Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (meriliikennealan onnettomuustutkintadirektiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 23 päivänä marraskuuta 2005 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neu- voston direktiiviksi meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteista ja direktiivien 1999/35/EY ja 2002/59/EY muuttamisesta sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 6 päivänä heinäkuuta 2006 Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen Merenkulkuneuvos Sirkka-Heleena Nyman
2 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ EU/2006/0626 MUISTIO EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI ME- RILIIKENNEALAN ONNETTOMUUKSIEN TUTKINNAN PERUSPERIAATTEISTA JA DIREKTIIVIEN 1999/35/EY JA 2002/59/EY MUUTTAMISESTA, KOM (2005) 590 LOPULLINEN 1. Yleistä Euroopan yhteisöjen komissio antoi 23 päivänä marraskuuta 2005 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteista ja direktiivien 1999/35/EY ja 2002/59/EY muuttamisesta. Ehdotuksen tavoitteena on parantaa meriturvallisuutta ja pienentää siten uusien merionnettomuuksien riskiä laatimalla koko yhteisöä varten selvät suuntaviivat teknisten tutkimusten suorittamisesta ja kokemusten vaihdosta kaikkien vakavien merellä sattuneiden tapahtumien jälkeen. Ehdotuksella pyritään myös edistämään ympäristönsuojelua myötävaikuttamalla merionnettomuuksien riskin ehkäisemiseen. Öljysäiliöalusten, Erika vuonna 1999 ja Prestige vuonna 2002, haaksirikkojen jälkeen neuvosto ja parlamentti alkoivat erityisesti kiinnittää huomiota merionnettomuuksien tutkinnan ja sitä koskevan kansainvälisen lainsäädännön puutteisiin. Vaikka lippuvaltiot ovat kansainvälisen merioikeuden mukaan velvollisia suorittamaan tekniset tutkimukset kaikkien merellä sattuneiden vakavien tapahtumien jälkeen ja tekemään yhteistyötä muiden asianomaisten valtioiden kanssa, ei kansainvälisellä tasolla ole toistaiseksi sitovaa lainsäädäntöä, jolla voitaisiin varmistaa, että lippuvaltiot täyttävät edellä mainitun velvollisuutensa. Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n vuonna 1997 antamien suositusten noudattaminen riippuu kuitenkin onnettomuudessa tai vaaratilanteessa mukana olleiden lippuvaltioiden omasta tahdosta. Käytäntö on ollut hyvin vaihteleva. Pakollisesta katsastusjärjestelmästä säännöllisen ro-ro-alusliikenteen ja suurnopeusalusliikenteen turvallisen harjoittamisen varmistamiseksi 29 päivänä huhtikuuta 1999 annetussa neuvoston direktiivissä 1999/35/EY jäsenvaltiot velvoitetaan suorittamaan tutkinta jokaisesta merionnettomuudesta tai merellä sattuneesta vaaratilanteesta, jossa on ollut mukana ro-ro-alus tai suurnopeusmatkustaja-alus. Alusliikennettä koskevan yhteisön seuranta- ja tietojärjestelmän perustamisesta annetussa direktiivissä 2002/59/EY jäsenvaltiot velvoitetaan Erikaonnettomuuden jälkeisten toimenpiteiden mukaisesti noudattamaan merionnettomuuksien ja merellä sattuneiden vaaratilanteiden tutkintaa koskevassa IMO:n säännöstössä esitettyjä suosituksia. Kumpaakin edellä mainittua direktiiviä ehdotetaan muutettavaksi tässä yhteydessä. Direktiiviehdotuksen oikeusperusta on EY:n perustamissopimuksen 80 artiklan 2 kohta. Direktiiviehdotus on osa kolmatta merenkulun turvallisuuspakettia, joka koostuu tästä ja kuudesta muusta säädösehdotuksesta. 2. Ehdotuksen sisältö 2.1. Ehdotuksen sisältö yleisesti Ehdotuksen tavoitteena on parantaa meriturvallisuutta ja estää uudet onnettomuudet. Tavoite saavutetaan helpottamalla turvallisuustutkimuksen ripeää toteuttamista sekä merionnettomuuksien ja merellä sattuneiden vaaratilanteiden asianmukaista analysointia ja varmistamalla, että turvallisuustutkimuksista sekä korjaavia toimia koskevista ehdo-
3 tuksista annetaan täsmällistä ja ajankohtaista tietoa. Teknisten tutkimusten tavoitteena on selvittää olosuhteita, joissa onnettomuus tai vaaratilanne on tapahtunut, sekä tapahtumien syyt, jotta niistä voitaisiin oppia mahdollisimman paljon ja voitaisiin siten parantaa meriturvallisuutta. Tutkimuksissa ei kuitenkaan saa olla kyse syyllisyys- tai vastuukysymysten selvittämisestä tai määrittämisestä. Ehdotuksella yhteisön oikeuteen lisättäisiin jäsenvaltioita koskeva velvollisuus suorittaa tekniset tutkimukset merionnettomuuksien jälkeen. Ehdotuksessa on otettu myös huomioon Euroopan meriturvallisuusviraston rooli alalla asetuksen 1406/2002/EY mukaisesti. Direktiivistä 1999/35/EY ja direktiivistä 2002/59/EY poistettaisiin edellä mainitut onnettomuustutkintaa koskevat säännökset. 2.2. Jäsenvaltioiden velvollisuus suorittaa tekniset tutkimukset Kunkin jäsenvaltion olisi varmistettava, että puolueeton pysyvä tutkintaelin suorittaa tutkinnan sellaisten merellä sattuneiden vakavien tai hyvin vakavien onnettomuuksien jälkeen, joissa on ollut mukana jäsenvaltion lipun alla purjehtiva alus. Tutkinta olisi suoritettava myös, jos onnettomuus on tapahtunut alueilla, joilla jäsenvaltiolla on oikeus käyttää lainkäyttövaltaansa, tai jos onnettomuus koskee merkittävässä määrin jäsenvaltiota riippumatta siitä, mikä on ollut aluksen lippuvaltio tai kenen alueella alukset purjehtivat. Tutkimusten suorittamisen laajuudesta ja käytännön järjestelyistä päättäisi tutkintaa johtavan jäsenvaltion tutkintaelin yhteistyössä muiden sellaisten valtioiden tutkintaelinten kanssa, joita asia merkittävässä määrin koskee. Tutkimus olisi aloitettava niin pian kuin on käytännössä mahdollista. Jäsenvaltion olisi vaadittava kansallisen oikeusjärjestelmänsä puitteissa, että vastuuviranomaiset ja/tai asianomaiset osapuolet viipymättä ilmoittavat tutkintaelimelle kaikista ehdotetun direktiivin soveltamisalaan kuuluvista onnettomuuksista ja vaaratilanteista. 2.3. Teknisten tutkimusten aseman vahvistaminen Ehdotuksella vahvistettaisiin teknisten tutkimusten asemaa meriliikenteen alalla vakinaistamalla tai perustamalla niitä suorittavat puolueettomat ja riippumattomat erityiselimet ja antamalla teknisille tutkijoille tutkintavaltuudet kolmansiin osapuoliin nähden. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että turvallisuustutkimukset ovat riippumattomia rikostutkimuksista ja muista rinnakkaisista tutkimuksista, jotka suoritetaan vastuun määrittämiseksi tai syyllisyyden osoittamiseksi ja että tutkimukset eivät esty, keskeydy tai viivästy tällaisten tutkimusten vuoksi. Jäsenvaltioiden olisi vahvistettava säännökset, jotka antavat mahdollisuuden tehdä yhteistyötä ja antaa keskinäistä apua turvallisuustutkimuksissa sekä koordinoida yhteistyössä komission kanssa omien tutkintaelintensä toimia. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että turvallisuustutkimusten suorittamisesta vastaa puolueeton pysyvä tutkintaelin. Tutkintaelimen tulee olla toiminnallisesti riippumaton erityisesti niistä kansallisista viranomaisista, joiden vastuualueeseen kuuluu merikelpoisuus, todistuskirjojen antaminen, tarkastaminen, miehitys, turvallinen navigointi, huolto, meriliikenteen ohjaus ja satamavaltioiden suorittama valvonta sekä merisatamien toiminta. Tutkintaelimen olisi varmistettava yksittäisten tutkijoiden käytännön kokemus. Kunkin jäsenvaltion olisi myös vaadittava kyseisen jäsenvaltion tutkintaelimen tutkijoille valtuudet muun muassa asianomaisille aluksille pääsemiseen, asiakirjojen ja tutkimustulosten saantioikeus sekä asianosaisten kuulemisoikeus. 2.4. Jäsenvaltioiden ja jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden välinen yhteistyö Jos vakava onnettomuus koskee merkittävässä määrin kahta tai useampaa jäsenvaltiota, niiden olisi sovittava nopeasti, mikä on tutkintaa johtava jäsenvaltio. Jäsenvaltioiden olisi pidättäydyttävä suorittamasta rinnakkaisia turvallisuustutkimuksia. Jäsenvaltio voisi antaa turvallisuustutkimuksen johtamisen yhteisestä suostumuksesta toisen jäsenvaltion tehtäväksi. Jos kyseessä on ro-ro-alus tai suurnopeusmatkustaja-alus, tutkintamenettelyn aloittaisi se jäsenvaltio, jonka vesillä on-
4 nettomuus tai vaaratilanne on sattunut. Jos onnettomuus on sattunut aluevesien ulkopuolella, tutkintamenettelyn aloittaa se jäsenvaltio, jossa alus on viimeksi käynyt. Jäsenvaltioiden olisi perustettava pysyvä yhteistyöjärjestelmä, jonka avulla turvallisuustutkimuksia tekevät elimet voisivat tehdä yhteistyötä toistensa ja komission kanssa. Jäsenvaltioiden tulisi tehdä merionnettomuuksien tutkinnassa yhteistyötä niiden kolmansien maiden kanssa, joita asia merkittävässä määrin koskee. Tällaisille kolmansille maille olisi myös annettava lupa osallistua tutkimukseen missä tahansa sen vaiheessa. 2.5. Tietojen salassapito ja todisteiden säilyttäminen Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että todistajanlausuntoja tai tietoja todisteita esittäneiden henkilöllisyydestä taikka lääketieteellisiä tai yksityisiä tietoja onnettomuudessa mukana olleista henkilöistä ei anneta muihin tarkoituksiin kuin turvallisuustutkimukseen ilman kyseisen valtion oikeusviranomaisen päätöstä. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että direktiivin soveltamisalaan kuuluvien onnettomuuksien, vaaratilanteiden ja hätäkutsujen osapuolet pyrkivät säilyttämään kaikki artiklassa luetellut onnettomuuteen liittyvät tiedot, estämään tietojen muuttamisen, estämään muille laitteille aiheutuvan häiriön sekä keräämään ja säilyttämään kaikki merionnettomuutta koskevat todisteet. 2.6. Tutkintaraporttien laatimista, säilyttämistä ja suojaamista varten kehitettävät menettelyt sekä kokemustenvaihdon varmistaminen Turvallisuustutkimuksista olisi ehdotuksen mukaan julkaistava direktiivin liitteessä I esitettyjen ohjeiden mukainen raportti. Tutkintaelimen olisi pyrittävä antamaan raportti yleisön saataville 12 kuukauden kuluessa päivästä, jolloin onnettomuus tai vaaratilanne on sattunut. Jäsenvaltion olisi myös lähetettävä loppuraportista tai mahdollisesta väliraportista komissiolle kopio ja otettava huomioon komission mahdolliset huomautukset. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että ne joille turvallisuussuositukset on osoitettu, ottavat ne asianmukaisesti huomioon, ja että suositusten pohjalta ryhdytään tarvittaessa yhteisön ja kansainvälisen oikeuden mukaisiin toimiin. Merionnettomuuksia ja merellä sattuneita vaaratilanteita koskevat tiedot tulisi tallentaa ja analysoida eurooppalaisen sähköisen tietokannan avulla (EMCIP), jonka komissio perustaa. Tutkintaelinten olisi ilmoitettava komissiolle merionnettomuuksista ja vaaratilanteista direktiivin liitteessä esitetyn mallin mukaisesti. Jäsenvaltioiden olisi kaikin tavoin pyrittävä välttämään maksun perimistä sellaisen avun antamisesta, jota toiset jäsenvaltiot pyytävät turvallisuustutkimusten suorittamiseen. Mikäli jäsenvaltion tutkintaelin katsoo jossakin tutkinnan vaiheessa, että uusien onnettomuuksien vaaran torjumiseksi on toteutettava kiireellisiä yhteisön tasoisia toimia, sen olisi ilmoitettava komissiolle tarpeesta antaa varhaisvaroitus. 3. Ehdotuksen käsittely EU:ssa Komissio esitteli kolmannen merenkulun turvallisuuspaketin neuvostossa 5 päivänä joulukuuta 2005. Direktiiviehdotuksen käsittelyä ei ole aloitettu. 4. Direktiiviehdotuksen vaikutukset Suomen lainsäädäntöön Suomi on yksi niistä harvoista EU-maista, jossa on jo pitkään ollut ehdotetun direktiivin periaatteiden mukainen puolueeton ja riippumaton merionnettomuuksien tutkinta. Laki onnettomuuksien tutkinnasta (373/1985), joka tuli voimaan 1.1.1986, koski alun perin suuronnettomuuksia. Muut vesiliikenneonnettomuudet tulivat riippumattoman ja puolueettoman tutkinnan piiriin vuonna 1997, kun lainsäädäntöä muutettiin (97/1997). Mainitussa laissa tarkoitettu onnettomuustutkinta tehdään Suomessa jo nyt direktiiviehdotuksen 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla pelkästään turvallisuuden edistämiseksi, eikä siinä oteta kantaa vastuu- tai syyllisyyskysymyksiin. Tutkinnassa selvitetään onnettomuuden kulku, syyt ja seuraukset sekä pelastustoimet.
5 Erityisesti selvitetään, onko onnettomuuden tai vaaran aiheuttajina taikka kohteina olleiden laitteiden ja rakenteiden suunnittelussa, valmistuksessa, rakentamisessa ja käytössä otettu riittävästi huomioon turvallisuusvaatimukset sekä onko valvonta- ja tarkastustoiminta asianmukaisesti järjestetty ja hoidettu. Tarvittaessa on myös selvitettävä mahdolliset puutteet turvallisuutta koskevissa säännöksissä ja määräyksissä (lain 4 ). Ehdotetulla direktiivillä ei ole Suomessa merkittäviä hallinnollisia tai taloudellisia vaikutuksia. Oikeusministeriön yhteydessä toimiva Onnettomuustutkintakeskus on ehdotuksen 8 artiklassa tarkoitettu puolueeton pysyvä tutkintaelin, joka on toiminnallisesti riippumaton merenkulusta vastaavista viranomaisista ja muista osapuolista. Onnettomuustutkintakeskus tutkii myös muita onnettomuuksia ja on siten 8 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu laajempi tutkintaelin. Onnettomuustutkintakeskuksessa on kaksi merionnettomuustutkijan virkaa. Direktiivi asettaa vain minimitason ja jättää jäsenvaltioille liikkumavaraa, joten sisävesialuksille ja alle 24 metrin pituisille kalastusaluksille sattuvien onnettomuuksien sulkeminen direktiivin ulkopuolelle, ei aiheuta Suomelle ongelmia. Sanottujen alusten onnettomuudet on tarkoitus tutkia entiseen tapaan. 5. Ehdotuksen taloudelliset vaikutukset Ehdotuksella ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia kansallisella tasolla. Ehdotus voi aiheuttaa resurssitarpeita riippuen siitä, miten pakollisesti tutkittavat onnettomuudet direktiivissä määritellään. Lisäresurssien tarvetta Suomessa saattaa aiheutua myös siitä, jos onnettomuuksia on tutkittava nykyistä käytäntöä laajemmin ottamalla esimerkiksi myös aluksilla sattuvat työtapaturmat tutkinnan piiriin. 6. Osapuolten kuuleminen Direktiiviehdotus kuuluu varsinaisen onnettomuuksien tutkinnan osalta oikeusministeriön hallinnon alaan, ja kanta on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriön ja oikeusministeriön yhteistyönä. Ehdotuksesta on kuultu Onnettomuustutkintakeskusta ja merenkulkualan järjestöjä. 7. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti direktiiviehdotuksen tavoitteisiin sekä ehdotettuihin toimenpiteisiin. Tietojen salassapitoa koskevan sääntelytarpeen ja menettelyn sopeuttaminen kansalliseen julkisuuslainsäädäntöön edellyttää oikeusministeriössä tehtävää tarkempaa arviointia direktiivin jatkovalmistelun yhteydessä. Ehdotuksen neuvostokäsittelyn yhteydessä tulee lisäksi tarkastella direktiiviehdotuksen suhdetta merioikeusyleissopimukseen erityisesti siltä osin kuin direktiiviehdotus asettaa tutkintavelvollisuuden talousvyöhykkeellä myös rantavaltioille. Tässä yhteydessä on myös arvioitava, onko tarvetta tehdä direktiiviehdotuksen menetelmien mukainen tutkinta myös siinä tapauksessa, että EU:n ulkopuolinen lippuvaltion on suorittanut IMO:n suositusten mukaisen tutkinnan.