KK 399/1998 vp Kirjallinen kysymys 399 Tuija Pohjola /sd: Ulosottolain tarkoittaman suojaosuuden markkamäärän korottamisesta Eduskunnan Puhemiehelle Ulosottolain perusteella on määritelty erityinen suojaosuus, joka rajaa ulosoton määrää siten, että sen kohteeksi joutuvalle jää tarpeellinen määrä varoja elämiseen. Tämä suojaosuus on kuitenkin suhteellisen alhaisella tasolla, mikä aiheuttaa ongelmia sen varassa elämään joutuville ihmisille. Nämä ongelmat ovat johtaneet myös siihen, että ulosoton kohteeksi joutunut henkilö on ollut pakotettu turvautumaan toimeentulotukeen muun muassa silmälasihankintojen ja muiden terveydenhoitoon liittyvien menojen osalta. Näitä usein yllättäviä ja kertaluokaltaan kohtuullisen suuria menoeriä ei ole otettu huomioon suojaosuutta määriteltäessä. Ulosottolaissa säädetty järjestely, jossa suojaosuutta voidaan väliaikaisesti nostaa taijättää ulosmittaus toistaiseksi suorittamatta, on kohtuullisen kankea, eikä siitä ole kaikilla velallisilla edes tietoa. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että toimeentulotuen kautta rahoitetaan yksityisen henkilön velkojia. Velkajärjestely ei kaikissa tapauksissa tule kysymykseen ja saattaa olla pienempien velkojen kohdalla liian raskas menettely. Ongelma Voi- daan mahdollisesti poistaa tekemällä suojaosuutta koskeviin säädöksiin sellaiset muutokset, että ne ottavat huomioon nykyistä joustavarumin yllättävien menojen mahdollisuuden ulosotossa. Tällä tarkoitetaan suojaosuuden muuttamista joustavaksi siten, että sen määrä voisi perustellusta syystä olla nykyistä laajemmin velallisen ilmoituksen johdosta suurempi silloin, kun yllättäviä menoja esiintyy. Suojaosuuden markkamäärän korottaminen kohtuullisemmalle tasolle nykyisestä on kuitenkin paras tapa hoitaa asia. Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko Hallitus tietoinen ulosoton suojaosuuksiin liittyvistä ongelmista, ja aikooko Hallitus ryhtyä toimiin suojaosuuksiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi korottamalla suojaosuuden markkamäärää? Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 1998 Tuija Pohjola /sd 280043
2 KK 399/1998 vp Eduskunnan Puhemiehelle Valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva Puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Tuija Pohjolan näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen n:o 399: Onko Hallitus tietoinen ulosoton suojaosuoksiin liittyvistä ongelmista, ja aikooko Hallitus ryhtyä toimiin suojaosuoksiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi korottamalla suojaosuuden markkamäärää? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Palkan ja eläkkeen ulosmittauksessa noudatettavaa suojaosuutta on perinteisesti verrattu kansaneläkkeen ja rintamalisän yhteenlaskettuon markkamäärään. Yksinäisen henkilön suojaosuus on tällä hetkellä 2 760 markkaa ja vastaava kansaneläkkeen ja rintamamieslisän yhteismäärä on 2 812 markkaa. Käytännössä ulosottovelalliselle jää aina tätä enemmän varoja käyttöönsä. Tämä johtuu siitä, että sitä tulon osaa, joka ylittää suojaosuuden, ei saa ulosmitata kokonaisuudessaan. Tulosta, joka ylittää suojaosuuden, velallinen saa itse pitää vähintään neljänneksen (ns. tulorajaulosmittaus, UL 4 luvun 6 :n 1 momentti). Yleensä velallisen tulon täytyy lisäksi vähäistä enemmän ylittää suojaosuuden määrä. Tämä johtuu siitä, että ulosmittaukseen ei saa ryhtyä, jos velkojalle ei jäisi jaettavaa ulosottokulujen vähentämisen jälkeen (UL 4 luvun 15 ). Velallisen asemaa palkan ja eläkkeen ulosmittauksessa on parannettu toukokuussa 1997 voimaan tulleella uudistuksella (378/1997). Uudistuksessa mahdollistettiin ns. vapaakuukausien saaminen. Sen jälkeen kun palkan tai eläkkeen ulosmittaus on kestänyt yhtäjaksoisesti vuoden, velallinen voi ulosottolain 4 luvun 6 a :n 2 momentin nojalla saada 1-3 vapaakuukautta, jolloin palkasta tai eläkkeestä ei toimiteta ulosmittausta. Velallisella on oikeus saada vapaakuukausia, jos hänelle on jäänyt käyttöönsä vain jonkin verran suojaosuuden ylittävä määrä. Oikeusministeriön tietojen mukaan ulosottokäytännössä on vakiintunut kanta, jonka mukaan tulorajaulosmittaus on peruste myöntää vapaakuukausia. Vapaakuukausia voidaan myöntää myös sillä perusteella, että velallisen välttämättömät elinkustannukset ovat hänelle ulosmittauksen jälkeen jäävään rahamäärään nähden korkeat, ja myös silloin, kun ulosmittauksen keskeyttämiseen on jokin muu erityinen syy (esim. silmälasien, kodinkoneen tms. muun tärkeän kertahankinnan tekeminen). Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen (Niemi-Kiesiläinen- Varis, UI osottovelallisten toimeentulo, 1996) mukaan toimeentulotukea saaneiden ulosottovelallisten nettotulot vaihtelivat 3 930 ja 8 200 markan välillä mediaanin ollessa 5 500 mk/kk. Selvityksen mukaan toimeentulotuen tarpeeseen eivät siten joutuneet kaikkein pienituloisimmat velalliset. Ainakaan helsinkiläisiä velallisia koskeneessa aineistossa ei esiintynyt merkittävästi sellaisia toimeentulotukea saaneita velallisia, joiden tulot olisivat vain niukasti ylittäneet ulosmittauksen suojaosuuden tason. Vapaakuukaudet helpottavat paitsi tulorajaulosmittauksen piirissä olevia velallisia, myös niitä velallisia, joiden palkasta ulosmitataan 1/3. Tällaisten velallisten toimeentulovaikeudet johtuvat osin siitä, että he eivät tulojensa vuoksi juurikaan saa sosiaalietuoksia kuten asumistukea. Tällainenkin velallinen voi saada vapaakuukausia sillä perusteella, että hänen elinkustannuksensa, esimerkiksi asumiskulut, ovat korkeat suhteessa määrään, joka hänelle jää ulosmittauksen jälkeen. Näin ollen voidaan todeta, että vapaakuukausijärjestelmän avulla voidaan aikaansaada riittävä helpotus ulosottovelallisille palkan ja eläkkeen ulosmittauksessa. Velallisen asemaa on lisäksi parantanut ns. erottamisedun tuntuva laajentaminen, jonka johdosta velallinen saa säilyttää omaisuuttaan aikaisempaa laajemmassa määrin. Suojaosuuden korottaminen merkitsisi sitä, että yhä useampi velkoja saisi asiakirjat ta-
KK 399/1998 vp 3 kaisin ulosottoviranomaisilta varattomuusestemerkinnöin. Tämä olisi erityisen ongelmallista heikkojen velkojaryhmien, kuten elatusavun Saa- jien, vahingonkorvauksen saajien ja takaajien kannalta. Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1998 Oikeusministeri Jussi Järventaus
4 KK 399/1998 vp Tili Riksdagens Talman 1 det syfte 37 1 mom. riksdagsordningen anger har Ni, Fru Talman, tili vederbörande medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Tuija Pohjola undertecknade spörsmål nr 399: Är Regeringen medveten om problemen i anslutning tili skyddade belopp vid utmätning, och ämnar Regeringen vidta åtgärder i syfte att höja beloppen som får undantas från utmätning? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: De skyddade belopp som skali iakttas vid utmätning av lön och pension har traditionellt relaterats tili det sammanlagda beloppet av folkpensionen och frontmannatillägget. Det skyddade beloppet för en ensamstående person är för närvarande 2 760 mark och det motsvarande sammanlagda beloppet av folkpensionen och frontmannatillägget 2 812 mark. 1 praktiken har en gäldenär som är föremål för utmätning alltid ett större belopp än detta till sitt eget förfogande. Detta beror på att den del av inkomsten som överstiger det skyddade beloppet inte får utmätas i sin helhet. Av den inkomst som överstiger det skyddade beloppet får gäldenären själv behålla minst en fjärdedel (s.k. inkomstgränsutmätning UL 4 kap. 6 1 mom.). Vanligen måste gäldenärens inkomst dessutom överstiga det skyddade beloppet med ett belopp som inte är ringa. Detta beror på att utmätning inte får företas om gäldenären inte får något att dela på efter att verkstäliighetskostnaden för utmätningen har avdragits (UL 4 kap. 15 ). Gäldenärens ställning vid utmätning av lön och pension har förbättrats genom den reform som trädde i kraft i maj 1997 (378/1997). Vid denna reform blev det möjligt att få s.k. frimånader. Efter att utmätningen av lönen eller pensionen har pågått oavbrutet i ett års tid, kan gäldenären med stöd av 4 kap. 6 a 2 mom. utsökningslagen få 1-3 frimånader, under vilka utmätning av lönen eller pensionen inte verkstälis. Gäldenären har rätt tili frimånader, om i hans disposition efter utmätningen blivit kvar ett penningbelopp som endast i ringa mån överstiger skyddsandelen. Enligt vad justitieministeriet har erfarit har i utmätningspraxis etablerats den ståndpunkten att inkomstgränsutmätning är en grund för beviljande av frimånader. Frimånader kan beviljas även på den grund att gäldenärens ofrånkomliga levnadskostnader är höga i relation tili det penningbelopp som han förfogar över efter utmätningen, och även då det finns något annat särskilt skäl att avbryta utmätningen (t.ex. köp av glasögon, en hushållsmaskin eller någon annan liknande engångsanskaffning). Enligt en utredning (Niemi-Kiesiläinen-Varis, Ulosottovelallisten toimeentulo, 1996) som företagits av Rättspolitiska forskningsinstitutet varierade nettoinkomsterna för utmätningsgäldenärer som erhöll utkomststöd mellan 3 930 mark och 8 200 mark med ett medianvärde på 5 500 mk/månad. Enligt utredningen blev sålunda inte gäldenärerna med de allra minsta inkomsterna i behov av utkomststöd. Åtminstone i det material som gälide gäldenärer i Helsingfors förekom det inte i nämnvärd mån sådana gäldenärer som erhöll utkomststöd, vilkas inkomster endast knappt skulle ha överstigit skyddsandelen vid utmätning. Frimånaderna underlättar situationen inte endast för de gäldenärer som är föremål för inkomstgränsutmätning, utan också för dem av vilkas lön 113 utmäts. Utkomstsvårigheterna för sådana gäldenärer beror delvis på att de på grund av sina inkomster nästan inte alls får sociala förmåner som t.ex. boendestöd. Ä ven en sådan gäldenär kan få frimånader på den grunden att hans levnadskostnader, t.ex. boendekostnaderna, är höga i förhållande tili vad han förfogar över efter utmätningen. Sålunda kan man konstatera att det med hjälp av frimånadssystemet är möjligt att åstadkomma en tillräcklig lättnad för de gäldenärer som är föremål för utmätning av lön och pension. Gäldenärernas ställning har dessutom förbättrats genom en betydande utvidgning av den s.k. avskillningsförmånen, enligt viiken gäldenären får behålla sin egendom i större omfattning än tidi-
KK 399/1998 vp 5 gare. Höjs det skyddade beloppet, innebär det att utsökningsmyndigheterna allt oftare återsänder handlingarna tili borgenärerna med anteckning om medellöshetshinder. Detta åter vore speciellt problematiskt i fråga om svaga borgenärsgrupper, t.ex. mottagare av underhållsbidrag och skadestånd samt borgensmän. Helsingfors den 30 april 1998 Justitieminister Jussi Järventaus