LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA"

Transkriptio

1 JAKOBSTADSNEJDENS KENNELFÖRENING R.F / AGILITYSEKTION PIETARSAARENSEUDUN KENNELSEURA R.Y. / AGILITYJAOSTO LASTEN, JUNIOREIDEN, SENIOREIDEN ja PARA- AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAAREN TELLUS-HALLISSA Kiitämme ilmoittautumisestasi Pietarsaaressa la 4.8. ja su 5.8. järjestettäviin JSP- SM-kilpailuihin. Arvostelevina tuomareina toimivat Arto Laitinen ja Riikka Kankainen. Tarkempi tuomarijako selviää aikataulusta. Johtavana ylituomarina toimii Salme Mujunen. Kisapaikka: Kilpailut pidetään keinotekonurmella maapohjahalli Telluksessa (osoite: Pietarinpuistikko 6, Pietarsaari). Hallin lämpötila on noin C. Kilpailukehiä tulee olemaan kaksi. Järjestävä seura, JKF-PKS toivoo, että kaikki kilpailijat noudattavat Tellus-hallin sääntöjä. Näin voimme myös tulevaisuudessa järjestää kilpailuja hallissa. - Muistakaa että kisat pidetään yleisellä liikuntapaikalla, keskellä kaupunkia. Eli on todella tärkeätä, että halli ja sen ympäristö pidetään siistinä. Siivoathan koirasi jätökset, sekä sisätiloissa, että ulkona. - Ulkoiluta koirasi niin, ettei vahinkoja satu hallissa. Mahdollisen vahingon kuitenkin sattuessa merkitse se värillisellä lapulla, jonka saat ilmoittautuessasi. Tämän avulla tiedämme tarkasti, missä pitää siivota. Hallissa kiertää siivouspartio jonka voitte kutsua paikalle ja joka auttaa siivoamisessa. - Koirien ulkoilutus onnistuu hallin takana mutta huomioikaa, että hallin vieressä sijaitsevalle keinonurmikentälle ei saa mennä koirien kanssa. Hallin takana on myös frisbeerata joten huomioikaa tämä kun liikutte hallin takana sijaitsevalla viheralueella ja pururadalla. - Koirien häkit sijoitetaan niille osoitetulle alueelle hallin juoksuradoilla. Alueen läheisyydessä on ovia ulkoilualueelle. Juoksunartuille varataan oma alue. On myös mahdollista pystyttää päivätelttoja karttaan merkityille alueille. Hallin takana teltat laitettava kuitenkin riviin lähelle seinää frisbeeradan takia.

2 - Mikäli pystytätte päiväteltan muistakaa ottaa mahdollista ruohikkopalovaaraa huomioon ja telttojen väliin on jätettävä riittävästi tilaa. - Tekonurmikentälle ei saa laittaa tuoleja, joissa on teräviä jalkoja tai jalkojen alle on laitettava alustaa suojaavia levyjä. Metallitappiset kengät eivät ole sallittuja. - Tekonurmikentälle ei saa viedä ruokia/juomia - Sosiaalitiloihin ei saa viedä koiria. INVA-WC löytyy sosiaalitiloissa. - Halliin pääsee vain kisaavat koirat. Mikäli mukananne on myös ei-kisaavia koiria, saatte ottaa ne sisälle halliin. - Tupakointi hallissa on kielletty. Ilmoittautuminen: Ilmoittautumispiste avataan perjantaina klo. 18:30 19:30, lauantaina klo. 07:30 ja klo. 18:30 19:30 sekä sunnuntaina klo. 7:00. Ota mukaan kilpailukirja, mittaus-, rekisteri- ja rokotustodistukset. Rokotukset tarkistetaan pistokokein. Kilpailukirjat kerätään normaalin kisan tapaan. Mikäli koiran nimen perässä on * (tähti) merkki, niin muista tuoda maksukuitti. Valmistaudu todistamaan lisenssisi voimassaolo sitä pyydettäessä sekä antamaan lisenssinumerosi = sportti-id. Tarvittaessa tarkastetaan kilpailupaikalla vaaditut yhteiset tulokset (esim. Koiranet, kilpailukirja, kännykkäkuva tuloslistoista) ja ikä (esim. KELA- tai ajokortti). Rokotukset, tunnistusmerkinnät ja antidoping-säännöt Suomen Kennelliiton ohjeiden mukaan. Ajankohtaista tietoa osoitteessa Yleisiä ohjeita: Lähtölistat julkaistaan osoitteessa ja ovat vain nähtävissä kisapaikalla. Kilpailijoilla on käytössä numeroliivit ja numeroliivin on oltava näkyvissä koirakon suorittaessa rataa kilpakehässä. Numeroliivit palautetaan kilpailun jälkeen. Kadonneesta tai rikkoontuneesta liivistä peritään kilpailijalta 20 euron maksu. Numeroliivit ovat käytössä seuraavana viikonloppuna PM-kisoissa joten on todella tärkeätä että muistatte palauttaa liivit. Juoksunarttujen on käytettävä juoksusuojaa ja merkkinä juoksusta punaista nauhaa hihnassa koko ajan hallissa olleessaan. Juoksusuojan saa poistaa ennen kuin siirtyy lähtöalueelle ja se laitetaan takaisin maalialueella. Ilmoita koirasi juoksusta ilmoittautumispisteessä. Näin muut kilpailijat osaavat huomioida asian. Omistaja voi halutessaan ottaa mukaansa oman maton lähtöalueelle, muutoin käytetään järjestäjän mattoa. Juoksunartut starttaavat omalla lähtövuorollaan.

3 Poisjäännit ilmoitetaan vastaavalle koetoimitsijalle: Anders Virtanen puhelin (tekstiviesti riittää). Kisamaksun palautukseen oikeutettavat todistukset tulee postittaa ositteeseen: Marica Kjötar-Virtanen, Juutintie 33, Pietarsaari (viim. ). puhelin Ajo-ohjeet ja pysäköinti: osoite: Pietarinpuistikko 6, Pietarsaari Etelästä E8 pitkin: Käännytte Pännäisissä Pietarsaaren suuntaan. Ajatte 8 km kunnes tulee risteys jossa käännytte vasemmalle sataman, Alholman ja Fäbodan suuntaan (Länsiväylä). Ajatte Länsiväylää pitkin ja toisissa liikennevaloissa käännytte oikealle Pietarinpuistikolle, Alholman ja keskustaan suuntaan. Tellushalli löytyy parin korttelin päässä puistikon vasemmalla puolella. Pohjoisesta E8 pitkin: Helpoin tapa löytää kisapaikalle on ohittaa ensimmäinen Pietarsaareen johtava liittymä ja ajaa 4,4 km kunnes tulee seuraava liittymä Pietarsaareen. Tästä liittymästä käännytte oikealle Pietarsaaren suuntaan. Sen jälkeen ajo-ohjeet ovat samat kuin etelästä E8 pitkin saapuville. Idästä Jyväskylän suunnasta (tiet ): Helpoin tapa löytää kisapaikalle on kääntyä Edsevössä E8:lle Vaasan suuntaan ja ajaa 4,4 km jolloin vastaan tulee liittymä Pietarsaaren suuntaan. Sen jälkeen ajo-ohjeet ovat samat kuin etelästä E8 pitkin saapuville. Hallin eteen mahtuu rajoitettu määrä autoja. Hallin ohi kulkevan puistikon toisella puolella sijaitsee ammattikoulu jonka pihalle saa pysäköidä. Suoraan hallin vieressä sijaitsevan urheilutalon / uimahallin eteen ei saa pysäköidä. Katujen varret ovat käytettävissä pysäköimiseen, tämä koskee myös vinopysäköintiä urheilutalon / uimahallin edessä. Inva-paikkoja varattu pysäköintialueella lähelle hallin pääovea (lauantaina klo.13 alkaen) tai hallin päädyssä koko lauantai päivän (katso karttaa)

4 Kisapaikka

5 Aikataulut: LAUANTAI HYPPYRATA / Kenttä 1 AGILITYRATA / Kenttä 2 Klo Luokka Numero Tuomari Klo Luokka Numero Tuomari 09: v. (kaikki) 1-20 Riikka Kankainen 11: v. (kaikki) 1-20 Arto Laitinen 09:45 (XS + S) Riikka Kankainen 12:30 (XS + S) Arto Laitinen 10:20 (M) Riikka Kankainen 13:05 (M) Arto Laitinen 11:00 (SL + L) Riikka Kankainen 13:45 (SL + L) Arto Laitinen Palkintojenjako 15:15 Para-agility (kaikki) Riikka Kankainen 16:45 Para-agility (kaikki) Arto Laitinen Palkintojenjako n. klo.18:45 SUNNUNTAI HYPPYRATA / Kenttä 1 AGILITYRATA / Kenttä 2 Klo Luokka Numero Tuomari Klo Luokka Numero Tuomari 08:00 (XS + S) Arto Laitinen 09:40 (XS + S) Riikka Kankainen 11:50 13:20 16:30 Palkintojenjako (M) Arto Laitinen 13: v. (kaikki) Arto Laitinen 15:25 Palkintojenjako (SL) Arto Laitinen 18:35 (M) Riikka Kankainen 65+ v. (kaikki) Riikka Kankainen (SL) Riikka Kankainen 17:15 (L) Arto Laitinen 19:20 Palkintojenjako n. klo.21:00 (M) Arto Laitinen

6 KIITOS yhteistyöstänne! Buffé Buffetti Auki molempina päivinä Öppet båda dagarna!

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin 2-3.9.2017 Kilpailupaikka on kivituhkapohjainen aidattu kenttä. Virallinen osoite on Oikotie 42, 92160 Saloinen. Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi

Lisätiedot

Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa KSTK:n järjestämiin agilitykilpailuihin 1.-2.9.2018 Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 9.00. Seuraavalla sivulla näet arvioidun aikataulun. Ilmoittaudu paikalla viimeistään puoli tuntia

Lisätiedot

Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi

Tervetuloa. kilpailemaan Valkeakoskelle Teboil Pirkanhovi Tervetuloa kilpailemaan Valkeakoskelle 13.-14.5.2017 Kisat järjestetään Korkeakankaan hiihtokeskuksen hiekkakentällä osoite: Veikko Hakulisentie 110 Valkeakoski Valkeakoski- Pirkkala Lielahti Teboil Pirkanhovi

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2018

TERVETULOA AGIPITSIIN 2018 TERVETULOA AGIPITSIIN 2018 Kilpailupaikka https://www.google.fi/maps/place/pulttivahe+2,+26100+rauma/@61.1432599,21.547948, 17z/data=!4m5!3m4!1s0x46897dd0e705f28d:0x10b2ce85f72d5587!8m2!3d61.1440595!4d

Lisätiedot

Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina 1,2-luokat

Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina 1,2-luokat KILPAILUKUTSU Agilitykisat ja piirinmestaruusmittelöt 13.9-14.9.2014 Joensuussa TERVETULOA! Tuomarit Jari Tienhaara, lauantaina 1,2- luokka, sunnuntaina 3-luokka Anne Savioja, lauantaina 3-luokka, sunnuntaina

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan ! Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).

Lisätiedot

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin!

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin! TERVETULOA n järjestämiin Agilitykilpailuihin! Kisat järjestetään 3-4.2.2018 TamSK Koiraurheilukeskuksessa (Luhtaantie 58, 33560 Tampere). Tuomarina toimii Sami Topra. Muutamia ohjeita kisapaikalla: Parkkipaikkoja

Lisätiedot

TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE!

TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE! TERVETULOA ARCTIC AGILITY TEAM ry:n JÄRJESTÄMIIN AGILITYKILPAILUIHIN JA JSP2016 SM-KILPAILUIHIN KEMINMAALLE! Kiitos ilmoittautumisestasi 29.-31.7.2016 Keminmaalla järjestettäviin agilitykilpailuihin ja

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2016

TERVETULOA AGIPITSIIN 2016 TERVETULO GIPITSIIN 2016 Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 23.-31.7.2016 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LUNTIN J SUNNUNTIN JOK TSOLUOKN PRS OHJJN PITSISU PLKITN UPEIN PLKINNOIN. Kannattaa siis

Lisätiedot

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Tervetuloa Nokialle! Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina Tervetuloa Nokialle! Nokian Palveuskoiraharrastajat ry 9.-10.9.2017 Konstintie 20, Nokia Kiitos ilmoittautumisestasi syksyn agilitykilpailuun! Tuomareina toimii: Esa Muotka lauantaina ja Kari Jalonen sunnuntaina

Lisätiedot

Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011

Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011 Tervetuloa agilityn Suomen mestaruuskilpailuihin 18.-19.6.2011 Tervetuloa kilpailemaan agilityn SM-kilpailuihin 2011 Nastolan urheilukeskukseen. Viikonlopun aikana nähdään yhteensä 1853 starttia. Kilpailut

Lisätiedot

TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN

TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN TERVETULOA JANKK:N AGILITYKILPAILUIHIN 16.-17.2.2019 Kiitos ilmoittautumisestasi Janakkalan agilitykilpailuihin. Tuomareinamme toimivat Reetta Pirttikoski ja Jessi Landen. 1. YHTEYSTIEDOT Kisaviikonlopun

Lisätiedot

TERVETULOA Tampereen Seudun Koirakerhon järjestämiin agilitykilpailuihin!

TERVETULOA Tampereen Seudun Koirakerhon järjestämiin agilitykilpailuihin! TERVETULOA n järjestämiin agilitykilpailuihin! Kisat järjestetään 6.-7.4.2019 TamSK Koiraurheilukeskuksessa (Luhtaantie 58, 33560 Tampere). Tuomareina toimivat Hilpi Yli-Jaskari ja Esa Muotka. Pysäköi

Lisätiedot

Tervetuloa Rukan Roihuralleihin Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen!

Tervetuloa Rukan Roihuralleihin Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen! Tervetuloa Rukan Roihuralleihin 8.-10.9.2017 Suomen monipuolisimman matkailukeskuksen sydämeen! Viralliset agilitykilpailut Rukan Roihurallit pidetään Rukan Hiihtostadionilla (osoitteessa Hiihtostadionintie

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen !

Tervetuloa Varkauteen ! Tervetuloa Varkauteen 7.-8.5.16! La 1-2 lk, su 3-lk Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka). Tuomariksi saapuu Anne Savioja.

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 11.-12.5.2013 Viikonloppuna tuomareina toimivat Henri Luomala ja Heidi Viitaniemi, sekä sunnuntaina tuomariharjoittelijana Jari

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 6.-7.7.2019 Viikonlopun tuomareina toimivat Johanna Wüthrich ja Riikka Kankainen, tarkemmat tuomarijaot löydät aikatauluista.

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015

GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 GRAAFINEN OHJEISTO Tampereen Seudun Koirakerho ry 5.5.2015 LOGON MUODOT Positiivi Negatiivi LOGO Tampereen Seudun Koirakerho ry:n logon muodostavat koiranpääkuvitus sekä kuvaa kiertävä teksti Tampereen

Lisätiedot

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin

Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin Tervetuloa Tampereen Koiraurheilijat ry:n järjestämiin agilitykilpailuihin 20.-22.7.2018 Viikonlopun tuomareina toimii Henri Luomala ja Harri Huittinen, tarkemmat tuomarijaot löydät alla olevasta aikataulusta.

Lisätiedot

Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk

Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen. Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3. Sunnuntaina minit ja medit3 sekä 2lk Agilityä lyhtyjen loisteessa! Tuomarina: Anders Virtanen Lauantai-illan hämärtyessä 1lk ja maksit3 3.-4.9.2016 Tervetuloa Nokialle kesäkauden päättäviin agilitykisoihin. Muista ottaa mukaan kilpailukirja

Lisätiedot

Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin Tervetuloa Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 23.-24.6.2017 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla

Lisätiedot

Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013

Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013 Agilityn suomenmestaruuskilpailut Kirkkonummella 15. 16.6.2013 Tervetuloa vuoden 2013 agilityn SM kilpailuihin Kirkkonummen keskusurheilukentälle! Viikonlopun aikana nähdään ennätys määrä startteja yli

Lisätiedot

TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN!

TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN! TERVETULOA AGILITYN SM-KILPAILUIHIN OULUUN! Viikonlopun aikana nähdään yli 2400 starttia. Perjantaina 12.6.2015 kilpaillaan 3-luokan kilpailut, joihin on ilmoittautunut huikeat 854 koirakkoa. Lauantain

Lisätiedot

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin

Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin. Jussin Juoksut agilitykilpailuihin Tervetuloa Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n järjestämiin Jussin Juoksut agilitykilpailuihin 24.-25.6.2016 Olet ilmoittautunut Jussin Juoksut agilitykilpailuihin. Kisat pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla

Lisätiedot

WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE

WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE WALAT KEVÄTKISAT KISAKIRJE 26.-27.5.2018 Korkeakankaan hiihtokeskuksen kenttä, Veikko Hakulisen tie 110 Valkeakoski Tuomarit : Petteri Kerminen Marja Lahikainen Vastaava koetoimitsija: Kristina Jokio 0504667885

Lisätiedot

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin 7.-8.10.2017 Kilpailupaikan osoite: Rauhalantie 50, Mäntsälä www.uvu.fi/sm2017 AIKATAULU LAUANTAI Kilpailutoimisto aukeaa kello 7:30

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit!

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle ! Paras ysäriasu palkitaan jälleen! Huom! Taustamusiikkina legendaarisimmat ysärihitit! Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle 25.-26.5.2019! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Viikonlopun tuomarina toimii Anne Viitanen. Luokkajärjestys lauantaille 1ABC ja 3CBA (SL,L).

Lisätiedot

Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta!

Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta! Tervetuloa TSAUn järjestämään PM-kisaviikonloppuun 12. - 14. elokuuta Turun Seudun Agilityurheilijat ry. järjestää Pohjoismaiden Mestaruuskisojen yhteydessä useita startteja kaikille luokille. Kisaviikonloppu

Lisätiedot

5.6.2016 NPKH LOVE 90`S

5.6.2016 NPKH LOVE 90`S Tuomareina: Reetta Pirttikoski ja Henri Luomala Reetta tuomaroi min + med AB ja Henri mini+ med C sekä max ABC 5.6.2016 NPKH LOVE 90`S Tervetuloa Nokialle vuosituhannen päheimpiin agilitykisoihin. Muista

Lisätiedot

KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta 16.2.2014

KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta 16.2.2014 KILPAILEMAAN! ATT:n kilpailutoimikunta 16.2.2014 Sisältö ohjaajan ja koiran kisakelpoisuus/valmius rekisteritodistus, rokotukset, tunnistusmerkintä lisenssi ja SAGIn Intranet kisoihin ilmoittautuminen,

Lisätiedot

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina !

Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina ! Tervetuloa agilitykisoihin Nokialle sunnuntaina 3.6.2018! Kiitos ilmoittautumisestasi ysäriteemaisiin agilitykisoihimme. Päivän tuomareina toimivat Marko Mäkelä ja Sari Mikkilä. Marko tuomaroi ykkös ja

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai 16.07.2017 klo 10.00 TÄYNNÄ! ILMOITTAUTUMINEN MÖLLI ALOLUOKKAAN Koirakoulu Taitoa Tassuihin järjestää yhteistyössä Etelä-Suomen

Lisätiedot

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Dobermann Erikoisnäyttely 28.7.2019 Kiipula Finland KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Arvostelu alkaa klo 10.00 Pentuja 4 Urospennut 5-7kk Urospennut 7- alle 9kk Paras urospentu Narttupennut 5-7kk

Lisätiedot

Rullahiihdon SM Sotkamo Vuokattisport Club JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sprintti P 24.8 ja väliaikalähtö V 25.8

Rullahiihdon SM Sotkamo Vuokattisport Club JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sprintti P 24.8 ja väliaikalähtö V 25.8 Rullahiihdon SM Sotkamo Vuokattisport Club 24.-25.8 JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sprintti P 24.8 ja väliaikalähtö V 25.8 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Osallistujien toteaminen (nimilista kiertämään) 3.

Lisätiedot

Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015

Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015 Talkoolaisten tehtävät agilitykilpailussa 16.-17.5.2015 ILMOITTAUTUMISPISTE ottavat vastaan kilpailukirjat ja laittavat ne oikeisiin laatikoihin tarkastavat kirjojen oikeellisuuden (esim. vanha kirja tulee

Lisätiedot

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit Aika 3- Paikka Ruskeasuon Palloiluhalli, Ratsastie 10, Helsinki Aikataulu Lauantai klo 08:45-10.15 Ilmoittautuminen kilpailupaikalla Ruskeasuo 09:00-10.15 Lääkärintarkastus ja punnitus 09:00-10.15 Tuomareiden

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti Kilpailuohjeet KILPAILUOHJELMA PERJANTAI 3.8.2018 Kilparata auki koko päivän LAUANTAI 4.8.2018 (aikataulu on alustava) MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti,

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP

TEKNINEN OPAS. Bioracer Evoc GP TEKNINEN OPAS Bioracer Evoc GP 13.5.2017 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Kilpailun organisaatio 3.Ohjeita kilpailijoille 3.1. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut 3.2. Kilpailuluokat 3.3. Kilpailukanslia

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä

XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä XXVII Perinteiset Syysmaastot 2017 Yleistä Koepaikkana toimii Hailuodon hiekkarannat. Kilpailutoimisto löytyy osoitteesta: Luotsihotelli, Marjaniementie 783, Hailuoto. Varsinainen rata-alue löytyy läheltä

Lisätiedot

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008 Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008 Ylituomari: Koetoimitsija: Koemaksu: Osanottomäärä: Tiedustelut: Ilmoittautumiset: Eila Kuusinen Erkki Mäkelä 15:- / koira SHS:n tilille 471220-219755,

Lisätiedot

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1.

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1. TERVETULOA PAIMIOON! Olet ilmoittautunut Paimiossa 03.-06.08.2016 pidettäviin Palveluskoirien SM-kisoihin. Kokeesta vastaava tuomari on Harri Laajajärvi ja toisena ylituomarina toimii Mika Laaksonen. Kilpailukeskus

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2013 Voimassa 1.5.2014 lähtien 1 RALLY-TOKON KILPAILUSÄÄNTÖ A. RALLY-TOKOKILPAILUN SÄÄNNÖT... 2 1. RALLY-TOKOKILPAILUJEN TARKOITUS...

Lisätiedot

LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE. Lievestuore

LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE. Lievestuore LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE Lievestuore www.lmm.fi HYVÄT KILPAILIJAT Tervetuloa Laukaan Lievestuoreelle, Keski-Suomeen, ajamaan SM rallisprintkilpailua. Kilpailu on samalla Keski-Suomen aluemestaruussarjan

Lisätiedot

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539

Lisätiedot

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina

Lisätiedot

Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari 2015. Kisatoimisto ajan tasalle

Suomen Agilityliitto. Seuratoimija seminaari 2015. Kisatoimisto ajan tasalle Suomen Agilityliitto Seuratoimija seminaari 2015 Kisatoimisto ajan tasalle Petteri Kerminen Muutoksia ja huomioita Ennen kisoja - Kisa-anomukset - Kisapaikan varmistus - Tuomari(t), varmista ja vahvista:

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT

TEKNINEN OPAS PORKKA-SM-KORTTELIT 1 Paikka: Huurretie13, 33470 Ylöjärvi Aika: 21.8.2016 PORKKA-SM-korttelit klo 14: Elite, M-18, Naiset, N-18 SUP-Juniorikorttelit klo 11: M/N10- M/N16 1. Ilmoittautuminen ja osanottomaksu Porkka SM-kortteliin

Lisätiedot

UPLAKE Teivon Ravikeskuksessa KISAKIRJE UPLAKE 2017 Ylöjärvi

UPLAKE Teivon Ravikeskuksessa KISAKIRJE UPLAKE 2017 Ylöjärvi UPLAKE 2017 Teivon Ravikeskuksessa 26.-28.5.2017 Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2017 Uplakeen. Tässä sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut ja muuta tärkeää tietoa tapahtumasta.

Lisätiedot

Tervetuloa errkkariin!

Tervetuloa errkkariin! Tervetuloa errkkariin! Ohessa on näyttelymme arvioitu arvosteluaikataulu koiramäärineen sekä ilmoittamanne koiran numerolappu. Rokotustodistusten tarkistus alkaa klo 8:00. Koirien tulee saapua näyttelypaikalle

Lisätiedot

Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla!

Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla! KILPAILIJAOHJE Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla! Alkuperäisistä säännöistä poiketen kilpailukeskuksen

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKUVAUKSET

TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKUVAUKSET 1(7) TOIMIHENKILÖIDEN TEHTÄVÄKUVAUKSET YLEISTÄ Kisapaikan osoite: Kirkkonummen keskusurheilupuisto, Vanha Rantatie 8, Kirkkonummi Tekonurmen omistaa Kirkkonummen kunta ja sääntöjen mukaan tekonurmikentällä

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018

KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018 KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018 2.-4.2.2018 Alavieskan Lumikurussa (osoite: Lumikuruntie 155, 85200 Alavieska) OHJELMA JA AIKATAULU 1. Kilpailupäivä pe 2.2.2018 12:00 Kisakanslia avautuu 15:00

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu

Lisätiedot

KILPAILIJAINFO HONG KONG -HANKIRALLI 26.-27.02.2005. Kilpailupäivän aikataulu

KILPAILIJAINFO HONG KONG -HANKIRALLI 26.-27.02.2005. Kilpailupäivän aikataulu KILPAILIJAINFO HONG KONG -HANKIRALLI 26.-27.02.2005 Kilpailupäivän aikataulu 26.02.2005 klo 07.00 Tuomariston 1. kokous 07.30 Kilpailutoimisto avataan 07.30 Kilpailupapereiden tarkastus alkaa kilpailutoimistossa

Lisätiedot

Kilpailunjohdon tervehdys

Kilpailunjohdon tervehdys Kilpailunjohdon tervehdys Hyvä EPUA Drifting SM -kilpailun osanottaja Taas on se aika vuodesta, kun kilpailu viedään keskelle kaupunkia. Valitettavasti tämä on viimeinen kerta, kun EPUA Drifting toteutetaan

Lisätiedot

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina 10.07.2016 ilmoittautuminen yhteen starttiin Uusien toimitilojemme kunniaksi järjestämme avajaisissa agilityn epikset. Epiksissä kisataan 7 eri luokassa. Tässä ilmoittautumisessa

Lisätiedot

www.tanssikisat2012.com

www.tanssikisat2012.com KILPAILUKUTSU Järjestävä seura Rock n Roll Dance Club Comets Kilpailun nimi Rock n Swing-tanssien Suomen mestaruuskilpailut 2012. Boogie Woogien, Rock n Rollin, Buggin ja Lindy Hopin Suomen mestaruuskilpailut.

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Metsä-Multia rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 2.-3.7.2016

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 2.-3.7.2016 Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 2.-3.7.2016 Turun Seudun Agilityurheilijat ry järjestää maajoukkuekarsinnat Liedossa Royal Canin Areenalla 2.-3.7.2016. Kilpailu käydään lauantaina

Lisätiedot

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut.

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut. TUL:n joukkuevoimistelun vapaasarjojen mestaruuskilpailut sekä avoimet kilpailut yli 12- vuotiaiden kilpa- ja mestaruussarjoissa 2.- 3.5.2015 Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa kilpailemaan Kotkaan!

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO BLACK EAGLE TAEKWON-DO

SUOMEN ITF TAEKWON-DO BLACK EAGLE TAEKWON-DO SUOMEN ITF TAEKWON-DO ja BLACK EAGLE TAEKWON-DO JÄRJESTÄVÄT SM & HELMICUP -KILPAILUT 2017 Tervetuloa! KILPAILIJAT Senioreiden SM-kilpailut ovat avoimet kaikille Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenille, jotka

Lisätiedot

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki 31.8.2013 Tervetuloa kauden päätökseen, Honkajoella järjestettävään SM Rallicrossin finaaliin. Rata-alue sijaitsee Honkajoella osoitteessa Vanha maantie 237 (kts.

Lisätiedot

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith,

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Valonnopeudella Oy, Vihdin kunta, Westsidediscs Aikataulu: Perjantai

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

Nuorten SM-sprintti & KLL

Nuorten SM-sprintti & KLL Nro 145 Ranking P Nuorten SM-sprintti & KLL FIS Nuorten SM-sprintti - KLL - St1-cup - Nuorten cup 23.-24.2.2013 Pyhäjärven Honkavuorella Kilpailukeskuksen sijainti Kilpailukeskus sijaitsee aivan nelostien

Lisätiedot

Kotkan FK-rata, Kotkan moottoriurheilukeskus, Lentokentäntie 269, Kotka.

Kotkan FK-rata, Kotkan moottoriurheilukeskus, Lentokentäntie 269, Kotka. KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT ALUEMESTARUUS KILPAILU 8.-9.9.2018 AKK:n lupanumero / /2018 Kilpailun nimi Karting Aluemestaruus Kilpailu Päivämäärä 8. 9.9.2018 Kilpailun arvo Karting Aluemestaruus Kilpailun

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät

Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät 8-9.10.2016 Lappalaiskoirat ry:n syyspäivät 8-9.10.2016 Hyvä TOKO kilpailija ja näytteilleasettaja! Tervetuloa Lappalaiskoirat ry:n syyspäiville Tornioon, Peräpohjolan opistolle

Lisätiedot

Sivu 1 / 16 SM Jurvan Voima Kurikan kaupunki Jurvan Urheilijat

Sivu 1 / 16 SM Jurvan Voima Kurikan kaupunki Jurvan Urheilijat 10.6.2019 Sivu 1 / 16 SM 2019 10.6.2019 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo 1 Organisaatio... 3 1.1 Tuomarineuvosto ja tuomarit... 3 2 Kilpailukeskus... 4 2.1 Pysäköinti... 7 3 Säännöt... 8 3.1 Ilmoittautuminen...

Lisätiedot

TERVETULOA LAPPEENRANTAAN AGILITYN SM-KILPAILUIHIN 2017

TERVETULOA LAPPEENRANTAAN AGILITYN SM-KILPAILUIHIN 2017 TERVETULOA LAPPEENRANTAAN AGILITYN SM-KILPAILUIHIN 2017 16.6.2017 AGILITYKILPAILUT 3-LUOKILLE 17. 18.6.2017 AGILITYN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Perjantaina 16.6 järjestetään kolmosluokan kilpailut, lauantaina

Lisätiedot

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun

Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 1 Tervetuloa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuun 1 2.7.2017. Maajoukkuekarsinnat ovat Liedossa Royal Canin Areenalla 1.-2.7.2017. Tapahtuman järjestää Turun Seudun Agilityurheilijat ry. Kilpailu

Lisätiedot

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden

Lisätiedot

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y.

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y. Suomen maskeeraajat ry Heidi Kjellman Eerikinkatu 22 B 31 00100 Helsinki Tervehdys! Suomen maskeeraajat ry kutsuu taas teidät osallistumaan vuosittaisiin maskeerauksen SM-kilpailuihin. Tässä seuraa infopaketti

Lisätiedot

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA! Pirkkala ry järjestää 29.10.2016 TAEKWON-DO -KILPAILUT PIRKKALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE

MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE KÄLVIÄN TARMO 100 VUOTTA. MAANTIEPYÖRÄILYN ISM-KILPAILUT 18.-19.7.2009 KILPAILUOHJE PÄIVÄYS: 15.07.2009/TAPIO RAUMA YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä, kilpailun järjestäjän ohjeita

Lisätiedot

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin Pori International Swimming Classic 25.-26.5.2019 Porin uimaseura kutsuu liittosi tai seurasi ensimmäiseen Pori International Swimming Classic

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016

90 cm, Prix de Keravan Ratsastuskoulu, ESRA:n aluemestaruus. Klo Koulukoe, Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma (rata B) 2016 KILPAILIJATIEDOTE JA AIKATAULU Sunnuntai 10.9.2017 Luokka 1 3-taso 105 cm, Prix de Keravan Ratsastusseura ry Avoin kaikille (160, 120, 100, 80 ) Klo 11.30-13.30 Koulukoe, FEI:n kenttäkilpailuohjelma 1*

Lisätiedot

Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2011 Agirotuun!

Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2011 Agirotuun! Kiitos ilmoittautumisestasi ja tervetuloa vuoden 2011 Agirotuun! Tässä on sinulle kilpailuvahvistus, ajo-ohjeet, aikataulut ja muuta tärkeää tietoa tapahtumasta. TARKISTA ILMOITTAUTUMISTIETOSI Jos havaitset

Lisätiedot

POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT.

POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT. POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU 1.7.2017 ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan UrheiluAutoilijat Ry. Järjestää Pohjanmaan Tasanopeusajo

Lisätiedot

Masters PM-KILPAILUT

Masters PM-KILPAILUT Masters PM-KILPAILUT 30.-31.07.2011 Sipoo - Suomi KILPAILUMÄÄRÄYKSET 1. KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja Pohjoismaiden Pyöräilyliiton kilpailusääntöjä sekä

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY JÄRJESTÄÄ SM-VIIKON YHTEYDESSÄ: ITF TAEKWON-DON SUOMI100 CUP AIKUISTEN BLACK BELT CUP JUNIORIEN BLACK BELT CUP

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY JÄRJESTÄÄ SM-VIIKON YHTEYDESSÄ: ITF TAEKWON-DON SUOMI100 CUP AIKUISTEN BLACK BELT CUP JUNIORIEN BLACK BELT CUP SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY JÄRJESTÄÄ SM-VIIKON YHTEYDESSÄ: ITF TAEKWON-DON SUOMI100 CUP 9.7.2017 AIKUISTEN BLACK BELT CUP JUNIORIEN BLACK BELT CUP Tervetuloa! SM-VIIKKO SM-viikko on monilajinen tapahtumakonsepti,

Lisätiedot

Kultaistennoutajien ERIKOISNÄYTTELY , Kirkkonummi

Kultaistennoutajien ERIKOISNÄYTTELY , Kirkkonummi Kultaistennoutajien ERIKOISNÄYTTELY 7.9.2019, Kirkkonummi Specialty Show for Golden Retrievers Näyttelyn järjestää / Show is organised by: Järjestäjä: Tervetuloa kultaistennoutajien erikoisnäyttelyyn!

Lisätiedot