Elinvoimaa metsistä hanke vaikuttavuuden arviointi, loppuraportointi. 2.12.2014 Jyri Makkonen. Kohderyhmähaastattelut. Hankkeen toteuttajat



Samankaltaiset tiedostot
Raakapuun kaupallinen hintaindeksi

Elinvoimaa metsistä -seminaari

Helpoin tapa myydä puuta. Metsätieto ja sähköiset palvelut -hankkeen lopputulosseminaari Aku Mäkelä, toimitusjohtaja, Suomen Puukauppa Oy 22.1.

Tavoitteet yrittäjyysosiolle

Metsävaratiedon hyödyntäminen yksityismetsätaloudessa. Päättäjien Metsäakatemian kurssi Ari Meriläinen Suomen metsäkeskus

Metsikkötietojen päivityskäytännöt

Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun

Kuortaneen ajantasaistushanke

Metsätila-arvio ja metsäsuunnitelma sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa

Paikkatiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ja haasteet

Metsävaratiedon keruu ja metsäsuunnittelu monipuolista toiminnan tukea

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat

Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä- Savossa-hanke

Myöhäisten omaksujien houkuttelu vapaaehtoiseen suojeluun

Metsävaratietojen ajantasaistusseminaari. Seminaarin järjestäjät: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio

Puunmyynnit ja neuvontaan osallistuminen

Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun

Vaikuttavuusarvio Ryskettä Metsiin Pirkanmaalla -hankkeesta

Puumarkkinoiden toimivuus ja kehittämiskohteet. Puumarkkinatyöryhmän kokous (2/2012) Eero Mikkola, Metla

Kullaa Asiakkuusasiantuntija Jussi Somerpalo

Käyttäjien tarpeet ja kustannustehokkuus käyttöliittyminen, tietovirtojen ja teknologiaratkaisujen määrittelyssä

Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hanke. Helsinki Sanna Hakolahti Mhy Etelä-Savo

Metsäkyselyn tuloksia. Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto

METSÄNOMISTAJA LÄHIKUVASSA. ARVOT, MOTIIVIT JA AIKEET.

Lapin 55. Metsätalouspäivät Levi Ari Eini Suomen metsäkeskus

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Puumarkkinat.fi-palvelun mahdollisuudet. Jari Yli-Talonen Mhy Päijät-Häme

METSÄSUUNNITTELU YKSITYISMETSISSÄ

BITTEJÄ, MOTTEJA, MEGOJA Teollisuuden näkökulma sähköiseen asiointiin

Verkkoviestintäkartoitus

Metsäkeskuksen asiakastyö

Metsänhoidon suositukset, kokemukset ja käyttöönotto. Metsälaki uudistui muuttuuko metsien käyttö -seminaari

Avoimien yliopistoopintojen

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija

Jani Heikkilä, Myyntijohtaja, Bitcomp Oy. Kantoon -sovellus ja muut metsänomistajan palvelut

Laserkeilaus (Lapin) metsävarojen hyödyntämisessä. Anssi Juujärvi Lapin metsätalouspäivät

Ratkaisuja arkeen Suomen metsäkeskus Tuula Jusko HR-tiimin esimies, työsuojelupäällikkö

Metsänomistajien koulutus

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi

Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA. Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen

Mhy:t edistämässä vastuullista yksityimetsätaloutta. Petri Takalo Toiminnanjohtaja, Päijänteen Metsänhoitoyhdistys

ELINVOIMAA METSISTÄ Padasjoen tiedotustilaisuus

Digiloikka metsäasiointiin yleiskatsaus sähköisistä työkaluista Projektipäällikkö Heikki Ala-aho Digiloikka metsäasiointiin -hanke

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen?

Metsään.fi. METO Yrittäjät Hämeenlinna Veikko Iittainen

Metsänomistajien suhtautuminen metsälain vaatimuksiin

Savon Yrittäjät ry:n hanke yritysten omistajanvaihdosten osaamisen kehittämiseksi toiminta-alueellaan.

Ohjaamo Helsinki. Projektipäällikkö Sirkku Reponen

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Metsätietojen standardointi

Metsävaratiedot metsänomistajan käytössä ja Metsään.fi-palvelu. Suvi Karjula, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsäpäivät

Sometun xtune arviointi- ja kokeilujakson yhteenveto

Miten metsätalous ja kaavoitus voidaan sovittaa yhteen?

Elinvoimaa metsistä (EME) Ammatillista koulutusta ja tiedotusta koskeva hanke Loppuraportti Suomen metsäkeskus, Häme-Uusimaa

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

TIIVISTELMÄ POHJOIS-KARJALAN ALUEEN METSÄSERTIFIOINNIN MÄÄRÄAIKAISARVIOINNIN RAPORTISTA VUODELTA 2015

Oy Silvadata Ab. Yleisesittely Reijo Mykkänen

METSÄSUUNNITTELU. Metsäkurssi JKL yo 2014 syksy. Petri Kilpinen, Metsäkeskus, Keski-Suomi

Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet metsätaloudessa Case Metsään.fi-palvelu, Päättäjien metsäakatemia, Peurunka,

PUU LIIKKEELLE JA UUSIA TUOTTEITA METSÄSTÄ

MTI-opetuksen tulevaisuusseminaari Loppupuheenvuoro. Ilari Pirttilä Metsämiesten Säätiö

Metsäalan työllisyysnäkymät & mhy:t työnantajana

Suomen metsäkeskuksen yritys- ja yhteisöasiakkuusohjelma Luomukeruun mahdollisuudet seminaari Lahdessa

Metsäpalveluyrittäjyys kasvuun Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue

Metsänomistajan sekä toimijan tieto- ja palvelutarpeet

Metsänhoitoyhdistykset puun hankkijana

Mitä huomioida viestittäessä tietosuojakysymyksistä. Irene Leino, yritysvastuuasioidenpäällikkö, Suomen UNICEF

Neuvonnan vaikuttavuus muna vai kana -ongelma?

Metsäpalvelumarkkinat ja ajan henki

Aktiivinen metsänomistaja

Palvelukonseptimme NestorMetodi

HANKKEEN LOPPURAPORTTI

UPM Metsäpalvelut yhteisöille UPM METSÄ

Puumarkkinoille lisäruiskeita

METSÄALAN TULEVAISUUSNÄKYMIÄ 2020-LUVULLA

Tervetuloa Metsään peruskurssille!

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN

Metsänomistuksen rakennemuutos edistämisorganisaatioiden toiminnan kannalta Harri Hänninen

Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

Ajankohtaista metsänomistaja- ja suunnittelututkimuksessa

MetKu Metsävaratiedon kustannushyötyanalyysi

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala

Metsäpalvelumarkkinoiden. Annukka Kotsalainen

Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma

INKA - Metsätilojen vuokrauksesta uusi metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelu (METSÄVUO)

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta

AJANTASAINEN METSÄVARATIETO NEUVONNAN JA OPERATIIVISEN SUUNNITTELUN VÄLINEEKSI

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa

Avoimien yliopistoopintojen

Metsänvuokrauksen arvoverkostoanalyysi

AMO ihanneprosessi. Annika Kangas Jukka Tikkanen Rovaniemi Metsävarojen käytön laitos, Oulun AMK

Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, iareena

kannattava elinkeino?

Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari Metsäsuunnittelun nykytila ja kehittämistarpeet

Transkriptio:

Elinvoimaa metsistä hanke vaikuttavuuden arviointi, loppuraportointi Jyri Makkonen Viitekehys ja toteutetut haastattelut Kohderyhmähaastattelut Haastattelut Hankkeen johto MHY Henkilökohtaiset haastattelut Hankkeen toteuttajat Elinvoimaa metsistä Hankkeen rahoittajat Ohjausryhmä Henkilökohtaiset haastattelut Yritysten valinta Henkilökohtaiset- /puhelinhaastattelut Haastattelut Otannan suorittaminen Henkilökohtaiset- / puhelinhaastattelut Yrittäjät Synteesi, analyysi ja johtopäätökset Metsänomistajat Palveluneuvojat Haastattelut Henkilökohtaiset haastattelut 2 Jyri Makkonen 1

Kohderyhmät, haastattelut Hanketta on arvioitu interaktiivisin, henkilökohtaisin haastatteluin ja osallistumalla koulutus- ja retkeilytilaisuuksiin Metsänomistajat: tilakäynteihin ja koulutuksiin osallistuneita (otos) Toteuttajat: hankkeen johto, neuvojat, metsänhoitoyhdistys ja yritysosio (Ladek) Rahoittajat ja ohjausryhmä: (puunostajia, mo:ien edustus, ELY-keskus, säätiö, kuntien edustus) 3 Neuvonnan aktivoiva vaikutus? Neuvonta aktivoi hyvin metsänomistajia, mutta verkkopalvelut eivät vielä Metsänomistajat: tilakäynti on erittäin tehokas keino aktivoida metsänomistajia useimmat aikoivat heti neuvontakäynnin jälkeen toteuttaa hakkuita ja hoitotöitä myös koulutustilaisuuksien jälkeen tulee toimeksiantoja metsään.fi palvelu on tullut tietoisuuteen hyvin koulutustilaisuuksissa käyvät jo muutenkin aktiiviset metsänomistajat passiiviset mo:t vaikeita, mutta hlökohtaisella neuvonnalla mahdollista tavoittaa liika tiedon kaataminen voi jopa passivoida Toteuttajat ja rahoittajat: hyvä, että saatu passiivisia mo:ia aktivoitimaan EME tehostanut toimijoiden ja rahoittajien omaa markkinointia + verkkopalvelua hakkuita, hoitotöitä ja puukauppoja on syntynyt (tosin vilkasta muutenkin ) neuvojien ollut vaikea löytää niitä metsänomistajia, jotka eniten tarvitsevat apua neuvojille alkuun asiakas- ja esiintymiskoulutusta mo:ien passiivisuus verkkopalveluihin ollut pettymys 4 Jyri Makkonen 2

Verkkopalveluiden aktivoiva vaikutus ja käytön esteitä Metsään.fi on hyvä työkalu metsäammattilaiselle, mutta vaikeakäyttöinen metsänomistajalle Metsänomistajat: verkkopalveluiden aktivoiva vaikutus vaihtelee paljon riippuen mo:n iästä, tietoisuus niistä on kuitenkin hyvin olemassa nuoremmat ikäluokat (usein kaupunkilaisia) käyttävät sujuvasti verkkopalveluja, mutta metsään.fi korkean kynnyksen takana halukkuutta käyttöön vanhemmillakin ikäluokilla on, muttei uskallusta kun joku käyttää, katson kyllä vierestä metsänomistajien ikärakenne suurin este verkkopalvelujen tulisi olla maksuttomia muutosvastarintaa runsaasti: moni metsänomistaja ei halua käyttää tietokonetta, eikä omista edes pankkitunnuksia moni kokee pelkän metsäsuunnitelman riittävän Kehittämisehdotuksia metsään.fi palvelu on tehty valtion verorahoilla, joten sen pitää olla ilmainen ja kaikkien käytettävissä hlökoht. koulutusta mo:lle tietokoneen ja ohjelmien käyttöön kurssitusta verkkopalvelujen käyttöön ( meillä mummeleilla halua olisi, mutta ei osaamista ) sukupolvenvaihdosten vauhdittamista (lainsäädäntö?) Toteuttajat ja rahoittajat: toimijoiden ja rahoittajien oma kiinnostus verkkoon on heijastunut myös metsänomistajiin verkkopalvelut tulevat alalle joka tapauksessa metsänomistajien passiivisuus ollut suuri pettymys hankalat lupakäytännöt vaikeuttavat etenemistä Kehittämisehdotuksia avoin tieto suoraan kaikille toimijoille, jotka sitten ovat suorassa yhteydessä metsänomistajiin selkeät, nopeat hyödyt osoitettava konkreettisesti 5 Miten metsävaratieto tehokkaammin aluetalouden hyödyksi? Metsien käyttö lisää työtä ja työllisyyttä paitsi metsässä, heti myös konepuolella ja kuljetuksissa Toimijat ja rahoittajat: metsävaratieto pitää saada avoimeksi kaikille, jolloin tämä lisäisi kilpailua, tasapainottaisi palvelutarjontaa ja edistäisi markkinoita verkkopalvelujen käyttö säästää kustannuksia ja aikaa sekä lisää metsäammattilaisten työn tuottavuutta sadat henkilökohtaiset tilakäynnit aktivoivat metsänomistajia hoitotöihin, hakkuisiin ja puukauppaan verkkopalvelut ovat tulevaisuutta joka tapauksessa lakia metsävaratiedon jakamisesta on pikaisesti korjattava avoimeksi iäkkäät metsänomistajat ovat arkoja käyttämään tietotekniikkaa metsään.fi palvelussa on vielä ollut vaikeuksia aikataulujen ja järjestelmän moitteettoman toimivuuden sekä reaaliaikaisuuden suhteen ongelmat korjaantuvat hitaasti (metsänomistajien ikä) mutta varmasti 6 Jyri Makkonen 3

Hankkeen vaikutus aluetalouteen? Aina kun puu liikkuu, aluetalous hyötyy hankkeella on ollut selkeitä hyötyjä aluetaloudelle puukaupat ja metsänhoitotyöt ovat lisääntyneet, ja vaikutus kestää pitkään elinkeinon tulot ovat kasvaneet hankkeen aikana EME on tuonut aitoa positiivista yhteistyötä toimijoiden välille tämä on näkynyt julkisuudessa puunhankkijoilta on säästynyt markkinointikustannuksia, kun mo:ien kiinnostus lähipuun myyntiin näkynyt hankkeen kautta tuli lisää kantorahatuloja, työtuloja ja yhteisöverotuloja hyödyttämään aluetaloutta EMEn 290 tilakäynnin tuloksena on 100 000 m3 lisää lähipuuta markkinoille. Tämän arvo on 3,7 milj. (6% vuotuisista hakkuista) Välittömät kerrannaisvaikutukset metsätalouden työpaikkoihin ovat n. 1,5 kertaiset. Puutuoteteollisuuden välilliset vaikutukset aluetalouteen ovat n. 2,7 kertaiset. EMEn suoria aluetalousvaikutuksia vaikea arvioida vertailulukujen puuttuessa vaikutus aluetalouden kehitykseen on ollut jonkinmoinen, mutta toisaalta lähtötilannekin hyväf 7 Vaikutus yrittäjyyden kehittämiseen? Pienet yrittäjät kaipaavat verkostoitumista ja apua töiden markkinointiin EME on vienyt viestiä yrittäjyydestä eteenpäin, olemalla paljon asiasta julkisuudessa pienet metsuriyritykset eivät aikaisemmin osanneet markkinoida, hankkeesta edistystä ilman EMEä ei olisi päästy niin paljon tekemisiin yrittäjien kanssa metsälain muutokset vieneet palveluyrittäjyyttä enemmän eteenpäin yrittäjyyttä voi parhaiten tukea verkkopalveluilla kun metsään.fi saadaan toimimaan, mahdollisuudet kasvavat huimasti hankkeen vaikutus yrittäjyyteen ollut pettymys metsään.fi myöhästyi, eikä saanut listoilleen riittävästi yrittäjänäkyvyyttä Kehittämisehdotuksia on satsattava jatkossa enemmän yrittäjyyden kehittämiseen (seuraava hanke?) Suuret toimijat ja pienyrittäjät aitoon yhteistyöhön, molempia hyödyttävään 8 Jyri Makkonen 4

Kiertuetta ja koulutusta Koulutustilaisuudet ja retkeilyt onnistuivat hyvin, mutta eivät tavoittaneet passiivisia metsänomistajia EME-hanke on tuonut alueen eri toimijoita yhteen ja oltu hyvin esillä mediassa koulutustilaisuudet ja retkeilyt ovat ammattitaitoisesti järjestettyjä kouluttajien ja järjestäjien tieto sekä asiantuntemus on ollut hyvää tasoa tekniset valmiudet ja rutiinit tilaisuuksien pitämiseen ovat hyvät väkeä olisi tilaisuuksiin mahtunut enemmänkin, ongelmana on tavoittaa tietoa tarvitsevia metsänomistajia, eikä jo ennestään aktiivisia esiintyjien vuorovaikutustaitoja ja ajanhallintaa voisi kohentaa etukäteisvalmennuksella lisää toimijoiden välistä yhteistyötä mm. omien metsänomistaja-asiakkaiden kutsumisessa eri tapahtumiin (omien reksiterien ja medioiden käyttö) 9 Vision Huntersin näkemys metsävaratiedon jakamisesta METSÄKESKUS Metsäpalvelu yrittäjä HANKE Tieto, tiedonkeruu Kaikille avoin METSÄÄN.FI Ilmainen, verovaroin tehty Metsuri yrittäjä Firma 1 MHY OTSO Firma 2 TOIMIJA ON YHTEYDESSÄ METSÄNOMISTAJAAN/ TIETO (kustannustehokas) AJANTASAINEN TIEDON PÄIVITYS pilvipalveluun = Metsänomistaja 10 Jyri Makkonen 5

Yhteystiedot Yhteystiedot Rainer Häggblom Omistaja, puheenjohtaja Puh. +358 40 555 95 67 Email rainer.haggblom@visionhunters.com Jyri Makkonen Alikonsultti Tel. +358 400 743410 Email jyri@jyrimakkonen.fi Vision Hunters Ltd Oy Innopoli 1, Tekniikantie 12 FIN-02150 Espoo www.visionhunters.com 11 Jyri Makkonen 6