Stadin Tarhaajien kuvitettu toimintakertomus 2016

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta

Ammatillinen kotimaan opintomatka hunajantuottajille Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle ja Kanta-Hämeeseen

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Toimintakertomus 2016

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Mistä tunnistat mehiläisen?

Mehiläisten esikotelomätä, valtuutetut tarkastajat ja pieni pesäkuoriainen

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus Sivu 1 / 5

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS

Uudenmaan Martat Syyskokous

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

MMM asetus esikotelomädän vastustamisesta 5/EEO/2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Vuosikertomus Kaarinan Urheiluratsastajat ry

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Mehiläiset maataloushallinnossa - hallinnassa?

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Varautumissuunnitelma pienen pesäkuoriaisen (Aethina tumida) varalle Suomessa

Janne Heliölä Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kimalaisseurannan koulutustilaisuus, Helsinki

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi.

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari Miehet H21

Toimintakertomus 2012

Yhteenveto sukukokouksesta Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Toimintakertomus kaudelta

Karhut mehiläistarhojen ongelmana

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Puheenjohtajan jorinoita 3 Hännännostoa 5 Tarinan merkitys kaupanteossa 5 Sadonkorjuumarkkinat Palopurolla 7 ELMA-messut 8 Mehiläishoidon peruskurssi

KULTAKLUBIN UUTISET 1/2007

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Toimintasuunnitelma Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Konevoimaa tarvittiin, koska apukinospaikat olivat kaukana ja lunta oli vähän.

Puheenjohtajan jorinoita. Hunajan hinnasta. Kummimehiläispesä partiolaisille. Koulutuspolitiikkaa. Vuoden 2015 mehiläistarhaaja

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Syysmatka Montenegroon

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

Mesikkä 1 / 2010 sisältää:

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Hallituksen kokous 1 / 2015

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

TIEDOTTAA /

Puheenjohtajan jorinoita

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Toimintakertomus vuodelta 2009

Kuntayhtymän hallitus

SAKU ry:n Talvikisat Ulvila

Yhdistystiedote 1/2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Puheenjohtajan tervehdys

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Toimintakertomus vuodelta 2011

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Ulkoile Osallistu Vaikuta

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Jousiammuntaseura Artemis ry eilen, tänään ja ylihuomenna

Pölytyspalvelusta luonnonmarjasatojen varmistaja?

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

EI PELKÄSTÄÄN SE MIKÄ ON MIELESTÄSI SIKSES PARASTA?

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Toimintakertomus lukuvuosi

Pyhäselän Avantouimarit ry

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Transkriptio:

Stadin Tarhaajien kuvitettu toimintakertomus 2016

Tänä vuonna meillä on ollut aihetta juhlaan. Stadin Tarhaajat ja Hunajafrendit ry:n perustamisesta on kulunut viisi vuotta. Olemme yhdistyksenä saaneet olla mukana mielenkiintoisissa projekteissa kehittämässä hallittua kaupunkitarhausta, kouluttaa alalle uusia harrastajia ja tarjota mehiläisasiantuntemustamme sekä yhteisöille että yksityisille kaupunkilaisille. Tämän työn tuloksena on meille syntynyt myös arvokas yhteistyöverkosto. Mutta mikä tärkeintä, Stadin tarhaajista on tämän viiden vuoden aikana kehittynyt aktiivisesti toimiva parinsadan mehiläisharrastajan yhteisö.

Stadin tarhaajien jäsenmäärä vuoden 2016 lopussa oli 231 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä 198 ja 33 perhejäsentä. Edellisestä vuodesta lisäystä on 22 jäsentä. Stadin tarhaajien facebook-sivuille on rekisteröitynyt 110 jäsentä.

Pauligin huvilan käyttötarkoitusta oltiin muuttamassa järjestökäytöstä Setlementtiliiton ja nuorisoasiainkeskuksen kumppanuushankkeen, Tyttöjen talon tiloiksi. Saimme tiedon asiasta kymmentä päivää ennen nuorisolautakunnan kokousta, jossa asiasta oltiin tekemässä päätös. Huvilaa käyttävät järjestöt laittoivat yhteisvoimin patarummut soimaan. Kerättiin järjestökäyttöä puoltava adressi, sekä asiakirjoja, joiden perusteella huvila oli nykyiseen käyttötarkoitukseen, nuorten luonto- ja ympäristökasvatukseen, luovutettu. 28.4. kokouksessa nuorisolautakunta vakuuttui siitä, että huvilan toiminta voi jatkua entisellään. Niin myös Stadin tarhaajien toiminta jatkuu huvilan vakituisena käyttäjänä.

Vuoden aikana järjestettiin kuusi mehiläishoidon peruskurssia ja kolme jatkokurssia kansalais- ja työväenopistoissa sekä kaksi englanninkielistä mehiläishoitokurssia Pauligin huvilalla. Kaupunkitarhaukseen tutustumiskurssi pidettiin yhteistyössä Visioopintokeskuksen kanssa. Huvilan pesillä pidettiin 6 kertaa, myös yleisölle avointa, ohjattua pesäkäyntiä 15.5.- 6.11.2017

19.1. Saippuan valmistusta kylmämenetelmällä. Osallistujia 22. 2.2. tutkailtiin erilaisia mehiläisten hoito- ja tarvikekaluja Pekka Paajasen avustuksella. Osallistujia 36.

1.3. Naisteniltaan kokoonnuimme herkullisen nyyttäripöydän ääreen keskustelemaan mehiläisistä naisten kesken. Tutustuimme myös erilaisiin apiterapiatuotteisiin. Osallistujia 22.

Vuosikokous pidettiin Pauligin huvilalla 15.3.2016. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heimo Varonen. Vuosikokous valitsi yhdistyksen uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Timo Paalasen. Hallituksen jäsenet ovat: Aarne Friman, Jan Kuparinen, Leena Nukari, Pertti Paavola, Markku Pöyhönen ja Hanssi Siren. Hallituksen esitys Lapsi- ja nuorisotoiminnasta sai vuosikokouksen hyväksynnän samoin kuin jäsenten 100-300 pesän Eviraan lähetettävien EKM-näytteden tutkituttaminen yhdistyksen kustantamana. Osallistujia 16. Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa.

29.3. Aloittelijoiden ilta, missä konkarit ja noviisit kohtaavat. Myytävät pesät ja jaokkeet kävivät kaupaksi ja aloittelevat tarhaajat saivat kaipaamiaan neuvoja. Huvilan pihalla tutkittiin talven aikana kuolleita pesiä ja etsittiin yhdessä kuolinsyitä. Osallistujia 48.

7.-10.4. Luomu- ja lähiruokamessuilla Helsingin messukeskuksessa kerroimme pölytyksestä ja pölyttäjistä messuvieraille sekä maistatimme hunajaista urheilujuomaa ja jaoimme reseptejä sen valmistamiseen. Osallistujia 16.

12.4. Kimalaisillan asiantuntijana oli kimalaisten kasvattaja Erkki Kaarnama. Osallistujia 15. 16.4. Retki Marbackaan 16.4.2016 klo 9,00 alkaen romuvahansulatustalkoisiin. Mia, Bjarne ja Tomas Bruce kutsuivat Stadin tarhaajat sulattamaan romuvahojaan ja keittämään kehälistojaan puhtaiksi lipeässä Marbacan hunajatilalle. Ilmoittautuneita 25. 26.4. Jaettiin tietoa luonnonkosmetiikassa ja lääkevoiteissa käytettävistä kasveista ja niiden keräämisestä sekä annettiin valmistusohjeita syksyn voidekurssille tarvittavista uutteista ja tinktuuroista. Osallistujia 20. 27.4. Mehiläispesä on ihan ihme juttu. Luento Länsi-Uudenmaan näkövammaiset ry:n tapahtumassa Lohjalla. Lajihunajamaistatus. 30.4. Dodon pölyttäjäpajassa Pasilan veturitalleilla käytiin kertomassa ötökkähotellin mahdollisista asukkaista.

10.5. Valokuvauksen lyhyt oppimäärä Raimo Tiaisen opettamana. Ammattilaisen vinkit siitä, miten saadaan hyviä mehiläiskuvia. Osallistujia 18. 14.5. Stadin tarhaajien ötökkähotellityöpaja Teurastamolla.

18.-20.5. Viron matka yhdessä Uudenmaan mehiläishoitajien kanssa suuntautui Saarenmaalla ja Hiidenmaalla oleviin mehiläistarhoihin ja tietysti Tyrin kukkamarkkinoille. Osallistujia 50.

27.8. Viherfestivaali 2016 Espoon kaupunginpuutarhalla. Tarinaa pölytyksestä ja pölyttäjistä. Lajihunajanmaistatus. Samana päivänä oli Paikallisyhdistysten toimintapäivä Kumpulassa, jossa myös Stadin tarhaajat olivat edustettuna. 27.8. Koulutuskeskus Omnian puutarhapäiväillä pidettiin yleisöluento kaupunkitarhauksesta ja jaettiin esitteitä. 30.8. Teimme voiteet itse valmistetuista uutteista ja tinktuuroista. Osallistujia 18.

1.9. Kivikon puutarhasillan avajaisissa olimme maistattamassa kaupunkihunajia. 4.9. Pakilan kylätapahtumassa olimme maistattamassa kaupunkihunajia. 12.9. Uudenmaan Syöpäyhdistyksen jäsenillassa pidettiin luento: Mehiläispesä on ihan ihmejuttu ja maistatettiin lajihunajia.

27.9. Stadin tarhaajien paras hunaja -kisa huvilalla. Voittajana Leena Nukari. Osallistujia 26.

1.-5.10. Matka Unkariin. Viisipäiväisen matkan aikana tutustuimme Euroopan suurimpaan mehiläistarhaukseen. Vierailimme myös luomutarhalla, jossa kerättiin lajihunajia. Vierailimme historiallisissa kohteissa. Hieno apiterapialuento pidettiin meille öiseen aikaan Budapestissa. Osallistujia 20.

7.10. Juhlaseminaarimme vieraileva luennoitsija Norman Carreck piti Viikissä mikroskooppikurssi mehiläishoitajille. Osallistujia 20.

8.10. Stadin tarhaajien 5- vuotisjuhlaseminaari ja juhlaillallinen Karjalatalolla. Seminaarissa luennoivat Norman Carreck, University of Sussex, aiheena How bees doing in the UK? The Uk system for beekeeping and bee research, Heli Salmela, Vitellogeniini - mehiläisten oma voimavara. Helsingin yliopisto ja Sirpa Heinikainen Evirasta, aiheenaan Mehiläistutkimukset Suomessa. Osallistujia 100.

Norman Carreck Heli Salmela

11.10. Nuorten ilta, jossa valmistettiin suklaahuulivoidetta. Osallistujia 6. 25.10. Tarinointia Unkarin matkasta. Vieraanamme oli matkan järjestäjä Raimo Leskinen. Osallistujia 20.

19.11. Sadonkorjuu seminaari Oulussa Sadonkorjuuseminaarin hunajakisaan median saattelemana osallistunut Stadin tarhaajien Jaanika Blomster voitti juoksevien hunajien sarjan. Jaanikan hunajan matkaa pesältä palkintojenjakoon seurasi Prisma-studion toimittaja. Yhdistysten sarjassa Stadin tarhaajat olivat kolmantena kaupunkihunajallaan.

22.11. Askartelua mehiläisvahasta. 22.-29.11. Ohjatut työpajat koululaisille, jossa 4-6 luokkalaiset kävivät tutustumassa mehiläisten elämään.

3.-22.12. Tuomaan markkinoilla Stadin tarhaajat maistattivat eri kaupunginosien hunajaa ja myivät omia tuotteitaan. Osallistujia 10.