Finnjamboree Resurssijohtaja

Samankaltaiset tiedostot
Finnjamboree Kasvutusjohtaja

Finnjamboree Elämysjohtaja

Finnjamboree Palvelujohtaja

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Toimintasuunnitelma 2016

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Partioliikkeen strategia Suomessa 2020

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

KILKE. Projektisuunnitelma. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n. VI SUURLEIRI Hämeenlinna

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

Viestinnän strategia ja toimintaohje

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet

Versopartion visio- ja strategia

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

Strategia HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

ARVOPUNTARI. Partion arvokeskustelu

Saatteeksi. Partiotoimintamme sydän on lippukunta. Kotoisessa, omassa lippukunnassa on turvallista HY VÄ LI PPUKU N NANJOHTAJA,

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet

Hyväksytty Pieksämäellä

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Hyväksytty Pieksämäellä

PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti

AJANKOHTAISTA LIPPUKUNTAPÄIVÄ

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

HUOMIOITAVAA SAVUILMOITTAUTUMISESSA

KASVUKYSELYN TULOKSET

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Ko-Gi-kurssilaisen ohje

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja

DIGITAALISUUS PARTIOSSA: MITEN OTAMME DIGIN HALTUUN?

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.

Seuraa meitä somessa

KUKSAOHJEITA SAVUILLE

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA

KUNTAVAALIKOULUTUS. Kouluttajan nimi / piiri

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tänään. Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia ja vanhoja asioita jäsenrekisteristä läpi

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

TOIMINTASUUNNITELMA

Hallituksen tiedote 3/16

1 ALUETYÖ 2 HALLINTO JA TALOUS. Jokaiselle Sopiva Partio. O1 kansio ALUETYÖ.xls Vuosiselosteen apulomake PDF Aluetyön kuvaus

LEHDEN TEKIJÄT TERVEHDYS OHJELMASTA OMIN SANOIN. Päätoimittaja. Atte. HENKILÖKUVA: Atte Kesti. Toimittajat

Espoon Partiotuki ry. Pestivihko

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Jotta tuotelaskutusta voidaan käyttää, tulee lippukunnan perustiedoissa olla tuotemyynnin tilitiedot ja sähköposti merkattuna.

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry Pestijärjestelmä

TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

Partion vapaaehtoistoiminnan linjaukset

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Jäsenlaskutus Kuksassa

Luottissanomat Syyskuu 2014

Tukea ja turvaa Älä jää yksin

Kilke-kontaktiviesti Joulukuu 2009

PIIRIN TAPAHTUMIEN TALOUSOHJE

ä lippukunta Kehittyvä lippukunta Kehittyv Lippukunnan ohje

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

KEHITYSYHTEISTYÖLINJAUKSET SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY.

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma Hyväksyttäväksi syyskokoukselle

Esitys syyskokoukselle ESITYS Syyskokoukselle

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

Jäsenrekisteri Kuksa käyttödemo

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Tavastien merkkiohjeet. Poikien paita on ruskea ja tyttöjen sininen. Paita hankitaan itse esim. Scandinavian Outdoor -liikkeestä.

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) vuotta piiri onnitteli

KOLMIAPILA GILWELL-KURSSI KOULUTTAUTUJAN JA OHJAAJAN OHJE

Transkriptio:

Finnjamboree 2016 Resurssijohtaja

Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot

Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia

Finnjamboree 2016 on historian suurin ja vaikuttavin suurleiri Projekti kehittää partioliikettä suomessa, vaikuttaen välittömästi koko järjestön jäsenmäärään. Finnjamboree on projektina partion kaikkein näkyvin tapahtuma, joka kerää huomiota valtakunnallisissa medioissa ja jopa kansainvälisesti. Projekti alkaa leiritoimikunnan osalta keväällä 2014 pestauksella ja toukokuussa järjestettävässä ensimmäisessä yhteisessä seminaarissa. Kaikissa leiritoimikunnan pesteissä pääset näköalapaikalle kehittämään partiotoimintaa Suomessa, aina vuoden 2016 joulukuuhun saakka, jolloin tilinpäätöksen ja loppuraportin myötä pesti päättyy.

Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot

Projekti kasvattaa ja kehittää osallistujiaan ja tekijöitään

Projekti kasvattaa ja kehittää osallistujiaan ja tekijöitään Leirillä ja ennen leiriä tehtävät aktiviteetit suunnitellaan jokaisen ikäkauden omien kasvatustavoitteiden perusteella Projektin jälkeen Suomen kovin eri alojen partioasiantuntemus löytyy leirin tekijöiltä Jokainen saa projektin eri vaiheessa tukea kokeneemmalta partiolaiselta

Projekti kehittää partion sisäistä ja ulkoista kuvaa

Projekti kehittää partion sisäistä ja ulkoista kuvaa Projektin pestit ovat Suomen halutuimmat vapaaehtoistyötehtävät Projektin tekemisen taso on vapaaehtoiskentässä ensiluokkaista

Projekti lisää avoimuutta, yhteistyötä ja kumppanuutta partion sisällä ja ulospäin

Projekti lisää avoimuutta, yhteistyötä ja kumppanuutta partion sisällä ja ulospäin Lippukunnat voivat osallistua jo ennen leiriä Leirille on mahdollisimman helppo osallistua Leirille osallistuu merkittävä määrä kansainvälisiä partiolaisia Projektin aikana luodaan uusia yhteistyötapoja eri yhteistyötahojen kanssa

Projekti tukee SP:n strategiaa

Projekti tukee SP:n strategiaa Projekti edistää partiopiirien ja järjestön strategisia tavoitteita

Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot

Leiritoimikunta jakautuu operatiivisiin ja strategisiin toimintoihin Yhteistyötä vahvistetaan rajapinnoissa työskentelevillä asiantuntijoilla

Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot

Projektin resurssien koordinoiminen heijastuu järjestön tulevaisuuteen Oletko sinä syntynyt tilikartta suussa, budjetointitajuisten tähtien alla? Näetkö rahoituskaukoputkellasi pitkälle? Oletko myyvempi kuin avaruusmatkailu? Hae ihmeessä resurssijohtajaksi Finnjamboree 2016:n leiritoimikuntaan. Finnjamboree 2016 etsii riuskoihin riveihinsä resurssijohtajaa vastaamaan tähdellisistä asioista: Sisäinen laskenta Budjetoinnin tuki Ostotoiminta Myyntitoiminta Edellytämme sinulta näyttöä projektinjohtamistaidoista sekä kiinnostusta kehittää talouden toimintoja (mm. sisäistä laskentaa, raportointia, osto- ja myyntitoimintaa, henkilöstöä). Lisäksi sinulla on kokemusta riskienhallinnasta ja mieluusti myös maksuliikkeestä. Luonnollisesti ymmärrät avaruudellisen kokonaiskuvan päälle. Resurssijohtajana toimit tiiviissä yhteistyössä leirinjohdon, leiritoimikunnan ja etenkin projektipäällikön kanssa läpi koko projektin. Katsomme hyödyksi myös partion ulkopuolelta tulleen kokemuksen talousasioista (kuten rahoituksesta, kirjanpidosta, taloustyökalujen kehittämisestä, sisäisestä ja ulkoisesta laskennasta).

Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Jaakko Piitulainen Jaakko.piitulainen@partio.fi 040-8373612 Heikki Otsolampi Heikki.otsolampi@partio.fi 050-61860