Nuorisotyön menot kunnissa Nuorisotyöhön käytetty raha Valtion varat veikkaamalla Suomalaisen tieteen, taiteen, urheilun ja nuorisotyön rahoitus tulee pääosin Veikkauksen tuotosta. Eduskunta tekee vuosittain hallituksen esityksen pohjalta päätöksen kulttuuria, tiedettä, liikuntaa ja nuorisotyötä edustavien edunsaajien välisestä jakosuhteesta. Potin jakaa opetusministeriö. Nuorisotyön tuella rahoitetaan nuorisotyötä tekevien kansalaisjärjestöjen sekä valtakunnallisten nuorisokeskusten toimintaa, tuetaan kunnallista nuorisotyötä, edistetään nuorisotutkimusta ja -koulutusta sekä tuetaan muita kotimaisia ja kansainvälisiä nuorisohankkeita. Kansalaisjärjestöjen tukea saavat opiskelija-, varhaisnuoriso-, kulttuuri-, harraste-, uskonnolliset ja poliittiset järjestöt. Nuorisokeskukset eri puolilla Suomea toimivat nuorison kohtaamispaikkoina aktiivisesti ympäri vuoden tarjoten tiloja muun muassa leirikouluille. Kunnallinen nuorisotyö keskittyy paikalliseen nuorisotyöhön ja nuorten elinolojen parantamiseen. Tuen avulla edistetään nuorten aktiivisuutta ja ylläpidetään nuorisotiloja. Veikkauksen tuotto on kaksi miljardia Vuonna 1997 Veikkauksen tuotto oli 1920 miljardia markkaa. Summa luovutettiin opetusministeriölle, joka jakoi summan noin 8200 edunsaajataholle. Arpajaislain asetuksen mukaan nuorisotyön osuus Veikkauksen tuotosta on kymmenen prosenttia. 1990-luvulla osuus kuitenkin supistui merkittävästi, 5,2 prosenttiin vuonna 2001. Pääsyy osuuden pienenemiseen on se, että kirjastojen valtionosuudet, on siirretty lähes kokonaan maksettaviksi veikkausvoittovaroista. Taulukko 23: Veikkausvoittovarojen jako lakisääteisten edunsaajien kesken (%). 62
Taulukko 24: Valtion nuorisotyömäärärahat vuosina 1990 2000. Kuten esimerkiksi Jarmo Lindén (1998) huomauttaa, Veikkauksen jatkuvasti kasvaneen tuoton seurauksena edunsaajien prosenttiosuudet ovat tulleet painavammiksi. Yksi prosentti Veikkauksen tuotosta oli 11 miljoonaa markkaa vuonna 1990, mutta vuonna 1999 se oli noin 22 miljoonaa markkaa. Yhden prosentin paino on siis kaksinkertaistunut. Valtion nuorisotyölle osoittama tuki on pienentynyt myös markkoina kymmenen viime vuoden aikana. Opetusministeriö käytti veikkausvoittovaroja nuorisotyöhön 135 miljoonaa markkaa vuonna 1990 ja 117 miljoonaa markkaa vuonna 2000 (sekä tämän lisäksi budjettivaroja 13 miljoonaa markkaa). Valtionapu kunnille Ennen vuotta 1993 kuntien nuorisotyön valtionosuudet maksettiin kunnalle aiheutuneiden kustannusten perusteella. Silloin valtionosuus kohdistui neljälle alueelle: kuntien nuorisotyöntekijöiden palkkaukseen, nuorisotilojen ja paikallisten nuorisoyhdistysten tukemiseen sekä erilaisiin matkakustannuksiin. Vuonna 1993 kuntien nuorisotyötä alettiin tukea nuorisotyölain ja kuntien kulttuuri- ja sivistystoimen valtionosuuslain perusteella asukaskohtaisesti laskettavan markkamäärän mukaisesti. Nuorisotyön määrärahoja ei enää valtionosuusuudistuksen jälkeen korvamerkitty mihinkään käyttötarkoitukseen, vaan kunnat voivat käyttää valtionosuuden parhaaksi katsomallaan tavalla. Kun rahaa ei enää korvamerkitty, osa kunnista esimerkiksi luopui nuorisotyöntekijöiden viroista säästääkseen tai käyttääkseen rahat muihin tarkoituksiin. Toisaalta valtion työllistämistuen turvin voitiin palkata tilapäisiä työntekijöitä esimerkiksi kerho-ohjaajiksi tai huolehtimaan nuorisotilojen aukiolosta. Kuntien järjestelyt eivät olleet kaikilta osin tarkoituksenmukaisia. Nuorisotyön edun kannalta oli järkevää palata korvamerkittyyn rahaan. Vuodesta 1997 alkaen laki on velvoittanut kuntia käyttämään nuorisotyön valtionosuutensa juuri nuorisotyöhön, joskaan ei mihinkään tarkoin määriteltyihin kohteisiin. Nuorisotyölaissa kunnat velvoitetaan paikallistason nuorisotyön ja toiminnan perusedellytysten turvaamiseen. Kuntien valtionosuudet vähenivät 1990-luvulla noin 71 miljoonasta vajaaseen 38 miljoonaan markkaan. Kun kunnille suoraan kohdentuvat osuudet (valtionosuus, nuorisotilat, 90 prosenttia työpajarahoista, koululaisten iltapäivätoiminta) lasketaan yhteen, määrärahat ovat supistuneet 71 miljoonasta vajaaseen 54 miljoonaan markkaan. Miltei miljardi nuorisotyöhön kunnissa Liikuntatoimen käyttömenot ovat vuosittain vähän yli 400 markkaa ja nuorisotyön käyttömenot noin 160 markkaa kunnan asukasta kohti. Vuonna 1992 nuorisotyön määrärahojen kasvu taittui. Lama-Suomen talousvaikeudet vuosina 1992 1994 eivät kuitenkaan heijastuneet liikunnan ja nuorisotyön käyttömenoihin 63
Taulukko 25: Kuntien valtionosuudet nuorisotyöhön vuosina 1990 2000. Kuvio 2: Kunnallisen nuorisotyön markat suhteutettuna. 64
Taulukko 26: Liikunta- ja nuorisotoimen käyttömenot kunnissa vuosina 1980 2000 (miljoonaa markkaa) (Sjöholm 2000.) Vuosien 1980 1998 luvut perustuvat kuntien tilinpäätöstietoihin ja vuosien 1999 2000 luvut ovat arvioita. Valtion nuorisotyömäärärahat, valtionosuudet ja kuntien nuorisotyömenot suhteutuvat toisiinsa oheisen kaavion esittämällä tavalla (kuvio 2). Nuorisotyömääräraha on 0,06 prosenttia valtion budjetista. Valtionosuus kunnalliseen nuorisotyöhön on 4,6 prosenttia kuntien nuorisotyöhön käyttämästä rahasta. Kunnat käyttävät nuorisotyöhön reilut puoli prosenttia kaikista menoistaan. Nuorisotyön kustannukset maakunnittain Tilastot kuntien nuorisotyön menoista Kunnat käyttävät siis nuorisotyöhön miltei miljoona markkaa. Seuraavaksi tarkastellaan nuorisotyön kustannuksia alueittain. Etenemme lääneittäin ja maakunnittain seutukunta- ja kuntatasolle. Tarkastelu perustuu Kuntaliiton aineistoon kuntien menoista vuosina 1993 1998. Kuntien kesken ja maan eri alueiden välillä on monia olennaisia eroja, jotka vaikeuttavat niiden vertailua markkamäärien avulla. Tässä kuntien menoja on suhteutettu toisiinsa käyttämällä kahta suhteellista tunnuslukua: niin paljon kuin saattaisi odottaa. Arvioiden mukaan liikuntaan käytetään kaiken kaikkiaan kymmenkunta miljardia markkaa vuodessa: kansalaiset käyttävät noin neljä miljardia, kunnat kolme miljardia, urheiluseurat yhden miljardin, valtio 1,4 miljardia ja järjestöt 0,4 miljardia markkaa (Sjöholm 2000). Nuorisotyöhön kunnat käyttävät kaikkiaan lähes miljardi markkaa vuodessa. Valtion rahoitustuki kunnille kattaa siitä vain pienen osan. Laskennallisen valtionosuuden lisäksi kunnat ovat voineet hakea kohdennettuja määrärahoja nuorten työpajatoimintaan, koululaisten iltapäivätoimintaan, ennalta ehkäisevään huumetyöhön sekä muutamiin muihin kuntien nuorisotyön kehittämishankkeisiin. (1) Nuorisotyön menojen osuus kunnan (seutukunnan, maakunnan, läänin kuntien) budjetista eli kokonaismenoista : x prosenttia kunnan menoista. (2) Nuorisotyöhön käytetyn markkamäärän suhde kunnan (seutukunnan, maakunnan, läänin kuntien) alueella asuvien 0 28-vuotiaiden kuntalaisten määrään: x markkaa kutakin alle 29-vuotiasta kohti. Aineistoon on syytä tehdä kaksi varausta. Ensinnäkin, kaikki tarkasteltavat vuodet eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään. Mukaan on tullut uusia toimintoja, esimerkiksi nuorten työpajatoiminta. Toisaalta kunnissa siirryttiin vuonna 1997 hallinnollisesta kirjanpidosta kirjanpitolain mukaiseen järjestelmään, mikä osaltaan muutti jonkin verran kuntien tilastointia. Tä- 65
män vuoksi vuodet 1997 ja 1998 poikkeavat edeltävistä vuosista, eivätkä nuorisotyön menot ole vuosien 1997 ja 1998 osalta suoraan vertailukelpoisia vuosien 1993 1996 menoihin. Toinen varaus koskee kuntien välistä vertailua. Lain suomien laajojen tulkintamahdollisuuksien vuoksi kuntien nuorisotyön määrä ja muodot voivat poiketa huomattavasti toisistaan sen suhteen, kuinka suuri osuus kunnan nuorisotyöstä toteutetaan nuorisotoimessa ja kuinka suuri osa muiden hallinnonalojen toimista tulkitaan nuorisotyöksi. Esimerkiksi joissakin kunnissa työpajat sisältyvät nuorisotyön kustannuksiin ja joissakin eivät. Näin tässä tarkastelussa nuorisotyön menot eivät aina vastaa kunnan todellista nuorisotyöhön käyttämää rahamäärää. Tosiasia on myös se, että samalla rahamäärällä saadaan eri kunnissa aikaan erilaista jälkeä. Jos nämä varaukset muistetaan, on tämä aineisto riittävän hyvä väline kuvaamaan nuorisotyön menojen suuria linjoja 1990-luvun kunnissa. Menot kuntatyypeittäin Kaupunkimaiset kunnat käyttävät nuorisotyöhön jonkin verran suuremman osuuden kunnan menoista kuin muut kunnat. Kaupunkimaisissa kunnissa nuorisotyöhön käytettiin kunnan budjetista 0,56 prosenttia vuonna 1993 ja 0,73 prosenttia vuonna 1998. Syvimmän laman aikana nuorisotyöhön käytettiin siis kunnan menoista suhteellisesti selvästi pienempi osuus kuin reilun kasvun aikana 1990-luvun lopulla. Kuntavertailussa kaupunkimaisten kuntien jälkeen tulevat taajaan asutut kunnat. Vähiten kunnan kaikista menoista liikenee nuorisotyöhön maaseutumaisissa kunnissa, joskin vuosina 1993 1998 keskimääräinen ero taajaan asuttujen ja maaseutukuntien välillä on vähäinen. Kun nuorisotyön markkamääräiset menot suhteutetaan nuorten kuntalaisten määrään, maaseutumaiset kunnat näyttävätkin käyttävän nuorisotyöhön enemmän rahaa kuin taajaan asutut kunnat. Vuonna 1993 taajaan asutut kunnat käyttivät nuorisotyöhönsä 233 markkaa ja maaseutumaiset kunnat 268 markkaa kutakin alle 29- vuotiasta kuntalaista kohti. Vuonna 1998 taajaan asutut kunnat käyttivät 358 markkaa ja maaseutumaiset kunnat 398 markkaa. Vastaavasti kaupunkimaiset kunnat käyttivät nuorisotyöhön 379 markkaa vuonna 1993 ja 442 markkaa vuonna 1998. Kuntien nuorisotyön vuotuiset menot vaihtelevat alueittain ja merkittävästi kunnan koon mukaan. Yhtäällä on nuorisotyöhön yli sata miljoonaa markkaa käyttävä Helsinki ja toisaalla muutaman kymmenentuhatta markkaa nuorisotoimeen käyttävät pienet kunnat, kuten Sammatti, Karjalohja, Vampula, Kuhmalahti, Uukuniemi, Karttula, Vimpeli, Veteli tai vaikkapa Utsjoki. Pienimpiä markkamääräiset menot ovat Varsinais-Suomen vähäväkisissä saaristokunnissa: esimerkiksi Iniö 4000 markkaa, Särkisalo 14 000 markkaa, Houtskari 22 000 markkaa, Velkua 24 000 markkaa. 66
Taulukko 27: Nuorisotyön menot koko maassa kuntatyypeittäin vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). Etelä-Suomen lääni Etelä-Suomen läänin kuntien nuorisotyön menot olivat vuosina 1993 1998 pienimmillään 356 markkaa nuorta kohti vuonna 1994 ja suurimmillaan 441 markkaa vuonna 1996. Kunnan kokonaismenoihin suhteutettuna nuorisotyön osuus oli Etelä-Suomen läänissä pienimmillään 0,55 prosenttia vuonna 1994 ja suurimmillaan 0,72 prosenttia vuonna 1997, jolloin kaupunkimaisissa kunnissa nuorisotyöhön sijoitettiin 0,75 prosenttia, taajaan asutuissa kunnissa 0,66 prosenttia ja maaseutukunnissa 0,54 prosenttia koko kunnan menoista. Etelä-Suomen läänissä kuntatyyppien väliset erot ovat huomattavan suuret: kaupunkimaisissa kunnissa on käytetty joinakin vuosina noin kaksinkertaisesti rahaa (mk/nuori) läänin maaseutumaisiin kuntiin verrattuna. Näin mitattuna taajaan asutut kunnat sijoittuvat kaupunkien ja maaseudun väliin. Etelä-Suomen läänin kaupunkimaisten kuntien nuorta kohti lasketut nuorisotyökulut lisääntyivät vuoden 1994 vajaasta 400 markasta noin 480 markkaan vuonna 1996. Vastaavasti alueen maaseutumaisten kuntien nuorisotyömenot kasvoivat 212 markasta 273 markkaan nuorta kohti. Uusimaa Uudenmaan maakunnan kunnissa käytettiin 1990-luvulla nuorisotyöhön noin 450 markkaa vuodessa kutakin alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti. Markkamäärä vaihteli vain vähän vuosien 1993 ja 1998 välisenä aikana. Vuoden 1994 kohdalla on kuitenkin selvä notkahdus alaspäin. Tällöin maakunnassa käytettiin nuorisotyöhön hiukan yli 400 markkaa nuorta kohti. Helsingin kaupunki käytti nuorisotyöhön vajaat 130 miljoonaa markkaa vuonna 1993 ja 115 miljoonaa vuonna 1998. Vastaavana aikana Vantaan menot kasvoivat 25 miljoonasta 30 67
Taulukko 28: Nuorisotyön menot Etelä-Suomen läänin kunnissa kuntatyypeittäin vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). miljoonaan markkaan. Espoossa kasvu oli vielä suurempaa nuorisotyön menojen lisääntyessä vajaasta 17 miljoonasta reiluun 26 miljoonaan markkaan. Hyvinkäällä, Keravalla, Mäntsälässä ja Karkkilassa nuorisotyöhön käytetty rahamäärä vähintäänkin kaksinkertaistui vuosien 1993 ja 1998 välisenä aikana. Suhteutettuna kunnan kaikkiin vuotuisiin käyttömenoihin Kauniaisissa nuorisotyön menot olivat Uudenmaan maakunnan suurimmat; keskimäärin 0,94 prosenttia vuosina 1993 1998. Vähintään 0,7 prosentin luokkaan kuuluvat myös Helsinki, Nurmijärvi, Kerava ja Vantaa. Alle 0,3 prosentin keskimääräisen tason jäävät Sammatti, Karjalohja ja Inkoo. Kun nuorisotyöhön käytetty rahamäärä suhteutetaan kunnan alueen nuorten lukumäärään, Kauniainen ja Helsinki erottuvat selvästi maakunnan muista kunnista. Ne käyttivät nuorisotyöhön vuosina 1993 1998 keskimäärin yli 600 markkaa alle 29-vuotiasta nuorta kohti. Hanko ja Vantaa käyttivät reilut 400 markkaa nuorta kohti. Karkkilassa nuorisotyön menojen lisäys on (markkamääräisesti ja suhteellisesti) selvästi suu- Kuvio 3: Nuorisotyön menot kolmessa Uudenmaan maakunnan kunnassa ja koko maakunnassa vuosina 1993 1998 (markkaa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). 68
Taulukko 29: Nuorisotyön menot Uudenmaan maakunnan kunnissa seutukunnittain vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). Helsingin seutukunta: Espoo, Helsinki, Vantaa, Hyvinkää, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Siuntio, Tuusula. Lohjan seutukunta: Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti, Vihti. Tammisaaren seutukunta: Hanko, Inkoo, Karjaa, Pohja, Tammisaari. rempi kuin muissa kunnissa. Karkkilassa nuorta kohti lasketut menot monikertaistuivat: 170 markasta vuonna 1993 peräti 690 markkaan vuonna 1997. Keravalla alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti lasketut menot kasvoivat niin ikään runsaasti; 190 markasta noin 600 markkaan. Selvästi lisää nuorisotyöhön ovat satsanneet myös Hyvinkää ja Mantsälä. Myös pienen nuorisotyöbudjetin kunnat Karjalohja, Sammatti ja Pornainen kasvattivat 1990-luvun lopulla menojaan nuorta kohti suhteellisen paljon. Sen sijaan Tuusulassa ja Siuntiossa nuorisotyöhön käytetyt menot pienenivät selvästi. Kolmestatoista kunnasta koostuvan Helsingin seutukunnan alueella kunnat käyttivät nuorisotyöhön keskimäärin reilut 0,7 prosenttia kuntien kokonaismenoista. Alueen alle 29-vuotiasta nuorta kohti laskien tämä on noin 470 markkaa. Lohjan ja Tammisaaren seutukunnat jäävät selvästi jälkeen näistä lukemista. Tammisaaren seutukunnan alueella kunnat käyttivät nuorisotyöhön vajaat puoli prosenttia kuntien kokonaismenoista. Osuus ei juurikaan vaihtele vuosittain. Alueen nuorta kohti summaksi tulee reilut 300 markkaa vuodessa. Itä-Uusimaa 1990-luvulla Itä-Uudenmaan maakunnan kunnissa käytettiin nuorisotyöhön keskimäärin 300 markkaa vuodessa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti. Selvää trendinomaista muutosta summissa ei näy. Vähäisimmillään menot olivat vuonna 1995. Itä-Uudenmaan maakunnan kunnissa nuorta kohti lasketut nuorisotyömenot jäivät 1990-luvulla selvästi pienemmiksi kuin esimerkiksi Uudenmaan maakunnan alueella. Kuvio 4: Nuorisotyön menot kolmessa Itä-Uudenmaan maakunnan kunnassa ja koko maakunnassa vuosina 1993 1998 (markkaa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti) 69
Taulukko 30: Nuorisotyön menot Itä-Uudenmaan maakunnan kunnissa seutukunnittain vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). Porvoon seutukunta: Askola, Porvoo, Sipoo. Loviisan seutukunta: Lapinjärvi, Liljendal, Loviisa, Myrskylä, Pernaja, Pukkila, Ruotsinpyhtää. Itä-Uudenmaan maakunnan alueella muista kunnista erottuu selvästi Porvoo, jossa nuorisotyön menot ovat yli viisinkertaiset verrattuna Loviisaan ja Sipooseen. Porvoossa käytettiin nuorisotyöhön keskimäärin vajaat kuusi miljoonaa markkaa vuodessa aikavälillä 1993 1998. Loviisan ja Sipoon menot ovat noin miljoonan markan luokkaa, mutta Sipoossa nuorisotyön menot näyttävät kasvaneen vuosittain melko säännöllisesti. Nuorisotyön menojen osuus kunnan kaikista käyttömenoista on suurimmillaan Porvoossa, Pukkilassa, Loviisassa ja Ruotsinpyhtäällä, jotka ylittävät 0,5 prosentin keskimääräisen tason. Maakunnan muut kunnat jäävät selvästi alemmalle taolle. Itä-Uudenmaan maakunnan alueella markkamäärän kasvu nuorta kohti oli suurinta Loviisassa, noin 450 markkaa vuosien 1993 1998 keskiarvona. Alle sadan markan kustannuksiin jäävät Myrskylä ja Liljendal. Seutukunnittainen tarkastelu osoittaa, että sen enempää Porvoon kuin Loviisankaan seutukunnassa ei ole tapahtunut dramaattisia muutoksia vuosien 1993 ja 1998 välisenä aikana. Kanta-Häme Kanta-Hämeen maakunnassa on nähtävissä 1990-luvulla selvää kasvua. Alle 29-vuotiasta nuorta kohti laskettu markkamäärä nimittäin lähes kaksinkertaistui vuodesta 1993 vuoteen 1997, jolloin maakunnan kunnissa käytettiin keskimäärin 500 markkaa kutakin nuorta kohti. Vuosi 1998 sen sijaan on selvä käännös alaspäin. Hämeenlinna käytti nuorisotyöhön keskimäärin vajaat yhdeksän miljoonaa markkaa vuodessa. Vuosien 1993 ja 1997 nuorisotyön menot noin kolminkertaistuivat Hämeenlinnassa 4 miljoonasta lähes 13 miljoonaan markkaan. Melkein yhtä suurta suhteellinen kasvu oli Riihimäellä, missä nuorisotyön kustannukset kasvoivat muutamassa vuodessa vajaasta kahdesta miljoonasta reiluun viiteen miljoonaan markkaan. Forssassa käytettiin nuorisotyöhön suurinpiirtein samanverran rahaa kuin Riihimäellä. Tarkastellulla aikavälillä Janakkalassa, Hattulassa ja Lopella päästiin miljoonan markan nuorisotyömenoihin ainakin yhtenä vuonna. Kuvio 5: Nuorisotyön menot kolmessa Kanta-Hämeen maakunnan kunnassa ja koko maakunnassa vuosina 1993 1998 (markkaa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). 70
Taulukko 31: Nuorisotyön menot Kanta-Hämeen maakunnan kunnissa seutukunnittain vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). Kanta-Hämeen alueella muista erottuu Kalvolan kunta sekä suhteessa kunnan kokonaismenoihin että kunnan nuorten määrään. Kalvolassa nuorisotyön kustannukset olivat keskimäärin yhden prosentin luokkaa kunnan kaikista menoista. Tarkastelujaksolla nuorisotyön menot olivat Kalvolassa keskimäärin lähes 600 markkaa nuorta kohti kivuten 900 markkaan vuonna 1998. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla myös Forssa ja Hämeenlinna käyttivät nuorisotyöhön yli prosentin kunnan menoista. Pienimmillään nuorisotyön osuus budjetista oli Humppilassa, Hausjärvellä, Janakkalassa, Ypäjällä ja Tammelassa; kaikki jäävät keskimäärin alle 0,4 prosentin. Niissä nuorta kohti lasketut menot jäävät niin ikään vähäisimmiksi, keskimäärin alle 200 markan. Kanta-Hämeen maakunnan suurimmat kaupungit Hämeenlinna, Forssa ja Riihimäki erottuvat edukseen myös siinä, että kaikissa niissä alle 29-vuotiasta nuorta kohti laskettu markkamäärä kasvoi 1990-luvulla selvästi, 200 300 markan tietämiltä 500 600 markkaan ja vähän ylikin. Seutukunnittaisessa tarkastelussa Kanta- Hämeen maakunnan alueella selvää kasvua on kaikissa seutukunnissa. Hämeenlinnan ja Riihimäen seutukunnissa nuorisotyöhön alle 29-vuotiasta kohti käytetty markkamäärä kaksinkertaistui ja Forssan seutukunnassakin kasvu on melkein yhtä suurta. Päijät-Häme Päijät-Hämeen maakunnan keskuksessa Lahdessa nuorisotyöhön käytettiin keskimäärin 13 miljoonaa markkaa 1990-luvulla. Summa on ollut tarkastelujaksolla selvästi kasvamaan päin, kuten koko Päijät-Häneen maakunnassa. Heinolan ja Hollolan nuorisotyön menot olivat keskimäärin kahden miljoonan markan luokkaa. Myös Orimattila ja Nastola erottuvat omana ryhmänään: ne käyttivät nuorisotyöhön keskimäärin vajaat puolitoista miljoonaa markkaa vuodessa. Suurimpana nuorisotyön menojen lisääjänä taas erottuu Padasjoki, jossa käytetty rahamäärä moninkertaistui muutamassa vuodessa. Nopean ja suuren kasvun vuoksi Padasjoki on maa- Kuvio 6: Nuorisotyön menot kolmessa Päijät-Hämeen maakunnan kunnassa ja koko maakunnassa vuosina 1993 1998 (markkaa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). 71
Taulukko 32: Nuorisotyön menot Päijät-Hämeen maakunnan kunnissa seutukunnittain vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). Lahden seutukunta: Artjärvi, Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Nastola, Orimattila, Padasjoki. Itä-Hämeen seutukunta: Hartola, Heinola, Sysmä. kunnassa selvä ykkönen nuorisotyön sekä menojen suhteellisella osuudella että markkamääräisesti alle 29-vuotiasta nuorta kohti mitattuna. Padasjoki käytti 1990-luvulla noin yhden prosentin budjetistaan nuorisotyöhön. Seuraavana ovat Lahti ja Orimattila 0,6 prosentillaan. Toisessä ääripäässä Hämeenkoski ja Hartola käyttivät nuorisotyöhön 0,2 prosenttia. Lahdessa nuorisotyöhön käytettiin keskimäärin 400 markkaa nuorta kohti, kun taas Padasjoella nuorta kohti laskettu summa kohosi muutaman kerran yli tuhannen markan. Päijät-Hämeen maakunnan kunnissa nuorta kohti lasketut menot olivat 1990-luvulla tyypillisesti noin 200 300 markkaa. Alle sadan markan tasolle jäi ainokaisena kuntana Hämeenkoski. Yhdeksän kuntaa kattavan Lahden seutukunnan alueella nuorisotyöhön käytettiin noin 250 markkaa kutakin alle 29-vuotiasta asukasta kohti vuosina 1993 ja 1994. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla summa nousi 400 markan tienoille. Itä-Hämeen seutukunnan alueella oli vastaavana aikana lisäystä noin sata markkaa nuorta kohti. Kymenlaakso Kymenlaakson maakunnan kunnissa alle 29- vuotiasta kuntalaista kohti lasketut nuorisotyön menot kasvoivat parista sadasta markasta noin 400 markkaan vuosien 1993 ja 1998 välisenä aikana. Kasvu konkretisoituu muun muassa siten, että esimerkiksi Kotkassa ja Anjalankoskella nuorisotyön menot yli kaksinkertaistuivat Kotkassa vajaasta kolmesta miljoonasta vajaaseen kahdeksaan miljoonaan ja Anjalankoskella reilusta miljoonasta vajaaseen kolmeen miljoonaan aikajaksolla 1993 1997. Vielä vuosina 1993 ja 1994 Kouvolassa nuorisotyön menot olivat suuremmat kuin Kotkassa, mutta vuosikymmenen puolinvälin jälkeen näiden keskinäinen suhde kääntyi toisinpäin. Kymenlaaksossa kunnan kokonaismenoista nuorisotyöhön käyttivät eniten Miehikkälä ja Elimäki, jotka molemmat ylsivät keskimäärin yhden prosentin tuntumaan. Kouvola käytti kunnan kokonaismenoista nuorisotyöhön noin 0,5 prosenttia, Kotka ja Hamina noin 0,3 prosenttia. Miehikkälä erottuu muista Kymenlaakson kunnista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti las- Kuvio 7: Nuorisotyön menot kolmessa Kymenlaakson maakunnan kunnassa ja koko maakunnassa vuosina 1993 1998 (markkaa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). 72
Taulukko 33: Nuorisotyön menot Kymenlaakson maakunnan kunnissa seutukunnittain vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). Kouvolan seutukunta: Elimäki, Iitti, Jaala, Kouvola, Kuusankoski, Anjalankoski, Valkeala. Kotkan-Haminan seutukunta: Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää, Vehkalahti, Virolahti. ketuilla menoillaan, jotka nousivat tuhannen markan tietämille vuosina 1995 ja 1996. Seuraavina tulevat Elimäki, Virolahti, Pyhtää ja Anjalankoski. Miehikkälässä keskimääräiset menot nuorta kohti olivat 660 markkaa, kun taas Kouvolassa 330 ja Kotkassa 270 markkaa. Tosin Kotkassa nuorisotyöhön käytettiin rahaa tarkastelujakson loppuvuosina aiempaa selvästi enemmän. Seitsemästä kunnasta koostuva Kouvolan seutukunta satsasi nuorisotyöhön vielä 1990-luvun alkupuolella toista kymenlaaksolaista seutukuntaa (Kotka-Hamina) enemmän. Vuosikymmenen loppua kohti Kotkan-Haminan seutukunta näyttää kuitenkin yltävän lähes samoihin lukemiin kuin Kouvolan seutukunta. Etelä-Karjala Etelä-Karjalan maakunnassa miljoonaluokkaan kuuluvat Lappeenranta (6 miljoonaa markkaa), Joutseno (3 miljoonaa) ja Imatra (2 miljoonaa). Lappeenrannassa nuorisotyön menot supistuivat selvästi tarkastelujakson loppupuolella reilusta seitsemästä miljoonasta alle viiteen miljoonaan. Vastaavanlainen supistus näkyy myös Luumäen nuorisotyön menoissa (900 000 markasta alle 600 000 markkaan). Suhteessa kunnan kokonaisbudjettiin Joutsenossa nuorisotyö on saanut muita kuntia selvästi suuremman osuuden: keskimäärin 1,5 prosenttia, mikä on kaksinkertainen osuus seuravina tulevien Lemin ja Luumäen 0,7 prosenttiin verrattuna. Suhteessa Lappeenrantaan (0,5 prosenttia) Joutsenossa nuorisotyön saama osuus on kolminkertainen ja suhteessa Imatraan (0,3 prosenttia) noin viisinkertainen. Alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti lasketut nuorisotyön menot vaihtelevat Etelä-Karjalassa Savitaipaleen 90 markasta Joutsenon 770 markkaan. Toisena on Luumäki, jossa käytettiin keskimäärin noin 450 markkaa nuorta kohti. Kolmensadan markan tasolle yltävät Lemi ja Ylämaa sekä Lappeenranta, jossa summa kylläkin jäi parinsadan markan tunutumaan tarkastelujakson viimeisinä vuosina. Etelä-Karjalan alueella Lappeenrannan seutukunta erottuu maakunnan kolmesta muusta seutukunnasta verraten selvästi. Lappeenrannan seutukunnan alueella on vuosittain käytetty nuorisotyöhön säännöllisesti yli puoli prosent- Kuvio 8: Nuorisotyön menot kolmessa Etelä-Karjalan maakunnan kunnassa ja koko maakunnassa vuosina 1993 1998 (markkaa jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). 73
Taulukko 34: Nuorisotyön menot Etelä-Karjalan maakunnan kunnissa seutukunnittain vuosina 1993 1998 (osuutena kuntien kaikista menoista ja markkoina jokaista alle 29-vuotiasta kuntalaista kohti). Lappeenrannan seutukunta: Joutseno, Lappeenranta. Länsi-Saimaan seutukunta: Lemi, Luumäki, Savitaipale, Suomenniemi, Taipalsaari, Ylämaa. Imatran seutukunta: Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti. Kärkikuntien seutukunta: Parikkala, Saari, Uukuniemi. tia kuntien kokonaismenoista. Muut jäävät selvästi tämän alle; esimerkiksi Imatran seutukunnan kunnissa nuorisotyön osuus kuntien menoista on noin 0,3 prosenttia eli noin 200 markkaa alueen nuorta kohti. KUVA: Lehtikuva 74