Vuosikertomus vuodelta 2012



Samankaltaiset tiedostot
Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015

Vuosikertomus vuodelta 2011

Vuosisuunnitelma vuodelle 2014 ja strategia vuoteen 2017

Vuosikertomus FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys.

Vuosikertomus Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry

Vuosisuunnitelma 2016 ja strategia vuoteen 2020

Vuosisuunnitelma vuodelle 2015 ja strategia vuoteen 2020

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2013

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2011

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI ( )

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /

Katariina Haapasaari Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Joulunalusterveiset Sinulle, yhdistyksemme jäsen tai yhteistyökumppanimme!

Neuvokas-projekti * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE

Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2010

MARRASKUUN JÄSENTIEDOTE 3/2010

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2008

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

JÄSENTIEDOTE 2/2011. Lämmin kesäinen tervehdys

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2012

Yhdistyksen toiminnan esittely

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / Seija Karjalainen

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Leija-hanke Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Omaisyhdistys satakuntalaisille

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2014

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Toimintasuunnitelma 2013

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Vuosisuunnitelma 2017 ja strategia vuoteen 2020

Vuosikertomus. FinFami Etelä-Pohjanmaa ry. Kansalaisjärjestölähtöisyys, kunnioitus, luottamus, lämpö, vaikuttavuus ja uskallus

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Yhdistyksen hyvä käytäntö: Vapaaehtoiset Satakunnassa Seinäjoki Tanja ja Susanna

KESÄKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2010

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus Tilastoliite

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Kokemusohjaus mielenterveys- ja päihdetyön työmuotona

Omaistyön perustehtävä

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.

Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

ELOKUUN JÄSENTIEDOTE 2/2014


Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2009

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /

NEro II -hankkeen toimintasuunnitelma

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

JOSE TOIMINTA /7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry Puosuntie Joensuu

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

HELMIKUUN JÄSENTIEDOTE 1/2012

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio Inarin kunta Ulla Hynönen

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Kainuun mielenterveysseura KaMi ry:n toimintasuunnitelma 2016

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S H O I TA J AT R Y

Kun on hyvä keksitty ja kehitetty, sitä pitää jatkaa! Päätösseminaari

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry

OSAHANKE POTKU toiminnan yhteenveto

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Transkriptio:

Vuosikertomus vuodelta 2012 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi

2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus 3 2. Toimintaympäristö ja asiakkuus 3 3. Yhdistyksen toiminta 2012- prosessinäkökulma 4 3.1. Edunvalvonta 4 3.2. Vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminta 8 3.3. Kuntoutus - ja virkistystoiminta omaisille 9 4. Henkilöstö, hallitus ja vapaaehtoiset 10 5. Resurssit 13 5.1. Talous 13 5.2. Toimitilat ja kalusto 13 5.3. Yhteistyö 13 6. Toiminnan vaikutusten arviointi 15 6.1. Asiakastulokset ja prosessien sujuvuus 16 6.2. Henkilöstötulokset 17 6.3.Talouden toteutuma 17 7. Toimintaympäristö 2012 18 8. Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2011-2013 -projektin väliraportti 20-23 9. Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä 2010-2014 -projektin vuosi 2012 24 Liitteet Liite 1: Mielenterveyskuntoutuja/-potilaan omaisen/läheisen varhaisen tuen prosessikuvaus 25 Liite 2: Yhteistyötahomme Etelä-Pohjanmaalla 26 Liite 3: TYHY-suunnitelma 2012 27-28 Liite 4: projektin Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2011-2013 tilasto vuodelta 2012 29-34

3 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaan ry on vapaaehtoisuuden pohjalla toimiva kansalaisjärjestö, joka on Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n jäsenyhdistys. Toiminnalla edistetään mielenterveysomaisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on kaikkien perheenjäsenten tarpeiden huomiointi ja tukeminen sairastamisprosessin eri vaiheissa, kun joku perheestä sairastaa psyykkisesti. Yhdistys toimii myös omaisten edunvalvojana jakamalla kohderyhmätietoa sekä vaikuttamalla yleiseen asennoitumiseen mielenterveysasioissa. 2. Toimintaympäristö ja asiakkuus Yhdistys toimii Etelä-Pohjanmaalla, jonka väestöpohja vuonna 2012 oli noin 200 000 asukasta. Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaan ry toimi viidellä seutukunnalla: 1. Seinäjoen seutu 2. Härmänmaa 3. Suupohja 4. Järviseutu 5. Kuusiokunnat Yhdistyksen toimintaympäristö oli sama kuin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, 20 kuntaa vuona 2012. Toiminnan kannalta tämä yhtenevyys mahdollistaa selkeän yhteystyöalueen Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, tärkeimmän yhteistyötahon ja eri viranomaistahojen kanssa. Väli-Suomen alueen mielenterveys- ja päihdetyötä kehittävä Välttäjä- 2013:n Pohjanmaa-hanke on toinen merkittävä yhteistyötaho. Etelä- Pohjanmaalla toimivat lisäksi Etelä-Pohjanmaan Sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry, Mikeva ja Aspa, joiden toiminta kohdentuu mielenterveyskuntoutujiin ja välillisesti heidän omaisiinsa. Alueen omaishoitajayhdistyksien esim. Järviseudun omaishoitajat ry:n ja Lakeuden Omaishoitajat ry:n toiminta kohdentuu omaishoitajiin. Myös seurakunnat ja muut mielenterveysyhdistykset voivat toimia mielenterveysomaisten tukena. Siksi yhteistyö näiden tahojen kanssa on tärkeää. Yhteistyötä on toteutettu ja sitä kautta pyritty vahvistamaan koko perheen huomioimista sairastamistilanteessa (yhteistyökumppanit liitteessä 2). Yhdistyksen toiminnassa omainen on ydinasiakas. Yhdistyksen hallituksessa tai muissa vapaaehtoistehtävissä toimivina sekä jäseninä omaiset ovat kiinteästi mukana toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa sekä arvioinnissa.

4 Jäsenmäärä oli vuoden 2012 lopussa 497 (henkilöjäseniä 391 ja yhtyshenkilö-/yhteisöjäseniä 106). Toiminnassa otetaan huomioon jäsenten mielipiteet ja toiveet. Yhdistyksen järjestämästä toiminnasta kootaan palautetta osallistujilta kirjallisin tai suullisin kyselyin (voimavarakurssit, virkistysviikonloput, omaisryhmät ja koulutustilaisuudet). Jäsenistö on kokenut yhdistyksen järjestämien palvelujen olleen pääsääntöisesti tarpeellisia, omaisen jaksamista tukevaa ja riittävän monipuolista. Sekä toiveita että kiitosta ja kritiikkiä on hyödynnetty toiminnan suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Seutukunnallista toimintaa vahvistaa yhteyshenkilöverkosto, johon kuuluvat hallituksen jäsenet, yhteyshenkilö kultakin sairaalan psykiatriselta osastolta, psykiatrian poliklinikoilta ja päivätoiminnasta, seurakunnista, perusterveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta. Yhteyshenkilöitä oli mukana vuonna 2012 yhdistyksen yhteistyö- ja yhdyshenkilörekisterissä 106 henkilöä. 3. Yhdistyksen toiminta 2012- prosessinäkökulma Yhdistyksen perustoiminnot ovat vakiintuneet. Vuoden 2012 pääpainoja on ollut (1.) toiminnan pitäminen laadultaan hyvänä sekä (2.) tiedotuksen ja tunnettavuuden kehittäminen. Nämä ovat toteutuneet laadunarvioinnilla ja tekemällä tunnetuksi uusia, toimivia ja keskeisellä paikalla sijaitsevia toimitiloja sekä yhteistyöllä mainostoimiston kanssa esitteiden, muun markkinointimateriaalin ja kotisivujen uusimisessa. Yhdistyksen uusi yleisesite sekä projektien esitteet laitettiin laajasti jakoon ja oltiin muutenkin esillä monissa eri tilaisuuksissa. Kolmantena (3.) painopistealueena oli vapaaehtois- ja vertaistukitoimintojen kehittäminen ja vakiinnuttaminen sekä omana toimintana että yhteistyössä. Tätä on toteutettu projektin Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2011-2013 kautta. Neljäntenä (4.) painopistealueena vuonna 2012 on ollut omaisneuvonnan ja yhteistyön mm. ammattilaisten kouluttamisen omaisasioissa edelleen kehittäminen ja arviointi psykiatrisen hoidon yhteydessä Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä 2010-2014 - projektin puitteissa. Yhteistyötä tehtiin myös alueen terveyden edistämisen tahojen kanssa ja toimittiin niissä mielenterveyden ja omaistyön asiantuntijoina. Vuoden 2012 teemana oli liikunta, jota toimintaa lisättiin sekä alueellisesti että sisällyttäen liikuntaa monipuolisesti yhdistyksen kaikkeen toiminaan. 3.1 Edunvalvonta; vaikuttaminen ja tiedon jakaminen mielenterveyteen liittyvissä asioissa omaisille, yhteistyökumppaneille ja päättäjille. Tavoite: 1.Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry on alueellisesti toimiva ja tunnettu mielenterveystyön omaisjärjestö mielenterveystyön kentällä Etelä-Pohjanmaan alueella. 2.Yhteistyössä E-P mielenterveystoimijoiden kanssa välitetään tietoa omaisten tilanteesta, levitetään omaistyön opasta sekä kehitetään hyviä, omaiset huomioon

5 ottavia ja omaisten osallisuutta ja voimaantumista lisääviä käytäntöjä alueellisesti. Tavoitteena oli lisätä mielenterveyteen liittyvien asioiden avointa käsittelyä yhteiskunnassa sekä tuoda omaisten näkemyksiä ja kokemuksia esille eri toiminta-alueille. Kehitetään ja ylläpidetään menetelmiä, joiden avulla tuetaan omaisten hyvinvointia, jaetaan tietoa, vaikutetaan asenteisiin ja toimitaan omaisten edunvalvojina Etelä-Pohjanmaalla. Keinot: Jatkettiin omaisten ohjausta ja neuvontaa viikoittaisen, säännöllisen puhelinpalvelun, kotikäyntien, omaisten tapaamisten ja yhteydenpidon muodossa. Omaisten tapaamisille alueilla järjestettiin mahdollisuuksia. Pyrittiin näillä keinoin auttamaan ja tukemaan omaisia sekä ohjaamaan tarvittaessa myös muiden tahojen avun piiriin. Järjestettiin vapaaehtoisille ja vertaisryhmien vertaisohjaajille vertaistapaamisia sekä tukihenkilökoulutusta. Tehostettiin tiedottamista kotisivujen, sähköpostin ja jäsentiedotteiden avulla. Jaettiin tietoa toiminnasta laajalle yhteistyösektorille yhteistyöpalavereissa, sähköisesti, median välityksellä sekä esitteiden kautta. Yhdistyksen tunnetuksi tekemisestä tehtiin vuosisuunnitelma vuodelle 2013. Jatkettiin yhteistyötä psykiatristen yksikköjen ja poliklinikoiden sekä perusterveydenhuollon kanssa potilaiden omaisten ja läheisten tukemisessa. Koulutettuja ja koulutuksessa olevia kokemusasiantuntijoita hyödynnettiin viemällä omaisnäkökulmaa heidän kanssaan ja välityksellään eteenpäin. Tehtiin verkostoyhteistyötä Omaishoitajuus-verkoston, Terveyden Edistämisenverkoston ja muiden yhteistyötahojen kanssa edelleen. Yhteisiä verkostotapaamisia pidettiin ja niissä suunniteltiin yhteisten ja toistemme asiakkaiden tukemisen muotoja kunkin yhteistyötahon toimenkuvaan kuuluvalla tavalla. Järjestettiin tiedottavia ja teemallisia omaisteniltoja ja tapahtumia yhteistyössä mielenterveyskeskusten ja psykiatrian poliklinikoiden kanssa ja esimerkiksi sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen yksiköiden sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Toimittiin yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten kanssa vuonna 2012, lähinnä opiskelijoiden eriasteisten opinnäytetöiden yhteydessä sekä opiskelijoiden käytännön harjoittelujen kenttänä. Esiteltiin yhdistyksen toimintaa eri opiskelijaryhmille. Arviointi: Määrällinen arviointi: Tilastot tapahtumista (jaettujen esitteiden, puhelujen, tapaamisten ja tapahtumien määrät ja osallistujat Laadullinen sisäinen ja ulkoinen arviointi: Muistiot ja raportit yhteistyöneuvotteluista Palautteet toiminnasta (kyselyt, arvioinnit) ja niiden käsittely

6 Toteutuma: Taulukko 1. Tuki ja kohderyhmätiedon jakaminen ajanjaksolla 2010-2012 Toiminta 2010 määrät osallistujat 2011 määrät osallistujat 2012 määrät osallistujat 1 Omaisneuvonta- 20 27 63 80 113 142 tapaamiset 2 Omaiscafe 23 50 15 32 13 76 3 Puhelut 154 109 120 4 Jäsentiedotteet 3 3 3 5 Yhteistyö tapaamiset 74 138 106 6 Yhdistyksen 7 372 14 970 14 1288 Esittelyt/koulutukset eri yhteyksissä 7 Yhdistyksen 4 43 8 165 15 388 järjestämät koulutuspäivät 8 Vierailut 5 2 220 2 300 9 Jäsenmäärä 436 466 497 1 Suoraan omaisiin kohdistuva ohjaus ja neuvonta: omaisia on tavattu 113 kertaa (142 omaista kaiken kaikkiaan): tässä mukana Vartu-projektin 89 tapaamista (114 omaista). 2 Omaiscafessa kävi vuoden 2012 aikana 76 omaista. 3 Omaisneuvontapuheluja on kirjattu 120. 4 Jäsentiedotteita lähetettiin 3 kertaa yhdistyksen jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Lisäksi yhdistyksen esitteitä jaettiin vuoden 2012 aikana kaikissa esittelytilaisuuksissa ja luennoilla. 5 Yhteistyötahojen kanssa kokoontumisia oli 106 kertaa. Toimihenkilöt ovat olleet mukana alueen eri hankkeissa ja työryhmissä (Omaishoitajaverkosto, Terveyden edistäminen-työryhmät, Pohjanmaa-hankkeen suunnitteluryhmissä) Yhteistyökokoontumisia on ollut mm. päärahoittaja RAY:n, johtoryhmän, kirjanpitäjän, Mikevan, Pohjanmaa-hankkeen, psykiatrian poliklinikoiden, Huomio Lapset- työryhmän sekä Vaasan ja Tampereen omaisyhdistysten kanssa. 6. Yhdistyksen esittelyt, koulutukset omaisasioissa eri yhteyksissä: - koko kevään 2012 kestävä (jo syksyllä 2011 alkanut) kokemusasiantuntijakoulutus, jossa kouluttajina Petri Karoskoski Tampereelta(konsultoivana kouluttajana), Marja Nordling EPSHP sekä omaisneuvoja Simo Lamminsivu sekä omaistyön koordinaattori Päivi Ojanen, koulutuspäiviä keskimäärin 1pvä/vko, syksyllä 2012 uusi koulutusryhmä keskimäärin 20 osallistujaa 11.1. Info-ilta Vimpeli, lehdistö paikalla 5 hlö 24.1. geronomiopiskelijaryhmä vierailulla Omaiskamarissa, 15 hlöä 25.1. Lapuan työttömien yhdistyksen ja Lapuan ev.lut.srk:n tilaisuus Lapuan seurakuntakeskuksessa, 47 osallistujaa 25.1 Info-ilta Kauhjoki 6 osall. 1.2. Ähtärissä info-ilta Lounasravintola Hovittaressa, paikalla lehdistöä kahdesta lehdestä Uutisnuotta ja Viiskunta sekä kokemusihminen sekä ikäihmisiä vanhainkodista, yhteensä 11 osallistujaa 8.2. Alavus info-tilaisuus, 13 osallistujaa 15.2. Info Härmän kuntokeskus, 2 osallistujaa

7 23.2. Järjestöjen esittäytymispäivä Seinäjoen terveyskeskuksessa, n.50 osallistujaa 6.3. Kokemusasiantuntijakoulutuksessa, omaistyön esittely Päivi P, 24 osall 18.4. Lappajärven yläaste ja lukio, 80 osallistujaa 21.4. hyvinvointimessut, 300 kävijää 13.5. Mikeva- omaistoimikunta, 14 osallistujaa 24.5. avoimien ovien päivä omaiskamarilla, kokemusasiantuntijat Diana, Anni ja Pirjo Tervonen sekä Prospect-ohjaaja Tuula Pöntinen ja hall.pj Marja Nordling puhumassa, n.50 osallistujaa 4.6. info-maakuntakiertue Soinissa ja Ähtärissä 7hlöä 5.6. info-maakuntakiertue Töysässä ja Kuortaneella 19 hlöä 6.6. info-maakuntakiertue Jalasjärvellä ja Kauhajoella 7 hlöä 7.6. info-maakuntakiertue Isojoella ja Kristiinankaupungissa 9 hlöä 8.6. info-maakuntakiertue Teuvalla ja Kurikassa 18 hlöä 11.6. info-maakuntakiertue Ilmajoella ja Peräseinäjoella, 18 hlöä 12.6. info-maakuntakiertue Lapualla ja Kauhavalla, 18 hlöä 13.6. info-maakuntakiertue Evijärvellä ja Lappajärvellä, 17 hlöä 14.6. info-maakuntakiertue Vimpelissä ja Alajärvellä, 8 hlöä 15.6. info-maakuntakiertue Seinäjoella, 18 hlöä, kiertueella yhteensä 139 kontaktia/kiinnostunutta/omaista 19.9. Lähihoitaja-opiskelijat tutustumiskäynnillä, 12 opiskelijaa+ opettaja 20.9. Lähihoitaja-opiskelijat tutustumiskäynnillä, 10 opiskelijaa + opettaja 8.10. Sosiaalisen kuntoutuksen opintoryhmälle luento, 27 osallistujaa 9.10. Seinäjoen kaupungin kirjastossa esittely, 31 kiinnostunutta 8.11. Ruusukuja- tapahtuma, 150 kiinnostunutta 20.12. joulupaketointi Citymarketissa, 80 kävijää pisteellä 27.11. järjestöextriimi, 200 osallistujaa 7. Yhdistyksen järjestämät koulutuspäivät (omaisille, opiskelijoille, ammattilaisille) 22.2. vapaaehtoisten koulutuspäivä, 5 osallistujaa, Päivi P ja Sarika kouluttajina 23.2. Mielenterveyden ensiapukoulutus 2, 25 osallistujaa, Mervi Ropponen koulutt. 8.3. Mielenterveyden ensiapukoulutus 2, 25 osallistujaa 12.3. Omaisyhdistyksen vapaaehtoisohjaajien koulutus-/virkistyspäivä Kuortaneen Urheiluopistolla, 10 vapaaehtoista ja Sarika sekä Simo kouluttajina 16.3.-17.3. Liikkeelle-koulutus E-P-Opistolla yhteistyössä E-P Opiston kanssa, 13 osallistujaa 14.3. Vapaaehtoistyön peruskurssi yhteistyössä Järviseudun omaishoitajien kanssa, 15 osallistujaa. 3.9. Kyselytunti omaisille, Tikanpesä 10 omaista 12.9. Asumispalvelu-seminaari 40 osallistujaa 27.9. Lääkäri-meating, Tikanpesä, Esa Nordling ja Päivi P, 10 lääkäriä 2.10. Asiantuntijapaneeli, SeAmk, kampustalo, Päivi P + neljä muuta asiantuntijapaneelissa ja 50 opiskelijaa, + 3 opettajaa 9.10. Jyrki Tuularin luento Kauhajoella 40 hlöä, Sarika 9.10. Jyrki Tuularin luento Teuvalla, n.30 hlöä, Päivi P ja Minna A 10.10. Leif Bergin luento: Opastava yhteistyö perheen kanssa, osallistujia 67 24.10. Yhteyshenkilö-koulutus, Tikanpesä, Päivi P, Päivi O, Simo ja osallistujia 8 6.11. Sedu: opiskelijaryhmä, tutustumiskäynnillä 18 opiskelijaa 8.Vierailut (omaistyöntekijät/vapaaehtoistyöntekijät kutsuvieraina jossain) 4.4. ja 4.5. Vierailut Olkkarissa, 4.4. avatussa matalan kynnyksen päihteettömässä kohtaamispaikassa Seinäjoella, 300 osallistujaa

8 9. Jäsenmäärä vuoden alussa 466, eronneita/poistuneita oli kahdeksan henkilöä ja kolme yhdyshenkilö/yhteisöjäsentä, uusia henkilöjäseniä 19 henkilöä ja 23 yhdyshenkilö/yhteisöjäsentä, joten yhteensä 497 vuoden 2012 lopussa. 3.2 Vertaistukiryhmä- ja vapaaehtoistoiminta Tavoite: Toiminnalla tuetaan omaisten hyvinvointia ja elämänlaatua sekä toimitaan omaisten vertaisuuden, osallisuuden ja voimaantumisen mahdollistamiseksi Keinot: 1. Yhdistyksellä oli alueellisesti kattava omaistenryhmäverkosto. Huomioitiin eri ikäisten ja erilaiset omaisena olemisen tarpeet ja myös alueellisesti erilaiset yhteisöllisen toiminnan tarpeet. 2. Yhdistys toimi yhteistyössä Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry:n Prospect-projektin kanssa vuonna 2012. Omaisille suunnattu Prospectvertaistukiryhmämalli on EUFAMIN (Eurooppalaisten omaisjärjestöjen liitto) kehittämä ryhmämalli, jonka omaisille suunnattu ryhmämalli huomioi omaisten omat, erilliset tarpeet, parantaa heidän itsetuntoaan, edesauttaa jaksamista, tukee elämänhallinnan ottamista omiin käsiin ja parantaa omaisten elämänlaatua (Lähde: Omaisten Prospect-koulutusohjelma, Eufamin tuottama ohjaajan käsikirja 2003.) Omaisjärjestöjen tavoitteena on levittää Prospect-vertaistukiryhmämalli laajalti valtakunnallisesti käytetyksi mielenterveyspotilaiden omaisten tukemisen malliksi ja yhdistys vastaa tästä työstä Etelä-Pohjanmaan alueella. Vuoden 2012 aikana aloitimme uuden Prospect-ryhmän vuonna 2011 koulutetun Prospectohjaajan vetämänä. 3. Toteutettiin vapaaehtois- ja vertaistukiryhmätoimintaa yhteistyössä alueen psykiatristen yksiköiden sekä muiden sidosryhmien kanssa. Esimerkkinä Käsillä tekemisen iloa - ryhmä toteutetaan yhteistyössä E-P:n käsi-ja taideteollisuus ry:n ja Lakeuden Omaishoitajat ry:n kanssa sekä miesten ryhmä yhteistyössä Lakeuden Omaishoitajat ry:n kanssa. 4. Yhdistyksessä oli mukana vapaaehtoisia omaisryhmien ohjaajina. Vapaaehtoisia saatiin lisää erilaisiin toimintoihin. Vapaaehtoistyön kesto, sisältö ja korvauskäytännöt sovittiin vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Arviointi: Määrällinen: Tilastot omaisryhmistä ja muista vapaaehtoistoiminnoista Laadullinen: Vapaaehtoistoiminnan käsikirja Ryhmiin osallistujien palautteet vuosittain. Kehitetään edelleen arviointilomaketta vaikutusten arvioinnin suuntaan. Toteutuma: Taulukko 2. Ryhmätoiminnot Toiminto 2010 2011 2012 määr osall.hlöt määr osall.hlöt määr osall.hlöt 4Vertaistukiryhmät 11 350 11 358 8 320 5 Omaisten illat 6 89 10 171 5 78

9 4 Vertaistukiryhmiä kokoontui vuoden aikana 8 eri ryhmää (yhteensä noin 64 kertaa). Ryhmiin osallistui yhteensä keskimäärin viisi omaista/kerta, kaikenkaikkiaan 320 omaista. Ryhmät: Seinäjoen omaisryhmä, Prospect- ryhmä ja Alo-ryhmä sekä Järviseudun ryhmä, Lapuan ryhmä, Alavuden ryhmä ja Kauhajoen ryhmä. Lisäksi miesten toiminnallinen ryhmä. Kokoontumiset pääsääntöisesti 1krt/kk, kesätauko kesä-heinä- ja elokuussa. Noin puolessa ryhmäkerroista ohjaajana toimi vertaisohjaaja yksinään. 5 Omaisten illat (esim. T9, E-P sos. psyk. yhdistys, Järjestötalo) 13.3. Omaisten ilta Ylistarossa, 15 omaista 21.3. Testamentti-ilta omaisille, Johanna Sorvettula luennoimassa, 9 omaista ja Päivi P ja Simo 29.3. Teemailta Terve itsetunto hyvinvoinnin perustana paikalla 10 hlöä 7.11. Omaisten ilta ep.sos.psyk. yhd. päivätoiminnan kävijöiden omaisille, 34 hlöä 14.11. omaisten ilta Kurikan psykiatrian poliklinikalla, 10 hlöä 3.3. Kuntoutus - ja virkistystoiminta omaisille Tavoite: Toiminnalla tuetaan perheiden arjessa selviytymistä ja virkistäytymistä sekä edistetään omaisten hyvinvointia ja voimaantumista. Toteutetaan ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä vertaistuen avulla, joka suunnataan koko alueen omaisille. Toteutetaan osittain yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Perheiden mahdollisuutta osallistua yhdessä tuetaan järjestämällä ohjelmaa koko perheelle. 1 Päiväretki omaiset ja kuntoutujat keväällä 2012 2 Kevätretket alueiden omaisille ja omaisryhmille 3 Yhteistyössä alueen omaishoitaja- järjestöjen kanssa järjestetään virkistystoimintaa omaisille ja omaishoitajille mm. Omaisten virkistysviikonloppu Lappajärven Kivitipussa huhtikuussa 2012 Lomayhtymän kautta 4 Omaisten virkistysmatka syyskaudella 2012 5 Erityislasten vanhempien virkistysviikonloppu Lappajärven Kivitipussa syyskuussa 2012 yhteistyössä Järjestötalon ja alueen omaishoitajayhdistysten kanssa Lomayhtymän kautta 6 Yhteistyössä Lomayhtymän kanssa järjestetään voimavarakurssi Härmän kuntokeskuksessa syksyllä 2012 viiden vuorokauden terveyslomana 7 Vapaaehtoisten koulutus ja virkistystapahtumat 8 Joulujuhlat 9 Toiminnalliset tapahtumat yhteistyössä muiden järjestöjen ja yhteistyötahojen kanssa Arviointi: Tilastot tapahtumista Palautteet osallistujilta

10 Toteutuma: Taulukko 3. Virkistys ja kuntoutustoiminta Toiminto 2010 määrät osallistujat 2011 määrät osallistujat 2012 määrät osallistujat Virkistystilaisuudet 8 196 5 187 7 142 Retket 4 65 1 26 2 56 Voimavarakurssit 2 23 1 14 2 38 7. Voimavarakurssit ym kurssitoiminta 28.10. 2.11. Omaisten voimavarakurssi, Härmän kuntokeskuksessa, 18 omaista 16.-18.11. Vertti-kurssi perheille, jossa psyykkistä sairautta, 20 omaista 8. Virkistystilaisuudet/virkistysviikonloput 22.2 Omaishoitajien virkistyspäivä terve.alan oppilaitoksessa Simo, Sarika, opiskelija Iida ja 22 omaishoitajaa 13.4. Omaishoitajaloma Kivitippu 13.-15.4. 13 hlöä 19.4. ruokailu+teatteri-ilta 21 omaista+ kuntoutujaa 21.9-23.9. Erityislasten vanhempien virkistysvkonloppu, 14 osallistujaa 13.10. Naisten hemmottelupäivä, 11 omaista 24.11. pikkujoulu 28 osallistujaa 17.12. jouluinen iltahetki Törnävän sairaalan kappelissa, paikalla 30 henkeä 9. Retket 26.5. Vaellusretki Helvetinjärven kansallispuistoon, Simo+15 omaista 16.-19.8. Kuopion ja Valamon kesäretki Simo, Sarika+ 38 muuta hlöä 4. Henkilöstö, hallitus ja vapaaehtoiset Tavoite: Sitoutunut, motivoitunut ja hyvin jaksava henkilöstö, jolla on ammatilliset valmiudet omaistyön toteuttamiseen ja kehittämiseen toimenkuviensa mukaisesti. Yleistoiminnassa työskenteli kaksi työntekijää: toiminnanjohtaja ja omaisneuvoja. Toiminnanjohtaja työskenteli syys-joulukuussa opintojensa vuoksi 80% työajalla. Toiminnanjohtaja vastasi yhdistyksen yleisistä rakenteista ja toiminnasta, toiminnan ja talouden vuosittaisesta sunnittelusta, henkilöstöhallinnosta sekä toimenkuvansa mukaisista muista tehtävistä. Omaisneuvoja vastasi omaistoiminnasta, sen suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä jäsenrekisteristä sekä toimenkuvansa mukaisista muista tehtävistä. Omaisten kohdennetun tuen sekä vapaaehtoistoiminnan kehittämisprojektissa 2011-2013 työskenteli omaisten vapaaehtoistoiminnan kehittäjä, joka vastasi toimenkuvansa ja projektisuunnitelman mukaisesti projektista. Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä - projektissa 2010-2014 työskenteli omaistyön koordinaattori Etelä-Pohjanmaan alueella (Tampereen alueella kaksi työntekijää), rahoitus Tampereen omaisyhdistyksen kautta. Hän vastasi

11 projektin toteuttamisesta Etelä-Pohjanmaalla toimenkuvansa ja projektisuunnitelman mukaisesti. Keinot: 1 Toiminnanjohtaja kävi kehityskeskustelut henkilöstön kanssa tammihelmikuussa 2012. Hallituksen puheenjohtaja kävi kehityskeskustelun toiminnanjohtajan kanssa helmikuussa 2012. Näiden avulla suunniteltiin ja arvioitiin yhdessä jokaisen omaistyöntekijän osaamista, jaksamista ja työhön sitoutumista. 2 Työyhteisön toimivuutta, työryhmätyöskentelyä ja tiedonkulkua toteutettin viikkopalavereilla ja yhteisen verkkokalenterin avulla. Henkilökuntakokouksia, viikkopalavereita on ollut vuoden aikana 21 kertaa. Yhdistyksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja ovat pitäneet säännöllisesti palaverit yhdistyksen toiminnan suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi sekä hallitusten kokousten valmistelemiseksi 7 kertaa ja johtoryhmä 6 kertaa vuoden 2012 aikana. 3 Työntekijät osallistuivat keväällä ja syksyllä hallituksen kanssa suunnitteluseminaariin. 4 Henkilöstölle mahdollistettiin tarpeenmukainen koulutus ja työnohjaus. Koulutus lisää työntekijöiden motivaatiota ja jaksamista. Työntekijät osallistuivat noin kahteenkymmeneen eri koulutustilaisuuteen. Myös työnohjaus tukee työssä jaksamista ja vahvistaa tiimityöskentelyä sekä jokaisen yksilöllisten työskentelytapojen kehittymistä ja yhteensovittamista. Työnohjauskertoja on ollut 18. 5 Henkilöstölle järjestettiin työkykyä ylläpitävää toimintaa. Myötätunto- ym. uupumisen riski on ilmeinen tällaisessa järjestö-/auttamistyössä, minkä johdosta henkilöstön työhyvinvointiin kiinnitettiin erityistä huomiota ottamalla jaksamiseen liittyvät kysymykset esiin viikkopalavereissa, huolehtimalla työympäristön viihtyvyydestä ja huomioimalla työhyvinvointiseikat kaikessa toiminnassa. Tehtiin TYHY-suunnitelma vuodelle 2012 ja toimittiin sen mukaisesti. Tyhy- tapahtumia oli kaksi. Muuta tyhy-toimintaa vuonna 2012: kulttuurisetelit 10kpl/omaistyöntekijä, uintimahdollisuus, lenkki/liikunta/hieronta omalla kustannuksella työajalla n.1krt/kk. 6 Yhdistyksen toiminnassa oli mukana vapaaehtoistyöntekijöitä lähinnä ryhmien ohjauksessa ja erilaisissa muissa tapahtumissa luennoitsijoina, tilaisuuksien käytännön järjestäjinä ja yhdistyksen toiminnasta tiedottajina. Verkostossa on toiminut noin sata henkilöä eri yhteisöistä.

12 Hallitus v. 2012: Marja Nordling, puheenjohtaja Esko Luhtanen, varapuheenjohtaja, Seinänaapurit Tarja Autio Seinänaapurit Minna Hannula Suupohja Mirja Loukko Suupohja Susanna Ahola Järviseutu Veikko Tuomela Järviseutu Marja Jokiaho Härmänmaa Maija-Liisa Palomäki Härmänmaa Tanja Takala Kuusiokunnat Pekka Ranta-Kahila Kuusiokunnat Hallitus on työskennellyt vuoden 2012 aikana aktiivisesti ja määrätietoisesti. Seutukunnallinen edustus hallituksen jäsenyydessä on ollut toiminnan kannalta merkittävä asia. Hallitukselle valittiin vuodelle 2012 kolmehenkinen johtoryhmä, johon kuului hallituksen puheenjohtaja, toiminnanjohtaja sekä hallituksen varapuheenjohtaja. Hallituksen kokouksia on ollut vuoden 2012 aikana yhteensä seitsemän kertaa, lisäksi sääntömääräiset kevät ja syyskokoukset. Toiminnanjohtaja on toiminut hallituksen kokouksissa sihteerinä. Pöytäkirjapykäliä kertyi v. 2012 aikana yhteensä 90. Hallituksen kokoukset, yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset, seminaarit (hallitus ja työntekijät) vuonna 2012: 26.1.2012 klo 18:00 Hallituksen kokous 16.2.2012 klo 18:00 Hallituksen kokous 29.3.2012 klo 17:00 Hallituksen kokous klo 18.00 Teemailta klo 19.00 Vuosikokous 26.4.2012 klo 16:00 Kevätseminaari, klo 18:30 hallituksen kokous 30.8.2012 klo 18:00 hallituksen kokous 20.9.2012 klo 16:00 syysseminaari klo 18:30 hallituksen kokous 25.10.2012 klo 17:00 hallituksen kokous klo 18:00 teematuokio klo 18:30 yhdistyksen syyskokous Hallituksen varapuheenjohtaja Esko Luhtanen valittiin Keskusliiton syysedustajakokouksessa 2011 Keskusliiton hallituksen varsinaiseksi jäseneksi vuodelle 2012 ja 2013 ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen valittiin Maija-Liisa Palomäki yhdistyksemme hallituksesta. He ovat toimineet toiminut aktiivisesti tässä tehtävässä vuoden 2012 ajan. Arviointi: Kirjalliset palautteet ( seminaarit, kokousten ja hallitustyöskentelyn toimivuuskyselyt ) Kehityskeskustelut ( kirjalliset yhteenvedot ) Vuosittaiset henkilöstötilinpäätökset Vapaaehtoistyönsopimukset

13 5. Resurssit 5.1 Talous Yhdistyksen yleistoimintaan 2012 saatiin RAY:lta avustusta sata kolmekymmentä tuhatta euroa ( 130 tuhatta ) sekä Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2011-2013 -projektiin kuusikymmentä kuusi tuhatta euroa (66 tuhatta ). Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä 2010-2014 - projektin rahoituspohjana oli Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n nostamasta RAY-avustuksesta noin kolmasosa. Muuta rahoitusta olivat jäsenmaksutulot, erilaisista tilaisuuksista perityt omavastuuosuudet, Seinäjoen kaupungin erityisliikunnan avustus, KKI-avustus sekä koulutuspäivien tuotot sekä opiskelijoiden ohjauspalkkiot. Yhdistyksen kirjanpidon ja palkkahallinnon on hoitanut Nurmon Kirjanpito ky ja auktorisoituna tilintarkastajana toimi Hannu Paunikallio. 5.2 Toimitilat ja kalusto Yhdistyksen toimitilat vuonna 2012 olivat Kauppakatu 11 A 4:ssä 60100 Seinäjoki. Toimitilat ovat vuokratut ja sijaitsevat keskellä kaupunkia. Tilaa on 113m2 ja tiloissa on kolme työhuonetta, neuvottelutila, ryhmätila sekä keittiö- ja WC-tilat. Nykyiset tilat mahdollistavat monipuoliset omaistoiminnot omissa toimitiloissa sekä mahdollistavat viihtyisän työympäristön. Yhdistyksen toimitiloissa on pidetty hallituksen kokouksia, henkilökuntakokoukset, yhteistyökokoontumisia, omaiskahvihetkiä sekä Seinäjoella toimivia vertaistukiryhmiä. Vuoden 2012 aikana uusittiin kalustoa kahden tietokoneen osalta. Kalusteet on luetteloitu. Peruskalusto on kunnossa. 5.3 Yhteistyö Yhdistyksen toiminnassa on noudatettu valtakunnallisia omaistyön linjauksia ja toimittu yhteistyössä keskusliiton ja muiden omaisyhdistysten kanssa. Työntekijät ja myös hallituksen jäsenet ovat osallistuneet keskusliiton järjestämiin yhteisiin kokouksiin, koulutustilaisuuksiin ja omaistyön kehittämispäiville. Yhteistyötä on toteutettu Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian toimintayksikön eri toimipisteiden kanssa. Samoin alueen kunnallisten mielenterveyskeskusten ( Seinäjoki, Alavus ja Jalasjärvi ) sekä perusterveydenhuollon joidenkin toimintojen esimerkiksi depressiohoitajien kanssa on tehty yhteistyötä. Alueen muut mielenterveysalan yhdistykset, seurakunnat, E-P:n alueen omaishoitaja-yhdistykset ja kunnat ovat olleet myös tärkeitä yhteistyötahoja käytännön omaistyön kehittämisessä ja toteuttamisessa. Seinäjoen ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan yksikön sekä Seinäjoen palvelualan oppilaitoksen (Sedu) kanssa on tehty yhteistyötä esittelemällä yhdistyksen toimintaa opiskelijoille sekä oppilaitoksissa että yhdistyksen toimitiloissa. Vuoden 2012 aikana yhdistyksessä oli yhdeksän viikon ajan hallinnon harjoittelijana opiskelija Seinäjoen sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulun sosionomilinjalta sekä kaksi opiskelijaa Sedun lähihoitaja- linjalta harjoittelussa.

14 Vuoden 2012 aikana tehtiin edelleen yhteistyötä Pohjanmaa-hankkeen/Välittäjähankkeen kanssa projektin Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä 2010-2014 yhteydessä sekä kokemusasiantuntija- koulutuksen tiimoilla. Yhdistyksen toiminnanjohtaja on toiminut Pohjanmaa/Välittäjä-hankkeen alueellisen ohjausryhmän jäsenenä. Yhteistyökumppanit liitteessä 2. Yhteistyöryhmät, yhteistyötapaamiset joissa toiminnanjohtaja/omaisneuvoja/omaistyön koordinaattori/ omaisten vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ovat olleet mukana: 12.1. omaishoitajaverkosto 12.1.edunvalvontatyöryhmä 13.1. TE-palaveri Sydänpiirin tsto 18.1. Vartu-palaveri Tampereella 19.1. yhteistyöpalaveri Vaasan omaisyhdistyksen ja Kokkolan sivupisteen kanssa 23.1. palaveri omaiskamarissa omaishoitaja-perheharjoittelusta 25.1 Teuvan psyk. poli 25.1 Ruokailu Eiran ja Juhanin kanssa. Ryhmien suunnittelua 25.1 Perhetupa Soffa 3.2. Prospect-vastuutyöntekijöiden tapaaminen Helsingissä 3.2. Simo ja Sarika Kivitipussa Vapa-hankkeen kansssa suunnittelemassa omaisten/omaishoitajien virkistysviikonloppua 6.2 Ensitietoryhmien suunnittelua Ryhmät. tila. 7.2. EPAT-verkoston kokous omaiskamarilla 7.2. hallinnon harjoittelun ohjaajien tapaaminen, Seinäjoen amk 9.2 Kohdennetun ohjausryhmä. 10.2. TE-palaveri Järjestötalolla 13.2. palaveri THL/Esa Nordlingin kanssa omaiskamarilla Vartu-projektin väliarviointiin liittyen 14.2 Kokemusasiantuntijakoulutuksen suunnittelua 15.2. viestintätyöryhmän palaveri omaiskamarilla 20.2. hk-palaveri 21.2. maksatuspyynnöt-yms.perehdytyspalaveri 22.2. tilintarkastajalla 6.3. palaveri hallinnon harjoittelijan opettajan kanssa 7.3. palaveri Tampereella Vartu-projektin väliarviointi 7.3. omaishoitoverkosto 7.3. palaveri Päivit hallitusasioista 7.3. edunvalvontatyöryhmä 14.3. palaveri mainostoimiston kanssa 14.3. hk-palaveri 12.3. palaveri työterveyshollon kanssa 15.3 Simo palverissa Mikeva, Mendisyksikön vastaavan kanssa 19.3. palaveri 3 omaiseen liittyen Ikäkeskuksen Paula Favorinin kanssa, Päivi P 20.3. Ruusukuja-suunnittelupalaveri, Järjestötalo, Päivi P 21.3 Ensitietoryhmien suunnittelua Simo, Päivi O 22.3. palaveri Eskoon ohjaajan kanssa 26.3 Nettisivujen opiskelua 29.3 Virkistysviikonlopun suunnittelupalaveri Kivitipussa 29.3. Vartu-projektin johtoryhmä Tampereella, meiltä Esko L. ja Päivit 5.4. palaveri kirjanpitäjän kanssa, Päivi P 16.4. projektin arviointipalaveri 18.4. Vartu-ohjausryhmä 19.4. johtoryhmä 20.4. vertti-palaveri Kokkola 4.5. Kokemuskoulutusyhdyshenkilöiden tapaaminen Hki, Simo 5.5. Prospect-ohjaajien ja vastuutyöntekijöiden tapaamien Helsingissä

15 8.5. palaveri prospect-ohjaaja Tuula Pöntisen kanssa, Päivi 14.5. Vartu-palaveri Tampereella 14.5. Ruusukujan suunnittelupalaveri 15.5. kulttuuritapahtuman suunnittelupalaveri 16.6.palaveri mainostoimiston/tomi kanssa 11.6. päivänkakarat-palaveri Tampereella 12.6. kokemusasiantuntijak. ohjausryhmä Tikanpesällä, Päivit 13.6. Vartu- väliarviointipalaveri Tampereella, Päivit 20.6. palaveri Yhdessä tehden 2-projekti/Lakeuden omaishoitajat kanssa, Päivit 9.8. palaveri omaiskyselystä, Päivi, Sarika ja Simo 16.8.ja 24.8.työvuoroVelhon edustajan kanssa puhelinpalaveri 21.8. edunvalvontatyöryhmän kokoontuminen 22.8. Lakeuden omaishoitajat, seminaaripalaveri 21.8. Edunvalvontatyöryhmän kokous 21.8. Järjestötalon avajaiset 22.8. RAY tapaaminen Helsingissä 5.9. Pohjanmaahanke ohjausryhmä 5.9. Omaishoitajaverkosto 7.9. VARTU-projektin väliarviointi palaveri Tampereella 8.9. Prospect-palaveri, Helsinki 17.9. Ruusukuja-palaveri, Järjestötalo 17.9. Vertaisohjaajien tapaaminen 5.10. Tapaaminen E-P:n sos.psyk.yhdistys M-L Mutikainen 11.10 Lounastapaaminen Sirkka Ala-aho, sekä Päivi P ja Päivi O 18.10. Palaveri Datec / Teemu Nikkilä 22.10. Uusi projektityöryhmä 26.11. viestintätyöryhmä 10.12. uusi projekti- palaveri, mukana vanhuspuolen ammattiväkeä S-joen kaupungista 11.12. tapaaminen psyk. ylilääkäri Antero Lassilan kanssa Projektien ja omaisneuvojan osalta on lisäksi yhteistyötapaamisia, jotka löytyvät projektien ja omaisneuvojan tilastoista ja projektien vuosikertomuksista. 6. Toiminnan vaikutusten arviointi Tavoite: Vuoden 2012 aikana jatketaan ja kehitetään eri toiminta-alueille luotujen tulostavoitteiden arviointia ja seurantaa omaislähtöisesti. Arvioidaan millaista vaikutusta/tuloksia yhdistyksen toiminnassa on saatu aikaan ja millä kustannuksilla. Keinot: 1. Arvioidaan, millaisia asiakastuloksia on saavutettu: määrälliset tilastot, asiakastyytyväisyys ja palvelujen laatu kyselyillä. 2. Arvioidaan ydinpalveluprosessien sujuvuutta, laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta sisäisellä arvioinnilla mm. omaistoiminnan suunnittelulomakkeella, johon kirjataan myös toteutuneet osallistujamäärät, tapahtuman sisältö ja toteutuneet kulut. 3. Jatketaan henkilöstön aikaansaannoskyvyn arviointia: tehdään henkilöstötilinpäätös, arvioidaan pätevyys ja osaaminen, työkykyisyys, jaksaminen ja viihtyminen työssä ja työympäristössä. Menetelmänä käytetään kehityskeskusteluja ja niiden yhteydessä tehtyjä arviointeja.

16 4. Hallituksen työskentelyn arviointi (kirjalliset palautteet) 5. Jäsenrekisteritietojen analysointi osana arviointia (jäsenmäärän kasvu, osallistumisprosentti ja alueellinen jakautuvuus) 6. Yleinen vaikutusten seuranta: Vuosittain yhdistyksen hallitus ja työntekijät pitävät yhteisiä seminaareja kaksi kertaa, joissa arvioidaan perustehtävän toteutumista ja toiminnan kehittymistä suhteessa taloudellisiin ja aineellisiin resursseihin sekä yhdistyksen perustehtävään. Vuonna 2012 otetaan käyttöön keskusliiton luomat omaistyön laadun arviointimenetelmät. 6.1. Asiakastulokset ja prosessien sujuvuus Jäseneksi on liittynyt vuoden 2012 aikana 42 uutta henkilöä tai yhteisöjäsentä, vastaavasti jäsenyydestä eronneita on ollut yksitoista henkilöä tai yhteisöjäsentä. Omaiset ovat osallistuneet aktiivisesti erilaisiin yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin, joita vuoden 2012 aikana oli useita ja joihin osallistui suuri määrä omaisia ja yhteistyökumppaneita: esim. yhdistyksen luentoihin ja esittelyihin sekä koulutuspäiville ja omaisten iltoihin osallistui yhteensä 1754 henkilöä. Asiakkailta on koottu palautetta säännöllisesti eri tapahtumien ja palvelujen yhteydessä sekä jäsenkyselyllä. Palautteet ovat olleet kirjallisia ja suullisia. Palautetta ja toiveita on hyödynnetty tulevan toiminnan suunnittelussa. Vuoden 2012 aikana omaisten vertaistukiryhmätoimintaa kehitettiin edelleen omaisten toiveiden pohjalta sekä palautteiden avulla. Vertaisryhmän ohjaajina omaisneuvojan koordinoimissa omaisryhmissä sekä muina vapaaehtoisina toimi vuoden 2012 aikana yhteensä noin parikymmentä vapaaehtoista. Ryhmiin osallistui yhteensä noin kolmesataa ja omaisten iltoihin noin kahdeksankymmentä omaista. Vapaaehtoistyön tekemisessä käytettiin sopimuslomaketta, jonka avulla määritellään vapaaehtoistyön luonne ja määrä ja sitoutetaan molemmat sopijapuolet yhteistyöhön. Omaisille tarjottiin edelleen mahdollisuutta matalan kynnyksen tapaamisiin ja yhteydenottoihin. Tapaamisia oli vuoden 2012 aikana 113, omaisia näissä tapaamisissa oli yhteensä 142 henkilöä. Puhelinkontakteja kirjattiin 120. Puhelinaikojen ja ajanvarausperiaatteella toimivan vastaanottotoiminnan sekä kotikäyntien kehittäminen ja toteuttaminen todettiin edelleen tarpeelliseksikehitettiin mm. lomake itsearviointiin ja muistilistaksi käsiteltävistä aiheista omaisneuvonnassa. Omaisneuvontaa toteutettiin myös yhteistyössä psykiatristen poliklinikoiden kanssa, jota ovat toteuttaneet pääasiassa omaistyön koordinaattori yksin tai yhteistyössä poliklinikan työntekijän kanssa, sekä myös omaisneuvoja ja toiminnanjohtaja vuonna 2012. Virkistys- ja kuntoutustapahtumiin osallistui yhteensä 236 omaista. Toimitilojen siivoojana on työskennellyt Eskoon kehitysvammalaitoksen toimintakeskuksen avotyötoiminnan kautta löydetty työntekijä yhtenä päivänä viikossa.

17 Vuoden 2012 aikana jatkettiin Omaisten kohdennetun tuen sekä vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2011-2013 - projektia lähes projektisuunnitelman mukaisesti, hieman soveltaen. Projektin väliraportti sivuilla 20-23. Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä 2010-2014 -projektia jatkettiin Etelä-Pohjanmaan alueella projektisuunnitelman mukaisesti, josta lyhyt kuvaus sivulla 24 (koko projektin väliraportti Tampereen Vartu-vastaavan projektityöntekijän tekemänä). 6.2. Henkilöstötulokset Vuonna 2012 omaisyhdistyksessä työskenteli neljä työntekijää: toiminnanjohtaja Päivi Penttilä, omaisneuvoja Simo Lamminsivu, omaistyön koordinaattori Päivi Ojanen sekä omaisten vapaaehtoistoiminnan kehittäjänä Sarika Kivimäki. Yhdistys on mahdollistanut kaikille toimihenkilöille täydennyskoulutusta kunkin työtehtävien mukaisesti. Koulutuksia, joihin omaistyöntekijä on osallistunut, on ollut noin 20 vuoden 2012 aikana. Henkilöstökokouksia on ollut lähes viikottain 21 kertaa vuonna 2012. Sisällöllisesti ne ovat tukeneet työntekijöiden toimintaa yhdistyksen perustehtävän käytännön toteuttamiseen. Henkilöstön kanssa käytiin kehityskeskustelut suunnitelman mukaan. Kaikkien työntekijöiden yhteinen tyky- päiviä järjestettiin keväällä ja syksyllä. Laadittiin vuodelle 2012 tyhy-suunnitelma, jota noudatettiin (liitteenä). Henkilökohtaisia työnohjauskertoja ja koko työyhteisön ryhmätyönohjauksia on ollut 18 vuoden 2012 aikana. 10 Koko henkilöstöllä oli sairaspoissaoloja vuoden 2012 aikana 59 päivää, 1- päivän mittaisia jaksoja. Koko henkilöstö on osallistunut hallituksen kanssa kaksi kertaa vuodessa pidettäviin seminaareihin, joissa on voitu paneutua yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja laadunarviointiin. Hallituksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja sekä johtoryhmä ovat tavanneet säännöllisesti ja tarvittaessa. 6.3. Talouden toteutuma Kaiken kaikkiaan vuosi 2012 toteutui taloudellisesti siten, että tulos oli 227,59 euroa ylijäämäinen. Tuottoja oli RAY:n avustusten, Ak-avustus 130 teur ja Ckavustus 66 teur, lisäksi yleistoiminnassa 9 925,08 eur ja projektin Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2011-2013 osalta 2 538,35 eur. RAY:n Ak- avustusta siirtyi seuraavalle vuodelle 5 587 eur ja projektin osalta vuoden 2013 menoihin siirtyi RAY:n Ck-avustusta 5996 euroa. Henkilöstömenot olivat talousarvion suurin menoerä: yhteensä 133 992,21 eur. Muita menoja ilman poistoja oli kaiken kaikkiaan 62 433,72 eur. Vuoden aikana välitilinpäätöstä arvioitiin ja esitettiin hallitukselle elokuussa.

18 7 Toimintaympäristö 2012 Toimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia vuoden 2011 tilanteeseen: Tilanne heinäkussa 2011 (lähde: Tilastokeskus) Yhdistyksen toimialue noudattelee Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aluetta, jossa on 20 kuntaa. Nämä kunnat muodostavat viisi toiminta-aluetta: 1. Järviseutu 2. Härmänmaa 3. Seinänaapurit 4. Suupohja 5. Kuusiokunnat Järviseutu asukasluku heinäkuussa 2011 Alajärvi 10 595 Evijärvi 2 771 Lappajärvi 3 461 Vimpeli 3 265 20 092 Jäseniä heinäkuussa 2010 alueella 78 henkilöä/yhteisöä. Alueella toimii yksi omaisryhmä Vimpelissä. Härmänmaa asukasluku heinäkuussa 2011 Kauhava 17 443 Lapua 14 419 31 862 Jäseniä heinäkuussa 2010 alueella 92 henkilöä/yhteisöä. Alueella toimii yksi omaisryhmä Lapualla. Seinänaapurit asukasluku heinäkuussa 2011 Ilmajoki 11 740 Jalasjärvi 8 247 Kurikka 14 592 Seinäjoki 57 495 Isokyrö 4 974 97 048 Jäseniä heinäkuussa 2010 alueella 201 henkilöä/yhteisöä. Alueella toimii kolme omaisryhmää Seinäjoella. Suupohja asukasluku heinäkuussa 2011 Isojoki 2 409 Kauhajoki 14 344 Karijoki 1 529 Teuva 5 982 24 264 Jäseniä 1.1.2009 alueella 52 henkilöä/yhteisöä. Alueella toimii 2 omaistenryhmää Kauhajoella ja Teuvalla. Kuusiokunnat asukasluku heinäkuussa 2011 Alavus 9 363 Kuortane 3 950 Töysä 3 178 Soini 2 437 Ähtäri 6 515 25 443 Jäseniä heinäkussa alueella 66 henkilöä/yhteisöä. Omaisryhmä toimii Alavudella.

19 Vuonna 2012 väestöpohja Etelä-Pohjanmaalla n. 200 000 asukasta (198 709). Seinäjoen seudulla Seinänaapurikuntien alueella melkein puolet asukkaista eli noin 100 000 (97 048). Yli 10 000 asukkaan kaupunkeja / kuntia on 7. Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry:n jäseniä oli 31.12.2012 497 henkilöä/yhteisöä ja omaisryhmiä kahdeksan. Toimintaympäristö n. 14 000 neliökilometriä

20 8 OMAISTEN KOHDENNETUN TUEN JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN PROJEKTI (2011-2013) 1. PROJEKTIN PÄÄMÄÄRÄ, TAVOITTEET JA KONKREETTISET TOIMENPITEET Projektin päämäärä: 1. Yhdistyksen kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa kehittämällä mahdollistaa kohdennetumpi ja yksilöllisempi vertaistuki yhä useammalle tuen tarpeessa olevalle omaiselle kouluttamalla ja perehdyttämällä yhdistyksen voimaantuneita omaisia vertaistukirinkiin. 2. Kehittämällä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tarjota omaisille tilaisuus tukea toisia omalla kokemuksellaan ja osaamisellaan tai muutoin toimia vapaaehtoisena yhdistyksessä ja saada sitä kautta onnistumisen ja voimaantumisen kokemuksia. Omaisia koulutetaan ja perehdytetään vapaaehtoistoimintaan yhteistyössä Järjestötalon Tukihenkilö-välityksen ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Kokemusasiantuntijoita koulutetaan yhteistyössä Pohjanmaa-hankkeen, Etelä-Pohjanmaa sairaanhoitopiirin ja Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry:n kanssa. Muina yhteistyötahoina toimivat Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyöhön projekti sekä Seinäjoen AMK. Tavoite: 1. Koota ja kehittää uutena vertaistuen muotona yhdistyksessä vapaaehtoisten omaisten rinki (Veturi-rinki), josta olisi tarvittaessa mahdollisuus kutsua vertaistukea tarjoava, kokenut omainen uuden omaisen ensitapaamiseen, puhelinkontaktiin tai tukihenkilöiksi, ja siten helpottaa kynnystä vertaistuen

21 saamiseen, hakemiseen ja antamiseen. Tällä pyritään innostamaan tukihenkilöiksi sopivia omaisia toisten omaisten tukijoiksi. Tällä tavoitellaan omaisten voimaantumista vuorovaikutuksen, avun saamisen ja tarjoamisen kautta. Kyseisellä toiminnalla pyritään myös takaamaan alueellinen tasavertaisuus, eli vertaistukea olisi tarjolla omaisille asuinpaikkakunnasta, julkisesta liikenteestä, työtilanteesta tms. riippumatta. 2. Vahvistaa ja lisätä yhdistyksen toiminnassa kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa ja kehittää yhdistykseen vapaaehtois-toiminnan prosessi, joka jää perustoimintaan hyvänä käytäntönä ja levitetään jatkossa valtakunnallisesti omaistyön kenttään. Yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan kehittämisellä halutaan tarjota kohdennetumpi ja yksilöllisempi mahdollisuus toimia yhdistyksessä myös omaisille, jotka eivät halua toimia tukihenkilöinä tai vertaistukiringissä. Myös tätä kautta omaisilla on mahdollisuus saada onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia. Työntekijöiden rooli toiminnassa on johtaa vapaaehtoistoimintaa: luoda puitteet, kouluttaa omaisia yhteistyökumppaneiden ja koulutettujen kokemusasiantuntijoiden kanssa, tukea vapaaehtoisia ja koordinoida toimintaa PROJEKTIN VUOSIRAPORTTI 2012 Vuosi 2012 oli projektissa monipuolinen kehittämisen ja toiminnan vuosi. Vapaaehtoistoiminnan kehittäminen on nivoutunut kiinteästi koko yhdistyksen toimintoihin ja niiden kehittämiseen kaikilla viidellä seutukunnalla. Projektin työntekijä oli mukana mahdollisimman monessa yhdistyksen tilaisuudessa mm. vapaaehtoistoimijoiden rekrytoinnin helpottamiseksi. Selkeästi onkin ollut nähtävissä, että ihmisten (omaiset, läheiset, muut) tutustuminen projektin työntekijään on helpottanut vapaaehtoistoiminnan kehittämistä. Tiedon jakaminen vapaaehtoistoiminnan erilaisista mahdollisuuksista ja mahdollisimman matala kynnys toimintaan lähtemiseen on ollut tärkeää rekrytoinnissa. Projektin työntekijän tärkein rooli on ollut kuitenkin projektin tavoitteiden mukaista eli luoda puitteet, kouluttaa ja tukea vapaaehtoisia ja koordinoida toimintaa. Vapaaehtoisten rekrytointi on osoittautunut haasteelliseksi. Työntekijän mukanaolo erityisesti omaisten vertaisryhmissä, virkistys- ja voimavara- ym. kursseilla, retkillä, seminaareissa ym. on tähän mennessä tuonut parhaiten uusia vapaaehtoistoimijoita yhdistykseen. Työntekijän monipuolinen osallistuminen yhdistyksen kaikkeen yleistoimintaan yhdessä muiden työntekijöiden ja yhteistyötahojen kanssa onkin ollut ehdoton edellytys projektille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Projektin myötä yhdistyksen kokonaisvaltaiseen markkinointiin panostettiin monipuolisen tehokkaasti ja laajasti vuonna 2012. Projektille ja yhdistykselle laadittiin mm. uudet esitteet, julisteet, panderolli ja facebook- sivut. Mediaa saatiin mukaan tuomaan näkyvyyttä

22 lehtijuttujen myötä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti (Omaiset mielenterveystyön tukena Keskusliiton Labyrintti-lehti). Kesällä 2012 toteutettiin infokiertue kaikilla seutukunnilla. Kiertue oli esillä asuntovaunulla esim. toreilla, kauppojen pihoilla ja tapahtumissa. Vuonna 2012 yhdistys ja sitä kautta myös projekti onnistui olemaan esillä aiempaa enemmän. Vuoden 2012 teemana oli liikunta. Projekti sai valtakunnalliselta Kunnossa Kaiken Ikää (KKI)- ohjelmalta (LIKES) 2000 tukea liikuntatoiminnan toteuttamiseen. Liikuntaa toteutettiin mm. tarjoamalla yhdistyksen jäsenille etuhintaan uintia kaikissa Etelä-Pohjanmaan uimahalleissa/kylpylöissä, keilailua Alajärvellä ja Lapualla ja kuntosaliharjoittelua Seinäjoella. Myös yksittäisiä liikuntatoimintoja toteutettiin mm. miesten toiminnallisessa ryhmässä ja eri tapahtumien yhteydessä. Tarjolla oli myös muuta toiminnallista vertaistukea kuten naisten käsityö-/hemmottelupäivä sekä käsityöillat, joissa ohjaajana toimi yhdistyksen jäsen/omainen. Vuoden aikana projektin kautta toteutettiin kaksi uutta omaisten vertaistukiryhmää: nuorten aikuisten vertaisryhmä sekä Prospect- vertaisryhmämallin ryhmä. Näitä ryhmiä tullaan jatkamaan. Oppilaitosyhteistyö oli monipuolista. Projektissa oli kaksi lähihoitajaopiskelijaa harjoittelussa vuonna 2012 (keväällä ja syksyllä). Mukana oltiin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille järjestetyssä Järjestöextriimi- tapahtumassa ym. tapahtumissa ja työryhmissä, joissa oli oppilaitosten edustajia (joko opiskelijoita tai opettajia). Projekti kävi esittelemässä toimintaa useissa oppilaitoksissa. Ensimmäisenä vuonna projektissa laadittua vapaaehtoistoiminnan käsikirjan versiota ei painettu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vielä lopulliseksi ns. viralliseksi versioksi. Projektin edetessä huomattiin, että sen on parempi olla projektin myötä laadittava ja huolellisesti kehitetty tuotos, jota on helppo jatkossakin käyttää yhdistyksen vapaaehtoistoiminnassa. Käsikirjaa kehitetään edelleen saatujen palautteiden ja kokemusten perusteella. Valmista käsikirjaa levitetään ns. malliksi myös valtakunnallisesti muidenkin Omaiset mielenterveystyön tukena yhdistyksille. Vapaaehtoisia oli vuonna 2012 yhdistyksen listalla n. 100, mutta lista tullaan päivittämään vuonna 2013 alussa, jotta rekisterissä olisi vain sellaisia vapaaehtoisia, joita todellisuudessa hyödynnetään yhdistyksen toiminnassa. Usea vapaaehtoiseksi ilmoittautunut ei käytännössä ole toiminut missään vapaaehtoistoiminnassa. Tärkeämpää on jatkossa panostaa aktiivisten vapaaehtoisten toimintaan kuin ns. passiivisten henkilöiden pitämiseen mukana rekisterissä. Osa vapaaehtoisista on yhdistyksen jäseniä ja omaavat omakohtaista taustaa mielenterveyskuntoutujan omaisena, mutta myös ns. ulkopuolisia vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita (esim. opiskelijoita) on mukana.

23 VETURI- rinkiin on lupautunut mukaan yhteensä 19 veturi-henkilöä (omaista). Varsinaisia veturi-tilanteita oli vuonna 2012 vasta yksi. Veturi-toiminta on uutta ja siksi sen käyttöönotto on vielä aluillaan yhdistyksen työntekijöiden toimesta omaisneuvonta tai - ohjaustilanteissa. Haasteena on myös se, että uusille omaisille on tärkeää löytää mahdollisimman sopiva ja samanlaisen taustan tai elämäntilanteen omaava veturi-henkilö. Työntekijöiden tulee näin ollen tuntea Veturi-henkilön elämäntilannetta ja taustaa melko hyvin. VETURI- toimintaa kehitetään edelleen vuoden 2013 aikana. Vapaaehtoistoimijoiden tukimuodot kuten koulutus, matkakorvaukset ja pienet porkkanat kuten tarjoilut koulutusten yhteydessä ovat olleet tärkeitä motivointikeinoja. Joissain tilanteissa vapaaehtoisille maksettiin pieniä palkkiota kuten koulutettujen kokemusasiantuntijoiden luennoista tai muiden ammattilaisten pitämistä tilaisuuksista. Vapaaehtoisille tarjottiin vuoden aikana kolme vapaaehtoistoiminnan peruskoulutusta. Lisäksi järjestettiin yksi yhdistyksen oma jatkokoulutusta sekä LIIKKEELLE- peruskoulutus. Lisäksi vapaaehtoisia perehdytettiin esim. tapahtumien/tilanteiden yhteydessä yksilöllisesti. Näitä olivat mm. yhdistyksen jäsentiedotteiden postitukset, tapahtumat ja joulupaketointi. Vertaisryhmien ohjaajille (10 ohjaajaa) järjestettiin kaksi työnohjauksellista virkistyspäivää (keväällä ja syksyllä). Kaikille vapaaehtoisille järjestettyyn info- ja virkistysiltaan ei saatu mukaan osallistujia. Keväällä 2012 projektin sisäinen itsearviointi toteutettiin 16.4.2012 yhdistyksen työntekijöiden kesken. Arviointi toteutettiin avoimena keskusteluna sekä SWOT-analyysillä. Myös ohjausryhmä ja hallitus arvioivat projektia kevään kokouksissaan. Kaikkien arvioiden mukaan projektiin oltiin tyytyväisiä ja siinä edettiin tavoitteiden mukaisesti ja hyviä monipuolisia toimintatapoja käyttäen. Projekti toteutti arviointi- ja kehittämiskyselyn yhdistyksen jäsenille syksyllä 2012. Siihen vastasi 65 yhdistyksen jäsentä. Kyselyn analysointi jäi kesken vuoden 2012 aikana, joten se toteutetaan loppuun keväällä 2013. Projektin ohjausryhmä kokoontui vuonna 2012 kolme kertaa.

24 9 Varhaistuen mallin kehittäminen omaistyössä projektin (2010-2014) vuosi 2012 Etelä-Pohjanmaalla Projektin tavoite: Kehittää omaisille varhaistuen malli osaksi hoitotyön käytäntöjä yhteistyössä Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n ja Välittäjä- hankkeessa mukana olevien yhteistyötahojen kanssa. Keinot ja käytännön toimet vuonna 2012: Etelä-Pohjanmaan omaistyön koordinaattori toimi yhteistyössä yhdistyksen muiden työntekijöiden sekä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian hoitotahojen kanssa. Projekti on aloitettu vuonna 2010. Vuoden 2012 projektisuunnitelman mukaisina painopistealueina olivat: Kolmantena vuonna toimintaa painotetaan erityistukea tarvitseville riskiryhmille, kuten lapsiperheille ja perheille, joita koskettavat kaksoisdiagnoosiin liittyvät ongelmat. Aloitetaan omaisen polun ja omaisen tukemisen hyvän käytännön mallin suunnittelu yhdessä päihde- ja mielenterveys-alan yhteistyökumppaneiden kanssa. Suunnittelussa riskiryhmät painottuvat myös. Oppilaitosyhteistyö aloitetaan. Omaisneuvoja-toiminnan evaluointi aloitetaan. Omaisneuvoja-, työpari- kotikäynti-, kokemusasiantuntija- ja tukihenkilötoiminta jatkuvat. Myös ammattilais- ja vapaaehtoiskoulutukset jatkuvat. Arviointi vuonna 2012: Projektin johtoryhmän ja Etelä-Pohjanmaan alueen ohjausryhmän muistiot Muut yhteistyöpalaverimuistiot Tilastot projektiin osallistuneista omaisista ja perheistä Arviointi arviointisuunnitelman mukaisesti Vuoden 2012 vuosikertomus RAY:lle (Tampereen projektivastaava toimittaa raportin RAY:lle koko projektin osalta, jossa mukana Etelä-Pohjanmaan projektin osuus). Liite 1: Mielenterveyskuntoutuja/-potilaan omaisen/läheisen varhaisen tuen prosessikuvaus Liite 2: Yhteistyötahomme Etelä-Pohjanmaalla Liite 3: TYHY-suunnitelma 2012 Liite 4: projektin Omaisten kohdennetun tuen ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen 2011-2013 tilasto vuodelta 2012