RYHDYTTE. fsy PALV ELEM A AN JUM AL A A OI T E, JOTK A

Samankaltaiset tiedostot
KYSY Ks. Jaak. 1:5 6

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Tämän leirivihon omistaa:

Sukuni. Kertomuksia, jotka tuovat meidät yhteen

Pyhäkoulu. Pyhäkoulun päämääränä on. Pyhäkoulun johtohenkilöt seurakunnassa. Seurakunnan pyhäkoulun johtaja

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

Ristiäiset. Lapsen kaste

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Jakkara ja neljä jalkaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

Ehyeksi aikuiseksi osa askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

Tuen tarpeen tunnistaminen

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Tuen tarpeen tunnistaminen

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Usko. Elämä. Yhteys.

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna Ari Puonti

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Tuen tarpeen tunnistaminen

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

opetusohjelmaa koskevia ohjeita

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

Trafficars - Ruuhkaara

Kokemuksia Unesco-projektista

TURVATAITOKOULUTUS LOPPUTYÖ: Sosiodraama

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Assari 2.0 Kevät Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen osallistuneille)

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki

Tervetuloa selkoryhmään!

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Lastentuntien opettaminen Taso 1

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

Mahtispalautteen antaminen

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min)

Fokusprosessia ohjeet

52999 Aktiivinen matematiikka

Tuen tarpeen tunnistaminen

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I

Löydätkö tien. taivaaseen?

VUODEN 2012 OPETUSOHJELMAA

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Erilaisia osallisuusmenetelmiä

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Unelmien työ (90 min)

Hyvinvointikysely oppilaille

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

Omat rajat ja turvaohjeet

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

Tuen tarpeen tunnistaminen

PAASTOHARTAUDET 2017

Transkriptio:

HENKILÖSTÖN K ÄSIKIRJA Oi te, jotka ryhdytte palvelemaan Jumalaa, katsokaa, että palvelette häntä koko sydämestänne, väkevyydestänne, mielestänne ja voimastanne. ( Ol 4:2 ) OI T E, JOTK A RYHDYTTE PALV ELEM A AN JUM AL A A fsy NUORTEN VOIMAKSI 2015

Herran kutsu on osoitettu kaikille. esitä se jollekulle. TUO YSTÄVÄ SEMINAARIIN.

VIE FSY KOTIIN TUTUSTU TUNNE OPI FSY:ssä saamiesi tunteiden ja kokemusten ei tarvitse päättyä tämän viikon jälkeen. Se, mitä olet oppinut täällä, voi auttaa sinua kotona edelleen tuntemaan Hengen vaikutusta, oppimaan evankeliumia ja tutustumaan uusiin ystäviin. Mene uudelle Nuorten toiminnat -verkkosivustolle, jossa on kymmeniä ideoita FSY-kokemuksen jatkamiseen. Voit käyttää sivustoa, kun suunnittelet seurakunnan ja vaarnan toimintoja, tai kokeilla joitakin ideoita perheesi ja ystäviesi kanssa. FSY:n kotiin vieminen riippuu sinusta! lds.org/youth/activities UUSI

HENKILÖSTÖN KÄSIKIRJA RYHTYKÄÄ PALVELEMAAN JUMALAA Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Suomi 2014 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 12/13 Hyväksytty käännettäväksi: 12/13 Alkuperäisjulkaisun nimi: FSY Staff Handbook 2015 Finnish PD10050016 130

FSY Koulutus Sanoma vyöhykkeen johtokunnalta... 4 Henkilöstön työjärjestys.... 5 Ohjaajat.... 17 Apulaiskoordinaattorit.... 47 Koordinaattorit.... 83 Koordinaattorien aikataulumalli... 117 Tapahtumaa johtava aviopari... 125

Sanoma vyöhykkeen johtokunnalta Hyvät FSY:n johtohenkilöt Miten jännittävää aikaa olla palvelemassa kirkon nuoria! Se ihmeellinen teko, jonka Herra sanoi vuonna 1829 olevan tulemaisillaan julki, on nyt täällä ja leviää kautta maailman (ks. OL 4:1). Te olette tärkeä osa tuota tekoa ja niin ovat myös tämän sukupolven nuoret. Puhuessaan nuorille vanhin David A. Bednar todisti: Teitä on valmistettu tähän aikaan ja rakentamaan Jumalan valtakuntaa. Te olette täällä maan päällä nyt auttaaksenne tässä loistavassa työssä. ( Lasten sydämet kääntyvät, Liahona, marraskuu 2011, s. 27.) Koska meillä on halu palvella, meille kaikille on esitetty kutsu ryhtyä palvelemaan Jumalaa (ks. OL 4:2, 3). Mikään maan päällä ei ole Jumalan palvelemisen veroista. Sen seuraukset ovat iankaikkisia, ja tästä syystä se vaatii koko sydämenne puhtaan sydämen, joka on täynnä Kristuksen kaltaista rakkautta ja intoa. Se vaatii koko väkevyytenne ne kyvyt ja lahjat, jotka Jumala on teille antanut. Se vaatii koko mielenne puhtaan mielen, joka kokoaa Jumalan sanaa ja keskittyy Hänen kirkkauteensa. Ja se vaatii koko voimanne sen tarmon ja kyvyn, joka on seurausta vanhurskaasta elämästä ja Pyhän Hengen toveruudesta. Haaste saattaa vaikuttaa ylivoimaiselta, mutta me luotamme teihin täysin. Te voitte saada rohkeutta näistä presidentti Thomas S. Monsonin sanoista: Muistakaa, että tämä työ ei ole yksin teidän tai minun. Tämä on Herran työtä, ja kun me olemme Herran asialla, meillä on oikeus Herran apuun. Muistakaa, että kenet Herra kutsuu, Hän myös valmistaa. ( Kutsuttu palvelemaan, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 46.) Kun otatte vastaan tämän tehtävän, innoitatte nuoria tekemään samoin. Näyttäkää heille, miltä koko sydämestään ja koko sielustaan palveleminen näyttää ja tuntuu. Kun he sitten vuorostaan ryhtyvät palvelemaan Jumalaa, he maistavat sitä suurta iloa, jota te olette maistaneet (ks. Alma 36:24) tämän ihmeellisen työn suloista hedelmää. Parhain terveisin vyöhykkeen johtokunta 4

Henkilöstön työjärjestys 5

fsy Henkilöstön työjärjestys Seuraavana on ehdotus henkilöstön työjärjestykseksi. Se voidaan sovittaa vastaamaan paikallisia tarpeita. Päivä ennen FSY:tä Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorit Klo Kuvaus Koordinaattorit Ohjaajat Vaihtelee Ohjaajien tutustumistilaisuus Johda Osallistu Osallistu Johda Osallistu Osallistu Opeta 19.00 20.00 Tapahtumaa johtavan avioparin hengellinen tilaisuus 20.00 20.45 Tapaa apulaiskoordinaattorisi Osallistu Johda Osallistu 20.45 21.45 Ohjaajatoverien suunnittelutuokio Osallistu Osallistu Johda Tapahtumaa johtava aviopari 1. päivä Henkilöstön paita Klo Kuvaus Koordinaattorit Johda Osallistu 8.00 8.25 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Tapahtumaa johtava aviopari 8.30 9.15 Työkokous Johda Osallistu Osallistu Esitä viiden minuutin pituinen sanoma 7

Henkilöstön työjärjestys Apulaiskoordinaattorit Tapahtumaa Klo Kuvaus Koordinaattorit Ohjaajat johtava aviopari 9.15 10.45 Aineiston jako Valvo Avusta Avusta 9.15 10.45 Tutustumistilaisuuden harjoitukset Valvo Osallistu Osallistu Osallistu, jos haluat 11.00 13.00 Ilmoittautuminen Valvo Johda, jos Avusta Osallistu pyydetään 13.15 14.15 Tapaa ohjaajasi Osallistu Johda Osallistu, jos haluat 14.15 15.15 Tapaa tiimisi Osallistu Johda Osallistu, jos haluat 15.30 16.30 Tutustumistilaisuus Osallistu Johda Osallistu, jos haluat 16.45 17.15 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien Johda Osallistu kokous 16.45 17.45 Päivällinen Valvo, jos pyydetään 18.00 19.15 Perheillan oppiaihe Johda Osallistu Osallistu Opeta 19.30 20.30 Perheiltapelejä Osallistu Osallistu Johda Osallistu, jos haluat 20.30 21.00 Tavoitteiden asettaminen Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 21.15 Henkilömäärän laskeminen Vastaanota Johda 21.15 22.00 Hiljaista aikaa, henkilökohtaista pyhien kirjoitusten tutkimista 22.00 22.30 Pohdi ja kertaa Osallistu, jos haluat Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 22.30 Valot sammuvat Valvo 22.30 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien Johda Osallistu rukouskokous 8

fsy 2. päivä Henkilöstön paita Tapahtumaa johtava aviopari Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Klo Kuvaus Koordinaattorit Johda Osallistu 6.40 6.55 Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous 7.00 7.15 Osallistujien hengellinen aamutuokio Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 7.15 8.15 Aamiainen Valvo, jos pyydetään 8.15 9.15 Evankeliumin tutkimista Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 8.30 9.00 Tapahtumaa johtavan avioparin ja Johda opettajien kokous 9.30 10.20 Tapahtumaa johtavan avioparin Johda Osallistu Osallistu Opeta aamukokous 10.30 12.20 Luokat Osallistu Valvo, jos pyydetään Avusta, jos Osallistu pyydetään 12.20 13.20 Lounas Valvo, jos pyydetään 12.20 13.20 Musiikkiohjelman harjoitukset Valvo, jos pyydetään Avusta, jos pyydetään Osallistu 13.30 15.20 Luokat Osallistu Valvo, jos pyydetään Avusta, jos pyydetään Johda Osallistu 14.30 15.30 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Johda 15.30 16.00 Tapahtumaa johtavan avioparin ja opettajien kokous 9

Henkilöstön työjärjestys Klo Kuvaus Koordinaattorit Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat 15.30 18.00 Varieteenäytöksen koe-esiintymiset Valvo, jos pyydetään Avusta, jos pyydetään 15.30 16.30 Vapaata aikaa 15.30 16.30 Musiikkiohjelman harjoitukset Valvo, jos pyydetään Avusta, jos pyydetään 16.30 17.00 Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Johda Osallistu 16.30 18.00 Päivällinen Valvo, jos pyydetään 18.00 18.30 Kertaa tanssietiketti Johda 18.30 21.00 Tanssit Osallistu Valvo, jos pyydetään Avusta, jos pyydetään Tapahtumaa johtava aviopari Osallistu 18.30 19.00 Tanssinopetusta Osallistu Valvo, jos pyydetään Osallistu Osallistu 20.15 20.35 Tanssikilpailu Auta tuomaroimaan Valvo, jos pyydetään Osallistu Auta tuomaroimaan 21.15 Henkilömäärän laskeminen Vastaanota Johda 21.15 22.00 Hiljaista aikaa, henkilökohtaista pyhien kirjoitusten tutkimista 22.00 22.30 Pohdi ja kertaa Osallistu, jos haluat Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 22.30 Valot sammuvat Valvo 22.30 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien Johda Osallistu rukouskokous 10

fsy 3. päivä Henkilöstön paita Tapahtumaa johtava aviopari Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Klo Kuvaus Koordinaattorit Johda Osallistu 6.40 6.55 Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous 7.00 7.15 Osallistujien hengellinen aamutuokio Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 7.15 8.15 Aamiainen Valvo, jos pyydetään 8.15 9.15 Evankeliumin tutkimista Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 9.30 10.20 Tapahtumaa johtavan avioparin Johda Osallistu Osallistu Opeta aamukokous 10.30 12.20 Saarnatkaa minun evankeliumiani Opeta Osallistu Osallistu Opeta -toiminta 12.20 13.20 Lounas Valvo, jos pyydetään Avusta, jos pyydetään 12.20 13.20 Musiikkiohjelman harjoitukset Valvo, jos pyydetään Osallistu Osallistu 13.30 15.20 Kerrotaan evankeliumista - toiminta Osallistu Valvo, jos pyydetään Johda Osallistu 15.30 16.30 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Avusta, jos pyydetään 15.30 18.00 Varieteenäytöksen koe-esiintymiset Valvo, jos pyydetään 15.30 16.30 Vapaata aikaa 11

Henkilöstön työjärjestys Klo Kuvaus Koordinaattorit 15.30 16.30 Musiikkiohjelman harjoitukset Valvo, jos pyydetään 16.30 17.00 Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous 16.30 17.45 Päivällinen Valvo, jos pyydetään 17.45 18.30 Viirin ja kannustushuudon valmistaminen Osallistu, jos haluat Valvo, jos pyydetään 18.30 20.45 Peli- ilta ja kannustushuutokisa Osallistu, tuomaroi kannustushuutokisa Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Avusta, jos pyydetään Johda Osallistu Valvo, jos pyydetään 21.00 21.30 Lempiruokailta Osallistu Valvo, jos pyydetään 21.30 Henkilömäärän laskeminen Vastaanota Johda 21.30 22.00 Hiljaista aikaa, henkilökohtaista pyhien kirjoitusten tutkimista Osallistu Osallistu, jos haluat Avusta, jos pyydetään Tapahtumaa johtava aviopari Osallistu, tuomaroi kannustushuutokisa Osallistu Osallistu, jos haluat 22.00 22.30 Pohdi ja kertaa Osallistu, jos haluat Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 22.30 Valot sammuvat Valvo 22.30 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien Johda Osallistu rukouskokous 12

fsy 4. päivä Pyhäasu Tapahtumaa johtava aviopari Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Klo Kuvaus Koordinaattorit Johda Osallistu 6.40 6.55 Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous 7.00 7.15 Osallistujien hengellinen aamutuokio Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 7.15 8.15 Aamiainen Valvo, jos pyydetään 8.15 9.15 Evankeliumin tutkimista Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat Johda Osallistu Osallistu Opeta Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous 9.30 10.45 (nuoret miehet) 11.00 12.15 (nuoret naiset) Osallistu Elävä Kristus - toiminta Osallistu Valvo, jos pyydetään 9.30 10.45 (nuoret naiset) 11.00 12.15 (nuoret miehet) 12.30 13.30 Lounas Valvo, jos pyydetään Avusta, jos pyydetään 12.30 13.30 Varieteenäytöksen kenraaliharjoitus Valvo, jos pyydetään Osallistu Osallistu 14.00 15.15 Varieteenäytös Osallistu Valvo, jos pyydetään Johda Osallistu 15.15 15.45 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous 13

Henkilöstön työjärjestys Klo Kuvaus Koordinaattorit 15.15 16.30 Vapaata aikaa 15.15 16.30 Musiikkiohjelman kenraaliharjoitukset Valvo, jos pyydetään 16.30 17.45 Päivällinen Valvo, jos pyydetään 18.00 18.15 Kutsu kunnioitukseen ja todistamisvinkkejä 18.30 20.00 Musiikkiohjelma ja hengellinen tilaisuus Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Avusta, jos pyydetään Tapahtumaa johtava aviopari Osallistu, jos haluat Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat Johda Valvo musiikkiohjelmaa, jos pyydetään 20.15 21.15 Todistuskokoukset Osallistu Valvo, jos pyydetään 21.15 Henkilömäärän laskeminen Vastaanota Johda 21.15 22.00 Hiljaista aikaa, henkilökohtaista pyhien kirjoitusten tutkimista Osallistu Opeta hengellinen sanoma Johda, jos pyydetään Osallistu 22.00 22.30 Pohdi ja kertaa Osallistu, jos haluat Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 22.30 Valot sammuvat Valvo 22.30 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien Johda Osallistu rukouskokous 14

fsy 5. päivä Henkilöstön paita Tapahtumaa johtava aviopari Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Klo Kuvaus Koordinaattorit Johda Osallistu 6.40 6.55 Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous 7.00 7.15 Osallistujien hengellinen aamutuokio Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 7.15 8.15 Aamiainen Valvo, jos pyydetään 8.15 9.15 Evankeliumin tutkimista Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 9.15 9.45 Kotiin viemiseksi - tapahtumaan Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat valmistautuminen 10.00 10.50 Tapahtumaa johtavan avioparin Johda Osallistu Osallistu Opeta aamukokous 10.50 12.20 Nuorten voimaksi -toiminta Osallistu Valvo, jos Osallistu pyydetään 12.30 13.30 Lounas Valvo, jos pyydetään 13.10 13.30 Arviointikokous Johda Osallistu 13.30 16.00 Palvelutoiminta Osallistu Valvo, jos Osallistu Osallistu pyydetään 16.00 18.00 Päivällinen ja vapaata aikaa Valvo, jos pyydetään 18.00 Tiimitapaaminen Johda 15

Henkilöstön työjärjestys Klo Kuvaus Koordinaattorit 18.00 20.00 Tanssit Osallistu Valvo, jos pyydetään 19.15 19.35 Tanssikilpailu Auta tuomaroimaan Valvo, jos pyydetään 20.00 20.15 Kuvaesitys Osallistu Valvo, jos pyydetään Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Osallistu Osallistu Tapahtumaa johtava aviopari Osallistu Auta tuomaroimaan Osallistu Osallistu 20.15 21.15 Kotiin viemiseksi Auta johtamaan Osallistu Osallistu Johda ja opeta 21.15 22.10 Tiimin pohdi ja kertaa - tuokio Osallistu, jos haluat Osallistu, jos haluat Johda Osallistu, jos haluat 22.10 Henkilömäärän laskeminen Vastaanota Johda 22.10 22.30 Hiljaista aikaa, henkilökohtaista pyhien kirjoitusten tutkimista 22.30 Valot sammuvat Valvo 22.30 Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien Johda Osallistu rukouskokous 6. päivä Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorit Ohjaajat Tapahtumaa johtava aviopari Klo Kuvaus Koordinaattorit 6.30 7.30 Osallistujien poislähtö Osallistu Valvo, jos pyydetään Osallistu Osallistu, jos haluat 8.00 8.30 Koontikokous Johda Osallistu Osallistu Osallistu 16

fsy Ohjaajat Koska ohjaajat ovat nuorten kanssa enemmän kuin muut henkilöstön jäsenet, he ovat elintärkeitä FSY:ssä. Ohjaajana sinulta odotetaan, että olet hyvä paimen, rukoilet nuorten puolesta ja olet heidän kanssaan tekemisissä mahdollisimman paljon. FSY:ssä valvot noin 10 12 osallistujan ohjaajaryhmää, jotka ovat samaa sukupuolta kuin sinä. Saat myös tehtäväksesi olla ohjaajatoverina ainakin yhdessä vastakkaista sukupuolta olevassa ryhmässä. Yhdessä ohjaajaryhmiesi kanssa te muodostatte tiimin. Johdat monia toimintoja yksin ohjaajaryhmässäsi, ja sitten yhdessä ohjaajatoveri(e)si kanssa johdatte tiimissä useita muita toimintoja. Sinua ja muutamia muita ohjaajia valvoo yksi apulaiskoordinaattoreista. Tutustu apulaiskoordinaattoriisi, esitä epäröimättä hänelle kysymyksiä ja pyydä tarvittaessa häneltä apua. Roolit, vastuut ja tehtävät TAPAHTUMAA EDELTÄVÄ VALMISTAUTUMINEN Ohjaajakoulutus Ole mukana kaikessa koulutuksessa, jota saat vyöhykeseitsenkymmeneltä, vyöhykkeen neuvojina toimivalta avioparilta, tapahtumaa johtavalta avioparilta ja koordinaattoreilta. PÄIVÄ ENNEN KUIN FSY ALKAA Ohjaajien tutustumistilaisuus Tämä kokoontuminen pidetään päivää ennen kuin FSY alkaa. Saat tietää lisää rooleistasi ja tehtävistäsi. Ole ajoissa paikalla ja tee muistiinpanoja. Tapahtumaa johtavan avioparin hengellinen tilaisuus Tämä kokoontuminen on tarkoitettu erityisesti ohjaajien hengelliseksi rakennukseksi. Pukeudu pyhävaatteisiin, ole ajoissa paikalla ja tee muistiinpanoja. Tapaa ohjaajasi Tässä tapaamisessa tutustut apulaiskoordinaattoriisi ja muihin ohjaajiin apulaiskoordinaattorisi ryhmässä. Käytte myös läpi FSY:n odotuksia ja asetatte tavoitteita. Ohjaajatoverien suunnittelutuokio Tämä on ajankohta, jolloin saat ryhmätehtävänne, tutustut ohjaajatoveriisi/ohjaajatovereihisi, saat tietää tiimipaikkanne sijainnin ja teet suunnitelmia sekä asetat 17

Ohjaajat tavoitteita ohjaajatoveri(e)si kanssa. Esittäydyttyänne voitte keskustella esimerkiksi seuraavista asioista: kuinka olla ajoissa tai etuajassa kaikissa tapahtumissa haluaako ryhmänne sopia jonkin tapaamispaikan tansseihin ja aterioille kumpi johtaa Tapaa oma tiimisi - toiminnassa keskustelun tiimin nimestä kumpi johtaa tavoitteiden asettamista perheillassa kumpi johtaa kunakin päivänä evankeliumin tutkimisen kuinka johdatte toiminnan Kutsu kunnioitukseen ja todistamisvinkkejä kuinka johdatte tiimin Pohdi ja kertaa - tuokion viidentenä päivänä tarvitseeko ohjaajatoverisi ehkä hoitaa jokin oma tehtäväsi tehtävävuorolistalla haluatteko mahdollisesti mennä osallistujienne kanssa oppitunneille luokkiin vuorotellen kuinka opettelette osallistujienne nimiä ennen kuin he saapuvat milloin voisitte rukoilla osallistujien puolesta nimi nimeltä kautta viikon. Kun olette saaneet suunnitelmat tehtyä, käyttäkää loppuaika tutustumalla muihin ohjaajiin ja valmistamalla ovikylttejä (jos halutaan). Ovikyltit ovat pieniä laattoja, joissa on osallistujan nimi ja jotka ohjaajat kiinnittävät kutakin nuorta varten osallistujille määrättyjen huoneiden oviin. Kirjoita kyltteihin, milloin ja missä nuorten tulee tavata sinut Tapaa ohjaajasi - toiminnassa. Käytä ovikylttien kiinnittämiseen teippiä, joka ei irrota maalia. Muista nukkua riittävästi. 1. PÄIVÄ Henkilöstön paita Työkokous Tämä on viimeinen henkilöstön kokous ennen osallistujien saapumista. Ole ajoissa paikalla ja kiinnitä huomiota mahdollisiin ohjelman muutoksiin tai muihin ilmoitusasioihin. Tutustumistilaisuuden harjoitukset Jos haluat laulaa sooloja aamukokouksissa tai muissa kokouksissa viikon aikana, sinun pitää osallistua tässä vaiheessa koe- esiintymiseen. Kaikki ohjaajat ovat tervetulleita koe- esiintymisiin. Apulaiskoordinaattori, jonka tehtävänä on toimia laulajien valvojana, kertoo, miten ja missä koe- esiintymiset tapahtuvat. Jos sinua pyydetään tanssimaan tutustumistilaisuudessa, harjoittelet tällöin tansseja tanssinopetuksesta vastaavan apulaiskoordinaattorin johdolla. Vastuussa oleva apulaiskoordinaattori kertoo, missä tapaatte. 18

fsy Osallistujien ilmoittautuminen Luo koko sinä aikana, jolloin osallistujat saapuvat tapahtumaan, myönteinen ensivaikutelma olemalla seurallinen ja ystävällinen innostaaksesi nuoria ja antaaksesi heidän vanhemmilleen luottamusta ohjelmaan. Noudata pukeutumisen ja ulkoisen olemuksen tasovaatimuksia. Saavu ajoissa ja ilmoittaudu vastuussa olevalle apulaiskoordinaattorille, joka antaa sinulle tehtäväsi. Jaat kenties nuorille aineistoa tai annat ohjeita siitä, minne mennä. Auta ennen ilmoittautumista tarvikkeiden tai pöytien siirtämisessä ilmoittautumispaikalle ja kylttien järjestämisessä, niin että osallistujat tietävät, minne mennä. Huolehdi siitä, että kaikki henkilökortit ja ateriakortit (jos niitä käytetään) ovat aakkosjärjestyksessä, niin että ilmoittautuminen sujuu nopeasti ja kitkattomasti. Huolehdi omalta osaltasi siitä, että ilmoittautuminen alkaa ajallaan. Kun nuoret siirtyvät ilmoittautumisjonossa eteenpäin, selitä heille lyhyesti, mitä heidän saamansa tarvikkeet ovat. Muistuta osallistujia, että he pitävät käsikirjansa mukanaan koko viikon ajan. Ole ystävällinen ja juttele nuorille heidän ollessaan jonossa, mutta huolehdi siitä, että jono etenee. Kaikki kysymykset paikan päällä ilmoittautumisesta tai huoneiden vaihdosta tulee siirtää infopisteessä olevalle koordinaattorille. Ole joustava ja tarjoa lisäapua. Esitä valvovalle apulaiskoordinaattorille sellaisia kysymyksiä kuin Mitä voin tehdä nyt? tai Olen ottanut kaikkien osallistujien ilmoittautumiset vastaan. Pitäisikö minun auttaa pöytien poisviemisessä? Vanhempien useimmin esittämiä kysymyksiä K: Mitä teen, jos poikani tai tyttäreni pitää lähteä pois kesken viikon? V: Osallistujan laillisen holhoojan pitää tulla toimistoon kirjaamaan osallistuja poislähteneeksi (ja sitten tämän palattua sisääntulleeksi). Ellei laillinen holhooja voi itse tulla, joku toinen voi hakea osallistujan vain, jos hänellä on lailliselta holhoojalta saatu kirjallinen lupa ja kopio holhoojan kuvallisesta henkilökortista. K: Voinko saada päivittäisen aikataulun? V: Et. Ensiksikin niitä tilataan vain sen verran, että niitä riittää osallistujille. Toiseksi emme turvallisuussyistä anna FSY:n päivittäistä aikataulua ulkopuolisille henkilöille. K: Terveyteen liittyvät kysymykset V: Ohjaa osallistujat terveysohjaajien luo. Heillä on tiedot jokaisesta osallistujasta ja näiden hoitotarpeista. 19

Ohjaajat Tyypillisiä tilanteita, jotka tulee ohjata infopisteeseen koordinaattorien ratkaistavaksi: Ystäväni ja minä ilmoittauduimme ennakkoon yhdessä, mutta nyt meitä ei ole majoitettu samaan huoneeseen. Olen väärässä ikäryhmässä. Ystäväni on juuri ilmoittautunut FSY:hyn. Voimmeko olla samassa tiimissä tai huoneessa? Jos yhtään epäröit, mitä vastata näihin tai muihin kysymyksiin, ohjaa kysyjä infopisteeseen. Tapaa ohjaajasi Tapaa ohjaajasi on yksi viikon tärkeimmistä toiminnoista, koska silloin tapaat ensimmäisen kerran nuoresi ja olet vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Sinulla on noin tunti aikaa siihen, että luot oikean ilmapiirin koko loppuviikolle ja autat osallistujiasi saamaan näkemyksen siitä, mitä FSY:ssä voi tapahtua. Auta heitä näkemään, millaisia mahdollisuuksia ja kokemuksia heidän ulottuvillaan on. Voit tehdä sen osoittamalla rakkautta ja ystävällisyyttä. Ilmaise arvostuksesi ja innostuksesi. auttamalla nuoria viihtymään toistensa kanssa ja sinun kanssasi. Hoida esittäytymiset tai käytä toimintaa tai leikkiä, joka auttaa kaikkia tutustumaan toisiinsa ja oppimaan toistensa nimet. Kehota nuoria osallistumaan kaikkiin toimintoihin ja viettämään mahdollisimman paljon aikaa yhdessä viikon aikana. Mitä pikemmin ryhmäsi pystyy tulemaan yhtenäiseksi, sitä todennäköisemmin saavutat tätä viikkoa koskevat tavoitteesi. luomalla Hengelle otollisen ilmapiirin. Auta nuoriasi näkemään, että tärkein tarkoituksemme tällä viikolla FSY:ssä on tulla lähemmäksi Kristusta, tuntea Hengen vaikutus ja vahvistaa todistustamme. Käytä jotakin pyhien kirjoitusten kohtaa ja lausu todistuksesi. Lupaa heille, että siunaukset tulevat ja että he tuntevat tällä viikolla Hengen, kun he pyrkivät osallistumaan sekä sosiaalisesti että hengellisesti. selittämällä FSY:n menettelytavat ja säännöt. Käy läpi osallistujan käsikirjassa oleva sääntöjen tarkistusluettelo. Keskustelkaa pukeutumista ja ulkoista olemusta koskevista odotuksista. Kysy, kuinka voit auttaa osallistujia kokemaan hienon viikon, ja vastaa heidän ehdotuksiinsa. Elävä Kristus - toimintaan valmistautuminen Sinun pitäisi jossakin vaiheessa tänään jakaa nuoresi neljään ryhmään (ihannetapauksessa ryhmässä on korkeintaan kolme nuorta) valmistauduttaessa neljännen päivän Elävä Kristus - toimintaan. Anna kullekin ryhmälle yksi aihekysymys (ks. osallistujan käsikirja, neljäs päivä). Tässä toiminnassa kukin ryhmä opettaa aiheensa muille ryhmille. 20

fsy Huolehdi seuraavista: Valitse kustakin ryhmästä yksi nuori johtajaksi. Auta tätä nuorta ymmärtämään, että hänen tehtävänsä on varmistaa, että ryhmä on valmis opettamaan aihekysymyksensä neljännen päivän aamuna. Anna yksi neljästä aihekysymyksestä (ks. jäljempänä) kullekin ryhmälle. Neuvo kutakin ryhmää lukemaan aihekysymyksensä lähdeaineisto osallistujan käsikirjasta ja jakamaan se sitten osiin, jotta kukin ryhmän jäsen on mukana jonkin tietyn osan opettamisessa. Kannusta nuoriasi lukemaan yksittäiset tehtävänsä ja tutkimaan niitä ja kokoontumaan sitten yhteen päättämään, kuinka he käsittelevät aihekysymyksensä. Auta heitä olemaan hyvin valmistautuneita neljänteen päivään. Aihekysymyksiä jakaessasi opeta nuorillesi, että heidän valmistautumisensa auttaa tekemään neljännestä päivästä hengellisesti voimallisen. Esitä heille seuraavat vinkit ja selitä, kuinka näiden vinkkien käyttäminen auttaa tekemään heidän esityksestään kiinnostavamman ja nautittavamman. Tehkää hyviä kysymyksiä. Kuunnelkaa tarkoin jokainen vastaus. Kertokaa esimerkkejä tai henkilökohtaisia kokemuksia. Rohkaise ja auta jokaista ryhmää viikon aikana puhumalla heidän kanssaan. Aihekysymykset toimintaa varten: Mitä te ajattelette Messiaasta? (Matt. 22:42.) Kuinka se, mitä ajattelen Jeesuksesta Kristuksesta, vaikuttaa siihen, millainen minusta tulee? Miksi Jeesus Kristus on ainoa tie pelastukseen? Mitä Kristuksen nimen päälleni ottaminen tarkoittaa? (Ks. OL 20:77.) Tapaa tiimisi Järjestäkää tapaaminen tiimipaikassanne, niin että oman tiiminne osallistujat voivat tavata toisensa. Leikkikää muutama tutustumisleikki ystävällisen ilmapiirin luomiseksi ja oppiaksenne toistenne nimet. Kun olette leikkineet muutaman leikin, ota esiin osallistujan käsikirja ja ohjaa tiimiäsi keksimään tiimille nimi käyttäen tiiminne pyhien kirjoitusten kohtaa. Tämän keskustelun tiiminne kanssa tulisi lopulta johtaa keskusteluun siitä, mitä tarkoittaa Kristuksen nimen päällemme ottaminen. Mahdollisia tutustumisleikkejä: Uugabuuga: Pyydä kaikkia tiimin jäseniä seisomaan piirissä käsivarret toistensa hartioilla. Kaikki osallistujat katsovat maahan ja sanovat: Uugabuuga, uugabuuga, uugabuuga, hei! ja sitten sanan hei kohdalla katsovat jotakuta piirissä olevaa. Jos kaksi osallistujaa katsoo toisiaan silmiin, he lähtevät ryhmästä juttelemaan keskenään. Leikkikää niin kauan, että piirissä on enää kaksi 21

Ohjaajat tai kolme ihmistä. Ehdota jokin aihe, josta pareittain jakautuneet osallistujat keskustelevat. Tunnenko sinut? Aloita jakamalla tiimin jäsenet ykkösiin ja kakkosiin. Pyydä kaikkia ykkösiä muodostamaan piiri ja kaikkia kakkosia seisomaan piirin keskellä. Pyydä kaikkia kakkosia juttelemaan kahden kesken jonkun toisen kakkosen kanssa ja ottamaan tästä henkilöstä selville jokin asia. Pyydä seuraavaksi jokaista kakkosta valitsemaan ykkönen ja kertomaan hänelle tuo asia siitä toisesta kakkosesta. Sitten ykköset kiertävät kakkosten muodostamaa piiriä ympäri ja yrittävät löytää henkilön, josta tuo asia on kerrottu, toistamalla tuon asian sanomalla: Tunnenko sinut? Sinä tykkäät lukemisesta tai Sinä olet kaksonen jne. Kun kaikki ykköset ovat löytäneet etsimänsä henkilön, leikkikää toinen kierros. Kehota heitä kysymään toistensa nimet ja muistamaan ne. Kaksi totuutta ja valhe: Pyydä osallistujia 3 8 hengen ryhmissä esittämään vuorotellen itsestään kolme väitettä kaksi sellaista, jotka ovat totta, ja yksi sellainen, joka ei ole. Kun osallistuja on esittänyt kolme väitettä, muut nuoret ryhmässä keskustelevat keskenään siitä, mitkä väitteet vaikuttavat uskottavilta ja mikä on todennäköisimmin valhetta. Kun ryhmä on saanut aikaa puhua päätöksistään, väitteet esittänyt osallistuja paljastaa, mikä niistä oli valhetta, ja kertoo myös taustaa niille, jotka olivat totta. Pyöri pyöri: Ohjaajat laulavat Pyöri, pyöri, pyöri (rummutuksen tahtiin) muutamaan kertaan nuorten pyöriessä toistensa lomassa. Laulettuaan pyörimislaulua toinen ohjaaja huutaa seis ja kuuluttaa sitten jonkin numeron. Tässä vaiheessa osallistujat kokoontuvat ryhmiin, joissa on niin monta henkilöä kuin ohjaajan kuuluttama numero osoittaa. Kun osallistujat ovat ryhmissään, ohjaaja ilmoittaa heille keskustelunaiheen ryhmään (kuten Mikä on lempiruokasi ja miksi? ). Leikkikää uudelleen. Hedelmäkori: Pyydä tiimiä istumaan piirissä. Osallistujien tulee istua niin lähekkäin, ettei väliin jää tilaa. Yksi osallistuja seisoo piirin keskellä, sanoo oman nimensä ja sitten jotakin, mikä koskee osaa ryhmästä, kuten Kaikki, joilla on vihreät sukat. Silloin kaikki, joilla on vihreät sukat, nousevat ylös ja juoksevat johonkin toiselta vapaaksi jääneeseen paikkaan piirissä. Nuoret eivät voi vaihtaa paikkaa vieressään olevan henkilön kanssa heidän täytyy nousta ylös ja siirtyä kauemmas. Se, joka on keskellä piiriä, yrittää myös istuutua tyhjälle paikalle. Viimeinen seisomaan jäänyt menee piirin keskelle, ja leikki alkaa alusta. Pyydä aina muutaman kierroksen jälkeen kaikkia piirissä olevia opettelemaan lähellään istuvien tiimiläisten nimet. Tutustumistilaisuus Tämän tapaamisen tarkoituksena on saada nuoret innostumaan tulevasta viikosta ja tutustuttaa heidät tapahtumaa johtavaan aviopariin ja muuhun henkilöstöön. Tehtäväsi tässä tapaamisessa on istua tiimisi kanssa ja rohkaista nuoriasi innostumaan. He seuraavat esimerkkiäsi. 22

fsy Päivällinen Pidä tiimisi koossa päivällisen ajan rakentaaksenne ykseyttä sekä voidaksenne mennä perheiltaan yhdessä. Juttele mahdollisimman monen osallistujasi kanssa. Opettele heidän nimensä ja auta heitä tuntemaan olonsa mukavaksi. Perheiltaoppiaihe Istu tiimisi kanssa ja ota vastaan opetusta tapahtumaa johtavalta avioparilta. Auta ryhmääsi olemaan kunnioittava. Perheiltapelit ja jälkiarviointi Kokoontukaa tiimipaikkaanne pelaamaan tiimin kanssa joitakin seuraavista peleistä. Osa hauskuudesta tulee siitä, että peliä pelataan monta kertaa. Ei ole mitään syytä pelata pelejä nopeasti tai siirtyä seuraavaan, jos nuoret pitävät jostakin tietystä pelistä. Huolehdi siitä, että jätät jokaisen pelin jälkeen aikaa jälkiarviointiin, jossa tiimi keskustelee pelin ja evankeliumin periaatteiden välisistä yhteyksistä. Jos ehditte pelata vain yhtä peliä siitä virinneen hyvän keskustelun vuoksi, se riittää hyvin. Aura: Osallistujat järjestyvät pareiksi ja ovat kasvokkain. Parit asettavat kämmenet vastakkain kädet noin olkapään korkeudella. Kumpikin heistä sulkee silmänsä, vetää kämmenet erilleen (noin 30 sentin päähän) ja pyörähtää sitten paikallaan ympäri kolme kertaa. Sen jälkeen he ojentavat kätensä, ja silmät edelleen koko ajan suljettuina yrittävät taas asettaa kämmenet vastakkain. Sikinsokin: Ennen kuin toiminta alkaa, ohjaaja leikkaa muutaman kuvan palapelin palasiksi ja panee ne pussiin tai laatikkoon. Kukin osallistuja ottaa pussista palapelin palasen mutta ei näytä sitä muille ennen kuin ohjaaja sanoo: Kokoaminen alkaa nyt! Tässä vaiheessa osallistujat yrittävät löytää ne muut ryhmän jäsenet, joilla on samaan palapeliin kuuluva palanen. Se ryhmä, joka saa ensimmäisenä palapelinsä kootuksi, voittaa. Tässä toiminnassa voi hyvin jakaa tiimin pienempiin ryhmiin, niin että useammat nuoret voivat puhua jälkiarvioinnin aikana. Pistäjä: Pyydä ryhmän jäseniä seisomaan piirissä ja sulkemaan silmänsä. Ohjaaja kulkee ryhmän ulkopuolella ja valitsee salaa pistäjän puristamalla jotakuta olkapäästä. Sitten ryhmän jäsenet avaavat silmänsä ja menevät toistensa luo esittäytyen heille kättelemällä (ja yrittävät löytää pistäjän). Sillä välin pistäjä yrittää poistaa jokaisen pelistä joutumatta kiinni. Pistäjä poistaa muita pistämällä myrkkyä heidän ranteisiinsa etusormen painalluksella kätellessään muita. Henkilö, jota on pistetty, ei saa kuolla ennen kuin vähintään viisi sekuntia on kulunut siitä, kun häntä on pistetty. Mitä vaikuttavampi kuolema, sitä parempi! Kun joku on valmis arvaamaan, kuka pistäjä on, hänen tulee ilmoittaa, että hän haluaa arvata. Kymmenen sekunnin kuluessa jonkun toisen on myös ilmaistava halunsa arvata. Ellei kukaan toinen pelaaja halua arvata, kättely jatkuu, eikä arvauksia voi tehdä, ennen kuin joku taas kuolee. Jos kymmenen sekunnin kuluessa joku toinen ilmaisee halunsa arvata, he kaksi esittävät syytöksen 23

Ohjaajat yhdessä. Kolmeen laskien kumpikin osoittaa henkilöä, jonka arvelee olevan pistäjä. Jos he eivät osoita samaa henkilöä tai jos kumpikin osoittaa väärää henkilöä, he kumpikin kuolevat heti. Jos he valitsevat oikean henkilön, pistäjä kuolee ja peli päättyy. Haguu: Jaa ryhmä kahdeksi yhtä suureksi joukkueeksi, ja pyydä joukkueita seisomaan vierekkäin kahtena toisiaan vastapäätä olevana rivinä. Rivien tulee olla noin metrin päässä toisistaan. Kummankin rivin vastakkaisissa päissä olevat kaksi pelaajaa ovat vastapelureita. He astuvat esiin rivistään niin että he ovat kasvokkain ja katsovat rivien välissä toisiaan. Kumpikin sanoo: Haguu ja alkaa sitten kävellä toista kohti rivien välissä. He eivät saa katkaista katsekontaktia, ja heidän tavoitteenaan on päästä rivin toiseen päähän nauramatta tai hymyilemättä. Kun pelaajat ohittavat toisensa, heidän on pidettävä edelleen katsekontakti kääntymällä ympäri ja kävelemällä takaperin. Jos pelaaja katkaisee katsekontaktin, nauraa tai hymyilee, hänen on liityttävä vastakkaisen joukkueen rivin päähän eikä hän saa palata oman joukkueensa riviin. Joukkueet voivat tehdä ja sanoa mitä tahansa hassua saadakseen vastapuolen pelaajan pokan pettämään, mutta heidän täytyy varoa häiritsemästä oman pelaajansa keskittymistä. Joukkueet eivät saa koskettaa pelaajia. Näin menetellään, kunnes jokainen on saanut vuoron. Se joukkue, jolla on enemmän pelaajia pelin lopussa, voittaa. Tavoitteiden asettaminen Päättäkää ohjaajatoverien suunnittelutuokiossa, kumpi johtaa tätä osaa perheillasta. Perheiltapelien jälkeen todista lyhyesti siitä, kuinka tärkeää on asettaa päivittäisessä elämässämme tavoitteita ja kuinka se voi pitää meidät polulla, joka vie takaisin taivaallisen Isämme luo. Kannusta nuoria keskustelemaan tavoitteista ja pyydä heitä valitsemaan tavoite, jonka parissa he haluavat työskennellä tiiminä. Kerro heille, että he voivat käyttää apuna osallistujan käsikirjan tiimin sitoumuksia ja tavoitteiden asettamista käsitteleviä sivuja. Ota keskusteluunne mukaan myös tavoitteita, joita tapahtumaa johtava aviopari on kenties esittänyt perheillan oppiaiheen aikana. Tiimin tavoitteisiin voisi sisältyä jonkin pyhien kirjoitusten kohdan opetteleminen ulkoa, kohteliaisuuksien lausuminen, toistensa kiittäminen tai muistiinpanojen tekeminen luokissa. Kun olette asettaneet joitakin tiimin tavoitteita, anna nuorille aikaa asettaa henkilökohtaisia tavoitteitaan viikolle. Näiden tavoitteiden tulee olla sellaisia, että he voivat suorittaa ne FSY- viikon aikana. Seuraa näiden tavoitteiden saavuttamista joka aamu evankeliumin tutkimisen yhteydessä. Henkilömäärän laskeminen Henkilömäärän laskeminen joka ilta varmistaa, että kaikki osallistujat ovat tiedossa ja turvassa. Heti kun pääsette iltaisin huoneisiinne, ohjaa osallistujia pysymään huoneissaan ja muistuta heitä siitä, että heidän pitää sulkea ikkunat ja laskea kaihtimet alas. Kun olet varmistanut, että kaikki nuoresi ovat omissa huoneissaan, ilmoita siitä apulaiskoordinaattorillesi. 24

fsy Täytä henkilömäärälomake ensimmäisenä päivänä, jos sellaista käytetään, ja palauta se apulaiskoordinaattorillesi. Ilmoita apulaiskoordinaattorillesi henkilömäärä joka ilta ennen kuin aloitat Pohdi ja kertaa - tuokion. Ensimmäisen illan jälkeen voi olla hyväksyttävää, että lähetät apulaiskoordinaattorillesi tekstiviestin. Hiljaista aikaa Hiljaista aikaa on sisällytetty aikatauluun joka ilta, jotta nuorilla on mahdollisuus valmistautua nukkumaanmenoon ja rauhoittua päivän toiminnoista tallentamalla ajatuksiaan ja tunteitaan päiväkirjaansa, pohtimalla päivän aikana käytyjä evankeliumiaiheisia keskusteluja ja viettämällä muutama lisäminuutti pyhiä kirjoituksia lukien. Muistuta nuorille, ettei heillä ole aikaa valmistautua nukkumaanmenoon Pohdi ja kertaa - tuokion jälkeen. Opeta heille myös, miten tärkeää on pitää päiväkirjaa. He saavat tällä viikolla monia erityisiä kokemuksia, ja jos he kirjoittavat niistä päiväkirjaansa, siitä tulee heille kallisarvoinen. Kannusta heitä kirjoittamaan päiväkirjaansa toiminnoista, ajatuksistaan ja tunteistaan, kun päivä on vielä tuoreena heidän mielessään. Tätä hetkeä ei pitäisi käyttää tekstiviesteihin, puheluihin tai elektronisiin peleihin. Pohdi ja kertaa Saat joitakin vaikuttavimmista kokemuksista viikon aikana silloin, kun keskustelet evankeliumista osallistujien kanssa niin virallisesti kuin epävirallisestikin. Joka ilta johdat ryhmääsi 20 minuuttia kestävään keskusteluun nimeltä Pohdi ja kertaa. Viikon viimeisessä Pohdi ja kertaa - tuokiossa on mukana koko tiiminne, ja tämän keskustelun johdat yhdessä ohjaajatoveri(e)si kanssa. Toisin kuin tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksissa, nuorilla on ohjaajan Pohdi ja kertaa - keskusteluissa enemmän tilaisuuksia osallistua ja oppia henkilökohtaisemmalla tasolla. Tehtäväsi ei ole esittää oppiaihetta tai sanomaa vaan luoda Hengen täyttämä ilmapiiri ja kannustaa nuoria pohtimaan ja kertomaan, mitä he ovat oppineet ja tunteneet päivän aikana. Seuraavana on joitakin ehdotuksia, joiden avulla onnistut Pohdi ja kertaa -tuokiossa: Valmista itseäsi ja nuoriasi saamaan hengellinen kokemus. Aloittakaa rukouksella, ja voisitte laulaa yhdessä jonkin lyhyen laulun. Yritä pitää Pohdi ja kertaa - tuokio paikassa, jossa ei ole paljon häiriötekijöitä, niin että Henki voi olla läsnä. Esitä kysymyksiä, jotka innoittavat pohdintaan, kuten Mikä tässä päivässä innoitti teitä? Mitä opitte? Miksi se oli mielestänne merkityksellistä? Kuinka tuo kokemus tulee vaikuttamaan elämäänne? Mitä kerrotte päivästä perheellenne? Voit aloittaa kertomalla jonkin oman merkityksellisen kokemuksesi. Kun nuoret vastaavat, esitä lisäkysymyksiä, jotka kannustavat heitä ajattelemaan asiaa syvällisemmin. Kehota heitä myös kommentoimaan toistensa vastauksia. 25

Ohjaajat Yritä olla hallitsematta keskustelua. Ohjaa sitä vain tarvittaessa kohti evankeliumin totuuksia. Lausu todistuksesi, kun se sopii tilanteeseen, ja anna Hengen johtaa keskustelu vastaamaan nuorten tarpeita. Pohdi ja kertaa - tuokion päätyttyä kerro nuorillesi viime hetken mahdollisista ilmoituksista tai muistutuksista. Kun olette rukoilleet yhdessä ryhmänä, kannusta osallistujiasi palaamaan huoneisiinsa ja pitämään henkilökohtaiset rukouksensa. Valot sammuvat Opeta nuorillesi, miten tärkeää uni on. Opeta heille, että he tarvitsevat hyvät yö unet tunteakseen täysin Hengen ja saadakseen konferenssista irti mahdollisimman paljon. Jos osallistujat eivät ole yhteistyöhaluisia, opeta heille periaatteet ja anna heidän toimia itse omasta puolestaan sen sijaan että suuttuisit tai sammuttaisit heiltä valon. Älä mene nukkumaan ennen kuin kaikki valot on sammutettu ja nuoresi nukkuvat. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Kun nuoret ovat lähteneet kotiin, koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista ja siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Ohjaajien ja apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa koordinaattoreita. 2. PÄIVÄ Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien aamukokous Saat apulaiskoordinaattoriltasi ilmoituksia ja aikataulumuutoksia sekä lyhyen hengellisen ajatuksen joka aamu ennen osallistujien hengellistä tuokiota. Tule tähän kokoukseen pukeutuneena ja valmiina päivään. Osallistujien hengellinen aamutuokio Joka aamu osallistujillasi on tilaisuus opettaa toisiaan ja oppia toisiltaan. Olet vastuussa siitä, että annat yhdelle ryhmäsi jäsenelle tehtävän opettaa tämän lyhyen hengellisen tuokion. Voit joko antaa tehtävät yksitellen edeltävinä iltoina tai antaa ne kaikki yhdellä kertaa viikon alussa. Kerro heille myös ilmoituksista, jotka heidän tulisi tietää. Käy lyhyesti läpi päivän toiminnat ja varmista, että he tietävät, missä heidän pitää olla ja milloin. Muistuta osallistujia tavoitteista, jotka he ovat asettaneet. Aamiainen Auta nuoria käyttäytymään asianmukaisesti ja pysymään sallituilla alueilla. Näytä nuorille hyvää esimerkkiä. 26

fsy Evankeliumin tutkimista Evankeliumin tutkiminen on aikaa, jolloin nuoret oppivat rakastamaan pyhiä kirjoituksia enemmän, oppivat, kuinka pyhät kirjoitukset voivat olla siunauksena heidän elämässään, ja luovat päivittäisen tutkimisen tapaa. Joka aamu, kun olette tiimipaikassanne laulaneet ja rukoilleet yhdessä, sinun tai ohjaajatoverisi tulee opettaa lyhyt evankeliumin tutkimista koskeva oppiaihe auttaaksenne nuoria soveltamaan tutkimistaitoja käytäntöön. Katso oppiaiheehdotuksia osallistujan käsikirjasta. Auta nuoria saamaan yleisnäkemys siitä, kuinka koko viikon evankeliumin tutkimista koskevat oppiaiheet nivoutuvat yhteen. Käy joka päivä lyhyesti läpi, mitä aiemmin on opetettu. Paras tapa, jolla nuoret voivat soveltaa käytäntöön näitä oppiaiheita, on, että he syventyvät itse pyhiin kirjoituksiin. Muista toimia niin kuin opetat. Tämä on aikaa, jona sinun tulee tutkia pyhiä kirjoituksia eikä jutella ohjaajatoveri(e)si kanssa tai tehdä jotakin muuta. Kun kaikki ovat päättäneet henkilökohtaisen tutkimisensa, kehota nuoria kertomaan ajatuksistaan ja tunteistaan toisilleen. Muistuta, että he kertoisivat, mitä periaatteita he oppivat, mitä he tunsivat ja mitä opiskelutaitoa he käyttivät, sen sijaan että kertoisivat vain, mitä lukivat. Etenemis- ja aikajärjestys: Alkulaulu ja rukous Ohjaajan oppiaihe (10 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Henkilökohtainen tutkiminen (30 minuuttia; 10 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Kertominen (15 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Jotta ymmärtäisit paremmin evankeliumin tutkimistuokiota ja valmistautuisit siihen, voit halutessasi lukea seuraavat puheet: David A. Bednar, Koska meillä on ne silmiemme edessä, Liahona, huhtikuu 2006, s. 16 21. Jay E. Jensen, Pyhien kirjoitusten kertomukset elämämme malleina, Liahona, heinäkuu 2009, s. 16 21. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu ajoissa, istu nuortesi kanssa, ole tarkkaavainen ja tee muistiinpanoja. Kannusta nuoriasi tekemään samoin. Luokat Kaikkien henkilöstöön kuuluvien odotetaan auttavan nuoria pysymään hiljaa ja keskittyneinä luokissa. Jos olet tehtävävuorossa luokassa, tapaa aamukokoukseen saapuessasi luokista vastaava apulaiskoordinaattori. Hän antaa joillekuille ohjaajille tehtävän olla vastuussa luokkien johtamisesta ja joillekuille tehtävän toimia kiertävinä avustajina. Kun olet saanut tehtäväsi, osallistu aamukokoukseen nuortesi kanssa. Jos olet iltapäivän tehtävävuorossa luokassa, tapaa tehtävävuoroista 27

Ohjaajat luokissa vastaava apulaiskoordinaattori sovittuun aikaan sovitussa paikassa, jotta saat ohjeet. Jos sinulle ei ole annettu tehtävävuoroa luokissa, sinua kannustetaan osallistumaan luokkaan nuortesi kanssa. Luokan johtaminen Kun sinulle on annettu tehtäväksi johtaa luokkaa, apulaiskoordinaattori antaa sinulle mahdolliset viestit, jotka sinun pitää ilmoittaa nuorille. Kun tulet tehtäväsi mukaiseen luokkaan, esittele itsesi opettajalle. Kysy häneltä, onko hänellä tietoa mahdollisista ilmoituksista, ja ilmoita hänelle, että annat merkin, kun oppitunnista on jäljellä 5 minuuttia. Kysy, onko hänellä ehdotus alkulauluksi. Varmista, että av- laitteet ovat valmiina ja toimintakunnossa. Neuvo nuoria täyttämään luokkahuone edestä alkaen. Pyydä, etteivät he mene ryhminä istumaan huoneen takaosaan tai sivuille. Kun huone on täynnä, sulje ovet ja pyydä jotakuta ohjaajaa seisomaan ulkopuolella ohjaamassa nuoria muihin luokkiin. Nuoret eivät saisi tuoda tuoleja muista luokista, istua lattialla tai seisoa eri puolilla huonetta eivätkä istua samalla tuolilla jonkun toisen kanssa. Kutsu osallistujia johtamaan alkulaulua, säestämään sekä pitämään alku- ja loppurukoukset. Kun oppitunti luokassa alkaa, toivota nuoret tervetulleiksi ja kehota heitä avaamaan pyhät kirjoituksensa ja käsikirjansa ja tekemään muistiinpanoja. Jos on ilmoituksia, esitä ne, ja esittele sitten opettaja, ilmoita laulu ja alku- ja loppurukouksen pitäjät. Pyydä loppurukouksen pitäjää pitämään rukous heti opettajan lopetettua. Sinun tulee oppitunnin aikana istua nuorten joukossa, jotta voit auttaa heitä olemaan tarkkaavaisia ja keskittymään. Jos opettaja on myöhässä luokasta, lähetä joku ohjaajista puhumaan vastuussa olevan apulaiskoordinaattorin kanssa. Jos oppitunti päättyy etuajassa, kehota nuoria keskustelemaan hiljaa tai pyydä muutamaa osallistujaa kertomaan, mitä he ovat oppineet. Älä päästä heitä ulos luokasta ennen kuin oppitunnille varattu aika on kulunut. Kiertävät avustajat Ole sinulle määrätyllä paikalla ennen kuin nuoret tulevat sinne. Auta heitä menemään luokkaan ajoissa. Kun oppitunnit luokissa ovat alkaneet, odota muutama minuutti ennen kuin menet itse johonkin luokkaan, varmistaaksesi, että kaikki nuoret ovat luokissa. Kehota nuoria oppimaan ja olemaan tarkkaavaisia. Muistuta ohjaajia, että he asettuvat joka puolelle luokkahuonetta, jolloin he voivat paremmin valvoa osallistujia. Lähde ajoissa oppitunnilta, jotta olet paikallasi ennen kuin nuoret tulevat ulos luokasta. 28

fsy Lounas, musiikkiohjelman harjoitukset Lounasajan henkilömäärän laskenta Juttele jossakin vaiheessa lounastaukoa jokaisen ryhmäsi jäsenen kanssa. Keskustele lyhyesti siitä, kuinka heidän päivänsä sujuu. Jos et löydä kaikkia nuoriasi, ota heti yhteys apulaiskoordinaattoriisi. Tehtävävuoro lounaalla Jos olet tehtävävuorossa lounaalla, saavu paikalle puoli tuntia aikaisemmin, jotta ehdit ilmoittautua vastaavalle apulaiskoordinaattorille ja syödä lounaan. Mene tehtäväpaikallesi ainakin 10 minuuttia ennen oppituntien päättymistä. Ohjaa kaikki nuoret luokista ruokalaan. Osallistujat eivät saa tänä aikana kuljeskella ympäriinsä tai palata huoneisiinsa. Älä lähde tehtäväpaikaltasi ennen kuin nuoret ovat lähteneet luokkiin. Musiikkiohjelman harjoitukset Jos olet saanut tehtävän avustaa musiikkiohjelmassa, osallistu harjoituksiin lounastauolla ja vapaa- ajalla. Apulaiskoordinaattori ja tehtävän saaneet ohjaajat ovat vastuussa harjoitusten vetämisestä, ja he hoitavat tarvittavat tarvikkeet sekä johtavat musiikkiohjelman. Jos olet saanut tehtävän avustaa musiikkiohjelmassa, tapaa vastuussa oleva apulaiskoordinaattori ja aloittakaa suunnittelu. Hän antaa sinulle tiettyjä tehtäviä, kuten harjoituksiin valmistautumisen, soolojen esittäjien ja juontajien auttamisen tai johtamisen. Tue ja auta apulaiskoordinaattoria kaikin mahdollisin tavoin. 29

Ohjaajat 30 Sinun odotetaan osallistuvan kaikkiin harjoituksiin. Muista pitää apulaiskoordinaattorisi ja ohjaajatoverisi ajan tasalla ja pyytää ilmoitusasiat apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien iltapäiväkokouksista. Luokat Hoida kaikki ne luokkia koskevat tehtävät, jotka sinulle on annettu. Vapaata aikaa, varieteenäytöksen koe- esiintymiset, musiikkiohjelman harjoitukset Ennen päivällistä osallistujilla on tilaisuus viettää vapaa- aikaa, osallistua varieteenäytöksen koe- esiintymisiin ja musiikkiohjelman harjoituksiin. Jos et ole saanut tehtävää auttaa varieteenäytöksen koe- esiintymisissä, musiikkiohjelman harjoituksissa tai toimia vapaa- aikana kiertävänä avustajana (ks. jäljempänä), voit halutessasi viettää vapaa- ajan ryhmäsi osallistujien kanssa ja tutustua heihin paremmin. Sinun ei kuitenkaan edellytetä olevan nuortesi kanssa tänä aikana eikä pitävän heitä yhdessä ryhmänä. Kannusta nuoriasi pyrkimään varieteenäytökseen. Käy varieteenäytöksen ohjeet läpi nuortesi kanssa varmistaaksesi, että he ymmärtävät selkeästi, mikä on hyväksyttävää ja sopivaa. Auta heitä valmistautumaan niin että he voivat saada myönteisen kokemuksen. Tehtävävuoro varieteenäytöksessä Jos olet saanut tehtävän avustaa varieteenäytöksessä, puhu vastuussa olevan apulaiskoordinaattorin kanssa, jotta saat tietää tehtäväsi. Vastaava apulaiskoordinaattori ja kaksi ohjaajaa saavat tehtävän järjestää näytöksen ja johtaa sen. Muille ohjaajille annetaan tarvittaessa tehtävä auttaa koe- esiintymisissä ja näyttämöllepanossa, järjestää rekvisiittaa, käyttää av- laitteita sekä olla esiintyjien apuna näytöksen aikana. Auta varieteenäytöksen mainostuksessa koko viikon ajan, etenkin ilmoittautumisen yhteydessä. Kannusta jatkuvasti osallistujia esittelemään eri taitojaan. Jos olet saanut tehtävän auttaa varieteenäytöksen koe- esiintymisissä, sinun pitää tehdä niin vapaa- ajalla ja tarvittaessa myös päivällisen aikana. Auta ennen peli- iltaa ohjelmanumeroiden valitsemisessa varsinaiseen näytökseen ja kiinnitä lopullinen luettelo niistä nuorten nähtäville. Sinun pitää myös osallistua kenraali harjoitukseen, joka on juuri ennen varieteenäytöstä. Musiikkiohjelman harjoitukset Musiikkiohjelman harjoitukset pidetään iltapäivän vapaa- ajalla. Jos olet saanut tehtävän auttaa harjoituksissa, tee niin. Tehtävävuoro vapaa- aikana kiertävänä avustajana Jos olet saanut tehtävävuoron kiertävänä avustajana vapaa- aikana, paimenna kaikkia nuoria varmistaaksesi, että he pysyvät tapahtumapaikalla ja käyttäytyvät asianmukaisesti. Mikäli tarpeen, auta liikunnan tai muun sopivan toiminnan järjestämisessä nuorille. Sinulle voidaan antaa tehtäväksi valvoa tiettyä aluetta. Älä nuku vapaa- aikana, äläkä poistu alueelta.

fsy Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien iltapäiväkokous Ole ajoissa paikalla ja ole tarkkaavainen. Tässä kokouksessa saat apulaiskoordinaattoriltasi vastauksia kysymyksiin ja huolenaiheisiin, koulutusta ja ilmoitusasioita. Tämä on hyvä hetki käydä läpi ideoita ja kokemuksia ohjaajien kesken. Päivällinen Pidä tiimisi yhdessä päivällisen aikana ykseyden edistämiseksi. Juttele mahdollisimman monen osallistujasi kanssa. Tanssit Kokoonnu muutama minuutti ennen tanssien alkua tiimisi kanssa tiimipaikassanne ja käy läpi tanssietiketti (ks. osallistujan käsikirja, toinen päivä). Ennen kuin lähdette tansseihin, varmista, että nuoresi noudattavat pukeutumista ja ulkoista olemusta koskevia odotuksia. Jos heidän pitää vaihtaa vaatteita, puhu siitä heidän kanssaan kahden kesken. Kaikkien ohjaajien on autettava tansseja koskevien tasovaatimusten noudattamisessa. Osallistu FSY:n tansseihin nuorten kanssa ja tutustu heihin. Kannusta osallistujiasi huomioimaan niitä, joita ei pyydetä tanssimaan tai jotka eivät halua tanssia. Tanssi muiden ohjaajien kanssa vain, kun koordinaattori ilmoittaa ohjaajien tanssin. 31

Ohjaajat Tehtävävuoro tansseissa Jos saat tehtävävuoron tansseissa, vuorosi kestää 45 minuuttia ja sitten tilallesi tulee toinen ohjaaja. Jos olet saanut tehtävävuoron tansseissa, ilmoittaudu vastuussa olevalle apulaiskoordinaattorille ennen kuin vuorosi alkaa. Tehtäviisi saattaa kuulua valvojana toimiminen, juomapöydän hoitaminen tai jokin muu tehtävä. Älä jätä tehtävääsi ennen kuin toinen ohjaaja tulee tilallesi. Valvojana toimiminen Kiertele tanssilattialla ja auta Hengen ylläpitämisessä tähdentämällä kaikkia tanssia koskevia tasovaatimuksia. Pyydä ystävällisesti niitä, jotka eivät noudata tasovaatimuksia, noudattamaan niitä. Tee voitavasi häiriöiden vähentämiseksi. Raportoi mahdollisista ongelmista vastuussa olevalle apulaiskoordinaattorille. Juomapöydän hoitaminen Täytä juomamukeja ja kysy vastaavalta apulaiskoordinaattorilta, mitä pitää tehdä, kun täyttöastiat tyhjenevät tai jos mukit loppuvat kesken. Pidä juomaalue puhtaana ja kuivaa roiskeet nopeasti. Älä salli osallistujien turhaa oleskelua juomapöydän lähellä. Kannusta jokaista tanssimaan ja pitämään hauskaa. Asemapaikat Jos olet saanut tällaisen tehtävävuoron, apulaiskoordinaattori antaa sinulle jonkin asemapaikan tai alueen, jota valvot, kuten wc- tilat, sisään- ja uloskäynnit, nurkat, käytävät jne. Älä salli nuorten turhaa oleskelua näillä alueilla. Kannusta kaikkia tanssimaan. Älä jätä sisäänkäyntejä hetkeksikään vartioimatta. Älä anna nuorten lähteä tansseista ilman ohjaajaa. Henkilömäärän laskeminen Johdata tanssien jälkeen osallistujasi takaisin huoneisiinsa. Muistuta osallistujiasi siitä, että heidän pitää pysyä huoneissaan, sulkea ikkunat ja laskea kaihtimet alas. Kun olet varmistanut, että kaikki nuoret ovat omissa huoneissaan, ilmoita siitä apulaiskoordinaattorillesi. Hiljaista aikaa Kannusta nuoriasi kirjoittamaan ajatuksistaan ja tunteistaan päiväkirjaansa, pohtimaan päivän aikana käytyjä keskusteluja evankeliumista ja lukemaan muutama ylimääräinen minuutti pyhiä kirjoituksia. Tätä hetkeä ei pitäisi käyttää tekstiviesteihin, puheluihin tai elektronisiin peleihin. Pohdi ja kertaa Johda Pohdi ja kertaa - tuokio, ja kerro sitten nuorillesi viime hetken mahdollisista ilmoituksista tai muistutuksista. Kun olette rukoilleet ryhmänä, kannusta osallistujiasi palaamaan huoneisiinsa ja pitämään henkilökohtaiset rukouksensa. 32

fsy Valot sammuvat Älä mene nukkumaan ennen kuin kaikki valot on sammutettu ja nuoresi nukkuvat. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista ja siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. 3. PÄIVÄ Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien aamukokous Tule tähän kokoukseen pukeutuneena ja valmiina päivään. Osallistujien hengellinen aamutuokio Sen jälkeen kun tehtävän saanut osallistuja on pitänyt hengellisen tuokion, kerro nuorille mahdollisista ilmoituksista, joista heidän pitäisi olla tietoisia. Käy lyhyesti läpi päivän toiminnat ja varmista, että he tietävät, missä heidän pitää olla ja milloin. Muistuta osallistujia tavoitteista, jotka he ovat asettaneet. Aamiainen Auta nuoria käyttäytymään asianmukaisesti ja pysymään sallituilla alueilla. Näytä nuorille hyvää esimerkkiä. Evankeliumin tutkimista Kokoontukaa tiimipaikassanne. Sinun tai ohjaajatoverisi tulee johtaa. Etenemis- ja aikajärjestys: Alkulaulu ja rukous Ohjaajan oppiaihe (10 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Henkilökohtainen tutkiminen (30 minuuttia; 10 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Kertominen (15 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu ajoissa, istu nuortesi kanssa, ole tarkkaavainen ja tee muistiinpanoja. Kannusta nuoriasi tekemään samoin. Saarnatkaa minun evankeliumiani -toiminta Aamukokouksen jälkeen nuoret jakautuvat kahteen ikäryhmään. Toinen ikäryhmä jää tapahtumaa johtavan avioparin luo, joka opettaa heitä. Toinen ryhmä jaetaan kahteen huoneeseen, joissa opettavat koordinaattorit. Pysy nuortesi kanssa ja auta heitä nauttimaan tästä toiminnasta. 33

OHjaajat Lounas, musiikkiohjelman harjoitukset Auta kaikkien nuorten paimentamisessa ruokalaan. Osallistujat eivät saa tänä aikana kuljeskella ympäriinsä tai palata huoneisiinsa. Auta lounasvuorossa tai musiikkiohjelman harjoituksissa, jos olet saanut sen tehtäväksesi. 34 Lounasajan henkilömäärän laskenta Juttele lounastauolla jokaisen ryhmäsi jäsenen kanssa. Jos et löydä kaikkia nuoriasi, ota heti yhteys apulaiskoordinaattoriisi. Tehtävävuoro lounaalla Jos olet tehtävävuorossa lounaalla, saavu paikalle puoli tuntia aikaisemmin, jotta ehdit ilmoittautua vastaavalle apulaiskoordinaattorille ja syödä lounaan. Mene tehtäväpaikallesi ainakin 10 minuuttia ennen kuin osallistujat tulevat lounaalle. Musiikkiohjelman harjoitukset Jos olet saanut tehtävän avustaa musiikkiohjelmassa, osallistu harjoituksiin lounastauolla. Kerrotaan evankeliumista -toiminta Lounaan jälkeen tiimisi saa jonkin luokan, jossa nuoret kokoontuvat opiskelemaan, valmistamaan ja opettamaan lyhyen oppiaiheen Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaasta. Pysy nuortesi kanssa ja auta heitä keskittymään tähän toimintaan. Vapaata aikaa, varieteenäytöksen koe-esiintymiset, musiikkiohjelman harjoitukset Jos et ole saanut tehtävää auttaa varieteenäytöksen koe- esiintymisissä, musiikkiohjelman harjoituksissa tai sinulla ei ole tehtävävuoroa vapaa- aikana kiertävänä

fsy avustajana (ks. jäljempänä), voit halutessasi viettää vapaa- ajan ryhmäsi osallistujien kanssa. Muistuta osallistujia siitä, että he vaihtavat ylleen osallistujien t- paidan ennen kuin päivällisaika tänä iltana loppuu, jotta he ovat valmiita peli- iltaan. Tehtävävuoro varieteenäytöksessä Avusta vapaa- ajalla varieteenäytöksen koe- esiintymisissä, jos olet saanut sen tehtäväksesi. Ennen tämäniltaisen peli- illan alkamista sinun tulee täyttää luettelo niistä osallistujista, jotka kutsutaan esiintymään varieteenäytöksessä, ja kiinnittää sitten luettelo osallistujien nähtäville. Musiikkiohjelman harjoitukset Musiikkiohjelman harjoitukset pidetään iltapäivän vapaa- ajalla. Jos olet saanut tehtävän auttaa harjoituksissa, tee niin. Tehtävävuoro vapaa- aikana kiertävänä avustajana Jos olet saanut tehtävävuoron kiertävänä avustajana vapaa- aikana, paimenna kaikkia nuoria varmistaaksesi, että he pysyvät tapahtumapaikalla ja käyttäytyvät asianmukaisesti. Päivällinen Pidä tiimisi yhdessä päivällisen aikana ykseyden edistämiseksi. Juttele mahdollisimman monen osallistujasi kanssa. Viirin valmistaminen ja kannustushuutoon valmistautuminen Hae päivällisen jälkeen viiritarvikkeet tiimiäsi varten apulaiskoordinaattorilta, joka on vastuussa peli- illasta ja kannustushuutokisasta. Muistuta osallistujiasi, että he pukeutuvat peli- iltaa varten osallistujien t- paitaan. Tiimisi keksii kannustushuudon ja valmistaa viirin, jotka se esittää tuomareille (yleensä tapahtumaa johtava aviopari, koordinaattorit ja/tai apulaiskoordinaattorit), joilla on oma asemapaikkansa peli- illan aikana. Tuomarit valitsevat parhaat kannustushuudot ja viirit, jotka esitetään ja asetetaan näytteille kannustushuutojen loppukisassa. Kannustushuutoa koskevat säännöt Seuraavien sääntöjen tarkoituksena on varmistaa kannustushuutojen sopivuus, nuorten turvallisuus ja kisan oikeudenmukaisuus: Kannustushuuto saa kestää korkeintaan minuutin. Muistakaa, että tuomarit arvioivat innostusta, luovuutta, ryhmän yhteenkuuluvuutta ja esityksen kokonaiskuvaa. Ohjaajat eivät saa osallistua kannustushuutoon. Tämä on nuorten tehtävä, joten anna heidän keksiä kannustushuuto. (Ohjaajat voivat rohkaista ja auttaa ideoimaan, mutta nuoret innostuvat enemmän itse keksimästään kannustushuudosta ja esittävät sen siksi paremmin.) Keskittykää työskentelemään ryhmänä ja kokemaan yhteenkuuluvuutta. Heitot ja nostot ovat kiellettyjä. 35

Ohjaajat Oman viirin lisäksi ei saa käyttää muuta rekvisiittaa. Viittauksia pyhien kirjoitusten kohtiin tai Jumalan nimiä ei saa käyttää. Varmista, että sävel on soveliaista lauluista ja että kannustushuudon sanoitus on kokonaisuudessaan sovelias. Kaikenlainen rienaava, karkea ja halventava kielenkäyttö on kielletty. Osallistujat eivät saa tulla paidoissa, joita on muokattu jollakin tavalla, eivätkä tiimin jäsenet saa käyttää ulkoasussaan muita yhteisiä erityistuntomerkkejä. Katso, että osallistujien paidat ovat riittävän pitkät ja alaosan vyötärö riittävän korkealla. Jos tuomarit näkevät paljasta vatsaa tai alusvaatteita, kannustushuuto hylätään. Tuomareita ei saa hoputtaa. Viiriä koskevat säännöt Viirin tulee olla sovelias. Ohjaajat eivät saa piirtää tai maalata viiriin. Älkää laskeko viiriä jalkakäytäville, katukiville tai asfaltille, kun maalaatte sitä. Peli- ilta ja kannustushuutokisa Pelit Osallistujat toimivat peli- iltana ohjaajien esimerkin ja ohjauksen mukaan. Auta ilmapiiriä olemaan kannustava, innostava ja yhteistyöhön rohkaiseva eikä kilpaileva. Muista, että peli- illan tarkoitus on edistää tiimisi yhteenkuuluvuutta. Auta nuoriasi pitämään hauskaa mutta pysy ohjaajana itse hieman syrjässä. Tule pelikentälle ajoissa ja ilmoittaudu vastuussa olevalle apulaiskoordinaattorille. Hän kertoo sinulle, mitä peliä pelaatte ensin ja mistä aloitatte kiertämisen. Tutustu pelien kuvauksiin, jotka ovat osallistujan käsikirjassa, niin että voit selittää ne tiimillesi nopeasti ja selkeästi. Ryhmäsi kiertää eri toiminnoissa koko illan ajan, kunnes he ovat osallistuneet jokaiseen peliin. Ole tietoinen siitä, mihin ja milloin vaihdatte seuraavaksi, ja tehkää vaihto mahdollisimman nopeasti. Ilmoita tiimillesi kaikki apulaiskoordinaattorin ohjeet, ja noudattakaa jokaisen pelin sääntöjä ja käytäntöjä. Kun vaihdatte seuraavaan peliin, huolehdi siitä, että osallistujat ovat ottaneet mukaan kaikki tavaransa. Jos vaihtojen välillä jää odotteluaikaa, pidä tiimisi yhdessä, aktiivisena ja innostuneena. Muiden joukkueiden kannustaminen, rivitanssien harjoitteleminen tai muihin peleihin valmistautuminen ovat kaikki sopivaa toimintaa. Huolehdi siitä, että osallistujasi juovat tarpeeksi. 36

fsy Kannustushuutokisa Katsottuaan kaikki kannustushuudot peli- iltana tuomarit (koordinaattorit ja tapahtumaa johtava aviopari) valitsevat muutamia kannustushuutoja esitettäväksi koko osallistujajoukolle kannustushuutojen loppukisassa. Rohkaise nuoriasi olemaan aina myönteisiä ja antamaan tukea. Buuausta ja kielteisiä kommentteja ei saa kuulua. Ole iloinen, vaikkei ryhmäsi voittaisikaan, sillä esimerkkisi määrää nuorten asenteen. Lempiruokailta Peli- illan jälkeen palaatte osallistujiesi kanssa heidän huoneisiinsa, tiimipaikkaanne tai johonkin muuhun osoitettuun paikkaan nauttimaan lempiruokaillasta. Valvo huolella jälkien siistimistä ruokailun jälkeen. Jotta muistoista tulisi mahdollisimman merkityksellisiä ja ilmapiiri pysyisi kohottavana syömisen aikana, keskustelkaa joistakin oheisista kysymyksistä luodaksesi siteen nuoriisi: Kerro minulle parhaasta ystävästäsi. Mikä on mieluisin lapsuusmuistosi tai mikä on ollut elämäsi paras päivä? Kerro minulle joistakuista ihmisistä, jotka olet tähän mennessä tavannut. Mitä haluat tehdä elämässäsi? Kerro minulle perheestäsi. Kuinka voin olla paras mahdollinen ohjaaja sinulle? Mistä olet tähän mennessä pitänyt eniten FSY:ssä? Henkilömäärän laskeminen Huolehdi lempiruokaillan jälkeen siitä, että osallistujasi palaavat huoneisiinsa. Muistuta osallistujiasi siitä, että heidän pitää pysyä huoneissaan, sulkea ikkunat ja laskea kaihtimet alas. Kun olet varmistanut, että kaikki nuoret ovat omissa huoneissaan, ilmoita siitä apulaiskoordinaattorillesi. Hiljaista aikaa Kannusta nuoriasi kirjoittamaan ajatuksistaan ja tunteistaan päiväkirjaansa, pohtimaan päivän aikana käytyjä keskusteluja evankeliumista ja lukemaan muutama ylimääräinen minuutti pyhiä kirjoituksia. Tätä hetkeä ei pitäisi käyttää tekstiviesteihin, puheluihin tai elektronisiin peleihin. Pohdi ja kertaa Johda Pohdi ja kertaa - tuokio ja kerro sitten nuorillesi viime hetken mahdollisista ilmoituksista tai muistutuksista. Muistuta heitä, että he pukeutuvat huomenna pyhävaatteisiin. Kun olette rukoilleet ryhmänä, kannusta osallistujiasi palaamaan huoneisiinsa ja pitämään henkilökohtaiset rukouksensa. Valot sammuvat Älä mene nukkumaan ennen kuin kaikki valot on sammutettu ja nuoresi nukkuvat. 37

Ohjaajat Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista ja siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. 4. PÄIVÄ Pyhäasu Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien aamukokous Tule tähän kokoukseen pukeutuneena ja valmiina päivään. Osallistujien hengellinen aamutuokio Sen jälkeen kun tehtävän saanut osallistuja on pitänyt hengellisen tuokion, kerro nuorille mahdollisista ilmoituksista, joista heidän pitäisi olla tietoisia. Käy lyhyesti läpi päivän toiminnat ja varmista, että he tietävät, missä heidän pitää olla ja milloin. Muistuta osallistujia tavoitteista, jotka he ovat asettaneet. Aamiainen Auta nuoria käyttäytymään asianmukaisesti ja pysymään sallituilla alueilla. Näytä nuorille hyvää esimerkkiä. Evankeliumin tutkimista Kokoontukaa tiimipaikassanne. Sinun tai ohjaajatoverisi tulee johtaa. Etenemis- ja aikajärjestys: Alkulaulu ja rukous Ohjaajan oppiaihe (10 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Henkilökohtainen tutkiminen (30 minuuttia; 10 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Kertominen (15 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Ole ajoissa paikalla ja näytä esimerkkiä olemalla tarkkaavainen ja tekemällä muistiinpanoja. Tämä aamukokous pidetään kaksi kertaa ensin nuorille miehille ja sitten nuorille naisille. Elävä Kristus - toiminta Nuoret miehet ja nuoret naiset kokoontuvat erikseen tähän toimintaan. Kun toinen puoli on tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksessa, toinen puoli osallistuu Elävä Kristus - toimintaan. Nuoret miehet osallistuvat ensin tapahtumaa johtavan avioparin aamukokoukseen ja sitten Elävä Kristus - toimintaan. Nuoret naiset osallistuvat ensin Elävä Kristus - toimintaan ja sitten aamukokoukseen. Elävä Kristus - toiminnassa osallistujat opettavat toisiaan. Tämä toiminta tarjoaa 38

fsy heille hienon tilaisuuden kasvaa tiiviimmäksi joukoksi ja päästä lähemmäksi Jeesusta Kristusta vahvistamalla todistustaan Hänestä. Valmistautuminen Elävä Kristus - toimintaan Sinun olisi pitänyt jakaa nuoresi ensimmäisenä päivänä neljään ryhmään (ihannetapauksessa ryhmässä on korkeintaan kolme nuorta). Jokainen ryhmä opettaa muiden kolmen ryhmän jäseniä käyttäen saamaansa aihekysymystä ja viitteitä. (Ks. osallistujan käsikirjaa, neljäs päivä.) Aihekysymykset Mitä te ajattelette Messiaasta? (Matt. 22:42.) Kuinka se, mitä ajattelen Jeesuksesta Kristuksesta, vaikuttaa siihen, millainen minusta tulee? Miksi Jeesus Kristus on ainoa tie pelastukseen? Mitä Kristuksen nimen päälleni ottaminen tarkoittaa? (Ks. OL 20:77.) Lounas, varieteenäytöksen kenraaliharjoitus Lounasajan henkilömäärän laskenta Juttele lounastauolla jokaisen ryhmäsi jäsenen kanssa. Jos et löydä kaikkia nuoriasi, ota heti yhteys apulaiskoordinaattoriisi. Tehtävävuoro lounaalla Jos olet tehtävävuorossa lounaalla, saavu paikalle puoli tuntia aikaisemmin, jotta ehdit ilmoittautua vastaavalle apulaiskoordinaattorille ja syödä lounaan. Mene tehtäväpaikallesi ainakin 10 minuuttia ennen kuin osallistujat tulevat lounaalle. Varieteenäytöksen kenraaliharjoitus Varieteenäytöksen kenraaliharjoitus pidetään lounastauolla. Osallistu kenraaliharjoitukseen, jos olet saanut sen tehtäväksesi. Noudata vastuussa olevan apulaiskoordinaattorin ohjeita. Hän antaa sinulle tarvittaessa luettelon siitä, mikä rekvisiitta tulee minnekin ja missä esityksissä tarvitaan av- laitteita. Auta esiintyjiä mahdollisen rekvisiitan ja välineiden kanssa ja anna heille rohkaisua, jota he saattavat tarvita, kun he saapuvat lavalle ja poistuvat sieltä. Ole järjestelmällinen ja tehokas, jotta esitykset seuraisivat toisiaan sujuvasti. Muista, että varietee näytöksessä on kyse nuorista, ei sinusta. Varieteenäytös Kun lounas on syöty, tapaa tiimisi tiimipaikassanne, jotta voitte kävellä yhdessä varieteenäytökseen. Ryhmänne tulee olla istumassa näytöksessä 15 minuuttia ennen sen alkamista. Ole varieteenäytöksessä innokas ja osoita tukesi esiintyjille. Älä pelkää osoittaa suosiota innokkaasti, ja kannusta osallistujiasi tekemään samoin. 39

Ohjaajat Vapaata aikaa, musiikkiohjelman harjoitukset Jos et ole saanut tehtävää auttaa musiikkiohjelman harjoituksissa tai sinulla ei ole tehtävävuoroa vapaa- aikana kiertävänä avustajana (ks. jäljempänä), voit halutessasi viettää vapaa- ajan ryhmäsi osallistujien kanssa. Musiikkiohjelman kenraaliharjoitukset Musiikkiohjelman kenraaliharjoitukset pidetään iltapäivän vapaa- ajalla. Jos olet saanut tehtävän auttaa harjoituksissa, tee niin. Kaikkien musiikkiohjelmaan osallistuvien henkilöstön jäsenten ja nuorten tulee kokoontua auditorioon päivällisen jälkeen Kutsu kunnioitukseen ja todistamisvinkkejä - toimintaa varten, jonka johtavat musiikkiohjelmasta vastuussa olevat ohjaajat. Tehtävävuoro vapaa- aikana kiertävänä avustajana Jos olet saanut tehtävävuoron kiertävänä avustajana vapaa- aikana, paimenna kaikkia nuoria varmistaaksesi, että he pysyvät tapahtumapaikalla ja käyttäytyvät asianmukaisesti. Päivällinen Pidä tiimisi yhdessä päivällisen aikana ykseyden edistämiseksi. Juttele mahdollisimman monen osallistujasi kanssa. Kutsu kunnioitukseen ja todistamisvinkkejä Kokoonnu päivällisen jälkeen ryhmäsi kanssa tiimipaikallanne. Aloittakaa kirkon laululla ja rukouksella. Kehota nuoriasi pohtimaan, millaista henkilökohtaista ilmoitusta he voisivat tänä iltana tavoitella. Kannusta heitä luomaan Hengelle otollinen ilmapiiri, ennen kuin he osallistuvat musiikkiohjelmaan ja hengelliseen tilaisuuteen. Käykää läpi osallistujan käsikirjan ajatuksia opettaaksesi nuorille, kuinka todistetaan. Päätä lausumalla oma todistuksesi. Menkää auditorioon yhdessä. Musiikkiohjelma Huolehdi siitä, että ryhmäsi on ajoissa musiikkiohjelmassa. Istu tiimisi kanssa. Auta nuoriasi olemaan tarkkaavaisia koko illan toimintojen ajan. Musiikkiohjelman tarkoituksena on luoda ilmapiiri hengellisesti antoisalle illalle. Tapahtumaa johtavan avioparin hengellinen tilaisuus Jääkää paikoillenne musiikkiohjelman jälkeen. Heti musiikkiohjelman päätyttyä tapahtumaa johtava aviopari esittää hengellisen sanoman. Todistuskokous Tapahtumaa johtavan avioparin hengellisen tilaisuuden jälkeen koordinaattori ilmoittaa, missä huoneessa todistuskokouksenne pidetään, ja päästää teidät lähtemään tiimeittäin. Hän antaa myös jollekulle ohjaajalle tehtävän johtaa kunkin todistuskokouksen. Kun kävelette teille osoitettuun huoneeseen, auta nuoriasi pysymään kunnioittavina ja keskittymään Hengen tuntemiseen. 40

fsy Todistuskokouksen johtotehtävä Jos sinua on pyydetty johtamaan todistuskokous, valitse laulu ja pyydä osallistujia pitämään alku- ja loppurukous. Varaa kaksi ensimmäistä riviä (jos mahdollista) niille, jotka haluavat todistaa. Aloita toivottamalla kaikki osallistujat tervetulleiksi, laulakaa laulu ja pitäkää rukous. Kutsu kaikkia halukkaita todistamaan, mutta muistuta heitä kellonajasta, jolloin todistuskokous päättyy. Ne, jotka eivät ole ehtineet siihen mennessä todistaa, voivat tehdä sen halutessaan ohjaajansa hengellisessä tuokiossa. Huolehdi siitä, että todistuskokous päättyy ajallaan. Pyydä osallistujia pysymään kunnioittavina, jos todistusten välillä on pitkiä aikoja. Päätä loppurukoukseen ja päästä ryhmä huoneesta tiimi kerrallaan. Henkilömäärän laskeminen Huolehdi todistuskokouksen jälkeen siitä, että osallistujasi palaavat huoneisiinsa. Muistuta osallistujiasi siitä, että heidän tulee pysyä huoneissaan, sulkea ikkunat ja laskea kaihtimet. Kun olet varmistanut, että kaikki nuoret ovat omissa huoneissaan, ilmoita siitä apulaiskoordinaattorillesi. Hiljaista aikaa Kannusta nuoriasi kirjoittamaan ajatuksistaan ja tunteistaan päiväkirjaansa, pohtimaan päivän aikana käytyjä keskusteluja evankeliumista ja lukemaan muutama ylimääräinen minuutti pyhiä kirjoituksia. Tätä hetkeä ei pitäisi käyttää tekstiviesteihin, puheluihin tai elektronisiin peleihin. Pohdi ja kertaa Johda Pohdi ja kertaa - tuokio ja kerro sitten nuorillesi viime hetken mahdollisista ilmoituksista tai muistutuksista. Kun olette rukoilleet ryhmänä, kannusta osallistujiasi palaamaan huoneisiinsa ja pitämään henkilökohtaiset rukouksensa. Valot sammuvat Älä mene nukkumaan ennen kuin kaikki valot on sammutettu ja nuoresi nukkuvat. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista ja siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. 5. PÄIVÄ Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien aamukokous Tule tähän kokoukseen pukeutuneena ja valmiina päivään. Osallistujien hengellinen aamutuokio Sen jälkeen kun tehtävän saanut osallistuja on pitänyt hengellisen tuokion, kerro nuorille mahdollisista ilmoituksista, joista heidän pitäisi olla tietoisia. Käy lyhyesti 41

Ohjaajat läpi päivän toiminnat ja varmista, että he tietävät, missä heidän pitää olla ja milloin. Muistuta osallistujia tavoitteista, jotka he ovat asettaneet. Aamiainen Auta nuoria käyttäytymään asianmukaisesti ja pysymään sallituilla alueilla. Näytä nuorille hyvää esimerkkiä. Evankeliumin tutkimista Kokoontukaa tiimipaikassanne. Sinun tai ohjaajatoverisi tulee johtaa. Etenemis- ja aikajärjestys: Alkulaulu ja rukous Ohjaajan oppiaihe (10 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Henkilökohtainen tutkiminen (30 minuuttia; 10 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Kertominen (15 minuuttia; 5 minuuttia ohjelmissa, joissa yövytään kotona) Kotiin viemiseksi - tapahtumaan valmistautuminen Evankeliumin tutkimishetken päätyttyä käykää tiiminä läpi ne tiimin sitoumukset, jotka teitte ensimmäisenä päivänä. Keskustelkaa siitä, kuinka olette pitäneet ne viikon aikana. Valmistaudu kertomaan tiiminne saavutuksista Kotiin viemiseksi - toiminnassa illalla. Jos sinua pyydetään kertomaan niistä, käytä aikaa korkeintaan muutama minuutti. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Ole ajoissa paikalla ja näytä esimerkkiä olemalla tarkkaavainen ja tekemällä muistiinpanoja. Nuorten voimaksi -toiminta Tässä toiminnassa nuoret kiertävät eri kojuissa, joissa ohjaajat pitävät lyhyen oppiaiheen jostakin kirjasen Nuorten voimaksi tasovaatimuksesta. Vastuussa oleva apulaiskoordinaattori antaa viikon alussa tietyille ohjaajille tehtävän opettaa kutakin tasovaatimusta. Kukin oppiaihe kestää 10 15 minuuttia riippuen apulaiskoordinaattorin antamasta ohjeesta. Ohjaajat, joille ei ole annettu opetustehtävää, auttavat pitämään nuoret mukana toiminnassa. Jos sinua pyydetään opettamaan oppiaihe, käytä oppaanasi osallistujan käsikirjan lähdeaineistoa. Valmistaudu tähän oppiaiheeseen jo alkuviikosta. Muista ottaa osallistujat mukaan opetustuokioon ja auta heitä käyttämään kirjasiaan Nuorten voimaksi, Täytän velvollisuuteni Jumalaa kohtaan ja Nuorten Naisten edistyminen samalla kun opetat. Palvelutoiminta Pysy ryhmäsi kanssa ja huolehdi siitä, että osallistujat noudattavat ohjeita. 42

fsy Vapaata aikaa Kehota nuoriasi aloittamaan pakkaaminen tänä aikana. Valokuvien ottamista ja osoitteiden vaihtamista Kokoonnu vapaa- aikana yhteen tiimisi kanssa. Anna osallistujien ottaa tänä aikana valokuvia henkilöstön jäsenistä ja osallistujista. Ne, jotka haluavat pitää yhteyttä toisiinsa, voivat vaihtaa keskenään yhteystietoja. Jos haluat pitää yhteyttä nuoriisi tapahtuman jälkeen, kommunikoi viisaalla ja soveliaalla tavalla. Tanssit Muutama minuutti ennen tanssien alkua kokoonnu tiimisi kanssa ja käy läpi tanssietiketti (ks. osallistujan käsikirja, toinen päivä). Ennen kuin lähdette tansseihin, varmista, että nuoresi noudattavat pukeutumista ja ulkoista olemusta koskevia odotuksia. Jos heidän pitää vaihtaa vaatteita, puhu heidän kanssaan kahden kesken. Kaikkien ohjaajien on autettava tansseja koskevien tasovaatimusten noudattamisessa. Osallistu FSY:n tansseihin nuorten kanssa ja tutustu heihin. Kannusta osallistujiasi huomioimaan niitä, joita ei pyydetä tanssimaan tai jotka eivät halua tanssia. Tanssi muiden ohjaajien kanssa vain, kun koordinaattori ilmoittaa ohjaajien tanssin. Tehtävävuoro tansseissa Jos saat tehtävävuoron tansseissa, vuorosi kestää 45 minuuttia ja sitten tilallesi tulee toinen ohjaaja. Jos olet saanut tehtävävuoron tansseissa, ilmoittaudu vastuussa olevalle apulaiskoordinaattorille ennen kuin vuorosi alkaa. Tehtäviisi saattaa kuulua valvojana toimiminen, juomapöydän hoitaminen tai jokin muu tehtävä. Älä jätä tehtävääsi ennen kuin toinen ohjaaja tulee tilallesi. Valvojana toimiminen Kiertele tanssilattialla ja auta Hengen ylläpitämisessä tähdentämällä kaikkia tanssia koskevia tasovaatimuksia. Pyydä ystävällisesti niitä, jotka eivät noudata tasovaatimuksia, noudattamaan niitä. Tee voitavasi häiriöiden vähentämiseksi. Raportoi mahdollisista ongelmista vastuussa olevalle apulaiskoordinaattorille. Juomapöydän hoitaminen Täytä juomamukeja ja kysy vastaavalta apulaiskoordinaattorilta, mitä pitää tehdä, kun täyttöastiat tyhjenevät tai jos mukit loppuvat kesken. Pidä juomaalue puhtaana. Älä salli turhaa oleskelua juomapöydän lähellä. Kannusta jokaista tanssimaan ja pitämään hauskaa. Asemapaikat Apulaiskoordinaattori voi antaa sinulle jonkin asemapaikan, jota valvot tehtävävuorosi aikana, kuten wc:t, sisään- ja uloskäynnit, nurkat, käytävät jne. Älä salli nuorten turhaa oleskelua näillä alueilla. Kannusta kaikkia tanssimaan. 43

fsy Älä jätä sisäänkäyntejä hetkeksikään vartioimatta. Älä anna nuorten lähteä tansseista ilman ohjaajaa. Kuvaesitys Auta tanssien jälkeen nuortesi paimentamisessa paikalle, jossa kuvaesitys näytetään. Kotiin viemiseksi Kotiin viemiseksi - toiminta pidetään luultavasti samassa paikassa kuin kuvaesitys näytetään. Tiimin pohdi ja kertaa - tuokio Tämä Pohdi ja kertaa - tuokio pidetään koko tiimin kanssa eikä ohjaajaryhmissä. Anna nuorille aikaa kertoa ajatuksistaan ja kokemuksistaan tai todistaa vielä viimeisen kerran, jos he haluavat. Huolehdi siitä, että palatte huoneisiinne ajoissa ja että täytät henkilömäärälomakkeen. Pidä tiukasti kiinni siitä, että valot sammutetaan viidennen päivän puolella. Henkilömäärän laskeminen Huolehdi todistuskokouksen jälkeen siitä, että osallistujasi palaavat huoneisiinsa. Muistuta osallistujiasi siitä, että heidän tulee pysyä huoneissaan, sulkea ikkunat ja laskea kaihtimet. Kun olet varmistanut, että kaikki nuoret ovat omissa huoneissaan, ilmoita siitä apulaiskoordinaattorillesi. Hiljaista aikaa Kannusta nuoriasi kirjoittamaan ajatuksistaan ja tunteistaan päiväkirjaansa, pohtimaan päivän aikana käytyjä keskusteluja evankeliumista ja lukemaan muutama ylimääräinen minuutti pyhiä kirjoituksia. Tätä hetkeä ei pitäisi käyttää tekstiviesteihin, puheluihin tai elektronisiin peleihin. Valot sammuvat Älä mene nukkumaan ennen kuin kaikki valot on sammutettu ja nuoresi nukkuvat. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista ja siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. 6. PÄIVÄ Vain tapahtumissa, joissa yövytään Osallistujien poislähtö Osallistujien poislähdön aikana saatat tavata vanhempia ja kirkon johtohenkilöitä. Pukeudu ja käyttäydy soveliaalla tavalla. 45

Ohjaajat Noudata tarkoin annettuja poislähtöohjeita. Varmista, että ymmärrät poislähtöön liittyvät menettelytavat, ja selitä ne selkeästi nuorillesi. Käy jokaisessa osallistujiesi huoneessa varmistamassa, että he ovat noudattaneet poislähtöohjeita. Kun poislähtötoimet on suoritettu oikein, nuoret voivat lähteä kotiin. Muista hoitaa ajoissa omat lähtötoimesi annettujen ohjeiden mukaan. Koontikokous Tämä kokous on pakollinen kaikille ohjaajille. Valmistaudu kertomaan viikolla tapahtuneista myönteisistä kokemuksista. 46

fsy Apulaiskoordinaattorit Apulaiskoordinaattorina toimit yhteyshenkilönä ohjaajien ja koordinaattorien välillä. Sinä pidät myös huolta ohjaajaryhmästä ja hoidat lukuisia päivittäisiä tehtäviä. Kun pyrit nöyrästi tukemaan ja vahvistamaan ohjaajia, nämä puolestaan siunaavat nuorten elämää. Suhteet ohjaajiin Merkityksellisten suhteiden luominen ohjaajiisi on keskeistä roolillesi apulaiskoordinaattorina. Tee kaikki voitavasi vastataksesi osaltasi heidän tarpeisiinsa. Osallistu mahdollisimman moneen ohjaajiesi opetustilanteeseen. Juttele ohjaajiesi kanssa päivittäin ja anna merkityksellistä palautetta ja kannustusta. Muista, että aito kommunikointi on kaksisuuntaista. Mitä enemmän tapaat ohjaajiasi ja tutustut heihin, sitä helpompaa heidän on luottaa sinuun ja tulla luoksesi apua tarvitessaan. Ole ohjaajillesi ystävä ja opastaja. Auta heitä tekemään parhaansa, kun he ovat nuortensa kanssa. Kun ohjaajat uupuvat hengellisesti, emotionaalisesti tai fyysisesti, he tarvitsevat apuasi piristyäkseen. Kannusta ohjaajia lukemaan pyhiä kirjoituksia ja valmistautumaan hengellisesti opetukseen. Ravitse ohjaajia hengellisesti opettamalla Hengen innoituksen mukaan. Tarjoa apuasi usein ja vilpittömästi. Opi tuntemaan ohjaajien ja nuorten tarpeet keskustelemalla ja rukoilemalla heidän kanssaan usein. Keksi vilpittömiä tapoja ilmaista kiitollisuuttasi, ja anna tunnustusta usein ja avoimesti. Huomioi ohjaajiesi terveydentila. Etsi tilaisuuksia antaa tunnustusta ohjaajillesi ja vahvistaa heitä sekä julkisesti että kahden kesken. Etsi tilaisuuksia tehdä ohjaajillesi pieniä palveluksia. Suhteet osallistujiin Ole tarkka niiden nuorten kohdalla, joilla on erityistarpeita. Pidä koordinaattorit ajan tasalla ongelmien kanssa kamppailevien nuorten suhteen. Opeta nuoria, keskustele ja pidä hauskaa heidän kanssaan. Muista, että sinua saatetaan pyytää avuksi kurinpitotilanteissa. 47

Apulaiskoordinaattorit Suhteet muihin Tue tapahtumaa johtavaa avioparia, koordinaattoreita, terveysohjaajia ja muita apulaiskoordinaattoreita noudattamalla FSY:n menettelytapoja ja ohjeita. Toimi. Jos näet jotakin, mitä pitäisi tehdä, tartu toimeen. Roolit, vastuut ja tehtävät Yksi tärkeimpiä vastuualueitasi apulaiskoordinaattorina on valvoa ja hoitaa hallinnollisia tehtäviä. Tunne tehtäväsi ja hoida ne hyvin. Saavu aina toimintoihin hyvissä ajoin, jotta ohjaajat voivat ilmoittautua tehtävävuoroihinsa ajoissa ja tietävät, missä olet. Tunne ohjaajien tehtävät. Auta sopivalla tavalla ohjaajia hoitamaan tehtävänsä. Ohjeita apulaiskoordinaattorien tapahtumiin Apulaiskoordinaattorina voit saada tehtäviä valvoa yhtä tai useampaa merkittävistä FSY:n toiminnoista. Sinun pitäisi saada tehtäväsi ennen FSY:n alkamista. Koordinaattorit voivat antaa tehtävät päivää ennen FSY:tä. Seuraava osuus sisältää yksityiskohtaisia ohjeita kuhunkin merkittävään toimintaan. Jos saat tehtävän olla vastuussa jostakin näistä tapahtumista, lue seuraavat ohjeet huolella ja noudata niitä tarkasti. ILMOITTAUTUMINEN JA POISLÄHTÖ 1. päivä Johda ilmoittautumisen järjestelyt. Tähdennä tarvetta täsmällisyyteen ilmoittautumisen tulisi alkaa ajallaan. Kun ohjaajat tulevat ilmoittautumispaikalle, määrää heidät eri asemapaikkoihin. Muutamien heistä tulee jakaa tarvikkeita ja toisten tulee ohjata osallistujia ja vanhempia huoneisiin (jos mahdollista). Tee kylttejä, jotka opastavat osallistujia ilmoittautumispaikalle ja oikeaan jonoon. Järjestä ilmoittautumistarvikkeet, kuten osallistujien henkilökortit, kaulanauhat ja rannekkeet (jos niitä käytetään), osallistujien käsikirjat, t- paidat jne. Anna ohjaajille tehtäviä jakaa tarvikkeita ja oikeankokoisia t- paitoja sekä ohjata osallistujia tarpeen mukaan. Järjestä infopiste, jossa koordinaattorit ovat. Yhdelle tai useammalle apulaiskoordinaattorille voidaan myös antaa tehtävä olla tarvittaessa infopisteessä. Vanhemmat tai osallistujat, joilla on kysyttävää, ohjataan infopisteeseen. Auta asiantuntevan ilmapiirin luomisessa ja ylläpitämisessä. Lähetä infopisteeseen jokainen, jolla on ongelmia tai kysymyksiä, joihin et osaa vastata. 48

fsy Kun ilmoittautuminen on päättynyt, huolehdi siitä, että kaikki ylimääräiset tarvikkeet pakataan ja palautetaan toimistoon tai varastoalueelle. Hävitä laatikot ja kiitä ohjaajia. 6. päivä Huolehdi siitä, että henkilöstö ja osallistujat noudattavat poislähtöohjeita. Toimi järjestelyjohtajan/järjestelyjohtajien kanssa, kun pakkaatte tavarat ja lähdette tapahtumapaikasta. TANSSINOPETUS Tehtäväsi on varmistaa, että kaikki henkilöstöön kuuluvat ja osallistujat oppivat FSY:n tanssit, myös rivi- ja paritanssit. Sinulla on koko viikon ajan monia tilaisuuksia johtaa tansseja ja saada osallistujat innostumaan ja osallistumaan. 1. päivä Tutustumistilaisuuden harjoitukset. Olet vastuussa siitä, että valitset henkilöstöstä ne, jotka tanssivat rivitansseja tutustumistilaisuudessa, ja valvot heitä. Se tarkoittaa sitä, että sinun pitää osata kyseinen tanssi tai hankkia paikalle joku, joka osaa sen. Sinun pitää päättää etukäteen, kuinka järjestät tanssijat. Käytä tutustumistilaisuuden harjoituksissa rivitanssimusiikkia ja mikrofonia (jos sellainen on käytettävissä), kun ohjaat ohjaajia. Ohjaajien olisi pitänyt oppia tanssi jo tapahtumaa edeltäneessä koulutuksessa, joten järjestä heidät paikoilleen ja seuraa heitä nähdäksesi, mitä vaiheita täytyy vielä hioa. Käy läpi hankalat vaiheet ja varmista, että rivit pysyvät suorina, liikkeet ovat yhtäaikaisia ja kasvot hymyileviä! Ilmoittautuminen. Varmista, että ilmoittautumisen aikana soi iloinen musiikki, ja johda henkilöstöön kuuluvia ja osallistujia tansseissa, mikäli se on sopivaa. Voit opettaa rivitansseja, tai sinä ja muut henkilöstöön kuuluvat voitte vain tanssia ja pitää hauskaa. Kun osallistujat näkevät, että sinulla on hauskaa ja olet seurallinen, hekin alkavat toimia samoin. Tutustumistilaisuus. Kun osallistujat saapuvat tutustumistilaisuuteen, soita iloista musiikkia. Sinun ja muiden ohjaajien tulee tanssia ja opettaa tansseja, niin että nuoret tuntevat viihtyvänsä ja innostuvansa. 2. päivä Olet vastuussa tanssinopetuksesta tansseissa. Sinun pitää joko osata FSY:n rivija paritanssit tai valita avuksesi joku, joka osaa ne. Kun nuoret saapuvat tansseihin, pyydä nuoria miehiä ja nuoria naisia istumaan lattian vastakkaisilla puolilla. Pyydä mies- ja naispuolista ohjaajaa näyttämään paritanssit sinun (tai toisen ohjaajan) selittäessä, miten niitä tanssitaan. Älä improvisoi tai opeta muuta kuin perusaskeleet. Pidä opetus helppona, jotta nuoret voivat tuntea varmuutta. Kun olette näyttäneet tanssit muutaman askeleen kerrallaan, pyydä nuoria nousemaan ja harjoittelemaan. Anna nuorten harjoitella paritansseja ensin itsekseen 49

Apulaiskoordinaattorit ja kehota heitä etsimään sitten pari ja harjoittelemaan musiikin tahtiin. Kaikkien ohjaajien tulee levittäytyä nuorten keskuuteen ja auttaa heitä oppimaan tanssi. Kun olette opettaneet tanssit, lue ääneen kirjasesta Nuorten voimaksi osio Musiikki ja tanssi. Aloittakaa sitten tanssit. Tanssien aikana sinun ja muiden henkilöstöön kuuluvien tulee edelleen auttaa osallistujia oppimaan FSY:n rivi- ja paritansseja. Tarvittaessa etsi paikka, josta kaikki osallistujat näkevät sinut, ja käytä mikrofonia (jos sellainen on käytettävissä), kun opetat ja johdat tansseja. 5. päivä Auta edelleen tansseissa osallistujia oppimaan FSY:n tansseja. PERHEILTA Varmista, että tarjoilu on kunnossa ja valmista tarjottavaksi perheillassa. Tapahtumaa johtavan avioparin sanoman jälkeen ilmoita tiimeille ennen niiden lähtöä, mistä ja milloin ohjaajat voivat hakea tarjoilun perheiltatoiminnan lomassa. Saavu tuohon paikkaan 15 minuuttia etuajassa ja valvo tarjoilun jakamista. Ole valmis auttamaan koordinaattoreita, mikäli perheillan suunnittelussa ja toteutuksessa ilmenee muita erityistarpeita. Valvo tiimejä, kun ne osallistuvat peleihin ja jälkiarviointiin. Anna tarvittaessa apuasi. LUOKAT Jos saat tehtävän valvoa luokkia, varmista, että oppitunnit luokissa sujuvat kitkattomasti toisena päivänä. Sinun tulee jakaa seuraavat tehtävät apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien aamukokouksessa: Anna luokanjohtotehtävä aina yhdelle ohjaajalle kutakin luokkaa varten. Sinun pitää antaa jokaiselle luokanjohtajalle opettajan elämäkertatiedot ja kertoa muut ilmoitusasiat. Anna muutamille ohjaajille tehtävä olla kiertävinä avustajina. Kiertävät avustajat kiertelevät käytävillä ja muilla alueilla varmistamassa, että osallistujat tulevat luokkaan ajoissa ja pysyvät siellä. Järjestä muutamia ohjaajia asemapaikoille, joita on eri puolilla tapahtumapaikkaa esimerkiksi uloskäyntien ja wc- tilojen luo sekä käytäville. Nämä ohjaajat auttavat nuoria ehtimään ajoissa luokkiin ja estävät nuoria menemästä majoitustiloihin tai vaeltelemasta ympäriinsä luokkien aikana. Anna lopuille ohjaajille tehtäväksi osallistua luokkiin. Heidän tulee auttaa nuoria pysymään keskittyneinä ja kunnioittavina. Ainakin kahden ohjaajan 50

fsy tulee osallistua jokaiseen luokkaan, vaikka onkin suositeltavaa, että heitä on enemmän, jos se on mahdollista. TANSSIT 2. päivä Jos saat tehtävän valvoa tansseja, valvot kaikkia tanssijärjestelyjä, niin että tapahtuma alkaa ajallaan ja onnistuu. Tule paikalle ainakin puoli tuntia ennen tanssien alkua hoitamaan järjestelyjä. Auta tanssien DJ:tä tarvittaessa. Varmista, että vesiastiat ovat valmiina. Varaa myös pyyhkeitä, talouspaperia tai moppi valmiiksi roiskeiden varalta. Valitse infopisteen paikka sisääntulon läheltä (pysy lähellä pöytää tanssien ajan ratkaisemassa huolenaiheita). Älä päästä tansseihin ketään muita kuin FSY:n henkilöstöön kuuluvat sekä osallistujat. Piirrä ennen ohjaajien saapumista tanssilattiasta kartta, johon on merkitty asemapaikat. Kun ohjaajat saapuvat paikalle, määrää heitä sisääntulopaikalle, juomapöydän ääreen, valvojiksi tai tarkkailemaan asemapaikoille: uloskäyntien luo, nurkkiin, käytäviin, wc- tiloihin jne. Ylimääräisille ohjaajille voidaan antaa tehtävä kannustaa nuoria tanssimaan. Varusta kartta selkein merkinnöin, jotta voit antaa sen toiselle apulaiskoordinaattorille, jos tämä vapauttaa sinut tehtävävuorosta. Ennen kuin tanssit alkavat, anna tanssinopetuksesta vastaavan apulaiskoordinaattorin opettaa FSY:n tansseja. Tanssikilpailut Järjestä tansseissa nopea tanssikilpailu. Ennen kuin kilpailu alkaa, päätä, ketkä toimivat tanssijoiden tuomareina (tuomaristoon tulee kuulua sekä apulaiskoordinaattoreita, terveysohjaajia, koordinaattoreita että tapahtumaa johtava aviopari). Valitse kilpailuun pari kolme kappaletta ja ilmoita sitten ne DJ:lle. Suunnittele etukäteen, milloin tanssikilpailu alkaa, ja ilmoita siitä 15 minuuttia aiemmin. Kokoa muutama minuutti ennen kilpailua tuomarit ja tee tilaa tanssilattialle. Käytä mikrofonia, kun ilmoitat nuorille, että heidän tulee istuutua ja valmistautua kilpailuun. Ennen kuin aloitatte, ilmoita säännöt. Kerro nuorille, että jos tuomari taputtaa heitä olalle, heidän pitää käydä luonasi kertomassa nimensä loppukilpailua varten. Kannusta kaikkia nuoria osallistumaan. Aloita musiikki ja anna nuorille puoli minuuttia lämmittelyaikaa, ennen kuin tuomarit alkavat poimia finalisteja. Kun finalistit on valittu, tyhjennä lattia antaaksesi jokaiselle finalistille tilaisuuden tanssia yksi kerrallaan. Kun kaikki finalistit ovat tanssineet, kokoontukaa tuomareiden kanssa päättämään voittajat. Ilmoita voittajat heti kun tuomarit ovat tehneet päätöksensä. Onnittele kaikkia osallistujia. 51

Apulaiskoordinaattorit 5. päivä Järjestä tanssit samalla tavoin kuin toisena päivänä ja valmistaudu niihin. Näiden tanssien alussa ei ole järjestettyä tanssinopetusta. Pidä tansseissa paritanssi kilpailu, joka noudattaa samoja menettelytapoja kuin toisen päivän nopea tanssikilpailu. KERROTAAN EVANKELIUMISTA - TOIMINTA Jos olet vastuussa tästä toiminnasta, muodosta tiimeistä ryhmiä ja osoita heille huoneet, joihin kokoontua lounaan jälkeen. Ryhmien lukumäärä riippuu käytettävissä olevien huoneiden lukumäärästä. Ihannetilanteessa huoneissa olevia tuoleja pitäisi pystyä siirtämään, koska tiimit jaetaan 10 12 osallistujan ryhmiin. Huolehdi siitä, että osallistujilla on käytettävissään Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaita. Osallistujat valmistautuvat opettamaan yhden oppiaiheen luvusta 3. He opettavat nimenomaan oppiaiheen 4, Käskyt. Anna myös yhdelle apulaiskoordinaattorille tehtävä olla vastuussa kustakin huoneesta. Kustakin huoneesta vastuussa oleva apulaiskoordinaattori esittelee toiminnan ensimmäisten 20 minuutin aikana. Hänen tulee kertoa jokin kokemus, jolloin hän on kertonut jollekulle evankeliumista, todistaa opettamisesta Hengen avulla ja käsitellä sitä, miten tärkeää on valmistautua nyt kertomaan evankeliumista. 52

fsy Tämän 20 minuutin esittelyn jälkeen nuoret jakautuvat toveripareiksi. Kukin toveripari valmistaa seuraavan puolen tunnin aikana oppaasta Saarnatkaa minun evankeliumiani 15 minuutin oppiaiheen, jonka se opettaa jollekin toiselle toveriparille. Kun kumpikin toveripari on saanut opettaa, apulaiskoordinaattorin kussakin huoneessa tulee koota kaikki yhteen ja johtaa keskustelu kokemuksesta ja kehottaa nuoria kertomaan ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Aikataulu 20 minuuttia Apulaiskoordinaattori esittelee aiheen 30 minuuttia Nuorista koostuvat toveriparit valmistavat kukin 15 minuutin oppiaiheen 15 minuuttia Ensimmäinen toveripari opettaa toista toveriparia 15 minuuttia Toinen toveripari opettaa jotakuta toveriparia, joka on jo opettanut oppiaiheensa Noin 20 Apulaiskoordinaattorin johtama keskustelu ja jälkiarviointi minuuttia VIIRIN VALMISTAMINEN JA KANNUSTUSHUUTOON VALMISTAUTUMINEN Jos olet vastuussa tästä toiminnasta, huolehdi siitä, että kullakin tiimillä on riittävästi tarvikkeita viirin valmistamiseen. Keskustelkaa kolmannen päivän koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksessa siitä, minne viiritarvikkeet viedään, ja pyydä jokaista apulaiskoordinaattoria ilmoittamaan paikka ohjaajilleen. Saavu paikalle hyvissä ajoin ja pysy siellä, kunnes kaikki tiimit ovat saaneet tarvikkeensa. Muistuta ohjaajia siitä, ettei jalkakäytäville tai katukiville saa joutua maalia. Kun kaikki tiimit ovat keränneet tarvikkeensa, siivotkaa alue ja kiertele siellä varmistaaksesi, että kaikki osallistujat korjaavat jälkensä. Tarvikkeet kullekin tiimille noin 1 x 1,5 metrin kokoinen pala kangasta siveltimiä kertakäyttömukeja maalia PELI- ILTA JA KANNUSTUSHUUTOKISA Jos olet vastuussa tästä toiminnasta, huolehdi siitä, että tutustut pelien kuvauksiin, jotka ovat osallistujan käsikirjassa. Sinun pitää ilmoittaa osallistujille etukäteen, 53

Apulaiskoordinaattorit että heidän odotetaan käyttävän tässä toiminnassa osallistujan t- paitaa. Käy ennen peli- iltaa pelipaikalla ja suunnittele, miten pelistä toiseen vaihdetaan. Anna sitten yhdelle tai kahdelle apulaiskoordinaattorille vastuu kustakin pelistä. Kerro heille, mistä peleistä he ovat vastuussa, ja muistuta heitä, että heidän pitää tulla paikalle puoli tuntia ennen pelien alkamista. Laadi peli- illan kiertolomake. Jaa tiimiluettelon avulla osallistujat noin viiteen samankokoiseen ryhmään (yhdistä samankokoisia tiimejä, joissa on samanikäisiä osallistujia). Määrää kullekin ryhmälle peli, jota he pelaavat ensimmäiseksi. Varmista koordinaattoreilta, että vettä on saatavissa. Selvitä myös, missä sijaitsevat lähinnä kenttää olevat käymälät. Jos mahdollista, tuo pelikentälle kaiuttimet ja mikrofoni. Näin voit kommunikoida sekä soittaa sopivaa, innostavaa ja hauskaa musiikkia, jonka pappeusjohtajat ovat hyväksyneet. Tee peli- illasta nuorille mahdollisimman hauska ja jännittävä. Anna yhdelle apulaiskoordinaattorille tehtäväksi tervehtiä (tai tervehdi itse) tiimejä, kun ne tulevat kentälle, ja ohjata ne aloituspaikoilleen. Kunkin tiimin tulee ilmoittautua vastaavalle apulaiskoordinaattorille. Sovi muiden apulaiskoordinaattoreiden kanssa siitä, kuinka varmistutte, että vaihdot sujuvat kitkattomasti toiminnan aikana. Pidä tarkoin huoli ajasta ja siitä, että jokainen vaihtoväli kestää yhtä kauan. Vaihtovälin tulee olla sen toiminnan mukainen, joka vie eniten aikaa (yleensä kannustushuutopaikka). Yhdessä asemapaikassa on viirin ja kannustushuudon arvostelupaikka. Tässä paikassa kukin tiimi esittää kannustushuutonsa ja viirinsä tuomareille. Voisit laatia pistelomakkeet, joita tuomarit käyttävät tässä asemapaikassa. 54

fsy Kun kaikki vaihdot on tehty, ohjaa kaikki tiimit paikkaan, jossa pidetään kannustushuutokisan loppukilpailu. Sinun tehtävänäsi on esitellä tuomarit, ilmoittaa kannustushuutokisan finalistit ja ohjata kannustushuutokisa. Jokainen tiimi esittelee viirinsä ja kannustushuutonsa ryhmälle. Tee siitä hauskaa ja jännittävää. Rohkaise nuoria osoittamaan suosiota muille tiimeille. Kun kaikki tiimit ovat esiintyneet, ilmoita neljä parasta kannustushuutoa ja neljä parasta viiriä kummastakin ikäryhmästä (14 15- vuotiaat ja 16 18- vuotiaat). Kannustushuutokisan loppukilpailun jälkeen joko sinun tai koordinaattorien tulee päästää tiimit lähtemään lempiruokailtaan. Tapahtumanne koosta riippuen voit päätyä vain neljään vaihtoon ja pyytää sitten kaikkia tiimejä esittämään kannustushuutonsa loppukilpailussa. Tarvikkeet peliliput tiimiluettelo kannustushuutokisan pistelomake mikrofoni ja kaiuttimet sopivaa musiikkia ELÄVÄ KRISTUS - TOIMINTA Jos saat tehtäväksesi valvoa tätä toimintaa, varmista, että kaikki apulaiskoordinaattorit käyvät läpi tämän toiminnan yksityiskohtaisesti ohjaajiensa kanssa ennen tapahtumaa varmistaakseen, että ohjaajat ymmärtävät, mitä siinä tapahtuu, ja tietävät, kuinka valmistautua riittävästi. Apulaiskoordinaattorit ovat vastuussa omista ohjaajaryhmistään. Aikataulu Nuoret naiset osallistuvat neljäntenä päivänä tähän toimintaan ensin, sillä aikaa kun nuoret miehet ovat aamukokouksessa tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. Sitten nuoret miehet vaihtavat paikkaa nuorten naisten kanssa ja osallistuvat tähän toimintaan, kun nuoret naiset kokoontuvat yhdessä tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. 5 minuuttia Laulu, rukous, tervetulotoivotus 10 minuuttia Apulaiskoordinaattori esittelee toiminnan ja antaa ohjeita 5 minuuttia Osallistujan käsikirjan toiminta Elävä Kristus 5 minuuttia Koontikeskustelu käsikirjan toiminnasta 5 minuuttia Venyttely seisten 55

Apulaiskoordinaattorit 40 minuuttia Toiminta (ks. osallistujan käsikirja, neljäs päivä) 5 minuuttia Apulaiskoordinaattori tekee yhteenvedon toiminnasta ja päästää nuoret lähtemään joko aamukokoukseen tai lounaalle. VARIETEENÄYTÖS Varieteenäytös tarjoaa nuorille tilaisuuden esitellä ja arvostaa erilaisia kykyjä hauskassa ja kohottavassa ilmapiirissä. Yhdelle apulaiskoordinaattorille annetaan tehtäväksi olla vastuussa varieteenäytöksestä, ja muutama ohjaaja saa tehtävän avustaa siinä. Apulaiskoordinaattori ja ne ohjaajat, joille on annettu tehtävä avustaa varieteenäytöksessä, ovat vastuussa koko näytöksestä mukaan lukien mainostaminen, koe- esiintymiset, ohjelman kokoonpano, av- ja näyttämöhenkilöt sekä jälkisiivous. Koordinoi tehtävät kanssasi työskentelevien ohjaajien kanssa. Varmista, että he tietävät, missä koe- esiintymiset ovat ja mitkä heidän tehtävänsä tulevat olemaan. Muistuta heille, että tämä velvollisuus on palkitseva, vaikka se viekin paljon aikaa. 1. päivä Tee varieteenäytöksen mainokset ilmoittautumispaikalle. Kiinnitä koeesiintymisiin ilmoittautumislomake erittäin näkyvään paikkaan ilmoittautumispaikalle. Ilmoittautumislomakkeessa tulee olla varieteenäytöstä koskevat ohjeet. Pidä ilmoittautumislomake esillä ja saatavilla kolmannen päivän iltaan asti. 2. päivä Järjestä varieteenäytöksen koe- esiintymisiä lounasaikaan. Kokoonnu ennen koe- esiintymisiä tehtävän saaneiden ohjaajien kanssa keskustelemaan koeesiintymisten etiketistä, ohjeista ja järjestelyistä. Huolehdi siitä, että teillä on piano, cd- soitin ja mikrofoni. Pidä huoli, että joku toinen ohjaaja tuo sinulle ja sinua auttaville ohjaajille ruoan koe- esiintymisten aikana. Muista, että nuorten tunteet ovat tärkeimmät. Luo rento ilmapiiri. Nuoret ovat kenties hermostuneita, joten tee parhaasi auttaaksesi heitä tuntemaan olonsa mukavaksi. Ole kiinnostunut. Hymyile ja osoita suosiota jokaiselle esitykselle. Kiitä heitä siitä, että he tulivat koe- esiintymään. Muista koko koe- esiintymisten ajan nämä ohjeet: Etsi todellisia kykyjä, mutta muista myös, että varieteenäytöksessä tulee ottaa huomioon kaikentasoiset kyvyt. Esitykset, joissa pilkataan tai kiusataan, häpäistään uskonnollisia periaatteita tai tehdään pilaa muista, ovat kiellettyjä. Kaiken musiikin, laulun sanojen, asujen, kielenkäytön, eleiden jne. on noudatettava kirkon tasovaatimuksia. Välttäkää kaikkea kyseenalaista! Jos jokin esitys herättää sinussa jollakin tavoin epämukavuutta, sano vain ei. Asujen on noudatettava Nuorten voimaksi - kirjasen tasovaatimuksia. 56

fsy Lavalle ei saa viedä mitään ruokia eikä juomia. Käytetyssä musiikissa ei saa olla mitään viitteitä viisauden sanan rikkomiseen, jengeihin, väkivaltaan, sopimattomaan kielenkäyttöön, moraalittomuuteen tai mihinkään kaksimielisyyksiin. Jos kappale on sopimaton, älä käytä sitä! Kenraaliharjoituksissa kaikkien esiintyjien on käytettävä sitä asua, jota he aikovat käyttää näytöksessä. Jos asu on sopimaton, se on vaihdettava tai esitys pudotetaan pois. Koordinaattorit ovat viime kädessä vastuussa siitä, mitä varieteenäytöksessä tapahtuu. Jos sinulla on mitään kysymyksiä minkään esityksen sisällöstä, neuvottele koordinaattorien kanssa ennen esitystä. 3. päivä Jatka koe- esiintymisiä. Tee luettelo valituista esityksistä heti koe- esiintymisten päätyttyä ja kiinnitä luettelo näkyville peli- illan jälkeen. Ole nopea, jotta ohjaajat voivat ilmoittaa luettelosta nuorilleen. Lopullisten esitysten luettelossa tulee olla nuorille ohjeet myös siitä, missä ja milloin he kokoontuvat kenraaliharjoitukseen. Valmista esittelykortteja tai luettelo esityksistä juontajalle/juontajille, jonka/joiden tulee myös osallistua kenraaliharjoitukseen. Anna luettelot esityksistä av- ja näyttämöhenkilöille. 4. päivä Varieteenäytöksen kenraaliharjoitus Pyydä nuoria istumaan, kun he tulevat kenraaliharjoitukseen ja aloita harjoitus. Käy läpi minuutin verran jokaista esitystä tarkistaaksesi nopeasti av- laitteet ja muut välineet. Joissakin tapahtumissa kenraaliharjoituksesta saa parempia valokuvia kuin näytöksestä. Muistuta tapahtuman valokuvaajaa, että hän olisi valmis ottamaan valokuvia kenraaliharjoituksen aikana. Huolehdi siitä, että tapahtumapaikan av- henkilöillä on kaikki, mitä he tarvitsevat. Järjestä nuoret istumaan esiintymisjärjestyksessä. Varieteenäytös Auta lounaan jälkeen nuoria ja ohjaajia asettumaan istumaan noin 15 minuuttia ennen varieteenäytöksen alkamista. Huolehdi siitä, että näytös alkaa ajallaan. Varmista näytöksen aikana, että kaikki sujuu joustavasti. MUSIIKKIOHJELMA Yksi apulaiskoordinaattori on kahden tai kolmen ohjaajan kanssa vastuussa musiikkiohjelmasta. Kokoonnu tehtävän saaneiden ohjaajien kanssa 57

Apulaiskoordinaattorit keskustelemaan tehtävistä. Apunasi toimivien ohjaajien tulee tuntea, että heitä tarvitaan ja arvostetaan. Ennen tapahtumaa Järjestä aikaa tavata ohjaajat, jotka ovat saaneet tehtävän auttaa sinua musiikkiohjelmassa. Paras hetki voi olla ennen kuin tapahtuma alkaa tai ensimmäisen päivän aamuna työkokouksen jälkeen. Käykää ohjelma läpi ja keskustelkaa siitä, kuinka haluaisitte järjestää harjoitukset kuorolle, kertojille ja soolojen esittäjille. Suunnitelman tulee olla valmiiksi mietitty, ennen kuin menette ensimmäiseen harjoitukseenne. Jaa tehtäviä apunasi oleville ohjaajille. Yhden tulee vastata kertojista, toisen soolojen esittäjistä ja kolmannen kuorosta. Pidä huoli siitä, että ohjaajat tuntevat olevansa täysin vastuussa tehtävistään. Varmista, että noudatatte musiikkiohjelmaa. Älkää muuttako sitä millään tavalla. Voitte suunnitella sooloesityksiä, duettoja tai pienten musiikkiryhmien esityksiä, mutta niitä tulee olla niukasti, ja näitä pienempiä ryhmiä tulee käyttää vain kuoron lisänä. Kuoron tulee olla keskipisteenä, niin että mahdollisimman moni nuori voi osallistua. 1. päivä Pane ilmoittautumispaikalle esille musiikkiohjelmaa koskevia mainoksia, joissa on mainittu myös harjoitusten ajankohdat ja paikat. Sinä ja muut ohjaajat voitte jutella nuorten kanssa ja kannustaa heitä osallistumaan. Ilmoita harjoitusajat ja paikat uudelleen tutustumistilaisuudessa. Neuvo osallistujia menemään lounasjonon etupäähän joka päivä, jotta he voivat heti lounaan syötyään mennä harjoituksiin. Harjoitukset Pidä harjoitukset seuraavina päivinä ja ajankohtina. Muista, että harjoitusaikaa on vähän. Huolehdi siitä, että saatavilla on laulukirjoja, cd- ja dvd- levyjä ja cd- soitin, jos niitä tarvitaan. 2. päivä Lounasaikaan Vapaa- ajalla järjestä tarvittaessa tämän harjoituksen aikana soolojen esittäjien ja kertojien koe- esiintymiset. 58 3. päivä Lounasaikaan määrää yksi tai useampia ohjaajia työskentelemään soolojen esittäjien ja kertojien kanssa. Vapaa-ajalla 4. päivä Lounasaikaan Vapaa- ajalla järjestä kenraaliharjoitus heti varieteenäytöksen jälkeen.

fsy Tunti ennen musiikkiohjelmaa kokoonnu kuoron kanssa keskustelemaan kutsusta kunnioitukseen ja todistamisvinkeistä. Kenraaliharjoitus Kenraaliharjoitus neljäntenä päivänä on ainoa mahdollisuutesi käydä läpi koko ohjelma. Kenraaliharjoituksen pitää sujua joutuisasti. Huolehdi siitä, että kaikki on järjestyksessä. Musiikkiohjelma luo tunnelman koko loppuiltaan. Varmista, että kaikki av- laitteet ovat valmiina käytettäväksi musiikkiohjelmassa. Auta nuoria ymmärtämään, että heillä on suurenmoinen tilaisuus auttaa hengellisesti kohottavan ilmapiirin luomisessa illaksi. Olet vastuussa Kutsu kunnioitukseen ja todistamisvinkkejä - toiminnan johtamisesta niille nuorille, jotka osallistuvat musiikkiohjelmaan. Valmistaudu ja jaa tehtäviä ohjaajille, jotka ovat auttamassa sinua. Pidä huoli siitä, että sinulla on riittävästi aikaa aineiston läpikäymiseen. TODISTUSKOKOUKSET Jos saat tehtäväksi olla vastuussa todistuskokouksista, muista huolehtia seuraavista: 2. päivä Pyydä koordinaattorilta luettelo käytettävissä olevista todistuskokoushuoneista ja luettelo tiimeistä. Päätä, kuinka jaat tiimit tasaisesti käytettävissä oleviin todistuskokoushuoneisiin. Tee luettelo siitä, mitkä tiimit ovat missäkin huoneessa, ja anna tämä luettelo koordinaattoreille. 4. päivä Anna apulaiskoordinaattoreille tehtävä auttaa tiimien ohjaamisessa todistuskokoushuoneisiinsa hengellisen tilaisuuden jälkeen. Anna yhdelle ohjaajalle kussakin huoneessa tehtäväksi johtaa todistuskokous. Anna hengellisen tilaisuuden johtavalle koordinaattorille niiden nimet, jotka ovat saaneet tehtävän todistuskokoushuoneissa, jotta hän voi ilmoittaa ne hengellisen tilaisuuden päätteeksi. Tarkista todistuskokoushuoneet juuri ennen hengellistä tilaisuutta varmistaaksesi, ettei huoneita ole lukittu ja että ne ovat siistit ja valmiina osallistujia varten. Valitse todistuskokouksista yksi, johon osallistut. Älä siirry ryhmästä toiseen. 59

Apulaiskoordinaattorit NUORTEN VOIMAKSI -TOIMINTA Yksi apulaiskoordinaattori saa tehtävän olla vastuussa Nuorten voimaksi -toiminnasta. 1. päivä Päätä käytettävissä olevien tilojen sekä osallistujien ja ohjaajien määrän perusteella, kuinka monta Nuorten voimaksi - kirjasen 19 tasovaatimuksesta tämän toiminnan aikana voi tehokkaasti opettaa. Tämä toiminta voidaan pitää kojuissa sisällä (suuressa avoimessa tilassa kuten voimistelu- tai juhla salissa tai saman rakennuksen eri luokkahuoneissa) tai ulkona avoimessa tilassa. Anna yhdelle tai kahdelle ohjaajalle tehtäväksi opettaa kukin tasovaatimus. Varmista, että ohjaajat tietävät, mikä tasovaatimus heidän on määrä opettaa, ja jos he opettavat yhdessä parin kanssa, kuka heidän parinsa on. Ohjaajien tulee opettaa käyttäen pyhiä kirjoituksia, lainauksia, viitteitä ja lähdeaineistoa, jotka on lueteltu osallistujan käsikirjassa ja Nuorten voimaksi -kirjasessa. Viikon aikana Hoida koko viikon ajan seurantaa tehtävän saaneiden ohjaajien kanssa, jotta voit vastata mahdollisiin kysymyksiin ja varmistaa, että he ovat riittävän valmistautuneita opettamaan 5. päivänä. 5. päivä Ripusta kuhunkin kojuun viiri, jossa on tasovaatimuksen nimi. Kussakin kojussa pitäisi käsitellä yhtä tasovaatimusta. Vie halutessasi ylimääräisiä Nuorten voimaksi - kirjasia jokaiseen kojuun. Pidä huolta ajankäytöstä ja varmista, että kussakin kojussa viivytään 15 minuuttia ja kuhunkin vaihtoon menee 5 minuuttia. Kojua tulee vaihtaa kaikkiaan neljä kertaa. Voit pyytää muutamaa ohjaajaa avuksesi valvomaan vaihtoja. PALVELUTOIMINTA Vyöhykeseitsenkymmen, järjestelyjohtaja(t) ja tapahtumaa johtava aviopari päättävät, mitä palvelutoiminnassa tehdään. Ole yhteydessä järjestelyjohtajaan/järjestelyjohtajiin ja tapahtumaa johtavaan aviopariin saadaksesi tietää tehtäväsi. Yksi palvelutoiminnan vaihtoehto on se lähetystyötoiminta, joka on osallistujan käsikirjassa. 60

fsy Lähetystyöhön liittyvä palvelutoiminta Jos toteutatte osallistujan käsikirjassa olevan palvelutoiminnan, noudata tässä sekä osallistujan käsikirjassa olevia ohjeita. Tässä toiminnassa nuoret saavat tilaisuuden toimia sen mukaan, mitä he ovat tunteneet ja kokeneet koko FSY:n aikana. He keskittyvät niihin tapoihin, joilla he voivat palvella muita kertomalla evankeliumista. Toiminnan aikana nuoret ajattelevat jotakuta, jolle he haluaisivat kertoa evankeliumista kokoavat lähetystyöpakkauksen, jossa on uskonkappalekortteja, kampanjakortteja, Mormonin kirjoja, lehtisiä jne. laativat suunnitelman siitä, miten he kertovat evankeliumista ajattelemalleen henkilölle. Ideoita: He voivat kirjoittaa Mormonin kirjaan todistuksensa ja antaa kirjan tälle henkilölle. He voivat kirjoittaa käsikirjaansa puheenaiheita (ks. osallistujan käsikirjan palvelutoimintaa koskeva osuus). He voivat keskustella tai harjoitella roolileikkinä tapoja aloittaa evankeliumiaiheinen keskustelu. Toiminnan järjestäminen Käytä toimintaan suurta avointa tilaa sisällä tai ulkona. Järjestä tilaan useita pöytiä, joista osallistujat voivat noutaa lähetystyövälineitä (lehtisiä, Mormonin kirjoja jne.). Ohjaa ohjaajaryhmiä valitsemaan yksi pöytä ja pysymään yhdessä. Etenemis- ja aikajärjestys 15 minuuttia: Tapahtumaa johtava aviopari esittelee palvelutoiminnan. 10 minuuttia: Sinä tai joku, jolle annat tehtävän, kertoo tarjolla olevista etsimistyökaluista, ja näyttää, kuinka niitä käytetään tehokkaasti. 15 minuuttia: Osallistujat kokoavat lähetystyöpakkauksensa. 15 minuuttia: Nuoret valmistavat lähetystyösuunnitelman (kirjoittavat todistuksensa, puheenaiheita jne.). KUVAESITYS Jos olet saanut tämän tehtävän, otat valokuvia ja esität 15 minuutin kuvaesityksen viidentenä päivänä tanssien jälkeen. Tehtävänäsi on tallentaa FSY:nne hetkiä digitaalikameralla tai videokameralla (jos käytössä). Jos olet saanut tämän tehtävän, 61

Apulaiskoordinaattorit huolehdi siitä, että saat kameran koordinaattoreilta ennen kuin FSY alkaa. Voit halutessasi ottaa valokuvia ohjaajista ennen kuin osallistujat saapuvat. Huolehdi siitä, että otat valokuvia ja kokoat kuvaesitystä koko viikon ajan. Tehtävä on paremmin hallittavissa, jos et odota sen kokoamista 5. päivään. Valokuvat, joissa näkyy hymyileviä kasvoja, ryhmiä, lähikuvia, tunteita, erityisiä toimintoja ja niin edelleen, ovat parhaita. Esityksen tarkoituksena on tallentaa osallistujien kokemus, joten älä ota esitykseen kovin monia kuvia henkilöstöstä. Suositeltu välineistö digitaalikamera kannettava tietokone valkokangas LCD-projektori akun latauslaite Tehtävät Koosta kuvaesitys, joka auttaa osallistujia muistelemaan FSY-kokemuksiaan. Saavu hyvissä ajoin peli- iltaan ja ota kuvia kaikista ryhmistä viireineen niiden saapuessa. Ota kuvia nuorista heidän osallistuessaan eri toimintoihin. Kun olet tehtävävuorossa toimistossa, valmistele silloin esitystä. 62

fsy 63

Apulaiskoordinaattorit Testaa kuvaesitysvälineet hyvissä ajoin viikolla varmistaaksesi, että kannettava tietokone ja LCD- projektori ovat yhteensopivat. Pyydä ohjaajia ottamaan valokuvia silloin kun sinulla on muita tehtäviä. Älä ota mukaan valokuvia, jotka kiinnittävät liikaa huomiota ohjaajiin. Niillä on nuorille vähemmän merkitystä. Huolehdi siitä, että kuvien tai videoiden sisältö on kirkon tasovaatimusten mukaista. Vaikka valokuva olisi kuinka upea hyvänsä, niin jos siinä on säädyttömyyttä tai toimintaa, joka ei ole turvallista, älä käytä sitä. Älä ota mukaan valokuvia, joissa on sopimattomia käsimerkkejä tai - eleitä. Ota valokuvia merkittävistä maamerkeistä tai ainutlaatuisista paikoista tapahtumapaikalta. Osoita luovuutesi. Muut tehtävät 64 LAULAJIEN VALVOJA Jos saat tämän tehtävän, valvot niitä henkilöstöön kuuluvia, jotka laulavat FSY:n kokouksissa. Ennen FSY:tä Tapahtumaa johtava aviopari voi päättää, laulavatko henkilöstöön kuuluvat yksin vai ryhmissä aamukokouksissa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Ennen kuin FSY alkaa, keskustele tapahtumaa johtavan avioparin kanssa saadaksesi tietää, kuinka monta laulajaa viikon aikana tarvitaan ja milloin mitäkin laulua käytetään. Sallittuja lauluja ovat vain youth. lds. org- sivustolla olevat laulut sekä Lasten laulukirjassa olevat laulut ja kirkon lalulukirjan laulut. 1. päivä Pidä tutustumistilaisuuden harjoituksissa koe- esiintyminen kiinnostuneille henkilöstön jäsenille. Laadi mahdollisimman pian luettelo, josta ilmenee, kuka laulaa minkäkin laulun, milloin se esitetään ja mihin aikaan laulajan tulee saapua harjoituksiin (yleensä 30 45 minuuttia ennen kokouksia). Laita tämä luettelo esille toimistoon. Jos joku valitaan laulamaan tutustumistilaisuudessa tai perheillassa, hänelle tulee ilmoittaa siitä mahdollisimman pian. Kun pidät iltapäivän kokouksen muiden apulaiskoordinaattorien ja koordinaattorien kanssa, kerro heille, ketkä laulavat, niin että he voivat kannustaa toisiaan. Viikon aikana Varmista laulajilta useasti viikon aikana, että he harjoittelevat. Sinun tulee järjestää lisäharjoituksia sellaisten laulajien kanssa, jotka tuntevat epävarmuutta lauluistaan.

fsy Saavu kokouksiin, joissa laulajat esiintyvät, 30 45 minuuttia etuajassa, jotta voit harjoitella ja rukoilla heidän kanssaan ja rohkaista heitä. Muistuta laulajia siitä, että tämä ei ole tilaisuus esitellä omia kykyjään vaan keino luoda kokoukseen Hengelle otollinen ilmapiiri. Varmistathan, että sekä valitut laulut että laulajat luovat Hengelle otollisen ilmapiirin. RUOKAILUN VALVOJA Jos saat tehtävän valvoa ruokailua, pyydä ohjaajia saapumaan kaikille aterioille 30 minuuttia aikaisemmin ja ilmoittautumaan sinulle. Anna tarvittaessa ohjaajille tehtävä auttaa ruoan tarjoilemisessa tai hoitaa muita tehtäviä. Pyydä ohjaajia pitämään nuoret sallitulla alueella lounasaikaan. Nuoret eivät saa tänä aikana palata huoneisiinsa. Pyydä 1 2 ohjaajaa, joilla on tehtävävuoro ruokatunnilla, viemään ruokaa ohjaajille tai apulaiskoordinaattoreille, jotka ovat toimistotehtävissä tai musiikkiohjelman harjoituksissa, varieteenäytöksen koe- esiintymisissä tai muualla. Vastuullasi on myös määrätä ohjaajia valvomaan osallistujia vapaa- ajalla. TOIMISTO Kaikkien apulaiskoordinaattorien tulee olla vuorotellen toimistotehtävissä viikon aikana. Kun sinulla on toimistovuoro, tärkein tehtäväsi on selvittää mahdollisia ongelmia, kysymyksiä tai huolenaiheita, joita saattaa tulla esille toimistossa tai puheluissa toimiston matkapuhelimeen. Riippuen siitä, mihin aikaan olet tehtävävuorossa toimistossa, sinulla voi olla muita tehtäviä. Jos olet toimistovuorossa ensimmäisenä päivänä, ota yhteys kaikkiin osallistujiin, joiden henkilökortteja ei ole haettu, ja ota selville, aikovatko he osallistua tapahtumaan. Tarpeen vaatiessa auta koordinaattoreita tekemään mahdolliset majoittumista ja osallistujia koskevat muutokset. Sen apulaiskoordinaattorin, joka on toimistovuorossa toisen päivän aamuna, tulee tarkistaa uudelleen kansiossa olevat majoittumista ja osallistujia koskevat tiedot käyttäen edellisillan henkilömäärälistoja. Varmista, että ollessasi työvuorossa sinulla on aina mukanasi toimiston matkapuhelin. Sen tulee olla aina päällä, ja sinun tulee aina vastata sen soidessa. Muista antaa se seuraavalle vuoroon tulevalle apulaiskoordinaattorille, kun oma vuorosi loppuu. Jos sinun on jostakin syystä lähdettävä toimistosta eikä siellä ole toista apulaiskoordinaattoria tai koordinaattoria, jätä oveen lappu, jossa on toimiston matkapuhelimen numero, ja ota puhelin mukaasi. Jos osallistujan on poistuttava konferenssista, varmista, että hänen vanhempansa tai holhoojansa noudattaa asianmukaisia menettelytapoja ja allekirjoittaa 65

Apulaiskoordinaattorit asiaankuuluvat poistumisluvat. Jos osallistujan pitää lähteä kotiin koko loppuajaksi, ota yhteys vyöhykeseitsenkymmeneen, joka ilmoittaa siitä myös tapahtumaa johtavalle avioparille. Lajittele posti mahdollisimman pian, sillä joskus vanhempien on saatava välitettyä postia tai muita tavaroita lapselleen viipymättä. Anna posti asiaankuuluvalle apulaiskoordinaattorille ja liitä mukaan viesti, jossa kerrotaan, kenelle ohjaajalle se tulee antaa. Pidä toimisto siistinä, järjestyksessä ja viehättävänä. Kun toimistossa on hiljaisempaa, valmistaudu tuleviin tehtäviisi. Huolehdi siitä, ettei toimistosta tule henkilöstön oleskelupaikkaa. TANSSIEN DJ Jos tehtäväksesi on annettu toimia tanssien DJ:nä, vastuullasi on toteuttaa tanssien (toisena ja viidentenä päivänä) äänentoistojärjestelmä ja soittaa sitten kappaleita. Huolehdi siitä, että kaikki laitteet ovat paikallaan ja oikein liitettyinä viimeistään puoli tuntia ennen nuorten saapumista. Soita vain sellaista musiikkia, jonka pappeusjohtajasi ovat hyväksyneet. Koordinaattorit voivat pyytää sinua ilmoittamaan ohjaajien tansseja, jolloin ohjaajat voivat tanssia muiden ohjaajien kanssa. (Nuorten tulee myös tanssia näiden kappaleiden aikana.) Tapaa ennen tansseja apulaiskoordinaattori, joka on vastuussa tanssinopetuksesta ja tanssikilpailuista, ja varmista, että musiikki on valmiina. KIRJURI Jos saat tehtävän toimia henkilöstön kirjurina, sinun vastuunasi on huolehtia seuraavista asioista: Valmista luettelo ilmoitusasioista jaettavaksi kaikille ohjaajille ensimmäisen päivän työkokouksessa. Tee muistiinpanoja koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksissa ja ota kopioita ilmoitusasioista. Jaa ne kullekin apulaiskoordinaattorille ennen apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokouksia. Varmista, että kaikki apulaiskoordinaattorit ja ohjaajat, jotka eivät pääse kokouksiinsa musiikkiohjelma- tai varieteenäytöstehtäviensä vuoksi, saavat kopiot kokousmuistiinpanoista. 66

fsy KIITOSVIESTIT Jos saat tämän tehtävän, ala ensimmäisenä päivänä laatia luetteloa niistä, joiden tulee saada kiitosviesti. Jätä luettelo toimistoon ja anna toisten apulaiskoordinaattorien tehdä lisäyksiä luetteloon. Mahdollisia kiitosviestien saajia: tapahtumapaikan yhteyshenkilöt, ruokailusta, siivouksesta, av- välineistä ja majoituksesta huolehtineet, tapahtumapaikan henkilöstö, paikallisen instituutin henkilöstö, lempiruokaillan ruoasta huolehtineet, tapahtumaa johtanut aviopari, toimistokoordinaattorit ja opettajat. Jaa kiitosviestejä viikon aikana aina kun tilaisuuksia siihen tulee. Päiväohjelma PÄIVÄ ENNEN KUIN FSY ALKAA Ohjaajien tutustumistilaisuus Tämä kokous pidetään ennen kuin osallistujat saapuvat FSY:n ensimmäisenä päivänä. Tämä kokous on pakollinen kaikille apulaiskoordinaattoreille. Ole ajoissa paikalla ja tee muistiinpanoja. Auta koordinaattorien antamien ohjeiden mukaan. Tapahtumaa johtavan avioparin hengellinen tilaisuus Tähän tilaisuuteen osallistuminen edellyttää pukeutumista pyhäasuun. Ole ajoissa paikalla ja tee muistiinpanoja. Tapaa ohjaajasi Sinulla on tilaisuus tavata ohjaajat, joiden kanssa työskentelet, määritellä FSY:n odotuksia ja asettaa tavoitteita. Esittäytymiset (noin 5 minuuttia) Odotukset (noin 10 minuuttia) Keskustelu siitä, kuinka edistää ilmoituksen ilmapiirin syntymistä (noin 15 minuuttia) Tavoitteiden asettamista sekä kysymyksiä ja vastauksia (noin 10 minuuttia) Jaa tehtävävuorolistat sekä kussakin ohjaajaryhmässä olevien nuorten nimet ja puhelinnumerot. Keskustelkaa henkilömäärän laskemiskäytännöstä (noin 5 minuuttia) Keskustelkaa tarvittaessa Elävä Kristus - toiminnan ja muiden toimintojen menettelytavoista. Ohjaajatoverien suunnittelutuokio Nyt on hyvä aika tavata muut apulaiskoordinaattorit tavoitteiden asettamiseksi tai suhteiden luomiseksi. 67

Apulaiskoordinaattorit 1. PÄIVÄ Henkilöstön paita Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Tapaa koordinaattorit ja käy läpi mahdolliset viimeiset valmistelut tai työkokouksen tehtävät. Tarvikkeiden jako Kysy ennen työkokousta koordinaattoreilta, mitä tarvikkeita ja laitteita pitää siirtää paikoilleen. Kun työkokous on pidetty ja ohjaajat kysyvät sinulta tehtävävuoroistaan, kerro heille, mitä tarvikkeita pitää siirtää ja minne. Työkokous Saavu ajoissa. Sinut ja muut apulaiskoordinaattorit esitellään tässä vaiheessa henkilöstölle. Valmistaudu kertomaan heille erityistehtävistä. Tutustumistilaisuuden harjoitukset Jos sinua pyydetään tanssimaan FSY:n tansseja tutustumistilaisuudessa, pääset harjoittelemaan tansseja tutustumistilaisuuden harjoituksissa. Tanssinopetuksesta vastuussa oleva apulaiskoordinaattori valvoo harjoituksia. Voit myös tässä vaiheessa osallistua koe- esiintymiseen, mikäli haluat laulaa aamukouksissa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Laulajia valvova apulaiskoordinaattori järjestää koe-esiintymisen. Osallistujien ilmoittautuminen Voit saada ilmoittautumisesta vastaavalta apulaiskoordinaattorilta erityistehtävän. Jos et saa erityistehtävää, auta kaikin mahdollisin tavoin. Kaikkien apulaiskoordinaattorien tulisi osaltaan varmistaa, että osallistujat pukeutuvat Nuorten voimaksi - kirjasen pukeutumista ja ulkoista olemusta koskevien tasovaatimusten mukaan. Kannusta tarvitaessa nuoria vaihtamaan vaatteita, poistamaan korvakoruja jne. ennen kuin he ilmoittautuvat tapahtumaan. Lähetä infopisteeseen jokainen, jolla on ongelmia tai kysymyksiä, joihin et osaa vastata. Kun ilmoittautuminen on päättynyt, auta kaikkien ylimääräisten tarvikkeiden pakkaamisessa ja palauttamisessa toimistoon tai varastoalueelle. Tapaa ohjaajasi Tee pikainen tarkistus varmistaaksesi, että kaikki nuoret tietävät, minne mennä. Auta myöhäisissä ilmoittautumisissa. Tapaa tiimisi Auta koordinaattoreita tarvittaessa. Kun tiimit ilmoittavat valitsemansa nimen, auta varmistamaan, että nimet ovat asianmukaisia. 68

fsy Tutustumistilaisuus Tutustumistilaisuus on aikaa saada nuoret innostumaan tulevasta viikosta sekä tutustuttaa heidät tapahtumaa johtavaan aviopariin ja muuhun henkilöstöön. Se on myös tilaisuus alkaa rakentaa yhteenkuuluvuutta. Kun olet auttanut nuoria löytämään istumapaikan, ole tarkkaavainen ja valmiina auttamaan koko tutustumistilaisuuden ajan. Apulaiskoordinaattorit esitellään tässä tilaisuudessa, ja varieteenäytöksestä ja musiikkiohjelmasta vastaaville voidaan antaa hetki aikaa ilmoittaa tulevista harjoituksista ja koe- esiintymisistä. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Tässä kokouksessa koordinaattorit käsittelevät asioita, jotka sinun pitää välittää edelleen ohjaajillesi ja osallistujille. Tulethan valmistautuneena kertomaan tehtävistäsi viikolla, esittämään kysymyksiä ja selvittämään yksityiskohtia. Jos tarpeen, voit pyytää apua toimintoihisi muilta apulaiskoordinaattoreilta. Kerratkaa lyhyesti päivän toiminnat ja valmistautukaa perheiltaan. Keskustelkaa tarvittaessa muista mahdollisista aiheista. Perheilta Auta tarvittaessa tarjoilun jakelussa perheiltatoimintojen aikana. Tarkkaile tiimejä, kun ne osallistuvat toimintoihin ja jälkiarviointiin. Anna tarvittaessa apuasi. Tämä on ihanteellinen hetki luoda suhde ohjaajiesi nuoriin, kun osallistut toimintoihin heidän kanssaan. Tavoitteiden asettaminen Havainnoi ohjaajien opetusta ja jälkiarviointia. Henkilömäärän laskeminen Huolehdi joka ilta siitä, että ohjaajasi ilmoittavat henkilömäärän ajallaan ja täsmällisesti. Tapahtumat, joissa yövytään Laita ennen ensimmäisen päivän iltaa henkilömäärälistat ennalta sovittuun paikkaan ohjaajia varten. Kun kaikki ohjaajasi ovat luovuttaneet listansa, ilmoita siitä päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille mahdollisimman pian. Tehtävänäsi on ilmoittaa henkilömäärä ennen osallistumistasi Pohdi ja kertaa - tuokioon. Ensimmäisen päivän jälkeen ohjaajat voivat ilmoittaa joka ilta henkilömäärän apulaiskoordinaattorilleen tekstiviestillä. Tapahtumat, joissa yövytään kotona Apulaiskoordinaattori, joka on aamuvuorossa toimistossa, on vastuussa henkilömäärän laskemisesta. Ohjaajat tulevat toimistoon joka aamu ja raportoivat nuorista, jotka eivät vielä ole siksi päiväksi saapuneet. Toimistossa olevan apulaiskoordinaattorin vastuullisena tehtävänä on pitää kirjaa puuttuvista nuorista ja ilmoittaa heidän määränsä koordinaattorille. Jos joku nuori saapuu paikalle sen 69

Apulaiskoordinaattorit jälkeen kun hänen tiiminsä on jo lähtenyt tiimipaikastaan, toimistossa olevan apulaiskoordinaattorin vastuulla on auttaa osallistujaa löytämään tiiminsä. Hiljaista aikaa, valmistautuminen nukkumaanmenoon, päiväkirjan kirjoittamista Nyt on erinomainen hetki olla ohjaajiesi kanssa ja havainnoida heitä heidän nuortensa kanssa. Auta niitä ohjaajia, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet henkilömäärää. Pohdi ja kertaa Havainnoi jonkun ohjaajan opetusta. Jos mahdollista, tapaa ohjaaja jälkeenpäin ja anna myönteistä palautetta sekä rakentavia parannusehdotuksia. Älä osallistu mihinkään, ennen kuin henkilömäärä on ilmoitettu päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille. Henkilökohtainen pyhien kirjoitusten tutkiminen Tämä on sinulle hyvä hetki näyttää esimerkkiä pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Valot sammuvat Auta valojen sammuttamisessa. Kun löydät osallistujia, jotka vastustavat valojen sammuttamista, ole heille ystävällinen. Hyvä nyrkkisääntö on etsiä niiden nuorten ohjaajat ja kehottaa heitä huolehtimaan asiasta. Tapaa koordinaattorit vasta valojen sammuttamisen jälkeen. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Tämä on päivän viimeisten ajatusten ja neuvojen aikaa. Se saa yleensä kestää korkeintaan 10 minuuttia. Päivittäinen koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa koordinaattoreita. 2. PÄIVÄ Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Kokoonnu ohjaajiesi kanssa lyhyesti joka aamu. Tämän kokouksen tulee kestää korkeintaan 15 minuuttia. Se pidetään juuri ennen osallistujien hengellistä aamutuokiota, joten älä viivytä ohjaajia. Käytä tätä aikaa ilmoitusten kertomiseen ja päivän toimintojen nopeaan läpikäymiseen. Kysy ohjaajilta, onko heillä jotakin kysyttävää. Varaa aikaa keskusteluun ongelmista, joita heillä mahdollisesti on. Jos aikaa on, pyydä ohjaajia kertaamaan tavoitteet, jotka he ovat asettaneet viikolle. Olethan jo pukeutunut päivän asuun tähän kokoukseen. 70

fsy Aamiainen Auta nuoria käyttäytymään asianmukaisesti ja pysymään sallituilla alueilla. Näytä nuorille hyvää esimerkkiä. Evankeliumin tutkimista Havainnoi ohjaajien opettamista. Tutki pyhiä kirjoituksia yhdessä nuorten kanssa. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu puoli tuntia aiemmin auttaaksesi paikan järjestämisessä ja nuorten ohjaamisessa istumaan. Ohjatessasi nuoria istumaan varmista, että ohjaajat tietävät kaikkien nuorten olevan paikalla ja että nuoret ovat kunnioittavia ennen kokoukseen tuloa. Ohjaa heidät istumaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jotta voitte aloittaa ajoissa. Pyydä ohjaajia istumaan nuortensa kanssa heti kun nuoret ovat istuutuneet. Sinua voidaan pyytää johtamaan erilaisia kokoontumisia. Jos johdat, varmista, että kaikki on valmiina ja tehtävät annettu ennen toiminnan alkamista (ilmoitukset, rukoukset, laulu, säestäjä, äänentoistolaitteet jne.). Ole asiantunteva, vaatimaton, selkeä ja avoin. Kerro ilmoitusasiat kokoontumisen alussa ennen kuin ilmoitat laulun ja rukouksen. Luokat Tässä vaiheessa voit osallistua luokkiin tai hoitaa tarvittaessa muita tehtäviä. Lounas Auta nuorten pitämisessä sallitulla alueella. Ohjaajien, jotka ovat saaneet tehtävävuoron ruokatunnilla, tulee saapua lounaalle 30 minuuttia etuajassa ja ilmoittautua sinulle. Anna ohjaajille tehtävä auttaa ruoan jakamisessa (ellei tapahtumapaikan henkilökunta ole jo huolehtinut siitä) ja määrää muutamia pitämään nuoret sallitulla alueella lounastauon ajan. Nuoret eivät saa tänä aikana palata huoneisiinsa. Pyydä 1 2 ohjaajaa, joilla on tehtävävuoro ruokatunnilla, viemään ruokaa ohjaajille tai apulaiskoordinaattoreille, jotka ovat toimistotehtävissä tai musiikkiohjelman harjoituksissa tai varieteenäytöksen koe- esiintymisissä. Musiikkiohjelman harjoitukset Jos olet saanut tehtäväksesi valvoa musiikkiohjelmaa, sinun tulee järjestää lounastauolla koe- esiintymisiä sooloesiintyjille ja kertojille. Ohjaajan, jolla on tehtävävuoro ruokatunnilla, pitää tuoda lounas sinulle ja sinua avustaville ohjaajille. Muista, että sinä ja sinua auttavat ohjaajat ette pysty osallistumaan koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien iltapäiväkokoukseen. Pyydä jotakuta toista apulaiskoordinaattoria kertomaan sinulle, mistä jäit paitsi. Vapaata aikaa Sinulla ei ole mitään virallisia tehtäviä vapaa- ajalla, ellet auta varieteenäytöksessä tai musiikkiohjelmassa. 71

Apulaiskoordinaattorit Varieteenäytöksen koe-esiintymiset Jos olet vastuussa varieteenäytöksestä, sinun pitää järjestää koe- esiintymiset vapaa- ajalla. Ohjaajan, jolla on tehtävävuoro ruokatunnilla, pitää tuoda lounas sinulle ja sinua avustaville ohjaajille. Kokoonnu ennen koe- esiintymisiä sinua avustavien ohjaajien kanssa keskustelemaan koe- esiintymisten etiketistä, ohjeista ja järjestelyistä. Huolehdi siitä, että teillä on piano, cd- soitin ja mikrofoni. Musiikkiohjelman harjoitukset Musiikkiohjelman harjoitukset pidetään vapaa- ajalla. Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Jos olet saanut tehtävän johtaa tämän kokouksen, esitä tärkeät ilmoitukset ja vastaa mahdollisiin kysymyksiin. Käytä loppuaika ohjaajiesi kouluttamiseen ja anna heidän kouluttaa toisiaan. Tämä iltapäivän kokous tulee pitää toisena ja kolmantena päivänä. Sen pitäisi kestää korkeintaan puoli tuntia, ja se voi olla lyhyempikin riippuen ohjaajiesi tarvitsemasta tuesta. Seuraavassa on etenemisehdotus: Ilmoitukset Rukous Koulutusta tarvittaessa Lyhyt hengellinen ajatus Loppurukous Koulutuksen tulee keskittyä ohjaajiesi tarpeisiin. Joitakin mahdollisia ideoita: Valitse luku joko julkaisusta Opettaminen, kutsumuksista suurin tai oppaasta Saarnatkaa minun evankeliumiani ja kerro ideoita. Esitä, kuinka johdetaan Pohdi ja kertaa - tuokio, ja pyydä sitten ohjaajia harjoittelemaan ryhmissä. Anna ohjaajille aikaa tutkia pyhiä kirjoituksia. Kertaa käytännön asioita tai muita tämän käsikirjan ohjaajan osiossa olevia asioita ja anna vinkkejä, jotka auttavat ohjelman sujumisessa. Keskustelkaa tavoista luoda luottamukselliset suhteet nuoriin. Keskustelkaa tavoista vahvistaa ohjaajatoverien keskinäisiä suhteita. Pyydä ohjaajia esittelemään rakkain pyhien kirjoitusten kohtansa toisilleen. Pyydä ohjaajia kertomaan kokemuksistaan viikon aikana. Jos et pysty osallistumaan iltapäiväkokouksiin musiikkiohjelman, varieteenäytöksen tai muiden tehtävien vuoksi, pyydä toista apulaiskoordinaattoria kokoontumaan ohjaajiesi kanssa. Tanssit Osallistu tansseihin ja auta nuoria pitämään hauskaa. 72

fsy Henkilömäärän laskeminen Huolehdi joka ilta siitä, että ohjaajasi ilmoittavat henkilömäärän ajallaan ja täsmällisesti. Hiljaista aikaa, valmistautuminen nukkumaanmenoon, päiväkirjan kirjoittamista Nyt on erinomainen hetki olla ohjaajiesi kanssa ja havainnoida heitä heidän nuortensa kanssa. Auta niitä ohjaajia, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet henkilömäärää. Pohdi ja kertaa Havainnoi jonkun ohjaajan opetusta. Jos mahdollista, tapaa ohjaaja jälkeenpäin ja anna myönteistä palautetta sekä rakentavia parannusehdotuksia. Älä osallistu mihinkään, ennen kuin henkilömäärä on ilmoitettu päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille. Henkilökohtainen pyhien kirjoitusten tutkiminen Tämä on sinulle hyvä hetki näyttää esimerkkiä pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Valot sammuvat Auta valojen sammuttamisessa. Kun löydät osallistujia, jotka vastustavat valojen sammuttamista, ole heille ystävällinen. Hyvä nyrkkisääntö on etsiä niiden nuorten ohjaajat ja kehottaa heitä huolehtimaan asiasta. Tapaa koordinaattorit vasta valojen sammuttamisen jälkeen. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Tämä on päivän viimeisten ajatusten ja neuvojen aikaa. Se saa yleensä kestää korkeintaan 10 minuuttia. Päivittäinen koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa koordinaattoreita. 3. PÄIVÄ Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Kokoonnu ohjaajiesi kanssa lyhyesti joka aamu. Tämän kokouksen tulee kestää korkeintaan 15 minuuttia. Se pidetään juuri ennen osallistujien hengellistä aamutuokiota, joten älä viivytä ohjaajia. Käytä tätä aikaa ilmoitusten kertomiseen ja päivän toimintojen nopeaan läpikäymiseen. Kysy ohjaajilta, onko heillä jotakin kysyttävää. Varaa aikaa keskusteluun ongelmista, joita heillä mahdollisesti on. Jos aikaa on, pyydä ohjaajia kertaamaan tavoitteet, jotka he ovat asettaneet viikolle. Olethan jo pukeutunut päivän asuun tähän kokoukseen. 73

Apulaiskoordinaattorit Aamiainen Auta nuoria käyttäytymään asianmukaisesti ja pysymään sallituilla alueilla. Näytä nuorille hyvää esimerkkiä. Evankeliumin tutkimista Havainnoi ohjaajien opettamista. Tutki pyhiä kirjoituksia yhdessä nuorten kanssa. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu puoli tuntia aiemmin auttaaksesi paikan järjestämisessä ja nuorten ohjaamisessa istumaan. Saarnatkaa minun evankeliumiani -toiminta Aamukokouksen jälkeen nuoret jaetaan kahteen ikäryhmään. Yksi ikäryhmä jää tapahtumaa johtavan avioparin luo heidän opetettavakseen. Toinen ryhmä jaetaan kahteen huoneeseen, ja heitä opettavat koordinaattorit. Pysy nuortesi kanssa ja auta heitä nauttimaan tästä toiminnasta. Lounas Jos saat tehtävän valvoa ruokailua, huolehdi siitä, että ruoka jaetaan tehokkaasti. Pyydä 1 2 ohjaajaa, joilla on tehtävävuoro ruokatunnilla, viemään ruokaa ohjaajille tai apulaiskoordinaattoreille, jotka ovat toimistotehtävissä ja musiikkiohjelman harjoituksissa. 74 Musiikkiohjelman harjoitukset Musiikkiohjelman harjoitukset pidetään lounastunnin aikana. Kerrotaan evankeliumista - toiminta Tämän toiminnan aikana nuoret valmistavat ja opettavat 15 minuutin oppiaiheen Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaan luvusta 3 (oppiaihe vaihtuu vuosittain, ja vuonna 2015 se on oppiaihe 4, Käskyt ). Kaikille tiimeille olisi pitänyt osoittaa huone, johon kokoontua lounaan jälkeen. Jos sinua pyydetään olemaan vastuussa yhdestä huoneesta, sinun pitää esitellä toiminta ensimmäisten 20 minuutin aikana. Sinun pitäisi kertoa jokin kokemus, jolloin olet kertonut jollekulle evankeliumista, todistaa opettamisesta Hengen avulla ja käsitellä sitä, miten tärkeää on valmistautua nyt kertomaan evankeliumista. Tämän 20 minuutin esittelyn jälkeen nuoret jakautuvat toveripareiksi. Kukin toveripari valmistaa seuraavan puolen tunnin aikana 15 minuutin oppiaiheen, jonka se opettaa jollekin toiselle toveriparille. Kannusta osallistujia keskittymään yhteen tai kahteen osaan, jotka he opettavat oppiaiheesta, sen sijaan että he yrittäisivät opettaa koko oppiaiheen. Ohjaajat valvovat ja antavat tarvittaessa ehdotuksia ja ideoita. Kunkin toveriparin tulee sitten etsiä toinen toveripari, ja toveriparien tulisi opettaa vuorotellen toisilleen 15 minuutin oppiaiheet. Kun kumpikin toveripari on saanut opettaa, kokoa kaikki yhteen, johda keskustelu kokemuksesta ja kehota nuoria kertomaan ajatuksistaan ja kokemuksistaan.

fsy Aikataulu 20 minuuttia Apulaiskoordinaattori esittelee aiheen 30 minuuttia Nuorista koostuvat toveriparit valmistavat kukin 15 minuutin oppiaiheen 15 minuuttia Ensimmäinen toveripari opettaa toista toveriparia 15 minuuttia Toinen toveripari opettaa jotakuta toveriparia, joka on jo opettanut oppiaiheensa Noin 20 Apulaiskoordinaattorin johtama keskustelu ja jälkiarviointi minuuttia Vapaata aikaa Sinulla ei ole mitään virallisia tehtäviä vapaa- ajalla, ellet auta musiikkiohjelmassa tai varieteenäytöksen koe- esiintymisissä. Musiikkiohjelman harjoitukset Musiikkiohjelman harjoitukset pidetään vapaa- ajalla. Varieteenäytöksen koe-esiintymiset Varieteenäytöksen koe- esiintymiset järjestetään vapaa- ajalla ja ne jatkuvat päivällisen ajan. Päivällinen Jos saat tehtävän valvoa ruokailua, huolehdi siitä, että ruoka jaetaan tehokkaasti. Varieteenäytöksen koe- esiintymiset jatkuvat päivällisen ajan. Viirin valmistaminen ja kannustushuutoon valmistautuminen Varmista, että ohjaajasi tietävät, mistä he voivat noutaa viiritarvikkeensa. Muistuta ohjaajia, että he pitävät alueensa puhtaana, kun he valmistavat viirinsä. Kun kaikki tiimit ovat saaneet viirinsä valmiiksi, huolehdi osaltasi siitä, että he kokoavat tarvikkeensa ja siivoavat jälkensä. Kävele ympäriinsä ja varmista, että kaikkialla on puhdasta ja siistiä. Peli- ilta ja kannustushuutokisa Jos peli- illasta vastuussa oleva apulaiskoordinaattori pyytää sinua olemaan vastuussa yhdestä pelistä, muista tutustua osallistujan käsikirjaan, niin että tunnet pelin säännöt. Tule paikalle ainakin puoli tuntia ennen peli- illan alkua. Auta tarvittaessa tiimien tervehtimisessä, kun ne saapuvat, ja ohjaa ne ensimmäiselle pelipaikalle. Kunkin tiimin tulee ilmoittautua vastaavalle apulaiskoordinaattorille. Auta tiimejä pitämään hauskaa ja olemaan innostuneita. Kun tiimit ovat esittäneet kannustushuutonsa ja viirinsä tuomareille, osallistujat saattavat muuttua levottomiksi odottaessaan seuraavaa vaihtoa. Yritä auttaa osallistujia pitämään odottaessaan hauskaa, vaikkapa pelaamalla heidän kanssaan joitakin lyhyitä pelejä. 75

Apulaiskoordinaattorit Kun kaikki vaihdot on tehty, auta kaikkien tiimien ohjaamisessa paikkaan, jossa pidetään kannustushuutokisan loppukilpailu. Rohkaise nuoria osoittamaan suosiota muille tiimeille kannustushuutokisassa. Lempiruokailta Kun ruoka saapuu, auta sen jakamisessa ohjaajaryhmille. Henkilömäärän laskeminen Huolehdi joka ilta siitä, että ohjaajasi ilmoittavat henkilömäärän ajallaan ja täsmällisesti. Hiljaista aikaa, valmistautuminen nukkumaanmenoon, päiväkirjan kirjoittamista Nyt on erinomainen hetki olla ohjaajiesi kanssa ja havainnoida heitä heidän nuortensa kanssa. Auta niitä ohjaajia, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet henkilömäärää. Pohdi ja kertaa Havainnoi jonkun ohjaajan opetusta. Jos mahdollista, tapaa ohjaaja jälkeenpäin ja anna myönteistä palautetta sekä rakentavia parannusehdotuksia. Älä osallistu mihinkään, ennen kuin henkilömäärä on ilmoitettu päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille. Henkilökohtainen pyhien kirjoitusten tutkiminen Tämä on sinulle hyvä hetki näyttää esimerkkiä pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Valot sammuvat Auta valojen sammuttamisessa. Kun löydät osallistujia, jotka vastustavat valojen sammuttamista, ole heille ystävällinen. Hyvä nyrkkisääntö on etsiä niiden nuorten ohjaajat ja kehottaa heitä huolehtimaan asiasta. Tapaa koordinaattorit vasta valojen sammuttamisen jälkeen. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Tämä on päivän viimeisten ajatusten ja neuvojen aikaa. Se saa yleensä kestää korkeintaan 10 minuuttia. Päivittäinen koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa koordinaattoreita. 76

fsy 4. PÄIVÄ Pyhäasu Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Kokoonnu ohjaajiesi kanssa lyhyesti joka aamu. Tämän kokouksen tulee kestää korkeintaan 15 minuuttia. Se pidetään juuri ennen osallistujien hengellistä aamutuokiota, joten älä viivytä ohjaajia. Käytä tätä aikaa ilmoitusten kertomiseen ja päivän toimintojen nopeaan läpikäymiseen. Kysy ohjaajilta, onko heillä jotakin kysyttävää. Varaa aikaa keskusteluun ongelmista, joita heillä mahdollisesti on. Jos aikaa on, pyydä ohjaajia kertaamaan tavoitteet, jotka he ovat viikolle asettaneet. Olethan jo pukeutunut päivän asuun tähän kokoukseen. Aamiainen Auta nuoria käyttäytymään asianmukaisesti ja pysymään sallituilla alueilla. Näytä nuorille hyvää esimerkkiä. Evankeliumin tutkimista Havainnoi ohjaajien opettamista. Tutki pyhiä kirjoituksia yhdessä nuorten kanssa. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Aamukokous pidetään tänään kaksi kertaa ensin nuorille miehille ja sitten nuorille naisille. Elävä Kristus - toiminta Auta tarvittaessa tässä toiminnassa. Osallistujat jaetaan kahteen ryhmään sukupuolen mukaan, ja he vaihtavat paikkaa tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen ja Elävä Kristus - toiminnan välillä. Huolehdi siitä, että ohjaajat ymmärtävät toiminnan ja osaavat valmistautua siihen. Lounas Jos saat tehtävän valvoa ruokailua, huolehdi siitä, että ruoka jaetaan tehokkaasti. Pyydä 1 2 ohjaajaa, joilla on tehtävävuoro ruokatunnilla, viemään ruokaa ohjaajille tai apulaiskoordinaattoreille, jotka ovat toimistotehtävissä ja varieteenäytöksen koe-esiintymisissä. Varieteenäytöksen kenraaliharjoitus Varieteenäytöksen kenraaliharjoitus pidetään lounastauolla. Jos olet vastuussa kuvaesityksestä, voit halutessasi osallistua kenraaliharjoitukseen ja ottaa valokuvia, koska sieltä saa usein parempia valokuvia kuin näytöksestä. Varieteenäytös Kaikkien nuorten ja ohjaajien tulee olla istumassa paikoillaan noin 15 minuuttia ennen varieteenäytöksen alkamista. Auta tarvittaessa tungoksen hallinnassa. Auta nuorten ohjaamisessa istumaan ja säilytä turvallinen, kunnioittava ilmapiiri. Kannusta jokaista olemaan innostunut ja pitämään hauskaa. 77

Apulaiskoordinaattorit Vapaata aikaa Sinulla ei ole mitään virallisia tehtäviä vapaa- ajalla, ellet auta musiikkiohjelmassa. Musiikkiohjelman kenraaliharjoitukset Musiikkiohjelman kenraaliharjoitukset pidetään vapaa- ajalla. Päivällinen Jos saat tehtävän valvoa ruokailua, huolehdi siitä, että ruoka jaetaan tehokkaasti. Kutsu kunnioitukseen ja todistamisvinkkejä Tarkista ja varmista ohjaajiltasi, että he tietävät, mistä puhua nuortensa kanssa (ks. osallistujan käsikirja, neljäs päivä). Käy jokaisen tiimin luona. Sinun pitää ehkä tuurata tässä toiminnassa muutamia ohjaajia, joille on annettu tehtävä olla musiikkiohjelman harjoituksissa. Musiikkiohjelma ja hengellinen tilaisuus Auta ohjaajia valmistamaan nuoriaan olemaan kunnioittavia ja vastaanottavia Hengelle. Muistuta heitä siitä, että ilta keskittyy hengellisyyteen. Todistuskokoukset Auta tarvittaessa tiimien ohjaamisessa heille osoitettuun todistuskokoushuoneeseen. Jos sinulla ei ole tehtävää todistuskokoushuoneessa, etsi kokous, johon osallistut. Älä siirry ryhmästä toiseen. Henkilömäärän laskeminen Huolehdi joka ilta siitä, että ohjaajasi ilmoittavat henkilömäärän ajallaan ja täsmällisesti. Hiljaista aikaa, valmistautuminen nukkumaanmenoon, päiväkirjan kirjoittamista Nyt on erinomainen hetki olla ohjaajiesi kanssa ja havainnoida heitä heidän nuortensa kanssa. Auta niitä ohjaajia, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet henkilömäärää. Pohdi ja kertaa Havainnoi jonkun ohjaajan opetusta. Jos mahdollista, tapaa ohjaaja jälkeenpäin ja anna myönteistä palautetta sekä rakentavia parannusehdotuksia. Älä osallistu mihinkään, ennen kuin henkilömäärä on ilmoitettu päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille. Henkilökohtainen pyhien kirjoitusten tutkiminen Tämä on sinulle hyvä hetki näyttää esimerkkiä pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Valot sammuvat Auta valojen sammuttamisessa. Kun löydät osallistujia, jotka vastustavat valojen sammuttamista, ole heille ystävällinen. Hyvä nyrkkisääntö on etsiä niiden nuorten 78

fsy ohjaajat ja kehottaa heitä huolehtimaan asiasta. Tapaa koordinaattorit vasta valojen sammuttamisen jälkeen. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Tämä on päivän viimeisten ajatusten ja neuvojen aikaa. Se saa yleensä kestää korkeintaan 10 minuuttia. Päivittäinen koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa koordinaattoreita. 5. PÄIVÄ Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Kokoonnu ohjaajiesi kanssa lyhyesti joka aamu. Tämän kokouksen tulee kestää korkeintaan 15 minuuttia. Se pidetään juuri ennen osallistujien hengellistä aamutuokiota, joten älä viivytä ohjaajia. Käytä tätä aikaa ilmoitusten kertomiseen ja päivän toimintojen nopeaan läpikäymiseen. Kysy ohjaajilta, onko heillä jotakin kysyttävää. Varaa aikaa keskusteluun ongelmista, joita heillä mahdollisesti on. Jos aikaa on, pyydä ohjaajia kertaamaan tavoitteet, jotka he ovat asettaneet viikolle. Olethan jo pukeutunut päivän asuun tähän kokoukseen. Evankeliumin tutkimista Havainnoi ohjaajien opettamista. Tutki pyhiä kirjoituksia yhdessä nuorten kanssa. Kotiin viemiseksi - tapahtumaan valmistautuminen Sinulla ei ole mitään erityistehtäviä tässä vaiheessa. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu puoli tuntia aiemmin auttaaksesi paikan järjestämisessä ja nuorten ohjaamisessa istumaan. Nuorten voimaksi -toiminta Avusta tarvittaessa. Lounas Jos saat tehtävän valvoa ruokailua, huolehdi siitä, että ruoka jaetaan tehokkaasti. Palvelutoiminta Avusta tarvittaessa apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa tästä toiminnasta. Päivällinen ja vapaata aikaa Jos saat tehtävän valvoa ruokailua, huolehdi siitä, että ruoka jaetaan tehokkaasti. Tänä aikana voit halutessasi ottaa kuvia nuorten kanssa ja vaihtaa osoitteita. 79

Apulaiskoordinaattorit Tanssit Osallistu tansseihin ja auta nuoria pitämään hauskaa. Kuvaesitys Ellei tehtävänäsi ole näyttää kuvaesitystä, sinulla ei ole virallisia tehtäviä tämän toiminnan aikana. Kotiin viemiseksi Ei erityisiä tehtäviä. Auta tarvittaessa. Henkilömäärän laskeminen Huolehdi joka ilta siitä, että ohjaajasi ilmoittavat henkilömäärän ajallaan ja täsmällisesti. Hiljaista aikaa, valmistautuminen nukkumaanmenoon, päiväkirjan kirjoittamista Nyt on erinomainen hetki olla ohjaajiesi kanssa ja havainnoida heitä heidän nuortensa kanssa. Auta niitä ohjaajia, jotka eivät ole vielä ilmoittaneet henkilömäärää. Pohdi ja kertaa Havainnoi jonkun ohjaajan opetusta. Jos mahdollista, tapaa ohjaaja jälkeenpäin ja anna myönteistä palautetta sekä rakentavia parannusehdotuksia. Älä osallistu mihinkään, ennen kuin henkilömäärä on ilmoitettu päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille. Henkilökohtainen pyhien kirjoitusten tutkiminen Tämä on sinulle hyvä hetki näyttää esimerkkiä pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Valot sammuvat Auta valojen sammuttamisessa. Kun löydät osallistujia, jotka vastustavat valojen sammuttamista, ole heille ystävällinen. Hyvä nyrkkisääntö on etsiä niiden nuorten ohjaajat ja kehottaa heitä huolehtimaan asiasta. Tapaa koordinaattorit vasta valojen sammuttamisen jälkeen. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Tämä on päivän viimeisten ajatusten ja neuvojen aikaa. Se saa yleensä kestää korkeintaan 10 minuuttia. Päivittäinen koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa koordinaattoreita. 80

fsy 6. PÄIVÄ Vain tapahtumissa, joissa yövytään Osallistujien poislähtö Avusta ohjaajia varmistaaksesi, että poislähtöä koskevia ohjeita noudatetaan. Koontikokous Ei erityisiä tehtäviä. Auta koordinaattoreita ohjeiden mukaan. 81

Apulaiskoordinaattorit 82

fsy Koordinaattorit Tehtäviisi koordinaattorina kuuluu ohjaajien ja apulaiskoordinaattorien kouluttaminen, opettaminen, innoittaminen ja valvonta, yhteydenpito tapahtumapaikan henkilökuntaan ja työskentely heidän kanssaan sekä tapahtumanne järjestelyjen onnistumisen varmistaminen. Sen lisäksi koordinaattorit työskentelevät järjestelyjohtajien, tapahtumaa johtavan avioparin sekä toimistohenkilöstön kanssa valvoen FSY- tapahtumaa ja sen osallistujia. Huolenpito apulaiskoordinaattoreista Ole apulaiskoordinaattoriesi ystävä ja ohjaaja. Huolehdi osaltasi heidän hengellisistä, emotionaalisista ja fyysisistä tarpeistaan. HENGELLINEN Huolehdi siitä, että apulaiskoordinaattoreilla on tarpeeksi aikaa päivittäiseen pyhien kirjoitusten tutkimiseen. Opeta heitä saamiesi Hengen kehotusten mukaan. Ole esimerkkinä. EMOTIONAALINEN Ole tietoinen heidän tarpeistaan keskustelemalla heidän kanssaan usein. Pohdi heidän tarpeitaan sekä tee suunnitelmia ja toimi vastataksesi niihin. Tue heitä niissä monissa tehtävissä ja velvollisuuksissa, joista he huolehtivat. Kannusta heitä, tarjoa heille neuvoja ja ohjeita ja kiitä heitä usein. Neuvo ja oikaise heitä, kun FSY- ohjelman odotuksia ja tavoitteita ei saavuteta. Tee se rakkaudella. (Valinnainen) Varaa aikaa rohkaisu- ja kiitosviestien kirjoittamiseen apulaiskoordinaattoreille. FYYSINEN Huomioi apulaiskoordinaattorien terveydentila. Katso, että he syövät hyvin ja saavat nukuttua mahdollisimman paljon FSY:n aikana. 83

Koordinaattorit Tapahtumaa edeltävä valmistautuminen JOHDA APULAISKOORDINAATTORIEN KOULUTUS Koska useimmat apulaiskoordinaattoriryhmät eivät voi kokoontua yhteen tapahtumaa edeltävään koulutukseen, voit päättää kouluttaa apulaiskoordinaattoreitasi puhelinneuvottelussa, videoneuvottelussa tai muilla keinoin. Tässä koulutuksessa voit myös halutessasi antaa apulaiskoordinaattoreillesi tehtävän tulla valmistautuneina keskustelemaan jostakin konferenssipuheesta, osasta Saarnatkaa minun evankeliumiani - opasta tai jostakin apulaiskoordinaattorin tehtäväalueesta. Milloin mahdollista, voit myös pyrkiä järjestämään niin, että apulaiskoordinaattoriryhmäsi saapuu hyvissä ajoin tapahtumaanne saamaan lisää henkilökohtaista koulutusta. HELPOTA HENKILÖSTÖN KOMMUNIKOINTIA Sinä olet vastuussa erityisten tapahtumaan liittyvien tietojen ilmoittamisesta apulaiskoordinaattoreille, terveysohjaajille ja ohjaajille. Voit tehdä sen sähköpostitse tai tekstiviestein, mutta viestit tulee ensin lähettää hyväksyttäviksi tapahtumaa johtavalle avioparille. Sinun on keskusteltava koordinaattoritoverisi kanssa siitä, kumpi huolehtii sähköposti- tai tekstiviestien lähettämisestä työryhmällenne. Muista, että kommunikaatio on avain onnistumiseesi. Mikä tärkeintä, sinun on varmistettava sähköposti- ja tekstiviesteillä työryhmältänne, että apulaiskoordinaattorit, terveysohjaajat ja ohjaajat osallistuvat koulutukseen. KOKOONNU JÄRJESTELYJOHTAJAN/JÄRJESTELY- JOHTAJIEN JA - KOMITEAN KANSSA Jos olet vastuussa tapahtuman alkujärjestelyistä, saavu paikalle yhtä tai kahta päivää ennen tapahtuman alkua. Silloin ehdit varmasti tavata järjestelyjohtajan/ järjestelyjohtajat ja - komitean sekä valmistella kaikki muut tehtävät, joista olet vastuussa. Keskustele yksityiskohtaisesti aikataulusta ja eri toiminnoista sekä varusteista ja tarvikkeista, joita tarvitaan, jotta tapahtuma sujuu tehokkaasti. Keskustele varasuunnitelmista mahdollisten sääongelmien varalta. Käy läpi osallistujien saapumista ja poislähtöä koskevat menettelytavat sekä majoitusta koskevat huolenaiheet, jos niitä on. Jos on tarpeen, keskustele tapahtumapaikan majoitussäännöistä, ja siitä, kuinka avaimet jaetaan ja palautetaan. Kertaa tapahtumapaikan omat säännöt ja määräykset. Hanki tietoa paikallisista elintarvikemyymälöistä, sairaaloista, seurakuntakeskuksista, postitoimipaikoista jne. Suunnittele kiertokäynti tapahtumapaikalla ja tutustu ympäröivään alueeseen. 84

fsy Järjestelyjohtajan tulee antaa sinulle tarvikkeet, joita tarvitset tulevaa viikkoa varten (kuten avaimet). Aineisto riippuu tapahtumapaikasta. Varmista, että järjestelyjohtajalla/järjestelyjohtajilla ja tapahtumapaikan yhteyshenki lölläsi on yhteystietosi ja että sinulla on heidän yhteystietonsa. Ole järjestelmällinen työskennellessäsi tapahtumapaikan yhteyshenkilön kanssa. Kirjoita muistiin mahdolliset kysymykset ja huolenaiheet ennen tapahtuman alkua. Jos tapahtumapaikan yhteyshenkilö tarvitsee sinulta lisätietoja, hanki ja ilmoita ne mahdollisimman pian. Muista, että järjestelmällisyys on onnistumisesi avain. Tapahtumapaikan yhteyshenkilöä koskevia määräyksiä Opettele tuntemaan tapahtumapaikan yhteyshenkilö. Tee kaikkesi ilmaistaksesi hänelle, kuinka kiitollinen olet hänen antamastaan avusta. Koska edustat FSY:tä ja kirkkoa, ole asiallinen, kunnioittava ja joustava. Muista, että te olette vieraina. Yleensä vain koordinaattorien tulee keskustella tapahtumapaikan yhteyshenkilön kanssa. Varmista, että apulaiskoordinaattorit ovat tietoisia tästä tärkeästä säännöstä. Sinä välität majoitusta, aikataulua, av- laitteita jne. koskevat ongelmat tapahtumapaikan yhteyshenkilölle. Varmista, että av- tuesta tapahtumaa johtavalle avioparille ja opettajille on sovittu etukäteen tapahtumapaikan yhteyshenkilön kanssa. Ole yhteydessä tapahtumapaikan yhteyshenkilöön päivittäin. Tapaa tapahtumapaikan yhteyshenkilö tapahtuman päätyttyä ja palauta mahdolliset tarvikkeet sekä esitä lyhyt arvio viikon sujumisesta. Tee muistiinpanoja. Näistä tiedoista on hyötyä, jos FSY päätetään järjestää uudelleen samassa paikassa. Tutustu muuhun tapahtumapaikan henkilökuntaan, joka auttaa tapahtuman kuluessa, kuten ruokailusta, vastaanotosta, av- välineistä ja majoituksesta huolehtivat henkilöt. Osoita kiitollisuutesi heitä kaikkia kohtaan. JAA APULAISKOORDINAATTORIEN TEHTÄVÄT Täytä apulaiskoordinaattorien tehtävälista. Varmista, että kaikki apulaiskoordinaattorit tietävät ja ymmärtävät tehtävänsä. Apulaiskoordinaattorien tehtävälista 1. päivä Tehtävä Saapuminen ja poislähtö Toimisto Tanssinopetus Perheilta Apulaiskoordinaattorin nimi 85

Koordinaattorit 2. päivä Tehtävä Toimisto Luokat Tanssit 3. päivä Tehtävä Toimisto Kerrotaan evankeliumista -toiminta Viirin ja kannustushuudon valmistaminen Peli-ilta ja kannustushuuto Apulaiskoordinaattorin nimi Apulaiskoordinaattorin nimi 4. päivä Tehtävä Toimisto Elävä Kristus -toiminta Varieteenäytös Musiikkiohjelma Todistuskokoukset Apulaiskoordinaattorin nimi 5. päivä Tehtävä Toimisto Nuorten voimaksi -toiminta Palvelutoiminta Kuvaesitys Apulaiskoordinaattorin nimi 86

fsy Muut tehtävät Tehtävä Laulajien valvoja Apulaiskoordinaattorin nimi Ateriat Kirjuri Kiitosviestit Tanssien DJ TAPAHTUMAN ALKUJÄRJESTELYJEN VALVONTA Helpotat myöhemmin tulevan muun työryhmänne työtä, kun hoidat mahdollisimman monta seuraavista asioista: Ota yhteys tapahtumaanne johtavaan aviopariin. Varmista, että he ovat tulossa ja että tiedät heidän suunnitellun saapumisaikansa, jotta voit olla ottamassa heitä vastaan. Pane pystyyn toimisto Järjestä toimisto vastaamaan työryhmänne tarpeita. Järjestä pöytä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksianne varten. Ripusta postilaatikot henkilöstöön kuuluville, jos haluat. Järjestä osallistujien ilmoittautumistarvikkeet ja varmista, että sinulla on kaikki tarvittava. Järjestä loput tavarat ennen työryhmänne saapumista. Kokoa tiimit ja apulaiskoordinaattorien ryhmät Järjestä ohjaajaryhmät tiimeiksi ikäryhmän mukaan (14 15 ja 16 18). Anna kullekin tiimille pyhien kirjoitusten kohta ja numero. Tiimit käyttävät pyhien kirjoitusten kohtia avuksi tiimin nimen keksimisessä. Tee luettelo nuorten määrästä kussakin tiimissä. Suunnittele alueelle tiimipaikat ja anna jokaiselle tiimille tapaamispaikka tulevaa viikkoa varten. Tiimien tapaamispaikat ovat alueita, joissa kukin tiimi kokoontuu tiimin toimintoihin. Kokoa apulaiskoordinaattoriryhmät. Sisällytä kaikki nämä tiedot 1 2 paperille, jotka ovat käytössä koko viikon ajan. 87

Koordinaattorit Kokoa apulaiskoordinaattorikansiot Sisällytä mukaan seuraavaa: kunkin ohjaajan osallistujaluettelo 1. päivän henkilömäärälistat henkilömäärän kuittauslista apulaiskoordinaattorien tehtävälista tiimiluettelot ja tiimien henkilömäärälistat tiimipaikkakartta luettelo apulaiskoordinaattoriryhmistä ja ohjaajien huonenumerot (jos on tarpeen) Kokoa tapahtumaa johtavan avioparin kansio Sisällytä mukaan seuraavaa: tiimiluettelo tiimipaikkakartta luettelo apulaiskoordinaattoriryhmistä tutustumistilaisuuden asialista tutustumistilaisuuden ohjelmaluonnos, jossa on kaikkien esiteltävien nimet tehtävävuorolista ohjelmat tapahtumaa johtavalle avioparille ja opettajille pysäköintiluvat (tarvittaessa). Kokoa koordinaattorikansio Sisällytä mukaan seuraavaa: tiimiluettelo tiimipaikkakartta luettelo apulaiskoordinaattoriryhmistä yksityiskohtainen ohjelma, jossa on lueteltu aikataulun mukaiset tilat, avvälineet jne. (nämä tiedot saat yleensä tapahtumapaikan yhteyshenkilöltä) luonnokset kokousten, aamukokousten ja hengellisten tuokioiden johtamiseen koordinaattorien tutustumistilaisuuden ohjelmaluonnos. Laitteet ja tarvikkeet Tehtävänäsi on pitää huolta kaikista laitteista, tarvikkeista ja aineistoista ja palauttaa ne hyväkuntoisina. Varmista yhdessä järjestelyjohtajan/järjestelyjohtajien kanssa, että kaikki tarpeelliset tarvikkeet ovat paikallaan ennen kuin FSY alkaa. 88

fsy Tapahtuman tarvikkeet äänentoistolaitteisto toimintojen tarvikkeet perheillan tarjoilu viiritarvikkeet peli-illan tarvikkeet musiikkiohjelman kansiot (vapaavalintainen) palvelutoiminnan tarvikkeet Ohjaajien tarvikkeet ohjaajien paidat nimikyltit henkilöstön käsikirjat Osallistujien ilmoittautumistilaisuuden tarvikkeet rannekkeet (tarvittaessa) kaulanauhat (tarvittaessa) henkilökortit käsikirjat t-paidat muut tarvittavat tarvikkeet VALMISTAUDU SAARNATKAA MINUN EVANKELIUMIANI -TOIMINTAAN Koordinaattorit ovat myös opettamassa luokkia 3. päivän aamuna. Suunnittele ja valmista tämä oppitunti hyvissä ajoin. Se pohjautuu Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaaseen. Yksityiskohtaisemmat ohjeet ovat päiväohjelmassa kolmannen päivän kohdalla. Päiväohjelma PÄIVÄ ENNEN KUIN FSY ALKAA Ohjaajien tutustumistilaisuus Koordinaattorit ja apulaiskoordinaattorit johtavat tämän koulutuksen, joka pidetään yleensä päivää ennen kuin FSY alkaa. Valmistaudu tähän tilaisuuteen hyvin hyödyntäen koulutusosion tietoja julkaisusta FSY suunnittelua ja toteutusta koskevia ohjeita. 89

Koordinaattorit Ohjaajien tutustumistilaisuuden asialista Kun ohjaajat saapuvat, anna heille heidän nimikylttinsä ja henkilöstön käsikirjat. 1. Avaus Tervetuloa Alkulaulu: Alkurukous: 2. Esittäytymiset Esittele koordinaattorit, apulaiskoordinaattorit, terveysohjaajat ja tapahtumaa johtava aviopari. Kehota ohjaajia esittäytymään. 3. Ohjelman esittely Esittele FSY:n tarkoitus. Esittele FSY:n tämän vuoden teema. 4. Keskustelkaa rooleista ja tehtävistä. Opeta ohjaajille heidän roolinsa ja erityistehtävänsä. Käykää läpi viikon aikataulu. Anna koulutusta siitä, kuinka olla tehokas opettaja. Käy läpi erityiset opetustilaisuudet: Evankeliumin tutkiminen aamulla Tapaa ohjaajasi Perheiltapelien jälkiarviointi Pohdi ja kertaa 5. Käsittele muita asioita. Kuinka tähdentää pukeutumisen ja ulkoisen olemuksen tasovaatimuksia Kuinka käsitellä muita mahdollisia ongelmia tai huolenaiheita 6. Vastaa ohjaajien kysymyksiin. 90

fsy 7. Loppurukous: Tapahtumaa johtavan avioparin hengellinen tilaisuus Tapahtumaa johtava aviopari puhuu henkilöstölle tapahtumaa edeltävänä iltana. Johda kokous ja aloita ajallaan. Varmista ainakin puoli tuntia etukäteen, että tila, mukaan lukien av- laitteet, on kunnossa. Tapahtumaa johtavan avioparin hengellisen tilaisuuden asialista 1. Avaus Tervetuloa Alkulaulu: Alkurukous: 2. Esittele tapahtumaa johtava aviopari. 3. Anna vuoro tapahtumaa johtavalle avioparille. 4. Lopetus Loppulaulu: Loppurukous: 5. Esitä ilmoitusasiat. Ilmoita aamiaisen paikka Ilmoita koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokousten paikka Ilmoita työkokouksen paikka Tapaa tapahtumaanne johtava aviopari Tapahtumaa johtavan avioparin hengellisen tilaisuuden jälkeen kokoonnu tapahtumaa johtavan avioparin kanssa sillä aikaa kun apulaiskoordinaattorit tapaavat ohjaajaryhmänsä. Anna tapahtumaa johtavalle avioparille valmistamasi kansio ja käy läpi ohjelma sekä muut mahdolliset kysymykset, joita sinulla tai heillä saattaa olla. Jos on tarpeen, pyydä terveysohjaajia hoitamaan tarjoilu ohjaajatoverien suunnittelutuokioon, jotta voit keskittyä tähän kokoukseen. 91

Koordinaattorit Ohjaajatoverien suunnittelutuokio Vaikka olet vastuussa tämän tapaamisen järjestämisestä, voit delegoida tehtävän jollekulle ohjaajalle, jos sinun pitää jatkaa tapaamista tapahtumaanne johtavan avioparin kanssa. Kun se on päättynyt, juttele ohjaajien kanssa. Tämä on hyvä hetki rakentaa suhteita heihin ja vastata heidän kysymyksiinsä. Voitte halutessanne järjestää tarjoilun tämän kokouksen aikana tai sen jälkeen. 1. PÄIVÄ Henkilöstön paita Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Tapaa apulaiskoordinaattorisi ja käy läpi mahdolliset viimeiset valmistelut tai tehtävät työkokoukseen. Voit kutsua tähän kokoukseen tapahtumaa johtavan avioparin. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista 1. Alkurukous: 2. Käsiteltävät asiat: Koordinoi tarvikkeiden jakelu osallistujien ilmoittautumista ja työkokousta varten. Käy läpi osallistujien saapumista koskevat menettelytavat. Keskustelkaa tutustumistilaisuuden harjoitusten yksityiskohdista. Keskustelkaa tutustumistilaisuuden yksityiskohdista. Keskustelkaa musiikkiohjelman harjoitusten ja varieteenäytöksen koe- esiitymisten yksityiskohdista ja paikoista. Käy lyhyesti läpi tämän illan toiminnat. Keskustelkaa lempiruokaillan yksityiskohdista. Käy läpi henkilömäärän laskemistavat. Keskustelkaa muista aiheista tarpeen mukaan. 3. Kutsu tapahtumaa johtava aviopari kertomaan ajatuksistaan, jos he haluavat. 4. Loppurukous: 92

fsy Työkokous Johda tämä kokous käyttäen ehdotettua asialistaa. Työkokouksen asialista 1. Avaus Tervetuloa Alkulaulu: Alkurukous: 2. Esittele apulaiskoordinaattorit ja anna heidän kunkin kertoa yksityiskohtaisesti toiminnoista, joita he ovat saaneet tehtävän valvoa. 3. Osallistujien ilmoittautumisen ohjeistaminen. Muistuta ohjaajia heidän tehtävistään osallistujien ilmoittautumisen aikana. Käy läpi pukeutumisen ja ulkoisen olemuksen tasovaatimukset, joita osallistujien odotetaan noudattavan. Anna tarpeen mukaan muuta koulutusta ja ehdotuksia. 4. Esitä tarpeen mukaan muut ilmoitusasiat. 5. Anna vuoro tapahtumaa johtavalle avioparille, joka esittää viiden minuutin sanoman. 6. Lopetus Loppulaulu tai FSY:n teemalaulu: Loppurukous: Osallistujien ilmoittautuminen Tue apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa osallistujien ilmoittautumisesta, tarjoamalla ehdotuksia ja apuasi. Ainakin yhden koordinaattorin tulee olla infopisteessä auttamassa vanhempia, osallistujia ja pappeusjohtajia, joilla on kysymyksiä tai huolenaiheita. On erittäin suositeltavaa, että kumpikin koordinaattori on infopisteessä toistensa tukena. Siitä on hyötyä, jos joutuu kohtaamaan turhautuneita vanhempia tai osallistujia. 93

Koordinaattorit Sinulla pitäisi olla majoituskansio mukana infopisteessä, jotta olet valmis esittämään ratkaisuja. On tärkeää, että infopisteessä on myös seuraavat aineistot ja tarvikkeet: paikan päällä ilmoittautuvien ilmoittautumislomakkeita tyhjiä osallistujien henkilökortteja kyniä tusseja tarralappuja matkapuhelin. Joitakin mahdollisia eteen tulevia ongelmia: Huonetoverin vaihtamista koskevat pyynnöt. Voit auttaa osallistujia, mikäli heidän toivomuksensa on kohtuullinen. Kun vaihto on tehty, ilmoita siitä koordinaattoritoverillesi ja niille ohjaajille, joita vaihto koskee. On hyvin tärkeää, että kaikki ovat tietoisia vaihdoista, jotta osallistujien tiedot pitävät paikkansa. Joku haluaa olla saman ohjaajan ryhmässä kuin ystävänsäkin. Sitä voi olla vaikea järjestää. Usein osallistujat, jotka saapuvat monen ystävän kanssa, luulevat heidän kaikkien olevan järjestetty yhteen, mutta näin ei olekaan. Vain kaksi ihmistä voidaan merkitä yhteen huonetovereina. Kummankin asianosaisen ryhmän ohjaajiin tulee ottaa yhteyttä. Tällainen vaihto ei ole suositeltavaa, ellei se ole aivan välttämätöntä. Muista aina päivittää majoituskansio ajan tasalle vaihtojen jälkeen. Toimiston tulee olla tietoinen kaikista näistä vaihdoista, jotta siellä tiedetään, mihin osallistujat ovat majoittuneet. Pyydä, että apulaiskoordinaattori, joka on toimistovuorossa ensimmäisen päivän iltapäivänä, ottaa yhteyttä kaikkiin osallistujiin, joiden henkilökortteja ei ole noudettu, ja ottaa selville, aikovatko he osallistua tapahtumaan. Varmista, että apulaiskoordinaattori tekee tarvittavat muutokset majoituskansioon. Paikan päällä tapahtuvien ilmoittautumisten käsittely: Varmista, että ilmoittautumislomakkeet (vyöhyke toimittaa) on täytetty kokonaan. Tarkista maksutiedot (jos tarpeen) sekä vanhempien lupa ja suostumus valokuvaukseen. Tee osallistujalle henkilökortti ja lähetä hänet ilmoittautumisjonoon. Pyydä terveysohjaajaa tallentamaan osallistujan terveystiedot terveysohjaajien kansioon. 94

fsy Tapaa tiimisi Mene tässä vaiheessa hyvissä ajoin auditorioon valmistautumaan tutustumistilaisuuteen. Käy tapahtumaa johtavan avioparin kanssa koko ohjelma läpi audiovisuaalisine elementteineen. Tutustumistilaisuus Varmista, että kaikki tutustumistilaisuuden osa- alueet sujuvat kitkattomasti. Koordinaattorina sinä vastaat siitä, että kaikki järjestelyt toimivat. Keskustele tapahtumaa johtavan avioparin kanssa ja kertaa tutustumistilaisuuden ohjelma varmistaaksesi, että he ymmärtävät oman tehtävänsä ja sen, milloin heidän on oltava lavalla. Varaa itsellesi ainakin puolitoista tuntia aikaa järjestää av- laitteiden asennus ennen tutustumistilaisuutta. Jos työskentelet av- henkilöstön kanssa, anna heille tilaisuuden ohjelma ja käykää se läpi yksityiskohtaisesti, jotta he tietävät, miten tutustumistilaisuuden tulisi sujua. Jos hoidat av- laitteita itse, varaa tarpeeksi aikaa tehdä kytkennät ja varmistaa, että laitteet toimivat. Käy koko tutustumistilaisuuden ohjelma läpi niin hyvissä ajoin kuin mahdollista. Jos jokin ei toimi, haluat ehtiä hyvissä ajoin korjata asian. Pyydä apulaiskoordinaattoreita opastamaan ohjaajaryhmät tutustumistilaisuuteen. Pyydä toisia apulaiskoordinaattoreita huolehtimaan istumapaikoista. Tutustumistilaisuus voi aiheuttaa stressiä, mutta muista olla joustava, pitää hauskaa ja auttaa nuoria innostumaan suurenmoisesta viikosta. Sinulla on aina oltava varalla suunnitelma, mitä teette, jos tekniikka pettää. 95

Koordinaattorit Tutustumistilaisuuden asialista Nuorten aikuisten henkilöstön jäsenten tulee tanssia rivitansseja osallistujien saapuessa (noin 10 minuuttia). 1. Esittäytymiset Koordinaattorit Apulaiskoordinaattorit Terveysohjaajat Ohjaajat Tapahtumaa johtava aviopari 2. Tutustutaan osallistujiin. Kuka matkusti pisimmän matkan päästäkseen FSY:hyn? Kuka matkusti lyhimmän matkan? Muita kysymyksiä (kenellä on suurin perhe, kenellä on eniten sisaruksia täällä FSY:ssä jne.) 3. Näytetään Katsaus viikkoon - video. 4. Esitellään FSY:n yleiset säännöt. Pukeutumista ja ulkoista olemusta koskevat tasovaatimukset Muut 5. Tapahtumaa johtava aviopari esittelee Viisi suurta. 6. Näytetään esittelyvideoita seuraavista toiminnoista ja esitellään niistä vastuussa olevat apulaiskoordinaattorit. Musiikkiohjelma Varieteenäytös 7. Annetaan tapahtumaa johtavan avioparin kertoa ajatuksistaan. 8. Loppurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 9. Tiimit lähetetään päivälliselle. 96

fsy Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Johda tämä kokous. Käy nopeasti läpi illan toiminnat. Ilmaise kiitollisuutesi apulaiskoordinaattoreita kohtaan, ja keskustelkaa tarvittaessa muista mahdollisista asioista. Sinun tulee pitää koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous joka iltapäivä. Aloita aina nämä kokoukset ajoissa ja pidä ne lyhyinä. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista 1. Alkurukous: 2. Hengellinen ajatus (jos halutaan): 3. Keskustelkaa apulaiskoordinaattorien tehtävistä. Perheilta: paikka, laulajat, järjestelyt, pelit, tarjoilu jne. Yksityiskohdat niille henkilöstön jäsenille, jotka laulavat aamukokouksissa, jne. Luokat: paikka, jossa ohjaajat ilmoittautuvat Tanssinopetus ja tanssikilpailut Muut asiat tarpeen mukaan 4. Ota vastaan apulaiskoordinaattorien kysymykset ja kommentit. 5. Loppurukous: Päivällinen Perheillan oppiaihe Johda tämä kokous. Saavu paikalle hyvissä ajoin ja aloita ajallaan. Istu korokkeella tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. Auta apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa perheillasta. 97

Koordinaattorit Perheillan oppitunnin asialista Säestäjä (nimi, kotikaupunki, tiimi): Laulunjohtaja (nimi, kotikaupunki, tiimi): 1. Avaus Tervetuloa Kehota osallistujia ottamaan esiin pyhät kirjoitukset, käsikirja ja kynä ja valmistautumaan muistiinpanojen tekemiseen. Alkulaulu: Käsikirjan sivu: Alkurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 2. Ilmoita loppurukouksen pitäjä (nimi, kotikaupunki, tiimi): 3. Anna vuoro tapahtumaa johtavalle avioparille. 4. Loppurukous 5. Ilmoitusasiat Kehota tiimejä menemään tiimipaikalleen perheillan pelejä varten. Kerro, kuinka tarjoilu jaetaan. Esitä tarpeen mukaan muut ilmoitusasiat. Perheillan toiminnat ja jälkiarviointi Tarkkaile tiimejä, kun ne osallistuvat toimintoihin ja jälkiarviointiin. Anna tarvittaessa apuasi. Tämä on ihanteellinen hetki luoda suhde ohjaajiisi ja nuoriin, kun osallistut toimintoihin heidän kanssaan. Valmistele etukäteen varasuunnitelma, mikäli säätila aiheuttaa ongelmia. Varmista, että saat tarvittaessa yhteyden tapahtumapaikan yhteyshenkilöön. Tavoitteiden asettaminen Havainnoi jotakin ohjaajaryhmää, mikäli haluat. 98

fsy Henkilömäärän laskeminen Tehtävänäsi on varmistaa, että kaikki osallistujat lasketaan kunkin illan toimintojen jälkeen. Apulaiskoordinaattorien tehtävänä on ilmoittaa henkilömäärä päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille ennen kuin he lähtevät Pohdi ja kertaa - tuokioon. Ellei henkilömäärää saada ajoissa, ota yhteys apulaiskoordinaattoriin ja selvitä, voitko auttaa jotenkin. Muistuta apulaiskoordinaattorille, että henkilömäärät tulee ilmoittaa mahdollisimman pian. Pohdi ja kertaa Havainnoi Pohdi ja kertaa - tuokiota, jos haluat. Valot sammuvat Kannusta apulaiskoordinaattoreita edistämään valojen sammuttamista ajoissa puhumalla ohjaajille eikä suoraan nuorille. Ole saatavilla, jotta voit tarpeen tullen auttaa apulaiskoordinaattoreita tai ohjaajia. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Rukoilkaa koko työryhmä yhdessä. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Johda tämä kokous. Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa. 2. PÄIVÄ Henkilöstön paita Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Jos aikaa on, osallistu joihinkin näistä kokouksista kautta viikon. Jos mahdollista, tapaa apulaiskoordinaattori kokouksen jälkeen ja anna myönteistä palautetta sekä rakentavia parannusehdotuksia. Aamiainen Evankeliumin tutkimista Osallistu evankeliumin tutkimiseen jonkin tiimin kanssa, jos haluat. Huolehdi siitä, että pidät päivittäin hyvän henkilökohtaisen pyhien kirjoitusten tutkimistuokion. Sinun täytyy olla hengellisesti ravittu ennen kuin voit ravita muita. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu paikalle 45 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Varmista, että kaikki on valmiina. Johda itse tai pyydä jotakuta apulaiskoordinaattoria johtamaan kokous. Istu korokkeella tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. 99

Koordinaattorit Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen asialista Säestäjä (nimi, kotikaupunki, tiimi): Laulunjohtaja (nimi, kotikaupunki, tiimi): 1. Avaus Tervetuloa Kehota osallistujia ottamaan esiin pyhät kirjoitukset, käsikirja ja kynä ja valmistautumaan muistiinpanojen tekemiseen. Kerro ilmoittautumispaikka ohjaajille, joilla on tehtävävuoro aamuluokassa. Alkulaulu: Käsikirjan sivu: Alkurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 2. Anna vuoro tapahtumaa johtavalle avioparille. 3. Loppurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 4. Ilmoitusasiat Musiikkiohjelman harjoitukset Varieteenäytöksen koe-esiintymiset Muut ilmoitusasiat Luokat Valvo luokkia varmistaaksesi, että asiat sujuvat kitkattomasti. Keskustele luokista vastaavan apulaiskoordinaattorin kanssa ja varmista, että opettajilla on kaikki, mitä he tarvitsevat. Huolehdi, että olet saatavilla vastataksesi kysymyksiin ja auttaaksesi etsimään ratkaisuja tarpeen mukaan. Muista, että olet ainoa, jonka tulee keskustella tapahtumapaikan henkilökunnan kanssa ongelmista, jotka koskevat luokkatiloja tai av- tarpeita. 100

fsy Jos opettaja ei tule paikalle tai on myöhässä, vastuussa oleva apulaiskoordinaattori ottaa sinuun yhteyttä. Neuvottele tapahtumaa johtavan avioparin tai vyöhykeseitsenkymmenen kanssa ja päättäkää, miten toimia. Älä peruuta oppituntia, ellet saa ohjetta tehdä niin. Osallistu niin moneen luokkaan kuin voit. Huolehdi siitä, että saat jatkuvasti hengellistä ravintoa. Lounas ja musiikkiohjelman harjoitukset Vaikka oletkin kiireinen, älä jätä aterioita väliin! Muista, että palvelet nuoria parhaiten, kun pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi. Keskustele tarvittaessa ruokalan henkilökunnan kanssa varmistaaksesi, että FSY:ssä toimitaan heidän toivomallaan tavalla. Keskustele tarvittaessa lounasvuorossa olevan apulaiskoordinaattorin kanssa. Apulaiskoordinaattorin ja ohjaajien kokous Jos aikaa on, osallistu joihinkin näistä kokouksista kautta viikon. Jos mahdollista, tapaa apulaiskoordinaattori kokouksen jälkeen ja anna myönteistä palautetta sekä rakentavia parannusehdotuksia. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista 1. Alkurukous: 2. Hengellinen ajatus (jos halutaan): 3. Käsitelkää tansseihin liittyvät tehtävät. Tanssit, tanssikilpailu Tanssien DJ 4. Käsitelkää peli- illan tapaamispaikka ja tehtävät. Pelien johtajat Kannustushuutokisan tuomarit Tervehtijät Ajanottaja 5. Käsitelkää muut kolmannen päivän toimintojen tehtävät. 101

Koordinaattorit 6. Keskustelkaa muista aiheista tarpeen mukaan. 7. Loppurukous: Varieteenäytöksen koe-esiintymiset Valvo tarvittaessa apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa varieteenäytöksestä. Vain koordinaattorien tulee puhua av- henkilöstölle ongelmista, joita saattaa ilmaantua kenraaliharjoituksessa tai itse näytöksessä. Päivällinen Tanssit Valvo tansseissa kaikkea, etenkin valaistusta ja musiikin voimakkuutta. Ilmoita muutama ohjaajien tanssi, jolloin ohjaajat voivat tanssia toistensa kanssa. Tanssi nuorten joukossa ja pidä hauskaa. Henkilömäärän laskeminen Tehtävänäsi on varmistaa, että kaikki osallistujat lasketaan kunkin illan toimintojen jälkeen. Apulaiskoordinaattorien tehtävänä on ilmoittaa henkilömäärä päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille ennen kuin he lähtevät Pohdi ja kertaa - tuokioon. Ellei henkilömäärää saada ajoissa, ota yhteys apulaiskoordinaattoriin ja selvitä, voitko auttaa jotenkin. Muistuta apulaiskoordinaattorille, että henkilömäärät tulee ilmoittaa mahdollisimman pian. Pohdi ja kertaa Havainnoi Pohdi ja kertaa - tuokiota, jos haluat. Valot sammuvat Kannusta apulaiskoordinaattoreita edistämään valojen sammuttamista ajoissa puhumalla ohjaajille eikä suoraan nuorille. Ole saatavilla, jotta voit tarpeen tullen auttaa apulaiskoordinaattoreita tai ohjaajia. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Rukoilkaa koko työryhmä yhdessä. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Johda tämä kokous. Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiinlähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa. 102

fsy 3. PÄIVÄ Henkilöstön paita Aamiainen Evankeliumin tutkimista Osallistu evankeliumin tutkimiseen jonkin tiimin kanssa, jos haluat. Huolehdi siitä, että pidät päivittäin hyvän henkilökohtaisen pyhien kirjoitusten tutkimistuokion. Sinun täytyy olla hengellisesti ravittu ennen kuin voit ravita muita. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu paikalle 45 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Varmista, että kaikki on valmiina. Johda itse tai pyydä jotakuta apulaiskoordinaattoria johtamaan kokous. Istu korokkeella tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen asialista Säestäjä (nimi, kotikaupunki, tiimi): Laulunjohtaja (nimi, kotikaupunki, tiimi): 1. Avaus Tervetuloa Kehota osallistujia ottamaan esiin pyhät kirjoitukset, käsikirja ja kynä ja valmistautumaan muistiinpanojen tekemiseen. Kerro ilmoittautumispaikka ohjaajille, joilla on tehtävävuoro aamuluokassa. Alkulaulu: Käsikirjan sivu: Alkurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 2. Anna vuoro tapahtumaa johtavalle avioparille. 3. Loppurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 103

Koordinaattorit 4. Ilmoitusasiat Musiikkiohjelman harjoitukset Varieteenäytöksen koe-esiintymiset Osallistujien tulee pukeutua peli- iltaa varten osallistujien t-paitaan. Muut ilmoitusasiat Saarnatkaa minun evankeliumiani -toiminta Koordinaattorit opettavat yhdessä luokkia, joissa nuoret kiertävät. Annettu aihe on Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaan luku 4 ( Kuinka tunnistan Hengen ja ymmärrän Häntä? ). Kumpikin oppitunti kestää 50 minuuttia, ja sama oppiaihe opetetaan kummallakin kerralla. Tarkoitus Keskittymällä Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaan oppiaiheisiin ja ohjeisiin nuoret ovat valmiimpia kertomaan evankeliumista perheelleen, ystävilleen, koorumeilleen ja luokilleen ja myöhemmin Herran kokoaikaisessa palveluksessa. Tavoitteet Auta nuoria tutustumaan Saarnatkaa minun evankeliumiani -oppaassa oleviin periaatteisiin ja ohjeisiin. Auta nuoria ymmärtämään paremmin, kuinka Pyhä Henki toimii heidän elämässään. Auta nuoria ymmärtämään, kuinka he voivat keskustella evankeliumista ystäviensä ja perheensä kanssa. Auta nuoria valmistamaan ja opettamaan 15 minuutin oppiaihe. Aikataulu Tämän toiminnan ei pitäisi edellyttää ylimääräisiä tiloja niiden lisäksi, joita käytettiin 2. päivänä. Kolmannen päivän aamukokouksen jälkeen tiimit (jotka olisi jo pitänyt jakaa ikäryhmiin ja joille olisi pitänyt antaa aikataulu) eroavat toisistaan. Yksi kokonainen ikäryhmä jää tiloihin, joissa aamukokous pidettiin, ja toinen ikäryhmä siirtyy kahteen tilaan, joita käytettiin 2. päivän oppitunneilla. Oppiaiheen sille ikäryhmälle, joka jää aamukokouksen huoneeseen, opettaa tapahtumaa johtava aviopari. Tämän oppiaiheen opetusaineisto on Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaan luku 5, Mikä on Mormonin kirjan tehtävä? Noudattamalla tässä oppiaiheessa opetettavia periaatteita nuoret oppivat, miksi Mormonin kirja on niin voimallinen kääntymysprosessissa. 104

fsy Oppiaiheen toiselle ikäryhmälle, joka on jaettu kahteen tilaan, opettavat koordinaattorit, yksi koordinaattori kummassakin tilassa. Tämän oppiaiheen opetusaineisto on Saarnatkaa minun evankeliumiani - oppaan luku 4, Kuinka tunnistan Hengen ja ymmärrän Häntä? Tämän oppiaiheen tarkoituksena on auttaa nuoria ymmärtämään, miten tärkeää on kuunnella Pyhää Henkeä ja noudattaa kehotuksia, jotka tulevat, kun he pyrkivät tuntemaan ja tekemään Herran tahdon. Kumpikin oppitunti on 50 minuutin pituinen. Ensimmäisen 50 minuutin päätteeksi ikäryhmät vaihtavat paikkaa. Ikäryhmä, jota opetti tapahtumaa johtava aviopari, siirtyy kahteen tilaan, joissa koordinaattorit opettavat heitä, ja se ikäryhmä, jota koordinaattorit opettivat, siirtyy aamukokouksen tilaan, jossa tapahtumaa johtava aviopari opettaa heitä. Tämän toisen 50 minuutin päätteeksi nuoret päästetään lounaalle. Lounas Kerrotaan evankeliumista - toiminta Tämän toiminnan johtaa tehtävän saanut apulaiskoordinaattori. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Johda tämä kokous. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista 1. Alkurukous: 2. Hengellinen ajatus (jos halutaan): 3. Käsitelkää perheillan tapaamispaikka ja tehtävät. Pelien johtajat Kannustushuutokisan tuomarit Tervehtijät Ajanottaja 4. Käsitelkää lempiruokaillan tehtävät. 5. Käsitelkää muut kolmannen päivän toimintojen tehtävät. 105

Koordinaattorit 6. Käsitelkää neljännen päivän toimintojen tehtävät. Elävä Kristus - toiminta Varieteenäytös Musiikkiohjelma Todistuskokoukset 7. Keskustelkaa muista aiheista tarpeen mukaan. 8. Loppurukous: Vapaata aikaa Päivällinen Viirin valmistaminen ja kannustushuutoon valmistautuminen Kun tapaat tapahtumapaikan yhteyshenkilön, ota selville, missä osallistujat voisivat täyttää maalaamisessa tarvitsemansa vesikupit. Kysy myös roskakoreja tai roskasäiliöitä tarvikkeiden hävittämiseksi asianmukaisesti. Neuvo ja auta apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa tästä toiminnasta. Peli- ilta ja kannustushuutokisa Neuvo ja auta apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa peli- illasta. Huolehdi osaltasi siitä, että kaikki on valmiina hyvissä ajoin ennen tätä iltaa. Varmista, että pelien aikana on saatavilla vettä. Valmistele etukäteen varasuunnitelma, mikäli säätila aiheuttaa ongelmia. Varmista, että saat tarvittaessa yhteyden tapahtumapaikan yhteyshenkilöön. Ole kannustushuutopaikalla katsomassa kannustushuutoja (ja todennäköisesti tuomaroimassa niitä). Pidä hauskaa! Huolehdi siitä, että peli- illan aikana ainakin toinen teistä koordinaattoreista on saatavilla koko ajan. Lempiruokailta Neuvo ja auta apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa lempiruokaillasta. Huolehdi siitä, että kaikki pysyy koko ajan turvallisena ja hallinnassa. 106

fsy Henkilömäärän laskeminen Tehtävänäsi on varmistaa, että kaikki osallistujat lasketaan kunkin illan toimintojen jälkeen. Apulaiskoordinaattorien tehtävänä on ilmoittaa henkilömäärä päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille ennen kuin he lähtevät Pohdi ja kertaa - tuokioon. Ellei henkilömäärää saada ajoissa, ota yhteys apulaiskoordinaattoriin ja selvitä, voitko auttaa jotenkin. Muistuta apulaiskoordinaattorille, että henkilömäärät tulee ilmoittaa mahdollisimman pian. Pohdi ja kertaa Havainnoi Pohdi ja kertaa - tuokiota, jos haluat. Valot sammuvat Kannusta apulaiskoordinaattoreita edistämään valojen sammuttamista ajoissa puhumalla ohjaajille eikä suoraan nuorille. Ole saatavilla, jotta voit tarpeen tullen auttaa apulaiskoordinaattoreita tai ohjaajia. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Rukoilkaa koko työryhmä yhdessä. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Johda tämä kokous. Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa. 4. PÄIVÄ Pyhäasu Aamiainen Evankeliumin tutkimista Osallistu evankeliumin tutkimiseen jonkin tiimin kanssa, jos haluat. Huolehdi siitä, että pidät päivittäin hyvän henkilökohtaisen pyhien kirjoitusten tutkimistuokion. Sinun täytyy olla hengellisesti ravittu ennen kuin voit ravita muita. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu paikalle 45 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Varmista, että kaikki on valmiina. Johda itse tai pyydä jotakuta apulaiskoordinaattoria johtamaan kokous. Istu korokkeella tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. 107

Koordinaattorit Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen asialista Tämä aamukokous pidetään kaksi kertaa ensin nuorille miehille ja sitten nuorille naisille. Säestäjä (nimi, kotikaupunki, tiimi): Laulunjohtaja (nimi, kotikaupunki, tiimi): 1. Avaus Tervetuloa Alkulaulu: Alkurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 2. Vain nuoret naiset: lausuvat Nuorten Naisten johtoaiheen (jos halutaan). 3. Laulakaa FSY-laulusikermä. 4. Anna vuoro tapahtumaa johtavalle avioparille. 5. Lopuksi Loppulaulu: Loppurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 6. Esitä ilmoitusasiat. Varieteenäytöksen kenraaliharjoituksen aika ja paikka Musiikkiohjelman kenraaliharjoituksen aika ja paikka Muut ilmoitusasiat 108

fsy Elävä Kristus - toiminta Tarjoudu tarvittaessa auttamaan apulaiskoordinaattoreita, jotka ovat vastuussa toiminnasta. Anna heille jaettujen ryhmien huonenumerot hyvissä ajoin etukäteen, jotta he voivat tehdä tarvittavat järjestelyt. Ainakin toisen koordinaattorin tulee olla tavoitettavissa ja tarjota ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin. Lounas Varieteenäytös Huolehdi siitä, että ainakin toinen koordinaattori osallistuu varieteenäytökseen ja on tarvittaessa auttamassa ja vastaamassa kysymyksiin. Vapaa- aikaa, hengelliseen tuokioon valmistautuminen, musiikkiohjelman harjoitukset Ole tukena apulaiskoordinaattorille, joka on vastuussa musiikkiohjelmasta. Ole saatavilla vastaamassa kysymyksiin ja antamassa lisäapua pyydettäessä. Muista, että vain koordinaattorit saavat keskustella av- henkilöstön tai tapahtumapaikan henkilökunnan kanssa ongelmista, joita saattaa tulla esiin harjoituksissa tai kenraaliharjoituksessa (kuten lukossa olevat tilat tai puuttuva av- henkilöstö). Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous Johda tämä kokous. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista 1. Alkurukous: 2. Hengellinen ajatus (jos halutaan): 3. Käsitelkää neljännen päivän toimintojen tehtävät. Musiikkiohjelma Tapahtumaa johtavan avioparin hengellinen tilaisuus Todistuskokoukset 109

Koordinaattorit 4. Käsitelkää viidennen päivän toimintojen tehtävät. Nuorten voimaksi -toiminta Palvelutoiminta Kuvaesitys Kotiin viemiseksi 5. Käsitelkää kuudennen päivän poislähtöohjeet. 6. Keskustelkaa muista aiheista tarpeen mukaan. 7. Loppurukous: Kutsu kunnioitukseen ja todistamisvinkkejä Osallistu tähän toimintaan jonkin tiimin kanssa, jos haluat. Musiikkiohjelma ja hengellinen tilaisuus Ole auditoriossa tuntia ennen musiikkiohjelmaa ja hengellistä tilaisuutta tarkastamassa av- tarpeet. Käy läpi video ja FSY- laulusikermä ja varmista, että kaikki sujuu 110

fsy suunnitellusti. Jos tapahtumaa johtavalla avioparillakin on av- tarpeita, käy läpi myös heidän aineistonsa. Pyydä yhtä osallistujaa soittamaan alku- ja loppumusiikkia. Johda tämä kokous. Istu hengellisessä tilaisuudessa korokkeella tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. Hengellisen tilaisuuden jälkeen voit halutessasi näyttää yhden teemaan liittyvistä videoista sivustolta youth. lds. org. Lähetä loppurukouksen jälkeen osallistujat todistuskokouksiin tiimeittäin. Kerro, mihin huoneeseen kukin tiimi menee ja kenen ohjaajista tulee johtaa kukin kokous. Musiikkiohjelman ja hengellisen tilaisuuden asialista 1. Avaus 1. Alku- ja loppumusiikki (nimi, kotikaupunki, tiimi): 2. Tervetuloa 3. Alkurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 2. Ilmoita koko illan ohjelma, niin ettei sinun tarvitse antaa muita ohjeita ennen kuin on aika jakaantua todistuskokouksiin. 1. Musiikkiohjelma 2. Tapahtumaa johtavan avioparin hengellinen tilaisuus 3. Teemavideo (jos halutaan) 4. Laulakaa FSY-laulusikermä 5. Loppurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 3. Aloita musiikkiohjelma. 4. Lähetä loppurukouksen jälkeen tiimit todistuskokouksiin. Pyydä osallistujia olemaan kunnioittavia, kun he kävelevät todistuskokoustiloihinsa. Huolehdi siitä, että todistuskokoukset päättyvät ajallaan. Ilmoita kunkin todistuskokouksen pitopaikka ja sen ohjaajan nimi, joka johtaa kunkin kokouksen. 111

Koordinaattorit Todistuskokoukset Valvo apulaiskoordinaattoria, joka on vastuussa todistuskokousten tehtävistä. Muista antaa kokoushuoneiden numerot etukäteen niille, joilla on tehtäviä, jotta heillä on tarpeeksi aikaa valmistautua. Valitse todistuskokouksista yksi, johon osallistut. Älä siirry ryhmästä toiseen. Henkilömäärän laskeminen Tehtävänäsi on varmistaa, että kaikki osallistujat lasketaan kunkin illan toimintojen jälkeen. Apulaiskoordinaattorien tehtävänä on ilmoittaa henkilömäärä päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille ennen kuin he lähtevät Pohdi ja kertaa - tuokioon. Ellei henkilömäärää saada ajoissa, ota yhteys apulaiskoordinaattoriin ja selvitä, voitko auttaa jotenkin. Muistuta apulaiskoordinaattorille, että henkilömäärät tulee ilmoittaa mahdollisimman pian. Pohdi ja kertaa Havainnoi Pohdi ja kertaa - tuokiota, jos haluat. Valot sammuvat Kannusta apulaiskoordinaattoreita edistämään valojen sammuttamista ajoissa puhumalla ohjaajille eikä suoraan nuorille. Ole saatavilla, jotta voit tarpeen tullen auttaa apulaiskoordinaattoreita tai ohjaajia. Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Rukoilkaa koko työryhmä yhdessä. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Johda tämä kokous. Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa. 5. PÄIVÄ Henkilöstön paita Aamiainen Evankeliumin tutkimista Osallistu evankeliumin tutkimiseen jonkin tiimin kanssa, jos haluat. Huolehdi siitä, että pidät päivittäin hyvän henkilökohtaisen pyhien kirjoitusten tutkimistuokion. Sinun täytyy olla hengellisesti ravittu ennen kuin voit ravita muita. 112

fsy Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous Saavu paikalle 45 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Varmista, että kaikki on valmiina. Johda itse tai pyydä jotakuta apulaiskoordinaattoria johtamaan kokous. Istu korokkeella tapahtumaa johtavan avioparin kanssa. Tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen asialista Säestäjä (nimi, kotikaupunki, tiimi): Laulunjohtaja (nimi, kotikaupunki, tiimi): 1. Avaus Tervetuloa Kehota osallistujia ottamaan esiin pyhät kirjoitukset, käsikirja ja kynä ja valmistautumaan muistiinpanojen tekemiseen. Kerro ilmoittautumispaikka ohjaajille, joilla on tehtävävuoro aamuluokassa. Alkulaulu: Käsikirjan sivu: Alkurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 2. Anna vuoro tapahtumaa johtavalle avioparille. 3. Loppurukous (nimi, kotikaupunki, tiimi): 4. Ilmoitusasiat Kerro Nuorten voimaksi - toiminnan paikka. Selitä, kuinka Nuorten voimaksi - toiminnassa menetellään. Esitä tarpeen mukaan muut ilmoitusasiat. Nuorten voimaksi -toiminta Tehtävän saanut apulaiskoordinaattori on vastuussa tästä toiminnasta. 113

Koordinaattorit Lounas Palvelutoiminta Käy läpi palvelutoiminnan ohjeet tästä toiminnasta vastaavien apulaiskoordinaattorien kanssa varmistaaksesi, että teillä kaikilla on selkeä käsitys sen tavoitteista. Tarkkaile toiminnan yleistä tehokkuutta ja tarjoudu auttamaan tarvittaessa. Päivällinen ja vapaata aikaa Arviointikokous Kokoonnu lounaalla tai jossakin muussa vaiheessa päivää tapahtumaa johtavan avioparin kanssa keskustelemaan siitä, mikä meni konferenssissa hyvin ja mitä voitaisiin parantaa. Keskustelunaiheita ovat tilat, ateriat, henkilöstön jäsenet, toiminnat, koulutukset, menettelytavat, tapahtuman kohokohdat, ongelmat jne. Tee muistiinpanoja tässä kokoontumisessa. Tanssit Valvo tansseissa kaikkea, etenkin valaistusta ja musiikin voimakkuutta. Ilmoita muutama ohjaajien tanssi, jolloin ohjaajat voivat tanssia toistensa kanssa. Tanssi nuorten joukossa ja pidä hauskaa. Kuvaesitys Auta tanssien loputtua nuorten rauhoittamisessa. Pyydä heitä etsimään ohjaajansa, jotta he voivat istua tiimiensä kanssa kuvaesityksen ja Kotiin viemiseksi -toiminnan ajan. Kotiin viemiseksi Tapahtumaa johtava aviopari johtaa tämän toiminnan kuvaesityksen jälkeen. Esitä tarvittaessa ilmoitusasiat sen jälkeen kun he ovat päättäneet sanomansa. Henkilömäärän laskeminen Tehtävänäsi on varmistaa, että kaikki osallistujat lasketaan kunkin illan toimintojen jälkeen. Apulaiskoordinaattorien tehtävänä on ilmoittaa henkilömäärä päivystysvuorossa olevalle koordinaattorille ennen kuin he lähtevät Pohdi ja kertaa - tuokioon. Ellei henkilömäärää saada ajoissa, ota yhteys apulaiskoordinaattoriin ja selvitä, voitko auttaa jotenkin. Muistuta apulaiskoordinaattorille, että henkilömäärät tulee ilmoittaa mahdollisimman pian. Pohdi ja kertaa Havainnoi jonkin tiimin Pohdi ja kertaa - tuokiota, jos haluat. Valot sammuvat Kannusta apulaiskoordinaattoreita edistämään valojen sammuttamista ajoissa puhumalla ohjaajille eikä suoraan nuorille. Ole saatavilla, jotta voit tarpeen tullen auttaa apulaiskoordinaattoreita tai ohjaajia. 114

fsy Koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous Rukoilkaa koko työryhmä yhdessä. Koontikokous (vain tapahtumissa, joissa yövytään kotona) Johda tämä kokous. Koko henkilöstö kokoontuu yhteen keskustelemaan seuraavan päivän toiminnoista sekä siivoamaan ja lukitsemaan rakennuksen ennen kotiin lähtöä. Apulaiskoordinaattorien tulee auttaa tarvittaessa. 6. PÄIVÄ Vain tapahtumissa, joissa yövytään Osallistujien poislähtö Auta ohjaajia poislähtöä koskevien ohjeiden noudattamisessa. Muista hoitaa ajoissa omat lähtötoimesi poislähtöä koskevien ohjeiden mukaan. Koontikokous Johda tämä kokous. Sen tulee kestää vain noin puoli tuntia. Palauta kokouksen jälkeen mahdolliset raportit vyöhykeseitsenkymmenelle. Koontikokouksen asialista 1. Alkurukous: 2. Koordinaattorien huomioita Anna myönteistä palautetta henkilöstön jäsenistä. Ilmaise kiitollisuutesi henkilöstön jäseniä kohtaan. Kehota apulaiskoordinaattoreita ja ohjaajia antamaan myönteistä palautetta. 3. Tapahtumaa johtavan avioparin huomioita Kutsu tapahtumaa johtava aviopari sanomaan loppusanat. 4. Järjestelyjohtajan huomioita Kutsu järjestelyjohtaja(t) sanomaan loppusanat. 5. Loppurukous: 115

Koordinaattorit Muut tehtävät PÄIVYSTYSVUORO Toinen koordinaattoreista on päivystysvuorossa joka yö. Jos olet päivystysvuorossa, tehtävänäsi on olla koko yön tavoitettavissa puhelimitse hätätapausten varalta. Ongelmien ilmetessä apulaiskoordinaattorit, terveysohjaajat ja tapahtumaa johtava aviopari ottavat yhteyttä nimenomaan sinuun. Huolehdi siitä, että puhelimesi ääni on niin kovalla, että kuulet sen hälyttävän. Varmista, että apulaiskoordinaattorit, terveysohjaajat ja tapahtumaa johtava aviopari tietävät, kumpi teistä on päivystysvuorossa, ja että heillä on oikea matkapuhelinnumero. Yövuorossa päivystävän koordinaattorin tulee ottaa henkilömääräraportit vastaan apulaiskoordinaattoreilta, jotta se koordinaattori, joka ei ole päivystysvuorossa, voi osallistua jonkun ohjaajan Pohdi ja kertaa - tuokioon. Päivystävän koordinaattorin tulee seuraavana aamuna ilmoittaa toiselle koordinaattorille edellisillan mahdollisista huolenaiheista tai ongelmista. TAPAHTUMAHISTORIA Tehtävänänne on koota tapahtumastanne historia, joka antaa tärkeää tietoa tulevaisuutta varten. Keskustele koordinaattoritoverisi kanssa siitä, millä tavalla historia kootaan. On suositeltavaa, että tapahtumahistoria on valmis tapahtuman loputtua. Siinä tulee olla tietoa seuraavista asioista: Mikä toimi ja ei toiminut tapahtumassanne. Tilat, kuten majoitustilat, ruokala, ruoka, auditorio, luokkahuoneet jne. Kirjoita hyvin yksityiskohtaisesti ja eritellen. Tapahtumapaikan henkilökunta. Ehdotuksia tai hyödyllisiä vinkkejä tuleville koordinaattoreille. 116

fsy Koordinaattorien aikataulumalli ENNEN TAPAHTUMAA Koordinaattorit A ja B Käykää läpi asiat, joista täytyy keskustella tapahtumapaikan yhteyshenkilön kanssa: av- asiat, ruoka, aineisto ja tarvikkeet, ohjelman yksityiskohdat jne. Huolehtikaa, että kaikki on valmiina. Tavatkaa tapahtumapaikan yhteyshenkilö. Ottakaa yhteys tapahtumaa johtavaan aviopariin. Käykää läpi koulutusohjelma apulaiskoordinaattorien kanssa. Suunnitelkaa ja järjestelkää asiat sen mukaan. Pankaa pystyyn toimisto. Kootkaa tiimit ja apulaiskoordinaattorien ryhmät. Suunnitelkaa tiimipaikat. Kootkaa tapahtumaa johtavan avioparin, koordinaattorin, apulaiskoordinaattorin ja terveysohjaajan kansiot. Valmistautukaa ohjaajien koulutukseen. Johtakaa ohjaajien koulutus. Tervehtikää ohjaajia ennen hengellistä tilaisuutta. Tarkistakaa huone, jossa hengellinen tilaisuus pidetään. Tavatkaa tapahtumaa johtava aviopari. Etsikää tapahtumaa edeltävään hengelliseen tilaisuuteen säestäjä, laulunjohtaja ja rukousten pitäjät. Johtakaa hengellinen tilaisuus. Laittakaa osallistujaluettelo kiertämään. Järjestäkää ohjaajatoverien suunnittelutuokio ja kiinnittäkää näkyviin luettelo tiimeistä ja tiimipaikoista. Siistikää paikat jälkeenpäin. Kokoontukaa koordinaattoritovereina järjestämään työtehtäviä ja tekemään suunnitelmia. 117

Koordinaattorien aikataulumalli 1. PÄIVÄ Koordinaattori A Käy läpi koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista. Johda koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien aamukokous. Jaa tarvikkeet. Järjestä osallistujien ilmoittautuminen. Ole ilmoittautumispaikan infopisteessä. Valvo myöhässä ilmoittautumisia ja muita ilmoittautumisasioita. Järjestä tutustumistilaisuus. Tapaa tapahtumaa johtava aviopari ennen perheiltaa. Informoi tapahtumaa johtavaa avioparia toisen päivän ohjelmasta. Laske henkilömäärä. Tutki pyhiä kirjoituksia ja kirjoita päiväkirjaa. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. Päivystä koko yö. Koordinaattori B Tarkista työkokouksen asialista. Johda työkokous. Valvo tutustumistilaisuuden harjoituksia. Anna apulaiskoordinaattoreille tehtäviä auttaa tutustumistilaisuudessa. Ole ilmoittautumispaikan infopisteessä. Auta myöhässä ilmoittautumisessa ja ongelmien selvittämisessä. Järjestä tutustumistilaisuus. Käy läpi koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista. Johda koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien iltapäiväkokous. Järjestä perheillan toiminnat. Ota selville, onko tapahtumaa johtava aviopari ottanut yhteyttä opettajiin. Osallistu Pohdi ja kertaa - keskusteluun. Tutki pyhiä kirjoituksia ja kirjoita päiväkirjaa. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. 118

fsy 2. PÄIVÄ Koordinaattori A Anna yöraportti koordinaattori B:lle. Käy läpi koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista. Tarkista infopiste. Valvo lounaan kulkua. Valvo iltapäiväluokkia. Johda koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous. Informoi tapahtumaa johtavaa avioparia kolmannen päivän ohjelmasta. Valvo tansseja. Siisti paikat tanssien jälkeen. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. Koordinaattori B Ota vastaan yöraportti koordinaattori A:lta. Osallistu evankeliumin tutkimiseen jossakin tiimissä. Tarkista tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen luokkatila. Käy läpi aamukokouksen asialista. Johda aamukokous. Valvo aamuluokkia. Syö lounas. Tarkista tila, jossa tanssit pidetään. Valvo tansseja. Laske henkilömäärä. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. Päivystä koko yö. 3. PÄIVÄ Koordinaattori A Ota vastaan yöraportti koordinaattori B:ltä. Osallistu evankeliumin tutkimiseen jossakin tiimissä. Tarkista tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen luokkatila. Käy läpi aamukokouksen asialista. 119

Koordinaattorien aikataulumalli Johda aamukokous. Opeta aamuluokkia. Syö lounas. Valmistaudu peli-iltaan. Auta tuomaroimaan viiri- ja kannustushuutokisaa. Valvo pelejä. Valvo lempiruokailtaa. Laske henkilömäärä. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. Päivystä koko yö. Koordinaattori B Anna yöraportti koordinaattori A:lle. Opeta aamuluokkia. Valvo lounaan kulkua. Käy läpi koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista. Tarkista infopiste. Johda koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous. Informoi tapahtumaa johtavaa avioparia neljännen päivän ohjelmasta. Valmistaudu peli-iltaan. Auta tuomaroimaan viiri- ja kannustushuutokisaa. Valvo pelejä. Valvo lempiruokailtaa. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. 4. PÄIVÄ Koordinaattori A Anna yöraportti koordinaattori B:lle. Tarkista tilat Elävä Kristus - toimintaan. Osallistu evankeliumin tutkimiseen jossakin tiimissä. Valvo Elävä Kristus - toimintaa. Avusta varieteenäytöksen valmisteluissa. Syö lounas. Osallistu johonkin todistuskokoukseen. 120

fsy Laske henkilömäärä. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. Koordinaattori B Ota vastaan yöraportti koordinaattori A:lta. Valvo lounaan kulkua. Käy läpi koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokouksen asialista. Johda koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien kokous. Informoi tapahtumaa johtavaa avioparia viidennen päivän ohjelmasta. Tarkista tila, jossa hengellinen tilaisuus pidetään. Käy läpi hengellisen tilaisuuden asialista. Johda hengellinen tilaisuus. Osallistu johonkin todistuskokoukseen. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Pidä lyhyt koordinaattorikokous. Päivystä koko yö. 5. PÄIVÄ Koordinaattori A Ota vastaan yöraportti koordinaattori B:ltä. Syö lounas. Tarkista tila, jossa palvelutoiminta pidetään. Valvo palvelutoimintaa. Käy läpi arviointikokouksen asialista. Johda arviointikokous. Valvo tansseja. Käy läpi Kotiin viemiseksi - toiminnan ohjelma. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. Päivystä koko yö. Koordinaattori B Anna raportti koordinaattori A:lle. Osallistu evankeliumin tutkimiseen jossakin tiimissä. Tarkista tapahtumaa johtavan avioparin aamukokouksen luokkatila. Johda tapahtumaa johtavan avioparin aamukokous. Osallistu arviointikokoukseen. 121

Koordinaattorien aikataulumalli Valvo Nuorten voimaksi -toimintaa. Valvo lounaan kulkua. Valvo tansseja. Ota yhteys järjestelyjohtajaan ja anna palautetta kuluneesta viikosta. Laske henkilömäärä. Pidä koordinaattorien ja apulaiskoordinaattorien rukouskokous. 6. PÄIVÄ Koordinaattori A Johda koontikokous. Koordinaattori B Kokoa vahinkoraportit, avaimet jne. Varmista, että kaikki ohjaajien ja apulaiskoordinaattorien arvioinnit on tehty ja lähetetty vyöhykeseitsenkymmenelle (jos tätä on pyydetty). Hoida löytötavarat. 122

fsy 123