Kansainvälisyyttäni ette saa! Tiistai-iltana tihutti. Sää oli marraskuiseen tapaan synkkä. Niin olivat opiskelijakunnan päätöksetkin: opiskelijakunta päätti olla jatkossa tukematta kansainvälisiä projekteja. Hämärä laskeutui tiistaina yllättävän nopeasti. Hämärä on yleensä myös pätevä sana kuvaamaan opiskelijakunnan toimintaa. Tämän viikon tiistaina päätökset olivat pimeitä. Kansainväliset projektit ovat lukiomme pitkäaikainen ylpeys. Ne olivat minullekin yksi syy valita Järvenpään lukio Helsingin huippulukioiden, kuten Ressun tai SYK:n sijasta. Mielestäni on surullista, jos opiskelijakunta ei tunnusta projektien arvoa tukemalla niitä. Tässä kokouksessa, josta nyt kerron, kv-projektien tukemisen jaktamista esittävän asialistan kohdan esityksen oli valmistellut erillinen keväällä opiskelijakunnalle perustettu kv-tukityöryhmä. En ole omana aikanani opiskelijakunnassa nähnyt yhtä huolella valmisteltua esitystä. Kiitokset tästä Joonas Valjukselle, joka oli tehnyt ison työn kootessaan työryhmän ilmeisen sekavan ajatuksenkulun. Esitys oli pääpiirteiltään erittäin kannatettava: Projektin täytyisi yrittää kerätä rahaa myös muilla keinoilla. Projektilaiset eivät saa itse äänestää tuen myöntämisestä. Myös yksittäiset opiskelijat voisivat anoa tukea. Muutosehdotuksilla esitys saatiin mielestäni täydelliseen muotoon poistamalla tarpeettomat rahan käyttöä ohjaavat rajoitteet sekä tuen luovuttamisella ennen projektimatkaa. On myönnettävä, että vastapuolen perusteet tuen myöntämisen päättämiselle olivat pääosin rationaalisella pohjalla. Kokouksessa vedottiin utilitarismiin. Myönnän, että tukirahoilla voitaisiin ehkä saada kaikille jotain, mutta mielestäni on oikeutettua puhua myös kokemusten laadusta. Olen ollut jo yhdellä projektimatkalla Liettuassa ja ensi viikolla Kiina-projekti vie minut samannimiseen maahan. Olen varma, että kummatkin ovat yksiä parhaista kokemuksistani elämässäni
ja näitä kokemuksia tulen lämmöllä muistamaan vielä eläkepäivinäkin. Tahtoisin mahdollistaa samanlaisia (erityisesti lompakkoa) avartavia kokemuksia aivan jokaiselle. Tiistain kokouksessa opiskelijakunta myönsi kuusisataa euroa vanhojentanssien ilmapalloihin ja muihin hedonistisiin nautintoihin. Ihmettelen, jos mahdollista, vielä enemmän tapaa, jolla tähän päätökseen tultiin, kuin opiskelijakunnan rahankäytön kohteita. Sen sijaan, että kv-projektien tukemista ideoinut työryhmä olisi äänestänyt tuen puolesta, he kääntyivätkin omaa ideaansa vastaan. Osalla syynä persumaiseen takinkääntöön oli se, että työryhmä ei jaksanut kirjoittaa loppuun lähes valmista paperia, joka olisi luonut pätevät raamit kansainvälisten projektien tukemiseen. Tukien loppuminen päättyi siis laiskuuteen. Asiat hoidetaan hoitamalla asiat, kuten eräs Järki-guru tapasi sanoa. Kansainväliset projektit ovat huomattava osa lukiomme imagoa. Ne ovat hyödyllisintä, mitä lukio kykenee työelämään antamaan. Ne tarjoavat elämän parasta aikaa. Näitä arvoja minä haluan tukea. Projektit ovat jotain, mistä minä en ole valmis luopumaan. Aion käyttää otto-oikeutta seuraavassa opiskelijakunnan kokouksessa projektien tuen palauttamiseksi. Ehkäpä silloin on pouta. Janin joulusoossi Muinaisessa, modernissa akatemiassa oli annettu käsky, että koko uljas henkilökunta olisi laitettava lomautusuhan alle. Tämä vaade toteutettiin vaikeina aikoina Kukkosslovakian vallitessa järvenpäätyisen kylän käskynhaltijana. Muuan oppi-
isä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, ei pelännyt ollenkaan. Hän nauroi vain, kunnes tuo musta torstai koitti ja näki yli tuhannen pakenevan ihmismassan virtaavan pois akatemian areenoilta kukin omalta lestiltään. Jani kaikessa viisaudessaan ei voinut käsittää tätä järjettömyyttä hänen funktionsa derivaatan nollakohta oli viimein löytynyt, lakipiste. Tulkitessaan pyhiä Mysteerien Alun Opettavia Loitsuja eli MAOL-riimuja hän löysi omituisia kaavoja. Mutta nämä eivät olleetkaan mitä tahansa kaavoja ne olivat sääntöjä, joiden mukaan luonto toimi. Ehkä näiden avulla voisin ymmärtää, mistä tämä hulluus oikein johtuu, tuumi Jani. Kuitenkin hän ymmärsi tarvitsevansa apua niiden tulkitsemisessa suurelta, palkitulta luonnon gurulta. Säilyttääkseen viileän malttinsa Janin tulisi tehdä mystinen matka, lähestyä kohti maailmankaikkeuden ääretöntä, jossa kaikki kasvaa rajatta. Jani tiesi sen läheisyydessä olevan pienen pieni koto, Epsilonin kartano, jossa tämä guru asusti. Mutta kuinka ihmeessä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, löytäisi Epsilonin kartanon? Hän tiesi vain, että hänen pitäisi mennä pisteestä A paikkaan B. Hän puhkui, puhisi ja naputti, kunnes napsahti. Suorin reitti on tietysti suora! Niinpä hän pihisi, puhisi ja napsautti sormiaan hän oli löytänyt paikkavektorin uuteen Onnelaan! Johtaja Jani, hauska tavata, täällä juhlat vain jatkuu! toivotti tuo suuri ja palkittu luonnon guru Pasi, ja näin teki Janin tervetulleeksi hänen Epsilonin kartanoonsa, jossa teho ja entropia vallitsivat. Kiva kun pääsit kinkereille, jatkoi Pasi. Ennen kuin Pasi pääsi pidemmälle, joutui Jani tylysti keskeyttämään mestarin opit kysymyksellään: Mestari Pasi, mestari Pasi! Auta, auta, pyydän sua! Mistä tämä hullutus johtuu? Ken aukaisi portit helvetin? Ken loi nämä päivät lomautusten? Voitko sinä, oi mestari Pasi, ratkaista nämä MAOL-riimut ja antaa meille jumalaisen vastauksen?. Pasi, tuo suuri guru, mietti hetken ja pohti kaksi. Sitten sanoi vastaukseks : Voi sian nenä, älä minulta kysy! Kysy
luonnolta, ja se vastaa sinulle onnistuneena kokeena. Niin se meillä tämä toimii. Näin Pasi alkoi kiihdytellä EU-tuella omia hiukkasiaan. Kuitenkin oppi-isä Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, ei pelännyt ollenkaan. Hän nauroi vain ja vastasi: Minähän kysyin, mutta en saanut vastausta! Samalla hetkellä Pasi pysähtyi kuin taikaiskusta. Hänen silmänsä lasittuivat, niistä valui kyyneliä. Eikö luonto vastannutkaan sinulle? Onkohan meillä tässä kommunikaatiossamme nyt jokin epäjatkuvuuskohta? kysyi Pasi ääni väristen. Pasi raapi päätään hetken, kunnes hän muisti myyttisen huhun: Johtaja Jani, minulle on uskottu salaisuus. Akatemiassamme on olemassa vielä salattu, korkeampi taso. Siellä ei vallitse luonnontieteet, vaan se toimii ihan omilla periaatteillaan. En tiedä, mitä siellä tarkkaan ottaen tehdään, mutta heillä tuntuu olevan jotain tietoja siitä, kuinka nämä, mitä ne nyt olivatkaan, ihmiset käyttäytyvät, toimivat, kommunikoivat, ajattelevat. Luulin sen olevan tarua, mutta tämän järjettömyyden valossa en keksi muutakaan. Jani kaikessa viisaudessaan ei voinut käsittää viisaan gurun lausuvan jotain tällaista; että todellisuuden ulkopuolella olisi jotain muuta, tämä korkeampi kerros. Janilla ei ollut vaihtoehtoja, vaan hänen täytyi kasvattaa potentiaalienergiaansa tavoitellessaan kohti korkeuksia. Jani puhkui, puhisi ja napsautti sormiaan ja ennen kuin hän varsinaisesti huomasikaan, paikkavektori vei hänet jo uuteen maailmaan. Pasin viimeiset neuvot olivat: Älä aja liian lujaa tai alat lihomaan!. Ja niin tuo maanpäällinen guru laittoi vanhan CERN:n vinyylilevyn soimaan, ja jäi pyörähtelemään reaktanssin, resistanssin ja konduktanssin tahtiin. Oli usvaista. Pitkin käytäviä soivat entisten unelmoijien, nykyisten tuomittujen valitus. Yksinäiset haamut vaikersivat, ja ne vaikersivat englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi kenties jopa kiinaksi! Jani erotti vain satunnaisia sanoja. Yhtäkkiä hänen edessään oli täysin
tuntematon mies, joka sanoi: Tervetuloa työmaalle! Jani kysyi: Kukas se sinä olet? Pauli vastasi: Hei, minä olen herra Pauli, mielenvaltija. Sinä puolestasi olet saapunut yliseen maailmaan, jumalten kerrokseen. Kuinka voin auttaa? Jani kysyi kiusaantuneena: Ei kai meillä sellaista ylistä maailmaa ole? Pauli suutahtaa tuhahti ja vastasi: Kyllä on! Ja puhu käsitteillä! Sinun on päästävä noista naiiveista defenssikeinoistasi eroon, sillä vain oikealla copingtekniikalla voit valaistua tuosta kehityskriisistäsi! Jani, tuo matriisien mestari, vektorien veijari ja integraalien insinööri, oli oppi-isänä viisas, ja ymmärtämättä Paulin ystävällistä viestiä Jani kuitenkin ymmärsi olla suututtamatta mielenvaltijaa kenties Paulilla olisi avaimet sellaisiinkin mielensopukoihin, jonne Jani ei edes tahtonut mennä. Jälleen kerran Jani risti kätensä ja aneli Paulia: Pauli hyvä, auta, auta pyydän sua! Mistä tämä hullutus johtuu? Ken on taustalla päivien lomautusten? Kerro, kerro, mielten mestari, kenen keho ja ajatus on niin kiero, mikä on se liero, miksi tämä vääryys sallitaan? Pauli katsoi alta kulmien kasvoillaan Mona Lisan hymy, joka vääntyi zatopekmaiseksi virneeksi hänen alkaessaan valistaa Jania: Jani, maan matonen, siinähän se vitsi juuri onkin. Minä tunnen mielen ja sen sairaan kielen. Tätä systeemiä emme johda me, ettekä te, maan matoset. Organisaation ydin on siellä, josta musta surma sai aikanaan alkunsa, alisessa maailmassa. Jani, Faustoni, vaikka meillä jumalilla on se kaikki tieto, silti päätöksissä olemme yhtä voimattomia kuin tekin. Ennen kuin Jani ehti kokonaan masentua, Paulin mieleen palautui eräs hyödykäs vinkki: Täällä oli muuan vanha tietäjä, joka kääntyi lopulta pimeälle puolelle. Hänellä voisi olla loitsuja, joilla voisit ymmärtää kristalliyötämme vähän paremmin. Hän, joka koki Vipusen kohtalon. Toivon mukaan jo viimeistä kertaa Jani puhkui, puhisi ja napsautti sormiaan paikkavektori oli löytänyt alisen maailmaan. Alisessa maailmassa oli hirvittävän kuuma, ja siellä virtasi
hapokas Tuonelan joki. Keskellä Tuonelan jokea oli saari. Jani ajatteli, ettei saarella varmasti voisi olla elämää, kunnes sieltä kuului ääni: Aivan totta, Jani-kulta! Ihminen ei ole saari, ellei se ole Suvensaari! Jani hätkähtyi sijoilleen ja tuijotti saarella sojottavaa kaljua kuulaa se oli pimeälle puolelle kääntyneen tietäjä Suvensaaren karvaton päälaki. Jani ei kyennyt sanomaan sanaakaan, kunnes Suvensaari huudahti: Hei, kiva nähä! Tahdotko nähdä minun lomakuvani? Jani tiesi, että Suvensaaren kaltaisen tietäjän täytyi olla nero, vaikkei hänen vaarattoman boheemi ulosantinsa antanut niin välttämättä ymmärtää. Suvensaaren hyräillessä Riistäjän lakia Jani kysyi: Tietäjä Suvensaari, auta, auta, pyydän sua! Valaise minua tiedoillasi, kerro Ennen kuin Jani sai virkettään loppuun, Suvensaari kertoi: Sinä tahdot tietää, mistä tässä lomautusten päivissä on oikein kyse, eikö totta? Olen tehnyt näitä duuneja jo hyvin pitkään, minä tiedän kaiken. Kuten myös sen, että elämä on kärsimystä, ja se loppuu elämänjanon lopettamisella tai suklaa-addiktiolla. Jani katseli hämmästellen, ja Suvensaari, suussaan suklaapatukka, jatkoi: Kuten tiedät, nämä lomautusten päivät ovat järjettömät. Niitä ei ratkaista lukemalla fysiikkaa, eivät edes kolmannen kerroksen jumalat osaa vastata siihen. Jos toinen provosoi, ei pidä ihmetellä, jos toinen provosoituu. Tartu siis sinäkin joulusoossiin, se on ainoa tapa helpottaa tätä tuskaa. Tuolla perällä asustaa koko alisen maailman kuumin piste, herra Marjaliesi. Siellä kiehuu tämä koko soppa. Ennen aikaakaan Jani löysi herra Marjalieden. Jani sanoi: Herra Marjaliesi, herra Marjaliesi! Täälläkö keitellään koko akatemian väkeä sekoittavat sopat? Herra Marjaliesi vastasi: Kyllä! Minä yksin hallitsen valtakuntaani, sekä ylistä, alista että keskistä maailmaa! Ota sinäkin, toveri Jani, hörppy ja nauti päivistä lomautusten. Jani maistoi lusikallaan Marjalieden soppaa ja hänet valtasi suunnaton onni. Ja niin oli Janin suuri arvoitus ratkennut hän oli saanut joulusoossinsa, eikä kysellyt enää sen enempää
typeriä. Abiturientti Joonas Mustosen pakina lukion joulujuhlassa 20.12.2014. Kuvalähde: Wikimedia Commons (Public Domain).