Yhteen taloon emme päässeet, mutta kolme vanhusta olivat kotona. Ylhäällä on kuva viimeisen vanhuksen ulko-oven pielestä.

Samankaltaiset tiedostot
Keväisiä terveisiä! Kirsi Vimparin lähettikirje 3 /

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Maahan kätkeminen. Rukoushetken johtaja laatii johdantosanat itse tai käyttää seuraavia vaihtoehtoja:

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

PAPERITTOMAT -Passiopolku

Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Linnun aivot. Englantilaisessa maailmassa sanotaan oikein tyhmästä ihmisestä, että hänellä on linnun aivot.

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Meillä karjalaisilla on hyvä sydän!

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Kummallista rahankäyttöä

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

Räystäät tippuvat. Myös katon eristyksessä on ongelmia: räystäille kasvaa pitkiä jääpuikkoja, kun on pakkasta ja lunta.

Preesens, imperfekti ja perfekti

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

o l l a käydä Samir kertoo:

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Puhelu hätäkeskukseen

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

Paritreenejä. Lausetyypit

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Presidenttiehdokkaita

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Miten minä voisin ansaita rahaa

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Onko lammas arvokkaampi kuin Jeesus?

Löydätkö tien. taivaaseen?

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

En tiedä, mistä tämä ero johtuu. Lännen kirkossa hautaustapa lähtee siitä, että Kristuksen toinen

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Pietari ja rukouksen voima

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Ongelmia auton kanssa

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Remonttimiehenä. Pasi Hujasen lähettikirje 05/2017,

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Tyttö, joka eli kahdesti

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA


Hyvä Sisärengaslainen,

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Suomi, Sinä ja päihteet

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Transkriptio:

Pasi Hujasen lähettikirje 02/2017, 03.03.2017 Lukkoja seinän täydeltä Uusia kyläpaikkoja Kiersin Arvo Survon kanssa Kupanitsan kyliä ajatus on, että otan osan Arvon kotikäynneistä, että hänelle jää aikaa enemmän muuhun työhön. Minulla on vanhoissa seurakunnissa vähemmän kotikäyntejä, kun vanhuksia kuolee. Yhteen taloon emme päässeet, mutta kolme vanhusta olivat kotona. Ylhäällä on kuva viimeisen vanhuksen ulko-oven pielestä. Nämä kylät ovat lähellä muutamia Hatsinan seurakuntalaisia, joita käyn katsomassa, eli yhdistän kahden seurakunnan käyntejä yhteen päivään. Sley, PL 184, 00181 Helsinki Käyntiosoite Malminkatu 12 A, 00100 Helsinki Vaihde (09) 251 390 Pankki Danske Bank FI13 8000 1500 7791 95 Y-tunnus 0242525-6 Internet www.sley.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@sley.fi sley@sley.fi

Maaliskuun lopulla käymme Arvon kanssa vielä katsomassa toisia kyliä. Eräs noista uusista kyläpaikoista toi mieleeni tapauksen parinkymmenen vuoden takaa. Olimme Kauko Laivuoren kanssa tapaamassa Kupanitsan seurakuntalaisia Tallinnan tien varrella. Eräässä talossa oli kummallinen haju. Pian hajulle löytyi selitys: vanhuksen huoneen nurkassa oli iso televisiolaatikko, jossa oli kanoja. Tällä kertaa kanat olivat puulaatikoissa. Aikanaan erään Puškinin seurakuntalaisen keittiössä oli sika ei mikään pieni porsas, vaan reilu metrinen sika. Usein ei ole varaa lämmittää kuin muutama huone niinpä kotieläimet saavat asua samoissa tiloissa. Edellisen kirjeen jälkeen tapahtunutta 1. Ennustus meni pahasti pieleen Venäjän hätätilaministeriö lähettää kännyköihin varoituksia myrskyistä yms. Sunnuntaina 19.2. tuli varoitus, että maanantaina on kova länsituuli, 15-17 m/sekunnissa. Ajattelin, että harmin paikka olin maanantaina lähdössä Suomeen ja länsituuli iskee patotiellä tosi ikävästi. Kun ajoin patotietä, tien päällä olevat isot tiedotustaulut kertoivat, että tuuli on 0 m/sekunnissa. Kovin paljon pahemmin ei voisi ennustus mennä pieleen. Olen muutaman kerran aikaisemminkin huomannut, että ennustettuja myrskyjä ei olekaan tullut. 2. Jokin tulehdus? Parin viikon ajan terveys ei ole ollut ihan kunnossa. Reilu viikko sitten, kun aloin tehdä raamattuluentoa, päätä alkoi särkeä. En edes muista, koska viimeksi on särkenyt päätä nyt joku ajattelee, että taitaa päässä olla muutakin vikaa. Sain luennon tehtyä, mutta monena aamuna kurkku on ollut kipeä. Lontoossa käydessäni kirkossa tuli kova hiki, joka onneksi meni ohi. Iltaisin on väsyttänyt ja niin tämän kirjeenkin kirjoittaminen on venynyt ja venynyt. 3. Erikoinen lukukokemus, osa 1 Luin Simon Sebag Montefiorin kaksi Stalinin elämänkertaa Nuori Stalin ja Stalin. Punaisen tsaarin hovissa. Kirjat perustuvat mm. Stalinin henkilökohtaiseen arkistoon. Molemmissa kirjoissa kerrotaan melkoisesta seksuaalisesta hurjastelusta. Stalinilla oli Siperian karkotuksessa hyvin nuori rakastajatar. Lavrenti Berija joka johti Stalinin vainoja oli kuuluisa monista naisista, jotka hän usein yksinkertaisesti pyydysti autoonsa Moskovan kaduilta. Hän oli kiinnostunut nuorista tytöistä, nuorimmat olivat vain 9-vuotiaita. Voi sanoa, että kommunistinen moraali oli kovin huonoa ainakin johtajien kohdalla. 4. Erikoinen lukukokemus, osa 2 Nyt minulla on kesken kirja Stalinin salainen jatkosota. Jatkosodan venäläiset dokumentit. Kirjassa kerrotaan lähinnä jatkosodan alusta, suomalaisten hyökkäyksestä. Kuva Puna-armeijasta on hyvin karu: varusteissa oli vakavia puutteita, johtajat olivat humalassa, sodanjohto oli mitä sattui. Jäi kuva, että Suomen armeija olisi helposti edennyt Vienanmerelle, jos hyökkäystä ei olisi pysäytetty. Kirjassa on selonteko 313. tarkka-ampujadivisioonan sotatoimien virheistä 6.-30. syyskuuta 1941 ja sen tappioiden syistä (asiakirja on tietysti julistettu salaiseksi). Raportissa kerrotaan, että divisioona menetti taisteluissa 6689 henkeä alkuperäinen vahvuus oli 11576 henkeä eli reilu puolet divisioonasta tuhoutui - joista haavoittuneita oli 2381. Kalustotappiot olivat myös suuret: 5169 kivääriä, 95 konekivääriä, 156 pikakivääriä, 64 konepistoolia, 36 tykkiä, 62 kranaatinheitintä. Raporteissa selitetään, kuinka suomalaiset eivät ole sodan takana, vaan haluaisivat rauhaa. Suomen kaatuneiden määräksi jatkosodassa on laskettu 63200, venäläisten kaatuneiden määrästä on hyvin erilaisia arvioita, mutta noin 300000 lienee lähellä totuutta. Kirjaa lukiessa alkoi tuntua, että koko rintama petti.

5. Uusi maku Spritestä on tullut uusi maku: Kurkku-Sprite. Pieni kurkun maku pullosta todella löytyy. 6. Vanne hajosi Olin menossa Lahteen ja puolivälissä auton renkaidenpainetarkkailujärjestelmä ilmoitti, että joku rengas on tyhjenemässä. Pysähdyin levähdyspaikalle ja toisessa takapyörässä oli vain puolet paineesta. Täytin renkaan seuraavalla huoltoasemalla, mutta pian tuli uusi hälytys. Menin rengasliikkeeseen, jossa rengasta tutkittiin, mutta reikää ei löytynyt. Sanoin, että otetaan rengas vanteelta ja katsotaan, näkyykö sisällä ruuvi tms. Vika löytyikin vanteesta. Siinä oli painauma ja siitä lähti viitisen senttiä pitkä halkeama. Suomalainen rengasliike ei suostunut hitsaamaan vannetta, vaan alle laitettiin vararenkaan vanne. Puškinissa tutussa rengasliikkeessä hitsaus ja vanteen oikaisu onnistui. Maksoi noin 20 euroa. En ole edes huomannut, että olisin ajanut johonkin isoon monttuun tms. Tasapainotin samalla eturenkaat ja ensimmäisen kerran kävi niin, että toiseen renkaaseen ei tarvittu yhtään tasapainotuspainoa. Oli kulunut tasaiseksi. 7. Uusi tunnus autoille, osa 2 Kuten viime kirjeessä kerroin, Pietarin uusi on autojen rekisteritunnusten aluenumero on 82. Internetissä kerrottiin, että kun tuollaisella autoilla oli yritetty mennä Viroon, autot oli käännytetty takaisin Venäjälle. Euroopan Unioni kun on kieltänyt yhteistoiminnan Krimin niemimaan kanssa. Taisi alkuperäinen idea olla päinvastainen. En tiedä, kuinka Suomen rajalla toimitaan. 8. Uusi keräyslupa Kuten kirjeen lopusta huomaat, Sley on saanut uuden keräysluvan. Se on tällä kertaa peräti viideksi vuodeksi. Taas lupa tuli myöhässä eli vasta 31.1.2017, kun edellinen lupa loppui 31.12.2016 varmaan pitemmät luvat auttavat poliisihallintoa jatkossa saamaan asiat käsiteltyä riittävän nopeasti. Elä niin kuin opetat! Olen monta kertaa sanonut (köyhille) venäläisille ystävilleni, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Olen vuosikausia käyttänyt halpoja usein kiinalaisia talvikenkiä. Venäjällä suola syö kengät jo yhdessä talvessa melko huonoon kuntoon. Päätin kuitenkin tehdä, kuten olen ystäviäni neuvonut. Ostin Sievin talvikengät hinta jäi mummonmarkoissa juuri ja juuri kolminumeroiseksi. Taitaa Sievin Jalkine olla ainut suomalainen kenkätehdas? Mutta ero halpoihin kenkiin on kuin yöllä ja päivällä. Kengissä on jopa vuoden takuu eli jos suola syö ne pilalle nopeasti, voin mennä valittamaan. Kukaan ei ajattele, että samalla hinnalla pitäisi saada Lada ja Mercedes. Mutta monta kertaa halvemmissa tavaroissa unohdamme, että laatu maksaa. Yksi esimerkki ovat mandariinit: ostan kalliita mandariineja, koska ne maistuvat hyvältä. Venäjällä voi saada mandariineja noin puolella eurolla kilo mutta usein ne ovat kuivia ja mauttomia. Olen siis alkanut sievistellä! Rajalla sattuu ja tapahtuu Eräs suomalainen lähetystyöntekijä tuli kyydissäni käymään Suomessa. Kun lähdimme takaisin, hän laittoi huolestuneena viestin: Voinko ottaa kaksi matkalaukkua mukaan? vastasin, että kyllä autoon sopii.

Kun menin hakemaan häntä, eteisessä oli iso kasa tavaroita. Hän kysyi, mitä voidaan ottaa mukaan. Sanoin, että kyllä kaikki sopii. Pakkasimme auton tavaratilan kattoon asti ja takapenkillekin tuli melkoisesti tavaraa. Näin, että matkatoverini oli hieman huolissaan siitä, tuleeko rajalla ongelmia. Sanoin, että kyllä me yli päästään. Kun tulimme Venäjän rajalle, tullimies katsoi täyttä takakonttia ja sanoi: Teillä on paljon tavaraa! Sanoin, että olemme molemmat Venäjällä töissä. Tullimies kysyi, missä me olemme töissä. Näytin kaulassani ollut papinristiä ja sanoin: Kirkossa! Hyvä juttu! tullimies sanoi ja löi leiman tulliselvityskaavakkeeseen. Vain muutaman kerran olen törmännyt tilanteeseen, jossa venäläinen virkamies rajalla olisi suhtautunut kirkon työntekijöihin kielteisesti. Yleensä suhtautuminen on positiivista. Aimo Kymäläinen kertoi, kuinka joskus 90-luvulla eräs tullimies sanoi: On se hyvä, että te autatte meidän vanhuksia ja lapsia! Uskonpuhdistuksen vaikutuksia Englantilainen ääriliberaali pääsinpäs kerrankin käyttämään moista sanaa, lehti muun muassa ajaa prostituution laillistamista talouslehti The Economist kirjoitti loppiaisen aikaan siitä, miten uskonpuhdistus on muuttanut Saksaa. Varmaan suuri osa sopii Suomeenkin. Aluksi todetaan, että uskonpuhdistuksen uskonnollinen merkitys nykypäivän Saksassa on vähäinen. On julkaistu kirja Deutschland, Lutherland (Christine Eichel), jossa sanotaan, että se, mitä pidetään saksalaisena, onkin itse asiassa usein protestanttisuutta. Ensimmäiseksi mainitaan tietty vaatimattomuus rinnakkaiseksi ilmiöksi otetaan ruotsalainen IKEA. Toiseksi otetaan Lutherin rakkaus musiikkiin. Nykyään Saksassa on 130 julkisesti rahoitettua orkesteria, enemmän kuin missään muussa maassa. Kolmanneksi nostetaan lukeminen. Saksan kirjamarkkinat ovat maailman toiseksi suurimmat, vaikka se on vasta 17. väkirikkain maa. Neljänneksi otetaan esiin suhde rahaan talouslehden lempiaihe Luther puhui kutsumuksesta ja toisten palvelemisesta. Lehti muistuttaa siitä, että protestanttisuudessa on lähdetty siitä, että velat on maksettava toisin kuin ortodoksisuudessa ja roomalais-katolisuudessa joka on tullut näkyviin Euroopan talouskriisin myötä entistä selvemmin. Olen usein ihmetellyt sitä, miksi protestanttisten maiden menestyminen monissa tilastoissa korruptio, elintaso jne. ei useinkaan herätä kysymystä: voisiko tämä johtua perimmäisistä arvoista. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi tänä vuonna pyöreitä vuosia juhlitaan etukäteen. Eihän lapsen syntyessä juhlita hänen yksivuotissyntymäpäiviään! Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhla on jo täydessä vauhdissa, vaikka Luther naulasi teesinsä vasta syksyllä 1517. Myös Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlallisuudet ovat jo menossa, vaikka itsenäisyysjulistus annettiin vasta 6.12.1917. Homeopatia Venäjällä on tehty lakiesitys, että valtio ei käyttäisi homeopaattisia lääkkeitä.

Homeopatia lasketaan epätieteelliseksi uskomushoidoksi. Sen kehitti saksalainen lääkäri Samuel Hahnemann (1755-1843). Tuon ajan lääkkeet olivat usein myrkyllisiä ja siksi niiden laimentaminen oli usein potilaalle eduksi. Homeopatiassa ainetta laimennetaan joko vedellä tai alkoholilla sekä ravistetaan. On laskettu, että tietyissä homeopaattisissa lääkkeissä on niin vähän alkuperäistä ainetta, että se jää alle vety-atomin painon joka on pienin atomi. Homeopatian idea on se, että aineeseen muodostuu muisti. Homeopatiaa ei pidä sekoittaa kansanlääkitykseen tai luonnonlääkitykseen. Olen miettinyt, miksi kukaan ei ole yrittänyt tehdä homeopaattista bensiiniä. Suomessa on vettä lähes rajattomasti ja bensiinin laimentaminen vaikkapa tuhannesosaan auttaisi jo paljon. Ikävä kyllä Venäjällä ihmiset uskovat erilaisia poppamiehiä. Esimerkiksi rokotusten vastustus on yleistä. 46 % venäläisistä luottaa itselääkitykseen. Nyt valtio haluaa luopua maksumiehen osasta. Mikä on holokausti? Venäjällä Hitlerin pyrkimyksestä tuhota juutalaiset puhutaan hyvin vähän. Juutalaiset eivät ole tänäänkään mitenkään suosittuja. Se, että moni superrikas oligarkki on juutalainen, on vain pahentanut tilannetta. Toinen syy on: Me venäläiset kärsimme vielä enemmän! On totta, että venäläisiä kuoli toisessa maailmansodassa ehkä kolme kertaa enemmän kuin juutalaisia. Mutta kenen syystä? Stalin kävi sotaa keinoja kaihtamatta. Internetissä kiertää edelleen pätkä, jossa vuonna 2013 kaksi 19-vuotiasta identtistä sisarusta vastaavat kysymykseen Mikä on holokausti? pienen harkinnan jälkeen Tapettiliisteri. Kyllähän Saksan keskitysleireillä tehtiin liimaakin Kotikäynti vaihtui hautajaisiin Puškinin kaupungissa asui seurakunnan vanhin jäsen. Muistaakseni hän olisi täyttänyt 94 vuotta kesällä. Yritin käydä katsomassa häntä eräänä torstaina. Puhelimeen ei vastattu eikä ovipuhelimeenkaan. Naapuri kertoi, että hänet oli viety sairaalaan. Päätin yrittää viikon päästä uudelleen vanhuksia ei sairaalassa yleensä pidetä kuin noin 10 päivää. Tiistaina tein jo valmiiksi pienen paketin torstain vierailua varten. Keskiviikkona seurakunnan sihteeri soitti ja kertoi, että torstaina olisikin vanhuksen hautajaiset. Onneksi minulla ei ollut tuolle päivälle muuta menoa kuin tuo kotikäynti, joka vaihtui hautajaisiksi. Hautausmaalla yksi sukulaisista sanoi avoimen arkun äärellä: Eihän tuo ole Helmi! Kyllä oli, mutta hänen ulkomuotonsa oli muuttunut olen havainnut saman usein aikaisemminkin. Saimme kutsun myös muistotilaisuuteen. Kaikki puhuivat siitä, kuinka uskovainen hän oli ollut. Minulle hän oli jo vuosia puhunut siitä, kuinka hän kaipasi jo taivaaseen.

Venäläisiä erikoisuuksia Kuuntelen yleensä Avtoradiota, koska siellä on aina 15 ja 45 yli tunnin liikennetiedote. Maaseudulla siitä ei ole muuta kuin vahingoniloa eipä tarvitse seisoa noissa ruuhkissa. Mutta jos pitää lähteä Pietariin, tiedote voi säästää paljon aikaa, kun ei mene ruuhkaiselle reitille. Arkiaamuisin radiossa julistetaan päivän valokuva. Tuo mieleeni Spede Pasasen elokuvan Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (nimi on todella näin). Autossani ei ole näköradiota eli en ole vielä saanut nauttia yhdestäkään päivän valokuvasta. Huumori on välttämätöntä Kolme miestä kohtasi Stalinin keskitysleirillä 1930-luvun lopulla. Ensimmäinen sanoi: Sain tuomion 1929, koska kutsuin Karl Radekia vastavallankumoukselliseksi. Toinen sanoi: Sain tuomion 1937, koska en tuominnut Karl Radekia vastavallankumoukselliseksi. Kolmas sanoi: Olen Karl Radek. Hauska tutustua! Karl Radek oli yksi vuoden 1917 kommunistisen vallankumouksen (juutalaisia) johtajia. Stalin vangitutti lähes kaikki perustajajäsenet, oikeastaan vain Molotov selvisi Stalinin kaudesta hengissä, mutta hänen juutalaisen vaimonsa Stalin toki heitti keskitysleirille. Tänä vuonna on siis myös kommunistisen vallankumouksen satavuotisjuhla. Tavaraa kaivataan Toiveena olisi kävelytuki tai mikä lienee oikea nimi rollaattorille ilman pyöriä. Eräs vanhus jaksaa vielä liikkua vähän, mutta rollaattori voi lähteä käsistä. Luovutimme joulun alla vanhan Helsingin varastomme. Ikävä kyllä uusi varasto osoittautui liian pieneksi: kaikki tavara ei mahdu millään uuteen varastoon. Niinpä en nyt voi ottaa kovin suuria määriä tavaraa kodin kellarikomero ei ole kovin iso. Pieni opetuksen sana Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti. Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme, sillä sitten kun olemme pukeutuneet siihen, emme jää alastomiksi. Me, jotka vielä asumme tässä majassamme, huokailemme ahdistuneina. Emme haluaisi riisuutua vaan pukeutua uuteen asuun, niin että elämä kätkisi sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. Juuri tähän Jumala on valmistanut meidät, ja vakuudeksi hän on antanut meille Hengen. Olemme siis aina turvallisella mielellä, vaikka tiedämmekin, että niin kauan kuin tämä ruumis on

kotimme, olemme poissa Herran luota. Mehän elämme uskon varassa, emme näkemisen. Mutta mielemme on turvallinen, vaikka haluaisimmekin muuttaa pois ruumiistamme, kotiin Herran luo. Siksi myös pyrimme noudattamaan hänen mieltään, olimmepa jo perillä hänen luonaan tai vielä sieltä poissa. Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa. (2 Kor 4:16-5:10) Eräs seurakuntalainen kertoi kotikäynnillä: Minä olen halunnut elämässäni muuttaa kolme kertaa! Ensimmäinen kerta oli sodan aikana. Heidät vietiinkin sodan jaloista Suomeen. Suomesta heidät palautettiin sodan runtelemalle seudulle eikä suinkaan koti-inkeriin. Silloin minä halusin muuttaa Inkeriin! Stalinin kuoleman jälkeen 1950-luvulla muutto lopulta onnistui. Nyt tämä talo on jo yli 50 vuotta vanha. Haluaisin muuttaa oikeaan kotiin, taivaan kotiin! Helmikuussa kuulin monta kertaa kiitoksen siitä, että käyn katsomassa noita inkeriläisvanhuksia. Työni on saattohoitoa: saatella usein paljon kärsineitä inkeriläisvanhuksia taivaan kotiin. Kiitos- ja rukousaiheita Terveyttä Turvallisuutta Venäjän kuoppaisille teille Maaliskuun lopulla on Viron ja Venäjän kenttien lähettien yhteinen kokous. Mitään suuria päätettäviä asioita ei ole, tärkein asia on kentän ja lähettien työkertomukset viime vuodelta. Viisautta jakaa aika oikein Tämän renkaan yhdyshenkilönä toimii Pasi Hujanen. Hänelle tulee ilmoittaa osoitteenmuutokset jne. Mikäli ystäväsi/tuttavasi/naapurisi haluaa renkaan jäseneksi, ilmoitathan siitä Pasi Hujaselle, Sley, PL 184, 00181 Helsinki tai pasi.hujanen@sley.fi Lähetyskannatus Pasi Hujasen työn tukemiseksi Sleyn tilille IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 BIC:DABAFIHH henkilökohtaisella viitenumerollasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena. Henkilökohtaisen viitenumeron saat Sleystä Anna Poukalta puh. 09 251 390 tai anna.poukka@sley.fi tai kirjoittamalla viestikenttään Pasi Hujasen rengas + oma kotiseurakuntasi tai Pasi Hujasen renkaan yleisviitenumerolla 10078 89200 30001 01518 Mikäli haluat avustaa diakoniatyötä, on vuonna 2017:kin koko vuoden kestävä keräys diakonia-avun saamiseksi Inkerin kirkon seurakuntiin. Jos haluat antaa lahjasi tähän tarkoitukseen, käytä tiliä: IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 viite 10078 89200 30010 04517 Käytä viitettä, se takaa, että raha menee oikeaan kohteeseen, lisäksi se vähentää työtä ja kuluja Sleyn keskustoimistolla. Keräyslupa 2017-2021: Poliisihallituksen 31.1.2017 myöntämän keräysluvan RA/2017/100 mukaisesti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry voi kerätä varoja 31.1.2017-31.12.2021 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta julistus-, opetus- ja diakoniatyöhön kotimaassa sekä yhdistyksen lähetyskohteissa ulkomailla.