Kertomus vuoden 2008 toiminnasta
Kertomus vuoden 2008 toiminnasta Joukkoliikennepäällikön katsaus 3 Joukkoliikennejärjestelmä ja -organisaatio Liikennemuutokset Linjasto.8.2008 Teisko-Aitolahti -alueen liikenne 8 Palveluliikenne 8 Matkaliput 0 Seutulippujärjestelmä 2 Joukkoliikenne yhdyskuntalautakunnassa 3 Matkakortti- ja informaatiojärjestelmät Tiedotus ja markkinointi Tilinpäätös 2008 Tilattu sopimusliikenne 8 Tilastoja 9 Yhteystiedot 20 Paino XXXX XXXXX XX Taitto Maiju Lieskivi Kuvat Hanne Tamminen Painosmäärä 200 kpl 2
Joukkoliikennepäällikön katsaus Vuosi 2008 oli kolmas perättäinen joukkoliikenteen matkustuksen kasvun vuosi Tampereella. Matkustajamäärä kasvoi kertomusvuonna yli % ja vastaavia kasvulukuja on koettu Tampereella viimeksi 70-luvun alun lähiöistymisen aikakaudella. Sopimusliikenteessä tehtiin kertomusvuonna 2,3 miljoonaa nousua, mikä on, miljoonaa nousua enemmän kuin vuonna 2007. Matkustajamäärän kasvu on osaltaan mahdollistanut myös liikennetarjonnan lisäämisen. Syksyllä 2008 aloitti uutena palveluna 20 minuutin vuorovälillä arjen työmatkaliikenteessä Hermian ja Itä-Hervannan työpaikka-aluetta palveleva linja 2 Keskustorilta Tampellan kautta Itä-Hervantaan. Länsi-Tampereella palvelutasoa parannettiin jatkamalla linja 29 Keskustorilta Raholaan ja samalla linjan 2 päätepysäkki siirtyi Raholasta Kaarilaan. Linjoilla 20 ja 32 tehtiin pieniä reittimuutoksia. Tampereen joukkoliikenteen varsinainen kilpailuttaminen käynnistettiin vuoden 2007 loppupuolella ja ensimmäisenä kilpailutettujen linjojen 7 ja 27 voittaja ratkaistiin tammikuussa 2008. Tarjouskilpailun voitti Veolia Transport Tampere Oy. Keväällä kilpailutettiin myös linjat 0 ja 32. Linjan 0 liikennöitsijäksi valittiin Väinö Paunu Oy ja linjan 32 liikennöitsijäksi valittiin uudelleen Tilausliikenne Atro Vuolle Oy. Uudet liikennöitsijät aloittivat tutuilla sinivalkoisilla autoilla.8. 2008 talviliikennekauden käynnistyessä yhteensä 9 auton voimin. TKL:n autoja oli syksyllä 2008 liikenteessä arkipäivisin yhteensä 29 linja-autoa. Joukkoliikenneinfran kehittämistä jatkettiin liikennevaloetuisuuksia lisäämällä. Tampereen valtatiellä aloitettiin liikennevalot ohittavan bussikaistan rakennustyöt. Merkittävien Teiskontien ja Paasikiventien joukkoliikennekaistojen suunnittelutyö jatkui kertomusvuonna. Joukkoliikenteen kehittäminen on keskeisesti esillä Tampereen kaupunkiseudulla käynnissä olevissa yhdyskuntasuunnittelun hankkeissa: rakennemallityö, asuntopoliittinen ohjelma, palveluverkkoselvitys, ilmastostrategia, elinkeinostrategia ja liikennejärjestelmäsuunnitelma. Maankäytön rakennemallityössä julkistettiin loppu vuodesta kolme maankäytön strategista mallia: Tiivistyvä kaupunkiseutu, Joukkoliikennevyöhykkeinen kaupunkiseutu ja Monikeskusmalli. Kaikissa vaihtoehdoissa varaudutaan seudun voimakkaan kasvun jatkumiseen ja joukkoliikenteen voimakkaaseen kehittämiseen. Malleissa on mukana voimakas raideliikenteen kehittäminen niin raitiotie- kuin lähiraideliikennejärjestelmineen sekä luonnollisesti bussijärjestelmään kohdistuva kehittäminen. Henkilöliikennelain kokonaisuudistuksen valmistelu jatkui tiiviinä kertomusvuonna. Joukkoliikenteen järjestämiseen seudullamme vaikuttava EU:n palvelusopimusasetus astuu voimaan 3.2. 2009. Palvelusopimusasetuksessa määritellään viranomaisen käytössä olevat keinot, harkintavallan rajat ja joukkoliikenteen järjestämistavat tilanteessa, jossa joukkoliikenteen järjestäminen edellyttää markkinoiden toimintaan puuttumista esimerkiksi julkisia subventioita suoraan tai epäsuorasti myöntämällä ja yksinoikeuksia antamalla. Kansallisen henkilöliikennelain uudistaminen liittyy palvelusopimusasetuksen täytäntöönpanoon. Uudistuksen tavoitteena on lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta, lisätä resurssien käytön tehokkuutta sekä selkiyttää alan toimijoiden ja viranomaistahojen vastuun ja työnjakoa. Seudullisen liikennejärjestelmäsuunnittelun yhteydessä selvitettiin seudullisen joukkoliikenteen järjestämiseen liittyviä kysymyksiä myös uudistuvan lainsäädännön näkökulmasta. Joulukuussa seutuhallitus päätti aloittaa selvitystyön seudullisen joukkoliikenteen järjestämiseksi palkkaamalla selvityshenkilön. Uuden matkakorttijärjestelmän vaatimat ajoneuvolaiteasennukset tehtiin kertomusvuoden keväällä. Kaikissa sopimus- ja käyttökorvausliikenteen autoissa oli uudet rahastuslaitteet talviliikennekauden käynnistyessä elokuun puolivälissä. Tausta- ja myyntilaitejärjestelmän rakentaminen jatkui koko loppuvuoden. Joukkoliikenteen markkinoinnissa painotettiin ilmasto- ja ympäristönäkökulmaa. Toukokuun Sinisten bussien matkassa -lehti oli ilmastonumero ja syksyllä oltiin mukana Ilmankos -kampanjassa. Ilmasto- ja ympäristökysymykset sekä kilpailuttaminen olivat esillä, kun Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi seurueineen vierailivat Tampereella 2. lokakuuta tutustuen Tampereen joukkoliikennepalveluihin. Mika Periviita, joukkoliikennepäällikkö 3
Joukkoliikennejärjestelmä ja -organisaatio Tampereen joukkoliikenne toimii tilaaja-tuottaja- periaatteen mukaisesti. Tilaaja-yksikkönä toimii kaupunkiympäristönkehittämisen prosessiin sijoittunut joukkoliikenneyksikkö. Tampereen joukkoliikennepalvelut toteutetaan pääosin ostoliikenteenä. Ostoliikennettä täydentää yhteistariffiliikenne, millä tarkoitetaan menettelyä, jossa seudullinen liikenne sopimuksen mukaisesti noudattaa kaupungin alueella kaupungin määrittelemiä tariffeja. Pääosan ostoliikenteestä, noin 97 %, tuotti kertomusvuonna Tampereen kaupungin liikennelaitos. Linjan 32 liikenteen tuottajana toimi koko vuoden 2008 Tilausliikenne Atro Vuolle Oy. Syksystä alkaen linjoja 7 ja 27 liikennöi Veolia Transport Tampere Oy ja linjaa 0 Väinö Paunu Oy. Ostoliikenne hankitaan ns. bruttokustannusperiaatteella eli tuottajille korvaus liikennöinnistä tilaajan pitäessä lipputulot. Yhteistariffiliikenteessä ovat mukana seutuliikenneoperaattorit Väinö Paunu Oy, Länsilinjat Oy, Veolia Transport Tampere Oy, Helmikkala Ky, Luopioisten Linja Oy sekä Valkeakosken Liikenne Oy. Seutuliikenneoperaattorit eivät saa lipputulojen ja lipputuen lisäksi muuta korvausta Tampereen kaupungilta. Tampereen kantakaupungissa liikennöidään arkisin palveluliikennettä, joka on tarkoitettu huonosti liikkumaan pääseville ja liikuntaesteisille. Palveluliikenteen 7 pikkubussin palvelu ostetaan kuudelta yksityiseltä yrittäjältä. Palveluliikenteessä noudatetaan kaupungin joukkoliikenteen tariffeja. Teisko-Aitolahti-alueella Tampereen kaupunki tekee kokonaisvaltaista yhteistyötä haja-asutusalueen henkilöliikenteen järjestämisessä. Mukana ovat joukkoliikenteen lisäksi alueen bussi- ja taksiyrittäjät sekä sivistys- ja hyvinvointipalvelut sekä logistiikka. Alueella noudatetaan kaupungin joukkoliikenteen tariffeja. Tampereella joukkoliikenteen käyttömenoista noin neljännes katetaan verovaroin. Tämän subvention avulla ylläpidetään kattavat joukkoliikennepalvelut ja edulliset lipunhinnat koko kaupungissa. Joukkoliikenteessä tehtiin Tampereella vuonna 2008 noin 29 miljoonaa matkaa. Joukkoliikenteen tilaajan tehtävät Joukkoliikenteen tilaajayksikön tehtäviin kuuluu linjojen ja reittien suunnittelu, aikataulujen ja autokiertojen suunnittelu, clearing eli rahanjako yhteistariffiliikennöitsijöiden kesken, lippujen myyntiverkosto, tariffisuunnittelu, palveluliikenteen suunnittelu sekä joukkoliikenteen yleinen tiedotus ja markkinointi. Lisäksi tilaajayksikkö hankkii joukkoliikenteen, arvioi joukkoliikennetarvetta ja sen kehitystä, ohjaa rahastus- ja informaatiojärjestelmien kehitystä sekä kehittää ja koordinoi seudullista joukkoliikenneyhteistyötä. Tilaajaryhmä Kaupunkiympäristön kehittämisen organisaatio Kaupunkiympäristön kehittäminen Risto Laaksonen Katu-, liikenne- ja vihersuunnittelu Maankäytön suunnittelu Rakentaminen ja kunnossapito Joukkoliikenne Suunnittelupäällikkö Reijo Väliharju Kaavoitusjohtaja Jyrki Laiho Rakennuttamispäällikkö Milko Tietäväinen Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Olli Kanerva Lauri Helke (4.9.2008 asti) Juha-Pekka Häyrynen (27.0.2008 lähtien) Juha Kortteus Tanja Lehtonen Hanne Tamminen (vuorotteluvapaalla 29.9.2008 lähtien) Maiju Lieskivi (vuorotteluvapaan sijainen 2.9.2008 lähtien) Iiris Suominen Miia Nieminen (29.2.2008 lähtien)
Liikennemuutokset Liikennemuutokset 2.6.2008 Linja 4 Linjat 6, 4 ja 20 Linjat 9, 39, Y34, Y35 Linja 32 palasi liikenteeseen kesäkauden ajaksi liikennöinti keskeytyi lauantaiden ja pyhien osalta kesäkauden ajaksi liikennöinti keskeytyi kesäkauden ajaksi liikennöinti kesäkauden ajan talvikauden aikataulujen mukaisesti, joka paransi linjan vuorotarjontaa edelliskesään verrattuna Vuorotarjontaa supistetiin edelliskesien tapaan kysyntää vastaavaksi. Juhannusaattona liikenne loppui noin klo 4 ja juhannuspäivänä liikennöitiin supistetusti klo 4-0. Liikennemuutokset.8.2008 Linja 20 Linja 24 Linja 25 Linja 29 Linja 32 reitti siirtyi Hervannassa Insinöörinkadulta ja Tieteenkadulta liikennöimään suoraan Hervannan valtaväylää uusi linja otettiin käyttöön, joka liikennöi ruuhka-aikaan Tampellan ja Itä-Hervannan välillä reitti lyhennettiin lännessä Kaarilaan päätepysäkki siirtyi idässä Leinolasta Linnainmaalle reittiä jatkettiin Keskustorilta Raholaan siirtyi liikennöimään Rongankadun ja Koskipuiston sijaan Satakunnankatua ja Hämeenpuistoa pitkin Hämeenkadulle Linjojen 7, 0, 27 ja 32 liikenne kilpailutettiin. Linjoja 7 ja 27 alkoi liikennöidä Veolia Transport Tampere Oy, linjaa 0 Väinö Paunu Oy ja linjaa 32 Tilausliikenne Atro Vuolle Oy.
4, kir Y35 50 Linjasto.8.2008 3792 Ilmarinkylä Koreeniitty 3 E 2 Vihnusvuori Länsimäki Myllyp 3, Y34 IKURI P ori KALKKU NOKIA Huittinen Pohjajärvenletto Pohjajärvi Vuorentausta Pohjajärvi K olmihaa Mäkelä uronkatu Myllypuro Teollis uus tie rankatu KALKKU 3793 K a lk un vier HAUKILUOMA totie Hauk MYLLYPURO Linja ja reitti Tukiaistenmaa il uomantie Tuohikorventie 3 K alkun kehätie Ikurintie M a a v e r ä - j ä n l a h t i Villilänsaari YLÖJÄRVI Hatola HAUKILUOMA IKURI Y34 Mustavuori Mustalampi 3793 P o hjolantie 8 26 9,26 LAMMINPÄÄ Jäähalli TESOMA Vesitorni Tesomajärvi T E S O M A J Ä R V I Nokiantie Te s omankatu 3799 Likolampi Lamminpään hautausmaa 3,4,8 9 80, 4 KALKKU th. VILLILÄ Vaas a Mikkolantie Teivon ravirata 65 Urheilumaja 85, 86 Velodromi Vuorentaus TOHLOPPI Tes o man valtatie,4,9,26 29 4 RAHOLA 70, 7, 7 9 4,8 3,4 80, 8 5, 8 6 Ylö 490 järven Myllypuronkatu K okkolank. Vanha kkotie tantie Ylä-Villilä 489 Teiva Vihattula tie Pikkulampi Rasonhaka RISTIMÄKI Nokiantie RAHOLA 2 489 Ihainen Teivaala alantie LAMMINPÄÄ Mustikkaniemi R y y d y n - p o h j a POHTOLA LINTULAMPI Lentävännokka Perkiönlahti Teivaalanharju EPILÄN- HARJU 65 T o h l o p p i 04,3,8,9,26,29 Tohlopinsaari Yleisradio TV2 3,26 P orintie 27 RANTA- PERKIÖ RYYDYN- POHJA 8 4 E pilänkatu, 9 3,26, Teivaalantie 6 25 29 25 KAARILA 6,27 4,27 EPILÄ Vaakkolammi P y h ä j ä r v i 27 27 4 P ohtolankatu Y35 P is palan v a ltatie KAARILA 3022 6 4 50 S i i v i k k a l a n l a h t i NIEMI LIELAHTI 25 HYHKY Lehtisaari 6 L ielahdenkatu 27 27 L i e l a h t i H y h k y n l a h t i Saunasaari Koivusaari Suomensaari LENTÄVÄNNIEMI P is palan Viikinsaari Pereentie 3789 6, LENTÄVÄNNIEMI 6 valtatie TAHMELA Varalan urheiluopisto Jänissaari Vesiurheilukeskus Reuharinniemi TAMPERE SANTALAHTI 3,8,9,25,26,27,29 P ereentie 6,62,63 Paasikiventie 7 0 Pyynikintori 2,7,22,28,39 Y35 PYYNIKKI 2 H ärmälänoja Näkötorni Pyynikinsaaret,7 Jalkasaari Reuharinsaari Särkänniemen vapaa-ajankeskus 2 0 4 P irkankatu Kesäteatteri Keskustori 7,8,2,5,20, 23,30,3 Härmälänsaari Nuolialantie Lepola Amuri HÄRMÄLÄ Vähäjärvi HÄRMÄLÄ Pirkkahalli 7 SARANKULMA 7 Särkänniemi PELTOLAMMI P e l t o l a m m i MULTISILTA Rajasaari Leirintäalue Rukkamäki Arranmaa Levo 27 S ä ä k s - j ä r v i Rajasilta 09 Sipilän alue K ortelahdenkatu SARANKULMA 2 6 50,7 (KESÄLLÄ) Satamakatu Hämeenpuis to N ä Siilinkari Aspinniemi 2 Satakunnankatu V i i n i k a n l a Haapalinna PISPALAN- ALA- HARJU PISPALA TAHMELA YLÄ- PISPALA Joselininniemi HÄRMÄLÄ (Pirkkahalli)- KESKUSTORI - Tesoma - KALKKU 22 RAUHANIEMI - Keskustori - PYYNIKINTORI Selkäsaari 3 PETSAMO Sairaala - Keskustori - Hatanpään sairaala - Nirva - LAHDESJÄRVI LINJA-AUTOASEMA Haikanlahti- Rautatieasema - Keskustori - SÄRKÄNNIEMI (Kesällä) Nikkilänniemi Pereensaari Kukkosaari Pere TAYS - Ristinarkku - HERVANTA - Hallila - Koivistonkylä - HATANPÄÄN SAIRAALA Nikkilänlahti Pere Silvo 3 E 2 Pitkäniemi Haikanniemi 7 SARANKULMA KAUPUNKILIIKENTEEN (Pirkkahalli) - KESKUSTORI BUSSILINJAT 2008 2009 Haikka Loukonlahti Rajasaaret 8Isosaari VEHMAINEN - KOILLISKESKUS - KESKUSTORI NUMERO JA REITTI / BUS NUMBER AND ROUTE Naistenmatka Virkaniemi Reittimuutokset Haikanlahti mahdollisia. Nuoliala 0 JÄRVENSIVU - Keskustori - PISPALANHARJU Linja 8 liikennöi la ja su vain välillä Härmälä (Pirkkahalli) Keskustori Tesoma Kalkku Rajaniemi Soukon- Keskustori Koilliskeskus. Lauantaisin ja 22 HALLILA Rauhaniemi Keskustori Pyynikintori - Nekala - KESKUSTORI lahti pyhisin ei liikennöidä linjoilla 6, 9, 24 ja 39. 3 Petsamo Keskustori Hatanpään sairaala Nirva Lahdesjärvi 3 HERMIA - Lukonmäki - KESKUSTORI - IKURI Linjoilla 4, 20 ja 3 ei liikennöidä pyhinä. 4 Linja autoasema Rautatieasema Keskustori Särkänniemi (kesällä) Route 8 operates on Saturdays and Sundays 6 RAHOLA Tays Ristinarkku Hervanta Hallila Koivistonkylä Hatanpää - KESKUSTORI - LIELAHTI between Central Square and Koilliskeskus. 7 Sarankulma (Pirkkahalli) Partolan liikekeskus Rukkamäki KAUKAJÄRVI - Nekala - KESKUSTORI No service on routes 6, 9, 24 and 39 on Hatanpään sairaala Keskustori Saturdays and Sundays. No service on 8 LEINOLA Rengaslinja - Keskustori Koilliskeskus Vehmainen Keskustori KESKUSTORI - LENTÄVÄNNIEMI routes 4, 20, 3 on Sundays. (Arkisin; lauantaisin ja pyhinä liikennöi välillä Keskustori Koilliskeskus) 7 VEHMAINEN - Keskustori - PYYNIKINTORI Joukkoliikenteen 0 Järvensivu Keskustori Pispalanharju asiakaspalvelu/palvelupiste Frenckell 8 2 ATALA Hallila Nekala Keskustori - Teiskontie - KESKUSTORI - Lamminpää - HAUKILUOMA Frenckellinaukio 2 B, p. (03) 565 64700 3 Hermia Lukonmäki Keskustori Ikuri Avoinna ma pe 8.30 7.30, la 0 5 Toivio 9 ATALA - Takahuhdintie - KESKUSTORI - TESOMA 4 Rahola Lielahti (kesälauantaisin suljettu) aikataulutiedustelut, matkaliput, linjakartat. 20 5 HIKIVUORI Kaukajärvi Nekala Keskustori - Hervanta - Teiskontie - KESKUSTORI TOIVIO 6 Leinola Teiskontie Keskustori Lentävänniemi 2 TURTOLA - Hatanpään sairaala - KESKUSTORI - TAHMELA Customer Service/Service Point 7 Vehmainen Keskustori Pyynikintori Frenckell 22 8 ANNALA Atala Teiskontie Keskustori Lamminpää Haukiluoma - KESKUSTORI - PYYNIKINTORI Frenckellinaukio 2 B, tel. (03) 565 64700 9 Atala Takahuhdintie Keskustori Tesoma 23 Open Mon Fri 8.30 am to 7.30 pm, 20 HERVANTA Hikivuori Hervanta Teiskontie Keskustori - KESKUSTORI Sat 0 am to5 pm (office hours may vary 2 2 ITÄ-HERVANTA Turtola Hatanpään sairaala Keskustori Tahmela - Tampella - KESKUSTORI in the summer). Timetables, routemaps, 22 Annala Keskustori Pyynikintori Travel Cards, Tourist Tickets 2 23 JANKA Hervanta Keskustori - KESKUSTORI - KAARILA Löytötavaratiedustelut 24 Itä-Hervanta Tampella Keskustori Taaporinvuori 2 MULTISILTA - KESKUSTORI - Tesoma - HAUKILUOMA liikennöitsijöiltä/ Enquiries for lost 25 Janka Keskustori Kaarila property from the operators: 27 26 IRJALA Multisilta Keskustori Tesoma Haukiluoma - KESKUSTORI - RYYDYNPOHJA TKL puh. 0400 56 339 arkisin klo 8.30 5 28 27 SORILA Irjala Keskustori - Olkahinen Ryydynpohja - Keskustori - PYYNIKINTORI Atro Vuolle puh. 0400 630 476 28 Sorila Olkahinen Keskustori Pyynikintori Väinö Paunu puh. 020 7649 400 29 29 LINNAINMAA Linnainmaa Takahuhdintie Keskustori Rahola - Takahuhdintie - KESKUSTORI - RAHOLA Veolia puh. (03) 343 600 Hiljaisen ajan liikenne 30 ETELÄ-HERVANTA Etelä Hervanta Keskustori - KESKUSTORI 3 Korkinmäki Nekala Keskustori Yhteistariffiliikenteen aikataulupiste Kaitalankulma 3 32 KORKINMÄKI Kaupin sairaala Keskustori( Hatanpään - Nekala - KESKUSTORI Y Keskustori - Kalkku sairaala) Joint local transport timetables 32 39 KAUPIN Hervanta Teiskontie Keskustori Pyynikintori SAIRAALA - KESKUSTORI - HATANPÄÄN SAIRAALA Y Keskustori - Lentävänniemi Linja-autoasema Y34 Keskustori Myllypuro 39 Y35 HERVANTA Reuharinniemi Keskustori( Keskussairaala) - Teiskontie - Keskustori - PYYNIKINTORI RautatieasemaY23 Keskustori - Hervanta Multivuori Tampereen yliopistollinen sairaala Y3 KESKUSTORI - MYLLYPURO Y2 Keskustori - Multisilta - Härmälä Kaitajärvi Hatanpään sairaala Y3 REUHARINNIEMI - KESKUSTORI (- TAYS) Y28 Keskustori - Nurmi (TB) Rat HATANPÄÄ Hatanpää Arboretum Vihilahti L empäälä ntie 4 0 7 RUKKA- MÄKI 32 6 32 Palokallio Vesitorni K ekk Hämeenkatu 0 Tampe stadi Hatanpään sairaalat Metsola S arankulmanka tu Srk talo LAPIN Tamme r 26 Hels inki, T urku Palo as L LA LA U T Vuo 3 E 2 9 E 63 0 k (KES 3 24 3,6,7,2, 26 MUL
Ta mmelan puistokatu Yliopis tonk. 0,3,22 2 3 os ina Hatanpään entie - ema os ki reen on ampereen valtatie h t i s i j ä r v i R autatienkatu Diabeteskeskus KA- IVA RAUTA- HARKKO empääläntie Koukkuniemen vanhainkoti NIEMI ÄLLÄ) 32 32 32 24 L apintie 4 3,6,2 L ahdenperän 3495 TISILTA resvuori Vuoreksenlammi LAHDES- JÄRVI Valkama Selkäkari Tammela LAPPI TAATALA LEMPÄÄLÄ usi-eurooppa 4 8 2 tie Its enäis yydenkatu Yliopisto 2, 5,26, 26,3 Sulkavuori Automie Leppänen Manninen Lahdenperä Rauhaniemen sairaala 0 30 katu 32 Koivistontie he nk atu 2 Viin 3,6,2 3 RAUHANIEMI Kaupin kansanpuisto Viinikankatu K al katu 2 evan puistotie Viinikka Nekala Nirva NIRVA Paasinkari L a h d e s j ä r v i S ä r k i j ä r v i 4 Koukkujärvi Petsamo Kalevankankaan hautausmaa K uokkamaantie nkatu Arvio Hyllin Laukkanen Rimminsuo J okipohjantie iitynkatu KALEVA K alevantie JÄRVENSIVU Nekalantie KAUPPI Kesälahti KISSANMAA VUOHENOJA I i d e s j ä r v i KOIVISTONKYLÄ Kiviranta Kukkula UKK-Instituutti Ammattikorkeakoulu Urheilumaja KESKUS- SAIRAALA S a mmonkatu VEISU Ve Muoti is unk atu Karkunvuori Penttilä alantie V ihioja Asuntamaa Annisto Koipijärvi Tampereen yliopistollinen sairaala K ekkosentie Hallilantie Teis kontie Pehkusuo Pihtikannonsaari Tuomikallio Kirjoniemi Pieni Virolainen Tapatora Hirv S u o l i j ä r v i V i r o l a i n e n in Nupinnokka entie Jäähallit HUIKAS UUSIKYLÄ HAKAMETSÄ KORKINMÄKI L oukkaanka tu Metsälä Koipijärvi Valkama HALLILA Vesitorni Annila Pirunvuori Ali-Huikkaantie Niittyhaka 494 Tenniskeskus RUOTULA S ammon valtatie TURTOLA Sotilaankatu Kanjoni Vormisto Jäähalli Toimela TURTOLA Turtonen Uimahalli Ahve nisjärventie Myllyoja Ahvenisjärvi Myllyvuori Riihiniitty K o i p i j ä r v i Kiikkinen Ensilä Pappila A i t o l a h t i Golf HERVANTA Kilunpohja Junkkari Saunalahti Björknäs N i i h a m a n j ä r v i A l a s j ä r v i 02 IRJALA TAKAHUHTI PAPPILA Irjalankatu VIIALA NIIHAMA rk untie Risti na LUKONMÄKI Teekkarinkatu Hepola mminkatu Ins inöörinkatu 7,9 ARKKU Tanhuan Hervannan ammattikoulu Teknillinen korkeakoulu R us kontie katu Herva nnantie Huhtainniemi Kölli H e r v a n t a j ä r v i Matinlahti Soukko 9 E 63 MESSUKYLÄ Hautalampi Tuomela Majaranta Niemi- Mikkola HAIHARA KAUKAJÄRVI Isolampi J uvankatu 4 Viitastenperä Vimperi Velaatanniemi valta- Ammattikorkeakoulu Selkäsaari N i i h a m a n s e l k ä LINNAINMAA LINNAINMAA HANKKIO Makkarajärvi Tuulikallio Luhtaanrannan Kalliosaari Pitkäsaari leirikeskus Pikkusaari Lammassaaret Pukinsaari Ulkoilumaja Peltola Aitola hdentie Selkämäki ITÄ-HERVANTA Katsastusasema Luhtaa Toritunjärvi Kangasalantie Neliapila Ruskonperä Niihaman siirtolapuutarha Polunmäki S ammon v altatie Solkimäki Kuokkamaa RUSKO Rantamaa Houkanjärvi Houkanvuori ATALA LEINOLA Muuransuo Kokki Kangas-Mikkola Nattari SORILA Juoponlahti Typöstensaari TASANNE HOLVASTI Kumpula VEHMAINEN 88 Liuttu K a u k a j ä r v i Levonmäki Majaniemi Houkanoja Houkansuo Lassinlinna Haukisaari Löytänänsaari Vastarannansaari Olkahisenlahti Laskettelurinteet ikan- Pilkkakuusenharju Koivistonsuo Tamperetalo 2 23 Järvensivuntie 2 3 3 32 PETSAMO 8,6,8,9, 20,28,29,39 5 LAHDESJÄRVI KAUPIN SAIRAALA 3 309 7,25,27 30 8,3,22,23 9 E 63 Iides ranta 5 6,2 2 3 Särkelä 6 8 20,24,39 Paloasema 0 2 Takahuhdintie 20,24,39 8 6,9,29 7,25,27 Mess ukyläntie 23,30 MUOTIALA 6,2 P ehkus uonkatu Hav umetsän katu 2 HERVANTA 23 39 3 iem Hervannan valtaväylä 2 Opiskelijankatu Suolijärven ulkoilukeskus 8,6,8,28 HALLILA 27 6 K anjoninkatu 6 8 JANKA 2 20,23,24,30,39 30,39 23 K irkonmäenkatu Lindforsinkatu 30 6,9,29 Turtolankatu 6 3 3 3,23 25 Her 6,30,39 vannan Arkkitehdin katu 30,39 2 Soukonvuori Mes s ukylänkatu v alta 6,8,22 5 6,3 3,20,24 väylä 39 Poliisikoulu VTT 8 Hermiankatu VTT Kiikkisensaari Yrjöläntie 6 Hermia Teis kontie 27 29 6,24 6,22 22 6,3,20,24 24 6,8, 8,9 Vedenpuhdistuslaitos Niihamanvuori 5 Ratsastus keskus Hautala HIKIVUORI 3 HERMIA 30 28,29 20 20 20 Kauhakorvenkatu ETELÄ-HERVANTA Hepovuori 9 E 63 29 Leinolankatu Soutu- ja melontastadion 5 22 20 Lehtinen 9,28 Mäentakusenkatu 8,7 Kartanonsaari 6 8 VEHMAINEN 8 Kristilla KAUKAJÄRVI 22 Annala R us kontie 20 7 3997 Ristisaari Heposaari Voimala Aitolahdentie Kenkiraja Orim us katu Ves tonkatu Luukko Kivisaari 8,9 8 8 9 K aukajär 22 ventie ANNALA Muurankorpi Lorunkorpi Teerisuo Holvas tinkatu Kuusela Muurainmäki Riuttavuori Pitkäsaari ATALA RISTIN- AAK- KULA Petäjässuo H a l i m a s j ä r v i LEINOLA Kiveliö Rauhala 6 8 Välimaa 45 70,75 Niitty-Ahola 28 Hangaslahti OLKAHINEN Rieso Sillansalmi Ruokoniitty 28 Saarenmaa Uutela Oriv es i Vatiala Nattari Lintukallio Märve Uusi-Pekka Ilkko Pitkäjärvi Lampistensuo Lehtisaari Takala Saarenmaa Saarenmaantie Mäkelä Tampereen kaupunkimittaus 2006 90 OLKAHINEN Maurinkylä Ojala 4003 L ahti 339 95 Jyväskylä Ojala Kisapirtti Naapinkalliot 3997 Ahola Raivio 7
Teisko-Aitolahti -alueen liikenne Teisko-Aitolahti-alueen henkilöliikenne on suunniteltu ja toteutettu vuodesta 2000 lähtien yhtenä kokonaisuutena sisältäen linja-auto- ja liityntäliikenteen sekä asiointiliikenteen ja koulukuljetusten organisoinnin. Käytännön työ tehdään tiiviissä yhteistyössä kaupungin hallintokuntien sekä Teiskossa liikennöivien liikenneyritysten kesken. Alueen henkilöliikenteen ja kuljetusten rahoituksesta vastaavat joukkoliikenneyksikkö ja perusopetus. Käytännön työ tehdään Tampereen Logistiikassa, jonne on keskitetty massajoukkoliikenteen ulkopuolinen henkilöliikenne ja kuljetukset. Teiskon henkilöliikenteen järjestämiseen kuuluu vuosittain linja-autoliikenteen reittien ja aikataulujen tarkistus ja suunnittelu yhteistyössä perusopetuksen ja Veolia Transport Tampere Oy:n kanssa. linjaliikenteen ostettavien vuorojen tarkistus kaksi kertaa vuodessa yhdessä yrittäjän kanssa monipalveluliikenteen pikkubussien liikennöinnin suunnittelu ja talousvastuu. Monipalveluliikenne ostetaan yksityisiltä yrittäjiltä. Vuonna 2008 sopimuskausi vaihtui kesäkuussa. Samassa yhteydessä muutettiin tuntilaskutuksesta päiväkohtaiseen laskutukseen. Päiville on määritelty hinnat kouluvuoden aikana, koulujen kesäloman aikana sekä kouluvuoden aikana koulujen loma-aikoina. Monipalveluliikennettä liikennöivät..2008 alkaen Liikennöinti Ruokonen Oy:n Kämmenniemen pohjoispuolisella alueella ja Aitolahden Monipalvelu Kämmenniemen eteläpuolisella alueella. Autoilla hoidetaan koulukuljetuksia, asiointi-palveluliikennettä sekä puhtaasti linjaliikennettä. Kouluvuoden aikana on mahdollista matkustaa koulukuljetusten yhteydessä auton kapasiteetin niin salliessa. Pikkubusseissa matka maksetaan Tampereen matkakortilla tai rahalla. Käyttö on tarkoitettu kaikille. Teisko-Aitolahti alueen liikenteen rahankäyttö vuonna 2008 Tasataksakorvaus euroa muut matkat = yleinen 000 peruskoulu 22 000 luontokoulu 2 000 Yhteensä 692 000 kasvua edellisestä vuodesta 2 % Linja-autoliikenteen osto 98 000 kasvua edellisestä vuodesta 6,7 % Monipalveluliikenne 23 000 Aikataulut 000 Yhteensä 99 000 kasvua edellisvuodesta % Menot kasvoivat %. Tasataksakorvauksen kasvuun vaikutti vaikutti kaksi yli prosentin taksankorotusta vuoden aikana. Matkustajamäärä kasvoi luontokoulussa yli 2% ja muussa reilun prosentin. Perusopetuksen koulumatkat vähenivät, mutta matkojen pituus kasvoi. Linja-autolla hoidettavan ostoliikenteen kustannus nousi 6,7%. Ostohinta /km tarkistettiin usean vuoden jälkeen. Ostohinta on arkisin,27 ja lauantaisin sekä pyhinä,39 /km. Vertailun vuoksi pikkubussiliikenteen ostohinta koulukuljetuksissa on,78 ja 2,00 /km. koulukuljetukset em. kalustolla sekä yhteistyö lisäkaluston hankinnassa. Koulukuljetuksissa kaluston hankinnassa tuli voimaan myös..2008 alkaen uudet sopimukset. Koulukuljetuksia liikennöidään pikkubussikalustolla kilometriperusteisella hinnalla. Liikennöivät yritykset ovat Aitolahden Monipalvelu ja Tampereen Top Cab Oy. taksatuet. Teisko-Aitolahti-alueella on voimassa Tampereen joukkoliikenteen taksat. Tämän seurauksena bussiyrittäjälle korvataan Sorilan pohjoispuolisista matkoista ns. tasataksakorvaus. Korvaus on sidottu Linja-autoliiton sarjalipputaksaan. Tasataksakorvausta maksetaan luontokoulun, peruskoulun ja muun matkustamisen matkoista. Teisko-Aitolahti-alueen aikataulujen teko ja jakelu talouksiin 2 kertaa vuodessa. Aikataulut tehdään aluetta koskevina yhdistelminä erikseen kesä- ja talviliikenteelle. Aikataulut jaetaan kaikkiin alueen talouksiin. 8
Palveluliikenne Palveluliikenne, PALI, on ikäihmisten kotona asumisen tukimuoto. Palveluliikenne toimii tutun lähiympäristön alueella. Sen avulla pyritään tarjoamaan mahdollisuus omatoimiseen liikkumiseen ja asiointiin päivittäisissä asioissa kodin lähellä. Palveluliikennettä liikennöidään arkisin maanantaista perjantaihin kello 8.30.30 (.00) välisenä aikana. Kaikkiaan alueella toimii 7 pikkubussia. Palveluliikenne toimii pääosin kutsusta. Asiakkaat tilaavat matkan suoraan autosta tai käyttävät kullakin alueella olevia aikataulupisteitä, joista auto lähtee aikataulun mukaan. Ainoastaan kahdella alueella on linjamainen liikenne (PALI:t ja ). Tähän reittiin voidaan tehdä pieniä poikkeuksia. Palveluliikenne jatkui edelleen eri hallintokuntien yhteistyönä. Menettelytapa on edelleen valtakunnallisestikin poikkeuksellinen ja erittäin toimiva. Hyvinvoinnin avopalvelujen kotihoito vastasi kustannuksista sekä avustajien järjestämisestä autoihin. Tampereen Logistiikka vastasi hankinnasta, suunnittelun, seurannan, tiedotuksen ja markkinoinnin hoitamisesta eli koko palveluliikenteen käytännön toiminnasta. Asiakaspalvelun ja neuvonnan hoitivat Ikäpiste ja Palvelupiste Frenckell. Palveluliikenteen liikennöinti ostetaan kuudelta yksityiseltä palveluntuottajalta. Uusi sopimuskausi käynnistyi..2008. Samassa yhteydessä otettiin käyttöön uusi joukkoliikenteen rahastusjärjestelmä ja laitteet palveluliikenteen osalta. Palveluliikenteessä noudatetaan kaupungin joukkoliikenteen tariffeja. Matka maksetaan käteisellä tai Tampereen matkakortilla. 90 % matkoista maksettiin matkakortilla, % rahalla, pyörätuoleja ja saattajia oli %, kotihoidon sauna-, ja virkakuljetuksia sekä päiväkeskuskuljetuksia oli 2,7 % ja muita kuten vaihto- ja palivapaalippumatkoja oli,7 %. Ystävänpäivänä asiakkaille tarjottiin ilmainen matka. Kaikkiaan vuonna 2008 tehtiin 202 0 matkaa. Matkustajamäärä laski edellisvuodesta 3 %. Matkustajamäärän laskuun vaikuttivat uuden sopimuskauden alkamisesta johtuvat yrittäjävaihdokset, erittäin suurelta osin avustajapäivien puuttuminen sekä asiakaskunnan fyysisen ja psyykkisen kunnon laskeminen, joka edellyttäisiä avustamista ja saattamista. Puhelintilauksia tehtiin 8 000 ja terveyspalvelumatkoja noin 7 00. Autoavustajien saanti on edelleen haasteellinen. Avustajapäiviä jäi puuttumaan 83 kpl. Palveluliikenteen kustannukset vuonna 2008 euroa liikenteen osto 92 000 muut kulut 000 (esitteet, suunnittelu, seuranta, autopuhelimet, liikennemerkkejä, markkinointi jne.) lipputulot 3 000 Nettokustannukset 848 000 Yksikkökustannukset olivat liikenteen osalta 3,89 euroa/ matka ja kokonaisuudessaan 4,9 euroa/matka. Palveluliikenteen kustannuksiin vaikuttaa vuoden ajopäivien lukumäärä. Kokonaiskustannukset olivat edellisvuoden luokkaa kun huomioidaan 3 ajopäivää enemmän kertomusvuonna. Lipputuloihin vaikutti jo v 2008 taksatuen poistuminen (veteraanit) joulukuussa. Lipputulon väheneminen on noin 0%. luokkaa. 9
Matkaliput Tampereen joukkoliikenteessä on käytössä älykortteihin perustuva matkakorttijärjestelmä. Kortti hankitaan joukkoliikenteen asiakaspalvelusta, ja kertomusvuonna jokaiselta perittiin kortista,70 euron suuruinen pantinluonteinen maksu. Matkakorttien latauspaikkoja oli joukkoliikenteen asiakaspalvelupisteen lisäksi vuoden lopussa 8. Kertomusvuoden aikana matkakortteja oli aktiivikäytössä yhteensä noin 0 000 kpl. Tampereen matkakortti on käytössä yhteistariffi-, seutu-, palvelu- ja Teiskon monipalveluliikenteessä. Lisäksi matkakortilla voi maksaa sisäänpääsyn uimahalleissa ja sakkomaksut kirjastoissa. Erillisestä hakemuksesta matkakortti toimii myös kirjastokorttina. Matkakortin lisäksi on käytössä paperi- ja pahvilippuja (esim. kertaliput) sekä matkailijalippu. Kontaktilliseen korttiin ladattava matkailijalippu oli käytössä tammija helmikuussa 2008. Kontaktiton (etäluettava) matkailijalippu otettiin käyttöön toukokuussa 2008. Yhteistariffiliikenteen busseissa käyvät myös Matkahuollon kortit, jos niihin on ladattu Tampereen kaupunkialueella matkustamiseen oikeuttava lipputuote (esim. kaupunkiseudun seutulippu). Aikuisten ja nuorten arvolippuun ladataan matkakortille 20 euroa tai sen kerrannaisia ja lasten arvolippuun 0 euroa tai sen kerrannaisia. Nuoret saavat 2 prosentin alennuksen ja lapset 0 prosentin alennuksen aikuisten lipun hinnasta. Kaupunginvaltuuston päätöksellä kaikki täyttäneet tamperelaiset (seniorit) saavat matkustaa puoleen hintaan klo 9-. Tamperelaiset rintamatunnuksen omaavat veteraanit saavat kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti matkustaa maksutta ilman aikarajoitusta. Päätös tuli voimaan vuoden 999 alusta...2008 alkaen myös kangasalalaiset ja ylöjärveläiset veteraanit saivat oikeuden ilmaisiin matkoihin. Veteraaneilla ilmainen matkustusoikeus on Tampereella, Kangasalla, Ylöjärvellä, Lempäälässä, Nokialla ja Pirkkalassa. Tampereella vakituisesti asuvat yli 20-vuotiaat yliopistossa, korkeakoulussa, ammatillisessa oppilaitoksessa tai lukiossa opiskelevat opiskelijat, joiden opiskelu on päätoimista, voivat ostaa opiskelijalipun. Yli 30-vuotiaille opiskelijoille opiskelija-alennus myönnetään, jos he voivat esittää voimassa olevan opintotukipäätöksen. Matkakortille opiskelija voi latauttaa joko 30 vuorokauden lipun, arvolipun tai molemmat. Vuoden 997 huhtikuussa käyttöön otettu Tampereen kaupunkiseudun seutulippu oli käytössä myös kertomusvuonna. Henkilökohtainen seutulippu on voimassa 30 vuorokautta, ja sitä myydään vain seutulippukuntien (Tampere, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala) asukkaille. IKÄRAJAT Aikuiset Nuoret Lapset 20 vuotta täyttäneet 2-9-vuotiaat alle 2-vuotiaat -vuotiaat ja sitä nuoremmat ovat oikeutettuja ilmaiseen matkaan maksavan matkustajan mukana. KERTALIPUT Aikuiset ja nuoret 2,00 Lapset,00 Yövuorolisä 2,00 ARVOLIPUT Yhden matkan hinta Aikuiset,40 Nuoret,05 Opiskelijat,05 Lapset 0,70 Seniorit, klo 9.00 -.00 0,70 Veteraanit ilmainen matkustusoikeus kaupunkiseudulla KAUSILIPUT 30 vuorokautta Aikuiset 44,00 Nuoret 33,00 Opiskelijat 33,00 Lapset 22,00 90 vuorokautta Aikuiset 5,00 80 vuorokautta Aikuiset 220,00 Työmatkalippu 30 vrk / 50 matkaa 38,00 Seutulippu kangasalalaiset, lempääläläiset, nokialaiset, tamperelaiset, ylöjärveläiset 70,00 pirkkalalaiset 55,00 MATKAILIJALIPUT. vrk lisävrk Aikuiset 6,00 4,00 Nuoret 4,00 3,00 Lapset 3,00 2,00 0
Nousut lipputyypeittäin 2008 Sopimusliikenne Palveluliikenne Käyttökorvausliikenne Kaikki yhteensä % -osuus Kertaliput 3 9 88 287 38 3 080, % Arvoliput 0 337 9 78 9 83 0 38, % Kausiliput 8 2 30 89 2 9 39 98 32 % Työmatkalippu 93 93 0 2 893 2 388 7,2 % Seutulippu 073 08* 3 783 380** 8 0,2 % Muut liput 9 30 20 22 3 2 87,8 % 2 29 88 20 9 3 3 97 29 8 799 00 % * sisältää sekä Tampereen, että Matkahuollon matkakorteilla tehdyt matkat ** sisältää vain Tampereen matkakortilla tehdyt matkat KAIKKI NOUSUT LIPPUTYYPEITTÄIN KAIKKI LIPPUTULOT LIPPUTYYPEITTÄIN Seutulippu,2 % Muut liput,8 % % Kertaliput %, % Seutulippu 0, % Muut liput 3,7 %% Kertaliput 2 % 2,2 % Työmatkaliput 7 % 7,2 % Kausiliput 32 % 32 % 39 Arvoliput % 38, % Työmatkaliput %,7 % 20 % Kausiliput 9, % 2 3 38 Arvoliput % 39,2 % LIPPUTULOJEN JAKAUTUMINEN (sis. alv) Sopimusliikenne 24 967 906 Käyttökorvausliikenne 4 590 050 Palveluliikenne 50 74 Sopimusliikenne Käyttökorvausliikenne tilaajan tilaama liikenne linjalupaliikennettä, joka noudattaa Tampereella Tampereen tariffiohjeita
Seutulippujärjestelmä Seutulippu on seutulippualueeseen kuuluvien kuntien ja valtion tukema edullinen lipputuote. Seutulipulla voi matkustaa lipun voimassaoloaikana rajattomasti kaikissa seutulippualueella liikennöivissä busseissa sekä vaihtaa bussista toiseen täysin vapaasti. Seutulippuun ostetaan matkustusoikeutta 30 vuorokauden erissä. Tampereen kaupungin seutulippukustannukset olivat vuonna 2008 noin 92.000 euroa, johon kaupunki sai valtiontukea 2.800 euroa. Tampereen kaupunki on mukana neljässä seutulippualueessa. Tampereen kaupunkiseudun seutulippu Tampereen kaupunkiseudun seutulipulla voi matkustaa rajattomasti lipun voimassaoloaikana vakiovuoroliikenteessä seutulippualueeseen kuuluvien kuntien (Kangasala, Lempäälä, Nokia,Pirkkala, Tampere ja Ylöjärvi) alueella. Seutulipun hinta tamperelaisille vuonna 2008 oli 70 euroa. Tampereen itäinen seutulippu Tampereen itäinen seutulippu, jolla voi matkustaa rajattomasti lipun voimassaoloaikana vakiovuoroliikenteessä seutulippualueeseen kuuluvien kuntien (Juupajoki, Jämsä, Kangasala, Keuruu, Kuru, Mänttä, Orivesi, Pälkäne, Ruovesi, Tampere, Valkeakoski, Vilppula, Virrat) alueella. Tamperelaisille itäisen seutulipun hinta määräytyy pääasiallisen matkakohteen mukaan 70 eurosta 9 euroon. Tampereen läntinen seutulippu Tampereen läntisen alueen seutulippu, jolla voi matkustaa rajattomasti lipun voimassaoloaikana vakiovuoroliikenteessä seutulippuun kuuluvien kuntien kuuluvat ( Huittinen, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi, Kihniö, Kuru, Mouhijärvi, Nokia, Parkano, Pirkkala, Ruovesi, Tampere, Vammala, Virrat, Ylöjärvi ja Äetsä) alueella. Tamperelaisille lipun hinta määräytyy pääasiallisen matkakohteen mukaan 70 eurosta euroon. Etelä-Pirkanmaan seutulippu Etelä-Pirkanmaan alueen seutulippu, jolla voi matkustaa rajattomasti lipun voimassaoloaikana vakiovuoroliikenteessä seutulippualueeseen kuuluvien kuntien kuuluvat (Akaa, Kylmäkoski, Pirkkala, Punkalaidun, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti) alueella. Tamperelaisille lipun hinta määräytyy pääasiallisen matkakohteen mukaan 70 eurosta 0 euroon. Tamperelaisten seutulippumatkustaminen Vuonna 2008 Latauksien määrä Matkojen määrä Kunnan ja valtion subventio vuosi kk vuosi kk yhteensä /matka Tampereen kaupunkiseudun seutulippu 83 3 80 9 77 327 99 7 0,82 Tampereen itäinen seutulippu 2 23 0 90 93,9 Tampereen läntinen seutulippu 082 98 3 07 3 99 9 2 2, Etelä-Pirkanmaan seutulippu 27 2 9 8 7 823,89 YHTEENSÄ 7 7 89 9 87 877 92 299 Latauksien määrä/vuosi 2008 2007 200 200 200 Tampereen kaupunkiseudun seutulippu 83 3 89 89 0 7 8 97 Tampereen itäinen seutulippu 2 9 237 29 220 Tampereen läntinen seutulippu 082 99 99 098 99 Etelä-Pirkanmaan seutulippu 27 97 230 3 02 YHTEENSÄ 7 7 279 3 2 29 2 2
Joukkoliikenne yhdyskuntalautakunnassa Joukkoliikenteen järjestäminen ja kehittäminen sekä joukkoliikenteeseen liittyvät viranomaistoiminnot siirtyivät yhdyskuntalautakuntaan kaupunginvaltuuston päätettyä 4. joulukuuta 2005 tilaaja-tuottaja mallin käyttöönotosta joukkoliikenteessä. huhtikuuta 2006 alkaen. Yhdyskuntalautakunnan puheenjohtajana toimi vuonna 2008 apulaispormestari Tarja Jokinen. Yhdyskuntalautakunnan tehtävänä joukkoliikenteen tilaajana on määrittää tarjottavat joukkoliikennepalvelut valita palveluille tuottajat rahoittaa palvelutuotanto vastata joukkoliikenteeseen liittyvästä viranomaistoiminnasta Kertomusvuonna yhdyskuntalautakunta hyväksyi 5. tammikuuta vuosisuunnitelman ja valitsi ensimmäisenä kilpailutettujen linjojen 7 ja 27 tarjouskilpailun voittajaksi Veolia Transport Tampere Oy:n. Kesäliikenteen 2008 palvelutaso hyväksyttiin 29. tammikuuta. Kesään 2008 liikennettä lisättiin noin 5 % verrattuna kesän 2007 tasoon. Talviliikennekauden 2008-2009 palvelutason lautakunta hyväksyi. maaliskuuta. Palvelutasoa parannettiin edelliseen talveen verrattuna. Merkittävimmät muutokset olivat linjan 29 jatkaminen Keskustorilta Raholaan ja siihen liittyen linjan 25 lyhentäminen Raholasta Kaarilaan. Uutena palveluna aloitettiin linja 24 Keskustorilta Tampellan alueen kautta Itä-Hervantaan. Linjan reittimuutos Partolassa päätettiin 26. maaliskuuta valtuustoaloitteen pohjalta. Samassa kokouksessa käsitellyt eläkelaisvaltuuston aloitteet rollaattoria käyttävien asiakkaiden kulun sallimiseksi keskiovesta ja 65-vuotiaiden keskipäivän hinnanalennuksen jatkamisesta klo 5 saakka siirtyivät lopulta talousarviokäsittelyn yhteyteen syyskuun 9. päivän kokoukseen. Kumpikaan aloite ei johtanut toteutukseen. Sotaveteraanien ilmainen matkustusoikeus laajennettiin lähikuntiin asti 20. toukokuuta valtuustoaloitteen pohjalta. Seutulippujen hinnan korotuksista päätettiin. marraskuuta seutulipputyöryhmien suositusten mukaisesti maltillisella linjalla. Joukkoliikenteen ja liikennelaitoksen välisen tuotantosopimuksen 2008-20 ns. hintaliite (liite ) hyväksyttiin 9. joulukuuta. Joulukuun 2. kokouksessa aatonaattona hyväksyttiin vuosisuunnitelma 2009 sekä kesäliikenteen 2009 palvelutaso. Lisäksi yhdyskuntalautakunta päätti Veolia Transport Oy:n Teiskon alueen linjaliikenneluvista, käsitteli kokouksissaan tehtyjä valtuustoaloitteita ja nimesi edustajansa Vantaan paikallisliikennepäiville. Varsinaiset jäsenet: Puheenjohtaja Jokinen, Tarja (SDP) Varapuheenjohtaja Rantaviita-Tiainen, Anna-Kaarina (KESK) Höyssä, Matti (KOK) Ilomäki, Aimo (VAS) Järvelä, Kristiina (KOK) Järvinen, Asko (SDP) Liimola, Anne (SDP) Oksanen, Lasse (TASI) Punkari, Antti (KOK) Rissanen, Niina (VIHR) Sirniö, Ilpo (SDP) Varajäsenet: Koivisto, Sirpa (SDP) Kriikku, Mikko (KESK) Dobrowolski, Taneli (KOK) Saarinen, Mika (VAS) Dündar-Järvinen, Aila (KOK) Vesasto-Aro, Irja (SDP) Tervo, Anne (SDP) Paavola, Mikko (TASI) Kovala, Seppo (KOK) Valkeasuo, Laura (VIHR) 23.4. asti Meriläinen Rosa (VIHR) 23.4. alkaen Loponen, Taisto (SDP) KH:n edustaja: Timo Hanhilahti (KESK) 3
Matkakortti- ja informaatiojärjestelmät Uuden matkakorttijärjestelmän vaatimat ajoneuvolaiteasennukset suoritettiin kesän 2008 mennessä loppuun. Järjestelmän uusiminen ei aiheuttanut matkustajille käyttökatkosta matkailijalippua lukuunottamatta. Uusi, Mifare Ultralight -korttiin perustuva matkailijalippu otettiin käyttöön keväällä 2008. Matkailijalipun tekninen spesifikaatio on pääkaupunkiseudun tulevan korttijärjestelmän mukainen. Reaaliaikaisen informaatiojärjestelmän käyttö jatkui ylläpitovaiheena. Uuden, korvaavan järjestelmän määrittelytyö aloitettiin kesäkuussa. Tavoitteeksi asetettiin, että uuden järjestelmän tarjouspyynnöt voitaisiin jättää alkuvuonna 2009. Suosituin informaatiopalvelu oli edelleen Reittiopas, josta tehtiin useita tuhansia aikatauluhakuja päivässä. Uuden korttijärjestelmän, palvelupiste- ja myyntipisteratkaisujen rakentaminen jatkui koko loppuvuoden. Kortti- ja maksujärjestelmähistoria Tampereella 993 Kaupungin valtuusto päättää uuden rahastusjärjestelmän lippulajeista ja lippujen hinnoitteluperiaatteista 8.9.993 99 Kertalippujen myynti aloitetaan liikennelaitoksen autoissa uusilla rahastuslaitteilla..200 99 Kortin lukijalaitteet tulevat kaikkiin liikennelaitoksen autoihin. Matkakorttien alustus ja myynti alkaa liikennelaitoksen neuvonnoissa. Arvolippu tamperelaisille vuotta täyttäneille ja veteraaneille otetaan käyttöön. 99 Matkakorttien lataus aloitetaan liikennelaitoksen neuvonnan lisäksi jälleenmyyntipisteissä. Yhteistariffiliikenne alkaa 3.6.996. Liikennelaitoksen lisäksi rahastusjärjestelmän ottavat käyttöön Väinö Paunu Oy, Länsilinjat Oy, Alhonen & Lastunen Oy (nykyinen Veolia Transport Tampere Oy), Valkeakosken Liikenne Oy, Luopioisten Linja Oy ja Helmikkala Ky. 997 Korttilaitteet varustetaan lukemaan GPT:n korttien lisäksi myös Mifare-kortteja. Seutulippu ja Matkahuollon kontaktillinen älykortti otetaan käyttöön. Heinäkuusta 997 lähtien vain uusi rahastusjärjestelmä on käytössä. Sulkulista otetaan käyttöön. 998 Käyttöön otetaan 00 000:s matkakortti. 999 Rahastusjärjestelmä otetaan käyttöön myös palvelulinjoilla. Matkakortin arvolipulla voi maksaa sisäänpääsyn uimahalleissa. 2003 Matkakortin arvolipulla voi maksaa sakkomaksut kirjatoissa. Mobiililippu (SMS) koekäytössä. 200 Dual Interface -korttia testataan. Päivittäismatkustajille suunnattu henkilökohtainen joukoliikenteen informaatiopalvelu Johonki otetaan käyttöön. 200 Työsuhdematkalippu otetaan käyttöön..200. Tampereen kaupunki ottaa työsuhdematkalipun käyttöön 2..200. Tampereen matkakorttia voi käyttää kirjastokorttina. 2007 Tarjouspyyntö uudesta matkakorttijärjestelmästä 9.2.2007. Tarjousten jättöaika päättyi 0..2007. Päätös uuden järjestelmän toimittajasta 8..2007. Työsuhdelipun laskutus- ja kirjanpitoliittymä saadaan SAP -järjestelmään syyskuussa. Sopimus valitun laite- ja ohjelmatoimittajan Pusatec Oy:n kanssa allekirjoitetaan 29.0.2007. Ajoneuvolaiteasennukset aloitetaan joulukuussa. 2008 Autolaitteiden tuotantotesti TKL:n autoissa alkaa tammikuussa. Uusi matkailukortti (Ultra Mifare) käyttöön toukokuussa. Yhteistariffiliikenteen ajoneuvolaiteasennukset valmiit elokuussa. Myynti- ja asiakaspalveluohjelmiston testaus alkaa.
Tiedotus ja markkinointi Joukkoliikenteen palveluista tiedotettiin julkaisemalla aikataulukirjat kesällä ja syksyllä. Talvikauden kirja jaettiin postitse kotitalouksiin Tampereella ja ympäristökunnissa. Kesän aikataulukirjaa jaettiin ilmaiseksi koko sen voimassaoloajan joukkoliikenteen palvelupisteessä, liikennelaitoksen toimistossa, Matkahuollon Tampereen toimipisteissä, kirjastoissa sekä jälleenmyyjina toimivissa marketeissa. Tiedotuslehti Sinisten bussien matkassa ilmestyi kaksi kertaa. Toukokuun numero oli ilmastonumero, elokuussa kerrottiin palvelutarjonnasta sekä muista ajankohtaisista asioista. Lehti jaettiin kaikkiin kotitalouksiin Tampereella. Tampereen yhteistariffiliikenteen palvelu- ja myyntiohjeeseen tehtiin kaksi päivitysosaa sekä kokonaan uusi painos. Linjakartta, pysäkkikartat sekä joukkoliikenteen esitteet saivat uuden ilmeen. Seutulippua markkinoitiin yhdessä yksityisten liikennöitsijöiden ja ympäristökuntien kanssa radio- ja televisiomainoksin sekä lehti-ilmoituksilla. Vuoden aikana järjestettiin kolme tiedotustilaisuutta. Kesäkuussa esiteltiin Tampereen Teknillisen Yliopiston lippuselvitys. Elokuussa tiedotusvälineille kerrottiin talviliikennekauden käynnistymisen tuomista muutoksista. Viimeinen tiedotustilaisuus järjestettiin Hervannan linjastosuunnitelmasta marraskuussa, josta kerättiin myös palateutta internetsivuilla. Alkusyksystä lanseerattiin Ei elämää ilman busseja -markkinointikampanja. Kampanjajulisteita oli esillä kaupungin tiedotuspisteissä ja asiakastiloissa sekä abribustauluissa syyskuussa. Kampanja näkyi myös kymmenessä bussissa kokoperäteippauksin syys- lokakuussa, internetsivuilla sekä tv- ja radiomainoksissa. Radio957-kanavalla tiedotettiin aikataulukausien vaihtumisesta sekä kampanjoitiin joukkoliikenteen puolesta jääkiekko-otteluiden radiolähetyksissä ja säätiedotusten yhteydessä. MTV3 kanavalla esitettiin maaliskuussa vanhoja imagospotteja ja marraskuussa markkinointikampanjaa varten kuvattu Ei elämää ilman busseja -mainos. Joukkoliikenne oli vuoden 2008 aikana mukana monissa tapahtumissa. Ystävänpäivänä 4.2. tehtiin yhteistyötä Suomen Sydänliitto ry:n kanssa, jolloin 20 halinalleksi pukeutunutta liikkui busseissa ilahduttamassa matkustajia halauksin ja aforismein. Maaliskuussa busseihin jaettiin 30 Sinikka Nopolan kirjaa matkustajien luettavaksi. Tempaus oli osa kaupungin kirjaston ja kulttuuripalveluiden Kaupunki lukee kirjaa - kampanjaa. Toukokuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Eskariajelut, Tampereen esioppilaiden bussiajelu, tarkoituksena tutustuttaa lapset bussimatkusteluun. Oppilaat saivat ennakkoon opasvihkosen ja ajelun aikana Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen kuljettaja opasti lisää. Eskariajelut järjestetään jatkossa vuosittain. Toukokuun lopulla oltiin mukana Likkojen lenkki -tapahtumassa. Osallistujille jaettiin kesäkauden aikataulukirjat ja mainokset näkyivät tapahtuman lehdessä, internetsivuilla sekä itse tapahtumassa Pyynikin urheilukentällä. Elokuussa muistutettiin joukkoliikenteestä esittelemällä museobussia Pispala Folk -musiikkitapahtumassa. Autotonta päivää vietettiin Tampereella 22.9. joukkoliikenne teemalla. Ei elämää ilman busseja -kampanjan myötä tempaistiin tarjoamalla Hämeenkadulla ilmaisia vossikkakuljetuksia ja jakamalla joukkoliikenteen puolesta puhuvia rintanappeja. Joulukuussa joukkoliikenne osallistui vielä Tampereen Joulutori -tapahtumaan. Joulupukki kuljetetiin tapahtuman avajaisiin joukkoliikenteen sponsoroimalla bussilla. Näkyvyyttä saatiin myös Aamulehden välissä jaetun Joululiitteen mainoksella. Joukkoliikenne on antoi vuoden aikana tukensa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n Kaveri-projektille. Kaveritoiminta yhdistää kehitysvammaisia sekä vammattomia nuoria tasa-arvoiseen kaveruuteen. Toimintaan osallistuneille 22 nuorelle myönnettiin matkaliput, jotka mahdollistivat nuorten tapaamiset toimintakauden aikana. Joukkoliikenteen vihreää vastuullisuutta markkinoitiin tukemalla Tampereen Ympäristöpalveluiden ilmastonmuutos ja kansalaisosallistumiskampanjaa Ilmankos. Kampanjalle annettiin näkyvyyttä myös Autottoman päivän tapahtumassa. 5
Tilinpäätös 2008 Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset Joukkoliikenteen houkuttelevuutta lisättiin vuonna 2008 palvelutarjontaa parantamalla, pitämällä joukkoliikenteen taksat edullisina sekä toteuttamalla joukkoliikenteen nopeuttamistoimenpiteitä katuverkolla. Joukkoliikenteen palvelutarjontaa parannettiin työmatkaliikenteen lisäksi myös asiointi- ja vapaa-ajan matkojen kulkuosuuden joukkoliikenteellä lisäämiseksi. Syksyllä 2008 käynnistyivät ensimmäiset kilpailutetut linjat 7 (Sarankulma - Keskustori) ja 27 (Irjala - Keskustori - Ryydynpohja). Loppuvuonna kilpailutettiin linjat 5 (Kaukajärvi - Keskustori) ja 2 (Rauhaniemi - Pyynikintori). Palvelutilauksen toteutuminen Joukkoliikenteen tarjontaa lisättiin vuonna 2008. Elokuussa käynnistyi uusi linja 24 Keskustorilta Tampellan alueen kautta Itä-Hervantaan. Lisäksi linja 29 jatkettiin Keskustorilta Raholaan. Lisäksi tehtiin vuorotarjonnan parantamisia muutamilla linjoilla ja lisättiin koululaisvuoroja. Vuonna 2008 linjakilomet-rit lisääntyivät vuoden 2007 tasosta noin 4 prosentilla. Vuo-den 2008 matkustajamäärä oli 5,5 prosenttia edellistä vuotta suurempi. Talousarvion 2008 tavoite matkustajamäärän 2 prosentin kasvusta saavutettiin. Palvelukokonaisuuden talous Matkustajamäärän hyvästä kasvusta johtuen kaupunkiliikenteen toimintatuotot toteutuivat 0,8 miljoonaa euroa budjetoitua suurempana. Vastaavasti kaupunkiliikenteen toimintakulut ylittyivät 0,5 miljoonalla eurolla, joka johtui maaliskuussa päätetystä palvelutarjonnan lisäparantamisesta. Seutuliikenteen toimintatuotot ylittyivät 0,5 miljoonalla eurolla johtuen seutuliikenteen kasvaneista matkustajamääristä. Vastaavasti myös toimintakulut ylittyivät 0, miljoonalla eurolla, koska lisääntynyt käyttö lisäsi maksettavaa tukea. Seutulipun valtion tuki oli noin 0, miljoonaa euroa ennakoitua suurempi. Palvelukokonaisuuden toimintakate oli 0,5 miljoonaa euroa budjetoitua parempi. Joukkoliikenteen maksujärjestelmän uusimiseen oli varattu 0,5 miljoonan euron määräraha. Hankinta ei edennyt suunnitellusti ja käyttämättä jääneet 0, miljoonan euron investointimäärärahat budjetoitiin uudelleen vuodelle 2009. Joukkoliikenteen tavoite vuodelle 2008 Tavoite: Linja-autoliikenteen matkustajamäärä kasvaa 2 % Mittari: Matkustajamäärät Toteutuma: Tampereen joukkoliikenteen matkustajamäärä kasvoi vuonna 2008 5,48 %. Vuonna 2008 tehtiin lähes,4 miljoonaa matkaa enemmän edellisvuoteen verrattuna. Liikennetarjonnan parantamisen myös lisääntynyt tietoisuus ilmastonmuutoksesta on vaikuttanut liikkumisvalintoihin joukkoliikennettä suosien. Energian hinta oli korkealla tasolla syksyyn saakka ja myös se on lisännyt joukkoliikenteen suosiota suhteessa henkilöautoiluun. Matkustajamäärät (ostoliikenne) 2005 2006 2007 muutos 2006 2007 2008 muutos 2007 2008 tammi-huhtikuu 8 840 046 8 855 823 9 028 88,95 % 9 565 838 5,96 % touko-elokuu 6 504 603 6 462 244 6 804 484 5,30 % 7 02 328 4,38 % syys-joulukuu 8 72 33 8 925 702 9 096 757,92 % 9 628 50 5,85 % Koko vuosi 24 056 962 24 243 769 24 929 429 2,83 % 26 296 667 5,48 % Pormestarin arvio: Tavoite on saavutettu. 6
Palvelutilauksen toteutuminen Joukkoliikenne Toteuma Muutettu talousarvio Ero Alkuperäinen talousarvio Muutokset Kaupunkiliikenne 28 823 0 28 806 000 7 0 28 755 5 000 Teiskon liikenne 29 884 235 000-05 6 0 235 000 Seutuliikenne 434 0 434 0 0 Oma tuotanto yhteensä 28 953 427 29 04 000-87 573 28 755 000 286 000 Kaupunkiliikenne 4 98 302 4 430 000 55 302 3 949 000 48 000 Teiskon liikenne 790 253 630 000 60 253 865 000-235 000 Seutuliikenne 2 720 646 2 600 000 20 646 2 600 000 0 Muu tuotanto yhteensä 8 492 20 7 660 000 832 20 7 44 000 246 000 YHTEENSÄ 37 445 628 36 70 000 744 628 36 69 000 532 000 Palvelukokonaisuuden talous Joukkoliikenne Toteuma Muutettu talousarvio Ero Alkuperäinen talousarvio KV:n muutokset Muut muutokset Toimintatuotot 28 83 573 26 878 000 305 573 26 878 000 0 0 Toimintakulut -37 009 42-36 69 000-840 42-36 69 000 0 0 Toimintakate -8 825 839-9 29 000 465 6-9 29 000 0 0 Investoinnit ( 000 euroa) TP 2008 Muutettu TA 2008 Ero Alkup. TA 2008 KV:n muutokset Muut muutokset AINEETTOMAT HYÖDYKKEET -436-532 96 0-532 0-237 Tietokoneohjelmistojen valmistusarvot -436-532 96 0-532 0-237 INVESTOINNIT YHTEENSÄ -436-532 96 0-532 0-237 Rahoitusosuudet 0 0 0 0 0 0 0 NETTOINVESTOINNIT YHTEENSÄ -436-532 96 0-532 0-237 Pys. vast. hyödykkeiden luovutustulot 0 0 0 0 0 0 0 TP 2007 Joukkoliikenneyksikön (394) toimintamenot 59 000 euroa. 7
Tilattu sopimusliikenne Veolia Transport Tampere Oy linjat 7 ja 27 Väinö Paunu Oy linja 0 Tilausliikenne Atro Vuolle Oy linja 32 Tampereen kaupungin liikennelaitos, TKL muut linjat 2006 Linjakilometrit Linjatunnit Autopäivät TKL 9 547 897 476 334 36 383 Tilausliikenne Atro Vuolle Oy 0 96 873 97 YHTEENSÄ 9 558 858 477 207 36 480 Liikennöintikorvaukset 27 miljoonaa euroa 2007 Linjakilometrit Linjatunnit Autopäivät TKL 0 38 094 57 208 38 09 Tilausliikenne Atro Vuolle Oy 35 256 2 808 32 YHTEENSÄ 0 46 350 520 06 38 403 Liikennöintikorvaukset 28,5 miljoonaa euroa 2008 Linjakilometrit Linjatunnit Autopäivät TKL 0 548 209 52 50 38 263 Väinö Paunu Oy 58 353 3 787 284 Veolia Transport Tampere Oy 238 870 3 6 829 Tilausliikenne Atro Vuolla Oy 39 57 3 473 364 YHTEENSÄ 0 884 949 542 372 39 740 Liikennöintikorvaukset 29,6 miljoonaa euroa 8
Tilastoja Tunnusluvut / joukkoliikenne 2008 2007 2006 2005 Matkustajamäärät nousijamäärä - sopimusliikenne kpl/v 26 296 688 24 929 429 24 243 769 24 058 300 nousijamäärä - yhteistariffiliikenne kpl/v 29 06 256 27 673 3 27 054 599 26 87 260 sopimusliikenteen osuus yhteistariffiliikenteestä % 90,5 % 90, % 89,6 % 89,5 % tamperelaisten seutulippumatkat kpl 966 65 884 443 750 352 695 52 Tehokkuus / Taloudellisuus joukkoliikenteen subventioaste % 24,9 % 25,6 % - - joukkoliikenteen subventioaste (TKL) % 28,7 % 27,5 % - - subventio/nousija - sopimusliikenne /nousu 0,36 0,37 - - subventio/linjakm - sopimusliikenne /linjakm 0,86 0,87 - - nousijat/linjakm - sopimusliikenne nousu/linjakm 2,4 2,4 2,5 - aikataulunopeus (linjakm/linja h) km/h 20, 20 20 - Toiminnan laajuus linjakm/asukas - sopimusliikenne linjakm/as 52,4 50,5 46,8 - nousuja/asukas - sopimusliikenne nousu/as 26,5 20,8 8,6 - nousuja/asukas - yhteistariffiliikenne nousu/as 39,9 34, 32,4 - joukkoliikenteen subventio/asukas /as 44,97 44,7 - - Sopimusliikenne Käyttökorvausliikenne Yhteistariffiliikenne Nousu Subventio Subventioaste Subventioaste (TKL) tilaajan tilaama liikenne linjalupaliikennettä, joka noudattaa Tampereella Tampereen tariffiohjeita sopimusliikenne + käyttökorvausliikenne sisältää myös vaihtomatkat palvelukokonaisuuden ja tilaajayksikön toimintakate subventio / palvelukokonaisuuden ja tilaajayksikön toimintamenoilla subventio + TKL:n ali- tai ylijäämä / palvelukokonaisuuden ja tilaajayksikön toimintamenoilla 9
Yhteystiedot Tampereen joukkoliikenne Kaupunkiympäristön kehittäminen Tampereen kaupunki www.tampere.fi/joukkoliikenne www.tampere.fi/english/publictransport PL 87, Frenckellinaukio 2 E PL 28 (laskutus) 330 Tampere Puh. vaihde (03) Fax (03) 20 joukkoliikenne@tampere.fi etunimi.sukunimi@tampere.fi Henkilökunta Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Joukkoliikenneinsinööri Olli Kanerva Joukkoliikenneinsinööri Juha-Pekka Häyrynen Joukkoliikennelogistikko Juha Kortteus Suunnittelija Tanja Lehtonen Kassanhoitaja Iris Suominen Toimistovastaava Miia Nieminen Markkinointisuunnittelija Hanne Tamminen Joukkoliikenteen asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell PL 87, Frenckellinaukio 2 B 330 Tampere Avoinna ma-pe 8.30-7.30, la 0- Puh. (03) 700 Fax. (03) 790 palvelupiste.frenckell@tampere.fi