Lapsia syntyy, neuvoloiden aluejako uusiksi, s. 6. Kuulapyssyn reikä sulki sossun. Huumeissa ajanut törmäili



Samankaltaiset tiedostot
o l l a käydä Samir kertoo:

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa alkaen

Tekninen ja ympäristötoimiala

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Tervetuloa selkoryhmään!

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Löydätkö tien. taivaaseen?

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Tervetuloa rippikouluun!

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

kielipassi Moduuli 1

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Toimintaa toukokuussa 2019

lapset - nuoret - perheet

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Poimintoja kesän ohjelmasta:

SUOKI TOIMINTA PASSI

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN Kannonkosken Piispalassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

AIKAMUODOT. Perfekti

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU


SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Uudistuva kylä kaupungissa

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Transkriptio:

Koulutie 1 (Sampo Pankin naapurissa) Tuukka Salomaa, pirkkalalainen yrittäjä Soita p. 0500 621 330 pirkkala@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi/pirkkala Välityspalkkioesimerkki: VERKKO Perushinta 900 +3,8%. Minipalkkio 2700. Hinnat sis. alv. Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 16.5. 2012, nro 20 Jaakko korkkasi Kurikan Kipsun, s. 6. LYHYESTI Kuulapyssyn reikä sulki sossun Lapsia syntyy, neuvoloiden aluejako uusiksi, s. 6. Torstai +18 SÄÄ +17 Nokia Pirkkala +18 +18 Tampere Kangasala +18 Perjantai +15 +15 Nokia Pirkkala +14 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 4:31 22:15+18 Valkeakoski 4:29 22:17 +14 Tampere Kangasala Lempäälä +14 +14 Valkeakoski Lauantai +15 Maanantai +18 Sunnuntai Tiistai +18 +22 Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen (Lumi)kuuro Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)sade Kuula oli läpäissyt toisen lasin kokonaan Pirkkalan sosiaalitoimistolla. Poliisin mukaan kyse on kuitenkin kuulapyssystä, ei järeästä ampuma-aseesta. PIRKKALAN sosiaalitoimisto suljettiin viime torstaina, kun kahdesta sen ikkunasta löytyi ampumareikä. Myös pihassa pysäköidystä autosta rikottiin takalasi viime viikon tiistai-iltapäivänä puoliviiden ja iltakahdeksan välillä. Säikähdyksessä ei pahin visio toteutunut, sillä poliisin mukaan näyttää, että reiät oli tehty järeällä kuulapyssyllä, ei varsinaisella ampumaaseella. Tekijästä ei ole tietoa. Huumeissa ajanut törmäili PARIKYMPPINEN tamperelaismies törmäsi autollaan liikenteenjakajaan ja liikennemerkkeihin Ollikantien ja Mustikkakujan risteyksessä viime sununtaina. Hän puhalsi alkometriin nollan, mutta tunnusti polttaneensa marihuanaa ennen liikkeelle lähtöä. Mies syyllistyi siten rattijuopumukseen huumaavilla aineilla. Kaivurin ikkunoita ammuttiin KAIVURIN rikkoontuneista ikkunoista löytyi ilmakiväärin luodin kokoisia reikiä. Poliisi sai viime viikolla ilmoituksen tuhotyöstä, joka tehtiin Töyssälänkujan jatkeena olevalla kevyenliikenteenväylällä huhtikuun lopulla. Eela ja Neela siistivät Turria, sivu 9.

2 PIRKKALAINEN 16.5.2012 PIRKKALAN SEURAKUNTA www.pirkkalanseurakunta.fi Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15 Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh. 358 7500 Katso tarjoustuotteemme osoitteesta www.pirkkalanapteekki.fi Vanhassa kirkossa su 20.5. klo 12 KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN JUMALANPALVELUS JA SEPPELEEN LASKU SANKARIHAUDOILLE Mukana Kari Mannermaa, Tuula Mannermaa, Pirkko Leponiemi-Pirhonen ja Kirkkokuoro. Kirkkokuljetus. Katso reitti srk-palstalta. Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa 20.5. klo 16 Keväisin sävelin - suomalaisia yksinlauluja ja Mozartin aarioita Ohjelma 5e Yhteisvastuun hyväksi. TARVITSETKO AVUSTAJAA OIKEUDENKÄYNTIIN? virtalaki.com Puh. 040 576 2300 Kun laatu ja hyvä palvelu ratkaisevat. Pitopalvelut ammattitaidolla kaikkiin juhlatilaisuuksiin. Järjestämme myös muistotilaisuudet. Tottijärventie 151, 37310 TOTTIJÄRVI Puh. (03) 340 1011, 0400-490 919 PIHAKIRPPIS Takamaalla su 20.5. klo 10 14. Kolme taloyhtiötä (siniset, oranssit ja vihreät) osoitteissa Takamaantie 17 sekä Täpläkehrääjä 1 ja 2. Jos tulet autolla pysäköi Takamaantien varteen. Pihakirppispöydät löytyvät asuntojen pihateiltä. Myynnissä on kaikenlaista kodin tavaraa ja paljon lasten tarvikkeita. Tervetuloa tekemään löytöjä! Haikan taitajien näyttely Haikan lavalla 17.5. 20.5. kakkuravintolapäivä, Haikan kävelyt ja kirpputori to 17.5. 18 20 avajaiset pe 18.5. 13 18 näyttely ja kahvio la 19.5. 13 18 näyttely Ravintolapäivä lavalla /kakkuravintola su 20.5. 13 18 näyttely ja kahvio 16 Haikan kävely, startti Haikan torilta Su 20.5. klo 13- Pihakirppis Haikan lavalla. VIINIKAN APTEEKKI ON MUUTTANUT Uusi osoitteemme on Viinikankatu 36 (entinen Nordean tila). Uudet tilamme ovat avarammat, valoisammat ja itsehoitotuotevalikoimammekin on laajentunut. Hyvä palvelun lisäksi löydät meiltä myös mm. Oral B-sähköhammasharjat, Elivo-kasvotuotteet ja entistä laajemman valikoiman Avene -kosmetiikkaa. Hyvät, ilmaiset parkkipaikat ovat aivan oven vieressä. Sama tuttu henkilökuntamme palvelee myös uusissa tiloissa. TERVETULOA TUTUSTUMAAN! AVAJAISVIIKKO to 17.5. HELATORSTAINA LEPÄÄMME pe 18.5.-la 19.5. Kaikki Vichy aurinkotuotteet -20% TULE TUTUSTUMAAN AVAJAISTARJOUKSIIMME! Kirkossa Perkiöntie 40 Messu ja talvirippikoulun konfirmaatio 17.5. klo 10, Arto Köykkä, Jukka Jormanainen ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Messu 20.5. klo 10, Denise Gauffin-Kostilainen, Jukka Jormanainen ja Liisa Aaltola. Diakonian syntymäpäiväjuhla. Keväisin sävelin - suomalaisia yksinlauluja ja Mozartin aarioita 20.5. klo 16 Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa. Aino Aaltonen-Niinisalo, sopraano, Sanna Vuorela, mezzosopraano, Marianne Nikula, piano. Ohjelma 5e Yhteisvastuun hyväksi. Tervetuloa Kirkon keskiviikkoon klo 11.30 hartauteen, syömään ja laulamaan. Ruuan hinta 2.50e/aik ja 1e/lapsi. Huom! Kirkon keskiviikko on vielä 23.5. Jalkalampun alla -ilta 23.5. klo 18-19.30 kerhopuolella aikuistyön tilassa. Tuula Mannermaa kertoo kristillisistä symboleista. Nimikkolähettimme Erne Hakala on palannut työkaudelta Tansaniasta. Ernen tulojuhla 27.5. klo 10 messu ja sen jälkeen kahvitilaisuus. Tervetuloa kuulemaan Ernen kuulumisia Tansaniasta. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226 Kevätillan ehtoollinen to 17.5. klo 18, Denise Gauffin-Kostilainen ja Liisa Aaltola, Lux Parva. Klo 17.45 lauletaan Tuomaslauluja. Illan päätteeksi teetarjoilu. Kaatuneitten muistopäivän sanajumalanpalvelus 20.5. klo 12 ja seppeleen lasku, Kari Mannermaa, Tuula Mannermaa, Pirkko Leponiemi-Pirhonen ja Kirkkokuoro. Kirkkokuljetus. Reitti: klo 11.20 Toivio, Naistenmatkantie, klo 11.35 Suuppa, Sirpakan pysäkki, Ratsutilantie, Perkiöntie, Kyöstintie, Lehtimäentie, Naistenmatkantie, Anian rantatie ja Vanha kirkko. Paluukuljetus klo n. 12.45. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1 Perjantaipiiri kokoontuu seuraavan kerran syksyllä. Puhallinorkestereiden kevätjuhla ma 21.5. klo 18. Esiintyjinä puhallinorkesterit POP-C, POP-B sekä A-orkesteri, kapellimestarina Jutta Jelys. Pappilassa Pappilantie 65 Villiyrttejä opit tuntemaan, kun lähdet ke 6.6. klo 18-20 mukaan kunnan ja Ekokumppanien järjestämälle retkelle Pappilaan. Lähtö parkkipaikalta. Sään mukaiset vaatteet, kumisaappaat, kori ja pikkuveitsi tai sakset, paperipusseja, jos haluat pitää kasvit erillään, hanskat nokkosten keräämistä varten. Retki on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Vetäjänä toimii keruutuotetarkastaja Venla Törmä. Tervetuloa mukaan! Puh. 342 7300. Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma klo 9-12 ja klo 13-17, ti-pe klo 9-12 ja klo 13-15. Suomalaisia lauluja kirkolla SUNNUNTAINAon mahdollisuus kuulla rakastettuja suomalaisia yksinlauluja Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa. Aino Aaltonen-Niinisalo ja Sanna Vuorela esittävät konsertissaan mm. Oskar Merikannon, Toivo Kuulan ja Heino Kasken lauluja. Mielenkiintoisena lisänä on mukana myös joitakin harvemmin kuultuja kappaleita. Konsertissa kuullaan lisäksi Mozartin ooppera-aarioita, sekä viehättävä Délibés n säveltämä kukkaisduetto oopperasta Lakmé. Aaltonen-Niinisalo ja Vuorela ovat molemmat valmistuneet laulunopettajiksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta. Pianistina on Marianne Nikula. Keväisin sävelin -konsertti Pirkkalan kirkon srk-salissa su 20.5. klo 16. Vapaa pääsy. Ohjelma 5e Yhteisvastuun hyväksi. PERUNKIRJAT Kauppakirjat Testamentit ym. Joustavasti asiakkaan luona. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ilmainen puhelinneuvonta. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 3753 218, 0400-335 443 ONNEA Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. MERKKIPÄIVÄT Paljon onnea täyden kympin pojalle Sakari Vuorelalle 20.5.2012 toivottavat mummu ja pappa. Mielipiteet Lukija-palstalle tekstarilla! P. 0400 991513 SAMAA PERHETTÄ PIENESTÄ SUUREEN YHTÄ MATKAA -KEVÄTJUHLA SU 20.5. KLO 17 Jori Brander, musiikki Jippii-kuoro TORITAPAHTUMA SUUPANTORILLA TO 24.5. KLO 10-14 Järjestää Pirkkalan Kristyt Yhdessä Kiviranta, Kivirannantie 5. Lapsille pyhäkoulu. Tervetuloa mukaan! www.pirkkalankotiseurakunta.fi Suomen Metodistikirkko Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna 22.5. klo 18-20. Hartaus klo 20. Naisten sauna 23.5. klo 18-20. Lähetysmyymälä-kahvila Sirpakassa Suupantie 10 Pirkkalaisen luku- ja keskusteluhetki keskiviikkona klo 14-14.45. Tule mukaan. Tule pelaamaan shakkia Sirpakkaan tiistaisin klo 11. Lautaa voi kysyä muulloinkin lainaksi kassalta. Muuta toimintaa Tule pelaamaan petankia keskusurheilukentälle keskiviikkona klo 9.30. Joitakin palloja on niille, joilla ei ole omia. Lisätietoja Jukka Peltola. Siioninvirsiseurat 20.5. klo 18 Ilmari Palvan luona (os. Oikotie 8 a). Retki Sääksmäelle ti 12.6. klo 10-16. Käymme Sääksmäen kirkossa, ruokailu Pappilanniemessä ja tutustumme Visavuoreen, jossa on tänä vuonna myös Venny Soldan Brofeldtin näyttely. Matka, ruokailu ja pääsylippu yht. 25 e. Mukana Sirkka Nylund ja Päivi Marttila, jolle ilm. 050 380 7961. Seurakunnan Apurit ovat jääneet kesälomalle ja seuraavan kerran avaamme puhelimen elokuussa 20.8. Hyvää kesää kaikille! Pyhisparkit ja pyhäkoulut lomailevat. Kesäpyhäkoulut kokoontuvat kirkolla kesä- ja elokuussa. Ensimmäinen kerta 3.6. Kesäiset leiripäivät kouluikäisille 11.-15.6. Pirkkalan Pappilan ja Pihlajaniemen alueille. Leiripäivät alkavat ohjelmaltaan klo 10 ja leiriohjelma päättyy klo 16.30 päivälliseen. Paikalle voit saapua jo klo 9 alkaen ja klo 18 mennessä matka kotiin on alkanut. Voit ilmoittautua vain yhteen päivään tai koko viikoksi. Leiripäivän hinta on 10e ja jos olet paikalla joka päivä hinta on 40e. Ilmoittautumiset www.pirkkalanseurakunta.fi/ilmoittautumiset Perheuutiset Kastetut: Iiris Laura Maria Hyvärinen, William Onni Aukusti Kuoppala, Alice Julia Eveline Poranen, Jimi Kasper Rintanen, Nelli Karoliina Saarinen ja Sofia Elli Elvira Simola. Avioliittoon kuulutetut: Vesa Harri Kustaa Loukko ja Hanne Maria Kiukkonen. Kuolleet: Terttu Anna-Liisa Hahmo 79 v. Markku Juhani Virtanen 70 v. Anja Helena Kiviaho 66 v. SANA TARU LOSSI Nuorisotyönohjaaja Sielunkylpylä ARKI KULKEE kulkuaan kuin kellonviisarit myötäpäivään. Asiat tapahtuvat ja sujuvat totuttuun tapaansa aamusta aamuun, maanantaista sunnuntaihin ja viikosta viikkoon. Onneksi juhlapyhät ja merkkipäivät tuovat kaivattua virkistystä kaiken ennakoitavuuteen. - Jonnekin arjen rutiinien joukkoon tulee kutsu K30-reissulle ja tarjoaa täysin toisenlaisen mahdollisuuden katsella omaa arkieloaan hiukan kauempaa, satojen kilometrien takaa: lähde Lotjalle helatorstain aikaan. Kun aikuiset vuosikymmeniä oman rippikoulunsa jälkeen pakkaavat leirireppunsa ja lähtevät entisten nuorten reissuun Lotjalle, on edessä takuuvarmasti täysin toisenlainen valmismatka kuin tavallinen kaupunkiloma turistibussissa. Toki matkaa tehdään linjaautolla ja mukaan lähtee joukko toisilleen liki tuntemattomia ihmisiä, mutta jotenkin kaikki on täysin toisenlaista. Monia reissaajia yhdistää kokemus omasta nuoruudesta: ripari-ikäisinä jokin yhteenkuuluvaisuuden kokemus on yhä mielessä vailla vertaa. Ja pirkkalalaisille sen kokemuksen on jo vuosikymmeniä tarjonnut Lotjan tuvan nuotiopaikka ja sen äärellä vietetyt hetket kavereita kuunnellen. Kaiken puheen joukkoon on mahtunut sopivasti hiljaisuuden kuuntelua ilman häiritseviä teknisiä kommunikointivälineitä. Viime vuonna nuotion äärellä joku entisistä nuorista sanoi, että Lotja on sielunkylpylä - paikka, jossa voi jotenkin erityisellä tavalla olla hiljaa omien ajatustensa kanssa ja samalla kokea tulevansa syvällä tavalla hoidetuksi ja huolletuksi. Niin kuin itse Jumala puhuisi kovin liki ja kutsuisi seuraansa metsäpolulle: Tule, kulje kanssani - tässä on tie. Nyt reissureppu odottaa pakattuna aamua ja lähtöä Lotjalle. Ja reissulta palattaessa pyykkien joukossa on muistoja yhdessä koetuista nuotiohetkistä ja sielua silitelleistä sanoista: Sinun edestäsi anteeksi annettu ja matkaevääksi jaettu.

16.5.2012 LUKIJALTA Roskat tielle mopoautosta TYTTÖ keltaisessa mopoautossa, on varmasti kiva syödä kaverin kanssa Hese-ruokaa autossa ja kuunnella musaa. Hyvä. Lopuksi ikkuna auki ja roskat ulos, siinäkö on kasvatuksen tulos? Roskat odottavat edelleen Sinua (tai äitiäsi) Kurikan liikenneympyrässä. Huono. Siisti Pirkkala Kiitokset terveyskeskuksen väelle HYVÄÄ KEVÄTTÄ ja kiitokset Pirkkalan terveyskeskuksen jokaiselle työntekijälle. Olette aivan ihania valitsemassanne ammatissa. Teidän kaltaisianne kultaisia, ahkeria ja hyväntuulisia en ole muualla tavannut. Teette jopa enemmän kuin käyntikerralla odottaa. Onnelaan muuttanut Seija Avattu KOIVU- KIRPPIS Koivistonkylän Prismaan 2. krs. Lempääläntie 21, Tre. Pöytävaraukset 045 114 5480 Venesatama Pereensaareen TURRIN venesatamaan usean vuoden jonotus sitten loppui kertaheitolla! Hyvävelimuskeliveneilijät saavat nyt sitten jakaa paikat parhaalla katsomallaan tavalla. Kunnan herrat haloo! Muskeliveneet ovat nyt sitten vedessä! Entäpä Busteri-veneet joilla kuntalaiset haluaisivat hyödyntää kaunista Pyhäjärveä pienen kalasaaliin toivossa, mutta rantoihin ei ole perusveronmaksajalla mitään asiaa? Miten aiotte korjata tilanteen pikaisesti? Ehdotus kuntapäättäjille: Pereensaari on meidän kuntalaisten yhteistä omaisuutta, Pereen saaren suojaisaan lahteen saisi helposti ison venesataman joka palvelisi Pereen uusia satoja asukkaita. Onhan alueella jo nyt massiivisia luvattomia laivalaitureita kunnan rannalla, niin eiköhän siihen saataisi luvallinenkin kunnan venesatama? Vesi paras voitehista LUKIJAN KUVA arvioisin nopeuden olevan usein lähes 100 km tunnissa. Kyseisellä pätkällä nopeusrajoitus on 50-60 km/h. Kyseisenä ajankohtana tiellä liikkuu alakouluikäisiä kouluun meneviä lapsia. Myös muuten tiellä ajetaan huomattavaakin ylinopeutta. Ihmiset eivät välitä, kun on kiire töihin, kotiin tai minne lie ja oma napa on tärkein. Nopeusvalvonnan lisääminen Anian rantatiellä olisi enemmän kuin tarpeellista. KMIK Hurjastelua Anian Rantatiellä ARKIAAMUISIN kello 7.15-7.30 Anian rantatiellä Anian suun- Satoiko rakeita? Oletko Alaskassa? Onko pojanpoika ihana? nasta Tällä Rajasalmen palstalla julkaisemme sillalle lukijoiden päin lähettämiä kuvia uutisista ja ihmisistä, sama kotoa henkilö ja matkoilta. farmarimalli- e-mail: toimitus@pirkkalainen.com. ajaa sella Paperikuvat autollaan tuoden huomattavaa tai postitse: ylinopeutta. Itse paljon Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala ajaneena Pesätarpeita linnuille MYYTÄVÄNÄ LAUKKUJA, LOMPAKOITA JA KÄSINEITÄ sunnuntaina 20.5. kello 12-16 Kirkonkylän koulun urheilukentällä, Anian rantatie 97, Pirkkala. Kentällä koko kylän kirpputori! NASKALI KY, PUH. 0400 735 070 Onnittelemme ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Tervetuloa hyvään kuvaan! Varaa aika STUDIO puh. 03-368 1280 050 464 6215 Kirkkokatu 13 A, Pirkkala (Loukonlahti) www.kuvakuisma.fi Kukkasidontaa Kukkien T:mi www.kukkien.fi Latomäenkuja 2, Pirkkala p. 0400-242337 Loukonlahdessa asuva Kaija Hirsilä on muuntanut Luopioisten kesämökillään olevan lintujen ruokailupaikan kesän tullessa pesänrakennuspisteeksi. Hän on täyttänyt talvisen talipallokehikon koirankarvoilla. - Hyvin ovat käyneet kaupaksi. Sinitiaiset, talitintit ja kirjosiepot ovat karvoja keränneet, Kaija kirjoittaa. Särkypotilaat, yleishammashoito www.tammerhammas.fi Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. toimitus@pirkkalainen.com Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Valtea kunnioitetaan kyllä! JOKU oli kovasti tuohtunut, kun Valte tuli kuvattua lehteen kaulaliina kaulassa. Se oli ehkä moka, mutta ajateltaisiinko vaikka niin, että toispaikkakuntalaiset saivat huomata, kuinka meirän Valtesta piretään huoli. Onpa Valtella ollut tottu- ja lippalakki sekä pipokin päässä ja kerran vappunenäkin. Mitä hän siitä sitten tuumasi, jää tietysti arvailujen varaan. Meirän Valtea kunnioitetaan, eivät ole häntä vielä kakaratkaan sutanneet (käykääpäs katsomassa Tampereella patsaita...). Valte myös muistuttaa siitä, että kannattaa ottaa rauhallisesti ja katsoa molempiin suuntiin ennen kuin astuu ajotielle. Eläköön Valte, meidän kaikkien yhteinen! Nora Kumar P. 010 420 9090 Hämeenkatu 17 Vapaita aikoja! 1200 m 2 Multisillassa Perkkoonkadulla on laajentunut Vain meiltä aidot kotimaiset kankaanpääläiset VAIN MEILTÄ: Naisfen, miesten ja lasten kesäsandaalit naisille kengät, työ- ja turvallisuusjalkineet, huopatossut, kumisaappaat, 25,- nahkavartiset kumisaappaat, sandaalit, Miesten kotimaiset jalkahoitajienkin suosittelemat lenkkitossut, aamutossut ym. ym. sandaalit VARASTOmyymälä 59,- Halvalla: TURVAJALKINEET, KUMISAAPPAAT, KENGÄT Ilmainen pysäköinti Tampere, MULTISILTA, Perkkoonkatu 1, p. 010 837 6612 Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi Pörssitunti osakemarkkinoiden nä kymistä KE 23.5 klo 17.15 Tervetuloa kuulemaan etälähetyksenä Danske Marketsin osakeanalyytikoiden näkemykset kuuden eri kotimaisen pörssiyhtiön tilasta ja osakekamarkkinanäkymistä. Ilmoitatumiset ja lisätiedot: 050 422 6889 tai pirkkala.konttori@sampopankki.fi. Paikkoja rajoitetusti. KOLUMNI MAIJA-RIITTA MERIKANTO maija-riitta.merikanto@pirkkalainen.com Bussiin eurolla PIRKKALAINEN 3 KÄVÄISIN juuri keskellä kesää. Talviloma suuntautui kuun vaihteessa Roomaan, jossa ruusut jo kukkivat täydessä loistossaan ja appelsiinit putoilivat kypsinä puista. Olin ensimmäisellä visiitilläni ikuisessa kaupungissa ja käveltyä tuli paljon. Ei kuitenkaan koko aikaa, sillä nähtävää oli niin valtavasti, että jalkojen säästämiseksi ja silkasta mielenkiinnostakin nousimme myös paikallisiin busseihin ja metroon. Bussiliikenne tuntui sujuvalta ja vuoroja oli taajaan ainakin siellä, missä me liikuimme. Rooman kaaottiseksi haukuttu liikenne osoittautui ylipäätään mainettaan paremmaksi. Mieluisa yllätys oli myös matkanteon hinta. Bussiin ja metroon kelpaava lippu maksoi vain yhden euron, ja sillä sai matkustaa busseilla vapaasti 75 minuutin ajan. Metrossa lippu kelpasi yhteen maanalaiseen matkaan, jonka aikana voi käyttää eri metrolinjoja. Sikäläisiä ja täkäläisiä julkisen liikenteen maksuja ei ehkä pitäisi verrata keskenään, varsinkaan, kun tietää Italian talousvaikeuksista. Siitä huolimatta tuo euron hinta tuntui suorastaan ylelliseltä ja julkisia menopelejä käyttämään houkuttelevalta. Viime viikolla oli sitten mukavaa lukea lehdestä, että myös täällä kotinurkilla bussilippujen hinnat halpenevat, vuorotiheyden kasvun ohella. Tosin vasta vajaan kahden vuoden päästä, mutta hyvä niinkin. Kunnalle eli viime kädessä meille veronmaksajille tämä kaikki tietää lisäsatsauksia joukkoliikenteen tukemiseen, mutta siihen satsaaminen on paikallaan. Eikä vähiten ekologisista syistä. INSTRUMENTARIUM PIRKKALA Palmrothintie 2, ark. 10 18, la 10 14 Puh. 03 225 5073, 020 170 5290 www.instru.fi TERVETULOA INSTRUMENTARIUMIIN. INSTRUMENTARIUM CITYMARKET PARTOLA TARJOUS VOIMASSA 2.6.2012 SAAKKA Ray-Ban- tai Guessaurinkolasit voimakkuuksilla KAUPAN PÄÄLLE kun ostat silmälasit. Alk. 198 VARAA AIKA NÄÖNTARKASTUKSEEN kätevästi netistä: instrumentarium.fi tai soita 03-225 5073

4 PIRKKALAINEN 16.5.2012 PIRKKALASSA 16.5.2012 15.11.2006 ANTTI JOKINEN antti.jokinen@pirkkalainen.com K Suurkunta ei ole avain onneen untaministeri Henna Virkkunen omistaa taikalasit. Muutoin ei voi ymmärtää hänen ruusunpunaisia tulkintojaan, joiden mukaan kunnat ovat innokkaan auvoisina lähdössä mukaan kuntauudistukseen kuntarakennetyöryhmän karttaharjoituksen hengessä. Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä keskusteli Virkkusen johdolla viime viikolla siitä, kuinka kuntien vastauksia raportissa esitettyyn kuntauudistustapaan voi tulkita. Ministeriössä on tehty alustava johtopäätös, että noin 85 prosenttia näkee jonkinnäköisen kuntaja palvelurakenteeseen liittyvän uudistuksen olevan tarpeellinen. Lisäyksenä vielä joko omalla alueellaan tai valtakunnallisesti. No, kyllä kai jokainen järkevä kunta vastaa myöntävästi kysymykseen, haluatko jonkunlaista kuntien uudistumista joskus ja jossain päin Suomea. Ihmetystä herättää lähinnä, ketkä 15 prosenttia ovat tätä vastaan. Noin puolella kunnista on ministeriön tiedotteen mukaan valmiutta selvittää kuntajaon muutoksen vaikutuksia. Eli puolet kunnista ei halua edes selvityksiä. Harvinaisen jyrkkä ei kuntarakenteen rukkaamiselle ministeriön esittämällä tavalla. Kuntarakenneraporttia esitelleissä maakunnallisissa tilaisuuksissa tunnelma ei ole ollut ruusunpunainen. Pirkanmaalla kuntien edustajat toisensa jälkeen kävelivät puhujapönttöön ja tuomitsivat Suur- Tampereen ja monet muut liitosesitykset. Joillekin kuntaliitoksille löytyi myös kannattajia, mutta usein ministeriön rakenne-esitys oli näissäkin tapauksissa päätynyt erilaiseen liitosvaihtoehtoon kuin kunnat itse haluavat. Oikeampi tulkinta vastauksista on, että kuntauudistuksen tarve ymmärretään, mutta Virkkusen tarjoama keino, suurkuntien avulla onneen, ei saa kannatusta. Liitos voi joillekin sopia ja olla tietyissä tapauksissa, mutta suuri yksikkö sinänsä ei säästä. Kuntaliitoksia kannattavatkin lähinnä ne kunnat, joille itselleen liitoksista voi olla taloudellista etua, ei välttämättä naapurille. Tieteellinen tutkimuskin todistaa, että suurkunta ei tee palveluiden yksikköhintoja halvemmiksi - tai saa vanhuksia nuortumaan. Rakenneraportin tarjoama keino, suurkunnat kuntatalouden alamäen ja väestön vanhenemisen vaikutusten pelastajina, ei päde. Se on aika paha puute uudistuksessa. Tampereen seudulla nykyistä vahvempi seutuyhteistyö saa yhä enemmän kannatusta - myös Tampereella. Tasavallan hallitus pitää kuntauudistusta koskevan iltakoulun 6. kesäkuuta. Kunnissa odotetaan aikamoisella mielenkiinnolla, mitä silloin sanotaan. Kilpa-aerobicin nelinkertainen maailmanmestari Tiia Piili kertoi Pirkkalan yläasteella omasta elämästään ja rohkaisi oppilaita kehittämään heidän omia taitojaan ja vahvuuksiaan. Jokainen on jossain hyvä Aerobicin maailmanmestari kiertää rohkaisemassa nuoria elämään MAIJA-RIITTA MERIKANTO JOKAINEN on jossakin asiassa hyvä. Samoin jokainen voi kehittää elämäntaitojaan ja luoda niiden avulla myönteistä yhteisöllisyyttä. Ransulan rantapuiston teko alkaa RANTANIITYN juhlatalon pihapiiriin aletaan rakentaa puistoa. Tämä oli nelinkertainen kilpa-aerobicin maailmanmestarin Tiia Piilin viesti Pirkkalan yläasteen oppilaille viime maanantaina. Piilin toi Pirkkalaan Zest-ohjelma, jonka tavoitteena on kannustaa oppilaita löytämään omat erityiskykynsä ja elämään vastuullisesti yhteisöjen jäseninä. Ympäri Suomea Piili kiertää ympäri Suomea seitsemän muun omalla urallaan ja elämäntaidoissaan menestyneen suomalaisen kanssa. Tiimiin kuuluvat hänen lisäkseen Veikka Gustafsson, Samppa Lajunen, Lenni-Kalle Taipale, Eva Tekninen lautakunta hyväksyi suunnitelman viime viikolla. Juhlatalolle on suunniteltu lastenkeskus Ransulan tekemistä. Alueen isäntähahmo olisi TV2:n Ransu Karvakuono, jonka seikkailuista kertova näyttely sijoitettaisiin talon sisälle. Wahlström, Jani Toivola, Pamela Tola ja Tommy Lindgrén. Ujokin pärjää - Lähdin mukaan Zest-toimintaan, koska ajattelin, että olisi hienoa, jos voisin antaa nuorille jotakin positiivista oman elämäni ja esimerkkini kautta, Piili kertoi. - Vaikka ujona ihmisenä olin kyllä ensin kauhuissani, kun minua pyydettiin mukaan, Piili jatkoi ja vakuutti myöhemmin kuulijoilleen, että ujouskaan ei ole este toteuttaa unelmiaan. Sen kanssa pitää vain oppia tulemaan toimeen. FAKTA Tiia Piili Synt. vuonna 1979. Kilpa-aerobicin historian menestyneimpiä urheilijoita. Neljä maailmanmestaruutta, neljä Euroopan mestaruutta, viisi Suomen mestaruutta. Yhteensä 14 arvokilpailumitalia. Kilpaili 1996-2006. Mukana Zest-ohjelmassa. Katso www.zest.fi ja testaa, missä olet hyvä. Ensi vaiheeseen kuuluu kulkuväylien parannusta ja uusi tieyhteys rannasta juhlatalolle. Pihalle on kaavailtu leikkiikäisille Ransun seikkailuista tuttua Puskii-laivan mallia ja talon sisälle Ransu-näyttelyä. Kunnanpuutarhuri Miia Terämän mukaan puistosuunnitelmassa on otettu kaiken ikäiset käyttäjät. Vanhemmalla väelläkin sopii pasteerata rannan laiturilla ja vehreissä maisemissa. Puiston tekoon on varattu vajaat 200.000 euroa. Tänä kesänä töitä tehdään 50.000 eurolla. VIIKON VIERAS Eivätkö sadutkaan enää saa olla rauhallisia? RANSU KARVAKUONO Kirjoittaja on Pirkkalassa asuva tuttu tv-hahmo Meinaan, alkaakohan iän karttuessa tuntua siltä, että elämisen vauhti tuntuu ympärillä vain kiihtyvän. Vaikka tällaisella keskikokoisella videonoutajalla on ikää vasta reilut 34 vuotta niin alkaakohan ikä painaa. Kuinka pitkäikäinen tämä rotu on, ei tosin vielä tiedetä, mutta eiköhön se keski-iän ohi jo liene. Tämmöisiä tuli mieleen kun katselen tätä nykymenoa ympärillä. Kaikilla tuntuu olevan kiire koko ajan. Autoilla mennään tuhatta ja sataa. Ohitellaan miten sattuu ja ajellaan ylinopeutta. Osaan, meinaan, seurata nopeuksia ja liikennettä kun aina silloin tällöin pääsen henkilökohtaisen avustajani kyytiin. Kaiken täytyy tänä päivänä tapahtua justiinsa heti ja nopeasti. Ei pahemmin malteta odotella asioiden kehittymistä kaikessa rauhassa. Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Televisio ohjelmissakin se on näkynyt jo pitkään. Piirretyissä elokuvissa ymmärrän nopeutetun kuvan käytön. Vanhoissa mykkäfilmeissäkin se oli ihan ok ja tehokeinona hupiohjelmissa se saattaa istua kuin nenä päähän. Mutta, kun jonkun asiaohjelman aikana haastateltava ja haastattelija ovat siirtymässä kävellen pienen matkan toiseen paikkaan, niin näkee usein sen siirtymävaiheen nopeutettuna. Siinä kyllä katoaa, ainakin minulta, asiallinen pohja pois. Alkaa naurattaa se kävelyn töpötys. Elokuvien ja tv-sarjojen kuvavilinä on joskus sellaista ettei perässä pysy. Katselin tuossa yhtenä iltana sellaista tiedejuttua, jossa kerrottiin mielenkiintoisia asioita eri tieteen aloilta. Vauhti oli kuitenkin niin vikkelää, että juuri kun kiinnostuin asiasta, vilahti kuvaan jo seuraava juttu. Alkoi ottaa tällaiseen karvapäähän. Mainokset ovat usein myös sellaista katsottavaa ettei tiedä missä mennään. On se sellaista kuvavilinää. Ehkä se on tarkoituskin. Eiköhän ne ole tutkittuja juttuja katsojien uteliaisuuden ja ostohalujen herättämiseksi. Sitten kävi vielä kaiken lisäksi niin, että katsellessani Pikku Kakkosta, niin eikös sielläkin. Animaatioissahan sellaiset nopeutetut kuuluvat joskus ihan asiaan, mutta tämä oli ihan omaa studiotuotantoa. Ohjelmassa lapset siirtyivät studiossa kävellen muutaman metrin, niin eikös tämäkin pätkä ollut nopeutettua kuvaa. Sama juttu myös monessa nuortenkin ohjelmassa. En meinaan varmana usko, etteikö hieman rauhallisempi vauhti tekisi kaikille tämän kiireen keskellä hyvää. Kyselin kerran miksei Lasse Pöystin kertomia Iltasatuja tule uusintana? Kerrottiin niiden olevan liian hitaita, ettei ehkä lapset jaksa niitä kasoa. Tätä en kyllä jaksa uskoa. Karismaattisen kertojan kertoma hyvä satu menee varmana perille myös suurimmalle osalle nykyisiäkin lapsia. Ihan justiinsa niinkun ne menivät silloin aikanaan.

PIRKKALAINEN 5 16.5.2012 Riimusetti Shetl.-X-Full 850 * Kuntoryhmät KESÄ 2012 Tule kokemaan pienryhmäharjoittelu ammattivalmentajien ohjauksessa! Kärpäsloimi 62,- 10% ALENNUS * Aggregaateista Aitalangoista/-nauhoista Ma Ti Kahvakuula 16.00 Pilates 10.00 Miesten kuntoryhmä 18.30 Pilates 19.30 Pumppi 11.00 Step 17.00 Ke To Pe Muokkaus 11.15 Army 30 16.00 Muokkaus 10.00 TRX 17.00 Venyttely 30 16.30 Pumppi 18.00 Kahvakuula 18.30 Kehonhuolto 20.00 Pilates 19.30 Venyttely 11.00 La Su Vatsapeppu 11.00 Muokkaus 17.15 Kuntopiiri 12.15 Balance 18.30 Core 30 16.00 Niska-hartia. selkä 30 16.30 Balance 17.00 Hinta KESÄkortti 160 E Kuukausikortti 55 E 10 x kortti 65 E 20 x kortti 115 E *Voimassa 30.5.2012 asti niin kauan kuin tuotteita riittää. Ei voida yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin. Tiedustelut ja korttien osto: urheilukeskus@urheilukeskus.com / Puh. 0500 624 111 Ylöjärvi Elotie 8 03 273 0506 hooks.fi Ark. 10-19 la 10-16 su 12-16 www.urheilukeskus.com Kaskimäenkatu 4, Tampere Toisen romu on toisen aarre! Härmälänranta peräkonttikirppis lauantaina 19.5. klo 10-14 Härmälänrannassa, Nuolialantien ja Valmetinkadun kulmassa parkkialueella. Perimme 5 /myyntipaikka. Kertyneillä tuloilla tuetaan alueen yhdistysten toimintaa. Härmälä-Seura Myyntipaikkamaksu ja jälki-ilmoittautumiset paikan päällä portilla alkaen klo 9.00. Härmälän SPR Ohjelma: Peräkonttikirppiksellä Härmälän Martat myyvät lettuja, kahvia ja leivonnaisia. Avoinna Härmälänrannan asuntomyynti ja Härmälänranta alueen tiedotuspiste Kalmarin ruokalarakennuksen aulassa. Härmälänrannan maksuton opaskierros matkaopas Kaarina Paakkasen johdolla lähtee piipun juurelta klo 10.30 ja 12.00. Voit myös osallistua valtakunnallisen Pop up ravintolapäivän viettoon kirpputorin läheisyydessä Härmälänrannan alueella. Peräkonttikirppikseen osallistuvat yhdistykset/tahot: Kesäkausi on viikot 22-35. Kortit ovat voimassa kesäkauden 2012. Max 15 osallistujaa. Tampereen A-kilta, Tehostetun asumisen yksikkö Härmälän Martat Rantaperkiön Isku Lions Club Skanska Kodit

6 PIRKKALAINEN 16.5.2012 LYHYESTI Lähijunista ei apua Pirkkalalle KAUPUNKISEUDUN lähijunaliikenteen kehittämisselvitys ei ole tuomassa lähijunia Pirkkalaan. Sen sijaan muutokset lippukäytännöissä voivat helpottaa pirkkalalaistenkin matkustamista. Bussi- ja junapalveluista aiotaan luoda yksi yhteinen liikennejärjestelmä. Liikenne pohjautuu aluksi nykyisiin raiteisiin ja kulkee muun muassa Tojalan, Nokian, Ylöjärven, Lempäälän ja Mäntän suuntaan, esittää selvitys. Suunnitelman mukaan lähijunissa voisi matkustaa jo 2012-13 samalla seutulipulla kuin bussissa. Toisessa vaiheessa 2013-15 vuorotarjontaa lisättäisiin nykyisen kaluston puitteissa. Kolmannessa vaiheessa 2020-30 lisättäisiin vuorotarjontaa edelleen. Se vaatisi lisää kalustoa, mutta ei investointeja lisäraiteisiin. Neljännessä vaiheessa vuonna 2030 lähijunaliikenteelle tehtäisiin lisäraiteita. Selvitys ei ota huomioon mahdollista Pirkkalan oikoradan rakentamista. - Pirkkalalle tärkeimmät joukkoliikenteen kehitysmallit ovat linja-auton laatukäytävä ja / tai raitiotie Pirkkalaan ja lentoasemalle, totesi tekninen johtaja Ari Kulmala. Tekninen lautakunta käsitteli asian ja kunnanhallitus antaa selvityksestä pian lausunnon kaupunkiseudun kuntayhtymälle. Oikaisu TOISSA viikon Pirkkalaisessa oli juttu, jossa väitettiin virheellisesti, että ratsastajan hengen vaatinut ratsastusonnettomuus olisi sattunut Tanilan tallilla. Sen kummemmin hevosella kuin onnettomuuspaikallakaan ei ole mitään tekemistä Ratsutila Tanilan kanssa. Kyseinen talli on ainoastaan saman Paunintien varressa, jossa onnettomuus tapahtui. Pahoittelemme virhettä. Kärppistä korjataan TOIVIOSSA remontoidaan Kärppäkalliontietä. Tien rakenne, päällyste ja valaistus uusitaan kokonaan. Kadunparannussuunnitelman ykkösvaihe hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa viime viikolla. Se käsittää osuudet kiinteistöjen 1-7 kohdalla tien alussa. Killon tiet remonttiin KILLOSSA uusitaan kolmen kadun rakenne, päällystys ja valaistus. Tekninen lautakunta hyväksyi parannussuunnitelmat Moision- ja Yrjöntielle ja Pirkantielle välillä Killontorintie-Moisiontie. Hidasteita ei lisätä: niitä on jatkossakin kaksi Pirkantiellä ja kaksi Moisiontiellä. Kaksi asukasta toivoi läpiajokieltoa Pirkan- ja Moisionteille, mutta siihen lautakunta ei suostunut. Lähilehti Pirkkalasta Hatanpäälle www.pirkkalainen.com Neuvoloiden aluejako uusiksi Taas kaksi uutta vauvaa Pirkkalaan. Äitiysneuvolan Terhi Rissanen (edessä) laittoi torstaina kaksi uutta nuppineulaa neuvolan seinällä olevaan karttaan, josta näkyy vauvojen sukupuolen lisäksi myös, missä päin kuntaa tulokkaat asuvat. Taina Haapanen (oik.) ja Saila Imeläinen laskivat, että Pirkkalaan on syntynyt tänä vuonna reilut 80 lasta. MAIJA-RIITTA MERIKANTO PIRKKALAN voimakas väestönkasvu näkyy töitten lisääntymisenä terveyskeskuksen lasten- ja äitiysneuvolassa. Erityisesti niillä alueilla, missä rakennetaan paljon, terveydenhoitajien työmäärä on kasvanut. - Terveydenhoitajien töiden tasaamiseksi neuvoloiden aluejakoa on uusittu, kertovat Taina Haapanen lastenneuvolasta ja Saila Imeläinen äitiysneuvolasta. Äitiysneuvolassa työskentelee kolme terveydenhoitajaa, joiden ANTTI JOKINEN KURIKANKULMAN pihassa oli viime keskiviikkona juhlallinen aamuhetki. Iso joukko oppilaita kokoontui vanhempainyhdistyksen lahjoittaman kiipeilytelineen vihkiäisiin. Esilauluna ei viritetty Maamme-laulua, vaan Frontside Ollie. Eskarilainen Jaakko Halme arvottiin ensimmäiseksi oppilaaksi, joka saa kiivetä Kipsuksi nimettyyn telineeseen. Tapahtumasta on kuva lehden etusivulla. - Siitä vain kipsuilemaan, koulun johtaja Mika-Matti Alasuvanto innosti. - Mietimme, että tämä on kestävä lahja, joka hyödyttää kaikkia koululaisia, kertoivat vanhempainyhdistyksen Heli Anttila ja Johanna Fingerroos. - Yhdistyksen tavoitehan alueista Ala-Haikka, Loukonlahti ja Nikkilänniemi saavat uuden terveydenhoitajan. Lastenneuvolassa terveydenhoitaja vaihtuu Pakkalankulmalla, Perkiöntiellä, Lehtimäentiellä ja Raitatiella sekä osassa Kurikkaa. Terveydenhoitajia on viisi. Äitiysneuvolassa uusi aluejako on jo otettu käyttöön uusissa raskauksissa, lastenneuvolassa siihen siirrytään pääsääntöisesti kesäkuun alusta. - Lastenneuvolan uusien vauvojen osalta terveydenhoitaja on jo määräytynyt uuden aluejaon noin yleisesti on saada mahdollisimman monta lasten vanhempaa kokoon ja tarjota virikkeitä, Anttila kertoi.. Erilaiset myyjäiset ovat sitä näkyvintä arjen työtä vanhempainyhdistyksissä. - Kurikassa päiväkotien ja koulun yhteistyö on plussaa. Tilaa saisi olla enemmänkin. Siitä kasvavassa kunnassa on aina pulaa, vanhemmat tuumivat. Päiväkoti naapuriin Koulun viereen rakentuu tänä kesänä Kurikanhelmen uusi päiväkoti - kolmas päiväkoti alueelle. Läheinen urheilukenttä pienenee noin kolmanneksen, mitä on harmiteltu. - Olemme sopeutuvaisia. Aika iso kenttä meille jää jatkossakin, miettivät Alasuvanto ja eskariope Tommi Sidoroff. mukaan huhtikuun alusta lukien, Haapanen sanoo. Tammikuussa 30 vauvaa Pirkkalassa on syntynyt tänä vuonna tähän mennessä yli 80 lasta. Varsinainen buumi koettiin tammikuussa, jolloin syntyi noin 30 uutta pirkkalalaista. Viime vuonna maailmaan ilmestyi kaikkiaan 280 pirkkalalaisvauvaa. Lastenneuvolassa yhden terveydenhoitajan vastuulla on tällä hetkellä noin 400 vauvaa, mikä on suositusten mukainen määrä. Äitiysneuvolassa suositus on 80 odottajaa yhtä hoitajaa kohti, ja tämä Pirkkalassa toteutuu. - Odottajien lisäksi työhömme kuuluu kuitenkin myös perhesuunnittelun neuvonta, mikä lisää asiakkaiden määrää, Saila Imeläinen kertoo. - Väestö kasvaa kaiken aikaa, joten kysymys kuuluu, kuinka kauan pärjäämme tällä porukalla. Toiveissamme on saada neljäs terveydenhoitaja äitiysneuvolaan. FAKTA Neuvoloiden aluejako Äitiysneuvola: Th Saila Imeläinen: Loukonlahti, Nikkilänniemi (uudet alueet), Niemenmaa, Turri, Kyösti, Lepomoisio, Huovi, Takamaa, Perä-Pirkkala. Th Terhi Rissanen: Killo, Nuoliala, Pakkalankulma, Partola, Pere, Toivio, Sääksjärvi. Th Merita Viljanen: Ala- Haikka (uusi alue), Ylä-Haikka, Kurikka, Suuppa, Vähäjärvi. Lastenneuvola: Th Disa Tasanko, sij. Mareena Leino: Pere, Nuolialanlaakso, Sääksjärvi, Toivio. Th Mari-Anne Parantainen: Takamaa, Kyösti osittain, Ahvenisto, Pirkkalankylä, Sankila, Hyrsinki, Ania, Lentokenttä, Koivisto. Th Taina Haapanen: Killo, Kurikka osittain. Th Saija Rautjärvi: Turri, Rantaniitty, Ala-Haikka, Naistenmatka, Suuppa, Lepomoisio, Vähäjärvi, Huovi, Niemenmaa (ei Kattilaistentie), Kyöstillä Perkiöntie, Lehtimäentie, Raitatie. Th Virpi Tuomi: Loukonlahti, Nikkilänniemi, Pakkalankulma, Ylä-Haikka, Kurikka osittain, Niemenmaan Kattilaistentie, Kyöstillä Koivutie, Koivukuja. Ks. yhteystiedot www. pirkkala.fi. Vanhempainyhdistys lahjoitti kiipeilytelineen Yleisöä jännitti. Tässä vaiheessa Kipsu oli vielä arvoituksellisesti pressun alla. Tommi Sidoroff viritti sävelet yhteisesti vihkiäislauluna vedettyyn Frontside Ollieen. Heli Anttila mäjäytti vihkiäispullon kiipeilytelineen kylkeen. Yhtä upeaa kuin Titanicin vesillelaskussa, mutta toivottavasti tämä teline kestää kauemmin, toivottiin.

16.5.2012 Lääkärihelikopteri tulee ensin Pirkkalaan Entistä nopeampaa ensihoitoa tarjolla Pirkanmaalla kesästä alkaen KAROLIINA AHOLA Pirkkala ja Tampere selvittävät asiaa: Härmälän kasvava asutus puhuu linjan puolesta ANTTI JOKINEN MILLOIN ratikka saadaan Härmälään Cargotecin alueelle ja Pirkkalaan? kysyi valtuutettu Hannu Vallas (kok) pormestarilta maanantaina kyselytunnilla. - Vaikea sanoa vuotta. Pirkkala on Tampereen kanssa nyt tiiviissä yhteistyössä koko Härmälänrannan liikenteen ja raitiolinjan selvitystyössä, kertoi pormestari Helena Rissanen (sd). Vallas hehkutti, että Pirkkalan ja Härmälänrannan nopea kasvu tekee Härmälän-Pirkkalan suunnasta hyvän reitin ratikalle. Matkustajia pitäisi löytyä. Tampereen puolelle on nousemassa iso Härmälänrannan asuinalue Skanskan toimesta. Rajan pinnassa Pirkkala kaavoittaa kerrostaloja ns. Pirkkalan portti -kaavassa ja muuallekin. Kaavoituksessa varataan jo alueet sitä silmällä pitäen, että raitiotie tulevaisuudessa voidaan vetää Naistenmatkantien reunaa kohti Pirkkalan keskustaa. - Härmälänojan sillalla on hyvä pysäkin paikka, Vallas totesi. Pirkkala oli ottanut Mikko Kuopan (vas) aloitteesta uudelleen käyttöön kyselytunnin, jonka aikana valtuutetut saivat tentata kunnanhallitusta. Mikko Kuoppa piti kyselytuntia hiukan vaisuna, sillä kysymykset oli jätettävä etukäteen. - Eduskunnan kyselytunnilla paras kysymys oli mahdollisimman lyhyt, jotta ministerille ei jäänyt yhtään miettimisaikaa, ex-kansanedustaja paljasti. - Todennäköisesti lääkärihelikopterin tukikohta tulee Varikontie 60:een. Se ei ole kuitenkaan ainut vaihtoehto, lääkäri Ilkka Virkkunen kertoo. Kopteri lähtee onnettomuuspaikalle tukikohdasta ja vie potilaan Taysiin jatkohoitoon. PIRKKALALAINEN ensihoidon vastuulääkäri Ilkka Virkkunen Pirkanmaan sairannhoitopiiritä on toiminut keskeisenä puuhamiehenä, jotta Tampere saisi oman lääkärihelikoterin. Nyt kopteri on tulossa. Miltä se tuntuu, Ilkka Virkkunen? - Kyllähän tämä on pitkän työn tulos. Työ lääkärihelikopterin saamiseksi alkoi jo 2000-luvun alussa, kun oli ensimmäisen kerran esillä, että tälle seudulle tarvitaan helikopteri. Miksi se kesti niin pitkään? - On puuttunut poliittinen tahto. Ei ole käsitetty ensihoidon tarvetta ja sitä millainen merkitys helikopterilla on ensihoidossa. Miksi helikopteri on tärkeä? - Lääkärihelikopteri tuo kustannustehokkaan tavan tuoda tehohoidon nopea aloitus hätätilapotilaan luokse. - Suomi on niin harvaan asuttu maa, että päivystävä ensihoidon lääkäri tarvitsee nopean kulkuvälineen tavoittaakseen riittävän suuren väestön. Lääkärihelikopterin toiminta-alueella asuu 600-700.000 asukasta. Minkä verran kopterissa on henkilökuntaa? Ympäristöohjelma läpi Varsinaisessa kokouksessaan valtuusto hyväksyi kunnan henkilöstökertomuksen ja ympäristöohjelman. Ympäristöohjelmasta järjestettiin useita äänestyksiä. Aihe puhutti 31 puheenvuoron verran. Täsmälleen yhtä monta oli ohjelmassa toimenpide-ehdotuksia, joilla Pirkkalan ympäristö halutaan kuntoon. Kinaa tuli monista pienehköistä asioista ohjelmatekstissä. Hannu Vallas esitti, ettei ohjelmaa vielä hyväksytä vaan palautetaan se korjailtavaksi. Hän sai taakseen 20 valtuutettua, mutta 23 halusi ohjelman pakettiin kokouksessa. - Kolme, eli lentäjä, lentoavustaja ja lääkäri. - Lentoavustajilla on ensihoitajan tai sairaanhoitajan koulutus ja neljän vuoden kokemus ambulanssityöstä. - Lentoavustajat ovat parhaillaan Suomen ilmailuopistossa koulutuksessa. Milloin toiminta alkaa? - Lentoavustajat valmistuvat juhannukseen mennessä ja meillä on tavoitteena, että kesäksi saataisiin leasing-koneet käyttöön. Uudet helikopterit ovat tulossa syys-lokakuussa. Työskenteletkö itse kopterissa? - Olen yksi päivystävistä lääkäreistä. Oletko työskennellyt aikaisemmin lääkärihelikopterissa? - Olen työskennellyt Medi- Helissä ja Ilmarissa. Mikä Tampereen lääkärihelikopetrin nimi on? - FinnHems 30. Miksi helikopterin tukikohta on Pirkkalan lentokentällä eikä Taysissa? - Lentotoimintaa voi harjoittaa vain, jos on ympäristöluvat kunnossa. Luultavasti olemme Pirkkalassa evakossa ainakin kolme vuotta, ehkä jopa viisi vuotta eli kunnes Taysin luvat saadaan kuntoon ja muutostyöt tehtyä. Milloin saadaan ratikka Härmälään ja Pirkkalaan? Ympäristösihteeri Vesa Vanninen esitteli valtuutetuille Pirkkalan ympäristöohjelman. Selän takana oli havainnollinen Pirkkala-kartta ryijynä. Valtuuston kyselytunnin korkannut Vasemmistoliiton Jouni Kallioluoma oli huolestunut Pirkkalan työpajan toimintaedellytyksistä. - Miten esimerkiksi kyläpalvelujen riittävä taso voidaan turvata, hän kysyi. Yleisesti ottaen ohjelmaa kiiteltiin. Siihen tehdyt muutokset olivat pieniä. - Kun Pirkkalan heikkoudeksi mainittu pieni pinta-ala ei ole asia, jota varsinaisesti halutaan korjata, niin poistetaan toteamus, sanoi Hannu Routamaa (kok) ja äänestyksen jälkeen korjaus tehtiinkin. Riku Merikoski (vihr) ja Tapio Kangasniemi (krist) ja muutama muu valtuutettu olivat kinasilla siitä, pitäisikö kunnan maksaa vapaaehtoista kompensaatiomaksua jollekin ympäristötaholle kunnan työntekijöiden saastuttavista lentomatkoista. Kangasniemen pehmennysesitys, että ei lukita maksua, mutta suositellaan sitä yleisenä periaatteena, voitti äänestyksen. Hirvittävää roskaa Raili Naskalille (kesk) Merikoski tykitti vastaan, kun Naskali oli moittinut tiivistä rakentamista ympäristöä tuhoavaksi. Vauhtia Naskali oli saanut vastikään ilmestyneestä tutkimuksesta, jonka mukaan hajaasutus on ympäristöystävällistä. - Se Aalto-yliopiston kaverin tutkimustulos on hirvittävää roskaa, ympäristöalaa opiskeleva Merikoski sanoi. Isot luotettavat tutkimukset kuulemma osoittavat, että harvassa asuminen nostaa selvästi päästöjä. Torilla esittäytyvät myös PIRKKALAINEN 7 PIRKKALAN LIIKUNTA RY:N RYHMÄLIIKUNTATUNNIT KESÄ 2012 DANCE CIRCUIT (toiminnallinen tanssitunti) Loukonlahden kentän nurmikolla viikot 23 32 Maanantaisin 18.00-19.00 Hinta 5 /kerta Ohjaajana Jenni Kahiluoto RANTA ZUMBA Liikuntatalon nurmella viikot 23-32 Torstaina 18.00-19.00 Hinta 5 /kerta Ohjaajana Jenni Kahiluoto MUISTAHAN PITÄÄ ITSESI KESÄLLÄKIN KUNNOSSA. LOUKON SALI & SAUNAN LAADUKAS SALI PALVELEE KULKUKORTILLA JOKAISENA PÄIVÄNÄ. KUNTOSALIHINNASTO Kertakäynti 7 /5 1 kk 35 /30 3 kk 95 /80 6 kk 180 /160 10 krt 40 /30 30 krt 100 /80 50 krt 150 /120 Eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, kunnantyöntekijät ja työttömät - 15% TERVETULOA! Pirkkalan Liikunta ry Kreetantie 9, 33950 Pirkkala Puh. 050 913 3138 www.pirkkalanliikunta.fi facebook.com/pirkkalanliikunta Pirkkalainen verkossa www.pirkkalainen.com Loukon Salin tiloissa toimii koulutettu hieroja Nikolas Santoo UUDEN ASIAKKAAN TARJOUS: 3 X 30 min 60 3 X 45 min 70 3 X 60 min 90 3 X 90 min 120 AJANVARAUS: 0400 631 581 Pirkkalan Vasemmistoliitto 20 vuotta Tapaaminen Suupantorilla la 19.5. klo 11 13 Raivottaret Tervetuloa!

8 PIRKKALAINEN 16.5.2012 LYHYESTI Maria Mittilä Nuolialasta johtamaan Pirkostoa PIRKOSTO eli Pirkkalan vanhempainverkosto on Pirkkalassa toimivien päivähoidon ja perusopetuksen koulujen sekä toisen asteen koulujen vanhempainyhdistysten yhteistyöelin. Mukana on myös muita lasten etuja ajavia järjestöjä. Pirkoston hallitus on järjestäytynyt ja uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Maria Mittilä Nuolialan vanhempainyhdistyksestä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Maritta Hoffren Toivion koulun vanhempainyhdistyksestä, sihteeriksi Susanna Järvi Hyrsingin koulun vanhempainyhdistyksestä ja taloudenhoitajana jatkaa Anne Virtanen Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksestä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vanhempien, koulun, päivähoidon ja hallinnon välistä yhteistyötä ja verkostoitumista sekä edistää vanhempainyhdistysten kannanottojen esiin tulemista koulutusta ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä. Enemmän tietoa Pirkostosta http://pirkosto.wordpress.com! Suuri urheiluleiri Pirkkahallille Suuri urheiluleiri kokoaa liikunnasta innostuneet nuoret Tampereelle ensi kesänä. Stadium Sports Camp kokoaa Messu- ja Urheilukeskukseen kolmeksi viikoksi 22.7. - 11.8. lapsia ja nuoria liikkumaan ja pitämään hauskaa. Leirille odotetaan 1500 osallistujaa iältään 11-14 vuotta. Leirin järjestää voittoa tavoittelematon Stadium Sports Camp Finland yhteistyössä Tampereen kaupungin ja paikallisten liikuntaseurojen kanssa. Stadium Sports Camp - leirejä on järjestetty Ruotsissa, Tampereen ystävyyskaupungissa Norrköpingissä jo 17 vuoden ajan. Suomessa leiri koetaan nyt ensimmäistä kertaa ensi kesänä. Ilmoittautuminen on nyt käynnissä. Urheiluleirille voivat osallistua kaikki liikunnasta kiinnostuneet tytöt ja pojat. Lajit ovat voimistelu, jalkapallo, salibandy, jääkiekko, tanssi ja multisport. Maakuntakaavan teko alkaa MAAKUNTAKAAVAA varten laaditaan suunnitelma siitä, kuinka kaavoitusmenettely tullaan järjestämään._ Maakuntahallitus sai maanantaina eteensä maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) luonnoksen. Tarkoitus on, että OAS hyväksytään kesäkuun 12. pidettävässä maakuntahallituksen kokouksessa._ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) määrittelee kaavan valmistelussa ja vaikutusten arvioinnissa noudatettavat osallistumisen periaatteet ja toteuttamistavat. Siinä esitetään myös suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet sekä keskeiset selvitykset ja selvitystarpeet. Heather teki brittiherkkua Lukiolla oltiin kansainvälisiä Eurooppa-päivänä ANTTI JOKINEN EUROOPPA-PÄIVÄÄ vietettiin kansainvälisissä merkeissä lukiolla viime keskiviikkona. Lukion vaihto-oppilaat, maahanmuuttajataustaiset ja tavalla tai toisella ulkomaalaistaustaa omaavat nuoret esittelivät kulttuureja työpajoissa. Heather Vesterinen hääräili vastuuoppilaana kotitalousluokassa teemalla British cakes. - Cupcakesit nautitaan lopuksi teen kanssa - tietenkin, Heather kertoi. Heather on asunut koko ikänsä Suomessa, mutta brittiläinen kulttuuri ja kieli ovat tuttuja. - Äitini on kotoisin Keski- Englannista. Käymme usein sukulaisia tapaamassa hänen syntymäpaikassaan Leighton Buzzardissa. Mikä on suomalaisen ja brittiläisen kulttuurin isoin ero? - Englantilaiset ovat käytökseltään paljon ystävällisempiä kuin suomalaiset, Heather sanoo ykskantaan. Taiwania ja islamia Toisessa kotitalousluokassa ahkeroitiin islamilaisen ruoan parissa. Sen saloihin opastivat Ali AlTaai apunaan Muhku AlMaiali Kanadalainen vaihto-oppilas Melissa Bittner piti American Game Show -esityksen. Pajoissa tutustuttiin myös Ruotsin, Venäjän ja Bosnian kulttuureihin oppaina muiden muassa Elena Haapanen, Anita Jakupovic, Esma Grozdanic, Jasmin Lanteri, Marcell Menke ja Jami Paturi. Petra Käppi vei lukiolaisia maailmanmusiikin pariin. Heather Vesterinen näytti Arttu Sorjoselle ja Jere Koppanalle, kuinka englantilainen cupcake syntyy. Ni hao! Pirkkalan lukiossa vaihto-oppilaana koko lukukauden vaihto-oppilaana ollut Bridget Chan (oik.) kertoi Taiwanin ja Kiinan kulttuurista. Mukana olivat tamperelaisvaihtarit Abby Chao ja Ally Wang.

16.5.2012 Midnight Hawks lentoon Avoimien ovien päivä lennostossa tiistaina SATAKUNNAN lennostossa ovat ovet avoinna tutustujille ensi tiistaina. Tapahtuma on erinomainen tilaisuus tutustua puolustus- ja ilmavoimien sekä Satakunnan lennoston toimintaan. Tapahtumassa on laajasti esillä ilmavoimien käyttämää lentokalustoa ja erikoisajoneuvoja. Lisäksi on erilaisia toimintanäytöksiä ja paljon muuta ohjelmaa, mm. kiertoajelua tukikohdan alueella. Myös ilmavoimien soittokunta viihdyttää vierailijoita soitollaan. Hornet-hävittäjä sekä ilmavoimien ylpeys Midnight Hawks -taitolentoryhmä esittäytyvät ilmassa päivän aikana. Kaikissa esityslennoissa on säävaraus. Päivän aikana voi tutustua esimerkiksi hävittäjälentäjän g- asuun kypärineen ja pelastautumisvälineistöön. Tapahtumassa jaetaan tietoa ANTTI JOKINEN LUKUISAT yhdistykset, koulut ja muut tahot osallistuivat Pirkkalassa tienvarsien ja muiden näkyvien paikkojen siistimistalkoisiin viime viikolla. Turrissa kaksi reipasta tyttöä Eela Kriikku ja Neela Hakio eivät Midnight Hawks -ryhmä tulee tiistaina Pirkkalaan. Kuva: Antti Jokinen varusmiespalveluksesta ilmavoimissa sekä ilmavoimien koulutusmahdollisuuksista. Leijona Catering Oy:n soppatykistä voi ostaa vatsantäytteeksi perinteistä armeijan herkkua, hernekeittoa. Lisäksi on tarjolla makkaraa, juomia ja jäätelöä edullisesti. Yleisöä palvelee myös sotilaskoti virvokkein ja tuorein leivonnaisin. Ympäristö siistiksi! jääneet haasteita odottamaan, vaan keräsivät omaehtoisesti isot kasat roskia lähiympäristöstään. Vasta 7- ja 8-vuotiaat kaverukset lähtivät Mervinpihalta muovikassit kourassa toteuttamaan ideaansa. Kotona oltiin iloisia tomeruudesta, mutta mietittiin, mitähän hommasta oikein tulee. Vaan kuinkas kävikään! Yli tunnin aherruksen jälkeen tytöt palasivat muovikassit ja sylit Pysäköintialueelta on kävelymatkaa tapahtuma-alueelle, joten pienille lapsille suositellaan rattaiden mukaanottoa. Erityisesti koululais- ja opiskelijaryhmät ovat lämpimästi tervetulleita paikan päälle. Satakunnan Lennoston avoimien ovien päivä ti 22.5. klo 10-15 lennoston alueella, Varuskunnantie 274, Pirkkala. Vapaa pääsy. Eela ja Neela (7 ja 8 v.) keräsivät omasta aloitteestaan isot määrät roskia Turrin luonnosta. Pirkkalassa yhdistykset ja koulut oli haastettu siisteustalkoisiin 7.-12.5. täynnä kadunvarsilta kerättyä jätettä mukanaan. Motiivina ei ollut palkka vaan halu tehdä hyvää ja saada siitä iloinen mieli. Pirkkalankylällä kyläyhdistys siivosi Anian rantatien varret Sikojoesta Hiidenmaantien risteykseen sekä kyläteidensä varret. - Vaikka ympäristö ei ollut erityisen roskainen, kertyi pois vietävää kuitenkin kaksi kevytperäkärryllistä, kertoi Risto Rasinen. AJAN HERMOLLA Ajatelma Ihminen on elämään lainattu, ei lahjoitettu. Publilius Syrus Nimipäivät Ke 16.5. Ester, Essi, to 17.5. Helatorstai, Maila, Rebekka, pe 18.5. Erkki, Eero, Eerika, la 19.5. Emilia, Emma, Milla, su 20.5. Kaatuneitten muistopäivä, Lilja, Karoliina, ma 21.5. Kosti, Konsta, ti 22.5. Hemminki, Hemmo. Jopas sattui Viisivuotias Sari oli kummitätinsä kanssa jumalanpalveluksessa, jonka yhteydessä vietettiin ehtoollista. Kun täti ei lähtenyt ehtoollispöytään, Sari ihmetteli suureen ääneen: Mikäs nyt on, kun ei viini maistu?! E.R-L. 40 vuotta sitten Osakesäästäminen on viime vuosina kasvanut huomattavasti ja samoin siihen olennaisesti liittyvä arvopaperikauppa. Pirkkalainen toukokuussa 1972 Muut lehdet Jos kuntayhteistyö kovasti tiivistyy, se panee kysymään, mihin niitä itsenäisiä kuntia sitten enää tarvitaan? Nokian Uutiset 14.5.2012 Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh. 03-565 25220, soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh. 03-5657 0115. Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15. Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) 7-22. Päivystävä eläinlääkäri, puh. 0600-304010 (lemmikkieläimet), puh. 0600-304020 (tuotantoeläimet). Arkisin puh. 020-133 4455. Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh. 03-565 25109. Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh. 03-311 66411. Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh. 0206 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh. 020 586 2115. Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172. PAIKALLISUUTISIA Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh. 368 1295), avoinna ma-to 9-15, pe 9-14. Kelan asiakaspalvelu kunnan yhteispalvelupisteessä (kunnanvirasto, Suupantie 11). Kelan oma virkailija paikalla ma-pe 10-12, 13-15, muina aikoina yhteispalvelu. Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 10-19, la 10-15, lehtisali su 12-16, Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema ti ja to 10-15 ja Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke 14-19, Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19 ke 9-15 pe, la 11-15. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh. 03-565 25040), avoinna ma, ti 8-15, ke 8-14.30. Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh. 040-5485947), avoinna arkisin 8-18, la 12-16. Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh. 368 4885), avoinna ma-pe 8-14. Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste kunnantalolla (Suupantie 11), puh. 010 6040045. Avoinna ti-to klo 9-12, 13-15. Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella. Näyttelyt: Haikan taitajien näyttely Haikan lavalla 17.-20.5. Avajaiset to 17.5. klo 18-20, muina päivinä 13-18. Kahvio. Pirkkalan taidekoulun 4. vuosikurssin päätösnäyttely Galleria 2:ssa (Suupantori 2) -31.5. Avoinna ma, ti, to 15-19, ke 10-15, la, su 12-16, pe sulj. Pirkkalan liikuntatalo (Koulutie 9), Pirkkalan lasten ja nuorten (6-16 v.) taidekoulun oppilaiden töitä menneeltä lukuvuodelta -30.5. Pirkankoivun taidekäytävä, Pirkkalaopiston opiskelijoiden teoksia -31.5. Terveyskeskus, Pirkkala-opiston senioriryhmän opiskelijoiden teoksia -31.5. Pirkkalan taideyhdistys: Taysin naistentautien poliklinikka, Jaana Pärssisen ja Marja Helo-Auerin teoksia -31.7. Pirkanmaan muistiyhdistys (Kalevantie 1), Tuula Pajalan teoksia -30.6. Haikassa taidetta, kirppis ja opastettu kävely HAIKASSA ON ohjelmaa helatorstaiviikonvaihteessa perjantaista sunnuntaihin. Haikan taitajista esittelevät tänä keväänä teoksiaan Riitta Järvelä, Jenni Kylmäkoski, Hannele Lahtivirta, Marja-Leena Seilo sekä joukko taitavia lapsia. Näyttely on avoinna Haikan lavalla perjantaista sunnuntaihin 13-18. Paikalle voi suunnata vaikkapa kävelylenkin ja nauttia samalla päiväkahvit lavalla. Lauantaina Haikan Perennat osallistuvat Ravintolapäivään omalla kakkuravintolalla Haikan lavalla Marjaana Koljosen johdolla. Sunnuntaina Haikassa järjestetään perinteinen Pihakirppis kello 13 alkaen. Kirpputoripöytiä löytynee pihojen lisäksi myös tanssilavalta. PIRKKALAINEN 9 VIIKKOKALENTERI Peräkonttikirppis Härmälänrannassa (Nuolialantien ja Valmetinkadun kulman parkkialue) la 19.5. klo 10-14. Ilmoittautumiset terttu.sinipuro@pp.inet.fi tai p. 050 9121501. Pirkkalan vasemmistoliitto 20 vuotta. Tapaaminen Suupantorilla la 19.5. klo 11-13. Jutustelua, musiikkiesityksiä, lettuja ja kahvia. Haikan lavalla taidenäyttely pe-su, kakkuravintolapäivä la 19.5. klo 13-18, pihakirppis su 20.5. klo 13-. Haikan kävely su 20.5. klo 16, lähtö Haikan torilta. Sankilan kyläyhdistyksen kirpputori Kirkonkylän koulun pihassa su 20.5. klo 12-16. Pihakirppis Takamaantie 17 ja Täpläkehrääjä 1-2 su 20.5. klo 10-14. Pormestari Helena Rissanen ottaa vastaan kuntalaisia työhuoneessaan (Suupankuja 2, vanha kirjastotalo) ma 21.5. klo 15-17. Ei ajanvarausta. Satakunnan Lennoston avoimien ovien päivä ti 22.5. klo 10-15 lennoston alueella, Varuskunnantie 274. Taitolentoa, kalustoesittelyä, puffetti, hernekeittoa ym. Vapaa pääsy. Riitta Järvelän keramiikkaveistokset ovat esillä Haikan taitajien näyttelyssä tanssilavalla. Sunnuntaina kello 16 starttaa Haikan torilta Henrikki Kilven ja Matti Värälän vetämä Haikan kävely. Kävely kiertää Haikan kaduilla poiketen Heikkosten pihanäyttelyyn ja Marjatta Saaren emännöimään Armas Raunion ateljeehen. Isännät kertovat kävelyllä Haikan yli 70-vuotisesta elämästä ja kehityksestä. Kävely on maksuton ja järjestäjät toivovat mukaan uusia pirkkalalaisia perheitä tutustumaan oman kotikunnan vaiheisiin. Mukaan toivotaan myös entisiä haikkalaisia. Tapahtumia kaikille pirkkalalaisille Haikassa pe 18.- su 20.5. Haikan taitajat lavalla, ravintolapäivä, kirpputori, Haikan kävely. Viola, Kaisa ja Essi olivat siivoustöissä Pappilassa. Nämä talkoot piti Pirkkalankylän kyläyhdistys. Kuva: Risto Rasinen Kirkonkylän koululaiset siivosivat Anian rantatieltä kymmeniä säkkiä kunnan jätepisteeseen. - Lupasin jäätelöt jos reippaasti keräävät, kertoo Raili Naskali.

10 PIRKKALAINEN 16.5.2012 LYHYESTI Agenttimenoa lasten temppupäivässä KIVAAN temppupäivään osallistui Pirkkalan liikuntatalossa sadan hengen joukko. Alkulämmittelytreenit vetivät Virva Saarinen ja Niklas Tammi. Ohjelmassa oli mm. temppurata agenttiseikkailun hengessä, suurennuslasietsintää, solmujentekoa, sählyä ja iskuryhmäharjoittelua. Tilaisuuden järjesti Kansallinen Lastenliitto Pirkanmaan osasto. Kanallinen Lastenliitto Kansallinen Lastenliitto Pirkanmaan osasto toimii koko Pirkanmaalla. Tapahtumista lisää osoitteessa www. lastenliitto.fi Torin loppuremontti odottaa yhä Torstainen toripäivä jatkuu entiseen malliin KAROLIINA AHOLA, SAMULI KAPANEN, SAIMA SELKÄMAA - PIRKKALAN torilla pitäisi parantaa viihtyvyyttä, jotta siitä tulisi houkuttelevampi. Se on turhan ankea tällä hetkellä, koska sitä ei ole vielä tehty valmiiksi, sanoivat selkeän mielipiteensä Riitta Kunnas, Ilmari Palva ja Markku Lindfors Suupalla sotaveteraanien juhlatorilla. - Hyvä parannusehdotuksia olisi katos, jotta torilla olevia kauppiaita ei yllättäisi sade, he lisäsivät. Torista on tehty hieno rakennussuunnitelma, mutta tällä haavaa ei ole tietoa, milloin torin remontti viedään loppuun. - Torin isompiin remontointityöhön ei ole nyt varattu talousarviossa rahaa. Tänä kesänä torin viihtyvyyttä parannetaan istutuksin, kertoo rakennuspäällikkö Jouni Korhonen Pirkkalan kunnasta. Torstai on toripäivä Pirkkalan eli Suupan tori sai viime kesänä piristysruiskeen joka torstaisesta viikkotoripäivästä, jolloin torikauppiaat ja muut myyjät keskittivät sinne myyntinsä. Nyt sama meno jatkuu. - Torimyyjät keskittävät edelleen toimintansa torstaille. Silloin on myös torivalvoja paikalla. Tiistaisin on kirppis Myös tiistai-iltojen kirpputorit eli kirpputiistait saanevat jatkoa. - Ilmeisesti sen järjestämiseen on taas halukkuutta. Näillä näkymin kirpputoripaikat eivät ole kuitenkaan ilmaisia kuten viime kesänä. - Tekninen lautakunta on vahvistanut toritoiminnan ohjeet ja säännöt, eikä niissä ole mitään poikkeuksia yhdistyksille, yksityisille ihmisille tai kirpputiistaille. - Suunnitelmissa kuitenkin on, että kirpputorimyyjät ja yhdistykset voisivat saada toripaikan ilmaiseksi, Korhonen sanoo. Asia esitellään lautakunnalle toukokuussa. FAKTA Toripaikat Vuokra: 5e/vrk, 20e/vko, 60e/kk. Erillisistä tapahtumista sovitaan katulupasopimuksella, joka löytyy netistä Pirkkalan kunnan teknisten palvelujen sivuilta. Maksaminen: Torstaisin torivalvoja perii maksut paikan päällä. Muulloin maksu suoritetaan kunnan yhteispalvelupisteeseen (os. Suupankuja 11). Avoinna: klo 8-16, mutta myyntiä voi jatkaa klo 20: een asti. Tapahtumassa olivat mukana myös viime vuonna Pirkkalaan muuttaneet Janne Sievänen, Jenni Pirkkalainen ja kummilapset Oona ja Iida. Oonasta kivointa oli solmujen teko ja sormenjälkijuttu, vaikeinta oli tarkkuussähly. Matonpesupaikka remontoidaan Louksussa KAROLIINA AHOLA TULEVANA matonpesukautena Loukonlahden pesijät saavat huljutella pyykkinsä puhtaaksi entistä ehommissa olosuhteissa. - Matonpesupaikkaa ollaan parhaillaan uusimassa. Se yritetään saada valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä, kertoo liikuntapaikkamestari Kari Koskinen. Normaalisti kiireisimmät pesijät ovat voineet aloittaa mattourakkansa äitienpäiväviikonloppuna. Nyt heidän on mentävä Turrin pesupaikalle. - Se pyritään avaamaan äitienpäivän tienoilla. Kaikki uusiksi Loukonlahden pesupaikka saa remontissa asfaltin, uudet kuivaustelineet, altaat ja mankelin. - Uudet altaat on tehty rosterista. Vanhat altaat keräsivät likaa, jota ei voinut oikein puhdistaa. Pesupaikan puuosat vaihdettiin jo viime kesänä. Matonpesupaikkojen määrä pysyy ennallaan eli valikoimasta löytyy edelleen kahdeksan normaalia ja kaksi isoa paikkaa. - Pesupaikkojen määrää ei lisätty. Vuodessa on vain muutama ruuhkainen päivä ja silloin muutama ruuhkainen tunti, jolloin pesemään pääsyä joutuu vähän aikaa jonottamaan, Koskinen perustelee. Sotaveteraanit tarjoilivat torilla soppaa kansallisena veteraanipäivänä. VIIKON KASVO Radio-ohjattavat autot kiinnostavat Radio-ohjattavat autot ovat Samuli Kapasen mieliharrastus. SAMULI KAPANEN, mistä keksit aloittaa radio-ohjattavien autojen harrastuksen? - Toivoin joululahjaksi pientä autoa, mutta sainkin radio-ohjattavan auton. Mikä radio-ohjattavissa autoissa kiehtoo sinua? - Kun saa itse päättää miten ajaa ja missä. Pystyy tekemään kaikenlaisia temppuja. Kavereitten kanssa voi ajaa kilpaa ja autoja on muutenkin kiva huoltaa ja korjailla. Mitä tällainen harrastus maksaa? - Pienet autot mittasuhteeltaan 1:36 (pituus 10-15 senttiä) maksavat 100-150 euroa. - Isommat 1:10 kokoiset autot maksavat noin 300 euroa ja hetki sitten hankkimani 1:8 kokoinen eli noin puolen pituinen nitrokäyttöinen monsteriauto oli varusteineen noin 600 euroa. Kauanko olet harrastanut radioohjattavia autoja? - Sain jo pienenä ensimmäisen autoni, mutta todellinen harrastus alkoi vasta 4-5 vuotta sitten. Montako autoa sinulla on? - Hankin hiljattain kolmannen autoni. Mikä on sinun lempiautosi? - HPI Savage X 4.6. Missä ja miten ajat niillä? - Niillä voi ajaa asfaltilla, hiekkatiellä ja metsässä. Voi myös ajaa hyppyreistä ja tehdä erilaisia temppuja esimerkiksi keulia. Tiedätkö muita radio-ohjattavista autoista kiinnostuneita? - Tunnen joitakin. Netissä on keskusteluja joissa voi jutella muiden harrastajien kanssa. Saima Selkämaa Kirjoittaja oli yläasteen TET-harjoittelussa Pirkkalaisessa URHEILU AM-sprintti keräsi 339 suunnistajaa TIISTAINA ilta-auringossa juostuun, Pirkkalan Hiihtäjien järjestämään aluemestaruus Sprintti- suunnistukseen ilmoittautui peräti 339 suunnistajaa. Lähtö tapahtui jäähallin kupeesta, josta juostiin Vähäjärven rannoille. Sieltä reitit suuntautuivat koulukeskuksen kautta kunnantalon liepeille ja maaliin saavuttiin Liikuntatalolle. Kilpailu herätti suurta kiinnostusta myös lähialueella asuvissa asukkaissa jotka olivat saapuneet kisaa katselemaan. Miesten sarjassa voittoon suunnisti Tampereen Pyrinnön Severi Kymälainen. MS-parman Antti Vainio oli toinen ja TP:n Elmeri Vähänen kolmas häviten toisen sijan sekunnilla. Naisten sarjassa kärjessä olivat Tampereen Pyrinnön Venla Niemi ja 30 sekuntia hänelle hävinnyt Emmi Mähönen. Kolmannen sijan nappasi Kangasalan SK:n Iida Savolainen. Tulokset löytyvät PirHi:n kotisivuilta. Jouko Karppanen Ronjalle ja Venlalle SMkultaa PIRKKALALAISTEN voimistelijoiden Ronja Hakalan ja Venla Kuva: Samuli Kapanen Pirkkalalainen, Kangasala SK:ta edustava Alma Toivonen suunnisti kakkoseksi naisten 18-vuotiaiden sarjassa. Lampon joukkuevoimistelukausi huipentui äitienpäivänä Töölön kisahallissa Helsingissä. Tytöt saavuttivat Suomen mestaruuden Tampereen voimistelijoiden Team Minetit -joukkueessa. SM-kilpailuihin osallistui 55 joukkuetta eli yhteensä lähes 550 voimistelijaa. Team Minetit on hallinnut 12-14 -vuotiaiden SM-sarjaa. Helmikuussa Ronja ja Venla palasivat Team Minettien kisareissulta Tarton Miss Valentine -kilpailuista hopeamitalit kaulassaan. Maaliskuussa Vantaalla kisatusta Alpen Cupista oli kotiin tuomisina kultainen mitali. Samoin Varnassa Bulgariassa junioreiden MM-kilpailuiden yhteydessä käydystä 12-14 -vuotiaiden kilpailusta huhtikuussa.

16.5.2012 YRITYSUUTISIA Kroppa kuntoon terapialla ja teipillä KAROLIINA AHOLA KONSTIT on monet paitsi pöydän pyyhkimisessä myös ihmisvartalon hoidossa. Niinpä fysioterapeutti Miia Kuukan keinovalikoimasta löytyy klassisten koululääketieteeseen pohjautuvien menetelmien lisäksi myös akupunktiota, vyöhyketerapiaa ja kinesioteippausta. - Tässä työssä on hyvä olla monenlaisia työkaluja. Jos joku hoito ei auta, voi käyttää toista. Lisäksi ihmiset ovat innokkaita kokeilemaan uusia hoitomuotoja. FAKTA Mitä avuksi? Kinesioteippaus: selän, jalkojen ja kyynärvarsien kiputilat. Akupunktio: mm. niveljänne- ja lihasperäisiä vaivat, uniongelmat, migreeni, lapsettomuus ja kuumat aallot. Vyöhyketerapia: rentouttaa, helpottaa kipua ja stressiä, parantaa aineenvaihduntaa. Kinesioteippaus yleistyy Esimerkiksi aika tuoretta tulokasta kinesioteippausta käytetään kiputilojen hoitoon. - Kinesioteippauksessa kipukohtaan laitetaan joustava teippi, jolla on kipua helpottava vaikutus. Se ei estä liikettä, vaan teipin avulla haetaan normaalia liikerataa. - Kireiden lihasten teippauksessa verenkierto teipin alla lisääntyy ja lihas rentoutuu. ABC-marketista tuli Sale KAROLIINA AHOLA PIRKKALAN ABC:n ruokakauppa on nykyään Sale. Nimenmuutoksen muassa kaupan päivittäistavaroiden valikoima lisääntyi noin 500 tuotteella ja pinta-ala laajeni. Kaupasta saa elintarvikkeiden lisäksi käyttö- ja lahjatavaroita sekä autotarvikkeita ja -öljyjä. Lapsiperheiden ruokailutila ABC:n liikennemyymälän ravintola on saanut lapsiperheille tarkoitetun ruokailuosaston. Sieltä löytyy muun muassa kiipeilyteline liukumäkineen, videoita ja piirustuspaikka. Liikennemyymälästä löytyy nykyään myös Otto-automaatti. Akupunktio ei satu Perinteinen akupunktio kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. - Monesti vasta akupunktiolla saavutetaan halutut tulokset. Kuukka muistuttaa, että neulat eivät satu. - Muutaman minuutin kuluttua neulojen laitosta niitä ei edes tunne. - Neulakammoisille laitan yleensä aluksi muutaman neulan rauhoittaviin ja rentouttaviin kohtiin. - Kiinassa akupunktiota käytetään lähes joka vaivaan, Kuukka kertoo. Partolan kuntokeskuksessa yli viisi vuotta työskennellyt Miia Kuukka muutti hoitopaikkansa Fysiokulma M. Kuukan Pereen vanhalle kaupalle. - Tämä on omannäköinen paikka, Kuukka ihastelee remontoidun kaupan tunnelmaa. - Käyn täällä ruokakaupassa aina silloin tällöin, koska asun lentokentän suunnassa, kertoi Juhani Forsman. Kassamiehenä toimi Valtteri Härkäaho. Ilmainen hiustenleikkuu kerää väkeä PIRKKALAN kuntakeskuksessa on aloittanut toiminnan uusi miesten parturiliike M-Room. Avajaistarjouksena on kuluvalla viikolla ei enempää eikä vähempää kuin ilmaiset hiustenleikkuut miehille. Tarjous keräsi tiistaina pienen jonon liikkeen aulaan. Liikkeen löytää osoitteesta Suupantie 2 eli samasta liikekeskuksesta kuin R-Kioskin ja Siwan. Huomenna helatorstaina M- Room on suljettu, mutta ilmaispäiviä jatkuu vielä lauantaihin. M-Room on tamperelainen alan ketju. Palveluita on pelkästään miehille. - Meille tullaan aina ilman ajanvarausta. Ideana on tarjota miehille helppo tapa leikkauttaa hiuksensa, kertoo yrittäjä Sari Puputti. Kotikäynnillä tietoa ikääntyvien palveluista TÄNÄ VUONNA 75 vuotta täyttäneet tai täyttävät pirkkalalaiset saavat halutessaan henkilökohtaisesti tietoa kunnassa tarjolla olevista ikäihmisten palveluista. Kyse on hyvinvointia edistävistä kotikäynneistä, joilla kerrotaan palveluiden lisäksi myös omaehtoisesta hyvinvoinnin ja terveyden ylläpidosta ja edistämisestä ja annetaan siihen ohjeita. Posti tuo tällä viikolla kaikille vuonna 1937 syntyneille pirkkalaisille asiasta kertovan kirjeen. Sen mukana on palautuskuori ja kotikäyntilomake kotikäynnin haluaville henkilöille. Kotikäynnit tekee kesäkuukausien aikana perusturvan vanhusten ja kotihoidon palveluiden henkilökunta yhteistyössä. Paikalle voi saapua muun muassa fysioterapeutti, muistihoitaja, sairaanhoitaja sosiaalityöntekijä ja kotihoidon esimies. Ikäihmisen omainen voi osallistua tapaamiseen. - Kotikäynti on luottamuksellinen, vapaaehtoinen ja maksuton, sanoo palvelukoordinaattori Margit Kivimäki. Hyvinvointia edistävä kotikäynti on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät ole kunnan säännöllisen palvelun piirissä, eivätkä kotihoidon tai omaishoidon asiakkaita. Kunta järjestää kotikäyntejä vuosittain ennaltaehkäisevänä palveluna ikääntyville henkilöille. Jos kirjeen saanut haluaa kotikäynnin, hänen pitää palauttaa sen mukana tullut kotikäyntilomake 28.5. mennessä palautuskuoressa Pirkankoivuun. - Kotikäyntiajasta sovitaan henkilökohtaisesti. Ikäihmiseen ottaa yhteyttä puhelimitse kotikäynnin tekevä henkilö, Kivimäki kertoo. Järjestetty jätteenkeräys ei innosta PIRKKALALAISASUKAS ei suostu liittämään kiinteistöään järjestettyyn jätteenkuljetukseen Lepomoisiossa. Hän on valittanut hallinto-oikeudelle ympäristölautakunnan asiaa koskevasta päätöksestä. Lautakunta totesi oikeudelle, että sen mielestä mitään lain mukaista syytä kieltäytymiseen ei ole. Asukkaalle on huomautettu, että kieltäytymisestä voi seurata uhkasakko. Tykkää meistä Facebookissa Kuulutus Ajoneuvojen siirrot PIRKKALAINEN 11 Hae Pirkkalainen Facebookista osoitteella Pirkkalainen-lehti PIRKKALAN KUNTA TIEDOTTAA Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain n:o 828/2008 perusteella on ajoneuvoja siirretty Tampereen kaupungin Tarastejärven varastoalueelle. Luettelo siirretyistä ajoneuvoista on nähtävillä Pirkkalan kunnanviraston ilmoitustaululla os. Suupantie 11. Ajoneuvot on lunastettavissa virka-aikana kuukauden kuluessa kuuluttamispäivästä lukien, jonka jälkeen noutamatta jätettyjen ajoneuvojen omistusoikeus siirtyy Pirkkalan kunnalle. Oikeus ajoneuvoon on noudettaessa selvitettävä. Tarkempia tietoja antaa Pirkkalan kunnan tiemestari, puh. 03 565 24000. Pirkkalassa 8.5.2012 Kunnallistekniikka Asemakaavaluonnos nähtävillä Huovin asemakaavan muutos ja Huovin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 226) (Dnro: YMP594/1103/2011) Huovin ja Naistenmatkan asemakaavan muutosalue sijoittuu pääosin Lentoasemantien YS-kortteliin. Kaava-alueen pinta-ala on noin 4,4 ha. Alueen omistajana on Pirkkalan kunta. Aloite kaavamuutoksen laatimiseksi on tullut maanomistajalta. Kaavamuutoksen tavoitteena on nostaa korttelin rakennusoikeutta nykyisestä sekä tutkia mahdollisuuksia mahdollistaa nykyisen terveyskeskustoiminnan lisäksi asuntojen rakentaminen alueelle. Asemakaavaehdotus on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukaisesti nähtävillä 16.05. 18.06.2012 maankäytön suunnittelutoimistossa ja kunnan kotisivuilla http://www.pirkkala.fi / asuminen_ja_ymparisto/maankaytto/kaavoitus/. Kaavaluonnosta koskevat muistutukset on toimitettava nähtävillä oloaikana kirjallisesti kunnanhallitukselle. Kunnan jäsenen tai muistutuksen tekijän, joka haluaa kaavojen hyväksymisestä tiedon, tulee ilmoittaa osoitteensa kunnanhallitukselle. Yhteystiedot: Pirkkalan kunta, ympäristötoimen kirjaamo, Suupantie 11, 33960 Pirkkala. Lisätietoja kaavaehdotuksesta antavat tstoarkkitehti Mika Raatikainen p.050 4363968 ja kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen p. 050 3034966 Pirkkala 16.05.2012 Kunnanhallitus Ilmoitus hakemuksien vireilläolosta Lemminkäinen Talo Oy hakee rakennuslupaa rivitalon rakentamiselle Pereen asemakaava-alueella, korttelissa 1432, tontilla 1, osoitteessa Kutteritie 6, 33950 Pirkkala, sekä viiden paritalon rakentamiselle korttelissa 1435, tontilla 1, osoitteessa Purutie 39, 33950 Pirkkala. Edellä mainittujen hakemusten johdosta naapureille varataan tilaisuus tulla kuulluksi. Kirjalliset huomautukset on toimitettava 23.5.2012 mennessä Pirkkalan kunnan rakennusvalvontatoimistoon, osoite Suupantie 11, 33960 Pirkkala. Lupahakemusasiakirjat on nähtävänä rakennusvalvontatoimistossa virka-aikana. Lisätietoja antaa rakennustarkastaja Juhani Ruponen p. 050 4630 738. Pirkkala 16.5.2012 Rakennusvalvonta Pirkkalan kunta Pirkkala on vireä, ripeästi kasvava ja kehittyvä n. 18 000 asukkaan kunta, joka on kiinteä osa Tampereen kaupunkiseutua. Jenni Sillman leikkasi Arvo Tanskasen (edessä) hiukset ilmaiseksi. Tino Koivisto (takana) pyöräili Härmälästä asti Jade Lautalan palveltavaksi. Isä oli kuulemma lähettänyt pojan ilmaiseen parturiin Pirkkalaan, kun oli lukenut liikkeen tarjouksesta Pirkkalaisesta. Odotettu Luettu Se aidosti paikallinen Perinteinen kesänumeromme ilmestyy keskiviikkona 30.5. tuplapainoksena. Jakelu myös Multisiltaan, Peltolammille ja Nokialle. Ilmoita ihmeessä! Varaa oma ilmoitustilasi 23.5. mennessä Leena Kolehmainen-Naaralainen p. 3143 1915, ilmoitukset@pirkkalainen.com Eija Forssell p. 3143 1914 Pirkkalan kunta hakee vakinaista täyttämistä varten Sosiaalityöntekijää (lapsiperhetiimi) Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet sekä sähköinen hakulomake löytyvät osoitteesta www.pirkkala.fi -> Kunta ja Hallinto -> Avoimet työpaikat. Tule tapaamaan pormestaria! Pormestari Helena Rissanen ottaa kuntalaisia vastaan ilman ajanvarausta maanantaina 21.5.2012 klo 15.00 17.00 välisenä aikana työhuoneessaan osoitteessa Suupankuja 2 (vanha kirjastotalo). Lisätietoja johdon sihteeri Kati Selkämaa, puh. 050 4639258, kati.selkamaa@pirkkala.fi. Tervetuloa tapaamaan pormestaria!

12 PIRKKALAINEN 16.5.2012 TV-VIIKKO 17.5.-23.5. TV1 torstai 17.05. 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.54 Harmaahylkeen laulu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylämaan kettu (7) 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! 10.45 Kolme vuodenaikaa: Koivut 11.00-11.05 Yle Uutiset 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.35 Tohtorit (7) 13.05-14.54 Yö on pitkä (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 New York, amerikkalainen unelma 16.05 Itse asiassa kuultuna: Jukka Virtanen 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ylämaan kettu (7) TV1 perjantai 18.05. 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 MOT: Eläkepomot kaalimaalla 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: Kiurunkannukset 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Tosi tarina: Graffitivirkamies 11.40 Pisara meressä? 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Kun tuomi kukkii (S) 14.45 Eläinten elämää maalla ja merellä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kuningatar Elisabetin maailma 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset TV1 lauantai 19.05. 08.00 Yle Uutiset 08.05 Kuningatar Elisabetin maailma 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 09.54 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Ihmiskunnan aarteita 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 A-studio: Stream 12.30 Dokumenttiprojekti: Yksinäinen mies 13.25 Onnea matkaan (S) 13.50 Gilmoren tytöt (7) 14.30 Puutarhaperjantai TV1 sunnuntai 20.05. 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.55 Avara luonto: Böömin kosteikolla 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40-09.48 Kuinka nainen sai housut 09.55 Yle Uutiset 10.00 Viekää minut kotiseudun multiin 10.30 Tosi tarina: Juoksuhaudan seurakunta 11.00 Yle Uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Uskomaton uusperhe (7) 12.05 Kotona taas (7) TV1 maanantai 21.05. 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.45 Kolme vuodenaikaa: Nätkelmät 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40-12.25 Arto Nyberg 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Jumalan myrsky 14.15 Taistelu syöpää vastaan 14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Jaakko ja maailmanvalloittajat 16.25 Rakkauden taistelu 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset TV1 tiistai 22.05. 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Rakkauden taistelu 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: Villat 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! 11.55 Tekijänä: Minna Parikka 12.25 Tohtorit (7) 12.55 Kersantilleko Emma nauroi (S) 14.30 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv 15.55 Tosi tarina: Lätkätuomari Levonen 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ylämaan kettu (7) TV1 keskiviikko 23.05. 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puutarhaperjantai 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.50 Kolme vuodenaikaa: Tuomi 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Tekijänä: Samu-Jussi Koski 11.40 Aamusydämellä 12.15 Eläinten elämää maalla ja merellä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Kaikki rakastavat (S) 14.20 Luonnon ihmeitä 14.30 MOT 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv 16.00 Avara luonto: Böömin kosteikolla 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 18.00 Yle Uutiset 18.20 Kuinka nainen sai housut 18.30-18.54 Onnea matkaan (S) 19.00 Kriminalisti (12) 20.00 Puutarhaperjantai 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 20.55 Pisara meressä? 21.50 Ulkolinja: Murdochin mediaskandaali 22.45 Jack Kevorkian - Tohtori Kuolema (12) 01.00 - TV2 torstai 17.05. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Harri ja Toto 07.04 Maapallottelua 07.08 Possu Pallero 07.19 Palikoista ankka 07.22 Taide on tehtävä 07.28 Katinkontti Remix 17.10 Ylämaan kettu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00-19.54 Emma (7) 20.00 Muslimielämää 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Stream 21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 Annan sinulle anteeksi (12) 00.10 Oddasat 00.25 Eurojackpot 00.30 - TV2 perjantai 18.05. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Anjan satuhetki 06.57 Olipa kerran... : Tillin tallin 15.00 Strada 15.30 Antiikkia, antiikkia 16.00-16.48 Puutarhaetsivät (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Äiti maa 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45-19.35 Avara luonto: Böömin kosteikolla 19.40 Scott & Bailey (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 Komisario Lewis (12) 22.45 Ulkolinja special: Hyvää joulua Aida Mlivic 23.40-12.35 Prisma: Kolmas sukupuoli 13.30 Prisma Studio 14.00 Gilmoren tytöt (7) 14.40 Jaakko ja maailmanvalloittajat 15.10 Historiaa: Harzhornin taistelu 16.05 Puutarhaetsivät (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Tosi tarina: Lätkätuomari Levonen 19.15 Luontohetki: Veden maailma 19.45 Arto Nyberg 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Uutishuone (7) 17.10 Ylämaan kettu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Tekijänä: Minna Parikka 19.00 Prisma: Pelastakaa järveni! 19.45 Löytöretkiä maailmaan 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Vodkatehtaan tyttö 22.30 Kotikatsomo: Uutishuone (7) 23.20 Yle Uutiset 23.25 Rakentaako Burma ydinasetta? 00.20 Oddasat 00.35 - TV2 maanantai 21.05. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Anniina Ballerina 07.06 Metkat Mesiläiset 18.00 Yle Uutiset 18.30 Tekijänä: Samu-Jussi Koski 19.00-19.52 Kuningatar Elisabetin maailma 20.00 Antiikkimakasiini 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Ruotsin prinsessan kastejuhla 21.30 Margaret Thatcher - pääministeri 23.15 Yle Uutiset 23.20 Ulkolinja special: Konsulin kunnia 23.50 Prisma: Pelastakaa järveni! 00.35 Oddasat 00.50 - TV2 tiistai 22.05. 00.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Kastemadot 07.01 Onnea on... 17.10 Ylämaan kettu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Muotiviikko: Suomimuodin uusi aalto 19.00 Historiaa: Ihmissyöjien saari 19.55 Kotona taas (7) 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Lain yläpuolella (16) 23.30 Yle Uutiset 23.35 Ulkolinja: Murdochin mediaskandaali 00.30 Oddasat 00.45 - TV2 keskiviikko 23.05. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Nalle Luppakorva 07.01 Ariol 07.05 Roope-karhun taikaseikkailut 07.44 Mio Mao 07.49 Neppajymykerho 07.56 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 08.20 Galaxi 08.21 Tero hoitaa 08.28 Operaatio Hurrikaani 08.34 Aivokeskus 08.44 Kapteeni Kari 08.45 Hemmot 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Yle Uutiset Uusimaa 09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.05 Yle Uutiset Häme 10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Matkakassi 07.04 Anton Siilinen ratkaisee 07.16 Meillä asuu: Rotta 07.22 Taikakaruselli 07.35 Sirkustelua 07.43 Käytöskukka: Kiire 07.48 Pikku Kakkosen posti 07.56 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 08.20 Galaxi 08.21 Eläimet töissä 08.27 Raimo 08.34 Pertti ja Purtti 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Yle Live: Kylie Minogue 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Anu Pentik - Posion voima 12.55 Jumppa: Toiminnallinen harjoitus levypainolla 13.25 Puskuri 13.55 Matkakassi: Merta edempänä 14.25 Kohtauspaikka: Menestyksen TV2 lauantai 19.05. 07.45 Pikku Kakkonen 07.48 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 08.13 Pikku Kakkosen posti 08.19 Maikki ja pelottava Pontso 08.43 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 08.59 Galaxi 09.00 Sherlock Jakki 09.14 Viidakkojytä 09.20 Late lammas 09.29 Asha 09.43-09.54 Hirveä Henri 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Yle Uutiset Uusimaa 21.55 Komisario De Luca (12) 23.45 Ykkösaamu 00.25 - TV2 sunnuntai 20.05. 07.45 Unna Junná 08.00 Pikku Kakkonen 08.02 Ella ja Aleksi 08.10 Raa Raa, leikkisä leijona 08.21 Hyvän kierrättäjät 08.36 Babar ja Badun seikkailut 09.00 Galaxi 09.01-09.13 Kapteeni Kari 09.18 Lulu ja lehmä 09.26 Eläimet töissä 09.35 Villi tulevaisuus 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 07.14 Sirkus Temppula 07.20 Norsulan perhe 07.32 Taitavat koirat: Rajakoira Nara 07.41 Humps 07.48 Neppajymykerho 07.56 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 08.20 Galaxi 08.21 Animalia 08.45 Hemmot 08.50 Lentävät lääkärit (7) 09.40 Matkapassi: Saapasmaassa nähtyä 10.35 Matkantekoa Hurtigrutenilla 11.05-11.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.00 Pressiklubi 12.30 Kasperin kierre 13.30 Veljesten seikkailuvene 14.00 Vaeltajan matkapäiväkirja 14.25 Ruohonjuuritasolla (S) 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Hullu juttu 07.02 Timppa 07.13 Ota banaani! 07.20 Hanna Ankka 07.33 Luonto merenrannalla 07.41 Sammakko ja ystävät 07.48 Neppajymykerho 07.56 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 08.19 Galaxi 08.20 Tallitytöt 08.28 Taikaplaneetta 08.41 Betonin särkijät 08.50 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Yle Uutiset Uusimaa 09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.05 Yle Uutiset Häme 10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.55 Oddasat 07.16 Sininen lehmä ja leija 07.21 Pikku hirviötyttö 07.28 Maltti ja Valtti 07.42 Pingu: Vierailu sairaalassa 07.48 Neppajymykerho 07.56 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 08.20 Galaxi 08.22 Hirveä Henri 08.33 Hemmot 08.35 Karvinen 08.45 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Yle Uutiset Uusimaa 09.45 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.55 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.05 Yle Uutiset Häme 10.15 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Tartu Mikkiin 12.35 Ruohonjuuritasolla (S) 12.40 Pirkko Mannola - herkästi hauska 13.30 Tanskalainen maajussi 14.00 Luokkakuva 14.30 Blogistania 15.00 Koiran vuosi (S) 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01-18.08 Raimo 18.13 Pikku Nikke 18.30 Spanielipentueen elämää 19.00 Yle Uutiset 19.10 Minun New Yorkini 19.20 Maailmanmenoa 19.26 UMK: Finaalin Highlights 19.30 Kohtauspaikka: Menestyksen hinta 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Hupipätkät (S) 20.55 Kätevä emäntä (S) hinta 14.55 Sisu - kohti Lontoota 15.25 Neljä unelmaa muutoksesta 16.10 Maailmanmenoa: Egypti-friikki 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02-18.25 Hillitön hotelli: Tarkastaja Mato 18.30 - vuonna nolla (7) 18.55 Sincopats (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Erätulilla 20.00 Pressiklubi 20.30-20.54 Free Radio (7) 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.05 Kova laki (16) 22.50 Uimahyppyjen EM 11.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 12.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 12.10 Yle Uutiset Häme 12.20 Yle Uutiset Keski-Suomi 12.30 Yle Uutiset Itä-Suomi 12.40 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.50 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 13.00 Oddasat 13.15 Pressiklubi 13.45 Ravisuoran vihjeet 13.55 Akuutti 14.25 Erätulilla 14.55 Luontokuvaajan matkassa 15.20 Streettanssin SM 16.15 Matkakassi: Japani 16.45 EURO: Jalkapallomakasiini 17.15 Sisu - kohti Lontoota 17.45 MotorSport 18.15 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 10.30 Zeke ja taikataulu (S) 10.53 Koodinimi Connor (S) 11.15 Mr Bean (S) 11.30 Edda - Mussolinin tytär (7) 13.10 Matti ja Teppo - veljekset 14.00 Hullu juttu 14.30 Blogistania 15.00 Kohtauspaikka: Menestyksen hinta 15.30 Lordi! 12 pisteen syrjähyppy 16.00 Kilpa-auton rakentaja 16.30 Jalkapallon Mestareiden liiga 17.00 Keilailun SM 18.00 Minun New Yorkini 18.10 Matkapassi: Lonely Planetin Madagaskar 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Harvoin tarjolla (12) 15.30 Kalassa! 15.45 Erätulilla 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Tero hoitaa 18.09 Taikaplaneetta 18.25 Kapteeni Kari 18.30 Laura kaupungissa 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Apinaliiga 19.55 Ruokatiedettä 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Danne ja Bleckan 21.00 Neljä unelmaa muutoksesta 21.45 Maailmanmenoa: Muskeliveneilyä 21.50 Yle Uutiset 22.05 Onnenkantamoinen (12) 22.50 True Blood (16) 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Uskon jalkapalloon 13.00 Eläinsairaala 13.30 Iloa puutarhasta 14.00 Tanskan ääripisteet 14.30 Puutarhassa tuoksuu ruoka 15.00 Satunnaiset sankarit 15.30 Mestari 16.00 Alivaltiosihteerin televisioohjelma 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Velhot, jätit ja susihukkaset 18.13 Karvinen 18.30 Spanielipentueen elämää 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Sydänääniä 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Kalassa! 12.55 Kätevä emäntä (S) 13.25 Ulkosuomalaisen tarina 13.55 Sydänääniä 14.25 Puutarhassa tuoksuu ruoka 14.55 Ajankohtainen kakkonen 15.45 Sirkuselämää 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01-18.23 Dino-Dan 18.30 Spanielipentueen elämää 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Blogistania 20.00 Doctor Who (12) 20.45 UP: Emmi Ensemble - Erikoinen 20.50 Kesärenki 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Keskiviikon ravisuora 22.15 Theroux ja autistit 21.25 Poliisi-tv 21.50 Yle Uutiset 22.05 True Blood (16) 22.55 Uimahyppyjen EM 23.55 Becky ja Steve (12) 00.25 - MTV3 torstai 17.05. 06.00 MTV3 Deitti 06.30 Älynväläys 07.00 Aamusää 07.45 Baby Looney Tunes 08.10 Smurffit (S) 08.35 Madagascarin pingviinit (S) 09.00 Scooby-Doo 09.25 Studio55.fi 10.00 Emmerdale (S) 10.30 Emmerdale (S) 11.00 Pilanpäiten 11.05 Jaakko ja pavunvarsi: Tositarina 12.50 Leo 12.55 Pilanpäiten 13.00 Lääkärit 23.50 Poliisi-tv 00.15 Generation Kill (16) 01.20 - MTV3 perjantai 18.05. 05.50 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Luontodokumentti: Susien ja harmaakarhujen mailla 15.05 Rita Rocks (S) 15.35 Luontodokumentti: Dinosaurusten viime hetket 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli 19.25 Sää 19.30-21.25 Simone - unelmien nainen (S) 21.30 Jalkapallon Mestareiden liiga 23.45 Jalkapallon Mestareiden liiga 00.15 Uimahyppyjen EM 01.15 Kova laki: Lontoo (12) 02.05 - MTV3 lauantai 19.05. 06.00 MTV3 Deitti 06.30 Älynväläys 07.00 Ostoskanava 07.45 Uki (S) 07.50 Jogi-karhu 08.15 Tuomas Veturi (S) 08.30 Palomies Sami (S) 08.45 Madagascarin pingviinit (S) 09.10 INK - Ihmenappuloiden kerho (S) 09.40 Kivisten ja Sorasten uudet 20.25 Kätevä emäntä (S) 20.54 UMK: Stig, Laululeija 21.00 Pan Am (12) 21.40 Extremen maailma 21.50 Yle Uutiset 22.05 Becky ja Steve (12) 22.35 Yle Live: Katri Helena 23.35 Uimahyppyjen EM 00.35 - MTV3 sunnuntai 20.05. 06.00 MTV3 Deitti 06.30 Älynväläys 07.00 Ostoskanava 07.45 Chuggington (S) 08.00 Smurffit (S) 08.30 Scooby-Doo 08.55 Tom & Jerry Kids Show 09.20 Ben 10: Alien Force 23.40 Pikku-Britannia USA (16) 00.10 - MTV3 maanantai 21.05. 05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Ekonominen gastronomia 15.10 Isän suusta 15.40 Luontodokumentti: Pääsiäissaaren salaisuudet 16.45 Leo 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 13.55 Jamie Oliverin ruokapaljastukset 15.00 Middle (S) 15.30 Mieletön maailma 15.55 Pilanpäiten 16.05 Luontodokumentti: Susien ja harmaakarhujen mailla 17.10 Tunteita ja tuoksuja (S) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Pomo piilossa 21.00 House (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Ketonen & Myllyrinne 23.15 Dead Silence (16) 01.00 Älynväläys 02.00-05.20 MTV3 Deitti hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05-21.00 Minuuttipeliä 21.05 Unohdetut (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Tulimyrsky (16) 01.15 Mental 02.15 Älynväläys 03.15-06.00 MTV3 Deitti Nelonen perjantai 18.05. 06.00 Ostosruutu seikkailut 10.10 Pokémon (7) 10.35 Beyblade: Metal Masters (7) 11.00 FUTIS+ 11.30 Motor Forum: Rallicross SM: Veteli 12.00 Piilokamera 12.30 Pilanpäiten 12.40 Salatut elämät (S) 13.10 Salatut elämät (7) 13.40 Salatut elämät (7) 14.15 Jääkiekon MM-kisat 17.00 Parhaat! 17.15 Mieletön maailma 17.45 Tarinoita suomalaisesta työstä 18.00 Top Gear USA 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Mieletön maailma 20.00 Amazing Race 09.45 Tyylivarkaat 10.45 Jokakoti.fi 11.15 Grand Designs - unelmaasunnot 12.20 Salatut elämät (7) 12.50 Salatut elämät (S) 13.20 Näin tehtiin Men In Black 3 13.35 Pilanpäiten 13.40 Pähkähullu professori 2: Klumpit (7) 15.50 Menestyksen takana - Veritas 16.55 Samaa sukua (7) 17.55 Luontodokumentti: Pytoneiden puristuksessa 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Mieletön maailma 20.00 Linnan tähdet 21.00 Kosto (12) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05-21.00 Mentalist (12) 21.05 C.S.I. Miami (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ratkaisija (12) 23.35 Kovat kaulassa 00.35 Jokakoti.fi 01.05 Älynväläys 02.05-05.20 MTV3 Chat Nelonen ma 21.05. 06.00 Ostosruutu 06.20 Ostosruutu 06.40 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 21.00 Ajankohtainen kakkonen 17.00 Uutiset 21.50 Yle Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 22.00-00.00 Eurovision : Semifinaali 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) MTV3 tiistai 22.05. 18.30 Emmerdale (S) 05.20 Aamusää 19.00 Seitsemän Uutiset 05.50 Studio55.fi 19.20 Päivän sää 06.25 Huomenta Suomi 19.30 Salatut elämät (7) 09.25 Studio55.fi 20.05 Tyylivarkaat 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 21.00 Puumanainen 10.05 Emmerdale (S) 21.30 Moderni perhe (S) 10.35 Emmerdale (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 11.05 Ostoskanava 22.20 Päivän sää 13.00 Lääkärit 22.25 Tulosruutu 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 22.35 C.S.I. (12) 14.00 Leo 23.35 Paljastavat valheet 14.05 Amazing Race 00.35 30 Rock (S) 15.05 Miehen puolikkaat 01.05 Älynväläys 15.35 Luontodokumentti: 02.05-05.20 MTV3 Chat Celebesinmeren syvyyksissä 16.35 Älynväläys Nelonen tiistai 22.05. 16.50 Onnenpeli 06.00 Ostosruutu hyväntekeväisyysarpa 06.20 Ostosruutu 23.15 Pan Am (12) 23.55 - MTV3 ke 23.05. 05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Leo 14.05 Samaa sukua (7) 15.05 Ensisilmäyksellä 15.35 Tyylivarkaat 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 MTV3.doc: Kun Kate tapasi Williamin 21.00 C.S.I. New York (16) 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko- Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknari 23.05 Diili 00.55 30 Rock (S) 01.25 Älynväläys 02.25-05.20 MTV3 Deitti Nelonen ke 23.05. 06.00 Ostosruutu 06.20 Ostosruutu Nelonen torstai 17.05. 06.00 Ostosruutu 06.20 Ostosruutu 06.40 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 07.25 Disney esittää: Stitch! 07.50 Kapteeni Flamingo (S) 08.15 Lazy Town (S) 08.40 Huippukokki lähtee maalle 09.10 Vauvan tarina 09.40 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 10.10 Pikakurssi kodinostoon 10.40 Elokuva: Marie Antoinette (S) 13.05 Vauvan tarina 13.35 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 15.05 Puolivahingossa (7) 15.35 Puolivahingossa (7) 06.20 Ostosruutu 06.40 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 07.25 Disney esittää: Stitch! 07.50 Kapteeni Flamingo (S) 08.15 Lazy Town (S) 08.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 09.00 Huippukokki lähtee maalle 09.30 Vauvan tarina 10.00 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Lotto ja Jokeri 22.35 Paycheck (16) 00.55 Kova Laki: Los Angeles (12) 01.55 Älynväläys 02.55-06.00 MTV3 Deitti Nelonen lauantai 19.05. 06.30 Ostosruutu 07.30 Lego Ninjago (7) 07.45 Lego Ninjago (7) 08.00 Yli esteiden 08.30 Start! 09.00 Matkaoppaat 09.30 Matkaoppaat 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 11.00 Koiralle koti 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Jälkiä jättämättä (16) 23.35 Southland 00.30 Älynväläys 01.30-05.20 MTV3 Chat Nelonen su 20.05. 06.45 Ostosruutu 07.45 Hurja remontti 08.45 Unitupa 09.20 Huvila & Huussi 10.20 Eden 10.50 Eden Pihaklubi 11.20 Koiralle koti 12.25 Eli esteiden 12.55 Frasier 13.25 Frasier 07.25 Disney esittää: Stitch! 07.50 Kapteeni Flamingo (S) 08.15 Lazy Town (S) 08.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 09.00 Huippukokki lähtee maalle 09.30 Vauvan tarina 10.00 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 15.05 Puolivahingossa (7) 15.35 Puolivahingossa (7) 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Hyvät ja huonot uutiset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16) 22.00 Toimintatorstai: Turbulence - pelkoa ilmassa (16) 00.10 Nelosen uutiset 00.20 Nelosen sää 00.25 Frasier 00.55 Pulmuset 01.25 Castle (12) 02.25 Ase kiikarissa 03.00 Pelastushelikopteri 03.30-06.00 Älypää-TV 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 15.05 Sinkkuisä Gary (S) 15.35 Lapsuuteni luuserina (7) 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Dr. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of USA 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Krokotiilimies (12) 23.05 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 Isänmaan toivot 23.55 Kumman kaa 00.25 Elokuva: Hell Ride (18) 02.10 Detroit 1-8-7 (12) 03.10-06.30 Älypää-TV 12.05 Homma haltuun 12.35 Homma haltuun 13.05 Homma haltuun 13.30 Homma haltuun 14.00 Onnea matkaan, Charlie! (7) 14.30 Tanssi peppu pieneksi 15.30 Elokuva: High School Musical 3 (S) 17.45 Usko tai älä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Mitä tuli tehtyä 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Krokotiilimies II (12) 23.20 Nelosen uutiset 23.30 Nelosen sää 23.35 Havaiji 5-0 (12) 00.35 Elokuva: Paranormal Activity (16) 02.25-06.45 Älypää-TV 13.55 Frasier 14.40 Frasier 15.10 Lapsuuteni luuserina (7) 15.40 Outo, uusi elämä (7) 16.40 Maailman övereimmät juhlat 17.45 The Voice of USA 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Sokkokokki 20.00 Neljät häät 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Mitä nainen haluaa (7) 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Nelosen sää 23.50 Big Love (12) 01.00 Blue Bloods (12) 02.00 Detroit 1-8-7 (12) 03.00 Täydelliset naiset (12) 04.00-06.00 Älypää-TV 16.05 Outo, uusi elämä (7) 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Faces 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Inno 20.00 Huippumalli haussa (S) 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset (12) 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 Sinkkuelämää (12) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 00.25 Kallio 00.55 Aavekuiskaaja (12) 01.55 Rooma (16) 03.10 Pelastushelikopteri 03.40-06.00 Älypää-TV 06.40 Ostosruutu 17.05 Nelosen sää 07.00 Disneyn esikoulu: Pupujen 17.10 Pulmuset kaupunki 17.45 Mitä tuli tehtyä 07.25 Disney esittää: Stitch! 18.45 Nelosen uutiset 07.50 Kapteeni Flamingo (S) 18.55 Nelosen sää 08.15 Lazy Town (S) 19.00 Matkaoppaat 08.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 19.30 Inno 08.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 20.00 Huvila & Huussi 09.00 Huippukokki lähtee maalle 20.57 Keno 09.30 Vauvan tarina 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 10.00 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 22.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä 10.30 Pikakurssi kodinostoon II (16) 11.00 Ostosruutu 00.10 Nelosen uutiset 11.40 Ostosruutu 00.20 Nelosen sää 12.20 Ostosruutu 00.25 Frasier 13.00 Vauvan tarina 00.55 Pulmuset 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 01.25 Nelonen Pro esittää: MotoGPmakasiini 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 01.55 Start! 15.05 Puolivahingossa (7) 02.25 Greyn anatomia (12) 15.35 Puolivahingossa (7) 03.25 Pelastushelikopteri 16.05 Hurja remontti 03.55-06.00 Älypää-TV 06.40 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 07.25 Disney esittää: Stitch! 07.50 Kapteeni Flamingo (S) 08.15 Lazy Town (S) 08.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 09.00 Huippukokki lähtee maalle 09.30 Vauvan tarina 10.00 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Niki viinitilojen keittiöissä 15.05 Puolivahingossa (7) 15.35 Puolivahingossa (7) 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Sokkokokki 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Hauskat kotivideot 20.00 Faces 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 00.15 Suojelijat 01.15 Suomi D: Mies, joka murhasi Remun veljen (12) 02.15 Pelastushelikopteri 02.45-06.00 Älypää-TV

16.5.2012 TV-VINKIT Ketonen & Myllyrinne huumoriviihteen umpihangessa. Uusinta. (1. tuotantokausi, jakso 1/8) MTV3 to 17.5. klo 22.40. Jalkapallon Mestareiden liiga. Loppuottelu Bayern München - Chelsea. Selostus Antti Ennekari (kuvassa). München, Saksa. Yle TV2 lauantai 19.5. klo 21.30 Hell Ride. Quentin Tarantinon kertomus kilpailevista moottoripyöräjengeistä salaperäisen aarteen jäljillä. Pääosissa: Eric Balfour, Larry Bishop, Dennis Hopper. Nelonen la 19.5. klo 00.25. URHEILU Tytöt pronssille, lisää salivuoroja kaivataan Näin iloiset olivat tunnelmat, kun Pirkkain salibandyn D-ja E-tyttöjoukkueet pelasivat pronssille Särkänniemicupissa. E-tyttöjen sarjassa pronssipelissä FBC-Turku kaatui 5-1. D-tytöt olivat alkulohkon ykkösiä ja pronssia tuli Kooveen kaadoilla, niinikään maalein 5-1. Tukijoukot kertovat, että Pirkkain tyttösalibandy on hyvässä nosteessa. Tällä kaudella on ollut joukkueita lähes joka ikäluokassa. - Ainoana harmina on rajalliset salivuorot, SUURI PELTIPIHA Heti varastosta seinä-, ja kattopeltiä. Til.työnä ikkunapellit, piipunhatut ym. Puh. 050 516 4180 Anianrantatie 1099 Tervetuloa ostoksille ma-pe 9-18 la 10-15 pyhisin sulj. Kumitelakaivuri ja traktorikaivuri piha-, puutarha- ym. kaivuutöihin. P. 0400 336 820/Mattila PIRKKALAINEN 13 Pirkkain ja Nokian joukkueet yhteen PIRKKALAN Pirkkain ja Nokian KRP:n naisten salibandyjoukkueet yhdistyvät. Nimeksi tulee Pirkkalan Pirkat. KRP:n naiset ovat pitkään pelanneet 1.divisioonassa, mutta kuluneen kauden päätteeksi joukkue jäi niukasti pudotusviivan alapuolelle. Pirkat puolestaan nousi ensi kaudeksi 2. divariin. Samaa sarjaa pelaavat joukkueet päättivät yhdistää voimansa ja koota ensi kauteen yhteisen ryhmän. Yhdistyminen tuo Pirkkain joukkueeseen 8-10 osaavaa ja kokenutta pelaajaa lisää. - Menestyvä edustusjoukkue antaa lahjakkaille nuorille mahdollisuuden jatkaa pelaajauraansa omassa seurassa, kertoo joukkueenjohtaja Antti Peltola. Kaivinkonetyöt 15t telakone Traktorityöt Etukuormaintyöt, lanaukset, maansiirto 040 779 4567 Auto- ja Konepalvelu Leikkanen mleikkanen@gmail.com Sub torstai 17.05. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää (7) 09.00 Marienhof (7)09.30 Simpsonit (7)10.00 Simpsonit (7)10.30 Simpsonit (7)11.00 Simpsonit (7)11.30 Simpsonit (7)12.00 Simpsonit (7)12.30 Simpsonit (7)13.00 Simpsonit (7)13.30 Simpsonit (7)14.00 Kaiken maailman kampaamot 15.00 Gwyneth Espanjassa 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7)17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Ensisilmäyksellä (7) 18.30 American Idol 20.30 Simpsonit (7)21.00 Viidakon tähtöset (7) 22.00 Iholla (S) 22.30 Vankikarkurit (7)23.30 Rakkaudella katettu 00.30 Bones (7)01.30 Aavejahti 02.30-06.00 SubChat perjantai 18.05. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää (7) 09.00 Marienhof (7)09.30 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Kaiken maailman kampaamot 15.00 Gwyneth Espanjassa 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7)17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Ensisilmäyksellä (7) 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 American Idol 20.30 Simpsonit (7)21.00 Paparazzit 21.30 Teräspallit 22.00 Iholla (S) 22.30 C.S.I. (12) 23.30 Viidakon tähtöset (7)00.30 Taran monta elämää 01.00 Taran monta elämää 01.30 Taran monta elämää 02.00 Taran monta elämää 02.30 Salaiset kansiot 03.25-06.00 SubChat lauantai 19.05. 06.00 SubChat 11.00 Ostos-tv 14.00 Will & Grace (S) 14.30 Will & Grace (S) 15.00 Will & Grace (S) 15.30 Will & Grace (S) 16.00 Näin tehtiin Men In Black 3 16.15 Flashback 16.45 Pelastajat (7)17.15 American Idol 19.00 American Idol 20.00 Viidakon tähtöset (7)21.00 Wallander: Varas (16) 22.50 Vankikarkurit (12) 23.45 Day Watch (16) 02.20 Kyttäkamera 03.20 Bändärille sulhanen 04.10-06.00 SubChat sunnuntai 20.05. 06.00 SubChat 07.00 Ostos-tv 10.00 Iholla (S) 10.30 Iholla (S) 11.00 Iholla (S) 11.30 Iholla (S) 12.00 Frendit (S) 12.30 Frendit (S) 13.00 Frendit (S) 13.30 Kreisiä menoa 14.00 Flashback 14.30 Piilokamera 15.00 Miehen puolikkaat (S) 15.30 Miehen puolikkaat (S) 16.00 Tunteet pelissä (S) 17.00 Rillit huurussa (S) 17.30 Tyhjätaskut 18.00 Rakkaudella katettu 19.00 Jamie Oliverin koululaishaaste 19.55 Myytinmurtajat 21.00 Poliisiopisto 3: Jatkokoulutuksessa (12) 22.45 Paparazzit 23.15 Teräspallit 23.45 Tosipaikka: Viidakkomaratoonarit 00.45 Supernatural 01.40-06.00 SubChat maanantai 21.05. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää (7)09.00 Marienhof (7)09.30 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Kaiken maailman kampaamot 15.00 Gwyneth Espanjassa 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7)17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Kreisiä menoa 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Valehtelevat viettelijät (12) 20.00 Gossip Girl (12) 21.00 Batman - paluu (16) 23.35 Chuck 00.30 Tosipaikka: Whiten perhe - elävänä tai kuolleena (12) 02.20 Flashback 02.50-06.00 SubChat tiistai 22.05. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää (7)09.00 Marienhof (7)09.30 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Kaiken maailman kampaamot 15.00 Gwyneth Espanjassa 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7)17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Ensisilmäyksellä (7) 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7)21.00 Lainvalvojat (7)21.30 Pelastajat (7)22.00 Suomen kaamein kämppä 23.00 Num3rot (12) 00.00 Supernatural 01.00 Paparazzit 01.30 Chuck 02.25-06.00 SubChat keskiviikko 23.05. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää (7) 09.00 Marienhof (7)09.30 SubChat 10.10 Älynväläys 11.00 Ostos-tv 14.00 Suomen kaamein kämppä 15.00 Gwyneth Espanjassa 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.30 Marienhof (7)17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Ensisilmäyksellä (7) 18.30 Will & Grace (S) 19.00 Frendit (S) 19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Tyhjätaskut 20.30 Simpsonit (7)21.00 Rakkaudella katettu 22.00 Top Chef Suomi 23.00 Bones (12) 00.00 Kyttäkamera 01.00 Salaiset kansiot 02.00 Num- 3rot (12) 02.55-06.00 SubChat Yle Teema torstai 17.05. 04.00 Teematieto 17.00 Ion B:n maailma 18.00 Aung San Suu Kyi, peloton 19.00 Omistava rakkaus (7)19.53 Sininen sana 20.00 Prisma Studio 20.30 En ole tyhmä! 21.00 Tiededokumentti: Lähiruokaa lautaselle 21.55-23.27 Kino Suomi: Sirppi ja kitara (S) 21.55 Sirppi ja kitara (S) 23.25-04.00 Teematieto perjantai 18.05. 04.00 Teematieto 16.30-17.45 TV-arkisto: Viisut 2/2 16.30 Euroviisut Suomen karsinta 1976 17.45 Lastuja - taiteilijasuvun vuosisata 19.00 Historia: Ensimmäiset australialaiset 19.55 Lapset puhuvat 20.00 Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia 20.48 Kootut askeleet: Johanna Tuukkanen 21.00 Arkistojen salat: Buffalo Bill 21.30 Kino: Coco Chanel & Igor Stravinsky (12) 23.25 Euroviisujen salattu historia 1 00.15-04.00 Teematieto lauantai 19.05. 04.00 Teematieto 10.05 Elävä arkisto: Manserock 10.35 Avoin tarina : Vaahteranlehti 11.05 Calatravan torni 12.05 Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia 12.50 Arkistojen salat: Buffalo Bill 13.20 Anne Frankin päiväkirja (7)13.50 Anne Frankin päiväkirja (7) 14.20 En ole tyhmä! 14.50 Voimala 15.40 Prisma Studio 16.10 Tiededokumentti: Lähiruokaa lautaselle 17.05 Historia: Länsimaiden illankoitto 17.55 Omistava rakkaus (7)18.50 Sokea hetki -tanssiteos 19.20 Kinshasan sinfonia 20.55 Lapset puhuvat 21.00-23.30 Teemalauantai: Muotia Lontoosta 21.00 Vivienne Westwood - tee se itse! 21.57 Bailey, muotikuvaaja 23.30-04.00 Teematieto sunnuntai 20.05. 04.00 Teematieto 09.55-11.10 Euroviisut Suomen karsinta 1976 09.55 TV-arkisto: Viisut 2/2 11.10 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7)12.25 Elävä arkisto: Rockabilly 12.45 Unelmien rivierat: Capri 13.30 Kinshasan sinfonia 15.05 Aung San Suu Kyi, peloton 16.05 Tiededokumentti: Silminnäkijä 17.05 Ranskalainen kylä (12) 18.00 Kino Klassikko: Polkupyörävaras (S) 19.25 Elävä Arkisto: Urbanisaatio 19.55 Lapset puhuvat 20.00 Muotiviikko: Sonia Rykiel 20.55 Kalevala nyt 21.00 Roberto Saviano, mafian jahtaama 21.55 Uusi Kino: Miten marjoja poimitaan? 22.14 Uusi Kino: Hypermarket Nation 22.45 Muodin huipulla DDR:ssä 00.05-04.00 Teematieto maanantai 21.05. 04.00 Teematieto 16.55 Historia: Ensimmäiset australialaiset 17.50 Cousteau nuoremman meriseikkailut 18.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7)20.00 Muotiviikko: Agnès b 20.55 Avoin tarina : Vaahteranlehti 21.25 Euroviisujen salattu historia 2 22.20 Nuori Strindberg 23.50-04.00 Teematieto tiistai 22.05. 04.00 Teematieto 17.00 Tiededokumentti: Silminnäkijä 18.00 Roberto Saviano, mafian jahtaama 18.55 Kalevala nyt 19.00 Ranskalainen kylä (12) 19.50 Kootut askeleet: Martin Heslop ja Minna Tuovinen 20.00 Muotiviikko: Bikinivallankumous 20.55 Lapset puhuvat 21.00 Historia: Länsimaiden illankoitto 21.50-22.57 TV-arkisto: 1970-luvun muoti 21.50 Läpinäkyvää - muotishow 22.29 Muotiregatta, katsaus kesän 1972 muotiin 22.55-04.03 Teematieto keskiviikko 23.05. 04.00 Teematieto 17.00 Muodin huipulla DDR:ssä 18.20 Elävä arkisto: Uusiopunk 18.50 Kootut askeleet: Leena Gustavson 19.00 Avoin tarina : Katseita 19.30 Arkistojen salat: Buffalo Bill 20.00 Muotiviikko: Farkkujen maailmanvalloitus 21.00 Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia 21.45 Kino: Gomorra (16) 23.56-04.00 Teematieto TENNISTÄ HÄRMÄLÄN- RANNAN MASSAKENTÄLLÄ. Kenttävaraukset numerosta (03) 212 1234. Kausi alkaa 14.5. www.jpbike.fi TÄYDEN PALVELUN MOOTTORIPYÖRÄ- JA MOPOAUTOKORJAAMO Tänä vuonna LAHJOITAMME JOKAISESTA TEKEMÄSTÄMME ROMUTUS- TODISTUKSESTA 20 MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON PIRKKALAN OSASTOLLE. PIRKKALAN AINOA VIRALLINEN ROMUAUTOJEN VASTAANOTTOPISTE! Otamme autot vastaan ilmaiseksi ja noudamme tarvittaessa. MYYMME KÄYTETTYJÄ JA UUSIA OSIA pakettiautoihin, maastureihin, avolavoihin. AUTONOSAT R. AALTONEN Tampereentie 294, Valkeakoski Puh. (03) 58 84 840 www.barkholtintaimisto.com Teollisuustie 25, 33960 PIRKKALA Puh. 03 368 4000 www.autonosat.fi Kattoremonttien ammattilainen SUOMEN AUTOPURKAMOLIITON JÄSEN Ammattitaitoa Sinun eduksesi! Vesikattoremontittit Tiili- ja peltikatott Peltityöt Soita ja kysy tarjoustamme, teemme samalla kattosi kuntotarkastuksen. (03) 368 3397 Hämeen Kattokeskus Oy Vesalantie 8, 33960 Pirkkala www.kattokeskus.fi kattokeskus@kattokeskus.fi VALTUUTETTU HUOLTOKORJAAMO Varaa nyt autollesi aika KEVÄTHUOLTOON OHJAUSKULMIEN SÄÄDÖT ja RENKAIDEN VAIHDOT ILMASTOINTILAITEHUOLLOT AUTOSÄHKÖLIIKE M. TAKALA KY 55 v. Yrittäjäkatu 9, Nokia p. (03) 3123 1700 Avoinna ma-pe 7.30 17 Enemmän vapaa-aikaa oikealla akulla Testivoittaja AKKUJEN YKKÖNEN 80 akkusalo oy T Kolmionkatu 5 B Puh. (03) 273 0830 Elotie 6 Puh. (03) 273 0840 ILMAINEN HIUSTENLEIKKAUS KOKO AVAJAISVIIKON 15.5-19.5 Tervetuloa! HUOM! 17.5 Helatorstaina suljettu M ROOM PIRKKALA AVATTU Parturipalvelut miehille aina ilman ajanvarausta M Room Pirkkala Suupantie 2 ti-pe 10-18 la 9-15 www.mroom.fi

14 PIRKKALAINEN 16.5.2012 PALVELEMME TEITÄ KAUNEUS JA TERVEYS J&M HIUSTEAM Johanna & Kristiina Suupankuja 3, PLA. Puh. 368 0005 www.jmhiusteam.com ELÄIMET KOTI JA PIHAPIIRI PARTURI-KAMPAAMO Laura Teitä palvelevat Laura & Melita Tervetuloa! Suupantori 4 (talon takana) Puh. 368 2275 Avoinna ark. 9 17, la 9 13 040 135 0007 Annukka Kalstela, Lähihoitaja, Jalkojenhoidon AT SILMÄLÄÄKÄRIN JA OPTIKON PALVELUT LIIKKEESTÄMME V O I T K O N Y T N Ä H D Ä I L M A N E T T Ä S I R I S T Ä T? Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA 0400 331 717 ajanvaraus ma-to 8.30 18 MAANRAKENNUSTYÖT KANNONJYRSINTÄ VIHERMULTAA MAA- JA KIVIAINEKSET Jari Järventausta Ky Puh. 0400 834 888 FI F Y SI O ma-pe 9 19, la 10 14 LA p. 045 239 7233 Partolakeskus, Pirkkala Kampanjatiedot www.fysiola.fi Jalkahoidot kotikäyntinä 48 Katso muista palveluista www.hoitolakantapaa.fi SOITA JA KYSY AIKAA. PIRKKALA: S-market, Kenkätie 4, puh. 03 265 0686 Avoinna ma-pe 10-18, la 10-14 OSTETAAN Ostetaan/otetaan vastaan ROMUAUTOJA - ROMU- RAUTAA - P. 045 122 6431 KATTO- JA ULKOMAALAUKSET Vain ammattitaidolla Maalausliike JV Arvola Puh. 040 503 6316 (Soita ilmainen kuntokartoitus) Sähköurakointi SEPPO ANNALA P. 040-521 5813 Myös lämpöpumput! sahkourakointi@seppoannala.fi www.seppoannala.fi PARHAAT BETONIT Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI Puh. (03) 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI KOTI JA PIHAPIIRI KRM RAKENNUS- PALVELU KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU PIRKKALA 0400-462 464 Tero Saarikoski 0400-496 369 Mika Helén * Putkityöt * Lämpöpumput * Automatiikka * Sähkötyöt * Kylmä-/ jäähdytyslaitteet P. 010 3950 395 (24h) www.hhkp.fi Korjaa / Huoltaa tulostimet, kannettavat, PC:t Myy laadukkaat laitteet asennettuna EPSON 368 4769 avoinna ark. klo 9 17 Satakunnankatu 35, Tampere email syscontrol@syscontrol.fi www.syscontrol.fi www.pirkkalansahkoliike.fi Siskon Apu Kaiken kattavaa kotitalousapua - kotisiivoukset - ikkunoiden pesut - muuttoapu/muuttosiivous - kodin raivausapua Soita ja kysy lisää p. 045 206 3755 NOKIA 41 VUOTTA Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja 3 33960 PIRKKALA Puh. (03) 368 0826 Fax (03) 368 5826 GSM 0400-848 681, 0400-848 682 KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet metallisälekaihtimet pystylamellikaihtimet terassi- ja ikkunamarkiisit verhotangot liukuovet Mittaus- ja asennuspalvelu! www.kaihdinjukka.fi Turkkirata 9, Pirkkala, p. (03) 368 6135, myymälä ma-pe 10 17 MH Kotipalvelu Kotipalvelu Mia Heikkonen 044 777 6490 mhkotipalvelu.nettisivu.org Laadukasta palvelua Pirkanmaan alueella kotitalouksille, yrityksille ja taloyhtiöille. ILMALÄMPÖPUMPUT Myynti Asennus Huolto LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen 0400-658 393 Halmeentie 5, 33960 Pirkkala www.lmj-tekniikka.fi lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset puh. 0400 851 395 Vaittintie 2, PIRKKALA www.alumiinijalasi.fi LIIKENNE KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN! KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT 175/65-14 158,- 185/65-14 158,- 185/65-15 178,- 195/65-15 198,- 205/55-16 228,- 195/70-15C 198,- YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös Firestone, Bridgestone, Michelin, Nokian ym. RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY P. (03) 255 6677. Keskuojankatu 11, Sarankulma AUTOJEN RUOSTEVAURIOym. HITSAUKSIA. Mobil öljynvaihto: 4 litraa täyssynt. vaihdettuna alk. 60 Öljynsuodatin vaihdettuna alk 10 HAUTAUSPALVELUT KUKKA ja HAUTAUSPALVELU Suupantie 6 C, Pirkkala P. 368 2307 www.pirkkalanhautauspalvelu.net OMPELIMOT VERHOILUA Puh. 044 504 4803 www.walkilanverhoomo.fi LAKIASIAT Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA 044 424 0420 timo.kirkko-jaakkola@asuntonokia.fi Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. Pienikin ilmoitus kannattaa! Taksi Timo Hänninen Pirkkala P. 0500 234 653 YKSIN TAI YHDESSÄ LÄHELLE TAI KAUAS Invavarustettu tilataksi (1+8) käytössäsi moneen menoon. Katso lisää netistä www.fintaxi.fi Taksi Antti Aalto 0400 995 816 Aja pikapesuun Nokialle! Vältä turhaa jonotusta, pesukatu vetää jopa 60 autoa tunnissa! PARAS PESU 12 50 J. Salo Oy Kiiltovahaus +4 Alustapesu +3 Kuponki voim. 30.6.2012 asti. Ei paha energiayhtiö www.jsalo.fi Yrittäjäkatu 1 NOKIA p. 342 6100. ARK. 6 22, LA 7 22, SU 9 22 Renkaiden vaihto 24 Aurauskulmien mittaus 65 Määräaikaishuollot valmistajan ohjeiden mukaan 65 /h Pirkkalan Autokeskus Oy Teollisuustie 11, 33960 Pirkkala 03 368 3321 / 040 557 3375 www.pirkkalanautokeskus.fi info@pirkkalanautokeskus.fi APUNASI MYÖTÄ- JA VASTAMÄESSÄ Me kaikki Suomen DekkPartner-kauppiaat olemme aina valmiit auttamaan asiakkaitamme, oli sitten edessä myötä- tai vastamäki. Hyvät renkaat kun pitävät mäessä kuin mäessä. Asioidessasi DekkPartner-myymälässä voit olla varma, että sinua palvelee asiantuntija, joka tuntee suomalaiset ja suomalaisten erityistoiveet. Avoinna ma-pe 8 17, (sesonkiaikana myös la 9 13) Pirkkalan Rengaskauppa Oy Teollisuustie 2, 33960 Pirkkala. Puh. 010 423 7333, www.rengaskauppa.net

16.5.2012 HÄRMÄLÄ Härmälä-Seura juhli 20-vuotista taivalta LAUANTAINA kahviteltiin Härmälä-Seuran 20 vuotista taivalta Kalmarin ruokalassa. Paikalle oli saapunut runsas juhlaväki kuulemaan Härmälän koulun puhallinorkesterin soitantoa ja juhlapuheita, sekä kuvallista historiallista katsausta Härmälä-Seuran 20 vuotisen YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com taipaleen varrelta. Katsauksesta kävi ilmi, että itse asiassa Härmälä oli vielä 90 vuotta sitten Pirkkalan kunnan takamaata, josta alue siirrettiin hallinnollisella päätöksellä osaksi Tamperetta vasta 1920-luvulla. Tämä tapahtui maapohjan siirryttyä kaupungin omistukseen Idmanin konkurssin jälkeen. Tampereen kaupunki oli jo laatinut kaavankin vähän niin kuin naapurikunnan alueelle jo ennen alueen siirtämistä osaksi Tamperetta. Juhani Skogberg Härmälä-Seuran puheenjohtaja Aira Ikonen ja varapuheenjohtaja Veli- Pekka Eloranta (vasemmalla) ottivat vastaan Pirkkala-Seuran edustajan Esko Hautalan terveiset ja onnittelut. Elokolo/Elopilkku: Pe 18.5. elokolo kiinni, ke 23.5. verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma 21.5. klo 8.30 boccia, klo 10 laulu, klo 11.30 johtokunta ja ke 23.5. klo 10 askartelukerho, boccia ja skippokerho. Ke 23.5. ja pe 25.5. kuntosali klo 9-10. Juhlaristeilylle 11.-12.12. voi ilmoitt. 30.5. saakka, lista kerhossa ilmoitustaululla. Pirkkalan Eläkeläiset: Olemme mukana yhdistysten kevätmarkkinoilla la 26.5. klo 9-14. Eläkeliiton Pirkkalan yhdistys: Jäsentapaaminen Pinsiön maamiesseurantalolla, Pinsiöntie 1358, to 24.5. klo 13. Lähtö Pirkkalan torilta klo 12 kimppakyydeillä. Pirkkalan kansalliset seniorit: Muistikerhon kevätretki ma 28.5. Seniorikävely kirkolta Taikametsään to 31.5. Lähtö klo 12. Liikuntarajoitteiset kimppakyydillä, yhteys sihteeriin puh. 0400 624 980. Pirkkalan Sotaveteraanit: Veteraanikahvit ke klo 15.15 Sirpakassa. Hallituksen kokous Liikuntatalon kokoushuoneessa ke 23.5. klo 13. Huom. muuttunut aika! Pirkkalan Kokoomus: Jäsenilta ke 23.5. klo 19. Tutustuminen kehittyvään Pirkkalaan bussilla. Oppaana elinkeinojohtaja Erkki Korkala. Lähtö kunnanviraston edestä. Hallitus klo 17.30. Keskusta Pirkkala: Jäsenäänestys Keskustan puheenjohtajaksi su 27.5. klo 15-18 Pirkkalan kunnan valtuustosalissa. Puheenjohtaja valitaan Rovaniemellä kesäkuussa pidettävässä puoluekokouksessa. Äänestää voi jäsenet ja jäseneksi haluavat. Pirkkalan Vasemmistoliitto: 20 vuotta -tapaaminen Suupantorilla la 19.5. klo 11-13. Ei jäykistelyä eikä juhlapuheita, jutellaan siitä, miten tehdään entistä parempi Pirkkala. Musiikkiesityksistä vastaa Raivottaret. Mukana myös Vasemmistonuoret. Pirkkalan Hämeenpuolen Martat: Marttailta vanhassa pappilassa ma 21.5. klo 18. Arpajaiset. Pirkkalan Karjala-seura: Järjestämme kevätlaulajaiset Pirkankoivun asukkaille 21.5. klo 13 kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhosen johdolla. Käsityönäyttelyyn tulevia töitä vastaanotetaan 21.5. klo 14 Pirkankoivussa laulutuokion jälkeen (aulassa), tuo silloin tarjolle omia, äitisi tai lastesi tekemiä käsitöitä. Kevät tuo taas Kyöstin kentälle kyykkäpelin. Perinteisesti torstaisin klo 18 kokoontuvat pelistä kiinnostuneet leppoisaan peli-iloitteluun koko kesän ajan alkaen 24.5. MLL:n Pirkkalan yhdistys: Kyöstin perhekahvila Ilo to klo 9.30-11.30 Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6. Naisten höntsyryhmä ke klo 19-21 Nuolialan koulun vanhassa salissa. Aikuisten Käsityökerho to klo18 Puuhkalakin kerhotilassa, Lähdekuja 2. Pirkanmaan Vammaistyö: Su 20.5. klo 14 kevätjuhla ravintola Keitaassa, Asemantie 4, Ylöjärvi. Arpojen ja omien tuotteiden myynti aloitetaan klo 13.30. La 26.5. klo 9-14 orvokkimyynti, omat tuotteet ja arvat Suupan torilla, ilm. Kaarinalle, pääsetkö myyntiavuksi. Tampereen diabetesyhdistys, Pirkkalan alaosasto: Lenkkiryhmä kokoontuu 16.5. lähtien keskiviikkoisin. Lenkille lähtö klo18.30 Härmälänrannassa tapahtuu HÄRMÄLÄNRANNAN uudella asuinalueella pidetään peräkonttikirppis ensi lauantaina. Paikka on Nuolialantien ja Valmetinkadun kulmassa parkkialueella. Peräkonttikirppiksellä Härmälän Martat myyvät lettuja, kahvia ja leivonnaisia. Härmälänrannan alueen tiedotuspiste on Kalmarin ruokalarakennuksen aulassa. Härmälänrannan maksuton opaskierros matkaopas Kaarina Paakkasen johdolla lähtee piipun juurelta klo 10.30 ja 12.00. Voit myös osallistua valtakunnallisen Pop up -ravintolapäivän viettoon kirpputorin läheisyydessä Härmälänrannan alueella. Kirpputorin myyntipaikan hinta on 5 euroa, kertyneillä tuloilla tuetaan alueen yhdistysten toimintaa. Myyntipaikkamaksu ja ilmoittautumiset paikan päällä portilla alkaen klo 9.00. PeräkonttikirppisHärmälänrannassa peräkonttikirppis lauantaina 19.5. klo 10-14. Suupan torilta. Ilmoitt. Alpo Rautomäelle. P. 0400 628 980 tai sähköposti alpo.rautomaki@pp.inet.fi Pirkkalan Työttömät: Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh. 368 4885, sp: tyopala@ gmail.com Pirkkalankylän kyläyhdistys ja Pirkkalan ympäristöyhdistys: Koko perheen luontokävely la 26.5. Luontokartoittaja Kaija Helle opastaa tuntemaan Pirkkalankylän kallioiden ja Reipin ketojen kasveja sekä linnustoa. Kokoontuminen Kierikantiellä Juvelan mökin luona klo 10, josta kävelemme Reippiin. Mukaan kiikarit ja sään mukainen varustus. Kävelyn päätteeksi kahvi- ja turinatuokio. Autot Reipin parkkipaikalle. Sankilan Kyläyhdistys: Koko kylän kirpputori su 20.5. klo 12-16 Kirkonkylän koulun urheilukentällä. Kaikilla vapaa pääsy. Kyläläisille ilmainen kirpputoripaikka, muilta 5,-/per paikka. Kyläyhdistyksellä buffetti. Pirkkalan Vesiosuuskunta: Varsinainen kokous 21.5. klo 18 alk. kunnantalon valtuustosalissa, os. Suupantie 11, Pla. Keskustellaan myös jätevesijärjestelmän tämänhetkisestä tilanteesta. Pirkkalan Reserviläiset: Majakausi joka ke klo 18 alkaen kesän ajan. Pirkkalan kunnalliset JHL: Teatteriretki Valkeakosken kesäteatteriin näytökseen Vexi Salmen Villit vuodet la 16.6, lähtö vanhan kirjaston pysäkiltä klo 13 (näytös klo 14), retken hinta jäsenille 20e, ei jäsenet 45e. Sitovat ilmoitt. ja maksut 22.5 mennessä. Päiväretki Hämeenlinnan Keskiaikamarkkinoille la 18.8. Lähtö Pirkkalasta klo 8.30, paluu illalla, retken hinta jäsenille 20e, lapset 0-15v. 5e, ei jäsenet 40e. Sitovat ilmoitt. ja maksut 21.6 mennessä. Lisätiedot ja ilmoitt. molemmista retkistä: pirkkala435.jhlyhdistys.fi tai Rotukissoja geenit syynissä Pirkkahallilla TULEVA viikonloppu kerää Tampereella yhteen Suomen kissaharrastajat ympäri maata. Kansainvälisiä kissanäyttelyitä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa isännöi Pirkanmaan rotukissayhdistys. Viikonlopun aikana on nähtävissä reilut 1000 kissaa yli neljästäkymmenestä eri rodusta. Tämänkertaisissa näyttelyissä on panostettu kissojen DNA -tutkimuksiin Professori Hannes Lohi johtaa Helsingin Yliopistossa tehtävää kissojen geenitutkimusta. Työn alla on kattava suomalaisten rotukissojen DNA -pankki, jota pyritään hyödyntämään kissojen perinnöllisten sairauksien ja ominaisuuksien kartoittamisessa. Pirkanmaan rotukissayhdistys tukee geenitutkimusta tarjoamalla ilmaisen geeniverinäytteen näyttelyyn osallistuville kissoille. Kissanäyttely Messu- ja Urheilukeskuksessa la 19.5. ja 20.5. klo 10-17 0503095773/Sari. Maksu 573073-51575 Pirkkalan kunnalliset JHL. AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Päivi / 040 514 3300. Pirkkala-Seura: Kesäretki la 18.8. Egyptin aarteet- taidenäyttelyyn Villa Royaliin Mouhijärvelle, kirjamuseo Pukstaaviin ja Herra Hakkaraisen taloon Sastamalassa. Lounas Vammalan seurahuoneella retken teeman mukaisessa Farao ravintolassa. Retken hinta jäseniltä 70 e, ei jäsenet 80 e. Voit ilmoittautua retkelle joko www.pirkkala-seura.fi /retket tai puh. 3143 1913 arkisin klo 9-16. Pirkanmaan Vapaat Seniorit: Kesäretki 13.6. Sastamalaan Pyhän Olavin kirkko, Danielssonin kivilinna ja Karkun EVL-opisto. P. 0400 912 151 Tuomo Hakkarainen. RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu MA nakkikastike, perunat / sose, kasvis, tuoresalaatti, raparperikiisseli. TI kalkkunalasagnette, kasvis, tuoresalaatti, aprikoosivispipuuro. KE uunisilakat, perunat / sose, kasvis, tuoresalaatti, ruusunmarjakiisseli. TO kasvisvuoka, tuoresalaatti, ohukaiset ja hillo. PE broiler- kasvispata, tuoresalaatti, omenakiisseli. LA tomaattinen jauhelihakeitto, tuoresalaatti, marjarahka. SU lihakastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, jäätelöpikari. Päiväkoti- ja kouluruoka MA nakkikeitto, näkkileipä, tuorepalat. TI siikapihvi, perunat, sitruuna-tillikastike, tuoresalaatti. KE kinkkukiusaus, herne-maissi, porkkanaraaste. TO jauhelihakastike, spagetti, tuoresalaatti. PE broiler- kasviskeitto, sämpylä, tuorepalat. ILMOITUSTORI Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh. 3143 1900. Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Myydään Karvalankamatto, punainen, 15 e kpl (2kpl). Pituus 2 m, leveys 130 cm. Puh. 040 749 6824. Tenavat laulavat Kirkonkylällä PIRKKALAN alakoulujen lastenlaulukilpailujen finaali pidetään Kirkonkylän koululla ensi viikon keskiviikkona. Mukaan on valittu jokaiselta koululta kaksi kilpailijaa karsintojen perusteella. Paikalle toivotaan runsasta kannustajajoukkoa niin vanhemmista kuin koulukavereista. Perinteinen kisa on pidetty vuodesta 1996, aluksi Pirkkalan tenavatähden nimellä. Lastenlaulufinaali Kirkonkylän koululla ke 23.5. klo 18. Vapaa pääsy. Puffetti KOKOUKSIA KUULUTUKSIA PIRKKALAN KUNTA PIRKKALAINEN 15 Vuokralle tarjotaan Todella hyväkuntoinen ja tilava kaksio Loukonlahdesta 1.6. alkaen 590 e + vesi. P. 045 322 9686. Autohallipaikka Pirkkalan keskustasta Suupantorilta. Lämmin, ilmastoitu, sähkö-ovi. Hyvä ja turvallinen säilytyspaikka. P. 0400 838 551. Vuokrata halutaan Siisti ja maksukykyinen perhe Pirkkalasta etsii 3-4h+k omakoti- tai rivitalosta. Savuton eikä lemmikkejä. Vp. 0400 866 460. PAL-RAK OY Rakennuspalvelut * Kirvesmies- * Laatoitustyöt Harri Palmroth 044 033 1299 MYYDÄÄN Tietokonekorjaukset Vikaselvitykset Tiedoston palautukset Tietokone FIX Kuoppamäentie 10, p. 045 672 2826 Reipin Vesiosuuskunnan sääntömääräinen VARSINAINEN KOKOUS ti 29.5. klo 18. Vanha pappila, Papilantie 65. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu klo 18. Tervetuloa Hallitus Pirkkalan Naistenmatkantien (mt 3022) liikennevalojen suunnittelu Kaartotien ja Isomäentien liittymiin on käynnistynyt. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Pirkkalan kunta ovat käynnistäneet rakennussuunnitelman laatimisen Kaartotien ja Isomäentien liikennevaloista ja niiden vaatimista liittymäjärjestelyistä Naistenmatkantielle. Liikennevalojen tarve on seurausta Kaartotien ja Isomäentien liikenteen lisääntymisestä. Liittymäjärjestelyinä ovat oikealle kääntymiskaistan pidennys ja uusi vasemmalle kääntymiskaista. Järjestelyt toteutetaan nykyisellä tiealueella. Liikennevalojen suunnittelussa otetaan huomioon mahdollisuus joukkoliikenne-etuuksiin ja Naistenmatkantien toimiminen erikoiskuljetusten reittinä. Liikennevalojen suunnitelmat ovat valmiit kesäkuun 2012 lopussa ja pyrkimyksenä on toteuttaa liikennevalot vielä tänä vuonna. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Pirkkalan kunta Lisätietoja antavat: Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenteenhallinnan erityisasiantuntija Kari Korpela, puh. 040 512 2189 Pirkkalan kunta rakennuspäällikkö Jouni Korhonen, puh. 050 512 3981 LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja P. 3143 1911 040-5292892 Leena Kolehmainen- Naaralainen Ilmoitusmyynti p. 3143 1915 040 592 2055 Maija-Riitta Merikanto Toimittaja p. 3143 1912 Eija Forssell Ilmoitusmyynti p. 3143 1914 Eeva Leskinen Laskutus, yhdistyspalsta p. 31431900 Pirkkalainen www.pirkkalainen.com Suupantie 2 A 10 33960 Pirkkala Puhelinvaihde 3143 1900 Fax 3143 1950 Avoinna ma-pe klo 9 16 Konttori: yhdistyspalsta, ilmoitustori, tilaukset ym: konttori@pirkkalainen.com Ilmoitukset: yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset: ilmoitukset@pirkkalainen.com Toimitus: juttuasiat: toimitus@pirkkalainen.com Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Hannu Routamaa. Ilmoitushinnat: 1.1.2012 alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,96 e takasivu... 1,00 e vuosi-ilmoitukset... 0,60 e kuolinilmoitukset... 0,65 e silmäkulma... 1,60 e määräpaikkakorotus... 0,10 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri... 70 e Hintoihin lisätään ALV 23 % Ilmoitustori 1-5...sis. alv 9,00 e Ilmoitustori 6-10... sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: 14.000 kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle 1.1.2012 alkaen: Kotimaa... 52 e Eurooppa... 125 e Muut alueet... 140 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2011 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p. 3140 4213 Haja-asutusalue Pirkkalassa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p. 3143 1900 ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

16 PIRKKALAINEN 16.5.2012 ME EM SIN EL TAI 8. V N L PA NNU 12 1 SUKLO PIRKKALA HINNAT VOIMASSA PE-SU 18. 20.5.2012, ELLEI TUOTTEEN KOHDALLA TOISIN MAINITA. A. T ne Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi Ö ŗaļķmĥğ JŞɡT ķ ğŗu ƾN ŗvĥēaļŀeʀ Ä Ŀ K 5ȳʵVȹȨUȠǏA +Şɡ5 ķ ŗ"ļķ.ĥğ AȎʻJˇīSħIN ɜADžʻN AI ʻ dzƽ ŕũ KȠǏ dzƀðĸǻ Cornetto ja Cornetto Enigma TUUTIT 75-86 g (11,63-13,33/kg) 200 2 kpl Yksittäin GB Daim TUUTIT 99 g (16,64/kg) 500 3 kpl 1,4 5 /kpl (16,86-19,33 /kg) Yksittäin GB Magnum JÄÄTELÖPUIKOT 80-90 g (12,63-15,63/kg) 250 2 kpl 1,9 5 /kpl (19,70 /kg) Yksittäin 1,5 9 /kpl (16,06-19,88 /kg) Karjala III-olut 4,6% tlk 24-pack Plussakortilla Pepsi tai Jaffa 0,33 l tlk 12-pack Carte Dor JÄÄTELÖT 750-1000 ml (2,30/l) Sis. pantit 3,60 Voimassa 3.5.-3.7.2012 (1,69/l) Sis. pantit 1,80 (3,49-4,65/kg) 3ħȹSˇĤ1ȳɜLȹ EǃīI ȨY M ʌijɜ ǃLJIJʌʏE ȨAǃʻTDžƬNȳī. MIJɜ ǃLJIJ ʏYˢLJ ŔʻSȎǏMˇʻLʻˑS ʻ,ǿƬSDžɜE ȨTħ MˇīS ʻTȨAA ʼnˇƩȨE ȡOƩ JIJȧTȳɜ IJʴ 849 5 ǟ7ƾʎ6ıȷ"ʳ 84 21 1 49 pack -15% pkt 9 9,9 9 Plussakortilla Arla Pohjanpoika JUUSTO 1 kg Ilmajoen normaalisuolainen KIRNUVOI 500 g Rajoitus 2 kpl/talous. (3,98/kg) Santa Maria texmex TORTILLA 336 g (2,89/kg) -19 % kg 595 TOMAATTI T OMA ATTI 99 1 kpl Suomi K- ussa Kn K-Pl an ma i man a ililma inta Hint 2 85 kp /kp /k 5 /kpl 7,35 korr ttia 7,3 -kor -ko ERÄ! VARHAISPERUNA Ruotsi 200 2 kpl pkt Yksittäin Siemenetön VESIMELONI kokonaisena 1,74 /ps (5,18 /kg) HERKKUSIENI jumbo irto Suomi Espanja pkt Kulta K ulta K Katriina atriina K KAHVI AHVI 5 500 00 g 099 499 Rajoitus 2 pkt/talous. (5,70/kg) kg 4 349 pack k ttia kor -ko sa-kor ussa -Plussa K-P K-Pl man K-P man iilma nta ilma Hint /l /l 0 /l) 2 07 k ((2,07 pack //pa 9 /pac Lihamestarin porsaan GRILLILUUT Naturel tai 99 kg 495 kg Atria GRILLIPALETTI 1000 g HK AMERIKANPEKONI 340 g (10,56/kg) 995 359 maustettu. Suomi pkt Kariniemen K ariniemen k kananpojan ananpojan MINUUTTIPIHVIT MIN UU 400-500 g Maustamaton, hunaja, hedelmäinen (9,98-12,46/kg) 695 kg rs Savupojat CHICKEN WINGS kypsä n. 1 kg/rs 2 pkt 2 Savupojat RILLARI ja HOT RILLARI 320 g (3,91/kg). Yksittäin 1,49/pkt (4,66/kg) Savupojat Savupojat maalaisserkku SAVULIHAROUHE LAMMASBRATWURSTI n. 350 g/rs 350 g Texas tai mexican 50 pkt (9,40/kg) 690 750 kg kg PIRKKALA Palmrothintie 2, Pirkkala, puh. 020 740 6600 MA PE 9 21, LA 9 18, SU 12 18 SmartPOST Nyt voit palauttaa Alkon pullot meille! www.k-citymarket.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus 329 pkt