KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2016 COM(2016) 722 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE sen arvioimisesta, missä määrin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet tarvittavat toimenpiteet ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta annetun direktiivin 2011/36/EU noudattamiseksi, annettu direktiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti FI FI

1. JOHDANTO Ihmiskauppa kielletään nimenomaisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 5 artiklan 3 kohdassa. Se on myös yksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 83 artiklassa luetelluista erityisen vakavista rikoksista, joilla on rajatylittävä ulottuvuus. Merkittävä edistysaskel EU:n toiminnassa tämän ilmiön käsittelemiseksi oli ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta annettu direktiivi 2011/36/EU (jäljempänä direktiivi ). Direktiivi korvasi aiemman ihmiskauppaa koskevan EU:n säädöksen, neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS. Direktiiviä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioihin Tanskaa lukuun ottamatta 1. Direktiivissä asetetaan vähimmäisvaatimukset, joita on sovellettava koko Euroopan unionissa ihmiskaupan ehkäisemisessä ja torjumisessa ja uhrien suojelemisessa, ja siinä esitetään ihmiskaupan määritelmä. Se perustuu ihmisoikeudet huomioon ottavaan lähestymistapaan ja sukupuolinäkökulmaan ihmiskaupan ehkäisyn tehostamiseksi ja rikosten uhrien suojelemiseksi ja auttamiseksi. Direktiivi koskee i) rikollisia tekoja, tutkintaa ja syytetoimia (2 10 artikla); ii) uhrien tukemista, auttamista ja suojelua (11 17 artikla); iii) ehkäisytoimia, joilla voidaan vähentää kysyntää, lisätä tietoisuutta ja edistää koulutuksen järjestämistä henkilöille, jotka työssään todennäköisesti kohtaavat uhreja (18 artikla), ja iv) kansallisia raportoijia tai vastaavia mekanismeja sekä koordinointia (19 ja 20 artikla). Direktiivissä otetaan myös erityisesti huomioon lapsen etu ja säädetään erityisesti lapsille annettavasta avusta, tuesta ja suojelusta (13 16 artikla). Tämä kertomus on vastaus komission direktiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaiseen velvoitteeseen esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus, jossa arvioidaan, missä määrin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet tarvittavia toimenpiteitä direktiivin noudattamiseksi, ja johon sisältyy kuvaus 18 artiklan 4 kohdan mukaisesti toteutetuista toimista. Erillisessä kertomuksessa arvioidaan sellaisen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön, jossa säädetään rangaistavaksi teoksi ihmiskaupan hyväksikäytön kohteena olevien palvelujen käyttö, vaikutusta ihmiskaupan ehkäisyyn 2. Komissio oli järjestänyt kolme kokousta jäsenvaltioiden edustajien kanssa ennen päivämäärää, jona direktiivi oli saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä, jotta se voisi auttaa jäsenvaltioita kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevissa menettelyissä ja mahdollistaa tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihdon sekä keskustelun jäsenvaltioiden ongelmista, jotka liittyvät direktiivin saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivistä on keskusteltu myös kansallisten raportoijien tai vastaavien mekanismien verkoston eri kokouksissa. Tässä kertomuksessa esitetään tilannekatsaus direktiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä komission saatavilla tämän kertomuksen laatimisajankohtana olleiden tietojen perusteella, eikä se näin ollen ole tyhjentävä analyysi voimassa olevista kansallisista säännöksistä. Muuta lainsäädäntökehitystä tai muita säännöksiä, joita ei ole ilmoitettu komissiolle, ei voida sulkea pois. Kertomus ei näin ollen estä komissiota pyytämästä tarvittaessa lisätietoja jäsenvaltioilta kahdenvälisissä yhteyksissä. 1 Tässä kertomuksessa jäsenvaltioilla tarkoitetaan jäsenvaltioita, joita direktiivi sitoo. 2 Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle, Direktiivin 2011/36/EU 23 artiklan 2 kohtaan perustuva kertomus, jossa arvioidaan sellaisen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön vaikutusta ihmiskaupan ehkäisyyn, jossa säädetään rangaistavaksi teoksi ihmiskaupan hyväksikäytön kohteena olevien palvelujen käyttö (COM(2016) 719). 2

2. SAATTAMINEN OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ JA JÄSENVALTIOIDEN TOTEUTTAMAT TOIMENPITEET Jäsenvaltioiden oli määrä saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään 6. huhtikuuta 2013 mennessä. Toukokuussa 2013 komissio aloitti rikkomusmenettelyt niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät olleet ilmoittaneet toimenpiteistä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja lähetti 13 virallista ilmoitusta. Neljässä näistä rikkomusmenettelyistä komissio antoi perustellun lausunnon kyseisille jäsenvaltioille. Kaikki jäsenvaltiot, joita direktiivi sitoo, ovat nyt ilmoittaneet toimenpiteistä, joilla direktiivi saatetaan osaksi niiden kansallista lainsäädäntöä 3. Koska Saksa ilmoitti myöhään näistä toimenpiteistä, komissio ei pystynyt saattamaan päätökseen niiden arviointia. Kertomus ei näin ollen sisällä näiden toimenpiteiden arviointiin perustuvia päätelmiä. Kun otetaan huomioon direktiivin joka kattaa useita kansallisen lainsäädännön aloja laaja ja perusteellinen luonne, useimmat jäsenvaltiot ovat halunneet saattaa sen osaksi kansallista lainsäädäntöä lukuisilla eri säädöksillä, jotka liittyvät viiteen keskeiseen alaan: rikoslaeilla, ihmiskaupan torjumista koskevilla erityisillä säädöksillä, rikosten uhrien suojelua koskevilla laeilla, lasten suojelua koskevilla säädöksillä ja kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua koskevalla lainsäädännöllä. Tässä kertomuksessa arvioidaan direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä eikä sen täytäntöönpanoa. 2.1. Rikolliset teot, tutkinta ja syytetoimet (2 10 artikla) 2.1.1. Ihmiskauppaan liittyvät rikokset (2 artikla) Direktiivin 2 artiklassa esitetään yhteinen ihmiskaupan määritelmä ja määritetään ihmiskauppana pidettävien tahallisten tekojen tyypit. Kaikki jäsenvaltiot ovat antaneet säännöksiä, joilla kriminalisoidaan ihmiskauppa. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa esitetty rikoksen määritelmä sisältää kolme tunnusmerkkiä (teot, keinot ja tarkoitus). Lähes kaikki jäsenvaltiot ovat nimenomaisesti sisällyttäneet rikoksen määritelmään teot, joissa on kyse henkilöiden värväämisestä, kuljettamisesta, siirtämisestä, kätkemisestä tai vastaanottamisesta. Jotkin jäsenvaltiot eivät nimenomaisesti viittaa määräysvallan vaihtamiseen ja siirtämiseen (Belgia, Tšekki, Viro, Ranska, Italia, Latvia, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia ja Ruotsi). Nämä kaksi tekoa sisältyvät yleensä toisiin tekoihin, kuten henkilön värväämiseen 4. Keinojen osalta kaikki jäsenvaltiot mainitsevat uhkaamisen, voimankäytön ja muun pakottamisen sekä haavoittuvan aseman hyödyntämisen. Useassa jäsenvaltiossa määritelmään ei kuitenkaan ole nimenomaisesti sisällytetty tiettyjä keinoja (sieppaus, petos, harhaanjohtaminen, maksun tai edun antaminen tai vastaanottaminen tai vallan väärinkäyttö) 5. Jäsenvaltiot käsittelevät eri 3 Päivänä, jona tämän kertomuksen laatiminen lopetettiin. 4 Slovenia ei sisällytä määritelmään värväämistä ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales ja Pohjois- Irlanti) viittaa toisen henkilön matkustamisen järjestämiseen tai helpottamiseen. 5 Esimerkiksi Tšekki, Viro, Ranska, Latvia, Unkari, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti) eivät mainitse nimenomaisesti sieppausta ja petosta. Näyttää siltä, että Espanja ja Italia eivät sisällytä lainsäädäntöönsä sieppausta ; Liettua ja Slovenia eivät viittaa petokseen ; Itävalta ei viittaa harhaanjohtamiseen ja sieppaukseen ; Viro, Unkari, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta 3

tavoin haavoittuvaa asemaa, joka määritellään direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa tilanteeksi, jossa asianomaisella henkilöllä ei ole muuta todellista tai hyväksyttävää vaihtoehtoa kuin alistua hyväksikäyttöön. Direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa säädetään, että hyväksikäytöksi katsotaan ainakin hyväksikäyttö prostituutiotarkoituksessa ja muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot, pakkotyö tai pakollinen palvelu (mukaan lukien kerjääminen), orjuus ja muut orjuuden kaltaiset käytännöt, orjuuden kaltaiset olot, rikollisen toiminnan hyväksikäyttö ja elinten poistaminen. Useat jäsenvaltiot (Bulgaria, Espanja, Ranska, Kypros, Liettua, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Portugali, Slovakia, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta (Gibraltar)) ovat nimenomaisesti viitanneet näihin hyväksikäytön muotoihin, kun taas joidenkin jäsenvaltioiden lainsäädännössä ei ole nimenomaista viittausta tiettyihin hyväksikäytön muotoihin 6. Ruotsissa puuttuvat muodot katetaan kuitenkin laajemmalla yleisellä säännöksellä 7. Koska jäsenvaltiot voivat mennä vähimmäismääritelmää pidemmälle, jotkin niistä viittaavat myös muihin hyväksikäytön muotoihin, kuten adoption hyväksikäyttöön (Kypros), pornografisten teosten tuotantoon (Tšekki) ja pakkoavioliittoon (Espanja, Kroatia ja Slovakia). Direktiivin 2 artiklan 4 kohdan mukaan ihmiskaupan uhrin suostumuksella ei ole merkitystä, mikäli on käytetty jotakin 2 artiklan 1 kohdassa mainittua keinoa. Suurin osa jäsenvaltioista on sisällyttänyt tämän säännöksen kansalliseen lainsäädäntöönsä, mutta monet jäsenvaltiot sisällyttävät sen ainoastaan yleisiin oikeusperiaatteisiin tai oikeuskäytäntöön. Saksaa, Latviaa, Alankomaita ja Itävaltaa koskevat tiedot eivät ole tyhjentäviä sen osalta, onko 2 artiklan 4 kohta sisällytetty niiden kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivin 2 artiklan 5 kohdassa edellytetään, että lapsikauppa on rangaistavaa, vaikka mitään 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua keinoa ei olisi käytetty. Lähes kaikki jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet tämän vaatimuksen täysimääräisesti lainsäädäntöönsä, Espanjan ja Kyproksen osalta tiedot eivät ole tyhjentäviä. Direktiivin 2 artiklan 6 kohdassa säädetään, että tässä direktiivissä lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkin jäsenvaltiot eivät tarjoa apua ja suojelua kaikille alle 18-vuotiaille lapsille 8. (Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti) eivät viittaa maksun tai edun antamiseen tai vastaanottamiseen ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti) ei viittaa vallan väärinkäyttöön. 6 Esimerkkejä hyväksikäytön muodoista, joihin ei viitata nimenomaisesti kansallisessa lainsäädännössä: kerjääminen (Tšekki, Suomi, Kroatia, Latvia, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales, Pohjois- Irlanti ja Skotlanti)); orjuus ja orjuuden kaltaiset käytännöt (Itävalta, Belgia, Kreikka ja Italia); rikollisen toiminnan hyväksikäyttö (Kreikka, Puola, Romania, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti)) ja elinten poistaminen (Itävalta ja Ruotsi). 7 Ruotsissa yleinen säännös kattaa kerjäämisen, orjuuden, orjuuden kaltaiset käytännöt, orjuuden kaltaiset olot, rikollisen toiminnan hyväksikäytön ja elinten poistamisen. 8 Ks. 2.2.4 ja 2.2.5 kohta. 4

2.1.2. Yllytys, avunanto ja yritys (3 artikla) Direktiivin 3 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että yllytys ja avunanto ihmiskauppaan ja ihmiskaupan yritys ovat rangaistavia tekoja. Kaikilla jäsenvaltioilla on asiaa koskevia täytäntöönpanosäännöksiä kansallisessa lainsäädännössään. 2.1.3. Seuraamukset (4 artikla) Direktiivin 4 artiklassa säädetään ihmiskauppaan sovellettavan enimmäisrangaistuksen vähimmäiskestosta ja monista raskauttavista seikoista, joista seuraa ankarampi enimmäisrangaistus. Lähes kaikki jäsenvaltiot ovat vahvistaneet, että rikoksesta määrättävä enimmäisrangaistus on vähintään viisi vuotta vankeutta 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Belgiassa, Unkarissa ja Itävallassa enimmäisrangaistukseksi on säädetty viisi vuotta vankeutta. Näyttää siltä, että kaikissa muissa jäsenvaltioissa sovelletaan ankarampia rangaistuksia, ja enimmäisrangaistukset vaihtelevat kuudesta kahteenkymmeneen vuoteen. Direktiivin 4 artiklan 2 ja 3 kohdassa luetellaan raskauttavia seikkoja, joiden perusteella voidaan määrätä ankarampi, vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistus (jos rikoksen uhri on erityisen haavoittuvassa asemassa, jos rikos on tehty osana rikollisjärjestön toimintaa, jos rikoksella on tahallisesti tai törkeällä tuottamuksella vaarannettu uhrin henki, jos rikoksen teossa on käytetty vakavaa väkivaltaa tai rikoksesta on aiheutunut uhrille erityisen vakavaa vahinkoa tai jos rikoksen on tehnyt virkamies virkatehtäviä hoitaessaan). Useimmat jäsenvaltiot saattoivat nämä säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöään. Belgiaa, Saksaa, Espanjaa ja Unkaria koskevat tiedot siitä, onko lainsäädäntöön sisällytetty sellaisia raskauttavia seikkoja, joiden perusteella voidaan määrätä vähintään kymmenen vuoden enimmäisrangaistus, eivät ole tyhjentäviä. Direktiivin 4 artiklan 4 kohdassa säädetään, että avunannosta ja yllytyksestä ihmiskauppaan sekä ihmiskaupan yrityksestä on säädettävä tehokkaat, oikeasuhteiset ja varoittavat seuraamukset, joista voi seurata rikoksentekijän luovuttaminen. Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet nämä säännökset osaksi lainsäädäntöään. Rangaistuksen tason osalta jäsenvaltioissa sovelletaan avunantajiin, yllyttäjiin ja rikoksen yritykseen joko samaa vankeusasteikkoa kuin rikoksen päätekijän kohdalla vaikkakin rangaistusta on mahdollista lieventää tai omaa erityistä rangaistusasteikkoa. Direktiivin 3 artiklassa mainittu rikoksentekijän luovuttaminen on mahdollista kaikissa jäsenvaltioissa. 2.1.4. Oikeushenkilöiden vastuu (5 artikla) Direktiivin 5 artiklassa vaaditaan jäsenvaltioita varmistamaan, että oikeushenkilö voidaan saattaa vastuuseen 2 ja 3 artiklassa tarkoitetusta rikoksesta, ja siinä määritetään tekijällä oikeushenkilöön nähden oleva asema tai tehtävä, johon oikeushenkilön vastuu perustuu. Kaikki jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön oikeushenkilöiden rikosoikeudellisen tai hallinnollisen vastuun tekijän erityyppisistä tehtävistä tai asemista, joihin vastuu perustuu. 5

Jotkin jäsenvaltiot (Liettua, Malta ja Yhdistynyt kuningaskunta (Skotlanti)) ovat ottaneet käyttöön erityissäännöksiä, jotka koskevat yrityksen vastuuta ihmiskaupasta, kun taas kaikki muut turvautuvat yritysvastuuta koskeviin yleisiin säännöksiin, joita sovelletaan rikoksiin. Kaikki jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön oikeushenkilön vastuun 5 artiklan 1 kohdan a c alakohdan mukaisesti; Kreikka, Kypros, Liettua, Malta, Puola ja Slovakia saattoivat sen kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön oikeushenkilöiden vastuu, jos 5 artiklan 1 kohdan a c alakohdassa mainitussa asemassa olevan henkilön harjoittaman ohjauksen tai valvonnan puutteellisuus on mahdollistanut 2 tai 3 artiklassa tarkoitetun rikoksen. Tällaisesta vastuusta on säädetty nimenomaisesti kaikissa jäsenvaltioissa lukuun ottamatta Luxemburgia, jonka osalta arviointi ei ole tyhjentävä. Kaikissa jäsenvaltiossa on otettu käyttöön direktiivin 5 artiklan 3 kohta, jossa edellytetään, että oikeushenkilön vastuu ei estä rikosoikeudenkäyntiä luonnollista henkilöä vastaan samasta rikoksesta. Direktiivin 5 artiklan 4 kohdassa säädetään, että oikeushenkilön käsite ei kata valtiota tai julkisia elimiä niiden käyttäessä julkista valtaa eikä julkisoikeudellisia kansainvälisiä järjestöjä. Saatavilla olevien tietojen perusteella yksikään jäsenvaltio ei katso, että tällaiset julkiset elimet tai järjestöt kuuluvat oikeushenkilön käsitteen piiriin (tai vastaavien kansallisessa lainsäädännössä sovellettavien käsitteiden piiriin). 2.1.5. Seuraamukset oikeushenkilöille (6 artikla) Direktiivin 6 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön tehokkaat, oikeasuhteiset ja varoittavat seuraamukset 5 artiklan nojalla vastuussa oleville oikeushenkilöille. Jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön nimenomaisesti oikeushenkilöihin sovellettavia hallinnollisia tai rikosoikeudellisia seuraamuksia. Sakkojen vähimmäis- ja enimmäismäärät vaihtelevat jäsenvaltioittain. Direktiivin 6 artiklassa säädetään myös, että jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön muita vaihtoehtoisia seuraamuksia. Saatavilla olevien tietojen mukaan useimmat jäsenvaltiot 9 Saksaa, Irlantia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta ovat päättäneet ottaa käyttöön vähintään yhden muun seuraamuksen. 9 Esimerkkeinä mainittakoon oikeuden menettäminen julkisista varoista myönnettäviin etuuksiin tai tukiin (Belgia, Tšekki, Kreikka, Espanja, Kroatia, Italia, Kypros, Unkari, Malta, Puola ja Portugali); väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa (Belgia, Tšekki, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Kypros, Unkari, Malta, Latvia, Liettua, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia ja Ruotsi); tuomioistuimen valvontaan asettaminen (Kypros, Espanja, Ranska, Italia, Malta, Portugali ja Romania); tuomioistuimen päätös, jolla oikeushenkilö määrätään purettavaksi (Belgia, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Kypros, Unkari, Liettua, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Portugali, Romania ja Slovenia); rikoksen tekemiseen käytettyjen tilojen sulkeminen väliaikaisesti tai pysyvästi (Belgia, Espanja, Ranska, Liettua, Luxemburg, Kypros, Malta, Portugali ja Romania). Sakkojen ja edellä mainittujen vaihtoehtoisten seuraamusten lisäksi jotkin jäsenvaltiot (Belgia, Tšekki, Ranska, Portugali ja Romania) ovat päättäneet ottaa käyttöön ylimääräisenä seuraamuksena sen päätöksen tai tuomion julkaisemisen, jossa oikeushenkilön on todettu syyllistyneen rikokseen. 6

2.1.6. Takavarikoiminen ja menetetyksi tuomitseminen (7 artikla) Direktiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus 2 ja 3 artiklassa tarkoitettujen rikosten tekemiseen käytettyjen rikoksentekovälineiden ja tällaisten rikosten tuottaman hyödyn takavarikoimiseen ja menetetyksi tuomitsemiseen. Kaikki jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön kansallisia toimenpiteitä tämän säännöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Jotkin jäsenvaltiot (Belgia, Kreikka, Espanja, Ranska, Kypros ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales)) ovat ottaneet käyttöön erityissäännöksiä, jotka koskevat ihmiskauppaan liittyvää takavarikointia ja menetetyksi tuomitsemista, kun taas muut jäsenvaltiot näyttävät luottavan rikosoikeuden yleisiin takavarikointia ja menetetyksi tuomitsemista koskeviin säännöksiin, joita sovelletaan kaikkiin rikoksiin, myös ihmiskauppaan. 2.1.7. Uhrin syyttämättä jättäminen tai tälle määrättyjen seuraamusten soveltamatta jättäminen (8 artikla) Direktiivin 8 artiklassa vaaditaan, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on mahdollisuus jättää ihmiskaupan uhrit syyttämättä tai seuraamuksetta osallistumisesta rikolliseen toimintaan, johon heidät on pakotettu suorana seurauksena tällaisen rikoksen kohteeksi joutumisesta. Direktiivissä jätetään toimivaltaisten viranomaisten harkintavaltaan päättää, miten kansallisella tasolla säännellään mahdollisuutta jättää uhrit syyttämättä tai seuraamuksetta. Jäsenvaltiot toteuttivat monenlaisia toimenpiteitä varmistaakseen tämän mahdollisuuden kansallisille viranomaisilleen. Jotkin jäsenvaltiot (Belgia, Kreikka, Espanja, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Romania, Slovakia ja Yhdistynyt kuningaskunta) mainitsevat nimenomaisesti ihmiskaupan uhrien syyttämättä jättämisen, kun taas toisissa jäsenvaltioissa säädetään, että henkilöitä, jotka on pakotettu, uhkailtu tai painostettu tekemään rikos, ei aseteta syytteeseen (Unkari, Italia, Puola, Portugali, Ruotsi ja Slovenia). Tšekkiä ja Kroatiaa koskevat tiedot eivät ole tyhjentäviä. 2.1.8. Tutkinta ja syytetoimet (9 artikla) Suurin osa jäsenvaltioista on saattanut direktiivin 9 artiklan, jossa säädetään ihmiskaupan tutkintaa ja syytteen nostamista koskevista toimenpiteistä, osaksi kansallista lainsäädäntöä. Artiklan 1 kohdan osalta kaikki jäsenvaltiot säätävät, että tutkinnan aloittaminen ei edellytä valitusta ja että tutkintaa tai syytetoimia voidaan jatkaa, vaikka uhri olisi perunut antamansa lausunnon. Artiklan 2 kohdassa vaaditaan jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet, jotta ihmiskauppaa koskevat syytetoimet ovat mahdollisia riittävän pitkän ajan sen jälkeen, kun uhri on saavuttanut täysi-ikäisyyden. Useimmilla jäsenvaltioilla on käytössä tällainen säännös; Irlannin ja Kroatian osalta saatavilla olevat tiedot eivät ole tyhjentäviä. 7

Kaikki jäsenvaltiot ovat esittäneet toimenpiteitä ihmiskaupan tutkinnasta tai syytetoimista vastaavien henkilöiden/tahojen kouluttamiseksi 9 artiklan 3 kohdan mukaisesti joko lainsäädännössä tai ei-sitovilla toimenpiteillä, kuten kansallisissa toimintasuunnitelmissa, strategioissa tai ohjelmissa. Kaikki jäsenvaltiot ovat toteuttaneet toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että ihmiskaupan tutkinnasta tai syytetoimista vastaavilla henkilöillä, yksiköillä ja muilla tahoilla on käytettävissä tehokkaat tutkinnassa käytettävät keinot (9 artiklan 4 kohta) Tällaisiin jäsenvaltioiden säätämiin tutkinnassa käytettäviin keinoihin kuuluvat telekuuntelu (Belgia, Bulgaria, Saksa, Viro, Kreikka, Suomi, Kroatia, Italia, Malta, Alankomaat, Itävalta, Puola, Romania, Slovenia, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta 10 ), tarkkailu (Belgia, Bulgaria, Tšekki, Viro, Kreikka, Espanja, Suomi, Ranska, Kroatia, Italia, Luxemburg, Unkari, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia ja Yhdistynyt kuningaskunta 11 ), pankkitilien seuranta ja muut rahoituksen tutkintaan liittyvät välineet (Belgia, Ranska, Kroatia, Unkari, Italia, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta) ja tekninen tarkkailu tai vastaavat toimenpiteet (Belgia, Bulgaria, Tšekki, Saksa, Kreikka, Ranska, Kroatia, Unkari, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta). 2.1.9. Lainkäyttövalta (10 artikla) Direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa viitataan tilanteisiin, joissa jäsenvaltioiden on ulotettava lainkäyttövaltansa 2 ja 3 artiklassa tarkoitettuihin rikoksiin. Direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa esitetään monia vaihtoehtoisia lainkäyttövaltaa koskevia perusteita, joita jäsenvaltiot voivat käyttää. Direktiivin 10 artiklan 3 kohta koskee syytteen nostamista 2 ja 3 artiklassa tarkoitetuista rikoksista, jotka on tehty kyseessä olevan jäsenvaltion alueen ulkopuolella, ja siinä säädetään seuraavaa: kunkin jäsenvaltion on toteutettava 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa ja kukin jäsenvaltio voi toteuttaa 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että sen lainkäyttövalta ei edellytä seuraavien edellytysten täyttymistä: a) kyseiset teot katsotaan rikoksiksi niiden tekopaikassa; tai b) syyte voidaan nostaa vain uhrin rikoksen tekopaikassa tekemän ilmoituksen perusteella tai sen valtion tekemän ilmiannon perusteella, jossa rikos tehtiin. Direktiivin 10 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet ulottaakseen lainkäyttövaltansa rikokseen, jos rikos on tehty kokonaan tai osittain jäsenvaltion alueella. Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet tämän säännöksen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kroatiassa, Kyproksessa, Latviassa ja Sloveniassa on kuitenkin epäselvää, ulottuuko lainkäyttövalta rikokseen myös silloin, kun se on osittain tehty jäsenvaltion alueella. Direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet ulottaakseen lainkäyttövaltansa rikokseen, jos rikoksentekijä on 10 Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti. 11 Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti. 8

jäsenvaltion kansalainen. Kaikki jäsenvaltiot toteuttivat toimenpiteitä tämän säännöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin 10 artiklan 2 kohdan a c alakohdassa esitetään joitakin vaihtoehtoisia lainkäyttövallan perusteita, ja useimmat jäsenvaltiot ovat hyväksyneet vähintään yhden näistä. Bulgaria, Saksa ja Ranska eivät ole määrittäneet vaihtoehtoisia lainkäyttövallan perusteita. Useimmat jäsenvaltiot ovat saattaneet 10 artiklan 3 kohdan a alakohdan osaksi kansallista lainsäädäntöä eivätkä ole ottaneet käyttöön tällaista vaatimusta määritettäessä 10 artiklan 1 kohdan mukaista lainkäyttövaltaa. Virossa, Alankomaissa, Portugalissa ja Romaniassa (10 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen) lainkäyttövalta ulotetaan rikokseen vain, jos teko katsotaan rikokseksi sen tekopaikassa. Direktiivin 10 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan alueperiaatteeseen ja aktiiviseen henkilöllisyysperiaatteeseen perustuvaan lainkäyttövaltaan ei sovelleta vaatimusta, jonka mukaan syyte voidaan nostaa vain uhrin rikoksen tekopaikassa tekemän ilmoituksen perusteella tai sen valtion tekemän ilmiannon perusteella, jossa rikos tehtiin. Yksikään jäsenvaltio ei ole ottanut käyttöön tällaista vaatimusta. Näin ollen kaikki jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet direktiivin 10 artiklan 1 kohdan mukaiset pakolliset lainkäyttövallan perusteet kansalliseen lainsäädäntöönsä. 2.2. Uhrien auttaminen, tukeminen ja suojelu 2.2.1 Ihmiskaupan uhrien auttaminen ja tukeminen (11 artikla) Direktiivin 11 artiklassa säädetään monista velvoitteista, jotka koskevat ihmiskaupan uhrien auttamista ja tukemista, mukaan lukien uhrien tunnistaminen. Tässä artiklassa vaaditut välttämättömät toimenpiteet sisällytetään usein säädösten lisäksi kansallisiin toimintasuunnitelmiin, strategioihin ja ohjelmiin. Suurin osa jäsenvaltioista on saattanut artiklan eri säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä, vaikka joitakin seikkoja, jotka liittyvät 2 ja 7 kohdan saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä, on tarkasteltava lähemmin. Direktiivin 11 artiklan 2 kohdan osalta vain puolet jäsenvaltioista edellyttää selvästi, että henkilölle on annettava apua ja tukea heti, kun toimivaltaisilla viranomaisilla on perusteltua syytä epäillä, että tämä on saattanut joutua ihmiskaupan kohteeksi (Bulgaria, Viro, Espanja, Ranska, Kypros, Irlanti, Liettua, Luxemburg, Alankomaat, Romania, Slovakia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Jotkin jäsenvaltiot ovat myös saattaneet 11 artiklan 2 kohdan osaksi kansallista lainsäädäntöä viittaamalla luetteloon indikaattoreista, joiden perusteella on perusteltua syytä olettaa, että henkilö on saattanut joutua uhriksi (Bulgaria, Liettua, Luxemburg ja Romania). Direktiivin keskeinen osa on 11 artiklan 3 kohdassa jäsenvaltioille asetettu vaatimus varmistaa, että uhrille annettavan avun ja tuen ehtona ei ole uhrin valmius toimia yhteistyössä rikostutkinnassa, syytetoimien yhteydessä tai oikeudenkäynnissä. Jäsenvaltiot toteuttivat toimenpiteitä tämän säännöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Säännös on 9

lähes kirjaimellisesti sisällytetty Kyproksen, Maltan ja Yhdistyneen kuningaskunnan (Gibraltar, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti) lainsäädäntöön. Belgiaa koskevat tiedot eivät ole riittäviä, jotta voitaisiin arvioida, onko apua ja tukea koskevat ehdottomat säännökset otettu käyttöön ja voidaanko niitä soveltaa kaikkiin uhreihin kansalaisuudesta riippumatta. Slovakiassa näyttää siltä, että jos uhrin läsnäolo ei ole välttämätön rikosoikeudenkäynnissä, hänet voidaan jättää avustusohjelman ulkopuolelle. Useimmissa tapauksissa kansallinen lainsäädäntö ei sisällä ehtoa, jossa edellytetään uhrin valmiutta tehdä yhteistyötä rikosoikeudenkäynnissä (Itävalta, Bulgaria, Tšekki, Kreikka, Suomi, Kroatia, Unkari, Italia, Liettua, Luxemburg, Latvia, Alankomaat, Puola, Portugali, Ruotsi, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales)). Jotkin jäsenvaltiot, kuten Viro, Espanja, Ranska, Irlanti, Kypros, Malta, Romania ja Yhdistynyt kuningaskunta (Skotlanti, Pohjois-Irlanti ja Gibraltar) säätävät selvästi, että valmius tehdä yhteistyötä ei ole välttämätöntä, jotta uhreille voitaisiin antaa apua. Suurimmassa osassa kansallisista toimenpiteistä kansallisen lainsäädännön osaksi saattaminen ilmeni myös säännöistä, joilla direktiivi 2004/81/EY saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä sellaisten uhrien osalta, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia 12. Jäsenvaltiot loivat monenlaisia mekanismeja 13 uhrien tunnistamiseksi varhaisessa vaiheessa samoin kuin heidän auttamisekseen ja tukemisekseen yhteistyössä alan tukijärjestöjen kanssa 11 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Uhrien avustamista ja tukemista koskevan 11 artiklan 5 kohdan vähimmäisvaatimukset on otettu huomioon eri tavoin, esimerkiksi direktiivin säännökset on sisällytetty kirjaimellisesti kansalliseen lainsäädäntöön (Kypros, Malta ja Yhdistynyt kuningaskunta (Gibraltar)) tai ne esitetään monin eri tavoin eri säädösten säännöksissä (Belgia, Bulgaria, Kreikka, Espanja, Ranska, Unkari, Italia, Latvia, Liettua, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia ja Slovakia) tai yleissäännöksissä, joilla varmistetaan muita avun muotoja (Belgia, 12 Neuvoston direktiivi 2004/81/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, oleskeluluvasta, joka myönnetään yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa tekeville kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat ihmiskaupan uhreja tai jotka ovat joutuneet laittomassa maahantulossa avustamisen kohteiksi, EUVL L 261, 6.8.2004. s. 19. 13 Direktiivin 11 artiklan 4 kohdan osalta useimmat jäsenvaltiot kiinnittivät huomiota uhreja todennäköisesti kohtaavien valtion toimivaltaisten viranomaisten, paikallisten julkisten elinten ja yksityisten tahojen (kuten kansalaisjärjestöjen, turvapaikkojen ja muiden valtion tunnustamien ja rekisteröimien yhdistysten) väliseen yhteistyöhön ihmiskaupan uhrien tunnistamiseksi. Kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevilla toimenpiteillä korostetaan yleensä viranomaisten velvollisuutta ilmoittaa ihmiskauppaa koskevista tapauksista, ja on syytä muistaa, että kuka tahansa voi tehdä tällaisen ilmoituksen. Kansallisten toimintasuunnitelmien, strategioiden ja ohjelmien keskeisiä tavoitteita ovat uhrin ennakoivan ja varhaisen tunnistamisen vahvistaminen sekä tietojen ja avun nopea antaminen uhreille. Ohjelmissa annetaan usein tunnistamismenettelyjä koskevia ohjeita. Joskus tunnistamismenettely jaetaan useampaan vaiheeseen. Bulgarian, Ranskan, Luxemburgin, Kyproksen, Maltan ja Slovenian kansallisissa säädöksissä viitataan erityisesti indikaattoriluetteloon uhrien tunnistamiseksi. Joihinkin kansallisiin mekanismeihin kuuluu myös käsikirjojen, ohjeiden ja suositusten laatiminen uhrien tunnistamiseksi (Tšekki, Viro, Espanja, Latvia, Liettua, Kypros, Malta, Slovenia ja Ruotsi). Belgian lainsäädännössä käyttöön otettu mekanismi koskee vain muita kuin belgialaisia uhreja. 10

Espanja, Kroatia, Romania). Kansalliset lähestymistavat ovat erilaisia varmistettaessa, että uhreille annettava apu ja tuki perustuu suostumukseen ja tietoon. Direktiivin 11 artiklan 6 kohta, joka koskee apuun ja tukeen kuuluvaa tiedotusta, on sisällytetty useimpien jäsenvaltioiden kansallisiin säädöksiin (Bulgaria, Kypros, Tšekki, Viro, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Liettua, Luxemburg, Malta, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovakia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Saatavilla olevien tietojen perusteella näissä ei kuitenkaan varmisteta, että uhreille tiedotetaan direktiivin 2004/81/EY mukaisesta harkinta- ja toipumisajasta sekä direktiivin 2004/83/EY ja direktiivin 2005/85/EY mukaisesta mahdollisuudesta kansainvälisen suojelun ja pakolaisaseman myöntämiseen. Lukuun ottamatta Kyprosta, Maltaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa (Gibraltar), joissa tämä vaatimus on lähes kirjaimellisesti saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, tämä vaatimus voidaan lähinnä päätellä säännöksistä, jotka koskevat menettelyjä oleskeluluvan myöntämiseksi kolmansien maiden kansalaisille. Useimmiten kansallisissa toimenpiteissä säädetään tiedotusvelvollisuudesta ulkomaalaisille yleisesti ottaen eikä nimenomaisesti ihmiskaupan uhreille. Komissiolle annettujen tietojen perusteella harkinta-aikaa koskevien tietojen antamisesta säädetään selvästi Virossa, Espanjassa, Suomessa, Ranskassa, Irlannissa, Kyproksessa, Liettuassa, Luxemburgissa, Maltassa, Portugalissa, Slovakiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (Gibraltar). Direktiivissä vaadituista kansainvälistä suojelua ja pakolaisasemaa koskevista tiedoista säädetään selvästi Bulgariassa, Virossa, Italiassa, Kyproksessa, Maltassa, Puolassa, Slovakiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (Gibraltar). Belgiassa ja Slovakiassa otetaan erityisesti huomioon ihmiskaupan uhrit. On ehkä syytä tarkastella lähemmin kansainvälistä suojelua koskevien tietojen antamista Unkarissa, Irlannissa, Alankomaissa ja Ruotsissa, harkinta-aikaa koskevien tietojen antamista Italiassa, ja molempien tietojen antamista Belgiassa Latviassa ja Slovakiassa. Jäsenvaltiot käyttivät lainsäädäntöä (Viro, Kreikka, Suomi, Unkari, Italia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania, Slovakia ja Ruotsi) tai lainsäädäntöä sekä niihin liittyviä ei-sitovia toimenpiteitä (Belgia, Bulgaria, Tšekki, Espanja, Ranska, Irlanti, Kroatia, Itävalta, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta) 11 artiklan 6 kohdan saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Lisäksi joissakin jäsenvaltiossa direktiivin vaatimus on sisällytetty nimenomaisesti ihmiskauppaa koskeviin säädöksiin (Kypros), yleisluonteisiin säädöksiin (Viro, Kreikka, Unkari, Italia, Itävalta, Puola, Portugali ja Ruotsi) tai molempiin (Belgia, Bulgaria, Tšekki, Espanja, Ranska, Irlanti, Kroatia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Romania, Slovakia ja Suomi). Direktiivin 11 artiklan 7 kohdassa olevan säännöksen, jonka mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava uhreista, joilla on erityisesti raskaudesta, terveydentilasta, vammaisuudesta taikka mielenterveydellisistä tai psykologisista häiriöistä johtuvia erityistarpeita tai joihin on kohdistettu vakavaa psykologista, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, saattaminen osaksi 11

kansallista lainsäädäntöä edellyttää lisätutkintaa. Saatavilla olevien tietojen mukaan tämän vaatimuksen saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä on eroja. 2.2.2 Ihmiskaupan uhrien suojelu rikostutkinnassa ja -oikeudenkäynnissä (12 artikla) Direktiivin 12 artiklassa otetaan käyttöön ihmiskaupan uhreille tarkoitettuja lukuisia suojelutoimia rikostutkinnassa ja -oikeudenkäynnissä. Vaikka suurin osa jäsenvaltioista on saattanut artiklan osaksi kansallista lainsäädäntöä, olisi kiinnitettävä enemmän huomiota jäljempänä mainittuihin seikkoihin, jotka koskevat artiklan 2 ja 4 kohdan saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin 12 artiklan säännökset on pääasiallisesti saatettu osaksi kansallisia rikosprosessilakeja, vaikka jotkin jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet ne ihmiskauppaa koskeviin erityissäädöksiin (Kreikka, Luxemburg, Kypros, Alankomaat, Romania, Slovakia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta) tai rikosten uhrien suojelua koskeviin säädöksiin (Tšekki, Espanja ja Portugali). Kuten 12 artiklan 1 kohdassa vaaditaan, kaikki jäsenvaltiot 14 varmistavat, että niiden lainsäädännössä säädettyjä suojelutoimia sovelletaan puitepäätöksessä 2001/220/JHA, nykyisin direktiivissä 2012/29/EU 15, vahvistettujen oikeuksien lisäksi. Direktiivin 12 artiklan 2 kohta, jossa vaaditaan jäsenvaltioita varmistamaan, että ihmiskaupan uhrit saavat viipymättä lainopillista neuvontaa ja oikeudellisen edustuksen, myös korvausten vaatimista varten, ja että niistä ei peritä maksua, jos uhrilla ei ole niitä varten tarvittavia varoja, sisältyy useimpien jäsenvaltioiden kansallisiin lakeihin (Belgia, Tšekki, Viro, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Itävalta, Portugali, Slovenia, Slovakia, Suomi, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Useimmat jäsenvaltiot tarjoavat mahdollisuuden saada maksutonta oikeusapua, jos henkilöllä ei ole riittäviä taloudellisia varoja. Kreikka, Kroatia, Latvia ja Ruotsi menevät tätä pidemmälle, sillä oikeusapu on maksutonta uhrin varoista riippumatta. Oikeudellista edustusta ja viipymättä annettavaa lainopillista neuvontaa koskevan säännöksen osalta Viro, Espanja, Malta ja Yhdistynyt kuningaskunta (Gibraltar) ovat sisällyttäneet tämän vaatimuksen lainsäädäntöönsä. Oikeudellisen edustuksen saatavuuden osalta Italiaa ja Luxemburgia koskevat tiedot eivät ole tyhjentäviä ja saattavat edellyttää lisätutkintaa. Direktiivin 12 artiklan 3 kohdan osalta kaikki jäsenvaltiot varmistavat, että ihmiskaupan uhrit saavat yksilölliseen riskinarviointiin perustuvaa tarkoituksenmukaista suojelua esimerkiksi tarjoamalla heille mahdollisuuden osallistua todistajansuojeluohjelmaan. Artiklan 4 kohdassa säädetään lukuisista menettelyistä ja tilanteista, joita on vältettävä rikostutkinnassa ja -oikeudenkäynnissä, kuten kuulustelujen tarpeeton toistaminen, uhrien ja 14 Tšekki, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta (Gibraltar), jotka nimenomaisesti saattoivat 12 artiklan 1 kohdan osaksi lainsäädäntöä. 15 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta, EUVL L 315, 14.11.2012. 12

syytettyjen välinen katseyhteys, todistaminen julkisessa oikeudenkäynnissä ja yksityiselämää koskevien kysymysten tarpeeton esittäminen. Useimmat jäsenvaltiot ovat toteuttaneet toimenpiteitä tämän säännöksen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, mutta koska jotkin menettelyt eivät nimenomaisesti sisälly kansalliseen lainsäädäntöön, komission on ehkä tarpeen tutkia tarkemmin tämän säännöksen käytännön täytäntöönpanoa. 2.2.3 Ihmiskaupan lapsiuhreille annettavaa apua, tukea ja suojelua koskeva yleinen säännös (13 artikla) Direktiivin 13 artiklassa säädetään, että ihmiskaupan lapsiuhreille on annettava erityistä apua, tukea ja suojelua, jossa on otettava huomioon lapsen etu. Suurin osa jäsenvaltioista on saattanut useimmat säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivissä vahvistettu tärkeä periaate on lapsuutta koskeva olettama. Liettuan, Italian, Belgian, Tšekin, Suomen, Ranskan, Unkarin, Irlannin, Latvian, Alankomaiden, Itävallan, Puolan, Romanian, Ruotsin ja Slovenian osalta esiin nousee kuitenkin lukuisia kysymyksiä, jotka koskevat 2 kohdan saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kyseisessä kohdassa säädetään, että apua, tukea ja suojelua on annettava myös uhreille, joiden ikää ei tiedetä mutta joiden voidaan olettaa olevan lapsia. 2.2.4 Lapsiuhrien auttaminen ja tukeminen (14 artikla) Direktiivin 14 artiklassa vaaditaan jäsenvaltioita toteuttamaan ihmiskaupan lapsiuhreille tarkoitettuja erityisiä auttamis- ja tukitoimenpiteitä. Useimmat jäsenvaltiot (Belgia, Tšekki, Viro, Espanja, Ranska, Kypros, Unkari, Liettua, Portugali, Romania, Slovakia ja Yhdistynyt kuningaskunta) viittaavat yleisesti auttamis- ja tukitoimenpiteisiin, jotka kattavat neuvonnan, sosiaalisen tuen, terveydenhoitopalvelut sekä tarkoituksenmukaisen majoituksen. Muut jäsenvaltiot (Kroatia, Italia, Luxemburg, Itävalta ja Slovenia) viittaavat erityiseen psykologiseen ja lääketieteelliseen apuun, sosiaaliturvajärjestelmään kuulumiseen (Kroatia), väliaikaisten oleskelulupien myöntämiseen (Slovenia) ja lastensuojeluryhmien perustamiseen sairaaloihin (Itävalta). Nämä auttamis- ja tukitoimenpiteet olisi annettava lapsiuhrille yksilöllisen arvioinnin jälkeen. Joidenkin jäsenvaltioiden (Belgia, Kreikka, Latvia ja Puola) tarjoamat auttamis- ja tukitoimenpiteet ovat kaikkien uhrien saatavilla. On vaikea arvioida, otetaanko tässä lähestymistavassa riittävällä tavalla huomioon lapsiuhrien tarpeet, mukaan lukien lapsiuhrien ja uhrien lasten koulutusmahdollisuudet, ja komissio tutkii tätä kysymystä tarkemmin. Direktiivin 14 artiklan 1 kohdassa säädetään, että näillä toimenpiteillä on autettava ja tuettava lasta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä : vain Ranska viittaa nimenomaisesti auttamistoimenpiteiden kestoon, kun taas muut jäsenvaltiot tarjoavat tällaisia toimenpiteitä kohtuullisen ajan määrittelemättä tarkkaa aikarajaa. Direktiivin 14 artiklan 2 kohdassa todetaan, että ihmiskaupan lapsiuhrille on nimitettävä holhooja tai edustaja siitä hetkestä lähtien, kun viranomaiset ovat tunnistaneet lapsen, jos henkilöt, joilla on vanhempainvastuu, eivät voi turvata lapsen etua eturistiriidan vuoksi. Kaikki jäsenvaltiot ovat ottaneet huomioon tämän säännöksen: jotkin jäsenvaltiot (Kypros, 13

Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta) antoivat erityisiä säännöksiä tätä varten, kun taas muut varmistavat nimittämisen yleisillä säännöksillä. Direktiivin 14 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on, mikäli se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista, toteutettava toimenpiteitä ihmiskaupan lapsiuhrin perheen auttamiseksi ja tukemiseksi, jos perhe oleskelee asianomaisen jäsenvaltion alueella. Puolet jäsenvaltioista (Belgia, Espanja, Kypros, Liettua, Luxemburg, Malta, Puola, Portugali, Slovenia, Slovakia, Suomi, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) on hyväksynyt lapsiuhrin perhettä koskevia erityisiä toimenpiteitä 16. 2.2.5 Ihmiskaupan lapsiuhrien suojelu rikostutkinnassa ja -oikeudenkäynnissä (15 artikla) Direktiivin 15 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden velvoitteesta toteuttaa ihmiskaupan lapsiuhreille tarkoitettuja lukuisia suojelutoimia rikostutkinnassa ja -oikeudenkäynnissä. Näyttää siltä, että kaikissa kansallisissa lainsäädännöissä on 15 artiklan 1 kohtaa vastaavia säännöksiä, joilla varmistetaan, että rikostutkinnassa ja -oikeudenkäynnissä ihmiskaupan lapsiuhrille nimitetään edustaja, jos vanhempainvastuunkantajat eivät voi edustaa lasta eturistiriidan vuoksi. Ihmiskaupan lapsiuhrin oikeus lainopilliseen neuvontaan ja oikeudelliseen edustukseen, josta on säädetty 2 kohdassa, katetaan yleensä rikos- ja siviilioikeuden yleisillä säännöillä, joita sovelletaan kaikkiin, myös aikuisiin ja lapsiin. Jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet 15 artiklan 3 kohdan a f alakohdassa luetellut erityiset suojelutoimet kansalliseen lainsäädäntöön rikosprosessilakien yleisillä säännöksillä tai rikosten uhrien suojelua koskevilla yleisillä säädöksillä. Vaikka rikosprosessilait sisältävät yleisiä toimenpiteitä ja säännöksiä rikosten uhrien suojelemisesta, näyttääkin siltä, että ihmiskaupan lapsiuhreja koskevat erityiset toimenpiteet puuttuvat. Ihmiskaupan lapsiuhreja koskevia erityisiä kansallisia toimenpiteitä on annettu Kreikassa, Kyproksessa, Latviassa, Alankomaissa, Maltassa, Romaniassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tämä säännös saattaa edellyttää tarkempaa tarkastelua, koska näyttää siltä, että jotkin jäsenvaltiot soveltavat kaikkia tai joitakin suojelutoimia ainoastaan alle 14-vuotiaisiin lapsiin (Saksa, Viro, Irlanti, Latvia, Itävalta ja Romania) tai alle 15-vuotiaisiin lapsiin (Puola), vaikka direktiivin 2 artiklan 6 kohdassa todetaan, että lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä. Direktiivin 15 artiklan 4 kohdan mukaisesti suurin osa jäsenvaltioista varmistaa, että ihmiskauppaa koskevassa rikostutkinnassa kaikki lapsiuhrin tai lapsitodistajan kuulustelut voidaan videoida ja että videoituja kuulusteluja voidaan käyttää todistusaineistona 16 Toimenpiteiden tyypit vaihtelevat jäsenvaltioittain. Niihin kuuluvat sosiaalipalvelujen saatavuus (Bulgaria, Liettua, Puola ja Slovakia), lapsen kasvattamisessa auttaminen tarjoamalla perheille tarvittavia palveluja (Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti)), tiedottaminen, oikeudellinen edustus sekä perheelle annettava tuki ja tarvittaessa taloudellinen tuki (Portugali), mahdollisuus saada samanlaista tietoa kuin uhri (Kypros), psykologinen, sosiaalinen ja koulutukseen liittyvä tuki (Luxemburg ja Malta) tai tuki ja apu (Ruotsi). 14

rikosoikeudenkäynnissä 17. Lähes kaikki jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet tämän säännöksen rikosprosessilakeihinsa. On syytä tarkastella lähemmin tapauksia, joissa säännöksiä on rajattu alaikäisten iän perusteella. Direktiivin 15 artiklan 5 kohta, jossa jäsenvaltioita vaaditaan toteuttamaan tarvittavia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että rikosoikeudenkäynneissä voidaan määrätä erityisiä suojelutoimenpiteitä, on varmistettu lähinnä rikosprosessilain yleisillä toimenpiteillä. Useimmat jäsenvaltiot varmistavat, että alaikäisen uhrin tai todistajan kuuleminen tapahtuu ilman yleisön läsnäoloa, mutta joissakin jäsenvaltioissa tälle on asetettu erityisiä edellytyksiä. Useimmat jäsenvaltiot säätävät yleisesti, että lapsiuhria voidaan kuulla oikeudessa ilman hänen läsnäoloaan, erityisesti soveltuvaa viestintätekniikkaa apuna käyttäen, mutta joissakin jäsenvaltioissa tämä vaihtoehto on yhteydessä alaikäisen ikään 18. 2.2.6 Ilman huoltajaa olevien ihmiskaupan lapsiuhrien auttaminen, tukeminen ja suojelu (16 artikla) Direktiivin 16 artikla koskee ilman huoltajaa olevia ihmiskaupan lapsiuhreja, ja siinä vaaditaan jäsenvaltioita toteuttamaan lapsiuhrien auttamiseksi, tukemiseksi ja suojelemiseksi toimenpiteitä, joissa otetaan huomioon heidän erityistarpeensa. Tällaisissa toimenpiteissä olisi otettava huomioon ilman huoltajaa olevan lapsen etu sekä tarjottava heille kestäviä ratkaisuja. Joissakin jäsenvaltioissa (Unkarissa, Irlannissa, Kyproksessa, Itävallassa, Slovakiassa ja Suomessa) on otettu käyttöön ilman huoltajaa olevien lapsiuhrien lääkinnällistä ja psykologista hoitoa sekä edustamista ja majoitusta koskevia erityistoimenpiteitä, kun taas toisissa (Bulgariassa, Virossa, Kroatiassa, Latviassa, Portugalissa, Sloveniassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa) ilman huoltajaa olevat lapsiuhrit näyttävät kuuluvan yleisten säännösten piiriin. Ilman huoltajaa olevia lapsiuhreja koskevia erityistoimenpiteitä on annettu rajallinen määrä Ranskassa, Luxemburgissa ja Alankomaissa kaikkiin lapsiin sovellettavien yleisten sääntöjen lisäksi. Useimmat jäsenvaltiot varmistavat, että ilman huoltajaa oleville lapsiuhreille tarjotaan apua ja tukea esimerkiksi lääketieteellistä ja psykologista tukea ja tarkoituksenmukaista majoitusta heidän etunsa mukaisesti. Useimmat jäsenvaltiot toteuttavat myös toimenpiteitä, joilla pyritään saavuttamaan vakaus pitkällä aikavälillä ja löytämään kestävä ratkaisu jokaiselle yksittäiselle lapsiuhrille. Jotkin vaatimukset saattavat edellyttävät tarkempaa tarkastelua Kreikan, Latvian ja Ruotsin 19 osalta. Direktiivin 16 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ilman huoltajaa oleville ihmiskaupan lapsiuhreille määrätään holhooja ja edustaja rikostutkintaan ja 17 Viro, Kypros, Luxemburg, Malta ja Alankomaat ovat saattaneet 15 artiklan 4 kohdan kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. 18 Yksilöidyt kansalliset toimenpiteet näyttävät kattavan alle 14-vuotiaat (Unkari ja Latvia), alle 15-vuotiaat (Suomi ja Puola) tai alle 16-vuotiaat (Malta) alaikäiset. 19 Käytettävissä olevien tietojen perusteella Kreikan kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä, että yksilöllinen arviointi on toteutettava, kun lapsiuhri on tunnistettu alustavasti, ja Latviassa kansalliset toimenpiteet näyttävät kohdistuvan uhreihin yleisesti eikä laissa näytetä täsmennettävän ilman huoltajaa olevan lapsen erityistarpeita ja etua. 15

-oikeudenkäyntiin. Tämä velvoite on sisällytetty kaikkien jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön. 2.2.7 Uhreille maksettavat korvaukset (17 artikla) Direktiivin 17 artiklassa vaaditaan jäsenvaltioita varmistamaan, että ihmiskaupan uhrit pääsevät tahallisten väkivaltarikosten uhreille maksettavia korvauksia koskevien olemassa olevien järjestelmien piiriin. Kaikissa jäsenvaltioissa on mahdollisuus tällaisiin korvauksiin, jotka ovat kaikkien uhrien saatavilla kansalaisuudesta riippumatta. Näyttää siltä, että Sloveniassa korvauksia maksetaan uhreille, jotka ovat Slovenian tai EU:n kansalaisia. Annettujen korvausten tyypit ja korvausten myöntämismenettelyt vaihtelevat jäsenvaltioittain. Korvauksiin sisältyvät yleensä lääketieteellisen ja psykologisen hoidon maksut, ansiotulon menetys, oikeudelliset kulut ja hautauskulut. Jotkin jäsenvaltiot (Itävalta, Slovakia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta) maksavat korvauksia myös aineettomista vahingoista, kuten fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä. Korvausten saamista koskevan menettelyn osalta monissa jäsenvaltioissa (Bulgariassa, Tšekissä, Espanjassa, Irlannissa, Liettuassa, Maltassa, Alankomaissa, Portugalissa ja Ruotsissa) on käytössä kaksiosainen järjestelmä, jonka mukaan uhri voi nostaa siviilikanteen rikosoikeudenkäynnissä saadakseen korvauksia tekijältä. Jos uhri ei saa täysimääräisiä korvauksia tässä menettelyssä, hän voi saada valtiolta korvauksia. Muissa jäsenvaltiossa (Virossa, Kreikassa, Unkarissa, Latviassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa) on erityisiä säännöksiä rikosten (myös väkivaltarikosten) uhreille maksettavista korvauksista tai tällaisista rikoksista aiheutuneista vahingoista maksettavista korvauksista. Belgiassa, Ranskassa ja Kroatiassa väkivaltarikosten uhreille on perustettu erityinen rahasto, josta uhrit saavat korvauksia valtiolta. 2.3 Ehkäisy (18 artikla) Direktiivin 18 artiklassa jäsenvaltioille asetetaan velvoite toteuttaa toimenpiteitä, joilla hillitään ja vähennetään kysyntää, joka edistää kaikenlaista ihmiskauppaan liittyvää hyväksikäyttöä. Tässä artiklassa vaaditut tarvittavat toimenpiteet sisällytetään usein säädösten sijasta kansallisiin toimintasuunnitelmiin, strategioihin ja ohjelmiin. Artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toteutettava tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä, kuten koulutusta, kun taas 2 kohdassa säädetään tiedotuksesta ja tietoisuuden lisäämisestä. Useimmat jäsenvaltiot (Belgia, Viro, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Unkari, Irlanti, Kypros, Liettua, Malta, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta) ovat hyväksyneet toimintasuunnitelmia, joihin sisältyy yleisiä koulutustoimia sekä erityisiä valistushankkeita. 16

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on edistettävä säännöllisen koulutuksen järjestämistä viranomaisille, jotka työssään todennäköisesti kohtaavat ihmiskaupan uhreja ja potentiaalisia uhreja. Kaikki jäsenvaltiot ovat hyväksyneet toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että niiden viranomaisia koulutetaan. Suurin osa jäsenvaltioista viittaa yleisesti viranomaisiin, jotka työssään todennäköisesti kohtaavat ihmiskaupan uhreja, kun taas jotkin toiset viittaavat nimenomaisesti maahanmuuttoviranomaisten (Belgia, Ranska ja Luxemburg), tuomareiden (Itävalta, Belgia, Bulgaria, Tšekki, Unkari, Liettua, Malta, Puola, Portugali, Ruotsi ja Slovenia), syyttäjien (Bulgaria, Tšekki, Viro, Espanja, Unkari, Italia, Liettua, Malta, Alankomaat, Itävalta, Puola, Slovenia ja Ruotsi), lainvalvontaelinten (Viro, Alankomaat ja Puola), rikospoliisin (Espanja), eri ministeriöiden työntekijöiden (Belgia, Kypros, Espanja, Malta ja Slovenia), tiedotusvälineiden edustajien (Bulgaria), työsuojelutarkastajien (Tšekki, Ranska ja Slovenia), ulkomaantehtäviin osallistuvien sotilashenkilöiden (Tšekki), terveydenhoitoalan ammattilaisten (Ranska, Portugali ja Slovakia), rajavartijoiden (Unkari, Liettua ja Portugali) sekä sosiaalityöntekijöiden ja tukipalvelujen henkilöstön (Bulgaria, Unkari, Italia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Slovenia ja Slovakia) koulutukseen. Yksityiskohtaisempi analyysi jäsenvaltioiden direktiivin 18 artiklan 4 kohdan yhteydessä toteuttamista tai harkitsemista toimenpiteistä sellaisten palvelujen käytön kriminalisoimiseksi, joissa on kyse ihmiskaupan uhrien hyväksikäytöstä, kun tiedetään, että palvelujen tarjoaja on ihmiskaupan uhri, esitetään erillisessä kertomuksessa 20. 2.4 Kansalliset raportoijat tai vastaavat mekanismit ja ihmiskaupan torjuntaa koskevan unionin strategian koordinointi (19 ja 20 artikla) Direktiivin 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä kansalliset raportoijat tai luotava vastaavat mekanismit, joiden tehtäviin kuuluvat ihmiskaupan suuntauksien arviointi, ihmiskaupan torjuntatoimien tulosten punninta ja tilastojen keruu. Johdanto-osan 27 kappaleessa selvennetään, että jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön kansalliset raportoijat ja vastaavat mekanismit sisäiseen organisaatioonsa soveltuvalla tavalla ja ottaen huomioon, että jonkinlaiselle vähimmäisrakenteelle ja sille määritellyille tehtäville on tarve. Näin ollen kansallisten raportoijien tai vastaavien mekanismien asema ja rakenteet vaihtelevat; jotkin jäsenvaltiot ovat nimenomaisesti nimenneet kansallisia raportoijia tai luoneet vastaavia mekanismeja, jotka ovat valtiosta riippumattomia, kun taas suurimmassa osassa jäsenvaltioita ne ovat osa kansallista hallintoa. Direktiivissä ei viitata kansallisten raportoijien tai vastaavien mekanismien riippumattomuuteen, vaan pikemminkin kuvataan niiden tehtäviä ja raportointivelvollisuutta. Useimmat jäsenvaltiot ovat nimittäneet kansallisen raportoijan, joka huolehtii tässä artiklassa säädetyistä tehtävistä. Jotkin jäsenvaltiot 21 ovat nimittäneet tietyn henkilön, toiset elimen 22 ja loput ovat luoneet vastaavia mekanismeja. Direktiivin 20 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on 20 Ks. alaviite 3. 21 Belgia, Ranska, Unkari, Alankomaat, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta (Gibraltar) 22 Bulgaria, Tšekki, Viro, Kreikka, Espanja, Suomi, Kroatia, Italia, Kypros, Irlanti, Liettua, Luxemburg, Latvia, Malta, Itävalta, Puola, Romania, Slovenia, Slovakia, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta (Englanti/Wales, Pohjois-Irlanti ja Skotlanti). 17