JALKAVÄEN VUOSIKIRJA 1975-1976
JALKAVÄEN VUOSIKIRJA 1975-1976 (XII) Toimituskunta: Eversti V Tervasmäki Everstiluutnantti M Salonen Julkaisija ja kustantaja: JALKAVÄEN SÄÄTIÖ Et Makasiinikatu 8 C 00130 HELSINKI 13 Majuri S Tanskanen Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy Joensuu 1976 Toimituskunta huomauttaa, että se jättää kirjoittajille vastuun heidän esittämistään mielipiteistä. KIITOS Jalkaväen Säätiön hallitus lausuu parhaimmat kiitoksensa kaikille säätiön toimintaa tukeneille yhdistyksille, liikelaitoksille ja yksityisille henkilöille. Säätiön hallitus tulkitsee lahjoituksenne luottamuksenne osoitukseksi suomalaiselle jalkaväelle - suomalaiselle jalkaväkimiehelle - ja rohkenee vakuuttaa, että nykypäivän jalkaväkimies ei säästä vaivojaan pyrkiessään olemaan luottamuksenne arvoinen. s
YLEISESIKUNNAN TERVEHDYS Jalkaväen asema pääaselajina ei ole muuttunut huolimatta nykyaikaisen sotatekniikan kehityksestä. Suomalaisiin olo.,uhteisiin kehitetty alueellinen puolustustaistelu rakentuu keskeisesti jalkaväen varaan ja asettaa suuret vaatimukset yksityisen sotilaan taistelutaidolle. Jall(aväen asema on osoittautunut ratkaisevaksi myös kaikissa viimeisinä vuosikymmeninä käydyissä sodissa. Taistelu asettaa nykyään erittäin kovia ja monipuolisia niin ruumiillisia kuin henkisiä vaatimuksia jalkaväen sotilaalle. Hänen on monenlaisten, kehittyneitten aseiden hallinnan lisäksi kyettävä oma-aloitteisesti taistelemaan jopa eristettynä ilman säännöllistä huoltoa vain toimintaohjeiden perusteella. Tämä koskee erityisesti pienehköjä erillisosastoja sekä joskus myös yksittäistä taistelijaa. Koulutusaikamme on lyhyt, mutta suomalaisen kyky sopeutua vaikeisiin olosuhteisiin ja oma-aloitteisuus korvaavat osaksi koulutuksen kun tehtävä on selkeä ja jokaisen ymmärrettävissä. Tähän on nimenomaan johtajakoulutuksessa pyrittävä. Jalkaväki on aselajina monipuolistunut. Tämä koskee erityisesti laskuvarjo-, panssari- ja rannikkojääkäreitä. Nämä erikoiskoulutetut miehet ovat kuitenkin varsin vähälukuiset. Raskaimman taakan joutuu edelleenkin kantamaan tavallinen jalkaväkisotilas, jonka taito ja kestävyys ratkaisee taistelun kulun. Hänen koulutukseensa, suorituskykyynsä ja varustukseensa on jatkuvasti kiinnitettävä erityistä huomiota. Tähän onkin nyt olemassa hyvät edellytykset, kun lähinnä kevyen aseistuksen osalta on luotu tyydyttävä pohja. Yleisesikuntapäällikkö Kenraaliluutnantti 6 7
JALKAVÄEN SÄÄTIÖ Kunniajäsen, jalkaväenkenraali Sakari Simelius Kunniapuheenjohtaja, kenraaliluutnantti A E Martola Valtuuskunta: puheenjohtaja varapuheenjoht Jäsenet: johtaja sotilasmestari kenraalimajuri professori pankinjohtaja kauppaneuvos kenraaliluutnantti kenraaliluutnantti kenraaliluutnantti vuorineuvos kenraaliluutnantti maanviljelysneuvos pääjohtaja eversti eversti kenraaliluutnantti varatuomari varatuomari kauppaneuvos kansleri johtaja kenraaliluutnantti kenrl V Koppinen kenrm J Pajula AAhola M A ulasvuori B Backström J Gallen P Hetemäki E Hukkataival OKaakinen 0 Korhonen A Maunula M Melamies P Multanen P Perttuli F Pettersson N Riuttala S Rusama E Setälä A Stenvall Lauri KJ Tukiainen K A Vakkuri K Waris A Virkkunen 0 E Ylirisku Hallitus: puheenjohtaja ev V Tervasmäki varapuheenjoht evl M Salonen Jäsenet: varatuomari pääsihteeri pankinjohtaja eversti Sihteeri: Majuri U Aaltonen J Autti P Linnavirta T Sutela S Tanskanen Säätiön kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena koko valtakunnan alue. Säätiön osoite: Et Makasiinikatu 8 C 00130 HELSINKI 13 Postisiirtotili 6582-5 Pankit: KOP, Kasarmikatu 19, Helsinki SYP, Eteläranta 10,, Helsinki Jalkaväen Säätiö on vajaan kahden vuoden kuluttua toiminut kaksikymmentä vuotta. Varsin vaatimattomasta 100 000 vmk:n (1 000 mk) alkupääomasta huolimatta on tärkeimmiksi katsotut toimintamuodot - ansioituneimpien jalkaväkimiesten palkitseminen ja vuosikirjan julkaiseminen - kyetty toteuttamaan. Tämä on ollut mahdollista vain meitä eri tavoin tukeneiden yhdistysten, liikelaitosten ja yksityisten henkilöiden avulla, joille säätiön nykyiset hallintoelimet osoittavat kunnioittavan kiitoksensa. Tänä päivänä liikeyrityksiin eri tahoilta kohdistuva tukipyyntöjen paine on kuitenkin varsin suuri, mistä säätiölle ymmärrettävästi on seurauksena epävarmuus edes nykyisessä laajuudessa tapahtuvaan toimintaan tarvittavien varojen saamisesta. Näin ollen pyritään säätiön pääomaa 20-vuotisjuhlapäivään liittyen korottamaan siinä määrin, että vuosittaisista tukipyynnöistä voitaisiin kokonaan luopua. Tässä tarkoituksessa on jo käännytty ja tullaan kääntymään lähinnä maamme johtavien yritysten puoleen ensisijassa kertaluonteisten lahjoitusten saamiseksi. Tämän kirjan ilmestymiseen mennessä ovat keräykseemme jo osallistuneet KAUKOMARKKINAT OY KANSALLIS-OSAKE-PANKKI RAKENNUSTOIMISTO A PUOLI MATKA OY HELSINGIN OSAKEP ANKKI OY SCAN-AUTO AB ISKU OY MATTINEN & NIEMELÄ OY KESKO OY ULKOMAINOS OY SUOMEN OSUUSKAUPPOJEN KES KUSKUNT A KESKINÄINEN HENKIVAKUUTUS YHTIÖ SUOMI-SALAMA sekä ORION-YHTYMÄ OY, joille säätiön hallitus tässä yhteydessä esittää vilpittömän kiitoksensa. Keräyksestämme, joka jatkuu säätiön 20-vuotisjuhlaan 1977 saakka, antavat lisätietoja säätiön hallituksen jäsenet ja sihteeri. Säätiön hallintoelimissä nyt toimivien toiveena on, että pääaselajimme ja samalla paljolti koko maanpuolustuksemme hyväksi tapahtuvalle säätiön työlle kyettäisiin nyt luomaan entistä paremmat lähtökohdat tuleviksi vuosikymmeniksi. Kanttiinien Hankintakeskus Oy Sotilaskotien erikoisliike Kuninkaankatu 26 Kuopio 8 9
JALKAVÄEN SÄÄTIÖN NAISTOIMIKUNTA Maanpuolustus jää usein enemmän miesten kuin naisten asiaksi. Suurelta osin naisten tiedot ja kokemukset tämän päivän maanpuolustuksesta jäävät etäisiksi ja jopa vääristyneiksi. Tältä pohjalta me naiset läksimme liikkeelle tukeaksemme omalta osaltamme maanpuolustusta. Syyskuussa 1974 kokoontui Helsingissä useita jalkaväen upseerien ja toimiupseerien niin vakinaisessa palveluksessa olevien kuin reserviin kuuluvien rouvia keskustelemaan mahdollisuuksista tukea Jalka- väen säätiötä. Kaikki kokoukseen osallistuneet suhtautuivat myönteisesti toiminnan aloittamiseen, joten asiaa päätettiin kehittää edelleen. Näin syntyi Jalkaväen säätiön piiriin rekisteröimätön naistoimikunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin Maire Pöyhönen ja sihteeri-rahastonhoitajaksi Maija-Liisa Halonen. Viimemainitun muutettua pois Helsingistä valittiin uudeksi sihteeriksi Marita Salonen, varapuheenjohtajaksi Eija Matikainen sekä rahastonhoitajaksi Pirkko Väänänen. Seuraavat kunnat tervehtivät maanpuolustusväkeä,, Ekenäs stad - Tammisaaren kaupunki PIETARSAAREN KAUPUNKI JAKOBSTAD STAD Lahti - teollisuuden ja kaupan kaupunki Mikkelin kaupunki Savonlinnan kaupunki -< j)ft' Naistoimikunnan puheenjohtaja Maire Pöyhönen (vas) ja sihteeri Marita Salonen. Tavoitteeksi kiteytyi - maanpuolustustahdon herättäminen ja voimistaminen sekä - maanpuolustuksen tukeminen pääaselajin, jalkaväen piirissä. Toimintaa ei luonnollisesti vuoteen mahdu kovin paljon. Syksyllä 1974 oli loppuunmyyty teatterinäytös Kansallisteatterissa sekä keväällä 1975 kevätkonsertti Katajanokan Kasinolla. Näistä saatujen tulojen sekä lahjoitusten ansiosta olemme melko vankalla taloudellisella pohjalla päässeet alkuun. Toimintaan osallistuvien henkilöiden määrä on kasvanut ja innostus asiaa kohtaan on lisääntynyt. Suunnitelmissamme on järjestää lähitulevaisuudessa ainakin kaksi tilaisuutta. Näin me yritämme osaltamme saada mukaan niitä henkilöitä, joiden perusasenne maanpuolustukseen on myönteinen, tukemaan jalkaväen toimintaa. Nurmeksen kaupunki Jämsä n kauppala 10 11
Yleisesikuntaeversti Tauno K u osa Lapuan kauppala MODERNI JALKAVÄKI JA SEN KEHITYSNÄKYMIÄ VUODEN 1973 LÄHI-IDÄN SODAN VALOSSA Valkealan kunta w Lappeenrannan kaupunki - hyvän painojäljen muovipakkauksia - Osoite: 33730 Tampere 73 Puhelin: 931 64 53 33. Helsingin myyntikonttori: Pohj. Hesperiankatu 3 B. 00260 Helsinki 26 Puhelin: 90 49 05 41, 49 07 41. SUOMEN VÄRI J A V:ER N I SSAT EHDAS OY. Tutkittaessa jalkaväen osuutta nykyaikaisessa sodankäynnissä vuoden 1973 lokakuun Lähi-idän sodan valossa on heti ensimmäiseksi todettava, ettei tämän sodan kokemuksista voida tehdä täysin yleispäteviä päätelmiä. Taistelualueiden maasto samoin kuin eräät muutkin toimintaan vaikuttaneet tekijät poikkeavat näet hyvin suuresti esimerkiksi eurooppalaisista oloista. Toisaalta tämän sodan kokemukset ovat yleispätevämpiä kuin ensi näkemältä saattaisi ajatella. Asianmukaisin varauksin niistä voidaan siten saada hyödyllistä oppia myös meidän olosuhteitamme silmälläpitäen. Aluksi muutama sana sotanäyttämöstä sekä tämän sodan luonteesta. Egyptin ja Israelin armeijoiden taistelut käytiin Suezin kanavan molemmin puolin leviävällä erämaa-alueella, jossa panssarijoukot voivat liikkua käytännöllisesti katsoen kaikkialla. Vain korkeat ja jyrkät hiekkaharjanteet sekä paikkapaikoin esiintyvät syvät pehmeän hiekan kerrostumat rajoittavat panssarivaunujen liikkumismahdollisuuksia. Jalkaväki oli tällä sotanäyttämöllä täysin suojaton, jos se ei ollut ehtinyt rakentaa kenttävarustuksia. (Suojaksi riittivät myös usein pelkät puskutraktorin kasaamat korkeat hiekkavallit,joita syntyi hyvin nopeasti.) Golanin ylängön taistelumaasto oli hyvin toisenlainen. 1 ) Tätä noin 800-900 metrin korkuista ylätasankoa halkovat monin paikoin purot, ja vuoden 1967 aselepolinja kulki eteläosaltaan pitkin Ruqqad-joen kanjonimaista, panssarivaunuille ylipääsemätöntä jokiuomaa. Melkoinen osa tasangosta itsestään on kivikkoa, joten panssarijoukot saattoivat edetä vain tiettyjä uria pitkin. Golanilla on kuitenkin monin paikoin myös laajoja tasaisia peltoaukeita, joilla suuretkin panssarimuodostelmat saattavat vaivatta liikehtiä. Tasangosta kohoaa siellä täällä jopa muutaman sadan metrin korkuisia kukkuloita, jotka tarjoavat erinomaiset tähystys- ja tulenjohtomahdollisuudet. Vuoden 1973 Lähi-idän sota muodostui materiaalitaisteluksi, jossa käytetyt voimat ja kärsityt materiaalimenetykset olivat sinänsä täysin suhteettomat sotaakäyvien valtojen väkilukuihin ja varallisuuteen nähden. Syyria aloitti lokakuun 6. päivänä 1973 hyökkäyksensä Golanilla kolmen mekanisoidun divisioonan ja kahden panssaridivisioonan voimin, joita tukivat vielä muutamat pienemmät panssariyksiköt sekä noin 300 taistelukoneen vahvuiset ilmavoimat. Hyökkäykseen osallistui kaikkiaan noin 1 500 panssarivaunua. Taisteluun liittyi myöhemmin vielä kaksi irakilaista panssaridivisioonaa ja jordanialainen panssariprikaati. Syyrialaisten hyökkäysvoimia tu- 1 ) Artikkelissa esitetyt asiatiedot perustuvat julkaistuihin lähteisiin sekä ma,aston kohdalta kirjoittajan omakohtaisiin havaintoihin. Kirjoittajalla on ollut tilaisuus perehtyä Suezin kanava-alueen ja Siinain maastoon toimiessaan vuoden 1973 lokakuusta lähtien UNEF:n esikunnan operaatio-osaston päällikkönä. Golania koskevat havaintonsa kirjoittaja teki toimiessaan kesäkuussa 1974 Israelin ja Syyrian armeijoiden loitontamista sekä israelilaisten vetäytymistä kontrolloineen ja UNDOF:n operaatioita johtaneen UNDOF:n eteentyönnetyn esikunnan, FHQ UNDOF, päällikkönä. 12 13
kivat myös 20 ohjuspatteria (patteristoa?) ja 162 ilmatorjuntatykkiä. Heidän panssarimenetyksensä koko sodassa olivat noin 1 150 vaunua,joista 867 joutui israelilaisten käsiin Golanin ylängöllä. Irakilaisten menetykset olivat yli 100 ja jordanialaisten noin 50 panssarivaunua. 1 ) Egyptiläiset olivat varanneet Suezin kanavan yli tapahtuvaa hyökkäystä varten kaikkiaan viisi jalkaväkidivisioonaa, kolme mekanisoitua divisioonaa ja kaksi panssaridivisioonaa. Hyökkäykseen osallistui niiden lisäksi joitakin erillisiä jalka väki- ja panssariprikaateja. 2) Kuhunkin jalkaväkidivisioonan kolmesta prikaatista kuului yksi panssarivaunupataljoona. Mekanisoiduissa divisioonissa oli kaksi mekanisoitua prikaatia ja yksi panssariprikaati, panssaridivisioonissa kaksi panssariprikaatia ja yksi mekanisoitu prikaati. Hyökkäykseen osallistuneilla 10 divisioonalla oli siten yhteensä noin 1 420 panssarivaunua. Jalkaväkidivisioonat ylittivät ensimmäisinä kanavan panssariyhtymien pääosan liittyessä myöhemmin kanavan itäpuolella käytyihin taisteluihin. Kanavan ylitystä ja sen itärannalle muodostettua sillanpäätä suojasi hyvin vahva ilmatorjunta, johon kuului noin 650 Sam-2, Sam-3 ja Sam-6 ohjusta sekä suuri määrä mm. 57 mm ja 23 mm ilmatorjuntatykkejä. Egyptiläisten panssarivaunutappiot on arvioitu noin 650 vaunuksi, mutta saattavat ne nousta suurempaankin lukuun. 3 ) Israelilaisilla oli sodan puhjetessa Golanin ylängöllä kaksi vajaavahvuista panssariprikaatia, joissa oli yhteensä noin 180 panssarivaunua. Suezin kanavan itärantaa taas puolusti egyptiläisten hyökkäyksen alkaessa noin 600 miestä, joiden tukena olivat taaemmaksi sijoitetut noin 280 panssarivaunua. Israelin liikekannallepanon pää&- 1 ) Chaim Herzog: The War of Atonement, Steimatzky's Agency Ltd, 1975, s. 145. 2 ) Em. teos s. t50-151. ') IISS: Strategis Survey 1973 s, 26. tyä vauhtiin Siinailla oli jo toisen sotapäivän iltana kolme divisioonaa. Israelin armeijan kokonaisvahvuus vastasi suurimmillaan noin 11 divisioonaa, joista lähes 2/3 oli panssari- ja mekanisoituja yhtymiä. Israelin arvioidaan menettäneen noin puolet 1 700 panssarivaunustaan sodan aikana. 4 ) Ylläolevat vahvuusluvut antavat kuvan sotaan osallistuneiden maiden armeijoiden koostumuksesta. Kuten niistä ilmenee, pääosan Israelin ja Syyrian armeijoista muodostivat panssari- ja mekanisoidut joukot. Myös Egyptin jalkaväkidivisiooniin kuului orgaanisesti panssariyksikköjä, joten puhtaita jalkaväkiyhtymiä ei enää esiintynyt lainkaan joitakin harvalukuisia erillisiä jalkaväkiprikaateja lukuunottamatta. Nämäkin olivat yleensä täydellisesti moottoroituja. Panssari- ja mekanisoidut joukot suorittivat myös päätyön sodassa taistelukuvauksista päätellen. Henkilöstöä koskevat kokonaistappioluvut osoittavat kuitenkin, että jalkaväki kantoi sodassa ainakin tässä suhteessa raskaimman taakan. 5 ) Jalkaväen vuoden 1973 Lähi-idän sodassa esittämän osan sekä sen tulevaisuudennäkymien selvittämiseksi on ensiksi aihetta käydä läpi panssari- ja mekanisoitujen joukkojen osuus tässä sodassa. Olihan niiden osuus maataisteluissa niin merkittävä, että eräskin tarkkailija on todennut jalkaväen sellaisenaan käytännöllisesti katsoen kadonneen taistelukentältä.') Ainakin ensinäkemältä tämä näyttää pitävän paikkansa. Panssari- ja mekanisoidutjoukot näyttelivät pääosaa kaikissa tämän sodan ratkaisevissa operaatioissa. Syyrian armeija murtautui sodan aloitettuaan niiden avulla Golanin ylängöllä olleen israelilaisten puolustuslinjan läpi. Israelilaiset puolestaan onnistuivat välttämään täydellisen romahduksen vain ) Sama julkaisu s. 26. ') Nämä olivat vuoden 1973 Stratcgic Survcy'n mukaan noin 100 000 miestä. ') Martin van Creveld, Jerusalem Post Magazine 14. 3. 1975. senvuoksi, että heidän Golanilla sodan puhjetessa olleet kaksi vajaavahvuista panssariprikaatiaan kävivät erittäin sitkeää ja uhrautuvaista puolustustaistelua siihen asti, kunnes reserviläisistä muodostetut joukot ehtivät apuun. Nämäkin joukot koostuivat pääasiassa panssari- ja mekanisoiduista yhtymistä. Ne aloittivat heti vastahyökkäyksen, joka johti israelilaiset noin 40 km:n etäisyydelle Damaskuksesta. Sama kaava toistui Siinailla. Egyptiläisten päästyä jo sodan alkamispäivänä Suezin kanavan itärannalla sijainneen israelilaisten heikosti miehitetyn valvontalinjan, ns. Bar-Lev linjan, läpi Siinain puolustus jäi aluksi Bar-Lev linjan tuntumassa olleiden kahden panssariprikaatin varaan. Kanavan ylittäneiden kolmen egyptiläisen mekanisoidun divisioonan keskittyessä ennakkosuunnitelmien mukaisesti sillanpääasemiensa varmistamiseen em. israelilaiset panssariprikaatit sekä kauempana Siinailla ollut kolmas panssariprikaati pidättelivät niille itselleen hyvin kalliiksi käyneillä vastahyökkäyksillä egyptiläisiä niin kauan, että Siinaille ehti saapua vahvennuksia. Egyptiläiset aloittivat sillanpääasemansa vakiinnutettuaan kanavan yli siirtämillään kahdella panssaridivisioonalla sekä parilla erillisellä prikaatilla lokakuun 14. päivänä jatkohyökkäyksen koko rintamalla, mutta siihen mennessä taistelualueelle saapuneet israelilaiset joukot - kolme etupäässä panssariprikaateista koostunutta divisioonaa - löivät takaisin tämän hyökkäyksen. Israelilaiset aloittivat heti lokakuun 15. päivänä Suezin kanavan ylittämiseen johtaneen operaation, johon osallistui voimia kaikkiaan kolmesta divisioonasta. Pääosa näistä tähän koko sodan kulun ratkaisevasti Israelin eduksi kääntäneeseen hyökkäykseen osallistuneista joukoista oli panssari yhtymiä. Ensi silmäyksellä näyttää siis siltä, että jalkaväellä oli hyvin vähän sanottavaa tässä sodassa. Tämä ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa jalkaväen osuudesta, vaikka em. olettamus pitääkin paikkansa israelilaisten kohdalla. Israelilaiset käyttivät hyvin vähän varsinaisia jalkaväkijoukkoja sodan ratkaisevissa taisteluissa Suezin kanavan ylitysoperaatiota lukuunottamatta, jossa tavallisena moottoroituna jalkaväkenä taistelleella maahanlaskuprikaatilla oli hyvin tärkeä osuus. Egyptiläisten ja syyrialaisten kohdalla asianlaita oli kuitenkin toisin. Heillä oli runsaasti jalkaväkeä, joka näytteli eräissä tilanteissa suorastaan ratkaisevaa osaa israelilaisten hyökkäysten pysäyttämisessä. Ja mikä yllättävintä, tämä tapahtui jalkaväen taistellessa panssareita vastaan. Jalkaväen kyky torjua vastapuolen panssarihyökkäykset oli ehkäpä suurin tämän sodan yllätyksistä. Tämän teki mahdolliseksi jalkaväen varustaminen tehokkaalla panssarintorjunta-aseistuksella. Israelilaiset kokivat tällaisen aseistuksen tehon kolmantena sotapäivänä Suezin kanavan itärannalla aloittamansa vastahyökkäyksen aikana. Hyvin liikkeelle lähtenyt hyökkäys pysähtyi egyptiläisen jalkaväen panssarintorjuntatuleen, jossa eräskin israelilainen panssarivaunupataljoona menetti muutamassa minuutissa 18 vaunua. 1 ) Nämä kokemukset toistuivat myöhemminkin sodan aikana Siinain rintamalla. Golanilla taas syyrialaisten sodan alussa tekemän hyökkäyksen torjumista yrittäneet israelilaiset panssariyksiköt kokivat samanlaisen epämiellyttävän yllätyksen. Syyrialaisten - samoinkuin egyptiläistenkin - panssarintorjunta-aseistus aiheutti israelilaisille paljon enemmän vaunutappioita kuin heidän panssarivaununsa. Panssariajoneuvoihin sijoitetut venäläiset Snapper-, Swatter- ja Sagger-ohjukset eivät olleet sinänsä tuntemattomia israelilaisille, mutta niiden runsaus ja teho olivat ilmeisesti yllätys. Vielä suuremman yllätyksen ai- heuttivat kuitenkin egyptiläisen ja syyrialaisen jalkaväen käyttämät "jokamiehen" panssarintorjunta-aseet (RPG-7V), joita 1 ) Herzog em. teos s. 188. 14 ls
arabiarmeijat käyttivät massoittain israelilaisten hyökätessä panssareillaan. Mm. edellämainittu israelilainen panssarivaunupataljoona tuhottiin näillä aseilla Suezin kanavan itärannalla. Arabimaiden armeijoiden jalkaväen toimintaa helpotti verrattomasti - tai suorastaan teki sen mahdolliseksi - Egyptin ja Syyrian armeijoiden vahva ilmapuolustus. Israelin ilmavoimat olivat osallistuneet israelilaisten ja arabien aikaisemmissa yhteenotoissa maataisteluihin erittäin tehokkaasti. Tykistö oli ollut suhteellisesti heikoin aselaji Israelin armeijassa, mutta ilmavoimat olivat täysin korvanneet tämän puutteen. Niinpä ilmavoimat pyrkivät tämänkin sodan alkaessa antamaan maavoimille niiden tarvitsemaa raskasta tulitukea pommittamalla ja tulittamalla niiden etenemistä haittaavia viholliskohteita. Egyptiläisten ja syyrialaisten ilmatorjunta tuotti tällöin israelilaisille yhtä ikävän yllätyksen kuin heidän panssarintorjuntansakin. Israelilaiset menettivät sodan parin ensimmäisen tunnin aikana Golanin rintamalla kolmisenkymmentä lentokonetta; järkyttävä vastoinkäyminen Lähiidän ilmatilaa aikaisemmin suvereenisesti hallinneille Israelin lentojoukoille. Nämä tappiot olivat melkein 100-prosenttisesti ilmatorjunta-aseiden aiheuttamia. Syyrialaisilla ja egyptiläisillä oli käytössä!n Sam- 2, Sam-3, Sam-6 ja Sam-7 ohjuksia hyvin runsaslukuisen ilmatorjuntatykistön ohella. Etenkin telavaunuihin sijoitetut Sam-6 ja jalkaväen käyttämät Sam-7 ohjukset yllättivät 23 mm ja 57 mm ilmatorjuntatykkien ohella israelilaiset täydellisesti. Nämä aseet pakottivat Israelin lentojoukot luopumaan aikaisemmasta taktiikastaan ja tekivät mahdolliseksi niiden puuttumisen maataisteluihin vain tilanteissa, jolloin vastapuolella ei ollut riittävää ohjussuojaa. Ilmavoimien merkitys oli kyllä tällöin hyvin ratkaiseva. Egyptiläisen panssarikolonnan uskaltauduttua lokakuun 14. päivän hyökkäyksessä ohjussateenvarjonsa ulkopuolelle etenemä)- 16 lä Suezin kaupungista noin 40 km etelään Suezin lahden itärannalla sijaitsevaan Ras ei Sudriin, Israelin ilmavoimat tuhosivat parin tunnin kuluessa noin 60 panssarivaunua sekä suuren määrän panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ja kenttätykkejä. Egyptin ja rajoitetummassa määrin myös Syyrian jalkaväki mullistivat siten Lokakuun sodassa jo ennen toista maailmansotaa syntyneet ja tämän sodan vahvistamat käsitykset panssarien ja lentoaseen ratkaisevasta merkityksestä maataisteluissa. Ne osoittivat kouriintuntuvasti, että asianmukaisella panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaaseistuksella varustettu jalkaväki kykenee taistelemaan menestyksellisesti vihollisen panssarivo1m1a ja rynnäkkölentokoneita vastaan. Puolustus, joka oli toisessa maailmansodassa menettänyt ensimma1sessä maailmansodassa - hyvin suuressa määrin konekiväärin ja kenttälinnoitusten ansiosta - saavuttamansa hallitsevan aseman näytti siten vuoden 1973 Lähi-idän sodassa voittaneen sen jälleen takaisin. Ja mikä merkittävintä: jalkaväki, joka kykeni tämän sodan taisteluissa pitämään omin voimin puoliaan sekä panssareita että rynnäkköilmavoimia vastaan, näytti voittaneen takaisin perinteisen asemansa taistelukentän kuningattarena. Jalkaväen suoritukset tässä sodassa olivat kyllä erinomaiset ja useimmille varmasti ennakolta arvaamattomat. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että jalkaväki tulisi vastaisuudessa ilman muuta tekemään tyhjäksi panssari- ja ilmavoimien aikaisemman ratkaisevan merkityksen, kuten useissa sodanjälkeisissä arvioinneissa kiirehdittiin julistamaan.1) Jalkaväen menestys taistelussa vastapuolen panssarivoimia vastaan johtui monessa tapauksessa virheistä, joihin kum- 1) Herzog em. teos s. 272: Tekijä on sitä mieltä,_ että panssarivaunu on yhä taistelukenttää dominoiva tekijä edellyttäen, että se kuuluu hyvin suunniteltuun taisteluyksikköön (team), joka kykenee ratkaisemaan taistelukentällä nykyaikaisen sodankäynnin prob)eemat. pikin puoli syyllistyi panssarivoimiensa käytössä. Panssarintorjuntaohjukset tunnettiin hyvin jo ennen tätä sotaa, mutta etenkään israelilaiset eivät olleet ottaneet riittävästi huomioon niiden tehoa eivätkä suunnitelleet vastaavasti panssarivoimiensa taistelumenetelmiä.1) Kumpikin puoli kärsi suurimmat panssarivaunutappionsa, kun panssarimuodostelmat lähetettiin taisteluun joko kokonaan ilman jalkaväen tukea tai tämän tuen ollessa riittämätön. Israelilaiset vaunumiehistöt eivät ainakaan sodan alussa huomanneet riittävän ajoissa Golanin kumpareiseen maastoon tai Siinain hiekkaharjanteiden taakse suojautuneita vihollisen jalkaväkimiehiä, joten nämä kykenivät yllättäen suuntaamaan tuhoisia ohjusryöppyjään panssarivaunuja kohti. Niiden teho oli sitä suurempi, kun ohjuksia käytettiin massoittain. Egyptiläiset ja syyrialaiset panssariyksiköt kärsivät puolestaan suurimman osan tappioistaan israelilaisten panssarivaunujen - sekä ohjussateenvarjonsa ulkopuolella ollessaan - Israelin ilmavoimien tulituksessa. Israelilaiset panssarivaunut kykenivät tuottamaan vastapuolelle suuria tappioita silloin, kun ne saivat vapaasti valita tuliasemansa - viivytystaistelua Golanilla käyneet panssariyksiköt olivat etukäteen tutkineet maaston yksityiskohtaisesti löytääkseen edullisimmat tulituskulmat - ja kun vihollisen panssarit etenivät ilman jalkaväen tukea. Jalkaväkikään ei tosin kyennyt aina tukemaan riittävästi panssariyksikköjä. Näin kävi esimerkiksi Siinailla lokakuun 14. päivänä, kun Egyptin armeija ryhtyi yleishyökkäykseen päätavoitteenaan Giddi- ja Mitlasolien valtaaminen. Egyptiläiset menettivät tässä taistelussa, johon yhden panssaridivisioonan sekä useiden erillisten panssari- 1 ) Herzog kertoo (em. teos s. 272), että Golanilla div1sioonankomentajana toiminut kenraalimajuri Eytan oli jo ennen sotaa tajunnut panssarintorjuntaohjusten merkityksen ja kouluttanut joukkonsa sitä silmälläpitäen, joten ohjusten aiheuttamat tappiot olivat minimaaliset hänen divisioonassaan. prikaatien ohella osallistui yksi jalkaväkidivtsioona ja yksi jalkaväkiprikaati, kaikkiaan 264 panssarivaunua sekä lukuisia panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja israelilaisten antamien tietojen mukaan. 2 ) Egyptiläisten mukaan panssariyhtymien ja mekanisoidun jalkaväen menetykset johtuivat israelilaisten panssarivaunujen sekä SS-11 tyyppisillä panssarintorjuntaohjuksilla varustettujen yksiköiden tulesta. Edellä lyhyesti esitetyistä sekä muista samantapaisista Lokakuun sodan taistelukokemuksista voidaan tehdä joitakin jalkaväen osuutta ja mahdollisuuksia koskevia päätelmiä. Kuten aikaisemmin on jo mainittu, tämä kolmen väestöltään varsin vähälukuisen (yhteensä noin 47 milj.) ja varattoman (niiden yhteenlaskettu kansantuote oli v. 1973 noin 19,5 miljardia dollaria eli hiukan vähemmän kuin Norjan) maan välinen yhteenotto muodostui materiaalitaisteluksi, jossa sekä käytetyn sotamateriaalin määrä että osapuolten kärsimät menetykset olivat sodan kestoajan huomioonottaen täysin aikaisempien suurvaltasotien luokkaa. Samoin on myös todettava, että jalkaväen osuus jäi loppujen lopuksi hyvin suuressa. määrin panssarivoimien suoritusten varjoon egyptiläisen jalkaväen sodan alkuvaiheen taisteluissa israelilaisia panssarijoukkoja vastaan käymissään taisteluissa saavuttamia yllättäviä menestyksiä lukuunottamatta. Tämä johtui ilmeisesti ennenkaikkea siitä, että jalkaväki ei yleensä kyennyt seuraamaan panssarivoimia niiden hyökkäyksessä sekä yleensäkin liikkuvissa operaatioissa. Golanin sekä nimenomaan Siinain taisteluissa todettiin, että jalkaväen täytyy kyetä liikkumaan panssarien mukana kyetäkseen riittävästi tukemaan niitä taisteltaessa vihollispanssareita ja -jalkaväkeä vastaan. Taistelukokemukset osoittivat kiistattomasti, että jalkaväen tuki on välttämätön, jotta panssarit kykenisivät suorittamaan tehtävänsä ja käyttämään täysin määrin hy- ') Herzog em. teos s. 206. 17
väkseen erikoisominaisuuksiaan, liikkuvuuttaan ja suurta tulivoimaansa. Egyptiläiset kokivat tämän kouriintuntuvasti lokakuun 14. päivän hyökkäyksessään. Lokakuun sodan kokemusten perusteella näyttää siis siltä, että panssarivoimien ja jalkaväen keskinäiset suhteet sekä kummankin osuus taistelutoimintaan tulevat muuttumaan. Panssarivaunu tulee ilmeisesti yhä edelleenkin olemaan hyvin keskeinen tekijä maataisteluissa. 1 ) Tähän viittaa mm. se, että vuoden 1973 Lähi-idän sodan osapuolet ovat sodan jälkeen kiinnittäneet suurta huomiota panssarivoimiensa vahvistamiseen ja kehittämiseen. Sodassa saadut kokemukset nykyaikaisten panssarintorjunta-aseiden panssarivaunuille aiheuttamasta uhkasta otetaan kuitenkin varmasti huomioon. Yhtenä keinona tämän vaaran pienentämiseksi nähdään panssarien ja jalkaväen yhteistoiminnan kehittäminen. Sotakokemukset osoittivat kiistattomasti, että panssarivaunut tarvitsevat suojakseen jalkaväkeä ja että jalkaväki todella kykeni auttamaan panssarijoukkoja. Todella tehokkaan yhteistoiminnan aikaansaaminen edellyttää kuitenkin myös jalkaväen varustuksen ja taistelutapojen kehittämistä. Voidakseen suojata panssarivaunuja vihollisen panssarintorjuntaohjuksilta sekä muilta panssarintorjunta-aseilta jalkaväen täytyy ensinnäkin olla asianmukaisesti aseistettu. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että panssarivaunuja saattavan jalkaväen täytyy kyetä tuhoamaan vihollisen panssarintorjuntaaseet tai ainakin estämään mm. vihollisen jalkaväkeä käyttämästä niitä tehokkaasti. Jalkaväen täytyy myös kyetä seuraamaan panssarivaunuja taistelussa. Tämä edellyttää jalkaväen varustamista maastossa liikkumaan kykenevillä ja sitä ainakin jossain määrin suojaavilla ajoneuvoilla. Jalkaväen mekanisoimisen tarve on siis lisääntynyt. ') Tätä mieltä on mm. Kenneth Hunt artikkelissaan NMiddle East Conflict 1973. Military Lessons. Survival January/February 1974 s. 6. 18 Jalkaväen on myös pidettävä hallussaan panssarijoukkojen valtaama maasto, ja tämä myös edellyttää entistä suurempaa liikkuvuutta. Nämä tehtävät eivät suinkaan edellytä täysin uusia ja vallankumouksellisia uudistuksia jalkaväen taistelutavoissa. Saksalaiset kehittivät jo ennen viime suursotaa todellisen panssaritaisteluvoiman, joka koostui panssarivaunuista sekä niiden kanssa kiinteässä yhteistoiminnassa taistelleesta jalkaväestä.2) Lokakuun sodan kokemukset näyttävät olevan omiaan vahvistamaan tällaisen kombinaatign tarpeellisuutta. Uutta on lähinnä vain se, että jalkaväeltä vaaditaan entistä suurempaa maastoliikkuvuutta kyetäkseen seuraamaan nopeasti liikkuvia panssarimuodostelmia. 3 ) Jalkaväen täytyy myös kyetä taistelemaan tällaisten muodostelmien rinnalla. Tämä edellyttää tähänastisista tehokkaampia panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, joiden kuljettama jalkaväki myös taistelee vaunuissaan eikä käytä niitä vain kulkuvälineenä. 4 ) Eräät israelilaiset teoreetikot ovat sitä mieltä, että jalkaväen ja panssariosastojen yhteistoiminnan tehostamiseksi niistä olisi muodostettava taisteluosastoja (battle team), jotka toimisivat yhtenä kokonaisuutena.') Tällaiset osastotkaan eivät olisi kuitenkaan kyenneet suorittamaan kaikkia perinteisesti jalkaväelle kuuluvia tehtäviä viime sodassa, kuten israelilaisten kokemukset osoittavat esimerkiksi Hermon-vuoren taisteluissa sekä heidän kalliiksi käynyt yrityksensä ottaa panssarivaunupataljoonan suorittamalla rintamahyökkäyksellä Damaskukseen johtavan 1) Laurence Martin: Arms and Strategy, Widenfels and Nicholson, London 1973 s. 61. ') Lokakuun sodan panssaritaistelut tapahtuivat varsin laajoilla alueilla. Mm egyptiläisten lokakuun 14. päivänä tekemässä hyökkäyksessä sekä hyökkääjän että puolustajan yksittäiset panssariprikaatit saattoivat liikehtiä 30-50 km:n laajuisella alueella. 4 ) Martin em. teos s. 69. ') Herzog em. teos s. 271, van Creveldin artikkeli Jerusalem Post Magazine March 14 1974 s. 6. varrella oleva hyvin hallitseva Tel Shamsin kukkula (Tavallisena jalkaväkenä taistellut Iaskuvarjojääkäripataljoona otti sen seuraavana yönä pataljoonan tappioiden ollessa vain neljä haavoitunutta.) ''Tavallista" jalkaväkeäkin siis tarvitaan, joskin yleinen kehityssuunta tulleekin olemaan edellä esitetyn kaltainen. Jalkaväelle edellä hahmoteltu osa edellyttää sen muunkin aseistuksen ja varustuksen kuin vain sen kuljetusvälineiden parantamista. Jalkaväen varustamista yönäkö- sekä elektronisilla hälytyslaitteilla pidetään jo ehdottoman välttämättömänä. Israelilaiset ovat tuoneet esille, että tämän puolen laiminlyöminen ennen viime sotaa antoi egyptiläisille suhteettoman edun etenkin sodan alkuvaiheen taisteluissa. ')Jalkaväen yhteysvälineiden parantamisen tarpeellisuutta on painotettu puolin ja toisin. 2 ) Tätä tarvetta lisäävät nykyaikåisessa sodassa käytettävissä olevat elektroniset havainto- ja paikoitusvälineet sekä suuri tulivoima, jotka pakottavat reagoimaan nopeasti tuhoisien tappioiden välttämiseksi. J aika väen oman tulivoiman lisääminen näyttää myös tarpelliselta. Myös käsitykset ilmavoimien osuudesta maataisteluihin näyttävät olevan muuttumassa Lokakuun sodan kokemusten seurauksena. Israelilaisten maavoimien hyökkäystaktiikka oli epellyttänyt ennen tätä sotaa ja vielä sen alkuvaiheissakin maavoimien - lähinnä panssarijoukkojen hyökkäyskiilojen - ja ilmavoimien kiinteää yhteistoimintaa. Ilmavoimat antoivat panssariyhtymille niiden tarvitseman raskaan tulitucn, sillä israelilaiset olivat laiminlyöneet tykistönsä kehittämisen (osaksi juuri senvuoksi, että ilmavoimien antama tuki näytti riittävän). Lokakuun sota muutti perusteellisesti nämä käsitykset. Egyptin ja Syyrian 1lmatorjunta osoittautui etenkin ohjusten.i:kä kevyen ilmatorjuntatykistön ansiosta 1 ) Herzog em. teos s. 271. Mm. Moharned Heikal: The Road to Rarnadan. Collln1, London 1975 s. 259-260. tien varrella oleva hyvin hallitseva Tel Shamsin kukkula (Tavallisena jalkaväkenä taistellut laskuvarjojääkäripataljoona otti sen seuraavana yönä pataljoonan tappioiden ollessa vain neljä haavoittunutta.) "Tavallista" jalkaväkeäkin siis tarvitaan, joskin yleinen kehityssuunta tulleekin olemaan edellä esitetyn kaltainen. Yhteenvetona edellisestä voidaan todeta; että vuoden 1973 Lähi-idän sodassa käytettyjen uusien aseiden ja taistelumenetelmien johdosta puolustuksen teho on lisääntynyt hyökkäyksen tehoon verrattuna. 2 ) Jalkaväen merkitys ja vaikuttamismahdollisuudet ovat samalla kiistattomasti kasvaneet. Mullistavin muutos on ollut se, että jalkaväki kykenee uusien kevyiden panssarintorjuntaja ilmatorjuntaohjusten ansiosta taistelemaan omin voimin menestyksellä panssarijoukkojakin vastaan sekä huolehtimaan ilmatorjunnastaan taistelualueellaan. Vaikka panssarivaunu ei olekaan menettänyt merkitystään tai edes näytä olevan menettämässä, sen ehdottoman ylivoiman aikakausi tuntuu kuitenkin olevan jo päättymässä. Käytettävissä oleva lähdeaineisto ei vielä tee mahdolliseksi lopullisten päätelmien tekemistä kaikissa tämän sodan esilletuomissa kysymyksissä. Kehityksen pääsuunta on kuitenkin jo varsin selvästi näkyvissä. Lokakuun sodan kokemuksia arvioitaessa on tietysti otettava huomioon paikalliset olosuhteet. Nämä eivät kuitenkaan olleet kaikissa suhteissa niin erikoislaatuisia, etteikö tämän sodan kokemuksista voitaisi tehdä yleispäteviäkin päätelmiä. Olihan esimerkiksi sellaisten tässä sodassa käytettyjen aseiden kuten panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjusten vaikutuksesta sodankäyntiin esitetty jo aikaisemmin käsityksiä, jotka tämä sota osoitti paikkansapitäviksi. 3 ) Niissä on paljon varteenotettavaa meidänkin kannaltamme. ') Tätä mieltä on mm. kenraali A. Merglen artikkelissaan Military Lessons of the October W ar, Adelphi Papers Nr. 114, 1975, s. 26. 19
Suomen samoinkuin muidenkin pienten maiden pulmana on kysymys siitä, miten voidaan luoda riittävän tehokas puolustus nykyaikaisilla aseilla varustettua hy.ökkääjää (ts. panssari- ja mekanisoituja joukkoja käyttävää) vastaan, kun puolustusmäärärahat ovat hyvin rajoitetut. Lokakuun sodan kokemusten soveltaminen näyttää ratkaisevan tämän pulman. Jos kerran egyptiläinen jalkaväki kykeni panssarintorjunta-aseillaan pysäyttämään israelilaisten panssarijoukkojen hyökkäykset panssareille ihanteellisessa maastossa, joka ei sinänsä tarjonnut minkäänlaista suojaa jalkaväelle, suomalaisen jalkaväen täytyisi kyetä taistelemaan menestyksellisesti panssareita vastaan meikäläisessä maastossa, joka on verrattomasti edullisempi puolustajan kannalta. Tämä 1 ) Prof. L. Martin esitti jo ennen vuoden 1973 sotaa hyvin oikeaan osuneita arviointeja ohjusten merkityksestä teoksessaan Arms and Strategy mm. s. 61. edellyttää tietysti sitä, että suomalainen jalkaväki varustetaan asianmukaisilla aseilla, kuten kertasingoilla sekä keveillä panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksilla, ja että näitä aseita on massakäyttöön riittävät määrät. Tähänastiset vaikeat pulmamme kuten nykyaikaisen aseistuksen kalleus ja lyhyt koulutusaikamme, eivät ole esteenä tässä kysymyksessä. Nämä aseet ovat verrattain halpoja ja niiden käyttö on helposti opittavissa. Kevyet panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseet eivät tietysti yksinään ratkaisisi kaikkia puolustuspulmiamme. Mutta niiden avulla voitaisiin luoda uskottava puolustuskyky nykyaikaisia konearmeijoita vastaan eli ts. luotaisiin kestävä perusta puolustus ponnistuksillemme. Majuri J Varjonen PANSSARIJOUKKOJEN KÄYTÖSTÄ SUOMEN RINTAMALLA KESÄLLÄ 1944 SAADUT KOKEMUKSET Johdanto Ennen toisen maailmansodan alkamista oli Neuvostoliitolla lukumääräisesti maailman vahvin panssariase. Vuonna 1938 arvioitiin sillä olevan 9 000 panssarivaunua ja 2 000 erilaista amfiajoneuvoa. Saksalaisten kalustomääriin verrattuna oli luku huomattavan suuri. Saksalla oli nimittäin vastaavana aikana esim taistelupanssarivaunuja vain n 3 000 vaunua. Näiden lukujen valossa suomalaisten panssarijoukkojen kalustomäärät olivat mitättömän pienet. Käytössämmehän oli ainoastaan muutama kymmenen kappaletta vanhentuneita Renault vaunuja sekä n 30 englantilaista Wickers-vaunua, jotka säästäväisyyssyistä hankittiin ilman aseistusta. Neuvostojoukoilla oli käytössään Suomen rintamalla Talvisodassa kaikkiaan n 2 800 panssarivaunua. NL:n panssarijoukot lähtivät Talvisotaan käyttöperiaatteilla, jotka oli määritetty muualta saatujen kokemusten valossa. Tapahtumat osoittivat, että suomalaisessa maastossa ei ollut mahdollisuuksia keskittää panssariyksiköitä syviin iskuihin puolustajan selustaan. Olosuhteet asettivat myös kaluston rakenteelle tavan- 1maisesta poikkeavia vaatimuksia. Tämä >Ii omiaan korostamaan jalkaväkeä tukevien panssariyksiköiden osuutta ja aiheutti myös uusien vaunutyyppien kehittämisen nopeutumisen. Suomalaisten panssarijoukkojen taisteluteho oli Talvisodan alkaessa erittäin heikko. Pääsyy tähän lienee ollut se, että ei uskottu panssarijoukkojen toimintamahdollisuuk- 1iin maastossamme. Niinpä panssarijouk- 1 omme osallistuivat vain yhteen hyökkäyk Neen, joka sekin tyrehtyi nopeasti. Jatkosodan alussa käytetyn taktiikan perusteet oli saatu Saksasta. Itse taktiikka oli kuitenkin sovellettu olojamme vastaavaksi ja perustui panssarivaunujen ja jääkäreiden kiinteään yhteistoimintaan sekä häikäilemättömään takaa-ajoluonteiseen hyökkäykseen. Taktiikka oli samaa, mitä saksalaisten noin kahden pataljoonan vahvuiset panssarijoukot noudattivat Pohjois-Suomessa vuonna 1941 hyökkäyksen alkaessa. Kun seuraavassa tarkastellaan panssarijoukkoja kesän 1944 taisteluissa, jätetään saksalaisten osuus vain lyhyiden mainintojen varaan. Tarkastelussa keskitytään lähes yksinomaan Kannaksen tapahtumiin. 1. Neuvostoliiton panssarijoukkojen käytöstä saatuja kokemuksia Neuvostoliiton panssarivaunutuotannon lisääntyminen teki mahdolliseksi panssarija mekanisoitujen armeijakuntien muodostamisen vuonna 1942. Panssariarmeijakuntaan kuului moottoroitu prikaati ja kolme panssariprikaatia, joihin kuhunkin kuului kaksi panssarivaunupataljoonaa sekä moottoroitu jalkaväkipataljoona. Taktillista panssariasetta edustivat erilliset panssanprikaatit, panssarirykmentit sekä panssariläpimurtorykmentit ja sodan lopulla myös rynnäkkötykkirykmentit. Panssarijoukköjen käyttöperiaatteet vahvistettiin vuonna 1943 ilmestyneessä punaarmeijan kenttäohjesäännössä. Sen mukaan panssarivaunujen päätehtävänä oli vihollisen jalkaväen tuhoaminen. Panssaritaisteluun ryhtymistä muulloin kuin ehdottoman ylivoiman vallitessa pidettiin virheenä. Panssarivaunujen käyttötarkoitus oli jalka- 20 21
väen välitön tukeminen ja operatiivisen menestyksen edelleen kehittäminen vastustajan selustassa ilmavoimien tukemana. Panssariläpimurtorykmentit olivat tarkoitetut iskuosastomaiseen toimintaan ja vastahyökkäysten torjuntaan. Rynnäkkörykmenttien tehtävänä oli muiden panssarijoukkojen tulen vahventaminen ja vastustajan panssaritorjunta-aseiden tuhoaminen. 1.1. Organisaatio Neuvostoliitto oli keskittänyt Suomea vastaan kesäkuun alkuun mennessä n 40 divisioonaa sekä runsaasti erikoisjoukkoja. Nämä jakautuivat Leningradin ja Karjalan rintamiin, joiden käytössä olevat panssarijoukot on esitetty kuvissa 1 aja b. Karjalan kannaksella toimi näin ollen n 630 vaunua, joista 92 % oli keskitetty 21. Armeijan hyökkäysalueelle. Vaunujen määrä oli keskimäärin 25 rintamakilometriä kohden. Kuva la. Panssarijoukot Leningradin rintaman hyökkäysryhmityksessä suurhyökkäyksen alkaessa v. 1944. Ii-fil 21.A 23.A ~:::ll!j~~>(ajri ie;,. ci; ;ii 1?.L1DA l g e. ~ o.. Ö"6 : )( *- ~-,_ ~.~!Al ~111 ~~ ~i;i = 1 )(~X ~ X 1 ~ LJ l_ _:.-_1 ~--~ )( X )( :::-;;;;~--!.-1-- ~)()( ; )( 6,,,G j Kuva man 1 b. Panssarijoukot Karjalan rintahyökkäysryhmityksessä suurhyökkäyksen alkaessa v. 1944.?. A 3'2.A YHTEENSÄ 472 psv X )( )( )( X Karjalan rintaman käytössä oli n 4 70 vaunua, joista 450 oli 7. Armeijan hyökkäyssuunnassa, joten vaunujen määrä oli keskimäärin 20 rintamakilometriä kohden. Panssariyksiköt olivat kokoonpanoltaan varsin kevyitä. Pääkalustona olivat T-34 ja T-70 tyypit. Panssarirykmentit käsittivät kukin kaksi ja rynnäkkötykkirykmentit viisi perusyksikköä. Kummankin joukkoyksikkötyypin vaunumäärä oli 20. Kalustona panssarirykmentillä oli KV-1, KV-2 ja JS-1 vaunuja sekä rynnäkkötykkirykmentillä SU-vaunut. Tämä raskas kalusto osoittaa pyrkimystä nopeaan murtoon. Esimerkiksi Karjalan rintaman käytössä olleista vaunuista n 60 % oli raskaita, painoltaan yli 40 t. Hyökkäyksessä saavutetun menestyksen laajentamiseksi perustivat neuvostojoukot liikkuvia ryhmiä. Niiden runkona oli panssariprikaati, jota vahvennettiin panssari- ja rynnäkkötykkiyksiköillä sekä moottoroidulla kenttätykistöllä. Kuvassa 2 on tietoja yleisimmin käytössä olleista panssarivaunutyypeistä. Kuva 2. Jatkosodassa yleisimmin esiintyneet panssarivaunutyypit. l'\1lli/ vuosi J..V-1/ 19'+1 JS-1B/ '""' Paino,, lu.,,., '),fl,. 12 A11ei11tus tkki/kk 1 X 76,<' -./ ' X 7,6; mm 1 X 1?;'111m/ ' X '/,6< 1 X b';, 111.m/ 1 X 1';,? 111111/ 1 X?Q fljl!i/ 1 X 7,f,;' l!\id 1 x '+'.,rur./ 1 x ;,E,; mrr 1 X '/(,,;'!fllll/? x 'J,f,; mr. 1 X 65 11191/ ;:, X (,6? ll!il l-'anssarointi r;oottori Nopcu11 Toi inta Telapaine km/h 11111.tk.!I km k&"/c1/ 7'.;,-9S Diesel/6()(.) hv,'.;, U,?6 150 L,AO m nu,? 7';,-90 Diesel/U,0 hv 41 ;,;o n o.ao 1',-?0 Otto/b7 hv,oo '" U,67 lhuel/')uo tn S? 100 0,66 4';,-95 DieHl/~m S5 IW 0,81 22 YHTJ::J,:NSA 628 pn. 23
1.2. Taktiikka Neuvostojoukkojen hyökkäysvalmisteluihin keväällä 1944 liittyi pitkäaikainen koulutus. Panssarijoukkojen pääkoulutuskohteena oli yhteistoimintaharjoittelu eri aselajien kanssa. Merkillepantavaa on, että 60-70 % koko koulutuksesta tapahiui rajoitetun näkyvyyden tai pimeän aikana. Osa panssarijoukoista omasi runsaan taistelukokemuksen, joka oli hankittu Saksan rintamalla. Neuvostojoukkojen 9. 6. 1944 Valkeasaaressa 10. Divisoonan vastuualueella suorittamiin tiedusteluhyökkäyksiin osallistui ilmeisesti vain kevyitä panssarivaunuja joukkueen - komppanian suuruisina osastoina. Suurhyökkäyksen alkaessa panssarikalusto oli pääosin raskaita panssarivaunuja, joiden avulla neuvostojoukot saivat JR l:n vastuualueella 10.6. kuluessa n 18 km syvän mur-...,...,.. --- ---- Kuva 3. Panssarijoukkojen käyttämä hyökkäysryhmitys. o ~o o 6.<> tccc++ccc 0 0 1, Fwwl <> 0.. <> 0 00 0 <> 0 1 porn,e l ~:~"- 2 J/2. l'll'ii O O O O ~ 0 11 porrh,.,..." J/2, f'llw.l 0 0 0 ll1 porno r7u.tll:lptri ron. Panssarijoukot käyttivät useampiportaista hyökkäysryhmitystä, joka on esitetty kuvassa 3. Pääetenemissuuntana käytettiin selviä maastouria, JR l:n alueella enimmäkseen teitä. Tämä aiheutti sen, että huomattava määrä suomalaisten raskasta kalustoa jouduttiin jättämään puolustusasemaan. Panssarijoukkojen hyökkäysnopeus oli päivän taisteluiden aikana n 1,5 km/h. Täten jalkaväki pystyi kiinteästi seuraamaan vaunujen hyökkäystä. Muut panssarijoukkojen käyttöön liittyvät tärkeät piirteet V alkeasaaren taisteluissa olivat seuraavat - hyökkäysvalmistelut pystyttiin salaamaan, koska siirtyminen lähtöasemiin suoritettiin vasta tulivalmistelun lopussa. - taistelujaotus ja syvä hyökkäysryhmitys tekivät mahdolliseksi jatkuvan etenemisen, - yhteistoiminta panssarivaunujen, jalkaväen, pioneerien ja kenttätykistön kanssa sujui hyvin, - panssarivaunujen lähitorjuntaan käytettiin suojamiehiä, - rynnäkkötykkejä käytettiin siten, että panssarivaunuilla oli jatkuvasti oma suoraammuntatulituki. Hyökkäyksen jatkoa varten antoi Leningradin rintaman komentaja illalla 12. 6. käskyn suomalaisten toisen puolustusaseman murtamisesta. Painopiste muodostettiin Kuuterselän suuntaan. Panssarijoukot jaettiin osin uudestaan, ja Kannakselle keskitettiin lisää panssariyksiköitä niin, että siellä oli yhteensä 10 panssarirykmenttiä, JO rynnäkkötykkirykmenttiä ja 4 panssariprikaatia. Painopistesuuntaan 21. Armeijalle oli alistettu seuraavat panssarijoukot: 109. Armeijakunnan alueelle suunnattiin lisäksi kaksi liikkuvaa ryhmää. Rintaman reserviksi varattiin kaksi panssariprikaatia ja rynnäkkötykkirykmentti. Murtoalueen leveys Kuuterselässä oli n 9 km, joten jalkaväkeä tukevien vaunujen määrä oli 20-25 ja liikkuvat ryhmät mukaanlukien 35-40 vaunua rintamakilometriä kohden. Neuvostojoukkojen aloitettua 14. 6. hyökkäyksen murtui suomalaisten puolustus muutaman tunnin sisällä. Iltapäivän alussa joutuivat JR 53:n joukot vetäytymaan Kuuterselän aukeiden pohjoispuolelle. Hyökkäyksen alkaessa osallistui tulivalmisteluun suora-ammunnalla kaikkiaan viisi rynnäkkötykkirykmenttiä käyttäen maaleinaan miinoitteita, esterakennelmia ja etulinjan pesäkkeitä. Panssarijoukkojen hyökkäysryhmitys sopeutui hyvin puolustuksen rakenteeseen. Kuuterse;,än kylän alueella, jossa linnoitteilla oli joukin verran syvyyttä, käytettiin samoin kuin Valkeasaaressakin rynnäkköosastoja, ja hyökkäysryhmitys käsitti kaikkiaan kolme porrasta. Murtoalueen länsiosassa, jossa linnoitteet käsittivät itse asiassa vain panssariesteen, käytettiin panssarirykmenttiä rynnäkkötykkirykmentin ja jalkaväkipataljoonan tuke mana. Kun murtoaluetta oli riittävästi laajennettu, suunnattiin liikkuva ryhmä hyökkäykseen, jolloin neuvostojoukot saivat 14. 6. kuluessa 12 km syvän murron. Liikkuvan ryhinän hyökkäys on esitetty kuvassa 4. Toisesta liikkuvasta ryhmästä muodostettu osasto osallistui 15. 6. Inon valtaukseen. VT-aseman eteläisen osan murtumisen aiheuttivat osaltaan liikkuvat ryhmät, joiden käyttö toteutettiin selustaan tapahtuvana TUfTiVlT : I porr. : - pe,l.)&u.h. lb : n tuliju'jht l.u - tu.b.o elil<rä.n Yoi... 11. Ja t1.111aaeat I 1 porr : - ll antaa I por rasta 111 porraa : - h J oha n at7atii 109. AK 31. 185. 1222. 351. KaartPsR PsR RynTykR RynTykR 108. AK 98. PsR 260. PsR 1238. RsRynTykR 1439. RsRynTykR llo. AK 124. PsR 394. RynTykR 397. RynTykR Erikoispiirteitä! 5 - Etuosaato : 2 3 psv + 5-10 m kannelle/ 1---+-+-I K-M-+1-+--~I vaunu llukaoa traktoreiden vetämiä panssaroituja ajon täynnä jalkaväkeä - Pääoaaato : n. 40 pav - Tiedustelun auuotaaminen euo11.elaieten selustaan 24 25
saarrostushyökkäyksenä. Siiranmäen suunnassa, 23. Armeijan murtoalueella, jossa panssarivaunujen määrä oli n 18-20 vaunua rintamakilometriä kohden, käytettiin osaksi maasto-olosuhteiden vuoksi toisenlaista taktiikkaa. Kun 13.6. oli tiedustelulla todettu puolustuksen rakenne, toimivat panssariyksiköt läpimurtovaiheessa pääasiassa jalkaväen tulitukena puolustusaseman etupuolelta. Näin pyrittiin kuluttamaan puolustajaa sekä esterakennelmia. Vaunujen käyttö jalkaväen väkittömänä tukena oli suhteellisen varovaista. Suomalaisten aloitettua vetäytymisen VKT-asemaan päätti Leningradin rintaman komentaja jatkaa hyökkäystä suoraan liikkeestä puolustajan nopeaksi lyömiseksi. Panssarijoukkoja käytettiin tässä vaiheessa jalkaväkiyhtymien etuosastoina. Panssarijoukkojen etäisyys jalkaväkiyhtymistä oli yleensä 5-8 km ja joissain yksittäistapauksissa 10-15 km. Takaa-ajo pyrittiin suorittamaan suomalaisten vetäytymissuunnan kanssa yhdensuuntaisia teitä käyttäen niin, että vetäytymistiet voitaisiin katkaista. Takaa-ajon mahdollistamiseksi jouduttiin Kuva 5. Panssarijoukkojen suorittama tiedusteluhyökkäys Kaukjärven alueella 17. 6. 1944. 5 panssarijoukoilla suorittamaan tiedustelua laajalla alueella. Suoritetusta tiedustelusta on kuvassa 5 esimerkki liikkuvaan ryhmään kuuluvan panssariyksikön hyökkäyksestä Kaukjärven alueella syvälle suomalaisten selustaan. Vetäytymisvaiheessa panssarijoukkojen toiminta oli tarvittaessa häikäilemätöntä. Esimerkkinä voidaan mainita, että ainakin kolmessa tapauksessa suoritti vahvennetun komppanian suuruinen osasto murron läpi viivyttäjän asemien juuri sillä hetkellä, jolloin irtautuminen oli alkamassa. Kussakin tapauksessa lienee ollut kyse tiedusteluosaston suuntaamisesta viivyttäjän selustaan. VKT-aseman taisteluissa siirryttiin panssarijoukkojen käytössä jälleen tiiviiseen yhteistoimintaan jalkaväen kanssa ja otettiin käyttöön iskuosastomainen toiminta. Panssarijoukoilla haettiin tarvittaessa ratkaisua, kuten läpimurrot Juustilan ja Ihantalan suuntiin osoittivat. Näin aikaansaatujenmurtojen syvyys oli 6-8 km. Suomalaisten tiedustelutietojen mukaan osallistui Talin - Portinhoikan- Ihantalan taisteluihin yhteensä neljä rynnäkkötykki- ja seitsemän panssarirykmenttiä sekä kolme panssariprikaatia, jotka tosin olivat siihen mennessä kärsineet suuria tappioita. Heinäkuun kuluessa alkoi Neuvostoliitto siirtää osia voimistaan Saksan rintamalle. Suomalaisten tiedustelutietojen mukaan tällöin siirrettiin Kannakselta pois kuusi panssarirykmenttiä, kaksi rynnäkkötykkirykmenttiä ja kolme panssariprikaatia. Laatokan Karjalassa oli panssarijoukkojen käyttö muutamilta kohdin erilaista kuin Kannaksella. Toiminnalle oli ominaista pienten vaunumäärien käyttö. Tällöin mm rynnäkkötykkirykmenteistä alistettiin komppanioita jalkaväki- ja panssarirykmenteille. Hyökkäysryhmitykset olivat suppeampia. Maaston peitteisyys ja harvahko tiestö aiheuttivat sen, että varsin usein vaunut etenivät hyökkäävän jalkaväen takana sitä tukien. Niissä tapauksissa, joissa vaunut toimivat jalkaväen etupuolella, ne etenivät vain 150-200 m:n etäisyydellä. Näin pystyttiin säilyttämään kiinteä yhteistoiminta ja molemminpuolinen tuki tehokkaana. Panssarijoukkojen suorittaman tiedustelun syvyys vaihteli jossain määrin maastosta riippuen. Tavallisesti se ulottui vain 4-6 km:n etäisyydelle etuosastoista. Merkillepantavaa on, että panssarijoukkoja suunnattiin tarvittaessa erittäin huononkin maaston kautta, kunhan sillä vain pystyttiin saamaan aikaan saarrostus suomalaisten selustaan. Tämä edellytti kuitenkin useassa tapauksessa pitkäaikaisia valmisteluja, kuten urien raivaamista, siltojen kunnostamista ja ylityspaikkojen rakentamista suoalueille. 1.3. Panssarijoukkojen huolto Panssarijoukkojen huollossa oli ajoittain suuria vaikeuksia, koska huoltoyksiköiltä puuttuivat maastokelpoiset ajoneuvot. Linnoitetut puolustusasemat ja peitteinen maasto lisäsivät ampumatarvikekulutusta. Vaikeat täydennysmahdollisuudet aiheuttivat osaltaan käytetyn moniportaisen hyökkäysryhmityksen. Tällöin voitiin joukkoja vaihtaa riittävän usein, eikä koko panssariyksikkö joutunut samanaikaisesti ottamaan osaa taisteluun. Täten keskimääräinen ampumatarvikekulutus kyettiin pitämään samana kuin tavanomaisissa olosuhteissa eli 1-1,5 tuliannoksena vuorokaudessa. Mielenkiintoista on todeta Suomen rinta- Kuva 6. Panssarijoukoissa Suomen operaatioiden aikana suoritettu korjaustoiminta. Yälittci91ä 111:orJauk i J=-.... J. akltaaoii korjallliia l'l>< ~i- Th< ;:- - - '"',.,...,. 96 04 "" 70 '"" 97 " H.,2,,. j n, I '" ~22 "" "' 1"80,.., " 175,..,. '1 i,. 1,.... 16? wn11 Jou.t1.1l 1tarJattn akai n 2,>lttrtaa 1,,. 1,,,., 77> " 50.,, " l78 m i.., 2}?} milla suoritettujen korjausten määrä ja jakautuminen, jotka on esitetty kuvassa 6. Siitä voidaan havaita, että yli puolet korjauksista on ollut välittömiä korjauksia, todennäköisesti lyhytaikaisia osavaihtoja ja vastaavia. Näistä korjauksista 80 % pystyttiin suorittamaan itse panssarijoukkojen toimesta. Karjalan rintamalla oli kokonaistappioista 61,2 % taistelutappioita, 19,3 % teknillisiä ja 19,5 % muita tappioita (soihin ja jokiin juuttumisia jne). Tavanomaisissa oloissa luvut olivat 85,5 % taistelu-, 9 % teknillisiä ja 5,5 % muita tappioita. Tämä aiheutti mm korjausvälineistön kaksinkertaistamisen. Korjaukset jouduttiin useinkin suorittamaan vauriopaikalla tulen alla. Panssarivaunujen evakuointi järjestelmä osoittautui suomalaisessa maastossa liian pienitehoiseksi. Tämän vuoksi panssarivaunuja jouduttiin käyttämään hinaustehtäviin, mikä oli omiaan heikentämään iskuvoimaa. 1.4. Suomalaisten panssarintorjunnan kannalta saadut kokemukset Jatkosodan kuluessa aina kesään 1944 saakka säilyi suomalaisten panssarintorjuntaorganisaatio samanlaisena kuin se oli kesällä 1941. Kesäkuun lopulla v 1944 oli käytössä kaliiperiltaan yli 20 mm:n panssarintorjuntatykkejä 329 kpl, jotka jakautuivat seuraavasti: 58 kpl 37 mm:n, 116 kpl 45 mm:n, 12 kpl 50 mm:n, 92 kpl 75 mm:n ja 51 kpl 76 mm:n aseita. Kuvassa 7 on esitetty tärkeimpien panssarintorjunta-aseidemme läpäisyt 70 iskukulmalla verrattuna neuvostojoukkojen tavanomaisimpien panssarivaunujen keskimääräisiin panssarin paksuuksiin. Voidaan todeta, että enin osa aseistuksestamme oli hyvin heikkotehoista ja soveltui käytettäväksi vain lähietäisyyksillä. Heikko läpäisy oli omiaan nostamaan käytetyt laukausmäärät suuriksi. Keskimääräinen kulutus oli vain 5 ls/ 27