I Lapin korkeakoulukonsernin sopimus 1. Korkeakoululaitoksen yhteiset tavoitteet Lapin korkeakoulukonsernissa Lapin korkeakoulukonserni ja sen korkeakoulut, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu, sitoutuvat seuraaviin korkeakoululaitoksen yhteisiin tavoitteisiin. Lapin korkeakoulukonserni ja sen korkeakoulut edistävät toiminnallaan kansalaisten hyvinvointia ja sivistystä sekä kestävää taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista kehitystä. Toiminta on korkealaatuista, vaikuttavaa, eettistä ja tukee monikulttuurisen yhteiskunnan kehitystä. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat innovaatiojärjestelmän perusta. Konsernin korkeakoulut toimivat aktiivisena osana yhteiskuntaa. Yritykset, työyhteisöt ja viranomaiset ovat kiinnostuneita osallistumaan konsernin ja sen korkeakoulujen kehittämiseen ja hyödyntävät niiden osaamista. Konserni ja sen korkeakoulut kehittävät toimintaansa kansainvälisinä ja vetovoimaisina oppimis- ja tutkimusyhteisöinä. Konsernin korkeakoulut profiloituvat kansainvälisessä toiminnassaan omilla vahvuusalueillaan ja kantavat vastuuta globaalisten kysymysten ratkaisemissa. Konserni järjestää toimintansa taloudellisesti, tuottavasti ja tehokkaasti. Sen korkeakoulujen toiminta perustuu tarkoituksenmukaiseen yhteistyöhön ja työnjakoon. Konsernin rakenteellista kehittämistä jatketaan tavoitteena tiivis korkeakoulukonserni, vahvat, vetovoimaiset sekä koulutustarjonnaltaan ja tutkimus- ja kehittämistoiminnaltaan profiloituneet korkeakouluyksiköt. Konserniin kuuluva yliopisto vahvistaa korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen, taiteellisen toiminnan ja tasa-arvoisen tutkijanuran edellytyksiä sekä asemaansa kansainvälisessä tutkimuskentässä. Yliopisto turvaa oman profiilin mukaisen työvoiman ja tutkijakunnan saatavuuden. Konserniin kuuluvat ammattikorkeakoulut vahvistavat työelämään ja alueellisiin tarpeisiin kytkeytyvää opetusta, yrittäjyyttä sekä erityisesti tuotekehitykseen sekä yritysten ja työyhteisöjen kehittämiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. Ammattikorkeakoulut turvaavat oman profiilinsa mukaisesti työvoiman saatavuuden. Konserni ja sen korkeakoulut vahvistavat elinikäisen oppimisen edellytyksiä joustavoittamalla koulutusjärjestelyjä, kehittämällä eri tavoin hankitun osaamisen tunnustamista sekä monipuolistamalla avoimen korkeakouluopetuksen tarjontaa. Yliopisto ja ammattikorkeakoulut uudistavat opiskelijavalintaansa sellaiseksi, että siirtyminen toisen asteen koulutuksesta korkeakouluopetukseen nopeutuu. Opintoprosessien kehittämisellä vähennetään keskeyttämistä sekä nopeutetaan tutkintojen suorittamista ja sen jälkeistä työelämään siirtymistä. Yliopisto ottaa käyttöönsä valtakunnallisen opiskelijapalautejärjestelmän. Ammattikorkeakoulut jatkavat opiskelijapalautejärjestelmän sisällöllistä kehittämistä.
Konsernin yliopisto ja ammattikorkeakoulut lisäävät yhteistyötään maakunnan toisen asteen yksiköiden sekä työelämän ja innovaatiojärjestelmän muiden toimijoiden kanssa. Alueiden muuttuviin koulutustarpeisiin vastataan ensisijaisesti aikuiskoulutustarjontaa kehittämällä. Konserni ja sen korkeakoulut osallistuvat aktiivisesti alueellisten strategioiden valmisteluun sekä alueidensa kehittämiseen. Korkeakoulut tehostavat tutkimustulosten ja osaamisen liiketoiminnallistamista sekä muuta yhteiskunnallista hyödyntämistä sekä innovaatiopalveluita. Konsernin korkeakoulut kehittävät toimintaansa siten, että ne ovat kilpailukykyisiä, tasaarvoisia ja kiinnostavia työ- ja opiskelupaikkoja. Korkeakoulut hyödyntävät toimintansa kehittämisessä arviointien ja laatujärjestelmiensä auditointien tuloksia. 2. Lapin korkeakoulukonsernin tehtävä Lapin korkeakoulukonserni yhdistää Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun koulutus-, tutkimus-, kulttuuri- sekä muun osaamisen Lappia, Suomea ja globaalia maailmaa palvelevaksi korkeatasoiseksi ja vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Korkeakoulukonserni varmistaa yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan tulevaisuuden Lapissa. 3. Lapin korkeakoulukonsernin profiili Lapin korkeakoulukonserni profiloituu innovatiivisena yliopiston ja kahden ammattikorkeakoulun liittoutumana, jonka laatu ja vaikuttavuus perustuvat duaalimallin hyödyntämiseen sekä toiminnalliseen, sisällölliseen, alueelliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön sekä keskinäiseen työjakoon. Konsernin erityinen vahvuusalue on pohjoisuuteen ja arktisuuteen liittyvä tutkimus-, koulutus-, kulttuuri-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. Konsernin profiili täsmentyy seuraavissa konsernin painoalueissa sekä konserniin kuuluvien korkeakoulujen strategisissa osaamisalueissa. 4. Lapin korkeakoulukonsernin yhteiset painoalueet Toiminnallisen yhteistyön painoalueet Elämysten, matkailun ja kulttuurin Lappi Hyvinvoinnin Lappi Luonnonvarojen Lappi Teollisuuden Lappi Lappeja palveleva osaaminen syntyy koulutuksen rakenteellisesta kehittämisestä, työnjaosta ja vastuusta sekä yhteisen innovaatio-ohjelman vahvistamasta tutkimus-, kehittämisja innovaatiotoiminnasta.
Läpileikkaavat yhteiset osaamisalueet Pohjoisuuteen liittyvä osaaminen Arktinen tutkimus Kylmän ilmanalan sovellukset Yrittäjyys Liiketoimintaosaaminen Ict-osaaminen Konsernin rakenteellisen kehittämisen painoalueet Konsernin korkeakoulujen sisältöjen kehittäminen Konsernin yhteisten palvelujen kehittäminen Konsernin hallinnon ja toiminnan kehittäminen Konsernin ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistyön kehittäminen 5. Toimenpiteet tavoitteisiin pääsemiseksi 5.1. Konsernin korkeakoulujen sisältöjen kehittäminen Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti ja Pohjoisen kulttuuri-instituutti Matkailualan instituutin tutkimus-, koulutus- ja palvelutoiminnan vakiinnuttaminen, kulttuuriinstituutin toiminnan käynnistäminen. Koulutusta koskevan työnjaon toteuttaminen Lakkautettavien koulutusohjelmien hallittu alasajo, vahvistuvien ja uusien koulutusohjelmien ylösajo, hyvä henkilöstöpolitiikka Yhteisen innovaatio-ohjelman toteuttaminen ja sen ohjaavan vaikutuksen varmistaminen Seurataan ja huolehditaan korkeakoulujen innovaatiotoiminnan suuntaamisesta yhteisen innovaatio-ohjelman neljään painoalaan (hyvinvoinnin Lappi, teollisuuden Lappi, luonnonvarojen Lappi sekä elämysten, kulttuurin ja matkailun Lappi) Kansainvälisen toiminnan vahvistaminen Laaditaan yhteinen, konsernin profiilia vahvistava kansainvälistymisohjelma.
5.2. Konsernin yhteisten palvelujen kehittäminen Koulutuksen ja tutkimuksen tukipalvelujen järjestäminen pääsääntöisesti yhdessä ja toimivasti Perustetaan Lapin korkeakoulujen yhteinen kirjasto ja käynnistetään sen toiminta, perustetaan yhteinen palvelukeskus ja käynnistetään sen toiminta, rakennetaan konsernin yhteinen tietohallinto 5.3. Konsernin hallinnon ja toiminnan kehittäminen Konsernin strategisen päätöksenteon vakiinnuttaminen Konsernin johtoryhmän ja strategiaryhmän työn toimivuus, konsernin yhteisen neuvottelukunnan työn käynnistäminen ja hyödyntäminen, ristiinedustuksen toimivuus ja vaikuttavuus Laadun, tuloksellisuuden ja tehokkuuden parantaminen Laaditaan ja käynnistetään laadun ja tuloksellisuuden kehittämisohjelma. Siirrytään strategiseen budjetointijärjestelmään. 5.4. Konsernin ja ympäröivän yhteiskunnan yhteistyön kehittäminen Elinkeinoelämä- ja yhteiskuntasuhteet nostetaan uudelle tasolle Ulkopuolisten asiantuntijoiden osallistuminen toimialojen ja tiedekuntien kehittämiseen. Konsernin yhteisestä neuvottelukunnasta tehdään aktiivinen toimija. Strategisten kumppanuuksien lisääntyminen. Konsernin korkeakoulujen ja elinkeino- ja työelämän yhteisten projektien laatutason nostaminen. Ulkopuolisen rahoituksen vaikuttava käyttö. Konsernin tunnettuuden ja julkisen kuvan rakentaminen Valmistellaan ja toteutetaan konsernitason yhteinen tiedotus, visuaalinen ilme ja imago. Yhteistä markkinointiviestintää suunnataan erityisesti potentiaalisille opiskelijoille.
6. Määrälliset tavoitteet Kokonaisopiskelijamäärä Tutkinnot YLIOPISTO 3500 FTE kand. maisteri tohtori - kasvatustieteet 110 6 - oikeustieteet 115 5 - yhteiskuntatieteet 145 12 - taideteollinen ala 85 3 kandidaatin tutkinnot 500 AMMATTIKORKEAKOULUT 5215 amktutk. - kulttuuriala 250 40 - luonnontieteet 237,5 35 - luonnonvara-ala 255 35 - marata 496 90 - sosiaali, terveys ja liikunta 1411 335 - tekniikka 1538 210 - yhteiskuntatieteet 867,5 140 ylempi ylempi 160 70 alempi ylempi tohtori KONSERNI YHT 8715 1385 525 26 7. Konsernin kehittämishanke ja sen rahoitus Rakenteellisen kehittämisen toimeenpano 2010-2012 - Instituuttien perustaminen ja käynnistäminen - Koulutuksen rakenteellisen kehittämisen toimeenpano - Konsernin strategisen ohjauksen kehittäminen - Konsernin innovaatio-ohjelman toteuttaminen - Konsernin kansainvälistymisohjelman toimeenpano - Konsernin palvelukeskuksen perustaminen - Lapin korkeakoulukirjaston toteuttaminen ja toiminnan käynnistäminen - Konsernin tietohallinnon suunnittelu ja toteuttaminen Kehittämishankkeen yksityiskohtainen suunnitelma budjetteineen korkeakoulukohtaisten sopimusten liitteissä.