Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa"

Transkriptio

1 Julkinen talous 215 Valtion takaukset 215, 2. vuosineljännes Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 215 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 42,9 miljardia euroa vuoden 215 toisen neljänneksen lopussa. Takauskanta oli 25 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin ja 4 prosenttia korkeampi kuin edellisen neljänneksen lopussa. Valtion takauskanta neljänneksittäin, miljoonaa euroa Uudet valtion takaukset Uusia valtion takauksia myönnettiin vuoden toisen neljänneksen aikana 3,7 miljardia euroa. Uusia takauksia myönnettiin vajaa 1,9 miljardia enemmän kuin vuotta aiemmin ja 2,1 miljardia enemmän kuin edellisellä neljänneksellä. Uusista takauksista 3,5 miljardia myönnettiin kotimaahan ja reilut,2 miljardia ulkomaille. Valtion takauksiin sisältyy pääasiassa valtion, valtion liikelaitosten, valtion osakeyhtiöiden ja erityisluottolaitosten myöntämiä takauslajeja, joista valtionhallinto viime kädessä vastaa. Takauskanta Vuoden 215 toisen neljänneksen lopussa 37 prosenttia valtion takauskannasta muodostui yrityksille myönnetyistä takauksista (pl. asuntoyhteisöt). Asuntoyhtiöille myönnettyjä takauksia on 24 prosenttia ja ulkomaille myönnettyjä 17 prosenttia takauskannasta. Loput 23 prosenttia valtion takauskannasta jakautuu kotitalouksien, rahoitus ja vakuutuslaitosten sekä julkisyhteisöjen kesken. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Maksetut takauskorvaukset olivat neljänneksen aikana yhteensä 31 miljoonaa euroa ja takausmaksutulot yhteensä 44 miljoonaa euroa. 2

3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Valtion takaukset vuoden 215 toisella neljänneksellä, miljoonaa euroa...4 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Myönnetyt uudet valtion takaukset, miljoonaa euroa...5 Laatuseloste: Valtion takaukset...6 3

4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Valtion takaukset vuoden 215 toisella neljänneksellä, miljoonaa euroa Sektori S.11 Yritykset S.111 Yritykset pl. asuntoyhteisöt S.112 Asuntoyhteisöt S.12 Rahoitus ja vakuutuslaitokset S.13 Julkisyhteisöt S.14 Kotitaloudet S.15 Kotital. palvelevat voittoa tavoittelemattomat yht. S.2 Ulkomaat Sektorit yhteensä 1) Ei yhtään havaintoa aikana annetut uudet takaukset aikana poistuneet takaukset Takauskanta neljänneksen lopussa aikana maksetut korvaukset aikana saadut takaisinperintätuotot aikana saadut takausmaksutulot

5 Liitekuviot Liitekuvio 1. Myönnetyt uudet valtion takaukset, miljoonaa euroa 5

6 Laatuseloste: Valtion takaukset 1. Tilastotietojen relevanssi Valtion takaukset tilasto sisältää pääasiassa velkojen takauksia, joista valtio viime kädessä vastaa. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) edellyttää takaustietojen raportointia neljännesvuosittain, koska Suomi on sitoutunut toimittamaan IMF:lle nk. SDDS standardin mukaiset tiedot, ja koska Suomen valtion takausvelka on yli viisi prosenttia valtion kokonaisvelasta. Myös EUkomissio edellyttää takaustietojen säännöllistä raportointia komissiolle. Muista kansainvälisistä tietotarpeista voidaan vielä mainita erilaiset luottokelpoisuutta arvioivat laitokset. 2. Tilaston menetelmäkuvaus Takaustilasto on kokonaistutkimus, joka toteutetaan suorana tiedonkeruuna takauksia myöntäviltä yksiköiltä. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilastoa voidaan pitää varsin luotettavana. Tarkentuneet tiedot julkaistaan takautuvasti seuraavien julkistuskertojen yhteydessä. Tietoja verrataan valtion tilinpäätöskertomuksessa julkaistaviin takaustietoihin. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus Takaustilasto laaditaan neljännesvuosittain. Tarkat julkaisupäivät ilmoitetaan etukäteen tämän sivuston kohdassa Tulevat julkistukset. 5. Tietojen saatavuus Vuodesta 27 lähtien tiedot on julkaistu ainoastaan Tilastokeskuksen verkkosivulla. Vuosien tiedot julkaistiin Tilastokeskuksen paperijulkaisussa Rahoitusmarkkinoiden kuukausisarjat. 6. Tilaston vertailukelpoisuus Takaustilaston aikasarjoissa on kaksi katkosta. Ensimmäinen katkos on vuoden 1999 viimeisen neljänneksen ja vuoden 2 ensimmäisen neljänneksen välissä. Toinen katkos vuoden 25 kolmannen ja neljännen neljänneksen välissä. Vuoden 2 alusta alkaen valtion takauksiin otettiin mukaan takauslajeja, joita ei aiemmin tilastossa huomioitu. Muutos nosti esimerkiksi vuoden 2 lopun takauskantaa noin 3,9 miljardilla eurolla. Vuoden 25 viimeisellä neljänneksellä yksi valtion takauksia myöntävistä yksiköistä muutti valtion takausten laskentatapaa asuntoyhteisöillä. Vuoden 24 lopusta vuoden 25 loppuun tapahtuneesta noin 4 miljardin euron takauskannan kasvusta noin 2,3 miljardia aiheutuu tästä muutoksesta. 7. Yhtenäisyys Tietoa valtion takauksista julkaistaan Tilastokeskuksen valtion takaukset tilaston lisäksi valtion tilinpäätöskertomuksissa. Tilinpäätöskertomuksissa ilmoitettu valtion takauskanta on alempi kuin Tilastokeskuksen tilastossa esitetty takauskanta. Tämä johtuu siitä, että valtion tilinpäätöskertomuksessa ilmoitetaan vain valtion talousarvion piiriin kuuluvat valtion takaukset. Tilastokeskuksen valtion takaukset tilastossa puolestaan ovat mukana kaikki takaukset, joista valtio viime kädessä vastaa. 6

7 Julkinen talous 215 Lisätietoja Hilkka Jaatinen Johanna Leivo Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen Lähde: Valtion takaukset, Tilastokeskus Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh asiakaspalvelu.publishing@edita.fi

Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 1. vuosineljännes Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 43,8 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Julkinen talous 2016 Valtion takaukset 2016, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 44,7 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Julkinen talous 2017 Valtion takaukset 2016, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 45,3 miljardia euroa vuoden

Lisätiedot

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa Julkinen talous 215 Valtion takaukset 214, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 214 lopussa Tilastokeskuksen tietojen mukaan valtion takauskanta oli 38,7 miljardia euroa vuoden 214

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,7 miljardia maaliskuun lopussa

Valtion takauskanta 30,7 miljardia maaliskuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 213, 1 vuosineljännes Valtion takauskanta 3,7 miljardia maaliskuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,7 miljardia euroa vuoden 213 ensimmäisen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Valtion takaukset, 1. vuosineljännes

Valtion takaukset, 1. vuosineljännes Julkinen talous 29 Valtion takaukset, 1. vuosineljännes Valtion takauskanta 15,4 miljardia maaliskuun 29 lopussa Valtion takauskanta oli 15,4 miljardia euroa maaliskuun 29 lopussa. Uusia valtion takauksia

Lisätiedot

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa

Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.

Lisätiedot

Valtion takaukset 2008, 4. vuosineljännes

Valtion takaukset 2008, 4. vuosineljännes Julkinen talous 29 Valtion takaukset 28, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 15,3 miljardia vuoden 28 lopussa Valtion takauskanta oli 15,3 miljardia euroa vuoden 28 lopussa. Vuoden aikana myönnettiin

Lisätiedot

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Julkinen talous 2013 Valtion takaukset 2013, 4 vuosineljännes Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa Valtion takauskanta oli 33,2 miljardia euroa vuoden 2013 neljännen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun

Lisätiedot

Valtion takaukset. Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 2009 lopussa. 2009, 3. vuosineljännes

Valtion takaukset. Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 2009 lopussa. 2009, 3. vuosineljännes Julkinen talous 29 Valtion takaukset 29, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 18,8 miljardia syyskuun 29 lopussa Valtion takauskanta oli 18,8 miljardia euroa syyskuun 29 lopussa. Uusia valtion takauksia

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013

Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013 Rahoitus ja vakuutus 04 03 hankinnat,0 miljardia vuonna 03 hankinnat olivat,0 miljardia euroa vuonna 03. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin, miljardia

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Luottokortit 2012 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2012 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,9 miljardia

Lisätiedot

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007 Rahoitus ja vakuutus 2008 Rahoitusleasing 2007 Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007 Vuonna 2007 rahoitusleasinginvestoinnit olivat yhteensä 1,9 miljardia euroa. Investoinnit kasvoivat 24

Lisätiedot

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008

Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008 Rahoitus ja vakuutus 2009 Rahoitusleasing 2008 Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008 Rahoitusleasinginvestoinnit olivat 2,2 miljardia euroa vuonna 2008. Edelliseen vuoteen verrattuna investoinnit

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011 Rahoitus ja vakuutus 2012 Luottokortit 2011 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot vähenivät vuonna 2011 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,3 miljardia euroa vuonna 2011.

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2018 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2018, 3 vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka väheni 0,3 miljardia euroa vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2016, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 2,8 miljardia euroa vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2017, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka väheni hieman vuoden 2017 toisella neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDPvelka eli nimellishintainen

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2013

Verot ja veronluonteiset maksut 2013 Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,2 miljardia euroa.

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2012

Verot ja veronluonteiset maksut 2012 Julkinen talous 2013 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi vuonna Veroaste oli 43,6 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2016

Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,2 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2014

Verot ja veronluonteiset maksut 2014 Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2018

Verot ja veronluonteiset maksut 2018 Julkinen talous 2019 Verot ja veronluonteiset maksut 2018 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2018. Kertymä oli

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 1. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 9,0 miljardia euroa tammi-maaliskuussa Vuoden tammi-maaliskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 9,0

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015 Julkinen talous 206 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 205 Julkisyhteisöjen alijäämä 2,7 prosenttia ja velka 63, prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 205 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007

Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007 Rahoitus ja vakuutus 2008 Luottokortit 2007 Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007 Suomessa oli 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007. Aktiivisten korttitilien

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni 0,6 miljardia euroa loka-joulukuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014 Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,3 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä pieneni miljardia euroa heinä-syyskuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2011

Verot ja veronluonteiset maksut 2011 Julkinen talous 2012 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 43,4 prosenttia vuonna Veroaste oli 43,4 prosenttia vuonna. Veroaste kuvaa verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2017 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2017, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen toisen vuosineljänneksen ylijäämä kasvoi 1,3 miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut

Lisätiedot

Velkajärjestelyt 2013

Velkajärjestelyt 2013 Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013 Loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 6,0 prosenttia vuonna 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2015, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 63,1 prosenttia vuoden 2015 lopussa Julkisyhteisöjen

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2019 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2019, 1. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat

Lisätiedot

Luottokorttimyynti väheni ja korttien luottotappiot kasvoivat vuonna 2009

Luottokorttimyynti väheni ja korttien luottotappiot kasvoivat vuonna 2009 Rahoitus ja vakuutus 2010 Luottokortit 2009 Luottokorttimyynti väheni ja korttien luottotappiot kasvoivat vuonna 2009 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 7,3 miljardia euroa vuonna 2009.

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Energia 2013 Kivihiilen kulutus 2012, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012 Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan viime vuoden tammi-joulukuussa

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 2. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 8,5 miljardia euroa tammi-kesäkuussa Vuoden tammi-kesäkuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 8,5 miljardia

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2013

Verot ja veronluonteiset maksut 2013 Julkinen talous 2014 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,9 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 88,6

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2011, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusaseman paraneminen hidastui loka- joulukuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2019 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2018, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni 0,6 miljardia euroa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2015

Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Verokertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2015. Kertymä oli

Lisätiedot

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Energia 2014 Energian hinnat 2014, 2. neljännes Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Kivihiilen ja maakaasun hinnat lämmöntuotannossa laskivat toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Luottokanta 2009, 4. neljännes

Luottokanta 2009, 4. neljännes Rahoitus ja vakuutus 2010 Luottokanta 2009, 4. neljännes Kotitalouksien luottokanta 98 miljardia vuoden 2009 lopussa Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen kotitalouksille

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2014 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2014, 3. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä Vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2015

Verot ja veronluonteiset maksut 2015 Julkinen talous 2016 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 2,4 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 92,1

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Esi- ja peruskouluopetus 2013 Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Luottokanta 2009, 2. neljännes

Luottokanta 2009, 2. neljännes Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottokanta 2009, 2. neljännes Antolainauskanta 206 miljardia kesäkuun lopussa Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen myöntämien antolainojen

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Energia 2012 Kivihiilen kulutus 2012, 3 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan tämän vuoden

Lisätiedot

Energian hinnat. Sähkön hinta kääntyi laskuun. 2012, 2. neljännes

Energian hinnat. Sähkön hinta kääntyi laskuun. 2012, 2. neljännes Energia 2012 Energian hinnat 2012, 2. neljännes Sähkön hinta kääntyi laskuun Sähkön kokonaishinta laski kaikissa kuluttajaryhmissä vuoden toisella neljänneksellä. Sähkön kuluttajahinnat kääntyivät laskuun

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain, 3. vuosineljännes Kuntien toimintakulut olivat 7,4 miljardia euroa tammi-syyskuussa Vuoden tammi-syyskuussa kuntien ulkoiset toimintakulut olivat 7,4 miljardia

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2018

Esi- ja peruskouluopetus 2018 Koulutus 218 Esi- ja peruskouluopetus 218 Peruskouluissa 56 5 oppilasta vuonna 218 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 56 5 oppilasta vuonna 218. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta,7

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2016 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2016, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen ylijäämä pieneni miljardia euroa huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014 Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,2 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Henkilöstörahastot 2007

Henkilöstörahastot 2007 Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2012 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2012, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen maa-aineskuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät huhti kesäkuussa 2012 Kuorma-autoilla kotimaan

Lisätiedot

Verot ja veronluonteiset maksut 2016

Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Julkinen talous 2017 Verot ja veronluonteiset maksut 2016 Verokertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2016. Kertymä oli

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2014 Sijoituspalveluyritykset 2014, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Esi- ja peruskouluopetus 2016 Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkisyhteisöjen menot kasvoivat ja tulot pienenivät vuoden 2008 4. neljänneksellä Julkisyhteisöjen tulot

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain 2012, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen velka kasvoi 6,6 miljardia euroa vuoden 2012 toisella neljänneksellä Julkisyhteisöjen EDP-velka

Lisätiedot

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Energia 2014 Energian hinnat 2014, 1. neljännes Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Kivihiilen ja maakaasun kulutus pieneni lämpimän alkuvuoden seurauksena ja myös niiden hinnat lämmöntuotannossa

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 07 Kuntatalous neljännesvuosittain 07,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien toimintakulut vähenivät,0 prosenttia tammi-kesäkuussa 07 Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut olivat

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 9 Kuntatalous neljännesvuosittain 9,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat,8 prosenttia tammi-maaliskuussa 9 Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut olivat

Lisätiedot

Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä

Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä Energia 2013 Energian hinnat 2013, 3. neljännes Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä Kivihiilen satamahinta laski kolmannella vuosineljänneksellä yli kuusi prosenttia.

Lisätiedot

Luottokortit 2008. Luottokorttimyynti kohosi yli 8 miljardiin vuonna 2008

Luottokortit 2008. Luottokorttimyynti kohosi yli 8 miljardiin vuonna 2008 Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottokortit 2008 Luottokorttimyynti kohosi yli 8 miljardiin vuonna 2008 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 8,2 miljardia euroa vuonna 2008. Edellisvuoteen verrattuna

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 08 Kuntatalous neljännesvuosittain 07,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien vuosikate, miljardia euroa vuonna 07 Vuoden 07 tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien yhteenlaskettu

Lisätiedot

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2015

Yliopistokoulutus 2015 Koulutus 26 Yliopistokoulutus 25 Yliopistotutkintojen määrät kasvoivat edellisvuodesta Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintojen määrät kasvoivat vuonna 25 edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010

Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2014

Moottoriajoneuvokanta 2014 Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2013

Moottoriajoneuvokanta 2013 Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot lisääntyivät vuonna 2010

Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot lisääntyivät vuonna 2010 Rahoitus ja vakuutus 2011 Luottokortit 2010 Luottokorttimyynti kasvoi ja korttien luottotappiot lisääntyivät vuonna 2010 Kotimaisten luottokorttien myynnin arvo Suomessa oli 7,9 miljardia euroa vuonna

Lisätiedot

Henkilöstörahastot 2008

Henkilöstörahastot 2008 Rahoitus ja vakuutus 009 Henkilöstörahastot 008 Henkilöstörahastojen arvo 41 miljoonaa euroa vuonna 008 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 41 miljoonaa euroa vuonna 008. Rahastojen arvo laski

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 18 Ainevalinnat 18 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli peruskouluissa yleisimmin opiskeltu vieras kieli syyslukukaudella

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Koulutus 2016 Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2015 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa

Lisätiedot

Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja

Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja Energia 2012 Energian hinnat 2012, 1. neljännes Energiaverot nostivat liikennepolttoaineiden hintoja Energiaveron korotukset ja raakaöljyn korkeampi hinta nostivat liikennepolttoaineiden hintoja ensimmäisellä

Lisätiedot

Energian hintojen lasku jatkui viimeisellä neljänneksellä

Energian hintojen lasku jatkui viimeisellä neljänneksellä Energia 2016 Energian hinnat 2015, 4. neljännes Energian hintojen lasku jatkui viimeisellä neljänneksellä Tilastokeskuksen tietojen mukaan energiatuotteiden hinnat laskivat vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Sijoituspalveluyritykset

Sijoituspalveluyritykset Rahoitus ja vakuutus 2015 Sijoituspalveluyritykset 2015, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 41 miljoonaa

Lisätiedot

Teollisuuden varastotilasto

Teollisuuden varastotilasto Teollisuus 2012 Teollisuuden varastotilasto 2011, 4. neljännes Varastojen arvo teollisuudessa kasvoi vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä Teollisuuden varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 07 Kuntatalous neljännesvuosittain, 4. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien lainakanta 6,0 miljardia euroa vuonna Tilinpäätösarviotietojen mukaan Manner-Suomen kuntien lainakanta oli vuoden

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien toimintakulut vähenivät,5 prosenttia tammi-syyskuussa Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut olivat vuoden kolmella

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous 7 Kuntatalous neljännesvuosittain 7,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien toimintakulut vähenivät, prosenttia tammi-maaliskuussa 7 Vuoden 7 tammi-maaliskuussa Manner-Suomen kuntien ulkoiset

Lisätiedot

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras

Lisätiedot

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa Energia 2014 Energian hinnat 2013, 4. neljännes Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa Kotimaisten polttoaineiden hinnat jatkoivat kallistumista, mikä osaltaan vaikutti kaukolämmön

Lisätiedot

Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa

Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa Energia 2014 Kivihiilen kulutus 2014, 2 vuosineljännes Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tämän vuoden

Lisätiedot

Kuntatalous neljännesvuosittain

Kuntatalous neljännesvuosittain Julkinen talous Kuntatalous neljännesvuosittain,. vuosineljännes Manner-Suomen kuntien toimintakulut kasvoivat, prosenttia tammi-syyskuussa Manner-Suomen kuntien ulkoiset toimintakulut kasvoivat vuoden

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2012, 2. vuosineljännes Julkisyhteisöjen rahoitusasema heikkeni huhti-kesäkuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2012 toisella

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain Julkinen talous 2012 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain 2012, 3. vuosineljännes Julkisyhteisöjen alijäämä kasvoi edelleen heinä- syyskuussa Julkisyhteisöjen tulot kasvoivat vuoden 2012

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017 Koulutus 17 Ainevalinnat 17 Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 17 Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä 17 lukion koko oppimäärän suorittaneet

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2011

Moottoriajoneuvokanta 2011 Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen

Lisätiedot