Kylien kehittämistä tunturin päällä Metallican tahtiin Tunturi-Lapin Voimistuvat kylät tilaisuus kokosi tammikuun lopulla seutukunnan keskeiset maaseututoimijat ja kuntakentän Levitunturin päälle. Seminaaripaikka sopi hyvin kampanjan teemaan - tunturista näkee kauas. Kampanjan kymmenennen tilaisuuden järjestivät maaseudun kehittämisyhdistys Kyläkulttuuria tuntureitten maassa ry (KKTM ry) ja Lapin liitto. Järjestäjät rakensivat tilaisuuden uudella tavalla: seminaari pidettiin yksipäiväisenä, panelistit kysyivätkin yleisöltä, päivän anti käsiteltiin Maaseudun Sivistysliiton ja KKTM:n dialogina ja lopuksi yleisö saateltiin kotimatkalle hevibändi Metallican energisin sävelin. Rohkeat ratkaisut osoittautuivat onnistuneiksi. Tunturin päälle saapui gondolihissillä ja autoilla lähes 90 osanottajaa kyliltä eri puolilta Tunturi- Lappia. Palautteissa ohjelmaa pidettiin loistavana ja tilaisuutta hyvähenkisenä sekä innostavana. Parhaat voimavarat tulevat kylistä Vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön tunturilappilaisia herättelivät ja innostivat muun muassa paneelin vetänyt kilpisjärveläinen taiteilija, tunturiopas ja kyläläinen Kai Hyttinen, KKTM:n toiminnanjohtaja Reija Viinanen ja professori, maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän pääsihteeri Eero Uusitalo. Viinanen totesi, että Tunturi-Lapin alueella parhaimmat voimavarat ja resurssit tulevat alueen kylistä ja niiden ihmisistä. Kaiken yhteissuunnittelun ja kehittämisen lähtökohtana tulee olla kylien erilaisuuden, niiden ominaispiirteiden ja ennen kaikkea mahdollisuuksien huomioon ottaminen, tukeminen ja vahvistaminen. Lammikkokin alkaa pisarasta, Viinanen muistutti ja lisäsi, että kylien tavoitteet ovat yhtä kuin kuntien tavoitteet. Sali oli tunturissa täynnä ja keskustelu vilkasta. Kuva: Seija Argillander Uusitalon mukaan kylistä on tullut yhteiskuntaan pienin toimintayksikkö kunnan ollessa pienin hallintoyksikkö. Kylien ja kunnan välistä neuvottelu- ja sopimusmenettelyä tulee edistää. Kuntien ja kylien suhteet ovat vaatimattomalla tasolla. Silti Kylä pienimmäksi toimintayksiköksi -tavoitetta hämmästellään tai ei hyväksytä, Uusitalo toteaa. Kylät ja kunnat lähentyvät Maaseudun Sivistysliiton aluepäällikkö Elina Vehkala ja Viinanen tiivistivät päivän annin dialogissaan kolmeen teesiin otsikolla Näistä puhuttiin ja näin se tehdään. Kylien ja kunnan lähentyminen toteutetaan Viinasen mukaan sitouttamalla molemmat osapuolet kuulemisprosessiin ja yhteen sovittamalla kuntien strategiat ja kylien suunnitelmat. Toimintakentän laajentamiseksi Viinanen esittää uusien toimintamallien etsimistä esimerkiksi seurakunnan ja kylätyön ympärille. Kulttuurin ja palvelujen vahvistamiseksi kylissä käynnistetään hanke seudullisen kulttuuriyhdistyksen perustamiseksi. Päivä päättyi Metallicaan Antoisa päivä päättyi maailmankuulun hevibändi Metallican säveliin. Ylläksellä sijaitsevan Jounin Kaupan yrittäjä Sampo Kaulasen oikeaksi kädeksi palkattu, Diili-ohjelmasta tuttu Jouni Talvinen esitteli seminaarissa yhden pisaran, josta voi tulla todellinen piristysruiske Tunturi-Lapille. Kaulanen aikoo nimittäin saada Metallican esiintymään vuoden tai parin päästä Tunturi-Lappiin. Yhtyeen esiintyminen toisi alueelle jopa 60 000 vierasta ja kansainvälistä huomiota. Tapahtuman tuotto luovutettaisiin hyväntekeväisyyteen, Tunturi-Lapin vanhuksille. Juha Kutuniva Lapin liitto Kyläkoordinaattori 34 MAASEUTUplus 1/2011
Lapin ensimmäinen Maaseutufoorumi ylitti odotukset TOIMINTARYHMÄTYÖ Lapin toimintaryhmien vetäjät Seija Argillander (vas.), Reija Viinanen ja Anne Anttila osallistuivat LINK2010 -tapahtumaan maaliskuussa Itävallassa. Ensimmäinen koko Lapin maaseutufoorumi pidettiin 9. marraskuuta Rovaniemellä. Paikalle saapui yhteensä noin 200 yksittäistä kansalaista, kehittämisorganisaatioiden edustajaa ja viranomaistahoa. Lapin Maaseutufoorumin avasi maakuntajohtaja Esko Lotvonen ja tilaisuuden puheenjohtajana toimii yksikön päällikkö Hannu Linjakumpu Lapin ELY-keskuksesta. Asiantuntijana esiintyi muun muassa MTT:n professori Hilkka Vihinen. Vihinen esitteli MTT:n Lapin maatiloille tekemän tutkimuksen Lapin maaseudun nykytilasta sekä sen tulevaisuuden näkymistä (LATU-hanke). Tilaisuudessa kuultiin myös Lapin yliopiston professorin Asko Suikkasen esitys. Se alkoi mielenkiintoisella kysymyksellä, onko Lapilla loistavaa tulevaisuutta maakuntana ja syrjäseutuna? Työryhmissä pohdittiin muun muassa harvaan asutun alueen perusinfrastruktuurin kunnossapitoa, lähi- ja peruspalvelutarpeita, maaseudun käyttämättömiä resursseja ja maaseudun vetovoimaisuutta. Osallistuminen oli runsasta ja työskentely aktiivista. Lapin toimintaryhmät aktiivisia Maaseutufoorumin vieraaksi kutsuttu maa- ja metsätalousministeri Sirkka- Liisa Anttila arvostaa toimintaryhmien työtä Lapissa. Lapin toimintaryhmät ovat aktiivisia ja heillä on hyvä kosketuspinta ja suorat yhteydet paikallisiin maaseudun toimijoihin niin sanotulla ruohonjuuritasolla. Toimintaryhmien paikallisia kehittämishankkeita ja yritystukia on käynnissä hyvin. Toimintaryhmillä on myös vireää kansainvälistä toimintaa. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma on rahoittanut monia luonnontuotealaan, matkailuun ja bioenergiaan liittyviä innovatiivisia kehittämishankkeita Lapissa. Tyypillistä Lapin alueen hankkeille on, että sieltä on rahoitettu muuta maata enemmän koko Lapin alueen ja elinkeinojen kehittämiseen tähtääviä koordinoivia kattohankkeita. Myös porotalouden kehittämistä on tuettu vahvasti toteuttamalla useita eri hankkeita, Anttila korosti. Maaseutufoorumille tarvetta Palautteet päivän annista olivatkin varsin positiiviset ja vastaavanlaiselle tapahtumalle katsottiin olevan tarvetta. Maaseutufoorumi täytti sille asettamani tavoitteen huippukokouksesta, jonne on matala kynnys tulla, Lapin liiton kyläkoordinaattori Juha Kutuniva totesi. Peräpohjolan kehitys ry:n toiminnanjohtajana Seija Argillander kommentoi foorumin rakennetta vuorovaikutuksellisena toimintana. Tällainen vuorovaikutteinen osallistuminen on avainsana, kun keskustelemme meidän kaikkien yhteisestä maaseudusta. Paras tietämys on kuitenkin heillä, jotka toimivat kentällä ja näkevät itse oman kylänsä ja alueensa tilanteen. Lapin Maaseutufoorumin suunnittelusta vastasi työryhmä. Siihen kuuluivat Rauno Kuha MTT, Juha Kutuniva Lapin liitto, Antti Hannukkala MTT, Jari Juusola ProAgria, Seppo Lehto AVI, Marko Palmgren AVI ja Seija Argillander Peräpohjolan kehitys ry. Suunnitelmissa on järjestää seuraava Lapin maaseutufoorumi vuoden päästä. Foorumin valmistelu käynnistyy keväällä 2011. Seija Argillander Peräpohjolan kehitys ry LAG Toiminnanjohtaja Lisätietoa: Lapin maaseutufoorumin 9.11.2010 alustukset ja yhteenvedot: www.lapinliitto.fi/ ajankohtaista/sisalto/view/285880 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan puhe: www.lapinliitto.fi/c/document_library/ MAASEUTUplus 1/2011 35
TOIMINTARYHMÄTYÖ Maatalouskomissaari Cioloş: LEADERilla keskeinen asema tulevan rahoituskauden maaseutupolitiikassa EU:n maaseutuverkoston LEADER as a Driver for Rural Europe -seminaari kokosi 300 toimintaryhmää Brysseliin 19.-20.1. Lyhyessä avauspuheessaan romanialainen maatalouskomissaari Dacian Cioloş ehti mainita kolmessa yhteydessä LEADERin säilyvän myös tulevan rahoituskauden maaseutupolitiikan keskiössä. Komission maatalouden pääosaston pääjohtajaksi palannut espanjalainen José Manuel Silva Rodríguez oli liikuttavan yksimielinen ja ylisti metodin vastaavan maaseutuyhteisöjen todellisiin tarpeisiin. Unionissa siis kaikki hyvin? Kovinta kritiikkiä LEADERia kohtaan on viime aikoina esitetty Euroopan tilintarkastajien tuomioistuimen raportissa. Sen tarkastushavaintojen mukaan toimintaryhmät eivät ole kyenneet osoittamaan metodin paikalliskehittämiselle tuomaa lisäarvoa. Jälleen kerran palataan indikaattorikeskusteluun esimerkiksi Slovakian maatalousministeriö on vaatinut kaikkia ryhmiä sisällyttämään kehittämistavoitteitaan mittaavat indikaattorit ohjelmiinsa. Tilintarkastajat moittivat ryhmiä myös pienistä piireistä, hallinnon läpinäkymättömyydestä, jääviyssääntöjen rikkomisesta ja varainkäytön tehottomuudesta. Painavin syytös toteaa samojen ongelmien vallinneen jo edellisessä tarkastuksessa kymmenen vuotta sitten, mutta niiden korjaamiseksi ei ole tehty mitään. Vastineessaan komissio puolustaa LEADERia voimakkaasti. Tarkastusraportin havainnot koskevat vain muutamaa EU-maata ja ovat Suomenkin näkökulmasta välillä vaikeasti ymmärrettäviä. ELARD-puheenjohtajuus sisulla Suomelle Seminaarin iltatilaisuudessa EU:n LEA- DER-ryhmien kattojärjestö ELARD sai tilaisuuden julkistaa puheenjohtajavaihdoksensa. Puheet aloitti varapuheenjohtajaksi väistyvä Kreikan Panagiotis Patras, joka kiitti komissiota ja maaseutuverkostoa hyvästä yhteistyöstä. Kreikan puheenjohtajakaudella ELARD noteerattiin ensi kerran mukaan komission ja maaseutuverkoston toimielimiin. Allekirjoittanut esitteli Suomen puheenjohtajuuden tavoitteet: metodin vahvistamisen ja levittämisen uusille politiikkalohkoille, toimintaympäristön kehittämisen innostavammaksi ja vähemmän byrokraattiseksi sekä ELARDin jäsenpohjan kasvattamisen erityisesti pohjoisessa EU:ssa. Pirkanmaan maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja Ari Lamminmäki kiitti toimintaryhmien arvokkaasta aluekehittämispanoksesta ja haikaili vastaavaa metodia myös aluekehitysrahaston puolelle. Raikkaaksi lopuksi Pirkanmaan liitto jakoi erityisasiantuntija ELARDin varapuheenjohtaja Panagiotis Patras (vas.), Pirkanmaan maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Ari Lamminmäki ja ELARDin puheenjohtaja Petri Rinne keskustelivat iltatilaisuudessa. Kuva: Juha-Matti Markkola Reijo Kahelinin hahmossa eurooppalaisille 300 askia suomalaista Sisua. ELARDin kevätkauden kalenteri täyttyy lausuntojen valmistelusta (mm. vastine tilintarkastajien tuomioistuimen raporttiin sekä ns. 11 kysymyksen CAPkonsultaatio, jolla pyritään parempaan tasapainoon maatalouden ja muun maaseudun kehittämisen resursoinnissa), kansallisista Leader-seminaareista ja Brysselin toimielinten kokouksista sekä toimiston muutosta kalatalouden toimintaryhmien EU-verkostoyksikön Farnetin yhteyteen Gare Centrale -aseman lähelle. Kreikkalaisen communication officer Stefanos Loukopouloksen työparina toimistolla aloitti tammikuussa policy officer Anna Simola. ELARD järjestää 15.-16. kesäkuuta Suomen Sastamalassa yhteistyössä oman maaseutuverkostomme kanssa LAGs Global Networks -seminaarin, joka esittelee Leader-ryhmien yhteistyötä ja metodin leviämistä EU:n ulkopuolella kolmella mantereella. Petri Rinne ELARD-puheenjohtaja 36 MAASEUTUplus 5/2010
Förbindelsetrafiken skärgårdsbornas livsnerv Henry Melén sköter vintertrafiken till Ängsö i Nagu med sin svävare. Den främsta förutsättningen för boende i skärgården är trygga trafikförbindelser, dels mellan öarna och dels mellan öarna och fastlandet. Det är staten som finansierar en avgiftsfri förbindelsebåtstrafik för största delen av de året runt-bosatta i skärgården. Fungerande förbindelser är även betydelsefulla för turism och fritidsboende. Förbindelserna i skärgården är jämförbara med fastlandets vägförbindelser. Därför är utgångspunkten för skärgårdsborna att staten ansvarar för skärgårdsförbindelserna på samma sätt som för landsvägarna. Vattnet både förenar och isolerar De i huvudsak goda förbindelserna i skärgården idag möjliggör att många skärgårdsbor kan pendla och jobba på fastlandet. Mellan de största och mest tätbebodda öarna går statliga bilfärjor, som utgör en del av det allmänna vägnätet. Vissa rutter körs flera gånger i timmen, medan andra körs några gånger per dag. Andra bebodda öar, till exempel de i ytterskärgården, kan man mer eller mindre dagligen nå med förbindelsebåt. De flesta förbindelsebåtar klarar av att köra genom is, men under stränga vintrar och vid menföre kan transporterna skötas med svävare, eller till och med bil, om istäcket är tillräckligt tjockt. Ännu för 60 år sedan var läget ett helt annat. Trots att det fågelvägen inte var mer än några kilometer mellan Ängsö och skolan i byn Risis i Nagu, fanns det inga möjligheter för mig att dagligen ta mig hem, berättar Gretel Virta. Därför var jag under hela min skoltid inackorderad hos en gammal tant. Endast under sommaren och loven bodde jag hemma hos mina föräldrar på Ängsö. SVENSKA SPALTEN Lång skolresa För nioåriga Ronja från Tunhamn är läget lyckligtvis ett annat. Ön ligger långt ute i ytterskärgården och bebos året runt av tre generationer Brunström, allt som allt sex personer. Varje morgon stiger Ronja upp klockan halv sex och åker en timme med förbindelsebåt och en timme med buss till skolan i Dalsbruk. Kvart över fyra på eftermiddagarna är hon hemma igen. Det är samma resa som hon har gjort ända sedan hon som sexåring började i förskolan. Jag brukar laga läxorna på båten, säger Ronja, så jag tycker det går bra! De skiftande naturförhållandena har en konkret betydelse för öbornas vardagsliv. Vintertrafikförhållandena i form av växlande isförhållanden och menförestider för med sig extra utmaningar, och de senaste årens hårda vintrar har visat hur sårbara förbindelserna i skärgården kan vara. Därför är det av största vikt att staten även ser till båtarnas beskaffenhet, när trafiktjänsterna i skärgården konkurrensutsätts. Pia Prost Egentliga Finlands Byar rf Byaombud för Åboland En del av artikeln ingår i boken Kirja Vedestä, red. Anja Portin, som utgavs av Siemenpuusäätiö år 2010. Fungerande förbindelser är viktiga för turismföretagarna på Björkholm i Pargas skärgård. MAASEUTUplus 1/2011 37
SVENSKA SPALTEN Den kykladiska byn koncept för ett serviceorienterat lokalsamhälle För att kunna bo kvar på öarna i den kykladiska arkipelagen i Grekland, har invånarna insett vikten av att själva kunna producera den samhällsservice som behövs och att koncentrera serviceformerna, så att de stöder varandra i ett gemensamt centrum. Detta har också socklotborna insett och tar nu modell från den grekiska övärlden. Med sitt Leader-projekt, Den kykladiska byn koncept för ett serviceorienterat lokalsamhälle, vill de överföra detta lokalserviceorienterade synsätt till sin verklighet. I Finland har vi vant oss vid att kommunen ansvarar och producerar vår basservice, men i framtiden är det sannolikt inte så. Kommunens roll som betalare kommer troligen att bestå, men rollen som serviceproducent kommer gradvis att försvinna. Istället kommer kommunerna att ta en roll som koordinator av servicetjänster. By i staden Socklot är en relativt stor by med ca 500 invånare i Nykarleby stad. Byn ligger 5 kilometer från Nykarleby stads centrum och 17 kilometer från Jakobstads centrum. I byn finns också ett stort sommarstugeområde, Grisselören. År 2009 gjorde socklotborna en projektundersökning med namnet Huset mitt i byn. Utgångspunkten för detta tidigare projekt var att samlingshuset i byn hade stått tomt ett antal år. Det fanns röster som sa att de ville riva det, men också de som ville bevara huset. En grupp på tre byaaktiva personer tillsattes för att tänka ut vilka övriga frågor man ville ha svar på i samband med projektet, samt att skapa ett hållbart dokument som Socklot by kan använda sig av vid framtida utveckling av byn. Genom intervjuer insamlades bybornas kommentarer gällande samlingshuset mitt i byn, barndagvård, föreningsliv, boende, närservice, pensionärsservice, fritidsaktiviteter, företagsverksamhet och ungdomsfrågor. Byn lever väl med nybyggnation på i medeltal fyra hus per år och i medeltal sju nyfödda per år. Byns lägen mellan Huset mitt i byn har en central roll i byns utveckling. 38 MAASEUTUplus 1/2011
SVENSKA SPALTEN serviceorienterat lokalsamhälle. Projektet skall även kunna fungera som utvecklingsmodell för servicestrukturer i motsvarande lokalsamhällen och därigenom kunna kopieras helt eller delvis till andra delar av Finland. Målsättningen är att Socklot by skall ha konkreta modeller för en vidareutveckling av sitt bycentrum för att på bästa sätt kunna stöda den framtida servicestrukturen. Tillsammans skall man skapa möjligheter för företagsverksamhet och olika tjänster som kom fram i projektundersökningen. Ungdomarna skall få utrymmen och en vettig sysselsättning på fritiden. Tjänster i anslutning till boende och byggande skall utvecklas, liksom en plan för havsnära boende i Socklot. Den gemensamma samlingssalen Huset mitt i byn skall få en långsiktig verksamhet med tryggad drift, och byn skall få en elektronisk bokningsportal/marknadsplats för tjänster och produkter på sin hemsida. Byborna har renoverat utrymmen för barndagvård i sitt samlingshus på talko. två stadscentra har gjort att den är ett attraktivt ställe att bygga i. Flera av de nyinflyttade har ingen tidigare anknytning till Socklot. På talko har man renoverat Socklot uf (Huset mitt i byn) för familjedagvårdens behov. I byn finns såväl daghem som skola, medan bybutiken har upphört med verksamheten. Koncept för serviceorienterat lokalsamhälle Under tre års tid (2011-2013) skall projektet ta fram ett koncept för ett Socklot med Grisselören är en snabbt växande by mellan två stadscentra, Nykarleby och Jakobstad. Foto: Charlotta Backman Nya idéer och erfarenheter Allt detta skall man uppnå genom att anställa en projektledare som bl.a. organiserar och koordinerar byns servicetjänster och nätverk. Studieresor och seminarier skall ge nya idéer och erfarenheter, och i samarbete med byns föreningar skall man bl.a. genom kurser föra vidare den samlade kunskap som finns i byn, för att mota den s.k. nyhjälplösheten som smugit in i våra samhällen. Vilket intresse kommunen har för de tjänster och den service man producerar, skall kartläggas grundligt och kontrolleras att de motsvarar de lagstadgade krav som finns. Företagandet kommer att ha en central roll i projektet. Målet är att skapa nya företag, både heltid och deltid, samt stöda befintliga företag så att de klarar sig och kan göra nyanställningar. En tanke finns även att byn startar ett aktiebolag som kan fungera som en uppsamlare av företagsidéer. Byns föreningar kommer även att involveras inom projektet, genom att det skall stöda samarbete mellan dem. I dagens läge har varje förening i byn sin egen verksamhet, men ingen har så särdeles stor verksamhet. Avsikten är att genom samarbete skall föreningarna kunna erbjuda intressant fritidsverksamhet åt byns invånare och få byns nya invånare med i gemenskapen. Ett delmoment i projektet är att ta fram en ekonomiskt hållbar modell för hur ett framtida multifunktionshus i byn kunde se ut. Tanken är att föreningar och företagare kunde samlas i det huset. Socklot är en snabbt växande by som vill följa med utvecklingen. Genom att i tid se om sitt hus, har man alla möjligheter att lyckas bevara sin attraktionskraft. Britt-Marie Norrgård Aktion Österbotten rf tf Leader-rådgivare MAASEUTUplus 1/2011 39
SVENSKA SPALTEN Fri, frivillig och självständig? identitet på lokalplan I en hurudan tid lever vi? De fastkedjade byagungornas, de oändliga kommunreformernas, de starka metropolernas, de frivilliga insatsernas, den fria konkurrensens, den EU-dominerade politikens och de kommunala och regionala förändringarnas tid.vem definierar vår identitet och inom vilka ramar står vår självbestämmanderätt lokalt? Är vi fortfarande fria att i trycket av den globala verklighetens genomträngande kraft känna oss som en nödvändig länk i vår närmiljö? Landsbygds-rådslag hålls i Svenskfinland under hösten och vintern 2010-11 för att plocka ut de viktigaste problemen i respektive region och komma överens hur man skall tackla dem. Här en bild från rådslaget i Borgå 1.12.2010 med riksdagsledamot och ordförande för Svenska Temagruppen inom YTR Mats Nylund som öppningstalare. Bland deltagarna fanns forskaren Ritva Pihlaja (till vänster) och stiftssekreterare Pia Kummel-Myrskog. Lokalföreningarnas era Byautveckling är fortsättningsvis frivillig verksamhet. Med största sannolikhet kommer det att förbli så under en längre period. Trots att den kommunala administrationen effektiveras och närdemokratin rubbas, kommer ett nytt lokalpolitiskt system inte att bildas inom en nära framtid. Landsbygdspolitikens guru, professor Eero Uusitalo hävdar i sin bok Maaseutu väliinputoajasta vastuunkantajaksi att de nya kommunerna måste trygga sina stads- och kommundelars demokrati genom nya lokalnämnder eller andra organ för lokala beslut. Här behövs mer än idealism och vackra ord. Den medborgerliga aktiviteten på lokalplan räcker tillsvidare inte till. De nuvarande byaföreningarna är inte tillräckligt starka för att genomföra en politisk reform, och kommunala beslutsfattare har fastnat i en politisk perpetuum mobile som styrs av högre strukturreformmodeller. Med tanke på kommunsammanslagningar och en allt större samhällelig tendens att centrera och effektivera, kommer lokalföreningar och hembygdsarbete allt mer att hitta sin plats som en identitetsbevarande verksamhetsform. Ett tydligt behov av ny reciprocitet är att skönja. Med reciprocitet menar man inte en altruistisk attityd, utan ett sakligt, verklighetsbaserat, funktionellt förhållande till lokalsamhällets behov och ett 40 MAASEUTUplus 1/2011
SVENSKA SPALTEN Vem tar ansvar? levande förhållande till realiteterna i närmiljön och i samhället, även de ekonomiska. Självständiga beslut för varandra En tid då man upplevde äkta reciprocitet var under vår kamp om självständighet. Det är egentligen väldigt intressant hur detta igen visar tecken på en ny kamp för självständighet, dock i helt andra banor. Vad är det för självständighet vi kämpar för? Vi kämpar för att kunna bevara vår lokalidentitet, vår hemkänsla och vår rätt till närservice. Vi vill självständigt ha beslutanderätt över våra egna angelägenheter lokalt. De stora strukturerna är svåra att hantera och lockar inte till medborgaraktivitet. Närmiljön och lokalkulturen är vårt nya hemland. De grupper som speciellt måste beaktas i kampen om rätt till närservice, där identitetsfrågan är ett faktum, är barn och åldringar. De enspråkiga barnen skall inte behöva åka skoltaxi med en taxichaufför som talar engelska, då det andra inhemska inte löper. Det är fruktansvärt otryggt att utsätta barn för en situation, där de inte har ett språk att kommunicera med. Vi måste som samhälle också göra beslut som tryggar den åldrande befolkningens tillvaro och rättigheter. Den växande andelen åldrande befolkning är inte en börda. De är en tillgång, en oerhörd resurs, som kan ges möjligheter att medverka i samhället och göra en betydande insats, t.ex. i åldringsvården. Det finns fantastiska exempel på äldreboende där man tar hand om varandra. Väldigt lite anställd personal alla bidrar med det som de orkar och kan. Det är ett exempel på reciprocitet. Samhället skall ge medborgarna möjligheter till reciproka insatser. Vi skall inte vårdas till döds. Kyrkan som identitetsbevarande resurs Även kyrkan kan ge ett hemviste för en vilsen identitet. Det fysiska kyrkrummet kan kännas som ett andra hem och möjligheterna att medverka i församlingens aktiviteter, kan ge trygghet till den som vill känna samhörighet och gemenskap genom frivilliga insatser. Jag tror att under en övergångsperiod är lokalförsamlingarna en identitetsbevarande resurs på lokalplan. Utmaningen ligger dock i att tillräckligt kunna engagera människor både på förtroendemannanivå och i den egna lokalförsamlingens aktiviteter, så att alla nivåer överlever och att den unga generationen kan se kyrkan och församlingen som en länk i den trygga identitetens kedja. Kyrkan har utomordentliga möjligheter att leva i tiden som en lokal trygghetsresurs, utan att tappa sin egen identitet som ett trossamfund. Reciprocitet handlar om att man tar hand om varandra. Det blir vi tvungna att göra, åtminstone lokalt. Vi skall ta tillvara all den tysta kunskap som vi har i att se och höra varandras behov och tillfredsställa dem, utan att glömma oss själva och vår egen identitet. Mia Aitokari Östra Nylands Byar rf. Verksamhetsledare Texten baserar sig på Mia Aitokaris festtal vid självständighetsdagsmottgagningen i Lovisa stad 6.12.2010. MAASEUTUplus 1/2011 41
SVENSKA SPALTEN En by utan (data)vägar? Alla skall få 100 Mbit/s år 2015 tycker regeringen. Nåja, det är väl överoptimistiskt. Men faktum är att landsbygden verkligen behöver ett snabbt datanät och 100 Mbit/s börjar redan vara nedre gränsen. Även om inte alla har insett det. Behovet av snabba förbindelser I framtiden kommer allt som bara kan flyttas till nätet, att också flyttas dit. Det går troligen som med bankerna kontoren försvinner. Ve den by som då inte har ett snabbt datanät. Det är som en by utan vägar i dagens läge, eller utan elektricitet. Som en bysbo i Sverige svarade, då man frågade honom vad nätet betyder för byns framtid: "Det betyder allt". Många äldre tycker att de inte behöver datanät, men det är snart fråga om de alls kan bo hemma, ifall de inte har en dataförbindelse som hemvårdarna kan använda. De yngre måste få snabba förbindelser, alternativt flytta bort från byn. Snart kommer arbetsgivaren att kräva snabb uppkoppling. I Hindersby, Östra Nyland har vi nu haft optofibernät med 100 Mbit/s i över sju år. Då vi började bygga, så visste ingen vad det var frågan om. Men om nätförbindelsen inte nu fungerar, så ringer halva socknen och klagar. "När man nu har blivit så van vid det", är en vanlig kommentar. Nu känns det besvärligt att ta bilen och köra in till staden för bankärenden. Men huvudsakligen är det ungdomarna som behöver nätet. De har växt upp med Internet och kan knappast tänka sig att bo där det inte finns snabba förbindelser. Det är inte mera e-post och litet surfande som behövs. Med allt mer rörliga bilder inte bara i filmer, utan också vid videokonferenser och på vanliga nätsidor har behovet av kapacitet formligen exploderat. Hälsovård, undervisning, handel... En läkare tyckte att många patienter kunde diagnostiseras över nätet, ifall det fanns kamera av god kvalitet (som kräver hög kapacitet). Numera finns det både blodtrycksmätare och annat som kan kopplas till nätet vilken inbespa- ring i väntetider och resor. Undervisningen börjar även flyttas till nätet, vilket kan ge mycket högre kvalitet på föreläsningarna till mycket lägre kostnader. Att sitta i en sal och plita ned anteckningar hör redan till en förgången tid. Handeln fungerar redan nu utmärkt över nätet. Inom EU kan man beställa från Sverige, Tyskland och England till låg fraktkostnad och till ett betydligt lägre pris, så vem kommer att ta sig tid att åka bil hundratals kilometer för att handla? Men distansarbetet är troligen det viktigaste över nätet. Vi har redan flera i Hindersby som arbetar över nätet och då behövs det kapacitet. Optiska fibernät har en nästan gränslös potential att höja kapaciteten, så det är ett klart fall vad man bör satsa på. Då byggkostnaderna slås ut på 50-100 år, blir det även det billigaste nätet. Med tanke på byns överlevnad och framtid, samt att allt mer flyttas till datanätet, så gäller det för byn att ha en snabb dataförbindelse. Nisse Husberg Teknologie doktor i datateknik Illustration: Inga-Lis Johansson 42 MAASEUTUplus 1/2011
LUETTUA Onko kaupunki maaseutua ympäristöystävällisempi? case Tampere Jukka Heinonen, Seppo Junnila: Hiilikulutus ja hiilijohtamisen mahdollisuudet Tampereen alueella. ECO2-hankkeen selvitys. 2010. Ilmastonmuutosta voidaan pitää tämän hetken suurimpana globaalina ympäristöongelmana. Toisin kuin joissakin piireissä annetaan ymmärtää, ongelman takana ei ole maaseutuasuminen, vaan kaupungit, jotka aiheuttavat jopa 80 % maailman kasvihuonekaasupäätöistä. Tähän on havahduttu myös Tampereella, jossa ECO2-hanke tilasi Aalto-yliopiston tutkijoilta selvityksen Tampereen kaupungin ja laajemmin Tampereen seudun hiilijalanjäljen koosta. Syyskuun lopulla julkaistu tutkimus tehtiin ns. panostuotosmallilla, jossa lasketaan kulutuksen aiheuttama kasvihuonekaasuvaikutus elinkaarimallilla. Laskentatapa ottaa huomioon myös tuontitavaroiden valmistuksen aiheuttamat päästöt. Päätietolähteenä käytettiin Tilastokeskuksen tuottamaa lähes 10 000 kuluttajan tietoihin perustuvaa kulutustutkimustilastoa vuodelta 2006. Yksityisautoilun laskentaperusteena toimi Liikenne- ja viestintäministeriön henkilöliikennetutkimus. Tulokset kertoivat, että Tampereen seudulla ekologisinta asumista harrastetaan Lempäälän, Nokian ja Pirkkalan kaupunkimaisten kuntien alueella; asukkaiden hiilijalanjälki oli keskimäärin 10,4 tonnia. Tampereen luku oli 10,9 tonnia ja maaseutumaisten kuntien eli Oriveden, Vesilahden ja Ylöjärven asukkaiden hiilijalanjälki painoi 11,3 tonnia vuodessa. Tutkijat olivat yllättyneitä pienistä eroista. Tampereella pelkän asumisen hiilijalanjälki on 3,3 tonnia ja muissa kunnissa noin tonnin enemmän. Perusteeksi naapurikuntien isompaan hiilijalanjälkeen tutkijat esittävät väljempää omakotivaltaista asumista. Onkohan tilanne automaattisesti todella noin? Mieleen tulee Ari Nissisen viimesyksyinen tutkimus, joka paljasti, että omakotiasuminen on selkeästi ekotehokkaampaa muun muassa siksi, että omakotitalossa ei lämmitetä turhia porraskäytäviä. Samoin mietityttää se, huomioidaanko esimerkiksi kaupunkien huikeaa sähkönkulutusta näissä laskelmissa mitenkään? Tampereen heikompi menestys lopputuloksissa perustui ennen muuta siihen, että kaupungin energialähteinä käytetään maakaasua ja turvetta, jotka aiheuttivat enemmän päästöjä kuin naapurikuntien lämpölaitokset. Silmiin pisti myös tulos, jonka mukaan 80 % tamperelaisten päivittäisestä liikennöimisestä tapahtui yksityisautolla. Se on melkein saman verran kuin naapurikunnissa, joissa joukkoliikenteen käyttömahdollisuudet ovat jo selkeästi heikommat. Lopputulemana tutkijat laskivat, että Tampereen seudulla voidaan vähentää hiilijalanjälkeä noin kolmanneksella lisäämällä uusiutuvaa energiaa, rakentamalla ja peruskorjaamalla energiatehokkaammin sekä kasvattamalla joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen osuutta. Tutkijat esittävät myös mielenkiintoisen näkymän; asumisväljyyden kasvulla ei tulevaisuudessa liene juurikaan vaikutusta hiilijalanjäljen suuruuteen, koska vaikutus on kompensoitavissa rakentamalla hiilitehokkaita taloja. Mutta tämänhän me maaseudulla jo tiedämmekin. Tauno Linkoranta MAASEUTUplus 1/2011 43
LUETTUA Pelastaja vai puuhastelija? Kolmas sektori maaseudun kehittäjänä Ritva Pihlaja: Kolmas sektori maaseutukunnissa. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Julkaisuja 19. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä. Kunnallisalan kehittämissäätiö. Helsinki 2010. Suomi-kuva herättää tätä kirjoitettaessa kovasti keskustelua, sillä Stubbin, Ollilan ja kumppaneiden brändityöryhmä on vastikään julkistanut arvovaltaisen loppuraporttinsa. Kiitosta annetaan erityisesti suomalaiselle luonnolle, yhteiskunnan toimivuudelle ja koulutukselle. Suomi-brändiä muovaavat käytännössä myös muutamat muut erityispiirteet: Suomen ikärakenne vanhenee nopeimmin Euroopassa ja myös maaseutumaisuudessa olemme palkintopallilla. Näitä ei ymmärrettävästi nostettu aivan etulinjassa esille. Eikä valitettavasti myöskään sitä, että yhdistyksillä ja yhdistystoiminnalla on todettu olevan Suomessa yhteiskunnallisesti ja poliittisesti suurempi merkitys kuin missään muussa maassa. Näihin kulmakiviin nojaa kuitenkin vuoden maaseututoimijaksi nimetty Ritva Pihlaja uusimmassa tutkimuksessaan maaseutukuntien kolmannesta sektorista. Onneksi. Pihlajan kirjoituksia lukiessa huomaa aina ilahtuvansa hänen maanläheisestä otteestaan aiheeseen. Hän ei julista kolmannen sektorin lähtevän automaattisesti kaikkialla täyttämään palveluaukkoja, vaan hän näkee tilaa myös perinteiselle järjestötoiminnalle, jolla on oma itseisarvonsa yhteisöllisyyden ja sitä kautta myös ennaltaehkäisevän toiminnan tuottajana. Toisaalta kolmannen sektorin palveluntuottamisen maailmaa kartoittaessaan Pihlaja käy järjestelmällisesti läpi sen viidakon, jossa yhdistykset ja järjestöt joutuvat seikkailemaan. On epätietoisuutta kolmannen sektorin olemuksesta, pelkoa kilpailun vääristymisestä ja palvelun laadusta, epävarmuutta toiminnan rahoituksesta ja lainsäädännön sekä verottajan suhtautumisesta järjestöjen taloudelliseen toimintaan. Lista on pitkä ja tuttu useimmille maaseudun kehittäjille ja muille kolmannen sektorin toimijoille. Ilahduttavaa onkin, että Kolmas sektori maaseutukunnissa teoksessa etsitään eväitä myös tilanteen korjaamiseksi. Lainsäätäjiltä toivottujen näkemystarkistusten ohella kylätoimijalle jäi mieleen esimerkiksi ehdotus kunnille laadittavasta järjestöstrategiasta, jossa kirjoitetaan auki kunnan ja kolmannen sektorin paikalliset pelisäännöt. Ennen muuta Pihlajan hahmottelemien tulevaisuuskuvien (viisi kappaletta) toivoisi päätyvän julkiseen keskusteluun. Hän nostaa ensiksi esille brittimaailmassa läpilyöneet yhteiskunnalliset yritykset, jotka perustuvat yhteisöllisiin arvoihin, mutta liiketoiminnallisiin toimintatapoihin. Toisena tulevaisuuden hahmotelmana ovat osuuskunnat, jotka jatkossa voisivat perustua tiiviiseen kuntien, kuntien ammattilaisten ja kuntalaisten yhteisomistukseen. Vanha väline, uusi sovellus. Kolmantena kehittämiskohteena on palvelujen yhteissuunnittelu ja tuotanto, josta puhuessaan Pihlaja liikkuu selkeästi sopimuksellisuuden aihepiirissä, vaikkei hän tätä näin nimeäkään. Olennaista on kehittää paikallinen neuvottelumekanismi, jolla palvelujen käyttäjät pääsevät määrittelemään myös palvelujen sisältöä. Neljäntenä esitelty järjestötyötulo on puolestaan kansalaispalkkakeskustelun hienosäätöä; henkilö voisi työllistyä järjestön kautta tekemään erilaisia sirpaleisia pikkutöitä menettämättä yhteiskunnallisia tukia. Viides tulevaisuuskuva eli yhdistysten yhteistyöjärjestö toimii jo täyttä häkää Suomussalmella yhdistysten (työllistämis)byrokratiaa helpottamassa - mallille olisi kysyntää muuallakin. Ritva Pihlajan Kolmas sektori maaseutukunnissa nostaa esille todella kattavasti sen maailman, jossa järjestösektori tällä hetkellä toimii. Mikä parasta, teos pureutuu ongelmiin ja mahdollisuuksiin hyvin käytännönläheisesti ja sujuvasti kirjoitettuna. Tauno Linkoranta 44 MAASEUTUplus 1/2011