Jouko Metsälä Pakoon pahaa maailmaa
Pakoon pahaa maailmaa Jouko Metsälä Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2011 ISBN 978-952-235-334-4
1. Lähes 30 vuotta yhtämittaista palvelua Työtä ja elämää isoilla kirjaimilla! Voiko ihminen elämältään enempää toivoakaan? Hillityn arvokkaasti harmaantunut talouspäällikkö yritti osaltaan saada takkuisesti etenevään keskusteluun vauhtia. Mies suoristi solmiotaan ja katsoi ympärilleen heittäen näkyvästi haasteen muille osallistua keskusteluun. Sairaalan juhlasalissa kaikki istuivat hiljaa omissa pöydissään. Väki oli keskittynyt kahvinjuontiin ja kaikki näyttivät vain odottavan, miten juhlinnan kohde reagoi näihin sanoihin. Niin, Jorma hyvä, kokemuksistasi pelkästään tässä työpaikassa saisi varmasti tehtyä kokoillan elokuvan. Joko Renny on ottanut yhteyttä? yritti talouspäällikkö Asko Palonen keventää tunnelmaa. Anteeksi kuka? Jorma Suutari näytti hetken siltä, ettei hän olisi edes ymmärtänyt kysymystä. No olkoon Renny tai Timo näistä nykyajan nimistä. Sentään Turkkaa ei kai tässä tapauksessa voi suositella? naurahti Palonen kuivasti. Tänään on joka tapauksessa yhteenvedon aika, eletyt päivät sairaalamme seinien sisäpuolella pannaan nyt rivakasti riviin. Verta, hikeä ja kyyneleitä! Siinä aitoa Turkkaa riittämiin vuosien varrelta. Itse asiassa en ole kiinnostunut elokuvista ollenkaan. Vain tosi elämä on aina maistunut minulle, innostui Jorma. Ja maistuu edelleenkin, sen lupaan! Ei tarvitse enää suunnitella elämää työvuorotaulukkoja tutkimalla. Eikä varsinkaan peruutella treffejä äkillisten työvuoromuutosten takia. Salissa istuvat hoitajat hörähtivät nauramaan, mutta lähimpien työkavereitten näkökulmaa ei kukaan halunnut liit- 5
tää keskusteluun. Siksi talouspäällikkö sai jatkaa yksin esitystään. Juuri niin. Sattuvasti sanottu! Romaanin tai elämänkerran saisit varmaan helposti kokoon, vai mitä? Joko sellainen löytyy pöytälaatikostasi? Sopivasti tiukkoja tilanteita ja yllättäviä ratkaisumalleja. Väliin tietysti ripaus romantiikkaa. Ja ilman muuta ikimuistettava, lukijan sydämet sulattava loppuratkaisu. Sinähän olet tietääkseni kirjoitusmiehiä! Heh heh, johan vitsin murjaisit! Sellaista ei kyllä kukaan viitsisi lukea. Ketä nyt tavallisen mielisairaanhoitajan elämä kiinnostaisi? vähätteli Jorma. Tylsä työ vielä vähemmän. Nykyään pitäisi, kuule, olla tuollainen kolmekymppinen superkovis sairaanhoitaja, joka hallitsisi karatet ja taekwondot ja jonka perään kaikki naiset kuolaisivat, sellainen voisi lukijoita ja filmintekijöitäkin kiinnostaa. Vai onko täällä joku eri mieltä? Virpi? Maria? Silja? Kyllikki? Maija? Juuri tällä hetkellä näytti siltä, että Jorma ilmiselvästi nautti olostaan huomion keskipisteenä. Tämä on vielä minun päiväni, huomenna saa joku muu yrittää viihdyttää teitä. Ei se aina niin helppoa ole ollut. No mitä sitten aiot tehdä eläkepäivinäsi? jatkoi Palonen uteluaan. Mistä sinut huomenna löytää? Tekemistä riittää ilman kynätöitäkin. Elän, pelaan ja laulu soi. Niinhän se menee. Eläke juoksee ja terveys kokolailla ok. Huomenna voin olla vaikkapa Harjavallassa tai Honolulussa. Ei minua tähänkään asti mitkään ovet ole pidätelleet! Mukavaa olla juhlissa, joiden päätähti on näin tyytyväinen oloonsa ja elämäänsä, myhäili Palonen ja nyökkäsi vieressään istuvan ylihoitajan suuntaan. Asiallisen ja tiukan ilmeen koko keskustelun ajan säilyttänyt ylihoitaja rykäisi huomiota herättävän voimakkaasti ja nousi seisomaan. Kaikki keskeyttivät kahvinjuonnin ja katsoivat odottavasti häneen. Jormankin ilme vakavoitui. Hän nielaisi pari kertaa ja nyökkäsi ikään kuin antaen luvan: tuli mitä tuli, kestän kyllä yhteisen teatterinäytöksemme loppuun asti. 6
Tämän vilpittömästi hauskan sanailun jälkeen on sitten virallisten puheiden ja huomionosoitusten aika. Minun tehtäväni on aloittaa, olenhan itsekin työskennellyt sairaalassamme yhtä pitkään kuin mielisairaanhoitaja Jorma Suutari, aloitti ylihoitaja Kyllikki Kaukola sormeillen hermostuneesti kädessään olevaa pientä paperia, jolle hän oli luonnostellut puheensa. Täytyy myöntää, että tällaiset tilanteet ovat aina vähän vaikeita. Olo on niin kaksijakoinen. Me, jotka jäämme tänne Mäntylinnaan, olemme aina menettäjän paikalla. Poislähtijälle avautuu elämässä uusi, aivan puhdas sivu. Kukaan ei voi täällä täyttää aukkoa, jonka Jorma jättää lähtiessään. Yhtä kaikki hänen poikkeuksellisen värikästä persoonaansa kuin 30 vuoden kokemusta ei voida korvata millään. Se on meiltä poissa, vaikka muistot jäävät elämään, rikastuttavat yhteisöämme. Saamme uskoakseni lisää voimaa kohdata huomisen uudet haasteet. Ylihoitaja piti tauon ja katsoi silmälasiensa yli merkitsevästi Jorman suuntaan. Ajan rattaita ei voi mitenkään pysäyttää, sen me kaikki tiedämme, hän jatkoi. Siis meidän on pakko luovuttaa. Jorma on tehtävänsä tehnyt, Jorma saa mennä! Kiitollista mieltä, jolla me häntä muistamme, on vaikea pukea sanoiksi tänä kaihon täyttämänä hetkenä. Siksi jätänkin puheet tähän ja annan vuoron Jorman työkavereista nuorimmalle, Virpi Kulmalalle. Hän on luvannut esittää tähän tilanteeseen paremmin kuin hyvin sopivan Kari Rydmanin iki-ihanan laulun Niin kaunis on maa. Vaalea naishoitaja nousi seisomaan ja asettui Jorman lähelle. Hän hymyili ja katsoi Jormaa silmiin. Aurinko nousee, on kastetta maassa Aika on herätä, nousta ja lähteä. Kohdata ystävä kallehin. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas. * 7
Aurinko laskee jo pitenee varjot. Aika on eron ja jäähyväisten. Poissa on ystävä kallehin. Niin kaunis on maa Pöydässä Jormaa vastapäätä istunut hoitaja kääntyi vierustoverinsa puoleen ja kuiskasi hänelle: Näetkö ihmeen? Jorehan ihan selvästi itkee! Ennen kuin Virpi ehti lopettaa laulunsa, avautui juhlasalin ovi ja räikeän punaiseen puseroon pukeutunut naishoitaja ryntäsi sisään. Anteeksi, mutta osastolla on hätätilanne ja sinne tarvittaisiin äkkiä lisää väkeä! Osastonhoitaja ja kaksi mieshoitajaa lähtivät kuin tulipaloa sammuttamaan. Myös Jorma hypähti ylös ja suuntasi kohti ovea lähtijöiden perään. Ei, ei, et sinä saa mennä! hätääntyi ylihoitaja. Nämä ovat sinun lähtöjuhlasi. Niiden on pakko pärjätä jo ilman sinua. Takaisin! komensi myös Palonen. Työaikaa vielä vartti jäljellä! huusi Jorma ja katosi salista portaikkoon. Sairaalan johdon edustajat katsoivat toisiaan neuvottomina. Tätä ei kyllä ollut käsikirjoituksessa. Nyt on pakko jatkaa ilman juhlakalua. Kaikki kuitenkin kilvan kakun kimppuun! ehdotti Palonen. Perinteiset yhteiskuvatkin ovat vielä ottamatta. Juhlasta oli maku poissa. Ylihoitaja yritti vuorollaan virittää keskustelua palaamalla ensi kohtaamiseensa Mäntylinnan sairaalassa nuoren Jorma Suutarin kanssa, mutta edes talouspäällikkö ei enää innostunut lähtemään mukaan muistojen retkelle. Jorma harppoi tutut portaat alas kohti osastoa kuin pikamatkan aitajuoksija. Juostessaan hän kaivoi vaistomaisesti avaimet käteensä samalla tavoin kuin satoja kertoja aikaisemmin 8
tilanteessa, jossa hoitajilta vaadittiin erityisen nopeaa toimintaa. Omaa rooliaan mielisairaalassa Jorma vertasi mielellään palokunnan työskentelyyn. Saattaa kulua viikkoja, jolloin kaikki on rauhallista ja hoitajat voivat keskittyä vain omiin juttuihinsa, mutta kun jossakin syttyy, kaikkien on tiedettävä heti oma tehtävänsä. Palo on saatava aisoihin ennen kuin se leviää käsiin ja erityisesti kytevien palopesäkkeiden jälkivartioinnista on pidettävä huolta. Osastolle ehtineet mieshoitajat syöksyivät päiväsalissa riehuvan potilaan kimppuun. Ennestään paikalla oli kaksi hoitajaa, joita potilas oli heitellyt mennen tullen. Apuvoimistakaan ei ollut potilaan taltuttajaksi. Tämä riuhtaisi toisen tulijan vyötäisillä riippuneen avainnipun käteensä ja nousi koko pituuteensa karjaisten: Nyt Reunasen Eevan poika lähtee kotikonnuille kultaa vuolemaan! Edes Suutari ei minua pysty estämään! Rytäkässä silmäkulmaansa ruhjeen saanut hoitaja lähti vastakkaiseen suuntaan kohti kansliaa eikä kukaan muukaan lähtenyt potilaan perään. Paikalle rynnännyt Jorma huusi päätyovea kohti juoksevalle potilaalle: Reunanen takaisin. Seis lain nimessä! Pakenija ei näyttänyt edes kuulleen huutoa. Epäröimättä hän valitsi oikean avaimen ja katosi osastolta. Muutamassa sekunnissa Jorma ehti ovelle ja karjaisi uudelleen: Toistan! Tule heti takaisin! Muuten koppi kutsuu! Kolme kerrosta alas juostuaan Jorma näki vilahduksen Reunasen selästä. Tämä ei yrittänytkään poistua ulko-ovesta, vaan jatkoi kellarikerrokseen. Käytävä päättyi kolmeen oveen. Jälleen Reunanen valitsi oikean avaimen ja ovi aukeni kuin taikasanasta. Se loksahti lukkoon juuri ennen kuin Jorma ehti tarttua siihen. Antaudu! Pysähdy! Aikaa kolme sekuntia! hän käskytti kumean raivokkaasti oven läpi. 9
Lähtöjuhlaan jääneen väen tunnelma oli hyvin hämmentynyt. Monet lähtöjuhlat olen läpikäynyt, mutten tällaista ennen kokenut, ihmetteli talouspäällikkö hieraisten silmiään ikään kuin olisi yrittänyt herätellä itseään takaisin todellisuuteen. Tilanne on varmasti jo hallinnassa ja Jormakin palaa pian joukkoomme, uskoi ylihoitaja. Otetaan nyt vaan reippaasti kakkua. Talo tarjoaa kriisiavuksi toisenkin kierroksen, jatkoi talouspäällikkö. Jokainen mietti tahollaan, mitä osastolla oli tapahtunut. Aivan rauhallista siellä oli tänne lähtiessämme, totesi lauluesityksensä keskeyttänyt Virpi. Tokkopa nytkään mitään tavallisuudesta poikkeavaa, arveli ylihoitaja. Olisihan minua jo informoitu asiasta tarkemmin. Kaiken lisäksi akuuttitilanteetkin pitäisi hoitaa häiritsemättä tällaisia juhlia. Jäikö osastolle liian kokematon väki? Ei, kyllä sinne naapuriosastolta tuli Markku ja Eeva, varmasti riittävän kokeneet hoitajat. Omasta väestä Tuulikki halusi jostakin syystä jäädä heidän seurakseen. Kerta kaikkiaan tarpeeton ja käsittämätön tempaus Jorman osastolle lähtö kesken omien juhliensa. Ei kukaan sentään ole korvaamaton. Aika aikaansa kutakin. Pitäisi jo tuossa iässä oppia, lateli ylihoitaja. Tervemenoa vaan sinne Havaijille lanteita keinuttelemaan vähäpukeisten tyttöjen kanssa! Minulla ainakin alkaa olla mittari täynnä tätä hulabaloota. Kello on tasan 14. Siis aika päättää juhlat, minua valitettavasti jo seuraava kokous odottaa, keskeytti Palonen. Tässähän kävi kuin entisen pojan kosioretkellä: piti lähteä niin kauas ettei osannut enää takaisin kotiinsa! Totta tosiaan, minullakin on kiire alakertaan, säesti ylihoitaja. Joka tapauksessa viekää Jormalle terveisiä ja kiitokset, joita en itse ehtinyt hänelle välittää. Kuinka se menikään: tänään minä, huomenna sinä. Tavataan taas pian! lopetti Palonen tilaisuuden. Niin, sinähän olet sitten seuraavana vuo- 10
rossa puolen vuoden päästä? hän kääntyi ylihoitajan puoleen silmää iskien. Silloin vasta juhlitaankin, ja oikein kunnolla. Eikä kukaan karkaa kesken kaiken! Jäipäs kakkua paljon, huolehti ylihoitaja. Viekää loput osastolle ja katsokaa, että Jormallekin riittää. Se mies tykkää varmasti edelleen makeasta. Ja Marialle terveisiä, että pitää minut ajan tasalla. Viimeiset olivat jo ovella, kun ylihoitaja vielä jatkoi: Jäivät nuo kukat ja lahjatkin tänne. Viekää nyt edes ne mukananne osastolle. Johan te minulle taas sopan keititte. Ei ykkösen työryhmä toimi koskaan niin kuin toivoisin Onneksi on nyt yksi kokki vähemmän. Osastolla oli täysi hiljaisuus. Kaatunut kirjahylly oli nostettu pystyyn, rikkoutuneet kukkaruukut ja maljakot siivottu ja ympäriinsä levinneet lehdet koottu yhteen kasaan. Potilaita ei päiväsalissa näkynyt. Hoitajat kokoontuivat kansliaan pöydän ympärille. Ovatko kaikki paikalla? tarkisti osastonhoitaja Maria Taivalkoski. Nyt asiaan. Mitä täällä osastolla oikein tapahtui? Timo ainakin on saanut iskun kasvoihinsa. Sattuiko pahasti? Eipä juuri, en edes huomannut siinä rytäkässä. Sen jättiläisen kyynärpää siihen taisi osua, kun yritettiin painaa sitä lattiaan. Hullun voimat sillä oli! vastasi nuori, huomattavan pitkä ja hintelän oloinen hoitaja. Onko muita haavereita sattunut? jatkoi Maria. Eihän me ehditty olla poissa kuin hiukan toista tuntia ja osasto muistuttaa taistelukenttää. No täällä oli aluksi aivan rauhallista, aloitti Tuulikki tilanneraporttinsa hiuksiaan kohentaen. Istuin päiväsalissa parin potilaan kanssa, kun alkoi tapahtua. Reunanen ryntäsi äkkiarvaamatta päiväsaliin ja vaati ovea auki. Luulin, että se oli vain joku Jorman lähtöön liittyvä harmiton juttu Nehän oli aina niin hyvää pataa keskenään. 11
Siis joku etukäteen sovittu vai? Niin ajattelin aluksi, mutta sen silmistä näki heti, että nyt oli tosi kysymyksessä. Kaikki potilaat lähtivät karkuun ja minä huusin muita hoitajia apuun. Missä ne sitten oikein oli? tenttasi Maria. Kai ne katseli takapäiväsalissa jotakin kotimaista leffaa, kun oli niin rauhallista. Saman tien alkoivat kirjahyllyt ja maljakot lennellä. Naapurin hoitajat olivat kuin paperia Reunasen käsissä ja minun oli pakko lähteä hakemaan lisää apuvoimia, kertasi Tuulikki. Harmi vaan kun jouduin keskeyttämään teidän juhlanne. Joku herkkä hetki taisi siellä olla juuri menossa. Missä muuten Reunanen on nyt, miten se pääsi osastolta ulos? kummasteli osastonlääkäri Silja. Se otti mun avaimeni tai koko nipun, paljasti Timo. Ei se mikään tyhmä mies ollut, heti löysi oikean avaimen. Muuten Jorma olisi saanut sen vielä kiinni. Kaikki muut se oli jo ehtinyt tyrmätä. Aivan käsittämätön juttu. Ei tällaista ole ennen tällä osastolla tapahtunut. Ja uskomattomat voimat! Keskusteluun liittyi myös kamppailussa mukana ollut Lasse, kunnostaan jääkiekkoa ja jalkapalloa pelaamalla esimerkillisesti huolta pitävä keskiikäinen sairaanhoitaja. Ottiko se aina lääkkeensä? varmisti Silja. Piikkilääkitys ja vähän mielialakamaa, kyllä ne varmasti meni perille, raportoi Teemu. Ihan sairaan tunnollinen ja mallikelpoinen potilas se oli viimeiseen asti. Siis Reunanen on karkumatkalla ja minun pitää tehdä poliiseille katoamisilmoitus, summasi Silja. Juuri niin. Se on varmasti jo matkalla Brasiliaan tai vähintään Roomaan. Avaimia ainakin riittää joka oveen, intoili Teemu hekottaen omille jutuilleen. Pakkopäätöstä ei ehditty purkaa, vaikka se oli suunnitteilla. Kotiutuminenkin oli sovittu jo ensi viikoksi ja Reuna- 12
nen kyllä tiesi tarkkaan tämän aikataulun, jatkoi Silja ihmettelyään. Jotakin on nyt pahasti vialla, päätteli Maria. Kun vaan joku tietäisi, mistä päästä tätä kerää pitäisi ruveta purkamaan. Timo ja Lasse lähtivät päiväsaliin. Jättäkää meillekin vähän kakkua. Kunnon korvausta tässä kaipaa hävityn painimatsin jälkeen, vaati Lasse. Muutama potilas oli palannut päiväsaliin, mutta kaikki istuivat hiljaa omissa oloissaan. Mikäs teitä kaikkia vaivaa? yritti Timo. Eihän täällä sentään kai mitään erikoista ole tapahtunut? Reunanen otti ja lähti juuri niin kuin se oli uhannutkin, katkaisi hiljaisuuden pipo päässä puolittain piilossa kirjahyllyn takana lymyävä miespotilas. Siis mitä, mitä sinä oikein sanoit? En yhtään mitään, perääntyi potilas. Alkaako täällä hoitajatkin kuulla harhaääniä, taitaa olla teilläkin lääkityksen tarkistamisen aika. Keskustelu päättyi siihen. Potilaat lähtivät samanaikaisesti omiin huoneisiinsa, hoitajat jäivät mietteliäinä paikalle. Reiska varmaan tietää enemmän kuin me, arveli Timo. Antaa olla. Odotetaan että se itse jatkaa juttua, väkisin se ei puhu mitään. Mun työvuoroni päättyy ainakin nyt. Silmäkulmastani en tiedä, mutta suuni kaipaa kunnon kaljaryyppyä! niputti Timo päivän tapahtumat yhteen ja lähti etsimään itselleen vara-avainta. No niin. Päivä taitaa olla muillakin aamuvuorolaisilla täynnä. Koetetaan nyt taas jotenkin selvitä huomiseen ja puidaan silloin tätä asiaa suuremmalla porukalla, sanoi Maria. Ketä muita oikein tulee? tarkisti Tuulikki. Kyllikki, henkilökunnan lääkäri ja terveydenhoitaja. Ne puhuivat jopa kriisipalaverin tarpeellisuudesta. Otetaan vastaan, mitä ne haluaa antaa, selvitti Maria. Kyllikki halusi järjestää näin nopeasti tämän tilaisuuden. 13
Joku tässä mättää tosi pahasti, totesi Silja Marialle, kun he olivat jääneet kahden kansliaan. Juttelin Reunasen kanssa muutama päivä sitten pitkään ja suunnitelmien piti olla selvät. Mielestäni ilman muuta osaston paras potilas. Lupasi jopa lähettää minulle kortin siviilistä. Hyvä ettei mies kädelle suudellut, kun lopetimme keskustelun tästä kotiuttamisesta. Täytyy myöntää, että herkistyin siinä tilanteessa minäkin ja kehuin potilaan pystyyn. Taisin jopa innoissani lipsauttaa, että siinä vasta ihana mies. Missä muuten Jorma on tällä hetkellä? keskeytti Maria. Hänet me olemme unohtaneet kokonaan! Äkkiä se kävi, kommentoi kansliaan palannut Teemu. 100 kg, 180 cm, 60 v. ja pettämättömänä tuntomerkkinä lisäksi tavattoman suuri suu. Ei niillä mitoilla miehen pitäisi ihan näkymättömäksi muuttua. Tai jospa hän onkin uusi Iiro Seppänen. Taikoi itsensä niin näkymättömäksi, ettei edes itse enää löydä itseään. Taitaa olla yleistäkin eläkeläisten keskuudessa nykyään. Katsokaa hyvät ystävät ulos, miten aurinko paistaa jo korkealta. Huomenna on jo maaliskuu, siis jotakin todella hyvää tässäkin hetkessä, lopetti Maria keskustelun. Toivotan kaikki tervetulleiksi tähän palaveriin. Meille on varattu koko iltapäivä aikaa, aloitti Maria. Aiheemme on niin tärkeä, että toivon jokaisen keskittyvän siihen parhaansa mukaan, tuki Silja työkaveriaan. Ja tilanne sitten lyhykäisyydessään? hoputti Kyllikki. Jossakin kaapissa alkoi kännykkä soittaa hakkaavaa melodiaa. Maija ja Lasse katsoivat toisiinsa. Se taitaa olla mun puhevekotin. Unohtui päälle. Anteeksi nyt kovasti, pahoitteli Lasse. Ei kun minun se on, vahvisti Maija ja ryntäsi kaapilleen. Reunanen edelleen karkuteillä, poliisilla ei asiasta uutta kerrottavaa. Ei ole ilmaantunut asunnolleen eikä muutenkaan näyttäytynyt kotikulmillaan, pohjusti Silja. 14
Minua ei ole taaskaan informoitu tarpeeksi, huomautti Kyllikki hartioitaan kohautellen. Kännykän vaativa ääni keskeytti toistamiseen tilanteen. Nyt se on varmasti sulle, naurahti Maija iskien silmää Lasselle. Pitää vaihtaa kännykän soittoääntä. Joo terve, terve. Soitit pahaan aikaan. Ei, ei mulla ole mukana yhtään rahaa. Soita äidille kolmoselle. Etsisit sinäkin joskus töitä. Lopetellaan, moi! Ei ole tapahtunut mitään uutta eilisen jälkeen, puolustautui Maria Lassen lopetettua puhelunsa. Ovatko väkivaltakaavakkeet täytetty asianmukaisesti? puuttui keskusteluun terveydenhoitaja. En ole edes muistanut sellaista, huomasi Timo. Ja tuskinpa se Reunanen mua tahallaan löi. Osuin vain taitamattomuuttani ison nyrkin tielle. Jälleen kännykän soitto sai keskustelun taukoamaan. Nyt oli Veikon vuoro käydä kaapillaan. Viisikymppinen, hiukan epäsiististi pukeutunut mies, josta hoitamattoman parran ja pitkien hiuksien perusteella näki jo helposti, ettei hän kovinkaan hyvin vastannut käsitystä, joka ihmisille oli muodostunut keskivertohoitajasta. Vahvasti tatuoidut käsivarret kertoivat myös omaa tarinaansa miehen menneisyydestä. Kuuluu pirun huonosti. Siis ketä pitäisi opettaa? Kissaa vai? Millaisia temppuja? Jaa lopettaa vai? Mitä myrkkyä se on syönyt? Joo, oon mä joskus siankin tappanut. Mutta katsellaan illalla. Moron. Ennen kuin puramme eilisen väkivaltatilanteen herättämiä tuntoja, niin toinen mielestäni yhtä tärkeä kysymys: Missä Jorma on? Minne hän eilen katosi? Eläkkeellelähtö ei riitä nyt selitykseksi, johdatteli Maria rauhalliseen tapaansa. Mutta ennen sitä sovitaanko, että kaikki sulkevat kännykkänsä juuri nyt. Tämähän alkaa tuntua jo farssilta koko homma, määräsi Kyllikki. Ja, kuulinko oikein? Onko teiltä Jormakin muka nyt kadoksissa? ihmetteli hän luoden Marian suuntaan hämmästyneen katseen. 15
Maria kertasi edellispäivän tapahtumia uudelleen. Tämähän on ihan naurettavaa. Mitäpä me tässä turhia murehdimme. Jorma on vapaa mies, menevä eläkeläinen. Niinhän hän itsekin eilen julisti ja lähti tosi vauhdikkaasti matkoihinsa, muotoili Kyllikki sormeillen hermostuneesti puhelimensa näppäimiä. Kotka matkalla aurinkoon. Ei hän ole enää meidän listoillamme. Iloitkaamme siis hänen puolestaan. Silti joku selitys tähänkin asiaan pitäisi saada. Miehellä ei ole edes omaisia, joilta voisi kysellä, yritti Maria uudelleen. Olen muutaman kerran soittanut hänelle, mutta kännykkä on kiinni. Hyvä että edes hänellä, hymähti Kyllikki. Samassa hänen oma puhelimensa alkoi soida. No, oikein hyvää päivää Petteri! Soitit ihan sopivasti. Oikeastaan minun pitikin juuri ottaa yhteyttä sinuun päin. Ymmärrän kyllä ettet pääse käymään. No tapaamme ensi maanantaina sitten kello 12. Osasto ykköselle siis tulet, niin kuin puhe oli. Tervetuloa pidemmittä puheitta! Hän oli tämä uusi hoitajamme, erittäin tyylikäs ja mukava nuorimies, siis Jorman paikalle valittu. Häneen palaamme sitten myöhemmin, selvitti Kyllikki katsoen jälleen Marian suuntaan. Niin Jormasta sen verran, että hän asuu vielä tämän viikon asuntolassa ja muuttaa sitten täältä pois, tiesi Tuulikki. Ei ole vielä kertonut minullekaan uutta osoitettaan, vaikka ollaan miltei naapureita. Siis lähdenkö soittamaan ovikelloa? Meidän toimenkuvaamme ei kuulu eläkeläisten ovien takana hyppääminen, vastusti Kyllikki. Kyllä Jorma on aina itsestään huolen osannut pitää. Vai uskaltaako joku väittää muuta? No kai me katsellaan nyt vaan ja odotellaan, myöntyi Maria. Mitä hän muuten tarkoitti, kun ilmoitti olevansa pelimies, havahtui Kyllikki yhtäkkiä. Pelaako hän jääkiekkoa jossa- 16
kin puulaakisarjassa? Eikös se ole sentään vähän nuorempien ja parempijalkaisten peli? Tosi kova pelimies hän on. Omistaa kait puolet jostakin ravihevosesta ja on käärinyt sillä mukavia voittosummia, tiesi Eero, osaston mieshoitajista nuorin ja fyysisesti kovakuntoisin. Pelimies varmaan niin. Meidänhän piti puhua siitä oikeasta karkurista, Pärssinen vai Reunanen hän nyt olikaan, palasi Kyllikki alkuasetelmiin. Onko kellarikerroksen ovet tarkastettu? varmisti Silja. Mitä niiden takana on? Maria kertoi aamulla käyneensä konemestarin kanssa paikalla. Alakerran kolmesta ovesta löytyi avain vain kahteen, joiden takana oli tyhjä varasto. Kolmas ovi pysyi suljettuna, vaikka lukkoa yritettiin auki parillakymmenellä erilaisella avaimella. Lopulta konemestari alkoi muistella hänen edeltäjänsä joskus maininneen, että sairaalan rakennusvaiheessa sattui jokin virhe eikä tämä ovi johtanut todellisuudessa mihinkään. Hei kelataanpas hiukan! Tuo kaksikko meni siis ovesta, johon ei kenelläkään ole avaimia ja jonka takana ei ole mitään, puuskahti Silja. Tämä juttu ei nyt pelitä alkuunkaan. Anteeksi mutta Pertti ja minä pyydettiin tänne tuon väkivaltatilanteen purkamista varten, puuttui terveydenhoitaja keskusteluun. Eläkeläisten asioita pitää mielestäni käsitellä muilla foorumeilla. Siis kerrataan vielä, mitä osastolla eilen kello 13.45 alkaen tapahtui, hoiteli Maria osastonhoitajan tehtäviään. Kaikilla oli oma näkemyksensä ja teoriansa tapahtuneesta. Oliko Reunanenkin pelimiehiä? Vaikkapa velkaa Jormalle. Tai toisinpäin? pohti terveydenhoitaja. Onko mahdollista, että sairaalassani hoitajat ja potilaat pelaavat keskenään rahapanoksin? kauhisteli Kyllikki. Ennenkuulumatonta, törkeää. Syylliset esiin! No ei nyt sentään, kuittasi Eero sukien tummia kiharoitaan. Korttia, pingistä ja koronaa pelataan. Enintään pisteitä 17
lasketaan. Ei siinä varmaankaan kukaan rahapussillaan käy. Minkälaisia tuntemuksia eilisestä jäi mukanaolijoille? kartoitti terveydenhoitaja. Jäikö ahdistava, pelokas tai epävarma olo? Saitteko kaikki hyvin unenpäästä kiinni? Kai tällainen kuuluu tämän osaston ja ammatin varjopuoliin, ei mulla ole muuta sanottavaa, kommentoi Timo. Nukuin ihan hyvin viime yön. Sama täällä, punttisalilla ja juoksulenkillä pitää vain käydä entistä useammin, totesi Lasse. Minä kyllä säikähdin kovaa huutoa, mutta nopeasti se oli ohi. Jorma juoksi kuin isosarvinen hirvi salin poikki! intoili Tuulikki. Se oli upeata katseltavaa. Ikimuistettava tapa lähteä eläkkeelle! Vaikka en asiasta mitään tiedäkään, niin Jore oli sopinut nämä lähtökuviot yhdessä Reunasen kanssa. Sen verran hulluja miehiä molemmat, veisteli Veikko. Herrat hoidatti täällä itseään, mutta vain toinen nosti siitä palkkaa. Anteeksi, nyt en taaskaan ymmärrä, keskeytti Kyllikki. Voisitko, Veikko Viljanen, tarkentaa hiukan? Niillä oli yhteinen Lyyli katsottuna jossakin satamassa. Elättäjää ja viihdyttäjää ne molemmat kaipasivat. Siis upporikasta leski-ihmistä tietty. Pahaa ei sellainen minullekaan tekisi. Jaaha, taas tyypillistä Veikkoa vaan! kuittasi Kyllikki. Asia ei tällä asenteella etene alkuunkaan. Keskustelu lopahti hetken kuluttua kokonaan. Kyllikille tuli kiire omaan kansliaansa. Taitaa olla tässä kaikki. Minulla on paljon rästitöitä alakerrassa. Voitte hyvin jatkaa ilman minua. Maria oli samaa mieltä. Ehkä nyt vain on viisainta katsoa ja antaa ajan kulua. Varmasti Jorma ilmoittaa itsestään ennemmin tai myöhemmin ja Reunasen löytäminen voidaan jättää virkavallan vastuulle. Kanslia tyhjeni nopeasti. Osa lähti kotiin, osastolle jäi Marian lisäksi kolme iltavuorolaista. 18