Väliraportti 2012-2013

Samankaltaiset tiedostot
NOSTOJA VÄLIRAPORTISTA

AJANKOHTAISTA. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma

Selvitys 2/2014. Asunnottomat

Selvitys 1/2015. Asunnottomat Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

ARAn laina ja avustuspäätöksen on vuonna 2008 saanut kolme (3) hanketta, joissa on kaikkiaan 104 asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille.

PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia

PAAVO II Starttiseminaari

ALUSTAVIA tietoja PAAVO-ohjelman seurantakyselystä ja tulevia haasteita

AUNE tilannekatsaus K E VÄT S EMI N A A R I

ISSN Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh Hannu Ahola (tilastot) Puh Selvitys 1/2012.

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta

ASUNTO ENSIN, VAAN EI ASUNTO VAIN

SAATTAEN VAPAUTEEN ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA

Asunto ensin - koulutus Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y- Säätiö

Yhdessä tukien osaamista jakaen Hankkeen vaikutukset

AUNE - UUSI SIVU KÄÄNTYY ASUNNOTTOMUUSTYÖSSÄ

VALTION JA VANTAAN KAUPUNGIN VÄLINEN AIESOPIMUS ( ) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI

Asunnottomat Helsinki 2014

Puolimatkan tilannekatsaus AUNE K E VÄT S EMI N A ARI

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö

AUNE SOPIMUS

VALTION JA ESPOON KAUPUNGIN VÄLINEN AIESOPIMUS ( ) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

PILOTTITYÖSKENTELY LÄHTÖKOHDAT JA TAUSTA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

#Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET

Nimi ovessa -hanke Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä Jari Karppinen

Asunto ensin - koulutus. Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y-Säätiö

PAAVO Verkostokehittäjät Sari Timonen & Taina Hytönen, Y-Säätiö

Asunto ensin -periaate

VALTION JA HELSINGIN KAUPUNGIN VÄLINEN AIESOPIMUS ( ) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman vuosiraportti 2010

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Asumissosiaalinen työ Jyväskylässä

AUNEN VALMISTELU SYKSY 2014

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma Päivitys

ARAn asuntomarkkinakysely kunnille ja asunnottomuuden tilastointi

Rikoksia tekevien asumisen erityispiirteet

Selvitys 1/2013. Asunnottomat

ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) VAT verkosto

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma (PAAVO II) Laajan PAAVOn ohjaus- ja seurantaryhmän kokouksen 2/2012 muistio

Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE)

Oulu Juha Kahila, AUNE Verkostokehittäjät, Y-Säätiö

Rikostaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisy ja vähentäminen seminaari Asumissosiaalinen työ Rikosseuraamuslaitoksella

PAAVO Verkostokehittäjät 2014 ja palautteita

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto

Asunnottomuus - Helsinki 2013

Työpajapäivät Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke Nuorisoasuntoliitto ry Kaisa Tuuteri

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri

IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISNEUVONTA Anne Kinni/Asumisneuvonta/Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

ASUNNOTTOMUUSTYÖTÄ 10 VUOTTA LAHDESSA

ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA TILANNEKATSAUS

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA Paavo-ohjausryhmä Asumisneuvonta vakiinnutettiin v. 2011

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN

Verkostokehittäjät-hanke / Y-Säätiö. Sari Timonen, kehittämispäällikkö sari.timonen(at)ysaatio.fi

ISSN Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh Hannu Ahola (tilastot) Puh Selvitys 4/2011.

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö

- Kohti lapsiperheiden asumisen turvaamista Marja Manninen ja Habiba Ali

Tietoja perheiden asumisen ongelmasta

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

Asumissosiaalisen työn teemapäivä

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

KOHTI AUNEA. Asunnottomuustyön jatkovalmistelu vuosille Paavo 2 ohjausryhmä

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

Sosiaalinen isännöinti. Alvari Palmi, asumisohjaaja Sanna Salopaju, asumisohjaaja

AUNE. Asumisneuvontafoorumi Jari Karppinen

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma

POPUP- ASUMISNEUVONTA

LIIKKUVA TUKI KÖÖPENHAMINASSA kokemuksia Tanskan asunnottomuusstrategiasta. Lars Benjaminsen

ASUNTO ENSIN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA Asunto ensin konseptit ja sovellukset. Yhteiskehittäminen

Naiserityinen asunnottomuustyö. Leena Lehtonen Y-Säätiö Sari Rantaniemi Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Hyvä alku siviiliin - asumissosiaalinen työ vankilassa Hankepäällikkö Heidi Lind

Näkökulmia asunnottomuustyön kehittämiseen JARI KARPPINEN

Suuntana oma koti hanke

LOPPURAPORTTI PAAVO 2. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma YMPÄRISTÖMINISTERIÖ. June 15, 2016 Jari Karppinen, Peter Fredriksson

Selvitys 1/2017. Asunnottomat

HELSINGIN ASUMISNEUVONTA. Anne Kinni Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaalinen ja taloudellinen tuki Säätytalo

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

LAHEN AKU & ASTA. Asunnottomuuden ennaltaehkäisytyö Lahdessa - strategiasta käytännön työhön

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Asumisneuvonta ja maahanmuuttajien kotoutuminen

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO. Jukka Mäki

Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

Olisinpa kotona! Vapautuvien asumisen tuen verkostotapaaminen. Espoo

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYHANKE (AUNE)

Kuopio, asumisen päivät

Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyneiden asunnottomuuspolut

Transkriptio:

Väliraportti 2012-2013 Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma (Paavo 2) 2012-2015 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ March 11, 2014 Jari Karppinen

1 Tiivistelmä... 3 1. Taustaa... 4 1.1. Hallituksen periaatepäätös ja ohjelman tavoitteet... 4 1.2. Paavo 1 keskeiset havainnot... 5 2. Toimijat... 6 3. Rahoitus... 6 3.1. Rahoittajat ja asetetut rahoitustavoitteet... 6 3.2. Rahoituksen toteutuminen 2012-2013... 7 4. Kehittämistyö... 8 4.1. Verkostokehittäjät -hanke ohjelman kehittämistyön alustana... 8 4.2. Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke... 9 4.3. Oma koti -hanke... 9 4.4. Saattaen vapauteen -projekti... 10 4.5. Omat avaimet -hanke... 10 4.6. Voimanpesä -hanke... 11 5. Seuranta ja arviointi... 11 6. Keskeiset tulokset... 11 6.1. Asunnottomuuden muutos 2012-2013... 11 6.2. Asunnot ja asumisen tukihenkilöstö... 13 6.3. Asuminen onnistuminen... 14 6.4. Asumisneuvonta esimerkkinä ennaltaehkäisevästä työstä... 16 6.5. Kustannusvaikutuksista... 17 7. Tulosten kaupunkikohtainen tarkastelu... 17 7.1. Helsinki... 17 7.2. Vantaa... 18 7.3. Espoo... 19 7.4. Tampere... 19 7.5. Lahti... 19 7.6. Turku... 20 7.7. Jyväskylä... 20 7.8. Joensuu... 20 7.9. Kuopio... 21 7.10. Oulu... 21

2 7.11. Pori... 21 8. Jatkotyöskentely... 22 8.1. Liikkuva tuki hajautettuun asumiseen... 22 8.2. Sosiaalisen vahvistamisen strategia... 22 9. Kansainvälinen yhteistyö... 24 10. Viestintä... 24 11. Lopuksi... 24

3 Tiivistelmä Väliraportissa kuvataan Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman 2012-2015 (Paavo 2) lähtökohta ja keskeinen toteutus vuosien 2012 2013 osalta. Ohjelma on jatkoa vuosina 2008 2011 toteutetulle Paavo 1 ohjelmalle. Ohjelman tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2015 mennessä. Keskeiset toimenpiteet ovat 1250 asunnon, tukiasunnon tai hoitopaikan osoittaminen pitkäaikaisasunnottomille, tukimallien kehittäminen hajautettuun asumiseen, asunnottomuuden ennaltaehkäisyn tehostaminen sekä asunnottomuustyön integrointi osaksi syrjäytymisen ehkäisytyötä. Ohjelmaa koordinoi Ympäristöministeriö. Toteutukseen osallistuu lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Rikosseuraamuslaitos, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, Raha-automaattiyhdistys, 11 suurinta asunnottomuuskaupunkia sekä useita valtakunnallisia ja paikallisia järjestöjä ja palveluntuottajia. Vuosina 2012 2013 avustuksia rakentamiseen ja asuntojen hankintaan myönnettiin noin 21 M ja palvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen noin 13.6 M eli yhteensä noin 34.6 M. Lisäksi kaupungit osoittivat mm. palkkaukseen 50 % tukihenkilöstökuluista STM avustuksen vastineeksi. Ohjelmassa mukana oleviin kaupunkeihin valmistui ohjelman käyttöön vuosien 2012 2013 aikana yhteensä 1057 asuntoa. Asumisyksikköihin 763 asuntoa ja Nuorisoasuntoihin 294 asuntoa. Valmistuneiden asuntojen suunnittelu aloitettiin pääosin jo Paavo 1 aikana. Lisäksi osoitettiin erillisasuntoja hajautettuun asumiseen kaikkiaan 652. Asumisen tukihenkilöstöä palkattiin Kaste- ja kaupunkien omalla rahoituksella 142 ja muulla rahoituksella 13 työntekijää. Ohjelmakaupungeissa työskenteli vuonna 2013 lisäksi 30 asumisneuvojaa ja 15 kokemusasiantuntijaa. Kehittämistyö ohjelmassa on keskitetty Y-säätiön hallinnoimaan Verkostokehittäjät -hankkeeseen. Vuonna 2013 toteutettiin mm. 11 koulutustapahtumaa ja käynnistettiin hajautetun asumisen pilottityöskentely, sekä luotiin yhdessä laajan toimijaverkon kanssa ohjelman seurantakyselykäytäntö. Kyselyllä selvitettiin vuosina 2012-2013 asumisen tuessa asuvien asunnottomuustaustaa sekä asumisen onnistumista. Kyselyn vastausten mukaan ennen palveluun tuloa suurin osa asiakkaista oli asunnottomia. Asunnottomuuden keskimääräinen kesto oli 3 vuotta 4 kuukautta. Tuesta poismuuttaneiden tukijaksojen keskimääräinen kesto oli 1 vuosi ja 2 kuukautta. Yli puolet poismuutoista tapahtui suunnitellusti tai asukas jatkoi asumista itsenäisesti samassa asunnossa. Keskeisimmiksi suunnittelemattoman poismuuton syiksi nimettiin asukkaan kuolema, päihteiden käyttö sekä asukkaan katoaminen tai asunnosta luopuminen. Vuonna 2013 asunnottomien ja pitkäaikaisasunnottomien määrä väheni edellisvuodesta, mutta samalla maahanmuuttajataustaisten asunnottomien määrä kasvoi merkittävästi. Myös nuorten pitkäaikaisasunnottomuus kasvoi jonkin verran. 2013 käynnistettiin myös keskustelu kansallisen asunnottomuuspolitiikan seuraavasta vaiheista. Tavoitteena on jatkossa liittää asunnottomuustyö ja asunto ensin -periaate entistä tiiviimmin osaksi syrjäytymisen torjuntaa ja sosiaalisen vahvistamisen politiikkaa. Uudessa ohjelmassa on pyrkimyksenä suunnata resursseja erityisesti asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja asumisedellytysten vahvistamiseen sekä asunnottomuuden uusiutumisen torjumiseen ja toistuvasti asunnottomuuteen ajautuvien kierteen katkaisemiseen. Uuden ohjelman valmistelutyö tehdään yhdessä laajan verkoston kanssa.

4 1. Taustaa 1.1. Hallituksen periaatepäätös ja ohjelman tavoitteet Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma vuosille 2012-2015 perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen 15.12.2011 1. Periaatepäätös lähtee siitä, että pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen edellyttää eri tason samanaikaisia toimenpiteitä eli asunnottomuuden ennaltaehkäisyä, yleisen asuntopolitiikan toimenpiteitä sekä kohdennettuja toimenpiteitä pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi. Periaatepäätökseen ohjelman tavoitteet on kirjattu seuraavasti: - Poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2015 mennessä - Vähentää pitkäaikaisasunnottomuuden riskiä tehostamalla sosiaalisen vuokra-asuntokannan käyttöä asunnottomuuden vähentämiseksi - Tehostaa toimenpiteitä asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi Lisäksi periaatepäätöksessä määritetään keskeiset toimenpiteet, joilla tavoitteeseen pyritään: - Vuoteen 2015 mennessä osoitetaan noin 1000 asuntoa, tukiasuntoa tai hoitopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille pääkaupunkiseudulla, joista Helsinkiin 750 sekä Espooseen ja Vantaalle yhteensä 250. Tampereelle, Turkuun, Lahteen, Kuopioon, Joensuuhun, Ouluun ja Jyväskylään tavoitteena on toteuttaa yhteensä vähintään 250 asuntoa, tukiasuntoa tai hoitopaikkaa vuoteen 2015 mennessä. Kaupunkikohtaiset tavoitteet määritellään yksityiskohtaisesti aiesopimuksissa. - Ohjelman toteuttamiseen osallistuvissa kaupungeissa laaditaan pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisen toimeenpanosuunnitelmat. Toimeenpanosuunnitelma on kokonaissuunnitelma, johon sisältyvät sosiaalisen vuokra-asuntokannan käyttö asunnottomien asuttamisessa, pitkäaikaisasunnottomille kohdennettujen asumisratkaisujen ja tuen tarve, ennaltaehkäisevät toimet sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen kehittäminen ja niissä toteutettavat rakenteelliset muutokset. Suunnitelmiin sisältyy yksilöity aikataulu käynnistettävistä hankkeista ja muista toimenpiteistä. - Majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain (2006/308) mukaisten asuntoloiden käytöstä asunnottomien pitkäaikaiseen asumiseen luovutaan ja ne korvataan asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaisilla itsenäisillä asunnoilla tai sosiaalihuoltolain mukaisilla tuetun asumisen yksiköillä. - Rikosseuraamuslaitos, yhteistyössä ohjelmaan kuuluvien kaupunkien ja asumispalveluja tuottavien järjestöjen kanssa, luo paikalliset käytännöt, joilla turvataan asunnottomana koevapauteen tai valvontarangaistukseen tulevien asuminen ja siinä tarvittava tuki. Toimenpiteet asunnottomuuden ehkäisemiseksi: - Nuorten asunnottomuuden ehkäisemiseksi toteutetaan aiesopimuskaupungeissa kansallisesti koordinoitu monialainen kaupunkien, kirkon ja järjestöjen yhteinen Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisy -hanke. Hankkeen koordinoinnista vastaa Nuorisoasuntoliitto ry. Nuorten asunnottomuuden ehkäiseminen sisällytetään kaupunkien ja valtion välisiin aiesopimuksiin. 1 http://valtioneuvosto.fi/toiminta/periaatepaatokset/periaatepaatos/fi.jsp?oid=346219

5 Asunnottomuutta ja syrjäytymistä torjuvia asumisneuvontaa ja tukea arjen hallintaan lisätään ainakin 500 nuorelle ja nuorisoasuntokantaa rakennetaan ainakin 600 asuntoa ARA:n ja RAY:n tukemana. - Asumisneuvonta vakinaistetaan vahvistamalla asumisneuvontaa koskevat säädökset. Muut toimenpiteet: - Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisohjelma toteutetaan valtion viranomaisten, aiesopimuskaupunkien ja järjestöjen kumppanuushankkeena. Ohjelman johtamisesta ja koordinoinnista vastaa ympäristöministeriö läheisessä yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, oikeusministeriön sekä ARA:n ja RAY:n kanssa. - Ympäristöministeriö nimeää ohjelmalle ohjaus- ja seurantaryhmän, jonka puheenjohtajana toimii ARA:n edustaja. - Ohjelman toteutusta tukevaa kehittämistä ja tutkimusta tuetaan ARA:n kehittämisrahalla vuosittain. Rahoitukselliset toimenpiteet on kuvattu kohdassa 3 rahoitus. Ohjelman painopisteiksi on em. pohjalta tarkennettu seuraavat: - Asunto ensin -periaate - Aiesopimuskaupungeissa toimenpidesuunnitelmien mukaisesti tehtävä työ - Kohdennetut toimenpiteet, kuten 1 250 asunnon osoittaminen ohjelman tavoitteiden saavuttamiseen - Joustava tuki ja hajautettu asuminen - Vaihtoehtoiset asumisratkaisut, jotka mahdollistavat pysyvän asumisen - Asukkaiden osallisuus - Asuntoloiden korvaaminen nykyaikaisilla asumispäivystys- ja kriisiasumistiloilla - Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen kehittäminen - Maahanmuuttajien asunnottomuuteen vaikuttaminen ensisijaisesti yleisen asuntopolitiikan toimenpitein - Asunnottomuustyön integrointi osaksi syrjäytymisen ehkäisevää työtä kaupungeissa - Koulutus ja kehittäminen - Tutkimus- ja sosiaalisten innovaatioiden juurruttaminen - Kansainvälinen yhteistyö 1.2. Paavo 1 keskeiset havainnot Ohjelmakaudella 2008 2011 toteutettiin kohdennettujen toimenpiteiden kokonaisuus, jonka avulla pitkäaikaisasunnottomuus vähentyi 28 % vuodesta 2008 vuoteen 2011. Vuoden 2011 loppuun mennessä aiesopimuskaupungeissa otettiin käyttöön kaikkiaan 1 519 pitkäaikaisasunnottomille tarkoitettua asuntoa ja tukiasuntoa. Ohjelman alkuperäinen määrällinen tavoite 1250 asuntoa ylittyi 269 asunnolla. Ohjelman aikana luotiin Suomeen myös uudenlainen asunto ensin periaatetta tukeva jalkautuva moniammatillinen työote, käynnistettiin asuntolojen muunto-ohjelma asumisyksiköiksi, sekä toteutettiin ennaltaehkäisevien toimien kokonaisuus.

6 Paavo 1 loppuraportin 2 mukaan ohjelmakaudella 2012-2015 painopiste tulee siirtää enemmän kevyempään tukeen ja hajautettuun asumiseen. Uuden ohjelmakauden keskeiset haasteet liittyvät toisaalta päihdekuntoutuksen kehittämiseen ja toisaalta siihen, miten hajasijoitettuihin tukiasuntoihin turvataan riittävä ja oikea-aikainen tuki. Haasteena on erityisesti kohtuuhintaisen asuntokannan tarjonnan riittäminen ja siten onnistuneiden yksilöllisten asumispolkujen rakentaminen. Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamistavoite ei ole realistinen, ellei vähentämisohjelman tavoitteita tueta sekä olemassa olevan vuokra-asuntokannan tehostuneella käytöllä sekä sellaisilla yleisen asuntopolitiikan keinoilla, joilla turvataan riittävä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonta. 2. Toimijat Valtion puolelta ohjelman toimeenpanosta vastaa ja kokonaisuutta koordinoi ympäristöministeriö. Toteutukseen osallistuvat valtiolta lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Rikosseuraamuslaitos ja ARA sekä Raha-automaattiyhdistys (RAY). Ohjelman toteutuksessa on mukana 11 suurinta asunnottomuuskaupunkia Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Lahti, Jyväskylä, Oulu, Joensuu, Kuopio, Turku ja Pori. Kaupunkien kanssa on tehty aiesopimukset pääosin alkuvuoden vuoden 2012 aikana. Suuri osa kaupungeista on lisäksi laatinut toimenpidesuunnitelman, joissa kaupunkikohtaiset tavoitteet ja toimenpiteet on yksilöity. Kaupunkikohtaiset keskeiset tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset esitellään tarkemmin kappaleessa 7. Lisäksi ohjelman toteutukseen osallistuu useita valtakunnallisia ja paikallisia järjestöjä ja palveluntuottajia, joista mm. seuraavat toteuttavat erillishankkeet osana ohjelmaa: - Y-säätiö, Verkostokehittäjät -hanke - Vailla vakinaista asuntoa ry (VVA), Omat avaimet -hanke - Nuorisoasuntoliitto (NAL), Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke - Kriminaalihuollon tukisäätiö (Krits), Saattaen vapauteen -projekti - Espoon järjestöjen yhteisö (EJY), Voimanpesä -hanke - Rikosseuraamuslaitos (RISE), oma koti -hanke. Em. hankkeiden keskeiset tavoitteet, toimenpiteet ja tulokset esitellään tarkemmin kappaleessa 4 kehittämistyö. Ohjelmassa tehdään lisäksi tiivistä yhteistyötä useiden kumppanuushankkeiden ja ohjelmien kanssa. 3. Rahoitus 3.1. Rahoittajat ja asetetut rahoitustavoitteet Ohjelman keskeisinä rahoittajina toimivat ohjelmakaupungit, Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Kasterahoituksen kautta, Ympäristöministeriö (YM), Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) sekä Rahaautomaattiyhdistys (RAY). Periaatepäätöksessä rahoittajien roolit ja panostukset on määritetty seuraavasti: ARA osoittaa ohjelman piiriin hyväksyttäville hankkeille erityisryhmien investointiavustusta. Avustusta osoitetaan vuosina 2012 2015 enintään 15 miljoonaa euroa/vuosi. Asuntoloiden muutostöihin on mahdollista saada ARA:n erityisryhmien investointiavustusta. ARA tukee kuntia myös asumisneuvonnan vakinaistamisessa ja laajentamisessa osoittamalla valtionrahoitusta asumisneuvontaan tai vastaavaan 2 http://www.asuntoensin.fi/files/2648/paavo_i_loppuraportti_j_kaakinen_2012.pdf

7 ennaltaehkäisevään toimintaan 20 % kustannuksista. Edellytyksenä tuen myöntämiselle on, että kunnissa on käytössä sosiaalitoimen ja asuntotoimijoiden yhteisesti sopimat menettelytavat häätöjen ehkäisemiseksi ja yhteistyöstä häätötilanteissa, ja että asumisneuvonnan ja asumisen tuen kokonaisuus on liitetty osaksi toimeenpanosuunnitelmia. STM rahoittaa ohjelman mukaisten tukipalvelujen tuottamista. Rahoitus osoitetaan ohjelman tavoitteiden mukaisten hankkeiden tukipalvelujen tuottamiseen vaadittaviin henkilöstökustannuksiin. Valtion rahoitusta voidaan osoittaa kaupunkien omille sekä ostopalveluina vuosina 2012 2015 toteutettaville uusille hankkeille tukihenkilöstön palkkausmenoihin yhteensä vähintään 6,7 miljoonaa euroa. RAY tukee vuosina 2012 2015 avustusstrategiansa ja sen pohjalta tehdyt tarkentavat linjaukset huomioon ottaen toiminta- ja kehittämisavustuksin järjestöjä, jotka kehittävät ja järjestävät pitkäaikaisasunnottomuutta ennaltaehkäiseviä toimintoja ja tuettua asumista pitkäaikaisasunnottomille ja asunnottomuusuhan alaisille henkilöille. Lisäksi RAY:n arvioidaan tukevan, tuottokehityksensä niin mahdollistaessa, vuosittaisen noin 10 miljoonan euron määrärahan puitteissa pitkäaikaisasunnottomien asuntojen hankintaa. Tästä määrärahasta, huomioiden jo ohjeellisessa avustussuunnitelmassa olevat varat erityisryhmien asuntojen hankintaan, voidaan siitä kokonaisuudesta kohdentaa yhteensä 2,5 miljoonaa euroa vuosina 2012 2015 tukiasuntojen hankintaan vapautuville vangeille ja valvontarangaistukseen tuleville asunnottomille. RAY varautuu kohdentamaan vuosittaisen määrärahansa puitteissa vuosille 2012 2015 toiminta- ja kehittämisavustuksia nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisytyöhön järjestöille. 3.2. Rahoituksen toteutuminen 2012-2013 ARA on tehnyt vuoden 2013 loppuun mennessä varauspäätökset yhteensä 171 asunnon toteutuksesta, joista 122 on uudistuotantoa ja 49 perusparannusta. Asuntojen hankintaan ei varauspäätöksiä ole tehty. Investointiavustusta em. kohteille on myönnetty yhteensä kaikkiaan noin 9,2 M. Asuntoja on valmistunut 2013 loppuun mennessä yhteensä 33 kpl. Lisäksi ARA on avustanut asumisneuvontatoimintaa vuoden 2013 loppuun mennessä 890 000. Avustuksilla on palkattu 51 asumisneuvojaa 32 kuntaan eri puolelle Suomea. STM on myöntänyt avustuksia asunnottomuushankkeiden tukihenkilöstön palkkakustannuksiin 2 454 117 vuonna 2012 ja 2 826 000 vuonna 2013 eli yhteensä 5 280 117. Myöntö vuonna 2012 on mahdollistanut noin 62 henkilön (henkilötyövuosia) palkkauksen ja vuonna 2013 noin 71 henkilön palkkauksen eli yhteensä 133 henkilön palkkauksen asunnottomuustyöhön. RAY on myöntänyt erillisasuntojen hankkimiseen asunnottomuustyöhön investointiavustusta vuonna 2012 8,8 M ja vuonna 2013 7,14 M eli yhteensä 15,94 M. Asuntoja on hankittu vuonna 2012 160 kpl ja vuonna 2013 102 kpl eli yhteensä 262 asuntoa. Nuorisoasuntojen rakentamiseen RAY myönsi vuonna 2012 avustusta 3,02 M ja vuonna 2013 2,96 M eli yhteensä 5,98 M. Nuorisoasuntoja on valmistunut yhteensä 161 kpl joista, ohjelmassa mukana oleviin kaupunkeihin 2012-2013 yhteensä 138 kpl. Lisäksi RAY myönsi toiminnallisia avustuksia (Ak- ja C-avustuksia) asunnottomuustyöhön vuonna 2012 3,39 M ja vuonna 2013 3,98 M eli yhteensä 7,37 M. Yhteensä avustuksia rakentamiseen ja asuntojen hankintaan on myönnetty vuosina 2012 2013 noin 21 M ja palvelujen tuottamiseen ja kehittämiseen noin 13.6 M eli yhteensä noin 34.6 M. Ohjelman toteutukseen osallistuneiden kaupunkien panostus ohjelman toteutukseen on ollut myös merkittävä. Kaupungit ovat mm. osoittaneet tukihenkilöstön palkkaukseen reilut 50 % henkilöstökuluista STM avustuksen vastineeksi. Osa kaupungeista on palkannut tukihenkilöstöä myös täysin omalla rahoituksella.

8 Lisäksi tulee huomioida kaupunkien panostus mm. toiminnan paikalliseen organisointiin, kehittämiseen, rakennushankkeiden toteuttamiseen. 4. Kehittämistyö 4.1. Verkostokehittäjät -hanke ohjelman kehittämistyön alustana PAAVO Verkostokehittäjät -hanke 2012-2015 toimii ohjelmassa tehtävän kehittämistyön alustana. Hankkeen päämääränä on kirkastaa suomalaisen asunto ensin -periaatteen sisältöä sekä vahvistaa järjestöjen asunnottomien palvelujen kehittämisessä. Viiden järjestön kumppanuushanketta johtaa Y- Säätiö. Hanke toteutetaan ohjelmassa nousevien teemallisten aihealueiden mukaan. Kukin kumppani vastaa alueestaan seuraavasti: - Y-Säätiö: hajasijoitettu asuntokanta, asuntovuokraus, hankkeen koordinointivastuu - Vailla vakinaista asuntoa ry: asukasosallisuus palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa - Rauman Seudun Katulähetys: kotiin saatava tuki - Helsingin Diakonissalaitos: yhteisöllisyys, ympäristötyö ja nuoret (Vamos -työ) - Sininauhasäätiö: vaikeimmassa asemassa olevien asunnottomien kuntouttava asuminen Käytännön työn organisoimiseksi on koottu kaksi asiantuntijatiimiä. Hankekumppaneista koostuvan pienen asiantuntijatiimin roolina on jäsentää, konkretisoida ja syventää omaa rooliansa vastuuteemojensa osalta hanketoteutuksessa sekä tuoda edustamansa organisaation asiantuntemus mukaan hankkeen toteutukseen. Laajassa asiantuntijatiimissä on em. lisäksi mukana edustajat ohjelmaa toteuttavista järjestöistä, 11 ohjelmakaupungista ja valtion toimijoista. Laaja tiimi tukee hankkeen käytännön toteutusta, työstää ja kehittää konkreettisia toimintamalleja 2-3 kertaa vuodessa järjestettävissä työpäivissään. Verkostokehittäjät -hanke suunnittelee ja toteuttaa tapahtumia yhteistyössä ohjelmajohdon, asiantuntijatiimien ja yhteistyökumppanien kanssa. Tilaisuudet ovat osallistujille maksuttomia. Osallistujat edustavat laajasti asumispalveluiden henkilökuntaa sekä johtoa niin järjestöistä, muista palveluntuottajista kuin kaupungeistakin. Järjestettyjä tilaisuuksia ovat olleet mm. valtakunnallinen asunnottomuuspäivä, seminaarit, opintokäynnit ja vertaisvierailut, teemakoulutukset ja verkostotilaisuudet. Aiheita ovat olleet mm. AhvL, turvallisuus, ympäristötyö ja uusiutuva ammatillisuus. Tilaisuuksia oli vuonna 2013 yhteensä 11 ja niihin osallistui 407 yksittäistä henkilöä. Palaute tilaisuuksista on ollut erittäin hyvä (ka. 4,05). Hankkeella on ollut tärkeä rooli myös ohjelman seurantakyselyn toteutuksessa ja liikkuvan tuen pilottityöskentelyn käynnistämisessä. Hanke tiedottaa toiminnastaan aktiivisesti tiedotteella sekä asuntoensin.fi ja housingfirst.fi -sivuilla. Sivuilta löytyy tietoa hankkeen tapahtumista sekä niiden aineistot. Myös ohjelman materiaali kootaan pääosin sivuille. Tiedotteen jakelulistalla oli vuoden päättyessä 740 henkilöä ja www-sivujen käyttö lisääntyi edellisestä vuodesta noin 20 %. Hanke tekee laajasti yhteistyötä käynnissä olevien hankkeiden ja ohjelmien, kuten ympäristöministeriön koordinoiman Mielen Aske -hankkeen ja ARA:n johtaman asumisneuvontafoorumin kanssa. Verkostokehittäjät -hanke osallistuu myös ohjelman kansainväliseen yhteistyöhön yhdessä Y-Säätiön kanssa. Seuraavaksi erillishankkeilla on myös ollut tärkeä rooli asunnottomuustyön kehittämisessä.

9 4.2. Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke Nuorisoasuntoliiton koordinoiman Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhankkeen (2012-2015) päämääränä on ennaltaehkäistä nuorten asunnottomuutta. Hanketta rahoittaa RAY ja siinä työskentelee valtakunnallisesti 6 työntekijää. Hanke toteutetaan kymmenen suurimman asunnottomuuskunnan alueella. Hanke jakautuu neljään päätavoitteeseen: - Rakenteelliset tavoitteet, kuten 600 nuorisoasunnon rakentaminen ja asumista tukevien palveluiden tuottaminen 500 nuorelle - Asiakaslähtöiset tavoitteet, kuten nuorten arjen ja asumisen taitojen vahvistaminen sekä häätöjä ennalta ehkäisevien toimintamallien kehittäminen - Monialaisen yhteistyön tavoitteet, kuten nuorten asumisen edistäminen toimimalla hankekunnissa nuorten asumisen kannalta oleellisissa yhteistyöverkostoissa - Tiedotustavoitteet, kuten asumistiedon lisääminen. Vuosien 2012 2013 aikana on valmistunut 294 nuorisoasuntoa. Uusia tonttivarauksia nuorisoasuntojen rakentamiseen on esimerkiksi Helsingissä tehty 3. Lisäksi kunnat ovat panostaneet nuorten tuetun asumisen sekä itsenäistymistä tukevien palveluiden hankkimiseen ja kehittämiseen. Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi NAL Palvelut on tuottanut tuetun asumisen palvelun vuosina 2012 2013 yhteensä 381 nuorelle. Hanke on kehittänyt nuorille tarkoitettuja asumisen ja arjen taitojen kursseja yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Kursseja on järjestetty Espoossa, Jyväskylässä ja Tampereella yhteensä kuusi ja niille on osallistunut 36 nuorta. Asumisen tietoa on levitetty nuorille myös oppitunneilla, messuilla ja tapahtumissa, joissa on tavoitettu arviolta 2000 nuorta. Lisäksi on järjestetty mm. 34 koulutusta, joihin on osallistunut noin 1 200 nuorten parissa työskentelevää ammattilaista. Hankkeen aluekoordinaattorit ovat kartoittaneet kaupunkikohtaisesti nuorten asumisen haasteita ja selvittäneet nuorten asumista tukevien palveluiden kokonaisuutta. Hanke on koonnut kentän toimijoita yhteen ja tukenut uusien monialaisten asumisen ensisijaisuuden huomioivien toimintamallien syntymistä. Nuorten asunnottomuus kääntyi laskuun 2013, mutta pitkäaikaisasunnottomuus kasvoi hiukan. 4.3. Oma koti -hanke Rikosseuraamuslaitoksen Oma koti -hankkeen tavoitteena on luoda yhteistyössä PAAVO -ohjelmaan kuuluvien kaupunkien ja asumispalveluja tuottavien järjestöjen kanssa paikalliset käytännöt, joilla turvataan asunnottomana valvottuun koevapauteen tai valvontarangaistukseen tulevien asuminen ja siinä tarvittava tuki. Hankkeen tavoitteena on edistää Rikosseuraamuslaitoksen strategian toteuttamista, koska sen kautta rakennetaan polkua rikoksettomaan elämään yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Hanketta koordinoidaan Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikössä ja siihen osallistuminen on rikosseuraamusalueiden tulostavoitteena ainakin vuosina 2013-14. Hankkeeseen on nimetty Rikosseuraamuslaitoksen yhdyshenkilöt kaikissa PAAVO -kunnissa. Hanke järjestää yhteistyössä Kriminaalihuollon tukisäätiön kanssa seminaaripäiviä 3-4 kertaa vuosittain. Vuonna 2013 on onnistuttu luomaan hyviä käytäntöjä etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueella. Joulukuun 2013 lopussa valmistuu tutkija Kati Tuokkolan laatima selvitys, jonka tarkoituksena on tuoda esille millaisia hyviä käytäntöjä on luotu ja missä asioissa olisi vielä kehitettävää. Alustavat tulokset näyttävät siltä, että soveltuvien asumispolkujen löytämisessä rikosseuraamusasiakkaille

10 on edelleen suuria haasteita. Myös vankitietojärjestelmästä saatujen tietojen mukaan asunnottomana vapautuvien vankien määrä on pysynyt ennallaan lähes kaikissa kaupungeissa. 4.4. Saattaen vapauteen -projekti Saattaen vapauteen - asumisen tukea uusissa seuraamusmuodoissa 2013-2015 -projektin (Sava) tarkoituksena on selvittää ja kehittää erilaisen tehostetun tuen muotoja uusiin seuraamusmuotoihin Kriminaalihuollon tukisäätiön (Krits) asumisvalmennusyksikköön sijoitettaville asunnottomille pääkaupunkiseudun rikosseuraamusasiakkaille. Projektissa pyritään siihen, että Rikosseuraamuslaitoksen eri yksiköiden ja pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveysviraston yhteistyön avulla turvataan asunnottomien yhdenvertainen oikeus päästä uusien seuraamusmuotojen piiriin. Sijoitukset tapahtuvat Rikosseuraamuslaitoksen ja henkilön kotikunnan päätöksellä. Projekti toimii kiinteässä yhteistyössä Vapautuvien asumisen tuen -verkoston kanssa, johon kuuluu yhteensä 11 asumispalveluja tuottavaa järjestöä PAAVO -ohjelmaan sitoutuneista kaupungeista. Saattaen vapauteen -projektissa aloitti ensimmäiset asiakkaat kesäkuussa 2013 ja heitä on ollut yhteensä seitsemän. Tehostettu tuki on heidän kohdallaan koostunut normaalia useammista tapaamisista ja keskusteluista. Tukea jatketaan, vaikka koevapaus keskeytyisi tai asuminen ei jatkuisi suunnitellun Kritsin asumispolun mukaan. Tuki perustuu asiakkaan tarpeisiin ja lopulta vapaaehtoisuuteen. Erityisesti pyritään keskittymään niihin asiakkaan vahvuuksiin, jotka tukevat rikollisuudesta irrottautumista. Projektissa kokeillaan parhaillaan myös iltatyöntekijöiden vaikutusta koevapauksien tukena ja mahdollisuutta Rikosseuraamuslaitoksen akreditoitujen ohjelmien vetämiseen koevapaudessa oleville asiakkaille. Vuodella 2014 on tavoitteena saada asiakkaiksi koevapauteen vielä enemmän sellaisia henkilöitä, joille erityisesti siviilissä pärjääminen on haastavaa. Näin ollen vankiloissa tulisi koevapauksia järjestää juuri heille, joille koevapaus todella tulee tarpeeseen. 4.5. Omat avaimet -hanke Omat avaimet on Vailla vakinaista asuntoa ry:n kehittämishanke vuosille 2012-2015. Hanke on suunniteltu PAAVO 2 rinnalle ja tueksi. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa asunnottomuuden kokeneiden osallisuutta palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen sekä varmistaa, että käyttäjälähtöisyys otetaan huomioon jo palveluiden suunnittelussa. Hanke on tuottanut luottamukseen perustuvan vuoropuhelun kaupunkien, järjestöjen, palveluntuottajien ja kokemusasiantuntijoiden välillä. Vva ry:n hankkeeseen palkatut kokemusasiantuntijat ovat ryhmäyttäneet paikallisia kokemusasiantuntijoita, joita on tullut mukaan mm. kaupunkien hankepalavereihin. Heidän kauttaan on saatu kuuluviin aiemmin täysin tavoittamattomissa olleiden asunnottomien mielipiteitä. Hankkeessa on esitelty myös uudenlainen tapa toimia. Kokemusasiantuntijat ovat olleet suoraan yhteydessä rakentajiin, arkkitehteihin ja LVI-asiantuntijoihin. Rakentamisvaiheessa on tehty muutosehdotuksia, joilla on vaikutusta kohteen myöhemmälle palvelujen käytölle ja palveluihin sitoutumiselle. Hanketyöskentely on lisäksi synnyttänyt kokonaan uusia, hankkeen ulkopuolisia yhteistyökuvioita, jotka johtavat asumista turvaavaan sosiaaliseen verkostoon. Kokemusasiantuntijat ovat myös aktivoituneet omassa elämässään ja toteavat tulleensa kuulluksi. Vuonna 2012 asunnottomuuden kokeneita kokemusasiantuntijoita toimi ohjelmakaupungeissa 5 henkilöä ja vuonna 2013 jo 15 henkilöä. Kokemusasiantuntija on myös ohjelman laajan ja suppean ohjausryhmän jäsen.

11 4.6. Voimanpesä -hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö ry:n Voimanpesä 1 (2009-2012) aloitti toimintansa osana PAAVO 1 ohjelmaa tuoden lapsiperheiden erityisyyttä esille asunnottomuudessa ja häätöuhkatilanteissa. Hankkeen aikana luotiin intensiivisen asiakastyön, arvioinnin ja tutkimuksen avulla dialogipedagogiikkaan pohjautuva asiakastyön malli, jossa työntekijä mahdollistaa pärjäävän perheen syntymisen. Tämän mallin avulla perheitä pystytään tukemaan hyvin kokonaisvaltaisesti elämänmuutoksessa. Mallin avulla saadaan aikaiseksi myös merkittäviä kustannussäästöjä. Dialogipedagogiikassa keskiössä ovat aktiivinen kuuntelu ja läsnäolo. Hankkeen tutkimuksen perusteella häätöuhkatilanteeseen joutuvat perheet voidaan jakaa kahteen erilaiseen ryhmään, joilla tilanteeseen johtaneet syyt ovat erilaiset. Syitä löytyy sekä lapsuudesta ja sieltä opituista toimintatavoista että aikuisiän huonosta taloudellisesta tilanteesta, perheen sisäisistä ongelmista ja yhteiskunnan rakenteista. Voimanpesä 2 hanke (2013-2017) jatkaa lapsiperheiden asumisen asialla tavoitteenaan luoda toimintamallien kokonaisuus, jolla voidaan turvata lapsiperheiden asuminen. Kohderyhminä ovat erityisesti asunnottomat ja monikulttuuriset perheet sekä vielä ennalta ehkäisevämmän työn kehittäminen. Työn toteuttamiseksi tarvitaan myös uudenlaisia rakenteita lapsiperheiden asuttamiseen ja yhteistyömallien kehittämistä erilaisten toimijoiden kanssa. Hankkeen tavoitteisiin kuuluu myös toiminnan vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi pidemmällä aikavälillä. 5. Seuranta ja arviointi Ympäristöministeriö asetti ohjelmalle ohjaus- ja seurantaryhmän 14.2.2012. Ryhmän puheenjohtajana toimii Kari Salmi ARA:sta. Ryhmään kuuluu edustajia valtiolta, ohjelmakaupungeista ja järjestöistä. Ohjausja seurantaryhmä kokoontui vuonna 2012 kaksi kertaa. Vuonna 2013 ryhmä ei kokoontunut. Vuonna 2014 ryhmä kokoontui tammikuussa. Ryhmä nimesi keskuudestaan myös suppean ohjausryhmän. Suppea ohjausryhmä kokoontui vuonna 2012 kuusi kertaa ja vuonna 2013 yhdeksän kertaa. Vuoden 2013 aikana rakennettiin yhdessä ohjelmaan osallistuvien toimijoiden kanssa ohjelman seurantakäytäntö valtion ja kaupunkien aiesopimuksessa sovitun mukaisesti. Seuranta mahdollistaa työn ja tulosten näkyväksi tekemisen, lisää yhteisenymmärrystä sekä tukee kehittämis-, raportointi- ja vaikuttamistyötä. Seurantakysely koostuu kaupunkikohtaisesta lomakkeesta sekä asiakaskohtaisesta tuloja päättämislomakkeesta. Vuonna 2013 käynnistettiin myös ohjelmakokonaisuuden (Paavo 1 ja 2) kansainvälisen arvioinnin valmistelu. Arvioinnin toteuttaa 2014 asiantuntijaryhmä, johon kuuluu tutkija Ruotsista, Englannista, Yhdysvalloista ja Suomesta. Arviointi valmistuu vuoden 2014 loppuun mennessä. 6. Keskeiset tulokset 6.1. Asunnottomuuden muutos 2012-2013 Asunnottomuustiedot kerätään vuosittain ARA:n toimesta kunnilta. Asunnottomuusluvut ovat poikkileikkaus kunkin vuoden marraskuun 15 päivän tilanteesta. ARA:n asunnottomuustilaston 3 mukaan vuonna 2013 pitkäaikaisasunnottomuus vähentyi n. 80 henkilöllä. Helsingissä Pitkäaikaisasunnottomuus 3 http://www.ara.fi/fi-fi/aratietopankki/aran_selvitykset/aran_selvitykset(636)

12 pysyi ennallaan vuoden 2012 kasvun jälkeen. Vantaalla pitkäaikaisasunnottomuus kasvoi 25 henkilöllä ja Espoossa laski 24 henkilöllä. Pitkäaikaisasunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle ja erityisesti Helsinkiin. 70 % pitkäaikaisasunnottomista on pääkaupunkiseudulla. Valtakunnallisesti tarkasteltuna pitkäaikaisasunnottomuus on vähentynyt koko ohjelmakauden ajan. 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013* Koko maa, pa-as. Paavo-kunnat pa-as. Helsinki, pa-as. Kuva 1. Pitkäaikaisasunnottomat 2008-2013. Koko maassa asunnottomuus väheni vuodesta 2012 vuoteen 2013 noin 350 henkilöä. Asunnottomuus sekä pitkäaikaisasunnottomuus vähenivät selvästi Kuopiossa. Myös Lahdessa, Joensuussa, Porissa ja Jyväskylässä asunnottomuus sekä pitkäaikaisasunnottomuus vähenivät. Tampereella asunnottomuus väheni selvästi, mutta pitkäaikaisasunnottomuus lisääntyi hieman. Helsingissä, Turussa ja Oulussa asunnottomuus säilyi lähes ennallaan. Vantaalla lisääntyi jonkin verran sekä tilapäinen että pitkäaikainen asunnottomuus. Asunnottomuusluvuissa korostuu pääkaupunkiseudun merkitys, yli kaksi kolmasosaa Suomen asunnottomista on helsinkiläisiä, espoolaisia tai vantaalaisia. Nuorten alle 25-vuotiaiden asunnottomuus kääntyi laskuun, mutta nuorten pitkäaikaisasunnottomuus kasvoi hieman. Naisten asunnottomuus ja pitkäaikaisasunnottomuus vähenivät samoin vapautuvien vankien. Sen sijaan maahanmuuttajien asunnottomuus kasvoi yli 25 % ja pitkäaikaisasunnottomien määrä noin 130 henkilöllä. Vaikka asunnottomien perheiden määrä kokonaisuudessaan laski, kasvoi maahanmuuttajataustaisten perheiden määrä merkittävästi. Maahanmuuttajien asunnottomuuden kasvu tapahtui nimenomaan Helsingissä. Suurimman ryhmän asunnottomista muodostavat tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona asuvat. Vuonna 2013 kolme neljästä yksinäisestä asunnottomasta ja yli 60 % pitkäaikaisasunnottomista kuului tähän ryhmään. Ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asuvien pitkäaikaisasunnottomien määrä väheni yli 20 % edellisestä vuodesta.

13 Kuva 2. Asunnottomat ryhmittäin 2013. 6.2. Asunnot ja asumisen tukihenkilöstö Vuoden 2013 lopussa toteutettiin seurantakysely ohjelmassa mukana oleville kaupungeille vuosien 2012 2013 osalta. Seurantatietoja kerättiin kaupunkikohtaisella ja asiakaskohtaisilla lomakkeilla. Kaupunkikohtaisella lomakkeella kerättiin tietoa ohjelman käyttöön osoitetusta asunnoista, ohjelman toteutukseen osallistuneesta henkilöstöstä ja arvioita tulevista tukitarpeista. Pääosa tiedoista saatiin kaikista 11 ohjelmassa mukana olevasta kaupungista. Kyselyn vastausten mukaan Paavo kaupunkeihin valmistui tai osoitettiin ohjelman käyttöön vuosien 2012 2013 aikana yhteensä 1 709 asuntoa, Helsinkiin 850, Espooseen 539, Vantaalle 85 ja muihin ohjelmakaupunkeihin yhteensä 226. Asumisyksikköihin asuntoja valmistui 763 ja nuorisoasuntoihin 294. Valmistuneista asunnoista ison osan suunnittelutyö käynnistettiin jo ensimmäisen ohjelmakauden aikana. Erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön osoitettiin kaupunkien vuokrataloyhtiöistä 95 ja

14 järjestöiltä 181. Lisäksi kaupunkien vuokrataloyhtiöistä osoitettiin erillisasuntoja itsenäiseen asumiseen 376. Erillisasuntojen määrä hajautettuun asumiseen oli yhteensä 652. HKI Espoo Vantaa Lahti JSUU JKL Kuopio Pori TRE Turku yht Asumisyksiköt 424 148 85 16 18 27 45 0 0 0 763 Nuorisoasunnot 212 70 0 0 0 12 0 0 0 0 294 Erillisasunnot, hajautetut tukikäyttöön kaupungin vuokrataloyhtiöstä 0 0 0 0 0 42 0 0 30 23 95 Erillisasunnot, hajautetut tukikäyttöön esim. järjestöltä 134 25 0 5 7 0 0 0 10 0 181 Erillisasunnot, hajautetut itsenäiseen asumiseen kaupungin vuokrataloyhtiöstä 80 296 0 0 0 0 0 0 0 0 376 yht 850 539 85 21 25 81 45 0 40 23 1709 Kuva 3. Valmistuneet ja ohjelman käyttöön osoitetut asunnot 2012 2013. Asumisen tukihenkilöstöä palkattiin vuosina 2012 2013 ohjelmakaupunkeihin Kaste-rahoituksella ja kaupunkien omalla rahoituksella yhteensä 142. Muulla rahoituksella palkattiin lisäksi 13 työntekijää. Paavo kaupungeissa ja kaupungin omistamissa vuokrataloyhtiöissä työskenteli seurantakyselyn mukaan vuonna 2013 lisäksi yli 30 asumisneuvojaa. Asumisneuvojien työ painottui ennaltaehkäisevään asumissosiaaliseen työhön mm. asumisen jatkumisen turvaamiseen vuokrarästi ja häiriötilanteissa. Kokemusasiantuntijana toimi vuonna 2013 yhteensä 15 henkilöä. 6.3. Asuminen onnistuminen Asumisen onnistumisen seurannan keskeinen väline on ollut 2013 lopussa toteutettu ohjelman seurantakysely. Seurantakyselyn asiakaskohtaisilla lomakkeilla (tulo- ja poismuuttolomakkeet) kerättiin tietoa asiakkaiden asunnottomuustaustasta sekä asumisen onnistumisesta. Asiakaskohtaiset lomakkeet täyttivät palveluntuottajat osittain yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakaskohtaisia tulolomakkeita täytettiin vuoden 2013 loppuun mennessä 1022 kappaletta ja poismuuttolomakkeita 400 kappaletta.

15 Tulolomakkeiden vastaajista asui vastaushetkellä asumisyksikössä noin 81 % ja hajautetussa asumisessa noin 19 %. Alle 29-vuotiaita heistä oli noin 23 % ja miehiä noin 78 %. Noin neljäsosalla heistä oli lapsia (ei välttämättä huollettavia). Ennen palveluun tuloa suurin osa heistä oli asunnottomia. Noin 7 % yöpyi ulkona tai ensisuojassa ja n. 65 % majaili tuttavien tai sukulaisten luona tai majoittui tilapäisesti esim. laitoksessa. Asunnottomuuden keskimääräinen kesto oli 3 vuotta 4 kuukautta. Keskimäärin asunnottomana asiakkaat olivat olleet 1.8 kertaa. Kuva 4. Ensisijainen asumismuoto ennen palveluun tuloa. Poismuuttolomakkeiden vastaajien (N=400) tukijaksojen keskimääräinen kesto oli 1 vuosi ja 2 kuukautta. Yli puolet eli 53 % poismuutoista tapahtui suunnitellusti tai asukas jatkoi asumista itsenäisesti samassa asunnossa. Suunnittelemattomasti poismuuttaneiden osuus oli noin 40 %. muu suunnittelematon poismuutto 40 % asukas kuollut 7 % suunniteltu poismuutto 45 % asuminen jatkuu itsenäisesti samassa asunnossa 8 % Kuva 5. Poismuuton/palvelun päättymisen syyt.

16 Keskeisimmiksi suunnittelemattoman poismuuton syiksi poismuuttolomakkeissa nimettiin asukkaan kuolema, päihteiden käyttö sekä asukkaan katoaminen tai asunnosta luopuminen. Peräti 70 asukkaan kohdalla syyksi kirjattiin useampi seuraavista syistä; rästit, häiriöt, väkivaltaisuus, sitoutumattomuus ja päihteiden käyttö. Vaikka tulokset ovat vain suuntaa antavia, jatkossa on tärkeää löytää entistä tehokkaampia keinoja asunnottomuuden uusiutumisen torjumiseen ja toistuvasti asunnottomuuteen ajautuvien kierteen katkaisemiseen. Kuva 6. Suunnittelemattoman poismuuton syyt (koonti vastaajien vapaamuotoisista vastauksista). 6.4. Asumisneuvonta esimerkkinä ennaltaehkäisevästä työstä Asumisneuvontatyö on keskeisin asunnottomuuden ennaltaehkäisyn työmuoto Suomessa. Paavo kaupungeissa ja kaupunkien omistamissa vuokrataloyhtiöissä työskenteli seurantakyselyn mukaan vuonna 2013 yli 30 asumisneuvojaa. Asumisneuvontatyön asiakkaita oli vuosina 2012-2013 yli 16 000 ja asumisneuvontatyöllä kyettiin perumaan 280 häädön toteutuminen. ARA:n avustuksilla on palkattu 51 asumisneuvojaa 32 eri kuntaan. Kinnin 4 mukaan Helsingin kaupungilla työskenteli vuonna 2013 Asumisneuvonnan tiimissä 18 työntekijää ja heistä oli asumisneuvojia 14. Asumisneuvojat toteuttivat yhteensä 1858 kpl asunnottomuutta ennaltaehkäiseviä interventioita, joista maksusopimuksia vuokravelasta oli 415 kpl ja tilastoituja oikeudesta peruuntuneita häätöjä oli 47 kpl. Asumisneuvonnan keskeiset työmuodot Helsingissä olivat: - Asumiseen liittyvä yksilö- ja perhekohtainen palveluohjaus 4 Kinni, Anne (2013). Asumisneuvonnan vuosiraportti 2012-2013. Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto

17 - Asumisen ongelmien kartoittaminen ja tarvittavien toimenpiteiden suorittaminen yhdessä asiakkaan ja verkostotoimijoiden kanssa - Asukkaan kriisiluonteinen auttaminen ja ohjaaminen tarvitsemiinsa palveluihin - Kotikäynnit, vuokravelkaseuranta, kannatteleva työote - Asumisviihtyvyyteen liittyvä riskien ennaltaehkäisy, kulttuurikonfliktien ja naapuririitojen sovittelu - Häädön saaneiden auttaminen (hallittu häätöprosessi) - Jatkoasuttamisen koordinointi, siirto ja tarvittaessa asumisen seuranta. Helsingin kaupunki on laajentamassa asumisneuvontatoimintaa kaikkien kaupungin vuokrataloyhtiöiden toiminta-alueelle. Muita ohjelmakaupungeissa toteutettavia ennaltaehkäisevän asunnottomuustyön muotoja ovat mm. vapautuvien vankien ASO- työryhmä ja vankilan yhteistyöryhmä asunnottomana vapautuvien vankien kanssa, asuminen kuntoon -kurssit sekä tuettu asuminen ennaltaehkäisevänä palveluna esim. itsenäistyville nuorille. 6.5. Kustannusvaikutuksista Sillanpään (2013) tutkimuksessa 5 selvitettiin asunto ensin -yksiköissä asuvien henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä poliisin palveluiden käyttöä ennen yksikköön muuttoa ja yksikössä asumisen aikana. Tutkimus vahvisti aikaisempaa tutkimustulosta, jonka mukaan asunto ensin -mallilla on myönteisiä vaikutuksia sekä palveluiden käyttöön, niistä aiheutuviin kustannuksiin että asukkaiden elämänlaatuun. Mielenterveyskuntoutujien osalta kokonaiskustannukset laskivat. Päihdekuntoutujien osalta kokonaiskustannukset kasvoivat, mutta asumisella oli huomattavia positiivisia vaikutuksia asukkaiden elämään. Kustannusten nousua päihdekuntoutujien kohdalla selittää toisaalta alhaiset asunnottomuuden aikaiset asumisen kustannukset. Toisaalta kysymys oli investoinnista asumisen hallintaan ja asunnottomien ohjaamisesta heidän tarvitsemiinsa palveluihin. Myös päihdekuntoutujien osalta laitoshoidon määrä ja kustannukset vähenivät merkittävästi. Laadullisen arvion mukaan asukkaat olivat tyytyväisiä asunto ensin - periaatteella toimiviin yksiköihin ja asukkaiden elämänlaatu kohentui asumisen aikana usean eri osa-alueen osalta. Myös asumisneuvontatyöllä on saavutettu merkittäviä taloudellisia säästöjä. Kinnin ² mukaan Helsingin kaupungin asumisneuvontatyön säästöt vuoden 2012 aikana yhden asumisneuvojan työpanoksesta kansantaloudelle olivat noin 223.000 ja julkistaloudelle 152.000. Asumisneuvojan henkilöstökustannukset (n. 55 000 /vuosi) ovat vain murto-osa verrattuna asumisneuvontatyöllä saavutettuihin säästöihin. 7. Tulosten kaupunkikohtainen tarkastelu 7.1. Helsinki Toimenpidesuunnitelman mukaan Helsingin tavoitteena on toteuttaa vuosina 2012-2015 yhteensä 750 asuntoa/tukiasuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille. Suunnitelma käsittää 422 asunnon rakentamisen, sekä 328 asunnon osoittamisen vuokra-asuntokannasta pitkäaikaisasunnottomille (kaupungin vuokraasunnot 50 asuntoa/vuosi, sekä muiden yleishyödyllisten vuokranantajien uudet asunnot 32/vuosi). 5 ¹ http://www.ym.fi/download/noname/%7b13f1333b-9c45-438d-b9bd-59d0bee62339%7d/77950

18 Helsingissä kohderyhmänä erottuu kaikkein vaikeimmassa tilanteessa oleva asunnottomien ryhmä. Suunnitelman mukaan asuntola-asuminen loppuu Helsingissä kokonaan vuoden 2013 aikana. Lisäksi kaupunki osallistuu Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhankkeen toteutukseen mm. osoittamalla tontteja nuorisoasuntojen rakentamiseen, ostamalla tuettuja asumispalveluja nuorille, sekä Kriminaalihuollon tukisäätiön saattaen vapauteen hankkeeseen, jolla turvataan asunnottoman koevapauteen tai valvontarangaistukseen sijoittuvien helsinkiläisten asumispolku. Kaupunki toteuttaa myös perheiden asumistarpeen arviointihankkeen, vahvistaa sosiaalitoimen ja asumisen koordinointia ja laajentaa asumisneuvontatoimintaa kahdella asumisneuvojalla/vuosi. Tavoitteena on vähentää päihdehuollon asumispalvelujen käyttöä ja profiloida uusia tuetun asumisen yksiköitä siten, että päihteetön asuminen on mahdollista sitä toivoville. Kaksois- ja kolmoisdiagnoosiasiakkaiden tilanteen parantamiseksi panostetaan Terve kotikuntoutus ryhmän toimintaan. Toteutus: Helsinkiin valmistui 2012-2013 asumisyksiköihin 424 asuntoa ja nuorisoasuntoja 212. Erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön osoitettiin järjestöiltä 134. Lisäksi kaupungin vuokrataloyhtiöistä osoitettiin erillisasuntoja itsenäiseen asumiseen 80. Vuonna 2013 Helsingissä työskenteli 69 Kasterahalla palkattua tukityöntekijää. Ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli 16 asumisneuvojaa ja häätöjä peruttiin 35. Kokemusasiantuntijana toimi 9 henkilöä. Asuntola-asuminen loppui Helsingissä. Lisäksi kaupunki käynnisti asunnottomuus-, kriisimajoitus- ja erityisryhmien asumisen selvitystyöryhmien toiminnan. Työryhmien raportit valmistuivat vuoden 2013 lopussa. Asunnottomuus: Vuonna 2013 Helsingissä asunnottomien ja pitkäaikaisasunnottomien määrä säilyi lähes ennallaan, mutta maahanmuuttajien asunnottomuus kasvoi merkittävästi. 7.2. Vantaa Vantaan toimenpidesuunnitelma sisältää kolme kokonaisuutta 1) Aikaisemmalta ohjelmakaudelta siirtyneiden hankkeiden yhteensä 85 asuinpaikkaa toteuttaminen 2) Uudisrakennushankkeet yhteensä 100 asuinpaikkaa sekä 3) Kaupungin omistamien hajasijoitettujen 100 asunnon myyminen pitkäaikaisasunnottomuushankkeissa toimiville tahoille kohdennettavaksi ohjelman asiakasryhmille. Toteutus: Vantaalle valmistui 2012-2013 kahteen yksikköön yhteensä 85 asuntoa. Asumisyksiköissä työskentelee Kasterahoituksella kahdeksan työntekijää. Kaupungin omistamien hajasijoitettujen asuntojen myyminen pitkäaikaisasunnottomuushankkeissa toimiville tahoille ja kohdennettavaksi ohjelman asiakasryhmille käynnistyy vuoden 2014 aikana. Ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli kaksi asumisneuvojaa. Asunnottomuus: Vantaalla asunnottomuus ja pitkäaikaisasunnottomuus kasvoivat jonkin verran. Erityisesti halutaan kiinnittää huomiota nuorten ja perheiden asunnottomuuden ennalta ehkäisyyn ja vähentämiseen.

19 7.3. Espoo Espoon toimenpidesuunnitelma sisältää neljä kokonaisuutta 1) 225 asunnottoman henkilön asuttamisen sosiaaliseen vuokra-asuntokantaan vuosittain 2) Pitkäaikaisasunnottomille kohdennettujen 150 asunnon rakentamisen ja tuen organisoinnin 3) Asunnottomuutta ennaltaehkäisevien toimien tehostamisen mm. asumisneuvontaa ja nuorten jatkoasuttamista kehittämällä sekä osoittamalla 3 tonttia nuorten vuokraasumiseen sekä 4) Toteuttamalla rakenteellisia uudistuksia päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa. Toteutus: Espooseen valmistui 2012-2013 asumisyksiköihin 148 asuntoa ja nuorisoasuntoja 70. Erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön osoitettiin järjestöiltä 25. Lisäksi kaupungin vuokrataloyhtiöistä osoitettiin erillisasuntoja itsenäiseen asumiseen 296. Vuonna 2013 Espoossa työskenteli 46 Kasterahalla palkattua tukityöntekijää. Ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli 5 asumisneuvojaa. Asunnottomuus: Espoossa asunnottomuus kasvoi hiukan, mutta pitkäaikaisasunnottomuus väheni 24 henkilöllä. 7.4. Tampere Tampereen toimenpidesuunnitelma sisältää 1) 120 asunnon tarjoamisen kaupungin omistamien yhtiöiden sosiaalisesta vuokra-asuntokannasta asunnottomuustyöhön 2) 106 asuntoa/tukiasuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille 3) Asumisneuvonnan ja asunnottomuutta ennaltaehkäisevät toimet, kuten sosiaalisen isännöin tehostamisen 4) Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen kehittämisen entistä enemmän kohti vuokrasopimusperusteista hajautetun asumisen mallia 5) Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisemisen 6) Koevapauteen tai valvontarangaistukseen tulevien asumisen kehittämisen sekä 6) Asukasnäkökulman vahvistamisen asunnottomien palvelujen kehittämisessä. Toteutus: Tampereella osoitettiin erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön kaupungin vuokrataloyhtiöistä 30 ja järjestöiltä 10. Vuonna 2013 Tampereella työskenteli 4 Kasterahalla palkattua tukityöntekijää. Ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli 3 asumisneuvojaa. Tampereella on kehitetty ja kuvattu sosiaalisen vuokra-asumisen prosessi ja vastuualueet. Asunnottomuus: Tampereella asunnottomuus vähentyi huomattavasti, mutta pitkäaikaisasunnottomuus kasvoi hiukan. 7.5. Lahti Lahden toimenpidesuunnitelma sisältää 1) 58 asunnon/tukiasuntopaikan toteuttamisen pitkäaikaisasunnottomille ja asuntoloista luopumisen 2) Sosiaalisen vuokra-asuntokannan tehostamisen asunnottomien asuttamisessa ja asumisen tukiprosessin mallintamisen 3) Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelujen arvioinnin 4) Yhteistyön koevapauteen tai valvontarangaistukseen tulevien asumisen turvaamiseksi sekä 5) Asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn panostamisen mm. palkkaamalla yksi asumisneuvoja ja tehostamalla nuorten asunnottomuuden ehkäisemistä. Toteutus:

20 Lahteen valmistui 2012-2013 asumisyksikköön 16 asuntoa. Erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön osoitettiin järjestöiltä 5. Vuonna 2013 Lahdessa työskenteli 2 Kasterahalla palkattua tukityöntekijää sekä 8 muulla rahoituksella palkattua tukityöntekijää. Lahdessa toimii 4 kokemusasiantuntijaa. Asunnottomuus: Lahdessa asunnottomuus sekä pitkäaikaisasunnottomuus vähenivät. 7.6. Turku Turun toimenpidesuunnitelman pääpaino on nuorten asunnottomuuden ehkäisemisessä ja elämänhallinnan parantamisessa. Suunnitelma sisältää mm. TALK -hankkeen toteutuksen ja vuosittain 20-30 asunnon/tukiasuntopaikan toteuttamisen pitkäaikaisasunnottomille tai sen uhan alla eläville. Toteutus: Turussa osoitettiin 2012-2013 erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön kaupungin vuokrataloyhtiöstä 23. Kasterahalla palkattuja tukityöntekijöitä työskenteli 4 TALK -hankkeessa. Lisäksi ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli 3 asumisneuvojaa. Asunnottomuus: Turussa asunnottomuus pysyi lähes ennallaan. 7.7. Jyväskylä Jyväskylän toimenpidesuunnitelma koostuu 1) 12 asunnon tuottamisesta pitkäaikaisasunnottomille nuorille aikuisille 2) Tukipalvelujen vahvistamisesta normaalissa hajautetussa vuokra-asumisessa, kaksi ohjaaja ja tuki 30 asukkaalle 2014 alkaen 3) Katulähetyksen organisoimien asumisyksiköiden toiminnasta sekä 4) Ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä, kuten ASU ITE -toiminnasta. Toteutus: Jyväskylään valmistui 2012-2013 asumisyksikköön 27 asuntoa ja nuorisoasuntoja 12. Erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön osoitettiin kaupungin vuokrataloyhtiöstä 42. Vuonna 2013 Jyväskylässä työskenteli Kasterahalla 2 palkattua tukityöntekijää ja kaupungin rahoituksella sosiaalisessa isännöinnissä 1 asukasohjaaja. Ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli 1 asumisneuvoja, häätöjä peruttiin noin 15. Vuonna 2013 toimintansa aloittaneen Nuorten aikuisten palvelukeskus (J -Nappi) palvelee myös pitkäaikaisasunnottomiksi luokiteltuja asiakkaita. Asunnottomuus: Jyväskylässä asunnottomuus sekä pitkäaikaisasunnottomuus vähenivät hieman. 7.8. Joensuu Joensuun toimenpidesuunnitelma koostuu 1) Asumisen tukipisteen toiminnan käynnistämisestä, 10 kriisimajoitusaikaa ja 3 tukiasuntopaikkaa 2) Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisemisestä, 27 asuntoa ja palveluja 3) Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen tarveselvityksestä ja sen edellyttämistä toimenpiteistä 4) Vapautuvien vankien asuttamisesta sekä 5) Asumisneuvonnan lisäämisestä, 2 uutta. Toteutus:

21 Joensuuhun valmistui 2012-2013 asumisyksikköön 18 asuntoa. Erillisasuntoja hajautetun asumisen tukikäyttöön osoitettiin järjestöistä 7. Vuonna 2013 Joensuussa työskenteli Kasterahalla 4 palkattua tukityöntekijää ja muulla rahoituksella 3. Ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli 1 asumisneuvoja, häätöjä peruttiin noin 10. Asunnottomuus: Joensuussa asunnottomuus sekä pitkäaikaisasunnottomuus vähenivät. 7.9. Kuopio Kuopion toimenpidesuunnitelma koostuu 1) 55 asunnon/tukiasuntopaikan toteuttamisesta pitkäaikaisasunnottomille 2) Päihteitä käyttäville nuorille asunnottomille nuorille suunnatun ATTE - hankkeen toteuttamisesta sekä 3) Nuorisoasuntojen tuottamisesta, 2 tonttia. Toteutus: Kuopioon valmistui 2012-2013 asumisyksikköön 45 asuntoa. Vuonna 2013 Kuopiossa työskenteli Kasterahalla 4 palkattua tukityöntekijää. Kokemusasiantuntijana toimi 1 henkilö. Asunnottomuus: Kuopiossa asunnottomuus sekä pitkäaikaisasunnottomuus vähenivät selvästi. 7.10. Oulu Oulun toimenpidesuunnitelmassa korostuu 1) Asumisen ohjauksen ja neuvonnan toimintamalliin luominen ja jalkauttaminen 2) Ennaltaehkäiseviin toimien kehittäminen, menettelytavat häätöjen ehkäisemiseksi, nuorten asunnottomuuden ehkäiseminen, hajautetun asumisen kokonaisvaltainen tuki, vapautuvien vankien asumisen turvaaminen sekä 3) Pitkäaikaisasunnottomille kohdennetut uudenlaiset asumisratkaisut ja inhimillisen ensisuojatyyppisen asumistarpeen turvaaminen Kenttätien käyttö minimoiden. Toteutus: Oulussa asumisen painopistettä on siirretty mahdollisimman itsenäiseen ja omaehtoiseen asumiseen. Vuosina 2012 ja 2013 Oulussa työskenteli Kasterahalla 2 palkattua tukityöntekijää Kenttä Paavo - hankkeessa. Nuorille kotoa itsenäistyville on lisätty tarjontaa järjestämällä nuorille omia asumispalveluita. Asunnottomuus: Oulussa asunnottomuus kasvoi hiukan, mutta vastaavasti pitkäaikaisasunnottomuus laski hiukan. 7.11. Pori Porin toimenpideohjelmassa korostuu 1) Miesten asuntolan muuttamisesta asumisyksiköksi 2) 60-80 asunnon osoittamisesta pitkäaikaisasunnottomille vuokra-asuntokannasta 3) Asumisen tuki työllisyyden edistäjänä -hankkeen toteuttamisesta 4) Nuorisoasumistoiminnan käynnistämisestä sekä 5) Asumisneuvonnan lisäämisestä, 1 uusi neuvoja. Toteutus: Vuonna 2013 Porissa työskenteli Kasterahalla 1 palkattu tukityöntekijä. Ennaltaehkäisevässä työssä työskenteli 2 asumisneuvoja, häätöjä peruttiin 24.