WSP DESIGN STUDIO PORTFOLIO 2012
Design Studio Julkisen tilan muotoilu Muotoilu Esteettömyys & käytettävyys Laatukäsikirjat Valaistussuunnittelu Silta & taitorakenne WSP on kansainvälinen, monialainen rakennus- ja yhdyskuntasektorin tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoiluyritys. 330 asiantuntijaamme työskentelevät Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä. WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP Groupiin, jossa työskentelee 9 000 asiantuntijaa 200 toimistossa kuudessa eri maanosassa ja 35 eri maassa. Graafinen suunnittelu Opastus Taide Vuorovaikutus
WSP Design Studio WSP Design Studio on tarjonnut muotoiluosaamista osana WSP Finlandin monialaista suunnitteluyritystä jo vuodesta 2003. Tiimimme erityinen vahvuus on laaja-alainen näkemys, joka on syntynyt vuosien työskentelystä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Olemme kokenut yhteistyökumppani projekteissa, jotka liittyvät liikenteeseen, kaupunkien ja alueiden identiteetin sekä kaupunkikuvan kehittämiseen, käytettävyyteen ja esteettömyyteen, julkisen ympäristön tuotteisiin, viestintään ja taiteeseen. Tämä portfolio esittelee valikoiman viimeaikaisia töitämme paremman elinympäristön kehittämisen saralla. Designpääkaupunkivuoden 2012 tärkein tavoite on kaupunkilaisten arjen ja elinympäristön parantaminen sekä julkisten palvelujen ja yritysten toiminnan kehittäminen designin avulla. Olemme mukana edistämässä näitä tavoitteita usean projektin voimin asiakkaidemme parhaaksi.
TOM SCHNEIDER valaistussuunnittelija SIRPA LAITINEN valaistus- ja esteettömyyssuunnittelija JOKKE KATAJAMÄKI muotoilija JENNI HYTTINEN graafinen suunnittelija JUSSI VIKSTRÖM valaistusassistentti PIA SALMI teollinen muotoilija LEENA KISONEN graafinen suunnittelija SIMON ÖRNBERG muotoilija MARI SIIKONEN teollinen muotoilija yksikön päällikkö MARJUKKA KORHONEN kuvanveistäjä MIKKO RIKALA teollinen muotoilija
Polkupyörien säilytyskalusteiden muotoilu Polkupyörien pysäköintiä liityntäliikenneasemilla on jo pitkään vaivannut yhtenäisen, tunnistettavan ja houkuttelevan palvelukonseptin puuttuminen. Eri hallintokunnat yhdistivät voimansa ja kehittävät nyt yhteistuumin polkupyörien liityntäpysäköintiä pääkaupunkiseudulla. WSP Design Studio toteuttaa polkupyörien säilytyskalustesarjan muotoilun ja rakennesuunnittelun. Kalustesarja on muotoilultaan vahva ja kestävä. Ilmeeltään se on minimalistinen ja sopiva monenlaisiin sijoitusympäristöihin. Sarja on modulaarinen, eli telineitä ja katoksia voidaan asentaa halutun pituiseksi sarjaksi. Pyöräkatos on LED-valaistu. Katoksiin suunnitellaan myös paikka informaatiolle ja mahdolliselle pyöräpysäköinnin tunnukselle. Ensimmäiset kalusteet toteutetaan pääkaupunkiseudulle kesän ja syksyn 2012 aikana. Säilytyskalustesarjaan kuuluvat: runkolukituksen mahdollistava pyöräteline pyöräkatos lukittava pyöräkaappi lukittava pyöräkatos Projektipäällikkö: Pia Salmi Suunnittelijat: Pia Salmi ja Simon Örnberg Asiakas: Helsingin kaupungin liikennelaitos Vuosi: 2012
Espoon esteetön rantaraitti Osana esteettömyyden edistämistyötä Espoon kaupunki halusi luoda mahdollisimman yhtenäisen kulkureitin, jota kaikki voisivat käyttää esteettömästi esimerkiksi pyörätuolia ja kyynärsauvoja käyttäen tai lastenvaunuja työntäen. Reitin suosion ja käytön edellytys on hyvä kartta, jossa on tarkat tiedot reitin ominaisuuksista. Projektissa rantaraitille tehtiin esteettömyyskartoitus ja etsittiin helpoimmat, julkisilla liikkumisvälineillä saavutettavat esteettömät reittiosuudet sekä suunniteltiin mukaan otettava, taiteltava kartta. Kartan tiedot on tallennettavissa myös mobiilisovellukseen. Reitin saavutettavuus varmistettiin selvittämällä reitin esteettömästi saavutettavat pysäköintipaikat ja lähimmät linja-autopysäkit. Reitin käyttömukavuus varmistettiin kartoittamalla lähialueen esteettömät kahvilat ja WC:t. Projektipäällikkö: Sirpa Laitinen Graafinen suunnittelija: Riikka Airaksinen Asiakas: Espoon kaupunki Vuosi: 2010
Turun joukkoliikenteen ilme Linja-autot ovat näkyvä osa kaupungin katukuvaa. Joukkoliikenteen yhtenäinen ilme parantaa kaupunkikuvallista imagoa sekä palvelun käytettävyyttä. Turun kaupunki on ottanut vuodesta 2009 alkaen käyttöön WSP Design Studion suunnitteleman bussien tilaajavärityksen, palvelupisteen ja kuljettajien työasujen ilmeen. Keltaiset bussit ovat monille turkulaisille tuttuja aiemmilta vuosikymmeniltä. Bussit tunnettiin pitkään keltaisina vaaroina tai keltsuina. Monenkirjavaksi kehittyneen bussikaluston ajanjakson jälkeen keltainen väri palasi Turun katukuvaan raikkaampana ja valkoisella raikastettuna. Ilmeen osana on Turun vaakunasta tuttu liljakuvio kertomassa Turun historiallisista arvoista. Uusi ilme suunniteltiin viestimään tulevaisuuteen suuntaavaa ajattelua, myönteisyyttä, nopeutta ja huolettomuutta. Projektipäällikkö: Mari Siikonen Suunnittelijat: Mari Siikonen, Marjo Hannukainen & Leena Kisonen Asiakas: Turun kaupunki, joukkoliikennetoimisto Vuosi: 2009 (bussien ja palvelupisteen ilme) ja 2011 (vaatetusohje)
Työmaa-aita lasten liikennepuistoon Helsinkiin 2012 valmistuvan Auroran sillan työmaa lohkaisi väliaikaisesti osan sen vieressä sijaitsevasta lasten liikennepuistosta. WSP Design Studio laati rakennusvirastolle ratkaisuksi ideoita, joilla puistoa halkovaa 45 metrin pituista työmaa-aitaa voisi piristää rakennustöiden ajan. Näin puiston asiakkaille tarjottiin yhtä miellyttävä käyttökokemus rakennustöiden aikana kuin ennenkin. Aidasta tehtiin lapsia suojaava ja viihdyttävä. Lähtökohtana oli minikokoinen kaupunki, jossa lapset opettelevat liikennekäyttäytymistä. Työn tuloksena syntyi Helsingin nähtävyyksillä kuvitettu maisema, joka tarjosi lapsille tuntumaa oikeassa kaupungissa ajamisesta. Kuvitus toimii myös lasten kotipaikkatuntemusta lisäävänä opetusmateriaalina. Toteutuksessa otettiin huomioon myös ympäristöseikat, ja aidan kuvituslevyistä tehtiin jatkokäytettäviä. Levyt voidaan irrottaa vaneriaidasta ja siirtää myöhemmin liikennepuiston omiin aitoihin. Projektipäällikkö: Leena Kisonen Suunnittelijat: Leena Kisonen & Simon Örnberg Asiakas: Helsingin kaupungin rakennusvirasto Vuosi: 2011
Salmisaari Salmisaaren alue sijaitsee Länsiväylän välittömässä läheisyydessä Lapinlahden sillan kupeessa ja on Helsinkiä lännestä lähestyvälle eräänlainen kaupungin käyntikortti. Aiemmin alue oli voimalaitoskäytössä ja sitä hallitsivat punatiilisten rakennusten ohella massiiviset hiilikasat. Alue on uudistettu toimisto- ja työpaikka-alueeksi. Osana monialaisen suunnitteluryhmän työtä WSP Design Studio suunnitteli alueelle valaistuksen läheisen Jätkäsaaren kaupunkikuvallisen valaistusperiaatteen mukaisesti. Rantaaukiolle suunniteltiin meri-ilmaston tuiverruksen ja kaupunkilaisten kulutuksen kestävät penkit, joilla voi nauttia merimaisemasta. Jykevä ja linjakas graniittipenkki on päällystetty lämpimästi puulla, jonka pinnoitteena on kestävä maalipinta. Rantoja kiertää epäsuora puistovalaistus, kaduilla valaisimissa on tasolasit. Näin toteutettu valaistus on miellyttävä eikä häikäise kulkijoita tai toimistoissa sisällä työskenteleviä. Yöaikaan valaistus tuo hyvin esiin arkkitehtuurin pimeässä rantamaisemassa. Projektipäällikkö: Arto Kaituri Kaluste- ja valaistussuunnittelu osana WSP:n suunnitteluryhmää: Pia Salmi Asiakas: Helsingin kaupungin rakennusvirasto Vuosi: 2007
Marja-Vantaan Design Manual Marja-Vantaa on uusi, urbaani kaupunginosa tulevan Kehäradan varrella. Sen kaupunkikuvan hallintaa varten laadittiin oma Design Manual. Kalusteiden, valaistuksen ja ympäristörakentamisen linjauksien avulla julkinen kaupunkitila ja toimintaympäristö toteutetaan viimeistellysti ja korkeatasoisesti. Design-ajattelun lähtökohtana on etsiä kaikille sopivat esteettiset, esteettömät ja toimivat ratkaisut, jotka tukevat mahdollisimman hyvin alueelle asetettuja imagotavoitteita. Marja-Vantaan kalustemallien ulkomuoto määritettiin tarkasti, jotta alueen julkisen ulkotilan tyyli toteutuu yhtenäisenä ja nykyaikaisen tyylikkäänä. Kalustemallisto kokoaa alueen visuaaliseksi kokonaisuudeksi, jonka kautta käyttäjä hahmottaa alueen Marja-Vantaaksi. Kalusteet valittiin korkealaatuisten, vakiintuneiden kalustetoimittajien valmismallistoista. Materiaali- ja kalustevalinnoissa tähdätään ratkaisujen kokonaistaloudellisuuteen, mikä tarkoittaa kestäviä ja tarkoituksenmukaisia valintoja. Projektipäällikkö: Pia Salmi Suunnittelijat: Pia Salmi & Riikka Airaksinen Asiakas: Vantaan kaupunki Vuosi: 2011
Savonlinnan Design Manual Savonlinnan ydinkeskusta ja maankäyttö muuttuu merkittävästi, kun rinnakkaisväylä valmistuu keskustan pohjoisrannalle. Muutosten hallintaa varten Savonlinnassa käynnistettiin kaupunkikeskustan kehittämishanke, jonka tavoitteena on keskustan fyysinen kehittäminen viihtyisäksi ja toimivaksi kaupunkiympäristöksi. Design Manual on osa tätä hanketta. Kaupunki käyttää Design Manualia keskustan ja sen kaupallisen ja matkailullisen toimintaympäristön kehittämisen tukena. Savonlinnan pienarkkitehtuurin suunnittelun sekä kalustevalintojen lähtökohtina olivat alueen pieni mittakaava, mutkattomuus, viihtyisyys sekä ainutlaatuinen tunnelma. Savonlinnassa käytetään aitoja materiaaleja; puuta, kiveä ja terästä. Olavinlinnan lähiympäristön luonnetta korostavat vanhaan tyyliin sopivat penkit ja valaisimet. Uusissa kalusteissa tyyli ei ole vanhaa kopioiva, vaan soveltaa uusia aiheita vanhaan ympäristöön. Tämä ilmenee esimerkiksi puun käyttönä pienarkkitehtuurissa, kalusteiden muodoissa ja vanhan Savonlinnan innoittamana värikarttana. Projektipäällikkö: Mari Siikonen Pääsuunnittelija osana WSP:n suunnitteluryhmää: Pia Salmi Asiakas: Savonlinnan kaupunki Vuosi: 2009
Helsingin kaupunkikalusteohje Rakennusviraston kaupunkikalusteohje on Suomen ensimmäinen laaja kaupunkikuvan hallintaan tuotettu käsikirja. Ohje on laadittu suunnittelun, rakentamisen, ylläpidon ja kalusteiden hankinnan valmistelun työvälineeksi. Ohjeen avulla voidaan pitkällä aikavälillä uusia kalustevalikoima laadukkaaksi sekä parantaa kalusteiden hankinnan, käytön sekä ylläpidon tarkoituksenmukaisuutta ja taloudellisuutta. Ohjeessa esitetään kalusteiden yleiset ja alueelliset tyylipiirteet, valintaperiaatteet, suositeltavat kalustetyypit sekä materiaali-, pintakäsittely- ja värimääritykset. Lisäksi käydään läpi kalusteiden ylläpidon periaatteet. Ohjeen avulla luodaan Helsingin julkisen ulkotilan kalustemallisto, jolla on yhtenäinen ja tunnistettava Helsinki-ilme. Ilmeeseen vaikuttavat muotoilu, materiaalit ja pintakäsittelyt sekä väritys. Projektipäällikkö: Pia Salmi Pääsuunnittelija: Pia Salmi Asiakas: Helsingin kaupungin rakennusvirasto Vuosi: 2009
Kemin talvi- ja jouluvalaistus Talvivalaistus parantaa kaupungin matkailullista vetovoimaa sekä yritysten toimintaedellytyksiä ja ympäristöä synkkänä vuodenaikana. Visuaalisesti runsas valaistus tuottaa keskustaan elämyksellisen pimeän ajan valaistuskokonaisuuden. Talvi- ja jouluvalaistuksen kohteita Kemin keskustan alueella on yhteensä 56. Talvivalaistuksen pääteema on valkoista valoa käyttäen toteutetut julkisivuvalaistukset, valopistenauhat puissa sekä valkoiset katuvalaisimiin tai rakennuksiin ripustettavat valokoristeet. Valaisinpylväisiin ripustettaviin koristeaiheisiin valittiin lumen ja jään teeman mukaiset koristeai-heet. Erittäin tärkeänä valaisinten ja valonlähteiden valintakriteerinä oli energiatehokkuus ja valon oikeat sävyt. Erikoiskohteiden suunnittelussa huomioitiin myös liikenneturvallisuus valaistuskohteet eivät saa häikäistä tai muutoin häiritä ajoneuvoliikennettä. Paikallinen tietämys varmistettiin ideoimalla valaistusta tiiviissä yhteistyössä kaupungin ohjausryhmän kanssa WSP:n työryhmän järjestämää mielikuvatyöpajaa käyttäen. Projektipäällikkö: Sirpa Laitinen Pääsuunnittelija: Pia Salmi Asiakas: Kemin Matkailu, Kemin kaupunki Vuosi: 2009
Myllysillan valaistus Turun keskustaan rakennettiin uusi, ilmeeltään nykyaikainen Myllysilta vuonna 1975 valmistuneen, keväällä 2010 painuneen ja puretun vanhan sillan tilalle. WSP:n ammattilaiset suunnittelivat ilmeeltään kaupunkimaisen teräsverhoillun uuden sillan. WSP Design Studio suunnitteli ainutlaatuiselle sillalle uusia ohjaustekniikoita hyödyntävän valaistuksen, joka tekee siitä edelläkävijän myös valaistuksen osalta. Valaistuksella voidaan luoda myös elämyksellisiä tapahtumia ja dynaamista kaupunkiympäristöä. Ruostumaton teräspinta hehkuu valoa tavalla, joka sopii arvokkaaseen kulttuurimaisemaan ja on samalla elämyksellinen aihe kaupunkilaisille. Myllysilta hehkuu arkivalaistuksessa lämpimän valkoisena. Sävy on sovitettu yhteen joen muurivalaistuksen kanssa. Kesällä sillan julkisivuvalaistus on hyvin elävä, kun liike sillan pinnassa muuttuu jatkuvasti aaltojen mukana. Talvella, kun joki on jäässä, on silta valaistu tasaisesti. Sillan julkisivuvalaistukseen on ohjelmoitu erikoistilanteita, jotka ovat käytössä kalenterivuoden sekä Turun kaupungin juhlapäivien mukaan. Projektipäällikkö: Pia Salmi Valaistussuunnittelu: Tom Schneider & Pia Salmi Asiakas: Turun kaupunki Vuosi: 2011
Iirislahden silta Siitä lähtien kun Espoon rantaraitin yhdistävä Iirislahden kevyen liikenteen silta valmistui, on yhtenäistä 30 km rantareittiä pitkin päässyt pyöräilemään Helsingistä Kirkkonummelle saakka. Sillan suunnittelun erityisenä haasteena oli maisemanäkyvyyden säilyttäminen ja hankkeen hyväksyttävyys alueen asukkaiden näkökulmasta. Linjakas siltamuotoilu johti tyytyväisyyden lisääntymiseen. Suunnittelun lähtökohtana ja tavoitteena oli mahdollisimman hoikka betonisilta, jotta näkymät merelle ja venesatamaan säilyisivät. Sillan linjakas rakenne saneli betonin siron muotokielen jota korostettiin viimeistellyllä kaidedetaljiikalla. Sillan alikulkukorkeus on 3,2 metriä. Projektipäällikkö: Atte Mikkonen Suunnittelija osana WSP:n työryhmää: Mikko Rikala Asiakas: Espoon kaupunki Vuosi: 2010
Petikon virkistysalueen opastuksen ilme Petikon luontovirkistysalue Vantaalla on tärkeä osa pääkaupunkiseudun viherkehää. Yhtenäinen opastus tekee Petikon alueesta tunnistettavan, luo sille ilmettä ja auttaa käyttäjiä liikkumaan alueella. Haasteena oli suunnitella opasteita, jotka ovat samaan aikaan sekä informatiivisia että luonnonympäristöön istuvia. WSP Design Studion tiimi suunnitteli alueelle opastuskokonaisuuden, johon sisältyi myös graafisen ilmeen muotoilu. Ilme sisälsi typografian, kuvituselementtien, karttagrafiikan sekä logon muotoilun. Opasteiden väreinä ovat tumma harmaa ja kirkas oranssi. Harmaa väri sovittaa opasteet ympäröivään luontoon ja oranssi symboloi alueen virkistävää vaikutusta. Petikon logon haluttiin kuvastavan alueen luontoa ja sen aiheeksi valittiin pähkinäpuun oksalla istuva käki. Pähkinäpuun oksa toistuu opasteissa myös kuvituselementtinä. Projektipäällikkö: Pia Salmi Suunnittelijat: Pia Salmi & Leena Kisonen Asiakas: Vantaan kaupunki Vuosi: 2012
14:57 +20c
Helsingin Leijonan & Torikortteleiden graafinen ilme Graafisen ilmeen suunnittelu oli osa Torikortteleiden elävöittämishanketta. Työn tavoitteena oli luoda yhtenäinen, asiakkaita ja yrityksiä houkutteleva, kaupunkialuemielikuvaa tukeva ilme, jossa yhdistyvät kortteleiden omalaatuisuus, värikäs menneisyys ja alueen elävä urbaani tulevaisuus. Työprosessissa määriteltiin toiminnan graafiset elementit sekä suunniteltiin tunnus ja logo ja niiden pohjalta uutiskirje- ja lehti-ilmoituspohjat sekä muu yritysilmettä tukeva materiaali. Ilmeen värimaailmalla haettiin yhteyttä korttelin rakennusten historialliseen taustaan. Helsinginkeltainen ja vanha roosa mukailevat kortteleiden historiallisten rakennusten maalipintoja. Kulta tuo ilmeeseen arvokkuutta. Ilmeen muu graafinen muotokieli taas tukee alueen urbaania tulevaisuutta räiskyvyydellään. Projektipäällikkö: Natalia Martamo Suunnittelijat: Natalia Martamo & Jenni Hyttinen Asiakas: Helsingin Leijona Oy Vuosi: 2008
HELSINGIN LEIJONA OY Aleksanterinkatu 18 00210 Helsinki kari.tohmo@helsinginleijona.fi HELSINGIN LEIJONA OY Aleksanterinkatu 18 00210 Helsinki kari.tohmo@helsinginleijona.fi Acil duis ea acidunt am velent ut laortio odoluptat lobortis num nosto cor sed min velisim volumsan hent nisl dunt pratinibh eum zzriusc illuptat.obor iure min vulputatummy nonsent landrer se mod el dolorti nciduis ciliquipsum inis duipit prat. Ut ilis eummy nulputat prat duiscilit am, quissectet la feui eugait nos adit in henit velit nim ipis dunt aliquis nos ercidunt et vel ip ex endrem do dolore magna feuguero diat. Uptate delis nulla faccums andreet lor ad te cons nis el do con ut augiat la con hendrercil eraesenit, consecte diamcons nullan utat, commolore dolore dunt velit aliquat prat el utpatum sandreet, quismolum aliquat, quismod et, sum nostis exerostrud magna facincidunt ullam, summolore tat. Quipsus tionulla con henit, vullan eumsan ut nulputpat. El ipis nibh el ing ex eriliquisi tat luptat verci blam velisci exeraessenit autpat adipis dignis eugiam veliquatue commy niat. Ut ver sustio od et adiate vulputpat. Feuisi. Ud te velestin heniam, veliquisse diam dolor accummy nis essi. Quat aut iriure veliquamet vel ip ecte essi. Onsenibh ea core vel essequa tetuer sum dolobor ing euis dolobore min ulla facilla feum dolobor perostrud tatio odolore veros nonsent ing et lore veliquam, consequam vercinis ad magnisis doluptat ullam nullaorer sum qui tatueri urerat. Oboreraessi tincipit lum aut do doloreetummy nisi. El ipis nibh el ing ex eriliquisi tat luptat verci blam velisci exeraessenit autpat adipis dignis eugiam vel.feum dolobor perostrud tatio odolore veros nonsent ing et lore veliquam, consequam vercinis ad magnisis doluptat ullam nullaorer sum qui tatueri urerat. Oboreraessi tincipit lum aut do doloreetummy nisi. El ipis nibh el ing ex eriliquisi tat luptat verci blam velisci exeraes Acil duis ea acidunt am velent ut laortio odoluptat lobortis num nosto cor sed min velisim volumsan hent nisl dunt pratinibh eum zzriusc illuptat.obor iure min vulputatummy nonsent landrer se mod el dolorti nciduis ciliquipsum inis duipit prat. Ut ilis eummy nulputat prat duiscilit am, quissectet la feui eugait nos adit in henit velit nim ipis dunt aliquis nos ercidunt et vel ip ex endrem do dolore magna feuguero diat. Uptate delis nulla faccums andreet lor ad te cons nis el do con ut augiat la con hendrercil eraesenit, consecte diamcons nullan utat, commolore dolore dunt velit aliquat prat el utpatum sandreet, quismolum aliquat, quismod et, sum nostis exerostrud magna facincidunt ullam, summolore tat. Quipsus tionulla con henit, vullan eumsan ut El ipis nibh el ing ex eriliquisi tat luptat verci blam velisci exeraessenit autpat adipis dignis eugiam veliquatue commy niat. Ut ver sustio od et adiate vulputpat. Feuisi. Ud te velestin heniam, veliquisse diam dolor accummy nis essi. Quat aut iriure veliquamet vel ip ecte essi. Onsenibh ea core vel essequa tetuer sum dolobor ing euis dolobore min ulla facilla feum dolobor perostrud tatio odolore veros nonsent ing et lore veliquam, consequam vercinis ad magnisis doluptat ullam nullaorer sum qui tatueri urerat. Oboreraessi tincipit lum aut do doloreetummy nisi. El ipis nibh el ing ex eriliquisi tat luptat verci blam velisci exeraessenit autpat adipis dignis eugiam vel.feum dolobor perostrud tatio odolore veros nonsent ing et lore veliquam, consequam vercinis ad magnisis doluptat ullam nullaorer sum qui tatueri urerat. Oboreraessi tincipit lum aut do doloreetummy nisi. El ipis nibh el ing ex eriliquisi tat luptat verci blam velisci exeraes ing et lore veliquam, consequam vercinis ad magnisis doluptat ullam nullaorer sum qui tatueri urerat. Oboreraessi tincipit lum aut do doloreetummy nisi. El ipis nibh el ing ex eriliquisi tat luptat verci blam velisci exeraes. Tunnusväri Kulta PMS 871 U C20 M25 Y60 K25 R174 G149 B107 Web #ae956b Tehosteväri Helsinginkeltainen PMS 128 U C0 M7 Y70 K0 R252 G211 B101 Web #fcd365 Tehosteväri Vanha roosa PMS 489 U C0 M21 Y20 K0 R247 G201 B184 Web #f7c9b8 Min entlan ja elexet deldole acidunt duisa Acil duis ea acidunt am velent ut laortio odoluptat acidadaa Min ent lan el ex et del ipsusci te tem zzrilit prat, conse dolesse faciliq uipsum am vent aute conullu msandio eugiamc ommodo dolor susto od er sed do dunt ut laorer autpate facipsusci blan exero eriustrud delesed molorpero odionsenim nullumm olesequat ate velit illa feu feu feum volortion estrud tatie dolorper illan volore veliquamet, volorpe raessit in ute tio et prat. LEIJONAN YÖ 25.9.2008 Se minibh ex et adiamcor sed doloboreet nonse faccum iliquissi eugait vulla augait vel sed doloboreet boreet nonse faccum iliquiss. Min entlan ja elexet deldole acidunt duisa elexet Acil duis ea acidunt am velent ut laortio odoluptat acidadaa Min ent lan el ex et del ipsusci te tem zzrilit prat, conse dolesse faciliq uipsum am vent aute conullu msandio eugiamc ommodo dolor susto od er sed do dunt ut laorer autpate facipsusci blan exero eriustrud delesed molorpero odionsenim nullumm olesequat ate velit illa feu feu feum volortion estrud tatie dolorper illan volore veliquamet, volorpe raessit in ute tio et prat.
Hernesaaren opastus risteilymatkustajille Osana kaupunkisuunnitteluviraston Länsisatama-projektia suunniteltava Hernesaari on tulevaisuudessa elinvoimainen ja viihtyisä osa Helsingin merellistä kantakaupunkia. Ennen vuotta 2020 aluetta kehitetään risteilysatamana ja matkailukohteena. Risteilymatkustajien opastepolku Hernesaaresta Bulevardille kannustaa Hernesaareen saapuvia matkailijoita kävelemään kaupungille Walk and Feel Helsinki brändin avulla. Reitillä on tauluopasteita ja Forum Virium Helsingin toteuttama mobiilipalvelu, joka antaa tietoa reitin varrella sijaitsevista kohteista. Helsinginniemen karttaa on hankkeen yhteydessä muokattu helppokäyttöiseksi. Siitä selviää nopeasti, miten keskustaan kuljetaan ja miten kauan kävely kestää. Kartat on asetettu paikkakohtaisesti ympäristön mukaiseen lukusuuntaan. Projektipäällikkö: Mari Siikonen Suunnittelijat: Mari Siikonen & Pia Salmi osana WSP:n työryhmää Asiakas: Helsingin kaupungin rakennusvirasto Vuosi: 2010 (opastuskonsepti) ja 2011 (toteutussuunnittelu)
Kulttuuriratikka Kulttuuriratikka on helsinkiläinen ilmiö, joka elävöittää kaupunkikuvaa uudella tavalla. WSP:n monialaisen suunnitteluryhmän tehtävänä oli tunnistaa ja sovittaa yhteen taiteelliset, ulkoasulliset, toiminnalliset ja tekniset reunaehdot, joiden pohjalta Kulttuuriratikka toteutettiin. Suunnittelutyön päätavoitteena oli lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja kilpailukykyä. Katolle sijoitettu veistos nimeltään Maskotti sekä spektrin väreissä hehkuva ulkopinta auttavat tunnistamaan vaunun jo kaukaa. Ulkopinnan värit vaihtuvat katsojan suunnan, valaistuksen ja liikkeen mukaan. Vaunun sisällä matkustajille tarjotaan vaihtuvia esityksiä ja näyttelyitä. Kulttuuriratikka on kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Toteutus vahvistaa Helsingin kaupunkibrändiä ja lisää Helsingin houkuttelevuutta. Lisäksi se tuo myönteistä julkisuutta kestäville liikkumismuodoille urbaanissa ympäristössä. Projektipäällikkö: Marjukka Korhonen Suunnittelijat: Marjukka Korhonen, Natalia Martamo & Ari Peltola Asiakas: Helsingin kaupungin liikennelaitos Vuosi: 2010
Äspe, Espoon asemasillan ympäristötaideteos Projektin avulla Espoon asemasillan ympäristöstä tehtiin viihtyisämpi ja valoisampi. Suunnittelun tärkeänä lähtökohtana oli Espoon kaupungin keväällä 2007 järjestämän taidekilpailun voittanut ehdotus, Äspe. Monialainen WSP:n tiimi laati suunnitelmat koko aseman parantamiseksi. Suunnittelu käsitti raiteet sekä Virastotalon ja Espoontorin yhdistävän siltaosuuden. Lisäksi suunnitteluun kuului asema, joka käsittää hissit ja portaat, VR:n lipputoimiston, kahvilan sekä teknisiä tiloja. Arkkitehtuurilla tuotiin esiin sillan vanhoja betonirakenteita ja toisaalta annettiin asemalle uusi valoisa ja raikas ajallinen kerrostuma. Aseman arkkitehtoninen kokonaisuus on sovitettu tukemaan Äspe-taidekonseptia, joka koostuu haavanlehtikuvioidusta valokatosta sekä Espoojoen hiekkaa kuvaavasta kulkupinnasta. Valokatto luo sillalle tunnelmallisen tilantunteen ja lisää turvallisuutta. Äspe -nimellä viitataan Espoon nimen historiaan: Espoon jokilaakson ylle kaartuivat aikoinaan haapojen (äspe) lehvästöt, mistä kaupungin nimi on syntynyt. Projektipäällikkö: Juha Eskolin Valaistuksen ja teoksen pääsuunnittelija: Mikko Rikala Vuosi: 2010 Asiakas: Espoon kaupunki
Ombra WSP Finlandin monialainen suunnittelija- ja taiteilijaryhmä voitti Vantaan kaupungin Keimolan tornin suunnittelusta järjestetyn kutsukilpailun. Kilpailun tavoitteena oli luoda alueella vuosina 1966 1978 toimineen moottoriradan valvontatornista uuden Keimolanmäen asuntoalueen ja laajemmin koko Marja-Vantaan identiteettiä esiin tuova taideteos. Ombran ytimenä on toiminnallisuus. Tornin huipulle tulee kookas päivänvarjoa muistuttava lasinen katos, jonka rakenteet muistuttavat autonrenkaan vannetta. Valolla korostetaan tornin muotoja, hehkutetaan lasikattoa, tuodaan esille äänipisteet ja luodaan aukion kävelypintaan varjoja lasikatoksesta. Ombra-tornia voi soittaa. Torniin toteutetaan 12-pisteinen kaiutinjärjestelmä, jonka kukin kaiutin soittaa liiketunnistimella ohjaten 12-säveljärjestelmän eri sävelkorkeuksilla soivaa auton ääntä. Samalla tornin valaistus himmenee aktiivisen kaiuttimen kohdalta. Tornia voivat soittaa yhtä hyvin ammattilaiset kuin tavalliset ohikulkijatkin iästä ja taidoista riippumatta. Projektipäällikkö: Marjukka Korhonen Ideointi ja suunnittelu osana WSP:n suunnitteluryhmää: Tom Schneider, Simon Örnberg & Marjukka Korhonen Vuosi: 2009 Asiakas: Espoon kaupunki
Innovatiiviset työpajat Työskentely sidosryhmien ja käyttäjän edustajien kanssa on keskeinen osa suunnitteluprosessia. Hankkeissa on usein ristiriitaisiakin intressejä, ja parhaan ratkaisun löytäminen ei aina ole mutkatonta. WSP Design Studio on yhteistyössä WSP:n muiden asiantuntijoiden kanssa kehittänyt useita innovatiivisia työpajamenetelmiä yhteisen näkemyksen nopeaan synnyttämiseen ja erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Työpajoissa käyttämämme yhteissuunnittelun (co-design) menetelmiä voidaan soveltaa erilaisissa suunnittelukohteissa yksittäisistä tuotteista isoihin kokonaisuuksiin. Käsiteltävä aihe voi liittyä kaupunkiympäristöön, liikenteeseen, prosesseihin, palveluihin tai strategioihin. Valmistelemme työpajat yksilöllisesti, moderoimme ne innostavasti ja tehokkaasti sekä analysoimme ja raportoimme tulokset visuaalisesti ja vaikuttavuudeltaan korkeatasoiseen muotoon. Työpajoissa hyödynnetään käyttäjälähtöisen muotoiluprosessin ja palvelumuotoilun menetelmiä. Innovatiiviset työpajat sopivat prosessin eri vaiheisiin strategisesta tavoiteasettelusta aina detaljien ideointiin asti. Monesti yksi työpaja- tai seminaaritilaisuus koostuu useammasta eri menetelmästä. Sellaisia ovat esimerkiksi mielikuvatyöpaja, future headlines -tehtävä, kansalaistyöpaja, budjettiriihi, käyttäjäroolit ja -tarinat, ideoiva seminaari, strategiatyöpaja ja perinteiset ryhmätyötekniikat.
Portfolion kuvat: Ilona Savola, Tiia Ettala, Esa Kaila & WSP Finland Oy
WSP Finland Heikkiläntie 7, 00210 Helsinki Puh. 0207 864 11 www.wspgroup.fi sähköposti: etunimi.sukunimi@wspgroup.fi