Erkki Liikanen euron herttua
Hannu Leinonen ERKKI LIIKANEN - EU RON HERTTUA werner söderström osakeyhtiö helsinki
Hannu Leinonen ja WSOY 2015 978-951-0-40715-8 Painettu EU:ssa
Sisällys Esikuva Villa Lantessa 7 Ensimmäinen luku Touhukas teini ja suuri suu 10 Toinen luku Lähettiläs jo luontojaan 123 Kolmas luku Herttua ottaa paikkansa 187 Lopuksi 234 Kirjaa varten haastatellut 235 Erkki Liikanen lyhyesti 236 Suomen hallitukset Liikasen elinaikana 238 Painetut lähteet 240 Henkilöhakemisto 244
Esikuva Villa Lantessa Roomassa sijaitsevan Suomen kulttuuri-instituutin Villa Lanten puistossa on marmorinen rintakuva, jonka alla lukee Herman Liikanen, Garibaldino finlandese. Tämä useamman kerran rikki mennyt veistos kertoo tarinaa Ristiinassa Ponnan torpassa syntyneestä miehestä, joka lähti 1860-luvun alussa vapaaehtoisena Giuseppe Garibaldin joukkoihin Italiaan sotimaan maan yhtenäisyyden puolesta Itävallan keisarikunnan joukkoja vastaan. Italiassa Herman päätyi ensin niin sanottuun unkarilaislegioonaan, jonka tarkoituksena oli hyökätä Unkariin ja vapauttaa maa Itävallan hallinnasta. Sotaretki kuitenkin epäonnistui ja tappion kärsinyt legioona hajotettiin. Herman palasi Suomenlinnan linnoitukseen. Kasarmielämä oli kovin yksitoikkoista ja Hermanin taistelijan sielu vei hänet uudestaan ulkomaille. Tällä kertaa kymmenen muun kanssa Alsin saarelle Preussia vastaan taisteleviin Tanskan joukkoihin. Siellä Herman haavoittui oikeaan jalkaansa ja joutui taas palaamaan kotimaahan. Ennen haavoittumistaan hänet oli ylennetty luutnantiksi ja Danneborgin ritarikunnan jäseneksi. Tanskan valtio maksoi hänelle eläkettä kuolemaan asti. Herman palasi viisivuotisilta taisteluretkiltään Suomeen 1865 ja sai silloisessa lehdistössä paljon julkisuutta. Legenda 7
Garibaldin joukkojen suomalaisvahvistuksesta eli pitkään. Vielä toisen maailmansodan jälkeen 1945 Otava julkaisi pojille tarkoitetussa seikkailukirjasarjassa Hermanin vaiheisiin perustuneen kirjan Suomalainen vapaustaistelija. Tanskasta palattuaan Herman Liikanen pääsi töihin Suomen Hypoteekkiyhdistykseen, jonka toimitusjohtajan J. V. Snellmanin hyvä ystävä hän oli. Liikasen ystäväpiiriin kuului muitakin kansallisia herättäjiä, sillä Liikanen vaikutti myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Helsingin Suomalaisella Klubilla. Eipä ihme, että Hypoteekkiyhdistys on pitänyt hyvää huolta sankarinsa patsaasta Villa Lantessa. Patsas on kokenut joskus koviakin, ja se on jouduttu teettämään ainakin kerran kokonaan uudelleen. Alkuperäisen rintakuvan veisti firenzeläinen kuvanveistäjä Bino Bini 1961 italialaisten kustannuksella. Vapaustaistelija Herman Liikanen kuului Ristiinan Liikasten sukuhaaraan, jonka kantaisä 1600-luvulta on talollinen, kestikievarin pitäjä Antti Liikanen. Tämän kirjan päähenkilö Erkki Liikanen ei ole Ristiinan Liikasia, vaan hänen esi-isänsä ovat Kangasniemeltä. Sukuhaaran kantaisä on niin ikään 1600-luvulla syntynyt Pekka Liikanen. Kangasniemen Liikasia on nyt tuplasti Ristiinan Liikasten määrä eli noin 4 000. Erkki Liikanen on mielellään esitellyt Herman Liikasen esi-isänään, ja sehän sopii. Molemmat kun ovat pitäneet samanlaisista asioista. Vaikkapa hyvistä sikareista. Ja ollaan lähtöisin Savon sydämestä, vaatimattomista oloista, mutta valloitettu maailmaa. Italialaisilta kuvapatsaan ansainnut Herman Liikanen on Erkille sentään selvemmin sukua kuin italialaiset kuninkaalliset tuhannen vuoden takaa vaikkapa Paavo Lippo- 8
selle. Tanskan kuningas löi Hermanin jopa ritariksi. Ei edes Björn Wahlroos ole suomalaista aatelia, vaikka onkin hankkinut kartanon Suomesta. Erkki Liikanen on ritari Hermanin heimoa ja sukua. Voe tokkiisa. 9
Ensimmäinen luku Touhukas teini ja suuri suu Erkki Antero Liikanen syntyi Mikkelin vanhassa kaupunginsairaalassa syyskuun 19. päivänä 1950. Potra poika, 51 senttiä, reilut neljä kiloa. Yhteensä lapsia oli kuusi, kolme poikaa ja kolme tyttöä. Kotioloissa ei ollut hurraamista. Isä oli 11-lapsisen perheen nuorin ja ainoa, joka siirtyi asumaan kaupunkiin Mikkeliin. Hän oli saanut lähteä tyhjin käsin kotoaan ja kuului aikansa maalta muuttaneeseen köyhälistöön, jonka toimeentulo oli tiukassa. Isällä oli monta työtä päällekkäin: hän oli lääninhallituksen vahtimestari, kuori propseja puutavaraliikkeessä ja huolehti talonmiehenä Brahenkadun talosta, jossa perheellä oli asuntona 30 neliön yksiö. Myöhemmin Eino Liikasesta tuli raastuvanoikeuden haastemies, jossa tehtävässä hän jatkoi eläkkeelle siirtymiseensä asti. Äiti Eila kuvasi Erkki-poikaansa ihastuttavan omapäiseksi ja määrätietoiseksi. Erkki ei suostunut imemään huvituttia, itsepäinen kun oli. Konttaustyylikin oli omintakeinen, sillä Erkki eteni istuallaan. Kykyä yleisön lumoamiseen löytyi jo varhain. 1980-luvun alussa Suomen Kuvalehdessä haastateltu Eila Liikanen kertoi, että Erkki-poika alkoi jo kolmivuotiaana 10
haalia ympärilleen kuulijakuntaa ja piti pihalla pitkiä saarnoja. Poika oli hyvin uskonnollinen ja opetteli lukemaan Raamattua neli viisivuotiaana. Kun Erkki oli nelivuotias, isä sai talonmiehen paikan Pitkäjärven seurakuntakodista. Perhe piti siellä kioskia, jossa Erkki autteli muisteluiden mukaan innokkaasti. Niin innokkaasti, että toiset lapset harmistuivat. Itsensä esiin tuominen saattoi edistää kioskin myyntiä, mutta aiheutti myös ihmettelyä. Kuinkas kehtaa. Tämä piirre säilyi pojan kasvaessa, eikä Erkki ole sittemminkään jännittänyt missään seurassa. Hän on reipas ja sanavalmis. Sutki mies, sanoisi savolainen. Eila-äiti toki huomasi, että pojalla oli käytössä myös muita, yksinkertaisempia keinoja: kun lapset keräsivät rahaa myymällä marjoja torilla, Erkki keksi myydä kymmenen markkaa halvemmalla kuin muut. Erkin koulunkäynti alkoi Urpulan kansakoulussa 1957 ja jatkui parin vuoden jälkeen Lähemäen koulussa. Koulun opettajat muistelivat Erkin olleen myönteinen ja eteenpäin pyrkivä poika, jonka kanssa ei ollut kurinpito-ongelmia. Päinvastoin, Erkki osoitti jo tuolloin tukihenkilön taitoja ja määrätietoisuutta. Tähtäimessä oli tietysti oppikoulu. Sinne tie myös vei. Liikanen oli oman luokkansa priimus, ja hänet hyväksyttiin Mikkelin lyseoon toiseksi parhaalla pistemäärällä. Suoritukset tulivat puristamatta, eikä koulutöistä kotona juuri puheltu. Ei ollut tarvis, koska poika hoiti asiansa. Lukion rehtori muisti hyvin Erkin erään joulutodistuksen. Matematiikan sijaisopettaja oli antanut pojalle seiskan. Siitä tuohtunut isä oli soittanut kouluun ja valittanut liian huonosta numerosta. Hän oli todennut lisäksi, että pojasta kuullaan vielä. Kevättodistuksessa olikin kymppi. 11
Sen jälkeen Erkin koulunumeroista ei paljon melua pidetty. Vanhemmat olettivat pojan pärjäävän. Pojan poikkeukselliset sosiaaliset kyvyt alkoivat näkyä. Erkin yhteiskunnallinen kiinnostus heräsi, kun hänen isänsä oli kunnallisvaaliehdokkaana vuonna 1964. Varhaisteini Erkki oli nähnyt isänsä kuvan lyhtypylväässä ja käynyt sen jälkeen sosiaalidemokraattisen puolueen piiritoimistossa lainaamassa Väinö Tannerista kertovia kirjoja. Pian innostunut poika liittyi ystävänsä perässä puolueen nuoriin. Se oli helppoa, sillä puolueen toimistoon ei ollut pitkä matka: se sijaitsi koulukadun toisella puolella. Fiksuna pidetyn lukiolaisen mukaantulon puolueen nuorisotoimintaan kerrottiin kohentaneen koko porukan itsetuntoa. Sekin pantiin heti merkille, että Erkki-poika ei jäänyt nuoriso-osaston piiriin vaan eteni suoraan puolueen jäseneksi. Pian Erkki Liikanen valittiin myös Mikkelin kunnallistoimikunnan eli kaupungin puolueosastojen»hallitukseen» nuoriso-osaston mandaatilla kaikkein aikojen nuorimpana jäsenenä vuosiksi 1967 1968. Puolue ei ollut tuohon aikaan ainoa keino vaikuttaa. Lukiolaiset liittyivät innokkaasti koulujensa teinikuntiin ja sitä kautta valtakunnalliseen Teiniliittoon, joka oli perustettu Helsingissä marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän kunniaksi kesällä 1939. 1960-luvulla perustettiin toinen koko maan kattava nuorisojärjestö Sadankomitea edistämään rauhan aatetta nuorten piirissä. Järjestöt imivät toisistaan vaikutteita seuraavina vuosina ja vaikuttivat yhdessä ehkä eniten kuusikymmentälukulaiseen henkiseen ilmastoon, jota leimasi Yhdysvaltojen käymä Vietnamin sota, seksuaalinen vapautuminen ja rockmusiikki. Rauha, rakkaus, solidaarisuus kajahtivat tuon hengen iskusanoina. 12
Kouluolojen kohentaminen ja kouludemokratia nousivat Teiniliiton asialistalle vuoden 1966 liittokokouksessa. Nuoret seurasivat myös tarkasti kansainvälistä politiikkaa, Vietnamin sodan loppunäytöksiä ja viimeisten siirtomaiden itsenäistymiskamppailuja. Itse asiassa Teiniliitto vaikutti 1960-luvun loppupuolella ajatuksiltaan jopa kansainvälisemmältä kuin opiskelijajärjestöt, joita hallitsivat muutamaa vuotta varttuneemmat yliopisto-opiskelijat. Se näkyi Teiniliiton yltiöpäisen kansainvälisenä toimintaohjelmana, joskin suurin osa nuorista liittyi jäseneksi hyvin käytännönläheisestä syystä. He halusivat varmistaa itselleen pääsyn muutaman kerran lukukaudessa järjestettyihin tansseihin eli konviin. Muutamat aktiivisimmat ryhtyivät harrastamaan vähän vakavampaa järjestötoimintaa ja muutamille harvoille Teiniliiton jäsenkortti oli passi paikallisiin ja valtakunnallisiin edustustehtäviin. Erkki oli alusta alkaen yksi näistä harvoista. Mikkelin lyseon teinikunnan jäsenet ovat muistelleet Erkkiä kypsänä kaverina, joka erottui muista. Erkki valittiin teinikunnan hallitukseenkin, koska vanhemmat jäsenet pitivät häntä hänen nuoresta iästään huolimatta hyödyllisenä. Erkin oma henkilökohtainen tavoite taisi heti olla omaa koulua kauempana. Pian Erkki olikin keskeisenä puuhaajana, kun kaikki Mikkelin koululaiset haluttiin yhdistää uudeksi järjestöksi, joka voisi esittää vaatimuksia kaupungille. Työ tuotti tulosta: perustettiin Mikkelin opiskelevien nuorten yhteistyötoimikunta. Erilaisten koulujen oppilaiden liittäminen yhteen järjestöön ei kuitenkaan lopulta ottanut suuremmin tulta. Asiaan kuului, että Erkki osallistui hanakasti vahvistuvan Teiniliiton koulutuksiin. Jo ensimmäisillä kursseilla Erkki osoittautui kelpo agitaattoriksi, joka saattoi tervehtiä tei- 13
nitovereitaan italialaisella vallankumousveisulla Avanti popolo. Ja miksei olisi tervehtinyt, kun laulusta oli kiitettävä numero. Nuoren agitaattorin piirit laajenivat nopeasti. Valtakunnallisilta teinipäiviltä Erkki muistetaan ensi kerran vuonna 1967 Turusta, missä hän teki jo sujuvasti tuttavuutta silloisten johtavien teinipoliitikkojen Erkki Tuomiojan ja Ilkka- Christian Björklundin kanssa. Muidenkin huomio kiinnittyi mikkeliläiseen nuorukaiseen, joka junttasi kiihkeästi kotkalaista Veijo Sahiluomaa Teiniliiton hallitukseen. Itäsuomalainen maalainen siinä myi toista itäsuomalaista maalaista, sillä liitto oli vielä noina vuosina helsinkiläispoikien ja vähän varttuneempien, jo koulunsa päättäneiden nuorten pelikenttää. Junttaaminen eli valitsijoiden painostaminen ja poliittisten kauppojen tekeminen oli politikoinnin opiskelua parhaimmillaan. Se kehitti puhetaitoa ja pelisilmää. Junttatyötä tehtiin, koska maalta tulleet lukiolaiset halusivat vallata paikat, jotka olivat olleet kaupunkiradikaaleina tai poroporvareina pidetyn aiemman teinisukupolven hallussa. Sillä kertaa tulosta ei syntynyt, mutta touhukas Erkki jäi kokeneempien kokousedustajien mieleen, ja itäsuomalaisten junttaorganisaatio saatiin pystyyn. Samalta vuodelta Erkki muistettiin jo SDP:n puoluetoimistossakin. Pitkän uran puolueen eri tehtävissä tehnyt Maunu Ihalainen kertoo muistelmissaan, miten Erkki tuli kaverinsa Jorma Westlundin kanssa puoluetoimistoon vaatimaan kopiokonetta käyttöönsä. Heidän oli saatava opiskelijavaalien lentolehtiset valmiiksi. Toimiston ainoalla kopiokoneella olisi ollut muutakin käyttöä, mutta nuoret miehet ylipuhuivat toimiston väen, koska»sosiaalidemokratia olisi ollut suuressa vaarassa ilman lentolehtisiä». 14
Teinipoliitikon ura eteni ja hänet valittiin seuraavassa, vuoden 1968 liittokokouksessa Mikkelin paikallisosaston puheenjohtajaksi ja sitä kautta Teiniliiton hallitukseen. Koululaisen valinta niin korkeaan postiin oli silloin selvä poikkeus. Erkkiä tuki vaaleissa sama junttaryhmä, joka oli edellisellä kerralla kärsinyt tappion. Ryhmää pidettiin melkoisen vasemmistolaisesti värittyneenä. Puhuttiin ainakin nuorten vallasta, jollei ihan vallankumouksesta. Värillä alkoi jo olla väliä, sillä puoluepolitiikka oli tuossa kokouksessa jo hyvässä nousussa. Kokouksen lomassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa kerrotaan toimittajan ensi kertaa tivanneen hallituksen jäsenten puoluekantaa. Nuoren Erkin vastaus oli tuolloin diplomaattinen. Hänen mielestään Teiniliiton hallitus ei ole puoluepoliittisesti valittu eikä asiaan pitäisi kiinnittää kovin paljon huomiota. Sosiaalidemokraattien valta Teiniliitossa olikin suurimmillaan vasta seuraavana vuonna Jyväskylässä pidetyssä syysliittokokouksessa. Lukioluokilla Erkki oli edelleen hyvä oppilas, mutta päämäärä oli selvästi muualla kuin koulumenestyksessä. Koulussa pärjääminen tuntui olevan vähän liiankin helppoa. Älypää kiusasi opettajia haastamalla heitä keskusteluihin ja väittelyihin. Joskus innokkuus meni yli opettajien ymmärryksen, ja väittelytaitoa itsenäisesti opiskeleva Erkki sai suunsoitostaan jopa jälki-istuntoa. Saattoipa kasvavan teinipoliitikon nokkeluus mennä niinkin pitkälle, että Eila-äiti kehotti Erkkiä varaamaan vaahtomuovin peffansa alle ja pitämään suunsa kiinni. Lukion toisen luokan kevätlukukaudella Erkki oli Yhdysvalloissa stipendiaattina. Hän on kertonut, että vaihto-oppilasaika ja asuminen juutalaisperheessä New Yorkin Green- 15
wich Villagessa ovat hänen elämänsä avainkokemuksia, joita hän on kuvannut ystävilleen liikuttuneen lyyrisesti. New Yorkissa sattui tuona keväänä rajuja rotumellakoita, ja ne jäivät totisesti 17-vuotiaan pojan mieleen. Tuolloin ei olisi voinut kuvitellakaan, että maassa olisi joskus vallassa musta presidentti. Rotujen välinen kuilu oli jyrkkä, ja pelkät metromatkat Brooklynin, Queensin ja Bronxin sydämeen sykähdyttivät nuorta mikkeliläistä. New Yorkin tuomisina Liikasella oli myös elinikäinen ihastus jazzmusiikkiin. Sen pariin hän on pyrkinyt myöhemmin mahdollisimman usein palaamaan. Kevään ajalta rästiin jääneet koulutyöt Erkki tentti seuraavana kesänä tarmolla, jota luokkatoverit saattoivat vain ihailla. Parhaiten luokkatoveri-erkki muistetaan kuitenkin erilaisista tempauksista, joissa hän oli kuulemma jumalattoman taitava. Koko luokka seurasi Erkin esimerkkiä. Järjestettiin hiljaisia mielenosoituksia ja muita demonstraatioita, jopa niin, että koulun yhteisiä aamuhartauksia ei välillä pidetty välihuutojen vuoksi. Pitkään pyhäkoulua käynyt poika taisi tempuillaan harjoitella radikalismia ja testata aikuisten pinnaa. Rehtorin kannalta Erkki oli hankalin mahdollinen yhdistelmä. Hän menestyi, oli älykäs ja asiallinen mutta hyvin usein eri mieltä. Ja ääneenkin vielä. Jotkut tosin pitivät luokan show ta joskus terrorina, ja naisopettajien kerrotaan jopa odotelleen poikaluokan tunnin alkua kauhuissaan käytävässä. Mutta ei elämä sentään pelkkää politikoinnin opiskelua tai opettajien piinaamista ollut, sillä joitakin aineita opiskeltiin jopa kesää myöten. Kirjasto oli kovassa käytössä. Suomessa oli vuodesta 1966 lähtien alettu järjestää kesälomakuukausien aikana vapaaehtoista opetusta eri aineissa. 16
Erkki osallistui Mikkelissä kesälukioon pari vuotta myöhemmin ja oli järjestämässä vuoden 1970 kesälukion toimintaa. Liikanen on kuvannut noita kesiä vilkkaiksi.»seurattiin maailmaa, väiteltiin paljon ja saatiin uusia kavereita. Mutta samalla myös kesän aikana opiskeltiin talvea varten, erityisesti matematiikkaa.» Kesien uhraaminen tuotti myös tulosta, sillä Erkki Liikasen ylioppilastodistuksessa oli viisi laudaturia ja cum laude matematiikassa. Lukion päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo oli yhdeksän. Erkin luokka oli kerännyt rahaa ja ostanut ylimääräisen ylioppilaslakin, joka poltettiin yöllä Mikkelin torilla. Paikalla olleiden mieleen ei ole jäänyt, ehtikö Erkki kiireiltään mukaan. Niitä kiireitä todella riitti, sillä koululaisvuodet vaihtuivat pian kansantaloustieteen opiskeluun Helsingissä. Opiskelupaikan valinta oli helppo, sillä pääkaupungissa saattoi opiskelujen ohella osallistua paremmin politiikkaan. Pääsy Teiniliiton hallitukseen avasi Liikaselle ovia suurempiin ympyröihin ja poiki uusia tärkeitä tuttavuuksia. Hän tutustui lukiosta päästyään maanpuolustuksen suunnittelukunnan seminaarissa Suomen ylioppilaskuntien liiton silloiseen puheenjohtajaan Ulf Sundqvistiin. Tämä oli Liikasta viisi vuotta vanhempi helsinkiläinen opiskelijapoliitikko, joka oli valittu vuonna 1964 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon yhdessä parin muun tulevan eturivin sosiaalidemokraattisen poliitikon eli Paavo Lipposen ja Ilkka Taipaleen kanssa. Sundqvistin kautta Liikaselle syntyi seuraavina vuosina monia yhteyksiä nuorten poliitikkojen maailmaan. 17
Ylioppilaslehti oli 1960-luvun puolivälissä julkaissut erikoisnumeron Portugalin siirtomaiden vapaustaistelusta. Se herätti tuolloin paljon närää ja kauhistusta mutta myös suurta innostusta opiskelijapiireissä. Kehitysmaiden vapaustaisteluista tuli muotiasia: mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Myös Teiniliitto halusi tarttua nuoria kuohuttavaan aiheeseen. Keväällä 1969 Jyväskylässä pidetyssä liittokokouksessa Liikanen junttasi kumppaneineen muutaman äänen enemmistöllä läpi taksvärkkikeräyksen Mosambik-instituutin hyväksi. Tarkoituksena oli rakentaa kirjapaino vallankumouksellisen tiedon levittämiseksi ja koulukirjojen painamiseksi maan mustalle väestölle. Mutta ehti Liikanen Jyväskylän-kokouksessa muutakin tehdä kuin puolustaa Afrikan vapaustaistelijoita. Hän esiintyi kokouksessa ensi kerran skottiruutuiseen hameeseen pukeutuneen Hanna-Liisa Issakaisen seurassa. Erkki ja Assi, kuten Hanna-Liisaa kutsutaan, olivat tavanneet jo varhaisteineinä koulujen yhteisissä juhlissa sitseissä. Varsinaisen seurustelun teinipari aloitti 15-vuotiaana. Assi vaikuttui nuoresta poliitikonalusta osittain samoista syistä kuin muutkin. Erkki oli älykäs, seurallinen ja vilkas. Savolainen karjalaispoika. Teinipari alkoi kulkea yhdessä myös kotipaikkakunnan ulkopuolella. Assin oli ajoittain vaikea päästä retkille mukaan, sillä isä-issakainen edusti aivan toista aatesuuntaa kuin teinipoliitikko Liikanen. Issakaiset olivat paikallisia vauraita maa- ja metsätilallisia, konservatiivisesta päästä sen ajan suomalaista yhteiskuntaa. Assin isän kerrotaan olleen parin seurustelun tiiviydestä ajoittain hyvinkin tiukkana eikä kamppailuilta vältytty, kun Assin piti lähtöihinsä lupia kysyä. 18
Varsinaisen konfliktin appivanhempien kanssa nuoripari sai kuitenkin aikaan vasta menemällä salaa kihloihin. He halusivat»virallistaa» suhteensa, sillä muutoksia oli tulossa. 18-vuotias Erkki lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Assi jäi vielä Mikkeliin, sillä hän oli oman vaihto-oppilasvuotensa takia tuplannut edellisen luokan koulussa. Mikkeliläisten muistoihin jäi liehuvatukkainen nuori poliitikonalku jalkapallokentän reunalla tolkuttamassa juttujaan. Mukava mies, joka osasi puhua itsestään ja asioistaan kaikille, joita hän kyllä paljon ja laajasti tunsikin. Niitä peruja Liikanen tuntee vieläkin monet mikkeliläiset etunimeltä, minkä vuoksi hän on yhä mikkeliläisille oman kylän poika. Nuori poliitikko oli pian myös paikallisten lehtien, niin porvarillisen Länsi-Savon kuin sosiaalidemokraattisen Valppaankin, suosikki, jonka tekemisiin alettiin kiinnittää huomiota. Yhtä vain ei lehtimies saanut tehdä: kuvata Liikasta tupakka tai vähän myöhemmin pikkusikari kädessä. Tupakoimisen kuvaamisesta nouseva tähti menetti malttinsa. Ehkä se olisikin antanut Liikasesta väärän kuvan. Hänhän ei ollut mikään rokkariradikaali vaan pikemminkin isäänsä hiukan vasemmistolaisemmaksi demariksi kasvanut pyhäkoulupoika, joka kuunteli vanhempiensa ohjeita enemmän kuin 1960-luvun beatlessukupolveen kuuluvilla oli tapana. Liikanen halusi alusta lähtien hallita julkisuutta, jonka valokeiloista hän on ollut myöhemminkin kiinnostunut ja jopa riippuvainen. Julkisuuden hallinnasta tuli hänelle tärkeä piirre ja toimintatapa ja siinä hän on kehittynyt taitavaksi. Se, miten hän käyttäytyy julkisuuden kanssa, kertoo myös osan hänen perusluonteestaan. Liikanen haluaa kontrolloida asioita. Hän harjoittelee hiukankin tärkeämmät julkiset esiintymisensä huolella. Ilman esitöitä ei Liika- 19
sesta ehkä syntyisikään sitä luontevaa ja rentoa vaikutelmaa, jonka hän on pitkään pystynyt antamaan. Ensimmäisen opiskeluvuotensa Liikanen asui Helsingissä vanhalla Domuksella, josta hän oli saanut Mikkelin kaupungin asuntolapaikan. Huonetoveriksi sattui Namibiasta kotoisin oleva kymmenen vuotta vanhempi Nickey Yambo. Yambo oli kotimaansa itsenäisyyttä ajaneen SWAPO:n varttunut taistelija ja opiskeli Helsingissä stipendiaattina valtiotieteitä. Liikanen esitteli mielellään Yambolle Helsinkiä ja vei huonetoverinsa vierailulle myös kotikonnuilleen Mikkeliin. Naapureiden ikkunaverhot heiluivat uteliaisuudesta, kun poikapari pyyhki kaupungin katuja. Eräänä aamuna Yambo ilmoitti Erkille, että hän lähtee Domuksen saunaan. Asuntolan huoneissa ei silloin vielä ollut suihkuja. Samaan hengenvetoon mies tokaisi, että ryhtyy nyt opiskelemaan lääketiedettä. Liikasella riitti ihmettelemistä, koska Nickey oli edellisenä päivänä valmistunut valtiotieteellisestä. Yambon mielestä Namibiassa tarvittiin kuitenkin lääkäreitä enemmän kuin valtio-oppineita. Lääkäriksi valmistuttuaan Yambosta tulikin Namibian terveysministeri ja maan varapresidentti. Liikanen muisteli vielä keväällä 2015 Ilta-Sanomissa, että antoi huonetoverilleen talvisaappaat lahjaksi tämän lähtiessä SWAPO:n koulutusleirille talvella 1970. Yambo oli kovasti ihaillut Liikasen Assilta lahjaksi saamia saappaita ja sanonut, että ne saattaisivat olla kätevät viidakossa. Liikasen mukaan hänellä riitti seuraavalla Mikkelin-reissulla selittämistä, kun meni kotiin vanhoissa kengissään. Huonetoveri Yambo vaikutti osaltaan Liikasen Afrikkaharrastuksen syvenemiseen. Maanosan vapaussodat olivat muotia ajan vasemmistonuorten keskuudessa, ja eten- 20
kin Franz Fanonin Sorron yöstä -kirjaa luettiin ahkerasti. Toisen maailmansodan aikana Ranskan armeijassa taistellut karibialainen Fanon vastusti kolonialismia sen kaikissa muodoissa ja kertoi, kuinka rotuun perustuva sorto vaikuttaa uhrien psyykeen. Teiniliitto oli maan suurimpia kansalaisjärjestöjä ja piti paljon ääntä kansalaisoikeuksista kehitysmaissa, varsinkin Afrikassa. Erkki perehtyi Afrikan ja erityisesti Mosambikin asioihin ollessaan mukana suomentamassa sikäläisen professorin Eduardo Mondlanen kirjaa Mosambikin taistelu. Mondlane oli Mosambikin vapautusliikkeen Frelimon ensimmäinen johtaja, joka sai surmansa pommi-iskussa Dar es Salaamissa vuonna 1969 samoihin aikoihin, kun kirja ilmestyi suomeksi. Teiniliitto markkinoi kirjaa ja Mosambikin hyväksi kerättävää taksvärkkiä Suomessa uusin keinoin. Vapautusliike Frelimon Euroopan-lähettiläs Armando Panquene kiersi parin viikon ajan kouluissa kertomassa tulevasta taksvärkistä. Syyskuun kierros pohjusti lokakuun 10. päivää, jona kymmenettuhannet koululaiset osallistuivat keräykseen Mosambik-instituutin hyväksi. Kouluhallitukselta oli saatu yhden päivä keräyslupa ja Postisäästöpankin Pursimiehenkadun-konttorista kulmahuone Teiniliiton käyttöön. Organisaattoreiden kerrotaan olleen tyytyväisiä ainakin yhteen asiaan. He saivat pankista joka päivä ilmaisen lounaan. Liikanen oli tullut kesän lopulla Helsinkiin aloittaakseen opiskelut yliopistossa. Teiniliiton johdossa huomattiin nopeasti, että tulokas oli oikea mies vetämään taksvärkkikeräystä. Apua tarvittiin, sillä homma oli vielä alkusyksystä pahasti levällään. Keräyksen organisointi ja rahojen käytöstä huolehti- 21
minen olivatkin Liikasen ensimmäinen valtakunnallinen ponnistus. Hanke oli poliittisesti arkaluonteinen, koska koululaitos ja valtaosa opettajista edustivat vanhoillisia poliittisia arvoja. He eivät juurikaan olleet kiinnostuneita Mosambikin tilanteesta tai Afrikasta ylipäänsä. Viralliseen opetussuunnitelmaan ei kuulunut lausettakaan vapaustaisteluista. Keräyksen saama runsas julkisuus aiheutti paljon närkästystä. Suunnitelman puolustaminen vaati jo oikeasti poliittista särmää, sillä rahojen käyttämistä vapaustaistelijoiden koulutukseen Mosambikissa vastustettiin joissakin suomalaisissa kouluissa ja kodeissa jyrkästi. Rahat menevät kommunistien pyssyihin, oli tuttu väite, ja syksyllä 1969 Jyväskylässä pidetyssä liittokokouksessa varapuheenjohtajaksi valittu Erkki sai ahkerasti väittää vastaan. Myös Teiniliiton sisällä hankkeella oli omat vastustajansa, ja huolia oli monenlaisia. Liittokokouksen kyselytunnilla lukiolainen Kimmo Sasi Tampereen yhteiskoulusta tiedusteli Liikaselta, pakotetaanko Mosambik-instituutin oppilaat koulusta päästyään Frelimon sotilaiksi. Erkki vastasi kieltävästi. Ajat olivat kuitenkin muuttumassa ja Teiniliitto oli tuossa vaiheessa siirtynyt jo paljolti äärivasemmistolaisiin käsiin. Kokoomus onnistui syksyn liittokokouksessa 1969 saamaan hallitukseen vain yhden jäsenen ja tämäkin siirtyi myöhemmin niin sanottuun yleisdemokraattiseen rintamaan, joka oli käytännössä kommunistisen puolueen peiteorganisaatio. Puheenjohtajaksi keskustan ja vasemmiston äänin valittu Rauna-Riitta Lahtela siirtyi hänkin kautensa aikana taistolaisiin. 22
TARINA SUOMEN TALOUDEN Ellei varapuheenjohtaja Liikanen olisi ollut sääntöjen perusteella alaikäinen, hänet olisi valittu jo silloin liiton johtoon. VAIKUTUSVALTAISIMMASTA Vaikka vuosia uupui, täysi sosiaalidemokraattisen puolueen tuki teinipoliitikolla kyllä jo oli. Häntä tukivat myös MIEHESTÄ kouluhallituksen pääjohtaja ja nuori opetusministeri Ulf Sundqvist. Tuolloin SDP:n puoluesihteerinä toimineen Kalevi Sorsan oli Helsinkiin muuttanut Erkki tavannut ensi kerran Pitkänsillan pohjoispäässä Sutki savolainen. sijainneessa Lahjakas ravintola ja Sillan- röyhkeä. Sorsanpoika. korvassa. Politiikan Silloin oli konkari puhuttu Erkki nuoriso- Liikanen ja opiskelijapolitiikasta, on kaikkea tätä. jossa äärivasemmisto rynni kovaa vauhtia sosiaalidemokraattien ohi. Nelivuotiaana Erkki siteerasi naapureilleen Raamattua, teema mutta oli pojasta ainakin peitellysti tullut pappia esillä myös vaan seuraavana sosiaalide- Sama mokraatti. vuonna, Nuori kun Erkki kansanedustaja niin sanotuilla pääsi lastenkutsuilla nopeasti ensi vallan ker-ytitaa tapasi presidentti Urho Kekkosen. Lastenkutsut oli premeen. Oman puolueensa johtajille hän oli arvokas työmyyrä. sidentti Kekkosen keino tutustua kansakunnan eri alojen Uskollinen, nouseviin ainakin tähtiin. Vapaamuotoisia jonkin aikaa. tapaamisia nuorison kellokkaiden talous 1980-luvun kanssa oli järjestetty lopulla romahti, 1960-luvun siirtyi puolivälistä valtiovarain- läh- Kun ministeri tien. 1970-luvulla Liikanen suurlähettilääksi ne lopetettiin kutsujen Brysseliin aikana käsistä joidenkuiden riistäytyneen alkoholinkäytön vuoksi. mielestä häntä koipien välissä. Mutta sekään ei ole koko totuus yhteiskunnassa Erkki Liikasesta. kuitenkin Euroopasta laajempaa palasi tukea kosmopoliitti kuin äänekäs ta- Valtakunnallinen taksvärkki Mosambikin hyväksi tarvitsi lousmies ääri vasemmistolainen Suomen Pankin nuoriso pääjohtajaksi. kykeni yksin hankkimaan. Erkki pystyikin tuen hankkimisessa ensi kertaa osoittamaan taitonsa ylittää aaterajoja, kun hän ryhtyi hankkimaan Erkki Liikanen euron herttua on kiehtova henkilökuva itsensä keräyk joskus selle tukea liiaksikin vasemmiston likoon panevasta ulkopuolelta. ihmisestä. Poliitikosta, Hän josta oli tuli uudessakin keskuspankin ympäristössä johtaja. taitava Miehestä, luomaan jolla tuttavuuksia on nyt enemmän valtaa ja suhteita kuin eli koskaan. nykysuomeksi verkostoitumaan. Lisätukea haettiin niin sanottujen edistysmielisten porvareitten lasten keskuudesta, ja sitä kautta taksvärkin tukijoiksi saatiin muun muassa liberaalista kansanpuoluetta edustanut Pirkko Aro ja Helsingin yliopiston vararehtorina tuolloin P llys Mika Tuominen 9 789510407158* 99.1 ISBN 978-951-0-40715-8 23 P llyksen kuvat Kaisa Rautaheimo Otavamedia Lehtikuva, Mika TUominen