klo 10-13 Tule juttelemaan ja tapaamaan KD-kuntavaaliehdokkaita. Kahvitarjoilu. 85 90 95 86 Päihdeohjaaja Postityöntekijä Verosihteeri Timo Launo Diplomi-insinööri jarno ropponen Myyjä 91 96 87 92 88 KEIJO HYTTINEN (Sit.) MIRJA IMMONEN (Sit.) Markku kujanpää Veijo kärkkäinen 93 Marjatta lehonmaa Ida markkanen (Sit.) jussi mikkonen (Sit.) Keijo puustinen Yrittäjä erkki siljanen (Sit.) Erityisluokanopettaja Eeva-kaarina sulkamoniemi (Sit.) Farmaseutti It-insinööri, eläkkeellä Vaalien ennakkoäänestys kotimaassa 29.3. - 4.4. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9.4. Ratatyöläinen, sekatyömies Opiskelija Opiskelija Hoitoapulainen OTE INHIMILLISEMPI I K U N T A A S www.kdvarkaus.net Puusuksihiihdon SM-kisat lauantaina Leppävirralla Leppävirralla liikutaan lauantaina 18. maaliskuuta tosissaan tai leikillään perinteiseen tyyliin ja malliin. Kyseessä on neljännen kerran pidettävät puusuksihiihdon SM-kilpailut. Perinteinen laji on myös potkukelkkailu, joka potkitaan puusuksikisan jälkeen. Kilpailuun on saatu mukaan hiihdosta lähes kaiken tietävä Immo Kuutsa. Kuutsa on toiminut Suomen hiihdon päävalmentajana moneen eri otteeseen, joten puu- ja muovisuksikaudet ovat tuttuja. Olipa Kuutsa välillä luotsaamassa myöskin suomalaisia ampumahiihtäjiä. Kuutsalle Leppävirralle tulo on mieluista. Kun lähdimme sodan jaloista, evakkopaikkanamme oli Kotalahti, jossa olivat meidän ensimmäiset majapaikkamme. Sukulaisiakin on Leppävirralla ja mieleen ovat painuneet myös Leppävirralla pidetyt maakuntaviestit, Kuutsa kertoili. Varmasti juttua riittää Leppävirralla suomalaisesta hiihdosta ilman lypsämistä, sen verran hyvä tarinaniskijä Immo Kuutsa on. Leppävirralle saapuu myös 92-vuotias mestarihiihtäjämme Siiri Äitee Rantanen, joka nähtiin Lahden MM-kisoissakin kiertämässä kunniakierrosta. Leppävirralla riittää sarjoja kaikille, lapset pääsevät mukaan nykyajan muovisuksilla. Ja huumorimielessä voi tulla mukaan, tehdä vaikka nuotion, missä tervaa sukset kisakuntoon. Potkukelkkailuun on Markku Levänen tuonut muutamia kisakelkkoja, mutta mummon potkurillakin pääsee hyvin vauhtiin. Puusuksihiihdon SM-kisat Leppävirran urheilukentällä lauantaina 18. maaliskuuta kello 12.00 ja jalaspotkukelkkailun MM kello 14.30. Pentti Hännisen muistopilkit Jäppilässä sunnuntaina Jäppilän Ahvenlammella pidetään sunnuntaina Leppävirran Urheilijoiden järjestäminä Pentti Hännisen muistopilkit. Viime vuoden lopulla edesmennyt Hänninen tunnettiin rehtinä kalakaverina, joka otti kanssakilpailijansa aina huomioon. Leppävirran Urheilijoiden pilkki- ja kesäongintakisoissa Hänninen oli vuosien mittaan lähes jokaisessa mukana, varmaankin kisareissuja Leppävirralle tuli lähemmäs 1000 kertaa. Kalevi Kaasinen on kilpailun idean isä. Perikunta lahjoitti Pieksämäen Urheilukalastajille Pentin pokaaleja, joista otetaan käyttöön tähän kisaan kiertopalkinto suurimman saaliin pilkkijälle. Samassa yhteydessä järjestetään PUK:n mestaruuspilkit, tuon Pieksämäeltä linja- autolastillisen pilkkijöitä Jäppilään, lupasi Etelä- Savon Vapaaajankalastajien puheenjohtajana toimiva Kaasinen. Pentti Hännisen muistopilkit sunnuntaina 19. maaliskuuta klo 10.00 Jäppilän Ahvenlammmella. Siirtymät 15 minuuttia. Sarjat Nyl, Myl, 65 ja nuoret. Hyvä kuntavaaliehdokas * Varkaudessa * Pieksämäellä * Joroisissa * Leppävirralla Kysy vaalitarjoustamme! KUNTA- VAALIT 2017 Sinun Savo - tehokas ratkaisu äänestäjien tavoittamiseen. Sanasa kokonen kaupunkilehti jo vuodesta 2001 Pirnankatu 1 A, 78200 Varkaus Puh. 017 3669 306, markkinointi@sinunsavo.fi

6 Valokuidun rakentaminen on käynnistynyt Pieksämäellä Pieksämäellä toteutetaan huippunopean valokuidun rakentaminen alueella, jolla asuu liki 14 000 asukasta. Rakennustyöt ovat käynnistyneet Naarajärvellä sähköverkon maakaapeloinnin yhteydessä. Kuva: Sinun Savon arkisto Teksti: Riika Paukkonen Tietotekniikkaan ja tietoliikenteeseen erikoistunut MPY Palvelut Oyj, Pieksämäen kaupunki ja kaupungin vuokrataloyhtiöitä isännöivä Pieksämäen Haka Oy ovat solmineet sopimuksen kuituliittymien, kaapeli-tv- ja laajakaistapalvelujen hankkimisesta kaupungin keskustan ja Naarajärven alueelle. Valokuituliittymät toteutetaan vuoden 2019 loppuun mennessä. Pieksämäen keskustan ja Naarajärven alueella katuverkon pylväissä olevia sähkö- ja valaistuskaapeleita poistetaan parhaillaan ja niitä kaapeloidaan maahan. Samalla pylväissä olevat puhelin- ja tietoliikennekaapelit puretaan pois. Valokuidun rakentaminen on käynnistetty Naarajärven eteläisellä alueella sähköverkon maakaapeloinnin yhteydessä. Pieksämäen kaupungin omiin kohteisiin ja keskustan alueelle peruskuituverkkoa rakennetaan ensi kesän aikana. Nopeat yhteydet tuovat etuja viihdepalveluista kodin turvallisuuteen Valokuitu on nopein mahdollinen liittymä tietoverkkoyhteyden toteuttamiseen. Se mahdollistaa internetyhteyden jopa 900M nopeudella ja tuo sen myötä saataville monia internetin kautta käytettäviä palveluja. Valokuidun etuja mobiiliyhteyksiin verrattuna on myös sen toiminnan varmuus. Nopean valokuidun kautta kodin tietoliikenne ja TVpalvelut toimivat yhtä yhteyttä pitkin. Se mahdollistaa laajan valikoiman maksu- TV kanavia sekä erityisesti nuorten keskuudessa suositut viihde- ja pelipalvelut. Tietoliikenneyhteydet helpottavat lisäksi sujuvaa etätyötä sekä opiskelua. Tulevaisuudessa valokuitu mahdollistaa älykodin palvelujen hallinnan, kuten lämmityksen, ilmastoinnin ja turvapalveluiden toiminnan. Terveys- ja hyvinvointialalla kaavaillut kotiin tuotavat palvelut voivat mahdollistaa ikääntyvien asumisen kotona pidempään. Kaupungin vuokratalot mukana ensimmäisessä vaiheessa Pieksämäen kaupungin tavoitteena on tuoda valokuitu niin kaupungin asukkaiden kuin yritysten ulottuville. Toimitusjohtaja Pirkko Kivinen Pieksämäen Haka Oy:stä kertoo, että alkuvaiheessa mukaan haluttiin suuri määrä kiinteistöjä ja kaupunki katsoi että ensimmäisessä vaiheessa mukaan liitetään Pieksämäen Haka Oy:n vuokratalot. Valokuitu rakennetaan yli 1 000:lle Pieksämäen Haka Oy:n kiinteistön asukkaalle kiinteistöihin, joissa ei tarvitse tehdä suuria sisäverkkotöitä, Kivinen selvittää. Ensimmäisessä vaiheessa rakennustöitä tehdään Naarajärven alueella, missä asennukset ovat valmiita tämän vuoden loppuun mennessä. Valokuidun piiriin pääsevät Pieksämäen Haka Oy:n isännöimät kiinteistöt osoitteissa Vilhulantie 12 ja 14-16, Ojaniityntie 3 sekä Mäkeläntie 6. Kivisen mukaan Naarajärven keskustassa on myös pari muuta kohdetta, joihin yhteydet tuodaan vuonna 2017, mutta huoneistot liitetään verkkoon myöhemmin tehtävän suunnitelman perusteella. Naarajärven jälkeen työn alle tulevat Yläristin kohteet eli Kuopiontie 4-10, Niilontie 1-3-5 ja 2, Sinikellonkuja 1, Alatalonkatu 28, Savontie 64, Savonkuja 5, Kenttäkatu 5-7 ja Savontie 46-50. -Kiinteän laajakaistan piiriin tulee tänä vuonna yhteensä noin 600 huoneistoa. Ensi vuonna rakentamista jatketaan Tahiniemen ja Viljelyksen alueen kohteilla, Kivinen tietää. Uusista mahdollisuuksista jaetaan koteihin tietoa Pieksämäen kaupungilla ei ole tällä hetkellä tehty suunnitelmia valokuiturakentamisen laajentamisesta keskustan ja Naarajärven alueilta. Kivinen uskoo, että nyt sovitut rakennustyöt toteutuvat suunnitellusti. Minulla ei ole syytä epäillä, etteikö aikataulussa pysyttäisi. Myös rakennettavan verkon varrella olevat muut yrityskiinteistöt, asuntoosakeyhtiöt ja omakotitalot ovat kuituliittymämyynnin kohderyhmää. Tulevan verkon alueella asuu liki 14 000 asukasta. Valokuitu sopii kaikkiin asumismuotoihin ja siihen voidaan liittää niin vanhat kuin rakenteillakin olevat rakennukset. Raken- Tulevana kesänä valokuituyhteyksiä rakennetaan Pieksämäen keskustan alueella muun muassa kaupungin omiin kohteisiin. Asukkaiden on nyt hyvä selvittää olemassa olevat sonuksen liittäminen tietoverkkoon on hyvä huomioida jo rakennusvaiheessa. Myyntijohtaja Juha Putkonen MPY Palvelut Oyj:stä suosittelee valokuidusta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä suoraan myyntipäällikkö Mikko Syrjälään. Taloyhtiön asukkaiden kannattaa kysyä asiaa omalta isännöitsijältä, Putkonen kertoo. Pieksämäellä tullaan tiedottamaan valokuidusta kevään aikana ja Pieksämäen Haka Oy:n kiinteistöihin jaetaan tiedotteita aiheesta. Putkosen mukaan MPY Palvelut tulee järjestämään yleisötilaisuuden yhteistyössä Pieksämäen kaupungin kanssa vielä ennen kesää. Aiemmin tilaisuuksia on järjestetty taloyhtiöiden isännöitsijöille. Tulemme jalkautumaan myös kauppoihin Naarajärven ja keskustan alueella, jolloin meiltä voi tulla kysymään valokuidusta. pimukset oman internetyhteyksiä tarjoavan operaattorin kanssa. Jos aikoo liittyä valokuituverkkoon, ei kannata sitoutua enää määräaikaiseen sopimukseen, jotta ei maksa myöhemmin kahdesta liittymästä, Kivinen huomauttaa. Kuva: MPY Palvelut Oyj Pieksämäen valokuituhanke kattaa ensimmäisessä vaiheessa keskustan ja Naarajärven alueet.

7 Kasvi tarvitsee kotiutuessaan muutakin kuin kauniin ruukun Monet huonekasvit saapuvat myymälöihin ulkomailta, jossa ne kasvavat kevyemmässä viljelyseoksessa, mutta täydellisissä kasvuolosuhteissa. Kotiutusvaiheessa on tärkeää huomioida kasvikohtaiset tarpeet ja uudet kasvuolosuhteet. NYT 3 lasit 1 hinnalla. Kasvihuoneissa kasveilla on hyvät oltavat; säännöllinen kastelu ja lannoitus sekä tarkkaan määritelty lämpötila, jotka takaavat hyvän kasvuunlähdön. Myymälään kasvi siirtyy alkuperäisessä ruukussa ja seoksessa, johon se jää odottamaan kotiutumista. Myymälästä kotiin tuotu kasvi odottaa pääsevänsä pikaisesti uuteen multaan ja sopivan kokoiseen astiaan, jotka ovat perusedellytykset kasvun jatkumiselle. Kotiolot eivät vastaa kasvihuoneolosuhteita Uusi kasvi tulisi aina istuttaa uuteen multaan, jotta se juurtuisi kunnolla ja jatkaisi kasvuaan myös kotiolosuhteissa. Kasvin uudelleenistutus jää monelta tekemättä, jolloin kasvi ei välttämättä viihdy uudessa kodissaan. Ruukkukasvien ostajat syyttävät helposti itseään epäonnistuneen kasvutarinan johdosta, Kasvaessaan kasvi tarvitsee isomman ruukun ja enemmän multaa. vaikka syy on usein pintaa syvemmällä. Vanhemmatkin kasvit kaipaavat huolenpitoa. Kasvaessaan kasvi tarvitsee isomman ruukun ja enemmän multaa, sillä multatila toimii välivarastona vedelle ja ravinteille. Mullanvaihto tehdään lepokauden loputtua ja kevät on parasta aikaa. Uuteen multaan juurtuessaan kasvit aloittavat elinvoimaisina tulevan kasvukauden. Lähde: Kekkilä 79 129 alk. alk. Osta yhdet. Saat toiset. Anna kolmannet lahjaksi. VARKAUS Kauppakatu 19, puh. 0203 32955. Puhelun hinta 8,8 snt/min. www.nissen.fi Kaikille optikon näöntarkastus Osoitteesta www.nissen.fi tai numerosta 09 85 646 000 (pvm/mpm) Ostaessasi normaalihintaiset silmälasit (kehykset ja linssit) alk. 79, saat toiset lasit itsellesi ja lisäksi saat haluamallesi henkilölle annettavan silmälasilahjakortin, arvoltaan 79 tai 129 riippuen henkilön silmälasitarpeesta. Toiset lasit itsellesi voit valita samasta tai edullisemmasta kehyshintaryhmästä tai rajatusta aurinkolasivalikoimasta. Molempiin laseihin peruslinssit vakiovoimakkuuksin (-6.00 +6.00 / cyl 4.00) kirkkaalla tai värillisellä linssillä. Linssien lisäominaisuudet erillisen hinnaston mukaisesti. Lahjakortin voi hyödyntää henkilö, jolla ei ole silmälasiostoja Nissen-myymälöistä 3 viimeisimmän kuukauden aikana. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Tarjous voimassa 23.4.2017 asti. Ammattiin valmistuminen nopeutuu tulevaisuudessa Esedun kolmannen vuoden rakennusalan opiskelijat Juho Manninen ja Toni Peuhkuri valmistuivat jo ennen joulua talonrakentajiksi. Molempien taustalta löytyi kotona opitut rakennusalan perustyöt ja kesätöinä hankittu osaaminen rakennusalalla. Opettaja Keijo Heinonen muistuttaakin, että aikaisempi osaaminen tunnustetaan opinnoiksi ja jokaiselle opiskelijalle rakennetaan yksilöllinen opintopolku. Aikaisempi osaaminen näytetään ammattiosaamisen näytöissä ja näin opintoaika voi lyhentyä, kuten Juholla ja Tonilla. Ensi syksynä Esedulla alkaa uusi tekniikan alojen yhteinen koulutus. Rakennus- sähkö- auto- sekä kone- ja tuotantotekniikan koulutukseen hakeutuneet ja opiskelupaikan vastaanottaneet opiskelijat tutustuvat jokaisen alan perustöihin,- välineisiin ja oppimisympäristöihin syksyn aikana. Lopullisen alan valinnan he tekevät seuraavana keväänä 2018. Myös oppisopimuskoulutus on mahdollista, mikäli työpaikka omalta alalta löytyy. Mitä mieltä valmistuneet opiskelijat Juho ja Toni ovat uudesta koulutusmallista? Mielestäni koulutuksen kehittäminen monialaiseksi on ihan hyvä juttu. Kotona maatilalla tarvitsen monipuolista osaamista eri koneiden käytöstä ja teen siellä paljon remonttihommia, kertoo Juho Manninen Vilhulasta. Minun suunnitelmissani on perustaa jossain vaiheessa oma yritys. Yritys tulisi olemaan monialainen, joten tällainen koulutus antaa siihen hyvät eväät, lisää tähän Toni Peuhkuri. Opettaja Keijo Heinosen katsoo poikien kohdalla eduksi, että heillä on markkinointikanavat kunnossa. Opiskelijat ovat hoitaneet hyvin tehtävänsä top-harjoittelupaikoilla ja saaneet näin mahdollisuuden verkostoitua jo ennen valmistumista. Hyvä asenne, motivaatio ja oma-aloitteisuus aina palkitaan, kertoi Heinonen tyytyväisenä opiskelijoidensa tulevaisuuden suunnitelmiin. Armeija on kuitenkin hoidettava ensin pois alta, Opettaja Keijo Heinonen talorakentajien Juuso Puustisen, Toni Peuhkurin ja Juho Mannisen kanssa peruskorjaustyömaalla. sitten pääsee oikeisiin töihin, suunnittelevat Manninen ja Peuhkuri. Mitä mieltä olette olleet nykyisestä koulutuksesta? Olemme olleet koulutukseen tyytyväisiä ja olemme yllättyneitä siitä, miten paljon teemme asiakkaille töitä. Tämä motivoi opiskelemaan enemmän ja enemmän, jotta työn jälki olisi mahdollisimman hyvää. Opiskelumme oli mielenkiintoista ja monipuolista. Myös jatko-opinnot saattavat kiinnostaa tulevaisuudessa. Silloin tulisi hieman kerrata lisää kieli- ja matemaattisia taitoja, mutta hyvällä asenteella ja motivaatioilla niissäkin opinnoissa pärjätään, kertoivat pojat miettien tulevaisuuttaan. Ammatillinen koulutus on muutosten edessä. Opiskelu tulee olemaan entistä enemmän työelämälähtöistä ja nykyisten top-sopimusten sijaan tehdään työnantajien kanssa koulutussopimuksia. Nuorten ja aikuisten koulutukset yhdistyvät ja näin opiskelu tapahtuu yksilöllisiä opinto- ja urapolkuja pitkin. Aikaisemman osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen esimerkiksi aikaisemmasta koulutuksesta, työtehtävistä ja harrastuksista tulee olemaan entistä enemmän tärkeämmässä roolissa. Kaiken osaamisen voi näyttää opiskelun alkuvaiheessa ja näin edetä yksilöllistä polkua pitikin kohti omaa ammattiaan. Teksti ja kuva: Tuula Lindholm YRITYSKUULUMISIA Sintun kissankello Yrittäjä Sirkka-Liisa Lyytikäinen tekee muun muassa jäsenkorjauksia. Jäsenkorjaus on vanha suomalainen perinnehoito, jossa käsitellään koko keho kokonaisuutena, yleensä varpaista päähän. Bene Statera - Hyvän Olon Tasapaino on terveyden monipuolisten ammattilaisten tekemää tehokasta, turvallista ja nautittavaa hieronnan ja mobilisoinnin yhdistelmää. Anatomy Trains -hoito on kokonaisvaltainen näkemys tuki- ja liikuntaelimistön anatomiasta, rakenteesta ja toiminnasta. www.sintunkissankello.fi, puh. 044 539 0694. Kuva: Tarja Korhonen

8 TV-OHJELMISTOA KESKIVIIKKO 15. maaliskuuta 05.55 Akuutti 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00-10.48 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle alueelliset uutiset 12.10 Yle Oddasat 12.30 Tosi tarina: Suolahden mäkimiehet 13.00 MOT : Betonin pahat ilmavaivat 13.30 Puoluepäivä Kokoomus 14.00 Välikysymys ammattikoulutuksen säästöistä 16.05 Puoluepäivä Kokoomus 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Löytyykö rakkaus netistä? On arvioitu, että joka viides pari tutustuu netissä ja netin deittipalveluita käyttää 91 miljoonaa ihmistä. Mitä vinkkejä nettideittailun tutkijoilla on ilmoituksen laatimiseen ja kumppanin löytämiseen? 20.00 Puoluepäivä SDP 20.55 Urheiluruutu 21.05 Puoluepäivä SDP 21.50 Inhimillinen tekijä 22.40 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.50 Yle Uutiset 22.55 Ulkolinja: Kuka on Geert Wilders? 23.45 Puoli seitsemän 15.3. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Taitoset 07.05 Tie tähtiin (S) 07.20-07.31 Babar ja Badun seikkailut (S) 07.36 Riku ja Rami 07.46 Jussin matkat (S) 07.57 Totta vai taikaa 08.04 Touhukkaat (S) 08.29 Galaxi 08.30 Tenavat (7) 08.37 Joraavat juurikkaat (S) 08.40 Snoukkaa! 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 09.59-12.20 Lumilautailun ja freestylen MM : Paripujottelu 12.30 Sohvasurffaajat: Kupliva Georgia 12.58 Suuri vuosi 13.25 Zlatanin jalanjäljillä 13.55 Lumilautailun ja freestylen MM : Paripujottelu 15.15-15.30 Villi kortti: Jalkapalloetkot 15.35 Märät säpikkäät (12) 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus 19.45 Dijon juttu (S) 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Kioski 21.00 Tahdon asia (7) 21.52 Yle Uutiset 21.57 Urheiluruutu 22.05 Stacey Dooley: Naisten helvetti 23.00 Strike Back (16) 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Omat rahat 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Löytäjät 14.00 Suuri Journalistipalkinto 15.00 Peter Nyman 15.30 Fresh Off the Boat (S) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Keittiöelämää 17.20 Ihmisenä ihmisen rinnalla 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Olipa kerran elämä 21.00 Yökylässä Maria Veitola 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Rikospaikka 23.10 Myytinmurtajat 00.15 Pitääkö olla huolissaan? 01.10 Yökylässä Maria Veitola 02.05 Pukumiehet (S) 03.00 Arrow (16) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (S) 07.10 Madagascarin pingviinit (7) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (S) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.18 Angry Birds Stella (S) 08.25 Lego Friends (S) 08.50 Eläinsairaala (S) 09.20 Eläinsairaala (7) 09.50 Remppa vai muutto 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.15 Amerikan paras ravintola 15.15 Hyvät kaupat (S) 16.15 Onnenarpa 16.20 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 16.25 Leijonan luola USA 17.25 The Voice of Finland 18.50 Tulossa: Bachelor Suomi (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Julkkisselviytyjät (S) 20.58 Keno 21.00 The Rock - paluu helvettiin (16) 23.50 Liiga: Playoffs Extra 23.55 Erikoisliikemiehet (S) 00.55 Haapasalo ja kaverit (S) 01.55 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 02.55 Blue Bloods (12) 03.55 Pelastushelikopteri (S) 04.25 Matkaoppaat 04.55 Astral-TV TORSTAI 16. maaliskuuta 05.55 MOT : Betonin pahat ilmavaivat 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00-10.47 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle alueelliset uutiset 12.10 Yle Oddasat 12.30 Tosi tarina: Torni 13.00-14.25 Oksat pois (S) 14.30 Puoluepäivä SDP 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Puoluepäivä SDP 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Puoluepäivä Kristillisdemokraatit 20.55 Urheiluruutu 21.05 Puoluepäivä Kristillisdemokraatit 21.50 Ulkolinja: Filippiinien kuoleman kadut Filippiineillä presidentti Rodrigo Duterten on antanut poliisille avoimen valtakirjan huumeidenkäyttäjien surmaamiseksi. Jo 7000 huumeidenkäyttäjää tai epäiltyä on surmattu puolessa vuodessa. 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Hiljainen todistaja (16) 00.00 Puoli seitsemän 16.3. 06.52 Nelli ja Iiro (S) 07.00 Katinkontti 07.11 Laura (S) 07.22 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.35 Siiri ja Krokotiili (S) 07.40 Taavi-tiikerin naapurissa (S) 07.53 Kissat 07.59 Martta puhuu (S) 08.25 Galaxi 08.26 Miika (7) 08.37 Nokkelikot (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Koiranpennun vuosi 10.30 Tuntematon Norja 11.00 Korttelilääkäri 11.30 Laivakokin matkassa 12.00 Sohvasurffaajat: Kupliva Georgia 12.30 Sohvasurffaajat: Kotiin päin 13.00-13.45 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus 14.00 Elämää ja pyörätuolirugbya 14.30 Herkullinen Toscana 15.00 Kandit 15.30-16.20 Sohvaperunat 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Vankeja ja ihmisiä 20.00 Kummeli (7) 20.30 Pulkkinen (12) 21.00 Noin viikon uutiset 21.25 Siskonpeti (7) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Kioski 22.30 Lumilautailun ja freestylen MM: Big Air karsinnat 23.30 Villi kortti: Jalkapalloetkot 23.45 Yle FOLK: Suomen katusoittokeisari 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Grand Designs Uusi-Seelanti 14.30 Suomen kaunein koti 15.30 Perhe pelissä (7) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Olipa kerran elämä 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kokkisota 21.00 Pitääkö olla huolissaan? 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.55 Miehitetty (16) 23.55 Kokkisota 00.50 Olipa kerran elämä 01.45 Arrow (16) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (7) 07.10 Madagascarin pingviinit (7) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.18 Angry Birds Stella (S) 08.25 Lego Friends (S) 08.50 Eläinsairaala (S) 09.20 Eläinsairaala (S) 09.50 Remppa vai muutto 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Eläinsairaala (S) 14.15 Amerikan paras ravintola 15.15 Hyvät kaupat (S) 16.15 Onnenarpa 16.20 Leijonan luola USA 17.20 Tulossa: Bachelor Suomi (S) 17.25 The Voice of Finland 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hurjat rakkauskilot (S) 20.00 Suomen huutokauppakeisari 20.58 Keno 21.00 Heikki Paasonen Show 22.00 Poliisit - kotihälytys (7) 23.00 NCIS Rikostutkijat (12) 00.00 Liiga: Playoffs Extra 00.05 Rajavalvojat (S) 00.35 Rajavalvojat (S) 01.05 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 02.05 Blue Bloods (12) 03.05 Pelastushelikopteri (S) 03.35 Pelastushelikopteri (7) 04.05 Matkaoppaat PERJANTAI 17. maaliskuuta 05.55 Tosi tarina: Torni 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00-10.47 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle alueelliset uutiset 12.10 Yle Oddasat 12.14-12.30 Oddasat 12.40 Arkistokuvia: Tukkilaiset tulikokeessa (S) 12.50 Ei ruumiita makuuhuoneeseen (7) 14.30 Puoluepäivä Kristillisdemokraatit 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Puoluepäivä Kristillisdemokraatit 16.00 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Poika joka katosi musiikkiin (12) 20.00 Pressiklubi 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 Catastrophe (12) 22.25 Kennedyt (12) 1/8. Vuoden 1960 presidentinvaalien alla John F. Kennedy nuorikkoineen säkenöi lehdistön suosiossa. Taustalla suvun päämies tekee raivokkaasti työtä nostaakseen poikansa maan isäksi. Miten tähän on tultu? 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.20 Yle Uutiset 23.25 Puoli seitsemän 17.3. 06.53 Samsam (S) 07.01 Jokeri Pokeri Box 07.08 Hermanni Hiiri (S) 07.16 Pikkuli (S) 07.21 Nelli ja Noora (S) 07.28 Pikku Kakkosen posti 07.34 Petrin tiikeritarinat (S) 07.45 Ystäväni Ronja 07.51 Milli ja Molli (S) 08.18 Galaxi 08.19 Syrhämä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Suunsoittoa ja lisää haleja 10.30 Teenage Boss 11.30 Luontoretkellä: Leikkisä karhu 12.00 Laivakokin matkassa 12.30 Sohvasurffaajat: Italia - Matka alkaa! 13.00 Elämää ja pyörätuolirugbya 13.30 Zlatanin jalanjäljillä 13.57 Kioski 14.25 Noin viikon uutiset 14.50-16.15 Ampumahiihdon MC: naisten sprinttikilpailu 16.20 Kansallisaarteen etsintä: Huoltaja 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ampumahiihdon MC: miesten sprinttikilpailu 18.45 Jääkiekon Mestis: Puolivälieräottelu 21.00 Sohvaperunat 21.50 Yle Uutiset 21.55 Lumilautailun ja freestylen MM: Big Air loppukilpailu 23.00 Eastbound & Down (16) 23.30 Eastbound & Down (16) 23.59 Eastbound & Down (16) 00.27 Eastbound & Down (16) 00.55 Girls (16) 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Koiralle koti 14.00 Koiralle koti 14.30 Stadi vs Lande 15.30 Middle (S) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Kokkisota 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Stadi vs Lande 21.00 Amazing Race 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Korttelivahdit (16) 00.30 Tyrant (16) 01.35 Billions (12) 02.40 Arrow (16) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (S) 06.55 K3 (S) 07.10 Madagascarin pingviinit (7) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.15 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.18 Angry Birds Stella (S) 08.25 Lego Friends (S) 08.50 Eläinsairaala (S) 09.20 Eläinsairaala (7) 09.50 Remppa vai muutto 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Huvila & Huussi 14.45 Matkaoppaat 15.15 Matkaoppaat 15.45 Matkaoppaat 16.15 Matkaoppaat 16.45 Onnenarpa 16.50 Julkkisselviytyjät (S) 17.50 Heikki Paasonen Show 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno 21.30 Elokuva: 21 Jump Street (16) 23.45 Elokuva: Neighbor for Sale - Antaa mennä vaan (12) 01.45 Haapasalo ja kaverit (S) 02.40 Julkkisselviytyjät (S) 03.35 Rajavalvojat (S) 04.05 Rajavalvojat (S) 04.30 Pelastushelikopteri (S) LAUANTAI 18. maaliskuuta 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.52 Hotellien salattu maailma 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Näin Norjassa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle alueelliset uutiset 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Dokumenttiprojekti: Isäni tähtien takaa (S) 14.05 Prisma: Löytyykö rakkaus netistä? 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10-15.41 Akuutti 15.55 Naapureita ja ystäviä (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.10 Inhimillinen tekijä 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää (S) 18.45 Avara luonto: Haiden saalistusvyöhyke 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.50 Urheiluruutu 21.15 Uutisvuoto 21.45 Vera Stanhope tutkii (12) 23.15 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 18.3. 06.52 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.16 Anniina Ballerina (S) 07.41 Franklin ja ystävät (S) 07.53 Sanni Sateenkaari (S) 08.06 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.31 Jetron matkaan (S) 08.43-08.55 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 09.01 Aika härdelli! (7) 09.13 Late Lammas (S) 09.20 Sohvaset (7) 09.33 Joraavat juurikkaat (S) 09.35 Tero hoitaa (7) 10.00 Kioski 10.30 Tahdon asia (7) 11.20-11.50 Kummeli (7) 12.00 Talvistudio 12.10 Hiihdon Ski Classics 13.35 Ampumahiihdon MC: naisten takaa-ajokilpailu 14.30 MotorSport Extra: Rallin SM 15.00 Lumilautailun ja freestylen MM : Skikrossi 16.45 Ampumahiihdon MC: miesten takaa-ajokilpailu 17.30 Talvistudio 17.35 Jääkiekon Mestis: Puolivälieräottelu 19.15 Noin viikon uutiset 19.40 Sohvaperunat 20.30 Siskonpeti (7) 21.00 Lumilautailun ja freestylen MM: Halfpipe 22.30 Muistin vanki (12) 23.10 Bates Motel (16) 23.55 Siskonpeti (7) 08.05 Hunajapupuset (S) 08.20 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.35 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.45 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.00 Viidakon veijarit (S) 09.10 Winx-klubi (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 11.00 Salatut elämät (7) 11.25 Salatut elämät (7) 11.55 Salatut elämät (7) 12.20 Salatut elämät (7) 12.50 Elokuva: Egyptin prinssi (7) 14.45 Tuija Tähtien Kanssa 15.10 Tanssii Tähtien Kanssa 17.00 Lauantairavit 18.00 Formula 1: Kauden 2017 Ennakkotunnelmat 19.10 Vaaliextra: Juha Sipilä 19.20 Tulosruutu 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Bumtsibum Uusi kausi alkaa! Suomen suosituimmat artistit ottavat mittaatoisistaan virtuoosimaisten kapteeneiden johdolla. 1/12. Bumtsibum on musiikin juhlaa tämän päivän soundeista kansan rakastamiin klassikoihin. Tänään vieraina Katri- Helena, Paula Koivuniemi, Elias Kaskinen ja Pete Parkkonen. 21.00 Tuija Tähtien Kanssa 21.30 Solsidan (S) 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Wallander: Perintö (16) 00.25 Rikospaikka 00.55 Scorpion (12) 01.45 Limitless (12) 02.35 Arrow (12) 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Tashi (7) 06.45 Tashi (S) 07.00 K3 (7) 07.15 K3 (S) 07.30 Madagascarin pingviinit (S) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Lego Ninjago (7) 08.35 Transformers Rescue Bots (7) 09.00 Matkaoppaat 09.30 Matkaoppaat 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Tulossa: Bachelor Suomi (S) 11.05 Hauskat kotivideot 12.00 Leijonan luola USA 13.00 Leijonan luola USA 14.00 Elokuva: Life Happens (7) 16.00 Heikki Paasonen Show 17.00 Kaikki vastaan 1 18.25 HS-uutiset ja sää 18.30 The Voice of Finland 20.00 Haluatko miljonääriksi? 20.58 Keno 21.00 Transformers - Tuhon aikakausi (12) Autobotien ja Decepticonien taistelun jälkeen viranomaiset pitävät kaikkia robotteja uhkina. Optimus Primen ystävineen on käännyttävä mekaanikon ja hänen perheensä puoleen avun toivossa, mutta Optimuksen kannoilla on vaarallinen palkkionmetsästäjä. 00.20 Urban Justice-Oman käden oikeus (16) 02.15 Stand Up! (S) 03.15 Hottikset 2.0 (S) SUNNUNTAI 19. maaliskuuta 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Haiden saalistusvyöhyke 08.50 Pohjolan luonto 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi 11.45 Perjantai 12.40 Tammi täynnä elämää 13.35 Pohjolan luonto 13.45 Kiehtova maailma: Salattu Italia 14.30 Uutisvuoto 15.00 Yle Uutiset 15.05 Historia: Espanjan sisällissota 16.00 Benidorm 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12) 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä 18.45 Arto Nyberg 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12) 20.15 Tasa-arvon historia 100 vuotta sitten köyhän pyykkäriäidin tyttö tuskin osasi kuvitella, että hänen lapsenlapsensa eläisivät eräänä päivänä maassa, joka olisi yksi maailman parhaista paikoista olla tyttö. Miten suomalainen tasa-arvon ihme syntyi ja miksi me siinä onnistuimme? 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Presidentti (12) 21.50 Hiljainen todistaja (16) 22.50 Ykkösaamu 23.30 Newsroom (7) 19.3. 06.53 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.08 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.31 Herra Heinämäki (S) 07.41 Ryhmä Hau (S) 08.05 Dinojuna (S) 08.30 Fluugalaiset (S) 08.43-08.55 Yökyöpelit (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxi Play 09.21 Laita ittes likoon 09.26 Tenavat (7) 09.34 Neljä ja puoli kaverusta (7) 10.00 Uusi Päivä (S) 10.28 Uusi Päivä (S) 10.55-11.25 Uusi Päivä (S) 11.30-11.55 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7) 12.00 Talvistudio 12.10 Ampumahiihdon MC: naisten yhteislähtö 13.00 Lumilautailun ja freestylen MM : Slopestyle 14.55 Talvistudio 15.00 Ampumahiihdon MC: miesten yhteislähtö 15.45 Talvistudio 16.00 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 16.25-16.55 Riistametsällä 17.10 Postilokero 347 - Pikku Kakkosen tarina 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Kohteessa: Kambodzha 20.00 Tahdon asia (7) 21.00 Kiveä kovemmat 21.52 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Girls (16) 22.35 Märät säpikkäät (12) 23.00 Stacey Dooley: Naisten helvetti 08.05 Hunajapupuset (S) 08.20 Hello Kitty - onnistu kanssani! (S) 08.35 Alvin ja pikkuoravat (S) 08.45 Alvin ja pikkuoravat (S) 09.00 Viidakon veijarit (S) 09.10 Winx-klubi (7) 09.35 Paavo Pesusieni (7) 10.00 Erilaiset perheet 11.00 Elixir Life 11.30 Kokkisota 12.30 Suomen kaunein koti 13.30 Olipa kerran elämä 14.30 Pitääkö olla huolissaan? 15.30 Yökylässä Maria Veitola 16.30 Teknavi 17.00 Stadi vs Lande 18.00 Bumtsibum 19.10 Tulosruutu 19.20 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (12) 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Isänmaan puolesta (12) 23.30 NCIS: New Orleans (12) 00.20 Ensimmäisen asteen murha (12) 01.15 Pahan jäljillä (16) 02.10 Bosch (12) 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Tashi (7) 06.45 Tashi (7) 07.00 K3 (7) 07.15 K3 (7) 07.30 Madagascarin pingviinit (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Sonic Boom (S) 08.25 Lego Ninjago (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Liiga: Viikkomakasiini 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Kaikki vastaan 1 13.30 Vaaleanpunainen pantteri 13.40 Leijonan luola USA 14.40 Hurjat rakkauskilot (S) 15.40 Tulossa: Suomen hauskin tavis (S) 15.45 Haapasalo ja kaverit (S) 16.45 Julkkisselviytyjät (S) 17.45 Tulossa: Bachelor Suomi (S) 17.50 Suomen huutokauppakeisari 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Haluatko miljonääriksi? 20.00 Kaikki vastaan 1 21.25 Keno 21.30 Star Wars: Sithin kosto (12) Star Wars -sarjan kolmannessa osassa sithien juoni Galaktisen tasavallan kaatamiseksi täydentyy: Darth Sidious kaappaa vallan, määrää jediritarit tu hottaviksi ja julistaa Imperiumin syn tyneeksi. Anakin Skywalker kääntyy Voiman pimeälle puolelle ja muuttuu Darth Vaderiksi. 00.25 Pahan jälkeen (S) 01.25 Poliisit - kotihälytys (7) 02.25 Rajavalvojat (S) MAANANTAI 20. maaliskuuta 05.55 Tosi tarina: Suolahden mäkimiehet 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Tosi tarina: Kaikkea hyvää 10.00-10.47 Viidakkoperhe (7) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 11.50-12.20 Tosi tarina: Hyvän jakaja 12.30 Hercule Poirot (12) 13.25 Kalle Aaltosen morsian (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 Arto Nyberg 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 Historia: Vankien Buchenwald (12) Buchenwaldin keskitysleirillä vallitsi vankien kesken tiukka hierarkia ja kuri. Keitä SS-vartijat valitsivat luottovangeiksi, ja miten nämä kapot pyörittivät leirin arkea? 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 MOT : Likaisen rahan pesula 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Pienet taistelijat 22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.35 Yle Uutiset 22.40 Catastrophe (12) 23.05 Dokumenttiprojekti: Oasis-Viimeinen toivo (S) 20.3. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.05 Mitä ihmettä? (S) 07.10 Eteenpäin Enni 07.21 Samu ja Salla (S) 07.33 Kasper ja Liisa (S) 07.44 Satuja Soitosta 07.54 Niksi- Nella (S) 08.02 Galaxi 08.03 Late Lammas (S) 08.10 Lohikäärmeratsastajat (7) 08.33 Unna Junná 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Islantia luontokuvaajan silmin 10.30-11.20 Kohteessa: Kambodzha 11.30 Vanhasta uudeksi - kierrätysvinkkejä 12.00 Sohvasurffaajat: Italia - Matka alkaa! 12.25 Sohvasurffaajat: Albania - missä sohva? 13.00 Hulluna moottorikelkkailuun 13.30 Suunsoittoa ja lisää haleja 14.00 Suuri vuosi 14.30 Mieleni ja minä 15.00 Noin viikon uutiset 15.25 Siskonpeti: Lumoava noitametsä (S) 15.30 Uusi Päivä (S) 15.58-16.25 Uusi Päivä (S) 16.35-16.55 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7) 19.30 Märät säpikkäät (12) 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Siskonpeti (7) 21.00 Our Girl (12) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Bates Motel (16) 22.40 Mr. Robot (16) 23.30 Yle FOLK: Tuntematon Vlogilas 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Tuija Tähtien Kanssa 14.00 Tanssii Tähtien Kanssa 16.00 Sala-tut elämät (7) 16.30 Yökylässä Maria Veitola 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Maajussille morsian 21.00 Paluu alttarille 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknavi 23.05 Rizzoli & Isles (12) 00.00 Rimakauhua ja rakkautta (12) 01.00 Arrow (16) 01.55 Legends (12) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (7) 07.10 Madagascarin pingviinit (7) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.13 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Friends (S) 08.45 Lego City (S) 08.50 Ravintola X 09.50 Remppa vai muutto 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Huvila & Huussi 14.45 Amerikan paras ravintola 15.45 Hyvät kaupat 16.45 Onnenarpa 16.50 Hurjat rakkauskilot (S) 17.50 Tulossa: Bachelor Suomi (S) 17.55 Julkkisselviytyjät (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Elokuva: Sinun numerosi? - Kuinka monta on liian paljon? (12) 00.10 Amerikan kovimmat keräilijät 01.10 Paratiisihotelli Ruotsi (S) 02.10 Blue Bloods (12) 03.10 Poliisit (S) 03.40 Poliisit (7)

9 TIISTAI 21. maaliskuuta 05.55 Elämä käännekohdassa 06.25 Ylen Aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00-10.47 Viidakkoperhe (7) 11.00 Yle alueelliset uutiset 12.10 Yle Oddasat 12.30 Hercule Poirot (12) 13.20 Meidän poikamme (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hotellien salattu maailma 3/6: Berliini. Hotelli Adlon tunnetaan Michael Jacksonin kohuvierailusta, Grunewaldin barokkipalatsi puolestaan julkkisvieraistaan. Vapaamielisessä kaupungissa voi yöpyä myös ruumisarkussa tai leijonahäkissä. 19.45 Löytöretkiä maailmaan 20.00 Puoluepäivä Keskusta 20.55 Urheiluruutu 21.00 Puoluepäivä Keskusta 21.45 Jamaica Innin majatalo (16) 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Kotikatsomo: Presidentti (12) 23.45 Prisma: Löytyykö rakkaus netistä? 00.40 Puoli seitsemän 21.3. 06.53 Hei Taavi (S) 07.01 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.16 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.26 Askarrellaan 07.32 Timppa (S) 07.42 Sasu (S) 07.54 Me Peltiset (S) 07.58 Töötti ja Pulteri (S) 08.22 Galaxi 08.23 Jenni (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Elämää ja pyörätuolirugbya 10.30 Onnistuuko avioliitto? 11.30 Zlatanin jalanjäljillä 12.00 Sohvasurffaajat: Albania - missä sohva? 12.25 Sohvasurffaajat: Kreikka - Ateenan kadut 13.00 Riistametsällä 13.30 Islantia luontokuvaajan silmin 14.00 Täydellistä elämää 14.30-15.25 Nansenin jäljillä 15.30-15.55 Pasila 2.5 - The Spin-Off (7) 16.00-16.25 Siskonpeti (7) 16.30 Uusi Päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Herkullinen Toscana 19.30 Kandit 20.00 Uusi Päivä (S) 20.30 Au pairit Kanadassa 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Clear History (7) 23.40 Au pairit Kanadassa 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin? 09.11 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.40 Kauniit ja rohkeat (7) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Amazing Race 15.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Paluu alttarille 17.25 Ihmisenä ihmisen rinnalla 17.30 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Suomen surkein kuski 21.00 Mustamaalattu (12) 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Peter Nyman 23.05 NCIS: New Orleans (12) 00.00 Paluu alttarille 00.55 Kohde (12) 01.50 Kuin viimeistä päivää (7) 02.45 Arrow (16) 06.00 Bumba (S) 06.05 Bubble Guppies (S) 06.30 Myyrä ja Panda (S) 06.45 K3 (7) 06.55 K3 (S) 07.10 Madagascarin pingviinit (7) 07.35 Lego Nexo Knights (7) 07.55 Sonic Boom (7) 08.10 Angry Birds Toons (S) 08.13 Angry Birds Stella (S) 08.20 Lego Friends 08.45 Lego City 08.50 Eläinsairaala (S) 09.20 Eläinsairaala (S) 09.50 Remppa vai muutto 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Matkaoppaat 14.15 Matkaoppaat 14.45 Amerikan paras ravintola 15.45 Amerikan kovimmat keräilijät 16.45 Onnenarpa 16.50 Leijonan luola USA 17.50 Haluatko miljonääriksi? 18.50 Tulossa: Bachelor Suomi (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Hurjat rakkauskilot (S) 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Haluatko miljonääriksi? 23.00 Pahan jälkeen (7) 00.00 Liiga: Playoffs Extra 00.05 NCIS Rikostutkijat (12) 01.05 Amerikan kovimmat keräilijät 02.05 Blue Bloods (12) 03.05 Poliisit (7) Keskiviikko 15. maaliskuuta 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Riisutut 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Gladiaattorit 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Lajinsa viimeinen (7) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Rillit huurussa (S) 21.00 Treffaa mun vanhemmat 22.00 Catfish - deittihuijarit 23.00 Iholla 23.30 Iholla 00.00 Supernatural (12) 01.00 Gladiaattorit 02.00 Exiä rannalla UK 03.00-04.01 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Iiron musiikkiluokka 18.00 Kantapöytä 19.00-19.55 Bodo - kabareekuningas (12) 20.00-20.55 Afroamerikkalaiset 21.00 Volga 30 päivässä 21.45 Kino: Byzantium (16) 23.40 Jäitä hattuun 06.35 Tavallista elämää 07.10 Tavallista elämää 07.40 Ammattina sankari 08.10 Ammattina sankari 08.40 Prameat mustalaishäät 09.35 TV Shop Tvins 12.35 Seinfeld (S) 13.10 70 s show (S) 13.40 Pulmuset (7) 14.15 Nanny (S) 14.50 House (12) 15.45 Pelastajat (7) 16.55 Pulmuset (S) 17.30 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (S) 18.30 70 s show (7) 19.00 House (12) 20.00 Kreisit kotivideot 21.00 Elokuva: Raakalaiset (16) 23.40 Anssi Kela ja isot biisit 00.45 Riemuloma Palandereilla 01.45 Ammattina sankari 02.15 Ammattina sankari 02.45 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 03.40 Tykkää mun ravintolasta 04.35-05.26 Alastomat selviytyjät Torstai 16. maaliskuuta 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Gladiaattorit 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Poikamiesboksi (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Riisutut 22.00 Empire (12) 23.00 Iholla 23.30 Iholla 00.00 Donald Trumpin Julkkisdiili 01.00 Vampyyripäiväkirjat (12) 02.00-03.00 Gladiaattorit 17.00 Iiron musiikkiluokka 18.00 Kahlitsematon renessanssi 19.00 RSO Musiikkitalossa 21.40 Tiededokumentti: Mikä meitä odottaa? 22.25 Kino Suomi: Raid (16) 00.30 Historia: Rooseveltin suku 06.50 Tavallista elämää 07.20 Tavallista elämää 07.50 Ammattina sankari 08.20 Ammattina sankari 08.45 Prameat mustalaishäät (7) 09.40 TV Shop Tvins 12.40 Seinfeld (S) 13.15 70 s show (7) 13.45 Pulmuset (S) 14.15 Nanny (S) 14.50 House (12) 15.50 Pelastajat (7) 16.55 Pulmuset (S) 17.30 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (S) 18.30 70 s show (7) 19.00 House (12) 20.00 Tuurin kyläkauppias 21.00 Elokuva: Voitte suudella sulhasta (7) 23.20 Mertaranta ja legendat 00.25 Elokuva: Hellboy (12) 02.45 Tilt Pelishow 03.20 Ammattina sankari 03.50 Ammattina sankari 04.25 Tavallista elämää 04.55-05.19 Tavallista elämää Perjantai 17. maaliskuuta 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Sekoilevat idiootit (12) 17.30 Putous 19.00 BiisiBattle 19.50 Pilanpäiten 20.00 Treffaa mun vanhemmat 21.00 #leffa: Hamekyttä (12) 23.00 Riisutut 00.00 Iholla 00.30 Iholla 01.00 Catfish - deittihuijarit 02.00 Catfish - deittihuijarit 03.00-04.01 Maailman kauheimmat naapurit 16.50 Elävä arkisto: Murhaajan jäljillä 16.52 Ei vanhene koskaan: Onni Happonen - punainen vaara, musta murha, valkoinen totuus 17.41 Arkistovieraana: Hannes Markkula 17.56 Ei vanhene koskaan: Kunnon tyttö, tavalliset VIIKON VALINNAT Kino: Byzantium (16) ke 15.03. klo 21.45. Ohjaaja Neil Jordanin paluu vampyyritematiikkaan. Eleanor ja Clara, äiti ja tytär, joilla on synkkä salaisuus yrittävät aloittaa uuden elämän, mutta kuvioon astuu nuori mies, joka uhmaa heitä. Elokuva: Voitte suudella sulhasta (7) to 16.03. klo 21.00. Palomieskaverukset Chuck (Adam Sandler) ja Larry (Kevin James) astuvat kulissihomoavioliittoon huijatakseen vakuutusyhtiötä. Miten käy raikulisinkun ja leski-isän peitetarinan, kun kuvioihin astuu hemaiseva asianajaja? SUB, YLE TEEMA, miehet 18.30 Valitut sanat: Mainio pikku sota 19.00 Batman (7) 19.25 Batman (7) 19.50 Viis varpaista (S) 20.00 Volga 30 päivässä 20.45 Löytöretkiä maailmaan 21.00 Kino: Suuret toiveet (12) 23.05 Soundbreaking 06.30 Tavallista elämää 07.00 Tavallista elämää 07.30 Ammattina sankari 08.00 Ammattina sankari 08.30 Prameat mustalaishäät (S) 09.25 TV Shop Tvins 12.25 Pulmuset (S) 12.55 5D: Luksuslastenvahdit 13.55 Seinfeld (S) 14.30 Seinfeld (S) 15.00 Myyntimies Jethro 16.00 Bad Judge (S) 16.30 Goldbergit 17.35 Myyntimies Jethro matkoilla 18.40 Elokuva: This Christmas (12) 21.00 Elokuva: Hurjapäät 4 (16) 23.10 Myyntimies Jethro matkoilla 00.10 Tuurin kyläkauppias 01.15 Elokuva: Voitte suudella sulhasta (7) 03.20 Bad Judge (S) 04.00 Ammattina sankari 04.30 Ammattina sankari 04.55-05.24 Tilt Pelishow Lauantai 18. maaliskuuta 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 09.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Kolme miestä ja tyttö (S) 11.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 12.00 Faija hoitaa (S) 12.30 Lajinsa viimeinen (7) 13.00 Tyhjätaskut (S) 13.30 Last Man on Earth (S) 14.00 Gladiaattorit 15.00 Gladiaattorit 16.00 Valehtelevat viettelijät (12) 17.01 Posse 18.30 Arena esports 19.00 Treffaa mun vanhemmat 20.00 Stadi vs Lande 21.00 #leffa: Titaanien Raivo (12) 23.45 American Horror Story: Roanoke (16) 00.45 American Horror Story: Roanoke (16) 01.45 Alone - yksin erämaassa 02.45-03.45 Alone - yksin erämaassa 10.00 Iiron musiikkiluokka 13.00 Kansallisaarteen etsintä: Sarjakuvapohatta 13.10 Syötävän hyvä Espanja 13.50 Jäitä hattuun 14.20 Yle Live: One Direction, Where We Are 15.55 Minna Lindgren & konserttivieraat 16.15 Kantapöytä 17.15 Volga 30 päivässä 18.00 Kathleen Ferrier 18.55-19.55 Puccini: Gianni Schicchi 20.00-20.54 Historia: Espanjan armada 21.00-00.30 Teemalauantai: Modernit vampyyrit 21.00 Ystävät hämärän jälkeen (16) 22.50 A Girl Walks Home Alone at Night (16) 00.30 Uusi Kino: 1+1+1 - Sympathy For The Decay (7) 06.20 Jenkkimetsurit 07.15 Jos mies saisi päättää 08.15 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 09.10 Terapian tarpeessa (S) 09.35 TV Shop Tvins 12.35 Kreisit kotivideot 13.35 Terapian tarpeessa (7) 14.05 Terapian tarpeessa (S) 14.35 Terapian tarpeessa (S) 15.05 Riemuloma Palandereilla 16.05 Voi Venäjä mitä videoita! 17.00 Mertaranta ja legendat 18.00 Anssi Kela ja isot biisit 19.00 Myyntimies Jethro matkoilla 20.00 Tuurin kyläkauppias 21.00 Elokuva: Kill the Messenger (16) 23.20 Kova laki: Erikoisyksikkö (12) 00.15 Ammattina sankari 00.45 Ammattina sankari 01.20 Tykkää mun ravintolasta 02.15 Hulluna sinuun (S) 03.25-05.24 Elokuva: This Christmas (12) Sunnuntai 19. maaliskuuta 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S) 09.30 Epic- TV: Elämää äärirajoilla (S) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 BiisiBattle 11.50 Pilanpäiten 12.00 Simpsonit 14.00 Gladiaattorit 16.01 Donald Trumpin Julkkisdiili 17.00 60 päivää kiven sisässä 18.00 Riisutut 19.00 Transsukupuoliset lapset 20.00 Myytinmurtajat 21.00 #leffa: Keinoja kaihtamatta (12) 23.05 Treffaa mun vanhemmat 00.05 Teknavi 01.05 Vampyyrien sukua (12) 02.05-03.05 Maailman kauheimmat naapurit 10.00 Elävä arkisto: Murhaajan jäljillä 10.02 Ei vanhene koskaan: Onni Happonen - punainen vaara, musta murha, valkoinen totuus 10.51 Arkistovieraana: Hannes Markkula 11.06 Ei vanhene koskaan: Kunnon tyttö, tavalliset miehet 11.40 Kathleen Ferrier 12.35 Minna Lindgren & konserttivieraat 12.55-13.25 Valitut sanat: Mainio pikku sota 13.30-14.00 Sibelius ja Luonnotar (S) 14.05 Tiededokumentti: Mikä meitä odottaa? 14.50 Bodo - kabareekuningas Korttelivahdit (16) pe 17.03. klo 22.35. Pikkukaupungissa asuva Evan Trautwig viettää rauhallista elämää. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Evanin työtoveri joutuu raa an murhan uhriksi. Evan perustaa tämän vuoksi Korttelivahdit-nimisen ryhmän, jonka tarkoituksena on selvittää tapaus. Egyptin prinssi (7) la 18.03. klo 12.55. Toiseen Mooseksen kirjaan perustuva, visuaalisesti upea animaatioseikkailu sukeltaa muinaisen Egyptin kiehtovaan maailmaan, missä kahden toisilleen läheisen veljeksen erottaa väistämätön kohtalo. Elokuvassa puhutaan suomea. (12) 15.45 Bodo - kabareekuningas (12) 16.40 Kuhina (S) 16.50 Pieni punainen huppari (12) 17.05 Frankensteinin syntytarina 18.00 Kino Klassikko: Pelon palkka (12) 20.20 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 21.05 Soundbreaking 22.00 Yle Live: Big Weekend 2016, osa 1/2 23.00 Syötävän hyvä Espanja 23.40 Rembrandt 06.05 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 07.00 Tuurin kyläkauppias 08.00 Myyntimies Jethro 09.00 Jenkkimetsurit 09.55 TV Shop Tvins 12.55 Voi Venäjä mitä videoita! 13.55 Riemuloma Palandereilla 14.55 Kreisit kotivideot 15.55 Mertaranta ja legendat 17.00 Myyntimies Jethro matkoilla 18.00 House (12) 19.00 Elokuva: Smurffit 2 (7) 21.00 Elokuva: Exän jäljillä (12) 23.15 5D: Mieheni on transvestiitti (S) 00.20 House (12) 01.15 Kova laki: Erikoisyksikkö (12) 02.10-03.00 Tykkää mun ravintolasta Maanantai 20. maaliskuuta 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 Treffaa mun vanhemmat 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Gladiaattorit 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 #leffa: Mr. & Mrs. Smith (16) 23.20 Iholla 23.50 Iholla 00.20 Empire (12) 01.20 Gladiaattorit 02.20-03.20 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Soundbreaking 17.50 Historia: Rooseveltin suku 18.45 Lady Chatterleyn rakastaja (12) 20.15 Syötävän hyvä Espanja 21.00-21.45 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 21.50 Sano kiitos ja tanssi (S) 22.00 Suojasää (12) 23.10 Uusi Kino: Viimeinen venäläinen limousiini (S) 06.20 Jos mies saisi päättää 07.20 Ammattina sankari 08.25 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti 09.20 TV Shop Tvins 12.20 Myyntimies Jethro 13.20 Riemuloma Palandereilla 14.15 Nanny (S) 14.50 House (12) 15.50 Pelastajat (7) 16.55 Pulmuset (7) 17.30 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (S) 18.30 70 s show (7) 19.00 House (12) 20.00 Myyntimies Jethro matkoilla 21.00 Anssi Kela ja isot biisit 22.00 Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 (12) 00.40 5D: Transparin häät (7) 01.45 Elokuva: Kill the Messenger (16) 04.00-05.46 Elokuva: Smurffit 2 (7) Tiistai 21. maaliskuuta 09.30 Salatut elämät (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ihmemies MacGyver (12) 15.00 The Late Show With Stephen Colbert 16.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Myytinmurtajat 18.00 Gladiaattorit 19.00 Rillit huurussa (S) 19.30 Faija hoitaa (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 60 päivää kiven sisässä 22.00 BiisiBattle 22.50 Pilanpäiten 23.00 Iholla 23.30 Iholla 00.00 Exiä rannalla UK 01.00 Sleepy Hollow (12) 02.00 Gladiaattorit 03.00-04.00 Maailman kauheimmat naapurit 17.00 Iiron musiikkiluokka 18.00 Suojasää (12) 19.05 Bodo - kabareekuningas (12) 20.00 Kahlitsematon renessanssi 21.00 Historia: Espanjan armada 21.55 Elävä arkisto: J. Karjalainen ja Iltatähti 21.56 J. Karjalainen ja Mustat Lasit 22.08 Arkistovieraana: J. Karjalainen 22.28 Iltatähti 23.10 Valitut sanat: Mainio pikku sota 23.40 L Artiste (S) 06.20 Tavallista elämää 07.30 Ammattina sankari 08.35 Prameat mustalaishäät (7) 09.30 TV Shop Tvins 12.30 Seinfeld (S) 13.05 70 s show (7) 13.40 Pulmuset (7) 14.10 Nanny (S) 14.45 House (12) 15.45 Pelastajat (7) 16.50 Pulmuset (S) 17.25 Seinfeld (S) 18.00 Terapian tarpeessa (S) 18.30 70 s show (7) 19.00 House (12) 20.00 Anssi Kela ja isot biisit 21.00 Salakuljettaja (16) 23.15 Seksivalmennusta neitsyille (7) 00.20 Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 (12) 02.55 Ammattina sankari 04.00-04.47 Richterin asteikko Keinoja kaihtamatta (12) su 19.03. klo 21.00. Vauhdikkaassa toimintakomediassa nainen sotkee kahden kaveruksen välit. Parhaat ystävät Tuck ja FDR ovat molemmat ammatiltaan salaisen palvelun agentteja. Kaksikon auvoiseen ystävyyteen tulee särö, kun molemmat miehet rakastuvat kauniiseen Laureniin. Elokuva: Sinun numerosi? - Kuinka monta on liian paljon? (12) Nelonen ma 20.03. klo 22.00. Scary Movie -tähti Anna Faris on särmikkään romanttisen komedian pääosassa poikamiestyttö Ally, joka päättää jäljittää 19 entistä poikaystäväänsä selvittääkseen, josko joku heistä olisi sittenkin ollut Se Oikea. Elokuvateatteri Maxim Varkaus L E F F A T Hidden Figures Varjoon jääneet Hidden Figures Varjoon jääneet on inspiroiva tositarina kolmesta periksiantamattomasta afroamerikkalaisesta naisnerosta, jotka tekivät käänteentekevää työtä NASA:lla. Katherine Johnson (Taraji P. Henson), Dorythy Vaughn (Octavia Spencer) ja Mary Jackson (Janelle Monáe) toimivat historiallisesti merkittävän operaation Kivinen tie Kivinen on ihmisen tie. Toivoa ei saa kuitenkaan heittää. Vaaroja matkalla, koetuksia elämässä. Aina on ripaus tuskaa jokaisen elämässä, liekö se elämän laki, mutta se kestetään. Fox 2000, 2016 aivoina, kun astronautti John Glenn lähetettiin ensimmäisen kerran avaruuteen. Tämä mullistava saavutus palautti kansallisen itsetunnon ja toi USA:n vahvasti mukaan avaruuskilpailuun Neuvostoliiton rinnalle. Nämä ihmistietokoneiksikin kutsutut naiset kaatoivat aikanaan sukupuoli- ja roturaja-aitoja, ja ovat rohkaisseet tulevia sukupolvia tavoittelemaan unelmiaan. Täällä maailman teillä siipeensä saanut valittaa. Lähimmäinen häntä armahtaa. En minä toivosta luovu, jatkan eteenpäin, kyllä siihen voiman saan. Pirjo Skön-Huuskonen Instagram: savonkinot.fi

10 JOHAN ON MARKKINAT - rivi-ilmoitukset MYYDÄÄN AJONEUVOJA SEKALAISTA VUOSIKOKOUKSIA Varkauden seudun Allergia-ja Astmayhdistys ry Kevätkokous pidetään ti 28.3.2017 klo 19 Vammel-talolla, Ahlströminkatu. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hallitus Varkauden Eläkkeensaajat kevätkokouksessa Varkauden Eläkkeensaajat ry piti sääntömääräisen kevätkokouksen Kuoppakankaan työkeskuksen tiloissa keskiviikkona 8. maaliskuuta. Sääntömääräisten kokousasioiden lisäksi perinteiseen tapaan muistimme kuluneen toimintavuoden 2016 aikana joukostamme ikiuneen nukkuneita jäseniämme joita oli kaikkiaan 15. Jokaiselle joukostamme poistuneelle sytytettiin pieni pöytäkynttilä ja kuoromme lauloi tilanteeseen sopivan laulun Hiljainen tienoo. Moni silmäkulma kostui liikutuksesta puheenjohtajamme Heikki Alasen lukiessa ihmisen elämää koskettavia otteita raamatusta. Mutta elämä jatkuu ja samassa tilaisuudessa julkistettiin yhdistykseemme liittynyt uusi 800. jäsen. Hän on hiljakkoin paikkakunnallemme muuttanut Mirja Hietala. Hänelle annettiin lahjakortti Varkauden Teatterissa esitettävään musikaaliin ja tietysti kukitellen Heikin toimesta. Teksti ja kuva: Seppo Hynninen Skoda Octavia 1.9D -06...6400 76 /kk MB C 200CDI AMG Aut -08...15900 190 /kk Hyundai i30 1.6D Aut-09...7900 134 /kk Audi A4 1.8T Avant -06...8400 100 /kk VW Golf Farm 1.6i -06...2800 33 /kk Opel Astra 1.6i Wagon -05...4400 52 /kk MB C 180Komp Aut -08...18400 220 /kk VW Touareg 3.0TDi 4x4 Aut -08...24400 BMW 330 da Stw -06...14900 253 /kk Katso lisätiedot! -> WWW.AFC-AUTO.FI Kaupat myös ilt ja vkl! Soita ja kysy Opel Astra 1.6i OPC -08...7600 91 /kk Toyota Yaris 1.3i -05...2800 33 /kk Seat Toledo 1.6i -05...5400 64 /kk Mazda 5 2.0i 7Paik -08...8900 151 /kk Nissan Qashqai 2.0D -08...9800 166 /kk Fiat Bravo 1.9D -07...4900 58 /kk +n.40 Muuta Autoa--> WWW.AFC-AUTO.FI RAHOITUS 100% ELI JOPA ILMAN KÄSRAH! 050 373 7999- Käpykankaantie 8, Varkaus VUOKRALLE TARJOTAAN YKSIÖ Varkauden keskustassa siisti. p. 040 5525109. SUOMI JEESUKSELLE! -KIERTUE Lauantaina 18.3. klo 18 SOISALO- OPISTOLLA VARKAUDESSA. Illassa ilosanomaa välittämässä Patrick ja Maria Tiainen. Ylistystä, rukousta, läsnäoloa...olet lämpimästi tervetullut! Finland is for Jesus! Kevätkirppis Seurala Sorsakoski Sorsakoskentie 12 la 18.3 klo 9-15 varaa pöytäsi (10 ) 0405468032/ Anja. Järj. Sorsakosken kyläyhdistys ry. Varkauden seudun Omakotiyhdistys ry Palv. puh. 040-6209118, klo 13-15 ark. Kevätkokous, ma 27.3. klo 18, Danske Bankin kokoustila, Kauppakatu 48, esillä sääntömääräiset asiat. Kuntavaaliehdokas Jaakko Ikonen tulee keskustelemaan kanssamme ajankohtaisista asioista klo 17. Tervetuloa! Ilmoituksen jättäminen ja maksaminen netissä: Mene osoitteeseen sinunsavo.fi -> klikkaa etusivulla olevaa painiketta Valitse ilmoituslaji, seuraa ohjeita ja maksa ilmoitus, saat suorituksesta vahvistuskuitin sähköpostiisi. JOHAN ON TAPAHTUMIA -palsta Palsta julkaistaan Sinun Savossa keskiviikkoisin. Julkaistava teksti tulee lähettää viimeistään tiistaina klo 10.00 mennessä osoitteeseen aineisto@sinunsavo.fi Myöhemmin tulleet ilmoitukset voivat jäädä julkaisematta. Lehti ei vastaa julkaisematta jääneestä ilmoituksesta. Varkauden Eläkkeensaajat ry. EKL:n Kuopion piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2017 Pielaveden satama. Joukkuenimeämisen takia ilmoittautumiset 19.3. mennessä Leolle, puh. 0400 372 641, jolta myös lisätietoja. Varkauden Eläkkeensaajat ry. Menemme Varkauden teatteriin katsomaan kotiseutupäivät ke 22.3. klo 12. Lippunsa lunastaneet ennakkoon.tarkempia tietoa saat toiminnasta nettisivuilta www. varkaus.elakkeensaajat.fi. Seuraava kerho ke 5.4. Muista haastekilpailu liikunnassa. Mikäli kysyttävää, soita puh. 0400-301619. Terveisin Heikki. Varkauden Eläkeläiset ry. Ensi viikon maanantain toiminnot normaalisti Vammelissa ja Uimahallilla. KEVÄTJUHLA on tiistaina 21.3. klo 10.00 alkaen KIRJASTON KOKOUSTILAS- SA. Vietämme juhlaa perinteiseen tapaan. Maistuvat kakkukahvit, ohjelma ym. Saamme vieraita ainakin Savonlinnasta. Tervetuloa. Keskiviikkona emme ole Vammelissa. Joutsikka To 16.3. klo 11 Ylijäämäruuan jakelu, ensisijaisesti lapsiperheille ja työttömille. To 16.3. klo 15 Sählyä liikuntatalolla. Pe 17.3. klo 9.30 Suomen kielen kielitupa. Let s speak more Finnish. Pe 17.3. klo 11 Arkiateria työttömille. Koko ateria kaksi euroa. Pe 17.3. klo 13 Atkkurssi työttömille Soisalo-opiston atk-luokassa. Ilmoittaudu voset.fi. Pe 17.3. klo 15 Kehonpainotreenit työttömille uimahallin jumppasalissa. Ilmoittaudu voset.fi. Su 19.3. klo 13 Miesten sählyryhmä Repokankaan koululla. Ti 21.3. klo 11-14 TunneTiistai. Ke 22.3. klo 11 Ylijäämäruuan jakelu kaikille kiinnostuneille. Monikulttuurinen toimintakeskus Joutsikka (Käärmeniementie 24) palvelee työttömiä, maahanmuuttajia ja romaneja. Avoinna ma-to 10-16, pe 10-14. Lue lisää: voset.fi Puurtilan Martat kokoontuu seuraavan kerran ke 22.3. klo 17.30 Vammeltalolla. Vieraana apteekkari Varkauden Vanhasta Apteekista. Tervetuloa! Stora Enson ja Efora Oy:n Varkauden Eläkeläiset ry La Palman matkalle perjantaina 24.3. lähtijät, bussi lähtee aamulla kello 04.00 Stora Enson portti 1. Vammeltalolla to 16.3. klo 18 kaikille avoimessa vaalikeskustelussa mukana puolueiden edustajia. LepU Avoimet TUL:n Savon piirin pm hiihdot Leppävirralla ke 15.3. klo 18.30. Sarjoja kaikille, voi hiihtää myös perinteistä. Pilkkiviikko ke 15.3. Vehkalahti, Pe 17.3. Oravikoski ja su 19.3. Pentti Hännisen muistopilkit Jäppilän Ahvenlampi. Kisat alkavat klo 10 ja siirtymät 15 ja 30 minuuttia. Puusuksihiihdon SM Leppävirta la 18.3. klo 12.00. Sarjoja kaikille, lapset voivat hiihtää normaalisuksilla, klo 14.30 Jalaspotkukelkan MM. Sarjoja jokaiselle. Seurakunnissa tapahtuu Varkauden adventtiseurakunta La 18.3.klo 10 Jumalanpalvelus, Raija Flink-Konttinen, Jouni Konttinen. Ma 20.3 klo 17 Hartaus ja leipäjakelu. Ti 21.3. klo 12 Käsityöpiiri. Ke ja to klo10-16 Kirpputori. Tervetuloa! www.varkaus.adventist.fi. Saimaan ort seurakunta To 16.3. klo 13 torstaikerho Leppävirran tsasounassa. To 16.3. klo 17 ortodoksiakerho Varkauden srk-salissa. Pe 17.3. klo 17 paastoliturgia Varkauden kirkossa. Ke 22.3. klo 13 ikonipiiri Varkauden srk-salissa. Ke 22.3. klo 17 paastoliturgia Leppävirran tsasounassa. Valamon opiston kurssit: Ikonimaalauksen jatkokurssi: Donin Johan on tapahtumia -palsta seuraavan kerran KESKIVIIKKONA 22. maaliskuuta Jumalanäiti 31/3-9/4. Lisätiedot: 017 570 111. Ortsaimaa.net Varkauden Vapaaseurakunta www.varkaudenvapaaseurakunta.fi To 16.ja 23. ja 30.3. klo 18 Teematorstai, Johanneksen evankeliumi 1-3. Pe 17.3. klo 12 Neulontakerho ja klo 18-20 Tyttökerho (1.-5. lk). La 18.3. klo 18 Suomi Jeesukselle -kiertue Soisalo-opistolla, Patrick Tiainen. Su 19.3. klo 16 Vapiksen sunnuntai, Gideon-veljet. Ma 20.3. klo 12 Päivärukous, Sirkka Wallin. Tulossa la 1.4. klo 12-16 Kasvaminen profetoimisen lahjan käytössä -NW-koulutus (lisätiedot: Veikko 0505974907). Tervetuloa! JOHAN ON TAPAHTUMIA - MAKSULLISET ILMOITUKSET Yhdistyksille, jotka kuuluvat valtakunnalliseen emojärjestöön tai yhteisöt/yhdistykset, joiden toiminnasta säädetään lailla tai asetuksella. Ilmoituksen maksimipituus on 400 merkkiä, ylimenevältä osalta toimituksella on oikeus lyhentää tekstiä. Maaliskuun alusta lähtien Johan on tapahtumia palstan kertailmoituksen hinta printtiin ja nettiin on 11 euroa (sis. alv. 24%). Kertailmoituksen voi jättää ja samalla maksaa netissä osoitteessa sinunsavo.fi tai toimittamalla tekstin ja käteismaksun toimistollemme, Pirnankatu 1 A, 78200 Varkaus. Laskut lähetetään sähköpostitse. Vuosi-ilmoittajan hinta on 59 euroa (sis. alv. 24%). Vuosi-ilmoitus maksetaan kerran ja se kattaa yhdistyksen kaikki Johan on tapahtumia -palstalla vuonna 2017 julkaistavat ilmoitukset printissä ja netissä. Vuosimaksun voi maksaa joko netissä, osoitteessa sinunsavo.fi, laskulla tai käteisellä toimistollamme, Pirnankatu 1 A, 78200 Varkaus. Kerta- tai vuosimaksun suoritettuaan julkaisemme yhdistysten lähettämät tekstit. Aineistot voi lähettää entiseen tapaan sähköpostilla osoitteeseen aineisto@sinunsavo.fi Tiedustelut puh. 017 3669 306.

11 JOHAN ON MARKKINAT - yrityspalveluhakemisto TERVEYSPALVELUJA LELUKAUPPOJA KAUNEUDENHOITOPALVELUJA Perinteinen jäsenkorjaus Bemer-terapia Elektroninen kehonpuhdistus Hieronta Energiahoidot Hemmotteluhoidot Hoidot myös iltaisin ja viikonloppuisin Tervetulloo! Sintun kissankello 044 539 0694 Repokankaantie 14 B 7 78850 Varkaus Jalkojenhoitaja Tarja Huumonen 040 571 2913 Pirtinranta 6, Varkaus Jalkojen perus- tai hemmotteluhoito Diabeetikon jalkojen tutkimus ja hoidot Ongelmakynsien hoidot Yksilölliset silikonioikaisijat ja -suojat Koti- ja laitoskäynnit Lahjakortit ym. LELUT PELIT ASKARTELU- TARVIKKEEET Keskuskatu 16B, 76100 PMK. (015) 348 370 VARAA AIKASI YKSILÖLLISEEN kasvo- tai jalkahoitoon Luxus-kasvohoito, kesto 2-2,5 h Tervetuloa! Kauppakatu 22, Varkaus Puh. 040 756 0707 HINAUS TIMO LEVÄINEN Puh. 0400-674 999 NOPEA PALVELU HUOM! Tallenna numero puhelimeesi! Ajamme useammalla autolla! 24 h Kaikkien hinauspalvelua käyttäneiden kesken arvomme yhdelle asiakkaallemme vuoden lopussa 500 :n arvosta polttoainetta! TILAUSAJOT punaisella bussilla Mukavaan matkustamiseen LOPOSEN LINJAT + 358 (0) 400 575 670 KULJETTAJA VUOKRAUSTA LVI-PALVELUA VUODESTA 1948 LIIKENTEEN- OHJAUSTA Pyydä tarjous! loposenlinjat@gmail.com www.loposenlinjat.fi Varkauden Vesi- ja Lämpötyö Oy Puh. 040 555 0136 TYÖSUORITUKSIA Leikkaa talteen Rakennus ja Atk MONONEN Rakennus- ja korjaustyöt ammattitaidolla lattiasta kattoon 20 v. kokemuksella -Uudisrakentaminen -Rakennussaneeraukset -Kattoremontit -Sauna-ja pesuhuoneremontit -Peltikattojen maalaukset -Ulkomaalaukset 0400 914845 www.monofix.net monofix@monofix.net LUOTETTAVAA SIIVOUSAPUA PAIKALLISESTA YRITYKSESTÄ KOTITALOUKSILLE JA YRITYKSILLE. Ota yhteyttä ja sovi aika maksuttomaan arviokäyntiin! Minna Asikainen p. 040-512 7310 Onko ullakollasi riittävästi eristettä? Puhallamme myös talviaikaan! Puhallusvillat kaikkiin tarpeisiin asennettuna. Martti Kuosmanen 045 143 1665 martti.1000@hotmail.com Hellävarainen kasvohoito 30 Hannele Autio 045-8020030 Käärmeniementie 16 as 12 Varkaus TERVETULOA! Sopii myös iltaisin ja lauantaisin LASI- JA KEHYSTYSPALVELUJA Käsityökatu 38 Varkaus Puh. 044 236 1456 0400 154 507 044 200 1662 LÄMPÖMESTARIT Ari Koistinen Öljypoltinhuollot, -korjaukset, -testaukset, -asennukset. Putkityöt, mm. pintaan asennukset. Kattilahuoneremontit. Puh. 0400 176 288 PIHAPUIDEN KAADOT, KANNONJYRSINTÄ JA RAIVAUSSAHATYÖT. Kotitalousvähennys.Vakuutukset on. Puh.044 0520 850 KATTOREMONTIT JA MAALAUSTYÖT Antti 040 737 2152 Tero 040 737 2170 Sivunvalmistusta Sinun Savosta! sovitussa ajassa Soita 050 583 0342

12 TOYOTAN HYBRIDIVIIKOLLA 13.-18.3. ETUSI JOPA 6.700 ETUSI JOPA YLI 3.400 UUSI YARIS HYBRID Nyt ennakkomyynnissä Suomen laajin hybridimallisto Toyotalla on 20 vuoden kokemus hybriditeknologiasta ja se on myynyt jo 10 miljoonaa hybridiä. Suomen laajimmassa hybridimallistossa on valikoimaa ketterästä tehokkaaseen sekä hatchbackista wagoniin ja crossoveriin. Aja Toyotan hybridit meillä ja valitse omasi. HYBRIDIVIIKKO.FI VARKAUS Toyota Auris Touring Sports 1.8 Hybrid Active -15 ml. 46 tkm, vähän ajettu, aut.ilm., TC, cruise...24.300 PIEKSÄMÄKI VARKAUS Toyota Prius Premium -14, ml. 64 tkm, autom. vaiht., 1-om., huippusiisti, h-kirja, navi...24.900 PIEKSÄMÄKI PIEKSÄMÄKI Toyota Auris Touring Sports 1.8 Hybrid Style -16 ml. 6 tkm, h-kirja, met.väri, 2 x renk., aluv...28.900 PIEKSÄMÄKI Auris Hybrid alkaen: kokonaishinta sisältäen toim.kulut 27 042,56. EU-yhdistetty kulutus 3,5-3,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 79-91 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350.000 km. Hinnat sisältävät toimituskulut 600. Kuvan malleissa erikoisvarustelu. WINTERPACK 0 AURIS, RAV4, PRIUS JA PRIUS+ HYBRIDEIHIN RAV4 Hybrid alkaen: kokonaishinta sisältäen toim.kulut 42 143,10. EU-yhdistetty kulutus 4,9-5,1 l/100 km, CO 2 -päästöt 115-118 g/km. C-HR Hybrid alkaen: kokonaishinta sisältäen toim.kulut 30 915,31. EU-yhdistetty kulutus 3,8-3,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 86-87 g/km. RAV4 HYBRID EDITION RAJOITETTU ERÄ 39.950 VARKAUS, PIEKSÄMÄKI VARKAUS PIEKSÄMÄKI Toyota Prius HSD Linea Sol 5-ov. -13 ml. 117 tkm, h-kirja, aut.ilm., aluv., cruise, 2 x renk., lohkol...17.900 Toyota Yaris 1.5 Hybrid Style 5-ov. -16 ml. 5 tkm, met.väri, 2 x renk., navi, aut.ilm., cruise...20.900 Toyota CH-R 1.8 Hybrid Active rek. 12/16, Plus-pak., met.väri, Style Teknologia -pak. AJAMATON AUTO!...34.200 Käsityökatu 29, VARKAUS Tukikohdantie 10, PIEKSÄMÄKI KEVÄÄN KUUMIMMAT VAIHTOAUTOT JENI-AUTOCENTERISTÄ Petteri Pulkkinen 0400 529 083 Anne Husso 0400 529 254 Antti Laitinen 0400 529 082 SUOMEN OSTETUIN AUTO * ŠKODA OCTAVIA UUDISTUI Juha-Pekka Holopainen 0400 529 081 Jani Kiiskinen 0400 529 091 Jari Tolonen 0400 529 092 Renault Clio Sport Tourer Energy TCe 90 Navi Style -14 ml. 35 tkm, ilmast., vetok., aluv., lohkol., cruise...12.900 Skoda Octavia 1.4 TSI Style DSG -16 ml. 8 tkm, p-tutka, webasto, aut.ilm., ABS; vetok., aluv., cruise...29.900 Skoda Octavia 2.0 TDI 184 RS DSG -16 ml. 18 tkm, aut.vaiht., webasto, p- tutka, aut.ilm., ABS, vetok...34.900 Skoda SuperB 1.4 TSI ACT Style -16 ml. 7 tkm, nahkaverh., navi, kattol., aut.ilm., aluv., cruise...35.900 Skoda Fabia 1.2 TSI 90 Style (MY16) -15 ml. 13 tkm, 1-om., p-tutka, aut.ilm., lasikatto, aluv., lohkol...16.900 Mazda 6 2.0 Elegance 5-ov. -08 ml. 344 tkm, aut.ilm., h-kirja, TC, 2 x renk., cruise, MP3...4.900 Skoda Fabia Combi 1.2 TSI 90 Ambition -15 ml. 20 tkm, 1-om., h-kirja, ilmast., 2 x renk., lohkol...16.900 Mazda 6 Sport Wagon 2.2 TD Dynamic -12 ml. 81 tkm, h-kirja, webasto, ilmast., vetok., 2 x renk...17.900 Skoda SuperB Combi 1.4 TSI Active (MY17) -16 ml. 2 tkm, vetok., p-tutka, kattol., aut.ilm., webasto...33.900 Tervetuloa koeajamaan. Uusi ŠKODA Octavia on enemmän. Edistyksellistä teknologiaa, tyylikästä muotoilua ja älykkäitä ratkaisuja. ŠKODA Octavia alkaen 22 484,55, CO 2 -päästöllä 110 g/km. ŠKODA Octavia Combi alkaen 23 253,25, CO 2 -päästöllä 110 g/km. Malliston yhdistetty EU-kulutus 3,9-6,8 l/km ja CO 2 -päästöt 98-158 g/km. Hinta sisältää toimituskulut 600. Kuvan Tykkää meistä facebook.com/skodasuomi YLELLISET UUTUUDET OVAT TÄÄLLÄ ŠKODA SUPERB ELEGANCE JA SUPERB EDITION Tervetuloa koeajamaan lähimmälle ŠKODAjälleenmyyjällesi. Toyota Avensis 1.8 Valvematic Linea Sol 4-ov. -12 ml. 122 tkm, h-kirja, navi, aut.ilm., vetok., 2 x renk., cd..17.900 Kia Picanto 1.0 ISG LX 5d EcoDynamics -11 ml. 28 tkm, 1-om., vähän aj., ilmast., 2 x renk., lohkol...8.900 Honda Civic 1.8 Sport 5d -09 ml. 119 tkm, p-tutka, aut.ilm., 2 x renk., cruise, lohkol...11.900 SUOMEN SUOSITUIMMAT YRITYSAUTOT 2016 1. ŠKODA Octavia 2. Volkswagen Passat 3. ŠKODA Superb Lähde: Bisnode, TM 12/2016 VERTAILUSSA JÄREÄT PERHESEDANIT 1. ŠKODA Superb 2.0 TDI 150 *****, 8,9 p. 2. Ford Mondeo 2,0 TDCi 150hv ****, 8,5 p. 2. Mazda6 Sedan 2,2 SKYACTIV-D ****, 8,5 p. 4. Kia Optima 1,7 CRDi ***, 7,9 p. 4. Renault Talisman dci 160 EDC ***, 7,9 p. 6. Hyundai i40 Sedan 1,7 CRDi 7DCT **, 7,6 p. Käsityökatu 29, VARKAUS Tuomo Rönkä 0400 529 087 Timo Piispa 0400 529 484 Petteri Pulkkinen 0400 529 083 Anne Husso 0400 529 254 ŠKODA Superb Edition alkaen 31 561,57, CO 2 -päästöllä 115 g/km. ŠKODA Superb Elegance alkaen 36 208,67, CO 2 - päästöllä 115 g/km. Malliston yhdistetty EU-kulutus 3,7-7,2 l/km ja CO 2 -päästöt 96-164 g/km. Hinta sisältää toimituskulut 600.