TIEDOTE KOSKENKYLÄN KOULUN OPPILAILLE JA KÄYTTÄJILLE Koskenkylän koulussa on tehty joululoman aikana sisäilmaan vaikuttavia korjaustoimia. Syksyllä 2016 tehdyssä kosteuskartoituksessa havaittiin hieman kohonneita kosteuksia parin tilan lattiarakenteissa. Näistä toisen luokkatilan lattia avattiin, kuivatettiin ja pinnoitettiin uudelleen joululoman aikana. Samassa yhteydessä luokkatilan jakoseinä poistettiin. Kesällä 2017 tullaan avaamaan, kuivattamaan ja pinnoittamaan toisen luokan lattia, missä oli myös hieman kohonneita kosteusarvoja. Lisäksi ilmanvaihdon säätö- ja mittaustyöt on saatu valmiiksi. Viikolla 9/2017 rakennuksessa havaittiin lämpimänkäyttöveden kiertoputkessa pieni vuoto ja tästä johtuen tämä alue on osastoitu ja kuivatuksessa. Vuoto oli kastellut hieman lattiaa, mutta seinärakenteet olivat säilyneet kuivina. Rakennuksen henkilökunnalle ja oppilaille on järjestetty oirekysely. Kyselyn on tehnyt Tuula Putus IndoorAid Oy:stä. Kyselyn tulokset tullaan julkaisemaan Loviisan kaupungin kotisivuilla. Edellä mainituilla toimenpiteillä on pyritään parantamaan rakennuksen sisäilman laatua. Sisäilman laatua tullaan seuraamaan kuluvan kouluvuoden aikana. Loviisan kaupunki, 8.3.2017 tilapalvelu
Koskenkylän koulun henkilökunnan oirekysely; marraskuu 2016 Yhteenvetoraportti N=9 Julkaistu: 11.11.2016, tulokset analysoitu 23.2. Sisäilmaoirekysely tehtiin Loviisan kaupungin pyynnöstä Koskenkylän koulun henkilökunnalle sähköpostin välityksellä. Kyselyn vastausaktiivisuus jäi erittäin matalaksi ja tuloksia voi pitää lähinnä suuntaa-antavina. Kaikki vastaajat olivat naisia. Sisäilman koettu laatu on hyvä. Oireita on erittäin niukasti. Yleinen terveydentila on hyvä ja työviihtyvyys korkealla tasolla. Infektiosairauksia on raportoitu tavanomaista enemmän ja toistuvat poskiontelontulehdukset ovat ainoa ja heikko signaali mahdollisesta sisäilmaongelmasta, joka ilmeisesti on äskettäin korjattu. Hoidon tarvetta ja poissaoloja on vielä jonkin verran. Lääkärin toteamia sairauksia ei ole odotusarvoa enempää. Löydökset eivät anna aihetta erityisiin jatkotoimenpiteisiin. Sukupuoli: Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. mies 2. nainen 9 100,00% 9 Luokan/työhuoneen sijainti rakennuksessa Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ala-aste 7 77,78% 2. kanslia, hallinto 1 11,11% 3. keittiö 1 11,11% 4. työskentelen koko koulun alueella 4 44,44% 5. työhuoneen/luokan sijainti vaihtelee 2 22,22% Rakennuksessa työskennellään lähinnä 1. kerroksen alueella. Missä kerroksessa työskentelette? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. pohjakerros, kellari 2. 1. kerros 8 88,89% 3. 2. kerros 4. 3. kerros
5. työpisteen sijainti vaihtelee 1 11,11% 9 Kaikkien vastaajien työpiste vaihtelee vähintään viikoittain. Kuinka usein työskentelette muualla kuin omassa luokassanne/työhuoneessanne: Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. päivittäin 5 55,56% 2. viikoittain 4 44,44% 3. kuukausittain 4. harvemmin 9 Viisi vastaajaa yhdeksästä on ollut nykyisen työnantajan palveluksessa vain lyhyen aikaa, 1-5 vuoden ajan. Neljä vastaajaa olivat pitkäaikaisia työntekijöitä. Kuinka kauan olette työskennellyt nykyisen työnantajan palveluksessa? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. alle vuoden 2. 1 vuoden 1 11,11% 3. 2 vuotta 2 22,22% 4. 3 vuotta 1 11,11% 5. 4 vuotta 6. 5 vuotta 1 11,11% 7. 6 vuotta 8. 7 vuotta 9. 8 vuotta 1 11,11% 10. 9 vuotta 11. 10 vuotta 12. 11-15 vuotta 13. 16-20 vuotta 14. 21-25 vuotta 1 11,11% 15. 26-30 vuotta 1 11,11%
16. yli 30 vuotta 1 11,11% 9 Nykyisissä työtiloissa valtaosa vastanneista oli työskennellyt melko lyhyen ajan ja yksi hyvin pitkään. Kuinka kauan olette työskennellyt nykyisissä työtiloissa? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. alle vuoden 2. 1 vuoden 1 11,11% 3. 2 vuotta 2 22,22% 4. 3 vuotta 4 44,44% 5. 4 vuotta 6. 5 vuotta 1 11,11% 7. 6 vuotta 8. 7 vuotta 9. 8 vuotta 10. 9 vuotta 11. 10 vuotta 12. 11-15 vuotta 13. 16-20 vuotta 14. 21-25 vuotta 15. 26-30 vuotta 16. yli 30 vuotta 1 11,11% 9 Vain kahdella oli tietoa omasta altistumisesta kosteusvauriomikrobeille. Kuinka monta vuotta yhteensä olette käsityksenne mukaan altistunut tähänastisen työuranne aikana homeille tai muille kosteusvauriomikrobeille? Arvio riittää. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. alle vuoden 1 11,11% 2. 1-5 vuotta 1 11,11% 3. 6-10 vuotta 4. 11-20 vuotta 5. yli 20 vuotta
6. ei tietoa 7 77,78% 9 Koettu terveydentila oli valtaosalla vastanneista hyvin vakaa. Yhdellä työntekijällä terveys on huonontunut. Onko terveydentilanne muuttunut nykyisessä työpaikassanne viimeksi kuluneen vuoden aikana? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei muutosta 8 88,89% 2. parantunut jonkin verran 3. parantunut selvästi 4. 5. huonontunut jonkin verran huonontunut selvästi 1 11,11% 6. en osaa sanoa 9 Lisätietoja: Kukaan vastanneista ei katso altistuneensa työtiloista johtuville haitoille. Kahdella oli kokemus itse työhön liittyvistä riskeistä. Oletteko oman käsityksenne mukaan altistunut työtiloissanne haitallisille aineille tai vaaratekijöille viimeisten 12 kk aikana? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 7 77,78% kyllä, itse työstä johtuville haitoille 2. (esim. kiire, stressi, ergonomiaongelmat) kyllä, työtiloista johtuville haitoille 3. (pöly, mikrobit, huono sisäilma) 2 22,22% Kuiva ilma, tunkkaisuus ja riittämätön ilmanvaihto haittasivat viikoittain tai päivittäin joitakin vastaajia (taulukossa vihreä ja vaalean keltainen väri). Useimmilla vastaajilla oli haittahavaintoja vain harvemmin (tumma keltainen väri taulukossa). Lähes kaikkien mielestä ilma tuntuu kuivalta. Melu oli yleisin haitta. Onko teitä haitannut työtiloissanne jokin seuraavista tekijöistä viimeisten 12 kuukauden aikana?
kyllä, päivittäin (Arvo: 4) kyllä, joka viikko (Arvo: 3) kyllä, harvemmin (Arvo: 2) ei koskaan (Arvo: 1) veto liian korkea huonelämpötila vaihteleva huonelämpötila liian matala huonelämpötila kuiva ilma tunkkainen ilma kostea ilma riittämätön ilmanvaihto homeen tai maakellarin haju viemärin haju muut epämiellyttävät hajut tupakansavu melu heikko valaistus tai häikäisy havaittava pöly tai lika 2% 10% 35% 53% Työtiloja on äskettäin korjattu. Onko työtiloissanne tehty korjauksia kuluvan vuoden aikana? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 3 33,33% 2. kyllä, omissa työtiloissani 5 55,56% 3. kyllä, muualla 1 11,11% Oirelun vuoksi kukaan ei ole joutunut välttämään työtiloja. Oletteko oireiden tai epämukavuuden vuoksi välttänyt työskentelyä tai oleskelua tietyissä työtiloissa viimeisten 12 kuukauden aikana
Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 9 100,00% 2. kyllä 9 Väistötiloihin ei ole ollut tarvis siirtyä. Oletteko korjaustöiden vuoksi joutunut siirtymään toisiin tiloihin? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 9 100,00% 2. kyllä 9 Terveydentilassa ei ole havaittu muutoksia. Onko terveytenne muuttunut tilojen vaihtamisen jälkeen? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 2 25,00% 2. kyllä, parantunut 3. kyllä, huonontunut 4. en ole vaihtanut työtiloja 6 75,00% 8 Oletteko havainnut terveydentilanne muuttuvan rakennuksen eri osissa tai kerroksissa? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 9 100,00% 2. kyllä 3. terveydentila paranee, missä: 4. terveydentila heikkenee, missä? 5. ei muutoksia: missä? Kahdella on käytössä ilmanpuhdistin. Siitä on hyötyä yhdelle vastaajalle. Onko teillä työtiloissanne ilmanpuhdistinta?
Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 5 55,56% 2. kyllä 1 11,11% 3. en tiedä 3 33,33% 9 Jos vastasitte kyllä, onko puhdistimesta mielestänne apua? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. on selvästi apua 1 16,67% 2. 3. on jonkin verran apua ei hyötyä mutta ei haittaakaan 1 16,67% 4. jonkin verran haittaa 5. selvästi haittaa 6. ei ole ilmanpuhdistinta 4 66,67% 6 Yleinen työviihtyvyys on hyvällä tasolla. Miten viihdytte työssänne? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. erinomaisesti 4 44,44% 2. hyvin 5 55,56% 3. kohtalaisesti 4. huonosti 5. en osaa sanoa 9 Työ koetaan mielenkiintoiseksi ja innostavaksi, työkuormitus on maltillisella tasolla, vaikutusmahdollisuudet koetaan melko hyviksi ja vertaistuki on erinomaisella tasolla. Työhön liittyvää stressiä on usein vain yhdellä vastaajalla.
Miten usein seuraavat väittämät toteutuvat työssänne? kyllä, useimmiten (Arvo: 4) kyllä, joskus (Arvo: 3) vain harvoin (Arvo: 2) ei koskaan (Arvo: 1) työni on mielenkiintoista ja innostavaa minulla on liian paljon työtä minulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työhöni ja työoloihini saan tarvitessani apua työtovereiltani minulla on työhön liittyvää stressiä 47% 40% 11% 2% Kaikilla vastaajilla terveydentila on hyvä tai erinomainen. Millainen on terveydentilanne mielestänne tällä hetkellä? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. erinomainen 1 11,11% 2. hyvä 8 88,89% 3. tyydyttävä 4. huono 9 Valtaosa vastaajista asuu omakotitalossa. Millainen asuntonne on? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. omakotitalo 7 77,78% 2. paritalo 3. rivitalo 4. kerrostaloasunto 2 22,22% 5. maatilan päärakennus 6. Jokin muu, mikä? 9
Yli puolella on kotieläimiä, mikä on tavanomaista pienissä taajamissa ja maaseudulla. Oletteko usein tekemisissä kotieläinten kanssa? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 3 33,33% 2. eläimiä on kotona 5 55,56% 3. eläimiä ystävien tai sukulaisten luona 4. eläinkontakteja muualla, esim. tallilla 5. eläimiä ollut kotona aikaisemmin, mutta ei ole enää 1 11,11% 6. Jokin muu, mikä Vain kahdella vastaajalla on vapaa-aikanaan tapahtuvaa altistumista eloperäisille pölyille. Oletteko usein vapaa-aikananne tekemisissä hakkeen, mullan, kompostin tai jonkin muun helposti homehtuvan eloperäisen materiaalin kanssa? Tässä ei tarkoiteta huonekasveja ja jo aikaisemmin mainittuja kotieläimiä. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 7 77,78% 2. kyllä 2 22,22% 9 Kukaan ei altistu muiden tupakansavulle. Kuinka usein hengitätte tupakansavuista ilmaa sisätiloissa? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei koskaan tai hyvin harvoin 9 100,00% 2. kuukausittain 3. viikoittain 4. päivittäin 9 Kukaan vastaajista ei tupakoi säännöllisesti. Yksi tupakoi satunnaissesti ja kolme on tupakoinut aikaisemmin. Tupakoitteko tai oletteko koskaan polttanut säännöllisesti? Tupakoinnilla tarkoitetaan tässä vähintään yhtä savuketta, sikaria, piipullista tai nuuska-annosta päivässä vähintään vuoden ajan. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80%
1. ei koskaan 5 55,56% 2. 3. 4. kyllä, tupakoin säännöllisesti kyllä, tupakoin satunnaisesti tai jaksoittain olen tupakoinut aikaisemmin, mutta lopettanut 1 11,11% 3 33,33% 9 Vain yhdellä on ollut kodissaan kosteusvaurio joka on korjattu. Millaisia kosteus- tai homeongelmia teillä on ollut asunnossanne? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei mitään 7 77,78% 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. kosteusvaurio, jota ei ole korjattu homevaurio, jota ei ole korjattu hajuhaitta, jota ei ole korjattu ollut kosteusvaurio, joka on korjattu ollut homevaurio, joka on korjattu ollut hajuhaitta, joka on korjattu selvitykset ja korjaukset ovat kesken 1 11,11% 9. Jokin muu, mikä 1 11,11% Aiemmin todetusta kosteusvauriosta on ollut henkilölle lähinnä viihtyvyyshaittaa. Onko teillä ollut asuntonne kosteusvauriosta haittoja? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 8 88,89% 2. viihtyvyyshaittaa 1 11,11% 3. terveyshaittaa
sekä viihtyvyys- että 4. terveyshaittaa 9 Työpaikan sisäilmatekijöistä on ollut yhdelle henkilölle viihtyvyyshaittaa. Onko mielestänne työpaikkanne sisäilmatekijöistä aiheutunut teille haittoja viimeisten 12 kuukauden aikana? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 8 88,89% 2. kyllä, viihtyvyyshaittoja 1 11,11% 3. kyllä, terveyshaittoja 4. kyllä, sekä viihtyvyys- että terveyshaittoja 9 Oireita raportoidaan erittäin vähän. Vain yhdellä vastaajalla on ollut tukkoisuutta ja nuhaa viikoittain. Kuinka usein teillä on ollut seuraavia hengitystieoireita tai silmäoireita viimeisten 12 kuukauden aikana? Kuinka usein ollut viimeisten 12 kk aikana aikana? Jos vastasitte 'kyllä', katoaako tai lievittyykö oire työpaikan ulkopuolella? ei päivittain, korkeintaan lainkaan, lähes viikoittain kerran, pari ei juuri päivittäin (Arvo: 2) kuukaudessa koskaan (Arvo: 3) (Arvo: 1) (Arvo: 0) kyllä ei (Arvo: (Arvo: 2) 1) nenän tukkoisuutta (11 %) vesinuhaa (11 %) sameaa nuhaa kurkkukipua nenän tukkoisuutta (avg: 1,00) vesinuhaa (avg: 1,00) sameaa nuhaa kurkkukipua (avg: 1,00)
käheyttä nenäverenvuotoa kuivaa yskää limaista yskää hapennälkää rasituksessa yöyskää hengenahdistusta hengityksen vinkunaa vinkuvaa yskää polttavaa kipua hengitysteissä tai keuhkoissa silmien kutinaa, kirvelyä tai ärsytystä käheyttä (avg: nenäverenvuotoa kuivaa yskää limaista yskää hapennälkää rasituksessa yöyskää (avg: 1,00) hengenahdistusta hengityksen vinkunaa (avg: vinkuvaa yskää polttavaa kipua hengitysteissä tai keuhkoissa (avg: silmien kutinaa, kirvelyä tai ärsytystä (avg: 1,00) 1% 1% 12% 86% 0% Vain yhdellä vastaajalla on ollut pään tuntumista raskaalta, nivelkipua, aamujäykkyyttä, lihaskipuja, rytmihäiriöitä ja virtsatieoireita. Nämä oireet eivät liity työpaikkaan. Kuinka usein teillä on ollut seuraavia yleisoireita viimeisten 12 kuukauden aikana? Kuinka usein ollut viimeisten 12 kk aikana aikana? Jos vastasitte 'kyllä', katoaako tai lievittyykö oire työpaikan ulkopuolella? päivittain, viikoittain lähes (Arvo: 2) korkeintaan kerran, pari ei lainkaan, ei juuri kyllä ei (Arvo: (Arvo: 2) 1)
päivittäin (Arvo: 3) kuukaudessa (Arvo: 1) koskaan (Arvo: 0) kuumetta yli 37,5 C tai vilunväreitä väsymystä, uupumusta pää tuntunut raskaalta (11 %) päänsärkyä, migreeniä nivelkipuja (11 %) nivelturvotusta aamujäykkyyttä nivelissä (11 %) kylmäaltistukseen liittyvää valkosormisuutta lihaskipuja (11 %) selkäkipuja virtsatieoireita (11 %) rytmihäiriöitä (11 %) rintakipuja kuumetta yli 37,5 C tai vilunväreitä väsymystä, uupumusta (avg: 1,00) pää tuntunut raskaalta (avg: 1,00) päänsärkyä, migreeniä (avg: nivelkipuja (avg: 1,00) nivelturvotusta aamujäykkyyttä nivelissä (avg: 1,00) kylmäaltistukseen liittyvää valkosormisuutta (avg: 1,00) lihaskipuja (avg: 1,00) selkäkipuja (avg: virtsatieoireita rytmihäiriöitä (avg: 1,00) rintakipuja (avg: 2% 3% 14% 81% 0% Neurologisia oireita on ollut erittäin vähän, vain yhdellä puutumista viikoittain. Kuinka usein teillä on ollut seuraavia neurologisia oireita viimeisten 12 kuukauden aikana? Kuinka usein ollut viimeisten 12 kk aikana aikana? Jos vastasitte 'kyllä', katoaako tai
lievittyykö oire työpaikan ulkopuolella? ei päivittain, korkeintaan lainkaan, lähes viikoittain kerran, pari ei juuri päivittäin (Arvo: 2) kuukaudessa koskaan (Arvo: 3) (Arvo: 1) (Arvo: 0) kyllä ei (Arvo: (Arvo: 2) 1) huimausta muistihäiriöitä keskittymisvaikeuksia ärtyneisyyttä huimausta (avg: muistihäiriöitä (avg: keskittymisvaikeuksia (avg: 1,00) ärtyneisyyttä (avg: 1,00) vapinaa vapinaa puutumista tai pistelyä raajoissa (11 %) lihasnykinää unihäiriöitä (11 %) puutumista tai pistelyä raajoissa (avg: 1,00) lihasnykinää (avg: unihäiriöitä (avg: 0% 3% 14% 84% 0% Yhdellä vastaajalla on ollut viikoittain vatsaoireita. Oire ei liity työhön. Kuinka usein teillä on ollut seuraavia vatsaoireita viimeisten 12 kuukauden aikana? Kuinka usein ollut viimeisten 12 kk aikana aikana? ei päivittain, korkeintaan lainkaan, lähes viikoittain kerran, pari ei juuri päivittäin (Arvo: 2) kuukaudessa koskaan (Arvo: 3) (Arvo: 1) (Arvo: 0) Jos vastasitte 'kyllä', katoaako tai lievittyykö oire työpaikan ulkopuolella? kyllä (Arvo: (Arvo: 2) ei 1)
ruokahaluttomuus pahoinvointi oksentelu vatsakivut ripuli, löysät ulosteet (11 %) verta ulosteessa ummetusta ruokahaluttomuus pahoinvointi oksentelu (avg: vatsakivut (avg: ripuli, löysät ulosteet (avg: verta ulosteessa ummetusta (avg: 0% 3% 1% 96% 0% 0% Yhdellä on ollut käsien iho-oireita, kahdella on psoriasis ja yhdellä punajäkälä. Iho-oireet eivät liity työhön. Kuinka usein teillä on ollut seuraavia iho-oireita ja ihottumia viimeisten 12 kuukauden aikana? Kuinka usein ollut viimeisten 12 kk aikana aikana? Jos vastasitte 'kyllä', katoaako tai lievittyykö oire työpaikan ulkopuolella? ei päivittain, korkeintaan lainkaan, lähes viikoittain kerran, pari ei juuri päivittäin (Arvo: 2) kuukaudessa koskaan (Arvo: 3) (Arvo: 1) (Arvo: 0) kyllä ei (Arvo: (Arvo: 2) 1) kasvojen ihon kuivuus tai punoitus käsien ihon kuivuus, kutina tai punoitus (11 %) nokkosrokkoa, urtikariaa kasvojen ihon kuivuus tai punoitus (avg: käsien ihon kuivuus, kutina tai punoitus (avg: 1,00) nokkosrokkoa, urtikariaa (avg:
mustelmia ilman vammaa/kolhuja voimakasta hiustenlähtöä psoriasis (22 %) punajäkälä iholla tai suussa (11 %) sieni-ihottuma mustelmia ilman vammaa/kolhuja voimakasta hiustenlähtöä psoriasis (avg: 1,00) punajäkälä iholla tai suussa sieni-ihottuma 4% 1% 11% 84% 0% Flunssaa on sairastettu paljon. Poskiontelotulehduksia on ollut kahdella, mikä on odotusarvoa enemmän. Pienessä aineistossa löydös voi johtua myös sattumasta. Onko teillä ollut hengitystietulehduksia viimeisten 12 kuukauden aikana? Jos vastaatte kyllä, arvioikaa kuinka monta tulehdusta yhteensä / 12 kk. kyllä (Arvo: 2) ei (Arvo: 1) kuumeeton flunssa, nuha (100 %) nuhakuume (40 %) nielurisatulehdus, angiina välikorvatulehdus poskiontelotulehdus, sinuiitti (25 %) kurkunpäätulehdus, laryngiitti keuhkoputkentulehdus keuhkokuume oksennustauti, ripulitauti (43 %) influenssa 16% 84% Joillakin vastaajilla flunssat ovat olleet toistuvia. Kahdella vastaajalla on ollut toistuva poskiontelontulehdus. kuinka monta kertaa? kuumeeton flunssa, nuha Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 1 kerran 2 25,00% 2. 2 kertaa 3 37,50% 3. 3 kertaa 2 25,00% 4. 4 kertaa
5. 5 kertaa 1 12,50% 6. 6 kertaa 7. 7 kertaa 8. 8 kertaa tai useammin 8 nuhakuume Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 1 kerran 4 80,00% 2. 2 kertaa 1 20,00% 3. 3 kertaa 4. 4 kertaa 5. 5 kertaa 6. 6 kertaa 7. 7 kertaa 8. 8 kertaa tai useammin 5 poskiontelotulehdus, sinuiitti Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 1 kerran 2. 2 kertaa 1 50,00% 3. 3 kertaa 4. 4 kertaa 1 50,00% 5. 5 kertaa 6. 6 kertaa 7. 7 kertaa 8. 8 kertaa tai useammin 2 kurkunpäätulehdus, laryngiitti
Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 1 kerran 2. 2 kertaa 1 100,00% 3. 3 kertaa 4. 4 kertaa 5. 5 kertaa 6. 6 kertaa 7. 7 kertaa 8. 8 kertaa tai useammin 1 oksennustauti, ripulitauti Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 1 kerran 3 75,00% 2. 2 kertaa 1 25,00% 3. 3 kertaa 4. 4 kertaa 5. 5 kertaa 6. 6 kertaa 7. 7 kertaa 8. 8 kertaa tai useammin 4 influenssa Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 1 kerran 2. 2 kertaa 1 100,00% 3. 3 kertaa 4. 4 kertaa 5. 5 kertaa 6. 6 kertaa
7. 7 kertaa 8. 8 kertaa tai useammin 1 jokin muu infektio: Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 1 kerran 1 100,00% 2. 2 kertaa 3. 3 kertaa 4. 4 kertaa 5. 5 kertaa 6. 6 kertaa 7. 7 kertaa 8. 8 kertaa tai useammin 1 Melkein 80 % vastaajista on käynyt lääkärin vastaanotolla hengitystieinfektion vuoksi. Neljällä vastaajalla käynnit ovat olleet toistuvia. Kuinka monta kertaa olette käynyt lääkärin vastaanotolla infektiosairauksien vuoksi viimeisten 12 kuukauden aikana? Jos ette muista tarkkaa lukumäärää, arvio riittää. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 0 kertaa 2 22,22% 2. 1 kerran 3 33,33% 3. 2 kertaa 2 22,22% 4. 3 kertaa 5. 4 kertaa 1 11,11% 6. 5 kertaa 1 11,11% 7. 6 kertaa 8. 7 kertaa 9. 8 kertaa 10. 9 kertaa 11. 10 kertaa tai enemmän
9 Kolme henkilöä yhdeksästä on saanut antibioottihoidon. Kahdella on ollut toistuvia antibioottihoitoja. Kuinka monta kertaa olette saanut antibioottikuureja infektiosairauksiin viimeisten 12 kuukauden aikana? Jos ette muista tarkkaa lukumäärää, arvio riittää. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. 0 kertaa 6 66,67% 2. 1 kerran 1 11,11% 3. 2 kertaa 4. 3 kertaa 1 11,11% 5. 4 kertaa 1 11,11% 6. 5 kertaa 7. 6 kertaa 8. 7 kertaa 9. 8 kertaa 10. 9 kertaa 11. 10 kertaa tai useammin 9 Kaikki vastaajat ovat olleet poissa työstä infektioiden vuoksi, mikä on jossain määrin epätavallista. Yhdellä vastaajalla poissaoloja on enemmän kuin viikko. Kuinka monta päivää olette ollut poissa työstä hengitystieoireiden tai infektioiden vuoksi viimeisten 12 kuukauden aikana? Matkojen tai muiden syiden vuoksi tapahtunutta poissaoloa ei lasketa mukaan. Arvio riittää. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei yhtään päivää 2. 1-3 päivää 4 44,44% 3. 4-7 päivää 4 44,44% 4. 8-14 päivää 1 11,11% 5. 15-25 päivää 6. yli 25 päivää 7. en osaa sanoa 9
Kahdella on tehty poskiontelontulehduksen vuoksi toimenpiteitä. Onko teille tehty poskiontelontulehdusten vuoksi punktioita tai leikkauksia? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei koskaan 7 77,78% 2. punkteerattu kerran 2 22,22% 3. punkteerattu useamman kerran 4. leikattu kerran 5. leikattu useamman kerran 6. Jotain muuta, mitä 1 11,11% 7. Jotain muuta, mitä Kenelläkään ei ole ollut silmätulehduksia. Kuinka monta kertaa teillä on ollut silmän sidekalvontulehdus viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei yhtään kertaa 9 100,00% 2. 1 kerran 3. 2 kertaa 4. 3 kertaa 5. 4 kertaa 6. 5 kertaa 7. 6 kertaa 8. 7 kertaa 9. 8 kertaa 10. 9 kertaa 11. 10 kertaa tai useammin 9 Yhdellä vastaajalla on astma ja yhdellä jokin autoimmuunisairaus. Neljällä on lisäksi muita sairauksia. Onko teillä jokin lääkärin toteama sairaus tai tila? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. astma 1 14,29%
2. allerginen nuha 3. maitorupi, taiveihottuma eli atooppinen ihottuma 4. allerginen silmätulehdus 5. keliakia 6. 7. diabetes, nuoruusiän sokeritauti diabetes, aikuisiän sokeritauti 8. nivelreuma 9. selkärankareuma muu reumasairaus, 10. autoimmuunisairaus 11. nivelrikko, nivelkuluma 12. kilpirauhasen vajaatoiminta 13. kilpirauhasen ylitoiminta 1 14,29% 14. kilpirauhastulehdus 15. kyhmyjä kilpirauhasessa 16. syöpä 17. keuhkoahtaumatauti 18. kr. krooninen bronkiitti, keuhkoputkentulehdus 19. keuhkolaajentuma, emfyseema 20. homepölykeuhko, alveoliitti 21. sepelvaltimotauti, muu sydänsairaus kohonnut verenpaine, 22. verenpainetauti 23. munuaissairaus 24. maksasairaus
25. selkäsairaus 26. Crohnin tauti 27. haavainen paksusuolitulehdus silmän värikalvon 28. tulehdus, iriitti ei mitään yllä olevista 29. sairauksista Jokin muu sairaus, 30. mikä Jokin muu sairaus, 31. mikä 4 57,14% 4 57,14% 1 14,29% Kahdella on jatkuva lääkitys. Määrä on tavanomainen. Käytättekö lääkkeitä? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei 4 44,44% 2. kyllä tarvittaessa 3 33,33% 3. kyllä kausittain, jaksottain 4. kyllä jatkuvasti 2 22,22% Yhdelle vastaajalle on tehty PEF-seuranta ja yhdelle verikokeita. Onko teille tehty allergiatestejä, otettu verikokeita tai tehty keuhkojen toimintatutkimuksia hengitystieoireiden tai sisäilma-altisteiden vuoksi? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei ole tutkittu 5 62,50% 2. 3. 4. tehty ihotestejä allergian selvittämiseksi otettu verikokeita, tulehdusarvoja, verenkuva tms. tutkittu keuhkojen toimintaa (PEF- 1 12,50% 1 12,50%
5. 6. puhallusseuranta, spirometria) mitattu allergiavastaaineita (IgE) homeille tai pölypunkeille mitattu altistumista mittaavia vastaaineita (IgG) homeille 7. Jokin muu, mikä 1 12,50% 8. Jokin muu, mikä Muualla ilmeneviä oireita raportoidaan niukasti. Saatteko oireita työpaikan ulkopuolisissa tiloissa? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei ole oireita 8 88,89% 2. ainoastaan työpaikalla, ei muualla 3. kaupoissa 4. 5. 6. 7. 8. 9. hajusteista ja partavesistä tupakansavusta ja - hajusta hotelleissa, muissa majoituspaikoissa uimahalleissa, jäähalleissa tms. urheilutiloissa kirjastoissa, kirpputoreilla, vanhojen tavaroiden kaupoissa maatalouden tuotantorakennuksissa, talleilla, navetassa tms. 1 11,11% ulkona luonnossa 10. kesällä tai syksyllä 11. ulkona pakkasella 1 11,11% 12. katupölystä
13. julkisissa liikennevälineissä kemikaaleista ja 14. pesuaineista 15. kotona 16. Jokin muu, mikä 17. Jokin muu, mikä Lähes kaikilla vastaajilla on akateeminen loppututkinto. Millainen on ammattikoulutuksenne? Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. ei ammattikoulutusta ammattikurssi tai muuta 2. kurssimaista opiskelua 3. ammattikoulu 1 11,11% opisto tai muu keskiasteen 4. tutkinto 5. ammattikorkeakoulututkinto 1 11,11% akateeminen loppututkinto 6. yliopistossa tai korkeakoulussa 7 77,78% 7. Jokin muu, mikä 9 Melkein kaikki ovat kokopäivätyössä. Työskentelettekö Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 1. kokopäivätyössä 8 88,89% 2. osa-aikatyössä 1 11,11% 3. osa-aikaeläkkeellä 4. harjoittelija tai opiskelija 5. Jokin muu, mikä 9 Suostutteko luovuttamaan ym. tiedot luottamuksellisesti ja nimettömänä tutkimustarkoitukseen. Tutkimuksessa verrataan sisäilmatekijöiden, elintapojen ja terveydentilan välistä yhteyttä. Hankkeessa on tutkijoita Turun yliopistosta ja Åbo Akademista. Tavoitteena on verrata
työntekijöiden allergioiden ja infektioiden esiintyvyyttä useilla erilaisilla työpaikoilla, joista osa on kosteusvaurioisia ja osa vertailutyöpaikkoja. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% suostun 1. kyselytutkimuksen osalta suostun ja olen kiinnostunut lisäksi osallistumaan 2. kliiniseen jatkotutkimukseen (verikoe) en suostu (tietonne poistetaan aineistosta 3. koulukohtaisen raportin kirjoittamisen jälkeen 6 66,67% 2 22,22% 1 11,11% 9