SUOMALAISET VALITSEVAT HOTELLIN HINNAN PERUSTEELLA NETISSÄ ANNETTUJEN ARVIOIDEN MERKITYS KASVAA

Samankaltaiset tiedostot
KAUPUNKILOMAT SUOSITUIMPIA TÄNÄ VUONNA 5 VINKKIÄ EUROOPPALAISIIN KOHTEISIIN

MAAILMAN KUUSI SUPERLATIIVIA TUNNETKO JO NÄMÄ?

AHVENANMAAN IHANAT KOHTEET JA MAJATALOT

MAAILMAN HAUSKIMMAT PERHEHOTELLIT

UNELMIEN LOMA-ASUNNOT ESPANJASSA

SUOMEN 7 YLELLISINTÄ KARTANOHOTELLIA

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

VIISI VAIHTOEHTOISTA LÄMMINTÄ TALVILOMAKOHDETTA HIIHTOKOHTEIDEN SIJAAN

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

Suomalaismatkailijoiden suosikkikohdemaat vuonna 2017 (kaupunkitilastot saatavilla)

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

((ilmainen ))Suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Kansainvälinen ystävällinen 2018 Online

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Kestävän matkailun kyselytutkimus Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // // miia.aaltonen@lahti.

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Matkailutilasto Elokuu 2016

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Suomalaiset PK-yritykset varmuuskopioivat laiskasti

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Matkailutilasto Marraskuu 2016

VENÄLÄISTEN MATKAILU MATKAILUN TRENDIT 2014

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Suomalaista, turvallista, erilaistettua ja vastuullisesti tuotettua

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Majoitustilastojen vuositrendit Tilastokeskus

Matkailun kehitys

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

EUROBAROMETRI. Haastattelujen määrä: Haastattelujen määrä: Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain MAAYHTEENVETO

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

Tilitoimistokysely 2013

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

2016 ERINOMAINEN KOHDE -SERTIFIKAATTI MAINOSPAKKAUS

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

MISSÄ ON LÄMMINTÄ HELMIKUUSSA?

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

Verkkomaksuprosessi keskeytyy. 100 henkilöä etenee kassalle

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

SoLoMo InnovaatioCamp Ari Alamäki HAAGA-HELIA Tietotekniikan koulutusohjelma Ratapihantie Helsinki haaga-helia.

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Viisi tähteä alle 150 eurolla 14 kaupungissa

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

Specsavers. Tutkimusraportti. Syksy Being More 1. Committed to

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät Kokkolassa

Markkinaraportti / heinäkuu 2015

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

KESÄKAUDEN SEIKKAILUT KUTSUVAT PARHAAT MENOVINKIT SUOMEN KESÄÄN

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

Transkriptio:

Lehdistötiedote 30. toukokuuta 2017 SUOMALAISET VALITSEVAT HOTELLIN HINNAN PERUSTEELLA NETISSÄ ANNETTUJEN ARVIOIDEN MERKITYS KASVAA Kuva: Thomas Hawk Lento- ja hotellihakukone momondo.fin teettämän tutkimuksen perusteella enemmistö suomalaisista yöpyy matkaillessaan yhä mieluiten hotellissa. Vaikka vaihtoehtoiset majoitusmuodot ovat lisääntyneet jakamistalouden myötä, on hotellimajoitusta suosivien osuus jopa kasvanut viime vuodesta. Tutkimus kertoo myös, että suomalaisille ylivoimaisesti tärkein hotellin valintaperuste on hinta. Toiseksi tärkein kriteeri on aiempien hotellivieraiden internetissä antamat arvostelut. Lento- ja hotellihakukone momondo.fi on kartoittanut kansainvälisessä kyselytutkimuksessaan matkailijoiden majoitusmieltymyksiä. Tutkimuksen tulosten perusteella suomalaiset matkailijat majoittuvat lomaillessaan yhä mieluiten hotelliin. Lähes kaksi kolmasosaa (65 %) suomalaisvastaajista valitsee mieluiten hotellin. Luku on noussut viime vuodesta (63 %) kaksi prosenttiyksikköä.

Tutkimuksemme mukaan suomalaisten luottamus hotelleja kohtaan on ennallaan. Tulosta voi pitää yllättävänä, sillä Airbnb:n kaltaisia jakamispalveluita on pidetty hotellien haastajina. Hotellien selviä vahvuuksia ovat kuitenkin vaivattomuus ja luotettavuus. Hotellissa palvelu pelaa, eikä lomailijan tarvitse käyttää aikaansa kotiaskareisiin, arvioi momondon Suomen markkinointipäällikkö Miina Malkki. SUOMALAISILLE HINTA RATKAISEE, MYÖS ARVIOILLA JA SIJAINNILLA VÄLIÄ Tutkimuksessa selvitettiin myös, millä perusteilla hotelleissa yöpyvät matkailijat valitsevat majapaikkansa. Tutkimuksen mukaan suomalaisille kaikista tärkein kriteeri on hinta: kyselyyn vastanneista suomalaisista 68 prosenttia kertoi hinnan ratkaisevan. Kaikista tutkimukseen vastanneista kansalaisuuksista hinnalla oli suurin merkitys juuri suomalaisille. Esimerkiksi saksalaisista ja italialaisista alle puolet (49 %) mainitsi hinnan ykköskriteeriksi. Suomalaiset ovat yleensä valmiita maksamaan hotellihuoneesta 71 150 euroa/yö. Vastaajista 22 prosenttia käyttää normaalisti hotelliyöhön 71 100 euroa ja 22 prosenttia käyttää 101 150 euroa. Muita tärkeitä valintaperusteita tutkimukseen vastanneille suomalaisille olivat hotellin saamat arviot sekä sijainti. Yli kolmasosa vastaajista (35 %) kertoi valitsevansa hotellin, joka on saanut hyvät arviot internetin asiakasarvostelusivustoilla, 16 prosenttia luotti median arvosteluihin ja 8 prosenttia ystävien, perheen ja työtovereiden suosituksiin. Lähes kolmasosalle (30 %) hotellin sijainti lähellä kiinnostavia vierailukohteita oli tärkein valintakriteeri, ja viidesosalle (20 %) tärkeintä oli hotellin sijainti kauniilla paikalla. Vain 7 prosenttia valitsee hotellin siksi, että se sijaitsee paikallisten suosimalla asuinalueella. Vähiten tärkeä valintaperuste suomalaisille vastaajille oli hotellin yksilöllinen ja muista erottuva sisustus, konsepti tai sijainti. Vain 5 prosenttia vastaajista valitsi tämän kriteerin tärkeimmäksi. Suomalaiset eivät siis välttämättä kaipaa majoitukseltaan ensisijaisesti elämyksellisyyttä, vaan etsivät ennemmin järkevää ja varmaa valintaa, Malkki pohtii. VERKOSSA ANNETTUJEN ARVIOIDEN MERKITYS KASVANUT Tutkimustuloksen perusteella hotellien ei auta enää panostaa pelkkään varustelutasoon. Kokonaisvaltaisesti onnistuneen asiakaskokemuksen rooli on suuri, sillä Tripadvisorin, Yelpin ja Trustpilotin kaltaisissa digitaalisissa arvostelupalveluissa annettujen asiakasarvostelujen merkitys hotellin valinnassa kasvaa. Tutkimukseen vastanneista suomalaisista 95 prosenttia ottaa hotellia valitessa huomioon muiden vieraiden arviot hotellista. Lähes puolet (45 %) kertoi arvioiden vaikuttavan valintaan paljon tai erittäin paljon. Viime vuonna vastaava luku oli 38 prosenttia. Internetin arvostelupalveluissa annetut arviot painavat etenkin nuorempien ikäluokkien vaakakupissa. Arvioita pitivät tärkeimpänä 23 35-vuotiaat: heistä peräti 62 prosenttia ilmoitti arvioiden vaikuttavan paljon tai erittäin paljon. Hotellin saama tähtiluokitus ei saa yhtä suurta painoarvoa. Suomalaisista 30 prosenttia kertoi tähtiluokituksen vaikuttavan valintaan paljon tai erittäin paljon. TIETOA TUTKIMUKSESTA: Matkahakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin 2. 12. tammikuuta 2017, ja siihen osallistui 1011 iältään 18 65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava. Suomen lisäksi kysely toteutettiin 22 muussa maassa: Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Puolassa, Romaniassa, Turkissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Brasiliassa, Kiinassa ja Australiassa.

Lisätiedot: Ona Aula Miltton ona.aula@miltton.fi 040 828 6697 momondosta: momondo.fi on ilmainen ja riippumaton kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten CNN, Frommer s, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia 35 markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iphone- ja Android-laitteille.

Liite 1. FAKTAT LYHYESTI: Suomalaiset yöpyvät lomalla mieluiten hotellissa: 65 prosenttia suomalaisista valitsee lomaillessaan majapaikakseen mieluiten hotellin. Vuonna 2016 vastaava luku oli 63 prosenttia. 7 prosenttia suomalaisista majoittuu lomalla mieluiten vuokratussa huoneessa, asunnossa tai talossa, joka on esimerkiksi Airbnb:n välittämä. 6 prosenttia suomalaisista majoittuu lomalla mieluiten hostellissa ja 6 prosenttia suomalaisista majoittuu lomalla mieluiten ystävän luona. Suomalaisille hotellin valinnassa merkitsee eniten hinta: 68 prosenttia suomalaisista vastaajista kertoi hinnan olevan tärkein hotellin valintaperuste. Kaikista kansainvälisen kyselyn vastaajista keskimäärin 55 prosenttia valitsi samoin. Vastaava luku esimerkiksi saksalaisten ja italialaisten keskuudessa oli 49 prosenttia. 35 prosenttia suomalaisista mainitsi tärkeimmäksi valintaperusteeksi Tripadvisorin, Yelpin ja Trustpilotin kaltaisissa palveluissa annetut hyvät arviot muilta hotellivierailta. 16 prosenttia piti tärkeimpänä valintaperusteena tiedotusvälineiden hyviä arvioita. 8 prosenttia piti tärkeimpänä perheen, ystävien tai työtovereiden suosituksia. 30 prosenttia suomalaisista piti tärkeimpänä valintaperusteena hotellin sijaintia lähellä vastaajaa kiinnostavia vierailukohteita. 20 prosenttia piti tärkeimpänä hotellin sijaintia kauniilla alueella. 14 prosenttia piti tärkeimpänä hotellin sijaintia alueella, jossa on paljon ravintoloita ja baareja. 7 prosenttia piti tärkeimpänä hotellin sijaintia alueella, jossa elää paikallisia. 15 prosenttia suomalaisista piti tärkeimpänä valintaperusteena hotellin kuulumista pakettimatkaan. 10 prosenttia suomalaisista piti tärkeimpänä valintaperusteena hotellin henkilökunnan palvelualttiutta ja palvelun tasoa. 5 prosenttia suomalaisista piti tärkeimpänä valintaperusteena sitä, että hotelli erottuu tavallisista hotelleista esimerkiksi sisustuksen, konseptin tai sijainnin suhteen. Vastaajat saivat valita korkeintaan kolme vastausvaihtoehtoa. Suurin osa suomalaisista maksaa hotellihuoneesta alle 150 euroa/yö: Suomalaisista 22 prosenttia maksaa hotellihuoneesta yleensä 71 100 euroa ja 22 prosenttia maksaa 101 150 euroa per yö. 19 prosenttia kertoo maksavansa normaalisti 51 70 euroa per yö ja 11 prosenttia 21 50 euroa. Alle 20 euroa yöstä maksavia on 2 prosenttia. Yli 150 euroa hotelliyöstä maksavia on yhteensä 8 prosenttia. 15 prosenttia suomalaisista vastaajista ei tiedä, kuinka paljon yleensä maksaa hotelliyöstä. Aiempien hotellivieraiden antamat arvostelut vaikuttavat hotellin valintaan: Suomalaisista vastaajista 12 prosenttia kertoi, että aiempien hotellivieraiden arviot vaikuttavat hotellivalintaan erittäin paljon. Viime vuonna näin vastasi 8 prosenttia. 23 35-vuotiaiden keskuudessa vastaava luku on nyt 20 prosenttia. Suomalaisista 33 prosenttia kertoi aiempien hotellivieraiden arvioiden vaikuttavan valintaan paljon. Viime vuonna näin vastasi 30 prosenttia. 23 35-vuotiaiden keskuudessa luku on nyt 42 prosenttia. Suomalaisista 40 prosenttia kertoi aiempien hotellivieraiden arvioiden vaikuttavan valintaan jonkin verran. Suomalaisista 9 prosenttia kertoi aiempien hotellivieraiden arvioiden vaikuttavan valintaan vähän.

Suomalaisista 4 prosenttia kertoi, että aiempien hotellivieraiden arvostelut eivät vaikuta hotellivalintaan. Yksi prosentti ei osannut sanoa. Hotellin tähtiluokitus ei merkitse yhtä paljon kuin suositukset: Suomalaisista vastaajista 7 prosenttia kertoi, että hotellin tähtiluokitus vaikuttaa majapaikan valintaan erittäin paljon. Suomalaisista 23 prosenttia kertoi, että hotellin tähtiluokitus vaikuttaa valintaan paljon. Suomalaisista 53 prosenttia kertoi, että hotellin tähtiluokitus vaikuttaa valintaan jonkin verran. Suomalaisista 12 prosenttia kertoi, että hotellin tähtiluokitus vaikuttaa valintaan vähän.