5/2014 Marraskuu. Yhteistyötä. Etsitään uusia luottiksia. yli kaikkien rajojen

Samankaltaiset tiedostot
Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Esitys syyskokoukselle ESITYS Syyskokoukselle

Toimintasuunnitelma 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

ohjelma, erovuorossa, kaudet täynnä

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

Luottissanomat Syyskuu 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakertomus vuodelta 2010

Kansi: Mervi Saukkoriipi. Ollakko2020-seminaari Rovaniemellä Tiedekeskus Pilkkeessä

Mitä partio on?

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Tervetuloa rippikouluun!

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2013 Tuloslaskelma 2013 Tase 2013

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lapin Partiolaiset ry

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Seuraa meitä somessa

Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

3/2013 Toukokuu Lapin Scout-Info 3/2013

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Finnjamboree Palvelujohtaja

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro

Vartiolaiset Sudenpennut Vartiolaisen nimi:

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) vuotta piiri onnitteli

Lapin Scout-Info 1/2016

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

Mesikämmen 2/2006 2/2006

LAPIN PARTIOLAISET ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

2. VIESTINTÄRYHMÄ JA KREODIN TOIMITUSKUNTA AMKIT-konsortio on päättänyt viestintäryhmän ja Kreodin toimituskunnan kokoonpanosta.

Tervetuloa Lippukuntapäivään!

o l l a käydä Samir kertoo:

Lapin. Scout-Info 1/2015. Tulis nyt jo se loimuava kesä!

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

Kädessäsi on ensimmäinen Ilves 06 piirileirin lippukuntainfo.

Taustayhteisö vai taustalla yhteisö? Partio. vapaaehtoistyötä? Suurjuhla Kouvolassa. 4/2014 Syyskuu

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Keravalla

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi Satu Myller ja Nina Juhava

Transkriptio:

5/2014 Marraskuu Etsitään uusia luottiksia Yhteistyötä yli kaikkien rajojen Lapin Scout-Info 5/2014

Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti LAPIN SCOUT-INFO Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön tapahtumista ja tuoda esille partiokentän ajankohtaisia asioita. Lisäksi lehti kertoo lappilaisten partiolaisten toiminnasta ja julkaisee vinkkejä ja ideoita lippukunnan toimintaan. Toimituskunta Päätoimittaja Matti Björninen (MB) matti.bjorninen@gmail.com Toimitussihteeri Mervi Saukkoriipi (MSa) lappi@partio.fi Iiris Jakola (IJ) Matti Silveri (MSi) Anna Enbuske (AE) sekä joukko aktiivisia partiolaisia Julkaisija Lapin Partiolaiset ry Kustantaja Lapin Partiopoikapiiri ry Paino Pohjolan Painotuote Oy, Popa Painos noin 600 kpl Jakelu kustannuksitta yli 12-vuotiaille jäsenmaksun maksaneille jäsenille, yksi per talous. Ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. - Helmikuussa, huhtikuussa ja toukokuussa - Syyskuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Ilmestymiskuukauden 15. pv tuntumassa. Maaliskuussa ja lokakuussa ilmestyy lippukuntaposti, joka sisältää mm. vuosikokousmateriaalit. Aineistot ilmestymiskuukauden 1. pv. osoitteeseen scout-info@partio.fi. Toimituksella on oikeus muokata aineistoa. Ilmoitushinnat: 1 s. = 168, ½ s. = 100, ¼ s. = 67 Kansikuva Elli Niemelä. Islannin jamboreella kesällä 2014. Terveisiä piiristä Toimiva partiojohtaja tunnustuksen haku päättyy 15.1.2015. Sama määräpäivä myös muille ansiomerkeille. Scout-Infolle oma s-postiosoite. Jatkossa kaikki Scout-Infon materiaalit tulee lähettää osoitteeseen scout-info@partio.fi Tällä järjestelyllä pyritään mm. tehostamaan toimituksen työskentelyä. Scout-Infon kyselyyn saatiin mukavasti vastauksia. Kiitos vastanneille. Vastausten ja piirin luottisten kokemusten perusteella Infon ilmestymisaikataulua ja jakelua mietitään vielä tänä vuonna ja siksi ensi vuoden ilmestymisaikoja ei voida julkaista. Sisältötoiveisiin parehdyään paremmin ensi vuoden aikana. Woomal 2 -merkki kannattaa hankkia pian! Ostaessasi merkin olet mielellään suorittanut yhden aktiviteeteista. Merkin voi ostaa myös tukitarkoituksessa. Merkit ovat tarjouksessa 31.12. asti 3 euroa/kpl. Ostettaessa 10 merkkiä, saa yhden kaupan päälle. Merkkejä voi ostaa hankkeen nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta. Koulutusmerkinnät ovat tulleet näkyviin Kuksaan, mikäli ne on aikanaan Polkuun kirjattu. Nyt on hyvä aika luoda itselleen PartioID. Sen avulla jokainen partiolainen pääsee tarkastelemaan omia tietojaan Kuksassa. Virheitä siirrossa on tapahtunut ja niitä pyritään oikaisemaan piiritoimistolla mahdollisimman pian. Vapaaehtoiset ja vapaaehtoistyö ovat erityisessä valokeilassa, kun Suomessa vietetään Kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää 3.12. Rovaniemellä partiolaiset osallistuvat Sampokeskuksessa järjestettävään tapahtumaan. Poikkeuksia piiritoimiston aukiolossa. Piiritoimisto on suljettu joulun ja vuodenvaihteen aikana 22.12.2014-6.1.2015. 2 Lapin Scout-Info 5/2014

Pääkirjoitus Halua ja asennetta rajojen ylittämiseen Vaatteet ovat nuotiosavulla kirpeäksi marinoituneet, silmät ovat nukkumattomista tunneista turpeat, reidet ovat taivalletuista polkumetreistä hellät, mutta hymy on leveä. Tällaiselta näyttää ja tuntuu yleensä partiotaitokisojen maalissa. Mikä saa aina uudestaan lähtemään kisoihin, vaikka varmasti tietää jo etukäteen miltä maalissa tuntuu? Minulle vastaus on omien ja oman ryhmän osaamis- ja jaksamisrajojen ylittämisessä ja tästä saadussa uudessa innostuksessa ja opeissa. No pain, no gain!, sanoisi amerikkalainen tähän. Tutut tavat, rutiinit ja ympyrät ovat arjessa selviytymisen kannalta tärkeitä. Luultavasti uupuisimme aivan täysin, jos joka päivä pitäisi opetella reitit tai ruokareseptit alusta alkaen uudestaan. Mutta jos haluaa oppia ja kasvaa, pitää rikkoa mukavia tapojaan, rutiinejaan ja rajojaan. Tämän Scout-Infonumeron teemat kansainvälisyys, kuulun maailmalle ja ystävyyttä yli rajojen haastavat meitä pois tutuista ympyröistämme vieraiden ja uusien kulttuurien, kielien ja vaikuttamismahdollisuuksien pariin. Lapin Partiolaiset on maantieteellisesti katsottuna hyvin erityisessä asemassa kansainvälisyyden suhteen. Meillä on maarajaa jopa kolmen valtion kanssa. Pohjoinen, itä vai länsi, mistä ilmansuunnasta sinä lähtisit etsimään uusia kansainvälisiä partioystäviä? Minä valitsisin idän. Perusteena on, että Venäjälle yhteistyön tekemisessä olisi eniten uutta opittavaa eli eniten haasteita, heti jo aakkosten ja kielen alkeista lähtien. Millainen on Murmanskin arktinen suurkaupunki, näyttävätkö tunturit erilaisilta rajan takana, millaista on venäläinen partiotoiminta ja mitä voisimme tuoda siitä omaan toimintaamme? Tottakai nykypäivän tekniikan myötä Nicaragua on yhtä lähellä kuin Norjakin. Siis kilometrien ja maarajojen mittaaminen on vähemmän merkityksellistä, sillä rajojen ylittämiseen tarvitaan vain halu oppia uutta ja vähän samanlaista asennetta kuin ptkisoissakin. Matti Silveri matti.silveri@pp.inet.fi Piirin nettisivu- ja FB-vastaava Vuoden viimeinen Scout-Info ilmestyy noin 15.12.2014. Joulunumeron pääteemana on tietenkin Loimu. Aineisto 1.12. mennessä osoitteeseen scout-info@partio.fi Lapin Scout-Info 5/2014 3

PIJOJEN PORINAT Tälle palstalle piirinjohtaja Leena Pernu ja piirin varajohtaja Maaret Arffman kirjoittavat porinoita ajankohtaisista asioista. Marraskuu vaalikuu Tämä syksy on ollut demokratian juhlaa erilaisten vaalien merkeissä partiossa ja yhteiskunnassa. Vaalisyksy aloitettiin lokakuussa Lapin Partiolaisten vaaleilla, joissa valittiin jäseniä piirihallitukseen ja uusi piirinjohtaja Kai Kapa Ryynänen tehtävään. Kokouksessa päätettiin myös toiminnan suunnasta ja taloudesta. Lokamarraskuun vaihteessa oli vuorossa seurakuntavaalit. Vaaleissa oli ehdokkaina myös partiolaisia ja partiotaustaisia (tätä kirjoittaessa on vaalitulosten laskenta hyvää vauhtia käynnissä). Marraskuussa on jäsenkokous, jossa valitaan Suomen Partiolaisille uudet puheenjohtajat ja päätetään partion tulevaisuuden suunnasta. Partioneuvoston kokouksessa valitaan SP:n hallituksen jäseniä ja päätetään mm. tulevasta toimintakaudesta. Äänestäminen on yksi keino vaikuttaa ja ilmaista mielipiteensä. Oletko sinä vaikuttanut lippukuntasi edustajien mielipiteeseen piirin kokouksia varten? Oletko esimerkiksi ollut mukana keskustelemassa asioista lippukunnan kantaa muodostettaessa? Haluaisitko sinä olla päättämässä yhteisistä asioista kokouksissa? Ole aktiivinen ja kerro toiveesi päästä vaikuttamaan. Äänestäminen on helppo ja hyvä keino vaikuttaa asioihin, toinen - haastavampi - keino on asettua ehdolle tehtävään. Asettumalla ehdolle asetut samalla alttiiksi sille, että toimiasi tarkastellaan ja niitä kommentoidaan. Itse olen aina toivonut yhteistyötä asettuessani ehdolle eri tehtäviin. Täytyy muistaa, että vaikka saisi kuinka monta ääntä tahansa vaaleissa, ei kuitenkaan saa yksin mitään aikaiseksi. Ihmisiltä saatu palaute ja ajatukset kehittävät omaa luottamusmiestoimintaa ja siksi on äärimmäisen arvokasta, että annetaan palautetta. Tehdään partiosta ja yhteiskunnasta entistä parempi paikka vaikuttamalla päätöksentekoon ja valintoihin. Ollaan aktiivisia ja ollaan yhteydessä meitä edustaviin ihmisiin. Jännittävää vaalimarraskuuta toivottaen Leena Lellu Pernu, piirinjohtaja lellu.pernu@suomi24.fi Joulupukin apulaisille huikeita tarjouksia: Led avaimenperät 2 kpl/5 Retkipyyhe 2 kpl/30 Tsekkaa North Scout -tuotteet ja hinnat www.lappi.partio.fi Tilaa tuotteet lappi@partio.fi/ 040 833 8556. 4 Lapin Scout-Info 5/2014

Kuulutaan maailmalle Ohjelmapainotus nostaa vuosittain jotain partio-ohjelman osa-aluetta esille. Vuosi 2014 Kuulutaan maailmalle eli painotetaan kansainvälisyyttä ja vaikuttamista. Eri ikäkausien ohjelmasta löydät monia suorituksia neljän eri kategorian alta. Tässä muutama vinkki kahdesta kategoriasta, lisää löydät osoitteesta kuulunmaailmalle.partio.fi Ps. Vuonna 2015 Kulttuurit kohtaavat. Paula Päkä Päivinen ohjelmavastaava ppaivinen@gmail.com Sudenpennut Kuulun laumassani keksikää lauman huuto, maskotti tai nimi, suunnitelkaa retken eväät, mitä teette saamillanne adventtikalenterirahoilla tai järjestäkää rasti lippukunnan sudenpentukisaan Tietoa maailmasta lukekaa muiden maiden satuja ja tarinoita, leikkikää ulkomaalainen leikki joka laumaillassa, kutsukaa vieraaksi joku Suomessa asuva ulkomaalainen tai pitkään ulkomailla asunut suomalainen, ottakaa selvää mikä on muistelemispäivä ja osallistukaa muistelemispäivä juhlaan. Seikkailijat Maailman parantaminen Tehkää päivän hyvä työ, tutustukaa seikkailijan ihanteisiin ja puhukaa kiusaamisesta. Minua kuullaan Suorittakaa toimittajataitomerkki ja tehkää sen tiimoilta juttu Scout-Infoon tai nettisivuille. Suorittakaa Kotiseutumerkki, jossa vierailette kuntapäättäjien luona. Valmistelkaa vierailua miettimällä, mitä haluatte kunnanjohtajille sanoa, miten teitä voitaisiin paremmin kuulla ja mikä juuri nyt puhuttaa politiikassa teidän ikäisiänne. Tarpojat Kuulun partiossa tehkää tai päivittäkää vartionne säännöt, osallistukaa lippukunnan itsenäisyyspäivä kirkon tai puurojuhlan suunnitteluun ja toteutukseen, opettakaa seikkailijoille joku uusi asia tai taito tai järjestäkää heille kaupunkisuunnistus. Maailman parantaminen Tarpoja vastaan ilmastonmuutos; mitä te voitte tehdä sen ehkäisemiseksi? Vinkkivihko sähkönsäästöön, kierrättämistä, ekologisempi tapa liikkua tai ostaa. Järjestäkää talkoot kololla tai kämpällä: siivotkaa, järjestelkää, tehkää puita, kolatkaa, rakentakaa uusi vessa tai tehkää muuta tarpeellista. Samoajat Minua kuullaan Järjestäkää väittely valitsemastanne aiheesta esim. oikea ja väärä, tehkää kantaaottava juttu Scout-Infoon, lippukuntalehteen tai nettisivuille, osallistukaa lippukunnan vuosikokoukseen ja käyttäkää siellä puheenvuoro, tavatkaa kunnanvaltuutettu ja kertokaa mielipiteitä kunnan nuorten asioista, tutustukaa kunnan nuorisovaltuustoon Tietoa maailmasta Tutustukaa kansalaisoikeuksiin, tehkää matkaopas alueestanne, tutustukaa eriuskontokuntiin esim. uskonnonopettajan avulla, vierailkaa paikkakuntanne muun uskontokunnan tiloissa. Vaeltajat Minua kuullaan Tutustu lippukunnan talouteen tai taloyhtiösi päätöksentekoon. Osallistukaa lippukunnan vuosikokoukseen puheenjohtajana tai pitäkää siellä puheenvuoro, haastattele poliitikkoa tai paikallista vaikuttajaa. Tietoa maailmasta Tutustu paikkakunnallasi asuvaan maahanmuuttajaan tai vaihto-opiskelijaan, toteuttakaa suomi- tai ulkomaanprojekti, viettäkää toisen kulttuurin juhlapäivää. Lapin Scout-Info 5/2014 5

Kuulumisia Kellokkaasta 26.10.2014 Lapin Partiolaisten sääntömääräinen syyskokous järjestettiin upeissa puitteissa Ylläksen Luontokeskus Kellokkaassa. Suurin osa tuli paikalle jo aamulla; yhteensä kokouspäivässä oli 40 osanottajaa 13 lippukunnasta. Piirihallitusvalintojen lisäksi tarjolla oli aikuisasiaa, Kuksa-koulutusta, piirileirikeskusteluja ja sosiaalisen median ihmeitä. Myös Tiedekeskus Pilke oli mukana tekemässä onnistunutta kokouspäivää. Aikuistyyppistä asiaa Aamupäivällä piirihallituksen aikuisasioiden vastuuhenkilöt Jenni Helaniva ja Heikki Heka Korkala keskusteluttivat pöydän ympärille kerääntyneitä eri-ikäisiä eri lippukuntien aikuisia, joita yhdisti kiinnostus aikuistoimintaan. Jennin ja Hekan keväinen soittokierros Lapin lippukuntiin paljasti, että tällä hetkellä Lapissa toimii neljä aikuisryhmää. Toiminnan aloittamista suunnitteleville Jennin ja Hekan ensimmäinen vinkki on ymmärtää, että aikuispartiossa lähtökohdat ovat erilaiset kuin lapsilla. Huomiota kannattaa kiinnittää ainakin seuraaviin asioihin: Vuorojohtajuus. Moni toiminnasta sinänsä kiinnostunut aikuinen on jo mukana lippukunnan tehtävissä ja pelkää uuden ryhmän tuovan lisää johtajapestejä. Aikuisryhmissä ei ole välttämättä tarvetta yhdelle johtajalle, vaan usein sopivampi tapa on vuorojohtajuus, jossa jokainen vuorollaan vastaa kokoontumisen kulusta. Toiminnan suunnittelu kiinnostusten mukaan. Aikuisille ei ole valmista partioohjelmaa tehtävineen ja merkkeineen. Muiden ikäkausien aktiviteeteista kannattaa toki hakea vinkkejä (ohjelma.partio.fi). Piirin aikuistyypit Jenni ja Heka keskusteluttivat kokousväkeä. Toimivat aikuisryhmät ovat lähteneet siitä, että kukin tuo toimintaan asioita, joista on kiinnostunut, joissa on osaamista tai joissa haluaa itseään kehittää. Suunnistustaidoissaan epävarma voi ehdottaa yhteistä suunnistuskertaa, omin käsin tehdystä neuleesta haaveileva voi vetää muille käsityöillan, leipomisesta innostunut järjestää joululeivonnaiskutsut jne. Partio venyy moneksi. Selkeä paikka, aika, sisältö ja kieli. Aikuisen osallistuminen on usein kiinni sopivasta ajasta mutta myös siitä, että ymmärtää mitä on tulossa. Tapaamisen koollekutsujan kannattaa ilmoittaa selkeästi missä ja milloin tavataan, kuinka kauan tapaaminen kestää ja mitä tehdään. Partiotermejä kannattaa välttää tai ainakin selittää ne. Epävarmuus lisää todennäköisyyttä jättää tulematta paikalle. Avoimuus ja osallistavuus. Jokainen aikuinen on tervetullut partioon omista lähtökohdistaan. Sitoutuminen toimintaan on eritasoista, ja on turha keskittyä siihen, kuka milloinkin on paikalla ja kuka ei. Jokaisen toimintaan osallistuvan pitää saada vaikuttaa toiminnan sisältöön ja ajankohtaan. On tärkeää, että jokainen saa aikuispartiosta itselleen jotain. 6 Lapin Scout-Info 5/2014

Kuulumisia Kellokkaasta 26.10.2014 Piirileirikeskustelua Moni oli tullut syyskokouspäivään myös kuullakseen, mitä kesän 2015 piirileiristä tiedetään. Tiedekeskus Pilkkeen oppimisinnoittaja Piritta Marttila ja innoittaja Kirsi Rötkönen esittelivät syyskokousväelle karttaa tulevasta leiripaikasta, Metsähalli-tuksen Norvajärvellä sijaitsevasta Motti-metsästä. Leirinjohtajat Sanna Koponen (Napapiirin Tytöt) ja Timo Helaniva (Kätkän Kävijät) esittäytyivät ja pyysivät osallistujilta leirisuunnittelun tueksi spontaaneja mielipiteitä siitä, mitä leirillä pitää ja ei missään nimessä pidä olla. Leiri tarvitsee paljon erilaisia tekijöitä, ja päivän päätteeksi pöydän ääreen jäikin suuri joukko leirivalmisteluista kiinnostuneita. Lisää piirileiristä s. 11 sekä joulukuun numerossa! Kuksan salaisuuksia Lippukuntien edustajia kokoontui kuulemaan Tapio Nykäsen (Napapiirin Pojat) ohjeita uuden Kuksa-nimisen partion jäsenrekisterin käytöstä. Kuksaan kirjaudutaan osoitteessa kuksa.partio.fi henkilökohtaisella PartioID:llä, jota varten tarvitaan jäsennumero (tai huoltajanumero) sekä sähköpostiosoite, joka on merkitty henkilölle jäsenrekisteriin. Kuksan pääkäyttäjiä ovat lippukuntien jäsenrekisterinhoitajat. Kuksassa on lisäksi erilaisia toimintoja ryhmänjohtajille sekä jokaiselle partiolaiselle ja alaikäisen partiolaisen huoltajalle (esim. tapahtumiin voi ilmoittautua Kuksan kautta). Koulutuksen tarkoituksena oli myös koota lippukunnilta toiveita jäsenrekisterin toiminnoista. Viestintäkuulumisia Lisäksi osallistujat saivat kuulla, mikä on Instagram ja mitä Lapin Partiolaiset siellä tekee. Emmi Manskinen (yksi nuorista partion medialähettiläistä) esitteli Instagramia, joka on kuvien jakamiseen keskittyvä sosiaalisen median palvelu ja jota käytetään pääasiassa älypuhelimella. Lapin Partiolaiset löytyy Instagramista käyttäjänä @lappipartio. Käyttäjätilillä julkaistaan lappilaiseen partiotoimintaan liittyviä kuvia. Kuka tahansa voi merkitä oman Instagram-kuvansa tunnisteella #lapinpartiolaiset, jolloin @lappipartiokäyttäjä saattaa julkaista kyseisen kuvan. Kellokkaan Kuksa koulutuksessa läppäreiden äärellä. Huippu piiri, huuto kiiri, täältä tulee lappi! Pilkkeen Piritta Marttila (vas.) ja Kirsi Rötkönen. Lapin Scout-Info 5/2014 7

Kuulumisia Kellokkaasta 26.10.2014 Kohti iloista ja tekevää partiota Lapin Partiolaisten syyskokouksen asialistan etukäteen jännitetyin kohta oli piirinjohtajan valinta seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Väistyvä piirinjohtaja Leena Lellu Pernu sai lopulta todeta jättävänsä pestin haikein mutta luottavaisin mielin, kun uudeksi piirinjohtajaksi valittiin Kai Kapa Ryynänen (Napapiirin Pojat). Jalat maassa lähden viemään piiriä eteenpäin. Tavoitteena on tietysti piirin jäsenmäärän kasvu tulevina vuosina, Kapa kuvailee ensituntemuksiaan. Kapan lisäksi piirihallitukseen valittiin Heikki Heka Korkala, (Pohjan Tytöt ja Sissit) Kirsi Kiku Lantto (Napapiirin Tytöt) ja Elina Koivusalo (Pohjolan Tytöt). Tämän jälkeen Lapin Partiopoikapiiri piti lyhyen ja ytimekkään kokouksen. Piirihallituksen 2015-16 valitut vas.kiku, Kapa ja Heka. Lappilaisessa partiossa on entistä enemmän tekemisen meininkiä ja iloa! Lapin Partiolaisten kokouksessa hyväksyttiin myös Lapin Partiolaisten strategian kaudelle 2015 2018. Strategian valmistelussa on vuoden aikana haluttu selvittää erityisesti paikallisyhdistysten toiveita ja tuen tarpeita piiriorganisaatiolta. Strategian visio vuodelle 2018: Lappilaisessa partiossa on entistä enemmän tekemisen meininkiä ja iloa! Kapan mukaan Lapissa vahvuutena on nimenomaan tuo tekemisen meininki. Keskitytään olennaiseen ja tehdään parasta partiota. Olethan sinäkin mukana? Teksti IJ. Kuvat IJ ja Antti-Kalle Karasti Facebook.com/ Lapin Partiolaiset -sivu tunnelmia ja kuvia piirin tapahtumista ja toiminnasta muistutuksia ja tietoa tulevista tapahtumista mitä partiossa tapahtuu Lapin Partiolaiset -ryhmä Facebookissa lappilaisten partiolaisten keskustelupaikka kahvipöytäkeskusteluja tiedon jakamista ja kysymistä 8 Lapin Scout-Info 5/2014

Hei, olen Antti-Kalle A-K Karasti Napapiirin Pojista, partiolainen jo vuodesta 2006. Olin Tet-viikon Lapin Partiolaisilla, ja suoritin Meemin antamia tehtäviä sekä otin osaa piirin syyskokoukseen. Tet-viikko sisälsi monen moista työtä, mutta ehkä suurimpana asiana oli piirin syyskokous. Tet-viikkoni alkoi siis poikkeuksellisesti jo sunnuntaina 26.10. klo 8.00 luontokeskus Kellokkaassa. Päivän kokoukseen ja muuhun toimintaan minut oli valtuutettu valokuvaamaan ja toimimaan kokousedustajana. Päivä aloitettiin aamupalan merkeissä, josta porukka siirtyi Kuksakoulutukseen tai aikuistyyppiseen asiaan, jossa pyrittiin kehittämään aikuispartiota Lapissa ja samalla kerrottiin esimerkkejä toimivista aikuispartioryhmistä. Kuksakoulutuksessa käytiin läpi mitä Kuksalla voi tehdä ja mitä se mahdollistaa/helpottaa. Kuksa todettiin hyväksi ja hyödylliseksi, mutta myös aukkoja ja kehittämisen aiheita löydettiin. Seuraavaksi oli luvassa some-koulutus. Ennen sitä päästiin onneksi huilaamaan ja keskustelemaan tulevan kokouksen sisältämistä asioista. Some, paremmin tunnettuna Sosiaalinen Media, on nykyisin liitetty partioon todella vahvasti ja samalla rohkaistiin lippukuntia tekemään Facebooksivuja ja Instagram-käyttäjätilejä. Toisihan se hyvää mainosta ja uusia jäseniä lippukunnalle. Isolla osalla lippukunnista Facebook-sivu Onko lippukunnan tiedot LaNuTissa oikein? www.lanuti.fi > valitse oma kunta Tetissä Lapin Partiolaisilla löytyy, mutta Instagramin kanssa on vielä harjoittelua. Metsähallitus oli tullut esittelemään meille Mottimetsää, jossa on tarkoitus ensi kesänä järjestää kesäleiri yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Samalla Timo Heleniva ja Sanna Koponen leirinjohtajina hakivat tekijöitä leirille. Päivän pääaiheena oli uuden piirinjohtajan valinta Leena Lellu Pernun jäädessä tehtävästä sivuun, sillä hänen pestikautena ovat täynnä. Uusi piirinjohtaja oli siis hakusessa ja ehdolle asettui Kai Kapa Ryynänen (Napapiirin Pojat), joka valittiin yksimielisesti uudeksi piirinjohtajaksi. Kokous päätettiin ja heti perään aloitettiin poikapiirin syyskokous, jossa käytiin läpi ensi vuoden taloussuunnitelmaa, jolla poikapiiri tulisi pyörimään taas yhden vuoden. Kokous päätettiin ja ihmiset alkoivat menemään koteihinsa kuka mihinkin. Tet-viikko piiritoimistolla sisälsi lisäksi muun muassa toimistoasioiden hoitoa, leirikirjeiden lähettelyä sekä adventtikalentereiden ja korttien lajittelua, jotta jokainen saisi omat kalenterinsa myyntiin ja jokainen halukas saisi adventtikalenterin ostettua. Mukavasta Tet-viikosta kiittäen ja kumartaen Antti-Kalle Karasti Lapin Scout-Info 5/2014 9

Islannin Jamboreella Lappilaisia Islannin Jamboreella Kolme rohkeaa lappilaista partiolaista, Karkki, Konsta ja Antti, lähti ottamaan selvää kuinka Islannissa järjestetään jamboree eli kansainvälinen partioleiri. Jamboree oli nimeltään Landsmót skáta 2014 eli Partio jamboree 2014. Ennen leiriä kiertelimme Islannin nähtävyyksiä ja kuulimme Islannin historiasta. Pääsimme näkemään Islannin toiseksi suurimman vesiputouksen Gullfolssin sekä Gyeserit eli kuumat lähteet, jotka purkaantuvat tasaisin väliajoin. Kävimme myös pienellä haikilla Islannin vuoristossa. Harmillisesti sää vain oli meitä vastaan, emmekä päässeet kokeilemaan uimista kuumassa joessa. Leirin jälkeen meillä oli aktiviteettipäivä, jolloin jokainen sai mennä ennakkoon valitsemaansa ohjelmaan. Tarpojat menivät Blue lagooniin uimaan ja minä menin ratsastamaan islannin hevosilla. Muut aktiviteetit olivat jäätikkövaellus sekä päivä Reykjavikissa. Islannin maasto on todella paljon erilaisempaa kuin Suomessa, joten ihmeteltävää riitti. Jos Suomessa eksyy, niin pitää nousta mahdollisimman korkealle ja tutkailla maaston muotoja, mutta jos eksyy Islannissa, niin niin riittää riittää kun kun nousee vain seisomaan nousee vain. seisomaan Tämä oli. leirin yleisin vitsi. Myöskin Tämä oli Islannin leirin yleisin sää oli vitsi. ihan erilainen kuin Suomessa Myöskin Islannin ja se vaihtui sää todella oli nopeasti. Jos aamulla ihan laittoi erilainen villapaidan kuin päälle, se piti ottaa parin Suomessa tunnin ja päästä se vaihtui jo pois ja seuraavassa hetkessä todella nopeasti. saattoikin Jos aamulla sataa ja hetken päästä paistoikin laittoi villapaidan aurinko. päälle, Islannissa se sanottiinkin, että piti jos ottaa et pidä parin säästä, tunnin odota 15 minuuttia. Itse päästä opin jo pois säästä ja sen seuraavassa verran, että islantilaiselle sateelle hetkessä eivät saattoikin Suomen sataa kuorivaatteet ja tarjoa vastusta, hetken ne päästä kastuvat paistoikin hetkessä. a u r i n k o. I s l a n n i s s a sanottiinkin, että jos et pidä 10 Lapin Scout-Info 5/2014 Leirillä säästä, odota oli 1200 15 minuuttia. leiriläistä Itse 17 eri opin maasta. säästä Kaukaisimmat sen verran, että partiolaiset islantilaiselle tulivat sateelle Australiasta eivät ja Suomen Hongkongista. kuorivaatteet Leirillä tarjoa vastusta, oli kolme ne ohjelmalaaksoa: kastuvat hetkessä. Past, Present ja Future eli menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, joissa seikkailtiin Leirillä oli 1200 leiriläistä teeman 17 eri mukaisesti. maasta. Menneisyydessä Kaukaisimmat partiolaiset perehdyttiin tulivat viikinkitaitoihin, Australiasta nykyisyydessä ja Hongkongista. perehdyttiin Leirillä tämän oli päivän kolme taitoihin, ohjelmalaaksoa: kuten esim. Past, renkaan Present vaihto, ja Future kierrätys eli ja menneisyys, seinäkiipeily nykyisyys ja tulevaisuudessa ja tulevaisuus, istutettiin joissa mm. s e i k k apuita. i l t i i n Lisäksi t e e m a n leiriläiset m u k a ikävivät s e s t i. vierailemassa Menneisyydessä perehdyttiin läheisessä viikinkitaitoihin, kaupungissa Akureyrissa nykyisyydessä sekä perehdyttiin haikilla läheisellä tämän vuorella. päivän Leirillä taitoihin, järjestettiin kuten esim. myös renkaan alaleiri-iltanuotio, vaihto, kierrätys talvifestarit ja seinäkiipeily sekä ja maaillat, tulevaisuudessa jolloin istutettiin jokainen esitteli mm. omassa puita. leirissään Lisäksi omaa leiriläiset maataan. kävivät Me suomalaiset vierailemassa laitoimme läheisessä puukkonäyttelyn, kaupungissa johon Akureyrissa jokainen sekä toi haikilla oman puukkonsa läheisellä vuorella. näytille. Leirillä järjestettiin kävi myös myös vierailemassa alaleiri-iltanuotio, Islannin julkkiksia talvifestarit ja pääsimme sekä maaillat, leiridiskoon. jolloin jokainen esitteli omassa leirissään omaa maataan. Me Teksti suomalaiset ja kuva laitoimme puukkonäyttelyn, Elli johon Karkki jokainen Niemelä toi oman puukkonsa näytille. ai_mie_vai@hotmail.com Leirillä kävi myös vierailemassa Islannin julkkiksia ja pääsimme leiridiskoon. Teksti ja kuva Elli Karkki Niemelä ai_mie_vai@hotmail.com

Islannissa oli märkää ja vähemmän märkää Islannin Jamboree oli todella antoisa, mutta mitäpä leiristä sanovat tarpojat Antti ja Konsta Korvatunturin Kävijöistä: Mikä sai lähtemään Islannin Jamboreelle? Konsta: Äiti huomasi Partio-lehdestä sen. Antti: Noh, minä lähin Islantiin kun kaverin äiti luki Partio-lehteä ja siitä se lähti. Miten valmistauduit leirille? Konsta: Pakkasin. Antti: Matkavalmisteluihin kuulu viimehetken pakkaaminen ja niiden kirjeiden lukeminen. Mitä muistat jamboreelta? Konsta: Kaverit ja leiripaikan ja wanna-be Justin Beaber. Antti: Leiriltä en unoha sitä, kun mentiin semmoselle vuorelle laskemaan pulkalla ja yllätyksenä mulle tuli, että unohtu juomapullo leiriin ja oli kostea ilma. Mitä opit jamboreella? Konsta: että Islanti on aika hauska paikka. Antti: Leiri oli ihan mahtava kokemus. Varsinki, kun tapas paljon ulkomaalasia joista tuli ystäviä. Lähtisitkö uudestaan ulkomaan jamboreelle? Konsta: Joo! Antti: Ulkomaan leireille kannattaa lähteä jos haluaa todella hyviä kokemuksia ja ulkomaalaisia tuttavuuksia. Mitä mieltä olet Islannin säästä? Konsta: Mukava. Antti: Islannissa oli märkää ja vähemmän märkää Pilkkeestä syntyi Hehku ja Hehkusta saatiin aikaiseksi Loimu Loimu on siis Lapin Partiolaisten kesän 2015 piirileirin nimi! Loimun suunnittelu on alkanut marraskuun lumesta ja jäästä huolimatta lämpöisissä tunnelmissa. Pääyhteistyökumppanina piirileirillä toimii Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke Rovaniemeltä ja olemmekin saaneet ensi kesän leirille käyttöömme Pilkkeen ulko-oppimisalueen, Mottimetsän, joka sijaitsee Rovaniemen Norvajärvellä. Leirin ajankohta on 22.-29.7.2015 (ke-ke). Tekijöitä piirileirille on jo pestattu, mutta vielä on pestejä myös avoinna ja syyskokouksessa itsensä ilmiantaneihin tullaan olemaan yhteyksissä lähiviikkoina. Mikäli et ollut syyskokouksessa etkä ole antanut itseäsi ilmi vielä aiemmin, mutta tunnet palavaa halua päästä piirileiriä tekemään, voit olla yhteyksissä suoraa leirin staabiin sähköpostilla osoitteeseen Loimu2015[ät]gmail.com. Loimun staabi toivottaa kaikki Lapin Partiolaiset tervetulleeksi ensi kesänä Mottimetsään Loimun lämpöön ja syleilyyn! Sanna Koponen ja Timo Helaniva leirinjohtajat loimu2015[ät]gmail.com Mottimetsä tarjoaa meille upeat puitteet Lapin Scout-Info 5/2014 11

Etsitään uusia luottiksia Etsitään uusia Piirin luottikset ovat pääsääntöisesti yli 18-vuotiaita pa Joulukuun piirihallitus toteaa ryhmien kokoonpanot vuodelle 201 Piirin Ohjelmaryhmä etsii uusia jäseniä IKÄKAUSIVASTAAVA Oletko (ollut) sudenpentujen tai seikkailijoiden johtaja? Tuletko toimeen aikuisten kanssa? Haluaisitko herättää henkiin vj-vihjarit, leikkikurssin? Haluaisitko tukea lippukunnassa toimivia sampoja ja akeloita? Pitääkö meidän piirissä olla toimintaa sudareille ja seikkailijoille joka lippukunnassa? PT-KILPAILUVASTAAVA Oletko käynyt partiotaitokilpailuissa? Kiinnostaako sinua kehittää piirin partiotaitokilpailutoimintaa? Tiedätkö, mitä kirjaa kutsutaan nimellä Oranssi raamattu? Oletko miettinyt, miksi kisoissa toimitaan aina samalla tavalla? RYHMÄN PUHEENJOHTAJA Tiedätkö kaikkien ikäkausien nimet? Oletko johtajatyyppiä? Kiinnostaako hallinto sinua? Kiinnostaisiko tutustua piirin luottiksen pestiin, mutta et ole oikein löytänyt sopivaa? Osaatko tehdä päätöksiä, kysyä neuvoa ja pitää aikataulusta kiinni? Mikäli vastasit kahteen kohtaan kyllä (tai joo tai ehkä tai mm-m ), haluaisimme Sinut ohjelmaryhmään kehittämään piirin ohjelmatoimintaa ja tukemaan pestilläsi lippukuntien johtajistoa. Saat koulutusta omaan tehtävääsi sekä ryhmän tuen päätösten ja kehityssuunnitelmien tueksi. Tule innostumaan, tule oppimaan, tule kehittymään, tule etsimään kokemuksia ja ennen kaikkea tule tekemään elämäsi pestiä meidän (Päkä, Karkki, Sanna, Nipsu, Puntsi) kanssa! Ota yhteyttä: ppaivinen@gmail.com Piirin lippukuntaryhmä etsii UUSIA KASVOJA Jos sinua kiinnostaa lippukuntien tukeminen, alueyhteistyön kehittäminen, kouluttaminen tai vaikka kaikki edellä mainitut, olet etsimämme henkilö! Lippukuntaryhmä on kohtuu uusi (perustettu joulukuussa 2012), joten vielä ei olla kangistuttu kaavoihin. Eikä halutakkaan kangistua! Joten tuleppa ja tuo itsesi ja oma persoonasi mukaan dynaamiseen ja osaavaan luottisporukkaamme! Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta aluetyöstä tai kouluttamisesta, riittää että sinulla on intoa. Sovimme ryhmän sisällä kunkin vastuualueen ja tuki pestin hoitamiseen löytyy ryhmän sisältä. Mikäli kiinnostuit, ilmianna itsesi jollekin ryhmän jäsenelle. Tai ota yhteyttä ryhmän pj Asta Taali asta.taali@gmail.com / 0407501430. 12 Lapin Scout-Info 5/2014

luottiksia Etsitään uusia luottiksia rtiojohtajia. Pestit alkavat pääsääntöisesti 1.1.2015. 5, joten ilmiannathan itsesi tai kaverisi viimeistään ke 10.12. Piirin viestintäryhmä etsii joukkoonsa UUSIA JÄSENIÄ Haluatko olla ideoimassa ja kehittämässä piirin viestintää? Kiinnostaako erilaiset viestintävälineet ja -kanavat? Oletko innokas sosiaalisen median käyttäjä? Onko sinulla graafista osaamista? Haluaisitko muokata Lapin Scout-Infon uuteen uskoon? Tai kiinnostaako yleisesti osallistua Lapin Partiolaisten viestintään ja vaikuttamaan siihen, miltä me näytämme ja kuulostamme - sekä toisillemme että muulle maailmalle? Jos jokin kysymys herätti ajatuksia, kysy lisää viestintäryhmän puheenjohtajalta: 040 749 6113, iiris.jakola@gmail.com. Pestin sisällöstä keskustellaan kiinnostuksen ja osaamisen mukaan! Viestinnän virkeään ja vikkelään joukkoon Sinut tervetulleeksi toivottavat Anna, Iiris, Matti, Meemi ja Mösö! Partiolaisia valittiin lapin seurakuntien valtuustoihin Seurakuntavaalit käytiin isänpäivänä 9.11. Vaaleissa valittiin yli 9000 luottamushenkilöä Suomen ev. lut. seurakuntiin. Suomen Partiolaiset antoi ehdokkaille mahdollisuuden tuoda esille partiotaustaansa ilmoittautumalla partioehdokkaaksi partioehdokkaat.fi sivustolle. Seurakuntasi valtuuston valitut löydät: www.seurakuntavaalit.fi =>tulokset-seurakunnittain Lapin Scout-Info 5/2014 13 Lappilaisten lippukuntien partioehdokkaista valituiksi tulivat: (suluissa henkilökohtainen äänimäärä ja ehdokaslista) (IJ) Rovaniemen seurakunta: Ville-Pekka Jokela (76, Seurakuntaväen laajapohjainen lista) Leena Pernu (40, Seurakuntaväen laajapohjainen lista) Tervolan seurakunta: Virva Kokko (31, Keskustan ehdokkaat Tervolan seurakuntavaaleissa) Ylitornion seurakunta: Sanna Kangas (30, Keskusta ehdokaslista) Muonion seurakunta: Taija Hemminki (21, Seurakunnan parhaaksi ehdokaslista)

Hola! Terveiset aurinkoisesta Andalusiasta, Fuengirolan kaupungista. Tulin tänne perheen kera neljäksi viikoksi työharjoitteluun Aurinkorannikon suomalaiseen seurakuntaan heidän päivä - ja perhekerhoonsa. Kerhojen toiminnasta vastaava Tuisku on myös vanha partiolainen ja perustanut tänne partiolippukunnan vuonna 2009. Näin pääsin näkemään vilaukselta myös suomalaista partiotoimintaa hieman erilaisessa ympäristössä. Lumipartio-lippukunnassa on kaksi sudenpentulaumaa, joissa lapset ovat 5-9- vuotiaita. 5-vuotiaat pikkusisarukset otetaan isompien siivellä mukaan toimintaan. Lisäksi heillä on seikkailijajoukkue, jossa lapset ovat iältään 10 14-vuotiaita. Viikoittaista toimintaa ryhmille ovat pyörittäneet opiskelijat, jotka tulevat päiväkerhoon harjoittelijoiksi. Heillä ei välttämättä ole omaa partiotaustaa, vaan tiedon partiosta he hankkivat johtajakansioon tutustumalla. Osana omaa harjoitteluani olen laatinut lippukunnalle pientä infopakettia partiosta, toiminnan tavoitteista ja ryhmän ohjaamisesta. Lisäksi olen ollut mukana v a l m i s t e l e m a s s a a i k u i s t o i m i n n a n käynnistämistä, sillä lippukunta tarvitsee kipeästi uusia aikuisia toiminnan tueksi. Aikuispartion ensimmäinen kokoontuminen on 3.11. ja suunnitteilla on ensimmäinen päivävaellus läheisille vuorille. Harmi, että meidän on tultava täältä takaisin ennen sitä. Jotain ihmeellistä pääsimme kuitenkin täällä partiossa tekemään, sillä Veera-sudarin kanssa osallistuimme koko lippukunnan syysleirille Los Alamosissa muutama viikko sitten. Leiri pidettiin kylän keskustassa olevalla leirintäalueella, sillä kansallispuistoissa retkeilemisen säännöt ja avotulen teon kielto eivät salli leirin pitämistä villissä luonnossa. Alue on myös sellaista, että täältä lapsia kaapataan Afrikkaan, joten turvallinen ja vartioitu leirintäalue oli ihan oiva paikka Hiekka-leirille. Leirille osallistui myös vieraita Suomesta, Ruokolahden eräveikoista. Heidän lippukunnastaan yksi aikuinen oli ollut täällä vuoden ja toi nyt lippukuntalaisensa tutustumaan paikkoihin. Heidän kanssaan touhusimme yhdessä askarrellen, leikkien ja ruokaillen ja he pitivät Lumipartiolaisille myös pienet pt-kisatkin. Aurinkoisen lauantaipäivän vietimme osaksi myös paikallisella rannalla uiden, kävellen, leikkien, pelaten ja tehden hiekkalinnoja nauttien välillä eväitä. Kumpanakin iltana meillä oli vielä iltanuotiotkin, lasipurkeissa palavien kynttilöiden hoitaessa nuotion virkaa. Tätä lukiessasi taidamme jo olla kotona aloittelemassa adventtikalentereiden myyntiä ja suuntaamassa kohti uusia partioseikkailuja toivoen Lumipartiolle onnea ja menestystä jatkossa sekä mahdollisuutta liittyä tavalla tai toisella Suomen Partiolaisten jäseneksi. Maaret Arffman maaret.arffman@gmail.com 14 Lapin Scout-Info 5/2014

Sataa sataa ropisee - nimittäin tammenterhoja! Lippukuntaryhmän skypekokous on parhaillaan menossa, mutta on hankala keskittyä, kun kattoon kopisee tammenterhoja. Kuulostaa vähän samalta kuin olisi teltassa kovalla vesisateella. Mietityttää, että voikohan noista tulla autoon lommoja. Tuskinpa. Kerron kokouksessa siitä kun menin edellisellä viikolla tutustumaan paikalliseen partiotoimintaan. Jouduinkin yllättäen vetämään sudenpentujen laumailtaa, ilman tutustuttamista sen enempää amerikkalaiseen partio-ohjelmaan kuin partiolaisiinkaan. Kerron, että se ei ollut kovin rohkaiseva kokemus. Tuli vähän niin kuin pieni partiolommo. Lippukuntaryhmän kokous siirtyy seuraavaksi pohtimaan tapahtuuko Lapissa samaa ja miten tuollaisia partiolommoja voitaisiin välttää ja tarvittaessa oikoa. Herätyskello soi 6.45. Äkkiä kahvi tippumaan ja puuro tulille. Viestintäryhmän skypekokous alkaa aivan kohta. Muistiinpanovihko ja eilispäivän työlaskelmat ovat pakattuna reppuun, joka lojuu eteisen lattialla valmiina lähtöön. Skypekokouksen jälkeen pitää rientää tapaamaan kollegoita parin korttelin päässä olevaan fysiikan laboratorioon. Illalla pitää muuten muistaa päivittää Lapin Partiolaisten nettisivujen julkaisujärjestelmä uuteen versioon, mutta sitä ennen sivut täytyy varmuuskopioida. Nyt viimeinen lusikallinen puuroa suuhun ja kuulokkeet korville. Siellähän se Lapin Partiolaiset jo soittaa! Terveiset Niagaran putouksilta! Kuva: Matti Silveri Etäpartiota Etäpartio on ollut meidän juttu jo vuosien ajan, kun olemme toimineet piirin luottiksina Oulusta käsin. Nyt kun asumme New Havenissa, Connecticutin osavaltiossa, moni asia on erilaista Ouluun verrattuna, mutta partion harrastaminen piirin luottiksena on pysynyt oikeastaan melko samanlaisena. Toki välillä harmittaa, ettei pääse fyysisesti paikalle hauskoihin tapahtumiin ja koulutuksiin tai tärkeisiin kokouksiin, mutta toisaalta etäisyys myös rikastuttaa, sillä toisinaan se pakottaa ajattelemaan asioita ja toimintatapoja uudella tavalla. Vaikka meidän ja Lapin välillä on nyt seitsemän tuntia aikaeroa, toinen meistä on kouluttanut tämän syksyn PJPK:lla ja toinen päivitellyt piirin nettisivuja ja facebookia. Ihan niin kuin aina ennenkin, tosin tavallista etäämpänä. Jenna ja Matti Silveri jenna.silveri@outlook.com, matti.silveri@pp.inet.fi Lapin Scout-Info 5/2014 15

Scout-Info testaa: Liikennepakki Napapiirin Tyttöjen seikkailijaryhmä Minkit opetteli liikenneturvallisuutta koeajamalla Suomen Partiolaisten (SP) Liikennepakin. Liikennepakki on SP:n ja Liikenneturvan kokoama tarvikepaketti, josta löytyy vinkkejä seikkailijoiden Liikenne-taitomerkin ja sudenpentujen Liikenne-jäljen suorittamiseen sekä runsaasti oheismateriaalia ja tarvikkeita. Testikokouksen (1,5h) runko: Lämmittelyleikki, 5 min Liikennesäännöt + heijastin, 20 min Lyhyt kävelyretki kolon ympäristössä, samalla käytiin läpi jalankulkijan ja pyöräilijän liikennesäännöt ja testattiin ryhmäläisten heijastinvarustus pimeällä parkkipaikalla taskulapun avulla. Liikennesäännöt ja -käyttäytyminen, 20 min Tietovisa Jalankulkijan kortti -vihon kysymyksillä ja mielipidejana liikenneturvallisuuteen liittyvistä väittämistä (Muistan aina käyttää pyöräilykypärää, pimeällä käytän heijastinta ) Janan avulla irtosi hyvää keskustelua! Pyöräilykypärä, 20 min Keskustelua ja kokemuksia pyöräilyonnettomuuksista. Kun kaikki alkoivat olla sopivan peloteltuja, opeteltiin säätämään pyöräilykypärä oikein. Kananmunakypärätesti oli hyvä, hauska ja havainnollistava lopetus aiheelle. Vaaranpaikat + autonajosimulaattori, 20 min Samalla kun osa seikkailijoista piirsi papereille koulu- tai kolomatkansa vaarallisinta paikkaa, muutama seikkailija kerrallaan pääsi autonajosimulaattoriin jossa havainnollistettiin heijastimien näkyvyyttä autoilijoille sateisella säällä: pimeään huoneeseen ripustettiin muutama heijastin ja auton tuulilasina toimi läpinäkyvä minigrip-pussi johon oli suljettu hieman vettä sisälle. Ensin tuulilasin läpi katsottiin pimeää huonetta ilman taskulamppua ja seuraavaksi etsittiin heijastimet lampun avulla edelleen muovipussin takaa kurkkien, lopuksi katsottiin vielä ilman lamppua. (Vaikuttavampaa olisi tietysti ajeluttaa seikkailijoita autolla pimeällä tiellä, mutta keskustassa kokoontuvan ryhmän autottomilta johtajilta tämä sujui kätevämmin.) Lopuksi käytiin vaaranpaikat läpi ja pohdittiin mitä riskejä niihin liittyy ja miten vaaroihin voi varautua. Loppuhiljentyminen, 5 min Suosikkiosiota kysyttäessä Minkkien äänet jakautuivat hyvin tasaisesti, kaikista aktiviteeteista pidettiin kovasti! Kaiken kaikkiaan liikennepakki osoittautui varsin toimivaksi paketiksi, ja sen ideoita ja tarvikkeita soveltamalla oli kokouksen suunnittelu helppoa. Aktiviteetteja riittää helposti useammallekin kerralle - johtajan kannattaa varata tovi aikaa materiaaleihin tutustumiseen. Paketissa oli apuja myös liikennetaitoradan järjestämiseen, mutta ilmojen ollessa testatessa jo kohtuullisen viileitä jätimme pyöräilyn tällä kertaa väliin. Voin kuitenkin lämpimästi suositella Liikennepakkia! Pakkeja on piiritoimistolla kolme kappaletta lainattavaksi. Emma Napari, emma.napari@luukku.com 16 Lapin Scout-Info 5/2014

Marakatit kolmanneksi Partiomestarit -sarjassa Nuorten seikkailusarja Partiomestarin finaalissa 13.10. tiukan kilpailun voittajaksi ja samalla Partiomestari -kiertopalkinnon kantajaksi selvisi helsinkiläinen Piraatit-vartio Kulosaaren Meripartio -lippukunnasta. Lapin Partiolaisista mukana ollut torniolainen Pohjan Tytöt ja Sissit -lippukunnan vartio Marakatit eli Kiia Koskinen, Katri Lakso ja Venla Taulavuori ylsi hienosti kilpailun kolmanneksi. Tyttöjen mukaan tunnelma finaalin jälkeen oli huikean onnellinen ja samalla haikea. Kokonaisuutena Partiomestari oli tytöille upea kokemus. Marakatit pitivät todella paljon tv-ohjelman kuvauksesta ja iloitsivat saadessaan tutustua huipputyyppeihin muista partiopiireistä. Lapin Partiolaiset onnittelee Marakatteja ja tulee muistamaan heitä ensi keväänä partiotahdissa Keminmaassa! Kaikki Partiomestarin jaksot ovat nähtävissä Yle Areenassa. Syksyllä Yle TV2:lla näytetty Partiomestari on osa Ylen Nuoret Mestarit -ohjelma-sarjaa, jossa esitellään erilaisia harraste- ja liikunta-muotoja. (IJ) Marakatit selfie. Vas. Kiia, Katri ja Venla. Kuva Vilma Issakainen Lapissa järjestöt kuuluvat myös nuorille Lapin kunnissa lapset ja nuoret vähenee, Yhteistyötä yli järjestörajojen? resurssit pienenee ja toimijat vähenee. Olisiko yhteistyössä yli järjestörajojen ajatusta? Onhan lippukuntasi kuulolla, kun kunta kutsuu keskustelemaan saman pöydän ääreen toisten järjestöjen kanssa? Viime keväänä myös partiolaisia kutsuttiin Lapin liiton organisoimaan Lapin järjestöstrategian valmistelutyöhön. Työskentelyssä järjestettiin mm. Tehemä pois -työpajoja ympäri Lappia. Lisäksi järjestötoimijoiden toiveita ja tarpeita selvitettiin kyselyn avulla. Toukokuussa julkaistu maakunnallinen järjestöstrategia kokosi yhteen ensimmäistä kertaa lappilaisten järjestöjen näkemyksiä tulevaisuudesta ja konkreettisista toimenpiteistä, joita tulisi tehdä järjestöjen elinvoiman turvaamiseksi. Strategian yksi tavoite on: Lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan kehittäminen järjestötoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Toimenpiteenä tavoitteessa kehitetään yhdessä uusia tapoja tavoittaa lapsia ja nuoria kylissä ja kunnissa yhdistämällä eri toimijoiden voimavaroja. Tätä toimenpidettä vie eteenpäin Lapin nuorisojärjestöjen verkosto ( järjestöjen aamukahvit ), joka on kokoontunut jo seitsemän vuotta yhdessä keskustelemaan ja kehittämään lappilaisten nuorisojärjestöjen yhteistyötä. Lapin Partiolaisten puolesta verkostossa on järjestösihteeri. Verkostossa on syksyn aikana selvitetty Lapin kuntien ja järjestöjen yhteistyön tilannetta lapsija nuorisotyössä. Kartoitus on nyt tehty ja ensi vuonna tavoitteena on saada toimijat saman pöydän ääreen. Lisätietoja aiheeseen liittyen saa piiritoimistolta. Lapin järjestöstrategia 2030 löytyy: www.lappi.fi/lapinliitto=>julkaisut=> strategiat Ps. Lappilaiset.fi -sivustolla ei ole kovinkaan montaa lippukuntaa. Kannattaa tarkastaa myös lanuti -sivusto, onkohan lippukunnan yhteystiedot ajantasalla? (MSa) Lapin Scout-Info 5/2014 17

LÄHETÄÄN LAPISTA MAAILMALLE! Kaikki Lapin 16 22-vuotiaat partiolaiset on täten virallisesti kutsuttu mukaan huikeaan ja kansainväliseen kokemukseen vuosina 2015 ja 2016! Lapin Partiolaisten tauko kansainvälisissä reissuissa päättyy nyt. Operaatio Paijeri (aka. Poro II) tuo ryhmän saksalaisia nuoria ihailemaan Lappia kesällä 2015. Vastavierailu Saksan Baijeriin toteutetaan 2016. Saksan päässä projektiin osallistuvat JDAV (eng. Youth of Alpine Club) -organisaation 16 22-vuotiaat nuoret. Luvassa siis seikkailuja Suomessa ja hapankaalimaassa, elinikäisiä kokemuksia ja ennen kaikkea huippu seuraa jännissä paikoissa. Lasketellaanko Alpeilla, syödäänkö makkaraa vai suunnistetaanko suurkaupungeissa? Entä mitä saksalaisten on pakko nähdä Lapissa? Koska reissun kuuluu aina olla matkalaistensa näköinen, tarkat aikataulut, ohjelmat ja sijainnit ovat vielä auki. Nyt on siis tuhannen peson paikka vaikuttaa siihen mitä, missä ja milloin me halutaan tehdä! Ilmoita kiinnostuksestasi ja olet mukana tekemässä partioparhautta! Tarkemmat tiedot (hinta ja aikataulut) tulevat julkisuuteen lähiviikkoina. Kannattaa siis seurata Lapin Partiolaisten nettisivuja ja Facebook-sivua tai Facebook-ryhmää. Mukaan mahtuu Lapista 20 nopeinta ilmoittautunutta. Mukaan voi ilmoittautua NYT. Mitä aikaisemmin olet liikkeellä, sitä enemmän pääset vaikuttamaan tapahtuman sisältöön. Laita sähköpostia, soita tai laittele viestiä. Tässä vaiheessa ilmoittautuminen ei sido mihinkään! Niilo Nipsu Karjalainen niilo.a.karjalainen@gmail.com 040 575 93 64 18 Lapin Scout-Info 5/2014

Maailmanjamboree innostaa matkalle nousevan auringon maahan Maailman partiolaisten suurin leiri, maailmanjamboree, tuo heinä-elokuussa 2015 Japanin Yamaguchiin n. 30 000 partiolaista. Kaukaisimmat tulevat Etelä- Amerikasta. Matkalle on ilmoittautunut myös 16 partiolaista kuudesta lappilaisesta lippukunnasta. Suomesta Japanin jamboreelle on lähdössä 970 hengen leirijoukkue. Jamboreelle lähdetään joko leiriläiseksi (14 17-vuotiaat) tai kansainvälisen palvelutiimin IST:n tehtäviin (vähintään 18-vuotiaat), jotka mahdollistavat osaltaan leirin toteuttamisen. Koska leiriläisten ikähaarukka on neljä vuotta ja maailmanjamboree järjestetään neljän vuoden välein, on nuorilla partiolaisilla kerran elämässään mahdollisuus osallistua leiriläisenä ja kokea koko leirin ohjelma. Japanin jamboreen teema on japaniksi WA (eng. Spirit of Unity) eli kaikkien maailman partiolaisten yhteishenki. Japaninkielinen WA-kirjoitusmerkki kuvastaa muun muassa yhtenäisyyttä, yhteistyötä, ystävyyttä ja rauhaa. Lapin Scout-Info 5/2014 19 Miten lappilaiset nuoret innostuivat partioleiristä Japanissa ja mitä he odottavat leiriltä? Ida Rouhiainen (LaKijaKi), Roosa Lustig (ITu) ja Savanna Kaivola (KätKä) lähtevät leiriläisiksi. Roosa kuuli jamboreesta jo Suomen Partiolaisten suurleiri Kilkkeellä vuonna 2010 ja tajusi sen olevan hänen ainoa mahdollisuuteensa kokea jamboree leiriläisenä. Idan saivat innostumaan vanhemmat lippukuntakaverit, jotka kertoivat upeita kokemuksia edelliseltä Ruotsin jamboreelta kesältä 2011. Savanna halusi hyödyntää mahdollisuuden tutustua uuteen kulttuuriin maassa, jonne ei ehkä muuten tulisi lähdettyä. Kaikki kolme odottavat uusia kansainvälisiä partiotuttavuuksia ja kulttuurien kohtaamista, mistä ei varmasti tule olemaan puutetta leirillä, jolle osallistuu partiolaisia kymmenistä maista (78 maata rekisteröitynyt 10/2014 mennessä). Juho Ollila ja Jenna Simontaival (LaKijaKi) lähtevät leirille IST-tiimiin. Kumpikaan ei vielä tiedä työtehtäväänsä leirillä mutta odotukset ovat silti korkealla. Juho osallistui myös Ruotsin jamboreelle ja hienon kokemuksen siivittämänä hän päätti lähteä eksoottiseen Japaniin. Hän odottaa seikkailuja ja uusia näkökulmia partioon. Jennalle jamboree oli melkeinpä itsestäänselvyys, sillä hänen partiotaipaleensa sai osin alkunsa siitä, kun kaverit hehkuttivat leiriä Japanin kieltä ja kulttuuria jo useita vuosia harrastaneelle Jennalle. Jenna odottaa uusia kokemuksia ja ystäviä sekä suunniteltua leirinjälkeistä omatoimimatkaa ympäri Japanin. (IJ) Lähteet: Suomen leirijoukkue www.jamboree.fi Jamboreen virallinen sivu: www.23wsj.jp

Partiotaitokisoja SM-talvikisa Louhi 2015 Hyvinkään Kytäjän maastoissa järjestetään partiotaitojen SM-kilpailut 14.-15.3.2015. Kerää joukkue ja lähde kokeilemaan taitojasi! Kilpailuissa on oranssi, vihreä ja lila sarja päiväkilpailuna. Yökilpailuna on sininen, punainen, ruskea ja harmaa sarja. Piiri maksaa jokaiseen sarjaan yhden joukkueen osallistumismaksun (70-90 ) Kilpailu löytyy myös sosiaalisesta mediasta: kurkkaa facebookista, twitteristä tai instagramista! Lisätiedot ja ilmoittautumiset nettisivuilla www.louhi2015.fi ja Piirin kevät-pt-kisat Inarissa la 16.5.2015 Sarjoina sudenpennut, seikkailijat, oranssi ja vihreä. Ota kalenteriisi, kompassiisi ja seuraa Scout-Infoa! 20 Lapin Scout-Info 5/2014

Koulutusta Menikö syksyn PJPK ohi syystä taikka toisesta? Ei hätää, sillä seuraava mahdollisuus kouluttautua partiojohtajaksi on jo nurkan takana nimittäin MONIMUOTOINEN PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSI JÄRJESTETÄÄN KEVÄTTALVELLA! Seuraava monimuotoinen partiojohtajien peruskurssi starttaa Partiotahdista Keminmaasta. Loput kurssipäivät ja aikataulut räätälöidään kurssin kouluttajien ja kurssilaisten omien lähtökohtien mukaan. Kurssilta saat uusia kavereita, kokemuksia sekä partiojohtajuuden perusteita ja partioaatetta. Mukaan pääsevät vuoden 2015 aikana 18-vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat partiolaiset. Jos et ole aivan varma kenelle PJPK on suunnattu, voit tarkistaa kurssikuvaukset www.lappi.partio.fi =>Tapahtumat => Koulutukset. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeita tulee Scout-Infoon, nettisivuille ja Facebookiin joulukuun aikana. Jouluostosten ohessa Rovaniemellä tarjolla partiokoulutusta: - osaamista pestaamiseen ja tukea lippukuntien aikuistoimintaan! PESTI JA AIKUISEN OHJAAMINEN moduuli la 13.12.2014 Rovaniemellä piiritoimistolla klo 9.30-12.00 Kouluksen tavoitteet Osaa tukea organisaatiossa toimivia aikuisia Osaa tunnistaa aikuisen vahvuuksia ja kehittymisalueita Osaa tukea aikuista arvioimaan itseään ja toimintaansa ja osaamistaan ja hakemaan kouluttautumisvaihtoehtoja Osaa rekrytoida ja perehdyttää Osaa käydä pestikeskustelun ja antaa palautetta Osaa suunnitella organisaatiossa johtajaresursseja ja koulutustarpeita Koulutuksen sisältö: Pesti ja koulutusjärjestelmä sekä oman piirin koulutustarjonta Palautteen antaminen aikuiselle Rekrytointi ja tekijöiden etsiminen Perehdyttämisen suunnittelu ja toteutus Pestikeskustelun käyminen Lippukunnan johtajistotarpeen suunnittelu Lippukunnan koulutussuunnitelman tekeminen Ilmoittautumiset Kuksan linkin kautta ke 3.12. mennessä, linkki Ajankohtaista partiossa -viestissä. Lisätietoja piiritoimistolta lappi@partio.fi tai 040 833 8556. Koulutus on maksuton ja se sisältää koulutuksen lisäksi aamupalan. Lapin Scout-Info 5/2014 21

Adventtikalenterikauppa loppusuoralla! Olethan hankkinut jo omasi? Entä myynyt naapurille, koulu- ja työkaverille? Partiotahti Kalling 7.-8.2.2015 Keminmaassa Ilmoittautumiset lippukunnittain Kuksan linkin kautta. Ilmoittautumislinkki ja lisätietoja tulossa lippukuntiin joulukuun alussa Ajankohtaista partiossa -viestissä. Kuvittaja Noora Katto. * * * * * * * * * * * * * * * * * * Kuittaatko joulutervehdykset vain omalla seinällä? Muistathan, että isomummo ei välttämättä lue seinääsi. Osta 6 joulupostikorttia 5 /pkt ja samalla tuet upeaa harrastusta. Jos lähilippukuntasi ei myy korttipaketteja, osta piiritoimistolta: lappi@partio.fi / 040 833 8556. Pohjanmaan partiolaiset kutsuvat seikkailijat ja sitä vanhemmat lappilaiset partiolaiset Pääsiäisenä 2015 Taivalkoskelle! Ilmoittautumiset 15.12. mennessä. Lisätietoja: tuisku.pohjanmaa.partio.fi tai alaleiripäällikkö Sonja Miettinen 040 722 3711/ sonja.miettinen@pohjanmaa.partio.fi Baltian Jamboree Virossa 14-19.7.2015 Suomesta lähtee ryhmä tarpojia ja vanhempia ikäryhmiä. Ilmoittautuminen loppuvuodesta 2014. Seuraa tiedotusta Lapin Partiolaisten Facebook-sivulla tai http://toiminta.partio.fi/ajankohtaista/ kansainvaliset-matkat 22 Lapin Scout-Info 5/2014

HILJENNY HETKEKSI Ystävä ovikellon soitolla Olipa kerran kahdeksanvuotias Veeti, joka oli muuttanut uudelle paikkakunnalle. Veeti ei tuntenut vielä naapurustonsa muita lapsia, ja syksyn lähestyessä uuteen kouluun meno mietitytti häntä usein. Eräänä päivänä Veeti oli matkalla kaupasta kotiin isänsä kanssa ja katsoi postilaatikkoon. Laatikosta löytyi lapsen käsialalla kirjoitettu pieni kirje. Veeti oli jo oppinut lukemaan, mutta ei ymmärtänyt kieltä, jolla teksti oli kirjoitettu. Veeti nyki isää hihasta: Kerro, mitä tuossa lukee? Isä kertoi, että teksti oli englantia, ja suomeksi käännettynä se kuului seuraavasti: Minun nimeni on Elvira. Olen kahdeksan vuotta. Haluaisin ystävän. Asun asunnossa B 48. Veeti jäi miettimään Elviran kirjoitusta. Olisi kiva saada uusi ystävä, mutta miten Elviran kanssa juttelisi, jos hän ei osaa suomea? Elviran täytyi kyllä olla rohkea, kun hän jätti postilaatikkoon ystävänhakuilmoituksen. Mitäpä jos minäkin olisin yhtä rohkea ja soittaisin Elviran ovikelloa? Isän mielestä se oli hyvä idea. Seuraavana päivänä Veeti keräsi kaiken rohkeutensa, asteli asunnon B 48 ovelle ja soitti ovikelloa. Oven avasi kiharapäinen, tumma Veetin ikäinen lapsi. Mä oon Veeti, ootko sä Elvira?, kysyi Veeti. Lapsi nyökkäsi ja hymyili. Lähtisitkö sä mun kanssa ulos leikkimään?, Veeti kysyi seuraavaksi. Elvira katsoi Veetiä kysyvästi. Veeti mietti hetken ja yritti uudestaan: hän näytti tälle kenkiään ja viittoili läheiselle leikkikentälle päin. Elvira hymyili, laittoi kengät jalkaan ja huusi iloisesti vieraalla kielellä jotain selkänsä taakse. Veeti ja Elvira pomppivat yhdessä raput alas ja syöksyivät pihan keinuille. Siitä lähtien Veeti ja Elvira olivat parhaat kaverukset. Yhteistä kieltä ei heti tarvittu, olivathan eleet, ilmeet ja leikit olemassa. Veeti oppi, että Elvira oli muuttanut Suomeen kaukaa Afrikasta ja hänen kotikielensä oli swahili, vaikka hän osasi myös hieman englantia. Elvira oppi puolestaan Veetiltä suomea, ja yhdessä leikkimisestä tuli entistä helpompaa. Kesän aikana Elvira ja Veeti kävivät yhdessä läheisellä rannalla uimassa ja rakentamassa hiekkalinnoja. Syksyllä he kulkivat yhtä matkaa kouluun ja istuivat vierekkäisissä pulpeteissa. Veetin ja Elviran ystävyys oli alkanut epätavallisella, mutta hienolla tavalla. Kumpikin heistä oli ollut rohkea, Elvira laittamalla postilaatikkoon kirjeen ja Veeti luopumalla pelostaan vierasta kohtaan ja soittamalla ovikelloa. Mitäpä jos sinäkin menisit joku päivä juttelemaan eri kulttuurista tulevan ihmisen kanssa? Samalla kun ilostutat toista ihmistä, voit saada uuden ystävän ja kenties oppia uusia jännittäviä asioita. Lähde: SPR:n koulumateriaali Lapin Scout-Info 5/2014 23