Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2013

Samankaltaiset tiedostot
Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2014

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT

Eettisen toimikunnan työskentely. Aila Virtanen Jyväskylän yliopisto

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI SUOMESSA

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

TENKin koulutustyöryhmän ohjeistus tutkimusetiikan koulutuksesta. Heidi Hyytinen

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen

Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön :issä.

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija

Ihmistieteellisen tutkimuksen eettisen arvioinnin kehittäminen ja ohjeistaminen

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan nimeäminen ajalle

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Ajankohtaista tutkimusetiikasta

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

Ansioluettelot ja tutkimusrahoituksen haku. Ohjelmapäällikkö Sirpa Nuotio

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus:

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Paneelikeskustelu arjen tasaarvosta. Case: Itä-Suomen yliopisto

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2018 1

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT

Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti:

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1

PJ:n puheenvuoro uusille eettisten toimikuntien jäsenille Katia Käyhkö LT Yleislääketieteen erikoislääkäri HUS Koordinoivan tmk:n pj

1.Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen sekä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen: avattiin, todettiin ja tarkastettiin/hyväksyttiin

1.Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen sekä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen: avattiin, todettiin ja hyväksyttiin.

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

Alueellisten eettisten toimikuntien uudelleenorganisoituminen

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2017 1

Terveystieteellisten aineistojen erityispiirteitä. Annaleena Okuloff

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ

Tutkimuksen vastuullinen elinkaari

Lääketieteen tohtorin

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle.

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio

IHMISTIETEELLISEN TUTKIMUKSEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA: VUOSI Tutkimuseettisen neuvottelukunnan raportti Terhi Tarkiainen

Viestintä. Koulutusmarkkinointi Kotimaan opiskelijarekrytointi

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa

Tampereen alueen ihmistieteiden eettinen toimikunta Alueellista yhteistyötä jo vuodesta 2010

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Kanslerin päätöksen mukaan Viikin kampuksen tutkimustoiminnan eettisen toimikunnan tehtävänä on:

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Tutkimuslain keskeiset muutokset

Ohje arkaluonteisia henkilötietoja sisältävän tutkimuksen datanhallinnan suunnitteluun

laaditaan joka kokouksessa laaditaan joka kokouksessa Tehdään joka kokouksesta Tehdään tarvittaessa kokouksesta muistio

IHMISTIETEIDEN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN SEURANTA TENKIN OHJEISIIN SITOUTUNEILLE ORGANISAATIOILLE Raportti Laatinut: Anna Rauhala

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2018 1

laaditaan joka kokouksessa laaditaan joka kokouksessa Tehdään joka kokouksesta Tehdään joka kokouksesta

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Paikka Videoneuvotteluna Joensuun kampus AU300, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus A130

Lapsuudentutkimuksen verkosto

Hyväksytyt yht. (joista varasijalta kutsuttuja) 62 (30)

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Ihmistieteiden eettiset periaatteet

3. Ihmistieteiden eettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2017: asiakirja lähetetään TENKiin tammikuun lopussa.

SITOVATKO TENK:IN EETTISEN ENNAKKOARVIOINNIN OHJEET KORKEAKOULUJEN ULKOPUOLISTA TUTKIMUSLAITOSTA?

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, ME201 kokoushuone, Kuopio, Tieteellisten seurain valtuuskunta

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008;

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto Arja Kuula-Luumi

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

12/ esityslista Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto. Aika , 10:15

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK

TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA. Toimintasuunnitelma kaudelle

TAMPEREEN YLIOPISTO TAMPEREEN ALUEEN IHMISTIETEIDEN EETTINEN TOIMIKUNTA. Kokouspöytäkirja

Tekijyyteen liittyvät haasteet Tutkimuseettisen neuvottelukunnan arjessa

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

Yhteiskuntahistorian tutkimus, tutkittavan suostumus ja avoimen tieteen haasteet

Transkriptio:

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2013 1 (6) Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2013 1. Tutkimuseettisen toimikunnan toimintaperiaatteet Itä-Suomen yliopistossa Itä-Suomen yliopisto (UEF) on sitoutunut valtakunnallisen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ihmistieteisiin luettavien tutkimusalojen eettisiin periaatteisiin. Yliopistoon perustettiin akateemisen rehtorin päätöksellä 7.1.2010 Itä- Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta. Toimikunnan pääasiallisena tehtävänä on Itä-Suomen yliopistossa toteutettavien ihmisiin kohdistuvien ei-lääketieteellisten ja tarvittaessa myös muiden tutkimusten ennakkoarviointi, tutkimuseettisen koulutuksen järjestäminen ja ohjeistusten laatiminen, asiantuntijaelimenä toimiminen mahdollisissa tutkimuseettisissä ongelmatilanteissa, tutkimuseettisen keskustelun ylläpitäminen yliopistossa sekä kansallisen tutkimuseettisen ohjeistuksen valmistelun seuraaminen ja siihen osallistuminen. 2. Toimikunnan kokoonpano, kokoukset, pöytäkirjat ja muistiot Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettisessä toimikunnassa ovat yliopiston neljä tiedekuntaa sekä ylioppilaskunta. Vuoden 2013 aikana toimikunnan jäseniä ovat olleet: professori Risto Turunen (pj), filosofinen tiedekunta professori Päivi Atjonen, ajalla 20.8.2012-12.8.2013 professori Sinikka Pöllänen, filosofinen tiedekunta professori Jukka Juutilainen, ajalla 20.8.2012-30.6.2013 professori Matti Nykänen, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta professori Eeva-Stiina Tuittila, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta professori Kirsi Vähäkangas, terveystieteiden tiedekunta yliopistonlehtori Sari Voutilainen, terveystieteiden tiedekunta professori Vilma Hänninen, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta yliopistonlehtori Ulla Väätänen, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta professori Anna-Maija Pietilä, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta professori Tapani Keränen, TtT Helena Länsimies-Antikainen 15.10.2013-, Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2013 2 (6) opiskelija Vesa Korhonen 25.5.2013- opiskelija Katja Nuutinen Toimikunnan sihteereinä ovat toimineet projektitutkija Jarkko Tirronen ja suunnittelija Helena Suomalainen suunnittelu- ja kehittämisyksiköstä. Vuoden 2013 aikana tutkimuseettinen toimikunta kokoontui kuukausittain heinäkuuta lukuun ottamatta. Kokoukset on järjestetty videokokouksina Joensuun, Kuopion ja Savonlinnan kampusten välillä. Toimikunta on kolmesti, päätösvaltaisuuden puutteen vuoksi, jatkanut kokoustaan sähköpostikokouksena asianmukaisten päätösten aikaansaamiseksi. Käsiteltävien asioiden julkisuudesta toimikunta on noudattanut 13.5.2011 alkaen seuraavia periaatteita: Kokousten pöytäkirjat julkistetaan Itä-Suomen yliopiston Internet-sivuilla. Pöytäkirjoissa mainitaan tutkimussuunnitelmista haettujen eettisten ennakkoarviointien hakijat ja lausunnon lopputulos yleisellä tasolla. Kokouksista laaditaan valmistelumuistiot, joka sisältävät tarkemmat tiedot hakemusten sisällöistä ja lausunnoista perusteluineen. Valmistelumuistiot arkistoidaan vain toimikunnan käyttöön. Rajaamalla tutkimushankkeiden julkisuutta eettisen ennakkoarvioinnin vaiheessa toimikunta suojelee hankkeita mahdolliselta tutkimusideoiden anastamiselta. Rajoitusta pidetään voimassa, kunnes tutkimus on käynnistynyt ja tutkija/tutkimusryhmä on sen julkistanut. Mikäli toimikunnan kokouksiin on tulostettu asiakirjoja, puheenjohtaja ja sihteeri huolehtivat, että ne kaikki kokouksen päätteeksi tuhotaan. Hakemusasiakirjojen, pöytäkirjojen ja muistioiden alkuperäiset paperikappaleet ovat toimikunnan sihteerin hallussa lukolliseen tilaan arkistoituina. Kun asian käsittelystä on kulunut kolme vuotta, dokumentit arkistoidaan yliopiston keskusarkistoon. Toimikunnalla on käytössä suljetut levyalueet yliopiston palvelimella ja yliopiston sharepointissa, jonne vain toimikunnan jäsenillä on pääsy ja jonne kaikki kokousasiakirjat on tallennettu.

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2013 3 (6) 3. Toimikunnan käsittelemät lausuntopyynnöt, ennakkoarviot ja muut lausunnot vuonna 2013 Vuoden 2013 aikana Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta on suorittanut hakemuksesta 31 tutkimushankkeen eettisen ennakkoarvioinnin. Lausuntopyynnön tieteenala: hoitotiede 7 kasvatustiede 8 lääketiede 4 psykologia 1 ravitsemustiede 3 terveystiede 3 yhteiskuntatieteet 5 Lausuntopyynnön peruste: Julkaisija edellyttää 19 Tutkimuspartneri edellyttää Muu TENK:n suositus 8 4 Toimikunta on arvioinut pro gradujen tutkimussuunnitelmia ainoastaan tapauksissa, jolloin kyseisestä tutkimuksesta on ollut tavoitteena laatia julkaisu osana laajempaa tutkimushanketta ja suunniteltu julkaisufoorumi on edellyttänyt julkaisemisen ehdoksi eettisen ennakkoarvioinnin. Käsittelyn tulos: Myönteinen lausunto ilman lisähuomautuksia 1 Myönteinen lausunto korjausten jälkeen, puheenjohtaja, esittelijä ja sihteeri 11 tarkastavat korjaukset Lausuntopyyntö palautettiin hakijalle korjattavaksi uusintakäsittelyä 16 varten Lausunnon antamiselle ei ollut perusteita 2 Hakemus todettu kuuluvan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin 1 tutkimuseettiselle toimikunnalle Vuoden 2013 lopussa viiden hakemuksen käsittely oli kesken.

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2013 4 (6) Toimikunta on aloittanut yliopiston johtavan lakimiehen Petri Rintamäen tehtäväksiannosta yliopiston opetuksen ja opiskelun eettisten ohjeiden arvioinnin syyslukukaudella 2013 (sanamuodot, tulkinnanvaraisuus, virheet ja mahdolliset puutteet). 4. Käsitellyistä eettisistä ennakkoarvioinneista tehtyjä erityisiä huomioita Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin kannalta yleisimpien puutteiden välttämiseksi toimikunta suosittaa erityisen huomion kiinnittämistä seuraaviin seikkoihin: Tutkimussuunnitelman tulee olla riittävän tarkka ja yksityiskohtainen kokonaiskuvan aikaan saamiseksi koko tutkimusprosessista ja sen eri vaiheista. Puutteellisesti esitetty aineistonhallinta on tavallisimpia syitä lausuntohakemuksen palauttamiseen tutkijoille. Aineistonhallintaan ei ole käytettävissä selkeää ohjeistusta, Helsingin yliopisto on laatinut aineistohallintaohjeet (http://wiki.helsinki.fi/display/aineistonhallinta/etusivu). Tarkoitus on että kyseistä ohjetta voitaisiin käyttää myös muissa yliopistoissa ohjeistuksen pohjana. Aineistonhallintaa on käsitelty IEEA-seurantaryhmän järjestämässä seminaarissa huhtitoukokuussa 2013. Mikäli toisin ei ole tutkittavien kanssa sovittu, tulee tutkittavien anonymiteetti turvata huolellisesti kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Tutkimuksissa, joissa aineistona on monimuotoista tutkimusmateriaalia esim. kuvia, videoita ja Internet-kotisivustoja, tulee aineiston keruu, säilytys ja arkistointi suunnitella erityisen huolellisesti. Tutkimussuunnitelmissa toteamukset tullaan noudattamaan yliopiston vallitsevia käytäntöjä eivät ole riittävää suunnittelua. Kun tutkimusmateriaali sisältää tutkittavien tunnistettavuuden kannalta arkaluonteista tietoa, ei tutkijan koti ole aineiston säilyttämiselle riittävän turvallinen paikka. Aineistot tulee säilyttää tutkimusyksikön valvotuissa ja lukituissa tiloissa. Tieto siitä, että aineistot ovat vain tutkijan/tutkimusryhmän käytössä, tulee ilmetä niin tutkimussuunnitelmassa kuin tutkittaville jaettavissa tiedotteissa ja muissa asiapaperissa. Tutkittaville jaettavissa tiedotteissa ja suunnitelmissa tulee mainita, että tutkittava voi tutkimusprosessin missä tahansa vaiheessa keskeyttää osuutensa siihen ja vaatia luovuttamansa tiedot poistettaviksi tutkimusaineistosta.

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2013 5 (6) Yleisenä ohjaavana periaatteena tulee olla se, että tutkittava on tietoinen siitä, mihin häneltä kerättävää tietoa käytetään. Jos tutkittavan lisäksi tietoa kerätään kolmansilta osapuolilta (esim. vanhemmat, tukihenkilöt), tulee kaikkien osapuolten olla tietoisia tästä toimintatavasta. Jos on syytä olettaa, että tutkimustilanne aiheuttaa tutkittavalle normaalista arkielämästä poikkeavaa haittaa tai harmia, tutkijan tulee etukäteen suunnitella mekanismit tilanteen käsittelemiseksi. Tilanteessa saattaa olla aiheellista informoida etukäteen terveydenhuollon organisaatiota. 5. Yhteistyö, koulutus ja vierailut Tutkimuseettisellä toimikunnalla ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisellä toimikunnalla on kaksi yhteistä jäsentä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ja muiden tutkimuseettisten organisaatioiden (ETENE, TJNK) järjestämiin koulutustilaisuuksiin ja tapahtumiin UEF:n eettinen toimikunta on osallistunut seuraavasti: TENK sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Jyväskylän yliopisto, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta järjestivät Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi seminaarin Jyväskylässä 21.3.2013. TENK järjesti 2.12.2013 Tieteiden talossa Helsingissä tutkimusetiikkaa käsittelevän seminaarin, puheenjohtaja Risto Turunen toimi seminaarin puheenjohtajana Hyvät käytännöt Hakemusten korjaamisen käytännöistä ja prosessista tutkijoita ohjeistetaan hakemusten uudelleenkäsittelyvaiheessa listaamaan muutokset erilliseen vastaus/saatekirjeeseen ja korostamaan jollain näkyvällä tavalla muutoskohdat myös varsinaiseen hakemukseen. Tämä ohjeistus on lisätty tutkimuseettisen neuvottelukunnan Internet sivuille ja tutkijoille suunnattuun saatekirjeeseen. Toimikunta käyttää esittelymenettelyä, jossa yksi toimikunnan jäsenistä perehtyy hakemukseen, esittelee sen toimikunnalle ja kiinnittää huomion oleellisiin asioihin

Tutkimuseettinen toimikunta Toimintakertomus 2013 6 (6) käsittelyn pohjaksi. Esittelyt jaetaan asiantuntijuusaloittain, ja sihteeri sopii esittelyt tasapuolisesti jäsenille siten, että kunkin työmäärä on kohtuullinen. Kehitysehdotuksia Tutkimusetiikan näkyvyyttä yliopistossa tulee lisätä, samoin keskustelua tutkimusetiikasta tulee käydä jatkuvasti ja tutkimuseettiseen koulutukseen tulee niin perus- kuin jatkokoulutuksessa panostaa enemmän. Näiden kehittämiskohteiden osalta konkreettisina toimenpiteinä käynnistetään tutkimuseettisen blogin ylläpito UEF:n verkkosivuilla, tehostetaan toimikunnan tiedekunta- ja laitosvierailuja sekä tehostetaan yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa.