Liikennekaari ja liikenteen digitalisoituminen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 10.3.2016 Iida Huhtanen
DIGITALISAATIO, KOKEILUT JA NORMIEN PURKAMINEN hallitusohjelman tavoite Määrätietoisella johtamismallilla on kehitetty käyttäjälähtöiset, tuottavuutta ja tuloksellisuutta nostavat yhden luukun digitaaliset julkiset palvelut. Julkinen päätöksenteko on innovatiivisesti mahdollistanut ja luonut Suomeen suotuisan toimintaympäristön digitaalisille palveluille ja teollisen internetin sovelluksille ja uusille liiketoimintamalleille.
DIGITALISAATIO, KOKEILUT JA NORMIEN PURKAMINEN hallitusohjelman tavoite Kansalaisten arkea, yritystoimintaa, maataloutta, investointeja, rakentamista, tervettä kilpailua ja vapaaehtoistoimintaa on helpotettu merkittävästi turhaa sääntelyä purkamalla, hallinnollista taakkaa keventämällä ja lupaprosesseja sujuvoittamalla.
DIGITALISAATIO, KOKEILUT JA NORMIEN PURKAMINEN hallitusohjelman tavoite Johtamista ja toimeenpanoa on rohkeasti uudistettu vahvistamalla tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja avoimuutta sekä hyödyntämällä kokeiluja ja kansalaisten osallisuutta tukevia toimintatapoja.
Liikenne- ja viestintäpolitiikka kohtaavat hallitusohjelman kärkihankkeissa Normien purkaminen Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö Liikenne ja viestintä palveluna Digitaalinen tieto hyvinvoinnin ja kasvun lähteenä Infrastruktuuri kasvun alustana lvm.fi 5
Tavoitetila: Suomesta liikennesektorin edelläkävijä Autoistumisen voimakas kasvu on globaali ongelma, digitalisaatio on mahdollisuus Liikennesektorin vuotuiset markkinat Suomessa reilu 30 mrd. euroa maailmanlaajuisesti tuhansia miljardeja Suomi liikenteen digimurroksen suunnannäyttäjäksi tuottavuusloikka digitaalisilla innovaatioilla ja markkinaehtoisilla palveluilla liikenteestä kasvuala suomalaisille mobiiliosaajille virtuaaliset palvelut korvaavat fyysistä liikennettä tiedosta tulee viides liikennemuoto lvm.fi 6
Liikenteen lähtökohdat Yksi tiukimmin säännellyistä toimialoista ja tehottomimmista järjestelmistä Julkisen sektorin rooli voimakas, markkinaehtoisille palveluille niukasti tilaa Samaan matkaan useita liikennemuotoja hyödyntäviä palveluja liikkumiseen ei juurikaan tarjolla : kukin liikennemuoto kehittää itseään yritysten motivaatio säästämisessä, ei innovoinnissa Julkisesti tuetut henkilökuljetukset suuri ja kasvava menoerä
Liikennemarkkinat Markkinoiden sääntelystä palvelujen laadun varmistamiseen Palvelujen yhdistelyssä kiirehdittävä digitaalisten lippu- ja maksujärjestelmien käyttöönottoa avoimien rajapintojen varmistamista Suurimmat muutospaineet tieliikenteessä tavoitteena henkilö- ja tavarakuljetusten saumaton yhdisteltävyys Oleellista markkinoillepääsyn vapauttaminen ja kansallisista erityisrajoitteista luopuminen Julkisesti rahoitetut palvelut eivät saa viedä tilaa markkinaehtoiselta liikenteeltä.
Visio: Liikenne palveluna
Liikennejärjestelmän toimintamallin muutos Palvelujen yhteentoimivuus ja muutos itsepalveluista palveluiksi digitaalisen tiedon, innovatiivisten palveluiden ja robotisaation varaan rakennetuilla konsepteilla Tavoitteena mahdollisimman avoimet markkinat Asiakaslähtöiset, kysyntään ja tarjontaan perustuvat, kaikki liikennemuodot kattavat palvelut Uudet palvelut alentavat kustannuksia, luovat uutta kysyntää, parantavat palveluja ja luovat työpaikkoja Toimijat toteuttavat vastuullisesti, viranomaisille keinot puuttua ei-toivottuihin vaikutuksiin Läpinäkyvä digitaalinen maksutieto estää harmaan talouden yhteiskäyttöisissä palveluissa
Liikenteen digitaalisten palveluiden kasvuympäristön rakentaminen Mahdollistetaan uuden teknologian, digitalisaation ja uusien liiketoimintakonseptien käyttöönotto Yhtenä työkaluna liikennemarkkinoita koskeva uusi laki, liikennekaari, jonka on jatkossa tarkoitus kattaa kaikki liikennemuodot Edistetään uusien palvelumallien syntymistä ja vastataan näin entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin Helpotetaan liikennejärjestelmän tarkastelemista yhtenä kokonaisuutena Helpotetaan markkinoille tuloa Edistetään järjestelmän eri osien yhteentoimivuutta 9.3.2016 11
Liikennekaari Liikennejärjestelmän asiakkaan näkökulma, esim. Palvelujen löytämisen helpottaminen Paremmat palvelut Liikennejärjestelmän toimijan näkökulma, esim. Tarkoituksenmukainen ja johdonmukainen lainsäädäntö Sääntelyn ja hallinnon keventäminen Mahdollisuus yhdistää olemassa olevia palveluja, kehittää uusia palveluja ja hyödyntää uusia innovaatioita (mm. teknologianeutraalius) Yhteiskunnan näkökulma Tarkoituksenmukaisempi ja kevyempi hallinto Tehokkuus ja säästöt 9.3.2016 12
Liikennekaaren toteutus kolmessa vaiheessa Vaihe 1 : Palvelumarkkinat kuntoon! puretaan kilpailua rajoittavaa lainsäädäntöä kevennetään julkista ohjausta lähtökohtana on markkinaehtoisuus julkiselle ohjaukselle keinot puuttua tilanteisiin, joissa riittäviä liikennepalveluja ei markkinaehtoisesti synny mahdollistetaan henkilö- ja tavarakuljetusten yhdistäminen ja ketjuttaminen edistetään digitalisaatiota ja sähköisesti välitettyjen kuljetuspalvelujen syntymistä liikennemarkkinoiden toimivuuden edistämiseksi ja arvioimiseksi tarpeellisen tiedon keräämisestä ja käyttämisestä annetaan tarkemmat säännöt Tarkastelussa mm. joukkoliikennelaki, taksiliikennelaki, laki kaupallisista tavarakuljetuksista tiellä lvm.fi 13
Liikennekaaren toteutus kolmessa vaiheessa Vaihe 2 Siltä osin kuin 1. vaiheessa ei ole käsitelty Uudistetaan ammattipätevyysvaatimukset ja kuljettajakoulutus (mm. tutkintopainotteinen järjestelmä) Yhtenäistetään ja täydennetään tiedon käyttöä, luovutusta ja rekistereitä koskevat säännökset Kootaan ja selkeytetään viranomaisten toimivaltuudet ja tehtävät Vaihe 3 Säännökset, joita ei ole aikaisemmissa vaiheissa vielä katettu Varmistetaan, että liikennejärjestelmää ja siihen liittyviä digitaalisia palveluita koskevat tavoitteet ovat kattavasti tulleet huomioiduiksi liikennekaaressa. lvm.fi 14
Liikennekaaren sisältö 1(2) Mihin nykylainsäädäntöön hanke vaikuttaa? Tieliikenteen liikennemarkkinoita ja liikennepalveluita koskevat säädökset Joukkoliikennelaki Taksiliikennelaki Laki kaupallisista tavarakuljetuksista tiellä Kuljettajien ammattipätevyyttä koskevat säädökset Ajoneuvolain eräät säädökset lvm.fi 15
Liikennekaaren sisältö 2(2) Mihin nykylainsäädäntöön hanke vaikuttaa? Muiden liikennemuotojen sääntelyn tarkistuksia tarvittavassa määrin; merenkulun ja ilmailun säädökset tarkasteluun erityisesti 2. vaiheessa. Tietovarannot, rekisterit Tietovarantoja ja rekistereitä koskevat säädökset Virastojen toimivaltuudet ja tehtävät lvm.fi 16
Viranomaisen hankkiman liikenteen suoja liikennekaaressa 1/2 Joukkoliikennelain 22.2 Reittiliikenneluvan hylkäämisperuste, jonka mukaan reittiliikennelupahakemuksen saa hylätä, jos haettu liikenne aiheuttaisi jatkuvaa ja vakavaa haittaa viranomaisen hankkimalle liikenteelle Säännös käsittelyssä liikennekaaressa Tavoitteena ratkaisu, jolla: Voidaan tarjota asiakkaille parempia ja monipuolisempia palveluita Vapautetaan kuljetusmarkkinoita purkamalla alalletuloa estävää sääntelyä ja madaltamalla eri liikennemuotojen välisiä raja-aitoja Turvataan julkisen liikenteen palvelut myös kysyntähuippujen ulkopuolella Käytetään julkista rahaa tehokkaasti
Viranomaisen hankkiman liikenteen suoja liikennekaaressa 2/2 Esillä kolme toteutustapaa: PSA-liikenteen suojan poistaminen PSA-liikenteen suojan heikentäminen Nykytilan eli PSA-liikenteen suojan säilyttäminen Vaikutuksista Nykytilan säilyttämistä puoltavat muun muassa seuraavat seikat: Liikennejärjestelmän kokonaisuuden hallinta Mittavien investointien mahdollistuminen Ympäristöystävällisten liikkumistapojen suosiminen Palvelutarjonnan ennakoitavuus ja (esim. lippujärjestelmän) yhdenmukaisuus Muutosta mahdollisesti seuraava viranomaisten kustannusten kasvaminen? Nykytilan muuttamista puoltavat muun muassa seuraavat seikat: Kysynnän ja tarjonnan parempi kohtaaminen Innovaatioiden mahdollistuminen Asiakashintojen laskeminen kilpailun johdosta Viranomaisen varojen tehokkaampi käyttö Kyse on valinnasta markkinaehtoisen mallin ja viranomaisvetoisen mallin välillä
Lakihankkeen aikataulutavoitteet ja rajaukset Liikennekaari I vaihe: HE eduskuntaan kesä/2016 HE-luonnos lausuntokierrokselle kevät/2016 Liikennekaari II: HE eduskuntaan 12/2017 HE-luonnos lausuntokierrokselle 6/2017 Liikennekaari III: HE eduskuntaan 12/2018 HE-luonnos lausuntokierrokselle 6/2018 Rajaukset: Tieliikennelain, yksityistielain ja VAK-lain kokonaisuudistukset ulkopuolelle, sekä turvallisuus- ja ympäristöperusteinen sääntely, jossa keskeisenä näkökulmana ei ole markkinoillepääsy. Hankkeen aikana voidaan joutua tekemään tältä osin rajanvetoa liikennekaarihankkeessa näkökulmana on palvelujen laatu. 19
Lisätietoja: www.lvm.fi/liikennekaari Kysymykset ja kommentit: liikennekaari@lvm.fi