Kulttuuri ja viestintä 201 Joukkoviestintä Joukkoviestintämarkkinat Joukkoviestintämarkkinoiden arvon lasku jatkui Joukkoviestintämarkkinoiden arvo vuonna oli yhteensä noin,1 miljardia euroa. Se oli lähes 1 miljoonaa euroa ja yli kolme prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kustannustoiminnassa ja tallenneviestinnässä laskua oli 6 prosenttia. Sähköinen viestintä kasvoi kaksi prosenttia. Kustannustoiminnan osuus joukkoviestintämarkkinoista on laskenut vuosituhannen vaihteesta lähes 15 prosenttiyksiköllä. Sektoreiden osuudet joukkoviestintämarkkinoista - (%) Televisiota ja verkkomediamainontaa lukuun ottamatta vuosimuutokset olivat miinusmerkkisiä kaikilla joukkoviestinnän lohkoilla. Suurimmat pudotukset olivat päivälehdissä (- %) ja videotallenteissa (-11%). Aikakauslehdillä ilmoitustuottojen osuus on -luvulla pudonnut prosentista 20 prosenttiin. Päivälehdillä osuus on pudonnut 5 prosentista prosenttiin. TNS Gallupin tietojen mukaan sanoma- ja aikakauslehtimainonta väheni noin 15 prosentilla vuonna. Helsinki.11.201 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
Joukkoviestintämarkkinat -, miljoonaa euroa, Milj., Milj., % Muutos, -13, % Päivälehdet (- -päiväiset) 1) 6 11 - Muut sanomalehdet 1) 136 132 3-3 Ilmaislehdet 1) 6 3 2 - Aikakauslehdet 6 610 15-6 Kirjat 1) 563 55 13-2 Suoramainonta 20 5 - Kustannustoiminta yhteensä 2 66 2 Televisio 2) 1 055 1 05 26 2 Radio 5 55 1-5 Internetmainonta Sähköinen viestintä yhteensä 2 1 6 23 1 36 Äänitteet 1) 2-1 Video 12 110 3-11 Elokuvateatterit Tallenneviestintä yhteensä Koko joukkoviestintä 1) Sisältää myös digitaalisen myynnin. 1 22 263 26 11 2) Sisältää myös Yleisradion julkisen palvelun radiotoiminnan. 60 6 2 6-6 2 - -6-3 Edellä esitetyt laskelmat joukkoviestintämarkkinoista ovat loppukäyttäjätasoisia: esimerkiksi sanomalehtimarkkinoiden kokoa kuvaava luku muodostuu lehtien vähittäishintaisesta tilaus- ja irtonumeromyynnistä sekä mainostuloista. Luvut sisältävät kotimaisen tuotannon ja tuonnin, mutta eivät vientiä. Internetmainonta ja sanomalehdet sisältävät jonkin verran päällekkäisyyttä. 2
Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Sektoreiden osuudet joukkoviestintämarkkinoista -, %... Liitetaulukko 2. Sanomalehtien tuottojakaumat -, %... Liitetaulukko 3. Aikakauslehtien tuottojakauma -, %... Liitetaulukko. Radiomainonta -, %...5 Liitetaulukko 5. Televisiotoiminnan (antenni + kaapeli + satelliitti) tuotot -, %...6 Laatuseloste: Joukkoviestintä... 3
Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Sektoreiden osuudet joukkoviestintämarkkinoista -, % Vuosi 200 200 200 Kustannustoiminta Sähköinen viestintä % Tallenneviestintä % % 3 2 2 1 1 0 6 66 65 6 63 62 60 Lähde: Joukkoviestintä- ja kulttuuritilastot. Tilastokeskus 1 1 1 20 21 23 2 2 2 6 % Yht. milj. 3 3 3 3 53 3 6 3 3 11 063 12 326 06 26 263 11 Liitetaulukko 2. Sanomalehtien tuottojakaumat -, % Vuosi 200 200 200 Päivälehdet Ilmoittelu 5 56 5 5 55 55 55 Tilaukset ja irtonumerot 2 6 5 5 5 51 Muut sanomalehdet Ilmoittelu 5 5 5 5 5 51 Tilaukset ja irtonumerot Vuoteen 200 asti vain tuotot painetuista lehdistä. Verkkojulkaisujen tuotot sisältyvät vuodesta lähtien. Ilmoittelu sisältää varsinaisen mainonnan lisäksi myös luokitellun ilmoittelun kokonaisuudessaan. Lähde: Sanomalehtien Liitto 51 1 3 6 6 6 Liitetaulukko 3. Aikakauslehtien tuottojakauma -, % Vuosi Tilaukset Irtonumeromyynti Mainonta 5 5 32 60 61
Vuosi 200 200 200 Tilaukset 62 62 62 63 6 6 0 6 0 3 Irtonumeromyynti Mainonta Luvut ovat arvioita. Lähde: Joukkoviestintä- ja kulttuuritilastot. Tilastokeskus 2 2 23 20 Liitetaulukko. Radiomainonta -, % Vuosi Valtakunnallinen mainonta 5 60 63 61 63 200 6 200 0 200 1 5 5 3 Lähde: RadioMedia Paikallinen mainonta 3 0 3 3 3 2 26 2 5
Liitetaulukko 5. Televisiotoiminnan (antenni + kaapeli + satelliitti) tuotot -, % Vuosi 200 200 200 Tv-maksu/Yle-vero Mainonta 6 3 0 2 1 0 2 3 3 2 Tilaukset/Maksu-TV 3 12 16 23 Tilaukset/Kaapeli-tv:n perusmaksut Luvut ovat arvioita. Lähde: Joukkoviestintä- ja kulttuuritilastot. Tilastokeskus Arvion lähteet: FiCom, Finnpanel, TNS Gallup, Viestintävirasto, Yhtiöiden toimintakertomukset 2 2 2 26 23 11 11 13 15 1 11 11 10 10 10 10 6
Laatuseloste: Joukkoviestintä 1. Relevanssi Tilasto kuvaa joukkoviestinnän eri osa-alueita ja niiden muodostamaa kokonaisuutta. Joukkoviestintä on jaettu seuraaviin kokonaisuuksiin: joukkoviestinnän talous ja kulutus, sanomalehdet, aikakauslehdet, televisio, radio, verkkomedia. Kirjoja sekäääni- ja kuvatallenteita kuvataan suppeasti joukkoviestinnän taloutta ja kulutusta koskevan yleiskatsauksen yhteydessä. Joukkoviestintää kuvataan tilastossa useista eri näkökulmista kuten talous, yritysrakenne, vienti ja tuonti, työvoima, sisällöt ja tarjonta, käyttö ja kulutus. Tiedot kuvaavat koko Suomea. Tilasto ei sisällä alueellisia tarkasteluja. Tilasto sisältää myös kansainvälisiä vertailutietoja. Joukkoviestintätilastot perustuvat useisiin eri lähteisiin. Valtaosa primäärilähteistä on ulkopuolisten tahojen (mm. viestintäsektorin toimialajärjestöt sekä markkinatutkimuslaitokset) tuottamia tilastoja, tutkimuksia ja muita aineistoja. Osa lähteistä on Tilastokeskuksen tutkimuksia ja muita aineistoja (mm. yritysrekisteri, kulutustutkimus, ulkomaankauppatilastot, ajankäyttö- ja vapaa-aikatutkimukset). Tilasto on tarkoitettu monien eri toimijoiden kuten hallinnon, tutkijoiden, yritysten, alan koulutuslaitosten, järjestöjen ja joukkoviestimien käyttöön. Joukkoviestintätilaston tietosisältöä arvioidaan ja uudistetaan jatkuvasti. 2. Menetelmäkuvaus Tilaston tiedot perustuvat erityyppisiin lähteisiin. Osa on hallinnollisiin ja muihin rekistereihin perustuvia kokonaisaineistoja. Osa lähteistä taas on otostutkimuksia. Primäärilähdeaineistot ovat lähtökohtaisesti muualla julkaistuja. Ulkopuoliset tahot tuottavat kuitenkin osan tiedoista pyynnöstä omista rekistereistään. Merkittävä osa joukkoviestintätilastojen taulukoista on jatkojalostettuja. Aineistoa valittaessa ja taulukoiden jalostusvaiheessa sovelletaan laatuharkintaa ja lähdekritiikkiä. Osa-alueiden kuvauksessa käytettävistä lähteistä samoin kuin lähdeaineistojen käytettävyydestä tehdään taustaselvityksiä. Keskeisimmät metatiedot kerrotaan taulukoiden alaviitteissä. Tilastokeskuksen muihin tilastoihin ja tutkimuksiin perustuvien taulukoiden laajemmat metatiedot löytyvät kyseisten tilastojen ja tutkimusten laatuselosteista Tilastokeskus.fi:ssä. Muiden lähteiden tietoihin perustuvien taulukoiden metatietoja on saatavissa kyseisistä organisaatioista. Tietolähde mainitaan kunkin yksittäisen taulukon yhteydessä. Joukkoviestimet - Finnish Mass Media -kokoomajulkaisuissa on myös lähteiden tuottajien yhteystiedot. 3. Oikeellisuus ja tarkkuus Tilastojen luotettavuuteen vaikuttavia seikkoja ja epävarmuustekijöitä kerrotaan taulukoiden alaviitteissä. Tarkemmat tällaiset tiedot löytyvät tietojen alkuperäislähteiden metatiedoista.. Ajantasaisuus Joukkoviestintätilastot päivitetään vuosittain. Valtaosa tiedoista on vuosittaisia aikasarjatietoja. Tiedot ovat lopullisia tietoja. Mikäli tieto on ennakkotieto, se kerrotaan alaviitteessä.
5. Saatavuus Tiedot julkaistaan kahden vuoden välein ilmestyvässä Joukkoviestimet - Finnish Mass Media -kirjassa. Välivuosina osa tiedoista julkaistaan Tilastokeskus.fi:ssä. Tietoja on rajoitetusti saatavissa myös tietopalveluna Tilastokeskuksesta. 6. Vertailukelpoisuus Aikasarja-aineisto on pääosin vuosittain vertailukelpoista. Mahdolliset katkokset aikasarjoissa on merkitty taulukoihin.. Yhtenäisyys Joukkoviestintätilaston tietosisältöä arvioidaan ja uudistetaan jatkuvasti säilyttäen samalla tasapainoinen kokonaiskuva ilmiöalueesta. Joukkoviestintää kuvataan tilastossa vakiintuneista näkökulmista kuten talous, yritysrakenne, vienti ja tuonti, työvoima, sisällöt ja tarjonta, käyttö ja kulutus.
Kulttuuri ja viestintä 201 Lisätietoja Tuomo Sauri 02 551 3 Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala joukkoviestimet.tilastokeskus@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Joukkoviestintä- ja kulttuuritilastot. Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh. 02 551 20 www.tilastokeskus.fi ISSN 16-0 = Suomen virallinen tilasto ISSN 2323-632 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 020 05 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi