Kaupunginhallitus 229 13.06.2016 Oikaisuvaatimus kouluikäisten, nuorten ja heidän peruspalvelujensa palveluyksikön päällikön valintaa koskevasta kaupunginjohtajan päätöksestä 1007/00.01.01/2012 KH 13.06.2016 229 Lohjan organisaatiouudistuksen päälinjat hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 20.1.2016. Samalla valtuusto delegoi toimialajohtajien ja tulos-/palvelualuejohtajien osalta päätösvallan kaupunginhallitukselle ja tulosyksikköpäälliköiden valinnan osalta kaupunginjohtajalle. Kummankin toimialan tulosyksikkö- (Elinvoima) ja vastuualue-esimiesten (Hyvinvointi) sisäinen ilmoittautumisaika oli 11.4. - 15.4.2016. Palveluyksikön päällikön kelpoisuusehdoksi ilmoitettiin soveltuva korkeakouluasteen tutkinto sekä kokemus alansa johtamisesta ja esimiestyöstä. Ilmoittautua saattoivat myös nykyisessä organisaatiossa vastaavassa tehtävässä toimivat, vaikka kelpoisuusehto ei täyttyisikään. Tehtävän menestyksellisen hoitamisen ilmoitettiin edellyttävän hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, innovatiivisuutta ja kykyä muutosten hallintaan ja johtamiseen. Kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen esimiehen tehtävään haki neljä henkilöä. Toimialajohtaja ja tulosaluejohtaja haastattelivat ilmoittautuneet. Kaupunginjohtaja päätti haastattelujen, arviointien ja tulevan toimialajohtajan esityksen pohjalta 22.4.2016 19 valita palveluyksikön päälliköksi apulaisrehtori Kiti Ikosen. Palveluyksikön päälliköksi ilmoittautunut opetuspäällikkö Päivi Tuomi on tehnyt kaupunginjohtajan valinnasta oikaisuvaatimuksen. Tuomi vaatii oikaisuvaatimuksessaan "1. Lohjan kaupunginhallituksen on kumottava Lohjan kaupunginjohtajan päätös 22.4.2016 19 ja Lohjan kaupunginhallituksen tulee tehdä päätös, että minut siirretään suoraan siihen johtavan viranhaltijan virkasuhteeseen, jonka täyttämisestä on kyse kaupunginjohtajan päätöksessä 22.4.2016 19, koska täytän kyseisen virkasuhteen kelpoisuusvaatimukset ja olen hakeneista henkilöistä pätevin ja sopivin toimimaan kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen palveluyksikön päällikkönä. Jos Lohjan kaupunginhallitus kumottuaan Lohjan kaupunginjohtajan päätöksen 22.4.2016 19, katsoo tarpeelliseksi sen, että kaupunginjohtaja tekee uuden päätöksen tässä asiassa, niin Lohjan kaupunginjohtajan tulee päätöksessään valita/siirtää minut suoraan siihen johtavan viranhaltijan virkasuhteeseen, jonka täyttämisestä on kyse kaupunginjohtajan päätöksessä 22.4.2016 19, koska täytän kyseisen virkasuhteen kelpoisuusvaatimukset ja olen hakeneista henkilöistä pätevin ja sopivin toimimaan kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä
peruspalvelujen palveluyksikön päällikkönä. ja lisäksi 2. Lohjan kaupunginhallituksen on kumottava kaikki muut valtuuston 20.1.2016 antamaan toimeksiantoon, jossa valtuusto valtuutti em. kokouksessaan kaupunginhallituksen täyttämään elinvoima-toimialan ja hyvinvoinnin-toimialan johtaja- ja esimiesvakanssit sisäisin siirroin ja määräämään tarvittavat sijaisuudet, perustuvat päätökset. 3. Kaupungin hallituksen on saatettava meneillään oleva virkaorganisaation ja johtamisjärjestelmän uudistus 2 kohdassa kumotuksi vaadittavilta osin uudelleen valtuuston käsiteltäväksi. 4. Valtuuston tehtyä voimassa olevia lakeja, oikeusperiaatteita ja oikeuskäytäntöä sekä kunnan sisäisiä sääntöjä noudattavan päätöksen elinvoima-toimialan ja hyvinvoinnin-toimialan johtaja- ja esimiesvakanssien täyttämisestä hallituksen on valmisteltava uudelleen ne elinvoima-toimialan ja hyvinvoinnin-toimialan johtaja- ja esimiesvakanssien täyttämistä koskevat asiat, jotka uuden valtuuston päätöksen perusteella kuuluvat sille, noudattaen valmistelussa edellä lueteltuja oikeuslähteitä. 5. Lohjan kaupunginhallituksen on päätöksiä tehdessään huomioitava henkilöstön tasapuolinen kohtelu organisaatiouudistuksen käsittelyssä ja vähintään poistettaa hakijoista ne, joilla ei ole hakuoikeutta sekä rajattava hakijoiksi vain henkilöt, joiden palvelussuhteita uusi organisaatiouudistus koskee." 6. Lohjan kaupunginhallituksen tulee päätöksiään tehdessään varmistettava, ettei minua syrjitä oman virkani siirtoon liittyvissä asioissa ja ettei myöskään muihin uudistuksen kohteena oleviin henkilöihin kohdistuvaa syrjintää tai muuta epäasiallista menettelyä esiinny. 7. Lohjan kaupunginhallituksen tulee päätöksiään tehdessään varmistaa se, ettei käsittelyyn, valmisteluun ja päätöksentekoon osallistu esteellisiä henkilöitä." Oikaisuvaatimuksen kohdentuminen Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii kumottavaksi kaikki valtuuston 20.1.2016 :ssä 6 antamaan toimeksiantoon perustuvat päätökset. Valtuusto oikeutti kokouksessaan kaupunginhallituksen täyttämään Elinvoima-toimialan ja Hyvinvointitoimialan johtaja- ja esimiesvakanssit sisäisin siirroin ja määräämään tarvittavat sijaisuudet. Valtuuston päätöksessä on valtuutuksen osalta ollut kysymys valmistelusta, johon ei ole voitu hakea muutosta. Oikaisuvaatimus voidaan siten kohdistaa niihin päätöksiin, joita kaupunginhallitus tai kaupunginjohtaja on tehnyt valtuutuksen nojalla. Valtuutus on ollut tarpeen toimialajohtajien valinnan osalta. Kaupunginhallitus on ilman valtuutustakin ollut hallintosäännön 24 :n nojalla toimivaltainen valitsemaan muut tulosalueiden esimiehet. Saman
pykälän mukaan tulosalueiden esimiehet puolestaan valitsevat alaisuudessaan työskentelevät viranhaltijat ja työntekijät. Tästä on poikettu valtuuston määräyksellä organisaatiouudistuksen toteuttamiseksi. Valtuuston tarkoituksena ei ole ollut pysyvästi muuttaa hallintosäännön 24 :n määräyksiä vaan valtuutus koskee vain nykyiseen organisaatiouudistukseen liittyvää tilannetta. Toimialajohtajien ja Elinvoima-toimialan tulosaluejohtajien valinnan osalta asianosaisten oikaisuvaatimusaika päättyi 4.4.2016 ja kunnan jäsenten oikaisuvaatimusaika 29.3.2016, joten myöhemmin tehtyä vaatimusta päätösten kumoamiseksi ei voida enää ottaa käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 4.4.2016 :ssä 141-143 Hyvinvointi-toimialan palvelualuejohtajien valinnoista. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.5.2016 käsitellyt Päivi Tuomen oikaisuvaatimuksen lasten, nuorten ja perheiden palvelualuejohtajan tehtävän osalta ( 141). Samalla kaupunginhallitus on todennut, että ei ole ollut asianosaisasemassa :ssä 142 ja 143 käsiteltyihin työikäisten palvelualuejohtajan ja ikääntyneiden palvelualuejohtajan tehtäviin. Kunnan jäsenen yleiseen oikaisuvaatimusaikaan nähden hänen oikaisuvaatimuksensa taas oli tehty myöhässä. Kaupunginjohtaja on päättänyt 22.4.2016 tulosyksiköiden ja palveluyksiköiden päälliköiden valinnasta :ssä 7-9 (Elinvoima) sekä 10-15 ja 18-20 (Hyvinvointi). Päivi Tuomi on asianosaisasemassa kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen palveluyksikön päällikön tehtävän osalta. Hänen asiaa koskeva oikaisuvaatimuksensa on tehty lainmukaisessa määräajassa. :ien 7-15, 18 ja 20 osalta Tuomi ei ole asianosaisen asemassa, joten hänen oikaisuvaatimuksensa perustuu kuntalaisen yleiseen oikaisuvaatimusoikeuteen, jonka määräaika päättyi 9.5.2016. Tuomen oikaisuvaatimus on saapunut keskushallinnon kirjaamoon 16.5.2016. Oikaisuvaatimus voidaan siten ottaa käsiteltäväksi ainoastaan kaupunginjohtajan päätöksen 22.4.2016 19 osalta. Väite lakiin perustumattomasta valintamenettelystä Oikaisuvaatimuksen mukaan käytetty menettelytapa on kunnalliselle päätöksenteolle vieras ja oikeusjärjestykseen perustumaton. Oikaisuvaatimuksen tekijä väittää myös, että kaupunginjohtajan päätös on tehty noudattamatta virantoimitusvelvollisuuden muuttamista, viranhaltijan siirtämistä toisiin tehtäviin sekä taloudellisia ja tuotannollisia irtisanomisperusteita koskevien viranhaltijalain säännösten tarkoituksen vastaisesti ja näitä säännöksiä kiertäen sekä näitä säännöksiä noudattamatta. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan kyseessä on ollut virantäyttö, jossa olisi tullut noudattaa kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaista menettelyä. Lohjan organisaatiouudistuksessa ei ole perustettu uusia virkoja tai
lakkautettu voimassa olevia. Sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä on etsitty mm. tulosyksikköpäälliköiden tehtävistä kiinnostuneita. "Tehtävällä" ei menettelyssä ole tarkoitettu virka- tai työsuhdetta vaan tehtäväkokonaisuutta. Menettelyssä on haluttu pitää avoimena vaihtoehtoiset ratkaisut tehtäväkokonaisuuksien hoitamiseen. Tehtäviin valittujen nykyisistä virka-asemista riippuu, voivatko he hoitaa uusia tehtäväkokonaisuuksia entisessä virassaan vain onko tehtäviä varten välttämätöntä perustaa uusi virka. Kyseessä ei ole näin ollen ollut virantäyttö. Kunnallisen viranhaltijalain menettelyä on käytetty soveltuvin osin prosessin mallina, vaikka siihen ei ole ollut velvollisuutta. Tehtävät olisi voitu vaihtoehtoisesti täyttää myös kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 :n mukaisina siirtoina toiseen virkasuhteeseen. Käytetyllä menettelyllä on kuitenkin saavutettu suurempi avoimuus ja saatu paremmin kartoitettua kaikki uusista tehtävistä kiinnostuneet. Virkasuhteiden irtisanominen tuotannollisin ja taloudellisin perustein ei ole ollut esillä Lohjan organisaatiouusituksessa. Tasapuolinen kohtelu ilmoittautumismenettelyssä Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että valituksi tuleen apulaisrehtorin osallistumisen salliminen kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen palveluyksikön päällikön ilmoittautumismenettelyyn on ollut vastoin tasapuolisen kohtelun vaatimusta. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan uusia tehtäviä olisi tullut tarjota ensisijaisesti vain "niille uudistuksen kohteena oleville henkilöille, joille ne henkilön kykyjen ja ammattitaidon vuoksi soveltuvat." Ilmoittautumismenettely rajattiin henkilöihin, joilla on soveltuva korkeakouluasteen tutkinto sekä kokemusta alansa johtamisesta ja esimiestyöstä. Asianmukaisena pidettiin sitä, että myös nykyisessä organisaatiossa vastaavassa asemassa toimivat saivat osallistua ilmoittautumismenettelyyn, vaikka kelpoisuusehto ei täyttyisikään. Mäntynummen yhtenäiskoulun apulaisrehtori Kiti Ikonen katsottiin tasapuolisuussyistä kuuluvaksi ilmoittautumiskelpoisiin, koska Mäntynummella kysymyksessä on yksi hallinnollinen kokonaisuus, joka on jaettu kahden henkilön, rehtorin ja apulaisrehtorin, kesken. Koulun apulaisrehtori on hallinnollisessa virassa. Muut Lohjan kaupungin palveluksessa olevat apulais- ja vararehtorit ovat opettajan viroissa. Hallintotehtävät on määrätty heille lisätehtävänä eikä heidän sen vuoksi katsottu olevan ilmoittautumiskelpoisia. Syrjintäväite Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatimuksessaan ja sen liitteissä selostanut laajasti näkemyksiään häneen kohdistetusta työsyrjinnästä ja häirinnästä. Hallintopäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen yhteydessä voidaan ottaa kantaa vain kyseiseen päätökseen mahdollisesti liittyvän syrjinnän osalta.
Oikaisuvaatimuksen tekijää on kohdeltu valintaprosessissa yhdenvertaisesti muiden kanssa. Hän on voinut ilmoittautumisessaan vedota kaikkiin tarpeellisiksi katsomiinsa seikkoihin ja tuoda haastattelussa vapaasti esiin näkemyksensä tehtävään liittyvistä seikoista ja organisaatiouudistuksesta. Sitä seikkaa, että häntä ei ole organisaatiouudistuksen aikaisemmissa vaiheissa valittu niihin tehtäviin, joihin hän on ilmoittautunut, ei voida pitää syrjintänä, koska kellään ilmoittautuneella ei ole ollut tehtäviin subjektiivista oikeutta. Lain tai virkaehtosopimuksen mukaisilla virkavapauksilla ei ole ollut merkitystä Ilmoittautuneiden arvioinnissa. Väite puutteellisesta selvittämisestä ja perustelemisesta Oikaisuvaatimuksen mukaan kaupunginjohtajan päätös ei perustu riittävään ja asianmukaiseen selvitykseen eikä sitä ole perusteltu riittävästi. Erityisesti hän kiinnittää huomiota siihen, että ilmoittautujien ansioista ei ole laadittu vertailumuistiota. Päätöksentekoa varten ei ole ollut tarpeen hankkia laajempia selvityksiä kuin mitä tehtäviin ilmoittautuneet ovat halunneet itse ilmoittaa ja mitä sen lisäksi on otettu esille henkilökohtaisissa haastatteluissa. Kaupunginjohtajan päätöksen perusteluosassa on selvitetty, millä perusteilla ratkaisuun on päädytty. Erityisesti on mainittu valitun yhteistyöja vuorovaikutustaitojen korostuneen haastattelussa muihin ilmoittautuneisiin nähden. Yksityiskohtaista vertailumuistiota ei ole laadittu, koska kyse ei ole viranhausta. Esteellisyysväite Tuomen mielestä toimialajohtajaksi valittu Katri Kalske ja tulosaluepäälliköksi valittu Merja Kuusimurto ovat olleet valintaprosessissa hallintolain 28 :n 1 momentin 7 kohdan ns. yleislausekkeen perusteella esteellinen. Perusteluna hän esittää, että sekä molemmat ovat organisaatiouudistuksen aikaisemmissa vaiheissa ilmoittautuneet samoihin tehtäviin kuin Tuomikin. Valintaprosesseissa ei ilmoittautuneita ole pyydetty arvioimaan toisiaan eikä ole perustetta, minkä vuoksi aikaisemmin päättynyt prosessi synnyttäisi esteellisyyssuhteita myöhemmässä prosessissa, jossa jotkut ilmoittautuneista ovat mukana. Toiseksi hän katsoo Kalskeen tulleen esteelliseksi Tuomen hänelle esittämän sivistystoimen toimintatapoja koskevan kritiikin ja kehittämisehdotuksien johdosta. Palautteen antaminen ja saaminen on tavallinen osa esimiestyötä eikä se ole omiaan aiheuttamaan esteellisyyttä. Esim. vuosittaisia kehityskeskusteluja järjestetään pitkälti juuri palautteen antamiseksi.
Yhteydenoton työsuojelupäällikköön sivistystoimen tehtävien järjestelyjä koskevissa kysymyksissä ei voida katsoa kohdistuneen sivistysjohtaja Katri Kalskeeseen henkilökohtaisesti sillä tavalla, että siitä voisi aiheutua hänen puolueettomuutensa vaarantuminen. Ansiovertailu Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo olevansa tehtävää hakeneista henkilöistä selvästi pätevin ja sopivin. Hän katsoo tukintojensa ja koulutuksensa olevan monipuolisemmat ja antavan paremmat valmiudet toimia tehtävässä. Samoin johtajakokemuksensa (25 v.) hän ilmoittaa olevan olennaisesti pidemmän ja laaja-alaisemman kuin tehtävään valitulla (3 v.). Myös kansalaistoimintansa (koeteltu kansalaiskunto) hän katsoo olevan laajempaa kuin valitulla. Näyttöjä muutosten hallinnasta ja johtamisesta sekä muutosmyönteisestä osaamisesta hänellä on arvionsa mukaan huomattavasti enemmän kuin valitulla. Oikaisuvaatimuksen liitteenä on hänen itse laatimansa ansiovertailu. Kaikki lasten, nuorten ja perheiden palvelualuejohtajan tehtävään ilmoittautuneet henkilöt täyttivät ilmoitetut kelpoisuusvaatimukset. Kysymys ei ollut viranhausta, mutta ansioluetteloidensa perusteella kaikkien voidaan katsoa täyttävän myös perustuslain 125 :n mukaiset yleiset virkakelpoisuusvaatimukset taidosta, kyvystä ja koetellusta kansalaiskunnosta. Kaupunginjohtajan päätös perustui ilmoittautujien toimittamiin asiakirjoihin ja haastatteluihin. Valintatyöryhmän muistiossa todetaan, että haastatteluiden sisällössä painottui ilmoittautujien näkemys uudesta organisaatiosta ja sen toiminnan mahdollisuuksista erityisesti hakemansa tehtävän näkökulmasta sekä se miten ilmoittautuja edistäisi uuden organisaation tavoitteita tehtävässään. Haastatteluissa tehtävään valittu erottautui erittäin hyvillä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoillaan ja muutosmyönteisyydellään. Vihjaus siihen, että asian valmistelijoilla olisi ollut tarkoitus syrjäyttää tehtävään pätevin ja sopivin henkilö ja valita sen sijaan valmistelijoiden läheinen tuttava, on asiaton. Kaikki tehtävään ilmoittautuneet henkilöt olivat valmistelijoille ennestään tuttuja virassa toimintansa kautta. Muut väitteet Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää, ettei ole saanut kaikkia pyytämiään asiakirjoja käyttöönsä, vaikka hänellä on julkisuuslain 11 :n nojalla oikeus saada kaikki ne asiakirjat, jotka ovat voineet vaikuttaa valintapäätöksen tekemiseen. Hallintopalvelut on Päivi Tuomen pyynnöstä lähettänyt hänelle asianosaisasemansa perusteella muiden ilmoittautuneiden ilmoittautumiskirjeet ja ansioluettelot, joista on peitetty yksityiselämän suojan vuoksi henkilökohtaiset yhteystiedot sekä tiedot perheestä ja harrastuksista. Sellaisia asiakirjoja, joita ei ole ollut olemassa, kuten yksityiskohtainen ansiovertailu, ei ole voitu toimittaa. Muiden ilmoittautuneiden kehityskeskustelumuistioita ei ole toimitettu,
koska muistiot eivät ole olleet asian valmistelussa esillä eivätkä siten ole voineet vaikuttaa asian ratkaisuun. Sama pätee niihin henkilöstöhallinnon hallussa oleviin koulutus- ja palvelutodistuksiin, joihin asianosaiset eivät ole itse halunneet vedota tehtävään ilmoittautuessaan. Haastattelijoiden itseään varten tekemät muistiinpanot haastateltavien vastauksista eivät kuulu lainkaan julkisuuslain tai arkistolain piiriin. (Mikko Kuosmanen) Esityslistan oheismateriaali: - kaupunginjohtajan päätös 22.4.2016 19 - oikaisuvaatimus liitteineen, ei julkisuuteen (sisältää myös yksityiselämän suojaan kuuluvia tietoja) Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää 1. että oikaisuvaatimusta ei voida ottaa käsiteltäväksi siltä osin, kuin siinä on vaadittu kumottavaksi kaupunginhallituksen 7.3.2016 tekemiä toimialajohtajien ja Elinvoima-toimialan tulosaluejohtajien valintoja ja kaupunginhallituksen 4.4.2016 tekemiä Hyvinvointi-toimialan palvelualuejohtajien valintoja, koska niitä koskeva oikaisuvaatimusaika on päättynyt ennen oikaisuvaatimuksen tekemistä; 2. että oikaisuvaatimusta ei voida ottaa käsiteltäväksi siltä osin, kuin siinä on vaadittu kumottavaksi kaupunginjohtajan 22.4.2016 tekemiä Elinvoima-toimialan tulosyksikköpäälliköiden valintoja 7-9 sekä Hyvinvointi-toimialan palveluyksikköpäälliköiden valintoja 10-15, 18 ja 20, koska oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole niiden osalta asianosaisasemassa ja kunnan jäsenen oikaisuvaatimusaika on päättynyt ennen oikaisuvaatimuksen tekemistä; 3. ottaa oikaisuvaatimuksen käsiteltäväksi siltä osin, kuin se koskee kaupunginjohtajan 22.4.2016 tekemää Hyvinvointi-toimialan kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen palveluyksikön päällikön valintaa ( 19); 4. todeta, että kaupunginjohtaja on voinut harkintavaltansa nojalla valita Hyvinvointi-toimialan kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen palveluyksikön päällikön tehtävään ilmoittautuneiden kelpoisuusvaatimukset täyttävien ja ammatillisesti pätevien henkilöiden joukosta sen henkilön, jolla on arvioitu olevan parhaat mahdollisuudet edistää uudelle organisaatiolle asetettuja tavoitteita; 5. todeta, että suoritetussa kokonaisarvioinnissa suurin paino on annettu haastatteluissa esitetyille näkemyksille uuden organisaation toiminnan mahdollisuuksista ja tehtävän menestyksellisen hoitamisen edellyttämille hyville yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoille ja muutosmyönteisyydelle; sekä 6. hylätä Hyvinvointi-toimialan kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalvelujen palveluyksikön päällikön valintaa koskevan oikaisuvaatimuksen.
Päätös Hyväksyttiin. -----------------------------------