MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO VETSIKON KALAKORVAUSTOIMITUKSEN KORVAUSPERUSTESUUNNITELMASTA Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878 Selvityksen esittäjät: 1. Silja Nuorgam, Jokela 1 25:1, Jokela II 25:6, Tievva 23:32, Vuolit Nuorri 23:43 2. Niilo Nuorgam, Alapeura 7:3 3. Rami Nuorgam, Vuolitsavvon 7:21 4. Niina Nuorgam, Stáludievvá 7:22 5. Jouni Nuorgam, Botnjeguoika 7:23 6. Piia Nuorgam, Buollámnuorri 7:20 7. Anne Nuorgam, Juovvajohka 7:16 8. Väinö Ola Jooseppi Guttorm, Palsa 24:5, Kaskatallu 25:11, Lohi 25:25 Asiamies ja prosessiosoite OTM Anne Nuorgam Sivla 11 99980 Ohcejohka puhelin 040-5343316 Allekirjoittaneet toistavat aiemmin esittämänsä korvausvaatimukset ja niiden perustelut. Toimitusinsinööri Rantakivi on pyytänyt 14.6.2016 lausunnon Vetsikon kalakorvaustoimituksen korvausperustesuunnitelmasta: 1. Uudistamme vaatimuksemme kulttuurisen vahingon huomioon ottamisesta korvauksia määrättäessä (26.11.2001). Professori Juha Karhu on todennut asiantuntijalausunnossaan:
Suomen vahingonkorvausoikeuden mukaan perusoikeuksien loukkauksista aiheutuvat haitat on pääsääntöisesti korvattava vahingonkorvauksena. Suomen perustuslain 17.3 turvaa saamelaisten kulttuurisen perusoikeuden omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Kalastus on yksi saamelaisten perinteisistä elinkeinoista, joiden harjoittaminen on suojattu yhtenä tapana nauttia kulttuurisesta perusoikeudesta. Tenojoen kalastussäännöissä myös saamelaisten mahdollisuuksia harjoittaa kalastusta on estetty tai rajoitettu. Tästä estämisestä tai rajoittamisesta aiheutunut yksilöllinen perusoikeushaitta saamelaiselle kalastusoikeuden haltijalle on korvattava erityisenä kulttuurisena vahinkona. Vaikka kulttuurista vahinkoa ei ole erikseen mainittu Tenon kalakorvauslaissa, se voidaan ja tulee ottaa yhtenä korvattavana vahinkolajina huomioon (samaan tapaan kuin korkeimman oikeuden prejudikaatissa KKO 2013:52 korvattiin vapaudenmenetyksestä aiheutunut kärsimys vaikka vahingonkärsijällä ei ollut vapauden menetyksen korvaamisesta annetun erityislain mukaan oikeutta korvaukseen). Saamelaisen kalastusoikeuden haltijan kulttuurisen vahingon korvausaiheina ovat kalastusrajoituksista aiheutuvat konkreettiset ja välittömät haitat saamelaiskulttuurista nauttimiselle. Näiden määrittäminen erilaisina yksittäisinä kustannuserinä ei ole perusteltuna. Sen sijaan tässä lausunnossa päädytään esittämään kaavamaista kerrointa, jolla kulttuurinen vahinko otetaan systemaattisesti huomioon korvausmääriä määritettäessä. Kertoimeksi esitetään kahta. Jos Tenon kalakorvauslain säännösten katsottaisiin estävän tässä lausunnossa esitettyjen näkökohtien huomioon ottamisen Tenon kalakorvauslain tulkinnassa, toimitusmiesten tulisi perustuslain 106 ja 107 :ien mukaisesti jättää Tenon kalakorvauslain säännös soveltamatta siltä osin kuin se loukkaisi perustuslain 17.3 :ssä turvattua saamelaisten kulttuurista perusoikeutta. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että kysymykset kulttuuristen vahinkojen korvaamisesta tulisivat ratkaistaviksi erillisessä prosessissa yleisessä alioikeudessa, mitä ei kuitenkaan asian käsittelyn kesto jo tähän mennessä ja oikeuskanslerin siitä perustuslain 22 :ään nojalla esittämä kannanotto (OKV/1/21/2012) voida pitää perusteltuna vaihtoehtona. Täten esitämme kulttuurisen vahingon korvausmääriä laskettaessa kertoimeksi kahta. Professori Karhun lausunnon antamisen jälkeen Korkein oikeus on antanut ratkaisunsa jutussa 2016:57. Ratkaisun kohdassa 14 todetaan: Oikeuskäytännössä on suhtauduttu pidättyvästi kärsimyksen korvaamiseen muun kuin lain nimenomaisen säännöksen nojalla (esimerkiksi KKO 1998:80). Viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on kuitenkin pidetty sinänsä mahdollisena aineettoman vahingon korvaamista perus- ja ihmisoikeusmyönteisen tulkinnan avulla myös ilman nimenomaisen säännöksen tukea, jos vahingonkorvausvastuulla on riittävä oikeudellinen peruste (KKO 2008:10, kohdat 9 ja 21, KKO 2011:38, kohdat 11, 15 ja 16, KKO 2012:81, kohdat 15 ja 16 ja KKO 2016:20, kohta 22).
Vetsikon kalakorvaustoimituksessa ei voida soveltaa vain lunastuslakia irrallaan muusta Suomen lainsäädännöstä ja oikeuskäytännöstä, kuten maanmittauslaitos esittää korvausperustesuunnitelmassa vastoin korkeimman oikeuden nykyistä oikeuskäytäntöä. Aineellisen korvauksen lisäksi on korvattava aineeton vahinko ja sen korvaamisessa KKO:n mukaan sovellettava perus- ja ihmisoikeusmyönteistä tulkintaa saamelaiskulttuurinsuojasta (perustuslain 17 3 momentti). Yli 95 % Vetsikon osakaskunnan kalastusoikeuksista kuuluu saamelaisille kalastusoikeuksien haltijoille, joten korvaustoimituksessa on nimenomaan kysymys saamelaiskulttuurista ja sen harjoittamisesta (PL 17.3 ). Korvauslaissa ei ilman nimenomaista säännöstä saamelaiskulttuuriin harjoittamisen estymisen korvaamisesta, mutta KKO:n ratkaisun mukaan vahingonkorvausvastuulla on riittävä oikeudellinen peruste, vaikka säännös puuttuukin. Toisin sanoen aineeton vahinko eli vahinko saamelaiskulttuurin harjoittamisen estymisestä on korvattava saamelaisille kalastusoikeuksien haltijoille siten, että kulttuurisen vahingon korvausmääriä laskettaessa kerroin on kaksi. Myös kustannusekonomisista syistä on myös perusteltua korvata aineeton vahinko saamelaisille kalastusoikeuksien haltijoille, jotta asianosaisten ei tarvitse erikseen nostaa vahingonkorvauskannetta käräjäoikeudessa. 2. Maanmittauslaitos pyysi kantaa suolakalamallin soveltamista lunastustoimitukseen. Maanmittauslaitos esittää Vetsikon lohkokunnan alueelle 200 kg taloa kohden suolakalamääräksi Vetsikon lohkokunnan talojen isojakotoimituksissa ilmoitettujen tietojen perusteella. Outakosken kylän alueella suolakalamäärä taloa kohden on noin 270 kg, Kirkonkylässä noin 300 kg ja Nuorgamissa 390 kg. On vaikea uskoa, että Vetsikon kalastuskunnan alueella on pyydetty vähemmän, päinvastoin luonnollista olisi että Vetsikossa suolakalamäärä olisi ollut toiseksi suurin lohkokunnista, sillä se on lähempänä merta eli saaliit ovat runsaammat kuin Kirkonkylässä ja Outakoskella. Onhan Vetsikon alue on tunnettu hyvistä pyyntisuvannoistaan ja -koskistaan. Hyväksymme suolakalamallin korvausperusteeksi ensinnäkin siten, että kaikkien Outakosken kylän, Nuorgamin kylän ja Kirkonkylän alueelle perustettujen talojen suolakalamäärät lasketaan yhteen ja jaetaan talojen lukumäärällä. Näin saadaan koko Tenoa koskeva talokohtainen suolakalamäärä, joka kerrotaan talojen lukumäärällä lohkokunnittain, jotta saadaan lohkokuntakohtainen suolakalamäärä. Tällä perusteella voidaan korvaukset laskea oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisesti kaikkien lohkokuntien alueille ja taloille. Esimerkiksi koko Tenon alin suolakalamäärä oli Buollanguoikan talolla, 16 kg, joka perustuu siihen, että talolla ei ollut normaali määrä kalastajia ilmoitusajankohtana. Talon vähäinen suolakalamäärä vaikuttaa koko Vetsikon lohkokunnan suolakalamäärään kielteisesti, joten on perusteltua, että lasketaan talokohtainen suolakalamäärä kaikkien lohkokuntien talojen osalta kerrottuna talojen määrällä lohkokunnassa. Yhdymme muiden vetsikkolaisten käsitykseen siitä (Lauerman vastine 30.11.1017), että manttaaliin lasketulla suolakalamäärällä olisi tarkoitettu vain kaupallisen ja vaihdantatalouden käyttöön jäänyttä määrää. Sen lisäksi olisi arvioitava oma käyttö, joka Pekka Lukkarin selvityksen mukaan on 61 kg/hlö/vuosi ja keskimäärin talouden henkilömäärä on 7 henkeä, joten toiseksi esitämme 400 kg/talo lisäystä kunkin talon suolakalamäärään koko Tenoa koskevan suolakalamäärän lisäksi. Kuten muutkin
vetsikkolaiset totesivat, ei ole mahdollista, että isot perheet ovat eläneet yhdellä lohijalalla viikossa, kuten manttaalilaskennan tuotto osoitti. Laskettaessa tunturijärvien kalastuksen osuutta suolakalamäärästä, koko Tenoa koskeva talokohtainen suolakalamäärää on käytettävä laskutoimituksessa. Tällöin tunturijärvien osuus suolakalamäärästä vähemmän kuin mitä maanmittauslaitoksen esimerkki (10 %) osoittaa eli tunturivesien suolakalaosuus on alle viisi prosenttia. 3. Kannatamme maanmittauslaitoksen esitystä sitä, että korvaus maksetaan kulloisellekin kalastusoikeuden haltijalle. Perusteena valintaamme on oikeudenmukaisuus. Mikäli kalastusoikeuksien haltija on joutunut myymään oikeutensa kalastusrajoitusten vuoksi, niin on kohtuullista että hänelle maksetaan siitä korvaus, eikä ostaja hyödy ansiottomasti. 4. Maanmittauslaitos esitti lohen keskimääräiseksi hinnaksi 10, joka perustuu RKTL:n Luken lausuntoon ja taulukkoon. On huomattava, että Luke on valtion viranomainen, eikä ole toiminut lohen myyjänä, kuten Vetsikon lohkokunnan osakkaat, joilla on käytännön kokemusta lohen myynnistä vuosikymmenien ajalta lohta ei myyty vain kauppoihin vaan myös turisteille. Esitämme, että lohen keskimääräiseksi hinnaksi vahvistetaan toimituksessa 14 euroa. 5. Maanmittauslaitos pyysi kantaa perintösaannon ja asuinpaikan vaikutuksista korvauksiin. Nykyisen säännön mukaan perinteisillä kalastusmuodoilla on oikeutettu kalastamaan se, joka on perintönä saanut kalastusoikeuden vakituisesti Tenojoen vesistön jokilaaksoissa. Melkein kaikki perinteiset kalastustavat, eli nuottaus, kulkutus, patopyynti ja verkkopyynti vaativat kahta kalastajaa. Jotta Tenojokivarsien kalastusoikeuksien haltijat ovat voineet kalastaa perinteisillä kalastustavoilla, he ovat joutuneet tekemään em. luonteisia oikeustoimia keskenään, jotta perittävä ja perillinen pääsevät kalastamaan yhdessä perinteisillä kalastustavoilla jo perittävän eläessä. Joten perintösaantoa on tulkittava laveasti, joten perinnöksi on tässä yhteydessä rinnastettava perittävän eläessään antama lahja ja ennakkoperintö perillisille sekä myös lahjan luonteinen kauppa perillisen kanssa. Lupaa myytäessä ELY-keskus on tulkinnut paikkakuntalaisuuden edellyttävän tosiasiallista oleskelua Utsjoen kunnassa vähintään puolen vuoden ajan, joten kalastusoikeuden haltija saattaa teoreettisesti olla oikeutettu ns. A-lupaan eli paikkakuntalaisille myytävään lupaan, mutta käytännössä hän ei ole saanut sitä ostaa. Tällaiset tapaukset tulisi huomioida jokaisen kalastusoikeuden haltijan osalta erikseen. 6. Maanmittauslaitos katsoo, että korvauksille maksetaan lunastuslain mukainen 6 prosentin korko saalismenetyksestä alkaen sekä hintataso korjataan elinkustannusindeksillä nykypäivään, joten kannatamme esitystä. Korkoa laskettaessa on määrättävä korolle korko, sillä toimituksen viivästyminen on aiheuttanut sen, että korvauksen saaja menettää joka vuosi korolle muutoin saamansa tuoton.
7. Maanmittauslaitos katsoo, että kalastuksen kustannukset on vähennettävä korvauksista perustelematta esitystä. Katsomme, ettei kalastuksen kustannuksia tule vähentää lainkaan korvauksista. Patokalastuksen kustannukset vuonna 2016: vene (käyttöikä 25 vuotta) 2800 moottori (käyttöikä 25 vuotta) 1500 potkuverkko (käyttöikä 20 vuotta) 200 poikkipadon verkko (käyttöikä 10 vuotta) 400 johdeverkot (keskimäärin 2 kpl, käyttöikä 25 vuotta) 300 Maanmittauslaitos esittää, että patoamiskustannukset ovat 10-30 % korvauksista. Määrä on aivan liian suuri, sillä venettä ja moottoria käytetään kaikkeen kalastukseen, ja padon kustannukset ovat 20 vuoden aikana noin 1300, eli vuositasolla noin 61,25 vuoden 2016 kustannustason perusteella. Koko padon kustannusta ei voida vähentää, sillä sitä käytetään kuitenkin kalastuksessa, vaikka vuorokausimäärää on rajoitettu. 8. Lain 1 :n mukaan korvauksia maksetaan vuoden 1972, 1982 ja 1989 kalastussääntöihin liittyvistä menetyksistä. Laissa todetaan, että toimitusmääräys lunastustoimitusta varten on annettava kuuden kuukauden kuluessa tämän lain voimaantulosta tai aluetta koskevan vesipiirirajankäyntitoimituksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Vesipiirirajankäyntitoimitus tuli lainvoimaiseksi vuonna 1997. Lakia säädettäessä ennakoitiin toimitusten alkavan pikaisesti, eikä otettu huomioon uusien sääntömuutosten vaikutusta korvauskysymyksiin. Säännön muuttuminen vuonna 2017 aiheuttaa erittäin suuria rajoituksia kalastusoikeuksien haltijoille. Mikäli vuoden 2017 sääntöä ei oteta huomioon korvauksia määrättäessä, niin tällöin kalastusoikeuksien haltijoilla on mahdollisuus hakea korvauksia normaalissa vahingonkorvausoikeusmenettelyssä. Lisäksi hallituksen esityksessä todetaan, että Jos jotakin haittaa tai vahinkoa ei voida ennakoida riittävän tarkasti, on mahdollista, että tällaisen haitan tai vahingon osalta joudutaan myöhemmin maksamaan lisäkorvauksia. Esitämme, että korvaukset maksetaan kertakorvauksena vuoteen 2017 asti. Tenojoen sopimus aiheuttaa ns. jatkuvan haitan kalastusoikeuksien haltijoille, joten esitämme korvauksia maksettavaksi niin kauan kuin Tenon sopimus rajoittaa kalastusta Tenojoella. Tulevaisuudessa korvausten määrä tulee arvioida viiden vuoden jaksoissa Tenon sopimuksen tarkastamisen yhteydessä. 9. Uudistamme esityksen, että ennen vuoden 1972 kalastussääntöä säädetyt rajoitukset tulevat korvattavaksi vuodesta 1973 lukien, jos rajoitukset ovat olleet vuonna 1973 voimassa. Perustelut ilmenevät laki- ja talousvaliokunnan mietinnössä nro 37/1990 vp sekä hallituksen esityksestä. Vaihtoehtoisesti voimme viedä asian ratkaistavaksi erillisessä prosessissa yleiseen alioikeuteen, mikäli näitä menetyksiä ei käsitellä tässä prosessissa, kun nuottaus-, kulkutus- ja verkkopyynnin osalta käsitellään korvauksia.
10. Edunvalvontakulujen osalta esitämme, että oman veden kiinteistönmääritystoimituksen kulut sisällytetään edunvalvontakuluihin, sillä niiden ratkaiseminen on ollut oleellista toimituksen ulottuvuuden määrittämiseksi. Kyseessä on ajanjakso vuodesta 2001 aina nykypäivään saakka, joten kulujen laskemiseen tarvitsemme aikaa 13.3.2017 saakka. Utsjoki 31.1.2017 OTM Anne Nuorgam valtuutustensa nojalla