Kisoihin töihin! Agility-kisojen A, B, C 25.1.2008



Samankaltaiset tiedostot
Kisatyöntekijän ohjeet

Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa

TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKUVAUKSET

Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari Kisatoimisto ajan tasalle

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin

Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina 1,2-luokat

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa mukaan toimitsijaksi!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

CTIF 100 metrin estejuoksu

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE!

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Agility Games Gamblers

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Vuoden 2011 parhaat haussa!

OHJEITA JA VINKKEJÄ KÄVELYTESTIN JÄRJESTÄMISEKSI

KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta

TERVETULOA AGIPITSIIN 2018

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA

LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA

Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

TERVETULOA AGIPITSIIN 2016

Tervetuloa Rukan Roihuralleihin Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen!

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä

Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla!

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie Seinäjoki

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

Kemora asfalttisprint

MITÄ AGILITY ON 18. tammikuuta 2009 MITÄ AGILITY ON?

Rallin Perustoimitsijakoulutus, AT-toiminta

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi

Sähköä, ruutia Lähettäjän työskentelyä

Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun elokuuta!

Halloween kouluratsastuskilpailu

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin!

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

VEIKON MALJA PALOKUNTANUORTEN SUOMENMESTARUUSKILPAILU

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin www sivuilta kohdasta Vuoden koira.

Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit!

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu

KILPAILUNJOHTAJAT: Teemu Tikkaoja Lasse Lae SIHTEERI: Tiina Lae TURVAPÄÄLLIKÖ: Teemu Sillanpää

NPKH LOVE 90`S

Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA

CROSSKART OP MARTTILA KILPAILIJAOHJE

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

Länsi-Suomi-rastien ajanotossa käytetään E-Results Lite -ajanotto-ohjelmaa.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit

KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET

KILPAILUPÄIVÄN AIKATAULU KALUSTON PURKU JA TRAILERIPARKKI. 4 KILPAILUTOIMISTO. 4 ILMOITTAUTUMINEN /ASIAPAPEREIDEN TARKASTUS:.

AGORAs. AGility Online Registration and Analyzing System Esitys SAGI:n kisahallintasovellukseksi. Teknisiä ominaisuuksia

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Palokuntanuorten (2017)

Vahvinmies-kilpailun säännöt

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT

TEKNINEN OPAS. Liakan tempo

Hämeenlinnan hiihdot

KILPAILIJAINFO

Luokkakisat

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Hämeenlinnan hiihdot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Ohjeet autosuunnistuksen AT-asemalle

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Transkriptio:

Kisoihin töihin! Agility-kisojen A, B, C Minäkö töihin? Etkö ole koskaan ollut aikaisemmin töissä agility-kisoissa? Tai olet ehkä joskus ollut, mutta et enää muista, mitä kukakin siellä tekee? Tai ehkä et itse vielä kisaa etkä siis tiedä, mitä kisoissa tapahtuu? Tai voihan olla, että et itse edes harrasta agilityä, vaan puolisosi, tyttö- tai poikaystäväsi tai lapsesi harrastaa, ja kuulut tällöin kennelpoikien eli kepojen tai kenneltyttöjen eli ketyjen arvostettuun ammattikuntaan. Oli asia, miten oli, nyt saat tietää, mitä kisoissa tapahtuu, mitä ihmiset siellä tekevät ja kuinka pääset astumaan remmiin mukaan! Ensimmäistä kertaa kisoihin töihin tulevan ei tarvitse tietää etukäteen tehtävistään juuri mitään; ne selviävät kyllä paikan päällä. Mutta ehkäpä kynnys tulla töihin kisoihin madaltuu, kun tietää vähän eri työtehtävistä, joita kisoissa voi tehdä. Kisatyöuraansa aloittelevalle sopivia tehtäviä ovat esimerkiksi toimiminen ratahenkilönä, lähettinä tai vaikka talutushihnan kuljettajana. Näiden tehtävien kautta saa hyvän käsityksen, mitä kaikkea agility-kisoissa tapahtuu. Kaikki nämä tehtävät ovat myös erittäin tärkeitä kisojen sujuvuuden kannalta. Kisoihin voit tulla töihin myös, kun itse kisaat samana päivänä. Tällöin sinun vain täytyy muistaa ilmoittaa töihin ilmoittautuessasi, missä luokassa itse kisaat, ja voit olla säkäluokan ennen ja jälkeen oman kisavuorosi vapaalla töistä, jotta ehdit lämmitellä ja jäähdytellä koirasi. Kisoihin voit tulla töihin, vaikka et itse kisaa sinä päivänä tai vaikka et olisi koskaan aikaisemmin kisannut. Muista kuitenkin mainita töihin ilmoittautuessasi, että olet tulossa töihin ensikertaa. Kisoissa on töissä päivän aikana noin 50 henkeä, joten ylitoimitsijalla on suuri työ pitää kaikkien nimet ja kokemukset muistissa. Miksi minä? Tiesithän, että kun olet sekä kisaamassa että töissä, saat kisamaksun puoleen hintaan. Lisäksi jokaisesta työrupeamasta, joka on kestänyt vähintään neljä säkäluokkaa, saa pisteen hallikorttia varten. Kun on kerännyt pisteitä riittävästi, saa hallikortin, joka oikeuttaa treenaamaan hallissa, kun vapaavuoro on varattu kortillisille. Kisoihin kannattaa tulla toki jo senkin vuoksi, että pääsee haistelemaan kisatunnelmaa ennen kuin itse kisaa ehkäpä näin kisoihin liittyvät jännitykset ja pelot karisevat. Töissä olemisen voi myös ajatella olevan oppimistapahtuma: pääset näkemään, miten kilpailuradat suunnitellaan ja rakennetaan ja miettimään, millaisia ohjausratkaisuja itse tekisit eri kohdissa ja myös näkemään, miten eritasoiset koirakot radalla kiitävät ja miten he radan kimurantit kohdat suorittavat. Jos töissä usein olevilta kysyisi, miksi he tulevat kisoihin aina vain uudelleen töihin, olisi yksi vastaus varmasti kisojen sosiaalinen puoli: kisoissa on kiva nähdä tuttuja treenikavereita ja tutustua uusiin koirista ja agilitystä kiinnostuneisiin ihmisiin. Kilpailut Agility-kisojen järjestäminen on sangen suuri urakka. Niiden järjestäminen on kuitenkin tärkeää, sillä ne ovat merkittävä tulolähde seuralle. Kilpailusuorituksia voi päivän aikana tulla yli 300, ja toimihenkilöitä eri tehtävissä päivän aikana on noin 50 henkeä. Päivä alkaa aamulla yleensä jo kello 7.00 ensimmäisten ihmisten saapuessa paikalle pystyttämään kisa-aluetta ja viimeiset koirat voivat startata radalle isoissa kisoissa vasta illansuussa. KKK:n tavoitteena on järjestää joka kerta hyvin sujuvat, aikataulussa pysyvät ja lämminhenkiset kilpailut. Pyrimme takaamaan jokaiselle kilpailijalle mahdollisuuden hyvään suoritukseen ja lisäksi haluamme, että kilpailijat viihtyvät kisoissamme. Jokainen toimihenkilö pystyy vaikuttamaan kisojen onnistumiseen. Tee tehtäväsi ripeästi, hymyile ja ole avulias. Jos kilpailija kysyy sinulta jotakin, johon et osaa vastata, pyri auttamaan häntä oikean henkilön luokse. Monet kilpailijat ovat valmistautuneet kisoihin useita viikkoja ja heillä voi olla kova lataus, joka voi joskus purkautua esimerkiksi, jos ilmoittautumiseen joutuu jonottamaan pitkän ajan. Pyri kuitenkin itse pitämään iloinen ja avulias mieli, vaikka joskus hieman väsyttäisikin.

Kaikki toimihenkilöt pitävät Pedigreen keltaista liiviä. Liivin saa ilmoittautumispisteestä, mistä löytyy myös toimihenkilölista, josta voi tarkistaa omat tehtävänsä kussakin luokassa. Toimihenkilölista tulee myös KKK:n intranetsivuille ennen kilpailuja. Salasanan ja käyttäjätunnuksen intranetiin saat jäsensihteeriltä. Agility-kisojen aakkoset: A aamuvuoro - Aamuvuoroon töihin tulevat huolehtivat kisapaikan kisakuntoon eli rakentavat ilmoittautumispisteen, siivoavat kaiken kisoihin kuulumattoman rojun pois, virittävät kuulutuslaitteet, asentavat kehänauhat jne. - Ylitoimitsija ilmoittaa intranetissa, monelta aamuvuorolaisten on saavuttava kisapaikalle. ajanottajat - Ajanottajia on kisoissa kaksi: o Ykköskellon hoitajan tehtävä on huolehtia sähköisestä ajanottolaitteesta. Tämä aika merkitään pääsääntöisesti arvostelulipukkeeseen. o Kakkoskellon tehtävä on olla tarkkana, sillä jos sähköinen ajanotto ei toimi tai epäonnistuu, niin kakkosaika merkitään arvostelulipukseen. Lähdössä sähköinen ajanotto voi epäonnistua, jos koira ei aloita rataa valoporttien välistä eli koira kiertää ensimmäisen esteen. Ratasuoritus ja ajanotto alkavat kuitenkin koiran ylittäessä lähtölinjan. Maalissa sähköinen ajanotto voi epäonnistua, jos koira tulee viimeisen esteen riman ali, jolloin sähköinen aika pysähtyy mutta koiran on kuitenkin vielä suoritettava este oikein. - Molemmat huolehtivat sähköisen ajanottolaitteen asentamisesta. - Kakkoskello ottaa rataan tutustumisajan ja ilmoittaa tuomarille, kun aika on päättynyt. Kakkosaika tarkistaa tuomarilta tutustumisajan pituuden, joka on yleensä 5 minuuttia. - Tarvittaessa kakkoskellon hoitaja avustaa ratahenkilöitä esimerkiksi nostamalla häntä lähellä olevien esteiden rimoja tai huolehtimalla talutushihnojen siirrosta. - Ajanottajat palauttavat kellot ja ajanottolaitteen toimistoon kilpailun jälkeen ja osallistuvat tarvittaessa radan rakentamiseen. I ilmoittautumisien vastaanotto - Ilmoittautumispisteessä on tavallisesti töissä kolme henkilöä. - Koska kilpailijat tulevat kisoissa aina ensimmäisenä papereineen ja kilpailukirjoineen ilmoittautumispisteeseen, on pisteen oltava toimintakunnossa 45 minuuttia ennen kilpailun alkua. - Täällä tarkistetaan koiran rokotukset, annetaan kilpailijalle hänelle kuuluva(t) kilpailunumero(t), lähtöluettelo ja kakkapusseja. - Ilmoittautumispisteessä vastaanotetaan kilpailijoiden kilpailukirjat ja niihin liimataan numerolappu (lappu sijoitetaan sen sivun oikeaan yläkulmaan, johon merkitään tulevan radan tulos). - Ilmoittautumispisteen työntekijät merkitsevät lähtöluetteloon selvästi kaikki saapuneet kilpailijat. Kun kaikki kilpailijat ovat saapuneet, annetaan lista kuuluttajalle. - Ilmoittautumispisteeseen ilmoitetut muutokset ja kisoista poisjääminen on ilmoitettava kuuluttajalle (merkitään kuuluttajalle annettavaan lähtölistaan) sekä pöytäkirjanpitäjälle, jotta tiedot päivittyvät myös virallisiin tuloksiin. - Kilpailun aikana valvotaan, että kilpailijat palauttavat numeroliivit oman suorituksensa jälkeen; kilpailukirja luovutetaan vasta, kun numeroliivi on palautettu. Numeroliivit pakataan numerojärjestyksessä niille varattuun laatikkoon seuraavaa kisaa varten. - Kisojen lopuksi tarkistetaan, että seuraavaa kisaa varten jää riittävästi myytäviä kilpailukirjoja ja muita tarvikkeita.

J jääviys - Kennelliiton sääntöjen mukaan kehätoimitsijan omistama tai sopimuksen perusteella hänen hallitsemansa koira ei saa kilpailla siinä kehässä, jossa hän kehätoimitsijana työskentelee. Eli kehänauhojen sisäpuolella työskentely ei ole sallittu, jos oma koirasi on tekemässä suoritusta jonkun toisen ohjaamana. K kanttiini - Kisojen aikana kanttiinissa on töissä 2 3 henkilöä / säkäluokka. - Kanttiini myy kisaajille teen, kahvin ja virvokkeiden lisäksi sekä suolaista että makeaa purtavaa ja huolehtii myös kisoissa töissä olevien muonituksesta. - Kanttiinissa töissä olevilta vaaditaan ystävällistä, ripeää ja asiantuntevaa asiakaspalvelua ja siitä heidät myös tunnetaan. kokoonkutsuja - Hän pitää huolen, että kilpailijat ovat valmiina siirtymään ripeästi lähtöviivalle ja ovat odottamassa vuoroaan lähtölinjalla jo edellisen koirakon suorituksen aikana. - Hän pitää huolen, että lähdössä oleva koira ei häiritse radalla kilpailevaa koiraa. kuulutus - Kuuluttaja pitää yleisön ja kilpailijat ajan tasalla kilpailun kuluessa. - Hän saa lähtölistan ilmoittautumispisteestä. Siihen on merkitty paikalle saapuneet kilpailijat lähtöjärjestyksessä sekä mahdolliset muutokset. L lähetti - Hän kuljettaa arvostelulipukkeen ripeästi tuomarin sihteeriltä kuuluttajalle ja sen jälkeen pöytäkirjanpitäjälle. - Luokan viimeinen lipuke on kaikkein kiireisin saada pöytäkirjanpitäjälle, koska tulosten laskenta alkaa vasta sen jälkeen. O Opasteet - Kisapaikalle johdattavat opasteet on laitettava paikoilleen hyvissä ajoin ennen kisojen alkua usein siis jo hyvin aikaisin aamulla. - Opasteet on myös kerättävä teiden varsilta pois kisojen jälkeen. P pysäköinninohjaus - Pysäköinninohjausta tarvitaan aamulla, kun kisat alkavat. Pysäköinninohjaaja huolehtii, että autoille varattu pysäköintialue täytetään järjestelmällisesti ja tiiviisti. - Pysäköinninohjausta tarvitaan myös, mikäli jossakin luokassa kisaa paljon koirakoita. pöytäkirjanpitäjä (tietokone) - Pöytäkirjanpitäjä kirjaa tietokoneelle kaikki tulokset. - Hän tarkistaa pöytäkirjanpitäjän sihteerin kanssa tulosten oikeellisuuden. - 1- ja 2-luokissa hän tarkistaa Sertin, eli luokan vaihdon, saaneet ja merkitsee ne tuloksiin. - Hän tulostaa tulokset jokaisen luokan jälkeen kuuluttajalle, tuomarille ja tulostaulua ylläpitävälle henkilölle. Hän huolehtii, että tuomari allekirjoittaa omat kappaleensa. pöytäkirjanpitäjän sihteeri (kilpailukirjat) - Kilpailukirjoista huolehtii pöytäkirjanpitäjän eli tietokoneeseen tuloksia kirjaavan sihteeri.

- Hän kirjaa 0-tulokset kilpailukirjoihin ja leimaa tuomarin leimasimella kirjan (jos ei ole leimasinta, pitää kaikki kirjat tuomarin allekirjoitusta varten) ja kilpailulipukkeet (myös HYL-lipukkeet), tarkistaa onko luokkanousuja ja jos on, täyttää Serti-lomakkeen, jonka tuomari allekirjoittaa. - Hän pitää kilpailukirjat paremmuusjärjestyksessä ja tarkistaa pöytäkirjanpitäjän kanssa tulosten oikeellisuuden. - Kilpailukirjat, joihin ei ole tullut merkintää, voidaan luovuttaa heti kilpailijoille, jos tuomari on antanut tähän luvan (kysy ensin tuomarilta). Kolme parasta tulosta pidetään toimistossa. R ratahenkilö - Hän osallistuu radan rakentamiseen ratamestarin opastuksella. Ratamestari kertoo ratahenkilölle hänen tehtävistään luokan aikana. - Ratahenkilön on oltava hyvissä ajoin paikalla ennen työvuoronsa alkua! Työvuorolistoissa näkyvät arvioidut ajat, monelta luokat alkavat, mutta ratahenkilön on oltava rakentamassa rataa hyvissä ajoin ennen luokan alkamista! - Ratahenkilöt huolehtivat, että esteet on asennettu oikein ja että ne ovat koiralle turvalliset suorittaa (ks. kuvat). - Kilpailuiden aikana ratahenkilö on radan reunalla omalla paikallaan ja huolehtii hänelle annetusta tehtävästä nostaa pudonneet rimat, huolehtii, että putki pysyy paikoillaan, suoristaa pussin kankaan jne. - Kaikille kilpailijoille on taattava samanlaiset olosuhteet eli radan on oltava jokaisen kilpailijan kohdalla samanlainen. - Ratahenkilöt eivät saa häiritä koiran tai ohjaajan suoritusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö rataa voisi huoltaa suorituksen aikana silloin, kun koirakko on radan muussa osassa. Jos olet epävarma, milloin voit käydä esimerkiksi nostamassa pudonneen riman, kysy asiasta ratamestarilta. - Jos koira osoittaa kiinnostusta (tulee nuuskimaan tai haukkumaan) sinua kohtaan käännä katseesi pois ja älä ole huomaavinasikaan koiraa. Paino on metallikehikon etupuolella estäen putken lipsumisen kehikosta. Putken etureuna ulottuu kehikon jalkojen etupuolelle. Käytä mahdollisimman paljon painoja. Rima on oikealla korkeudella. Rima ei ole puristuksissa siivekkeiden välissä ja se voi pudota vapaasti.

Puomi on tukevasti jaloillaan ja puomin nousu ja laskuosat on painettu pohjaan saakka. ratamestari - Hän tutustuu hyvissä ajoin tuomarin piirtämään ratapiirrokseen ja rakentaa radan ratahenkilöiden kanssa. - Pyytää tuomarin hyväksynnän radalle. - Huolehtii, että radan pituus mitataan ja tulos ilmoitetaan tuomarille ihanneajan laskemista varten. - Hän huolehtii, että kaikilla ratahenkilöillä on tehtävä ja opastaa ratahenkilöä tämän tehtävissä. Ratamestarin on erityisesti huomioitava tehtävien opastuksessa uudet ja kokemattomat ratahenkilöt. T talutushihnat - Vie radalle lähteneen koiran talutushihnan (häiritsemättä kilpailijaa ja koiraa) lähdöstä maaliin siellä varattuun paikkaan (esim. laatikko tai ämpäri). tulostaulu - Tulostaululla työskentelevä henkilö merkitsee taululle tulokset käsin. Tulokset hän kuulee kuulutuksesta. - Hän toimittaa lopulliset tulokset pöytäkirjanpitäjältä tulostaululle luokan jälkeen. tuomarin sihteeri - Hän merkitsee arvostelulipukkeeseen ihanneajan ja kilpailijan suoritusajan. - Hän kirjaa lipukkeeseen tuomarin näyttämät virheet. - Tuomarin sihteeriä ei saa häiritä silloin, kun radalla on koirakko tekemässä suoritustaan! Y ylitoimitsija - Hän on yhteyshenkilö tuomarin ja kilpailijoiden välillä. - Hän hoitaa palkintojen jaon. - Hän pitää huolen, että kaikilla työtehtävillä on tekijä ja sijoittaa tarvittaessa henkilöitä paikkoihin, joista työntekijä puuttuu. - Varautuu kaikenlaisten kriisitilanteiden hoitamiseen. Sini Oinonen, Juha ja Riikka Ruokonen