Suomi 100 juhlavuoden toiminta-avustukset kpl Hakijan nimi kohde, mikä? Kokonaiskustannukset. Haettava avustus. Myönnetään kohteeseen

Samankaltaiset tiedostot
Ruotsiin suuntautunutta siirtolaisuutta koskevaan historiahanke/suomi 100 -juhlavuoden avustus

LIIKUNTAHALLIN VARAUSLISTA, VIIKONLOPUT alkaen

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

TOIMINTATUKIHAKEMUS 2018

Umpihankihiihdon järjestämisestä vuosina sovitaan seuraavasti:

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustukset / /2017

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen / /2017 KH 524

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

Koillisen aluerahahakemukset 2019

Tapahtumia / Events. Lisää tapahtumia / More events: Pudasjärvi

Orimattilan sotaveteraaniapu Tavoitteena 100 hyvää tekoa Orimattilan sotaveteraaneille yhteistyökumppaneiden ja vapaaehtoisten toimesta.

Pöytäkirja 9 /2015. Aika: klo Paikka: Yläkiventie 4 D Kerhohuone

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

JYYn liikunta-avustukset

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

Perunka järven kyläyhd istys ry. Saaren kuoro ja Rovaniemen mieslaulajat esittävät yhdessä ja erikseen suomalaisia

Monipuolisempaa toimintaa jäsenjärjestöavustuksen avulla. webinaari Eeva Laine järjestöpäällikkö

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Itsenäisyyspäivän tilaisuuksien järjestäminen /

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Erityisliikuntajärjestöt. 3 Jyväskylän kuurojen urheiluseura Jalo ry

Sivistyslautakunta Liikuntatoimen avustusten jakaminen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kunta ja kolmas sektori kotouttamisprosessissa OULU Tomi Timonen

Tapahtuma- kalenteri 2017

KUNNALLISTEN KULTTUURIPALVELUJEN TUOTTAMINEN

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

40 Kohdeavustus, Suomenniemen kotiseutuyhdistys ry, suomenniemeläinen -julkaisu

Alternative Party budjetti Tulot 1 / 7

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta KUVLA 36

Uusi Vuosi Helmikuu. La klo Uudenvuoden vastaanottokahvit urheilukentällä. Järj. Kaatamon kyläyhdistys ry

Suomen Cheerleadingliitto ry

Yhteistyö Tulostettu: Yhteistyö. Kopio: Ovaska, Jarno 1/5

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Hakuaika on klo mennessä.

TYYn avustukset alayhdistyksille

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

ILOMANTSIN TAPAHTUMAKALENTERI AJALLA KOHDERYHMÄ PVM TAPAHT.NIMI JÄRJESTÄJÄT Marraskuu

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela

Matkailijan. opas. pika- Traveller s quick guide to Pudasjärvi. Pudasjärvi. sininen ajatus - vihreä elämys blue dream - green adventure

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

KIRJASTO- JA KULTTUURIPALVELUT YHTEENVETO SIVIS LIITE

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja voimaantulevat taksat.

Kerimäen aluejohtokunnalle on saapunut avustushakemukset, jotka aluejohtokunta on käsitellyt ja :

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

KESÄN 2017 VAKIOVUOROT

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma (vrs ) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Hanke Salon keskusta-alueella Salo

Kulttuurilautakunnan päätös

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

Tapahtuma-avustukset 2018

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Valmistelija kirjasto- ja kulttuurijohtaja Janne Nevala, p ,

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus Voimistelu liikuttaa!

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Joutsenon kansalaisjuhlatoimikunnalle myönnettävästä avustuksesta veteraanipäivän juhlan järjestämiseksi

Leiritoiminta/Tuotot. Varsinainen toiminta Leiripassit 0 kts. Taulukko 2 PESÄPALLON VALTAKUNNALLINEN LEIRI Leiri/ Paikkakunta:

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

Kulttuuriavustussääntö 2017

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Kulttuuriavustussääntö 2016

Alternative Party 2009 budjetti Tulot 1 / 8

Kylpylän pääsymaksut

Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen PUDASJÄRVI Palvelusuunnittelija Ritva Kinnula

VAPAA-AIKATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

VETERAANI- PERINNETTÄ LUOMASSA


Tapahtumajärjestämisen ABC. ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Kulttuurin avustukset Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

LIITE 12 Talousarvio 2018, esitys liittokokoukselle TALOUSARVIO 2018 TALOUSARVIO 2018

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

Torstai klo Kunnantalo, kokoushuone 2

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Kustannusmallia ei voi muuttaa missään vaiheessa hankkeen toteutusaikana sen jälkeen, kun hanke on hyväksytty rahoitettavaksi.

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

Menot kulutileittäin Oulun alueellinen vanhempainyhdistys ry

OSANOTTOMAKSUT yhteensä , ,87 MYYNTITUOTOT

Lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan tarkoitetun valtionavustuksen käyttö Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa vuonna 2010

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Sosiaali- ja terveystoimen järjestöavustukset vuodelle 2011/ Veteraani- ja eläkeläisjärjestöt 1

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan.

Transkriptio:

Suomi 100 juhlavuoden toiminta-avustukset 2017 Kustannukset kpl Hakijan nimi kohde, mikä? Kokonaiskustannukset 1. FC Kurenpojat ry Tapahtumiin: 1. Uuden tekonurmikentän avausjuhla, 700 2. Jalkapallo kuuluu kaikille tapahtumaviikko 1405 - jalkapallokoulu ja turnaus (Suomi 100 juhlavuonna lapsille ilmainen) - ystävyysottelut Punainen kortti rasismille 3. Futsal-kauden avajaistilaisuus, lajin esittelyä ja avausottelu 580 Haettava avustus Työryhmän ehdotus Myönnetään kohteeseen 2 685,00 summa avoin 1400,00 Jalkapallo kuuluu kaikille tapahtumaviikkoon. * Huomioidaan kehittämis- ja toimintatukien hakuprosessissa kohdat 1 ja 3. * Edellytetään yhteistyötä SPR:n tapahtuman kanssa, sekä Kiva puhe - hankkeen kanssa. = yhdessä Myönnetty 2. Markku Kemppainen ja Marko Väyrynen Finnhits yhteislauluillat sivukylillä - Suomi 100 tapahtumat - yhteislauluiltojen järjestäminen sivukylän asukkaille (kustannusarviossa 5 sivukylää) 3. Kurenalan kyläyhdistys ry Syysmarkkinat elokuussa 2017 - soppatykki 350 - Jaakkola Jenni sekä yhtye ym. esiintyjät yhteensä 900 - kahvit ja kahvileivät 100 - lehti-ilmoitukset 300 - ym. kulut 150 4. Lions Club Pudasjärvi ry. Venetsialaiset vuonna 2017 - orkesteri 1600 - karaoke 175 - disco 290 - ulkobändi 400 - ilotulitus 500 5. LC Hilimat, Pudasjärvi Hyvän Olon Messut 6.5.2017 Sisulla ja sydämellä tapahtumaviikon aikana - luennoitsija Tapani Kiminkinen 3038 - mainoskulut 500 - liikuntahallin lattian laitto 500 - muu ohjelmatarjonta 1500 - messulehti 4300 - arpajaispalkinnot 875 2 500,00 2500,00 2500,00 anottuun * yhteistyössä kylätoimijoiden kanssa 1 800,00 summa avoin 1 800,00 * Edellytetään yhteistyötä Pudasjärven kaupungin, Syysmarkkina tapahtuman, sekä kylä kokkaa kanssa. 2 965,00 1 000,00 * Huomioidaan kehittämis- ja toimintatukien hakuprosessissa. 10 713,00 10 713,00 3 100,00 anottuun

6. Livokas ry. Livon kesäpäivä ja Livon koulun 100-vuotisjuhla 22.7.2017 (Kotiseutuviikko) - ilmoituskustannukset 300 - esiintyjien kustannukset 500 - lupamaksut 70 - arpajaispalkinnot 1000 - ruokailukustannukset 500 Karhunveistoviikko ja sen 10 -vuotisjuhla 24.-27.5.2017 - ilmoituskustannukset 300 - esiintyjien kustannukset 500 - lupamaksut 70 - vakuutukset 80 - kilpailujen palkinnot 1000 - arpajaispalkinnot 1000 - ruokailukustannukset 1200 6 520,00 4 000,00 * Huomioidaan kehittämis- ja toimintatukien hakuprosessissa. 7. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pudasjärven yhdistys ry. Äitienpäiväjuhla kaikille äideille Hirsikampuksella tai Tuomas Sammelvuo -salilla ja syksyllä vastaavasti isänpäiväjuhla 3 000,00 3 000,00 * Huomioidaan kehittämis- ja toimintatukien hakuprosessissa 8. Metsähallitus, Syötteen Luontokeskus 1. Perinnepäivä Rytivaaran kruununmetsätorpalla. Tapahtuma osana Kotiseutuviikkoa 18.-24.7.2017 - esiintyjä Rytivaarassa 500 - hyvinvointihoidot/luonnonkometiikka 500 - kahvitarjoilu 200 - aarteenetsinnän palkinto/ lahjakortti 200 2. Syysmarkkinat ja tapahtumaviikko - Suomen luonnon päivä 26.8 - markkinointi 600 - Pudasjärven alakoulujen koulujen kuljetukset 1200 3. 6.12.2017 Juhlavuoden päätös - Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ja koko edeltävä viikko - joulupolun visualisointi 1500 - materiaalit 500 5 200,00 5 200,00 1 500,00 * perinnepäivään ja/tai joulupolun visualisointiin 9. Metsälän Maa- ja kotitalousseura ry. Kuopusjärven metsästysseura ry. Seinäreliefin hankkiminen kylätalolle sodissa kaatuneille Metsälän kylän sankarivainajille ja juhla 3.12.2017. - tiedonhankinta ja tarkistus: 2 käyntiä Helsingissä sota-arkistossa 600 - reliefin teettäminen tietoineen 3100 - kiven vienti Metsälään ja seinälle laittotyö 200 - sinivalkoinen kattaus, liinat servetit ja kynttilät 100 - ruokailu, hirvikäristys tarvikkeineen 1000 - itsenäisyyspäivän leivoskahvit 300 - ilmoitukset paikallislehtiin 200 - kutsukirje läheisille tieossa oleville omaisille 100 5 600,00 4 500,00 3 500,00 anottuun

10. Panumajärvi ry Porokisat ja koko perheen talvitapahtuma. * Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi tapahtumaa laajenetaan, kutsumalla mukaan Pudasjärven sotaveteraanit sekä maahanmuuttajat sekä turvapaikanhakijat (Yhdessä) ja heille järjestetään tapahtumaan kuljetus. - porokilpailujen ilmoitus- ja huvilupakulut, kisaesitteet, vakuutukset 1000 - palkinnot 1000 - porokilpailujen yleiset järjestämiskulut (esi. radan, kisa-alueen ja p- alueen teko konetyönä 2500 - linja-autokuljetus Pudasjärven keskustasta 500 5 000,00 5 000,00 500,00 Veteraanien, maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kuljetuksiin tapahtumaan. * Edellytetään yhteydenottoa ja yhteistyötä kaupungin maahanmuuttoyksikköön ja turvapaikanhakijoiden yhteyshenkilöön. loput hakemuksen kustannuksista siirretään haettaviksi kehittämis- ja toimintaavustuksista 11. Pikku-Syötteen Nuorisokeskus Kokemuksia kaamoksesta seminaari - teemana kiusaaminen ja sen ennaltaehkäisy. Lisäksi tapahtuma/kisa koululaisille, jossa koulut, koululuoka ja urheiluseuran juniorijoukkueet paasisivät itse mukaan näyttämään, miten he ovat syrjinnästä vapaa luokka tai joukkue. 4 000,00 4 000,00 1 000,00 * Edellytetään yhteistyötä SPR:n tapahtuman kanssa, FC-Kurenpoikeien kanssa ja Pudasjärven kaupungin maahanmuutoyksikön kanssa. 12. Pudasjärven Eläkeläiset ry Eläkeliiton Pudasjärven yhdistys ry Eläkeläisten liikuntaa SISULLA JA SYDÄMELLÄ *päivätanssit 27.4 (yhteensä 1520 ) - orkesteri 1000 - vuokra 120 - luvat 100 - järjestysmiehet 200 - tarjoilut 100 *liikuntapäivä 4.5 (600 ) - vuokra 150 - pelitarv. 150 - tarjoilut 200 - ilmoitukset 100 *toritapahtuma elokuussa 900 3 020,00 3 000,00 1 800,00 * Edellytetään päivätanssien päivämäärän siirtämistä päivällä tai kahdella (27.4. on kansallinen verteraanipäivä, jolloin on kaupungin ja seurakunnan juhla) * Edellytetään toritapahtumassa yhteistyötä Syysmarkkinoiden kanssa

13. Pudasjärven kaupunki Arkistonhoitaja Helvi Tuovila Kaupungin valokuva-arkiston järjestelytyön loppuun saattaminen ja erityisesti sen aineiston luettelointiin. - 1 henkilön työpanos 2 kk ajalle, sekä materiaali- ja mahdolliset ohjelmakustannukset 3500-5000 5 000,00 5 000,00 Kaupungin omia anomuksia ei huomioida tässä hakuprosessissa. 14. Pudasjärven kaupunki/ Virkistysuimala Puikkari Naistenpäivän järjestäminen Puikkarissa 12.3.2017 - tarpeet ja hunajat 70 henkilölle 400 - saunan suojaus ja siivous, ikkunoiden näköesttet 250 - saunahajusteet, vastat ja tarve-esineet 150 - kaappiyllätykset ja maistamiset 100 - tapahtuma (suoja)vaatetus henkilökunnalle 100 1 000,00 summa avoin Kaupungin omia hakemuksia ei huomioida tässä hakuprosessissa. 15. Pudasjärven kehitysvammaisten tuki ry Pohjois-Pohjanmaan Tukipiirin kesäkisat Pudasjärvellä 12.8.2017 - markkinointikulut 400 - materiaalin painokustannukset 2000 - palkinnot 1000 - matkakorvaukset 200 - ravintolaostot 2000 - vuokrat 200 - tarvikkeet ym. menot 500 6 300,00 summa avoin Huomioidaan kehittämis- ja toimintatukien hakuprosessissa. 16. Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistys ry Suomi 100 juhlavuoden ohjelma. Iijoki on yksi Suomen 100 luontoheklmeä kohteista - tapahtumat 6000 - koulutukset 1000 - ohjelmakoordinaattori 8000 17. Pudasjärven 4h-yhdistys ry Suomi 100 juhlavuoden tapahtuma - Peikkopolku matkakustannukset 120 - pienryhmäläisten retki 475 - tehdään yhdessä -kurssit 1000 - lemmikkieläinnäyttely 300 15 000,00 summa avoin Halkemus saapunut myöhässä 15.12.2017 klo 16:40. Huomioidaan kehittämis- ja toimintatukien hakuprosessissa. 1 895,00 summa avoin 1 800,00 * Edellytetään yhteistyötä Hyvän mielen paikat -hankkeen kanssa 18. Pudasjärven Nuorisoseura/ Iijoen tanssijat (IiTat) KurenTanssi -tapahtuma 24.-25.2.2017 - teema "Sadan vuoden tanssi" - orkesteri 1500 - valo- ja äänentoisto 1000 - mainonta 400 - huviluvat 40 - palkinnot ja ruusut kilpailijoille 550 - matkakorvaukset (taiteellinen johtaja ja tuomarit) 200 - muut menot (välipalat ja juomat toimijoille) 400 - lattialaminaatti (150m2 x 12 ) 1800 - lavasteet, rekvisiitta ja rakentaminen 1000 - juhlajuoma ja naposteltava 50 6 940,00 6940,00 sekä Tuomas Sammelvuo - salin käyttö tapahtumaan ilman maksua 4 500,00 sekä Tuomas Sammelvuo -salin käyttö ilman kustannuksia

19. Pudasjärven Urheilijat ry. Toiminnanjohtaja Marko Koivula * POPEDA LAUTEILLE HEINÄKUUSSA - nelikymppiset kohtaavat * KASARIT JA YSÄRIT NOSTALGIABILEET * TANGOA KESÄISESSÄ ILLASSA, VEDEN JA TULEN ÄÄRELLÄ - juhannuskarkelot vanhaan tyyliin * VIISKYMPPISET KOHTAAVAT * RAIKUT LAVALLA 125 000,00 30 000,00 * Huomioidaan kaupungin kehittämisja toiminta-avustuksissa. 20. Pudasjärven Urheilijat ry. Toiminnanjohtaja Marko Koivula Kesäpilkin MM-kilpailut Kalastuksen yhteyteen tuodaan paikallisille ja kisavieraille tutuksi vanhoja maalaistaitoja: - lampaan keritsiminen ja langan teko, voin valmistamista, heinänkuljetusvälineitä vuosisadan takaa, vanhoja vesistönylitysvälineitä, metsätaitoilua vanhoilla tavoilla, vanhoja maatalouskoneita -näyttely, vanhoja kalastusvälineitä -näyttely kokonaissummaa ei merkitty 5 000,00 1 600,00 Hakemuksen mukaisten näyttelyiden järjestämiseen. 21. Pudasjärven Urheilijat ry./ Yu-jaosto pj. Heino Ruuskanen 22. Pudasjärven Urheilijat ry./ Yu-jaosto pj. Heino Ruuskanen Syötehiihto 8.4.2017 - markkinointikulut 600 - materiaalin painokustannukset 400 - palkinnot 3000 - matkakorvaukset 200 - majoituskulut 300 - huoltopisteiden tarvikkeet 1000 8. HUIPPUKYMPPI JA 2. ISOSYÖTE CLASSIC TRIAL RUN - markkinointikulut 1000 - materiaalin painokustannukset 1500 - palkinnot 4000 - matkakorvaukset 2000 - majoituskulut 300 5 500,00 summa avoin Huomioidaan kaupungin kehittämisja toiminta-avustuksissa. 8 800,00 summa avoin Huomioidaan kaupungin kehittämisja toiminta-avustuksissa. 23. Pudasjärven Urheilijat ry./ Yu-jaosto pj. Heino Ruuskanen Pohjantähti - Games 22.6.2017 - markkinointikulut 500 - materiaalin painokustannukset 1500 - palkinnot 3000 - matkakorvaukset 2000 - ravintolan ostot 1000 24. Pudasjärven Urheilijat/ Uintijaosto Wibit-päivä Puikkarissa vuoden 2017 aikana - koko perhe yhdessä * wibit tarkoittaa vesihuvipuistokonseptia, joka pitää sisällään esteratoja, liukumäkiä, kiipeilyä ym. Superhauskaa lapsille ja aikuisille - tapahtuman kustannusarvio 1050 - mainostaminen 200 8 000,00 summa avoin Huomioidaan kaupungin kehittämisja toiminta-avustuksissa. 1 250,00 summa avoin 1 000,00 * Esitetään järjestettäväksi SISULLA JA SYDÄMELLÄ viikolla.

25. Sotkajärven kylähdistykset Kotiutusmarssi Kittilästä Hirvaskoskelle - projekti ja Suomi 100 tapahtuma - veteraaniperinteen siirtäminen ja historiallisen kotiutusmarssin toisinto * avajaistilaisuus Kittilän kirkossa 1.9.2017, marssi Kittilä-Hirvaskosken koulu, juhla koululla - huolto ruokailut 1400 - huoltoauto, polttoaineet 1500 - pääjuhla/ ruokailu ja kahvit 1000 - diplomit 200 - vakuutus 100 - ilmoituskulut 200 - muut menot 300 26. Suomi-Venäjä-Seuran Pudasjärven osasto Suomalais-ugrilainen Taidesilta ja osaston 60. vuotisjuhla * Suomi 100 juhlavuoden kansainvälinen sukukansojen taideleiri nuorille - palveluostot: majoitus, ruokailut, tulkkaus, kuljetus 5000 - tarvikeostot 1500 - matkakulut 2000 - palkkiot/palkka 500 27. SPR Pudasjärven osasto Meidän luokassa ei kiusata - tapahtuma nuorille 6.2.2017 * kiusaamisen kuuluisat ja nuorille tutut lähettiläät - ohjelma ja luennot kouluilla 5100 - esiintyjien matkakulut 400-500 - oppilaiden kuljetuskustannukset sivukylien alakouluilta 1000-1500 - kaikki pudasjärven koululaiset pääsevät osallistumaan 4 700,00 summa avon 3 500,00 anottuun 9 000,00 7 000,00 5 400,00 7 100,00 summa avoin 5 400,00 * edellytetään yhteydenottaoa Pudasjärven kaupungin monikulttuurisen työn koordinaattoriin ja Pikku-Syötteen nuorisokeskukseen yhteistyömahdollisuuksien selvittämiseksi 28. Syötteen alueen toimijat, yhteistyössä Pudasjärven liikuntapalveluiden kanssa: Pikkusyöte, Syötteen luontokeskus, Iso-Syöte ja Syötteen eräpalvelut Liikunta- ja hyvinvointisuunnittelija Ismo Miettinen Tutustumispäivat neljänä eri vuodenaikana Syötteellä 4.2 "sukella talveen" Syötteen luontokeskuksella 2. tapahtuma toukokuussa 3. tapahtuma elokuussa 4. tapahtuma marras-joulukuussa - kuljetukset ja aktiviteetin järjestäminen - markkinointi summa avoin summa avoin Hakemus saapunut myöhässä 9.2.1017 * Pyydetään hakemuksen tarkentamista toimijoiden osalta. Huomioidaan kehittämis- ja toimintatukien hakuprosessissa.

29. Syötteen Matkailuyhdistys ry. Uuden Vuoden aaton juhlallisuudet Syötteellä 2016 (14000 +alv.) - ilotulitus Pikku-Syötteellä 3000 - ilotulitus Iso-Syötteellä 3000 - laulaja Uuden Vuoden juhlassa 4000 - juontajamolemmisssa tuntureissa 2500 - markkinointi 1500 Hyvinvointiviikko SISULLA JA SYDÄMELLÄ 27.4.-6.5.2017 (7500 + alv.) - luennoitsija hyvinvointiaiheesta Syötteelle 2500 - markkinointi 2000 - hyvinvointiaiheen nosto Syöte Move Challenge - someryhmässä 3000 Kotiseutuviikko 18-.24.7.2017 (3100 ) - paikallinen opas ja bussi aamupäiväksi, Syötteen historiakierros 1000 - paikallinen opas ja bussi päiväksi Syöte-Pudasjärvi-Syöte (kotiseutumuseo, kirkko, Hirsikampus, Kontion tehdas 1000 41 100,00 summa avoin 2 000,00 Kotiseutuviikkoon ja/tai elokuun tapahtumaviikkoon ja/tai hyvinvointiviikkoon 30. Työryhmä "Sata vuotta eikä suotta" Juha Hagelberg - pyöräillen Syöte tutuksi, opas ja fat-bike pyörien vuokraus 18 henkilölle 1100 - kahvit, pulla, makkarat, opas ja markkinointi 2200 Itsenäisyyspäivä 6.12.2017 (14300 ) - Syötteen alueen valaistus jouluisin valoin 3300 - esiintyjä 4000 - juontaja 2500 - Tulikukka tulishow molemmilla tuntureilla 2500 - markkinointi 2000 5.7.2017 Sata laulua siirtolaisuudesta * nonstop tapahtuma - musiikkiryhmät, kuorot ja yhtyeet 6.7.2017 Kirjan julkistaminen/kutsuvierastilaisuus * näytelmämusikaali siirtolaisuudesta, mahdollinen vieraileva nimekäs esiintyjä/musikaalin esiintyjä, 100 lapsen kuoro 7.-8.7.2017 Kirjan julkistaminen Pudasjärven markkinoilla - kansalaisopiston Suomi 100 lapsikuoro ym. - Viljo Luokkasen taidenäyttely 9.7.2017 Juhlaseminaari siirtolaisuudesta - siirtolaiskuoron matkakuluihin ja majoituksiin ajalle 5.-9.7.2017 3000 - kutsuvierastilaisuuden kahvitarjoiluun 1000 - taide-esineiden kuljetuskustannuksiin ja näyttelille asettamiseen 500 - esitelmöitsijöiden matkakorvaukset ja palkkiot 4000 - musiikkinäytelmän käsikirjoitukseen 10000 18 500,00 18 500,00 * Kaupunki on rahoittanut hanketta jo aikaisemmin. * Kenen hanke on "Sata vuotta eikä suotta"? Siirretään kirjahanke kaupunginhallituksen päätettäväksi kokonaipäätöksenä, irrallisena Suomi 100 hakuprosesista. 31. Woyzeck Oy #eputpudiksella -tapahtuma - Suomi 100 juhlailotulitus - ilotulitus on osa #eputpudiksella tapahtumaa, joka on valittut viralliseksi Suomi 100 juhlavuoden tapahtumaksi - kustannusarvio ilotukitukselle 10000 + alv. 2400 100 000,00 12 400,00 10 000,00 Edellytetään lisäselvitystä: onko tämän hakemuksen lisäksi vielä muita kaupungin rahoitettavaksi tulevia suunnitelmia?

YHTEENSÄ 418 088,00 52 300,00