YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite Neuvotteleva virkamies 17.1.2011 Tarja Lahtinen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ILMANLAADUSTA Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Nykyiset säännökset Asetuksella pantaisiin täytäntöön ilmanlaadusta ja sen parantamisesta Euroopassa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/50/EY, jäljempänä ilmanlaatudirektiivi, säännöksiä. Ehdotuksen mukaan nykyiset terveysperusteiset ilmanlaadun raja-arvot ja otsonin tavoitearvot sekä tiedotus- ja varoituskynnykset pysyisivät ennallaan. Myös kasvillisuuden ja ekosysteemien suojelun taso säilyisi muuttumattomana. Pienhiukkasille säädettäisiin raja-arvo sekä väestön altistumisen vähentämistä koskevia tavoitteita. Säännökset ilmanlaadun seuranta-alueista, seurantamenetelmistä ja niiden laatutavoitteista, mittauspaikkojen valinnasta, sijoittamisesta ja lukumäärästä sekä väestölle tiedottamisesta säilyisivät pääosin muuttumattomina. Merkittävimmät muutokset koskisivat hiukkasmittauksia kaupunkitausta-alueilla ja maaseututausta-alueilla sekä mittaajia ja kansallista vertailulaboratoriota koskevia, mittausten laadun varmistamiseen liittyviä vaatimuksia. Säännökset, jotka koskevat kansallisen pienhiukkasten altistumiskaton ja altistumisen vähennystavoitteen seurantaa kaupunkitausta-asemilla ja säännökset, jotka koskevat kuntien velvollisuuksia laatia ja toimeenpanna suunnitelmia ilmanlaadun turvaamiseksi ja selvityksiä hiekoitushiekan aiheuttamien ilmanlaatuongelmien vähentämiseksi on perustuslaillisista syistä sisällytetty ympäristönsuojelulakiin (86/2000 sellaisena kuin siitä on laissa 13/2011). Suunnitelmien ja selvitysten sisällöstä säädettäisiin edelleen asetuksella. Asetuksella kumottaisiin ilmanlaadusta 9 päivänä elokuuta 2001 annettu valtioneuvoston asetus (711/2001) ja alailmakehän otsonista 4 päivänä syyskuuta 2003 annettu valtioneuvoston asetus (783/2003) niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen. Ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattista hiilivedyistä 18 päivänä helmikuuta 2007 annettu valtioneuvoston asetus (164/2007) jäisi toistaiseksi sellaisenaan voimaan. Asetus ehdotetaan tulemaan voimaan 25 päivänä tammikuuta 2011. Ympäristönsuojelulaki (86/2000) sisältää useita ilmanlaatuun liittyviä säännöksiä. Laissa säädetään muun muassa ympäristön tilan seurannasta (25 ), ilmanlaadun turvaamisesta ja raja-arvojen ylittymisen estämisestä (102 ), ilmanlaadun selvittämiseen liittyvien mittausten laadun varmistamisesta (108 ) sekä ympäristönsuojelun tietojärjestelmästä (27 ). Ympäristönsuojelulakia täydentävät säännökset sisältyvät ilmanlaadusta annettuun valtioneuvoston asetukseen (711/2001), jäljempänä nykyinen ilmanlaatuasetus, sekä alailmakehän otsonista annettuun valtioneuvoston asetukseen (783/2003), jäljempänä otsoniasetus. Nykyisessä ilmanlaatuasetuksessa ja otsoniasetuksessa säädetään ilmanlaadun raja-arvoista sekä otsonin tavoitearvoista ja pitkän aikavälin tavoitteista
2 ihmisen terveyden, ekosysteemien ja kasvillisuuden suojelemiseksi, ilmanlaadun seurannan järjestämisestä, seurannan laatutavoitteista, ilmanlaatutietojen raportoinnista sekä väestölle tiedottamisesta ja väestön varoittamisesta. Ilmanlaatua koskevaan sääntelykokonaisuuteen kuuluvat myös ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattista hiilivedyistä annettu valtioneuvoston asetus (164/2007), jäljempänä metalliasetus, sekä ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta annettu valtioneuvoston päätös (480/1996). Tilanne Euroopan unionissa Ilmanlaatudirektiivillä yhdistettiin ilmanlaadun arviointia ja hallintaa koskeva puitedirektiivi (1996/62/EY) ja kolme johdannaisdirektiiviä, jotka koskevat rikkidioksidia, typen oksideja, hengitettäviä hiukkasia ja lyijyä (1999/30/EY), hiilimonoksidia ja bentseeniä (2000/69/EY) sekä otsonia (2002/3/EY). Aiemmasta unionin lainsäädännöstä jäi edelleen voimaan vuoden 2007 alussa voimaan tullut neljäs johdannaisdirektiivi (107/2004), joka koskee ilmassa olevaa arseenia, kadmiumia, elohopeaa ja nikkeliä sekä polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä (PAH-yhdisteitä). Määräaika ilmanlaatudirektiivin kansalliselle täytäntöönpanolle on päättynyt 11 päivänä kesäkuuta 2010. Direktiivin tavoitteena on ehkäistä ja vähentää ilman epäpuhtauksien aiheuttamia haitallisia terveys- ja ympäristöhaittoja, ylläpitää hyvää ilmanlaatua, yhtenäistää ilmanlaadun seurantaa ja parantaa ilmanlaatutietojen saatavuutta. Ilmanlaatudirektiivissä pysytetään voimassa edellä mainituissa direktiiveissä säädetyt rikkidioksidin, typpidioksidin, hengitettävien hiukkasten (PM 10 ), lyijyn, hiilimonoksidin ja bentseenin terveysperusteiset raja-arvot, rikkidioksidin ja typenoksidien kasvillisuusperusteiset kriittiset tasot sekä otsonin tavoitearvot ja pitkän aikavälin tavoitteet terveyden ja kasvillisuuden suojelemiseksi. Myös voimassa olevat rikkidioksidin, typpidioksidin ja otsonin tiedotus- ja varoituskynnykset säilyvät muuttumattomina. Keskeisin uudistus on pienhiukkasten (PM 2,5 ) ottaminen säätelyn piiriin ja eräiden raja-arvojen ylityksiä koskevien poikkeusten salliminen. Poikkeukset koskevat hengitettävien hiukkasten, typpidioksidin ja bentseenin raja-arvojen määräajan myöhentämistä. Luontoperäistä kuormitusta ja talvihiekoituksen aiheuttamaa kuormitusta koskevat säännökset on pysytetty pääosin ennallaan. Ilmanlaatudirektiivissä säädetään lisäksi ilmanlaadun seurantamenetelmistä ja niiden laatutavoitteista, mittauspaikkojen valinnasta, sijoittamisesta ja lukumäärästä, väestölle tiedottamisesta, ilmansuojelusuunnitelmien ja lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmien laatimisesta ja toimeenpanemisesta sekä tietojen toimittamisesta Euroopan komissiolle. Näihin säännöksiin on tehty joitakin muutoksia ja täsmennyksiä aiemmin voimassa olleeseen unionin lainsäädäntöön verrattuna. Ehdotuksen tarkempi sisältö Tarkoitus (1 ) Asetuksen tarkoitusta koskevasta säännöksestä ilmenisi informatiivisuuden vuoksi asetuksen liittyminen ilmanlaatudirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon. Pykälässä käytetty ilmaus ilman epäpuhtauksien sitovista ja tavoitteellista enimmäispitoisuuk-
3 Määritelmät (2 ) sista kattaa raja-arvot, tavoitearvot, pitkän aikavälin tavoitteet sekä pienhiukkasaltistumista koskevan pitoisuuskaton ja vähennystavoitteen. Pykälä sisältäisi asetuksen soveltamisen kannalta keskeiset määritelmät. Nykyiseen sääntelyyn verrattuna määritelmät on pysytetty ennallaan tai niihin on tehty vain vähäisiä muutoksia. Ylemmän arviointikynnyksen ja suuntaa-antavien mittausten määritelmiä on muutettu vastaamaan paremmin ilmanlaatudirektiiviä. Uusia ovat pienhiukkasten kansallisen altistumisen pitoisuuskaton, kansallisen altistumisen vähennystavoitteen ja keskimääräisen altistumisindikaattorin sekä kaupunkitausta-alueen määritelmät. Viranomaiset ja niiden tehtävät ilmanladun seurannassa (3 ) Asetukseen otettaisiin nykyisen sääntelyn tavoin viranomaisia ja niiden tehtäviä ilmanlaadun seurannassa koskeva säännös. Kuntien ja pääkaupunkiseudun tehtävien osalta pykälän 1 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen ympäristönsuojelulain 25 :ään. Pykälän 2 momentti koskisi elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten tehtäviä. Vastaavat tehtävät kuuluivat ennen 1 päivänä tammikuuta 2010 voimaan tullutta aluehallintouudistusta alueellisille ympäristökeskuksille. Pykälän 3 momentti koskisi Ilmatieteen laitoksen tehtäviä. Säännöksen mukaan Ilmatieteen laitoksen seurantavelvollisuus maaseututausta-alueilla laajenee otsoniasetuksessa ja metalliasetuksessa säädetyistä epäpuhtauksista pienhiukkasiin ja niiden kemialliseen koostumukseen. Ilmatieteen laitoksen tehtävät ilmanlaadun kansallisena vertailulaboratoriona ja ympäristönsuojelun tietojärjestelmän ilmanlaatuosan ylläpitäjänä on mainittu säännöksessä informatiivisuuden lisäämiseksi. Ilmatieteen laitos on määrätty ympäristönsuojelulain 24 :n nojalla kansalliseksi vertailulaboratorioksi ympäristöministeriön 11 päivänä syyskuuta 2001 päivätyllä kirjeellä (Drno 60/481/2001). Ilmanlaatutietokannan ylläpidosta on tehty ympäristöministeriön ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyösopimus 17 päivänä kesäkuuta 2005 (Drno YM14/072/2005). Ilmanlaatua koskevat sitovat ja tavoitteelliset enimmäispitoisuudet (4 9 ) Nykyiset terveysperusteiset ilmanlaadun raja-arvot ja otsonin tavoitearvot ja pitkän aikavälin tavoitteet pysyvät ennallaan. Myös kasvillisuuden ja ekosysteemien suojelun taso säilyy ennallaan, mutta raja-arvot muutettaisiin kriittisiksi tasoiksi. Pienhiukkasille ehdotetaan sitovaa raja-arvoa 25 µg/m 3 /a vuodelle 2010, sitovaa altistumisen pitoisuuskattoa 20 µg/m 3 /a vuodelle 2015 sekä prosentteina ilmaistua ohjeellista altistumisen vähennystavoitetta vuosille 2010 2020. Raja-arvot ovat voimassa kaikkialla. Altistumisen pitoisuuskaton ja altistumisen vähennystavoitteen toteutumista arvioitaisiin kansallisella tasolla keskimääräisten pitoisuuksien ja ns. altistumisindikaattorin perusteella. Indikaattorin arvo laskettaisiin eh-
4 dotettuun uuteen ympäristönsuojelulain 25 :n 2 momenttiin perustuen yhden pääkaupunkiseudulla sijaitsevan kaupunkitausta-aseman kolmen vuoden pitoisuuksien keskiarvona. Vuoden 2010 keskimääräinen altistumisindikaattori olisi vuosina 2009 2011 mitattujen pitoisuuksien keskiarvo. Vastaavasti vuoden 2015 altistumisindikaattori laskettaisiin vuosien 2013 2015 pitoisuuksista ja vuoden 2020 altistumisindikaattori vuosien 2018 2020 pitoisuuksista. Käytettävissä olevien mittausaineistojen perusteella kansallinen altistumisen vähennystavoite tulee olemaan joko nolla tai 10 prosenttia vuoden 2010 indikaattorin arvosta, kuitenkin siten että indikaattorin arvon saavuttaessa pitoisuustason 8,5 µg/m 3 on vähennystavoite nolla prosenttia. Ehdotus poikkeaa ilmanlaatudirektiivistä siten, että direktiivin ohjeellinen tavoitearvo 25 µg/m 3 /a vuodelle 2010 on jätetty panematta täytäntöön ja vuodesta 2010 alkaen sovelletaan kyseistä pitoisuutta sitovana raja-arvona. Direktiivin mukaan sitova raja-arvo korvaisi tavoitearvon vasta vuonna 2015. Suomessa pienhiukkasten vuosikeskiarvot ovat alle 25 µg/m 3 kaikilla alueilla vilkasliikenteisten teiden ympäristöt mukaan lukien. Näin ollen raja-arvon voimaantulon aikaistaminen ei edellytä toimenpiteitä kunnissa. Koska kyseessä on minimidirektiivi, jäsenmaa voi säätää direktiiviä tiukempia tavoitteita. Tässä tapauksessa tiukentaminen tarkoittaa sitovan rajaarvon voimaantulon aikaistamista viidellä vuodella. Erillisen tavoitearvon poisjättämisellä on pyritty myös selkeyttämään asetusta. Selkeyden vuoksi on jätetty panematta täytäntöön myös ilmanlaatudirektiivin niin sanottu suuntaa-antava toisen vaiheen raja-arvo 20 µg/m 3 /a vuodelle 2020, koska kyseinen raja-arvo tulee voimaan vain jos se vahvistetaan ilmanlaatudirektiivin noin vuoteen 2013 ajoittuvan tarkistusmenettelyn yhteydessä. Rikkidioksidin, typpidioksidin ja otsonin varoituskynnykset on pysytetty ennallaan, samoin otsonin tiedotuskynnys. Ilmanlaadun seuranta-alueet (10, liite 1) Aluehallintoon perustuvaan, nykyisen ilmanlaatuasetuksen mukaiseen seurantaaluejakoon ei ehdoteta muutoksia, mutta aluehallintouudistuksen seurauksena elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten rajat eivät ole täysin yhtenevät nykyisessä ilmanlaatuasetuksessa tarkoitettujen alueellisten ympäristökeskusten rajojen kanssa. Uudistus ei käytännössä aiheuta muutoksia ilmanlaadun seurantaan. Ehdotuksen mukaan pienhiukkasten seuranta-alueet olisivat samat kuin hengitettävillä hiukkasilla. Seurannan järjestäminen (11 12, liitteet 2 8) Ilmanlaadun seuranta seuranta-alueilla Seurannan järjestämistä koskevat perussäännökset, jotka koskevat mittausalueen valintaa ja mittausasemien sijoittamista (Liitteet 3 ja 4) sekä mittausten ja muiden ilmanlaadun arviointimenetelmien laatutavoitteita (Liite 8, kohta I), on pysytetty pääosin ennallaan. Arviointikynnysten soveltamista on muutettu vastaamaan täsmällisemmin ilmanlaatudirektiiviä, minkä seurauksena jatkuvat mittaukset seuranta-alueella ovat pakollisia
5 aina arviointikynnysten ylittyessä. Mittausasemien vähimmäismäärä on kuitenkin pienempi, jos seuranta-alueen korkeimmat pitoisuudet jäävät ylemmän ja alemman arviointikynnyksen väliin (Liite 2). Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset yksin tai yhdessä muodostavat ilmanlaadun seuranta-alueita. Tässä ominaisuudessa niiden velvollisuutena olisi sovittaa yhteen ilmanlaadun seurantaa toimialueellaan ja valvoa ympäristönsuojelulain 20 ja 25 :n sekä ehdotetun ilmanlaatuasetuksen 3 :n mukaisesti, että kunnissa tapahtuva seuranta on järjestetty hyvin ja että mittausasemien lukumäärä seuranta-alueella on riittävä. Nykyisestä ilmanlaatuasetuksesta ja otsoniasetuksesta poiketen mittausasemien vähimmäismäärät seuranta-alueilla on esitetty asetuksen liitteessä, mikä helpottaa seurannan riittävyyden vähimmäistason arviointia (Liite 5, kohta I.1). Kaasumaisten yhdisteiden mittausasemien vähimmäismäärät vastaavat ilmanlaatudirektiivissä säädettyjä vähimmäismääriä niissä tapauksissa, joissa jatkuvat mittaukset ovat ainut tiedonlähde. Asetus poikkeaa ilmanlaatudirektiivistä kuitenkin siten, että mittausasemien vähimmäismäärä on pysytetty ennallaan, vaikka jatkuvien mittausten ohella käytettäisiin täydentäviä ilmanlaadun seurantamenetelmiä kuten mallinnusta. Mallien käyttö vuotuisessa ilmanlaadun seurannassa ei ole Suomessa yleistynyt eikä niiden laajamittainen käyttöönotto vaikuta lyhyellä aikavälillä todennäköiseltä. Toistaiseksi malleilla saatuja pitoisuustietoja ei voi myöskään tallentaa ympäristönsuojelun tietojärjestelmän ilmanlaatuosaan. Nykyisestä otsoniasetuksesta poiketen otsonin jatkuvia mittauksia edellytetään kaikilla seuranta-alueilla (HSY alue ja muun Suomen seuranta-alue) ja maaseututausta-alueilla myös silloin kun pitkän ajan tavoite ei ylity. Käytännössä muutos ei edellytä asemien lukumäärän lisäämistä. Otsonia muodostavien yhdisteiden mittausvelvoite on pysytetty ennallaan (Liite 6). Hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten pitoisuuksien seurantaan vaadittavien mittausasemien yhteismäärä seuranta-alueella, joka perustuu seuranta-alueen asukasmäärään sekä alueen korkeimpiin pitoisuuksiin, määräytyisi käytännössä korkeimpien PM 10 -pitoisuuksien perusteella. Hengitettävien hiukkasten arviointikynnyksiä on korotettu (Liite 2), mikä voi joissakin tapauksissa vähentää mittaustarvetta. Toisaalta asetus edellyttäisi, että jatkuvatoimiset kiinteät mittausasemat, joilla hengitettävien hiukkasten raja-arvo on ylittynyt viimeisten kolmen vuoden aikana, on säilytettävä. Säilyttämisvelvoite ei näin ollen koskisi siirrettäviä mittausasemia, joiden avulla kartoitetaan pitoisuusvaihteluita kunnan alueella. Seurannan riittävyyttä tulee ehdotuksen mukaan tarkastella vähintään viiden vuoden välein. Käytännössä ympäristönsuojelun tietojärjestelmän ilmanlaatuosaan tallennettavat tiedot analysoidaan vuosittain, kun tietoja raportoidaan Euroopan komissiolle ja Euroopan ympäristökeskukselle. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös seurannan riittävyyttä. Ympäristöministeriö osallistuu raporttien valmisteluun. Tarvittaessa voidaan laatia erillishankkeena kokonaisarvio Suomen ilmanlaadun mittaustilanteesta ja -tarpeesta sekä kehittämisestä. Edellä tarkoitetun hajapäästölähteiden aiheuttaman kuormituksen lisäksi on seurattava tarpeen mukaan pitoisuuksia pistelähteiden vaikutusalueella (Liite 5, kohta I.2). Ympäristönsuojelulain 5 :n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista. Lupavelvollisten laitosten luvissa tulee antaa ympäristönsuojelulain 46 :n perusteella tarpeelliset määräykset muun muassa toiminnan
6 vaikutusten tarkkailusta. Pykälän 3 momentin mukaan viranomainen voi määrätä useat luvanhaltijat yhdessä tarkkailemaan toimintojensa vaikutuksia. Pykälän perusteluissa todetaan, että käytännössä toiminnanharjoittajat voivat sopia osallistumisesta yhteistarkkailuun. Tällöin erillistä määräystä luvassa ei tarvittaisi, vaan viranomainen hyväksyy järjestelyn. Toiminnanharjoittajat voivat osallistua myös kunnan järjestämään ympäristön tilan tarkkailuun siltä osin kuin on kyse toiminnanharjoittajan päästöjen vaikutusten tarkkailusta. Kansallisen pienhiukkasten altistumiskaton ja altistumisen vähennystavoitteen seurannan edellyttämistä mittauksista pääkaupunkiseudulla on säädetty perustuslaillisista syistä ympäristönsuojelulaissa (86/2000 sellaisena kuin siitä on laissa 13/2011). Seuranta maaseututausta-alueilla Ehdotuksen mukaan Ilmatieteen laitoksen seurantavelvoitteet laajenisivat. Taustaalueilla olisi mitattava pienhiukkasten massakonsentraatiota ja hiukkasten kemiallista koostumusta (Liite 7). Tausta-alueilla vaadittaisiin yksi pienhiukkasmittausasema 100 000 neliökilometriä kohti eli yhteensä kolme asemaa. Suomi on raportoinut EU:lle vuotta 2009 koskevat tiedot kahdelta pienhiukkasia mittaavalta maaseututausta-asemalta. Vuonna 2010 mittauksia on tehty Virolahdella, Hyytiälässä ja Matorovalla. Pitoisuuksista riippumatonta tausta-alueseurantaa on aiemmin edellytetty vain otsonilta ja eräiltä metalleilta ja PAH-yhdisteiltä. Suomi on raportoinut EU:lle vuotta 2009 koskevat tiedot yhdeksältä otsonia mittaavalta maaseututausta-asemalta, kolmelta metalleja ja kahdelta PAH-yhdisteitä mittaavalta maaseututausta-asemalta. Rikkidioksidin ja typenoksidien pitoisuudet maaseututausta-alueilla ovat niin matalat, että jatkuvat mittaukset eivät ole pakollisia, mutta Ilmatieteen laitos tekee mittauksia osana kansainvälisiä seurantaohjelmia (EMEP, AMAP, GAW). Vertailumenetelmät ja mittausten vastaavuuden osoittaminen (13, Liite 10) Ehdotuksen mukaan mittauksissa tulee käyttää vertailumenetelmää tai muuta menetelmää, joka antaa vastaavia tuloksia kuin vertailumenetelmä. Jos vertailumenetelmää ei ole säädetty, voidaan käyttää muita luotettaviksi havaittuja menetelmiä, kuten kansallisia standardeja tai ISO-standardeja. Vertailumenetelmiä ei ole säädetty otsonia muodostaville yhdisteille eikä hiukkasten kemiallisen koostumuksen määrittelyyn. Vertailumenetelmät luetellaan liitteessä 10. Kaikki vanhat vertailumenetelmät on korvattu uusilla EN-standardeilla. Standardien seuraavat päivitetyt versiot valmistunevat noin vuoden kuluessa. Kansallinen vertailulaboratorio huolehtisi kansallisella tasolla vertailumenetelmien asianmukaisen käytön koordinoinnista ja vastaavuuden osoittamisesta silloin kun kyseessä ei ole vertailumenetelmä (Liite 8 kohta III). Vertailulaboratorio huolehtisi näistä tehtävistä käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Vertailulaboratorion ei edellytettäisi osoittavan kaikkien käytössä olevien ja markkinoille tulevien menetelmien ja laitteiden vastaavuutta. Myös muu kotimainen tai ulkomainen taho voisi suo-
7 rittaa tarvittavat testit käytettyjen menetelmien vastaavuuden osoittamiseksi, jolloin sen tulisi esittää testitulokset vertailulaboratorion arvioitaviksi. Vastaavuus tulee osoittaa noudattaen periaatteita, jotka on esitetty ohjeessa Guidance for the Demonstration of Equivalence of Ambient Air Monitoring Methods, joka on julkaistu osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/air/quality/legislation/assessment.htm. Euroopan komissio voi edellyttää, että jäsenmaa laatii raportin, josta ilmenee käytetyn mittausmenetelmän ja vertailumenetelmän vastaavuus. Komissio arvioi onko vastaavuus kyetty osoittamaan luotettavasti ja ottaa arviossaan huomioon edellä mainitun ohjeen. Ilmansuojelusuunnitelma (14, liite 12) Asetukseen otettaisiin ympäristönsuojelulain 102 a :ään sisältyvän valtuutussäännöksen perusteella tarkemmat säännökset ilmansuojelusuunnitelman sisällöstä. Pykälässä viitattaisiin liitteeseen 12, jonka asiasisältö perustuu ilmanlaatudirektiivin liitteen XV jaksoon A. Suunnitelman sisältö vastaa nykyistä ilmanlaatuasetusta. Suunnitelmista tiedottamisesta ja yleisön kuulemisesta sekä lausuntojen pyytämisestä säädettäisiin ympäristönsuojelulain 102 c :ssä. Pääpaino ilmansuojelusuunnitelmissa tulisi olla toimissa, joilla saavutetaan pysyviä ja laaja-alaisia parannuksia ilmanlaatuun. Suunnitelmissa tulisi kiinnittää huomiota muun muassa toimintojen sijoitteluun, paikallisiin liikennejärjestelyihin, liikenteen ohjaukseen, joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen asemaan sekä katujen puhtaanapitoon ja talvikunnossapitoon. Suunnitelmissa olisi pyrittävä huomioimaan päästöissä tapahtuvat muutokset, jotka johtuvat yhtäältä liikennemäärien muutoksista ja toisaalta autokannan uudistumisesta, ajoneuvojen, työkoneiden ja laitteiden päästömääräysten tiukentumisesta, polttoaineiden laatuvaatimusten tiukentumisesta sekä lupavelvollisten toimintojen ja muiden pistelähteiden päästöjen muuttumisesta. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma (15 ) Asetukseen otettaisiin ympäristönsuojelulain 102 b :ään sisältyvän valtuutussäännöksen nojalla tarkemmat säännökset lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmien sisällöstä. Suunnitelmista tiedottamisesta ja yleisön kuulemisesta sekä lausuntojen pyytämisestä säädettäisiin ympäristönsuojelulain 102 c :ssä. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman tulisi sisältää ennakkoon suunniteltuja toimia ja menettelytapoja, jotka voidaan toteuttaa suunnitelman mukaisesti lyhyellä varoitusajalla esimerkiksi ilmanlaadun heikentyessä äkillisesti (ilmanlaatuepisodi). Kunta voi esimerkiksi pyrkiä tehostamaan joukkoliikenteen toimintaa ja kehottaa kuntalaisia välttämään yksityisautoilua episodin aikana. Liikennejärjestelyjen muuttaminen, liikenteen tilapäiset rajoitukset ja puhtaanapitotoimien tehostaminen voivat myös vähentää päästöjä ja alentaa pitoisuuksia. Joissakin tapauksissa toimet voisivat kohdistua rakennustoimintaan, satamiin, teollisuuslaitoksiin tai kotitalouksien lämmitykseen. Euroopan komission tarkoituksena on julkaista vuodesta 2010 alkaen esimerkkejä lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmien laatimista koskevista parhaista käytännöistä.
8 Pykälän 1 momentin osalta kyse olisi puhtaasti kansallisesta säännöksestä. Ilmaisu soveltuvin osin tarkoittaisi yhtäältä sitä, että suunnitelmassa tulisi painottaa konkreettisia toimenpiteitä, niiden käynnistämisen edellytyksiä ja ajoittamista sekä eri vastuutahojen tehtäviä ja toisaalta sitä, että liitteen 12 tiedot tulisi terminologian osalta mukauttaa lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmiin sopiviksi. Pykälän 2 momentti, jonka mukaan lyhyen aikavälin toimintasuunnitelma voidaan laatia erillisenä tai sisällyttää toimet ilmansuojelusuunnitelmaan, perustuisi ilmanlaatudirektiivin 23 artiklan 1 kohdan 3 alakohtaan. Lyhyen aikavälin toimintasuunnitelmassa, joka laaditaan otsonin varoituskynnyksen ylittyessä tai ollessa vaarassa ylittyä, tulee ilmanlaatudirektiivin 24 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan mukaisesti ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen komission päätös 2004/279/EY. 1 Hiekoituksen ja suolauksen aiheuttamia raja-arvojen ylityksiä koskeva selvitys (16 ) Asetukseen otettaisiin ympäristönsuojelulain 102 d :ään sisältyvän valtuutussäännöksen nojalla tarkemmat säännökset tiedoista, jotka tulee sisällyttää hiekoituksen ja suolauksen aiheuttamia raja-arvojen ylityksiä koskevaan selvitykseen. Säännös vastaa nykyisen ilmanlaatuasetuksen 13 :ää. Selvityksistä tiedottamisesta ja yleisön kuulemisesta sekä lausuntojen pyytämisestä säädettäisiin ympäristönsuojelulain 102 d :ssä. Säännöksen mukaisten tietojen avulla voitaisiin ilmanlaatudirektiivin 21 artiklan 3 kohdan tarkoittamalla tavalla osoittaa, että raja-arvojen ylitykset johtuvat katujen ja teiden talvikunnossapitoon liittyvästä hiekoituksesta tai suolauksesta ja että pitoisuuksien pienentämiseksi on toteutettu kohtuullisia toimenpiteitä. Euroopan komissio laatii ohjeen siitä, miten hiekoituksen ja suolauksen aiheuttama kuormitus tulee ottaa huomioon raja-arvoihin verrannollisia pitoisuuksia laskettaessa. Ohjeen lähtökohta tulee olemaan se, että kyseessä on raja-arvon ylitys, jos raja-arvo ylittyy sen jälkeen kun hiekoituksen ja suolauksen aiheuttama kuormitus on huomioitu. Edellytykset typpidioksidin raja-arvoihin liittyvän määräajan pidentämiseksi (17, liite 12 kohta II) Asetukseen otettaisiin ympäristönsuojelulain 102 e :n 4 momenttiin sisältyvän valtuutussäännöksen nojalla ilmanlaatudirektiivin 22 artiklan 1 ja 3 kohtiin sekä liitteessä XV olevaan B jaksoon perustuva säännös edellytyksistä mukaan lukien hakemuksen sisältövaatimukset typpidioksidin raja-arvoihin liittyviä määräajan pidentämiseksi. Komissio on antanut ilmanlaatudirektiivin mahdollistamista poikkeuksista ja määräajan pidennyksistä tiedonannon 2, jossa annetaan tarkempia ohjeita muun ohella siitä, miten komissio tulkitsee kyseisiä edellytyksiä. 1 Komission päätös, tehty 19 päivänä maaliskuuta 2004, ohjeista ilman otsonista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/3/EY täytäntöön panemiseksi. 2 KOM(2008) 403 osoitteessa http://ec.europa.eu/environment/air/quality/legislation/time_extensions.htm
9 Typpidioksidin raja-arvoihin liittyvän määräajan pidentämistä koskevaa hakemusta täydentävät tiedot (18, liite 12 kohta II) Pykälään otettaisiin ympäristönsuojelulain 102 e :n 4 momenttiin sisältyvän valtuutussäännöksen perusteella säännökset niistä tiedoista, joilla ympäristöministeriö tarpeen mukaan täydentää kunnan typpidioksidin raja-arvoihin liittyvän määräajan pidentämistä koskevaa hakemusta. Tällaisia tietoja ovat kansallisen tason tiedot päästöjen rajoittamista koskevien direktiivien täytäntöönpanosta sekä mahdollisesti ympäristölupiin ja taloudellisten ohjauskeinojen käyttöön liittyvät tiedot. Säännöksen asiasisältö perustuisi ilmanlaatudirektiivin 22 artiklan 1 kohtaan. Määräajan pidentämistä koskevasta ympäristöministeriön päätöksestä, joka pohjautuisi Euroopan komission kantaan, säädettäisiin ympäristönsuojelulain 102 e :n 3 momentissa. Otsonin tavoitearvojen ja pitkän ajan tavoitteiden toteuttaminen (19 ) Ottaen huomioon otsonin luonne kaukokulkeutuvana ilman epäpuhtautena, sääolojen merkitys otsonin muodostumisessa sekä paikallisten toimien yleensä heikko vaikuttavuus otsonipitoisuuksiin otettaisiin pykälän 1 ja 2 momentteihin pääosin nykyistä otsoniasetusta vastaavat säännökset otsonin tavoitearvojen ja pitkän aikavälin tavoitteiden toteuttamisesta. Tavoitteisiin tulisi pyrkiä ensisijaisesi ympäristönsuojelulain 26 :n mukaisen valtakunnallisen Ilmansuojelu 2010 ohjelman mukaisin toimin. Ohjelma on hyväksytty päästökattodirektiivin täytäntöön panemiseksi 26 päivänä syyskuuta 2002 ja sitä on päivitetty 13 päivänä lokakuuta 2006. Pykälän 3 momenttiin on sisällytetty informatiivinen viittaus niihin ympäristönsuojelulain säännöksiin, jotka liittyvät otsonin tavoitearvojen ja pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseen. Näitä säännöksiä ovat ympäristönsuojelulain 102, jonka mukaan kunnan on turvattava mahdollisimman hyvä ilmanlaatu alueellaan (kattaa myös otsonin tavoitearvot ja pitkän aikavälin tavoitteet) sekä ympäristönsuojelulain 102 a :n 1 momentti ja 102 b :n 1 momentti, joiden perusteella kunta voi harkintansa mukaan laatia otsonin tavoitearvojen saavuttamiseksi ilmansuojelusuunnitelman tai lyhyen aikavälin toimintasuunnitelman. Pienhiukkasaltistumista koskevan kansallisen pitoisuuskaton ja vähennystavoitteen toteuttaminen (20 ) Kaukokulkeuman ja alueellisen kuormituksen vaikutus pienhiukkaspitoisuuksiin kaupunkitausta-alueilla on suuri, joskin myös paikalliset lähteet, kuten autoliikenne ja puun pienpoltto, voivat olla merkityksellisiä. Pitoisuuskatto ja altistumisen vähennystavoite on kuitenkin määritelty kansallisella tasolla ja sen vuoksi vähennystavoitteen saavuttamiseen tulisi pyrkiä oikeasuhtaisin, erityisesti kansainvälisin tai unionitason toimin taikka valtakunnallisin toimin. Lähestymistapa on sama kuin otsonilla. Käytettävissä olevan mittausaineiston perusteella voidaan arvioida, että pienhiukkasten vuosikeskiarvot ovat Suomessa kaupunkitausta-alueilla alle 15 µg/m 3. Pienhiukkasten altistumisen pitoisuuskatto ei näin ollen vaatisi meillä erityistoimenpiteitä.
10 Tilanne altistumisen vähennystavoitteen osalta on vielä täsmentymätön. Ehdotuksen mukaan altistumisen vähennystavoitteen edellyttämiä toimia on ryhdyttävä toteuttamaan, jos kaupunkitausta-alueiden ilmanlaatua kuvaavan altistumisindikaattorin arvo on vuonna 2010 yli 8,5 µg/m 3. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että altistumisen vähennystavoitteen toimenpideraja ylittyy. Tämä edellyttäisi väestön yleistä altistumista edustavien kaupunkitaustapitoisuuksien alentamista kymmenellä prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen pääseminen olisi haasteellista, koska valtaosa pienhiukkaspitoisuuksista on peräisin kaukokulkeumasta tai alueellisesta taustakuormituksesta. Näin ollen mahdollisuudet alentaa pitoisuuksia kansallisin ja paikallisin toimin olisivat rajalliset ja siksi tarvitaan tehokkaita unionitason toimia päästöjen vähentämiseksi ja pitoisuuksien alentamiseksi. Kaukokulkeuman vähentämisessä keskeisiä lainsäädäntöhankkeita ovat ajoneuvojen uudet EURO-päästönormit, polttoaineiden laatudirektiivin ja IPPC-direktiivin tarkistukset sekä tulossa oleva päästökattodirektiivin uudistus, jossa tarkoituksena on sekundaarisia hiukkasia muodostavien yhdisteiden päästökattojen tiukentaminen ja kansallisten päästökattojen säätäminen pienhiukkasille. Paikallisen, kansallisen ja unionitason päästökehityksen ohella pienhiukkaspitoisuuksiin vaikuttaa Suomessa merkittävästi myös kaukokulkeuma ja siinä tapahtuvat muutokset unioniin kuulumattomista Itä-Euroopan maista, etenkin Venäjältä. Alueellisten ja paikallisten lähteiden osuus pienhiukkasten vuosikeskiarvopitoisuuksista kaupunkitausta-alueilla on usein pieni, joten niihin puuttumalla ei yksin saavuteta merkittäviä pitoisuuksien alenemia. Pienhiukkasia koskevan altistumisen vähennystavoitteen toteuttaminen poikkeaisi siten luonteeltaan paikallisten ja alueellisten epäpuhtauksien raja-arvojen noudattamisen varmistamisesta, joka ympäristönsuojelulain 102 :n perusteella on yhtäältä kuntien tehtävä ja toisaalta lupaviranomaisten tehtävä. Ehdotuksen mukaan vuodelle 2020 säädetyn altistumisen vähennystavoitteen saavuttamiseksi tulisi laatia tarvittaessa ympäristönsuojelulain 26 :n mukainen kansallinen suunnitelma tai ohjelma. Suunnitelman laatimiselle ei ole asetettu aikarajaa. Suunnitelma tai ohjelma olisi kuitenkin laadittava 31 päivään joulukuuta 2013 mennessä, jos vuodelle 2015 säädetty altistumisen pitoisuuskatto on vaarassa ylittyä. Ilmanlaatutietojen saatavuus, yleisölle tiedottaminen ja yleisön varoittaminen (21 22, liite 11) Ympäristönsuojelulain 25 :ään sisältyvän valtuutussäännöksen nojalla asetukseen otettaisiin nykyisen ilmanlaatuasetuksen tavoin yksityiskohtaiset säännökset liittyen ilmanlaatutietojen saatavuuteen ja niistä tiedottamiseen. Asiallisesti säännökset on pysytetty lähes ennallaan. Tietojen saatavuudesta ja tiedottamisesta vastaa ensisijaisesti tiedon tuottaja, kuten ilmanlaadun mittauksista vastaava kunta, toiminnanharjoittaja tai Ilmatieteen laitos. Toimijat voivat sopia tehtävien hoitamisesta keskenään. Valtakunnallinen ilmanlaatuportaali (www.ilmanlaatu.fi) voi toimia ilmanlaatutietojen pääasiallisena julkaisemiskanavana. Tiedon tuottamiseen ja välittämiseen liittyvät tekniset ongelmat on pyrittävä minimoimaan jo mittausten suunnittelussa. Asetus ei kuitenkaan edellyttäisi rinnakkaislaitteiden hankkimista mahdollisten vikatilanteiden varalle. Ilmanlaatutiedon tuottajan, yleensä kunnan, tulisi asetuksen mukaan laatia vuosittain yhteenvetoraportti, josta ilmenevät keskeiset ilmanlaadun seurannasta saadut tulokset. Tiedon tuottajat voivat laatia myös osavuosikatsauksia kuntalaisten ja päätöksen-
11 tekijöitten käyttöön, mutta asiasta ei ole tarpeen säätää erikseen. Ilmanlaatuportaaliin toimitetuista tiedoista on lisäksi tarkoitus koota vuosittain koko maata koskeva yhteenvetoraportti, joka myös julkaistaisiin portaalissa. Tietojen toimittaminen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään (23 ) Liitteet Tietojen toimittamista koskeva säännös on sisällöltään pääosin ennallaan. Määräaikaa tietojen toimittamiseksi on aikaistettu kuukaudella. Ympäristönsuojelulain 27 :ssä säädetään ympäristönsuojelun tietojärjestelmästä ja tietojen toimittamisesta järjestelmään. Järjestelmää ylläpitävät Suomen ympäristökeskus ja alueelliset elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukset. Ympäristönsuojeluasetuksen (2000/169) 33 :n mukaan, Suomen ympäristökeskus voi sopia, että ympäristönsuojelun tietojärjestelmän ylläpitoon osallistuu tarvittavilta osin muu asiantuntijalaitos. Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos ovat sopineet 3 päivänä tammikuuta 2001 tietojen kokoamisesta, käsittelystä ja toimittamisesta tietojärjestelmään. Käytännössä tiedot kerätään nykyisin Ilmatieteen laitoksen ylläpitämään ilmanlaatuportaalin tietojärjestelmään. Tarkistamattomia ilmanlaadun seurantatietoja lukuun ottamatta ilmanlaatuportaalin tietokanta ja ilmanlaatuportaali, yhdessä tietotuotantojärjestelmän kanssa, ovat osa ympäristönsuojelun tietojärjestelmää. Järjestely perustuu ympäristöministeriön ja Ilmatieteen laitoksen 17 päivänä kesäkuuta 2005 tekemään yhteistyösopimukseen. Asetuksen liitteet sisältävät edellä selostetun lisäksi tarkempia määräyksiä ja ohjeita ilmanlaadun arvioinnin laatutavoitteista sekä mittausalueitten valinnasta ja mittausasemien sijoittamisesta. Lisäksi määrätään vertailumenetelmät, joita tulee käyttää pitoisuuksien arvioinnissa. Arviointia koskevat säännökset ovat pääosin ennallaan. Mittausalueiden valintaa koskevia säännöksiä täsmennettäisiin määrittelemällä alueet, joilla terveyshaittojen ehkäisemiseksi säädettyjen raja-arvojen noudattamista ei arvioida (Liite 3, kohta I). Näitä ovat ajoradat ja teiden keskialueet, työpaikka-alueet alueet, joihin sovelletaan työterveyttä ja työturvallisuutta koskevia säännöksiä sekä alueet, joille yleisöllä ei ole vapaata pääsyä ja joilla ei ole pysyvää asutusta. Viimeksi mainitussa tapauksessa molempien ehtojen tulee olla voimassa samanaikaisesti. Näin ollen esimerkiksi lentokenttäalueet ja aidatut satama-alueet eivät kuuluisi arvioinnin piiriin. Mittausasemien vähimmäismääriä koskevia säännöksiä täsmennettäisiin siten, että saadaan riittävästi erilaisia ympäristöjä edustavia pitoisuustietoja (Liite 5). Seurantaalueilla, joilla ylempi arviointikynnys ylittyy, typpidioksidin, hiukkasten, hiilimonoksidin ja bentseenin osalta edellytettäisiin vähintään yhtä kaupunkitaustaasemaa ja vähintään yhtä liikenneasemaa, edellyttäen ettei asemien määrää tarvitse lisätä. Lisäksi vaadittaisiin, että kaupunkitausta-alueita ja liikenneympäristöjä edustavien mittausasemien lukumäärät poikkeavat toisistaan enintään tekijällä kaksi. Vastaava vaatimus koskisi hengitettäviä hiukkasia ja pienhiukkasia mittaavia asemia. Tarkastelu tehtäisiin koko maan tasolla ja vaatimus koskisi liitteen taulukon mukaisia mittausasemien vähimmäismääriä.
12 Ympäristövaikutukset Vanhat vertailumenetelmät korvattaisiin uusilla CEN-standardeilla (Liite 10, kohta I). Asetuksen mukaiseen seurantaan hankittavien uusien laitteiden olisi täytettävä standardien vaatimukset asetuksen voimaantulopäivästä alkaen ja kolmen vuoden siirtymäkauden jälkeen kaikkien jatkuvissa mittauksissa käytettävien laitteiden tulisi olla vaatimustenmukaisia (Liite 10, kohta IV). Tilastollisten tunnuslukujen laskentaa varten säädettäisiin aineiston määrää koskevat hyväksymisperusteet (Liite 9). Myös mittaustulosten ja muiden seurantatietojen laadun varmistamiseen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota ja vaatimuksia on täsmennetty ja osin tiukennettu (Liite 8, kohta III). Asetuksessa edellytettäisiin muun muassa, että mittaukset ovat jäljitettävissä kansainvälisiin standardeihin ja että seurantaverkoilla ja yksittäisillä mittausasemilla on käytössä vakiintuneet laadunvarmistus- ja laadunvalvontajärjestelmät. Myös tietojen keräämiseen, käsittelyyn, tallentamiseen ja raportointeihin tulisi soveltaa vastaavanlaisia laadunvarmistus- ja laadunvalvontajärjestelmiä. Järjestelmien olemassaolo ja asianmukainen ylläpito sekä osallistuminen kansallisiin vertailumittauksiin olisivat käytännössä edellytys mittausasemien ja mittausverkkojen tekniselle hyväksymiselle, jonka koordinoinnista vastaisi ilmanlaadun vertailulaboratorio. Uutena vaatimuksena olisi kansallisen ilmanlaadun vertailulaboratorion akkreditointi niiden menetelmien ja aineiden osalta, joille on säädetty raja- tai tavoitearvo. Rikkidioksidi, typpidioksidi, hengitettävät hiukkaset, lyijy, hiilimonoksidi, bentseeni ja otsoni Asetuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia ilmanlaatuun Suomessa, koska nykyisiin raja-arvoihin ja tavoitearvoihin ei esitetä muutoksia ja koska nämä tavoitteet on jo saavutettu hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvoa ja typpidioksidin vuosiraja-arvoa lukuun ottamatta. Näidenkin osalta ylityksiä on havaittu ainoastaan pääkaupunkiseudun vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Pienhiukkaset Ilmatieteen laitos on laatinut ympäristöministeriön toimeksiannosta pienhiukkasten alustavan arvioinnin 3 ja tehnyt laitevertailuja hiukkasanalysaattoreille 4. Tässä muistiossa esitetyt tiedot perustuvat alustavasta arvioinnista ja laitevertailusta saatuihin tietoihin 5. Raportit julkaistaan ilmanlaatuportaalissa (http://www.ilmanlaatu.fi/ilmansaasteet/julkaisu/julkaisu.php). Pienhiukkasten korkeimmat tunti- ja vuorokausipitoisuudet esiintyvät useimmiten hiukkasten kaukokulkeumaepisodien aikana. Pitoisuudet ovat olleet kaikilla mittausasemilla keskimäärin suurimmillaan koillisen ja etelän välisillä tuulilla, mikä kuvastaa ulkomailta kaukokulkeutuneiden hiukkasten huomattavaa vaikutusta myös pienhiukkasten vuosikeskiarvopitoisuuksiin. Pienhiukkasia kaukokulkeutuu korkeina pi- 3 Alaviippola, B., Salmi, T., Pietarila, H., Ilmanlaadun alustava arviointi Suomessa pienhiukkaset. Ilmatieteen laitos. Ilmanlaadun asiantuntijapalvelut (raporttiluonnos 29.12.2010). 4 Waldén, J., Hillamo, R., Aurela, M., Mäkelä, T. & Laurila, S., 2010. Demonstration of the equivalence of PM 2.5 and PM 10 measurement methods in Helsinki 2007 2008. Tutkimuksia N. 3. Finnish Meteorological Institute, Helsinki. 103 p. 5 Jäljempänä esitetyt pienhiukkasten pitoisuudet ovat hiukkasvertailumittausten mukaan korjattuja pitoisuustuloksia.
13 toisuuksina useimmiten Venäjän ja Baltian suunnalta. Osalla asemista lähilähteiden, kuten liikenteen ja pienpolton päästöjen osuus pitoisuuksista voi olla myös merkittävä. Pienhiukkaspitoisuuden vuosikeskiarvolle määritetty raja-arvo 25 µg/m 3 alittuu kaikkialla Suomessa. Korkeimmillaan vuosipitoisuus on ollut Helsingin keskustassa vilkkaimmin liikennöityjen katujen varsilla noin 12 14 µg/m 3. Helsingin Kallion kaupunkitausta-asemalla vuosipitoisuudet ovat olleet noin 9 12 µg/m 3. Yleisesti kaupunkialueilla, pääkaupunkiseudun ulkopuolella, pienhiukkasten vuosipitoisuudet ovat suuruusluokkaa 5 10 µg/m 3. Pienhiukkasten taustapitoisuus on Suomessa suurin Etelä- ja Kaakkois-Suomessa ja se pienenee pohjoista ja länttä kohti mentäessä. Korkeinta taustapitoisuutta edustavalla Virolahden tausta-asemalla pienhiukkasten vuosikeskiarvot ovat olleet luokkaa 8 10 µg/m 3. Etelä-Suomen maaseututausta-alueilla pitoisuustaso on noin 5 10 µg/m 3 ja Keski-Suomessa noin 4 7 µg/m 3. Pitoisuudet ovat pienimmillään Pohjois- Suomen puhtailla tausta-alueilla. Hengitettävien hiukkasten vuosipitoisuudet ovat olleet Ilmatieteen laitoksen tausta-asemalla Pallaksella noin 3 µg/m 3 ja oletettavasti valtaosa tästä hiukkasmassasta on alle 2,5 µm kokoisia pienhiukkasia. Pienhiukkasaltistuksen vähennystavoite kaupunkitausta-alueilla vaikuttaa pitoisuuksiin ja väestön altistukseen, mutta edellyttää käytännössä unionitason toimia tai laajempia kansainvälisiä toimia kaukokulkeuman vähentämiseksi. Suurin osa pitoisuuksista ja myös korkeimmat pitoisuudet Suomessa aiheutuvat kaukokulkeumasta josta merkittävä osa on peräisin unioniin kuulumattomista maista ja alueellisesta kuormituksesta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kaukokulkeuman osuus vuosikeskiarvosta on noin 7 µg/m 3. Taloudelliset vaikutukset Päästöt ja niiden rajoittaminen Suomessa Asetuksen toimeenpano ei aiheuta nykytilanteeseen verrattuna merkittäviä päästöjen rajoittamisesta johtuvia lisäkustannuksia, koska kaasumaisten epäpuhtauksien ja hengitettävien hiukkasten raja-arvot ja otsonin tavoitearvot eivät muutu ja koska pienhiukkasten raja-arvon ja pitoisuuskaton ylitykset ovat käytettävissä olevien tietojen perusteella epätodennäköisiä. Pienhiukkasaltistuksen vähennystavoitteen saavuttamiseksi puolestaan tarvitaan ensisijaisesti unionitason päästövähennyksiä tai laajempia kansainvälisiä toimia kaukokulkeuman vähentämiseksi. Unionitasolla toteutettavat toimet, kuten ajoneuvojen, energiantuotannon ja teollisuuden päästörajoitukset, aiheuttavat toteutuessaan kustannuksia myös Suomessa. Mikäli osoittautuu tarpeelliseksi laatia ympäristönsuojelulain 26 :n mukainen suunnitelma tai ohjelma altistumisen vähennystavoitteen saavuttamiseksi, tulee sen aiheuttamat kustannukset arvioida erikseen. Pitoisuuksien seuranta taajamissa Mittausasemien vähimmäismääriä koskevia säännöksiä on täsmennetty. Seurantaalueilla, joilla ylempi arviointikynnys ylittyy, typpidioksidin, hiukkasten, hiilimonoksidin ja bentseenin osalta edellytetään vähintään yhtä kaupunkitausta-asemaa
14 ja vähintään yhtä liikenneasemaa, edellyttäen ettei asemien määrää tarvitse lisätä. Kaupunkitausta-alueita ja liikenneympäristöjä edustavien mittausasemien lukumäärät saavat poiketa toisistaan enintään tekijällä kaksi. Vastaava vaatimus koskee hengitettäviä hiukkasia ja pienhiukkasia mittaavia asemia. Tarkastelu tehdään koko maan tasolla ja vaatimus koskee liitteen taulukon mukaisia mittausasemien vähimmäismääriä. Säännösten ei arvioida edellyttävän merkittäviä muutoksia kaasumaisten epäpuhtauksien seurantoihin. Hiukkasseurannan laajuus määräytyy Suomessa hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien perusteella, sillä hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ylittävät arviointikynnykset helpommin kuin pienhiukkasten pitoisuudet. Alustavan arvioinnin mukaan hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ylittivät vuorokausipitoisuuksille annetun ylemmän arviointikynnyksen pääkaupunkiseudulla sekä Uudenmaan seuranta-alueella. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuuksille annettu alempi arviointikynnys ylittyi kymmenellä seuranta-alueella ja alittui Kainuussa ja Lapissa. Vuosien 2004 2008 mittaustulosten perusteella Suomessa tulisi olla yhteensä vähintään 26 hiukkasmittausasemaa. Asemia tulisi olla pääkaupunkiseudulla kuusi ja muilla seuranta-alueilla vähintään nollasta kolmeen. Asemat voivat olla joko hengitettävien hiukkasten tai pienhiukkasten pitoisuuksien seurantaan tarkoitettuja. Jos hiukkasia mittaavien asemien vähimmäismääräksi oletetaan edellä mainittu 26 asemaa, voidaan asetuksen edellyttämä tasapainotila saavuttaa esimerkiksi silloin kun hengitettäviä hiukkasia mitataan 17 asemalla ja pienhiukkasia yhdeksällä asemalla. Edelleen, alustavan arvioinnin mukaan pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla tulisi olla vähintään yksi kaupunkitausta-asema ja liikenneasema. Muilla seuranta-alueilla tätä vaatimusta ei sovellettaisi, koska ylempi arviointikynnys ei ylity. Koko maan tasolla tarkasteltuna jos oletetaan hiukkasmittausasemien vähimmäismääräksi edellä mainittu 26 kappaletta kaupunkitausta-asemia tulisi kuitenkin olla vähintään yhdeksän. Vuonna 2009 pienhiukkasia mitattiin Suomessa jatkuvatoimisesti 26 mittausasemalla, joista 11 edusti liikenneympäristön, kuusi kaupungin tai esikaupungin taustaalueen ja viisi maaseututausta-alueen ilmanlaatua. Teollisuuden vaikutuspiirissä olevia asemia oli neljä. Hengitettäviä hiukkasia mitattiin 65 asemalla. Olemassa oleva mittausverkko on asemien lukumäärän suhteen näin ollen varsin kattava. Kaikki hiukkasmittaukset eivät kuitenkaan vielä täytä mittausmenetelmän tai mittausten edustavuuden osalta asetuksen vaatimuksia. Nykyinen hiukkasmittausasemaverkosto ei myöskään kaikilla seuranta-alueilla vastaa lukumäärältään asetuksen vähimmäisvaatimusta. Mittausten laadun ja edustavuuden parantamisesta ja kokonaan uusien mittausasemien perustamisesta aiheutuvat kustannukset vaihtelevat karkeasti arvioituna muutamasta tuhannesta eurosta useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin. Pienhiukkasaltistumista koskevan kansallisen pitoisuuskaton ja kansallisen vähennystavoitteen seurannan edellyttämän, pääkaupunkialueella sijaitsevan kaupunkitausta-aseman kustannusvaikutuksia on käsitelty ympäristönsuojelulain muutosesityksen perusteluissa, joissa ne on arvioitu vähäisiksi. Pistelähteiden aiheuttaman kuormituksen arviointiin tarvittavien asemien määrä seuranta-alueilla perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja ratkaistaan yleensä osana ympäristölupaprosessia. Kustannukset määräytyvät niin ikään tapauskohtaisesti.
15 Asetuksen valmistelu Asetuksen voimaantulo Pitoisuuksien seuranta maaseututausta-asemilla Asetuksen mukaan pienhiukkasia mittaavia maaseututausta-asemia tarvitaan Suomessa kolme. Ilmatieteen laitos on mitannut vuodesta 2003 lähtien hiukkasten kemiallista koostumusta viidellä EMEP-asemalla 6 (Utö, Virolahti, Ähtäri, Oulanka ja Matorova). Näytteistä on analysoitu kaikki asetuksen edellyttämät ionikomponentit, mutta ei alkuainehiiltä eikä orgaanista hiiltä. Asetus edellyttäisi keräysmenetelmän muuttamista, alkuainemuodossa olevan ja orgaanisen hiilen määritysten lisäämistä analyysiohjelmaan sekä pienhiukkasten massapitoisuuden määrittämisen aloittamista valituilla asemilla. Asetuksen mukainen näytteenotto ja pääionianalytiikka on aloitettu Suomessa vuonna 2010 Virolahdella, Hyytiälässä (havaintotoiminta siirretty Ähtäristä Juupajoen Hyytiälään) ja Matorovalla. Orgaanisen hiilen ja alkuainehiilen mittaukset alkavat samoilla asemilla 2010 2011. Mittaus- ja analyysivalmiudet on luotu Ilmatieteen laitoksen, liikenne- ja viestintäministeriön ja ympäristöministeriön rahoituksella yhteistyöhankkeessa, jonka kokonaiskustannukset ovat olleet noin 360 000 euroa. Ilmatieteen laitos on arvioinut lisäksi, että seurantavelvoitteen laajenemisesta ja menetelmien akkreditoinnista aiheutuvat vuotuiset kulut ovat noin 150 000 euroa. Asetus on valmisteltu virkatyönä ympäristöministeriössä. Asetuksesta on pyydetty lausunnot eri ministeriöiltä, muilta viranomaisilta, asiantuntijalaitoksilta ja eräiltä järjestöiltä. Lausunnoissa annettu palaute on huomioitu asetuksen jatkovalmistelussa siten, että esille tulleet virheet on korjattu (2, 4 ja 7 sekä Liite 8) ja tekstiä on pyritty selkeyttämään (17 ja 23, Liite 2 kohta II ja Liite 5). Hiekoituksen ja suolauksen aiheuttamat raja-arvon ylitykset on linkitetty katujen ja teiden talvikunnossapitoon (16 ). Komission päätöksentekomenettelyä kuvannut säännös pykälässä, joka koski typpidioksidin raja-arvoihin liittyvän määräajan pidennyksen hakemista (18 :n 2 momentti), on siirretty ympäristönsuojelulakiin ja samalla asetukseen jäänyt säännös on otsikoitu uudelleen. Lisäksi ehdotuksen perusteluita on täsmennetty. Asetus ehdotetaan tulevan voimaan 25 päivänä tammikuuta 2011. Voimaantulosäännöksen 2 momenttiin otettaisiin tarvittavat kumoamissäännökset. Ehdotetulla asetuksella kumottaisiin nykyinen ilmanlaatuasetus ja nykyinen otsoniasetus. Voimaantulosäännöksen 3 momenttiin otettaisiin säännös, jonka johdosta jokaista muualla lainsäädännössä olevaa viittausta nykyiseen ilmanlaatuasetukseen (711/2001) ei tarvitsisi erikseen muuttaa viittaukseksi uuteen asetukseen. 6 EMEP = CO-operative programme for monitoring and evaluation of the long-range transmissions of air pollutants in Europe