SENIORIKUULUMISIA 3/2013



Samankaltaiset tiedostot
SENIORIKUULUMISIA 3/2012

SENIORIKUULUMISIA 2/2012

SENIORIKUULUMISIA 2/2013

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina suljetaan klo torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

RIL-SENIORIT KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2013 YLEISTÄ

SENIORIKUULUMISIA EXTRA 3/2013

SENIORIKUULUMISIA 1/2013

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

SENIORIKUULUMISIA 1/2010

Hyvää ja menestyksekästä alkanutta vuotta!

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake:

SENIORIKUULUMISIA 4/2013

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

RIL-SENIORIT KERTOMUS RIL-SENIORIEN TOIMINNASTA VUONNA 2011 YLEISTÄ

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

SENIORIKYSELY 2013 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

LOIMAAN SEUTUKUNNAN PÖYTÄKIRJA 6/ (7) KEHITTÄMISKESKUS Hallitus

Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Salon Rally

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kari Sipilä. Hän kutsui Helena Soimakallion kokouksen sihteeriksi.

Tervetuloa vuosikokoukseen!

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Syysseminaari Helsingin Messukeskus

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

RIL-SENIORIT

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, klo Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting

L A T S I I N U E S N E E T I A T S U N N E K A R J Ä S E N T I E D O T E

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, Espoo

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Infokirje

KLUBIN SYYSKOKOUS UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET

Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenkysely 2015

KUUKAUDEN TAIDETEOS Markku Lukka Päivät eivät ole samanlaisia Öljyväri 2017

Keski-Uudenmaan kaupunki Yhdistymisselvityksen ohjausryhmä

Pöytäkirja 14/ (10)

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

Syksyn päätapahtuma lähestyy

Alue 2 aluefoorumi, Niittylounas

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

PÖYTÄKIRJA 2/

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

SYYSKOKOUS

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Juhlaseminaari loi uskoa tulevaisuuteen

Siirrettiin pöytäkirjan 6/2015 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Infokirje

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Klubin kevätkokous 15.3.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Pohjois-Viro

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Hyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

MLL:sta Teija Honni selvittää oman osuutensa em. projektin toteuttamisessa.

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa Alustava matkaohjelma:

Sääntömääräinen syyskokous

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Pöytäkirja on ollut nähtävänä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherranvirastossa klo 9-12

Marraskuun tapahtumat

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello

Transkriptio:

30.9.2013 RIL-Seniorit SENIORIKUULUMISIA 3/2013 Suomi ja RIL muutosten edessä Samana päivänä kuin tuli tieto Nokian matkapuhelinosan myynnistä, istui RILissä joukko hallituksen, tekniikkaryhmien, ikäryhmien ja toimiston edustajia miettimässä ympäristön muutosten vaikutusta järjestön tulevaan jäsenistöön ja yhdistyksen toimintaan. Keskeisiä ulkoisia muuttujia ovat Aalto-yliopiston koulutusmuutokset, tutkintojen kaksivaiheisuus sekä alan ammattilaisten uudet työnkuvat. Ulkomaisten opiskelijoiden lisääntyminen vaikuttaa myös RIL-jäsenyyden houkuttelevuuteen. Sisäisiä tekijöitä ovat jäsenistön rakenteen vähittäinen muutos: varsinaisten jäsenten lukumäärä on viime vuosina hiljalleen laskenut, seniorien ja nuorten jäsenten osuuden kasvaessa. Jäsenmäärän rakenteen muutoksella on vaikutukset RILin talouteen ja etuisuuksien tasaamisen vuoksi myös RIL-Senioreille harkitaan jäsenmaksua. On kaavailtu puolta varsinaisten jäsenten maksusta, tosin siihen sisällytettäisiin myös lehtimaksu, jonka suurin osa senioreista on tähän asti maksanut vapaaehtoisena. Sääntöjä muokatessa pyritään myös yleiskokousten sähköisen äänestyksen sekä etäosallistumisen mahdollisuudet huomioimaan. Jäsenistön kantaa tekeillä oleviin sääntömuutoksiin on tarkoitus kysyä lokakuun alkupuolella toteutettavalla sähköisellä jäsenkyselyllä, johon senioreidenkin toivon aktiivisesti osallistuvan. Syysterveisin Petri Janhunen Viime kuulumisten jälkeen tapahtunutta Tiistaina 27.8. kokoontui 44 senioria ja senioraa Ateneumin taidemuseoon kuuntelemaan johdantoluentoa ja tutustumaan Linnan aarteet näyttelyyn, joka esitteli taidetta Presidentin linnasta. Erityisen esittelyn saivat neljä teosta, joiden valinnasta presidenttien Koivisto, Ahtisaari, Halonen ja Niinistö puolisot kertoivat. Seniorit Viron kiertomatkalla 9.-12.9. Aurinkoisessa ja lämpimässä syyssäässä ryhmämme 52 senioria tutustuivat Türin,Viljandin ja Tarton kaupunkeihin, Rakveren keskiaikaiseen ritarilinnaan sekä Alatskivin, Vihulan, Palmsen ja Sagadin kartanoihin. Viljandissa saimme illallisen yhteydessä nauttia Tarton yliopiston Viljannin kulttuuriakatemian kolmen viulistin musisoinnista. Tarton Jaani-kirkossa oli paikalla senioriveljemme Kari Avellan kertomassa kirkon perustusten vaativista vahvistustöistä, joihin hän oli osallistunut. Erinomainen oppaamme kertoi matkan aikana paikkojen ja kartanoiden historiasta ja nykypäivästä. Peipsijärven rannalla ajoimme vanhauskoisten kylän läpi ja kuulimme asukkaiden perinteisestä elämäntavasta. Laivamatkoilla nautimme Viking XPRS:n maukkaan buffetin antimista.

2 Keskiviikkona 18.9. oli 55 senioria ja senioraa tutustumassa Mannerheim-museoon ja Cygnaeuksen Gallerian taideaarteisiin. Tihkusateessa osa ryhmästä jatkoi Cafe Ursulan tarjoiluja nauttimaan. Maanantaina 23.9. oli 62 senioria ja senioraa seuraamassa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä metsäpatruuna G.A. Serlachiuksesta kertovaa näytelmää Metsäperkele, jossa värikästä patruunaa esitti vakuuttavasti Pertti Sveholm. Syyskuun torstailounaalla 26.9. kertoi Kuntaliiton entinen tj. Jussi- Pekka Alanen näkemyksestään metropolialueen hallintovaihtoehdoista. Alanen totesi pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn kehittymisen edellyttävän mm. merkittävästi nykyistä laajempaa asuntorakentamista, jotta alueelle lähivuosikymmeninä tulevalle 200-250 000 asukkaalle saadaan halvemmat asunnot. Suuri osa tulijoista on maahanmuuttajia. Tähänastinen kehitys on ollut enemmän mietintöjä kuin tekoja. Kuntien päätöksenteko perustuu itsekkäisiin tavoitteisiin ja poliittisen kokonaisnäkemyksen omaavat päättäjät puuttuvat. Paikalla oli 72 kuulijaa. Tulevaa ohjelmaa RIL-Seniorien matka Irlantiin 30.9. 4.10. (avec). Matkalle on ilmoittautunut 34 henkilöä. Torstaina 10.10. ekskursio Suomen luontokeskus Haltiaan Nuuksiossa klo 14.00 16.00 (avec). Ohjelmassa on arkkitehtuuriltaan merkittävän kohteen ja sen rakentamisen esittely sekä opastettu tutustuminen keskuksen päänäyttelyyn. Näyttelykierros kestää n. 60 min ja sen aikana tutustumme monipuolisesti Suomen luontoon ja Suomen kansallispuistoihin eri vuodenaikoina. Bussikuljetus lähtee Kiasman pysäkiltä klo 13.00 ja Tapiolasta Kulttuurikeskuksen edestä klo 13.20. Lähtö paluumatkalle n. klo 16.00. Tiistaina 22.10. klo 19.00 Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Tsehovin Kirsikkapuisto (avec), jossa astuvat näyttämölle Jani Volanen, Tiina Weckström, Esko Salminen ja Ismo Kallio. Varatut liput ovat noudettavissa kaksi viikkoa ennen näytöstä RILin toimistolta. Lokakuun torstaiesitelmätilaisuus Suomalaisella Klubilla 24.10. klo 10.30. Esitelmän aihe on: "Meri hädässä - vieläkö ehdimme pelastaa Itämeren?" puhujana johtaja Marjukka Porvari, John Nurmisen Säätiö, Puhdas meri-hankkeet. Ilmoittautumiset Pirkolle 14.10. mennessä. Hernekeitto-pannarilounas maksetaan paikanpäällä, ilmoitathan jos et osallistu lounaalle. RIL-Seniorit ja RIL-Nuoret järjestävät perinteiseen tapaan yhdessä seminaarin, jonka aiheena on tänä vuonna Rakennusinsinööri yrittäjänä. Tapahtuma järjestetään torstaina 24.10. klo 17 alkaen SRV:n pääkonttorilla osoitteessa: Derby Business Park, Tarvonsalmenkatu 15, 02600 Espoo. Tilaisuudessa saamme kuulla neljä noin puolen tunnin puheenvuoroa, jotka lähestyvät aihetta eri suunnista:

3 - SRV:n tarinan kertoo varatoimitusjohtaja Timo Nieminen, SRV yhtiöt - Lamavuonna 1993 se alkoi- 20 vuotta suunnitteluyrittäjänä toimitusjohtaja Jari Siniranta, JS-Suunnittelu - Muutosten matka Tielaitoksesta rakennusurakoitsijaksi toimitusjohtaja Jukka Muhonen, Oteran Oy - Teekkarin motiivit start-up yrityksen perustamiselle tekniikan kandidaatti & arkkitehtiylioppilas Joni Virkki Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan rakennusinsinöörien yritystoiminnasta eri näkökulmista RIL-Senioreiden ja RIL-Nuorten yhteistyössä järjestämään seminaariin Puheiden jälkeen keskustelu jatkuu pienen purtavan ja palanpainikkeen äärellä, aina kello 20.30 asti. Ilmoittautumiset tapahtumakalenterin kautta tai Pirkolle viimeistään 17.10. RIL-Seniorien syyskokous pidetään keskiviikkona 30.10. klo 15 RT:n tiloissa (Unioninkatu 14) Kokouksen jälkeen iltapala. Ilmoittautumiset Pirkolle 23.10. mennessä. Tilat rajoittavat osallistujamäärän 60 henkeen. Syyskokouksen alussa toimitusjohtaja Tarmo Pipatti kertoo liiton ajankohtaisista kuulumisista. Kokouksen esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen. Puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Kokouksen työjärjestyksen toteaminen 4. Johtoryhmä vuonna 2014. Erovuorossa Petri Janhunen (2.kausi), Aarne Jutila (2.kausi), Heikki Koivisto (2.kausi), Risto Ylä-Rautio (2.kausi) Maijaliisa Kalliomäki (1.kausi), Leena Saviranta (1.kausi). 5. AK-ryhmä vuonna 2014 6. Historiaryhmä vuonna 2014 7. Vientikirjaprojektin tilanne 8. Toimintasuunnitelma 2014 9. Evästyskeskustelu 10. Muut asiat 11. Kokouksen päättäminen Keskiviikkona 6.11. klo 14.00 vierailemme Presidentinlinnan peruskorjaustyömaalla (solo). Kokoontumispaikka on linnan päävartioasema, osoite Mariankatu 1. Ilmoittautumiset Pirkolle 25.10. mennessä. Työmaa voi ottaa vastaan enintään 30 vierasta. Koska kiinnostuneiden määrä ylittänee tämän, mahdollisista peruutuksista pyydetään ilmoittamaan Pirkolle. Maanantaina 11.11. klo 19.00 Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä suurmusikaali Tohtori Zivago (avec). Rooleissa mm. Tuukka Leppänen, Anna-Maija Tuokko ja Esko Roine. Olemme varanneet 60 lippua. Ilmoittautumiset Pirkolle ja maksut 61 /lippu seniorien tilille viimeistään 8.10. Liput ovat noudettavissa kaksi viikkoa ennen näytöstä RILin toimistolta. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin sääntömääräinen syysliittokokous pidetään torstaina 14.11. alkaen klo 17.00 Helsingin

4 Messukeskuksessa, (Kongressisiiven sisäänkäynti Messuaukio 1, sali 216). Korkeita rakennuksia on suunnitteilla pääkaupunkiseudun ohella myös monissa muissa kaupungeissamme. Näistä trendeistä, projekteista ja niiden vaikutuksesta mm. kaupunkirakenteeseen kertoo Suomalaisen Klubin torstailounaalla 28.11. klo 10.30 SAFA:n puheenjohtaja Esko Rautiola. Ilmoittautumiset 22.11. mennessä Pirkolle. Hernekeitto-pannarilounas maksetaan paikan päällä, ilmoitathan, jos et osallistu lounaalle. Lauantaina 30.11. klo 14.00 jälleen Kansallisoopperassa koko perheen baletti Lumikuningatar. Tilatut ja maksetut liput on toimitettu osanottajille. Senioreiden (avec) tutustuminen Espoon musiikkiopisto EMO:on järjestetään 2.12. klo 17.45. Kokoontuminen Espoon kulttuurikeskuksen (Kulttuuriaukio, Tapiola) ala-aulassa. Opiston rehtori Paula Jordan esittelee oppilaitoksen toimintaa ja klo 19 alkaa Tapiolan Nuorten Sinfonikkojen konsertti Tapiolasalissa. Ohjelmassa on Tsaikovskin ensimmäinen sinfonia sekä sinivalkoista musiikkia, mm. Sibeliuksen kaksi humoreskia, solistina Rebecca Roozemann, 11 v. ja kapellimestarina Jan Söderblom. Ilmoittautumiset Pirkolle ja maksut 15 /henkilö seniorien tilille viiimeistään 25.11. Maksu sisältää kahvin ja konserttilipun. Perjantaina 13.12. klo 19.00 Kansallisoopperassa Giacomo Puccinin ooppera Turandot (avec). Tarunhohtoiseen Pekingiin sijoittuva, loisteliaasti soiva Turandot on Puccinin viimeinen mestariteos. Nimiosassa vierailee AnnLouice Lögdlund. Ilmoittautumiset Pirkolle ja maksut 66 / lippu seniorien tilille 22.10. mennessä. Liput on noudettavissa kaksi viikkoa ennen esitystä RILin toimistolta. Keskiviikkona 19.2.2014 Kansallisoopperassa Leos Janácekin läpimurto-ooppera Jenufa (avec), pääosassa Karita Mattila. Alustavat ilmoittautumiset 11.10. mennessä Pirkolle, lipun hinta on noin 94. Tarkemmat tiedot lokakuussa. lmoittautuminen tilaisuuksiin netin kautta, s-postilla pirkko.snellman@ril.fi tai puhelimitse 0207120605. Maksut RIL-Seniorien tilille FI50 80001710006074. Säännölliset tapaamiset (ei ilmoittautumista etukäteen) Seniorien kahvitilaisuudet jatkuvat Helsingissä Musiikkitalon kahviossa joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 14. Senioroiden kahvitilaisuudet Helsingissä jatkuvat joka kuukauden 1. ja 3. viikon keskiviikkona klo 12.30 ravintola Virgin Oil Co:ssa, Mannerheimintie 5.

5 Seniorien Ison Omenan Coffee Housen kahvitilaisuudet Espoossa jatkuvat joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 13.30. Pirkanmaan RIL-Seniorien kevätkauden viimeisen kokoontumisen aiheena 14.5. oli Tampereen keskustan kehittäminen, minkä pohjusti emeritus rakennustarkastaja Kalevi Lammi. Syksyn ensimmäisessä kokoontumisessa 17.9. tiemies Eero Karjaluoto piti esityksen "Tilaajatuottajamallista valtion ja kuntien infrarakentamisessa". Kuntien osalta tässä on kyse 1,5 miljardin markkinoista ja 20-30 prosentin kustannussäästöistä, mutta vain harvat kunnat ovat paneutuneet pontevasti toimintansa uudistuksiin. Syksyn toisessa kokoontumisessa ti 12.11. klo 12-14 Suomalaisella Klubilla Pirkanmaa kabinetissa kotimaan ja arabimaiden rakentaja Erkki Ahmaniemi pitää esityksen "Matkatöissä maailmalla". Lounais-Suomen seniorien kokoontumiset jatkuvat syyskaudella entiseen tapaan kuukauden viimeisenä tiistaina CafeArtissa klo 13.30. Pohjois-Suomen Rakentajasenioreilla on joka kuukauden toisena torstaina tapaaminen, jonka paikka ja aika ilmoitetaan Rakentajasenioreille kuukausittain erikseen.