LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO. Kokoukset



Samankaltaiset tiedostot
1 LAUKAAN KUNNAN VUOSI-ILMOITUS 2009

Kunnanvirasto, Laukaantie 14 PL 6, Laukaa

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

LAUKAAN KUNTA. VALTUUSTO (Päivitetty ) Kokoukset. Osaa sisällöstä päivitetty

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO. Kokoukset. Pöytäkirja yleisesti nähtävänä. Valtuuston päätösvalta

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo Yhteystiedot liitteessä 1.

Sosiaali- ja terveyspalvelut JUUPAJOEN KUNTA

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO ,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

LAUKAAN KUNTA. KUNNANVIRASTO AVOINNA arkisin ma- pe klo 9:00 15:00

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

Palveluita ikäihmisille YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

Terveyspalvelut Minna Mutanen

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Organisaatio

Sosiaalityö puhelinaika ja Ajanvaraus kaikille sosiaalityön työntekijöille toimistosihteeri

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SO 234/2013 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Keuruun-Multian terveydenhuollon kuntayhtymä

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

YHTEYSTIEDOT. Sisältää KEMIN KAUPUNGIN IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN, VAMMAISPALVELUIDEN SEKÄ TERVEYSPALVELUJEN YHTEYSTIETOJA

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

Oriveden palvelujen yhteystiedot

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi

Vakinaisten henkilötyövuodet yhteensä 129,52 10,00 4,00 0,00

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Juankosken kaupunki (päiv )

SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen

Perusturvalautakunta No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Someron kaupungin organisaatio

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Otteen liitteet

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta

ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ. Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 20.3.

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi. Terveyspalvelujen käsikirja

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa.

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Terveyden- ja sairaanhoidon vastaanottopalvelut Johtava ylilääkäri Timonen Mikko vastaava osastonhoitaja Lindroos Pirkko

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 61)

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 9/2014 Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät. Oriveden palvelujen yhteystiedot 1.1.

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Perusturvalautakunta liite nro 1

Työelämäpalvelut Mehiläinen Paimio. Tervetuloa asiakkaaksi!

MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Transkriptio:

LAUKAAN KUNTA 1 Käyntiosoite: Laukaantie 14 (kirkonkylä) S ä h k ö p o s t i: Postiosoite: PL 6, 41341 Laukaa Asian saattaminen vireille tai käsiteltäväksi Vaihde: (014) 839 011 sähköpostilla: kirjaus@laukaa.fi Neuvonta: (014) 839 011 Telefax: (014) 831 525 Henkilökunnan sähköpostiosoitteet: Internet: www.laukaa.fi etunimi.sukunimi@laukaa.fi Kunnanvirasto eli Kuntala on avoinna arkisin ma - to klo 8.00-15.45 ja pe klo 8.00-15.30. Tarvittaessa viraston päällikkö voi muuttaa viraston aukioloaikoja. Osastopäälliköt voivat muuttaa oman osastonsa ja sen alaisten tulosyksiköiden aukioloaikoja. Kunnanvirastossa noudatettavan liukuvan työajan vuoksi pyydetään klo 15.00 jälkeen tapahtuvat asioinnit sopimaan etukäteen ao. viran-/toimenhaltijan kanssa. Toimistojen poikkeavista aukioloajoista on ilmoitettu ao. lautakunnan kohdalla samoin ajoista, jolloin ao. viran-/toimenhaltijat ovat varmimmin tavattavissa. Kunnanviraston päällikkö: Kunnanjohtaja Esko Koliseva puh. 839 0301 Kunnanviraston käyttövastaava: Hallintojohtaja Esko Honkonen puh. 839 0302 Kunnanviraston johtoryhmä: Kunnanjohtaja Esko Koliseva, puheenjohtaja Henkilöstöjohtaja Erkki Jäppinen, sihteeri Osastopäällikkö, kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala Osastopäällikkö, sosiaalijohtaja Vuokko Hiljanen Osastopäällikkö, koulutoimenjohtaja Juha Tolonen Osastopäällikkö, ympäristötoimenjohtaja Kalevi Virtanen Va. johtava lääkäri Päivi Jokiranta Talousjohtaja Erkki Nurminen Henkilöstön edustajana lehtori Jukka Lummelahti Laajennetussa johtoryhmässä lisäksi: Hallintojohtaja Esko Honkonen Elinkeinoasiamies Seppo Niskanen Vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta Henkilöstösihteeri Auli Manninen Johdon sihteeri Hely Ingman VALTUUSTO Puheenjohtaja Antti Suomala, Vihtavuorentie 3, 41330 Vihtavuori, KESK 1. varapuheenjohtaja Helena Pihlajasaari Majasaarentie 19, 41400 Lievestuore, SDP 2. varapuheenjohtaja Leena Honkonen, Urheilutie 26, 41340 Laukaa, VAS Sihteeri Hallintojohtaja Esko Honkonen Kunnanvirasto, Laukaantie 14 PL 6, 41341 Laukaa koti puh. 377 1337 työ puh. 040 545 5065 antti.suomala@suomala.fi koti puh. 0400 540 995 helena.pihlajasaari@nic.fi koti puh. 831 575, 040 731 5675 leena.honkonen@laukaa.fi t. 839 0302 040 550 3748 esko.honkonen@laukaa.fi Kokoukset Ilmoitetaan erikseen kunnan ilmoitustaululla ja Laukaa-Konnevesi -lehdessä. Valtuuston kokoukset ovat julkisia ja ne pidetään yleensä Kuntalassa tai muussa puheenjohtajan määräämässä paikassa. Valtuuston kokousta edeltävät eriaiheiset seminaarit eivät ole julkisia. Valtuuston puheenjohtajan kanssa on sovittu, että vuoden 2008 aikana valtuusto kokoontuu (mm. kunnallisvero-%) (mm. talousarvio ja -suunnitelma) kuusi kertaa.

Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2 Pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeisenä torstaina ja se pidetään yleisesti nähtävänä tarkastuspäivän jälkeisenä arkipäivänä, yleensä perjantaina. Pöytäkirjaan voi tuolloin tutustua Kuntalassa keskushallinnossa viraston aukioloaikana. Internettiin siirretyissä pöytäkirjoissa näkyvät vain sähköiset liitetiedostot. Valtuuston päätösvalta Kunnallishallinnossa ylintä päätösvaltaa käyttävän valtuuston jäsenet valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Valtuusto valitsee kunnanhallituksen ja lautakuntien jäsenet ja varajäsenet sekä kunnanjohtajan antaa ohje- ja johtosääntöjä viranhaltijoille ja toimielimille päättää kunnan taloudesta mm. talousarviosta ja yleensäkin määrärahoista, kunnallisverosta, kiinteistöverosta jne. päättää kunnan tulevaisuuteen liittyvistä asioista, mm. talous- ja kaavoitussuunnittelusta sekä asunto-ohjelmista. Valtuusto (43) puolueittain: (suluissa naisten määrä) Suomen Keskusta 20 (7) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 10 (3) Suomen Kansallinen Kokoomus 5 (1) Vasemmistoliitto 6 (3) Kristillisdemokraatit 2 (0) KUNNANHALLITUS Puheenjohtaja Pertti Parkkonen Vaajakoskentie 330, 41310 Leppävesi KESK 1. varapuheenjohtaja Leena Kalmari Seppäläntie 8, 4130 Leppävesi SDP 2. varapuheenjohtaja Eva-Kaisa Niemistö Heinäahontie 6, 41330 Vihtavuori KOK Esittelijä Sihteeri Kunnanjohtaja Esko Koliseva Kunnanvirasto, Laukaantie 14, PL 6 41341 Laukaa Hallintojohtaja Esko Honkonen kuten edellä työ puh. 0400 647 830 parkkonen.pertti@luukku.com koti puh. 050 384 4030, 633 879 työ puh. 839 0580 leena.kalmari@laukaa.fi koti puh. 377 1342, 040 774 3291 koti työ 839 0570 eva-kaisa.niemisto@laukaa.fi evanie@netti.fi työ puh. 839 0301, 040 543 8143 esko.koliseva@laukaa.fi työ puh. 839 302, 040 550 3748 esko.honkonen@laukaa.fi Kokoukset Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kunkin kuukauden 1. ja 3. arkimaanantaina klo 14.00. Mikäli valtuuston kokous on samana maanantaina, kunnanhallitus kokoontuu tällöin tiistaina. Kokoukset pietään Kuntalassa tai muussa puheenjohtajan määräämässä paikassa. Tarvittaessa kokous voidaan jättää pitämättä tai sen pitoaikaa voidaan muuttaa. Kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia, mutta pöytäkirjat ovat tarkastuksen jälkeen julkisia. Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeisenä torstaina ja se pidetään yleisesti nähtävänä tarkastuspäivän jälkeisenä arkipäivänä, yleensä perjantaina. Pöytäkirjaan voi tuolloin tutustua Kuntalassa keskushallinnossa viraston aukioloaikana. Internettiin siirretyssä pöytäkirjassa näkyvät vain sähköiset liitetiedostot. Kunnanhallituksen päätösvalta Kunnanhallitus johtaa kunnan hallintoa ja toimintaa valtuuston asettamien tavoitteiden puitteissa, Hallitus valmistelee asiat valtuuston päätettäväksi ja ohjaa niiden toimeenpanoa. Hallintoa kehitettäessä on pyritty siirtämään päätösvaltaa

3 alaspäin, jolloin hallitus voi paremmin keskittyä paremmin käsiteltävien asioiden valmisteluun ja kunnan toiminnan yleisohjaukseen. Hallitus päättää mm. kiinteistökaupoista valtuuston asettamissa rajoissa, pienehköistä asemakaavan muutoksista sekä elinkeino- ja matkailuasioista. Lisäksi kunnanhallitus valvoo kunnan etua mm. tuomioistuimissa ja valtion viranomaisissa, antaa lausuntoja ja selvityksiä, edustaa kuntaa eri yhteisöissä ja tekee sopimuksia sekä seuraa kuntayhtymien ym. elinten toimintaa. Kunnanhallitukseen kuuluvat myös henkilöstöasiat sekä materiaalitoimintoja ja tiedottamista koskevien ohjeiden antaminen. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Kokouksissa asiat esittelee kunnanjohtaja ja sihteerinä toimii hallintojohtaja. Kunnan käsiteltäväksi tarkoitetun asian voi aina osoittaa kunnanhallitukselle. Kuulutukset ja ilmoitukset Kaikkia kuntalaisia koskevat kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan Laukaa-Konnevesi -lehdessä. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavalla kuin toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää. Viranhaltijapäätökset yleisesti nähtävänä Kunnanhallituksen alaisissa tulosyksiköissä viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kunkin päätöksiä tekevän viranhaltijan toimipisteessä arkikeskiviikkoisin viraston aukioloaikana tai, jos silloin on pyhä, seuraavana arkipäivänä klo 8.00-15.45 (pe klo 8.00-15.30) KUNNAN KANSLIAN TULOSYKSIKÖT Osaston päällikkönä sekä kunnanviraston päällikkönä toimii kunnanjohtaja Esko Koliseva, puh. 839 0301, 040 543 8143. Henkilökunnan sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@laukaa.fi Keskushallinto Esimies hallintojohtaja Esko Honkonen, puh. 839 0302, 040 550 3748. Hallintojohtaja on myös kunnanviraston kiinteistön käyttövastaava. Keskushallinnon tehtäviä ovat mm. kunnan puhelinvaihde ja kunnanviraston neuvonta, puh. 839 011 palvelusihteerit Kirsi Räikkönen ja Arja Hurskanen arkisto- ja tietopalvelut asianhallintapäällikkö Arja Aalto puh. 839 0305 kunnan kirjaamo- ja tietopalvelut toimistosihteeri, Merja Niininen puh. 839 0308 monistamopalvelut, myös yksityisille toimistosihteeri Anne Rantanen puh. 839 0120 valtuuston ja kunnanhallituksen päätösten valmistelua, toimeenpanoa ja tiedotusta kunnanjohtaja Esko Koliseva puh. 839 0301, 040 543 8143 hallintojohtaja Esko Honkonen puh. 839 0302, 040 550 3748 johdon sihteeri Hely Ingman puh. 839 0148, 040 764 1924 valtuuston ja kunnanhallituksen päätösten toimeenpano toimistosihteeri Anne Rantanen puh. 839 0120 Elinkeino- ja maaseututoimi Esimies elinkeinoasiamies Seppo Niskanen, puh. 839 0287, 0400 643 597. Elinkeinotoimen tehtäviä ja palveluita ovat mm. yritysneuvonta, yritysten rahoitusmahdollisuuksien selvittäminen, tontti- ja toimitila-asiat, yrittäjäkoulutus ja maaseudun yritystoiminnan kehittäminen paikallisen hanketoiminnan aktivointi ja yhteistyö Jykes Oy:n kanssa. Maataloussihteeri Jari Halttunen, puh. 839 0142, 040 732 8659 Toimistosihteeri Hannu Vallipuro, puh. 839 0143

Maaseutuelinkeinohallinnon viranomaistehtävät: tukihakemusten vastaanotto, käsittely, hyväksyntä ja maksatus viljelijäkarttojen käsittely ilmoitukset (esim. satovahingot, petoeläinvahingot, hirvivahingot, tulvavahingot yms.) erilaisten maataloushallintoon liittyvien rekisterien ylläpito käyttöoikeuksien antaminen Vipuun (Viljelijätietojen Selainpalvelu) sekä Sikarekisterin kehittäminen investointituet hanketoiminta: lausunnot, arvioinnit ja neuvonta luopumistukihakemukset maidon viitemäärän myymiseen ja ostamiseen liittyvien asioiden seuranta sato-, hirvi-, tulva-, peto- ym. ilmoitusten aiheuttamat arvioinnit hukkakauravalvonnat 4 Taloushallinto Esimies talousjohtaja Erkki Nurminen, puh. 839 0130, 0400 645 288 Taloushallinnon tehtäviä ovat mm. rahoitus, talousarvio, taloussuunnittelu, laskentatoimi ja tietohallinto. maksuliikenne, ostoreskontra rahoitussihteeri Tarja Helin, puh. 839 0135 saatavien perintä, myyntireskontra laskentasihteeri Raija Halinen, puh. 839 0136 laskutus, maksukehotukset, laskentasihteeri Seija Ahonen, puh.839 0209 Henkilöstöhallinto Esimies henkilöstöjohtaja Erkki Jäppinen, puh. 839 0277, 0400 791 425 Henkilöstösihteeri Auli Manninen, 839 0244, 040 505 5284 Henkilöstöhallinnon tehtäviä ovat mm. palkka- ja palvelusuhdeasiat palkanlaskenta henkilöstön kehittäminen Kunnanhallituksen alaiset toimikunnat (toimikausi sama kuin kunnanhallituksella) Sihteerien sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@laukaa.fi Veteraaniasiain neuvottelukunta; kunnan ja veteraanijärjestöjen yhteistoimintaelin. Sihteeri Hely Ingman, puh. 839 0148, 040 764 1924 Vammaisneuvosto; kunnan ja vammaisjärjestöjen sekä kunnassa asuvien vammaisten yhteistoimintaelin. Sihteeri Päivi Stolt, puh. 839 0542 Vanhusneuvosto; kunnan ja eläkeläisjärjestöjen sekä kunnassa asuvien vanhusten yhteistoimintaelin. Sihteeri Eija Anttonen, puh. 839 0640

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 5 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Esittelijä Esittelijä Sihteeri Ritva-Liisa Järvelä Heikinpolku 2, 41310 Leppävesi Aila Blomberg Kiekkotie 8, 41430 Laukaa Osastopäällikkö, sosiaalijohtaja Vuokko Hiljanen Kunnanvirasto, PL 6, Laukaantie 14; 41340 Laukaa va. Johtava lääkäri Päivi Jokiranta Laukaan terveysasema, PL 7, Kantolantie 12, 41340 Laukaa Hallintosihteeri Maire Hakola osoite kuten em. puh. koti 632 154 puh. työ 260 1716 jarvela@edu.jyu.fi puh. koti 0400 963 458 puh. työ 839 0159 puh. työ 839 0150 vuokko.hiljanen@laukaa.fi puh. työ 839 0599 paivi.jokiranta@laukaa.fi puh. työ 839 0592 maire.hakola@laukaa.fi Kokoukset Lautakunnan kokouspäivät (sulkeissa pöytäkirjan nähtävänä pitopäivä): 25.1. (29.1.), 20.2. (26.2.), 26.3. (1.4.), 14.5. (20.5.), 11.6. (17.6.), 27.8. (2.9.), 17.9. (23.9.), 15.10. (21.10.), 12.11. (18.11.), 10.12. (16.12.). Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai enemmistö lautakunnan jäsenistä tekee puheenjohtajille esityksen sen pitämisestä. Kokouspaikka on Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone. Viranhaltijapäätökset Sosiaali- ja terveysosaston tulosyksiköissä ja tulospaikoissa viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kunkin päätöksiä tekevän viranhaltijan toimipisteessä päätöstä seuraavana maanantaina viraston aukioloaikana tai, jos silloin on pyhä, seuraavana arkipäivänä klo 8.00-15.45. LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUT Esimies kasvatustoiminnan johtaja Kaarina Westman, puh.839 0158. Toimipaikka kunnanvirasto, Laukaantie 14, PL 6, 41340 Laukaa. Kunnalla on noin 571 päivähoitopaikkaa päiväkodeissa, ryhmäperhepäivähoidossa ja perhepäivähoidossa. Yksityisiä päivähoitopaikkoja on 154. Päivähoitopaikoista päättävät päiväkotien johtajat ja päivähoidon ohjaajat, joilta saa myös lisätietoja. Päivähoitomaksuista päättää toimistosihteeri Eila Juutilainen. Kuusivuotiaiden esiopetusta järjestetään päivähoidon ja koulutoimen yhteistyönä eri puolilla kuntaa vuosittain päätettävissä esiopetuspaikoissa. Päiväkodit Jokiniemi, Yläniementie 27, 41340 Laukaa, johtaja Leena Natri, puh. 839 0251 Ketomaa, Ketomaantie 8, 41340 Laukaa, johtaja Maarit Nurminen, puh. 839 0654 Leppävesi, Laurintie 21, 41310 Leppävesi, johtaja Arja Hujanen, puh. 632 026 Lievestuore, Männikkötie 7, 41400 Lievestuore, johtaja Maija Salminen, puh. 832 930 Onnentupa, Koulutie 11, 41330 Vihtavuori, johtaja Marianne Väätäinen, puh. 377 1304 Sararanta, Sarakuja 4, 41340 Laukaa, johtaja Markku Hokkanen, puh.839 0226 Vehniä, Vehniän kylätie 166, 41180 Vehniä, päivähoidon ohjaaja Maija Sysmäläinen, puh. 839 0594 Äijälä, Kulmalantie 4, 41390 Äijälä, päivähoidon ohjaaja Marja-Leena Savola, puh. 839 0574 Perhepäivähoito Pohjois-Laukaa ja kirkonkylä, päivähoidon ohjaaja Eija Jormakka, puh. 839 0651, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Lievestuore, päivähoidon ohjaaja Maija Salminen, puh. 832 930, Männikkötie 7, 41400 Lievestuore Vihtavuori-Leppävesi-Vehniä, päivähoidon ohjaaja Maija Sysmäläinen, puh.839 0594, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa

Erityispäivähoito 6 Erityispäivähoidon ohjaaja Leena Nurminen, puh. 839 0652, 0400 951 367, Engelintie 2, 41340 Laukaa KELAN TUKI Kunnallisen päivähoitopaikan vaihtoehtona kunta maksaa kotihoidon tukea tai yksityisen päivähoidon tukea. Lisätietoja KELA Laukaan toimisto, Saratie 3, PL 4, 41341 Laukaa, puh. 02063 55870. laukaa@kela.fi, www.kela.fi SOSIAALIPALVELUT Esimies osastopäällikkö, sosiaalijohtaja Vuokko Hiljanen, puh. 839 0150, 040 550 3719 Toimipaikka Laukaan kunnanvirasto, Laukaantie 14, PL 6 41341 Laukaa Sosiaalitoimisto puh. 839 0264, avoinna arkisin ma - to klo 8.00-15.45 ja pe klo 8.00-15.30 Sosiaalityö Toimipaikka Laukaan kunnanvirasto, Laukaantie 14, PL 6, 41340 Laukaa Toimeentulotuki, aikuissosiaalityö ja päihdehuolto sekä työttömien aktivointi ja erilaiset sosiaalisia oloja koskevat lausunnot aluejaon mukaisesti Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika klo 9.00-10.00. Virka-ajan ulkopuolella päivystysluonteiset asiat hoitaa Kriisikeskus Mobile, osoite Asemakatu 2, Jyväskylä, puh. 625 960 tai Hätäkeskus puh. 112. P o h j o i n e n L a u k a a Sosiaalityöntekijä Ritva Hyttinen, puh. 839 0154 Vehniä, Kärkkää, Lankamaa, Kuusa, Haapala, Äijälä, Lankamaa; kirkonkylä lukuunottamatta Kantolan aluetta ja Raunilaa Sosiaalityöntekijä Ilmari Jäppinen, puh. 839 0161 Kirkonkylän keskusta sisältäen pohjoisessa rajana Kuusientien ja Veikontien, etelässä rajana Keskustie - Saratie - Laukaantie E t e l ä i n e n L a u k a a Sosiaalityöntekijä Kirsi Nurmi, puh. 839 0252 Vihtavuori, Vihtasilta, Leppävesi, kirkonkylän alueesta Raunila L i e v e s t u o r e Sosiaalityöntekijä Asta Taavitsainen, puh. 839 0253 Lievestuoreen taajama Sosiaalityöntekijä Kirsi Nurmi, puh. 839 0252 Pirtinmutka, Kelkkamäki,Varikko, Kuhaniemi, Tarvaala, Oksala, Vuontee, Puhakka, Hoho, Saarilampi, Simuna, Savio, Metsolahti ja kirkonkylästä Kantolan alue Keskitetyt palvelut Vammaispalvelut Sosiaalityöntekijä Seija Kankaanperä, puh. 839 0151 Isyysasiat ja elatussopimukset Sosiaalityöntekijä - lastenvalvoja Asta Taavitsainen, puh. 839 0253 Elatusturva Puistokatu 2 C ( 4. krs., hissillä 8. taso), PL 372, 40101 Jyväskylä Faksi 625 812 Avoinna ma - pe 8.00 12.00 ja 13.00-15.30, puh. 625 875 Puhelinpalveluaika ma - pe klo 10.00 12.00 Sähköposti: elatusturvatoimisto@jkl.fi

Toimeentulotukityö 7 Etuussihteeri Soile Haukka, puh. 839 0222 Talous- ja velkaneuvonta Jyväskylän talous- ja velkaneuvontakeskus, Puistokatu 2 C, 40101 Jyväskylä Soittoaika ma - to klo 12.00-14.00, puh. 624 211 Lapsiperhetyö, keskeiset tehtäväalueet: lapsiperheiden sosiaalityö, lapsiperhetyön asiakkaiden toimeentulotuki, lastensuojelu, perhetyö, lausunnot oikeudelle lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, lapsen huolto- ja tapaamissovittelut, perheasiain sovittelu. Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.00-10.00. Aluejako: Pohjoinen Laukaa / pohjoiset maaseutualueet ja kirkonkylän pohjoisosa Vehniä, Aseman seutu, Kärkkää, Valkola, Kuusa, Haapala, Äijälä, Lankamaa, kirkonkylän pohjoisosa rajana Vuojärvi- Yläniementie-Alangontie-Saravesi Sosiaalityöntekijä Seija Kerkelä puh. 839 0243 Pohjoinen Laukaa / kirkonkylän eteläinen osa Kirkonkylän eteläosa rajana Vuojärvi-Yläniementie-Alangontie-Saravesi Sosiaalityöntekijä Sirpa Nieminen puh. 839 0153 Eteläinen Laukaa Vihtavuori ja Leppävesi Sosiaalityöntekijä Ella Sirkka puh. 839 0152 Lievestuoreen alue Lievestuore, Kuhaniemi, Tarvaala, Oksala, Vuontee, Savio, Hoho, Metsolahti, Puhakka, Saarilampi, Simuna Sosiaalityöntekijä Ilmari Jäppinen puh. 839 0161 Isyys- ja elatusasiat: Lastenvalvoja Asta Taavitsainen puh. 839 0253 Elatustukiasiat: Jyväskylän seudun elatusturvatoimisto Puhelin: 625 875 (kaupungin vaihde 624 211) Käyntiosoite: Puistokatu 2 C 8. hissitaso, 40 100 Jyväskylä Postiosoite: PL 372, 40101 Jyväskylä Perhetyö: Esimies lastensuojelun perhetyöntekijä Mirva Masalin, puh. 040 8456 897 Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta Esimies työ- ja päivätoiminnan johtaja Hannu Heinonen, puh. 839 0632, 040 726 5660 Laukaan kunnan toimintakeskuksen osoite Pelloskuja 7, 41340 Laukaa. Ohjausta perhehoidosta, tukihenkilötoiminnasta ja laitoshoidosta Sosiaalityöntekijä Seija Kankaanperä puh. 839 0151 Tietoa kehitysvammahuollon palveluohjauksesta, kotihoidon ohjauksesta ja lasten ja kehitysvammaisten omaishoidontuesta Palveluohjaaja Anne Koivisto puh. 839 0631, 040 550 3718 Kehitysvammaisten asumispalvelut Esimies asumispalvelujohtaja Anne-Mari Koukka, puh. 839 0271, 0400 249 885 Asuntolat Mäkelä, puh. 839 0630 ja Jokela, puh. 839 0225, osoite Pelloskuja 9 ja 11, 41340 Laukaa

TERVEYSPALVELUT 8 Esimies va. johtava lääkäri Päivi Jokiranta, puh. 839 0599, 0400 972 375 Toimipaikka Laukaan terveyskeskus, PL 7, Kantolantie 12, 41341 Laukaa Ensiapu ma - su A m bu l a n s s i 112 t a i 0400 643 382 Pohjois-Laukaa klo 8.00-22.00 puh. 839 0501 Etelä-Laukaa klo 8.00-22.00 puh. 839 0502 Lievestuoreen iltapäivystys kirkonkylän terveysasemalla. Yöpäivystys 22.00-8.00 puh. 269 1828 Keski-Suomen keskussairaalassa. Keskitetty yöpäivystys on tarkoitettu välitöntä sairaanhoitoa tarvitseville potilaille, jotka eivät pysty odottamaan aamuun - ns. terveyskeskuspäivystys. Väestövastuujärjestelmässä kuntalaisen tulisi saada yhteys omaan lääkäriin kolmen työpäivän aikana. Mikäli on alueita ilman lääkäriä, ei tätä ohjetta pystytä täysin täyttämään kirjaimellisesti, mutta kaikki välittömän hoidon tarpeessa olevat pyritään hoitamaan. Lääkäripalvelut Esimies va. johtava lääkäri Päivi Jokiranta, puh. 839 0500, 0400 972 375 Toimipaikka Laukaan terveyskeskus, Kantolantie 12, PL 7, 41341 Laukaa Vastaanottotoiminta Esimies osastonhoitaja Annikki Kokko, puh. 839 0505 Päihdehoitaja Marja-Leena Peura, puhelinaika ma - pe 839 0520 Potilasasiamies Leila Metso, puh. 839 0501 Diabeteshoitaja ja matkailijoiden rokotukset, Kaija-Leena Koskinen, puhelinaika ma - pe klo 10.00-11.00, puh. 839 0507 Ajanvaraus- ja puhelinajat Laukaan terveyskeskuksessa on käytössä väestövastuinen perusterveydenhuolto, omalääkärijärjestelmä. Sen tarkoituksena on turvata potilaille hoidon jatkuvuus saman lääkärin ja hoitohenkilökunnan hoidossa. Oma väestövastuulääkäri määräytyy kotiosoitteen perusteella. Vastaanotot sijaitsevat kirkonkylän terveysasemalla (Pohjois- Laukaa ja Etelä-Laukaa) ja Lievestuoreen terveysasemalla. Lääkärin vastaanotto Ajanvaraus; vastaanotto- ja puhelinajat väestövastuulääkäreille - Laukaan terveysasema Pohjois-Laukaa ma - pe klo 8.00-15.00 puh. 839 0501 Arja Lehtola, Jari Raudasoja, Anne Sorsa Etelä-Laukaa ma - pe klo 8.00-15.00 puh. 839 0502 Pirjo Lahtinen, Leena Hukka, Leena Myllyluoma - Lievestuoreen terveysasema ma - to klo 8.00-16.00, pe klo 8.00-14.00 puh. 839 0701 Kari-Pekka Vuori Vastaanotto kiireellistä hoitoa tarvitseville - Laukaan terveysasemalla: joka päivä klo 8.00-22.00, suosittelemme ajanvarausta Pohjois-Laukaa puh. 839 0501 Etelä-Laukaa puh. 839 0502 - arkisin päivystyspotilaat hoitaa ensisijaisesti oma väestövastuulääkäri - iltaisin ja viikonloppuisin päivystyksessä työskentelee yksi lääkäri ja hoitaja - Lievestuoreen terveysasemalla: väestövastuulääkäri ma - to klo 8.00-16.00 pe klo 8.00-14.00 puh. 839 0701 Lievestuoreen iltapäivystys on Laukaan kirkonkylän terveysasemalla Yöpäivystys klo 22.00-8.00 Laukaan yöpäivystys on Keski-Suomen keskussairaalassa, terveyskeskuspäivystys puh. 269 1828 Keskitetty yöpäivystys on tarkoitettu välitöntä sairaanhoitoa tarvitseville potilaille, jotka eivät pysty odottamaan aamuun.

Reseptien uusinnat 9 Lääkemääräykset uusii oma väestövastuulääkäri. Reseptien uusintaan on varattava yksi viikko. Uusitut reseptit saa arkisin mieluimmin klo 12.00-16.00 vastaanoton ilmoittautumisesta. Vastaanotolla tehdään erikoistutkimuksia: tähystyksiä, ultraäänitutkimuksia ja rasitusergometrioita, joihin pääsee omalääkärin lähetteellä tarvittaessa. Ortopedin vastaanotto toimii ostopalveluna saman lähetekäytännön mukaisesti. Sairaanhoitajan vastaanotto; sairaanhoitaja/ terveydenhoitaja Sairaanhoitajan vastaanotolla ohjataan, seurataan ja tuetaan potilaiden itsehoitoa, hoidetaan sairauksia ja tehdään hoitotoimenpiteitä ja sairauslomaselvityksiä. Vastaanotolle tullessa on ilmoittauduttava asiakaspalveluluukulla. Vastaanottopaikat: Pohjois-Laukaa: Laukaan terveysasema: lyhytaikaiset hoitotoimenpiteet, sairauslomaselvitykset ilman ajanvarausta ma - pe klo 8.30-11.00 muulloin ajanvarauksella puh. 839 0501 Soittoaika ma - pe klo 11.30-12.00 puh. 839 0501 Sairaanhoitajat: Sini Tiainen, Merja Koski, Reetta Karttunen, Minna Teiskonen Etelä-Laukaa: Laukaan terveysasema: lyhytaikaiset hoitotoimenpiteet, sairauslomaselvitykset ilman ajanvarausta ma - pe klo 8.30-11.00, muulloin ajanvarauksella puh. 839 0502 Soittoaika ma - pe klo 11.30-12.00 puh. 839 502 Sairaanhoitajat: Sirkka Heikkinen, Anne Kirmanen, Johanna Piispanen Lievestuoreen terveysasema: lyhytaikaiset hoitotoimenpiteet, sairauslomaselvitykset ajanvarauksella, soittoaika ma, ke, pe klo 8.00-9.00 puh. 839 0710 sekä ti, to puh. 839 0711. Myös matkailijoiden rokotukset ajanvarauksella. Diabetestarvikejakelu ja soittoaika diabetesvastaanotolle ma, to, pe klo 8.00-9.00 puh. 839 0717. Terveydenhoitajat Riitta Hovila ja Riitta Leinonen, diabeteshoitaja Leila Metso. Muita yhteystietoja: Diabeteshoitaja (insuliinihoitoiset diabetesasiakkaat)) ja matkailijoiden rokotukset th Kaija-Leena Koskinen, soittoaika arkisin klo 10.00-11.00 puh. 839 0507 Potilasasiamies: Leila Metso puh. 839 0501 Tähystyshoitaja. Sirkka Heikkinen puh. 839 0502 Päihdehoitaja: Marja-Leena Peura puh. 839 0520, soittoaika arkisin klo 8.00-9.00 Osastonhoitaja (Laukaa, Lievestuore) Annikki Kokko puh. 839 0505 Verenpaineen itsemittaus Laukaan- ja Lievestuoreen terveysasemilla olevissa Terveystuvissa/itsemittauspisteissä asiakkaat voivat käydä itsenäisesti mittaamassa verenpaineensa. Tarvittaessa hoitajat auttavat ja ohjaavat mittaamisessa. Esillä on myös ajanmukaista, terveellisen elämän elämäntapaohjeita luettavaksi ja mukaan otettavaksi. Tukipalvelut Laboratorio Laboratoriopalveluja on saatavilla : Laukaan terveysasemalla arkipäivisin klo 7.30-11.00, Lievestuoreen terveysasemalla tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 7.30-10.00. Lievestuoreen ta:lle on EKGtutkimukseen varattava aika etukäteen. Laktoosi- ja sokerirasituskokeisiin sekä hengitystutkimuksiin on varattava aika etukäteen. Laboratorion puhelinnumerot: Laukaan laboratorio: 839 0515 Lievestuoreen laboratorio: 839 0705 Fysioterapiapalvelut Fysioterapiapalveluja on sekä Laukaan että Lievestuoreen terveysasemalla. Aukioloaika: ma - to 8.00-16.00, pe 8.00-14.15 Laukaan terveyskeskuksen fysioterapiassa työskentelee 4 fysioterapeuttia ja 1 kuntohoitaja, joista 1 fysioterapeutti

toimii Lievestuoreella. 10 Kuntalaisille avopalveluina: kuntoneuvola ryhmätoiminta koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut Vuodeosastoilla ja päiväsairaanhoidossa yksilöterapiat lääkärin lähetteellä ryhmätoiminta Lääkinnällinen kuntoutus Apuvälinearvioinnit, -lainaukset ja -huolto fysioterapeutti Tuija Karhila. Asunnon muutostöiden arvioinnit (yhteistyössä sosiaali- ja rakennusvalvontatoimen kanssa) Fysioterapia polikliinisesti ja kotikäynteinä, osastokuntoutusjaksoina (10-12 vrk) Veteraanien kuntoutushakemukset toimitetaan johtavalle lääkärille, terveyskeskuksen hallinto- ja taloustoimistoon. Yhteydenotot: Puh. 839 0542 ma-pe, klo. 11.00-12.00 ( soitto- ja palveluaika ) Vastaava fysioterapeutti Päivi Stolt Lievestuoreen terveysasema: fysioterapeutti Asta Karonen, vastuualueena yksilö- ja ryhmäterapia lisäksi työterveysfysioterapia, puh. 839 0715 Röntgen Röntgenpalveluja on saatavilla Laukaan terveysasemalla arkipäivisin. Röntgen on avoinna ma - to klo 8.00-15.30 ja pe klo 8.00-13.00 Tutkimuksiin on ajanvaraus ma - to 12.30-15.00, puh. 839 0516 Tutkimuksia tehdään myös yksityislääkärin lähetteellä. Yksityislääkärin lähetteellä otettavista kuvauksista ja sydänfilmeistä peritään valtuuston hyväksymän hinnaston mukainen maksu, kts. asiakasmaksut. Erikseen sovittavina aikoina röntgenlääkäri käy tekemässä varjoainekuvauksia ja ultraäänitutkimuksia. Näihin tarvitaan lääkärin lähete. Lapsella on oltava mukana saattaja, joka voi toimia tarvittaessa myös kiinnipitäjänä kuvauksissa ( ei raskaana oleva eikä alle 18-vuotias). Laukaan röntgenin puh. 839 0516 Neuvolat Neuvoloissa tarjotaan perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvolapalveluja. Palvelut ovat yksilöllisiä, luottamuksellisia ja perhekeskeisiä. Neuvoloita on Laukaassa neljässä eri toimipisteessä. Perhesuunnitteluneuvolassa saa neuvontaa ja ohjausta raskauden ehkäisyyn ja keskeytykseen liittyvissä asioissa. Siellä otetaan myös gynekologisia näytteitä, tehdään raskaustestejä ja joukkotarkastuksia. Äitiysneuvolassa seurataan raskauden kulkua, tehdään tarvittavat ultraäänitutkimukset ja annetaan perhevalmennusta. Lastenneuvolat palvelevat alle kouluikäisiä ja heidän perheitään. Toimintamuotoja ovat mm. terveystarkastukset, seulontatutkimukset, terveyskasvatus ja neuvonta sekä rokotukset. Ajanvaraukset kaikissa neuvoloissa ma - pe klo 8.00-9.00 Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@laukaa.fi Osastonhoitaja Raija Reinikainen, 040 571 9384 Kirkonkylän neuvolat, Kantolantie 12, 41340 Laukaa Alue: Osa kirkonkylän keskustaa, Jokiniemi, asuntomessualue, asemanseutu, Kärkkää, Vehniä ja Valkola Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Terveydenhoitaja Eila Lehtonen, puh. 839 0524, 040 848 2497

Lastenneuvola 11 Terveydenhoitaja Leena Kuukkanen, puh. 839 0527, 040 571 4807 Alue: Osa kirkonkylän keskustaa, Lemettilä, Tyvelänniemi, Harhala, Kuhaniemi, Tarvaala, Haapala, Kuusa, Lankamaa ja Äijälä Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Terveydenhoitaja Senja Korhonen, puh. 839 0525, 040 581 9016 Lastenneuvola Terveydenhoitaja Sisko Laakso, puh. 839 0526, 040 571 4809 Lievestuoreen neuvola, Liepeentie 45, 41400 Lievestuore Alue: Lievestuore, Hoho, Saarilampi, Savio ja Vuontee Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Terveydenhoitaja Riitta Leinonen puh. 839 0711, 040 735 9574 Lastenneuvola Terveydenhoitaja Riitta Hovila, puh. 839 0710, 040 571 9328 Leppäveden neuvola, Tiituspohjantie 36, 41310 Leppävesi Perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvola Terveydenhoitaja Anita Eirtola-Leskinen, puh. 632 140 Avosairaanhoidon vastaanotto ma - to ajanvarauksella Vihtavuoren neuvola, Koulutie 2, 41330 Vihtavuori Perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvola Terveydenhoitaja Liisa Närhi, puh. 377 1301 Avosairaanhoidon vastaanotto ma - to ajanvarauksella Koululaiset ja opiskelijat Koulu-ja opiskelijaterveydenhuollon tavoitteena on tukea lasta ja nuorta kehityksessä aikuiseksi, joka arvostaa terveyttään, luottaa itseensä ja osaa tehdä terveyttä edistäviä valintoja. Kouluterveydenhuolto jatkaa neuvolassa alkanutta lapsen terveydentilan seurantaa, painottuen lapsen ja nuoren kokonaiskehityksen tukemiseen ja terveydentilan edistämiseen. Kouluterveydenhuoltoa on määrättyinä päivinä kaikilla alakouluilla, kirkonkylän, Vihtavuoren ja Lievestuoreen yläkouluilla sekä Laukaan ja Lievestuoreen lukioissa. Opiskelijaterveydenhuollon piiriin kuuluu Kuhankosken erityisammattikoulu. Tarkemmat tiedot terveydenhoitajien palveluista löytyy kunkin koulun omilta www-sivuilta. Yhteystiedot: Soittoaika ma - pe klo 8.00-9.00 Terveydenhoitaja Eeva-Maria Mattila, puh. 377 1501 tai 040 548 6217, Leppäveden koulu, Vihtavuoren koulu Terveydenhoitaja Sisko Laakso, puh. 839 0526 tai 040 571 4809, Kuhaniemen koulu, Kuusan koulu, Tarvaalan koulu Terveydenhoitaja Leena Kuukkanen, puh. 839 0527 tai 040 571 4807, Valkolan koulu Terveydenhoitaja Eila Lehtonen, puh. 839 0524 tai 040 848 2497, Vehniän koulu Terveydenhoitaja Senja Korhonen, puh. 839 0525 tai 040 581 9016, Haapalan koulu, Lankamaan koulu, Äijälän koulu Terveydenhoitaja Pilvi Limatius (sijainen Kirsi Vuori 31.7.2008 asti), puh. 839 0239, Kirkonkylän koulu Terveydenhoitaja Raija Reinikainen, puh. 040 571 9384, Sydän-Laukaan koulu Terveydenhoitaja Päivi Rahikainen, puh. 839 0712 tai 040 705 4264, Lievestuoreen koulu, Laurinkylän koulu, Laukaan lukio Terveydenhoitaja Riitta Hovila, puh. 839 0710 tai 040 571 9328, Savion koulu, Vuonteen koulu Terveydenhoitaja Riitta Leinonen, puh. 839 0711 tai 040 735 9574, Kuhankosken erityisammattikoulu Työterveyshuolto Työterveyshuolto tarjoaa yrityksille ja yrittäjille lakisääteisiä ja muita terveydenhuolto- ja sairaanhoitopalveluja. Toiminnan sisällön laajuus vaihtelee työpaikoittain sopimuksen sisällön mukaan. Lakisääteinen työterveyshuolto sisältää: työpaikkaselvitykset terveystarkastukset neuvonnan ja ohjauksen

12 vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seurannan, hoitoon ohjauksen ja kuntoutuksen seurannan muun työkykyä ja -hyvinvointia edistävän toiminnan Terveydenhoitajien sairausvastaanotto ilman ajanvarausta on sairaanhoitosopimuksen tehneille yrityksille ma - pe klo 8.00-9.00. Työterveyslääkärin ajanvaraus tapahtuu työterveyshuollon toimiston kautta, puh. 839 0532. Työfysioterapeutin ajanvaraus suoraan fysioterapeutilta, puh. 839 0715. Työterveyshuollon toimipisteet: Laukaan terveyskeskus, PL 7, 41341 Laukaa Käyntiosoite: Kantolantie 12 Palvelusihteeri Eeva Ekman, puh. 839 0532 Ajanvaraus ma - to klo 8.00-15.00, pe klo 8.00-14.00 Työterveyslääkäri Hannu Järvinen, puh. 839 0532 Työterveyshoitaja Raili Nurminen, puh. 8390 535, 0400 748 391 Puhelinaika klo 9.30-10.00 Työterveyshoitaja Hannele Vehviläinen, puh. 839 0531 Puhelinaika klo 9.30-10.00 Työterveyshoitaja va. Tiina Vaaja 31.5. 08 asti, puh. 839 0522, 040 549 4165 Puhelinaika klo 9.30-10.00 Fysioterapeutti Asta Karonen, puh. 839 0715 Lievestuoreen terveysasema, Liepeentie 45, 41400 Lievestuore Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@laukaa.fi Työterveyslääkäri Hannu Järvinen, puh. 839 0707 Parillinen tiistai ja joka torstai Työterveyshoitaja Liisa Rauhala, puh. 839 0707 Puhelinaika klo 8.00-9.00 Osastonhoitaja Raija Reinikainen, 040 571 9384 Suun terveydenhuolto Suun terveydenhuolto tuottaa hammas- ja suusairauksien ennaltaehkäisy- ja hoitopalveluja koko Laukaan väestölle. Alle 18-vuotiaille hoito on maksutonta. Muun väestön hoidosta peritään maksuasetuksen mukaiset maksut. Laukaan hammashoitola Kantolantie 12, 41340 Laukaa, puh. 839 0580 Vastaava hammaslääkäri Eija Peltonen Osastonhoitaja Eila Kerkelä-Rautiainen Ajanvaraus Päivystysajanvaraus kiireellistä ensiapua tarvitseville ma - pe klo 8.00-9.30 Kiireettömän hammashoidon ajanvaraus ma - pe klo 9.30-15.00, puh. 839 0580 Lievestuoreen hammashoitola Tervatie 1, 41400 Lievestuore, puh. 839 0721

Ajanvaraus 13 Päivystysajanvaraus kiireellistä ensiapua tarvitseville ma - pe klo 8.00-9.30 Kiireettömän hammashoidon ajanvaraus ma - pe klo 9.30-15.00, puh. 839 0721 Viikonloppu- ja arkipyhäpäivystys Kyllön hammashoitolassa Keskussairaalantie 20, 40620 Jyväskylä 1.5.2007 alkaen päivystysajat varataan kyseisenä päivänä puhelimitse klo 9.00 10.00, puh. 626 090. Viikonloppu- ja arkipyhäpäivystyksessä annetaan vain kiireellistä ensiapua. Lapset ja tapaturmapotilaat hoidetaan ensin. Kiireellistä ensiapua tarvitsette, kun Teillä on esimerkiksi - äkillinen kova kipu, joka häiritsee unta ja johon särkylääke ei enää auta - verenvuoto, jota ei kotikonstein saa loppumaan - voimakas turvotus, johon liittyy hengitys- tai nielemisvaikeuksia tai korkea kuume - hampaan irtoaminen tapaturmaisesti - tuore hammasvamma, johon liittyy hengitys-, nielemis-, syömis- tai suunavaamisvaikeuksia Kyllön hammashoitolan ensiapua ette tarvitse, jos Teillä on esimerkiksi - useita päiviä jatkuneita, lieviä tai vähän haittaavia oireita - lohkeama, paikan tai nastahampaan irtoaminen - proteesin tai oikomislaitteen rikkoutuminen ym. Edellä mainitut hoidetaan arkipäivänä Laukaan tai Lievestuoreen hammashoitolassa. Alle 18-vuotiaille potilaille päivystyshoito on maksutonta. Aikuisilta peritään tavanomaiset terveyskeskusmaksut. Vastaanotolla annetaan lasku (pankkisiirtolomake) mukaan. Kriisiapu KUN ONNETTOMUUS KOHTAA Tapaturman, liikenneonnettomuuden, äkillisen kuoleman sattuessa, laukaalaisilla on käytettävissä: Välitöntä kriisiapua Kriisikeskus Mobilesta Jatkoapua Laukaan kunnan kriisiryhmältä Kriisikeskus Mobile vastaa kriisin kohdanneiden ensihuollosta ja antaa välitöntä kriisiapua. Kriisikeskus Mobile päivystää ja on avoinna ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Laukaan kunnan kriisiryhmä jatkaa ensihuollon jälkeen kriisiavun antamista järjestämällä asianosaisille yhteisiä keskusteluja, joilla pyritään tukemaan toipumista ja lievittämään kriisin pitkäaikaisvaikutuksia. Ota yhteyttä, älä jää kysymyksinesi yksin. Yhteystiedot: Kriisikeskus Mobile puh. 625 960 Asemakatu 2, 40100 Jyväskylä Laukaan kunnan kriisiryhmä puh. 040 521 6481 (arkisin klo 8.00-16.00) Mielenterveys Laukaan mielenterveystoimisto ja kuntoutusyksikkö tarjoaa laukaalaiselle aikuisväestölle psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen palveluja. Hoitoon voi hakeutua terveyskeskuksen kautta tai varaamalla ajan suoraan itse. Laukaan mielenterveystoimisto, Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa, puh. 839 0690 Toimisto on avoinna: ma - to klo 8.00-15.30, pe klo 8.00 15.00 Lisäksi toimii arkipäivisin mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu kuntoutusyksikkö. Kuntoutusyksikkö, Saratie 11, 41340 Laukaa - Pienkoti Potkuri, puh. 839 0698, 839 0690 - Kuntoutuksen sairaanhoitajat, puh. 839 0690

Päihdehuolto 14 Päihdehuolto sisältää ne kunnan ja valtion järjestämät palvelut, joilla pyritään auttamaan kansalaisia vähentämään tai poistamaan päihteiden ongelmakäytön aiheuttamia psyykkisiä, terveydellisiä ja/tai sosiaalisia ongelmia. Laukaan kunnassa päihdehuollon toimenpiteiden järjestämisestä vastaa sosiaali- ja terveyslautakunta. Kunnan palveluksessa on päihdehoitaja ja sosiaalityöntekijät päihdeongelmaisten avohoitoa ja hoidon suunnittelua varten. Kunnan terveyskeskuksen vuodeosastoilla voidaan toteuttaa lääkkeellistä ja lääkkeetöntä vieroitushoitoa sekä avohoidossa lääkkeellistä avokatkaisua omalääkärin ohjauksessa. Päihdeongelmaisten mielenterveyspalvelut järjestetään terveyskeskuksen mielenterveystoimistossa. Katkaisuhoitoon ja kuntoutushoitoon kunnan ulkopuolisissa hoitopaikoissa sekä Seukkalassa vaaditaan kotikunnan maksusitoumus, koska laitosmuotoisen hoidon kustannukset ovat aina selvästi korkeammat kuin asiakkaalta laitoshoidossa perittävä suurin mahdollinen 26 euron hoitopäivämaksu. Maksusitoumusta ja hoidon tarpeen arviointia varten on syytä ensin ottaa yhteyttä lääkäriin tai päihdehoitajaan (terveyskeskus) tai alueen sosiaalityöntekijään. Päihdehoitaja on tavattavissa sopimuksen mukaan terveyskeskuksessa, puh. 839 0520. Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika on klo 11.00 12.00, ajanvaraus suoraan asuinalueen sosiaalityöntekijältä. Lääkärin ajanvaraus: - Pohjoinen Laukaa, puh. 839 0501 - Eteläinen Laukaa, puh. 839 0502 - Lievestuore, puh. 839 0701 Mielenterveystoimisto, Arwidssonintie 15-17, puh. 839 0690 Psykologit Laukaan terveyskeskuksessa työskentelee kaksi psykologia. Vastaanottotilat sijaitsevat Laukaan terveysaseman neuvolakerroksessa. Psykologi Mervi Pakkanen Tehtäväalueena ovat psykologipalvelut lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseksi koskien alle 18- vuotiaita. Yhteydenoton syinä voivat olla lapsen tai nuoren kehitykseen, kasvatukseen ja jättäytymiseen liittyvät huolet. Keskeisinä yhteistyötahoina ovat vanhempien lisäksi päivähoito ja koulutoimi. Soittoaika ke 9.00-11.00, puh. 839 0523 Sivuvastaanotot sopimuksen mukaan, Lievestuoreella pääsääntöisesti parittoman viikon tiistait. Psykologi Pirkko Väisänen Tehtäväalueena ovat psykologipalvelut koskien yli 18-vuotiaita. Vastaanottokäynnit ja tarvittaessa kotikäynnit ovat aikuisväestön ja ikääntyvän väestön käytettävissä. Käynneillä suoritetaan tarvittavia tutkimuksia sekä käydään keskusteluja psyykkisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi. Syyt yhteydenottoon voivat olla monenlaisia, esim. kun työelämä kuormittaa, oma vointi huolestuttaa, perheessä on kohdattu menetyksiä tai muita vaikeita elämäntilanteita. Soittoaika ke klo 9.00-11.00, puh. 839 0529 Sivuvastaanotto Lievestuoreen terveysasemalla tiistaisin. Puheterapeutti Terveyskeskuspuheterapeutin työ on kielen, puheen ja äänen häiriöiden lääkinnällistä ja terapeuttista tutkimusta ja kuntoutusta. Tavoitteena on lieventää kommunikaatiohäiriöitä, poistaa niiden aiheuttamia haittoja ja ennaltaehkäistä niiden syntyä sekä konsultoida kommunikaatio-ongelmissa. Puheterapeuttiin voi ottaa yhteyttä aina, kun lapsen puheenkehitys tai oman puheen ongelmat mietityttävät. Puheterapiaan hakeudutaan mm. seuraavissa puhe- ja äänihäiriöissä: äännevirheet (yleisimmät r, s, l ja k) ja puhemotoriset vaikeudet viivästynyt puheenkehitys

erityinen kielellinen vaikeus 15 änkytys kuulovamman aiheuttaman puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeudet neurologiseen oireistoon liittyvät puheen vaikeudet suulakihalkion jälkihoito äänen häiriöt Puheterapeutin vastaanottoja on Laukaan terveyskeskuksella, Lievestuoreen terveysasemalla ja sivuneuvoloissa. Puheterapeutti Lea Laitinen, puh. 839 0528 (puhelinaika ma klo 8.00-10.00) Seulonnat Terveyskeskus järjestää asianomaisille itselleen maksuttomia seulontatutkimuksia kohdunkaulan- ja rintasyövän toteamiseksi. Seulontatutkimuksiin lähetetään henkilökohtainen kutsu kaikille seulontatutkimuksiin oikeutetuille. Kohdunkaulan syövän seulontatutkimukset tehdään 25-, 30-, 35-, 40-, 45-, 50- ja 55-vuotiaille ja rintasyövän seulontatutkimukset (mammografiat) tehdään vuosittain 50-59 -vuotiaille asetuksen mukaisesti maksuttomana ja tarjotaan 60-69 -vuotiaille maksullisena. Henkilökohtaiset kutsut lähetetään molemmille ryhmille kotiin. Hoitotarvikejakelu Hoitotarvikkeita jaetaan laukaalaisille hoitavan lääkärin tai sairaan/terveydenhoitajan lähetteen perusteella. Väestövastuuhoitaja auttaa hoitotarvikkeiden valinnassa ja käytön opastamisessa, minkä jälkeen tarvikkeita voi hakea myös keskusvarastosta. Diabeteshoitajat huolehtivat insuliinidiabeteksen hoitoon liittyvien tarvikkeiden jakelun. Palveluajat: Väestövastuuhoitajat: ma - pe klo 8.00 11.00, mieluummin ajanvarauksella Keskusvarasto (sairaalarakennus) ma - pe klo 8.00 11.00 Lievestuoreen hoitotarvikejakelu: ma, to, pe klo 8.00 9.00 sairaanhoitaja Leila Metso Potilasasiamies Potilaslain mukaan kaikilla asiakkailla on oikeus: Hyvään hoitoon. Hoito ei saa loukata ihmisarvoa, vakaumusta eikä yksityisyyttä. Asialliseen tutkimukseen ja oikeaan hoitopaikkaan. Hyvään kohteluun. Potilaan äidinkieli, henkilökohtaiset tarpeet ja kulttuuri on otettava huomioon mahdollisuuksien mukaan Tarpeelliseen tiedonsaantiin ymmärrettävässä muodossa. Tarvittaessa on järjestettävä tulkkaus. Saada tietää hoitoon jonottamisen syy ja kesto. Tutustua sovitusti potilasasiakirjoihin ja oikaista väärät tiedot. Sopia hoidosta mahdollisuuksien mukaan. Tulla kuulluksi alaikäisenäkin. POTILASPALAUTE Otamme mielellämme vastaan palautetta palveluistamme, kehittääksemme niitä edelleenkin. Palautteen voitte halutessanne antaa suullisesti tai kirjallisesti. Myös sähköpostiosoitteet ovat käytettävissänne. Palautelomakkeita on jokaisessa työyksikössä ja niitä voitte antaa suoraan henkilökunnalle tai laittaa ne niille varattuun laatikkoon. Mikäli olette tyytymätön saamaanne hoitoon tai kohteluun tai oikeuksianne on muutoin loukattu, voitte ottaa suoraan yhteyttä asianomaiseen lääkäriin tai hoitohenkilöstöön. Tarvittaessa voitte kääntyä yksikön ylilääkärin, johtavan hoitajan tai potilasasiamiehen puoleen. Ongelmat voidaan usein ratkaista keskustellen. Teillä on myös mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus yksikön johtajalle. Muistutukseen tulee saada kirjallinen vastaus kohtuullisen ajan kuluessa. Muistutuksen tekeminen ei rajoita oikeutta kannella hoidosta valvontaviranomaisille. Muistutukseen ja kanteluun liittyvissä asioissa saatte tietoa potilasasiamieheltä. Myös potilasvahinkoasioissa voitte ottaa yhteyttä potilasasiamieheen. Laukaan kunnan potilasasiamies: Leila Metso Laukaan terveysasema, vastaanotto Kantolantie 12, 41340 Laukaa Puh. 839 0501, terveyskeskuksen vastaanotto

Maksukatto 16 Kunnallisille sosiaali- ja terveydenhuollon maksuille säädetty maksukatto on tullut voimaan vuoden 2000 alusta toteutetuilla säädösmuutoksilla. 1.1.2001 lukien maksukaton seuranta-aika on kalenterivuosi. Asiakasmaksuille säädetty maksukatto on 1.1.2005 lukien 590 euroa. Maksujen yhteismäärää laskettaessa otetaan huomioon kalenterivuoden aikana perityt seuraavat maksut: - terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkärinpalvelumaksut - yksilökohtaiset fysioterapiamaksut - päiväkirurgisen hoidon maksut - sarjahoitomaksut - yö- ja päivähoitomaksut - kuntoutushoitomaksut - lyhytaikaiset sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoitomaksut. Lyhytaikaisesta laitoshoidosta peritään maksukaton täyttymisen jälkeen 12 euroa hoitopäivältä. Muita maksukattoon sisältyviä maksuja ei peritä vapaakortin voimassa oloaikana. Jos palvelujen käyttäjä on kalenterivuoden aikana suorittanut maksukattoon sisältyvistä palveluista maksuja enemmän kuin 590 euroa, hänellä on oikeus saada liikaa suoritetut maksut takaisin. Mikäli vaatimusta liikaa suoritettujen maksujen palauttamisesta ei ole tehty ylittymistä seuraavan kalenterivuoden aikana, menettää palvelun käyttäjä oikeutensa palautukseen. VANHUSPALVELUT Vanhuspalvelujen tavoitteena on tukea vanhusten omaehtoista asumista omassa kodissa tai kodin omaisissa olosuhteissa ja turvata hyvää arkea. Vanhuspalveluihin sisältyy ateria- ja turvapalvelu, kotihoito, kotisairaanhoito, omaishoidon tuki, päivätoiminta, asumispalvelut ja hoivapalvelut. Vanhusten palvelujen hallinto: Postiosoite ja käyntiosoite: Pelloskuja 3, 41340 Laukaa Vanhuspalvelujen johtaja Leila Jylhä Päiväsairaanhoito, Pelloskuja 3, 41340 Laukaa, puh. 839 0656 Toimistosihteeri Sari Koukka, puh. 839 0623 Kotihoidon, päiväsairaanhoidon ja päiväkeskuksen laskutus Huom! Sähköpostia käytettäessä on huomioitava, että kyse on avoimesta internet-sähköpostista, jossa viestin lähettäjää ei voida tunnistaa eikä viestiä salata. Tämän vuoksi suojaamattoman sähköpostiyhteyden kautta voidaan kysyä yleistä neuvontaa ja myös saada siihen vastaus, mutta ei ole suositeltavaa lähettää Internet-sähköpostilla arkaluonteisia henkilötietoja. Kotihoito: Kotihoito tukee kotona asumista hoito- ja huolenpitopalveluiden avulla. Kotihoitotoimisto Pelloskuja 3, 41340 Laukaa Pohjoinen alue Osastonhoitaja Eva-Kaisa Niemistö, puh. 839 0622, puhelinaika klo 8.00-11.30 Eteläinen alue Avopalveluohjaaja Tiina Hellman, puh. 839 0620, puhelinaika klo 8.00-11.30 Lievestuoreen alue Avopalveluohjaaja Heli Lerkkanen, puh. 839 0621, puhelinaika 8.00-11.30

17 SAS-RYHMÄ Vanhusten ja pitkäaikaissairaiden sijoittumista asumispaikkoihin, laitospaikoille ja muuhun tehostettuun hoitoon valmistellaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisessä moniammatillisessa ns. SAS-työryhmässä - Selvitä, Arvioi, Sijoita. Työryhmässä arvioidaan vaihtoehtoja ja sovitaan yhdessä asiakkaan itsensä ja tarvittaessa omaistenkin kanssa asianmukaisesta hoitopaikasta ja -muodosta. Asian saa käsittelyyn SAS-työryhmässä avopalveluohjaaja Eija Anttosen kautta, puh. 839 0653 tai kertomalla asiasta muille kunnan vanhusten palvelujen työntekijöille. PALVELUOHJAUSPISTE Palveluohjauspiste on tarkoitettu 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille laukaalaisille. Pisteestä saa ohjausta, neuvontaa ja tukea eri elämäntilanteisiin sekä tietoa erilaisista tukipalveluista. Tavoitteena on mahdollistaa asiakkaan kotona asumista ja kannustaa omaehtoiseen ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon sekä ylläpitää ja edistää asiakkaan toimintakykyä. Palveluohjauspiste tarjoaa myös tukea omaishoitajille ja yksinäisille. Palveluohjaus on maksutonta. Laukaan keskusta: Laukaantie 7 A 2 (entinen Senkin / Kanavanseudun lääkäreiden tila) ma - to klo 9.00-11.00 / Sari Patja, puh. 040 357 9890 Leppävesi: Tiituspohjantie 36, käynti alapihan kautta keskiviikkoisin klo 9.00-11.00 / Liisa Vento, puh. 040 586 8878 Ateriapalvelu: Kunta järjestää ateriapalvelua pääasiassa palvelutalo Sarahovissa, josta ateriat tarvittaessa myös kuljetetaan asiakkaille. Lievestuoreella ateriapalvelua saa Männikön palvelutalosta. Ateria kotiin kuljetettuna maksaa asiakkaalle 6,60, ateriointi ruokailupisteessä 5,60. Turvapalvelu: Turvapalvelu (turvapuhelin) on tarkoitettu henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt tai kokevat olonsa turvattomaksi. Turvapalvelusta peritään asiakkaalta 21,00 / kk. Auttajatahon (turvatiimi tai Lievestuoreen alueella palomiehet) käynnistä turvapuhelinhälytysten yhteydessä peritään 10,00 kerralta. Tiedustelut avopalveluohjaajilta, puh. 839 0620, 839 0621 ja 839 0622. Kotihoito Kotihoitoon sisältyy kotipalvelun ja kotisairaanhoidon palveluja. Kotihoitoa toteutetaan yhdessä asiakkaan, omaisen ja eri yhteistyötahojen kanssa ja se perustuu kirjalliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Kotihoidon tarve voidaan selvittää, kun asiakas sairauden, alentuneen toimintakyvyn, vanhuuden tai vammaisuuden vuoksi tarvitsee apua jokapäiväisiin toimiinsa. Kotipalvelu on asiakkaan perushoitoa ja auttamista sellaisissa päivittäisissä toiminnoissa, joista hän ei itse selviydy sekä sosiaalisen kanssakäymisen edistämistä ja tukemista. Kotisairaanhoito on asiakkaan terveyden- ja sairaanhoitoa väestövastuulääkärin tuella silloin, kun henkilö ei kykene käyttämään avoterveydenhuollon palveluja. Kotihoidon maksuista löytyy tietoa kohdasta palvelumaksut Kotihoidon tilaukset tehdään osastonhoitajalle tai avopalveluohjaajille: Kotihoitotoimisto Pelloskuja 3, 41340 Laukaa Pohjoinen alue Osastonhoitaja Eva-Kaisa Niemistö, puh. 839 0622, puhelinaika klo 8.00-11.30 - kirkonkylän pohjoispuoli - Kuusa, Leinola, Lankamaa, Äijälä, Valkola, Vatia ja Vehniä Eteläinen alue Avopalveluohjaaja Tiina Hellman puh. 839 0620, puhelinaika klo 8.00-11.30 - kirkonkylän eteläpuoli

- Leppävesi, Vihtavuori, Kuhaniemi, Vuontee, rajana Tarvaalan tienhaara 18 Lievestuoreen alue Avopalveluohjaaja Heli Lerkkanen, puh. 839 0621, puhelinaika klo 8.00-11.30 - Lievestuore, Hoho, Saarilampi, Simuna, Tarvaala, Iso-Oksala, Savio, Metsolahti - Lievestuoreen päiväkeskus Kotisairaanhoito arkisin klo 8.00 15.00 Pohjois-Laukaa Pirjo Nukarinen, puh. 040 581 9018 Pohjois-Laukaa Kaisa Tervo, puh. 040 833 3197 Etelä-Laukaa Liisa Vento, puh. 040 586 8878 Etelä-Laukaa Anne Kuusisto, puh. 040 541 0332 Lievestuore Jaana Janhonen, puh. 040 591 7518 Lievestuore Tarja Vatanen, puh. 040 586 7396 Lievestuore hoitotarvikejakelu klo 8.00 9.00, puh. 839 0708 Varahenkilö Katri Käyhkö, puh. 040 541 0385 Muistihoitaja Sari Patja, puh. 040 357 9890 Päiväsairaanhoito Esimies avopalveluohjaaja Eija Anttonen, puh. 839 0653 Päiväsairaanhoito puh. 839 0570 Toimipaikka Pelloskuja 3, 41430 Laukaa Osasto 3 Esimies osastonhoitaja Katariina Miettinen, puh. 839 0563 - hoivaosasto puh. 839 0560 Toimipaikka Kantolantie 12, 41340 Laukaa Vanhankoti Kuusela Esimies osastonhoitaja Terhi Heikkilä, puh. 839 0641, 040 592 5346 Asukaspuhelut ja tiedustelut - kuntoutusosasto puh. 839 0642 - dementiaosasto puh. 839 0643 Toimipaikka Pelloskuja 5, 41340 Laukaa HALLINTO JA SISÄISET PALVELUT Esimies talouspäällikkö Marja-Leena Laukkarinen, puh. 839 0590, 040 575 1862 Hallintosihteeri Maire Hakola, puh. 839 0592 Toimipaikka terveysasema, Kantolantie 12, 41340 Laukaa Ruokapalvelu Esimies ruokapalvelupäällikkö Ritva Mattila, puh. 839 0536, 040 779 4751 - ruokapalveluesimiehet puh. 839 0537 KAAVOITUS- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Timo Kärki Hakakuja 11, 41400 Lievestuore KOK Pentti Hokkanen Saarilammintie 393 A, 41400 Lievestuore KESK k. 861 744, 040 531 3960 t. 337 2415 timo.karki@betamet.fi timo.karki@surfeu.fi k. 865 207

Esittelijä Esittelijä Sihteeri Kokoukset Kaavoituspäällikkö (osastopäällikkö) Heikki Ala-Tauriala, kunnanvirasto, Laukaantie 14, PL 6, 41341 Laukaa Johtava rakennustarkastaja Risto Mustonen, osoite kuten em. Hallintosihteeri Pentti Salo osoite kuten em. 839 0210, 0400 548 742 heikki.ala-tauriala@laukaa.fi 839 0214, 0400 798 179 risto.mustonen@laukaa.fi 839 0218, 040 778 9244 pentti.salo@laukaa.fi Kokoukset pidetään pääsääntöisesti Kuntalassa kunkin kuukauden kolmantena arkikeskiviikkona klo 13.00. Kokouspäivät: 23.1., 5.3., 16.4., 14.5., 11.6., 20.8., 17.9., 15.10., 12.11. ja 10.12. Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä lautakunnan sihteerin, hallintosihteeri Pentti Salon virkahuoneessa viraston aukioloaikana kerran kuukaudessa pääsääntöisesti tarkastuspäivää seuraavana arkipäivänä (maanantai). Julkipanon jälkeen annettavien päätösten antopäivä on pääsääntöisesti pöytäkirjan tarkastusta seuraava arkiperjantai. Tarvittaessa pöytäkirjan nähtävilläolopäivä ja päätösten antopäivä päätetään erikseen. Tarkistettu pöytäkirja siirretään myös internettiin. Viranhaltijapäätökset yleisesti nähtävänä Johtava rakennustarkastaja, joka päättää mm. rakennuslupa-asioista, tekee päätöksiä pääsääntöisesti arkikeskiviikkoisin Kuntalassa. Johtavalle rakennustarkastajalle tarkoitetut hakemukset voi tuoda Kuntalaan tai postittaa osoitteelle Laukaan kunta, rakennusvalvontatoimisto, Laukaantie 14, PL 6, 41341 Laukaa. Johtavan rakennustarkastajan päätökset annetaan julkipanon jälkeen pääsääntöisesti päätöspäivää seuraavana arkimaanantaina. Kaavoituspäällikön, maankäyttöinsinöörin ja johtavan rakennustarkastajan muut kuin em. päätöspöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä pääsääntöisesti arkiperjantaisin hallintosihteeri Pentti Salon virkahuoneessa viraston aukioloaikana. MAANKÄYTTÖOSASTO KAAVOITUS JA SUUNNITTELUTOIMISTO Kaavoitus- ja suunnittelutoimen päätehtävät ovat kaavoituksen prosessi, maapolitiikan valmistelu, maa-ainesten oton suunnitteluohjaus ja toimialan hallintotehtävät. Toimisto on avoinna arkisin klo 8.00-15.45 Toimiston telefax 832 154 Osastopäällikkö, kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala, puh. 839 0210, 0400 548 742 Tonttimyynti, maankäyttöinsinööri Tuomas Tyrväinen, puh. 839 0212, 0400 642 426 myytävistä tonteista saa tietoa myös kunnan kotisivuilta www.laukaa.fi Asiakaspalvelu hallintosihteeri Pentti Salo, puh. 839 0218, 040 778 9244 Karttakopiot puh. 839 0213 RAKENNUSVALVONTATOIMISTO Rakennusvalvontatoimen päätehtävät ovat rakennuslupien käsittely, rakentamisen yleinen ohjaus ja valvonta. Lisäksi rakennusvalvonta ohjaa maa-ainesten ottoa ja valvoo ottolupien ehtojen lainsäädännön noudattamista. Toimisto avoinna arkisin klo 9.00-15.00 Telefax 832 180 Rakennustarkastajien tapaamisajat: johtava rakennustarkastaja Risto Mustonen, puh. 839 0214, 0400 798 179 ma klo 9.00-11.00 ja pe klo 9.00-14.00 rakennustarkastaja Pertti Ylönen, puh. 839 0215, 0400 642 427 to klo 9.00-11.00

rakennustarkastaja Tapio Kainu, puh. 839 0217, 0400 641 112 20 to klo 8.00-11.00 Asiakaspalvelu toimistosihteeri Maire Lehtinen, puh. 839 0216 Tapaamiset kannattaa sopia mahdollisuuksien mukaan etukäteen puhelimitse. Kunnan Lievestuoreen yhteispalvelupisteessä rakennustarkastaja on tavattavissa kuukauden toisena ja viimeisenä arkikeskiviikkona klo 9.00-12.00. YMPÄRISTÖTOIMI Ympäristötoimen tiimiin kuuluvat: - johtava terveystarkastaja - terveystarkastaja - ympäristönsuojelusihteeri - toimistosihteeri - eläinlääkäri Johtava terveystarkastaja Jukka Lappalainen, puh. 839 0204, 0400 564 983. Vastuualue: elintarvikeneuvonta, asumisterveysasiat, talous- ja uimaveden laatu, tupakkalain valvonta, hallinto. Terveystarkastaja Minna Häyrinen, puh. 839 0203, 0400 642 429. Vastuualue: elintarvikevalvonta, asumisterveysasiat, talous- ja uimaveden laatu, tupakkalain valvonta. Ympäristönsuojelusihteeri Eija Syrjälä, puh. 839 0206, 0400 569 811 toimistoaika klo 9.30-12.00, muutoin sopimuksen mukaan. Vastuualue: ympäristöluvat, VOC-luvat ja -ilmoitukset, meluilmoitukset, roskaamisilmoitukset, lannan patterointiilmoitukset, luonnon- ja maisemansuojelu, jätehuollon valvonta. Kunnaneläinlääkäri Eija Suominen Vastaanotto ajanvarausten perusteella, ajanvaraukset arkisin klo 8.00 10.00, puh. 839 0603, 0400 241 588 Käyntiosoite Kantolantie 12, Laukaa (terveyskeskus, käynti takapihan puolelta) Muuna aikana puhelinnumerossa vastaaja, josta selviää kulloinenkin päivystävä eläinlääkäri Sivuvastaanotto Lievestuoreella ajanvarausten perusteella, ajanvaraukset arkisin klo 8.00 10.00, puh. 839 0603, 0400 241 588. Käyntiosoite Liepeentie 45, Lievestuore Laukaan kunnaneläinlääkäri kuuluu päivystysrenkaaseen ympäristökuntien kunnaneläinlääkäreiden kanssa. Näin varmistetaan ympärivuorokautinen eläinten terveyden- ja sairaanhoito, sillä nykyään ovat suur- ja hyötyeläinten ja toisaalta lemmikki- ja seuraeläinten päivystäjät erikseen klo 16.00-08:aan arkisin ja perjantaista klo 16:sta maanantaihin klo 8:aan. Asiakaspalvelu ja jäteneuvonta toimistosihteeri Pia Nieminen, puh. 839 0205 KOULUTUSLAUTAKUNTA Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Esittelijä Sihteeri Kokoukset Lauri Honkonen Pirtintie 10 A, 41400 Lievestuore SDP Jukka Viinikainen Äijäläntie 550, 41370 Kuusa KESK Koulutoimenjohtaja Juha Tolonen (osastopäällikkö) Kunnanvirasto, PL 6, Laukaantie 14, 41341 Laukaa Hallintosihteeri Pirkko Hahl osoite kuten em. k. 861 634, 050 517 1834 t. 181 6611 lauri.honkonen@pp.nic.fi k. 835 567 t. 415 1427 jukka.viinikainen@saunalahti.fi 839 0170, 0400 344 774 juha.tolonen@laukaa.fi 839 0170 pirkko.hahl@laukaa.fi Kokoukset pidetään 20.2., 19.3., 23.4., 21.5., 18.6., 6.8., 24.9., 22.10., 19.11. ja 17.12. klo 18.00 Kuntalassa tai muussa puheenjohtajan määräämässä paikassa.