joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy UUTISET 1/2017 2 6 10 5 8 11 Johtoajatuksia JOSEK Oy on toiminut jo 15 vuotta! Valtakunnalliset yrittäjäpäivät Joensuussa Joustavaa, reagoivaa ja ketterää elinkeinojen ja yritystoiminnan kehittämistä Joensuun seudulle Kontiolahti haluaa elinvoimaa Kontiolahden kisat toivat iloa koko seudulle Matkailuyritykset kehittyvät yritysryhmähankeen avulla
JOSEK UUTISET 1 / 2017 Vuosi 2016 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n 15. kokonainen operatiivinen toimintavuosi. JOSEK Oy on toiminut 15 vuotta! johtoajatuksia Yhtiön päätoiminnot ovat yritysten kehittäminen, aluekehittäminen ja seutumarkkinointi. Yhtiön omistajakuntien lukumäärä on seitsemän, joiden yhteinen asukasmäärä oli 31.12.2015 124.744. Alueella toimii noin 7000 yritysten toimipaikkaa. JOSEKin asiakasmäärä toimintavuoden aikana oli 1 520 ja asiakaskohtaamisten määrä oli n. 4000. Toimintavuonna JOSEK oli mukana yhteensä 42 Joensuun seudun elinkeino-ohjelmaa toteuttavassa hankkeessa. Vuoden 2016 aikana markkinoinnin pääpaino oli investointimarkkinoinnissa sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyssä rekrytointimarkkinoinnissa. Erityisenä kansainvälisenä avauksena toimintavuoden aikana oli yritysten vientiin ja tuontiin liittyvien nopeiden junayhteyksien edistäminen Suomesta Venäjän ja Kazakstanin kautta Kiinaan ja takaisin. Lisäksi JOSEK ryhtyi toimenpiteisiin kansainvälisen, eli ns. Brysselistä haettavan kehitys- ja hankerahoituksen aktivoimiseksi. Toimintavuoden strategisena pohjana oli vuonna 2015 laajalla omistajien, sidosryhmien ja henkilöstön yhteistyöllä laadittu Innostusta ja uskallusta JOSEK 2020 -strategia sekä Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma 2014 2017. Toimintavuoden aikana JOSEK todettiin Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan mittaristokyselyssä Suomen parhaaksi kehittämisyhtiöksi. YRITYSNEUVONTA Neljä eniten käytettyä palvelua olivat yleisneuvonta, omistajanvaihdosneuvonta, kehittämisneuvonta ja julkisten hankintojen neuvonta. Hankinta-asiamiehen palveluille oli huomattavaa kysyntä koko vuoden ajan. Tätä toimintaa jatketaan edelleen. Kehittämisneuvonta kohdistui 218 yritykseen. Näistä syntyi merkittävä määrä erilaisia kehittämishankkeita ja onnistuneita rahoitushakemuksia. JOSEK olikin mukana avustamassa useita kehittämishankkeita. Näistä hyvin suuri joukko kohdistui ELYkeskuksen maaseuturahoitukseen. Yhtiön omistajanvaihdosneuvonnalle oli paljon kysyntää. JOSEK osallistui kymmeniin toteutuneisiin yrityskauppoihin. JOSEKilla oli tiedossa vuodenvaihteessa 79 myytävää yritystä. Yrittäjiksi aikovia oli neuvottavana kaikkiaan 328 henkilöä. Joensuun seudulle perustettiin 495 yritystä ja 299 lopetti toimintansa. MARKKINOINTI Vuosi alkoi vauhdikkaasti, kun JOSEK osallistui yhdessä Joensuun kaupungin ja PKO:n kanssa kisaan kasinon sijoituspaikasta. Lisäksi vuoden alussa jalkauduttiin kuntiin ensimmäistä kertaa toteutetulla rekkakiertueella. Kiertue oli onnistunut ja yritysneuvonta sai uusia asiakkaita. Alkuvuodesta osallistuttiin myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston järjestämään Duuniday-tapahtumaan, jossa markkinoitiin yritysten kesätyöpaikkoja sekä opinnäytetyömahdollisuuksia. Yrittäjille suunnattuja aamukahvi- ja infotilaisuuksia jatkettiin, ja vuonna 2016 teemoina olivat mm. Barentsin alueen, Ruotsin ja Saksan ja Venäjän markkinat sekä julkiset hankinnat. Uutena toimintamuotona otettiin käyttöön em. asiakastilaisuuksien videointi jolloin saavutetaan huomattavasti suurempi yleisö. Keväällä tavattiin ulkomaalaisomistuksessa olevat yritykset. Kesäkuussa osallistuttiin Pohjois- Karjalan kauppakamarin järjestämään Kesäntekijäiset-tapahtumaan torilla. Rekrytoinnissa haettiin sairaanhoitajia sekä heidän puolisoitaan yhdessä PKSSK:n kanssa Sairaanhoitajapäivillä. JOSEK osallistui myös Tampereen Alihankintamessuille sekä Oma Mökki -messuille Helsingissä. Yhtiö oli mukana toista kertaa Teknologiakasvajattapahtumassa Helsingissä, jossa alueen puheenvuoron piti Thermo Fisher Scientific Oy. Markkinoimme Vaasassa 2 3
JOSEK UUTISET 1 / 2017 Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä vuoden 2017 Joensuun valtakunnallisia yrittäjäpäiviä yhdessä Pohjois-Karjalan Yrittäjien kanssa. JOSEK isännöi yhdessä maakuntaliitona kanssa tekniikan toimittajien, matkailutoimittajien ja saksalaisten toimittajien vierailuja seudulla sekä järjesti perinteisen toimittajatapaamisen Villa Kivessä Helsingissä. KEHITTÄMISHANKKEET Toimintavuoden aikana JOSEK rahoitti yhteensä 42 kehittämishanketta. Yhtiö investoi hankkeisiin kuntarahaa vuoden aikana yhteensä noin 1 milj. euroa. Kehittämishankkeiden kokonaisrahoitus elinkeino-ohjelman 2014 2017 osalta kohosi toimintavuoden lopulla yhteensä noin 32 milj. euroon, josta JOSEKin kuntarahoituksen osuus muodosti noin 13,5 % (vipukerroin 7,4). Vipukerroin on edellistä elinkeino-ohjelmakautta alhaisempi johtuen tarvittavan kuntarahoituksen suuremmasta osuudesta käynnissä olevalla EU-ohjelmakaudella. Vuonna 2016 rahoitetut kehittämishankkeet painottuivat seuraaviin elinkeino-ohjelman painopisteisiin; seudun vahvat ja kehittyvät toimialat (teollisuus 7 hanketta, kauppa ja matkailu 4 ja luovat alat 5 sekä hyvinvointi 0), osaamislähtöiset tulevaisuuden kasvualat (metsäbiotalous 1, teknologia ja materiaalit 3) sekä painopisteitä läpileikkaavat kehittämisen teemat (kansainvälistyminen, erityisesti Venäjä 1, koulutus ja osaaminen 14 sekä seudun markkinointi ja viestintä 2). Lisäksi rahoitettiin 5 muuta pienempää kehittämishanketta. Pekka Nuutinen toimitusjohtaja Valtakunnalliset yrittäjäpäivät Joensuussa SEUTUTILASTOT Q1Q2Q3Q4/2016 Joensuu Liperi Outokumpu Asiakkaat 685 127 117 93 125 50 61 262 1520 Tapaamiset 1095 179 139 239 190 94 80 260 2276 Yhteydenotot, taustatyöt jne Ilomantsi Kontiolahti Polvijärvi Juuka Muut Yhteensä 1183 174 154 83 193 43 73 115 2018 Uudet yritykset 342 33 27 9 60 5 19 495 Suomen Yrittäjät yhdessä Pohjois-Karjalan Yrittäjien kanssa järjestävät satavuotiaan Suomen juhlavuonna Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät 20. 21.10.2017 Joensuussa. Teemana on Huomisen Takojat 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Myös Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto täyttää 50 vuotta, joten juhlaan on todella aihetta. Joensuuhun odotetaan noin 1500 juhlavierasta ympäri Suomen. Nyt kaikki Joensuun keskustan yritykset mukaan kannattaa miettiä kampanjoita, alennuksia ja tarjouksia muualta Suomesta tulevien yrittäjäkollegoiden iloksi. Miten olisi vaikka yrittäjä- leivos, yrittäjädrinkki tai vaikka Yrittäjäpäivien sateenvarjo. Näytetään, miten Joensuussa puhalletaan yhteen hiileen. Kaikki pohjoiskarjalaiset yrittäjät nyt mukaan hienoon juhlaan mielestäni Valtakunnallisten Yrittäjäpäivien juhlagaala on yksi hienoimmista juhlista Suomessa. Anne Mujunen markkinointipäällikkö 4 5
JOSEK UUTISET 1 / 12017 / 2017 Joustavaa, reagoivaa ja ketterää elinkeinojen ja yritystoiminnan kehittämistä Joensuun seudulle Mitä, miksi, miten? Laadintaprosessi pitää sisällään mm. seuraavia työskentelymenetelmiä: Näihin ydinkysymyksiin etsimme vastauksia JOSEKin johdolla käynnistyneessä Joensuun seudun uuden elinkeino-ohjelman laadinnassa tämän vuoden aikana. Voimassa olevan Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutus päättyy tämän vuoden lopussa. JOSEKin hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 16.2.2017 laadintasuunnitelman, jonka mukaisesti seudulle valmistellaan uusi ohjelma. Uutta ohjelmaa ei tehdä entiseen tapaan: uudistamme sekä itse laadintaprosessin että lopputuloksena olevan tuotoksen! Laadintaprosessin aikana haastamme seudun yritykset, kunnat, sidosryhmät, opiskelijat, nuoret ym. tuomaan esille ideoita ja tarpeita Joensuun seudun elinkeinojen ja yritystoiminnan kehittämiseen ja siten seudun kilpailukykyyn ja vetovoimaisuuteen vuodesta 2018 alkaen. Lopputuloksena emme tavoittele perinteistä painettua uutta elinkeinoohjelmaa seuraavalle neljälle vuodelle valittuine painopisteineen, vaan pikemminkin uudenlaista jatkuvaa toimintamallia perusteltuine painopisteineen/ teemoineen, jolla Joensuun seutua tullaan kehittämään joustavasti, reagoivasti ja ketterästi. Kehittämistyön ja sen tulosten ja vaikuttavuuden sekä seudun osaamisen näkyväksi tekeminen mielenkiintoa herättävällä ja innostavalla tavalla on myös tavoitteena. Nyt on aika ja mahdollisuus luoda jotakin uutta uudenlaisella tavalla! Haasta itsesi ja muut tulevaisuuden Joensuun seudun kehittämiseen! lähtötilanteen analyysin kokoaminen huhti-toukokuun vaihteeseen mennessä käynnistysseminaari Sokos Hotel Kimmelissä 23.5. netissä tapahtuva ideointivaihe Verkkoaivoriihi -työkalulla toukokesäkuun vaihteessa omistajakuntien, yritysten, sidosryhmien, opiskelijoiden, nuorten ym. näkemysten ja ideoiden kokoamista eri tavoilla ja menetelmillä yhteensovittaminen muiden valmisteilla olevien ohjelmien ja strategioiden kanssa (mm. kuntastrategiat ja uusi maakuntaohjelma POKAT) jatkuvaa ideointia, osallistamista ja haastamista seminaari/työpaja syys-lokakuussa, jossa esitellään alustava lopputuotos Lisätietoja: Jarmo Kauppinen varatoimitusjohtaja puh. 0500 285 905 6 7
Kontiolahden elinvoima-enkelit vasemmalta työllisyyskoordinaattori Virpi Kettunen, viestintäsihteeri Niina Rintala ja Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Annu Ahonen. JOSEK UUTISET 1 / 12017 / 2017 Kontiolahti haluaa elinvoimaa Kuntien tehtäväksi jäi Siun sote -kuntayhtymän käynnistymisen jälkeen alueen ja asukkaiden hyvinvoinnin sekä elinvoiman edistäminen. Kunnanjohtaja Jere Penttilä ja JOSEKin yritysneuvonnan johtaja Risto Ravattinen Elinvoimaa syntyy, kun kunnassa on työpaikkoja. Kontiolahti Joensuun seudun kasvukuntana haluaa jatkossakin lisää asukkaita ja yrityksiä. Kuntalaisten hyvinvointi muodostuu hyvistä peruspalveluista. Tärkeimmät ovat varhaiskasvatus, perusopetus, toisen asteen koulutus ja vapaa-ajan palvelut koko laajassa kirjossa. Hyvinvointia syntyy myös sujuvasta arjesta, avoimesta ilmapiiristä, harrastuksista ja yhteisöllisyydestä. Tapahtumat tuovat kuntaan ja alueelle hyvinvointia sekä elinvoimaa. Kontiolahti on vahvistanut organisaatiotaan edellä mainituista tekijöistä johtuen. Kunnan mittavat yritystilat on keskitetty Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:lle. Yhtiöön on palkattu toimitusjohtajaksi Annu Ahonen. Annun tehtävänä on tilojen vuokraaminen ja uusien rakennushankkeiden etsiminen. Merkittävä työpanos kohdistuu myös kunnan elinvoiman edistämiseen, uusien yritysten houkutteluun ja positiivisen ilmapiirin luomiseen. Kunta, Kontiolahden Yrityspalvelu Oy ja JOSEK Oy toimivat tiiviissä yhteistyössä ja kaikkien tavoite on sama: mahdollistaa uusien työpaikkojen synty, houkutella uusia toimijoita ja sitä kautta lisätä työllisyyttä ja vähentää työttömyyttä. Kontiolahti panostaa vahvasti myös työllisyyden hoitoon. Työllisyyskoordinaattori Virpi Kettunen on kaikkien yrittäjien apuna uusien työmahdollisuuksien etsimisessä kunnassa asuville työttömille. Kunnan työttömyysprosentti onkin selvästi maakunnan alhaisin ja myös alle valtakunnan keskiarvon. Kunta on palkannut myös viestintäsihteerin. Niina Rintala on koko kuntaorganisaation ja sidosryhmien apuna luomassa positiivisuutta, tulevaisuuden uskoa ja lupsakkaa kuvaa Kontiolahdesta ja Joensuun seudusta. Viestintä ja markkinointi korostuvat, ja se on hyvien asioiden näkyväksi tekemistä. Ja hyviä asioita meillä Kontiolahdella totisesti on. Kontiorannan ja ampumahiihtostadionin kehittäminen on kunnan tärkein elinkeinopoliittinen hanke. Ampumahiihdosta ja urheilusta on tullut vuosien saatossa kunnan brändi, ja sitä haluamme jatkossakin kehittää. Kontiorannan lakkautetun varus- kunta-alueen asemakaava on valmistumassa, ja se mahdollistaa mittavan vapaa-ajankeskuksen rakentamisen alueelle. Hotelli- ja majoitustilat ovatkin kaivattuja asioita niin stadionille kuin koko Joensuun seudulle. Kunnassa on jo nyt hyvät harrastusmahdollisuudet, jotka kehittyvät varmuudella Kontioniemessä, Kontiorannassa, Jaamankankaalla ja muuallakin kunnassa. Laaja maastopyöräreitistö, mittava frisbeegolf-rata ja monet muut aktiviteetit valmistuvat Jaamankankaalle tänä kesänä. Kunnassa on paljon aktiivisia kasvu- haluisia vientiyrityksiä, jotka tarvitsevat kumppaneita. Kontioniemeen on muodostunut merkittävä luovien alojen keskittymä. Toimintaympäristö on myönteinen ja kunnan asuin- ja yritystonttitilanne hyvä. Mikäli asuminen ja yrittäjyys Kontiolahdella kiinnostavat, ota yhteyttä. Lupaamme palvella Sinua mahdollisimman hyvin. Jere Penttilä Kontiolahden kunnanjohtaja 8 9
JOSEK UUTISET 1 / 2017 Kontiolahden kisat toivat iloa koko seudulle Matkailuyritykset kehittyvät yritysryhmähankeen avulla Lisätietoja: Matti Elsinen yritysneuvoja puh. 0400 718 880 Kontiolahdella maaliskuussa järjestetty ampumahiihdon maailmancup kokosi kisavieraiden lisäksi yhteen suuren joukon talkoolaisia ja toi koko Joensuun seudulle matkailutuloa. Viime vuoden lopulla käynnistynyt Matkailun asiakashankinnan, automatisoinnin ja digitalisoinnin kehittäjät -hanke tuo konkreettista tukea matkailualan yrityksille Joensuun ja Kontiorannan alueella. Talkoisiin osallistuivat myös Kontiolahden ja Joensuun alakoululaiset, jotka piirsivät tervetulokortteja kisavieraille. Kisoihin kutsuvieraana osallistunut Normark Suomi Oy:n Antti Toivola oli positiivisesti yllättynyt saamastaan kortista. Yrityksemme jälleenmyy urheilu- ja erävaatteita sekä -varusteita. Olen kotimaisen Peltonen-merkin edustaja ja myyn tuotteita urheiluvälineliikkeille ja osallistun myös useiden kilpailuiden kilpatallitoimintaan aina SM-hiihdoista MM-kisoihin. Edustamme ja myymme myös Rex-suksivoiteita ja Alpina-hiihtojalkineita urheiluliikkeille. Paikan päällä vallinneen positiivisen kisatunnelman kruunasi, kun sain lehmolaisen Ellin piirtämän kortin, johon oli sattumalta piirretty edustamamme Peltosen sukset. Kortin toiselle puolelle oli kirjoitettu englanninkielinen tervehdys. Iloitessani suksiteollisuuden edustajana tästä hauskasta sattumasta, kohtalo puuttui peliin vielä kerran. Samassa pöydässä istunut JOSEK Oy:n talous- ja henkilöstöpäällikkö Tanja Karvonen tajusi, että kortin piirtäjä on hänen kummityttönsä. Kisoista ja korttitervehdyksestä jäi todella hyvä mieli. Tanjan avustuksella ilahdutin vielä jälkeenpäin Elliä pienellä talvisella tuotepaketilla, ja kiitin taiteilijaa osuvasta tervehdyksestä, kertoo Toivola. Teksti Anu Hirvonen Yrityslähtöinen hanke vie eteenpäin Kontiolahden kunnan toteuttamassa Kontioranta - 158 hehtaaria mahdollisuuksia -hankkeessa aloitettua yritysten omaehtoista kehittämistä. Kontiorannan entisen varuskunnan lakkautumisen myötä menetettyjä työpaikkoja halutaan korvata matkailupalveluilla sekä muulla alueelle kehittyvällä liiketoiminnalla. Yritysryhmähankkeessa on mukana seitsemän yritystä. Sen tavoitteena on rakentaa yritysten yhdessä tuottamia palvelukokonaisuuksia vastaamaan todellisia asiakastarpeita sekä digitalisoida ja automatisoida myyntiä ja markkinointia. Hankkeessa on lähdetty toteuttamaan yrityskohtaisia kehittämistoimenpiteitä. Erityisenä painopisteenä on asiakashankinta ja digitalisaation hyödyntäminen. Yritykset pääsevät itse vaikuttamaan toteutettaviin toimenpiteisiin, joita toteuttavat useat palveluntuottajat. Jokaisella mukana olevalla yrityksellä on vahva tahto hankkia uusia asiakkaita ja hyödyntää nykyaikaisia asiakashankinnan menetelmiä. Sähköinen markkinointi ja markkinointiautomaatio, asiakastiedon keräämisen automatisointi ja laadukas verkkosisällöntuotanto ovat toimenpiteitä, joita yrityksille toteutetaan. Tehokas asiakashankinta vaatii sekä henkilökohtaisen myyntityön, digitalisoitujen verkkosisältöjen ja markkinointiautomaation yhdistämisen. Lisäksi yrityksillä on tuote ja palveluaihioita, joiden kysyntää markkinoilla ei vielä ole testattu. Hankkeen avulla yritys- ja yritysryhmäkohtaisista yhteisistä aihioista tuotteistetaan valmiita tuotteita ja palveluita myyntiin. Matkailun yritysryhmähanke on erittäin hyvä esimerkki julkisesti tuetusta kehittämistoimenpiteestä, jossa toimenpiteillä voidaan toteuttaa juuri sitä, mitä yritykset kipeästi kaipaavat, eli asiakashankintaa, toteaa hankkeelle asiantuntijapalveluita tuottava Ilpo Tuononen Soft Sales Finland Oy:stä. Maaseutuvirasto, JOSEK ja Joensuun kaupungin hankintatoimi ovat olleet yritysten kanssa tehdyssä yhteistyössä tiiviisti ja onnistuneesti mukana, Tuononen jatkaa. Hankkeen toimenpiteet jakaantuvat kahteen osaan: yrityskohtaisesti suunniteltujen toimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä kaikille yrityksille yhteisiin koulutuksiin. Jokaisen yrityksen kanssa on suunniteltu täysin omat kehittämistoimenpiteet, joten jokainen yritys saa hankkeesta täyden hyödyn irti. Myös koulutusten sisällöt on räätälöity täysin yritysten toiveiden mukaan ja koulutukset toteutetaan käytännönläheisinä työpajoina, joissa jokainen pääsee osallistumaan. Mukana on myös yrityksiä, joiden kohdemarkkinat ovat ulkomailla. Nykyaikaisten menetelmien avulla yrityksille pystytään tuottamaan asiakashankinnan tukea muun muassa Kiinaan ja Intiaan. Juuri tämän tyyppisiä kehittämistoimenpiteitä yritykset kaipaavat julkisilta toimijoilta. Omaan toimintaan räätälöityä käytännön apua eri palveluntuottajilta, Tuononen päättää. 10 11
joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy [ Sijoita ] [ Kehity ] [ Sijoitu ] BusinessJoensuu.fi Näkökulmia ja informaatiota Joensuun seudun elinkeinoelämästä. Tutustu! SEURAA BUSINESSJOENSUUTA MYÖS FACEBOOKISSA: www.facebook.com/businessjoensuu www.businessjoensuu.fi TIedustelut: Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy, p. 020 721 8770 (vaihde)