Käpälämäki 1-2 / 2010 Suomen Metsästysmuseon jäsenlehti Kettu painii, halaa ja pussaa Metsästysmuseon imagotutkimus Käpälälaudassa Suomen Metsästysmuseo ry:n hallitus Metsästyskulttuuria Amerikan suomalaismetsistä Museon näyttelyt 2010 Käpälämäki 1-2 /2010 1
Käpälämäki Suomen Metsästysmuseon jäsenlehti 1-2 / 2010 Päätoimittaja: Anne Uotila-Laine Toimitussihteeri: Taru Liukkonen Toimitus: Pekka Allonen, Vesa Anttila, Ilja Koivisto, Jukka Peltonen Taitto: Henry Forssell Painopaikka: tt-urex, Porvoo ISSN 1458-6088 SISÄLLYS 3 Pääkirjoitus 4 Museon näyttelyt 2010: 4 Metsähallituksen pääjohtajan avajaispuhe 6 Grafiikan mestari Erik Bruun 8 Timo Syrjänen Heijastuksia ja välähdyksiä 9 Kohtauksia metsässä 11 Houkuttelevia kaaveita 12 SM-puukkojen parhaimmistoa 12 Metsän emäntä ja muut luontokuvat 13 Ketusta on moneksi 15 Kettu painii, halaa ja pussaa 17 Suomen Riistanhoito-Säätiön arkistot järjestykseen 19 Käpälän jälkiä Metsästysmuseon kuulumisia 24 Metsästyskulttuuria Amerikan suomalaismetsistä 26 Käpälälaudassa Metsästysmuseo ry:n hallitus 30 Metsästysmuseon imagotutkimus 33 Osallistu nimikilpailuun! 34 Metsästysmuseon näyttelyt ja tapahtumat 2010 35 Metsästysmuseon tapahtumat kevätkaudella 2011 Suomen Metsästysmuseo Tehtaankatu 23 A, 11910 RIIHIMÄKI (019) 722 294 www.metsastysmuseo.fi info@metsastysmuseo.fi etunimi.sukunimi@metsastysmuseo.fi Avoinna Touko-elokuu ti-su 10-18. Syys-huhtikuu ti-pe 9-16, la-su 10-17. Maanantaisin suljettu. Juhlapyhien poikkeukset aukioloajoissa Vuonna 2010: 6.12. suljettu. 24. - 26.12. suljettu. Vuonna 2011: Loppiaisena 6.1. suljettu. Pitkäperjantaina 22.4. suljettu. 23. - 24.4. avoinna. 2. pääsiäispäivänä 25.4. suljettu. Vappuna 1.5. suljettu. Pääsyliput Aikuiset 5, lapset 7-16 v. 2,5, lapset alle 7 v. 0 Perhelippu 10, opisk., varusm., tyött., eläkel., ryhmät (väh. 20 hlö) 3,5, koululuokat/hlö 2,5 Opastus 35 (etukäteisvaraus) Kansikuva: Juha Mälkönen. 2 Käpälämäki 1-2 / 2010
Pääkirjoitus Sattuma on ihmeellinen asia. Monet tapahtumat ja asiat löytävät suuntansa sattuman kautta. Sattuma vaikuttaa myös siellä, missä sitä ehkä vähiten kaivattaisiin. Museoiden kokoelmien kartuntaan sattuma vaikuttaa erittäin paljon, eivätkä kokoelmapoliittiset suunnitelmat pysty eliminoimaan sen vaikutusta. Sattumaan on olemassa eräs ehkäisevä tai ainakin lieventävä lääke ja se on raha. On vain niin ikävästi, että museoiden määrärahat kokoelmien ostamiseksi ovat erittäin rajalliset, ja siksi lahjoitukset ovat tärkein kokoelmien karttumismuoto. Metsästysmuseon perustehtävä on kerätä ja tallentaa katoavaa eräperinnettä. Metsästys on kokenut suuria muutoksia erilaisten teknisten apuvälineiden kehittymisen myötä, ja nyt on oikea hetki koota metsästäjien kokemuksia kehityksen vaikutuksesta eri metsästysmuotoihin. Tässä työssä ovat kaikki dokumentoinnin muodot esinekeruusta aina muistitiedon keruuseen ja valokuvaukseen käytettävissä. Erikoismuseossa emme voi jäädä vain lahjoitusten varaan, sillä jos sattuma liikaa ohjaa kokoelmien kartuntaa, on seurauksena väärä kuva aikakaudesta tai ilmiöstä. Ainoastaan museon oman aktiivisen keruutoiminnan tuloksena voi muodostua totuudenmukainen kuva nykyhetkestä ja lähimenneisyydestä. Hyvin usein on törmätty tilanteeseen, jossa lahjoittaja tiedustelee, mahtaisiko jokin vaatimaton ja arkipäiväinen esine kelvata museon kokoelmiin. Mehän emme kerää arvokokoelmaa, vaan meille on yhtä arvokas, toisinaan jopa merkityksellisempi parhaat päivänsä nähnyt käyttöesine tai vaatekappale, joka kertoo omaa tarinaansa eletystä elämästä. Metsästysmuseon aloittaessa toimintansa Riihimäellä 1980-luvun lopulla, tehtiin kauaskantoinen ja viisas päätös perustaa museoon myös kirjasto- ja arkistoyksiköt. Metsästyskirjastosta on muodostunut merkittävä eräalan kirjojen ja lehtien kokoelma, joka hakee vertaistaan Pohjoismaissakin. Arkiston kokoelmat ovat olleet lähinnä satunnaisen tarjonnan varassa, sillä museolla ei ole ollut resursseja aktiivisesti suunnattuun arkiston keruutoimintaan. Lähivuosina tullaan keruuprojekteja suuntaamaan muistitiedon tallentamiseen. Teemallisesti suunnattuja keruuprojekteja on vireillä metsästyksen kertomusperinteen, kaskujen ja anekdoottien osalta. Kuva-arkisto on museon yksiköistä tällä hetkellä eniten uusien haasteiden edessä. Vielä 1990- luvulla museon kuva-arkisto sai runsaasti kuvalahjoituksia. 2000-luvulle tultaessa on digikuvaus lähes kokonaan tyrehdyttänyt kuva-arkiston kartunnan. Kuvia otetaan varmasti huomattavasti enemmän kuin ennen, mutta yhä harvempi niistä lahjoitetaan museoon, jotta ne tallentuisivat digitaaliseen kuva-arkistoon. Museon kuva-arkiston on etsittävä uusia toimintamuotoja ja museon omat dokumentointiprojektit ja suunnatut keruut ovat erittäin tärkeitä. Metsästysmuseo kantaa vastuun tämän päivän eräkulttuurin kuvallisesta tallentamisesta. Nykykehityksellä on mielenkiintoinen vaikutus museotyöhön. Vaikka tiedonvälitys ja tekniikka ovat huipussaan ja sosiaalinen media valloittaa maailmaa, tuntuvat vanhat perinteenkeruumatkat osakuntien tapaan jälleen ajankohtaisilta. Tätä perinnettä noudattaen on Metsästysmuseoon viime talven aikana kerätty Pohjois-Amerikkaan muuttaneiden suomalaisten siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä metsästysperinnettä. Nyt on aika lähteä myös täällä kotimaassa sinne, missä tapahtuu ja missä on dokumentoitavaa. Odottelemalla annetaan suuren sattuman liikaa ohjata toimintaa ja lopulta voidaan joutua toteamaan, että on liian myöhäistä. Anne Uotila-Laine Käpälämäki 1-2 /2010 3
Museon näyttelyt 2010 Metsähallituksen pääjohtajan avajaispuhe Metsästysmuseon kesänäyttelyt avasi Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas 27.5.2010. Kankaan puhe käsitteli metsänhoidon historiaa, metsien nykyistä monikäyttöä ja uusia haasteita kuten energiantuotantoa ja Etelä-Suomeen suunniteltuja yhteismetsiä. Metsästysmuseossa on tänä kesänä upea näyttelykokonaisuus: on Erik Bruunin Luonnon voimaa, Riihimäen kansalaisopiston kuvanveistoryhmän kaaveita, Timo Syrjäsen välähdyksiä 1990- luvun eräkulttuurista, sekä Metsähallituksen 150-vuotisjuhlanäyttely nimeltään Kohtauksia metsässä. Metsästysmuseoon jos minne näyttelykiertueemme kuuluukin tulla, onhan Metsähallituksen tarina samalla suomalaisen metsästyksen ja eränkäynnin historiaa. Vuosi 1859 on merkkivuosi Suomen luonnonvarojen hallinnassa. Silloin valtiovalta tunnusti valtion omistamien metsien käytön niin merkittäväksi asiaksi, että perusti sitä johtamaan erityisen metsänhoitolaitoksen. Nykyään tämä laitos tunnetaan Metsähallituksena. Metsissä asui kurjuus Aivan mutkatonta ja yksimielistä metsähallinnon perustaminen maahan ei ollut. Suomen historian merkkihenkilöt kiistelivät värikkäin sanankääntein metsätalouden ja valtionmetsien merkityksestä. J. W. Snellman ihannoi keskieurooppalaista maatalouden leimaamaa kulttuurimaisemaa. Hänen mielestään metsät olisi pitänyt hakata mahdollisimman tarkasti pois. Metsä oli juoppouden ja sivistymättömyyden kehto: Siellä, missä metsä vallitsee, vallitsee myös kurjuus, tietämättömyys ja raakuus. Snellmanin mukaan metsien hävittäminen vaikuttaisi myönteisesti myös Suomen ilmastoon. Hänen mielestään ainoa metsänhoitajalta vaadittava ominaisuus oli rehellisyys eikä metsänhoidon käytännön soveltamisessa tarvittu mitään tieteellistä taitoa. Aikansa vahvojen miesten mittelön voiton vei kuitenkin Hänen Hirmuisuutensa Lars Gabriel von Haartman. Onneksi, sillä hänen näkemyksensä metsien merkityksestä Suomelle oli täysin päinvastainen kuin Snellmanilla. Monipuoliset metsävarat Nykyään Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hallinnassa on kolmasosa Suomesta. Talousmetsiä, soita, vesialueita, kansallispuistoja, tuntureita ja erämaita, retkeilyalueita monenlaista aluetta, jotain joka lähtöön. Luonnonoloiltaan, tavoitteiltaan ja mahdollisuuksiltaan erilaiset alueet muodostavat yhteenkuuluvan kokonaisuuden, jossa erityyppiset kohteet täydentävät toisiaan. Metsähallituksen menestystarina on syntynyt, ja kantanut, juuri tämän kokonaisuuden monipuolisesta yhteishallinnasta. Valtion maiden ja vesien nykyisenlainen kokonaishallintamalli on paitsi tehokas, tuottava ja palveleva myös joustava vastaamaan uusiin haasteisiin ja tavoitteisiin. Valtion alueiden hoidon ja käytön tavoitteet ovat muuttuneet aikojen saatossa. Kuten historiateoksemme Metsävaltio. Metsähallitus ja Suomi 1859-2009 ilmaisee: Metsähallitus on ollut yhteiskunnan peili, joka on kuvastanut kulloinkin vallinneita asenteita ja ajan henkeä, samoin kuin suomalaisten luontosuhdetta. Viime aikoina kehitystä ovat tahdittaneet myös Euroopan Unioni ja kansainväliset poliittiset virtaukset. 4 Käpälämäki 1-2 / 2010
Metsästystä myös suojelualueilla Metsästys on alusta alkaen kuulunut valtion metsien keskeisiin käyttöihin. Ensimmäisessä Metsähallitusta koskevassa ohjesäännössä säädettiin, että metsänhoitaja sai metsästää hoitoalueellaan omiksi tarpeikseen. Metsänhoitajan velvollisuuksiin kuului toimia jahdin johdattajana, jonka määräyksiä kruununmailla kaikkien tuli visusti totella. Myös pienempien alueiden vastuuhenkilöillä, metsänvahdeilla, oli sekä oikeus metsästää omilla vastuumaillaan että velvollisuus toimia metsästyksen valvojina ja jahtipalvelijoina. Varmasti jo tuolloin valtion mailla tavattiin monenkirjavaa väkeä, ja monenlaisissa tarkoituksissa. Nykyään valtion mailla käyskentelee jahtimielessä noin 100 000 virkistyjää. Saaliinhimo on enää harvoilla ainoa motiivi. Niin kuin metsänkäytössä yleisemminkin, myös metsästäjäkunnan arvot ja tavoitteet ovat muuttuneet. Valtion luonnonvarojen hallintaa ovat oikeastaan aina leimanneet monitavoitteisuus ja moniarvoisuus. Eri intressien yhteensovittaminen, vuorovaikutus ja alueiden monikäyttö ovat keskeisiä Metsähallituksen toimintaperiaatteita. Paitsi talousmetsät myös suojelualueet ovat monikäytössä. Niistä monilla metsästyskin on talousmetsien tapaan sallittua. Myös kansallispuistojen käyttömuodot ovat moninaiset: luonnonsuojelua, virkistystä, matkailua, sienestystä ja marjastusta, kalastusta, tutkimusta, poronhoitoa, usein enemmän tai vähemmän myös metsästystä. Periaatteena tuleekin olla sallia metsästys myös suojelualueella, jos se ei vaaranna suojelutavoitteiden saavuttamista ja jos se pystytään sovittamaan riittävästi yhteen alueen muiden tärkeiden käyttömuotojen kanssa. Ja tulkoon tässäkin vielä tähdennettyä, että Metsähallitus kannattaa kuntalaisten maksuttoman metsästysoikeuden säilyttämistä siellä, missä se nytkin on voimassa. Metsien pirstoutumista vastaan Lainaan historiateoksestamme myös toisen Metsähallituksen syvintä olemusta mainiosti kuvaavan otteen: Valtion metsien käyttö on osin ideologinen, osin biologinen, osin taloudellinen, osin tekninen, mutta läpeensä poliittinen kysymys. Juuri nyt Metsähallituksella on keskeinen sija esimerkiksi energia- ja ilmastopolitiikan toteuttamisessa, valtion luonnonvarastrategiassa, biodiversiteettistrategiassa ja tietenkin yleisemmin metsäpolitiikassa. Kansallinen metsäohjelma antaa omat puitteensa Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas avasi kesänäyttelyt. Käpälämäki 1-2 /2010 5
ja tavoitteensa myös Metsähallitukselle. Yksi viime aikoina paljon huomiota saanut metsäpoliittinen haaste on yksityismetsien pirstoutuminen aina pienemmiksi tiloiksi ja sen heijastumat puumarkkinoilla, ja miksei myös metsästyksen järjestelyissä. Metsähallitus on puumarkkinoiden näkökulmasta erinomainen toimija säännöllisine ja mittavine puun myynteineen sekä täsmätoimituksineen. Olemme valmiit osallistumaan puumarkkinoiden toimivuuden turvaamiseen muillakin tavoin. Eräänä konkreettisena pitkän tähtäimen keinona mainittakoon juuri metsänomistuksen pirstoutumisen hillintä. Valtion joitakin Etelä-Suomen hajanaisia metsäpalstoja voitaisiin harkita käytettävän yhteismetsän perustamisen siemenenä. Yhteismetsä punoisi metsäpalstat yhdeksi suuremmaksi ja kytkeytyneemmäksi omistusyksiköksi. Aluksi voitaisiin ajatella vaikkapa muutaman sadan hehtaarin kokeilua. Tällainen yhteismetsä voisi Etelä-Suomessa olla myös valtion maiden tilusjärjestelyjen kannalta mielekäs hanke, kunhan siihen liitettävät valtionmetsät valittaisiin huolella. Grafiikan mestari Erik Bruun Museot osa yhteiskuntavastuuta Yhteistyö museoiden kanssa on osa Metsähallituksen yhteiskunnallista vastuuta. Tulokset näkyvät Metsähallituksen juhlanäyttelyssä. Olemme 1990-luvulta lähtien keränneet ja tallentaneet omaa historiaamme. Olemme pelastaneet kämppiemme kätköistä, eläkeläistemme muistoista ja toimistojemme kaappien valokuvakasoista oleellista osaa suomalaista metsäsuhdetta. Kymmeniätuhansia valokuvia, filmejä, metsätyökaluja ja muisteluita Metsähallituksen pitkältä taipaleelta. Niistä on Metsämuseo Luston kanssa yhteistyössä koostettu juhlanäyttely Kohtauksia metsässä, joka on nyt esillä Suomen Metsästysmuseossa. Viihdytään Metsästysmuseossa kesänäyttelyiden parissa! Jyrki Kangas Pääjohtaja, Metsähallitus Hyvässä käyttögrafiikassa on lähtökohtana kirkas oivallus. Erik Bruunin näyttely Luonnon voima on esillä Metsästysmuseossa 27.5. - 10.10.2010. Näyttelyssä on esillä tuotteliaan ja monipuolisen Karjalan kannaksella vuonna 1926 syntyneen graafikon töitä kuuden vuosikymmenen ajalta. Erik Bruunin tuotanto on valtava ja ansaitusti vuonna 2001 hänet promovoitiin elämäntyöstään Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtoriksi. 1950-luvun alusta lähtien Erik Bruun on tehnyt lukuisia klassikoiksi nousseita julisteita. Sellaisia ovat esimerkiksi Hartwallin Jaffajuliste ja Hyvonin vaatejuliste. Erik Bruunin klassikkojulisteet uudistivat ulkomainontaa jo 1950-luvulla ja ovat edelleen loistavia. Ne ovat tuotteensa näköisiä ja puhuttelevat hyväntuulisuudellaan. Suomalaista kuvamaailmaa ovat rikastuttaneet myös monet Hufvudstadsbladetin, Hackmanin, Veikkauksen, Havin, Tikkurilan väritehtaiden ja Fazerin julisteet. 6 Käpälämäki 1-2 / 2010
Vuonna 1958 Bruun suunnitteli vuoden parhaaksi valitun, Finnairin Lapin matkailua edistävän julisteen. Siitä lähtien matkailu on eri muodoissaan ollut vahvasti esillä taiteilijan suunnittelemien julisteiden aihepiireissä. Teemoja ovat olleet esimerkiksi laiva- ja ruokamatkailu, kaupungit, tapahtumat sekä Suomi-kuva yleensä. Jälkimmäisestä on hyvänä esimerkkinä yhä täydentyvä luontojulisteiden sarja. Julisteiden lisäksi Erik Bruun on suunnitellut postimerkkejä, logoja, esitteitä, kirjoja, exlibriksiä ja muuta grafiikkaa. Viimeisimmät käytössä olleet markkasetelit olivat Bruunin käsialaa ja myös eurosetelien valinnoissa oli yhtenä vaihtoehtona mukana hänen suunnittelemansa kokonaisuus. Erityisen lähellä Erik Bruunia on kaikessa tekemisessä ollut luonto, sekä aiheena että inspiroijana. Tunnetuin Bruunin kuvista on varmasti Suomen Luonnonsuojeluliiton norppa-tunnus. Erik Bruun on monien alojen innovaattori, silloinkin luonto mielessä. Piirustuslaudalla on syntynyt ideoita niin tuulivoimasta, sähköautoista kuin purjelaivoista, jotka kaikki ovat tämän päivän kuumia aiheita. Lukuisat Bruunin töiden alkuidut ovat syntyneet Lopen maisemissa. Nykyiseen UPM:ään kuuluvan Kymi-Kymmenen metsissä valokuvattiin usein metsäaiheita. Sittemmin Bruunin perhe lunasti Kerityn rannalla sijainneen vuonna 1956 rakennetun kämpän. Sen piiriin kuuluneet rakennukset kunnostettiin huolella. Päärakennus sai uuden katon ja hevostalli muutettiin työhuoneeksi. Santanokaksi nimetyn kesäpaikan läheltä on löytynyt työstettäväksi niin laajoja maisemia kuin luonnon kasvattamia ja muokkaamia yksityiskohtia. Perheelle ja vieraille hyvät ja puhtaat kalavedet ovat tarjonneet monia kulinaristisia herkkuhetkiä. Näyttelykuraattori, FM Pekka Virtanen ja Erik Bruun näyttelyä pystyttämässä. Suomen Metsästysmuseo kiittää ainutlaatuisesta näyttelystä taiteilija Erik Bruunia. Käpälämäki 1-2 /2010 7
Timo Syrjänen - Heijastuksia ja välähdyksiä Museokaupassa myynnissä näyttelyjulisteita, hinta 10 (S-etukortilla 5 ). Myynnissä myös pieni erä kehystettyjä ja taiteilijan signeeraamia julisteita, hinta 150. Metsästysmuseossa on Erik Bruunin pitämä käyttögrafiikkaa käsittelevä luento ja työpaja 26.8.2010. Ainutlaatuisessa tilaisuudessa kuullaan Bruunin taiteen innoituksista, tutustutaan töihin ja iltapäivällä voi suunnitella Bruunin ohjaamana oman exlibriksen. Koko päivän kestävälle kurssille on paikkoja rajoitetusti ja ilmoittautuminen pyydetään lähettämään osoitteeseen info@metsastysmuseo.fi. Ilmoittautuminen tulee tehdä 13.8. mennessä. Varsinaista maksua luennosta ja työpajasta ei peritä ainoastaan museon sisäänpääsymaksu. Lisätietoja elokuussa Metsästysmuseon kotisivuilla. Metsästysmuseossa ja Suomen lasimuseossaon on tänä kesänä esillä kaksi valokuvaaja Timo Syrjäsen näyttelyä: Eräkuvapuisto - Timo Syrjäsen välähdyksiä 1990-luvun eräkulttuurista sekä Heijastuksia - Transparency. Ihminen, ympäristö ja erilaiset tavat muuttuvat nopeasti. Tallentamalla järjestelmällisesti muutosta valokuvauksen keinoin, säilytämme perinnettä ja arvokasta tietotaitoa jälkipolville. Tämä on valokuvaamisen merkitys. Dokumenttikuvauksen tärkeä tehtävä on luovasti tutkia ja tallentaa olemassa olevaa. Nopeasti muuttuvassa ympäristössämme, jo huomenna nykyisyys on historiaa, mutta valokuvien kautta voimme helposti perehtyä ja oppia jotain uutta eri aikakausien elintavoista. Muun muassa museokuvaajana pitkän uran tehnyt Timo Syrjänen on kulkenut metsästäjien matkassa Lopelta Enontekiölle tallentaen kamerallaan suomalaisia metsästysmuotoja. Näyttelyn aineisto on kuvattu 15 vuotta sitten, ja jo näinkin lyhyessä ajassa on myös metsästyskulttuurissa tapahtunut muutoksia. Eräkuvapuisto-näyttely koostuu vuosina 1993-1995 kerätystä suomalaisen metsästyksen dokumenttiprojektin kuva-aineistosta. Näyttelyssä on esillä vain pieni osa laajasta kuvakokonaisuudesta. Dokumentointiprojektin parhaat kuvat ovat kesän ajan esillä aihepiiriin parhaiten sopivassa galleriassa, Metsästysmuseon puistossa! Timo Syrjänen aloitti valokuvausharrastuk- 8 Käpälämäki 1-2 / 2010
sen Riihimäellä jo 7-vuotiaana. Taideteollisesta oppilaitoksesta hän valmistui valokuvaajaksi vuonna 1973. Heti valmistuttuaan hän aloitti valokuvaajana pohjoismaiden suurimmassa mainosvalokuvaamossa ja sai siellä varsinaisen ammattiopin Otso Pietisen ohjaamana. Mainittakoon, että Syrjänen kuvasi Pietisellä Erik Bruunin julisteiden toimeksiantoja. Uusia haasteita tarjosi Museovirasto, jossa Timo Syrjänen toimi museovalokuvaajana. Erityistietotaitoja Timo kävi ammentamassa vuosina 1976-1978 Lontoossa. Museovirastossa Timo työskenteli seitsemän vuotta, josta siirtyi Rautatiehallituksen tiedotuspalveluun muutamaksi vuodeksi, kunnes ryhtyi yrittäjäksi. Loppuvuodesta 1984 Syrjänen siirtyi freelanceriksi toiminimellä Ajankuva Ky, jossa hän työskentelee edelleen. Valtaosin hän on toiminut museo-, lehti- ja tuotekuvaajana. Museokuvaus on ollut ja on edelleen tärkeä toimintasektori. Timo Syrjäsen kuvia löytyy lähes kaikkien Suomen museoiden kokoelmista. Kirjoja ja muita museoihin liittyviä julkaisuja hän on kuvittanut kymmeniä. Ajankuva ateljee Ky:n valokuvaustyön lisäksi Timo Syrjänen on toiminut digivalokuvauksen kouluttajana, konsulttina ja luennoitsijana. Digivalokuvauksen kurssit on suunnattu lähinnä tiedottajille ja museoiden tutkimus- ja konservointihenkilöstöille. Kursseja Timo on järjestänyt kulloisenkin tarpeen mukaan monista digivalokuvauksen eri osaalueista. Museokuvauksen kursseilla oppilaita on ollut muun muassa Ateneumin taidemuseosta, Suomen kansallismuseosta, Suomen lasimuseosta ja Hämeen historiallisesta museosta. Metsästysmuseon henkilökuntakin osallistui Timon kurssille keväällä 2009. Kohtauksia metsässä Metsähallitus täytti 150 vuotta Flooranpäivänä 13.5.2009. Juhlavuoden Kohtauksia metsässä -näyttelyssä Metsähallituksen kiinteä sidos yhteiskuntaan ja sen murroksiin sekä metsiin liittyvien arvojen muutos on koottu yhteen mielenkiintoiseksi metsätaipaleeksi. Valtion metsät ja niiden hallinto on ollut osa suomalaista politiikkaa siitä saakka, kun puuta on käytetty teollisuuden raaka-aineena ja yhteiskunnan energialähteenä. Näyttely koostuu pienoisnäyttämöistä, joilla kunkin ajan henkilöt keskustelevat oman aikansa päivänpolttavista kysymyksistä. Teatterimaisissa kohtauksissa pienoisnäyttämöllä keskustelevat metsien hoidosta niin herrat Käpälämäki 1-2 /2010 9
kuin jätkätkin. Näyttelyn tapahtumat sijoittuvat metsiin ja maailmalle sekä kämppiin ja konttoreihin. Vielä 1800-luvun alkupuolella Suomen metsäomaisuudesta ei ollut tarkkaa käsitystä ja metsien pelättiin loppuvan. Metsiä hyödynsivät tuolloin paljon mm. rauta- ja sahateollisuus sekä tilaton väestö ja talonpojat. Isonjaon myötä kruunun metsämaat erotettiin yksityisistä maista ja metsälainsäädännön uudistaminen käynnistettiin. Näyttelyssä tiivistetään hyvin valtion metsähallinnon kompuroiva alku autonomian aikana. Se sisältää poliittisen kädenväännön snellmanilaisen maatalousutopian ja Metsähallituksen lähinnä ruotsinkielisen johdon tavoitteleman metsän teollisuuskäytön välillä. Tarinan juuret ovat vuodessa 1851, jolloin väliaikainen metsänhoitolaitos perustettiin. Kun laitoksen toiminta vakinaistettiin vuonna 1859, syntyi Metsähallinto, sittemmin Metsähallitus. Kansan kannalta metsähallinto merkitsikin uutta valvontajärjestelmää kruunun metsille, joita aiemmin oli käytetty vapaasti. Metsähallinnon tehtävänä oli hoitaa ja suojella kruununmetsiä sekä myydä puuta ja tuoda tuloja kruunulle, minkä vuoksi ristiriidoilta kansan ja uuden metsähallinnon välillä ei aina voitu välttyä. Näyttely käy läpi Metsähallituksen monipuolisia tehtäviä valtion maiden ja vesien hoitajana. Valtion maat peittävät kolmasosan Suomesta ja Metsähallitus on osaltaan toteuttanut yhteiskunnan kokonaisetua joskus edellä aikaansa, joskus jälkijunassa. Savotat ja tehometsänhoito, luonnonsuojeluaatteen herääminen ja Talaskankaan metsäkiista, metsien monikäyttö ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ovat merkkipaaluja 150-vuotisen historian varrella. Tarve vahvistaa edelläkävijän roolia tulee korostumaan, koska luonnonvaroihin valtion maihin ja vesiin kohdistuu yhä suurempi kiinnostus. Metsä ja nyt myös muu valtion maaomaisuus on aina ollut olemassa, vaikka sitten osana Venäjän keisarikunnan Suomen suuriruhtinaskuntaa tai Euroopan liittovaltiota. Nykyisin Metsähallitus-konserni on monialayritys. Taloudellisten, ekologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen arvojen ja toimien yhteensovittaminen valtionmetsissä on haasteellinen ja tärkeä tehtävä. Näyttelyn draama pohjaa Metsähallituksen juhlavuonna 2009 julkaisemaan Metsävaltio. Metsähallitus ja Suomi 1859 2009 -nimiseen historiikkiin. Näyttelymateriaalia on saatu myös Suomen Metsämuseo Luston ja Metsähallituksen omista arkistoista. 10 Käpälämäki 1-2 / 2010
Houkuttelevia kaaveita Riihimäen kansalaisopiston veistoryhmä on useana vuonna ollut kesänäyttelyssä mukana Suomen Metsästysmuseossa. Yhteistyö on sujunut hyvin. Tänä kesänä vuorossa olivat kaaveet eli houkutuslinnut. Intendentti Jukka Peltosen ideasta lähtenyt hanke käynnistettiin kokoontumisella Metsästysmuseon kirjastoon, jossa tutustuttiin aiheeseen ja tekniikoihin, miten kaaveita tehdään. Ryhmä kävi kaksi kertaa museolla piirtämässä ja tekemässä muistiinpanoja itse työtä varten. Veistoryhmä tarttui innolla haastavaan tehtävään. Useimmat kuitenkin halusivat toteuttaa kaaveensa ns. dekoratiivisena eli tehden kolmiulotteisen lintuveistoksen mallilintujen mukaan. Veistosmateriaaliksi oppilaat saivat valita kivitavarasavea, betonia, puuta, polyuretaania tai lasia. Eläintentäyttäjä Raimo Lietsalalta hankittiin veistoksiin lasiset linnunsilmät. Töiden aiheita olivat muun muassa allihaahka, heinäsorsa, kuikka sekä telkkä. Kuvanveistoryhmä käytti mallinaan Kuvanveiston opettaja Arja Vilppo iloitsee oppilaidensa onnistuneista töistä. Metsästysmuseon täytettyjä lintuja, jotka olivat lainassa veistosalissa talven. Ne olivat tarpeen, koska lintujen anatomia oli uutta koko ryhmälle. Kurssi oli kaikessa vaativuudessaan antoisa, kehittävä ja valtavasti työtä vaativa. Riihimäen kansalaisopiston A-kurssilla syksyllä 2009 ryhmä teki näitä veistoksia 40 tuntia ja vielä pintakäsittelykurssilla keväällä 2010 lisää 15 tuntia. Pinnan maalaaminen oli uusi oppimisalue niille, jotka eivät olleet koskaan maalanneet öljy- tai akryyliväreillä mitään. Omia työtunteja ei laskettu, kunhan työt valmistuivat ajoissa. Näyttely on Metsästysmuseossa esillä elokuun loppuun saakka. Arja Vilppo kuvanveiston tuntiopettaja Veistoryhmän jäsenet: Sirkka-Liisa Juuri, Vilho Suuniittu, Arja-Liisa Ylönen, Pirjo Helin, Helga Huttunen, Esa Pietilä, Jaakko Kärpänen, Matti Kiviaho, Maija Sumi, Liisa Vastela ja Arja Kanervisto. Helga Huttunen maalaamassa betonista heinäsorsaansa. Käpälämäki 1-2 /2010 11
SM-puukkojen parhaimmistoa Suomen Puukkoseura ry:n päätapahtuma Fiskarsin puukkopäivät pidettiin nyt jo kuudennentoista kerran Fiskarsin Lukaalissa 22. 23.5.2010. Vaikka sää ei suosinut etenkään sunnuntaina, puukkokansa oli siitä huolimatta sankoin joukoin tullut idylliseen Fiskarsin kylään läheltä ja kaukaa, jopa Oulun ja Hyrynsalmen tienoilta saakka. Puukkoja kilpailuun oli lähetetty yhteensä 109 kappaletta, joiden arvioinnissa tuomaristolla oli varsin visainen tehtävä. Puukkopäivien ohjelma oli runsas ja monipuolinen. Puukkosepät Suomesta ja kolme Ruotsista, yhteensä yli kolmekymmentä, esittelivät ja myivät valmistamiaan puukkoja hyvällä menestyksellä. Lisäksi paikalla olivat Suomen johtavat tarvike- ja tuppinahkakauppiaat. Oheisohjelmana puukkopäivillä olivat oululaisen Niko Hynnisen työnäytös Wootzteräksen valmistamisesta, perinteinen taontakilpailu sekä suurta tarkkuutta vaativa neulakaiverrus- eli Scrimshaw-kurssi. SM-palkintojenjaon lisäksi päivien kohokohdaksi nousivat Vuoden puukkosepän julkistaminen sekä ensimmäistä kertaa koko Seppä Eino Hell terän taonnassa. Suomen historiassa seitsemälle tutkinnon suorittaneelle puukkoseppämestarille tapahtunut mestarikirjojen jako. Puukkoseppämestarit ovat Jukka Hankala Ikaalisista, Jarmo-Tapani Pälikkö Helsingistä, Arto Liukko Savonlinnasta, Pekka Tuominen Keiteleeltä, Markku Vilppola Turusta, Mikko Haverinen Turusta sekä Pasi Jaakonaho Inarista. Samassa yhteydessä jaettiin ammattitutkinnon suorittaneille kolmelle sepälle kisällikirjat. Vuoden 2010 puukkosepäksi oli puukkoseuran hallitus kutsunut puukkoalan kouluttajana ja puukon valmistukseen liittyvien kirjojen kirjoittajana kunnostautuneen Taisto Kuortin Jämsänkoskelta. Nyt jo kolmantena kesäkautena, kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka, SM-kilpailussa palkitut puukot ovat näytteillä Riihimäellä Suomen Metsästysmuseossa, minkä lisäksi puukot ja kilpailutulokset ovat nähtävissä puukkoseuran nettisivuilla osoitteessa www.puukkoseura.fi. Tervetuloa tutustumaan kädentaitojen tuloksiin. Risto Mikkonen sihteeri Suomen Puukkoseura ry Metsän emäntä ja muut luontokuvat Metsästysmuseossa on perinteisesti joka vuosi loppukesällä ollut esillä luontokuvien parhaimmistosta koottu näyttely Vuoden Luontokuvat. Vuonna 2009 järjestetty Vuoden Luontokuva -kilpailu oli järjestyksessä jo 29. Suomen Luonnonvalokuvaajien järjestämään kilpailuun saapui yli 9 000 kuvaa runsaalta tuhannelta kuvaajalta. Kuvien arviointi tapahtui kahdessa vaiheessa. Esituomarit karsivat pois ne kuvat, joilla ei katsottu olevan menestymisen edellytyksiä. Jäljelle jääneistä 682 kuvasta päätuomaristo sitten valitsi jokaisesta yhdeksästä sarjasta sarjavoittajan ja 21 kunniamaininnalla palkittua kuvaa. Vuoden Luontokuva 2009 valittiin sarjavoittajien keskuudesta. Vuoden 2009 Luontokuvaksi valittiin yk- 12 Käpälämäki 1-2 / 2010
Kuva: Kari Leo. simielisesti Kari Leon kuva Metsän emäntä. Virroilla ikuistetussa kuvassa on kuukkeli laskeutumassa eräretkeilijän kahvitulille. Tähän ja muihin kilpailuun osallistuneiden kuvien parhaimmistosta koottuun näyttelyyn on mahdollisuus tutustua Metsästysmuseossa heinäkuun 28. päivästä lähtien aina elokuun 15. päivään asti. Ketusta on moneksi Metsästysmuseon suomalaisia riistaeläimiä esittelevien näyttelyiden sarjassa on syksyllä vuorossa kettu. Näyttelyaiheena kettu on haasteellinen. Ei siksi, etteikö siitä löytyisi mitään kerrottavaa, päinvastoin. Ketun ja ihmisen yhteiselo on synnyttänyt useita palstakilometrejä toinen toistaan kiinnostavampia kertomuksia ketunpyynnin vaikeudesta ja hyviksi koetuista pyyntikeinoista, vaikka ketunnahan hinnan ollessa huipussaan kettumiehet pitivätkin parhaat konstinsa visusti omana tietonaan. Ketunpyyntiin liittyvästä esineistöstä ei Metsästysmuseossa ole myöskään pulaa; varas- Toivo Hirvonen Polvijärven Kuorevaarasta kettu- ja kanahaukkasaaliineen talvella 1965. Ketun metsästäjä oli saanut raudoilla, kanahaukan pitkäpiippuisella Husovarnalla. Käsissään pyyntimiehellä on koirannahkarukkaset. Kuva Laila Hirvonen/Metsästysmuseon kuva-arkisto. Käpälämäki 1-2 /2010 13
tossa on hyllymetreittäin jalka- ja kaularautoja, lippusiimoja ja muita pyyntivälineitä. Aineistoa siis riittää, niin kirjallista, kuvallista kuin esineellistäkin, ongelmana on valinnan vaikeus. Arvoturkis Suomen metsästyksen historian kannalta kettu on tärkeä otus, olihan se yhdessä oravan kanssa kaupallisesti merkittävin riistaeläimemme satojen vuosien ajan. Kettua siis jahdattiin innokkaasti jopa niin innokkaasti, että vähiin käyneet ketut aiottiin jo rauhoittaakin kokonaan 1930-luvun lopulla. Rauhoituksen sijasta päädyttiin kuitenkin pyyntilupamenettelyyn vuonna 1938. Vähissä ketut tuolloin olivatkin, sillä myönnetyistä 5 706:sta pyyntiluvasta saatiin pyynti-innosta huolimatta käytettyä vain noin 1 900 kappaletta. Seuraavana vuonna kettukannat olivat ilmeisesti jo elpyneet, koska lupia myönnettiin jo lähes 17 000:n ketun kaatoon. Talvisodan syttyminen vei kuitenkin pyyntimiehet muihin töihin, ja moni kettu säästi turkkinsa. Ketunnahan muinaisesta huikeasta arvosta liikkuu hurjia juttuja. Toivo Tölli muisteli Helsingin Sanomille, kuinka vielä vuonna 1970 saattoi tusinalla ketunnahkoja ostaa vaikkapa Fiat 600 -henkilöauton. Ennen autokuumeen aikaa vaihtuivat ketunnahat tavallisesti maaseututalouksissa tarvittaviin hyödykkeisiin ja karjaan. Esimerkiksi Honkajoella osti paikallinen kettumies vuonna 1917 viidellä punanahalla hevosen rekineen sekä vielä lehmänkin vaimolleen. Moni säästi ketturahat talonhankintaan tai navetankorjaukseen. Ketunnahasta maksettiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä 1 000 2 000 markkaa, mikä vastasi työmiehen kuukausipalkkaa. Jos rautoihin oli jäänyt tai myrkkyä puraissut risti- tai hopeakettu, rikastui pyytäjä 2 000 5 000 markalla. Kettumiehen lottopottia kasvatti myös ketusta ajoittain maksettu tapporaha. Arvossaan oli kettu viisisataa vuotta taaksepäinkin. Sen sai karvaasti kokea kalvolalainen Martti Olavinpoika, joka oli varastanut repolaisen naapurinsa pyydyksestä. Kolmen äyrin hintaiseksi arvioidun nahan varastamisesta seurasi raipparangaistus, minkä lisäksi Martilta leikattiin korvat varkaan merkiksi. Punaturkin arvon romahdutti vasta kettutarhauksen nopea kasvu 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1969 tuotettiin Suomessa 20 000 tarhaketunnahkaa, mutta kymmenen vuotta myöhemmin määrä oli kohonnut jo 1 100 000 nahkaan! Suomesta oli tullut maailman johtava ketunnahkojen tuottaja. Kettuja monilla konsteilla On sitä minullai mieltä, mutt on surma sukkelampi: milloin viskovi vipuhun, saattavi satimen alle, milloin rauat rapsahtavi, pahat sangat paiskahtavi. Käypi viisaskin vipuhun, hullu huhtovi sivuitse. Kanteletar, Revon valitus Jos kettu on viekas, niin on ihminenkin. Vuosisatojen mittaan ketun arvokasta nahkaa on tavoiteltu lukuisilla nerokkailla konsteilla. Käpälälauta, käpälys eli revonkanto lienee yksi vanhimmista kettuansoista. Olaus Magnus tietää kertoa 1500-luvun ketunpyynnissä käytetyn mm. ansakuoppia ja haaskalle viritettyjä jousia. Saman vuosisadan lopulta on jo tietoja ketunraudoistakin, jotka kuitenkin yleistyivät vasta 1700- ja 1800-luvulla. Myrkkysyöteillä pyyntiä harjoitettiin ainakin Parkanossa ja Kajaanin seuduilla jo 1600-luvun alkupuolella. Näiden konstien lisäksi kettuja pyydettiin myös loukuilla, silmukka-ansoilla ja syöttikoukuilla. Urheilumetsästysharrastuksen yleistyminen 1800-luvun puolivälistä lähtien toi vähitellen kuvaan mukaan aktiivisemmat pyyntitavat, kuten ajokoirametsästyksen, luolakoirapyynnin, lippusiimapyynnin ja houkutuspyynnin. Nykyisin sallittuja ansapyyntimuotoja ovat jalkanarun sekä elävänäpyytävien loukkujen käyttö. Valtaosa nykyisestä noin 60 000 ketun vuosisaaliista saadaan aktiivisen pyynnin tuloksena, ja metsämiehiä houkuttelee kettujahtiin lähinnä jahdin jännitys ja riistanhoito, nahalla kun ei enää juuri muuta arvoa ole kuin tunnearvo pyytäjälle. 14 Käpälämäki 1-2 / 2010
Kettua monelta kantilta Metsästysmuseossa 28.10.2010 avattava Punaturkin jäljillä -näyttely esittelee monipuolisesti ketun elämää sekä ihmisen katalia keinoja ketun vapauttamiseksi ennen niin arvokkaasta punaisesta turkistaan. Näyttely tutkailee myös ketun suomalaiseen kansanperinteeseen jättämiä käpälänjälkiä Kantelettaren Revon valitus -runosta revontulien syntytarinoihin ja eläinsatuihin. Ketun imagoa on hyödynnetty myös monien tuotteiden mainonnassa näistä on näyttelyssä yllättäviäkin esimerkkejä. Jukka Peltonen Pentu otti oppia, kun uros helli puolisoaan. Kuva: Juha Mälkönen. Kettu painii, halaa ja pussaa Lokakuussa Metsästysmuseossa avattavan kettuteemanäyttelyn olennainen osa on luontokuvaajamestari Juha Mälkösen kettuperheen arkea esittelevä kuvakooste. Näyttelyn muiden osien painottuessa esittelemään kettua lähinnä historiallisesti merkittävänä riistaeläimenä kertovat Juhan kuvat, että kettu on paljon muutakin kuin muhkea turkki ja riistanhoitajan painajainen. Seuraavassa Juha kertoo tapaamisistaan riihimäkeläisen kettuperheen kanssa. Vuosi sitten toukokuun alusta lähtien seurasin kotikaupunkini Riihimäen laidalla kettuperheen elämää. Tuolla ketunpesällä odotti monta yllätystä. Jo muutaman kettukojulla vietetyn alkukesäisen illan aikana käsitykseni ketusta tarkentui. Heti tuli selväksi, että repolainen ei ole erakko, vaan varsin sosiaalinen ja perhekeskeinen eläin. Ja sen se osaa myös viestiä. Kyllä kettu ruokansa löytää, vanha sanonta tietää. Ja vinha perä siinä on, sillä kettu on maailman laajimmalle levinnyt petoeläin. Eikä se ole kaihtanut pitkään aikaan elinympäristönä enää edes kaupunkeja, niiden lähiöistä puhumattakaan. Tämäkin pesä sijaitsi aivan kaupungin kupeessa Sammaliston suolla vajaan sadan metrin etäisyydellä vilkkaasti liikennöidystä Lahtea ja Forssaa yhdistävästä kantatie 54:sta. Silti mitään city-kettuja ei siinä asunut. Vaikka pennut olivat ajoittain näkyvillä, kettuemot väistivät ihmistä satojen metrien päästä. Kerran toukokuisena iltapäivänä pesälle tullessani ketunpennut olivat lähteneet aikaisin liikkeelle. Lähestyin niitä myrskyisäksi yltyneen tuulen alta. Piilokojun pystyttäminen oli myöhäistä ja muutoinkin tuulessa vaikeaa, Käpälämäki 1-2 /2010 15
Pesäkummun vieressä käydään monet ketunpainit. Kuva: Juha Mälkönen. joten hautauduin paikoilleni kuhmuraisen multakasan ja kasvillisuuden suojaan pesän ja jyrisevän liikenteen väliin. Asetuttuani havaitsin pentujen yhä liikkuvan kolmenkymmenen metrin päässä häiriintymättömän oloisina. Ympäristön intensiivisen tutkimisen ja nuuhkimisen ohella ne kävivät monet ketunpainit. Meno vain yltyi, kun emokettu jossain vaiheessa ilmestyi paikalle. Ensin se pujahti myyrät suussaan kiihkeä pentujoukko perässään jonnekin pesäkummun takamaastoon näkymättömiin ja syötti piilossa jälkikasvunsa. Pian kuitenkin koko sakki oli jälleen peuhaamassa näkösällä. Emo riehui kuten pennutkin. Leuat loksuivat ja kuiva tanner pöllysi. Eikä epäilystäkään, etteikö koko joukolla ollut tosi hauskaa, vaikka yhdessä vaiheessa ilmeisesti jonkun pennun terävä hammas viilsi emon kuonon syrjään vertavuotavan haavan. Lisää elämyksiä tarjosi toisen kettuemon tulo paikalle. Sekin syötti tuliaisina tuomansa myyrät sivummalla piilossa, mutta ilmestyi pian aiemmin tulleen emoketun vierelle. Molemmat ketut näyttivät vaihtopukuisina vähän nuhruisilta, mutta tulokkaalla oli sentään tuuheampi häntä. Vatsan alla pullottavat nisät paljastivat sen naaraaksi. Äidin arvoisen huomion ja arvostuksen se myös sai osakseen. Sitä pussasivat suoraan kuonolle sekä pennut että uros. Hetken se sai nauttia jopa koko joukon yhtäaikaisista hellyydenosoituksista. Asetuttuaan levolle aurinkoon naaras sai urosketun pinnistämään esille parhaat rakkauden taitonsa. Uros kyhnytti kuonollaan naarasta kaulaan ja poskille ties kuinka pitkään. Välillä naaras nosti kuonoaan ylöspäin selvästikin saamastaan huomiosta nauttien. Mutta tiedä häntä, johtuivatko uroksen ponnistelut puolison miellyttämiseksi aidosta rakkaudesta, vaiko vain alemmuuden tunteeseen johtaneesta kapisesta hännästä. Juha Mälkönen 16 Käpälämäki 1-2 / 2010
Suomen Riistanhoito-Säätiön arkistot järjestykseen Metsästysmuseon arkiston järjestämistyö etenee. Samalla kun museon arkiston laajimman arkistonmuodostajan, Suomen Metsästäjäliiton arkiston järjestely jatkuu, on saatu valmiiksi pienempien arkistonmuodostajien arkistoja, kuten Suomen Riistanhoito-Säätiön arkisto. Säätiön arkisto järjestettiin tämän vuoden tammi-helmikuun kuluessa säätiön itsensä myöntämän rahoituksen turvin. Arkiston koko on kaikkiaan 70 arkistoyksikköä eli koteloa. Kotimaisen riistatutkimuksen alkukoti Suomen Riistanhoito-Säätiö perustettiin vuonna 1942 edistämään suomalaista riistantutkimusta. Tässä tehtävässä se jatkoi vuonna 1925 Metsästäjäliiton perustaman ja rahoittaman Riistabiologisen komitean työtä. Sotavuosien poikkeusoloissa jouduttiin hyödyntämään tavallista runsaammin maan riistakantoja. Huoli riistan riittävyydestä synnytti tarpeen tutkia, mitä voitaisiin tehdä riistakantojen kasvattamiseksi. Toisaalta haluttiin saada otaksumien sijaan tutkittua tietoa riistakantojen levinneisyyteen ja määrään vaikuttavista seikoista. Metsästäjäliitto ja maatalousministeriö loivat tehtävää varten erillisen säätiön, joka sai tilat ja palkattua henkilökuntaa. Hallinnossa olivat edustettuina sekä maatalousministeriö että Metsästäjäliitto. Suomen Riistanhoito- Säätiö vastasi suomalaisesta riistantutkimuksesta aina vuoteen 1962, jolloin perustettiin Valtion Riistantutkimuslaitos (vuodesta 1972 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos). Säätiön Riistantutkimusosaston henkilökunta ja tilat siirtyivät vastaperustetulle valtion laitokselle. Tämän jälkeen Säätiö on keskittynyt Suomen Riista -vuosikirjan toimittamiseen ja apurahojen jakoon. Kirjeenvaihtajaverkosto keräsi havainnot Säätiön toiminta oli vilkkainta 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun, jolloin myös arkistoaineistoa kertyi eniten. Muita toimijoita luonnontutkimuksen kentällä oli vähän. Säätiö loi laajan havainnoitsijaverkoston koko maahan aikana, jolloin suomalaisten suhde luontoon oli nykyistä läheisempi, mutta tutkittua valmista tietoa tarjolla paljon vähemmän. Elettiin aikaa ennen TV:n ja radion luonto-ohjelmia tai sähköpostia. Tiedot havainnoista välitettiin kirjeenvaihtajaverkoston avulla. Kirjeenvaihdosta löytyy mielenkiintoista aineistoa biologeille, luonnontutkijoille tai yleensä paikallisesta luonnonhistoriasta kiinnostuneille. Kirjeenvaihto on toiminnan intensiivisimpinä vuosina 1947 1957 järjestetty erikseen lähetettyihin (Da) ja saapuneisiin (Ea) kirjeisiin ja tuon ajanjakson jälkeen ja sitä ennen kirjeistöksi (Fa). Tämä järjestely on säätiön itsensä tekemä, eikä sitä ole arkistoa järjestettäessä Suomen Metsästäjäliiton 40-vuotisjuhlissa onnitteluja vastaanottaa Martti Hovilainen. Suomen Riistanhoito-Säätiön onnittelijat vasemmalta alkaen: Yrjö Ylänne, Heikki Kirra, Nils A. Osara, Lars Ehrnrooth ja Jussi Ahokas. Käpälämäki 1-2 /2010 17
Aarno Liuksialan näkemys 10 vuotta täyttäneestä Suomen Riistanhoito-Säätiöstä vuodelta 1952. Hirven selkään on sijoitettu tohtori Lauri Siivonen, Säätiön toiminnanjohtaja vuosina 1943 1960. muutettu. Kirjeet on sisältönsä perusteella eritelty huolella usein yli kymmeneen osioon. Se helpottaa aineiston käyttöä. Erityisen mielenkiintoisia ryhmiä ovat taudit, havainnot ja näytteet, jossa kirjeet ryhmitellään riistaeläinten mukaan sekä riistatilanne, havainnot ja tarkkailualueet. Erikseen omaksi sarjakseen on järjestetty Metsästäjäliiton järjestämään Riistatiedot-kyselyyn (Eb) vuosina 1945 1949 saapuneet vastaukset, kuten myös lintujen siipimerkintää koskeva kirjeenvaihto (Fb) vuosilta 1947 1962. Siipimerkkikirjeenvaihdossa ovat vielä mukana kirjeitten liitteinä saapuneet renkaatkin. Kenttätyötä tutkimusasemilla ja julkaisutoimintaa Säätiöllä oli omat tutkimusasemat Evossa, Meltauksessa ja Kaitalammilla, joissa se toteutti hankkeitaan. Asemilla tehtyihin tutkimuksiin liittyviä asiakirjoja ja havaintopäiväkirjoja on talletettu arkistoon. Näin on mahdollista jälkikäteen tutustua tutkimusasemien työhön sekä tutkimusaineistoihin. Arkistoon on talletettu myös Suomen Riistan artikkelien toimittamattomia käsikirjoituksia. Tässä suhteessa mielenkiintoisin aineisto on Helsingissä 22. 27.8.1967 järjestetyn 8:nnen kansainvälisen riistabiologien kongressin esitelmien alkuperäiskappaleet ja toimitustyöhön liittyvä aineisto, mm. kirjeenvaihto. Kongressin esitelmät julkaistiin yhtenä niteenä vuonna 1970. Kaikkien esitelmien toimitustyöstä ei ole jäänyt aineistoa. Riistanhoito-Säätiön arkistosta löytyi myös jonkin verran valokuvia, jotka on siirretty Metsästysmuseon kuva-arkistoon. Suomen Riistanhoito-säätiön arkistoluettelo on myös luettavissa Kantapuu-tietokannasta www.kantapuu.fi. Pekka Allonen 18 Käpälämäki 1-2 / 2010
Käpälän jälkiä Metsästysmuseon kuulumisia Tänä kesänä tuli kuluneeksi 20 vuotta museon avaamisesta yleisölle Riihimäellä. Museo viettää juhlavuotta syksyllä Punaturkin jäljillä -näyttelyn avajaisten yhteydessä. Oravanpäivänä 15.10. on museoon vapaa pääsy ja kaikille asiakkaille tarjotaan kakkukahvit. Pönttöpäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa Metsästysmuseolla 27.3.2010. Naulauksen ja naputuksen äänet kaikuivat museon pihaalueella. Päivän aikana museolla vieraili yli 1 700 henkeä, ja pönttöjä nikkaroitiin n. 1 500 kappaletta. Puutavaran tapahtumaan lahjoitti Versowood Oy, ja Hyrian koulutuskeskuksen opiskelijat valmistivat pönttöaihiot ja opastivat niiden rakentamisessa. Kanta-Hämeen Lintutieteellinen Yhdistys esitteli erilaisia pönttömalleja ja antoi ohjeita lintubongareille. Yhdistyksen puuhamies Kalervo Viitanen hoiti tapahtuman kuulutuksen. Pönttöpäivää oli tukemassa Riihimäen Seudun Osuuspankki. Tapahtuma saa ensi vuonna jatkoa. Kuvassa riihimäkeläiset Mico ja Tiia Rossi. Mico (5 v.) oli saanut tiedon Pönttöpäivästä päiväkodissa ja kotona ilmoittanut, että haluaa tulla nikkaroimaan pöntön ja että hänestä tulee isona rakennusmestari. Käpälämäki 1-2 /2010 19
Kaupungin puolesta tilateoksen vastaanotti valtuuston puheenjohtaja Jorma Höök (oik.) 20.5. Kuvassa myös Ulla Bomanson-Ikonen ja osa oppilaista. Lasten ja nuorten kuvataidekoululaiset rakensivat Pönttöpäivässä 50 linnunpönttöä kuvataidekoulun johtavan opettajan Ulla Bomanson-Ikosen opastuksella. Oppilaat maalasivat ja tuunasivat pöntöt, jotka lahjoitettiin tänä vuonna 50 vuotta täyttävälle Riihimäen kaupungille. Iloisen värikäs tilateos on nimeltään Riihimäki lintukoto 50 vuotta, ja se ripustettiin nähtäville Metsästysmuseon puistoon. suomalaista metsästyskulttuuria ja tehdä sitä tunnetuksi. Toimikunta on samalla liiton 90-vuotisjuhlanäyttelystä vastaava työryhmä. Museo osallistuu toimikunnan työhön huomattavalla panoksella, sillä nelijäsenisen toimikunnan varapuheenjohtajana toimii intendentti Jukka Peltonen ja sihteerinä arkistonhoitaja Pekka Allonen. Toimikunnan puheenjohtaja on SML:n hallituksen jäsen Eino Kymäläinen ja neljäntenä jäsenenä eräneuvos Juha K. Kairikko. Metsästyskulttuuritoimikunnan kuulumisia Kuluvan vuoden alusta Suomen Metsästäjäliiton toimikuntalaitosta uudistettiin perustamalla Metsästyskulttuuritoimikunta. Sen tehtävänä on antaa lausunnot ansiomerkkiesityksistä, osallistua Metsästäjäliiton 90-vuotisjuhlavuoden järjestelyihin, kehittää Kuvassa vasemmalta lukien: Eino Kymäläinen, Pekka Allonen, Juha K. Kairikko ja Jukka Peltonen. 20 Käpälämäki 1-2 / 2010
Metsästysmuseo oli mukana Kansainvälisillä Erämessuilla Riihimäellä 10. 13.6.2010 kahden osaston voimin. Sisäosaston Eräkinossa pyöritettiin vanhoja eräaiheisia elokuvia ja messuvierailla oli mahdollisuus osallistua museon nimikilpailuun. Ulko-osastolla oli myynnissä kattava valikoima museokaupan tuotteita. Janakkalalainen Eerika Ruoskanen (22 v.) suorittaa kymmenen viikon työharjoittelun Metsästysmuseossa. Eerika aloitti metsätalousinsinöörin opintonsa Evolla vuonna 2008 ja hänen on tarkoitus valmistua keväällä 2012. Eerika kertoi valinneensa metsäalan sen luonnonläheisyyden ja monipuolisuuden vuoksi. Työharjoittelun hän halusi suorittaa Metsästysmuseossa, koska häntä kiinnostavat erityisesti metsien monikäyttö, eläintiede ja markkinointi. Työkokemusta museolla on kertynyt niin asiakaspalvelusta kuin näyttelyiden rakennustöistä. Monipuolisesta harjoittelusta hän uskoo olevan hyötyä tulevaisuuden työuraa ajatellen. Kesän alusta lähtien Metsästysmuseon kaikki kokoelmayksiköt ovat Kantapuu-tietokannassa, viimeisimpänä Metsästyskirjaston noin 9 000 tähän mennessä tallennettua nidettä. Kaikkia kokoelmatietoja tarkistetaan ja päivitetään jatkuvasti. Metsästysmuseon henkilökunta vieraili Norjan Metsämuseossa toukokuun alussa tutustuen museon uudistamisvaiheessa olevaan perusnäyttelyyn. Kuvassa keskellä vasemmalta oikealle ovat intendentti Bjørn Bækkelund, näyttelyarkkitehti Elisabet Løvold ja museonjohtaja Stig Hoseth. Käpälämäki 1-2 /2010 21
Ihminen ja luonto -poolin jäsenet kokoontuivat museolla 21.4.2010. Metsästysmuseo on mukana TAKO-projektissa, joka on kulttuurihistoriallisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöryhmä. Museovirasto ja Suomen kansallismuseo koordinoivat poolien työtä. Metsästysmuseo kuuluu Ihminen ja luonto -pooliin. Metsästysmuseo oli esillä Turun asemessuilla 17. - 18.4. Museon ystävä Pentti Kataja toimi jälleen kerran ansiokkaasti museon PR-miehenä. Museovirasto myönsi Metsästysmuseolle 9 000 euron avustuksen käytettäväksi Kaaveita ja bulvaaneja -verkkonäyttelyn tekniseen toteuttamiseen. Projektitehtävään palkataan historian opiskelija Jouni Partanen Jyväskylän yliopistosta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt museolle 5 200 euroa Myytti-projektiin esinekokoelmien valokuvaukseen. 22 Käpälämäki 1-2 / 2010
Museoviikolla vietettiin Kansainvälistä Museoiden yötä kaikissa Riihimäen museoissa 22.5. Ensimmäistä kertaa järjestetty tempaus saavutti suuren suosion, vaikka säätila ei ollut paras mahdollinen museoiden iltaretkiä varten. Metsästysmuseossa vieraili illan aikana 403 asiakasta, jotka saivat nauttia mm. Afrocosmos-rumpuryhmän rytmeistä. Kaikissa museoissa oltiin erittäin tyytyväisiä kävijämääriin ja saatuun positiiviseen palautteeseen, ja yhteisesti onkin päätetty järjestää Museoiden yö myös ensi vuonna. Museon asekokoelma sai täydennystä Pentti Piisin lahjoittaessa aseseppä Franz Roman Schmidin Ferlachissa valmistaman suurriistaaseen, kaksoisluodikko kal..458 Win. Aseen lukkorunko on kauniiden kiehkurakaiverrusten peittämä. Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistys järjesti kaikkien rotujen pentunäyttelyn 16.5. museon piha-alueella. Näyttelyyn osallistui 192 pentua. Aurinkoinen kevätsää houkutteli paljon koirien ystäviä paikalle. Museon tehtäväkilpailun arvonnassa pehmokarhun ja Suomalaisia eläimiä -tarrakirjan voitti Olivia Paavola (7 v.) Riihimäeltä. Joulumyyjäisistä on muodostunut museon joulukauden avajaistilaisuus. Se järjestetään jälleen kerran yhteistyössä Suomen lasimuseon kanssa lauantaina 27.11.2010. Tarkemmat tiedot myyjäisohjelmasta luettavissa museon kotisivuilta marraskuusta lähtien. Käpälämäki 1-2 /2010 23
aloittamistaan Metsästysmuseolla Koivisto vietti talven Yhdysvalloissa keräten amerikansuomalaista metsästysperinnettä. Metsästysmuseon uudessa tehtävässä, museopalvelupäällikkönä aloitti FM Ilja Koivisto 1.6.2010. Hänen tehtäviinsä kuuluvat museon tiedotus ja markkinointi, asiakaspalvelun ja museokaupan kehittäminen ja yhteistyö oppilaitosten ja eri asiakasryhmien kanssa. Koivisto on kotoisin Uuraisilta Keski-Suomesta, ja vapaa-ajallaan hän harrastaa metsästystä, valokuvausta ja telemark-hiihtoa. Hänen erikoisalaansa ovat itsetehdyillä jousilla metsästäminen ja vanhat käsityötekniikat. Ennen Metsästyskulttuuria Amerikan suomalaismetsistä Millaista oli metsästys, kun ensimmäiset suomalaissiirtolaiset levittäytyivät Yhdysvaltojen sankkoihin metsiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa? Kuinka siirtolaisten jälkeläiset metsästävät nykyisin Michiganin, Wisconsinin ja Minnesotan suomalaisalueilla? Löytyykö metsästyskulttuurista suomalaisia ominaispiirteitä? Suomen Metsästysmuseon kokoelmista ei juuri löydy amerikansuomalaisten metsästyksestä kertovaa materiaalia. Minulle tarjoutui tilaisuus matkustaa Yhdysvaltoihin ja etsiä vastauksia yllä esitettyihin kysymyksiin vaimoni saatua Fullbright-apurahan folkloristiikan jatko-opintoihin Ohio State -yliopistossa lukuvuodeksi 2009-10. Suunnittelin amerikansuomalaisen metsästysperinteen keräysprojektin, jonka Metsästysmuseo suostui ystävällisesti rahoittamaan. 21 haastattelua Hanke koostui kahdesta kenttätyömatkasta, jotka suuntautuivat Pohjois-Wisconsiniin sekä Michiganin yläniemimaalle talvella 2010. Yhteensä neljä viikkoa kestäneissä kenttätöissä tein 18 haastattelua, joissa haastattelin yhteensä 33 henkilöä. Lisäksi Wisconsin yliopistossa Arthur Koskelan, 94, vanhemmat tulivat Wisconsiniin Alajärveltä. Arthur elätti itsensä pääasiassa turkismetsästäjänä 1930-luvulta 1960-luvulle. Metsästys on jo taakse jäänyttä elämää, mutta jalkaraudan asettaminen lumeen sujuu yhä näytöstyyliin. 24 Käpälämäki 1-2 / 2010
yliopistoissa, museoissa ja arkistoissa kartoittamassa amerikansuomalaiseen metsästykseen liittyvää materiaalia. Vierailin Wisconsinin yliopistossa Madisonissa, Finlandia yliopiston museossa ja arkistossa Hancockissa Michiganissa, Pohjois-Michiganin yliopistossa Marquetissa ja Michigan State yliopistossa -yliopistossa Lansingissa. Amerikansuomalaisilta kerättyjä metsästykseen liittyviä esineitä ei museoiden kokoelmista juurikaan löytynyt, vaikka yleistä metsästysesineistöä jonkin verran olikin. Arkistoihin oli sen sijaan tallennettu useampia 1970- ja 1980-luvulla tehtyjä haastatteluja, jotka koskivat niin valkohäntäpeuran metsästystä kuin turkiseläinten ansapyyntiä. Metsästysleiristä löytyi sauna Ryan Koivu asuu kahden veljensä kanssa itse rakennetussa hirsimökissä Gogebic-järven rannalla Michiganissa. Veljekset elättävät itsensä metsätöillä ja metsästyksellä. Majavannahkoja kertyy ansoista myyntiin parhaimmillaan 150 kappaletta vuodessa. suomenkieltä opiskellut Zachary Hagar haastatteli kolmea metsästäjää. Kaikkiaan haastateltiin 35 eri henkilöä 21 haastattelutilanteessa. Kenttätyömatkojen aikana valokuvasin haastateltavia sekä heidän metsästykseen liittyvää esineistöä. Valokuvia kertyi noin 600, joista karsimisen jälkeen arkistoitavia lienee noin 200. Keräsin myös haastateltavilta metsästykseen liittyviä valokuvia, jotka tallensin digitaalisesti skannaamalla. Näitä kuvia kertyi hieman yli sata. Digitaaliset haastattelutallenteet ja valokuvat liitetään osaksi Suomen Metsästysmuseon kokoelmia. Tavoitteena on hyödyntää kerättyä materiaalia amerikansuomalaisesta metsästyksestä kertovan näyttelyn toteuttamisessa. Kenttätöiden lisäksi vierailin paikallisissa Kerätystä aineistosta löytyi myös vastauksia alussa esittämiini kysymyksiin. Tiedot ensimmäisen polven siirtolaisten metsästyskokemuksista ovat vähäisiä, mutta näyttää siltä, että emigrantit muuttivat hyvin riistarikkaaseen ympäristöön, jossa valkohäntäpeuran pyynnillä ja turkismetsästyksellä oli tärkeä osa korpeen raivattujen kotitilojen taloudessa. Ensimmäisten emigranttien käyttämiä metsästysmenetelmiä ei ole juuri dokumentoitu, joten emme tiedä kuinka suomalaista heidän eränkäyntinsä oli. Eränkäynnin taloudellinen merkitys maatiloilla säilyi kuitenkin 1970-luvulle saakka. Monet suomalaiset eivät kuitenkaan eläneet farmeilla vaan työskentelivät kaivoksissa. 1930-luvulta lähtien monien tie vei työn perässä eteläisen Michiganin teollisuuskaupunkeihin. Kaupunkien työläisille metsästys oli vapaa-aikaa, joka toi myös kaivattua lihaa pöytään. Nykyisin suomalaissiirtolaisten jälkeläiset metsästävät aivan samoin kuin ketkä tahansa amerikkalaiset. Yhden erityispiirteen he ovat kuitenkin jättäneet alueen metsästyskulttuuriin. Wisconsinissa ja Michiganissa on tyypillistä, että metsästys tapahtuu metsästysleiristä käsin. Leiri on yleensä pieni erämaamökki. Osavaltioiden pohjoisosissa mökin pihassa on hyvin usein sauna riippumatta siitä, löytyykö metsästysleirin omistajan sukupuusta suomalaisverta. Ilja Koivisto Käpälämäki 1-2 /2010 25