Ohjaus- ja kehittämisyksikkö Dnro 35/34/11 Mika Illman

Samankaltaiset tiedostot
Asiayhteydessä toisiinsa olevien rikosasioiden kirjaaminen

Päätös. Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun muuttamisesta

Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä häneltä pyydetyn vastineen.

Uhrin tarpeisiin vastaaminen rikosprosessissa. Katsaus uhridirektiivin velvoitteisiin, keskeisiin säädöksiin ja hyviin käytäntöihin.

Poliisin menettely esitutkinnassa

Ohje syyttäjän varallaolosta poliisi rikosten tutkinnanjohtajana sekä pakkokeino- ja haastamisasioissa

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

ILMOITUSKYNNYS, SYYTEKYNNYS, TUOMITSEMISKYNNYS

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Aloite. 2 EIT:n viimeaikainen oikeuskäytäntö avustajan käyttöä koskevissa kysymyksissä

FINLEX - Ajantasainen lainsäädäntö: /295

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

EDUNVALVOJAN MÄÄRÄÄMINEN LAPSELLE ESITUTKINTAA VARTEN. Kantelun johdosta hankittiin Siun Soten ja Itä-Suomen poliisin selvitys.

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ESITUTKINTALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 99/2016 vp)

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta /2012 Laki

Palontutkinnan opintopäivät Sisä-Suomen syyttäjänvirasto Marika Visakorpi kihlakunnansyyttäjä

Erityismenettelyt liittyen anonyymiin todisteluun

Kantelija on antanut hankitun selvityksen johdosta vastineensa.

U 88/2013 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Lausunto Oikeusturvaa vaarantamatta olisi ollut mahdollista tehdä myös laajempia ja pidemmälle meneviä muutoksia prosessisäännöksiin:

U 28/2010 vp. Oikeusministeri Tuija Brax

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015

SUHTEELLISUUSPERIAATE. Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto

LAPSET, NUORET JA PERHEET, LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISY MIKKELI

Oikeuksia koskeva ilmoitus

oikeudenkäynnissä Todistelu, todistaminen ja asiantuntija

U 1/2014 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

EI OIKEUTTA MAASSA SAA, ELLEI SITÄ ITSE HANKI

syyttäjille Dnro 38/31/ YSL 3 2 mom. VKS:1998: toistaiseksi Asianomistajan syyteoikeus virallisen syyttäjän kannalta

Ohje syyteneuvottelua koskevan. lainsäädännön soveltamisesta

2 SOTILASOIKEUDENKÄYNTIASIOIDEN SYYTTÄJÄT JA TUOMIOISTUIMET

Käräjäoikeuksien rikosasioiden ratkaisut 2008

VAASAN HOVIOIKEUS PL VAASA Oikeusministeriö

Hallituksen esitys laiksi esitutkintalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2018 vp)

Suhtaudun vieläkin hieman varauksellisesti kokoonpanojen keventämiseen käräjäoikeudessa, vaikka sillä saadaan kiistatta rahallisia säästöjä.

LA 7/1996 vp. Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Lakialoite 7

K O R K E I N O I K E U S PÄÄTÖS SUULLISESTA Diaarinro 1(9) KÄSITTELYSTÄ R2011/704

Poliisihallitus on antanut lausunnon ja X:n poliisilaitos selvityksen.

Lausunto Pyydettynä lausuntona Suomen syyttäjäyhdistys ry (jäljempänä yhdistys) esittää seuraavaa:

Rikosasian vanhentuminen esitutkinnassa

Poliisihallitus Ohje ID (8) /2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä

JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA

Esitutkintalaki /449

Asianomistajat TMI SEADONIS SUOMENOJAN VENESATAMA/ CARBONE MASSIMILIANO ROSARIO KÄHKÖNEN JANNE-OSKARI

U 32/2011 vp. oikeudesta avustajaan rikosoikeudellisissa menettelyissä ja pidätetyn oikeudesta yhteydenpitoon sekä ehdotuksesta laadittu muistio.

Ilmoitus oikeuksista

Ohje ID (8)

Tuomionjälkeisen sovittelun tarpeet ja hyödyt syyttäjän näkökulmasta

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

Raiskauksen uhrin oikeudellinen neuvominen mitä ammattilaisen tulee tietää? Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystys

Kahden tai useamman syyttäjän määrääminen samaan asiaan

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä

VAATIVIEN RIKOSASIOIDEN KÄSITTELYN VIIPYMINEN

Menettely sotilasoikeudenkäyntiasioissa

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Turku Anna-Mari Salmivalli OTK, LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ayl, Turun lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikkö

Riidanratkaisu. Käsikirja yritykselle. Klaus Nyblin

Lausunto ID (5) Jenni Juslén POL

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Lastensuojelun edunvalvontatyö ja toimivaltuudet

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2012 vp

Poliisin menettely esitutkinnassa

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

Ihmisoikeusliitto ry Dnro 18/2015. Anna-Maija Sorjanen (11)

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

~no a r

Kantelija on antanut hankitusta selvityksestä vastineensa.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka (myöh. SKAL) esittää pyydettynä lausuntona maanteiden tavaraliikenteen ja logistiikan kannalta seuraavaa:

IPR asioiden keskittäminen Markkinaoikeuteen. Kolster-info Jyrki Nikula Head of IP Legal & Trademarks

Syyttäjälle ilmoitettavat rikosasiat, ilmoitusmenettely ja syyttäjän toimenpiteet

TODISTEIDEN HYÖDYNNETTÄVYYDEN HUOMIOIMINEN POLIISIN TYÖSSÄ. Heli Yrjänäinen

Itsekriminointisuojan malleista insolvenssioikeudessa

KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOM AINEN JA YMPÄRISTÖRIKOKSET

- seminaari LS LH virastotalo. Poliisin rooli ja hoitoon ohjaus. Rikoskomisario Ari-Pekka Lehtinen Turun kihlakunnan poliisilaitos

LAPSEN PAHOINPITELYN JA SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYn SELVITTELY Lastensuojelu

Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa

TUNNUSTUKSEN MERKITYS RIKOSPROSESSISSA. Peppi Paakkonen

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen Sampola

Näytön arviointi. Ympäristörikostutkinnan seminaari Laamanni Anders Cederberg

Oikeusprosessien keventäminen

Syyteharkinta-asioiden kiireellisyydestä ja etusijajärjestyksestä

Brysselin ja Luganon yleissopimusten tarkistamista käsittelevä työryhmä. Brysselin ja Luganon yleissopimusten tarkistaminen

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

7.5 Juridisia termejä

TYÖNTEKIJÖIDEN SÄHKÖPOSTIEN TUNNISTAMISTIETOJEN KÄSITTELYOIKEUS, KUN EPÄILLÄÄN YRITYSSALAISUUKSIEN VUOTAMISTA

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Puhujina: Asiamies, VT Keijo Kaivanto, AKHA TALOYHTIÖ 2013

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Sisällys. Lyhenteitä VELVOLLISUUS TAI OIKEUS KIELTÄYTYÄ TODISTAMASTA 91

KESKI-SUOMEN SYVTTÄJÄNVIRASTO PÄÄTÖS 10/1208 syyttämättä jättämisestä Asianro PL 8

Muistio syyteneuvottelua koskevan. lainsäädännön soveltamisesta

Transkriptio:

1 (5) Epäillyn oikeus avustajaan esitutkinnassa ja itsekriminointisuoja / KKO:2012:45 / syyttäjän toimenpiteet 1 Johdanto Tässä muistiossa esitetään eräitä toimenpiteitä, joihin syyttäjien tulee tapauskohtaisen harkintansa mukaan ryhtyä sen varmistamiseksi, että epäillyn oikeus avustajaan ja itsekriminointisuojaan toteutuvat Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO:2012:45 edellyttämässä laajuudessa. Mainittujen oikeuksien toteutuminen on edellytys epäillyn esitutkintakertomuksen hyödyntämiselle rikosasian oikeudenkäynnissä näyttönä hänen syyllisyydestään. Toimenpideluettelossa on huomioitu se palaute, joka hankittiin aihetta käsittelevän 14.5.2012 päivätyn muistion (Dnro 35/34/11) perusteella. Toimenpideluetteloa tarkistetaan, mikäli vastainen tuomioistuinkäytäntö tai muu syy antaa siihen aihetta. 2 Toimenpiteet esitutkinnassa vireillä olevissa asioissa 2.1 Tietojen ilmoittamisesta yleensä Poliisihallitus antaa ratkaisun KKO:2012:45 kannalta tarvittavat ohjeet poliisin toimittamaa esitutkintaa varten. Poliisihallitus on kuullut Valtakunnansyyttäjänvirastoa tässä yhteydessä. Esitutkinnassa vireillä olevien asioiden osalta syyttäjien vaikuttamismahdollisuus liittyy esitutkintayhteistyöhön. Avustajan läsnäolo kuulustelussa ja epäillyn mahdollisuus neuvotella avustajan kanssa ennen kuulustelua ovat keskeisessä asemassa, kun tuomioistuimessa jälkikäteen arvioidaan esitutkintakertomuksen hyödynnettävyyttä. Epäilty voi kuitenkin niin halutessaan luopua oikeudestaan avustajaan. Esitutkintakertomuksen hyödynnettävyys jää silloin riippumaan oikeudesta luopumisen pätevyydestä. Ollakseen pätevä tulee luopumisen olla yksiselitteinen ja siihen tulee liittyä luopumisen merkitystä vastaavat vähimmäistakeet (ks. KKO:2012:45 kohta 20). Oikeudesta luopumisessa on kysymys rikoksesta epäillyn tekemästä valinnasta. Jotta epäilty voi tehdä asianmukaisen valinnan oikeuden käytön tai siitä luopumisen välillä, on hänen oltava riittävästi selvillä siitä, mitä oikeudesta luopumisesta voi seurata. Pätevän oikeudesta luopumisen edellytyksenä on se, että epäilty on riittävästi voinut arvioida oikeudestaan luopumisen oikeudelliset vaikutukset. Oikeudesta luopumisen merkitystä vastaavat vähimmäistakeet liittyvät keskeisesti tähän kysymykseen.

2 (5) 2.1.1 Oikeudesta avustajaan ilmoittamisesta 2.1.2 Itsekriminointisuojasta ilmoittaminen Tämä korostaa voimakkaasti sen tärkeyttä, että epäillylle annetaan riittävät tiedot hänen oikeuksistaan ja häneen kohdistuneen rikosepäilyn sisällöstä ennen kuulustelun alkua. Epäillyllä tulee olla mahdollisuus todella ymmärtää oikeutensa ja häneen kohdistetun rikosepäilyn sisältö, mikä voi edellyttää tämän erityistä varmistamista muun muassa nuorten ja esimerkiksi sairauden tai vastaavan syyn vuoksi heikossa asemassa olevien henkilöiden osalta. Ratkaisu KKO:2012:45 koskee kaikkia tilanteita, joissa henkilöä kuulustellaan rikoksesta epäillyn asemassa esitutkinnassa. Ratkaisu ei sellaisenaan kuitenkaan horjuta esitutkintakertomuksen käyttöä todisteena oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5a luvun tarkoittamassa kirjallisessa oikeudenkäyntimenettelyssä. Tämä johtuu siitä, että kirjallisessa menettelyssä vastaaja tunnustaa syyttäjän syytteessä kuvatun teon sekä käräjäoikeudelle antamallaan nimenomaisella ilmoituksella luopuu oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuu asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä syyttäjän vetoaman aineiston perusteella. Epäillylle ilmoitetaan oikeudesta käyttää avustajaa esitutkinnassa ja siitä, milloin hänelle voidaan määrätä puolustaja. Epäillylle annetaan mahdollisuus olla yhteydessä avustajaan jo ennen kuulustelun alkua (mahdollistetaan luottamuksellinen keskustelu avustajan kanssa vähintään puhelimitse). Jos epäilty ilmoittaa haluavansa avustajan, kuulustelua ei aloiteta. Jos epäilty kesken kuulustelun ilmoittaa haluavansa avustajan paikalle, kuulustelu keskeytetään ja jatketaan kun avustaja on paikalla. Tiedossa olevalle avustajalle tulee ilmoittaa, milloin aikomuksena on suorittaa päämiehen kuulustelu. Ilmoituksella edistetään avustajan mahdollisuutta saapua paikalle ja annetaan hänelle tilaisuus harkita sen tarpeellisuutta. Epäillyltä on erikseen tiedusteltava, onko hän ymmärtänyt oikeutensa. Epäillylle ilmoitetaan ennen kuulustelujen alkamista oikeudesta olla vaiti ja myötävaikuttamatta mahdollisen oman syyllisyytensä selvittämiseen (itsekriminointisuoja; vrt. uusi esitutkintalaki 805/2011 7 luku 10 1 mom.).

3 (5) 2.1.3 Rikosepäilyn sisällöstä ilmoittaminen 2.2 Kirjaaminen ja muu dokumentointi Epäillylle ilmoitetaan samassa yhteydessä myös, että mikäli hän kuitenkin haluaa antaa tietoja, voidaan näitä tietoja tarvittaessa käyttää todisteena hänen syyllisyydestään oikeudenkäynnissä. Epäillyltä on erikseen tiedusteltava, onko hän ymmärtänyt oikeutensa. Rikoksesta epäillylle on ennen kuulustelua yksilöitävä teko, josta häntä epäillään. Teko on yksilöitävä niin seikkaperäisesti, että epäilty kykenee valmistelemaan puolustustaan. Riittävä yksilöiminen edellyttää yleensä tekoajan ja -paikan ilmoittamista ja tilanteesta riippuen mahdollisen rikosuhrin tai esimerkiksi epäiltyyn rikokseen liittyvän oikeustoimen tai toimenpiteen ilmoittamista. Riittävää ei ole yksinomaan tutkittavan rikoksen rikosnimikkeen ilmoittaminen. Myös epäillyn avustajalle on annettava vastaava tieto rikosepäilyn sisällöstä. Rikosepäilyn sisällöstä ilmoittaminen epäillylle ei toisaalta merkitse velvoitetta kaiken esitutkinnassa siihen asti saadun selvityksen paljastamiseen, koska asianosaisjulkisuus esitutkinnassa on rajoitettavissa ennen tutkinnan valmistumista (JulkL 621/1999 11 :n 1 mom. 3 -kohta). Epäillyltä on erikseen tiedusteltava, onko hän ymmärtänyt, mistä asiassa on kysymys. Jos epäilty haluaa antaa kertomuksen ilman avustajan läsnäoloa, tulisi kertomus mahdollisuuksien mukaan tallentaa videolle tai äänitallenteelle (myös tietojen ilmoittaminen ja oikeudesta avustajaan luopuminen, ks. jäljempänä). Tämä koskee varsinkin asioita, joissa rikoksen seuraamuksena todennäköisesti on vankeutta tai jotka sisältävät vaikeita oikeus- ja/tai näyttökysymyksiä. Jos epäilty on jo antanut esitutkintakertomuksen olosuhteissa, jotka eivät täytä ennakkopäätöksessä asetettuja vaatimuksia, voidaan uudessa nämä vaatimukset täyttävässä kuulustelussa epäillyn aikaisemmin antamia tietoja käsitellä ja tiedustella häneltä, pysyykö hän aikaisemmin esittämässään. Siihen kysymykseen, voidaanko näin menetellen korjata aikaisempiin kuulusteluihin liittyneitä puutteita, on saadussa palautteessa suhtauduttu ristiriitaisesti. Epävarmaa on korjaantuuko mah-

4 (5) 2.3 Erityisesti alustavasta puhuttelusta dollinen puute yksistään sillä, että kuultavalta kysytään, haluaako hän muuttaa tai uudistaa aikaisempia kuulusteluita, johon hän vastaa, ettei halua. Mahdollisen puutteen korjaantuminen saattaa edellyttää, että annettu tunnustus tai muu merkityksellinen tieto nimenomaisesti toistetaan ja käsitellään uudessa kuulustelussa. Esitutkintalain 39 :n mukaan kuulustelupöytäkirja on laadittava kuulusteltavan kielellä. Lain esitöiden (HE 92/2002 vp) mukaan tällä tarkoitetaan kuulusteltavan kuulustelussa käyttämää kieltä. Epäillyn rikoksen selvittämiseksi toimitettavassa alustavassa puhuttelussa kuultavan asema voi olla hyvinkin epäselvä. Jos kuultava myöhemmin todetaan rikoksesta epäillyksi, määräytyy hänen alustavassa puhuttelussa antamiensa tietojen hyödynnettävyys todisteena oikeudenkäynnissä lähtökohtaisesti samojen edellytysten perusteella kuin varsinaisessa epäillyn esitutkintakuulustelussa annettujen annettujen tietojen hyödynnettävyys. Ainakin sellaiselle alustavassa puhuttelussa kuultavalle henkilölle, joka käytössä olevien tietojen perusteella voi olla rikoksen tekijä, tulisi ilmoittaa oikeudesta avustajaan ja itsekriminointisuojan keskeisestä sisällöstä. Muutoin vaarana on, ettei alustavassa kuulustelussa esitettyjä tietoja voida käyttää todisteena rikosoikeudenkäynnissä (estettä tällaisten tietojen käyttämiseen tutkinnan suuntaamiseen ei ole, koska kysymys ei ole silloin syyksi lukevan rikostuomion perustamisesta sanottujen tietojen varaan). Rikoksen tapahtumapaikalla tai muuten äkillisesti järjestettävään alustavaan puhutteluun on avustajan läsnäolon järjestäminen usein käytännössä mahdotonta. Tämä korostaa sen tärkeyttä, että alustavassa puhuttelussa kuultavalle annetaan riittävä tieto itsekriminointisuojan sisällöstä. Alustava puhuttelu on mahdollisuuksien mukaan dokumentoitava. 2.4 Tulkkauksesta Esitutkintalain 37 :n mukaan esitutkintaviranomaisen on huolehdittava tulkkauksesta tai valtion kustannuksella on hankittava tulkki silloin, kun viranomaisen ei kielilain (423/2003) mukaan ole käytettävä epäillyn kieltä. Tulkkauksen tarpeen kannalta ratkaiseva merkitys on epäillyn tosiasiallisella kielitaidolla ja edellytyksillä ymmärtää, mistä asiassa on kysymys, sekä tuoda esiin oma käsityksensä tapahtumista. Se, että epäilylle on annettu sisällöltään asianmukainen ilmoitus hänen oikeuksistaan

5 (5) tai rikosepäilyn sisällöstä, on vailla käytännön merkitystä, ellei kuultava ole kieliongelmien vuoksi ymmärtänyt samaansa tietoa. Jos päädytään kuulemaan ulkomaista kuultavaa ilman tulkkia sillä perusteella, että kuultava osaa ja ymmärtää riittävästi esimerkiksi englantia, on perusteltua tallentaa kuulustelukertomus ääni- tai kuvatallenteelle. 3 Toimenpiteistä syyteharkinnassa olevissa asioissa Syyteharkintaan saapuneiden asioiden osalta on normaalin näytönharkinnan puitteissa erityisesti kiinnittää huomiota siihen, mikä merkitys epäillyn tunnustuksella tai hänen muuten antamillaan tiedoilla on suhteessa kokonaisnäyttöön. Jos syytekynnyksen (todennäköiset syyt, langettavan tuomion todennäköisyys) arvioidaan ylittyvän jo muun näytön perusteella, uusi tilanne ei vaadi erityisiä toimenpiteitä Asiassa, jossa rikoksen seuraamuksena todennäköisesti on vankeutta tai joka sisältää vaikeita oikeus- ja/tai näyttökysymyksiä, on harkittava lisätutkinnan pyytämistä, mikäli olennainen osa näytöstä nojaa todennäköisesti hyödyntämiskiellon piirissä olevaan epäillyn esitutkintakertomukseen. Tällöin esitutkintaviranomaiselta tulee pyytää joko muun korvaavan näytön hankkimista tai edellä selostetun koostekuulustelun toimittamista (ks. kohta 2.2). 4 Toimenpiteistä tuomioistuimessa vireillä olevissa asioissa Tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, jossa rikoksen seuraamuksena todennäköisesti on vankeutta tai joka sisältää vaikeita oikeusja/tai näyttökysymyksiä, on harkittava pääkäsittelyn siirtämistä koskevan pyynnön esittämistä, mikäli olennainen osa näytöstä nojaa todennäköisesti hyödyntämiskiellon piirissä olevaan epäillyn esitutkintakertomukseen. Lisätutkintana pyydetään edellä 3 kohdassa esitetyin tavoin muun korvaavan näytön hankkimista tai edellä selostetun koostekuulustelun toimittamista (ks. kohta 2.2). Se, kiistääkö vai myöntääkö vastaaja syytteen, ilmenee usein käräjäoikeuden vastaajalta pyytämästä kirjallisesta vastauksesta. Jos käräjäoikeus pyytää tällaisen vastauksen, syyttäjä voi arvioida lisäselvityksen hankkimista ja pääkäsittelyn siirtämistä sen perusteella.