Toimintakertomus. Koululiikuntaliitto

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus. Koululiikuntaliitto

Toimintakertomus. Koululiikuntaliitto

kertomus Koululiikuntaliitto

Toiminta-2007 kertomus. Koululiikuntaliitto

Toimintakertomus. Koululiikuntaliitto

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

KOULULIIKUNTALIITTO Vuosikertomus 2006

Lasten ja nuorten seuratoiminta

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

URHEILUAKATEMIAVERKOSTON OSAAMINEN

Toiminta- kertomus

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu

Perustettu vuonna 1993.

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Mitalistit Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 10 kultaa / 9 hopeaa / 6 pronssia

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus Jukka Tapio

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote Tiedotteen liiteosio

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu

Toiminta- kertomus

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas,

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Hyvinvoinnin puolesta

Kansainvälinen menestys. Korkeatasoinen osaaminen. Arvostettu urheilu

(N) Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN ROAD SHOW

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti


HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan.

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Verkostotapaaminen Joensuu

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi Verkostokuulumisia

Liikkuva koulu. Hankkeesta ohjelmaksi

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus TILINPÄÄTÖS 2013

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena

Salon Palloilijat ry seurayhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2007

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

huippu-urheilunmuutos.fi

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Meidän koulumme on Liikkuva koulu

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

-Valo ry, EsLi ja Mikkelin kaupunki syksy liikunnan polku / lisääminen - kokeilukulttuuri - pienin kustannuksin, asukaslähtöisesti ja

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA2 TULOSKORTTI

Monialainen yhteistyö

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

1. VASTAANOTOT Liikuntasihteeri on kuluneella kaudella ollut tavoitettavissa päivittäin Putaan koululla sekä puhelimen- ja sähköpostin päässä.

Liikkuva koulu hanke. Kaksivuotinen kokeilutoiminta valituilla pilottikouluilla vuosina koulupäivän liikunnallistamiseksi

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry

Vierumäen Leiritulet -liikuntaleiri 2012

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

SAKU ry. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2010

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

Juoksusankarit huomioivat erilaiset liikkujatyypit

TPY:N JÄSENORGANISAATIOT VUONNA 2011 ( )

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

Toimintasuunnitelma 2014

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Transkriptio:

Toimintakertomus Koululiikuntaliitto 2010

2 Sisällysluettelo Puheenjohtaja Tavoitteena koulupäivien liikunnallistaminen 3 Vapaaehtoiset ovat voimavara koululiikunnassa 4 Toiminnan yleiset kehityslinjaukset vuonna 2010 5 2 Harrasteliikunta ja kilpailutoiminta 5 2.1 Koululaisten harrasteliikunta 5 2.1.1 Liikuntakerhotoiminta 5 2.1.4 Muu koululaisten harrasteliikunta 6 2.2 Koululaisten kilpailutoiminta 10 2.2.1 Ilmoittautumissivusto 10 2.3 Opettajien kunto- ja virkistysliikunta 11 2.3.1 Opettajien hyvinvointisivusto 11 2.3.2 Talvipäivät 12 2.3.3 Pyöräilyvaellus 12 2.3.4 Sopulivaellus 12 2.3.5 Kesäpäivät 12 2.4 Opettajien kilpailutoiminta 12 3.1 Opettajakoulutus 14 3.2.3 Piirien koulutustoiminta 14 4.1 Viestintä 14 4.1.1 Sisäinen viestintä 14 4.1.2 Ulkoinen viestintä ja markkinointi 14 4.1.3 Tapahtumaviestintä 15 4.2 Kansainvälinen toiminta 15 4.2.1 International School Sport Federation 15 4.2.2 Pohjoismainen yhteistyö 15 4.4 Henkilökunta ja luottamusorganisaatio 16 Työryhmät 18 Koululiikuntaliiton toimijat 18 Liikuntavastaavat 2010-2011 19 Tuloslaskelma 20 Tase 21 MISSIO Koululiikuntaliitto toimii ja viestii liikkumisen ilon ja valinnan vapauden sekä liikunnan monipuolisuuden puolesta. Se kannustaa koko kouluyhteisöä aktiiviseen toimintaan. Koululiikuntaliitto tarjoaa yhtenäistä toimintaa alueittain ja valtakunnallisesti. ARVOMME Vapaus valita, ilo, kannustavuus, haasteellisuus ja aktiivisuus.

3 Puheenjohtaja: Tavoitteena koulupäivien liikunnallistaminen Koululiikuntaliiton vuosi 2010 oli työntäyteinen. Koululiikuntaliitto tuotti fyysiseen aktiivisuuteen tähtäävää sekä perinteistä että täysin uutta liikuntatoimintaa. Tarkoitus oli kehittää arjessa liikkumista poistamalla liikunnalta esteitä ja tavoittamalla laajempi määrä opettajia ja koululaisia. KLL:n suuri huolenaihe on koululaisten liikkuminen, sillä Suomessa lapset ja nuoret ovat jakautumassa aktiivisesti liikkuviin ja liikkumattomiin. Kuluneena vuonna KLL osallistui neljän ministeriön ja Opetushallituksen yhteiseen Liikkuva koulu -hankkeeseen. Hankkeen avulla on tarkoitus edistää koululaisten fyysistä aktiivisuutta koulupäivien aikana ja vakiinnuttaa peruskouluihin liikuntasuositukset. Käytännössä tavoitteena on 1-2 tuntia monipuolista liikuntaa päivässä. Koulut ovat paras paikka aktivoida lapset ja nuoret liikkumaan, sillä kouluissa tavoitetaan kerralla koko ikäluokka. Koululiikuntaliitto haluaa jatkossa edistää lasten ja nuorten liikkumista kehittämällä eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Kansalaisjärjestöjen ja kuntien välisellä yhteistyöllä vältetään tilanteita, joissa rahoituksen puuttuminen estää lapsia liikkumasta. Kustannuksia jakamalla on mahdollista tehostaa ja monipuolistaa toimintaa. Jatkossa on tehtävä valintoja siitä, panostammeko terveyden kannalta tärkeään arkiliikuntaan vai satsaammeko lisäresursseja esimerkiksi huippu-urheiluun. Kyse on samalla kompromisseista, sillä yksien kehyksien sisällä on mahdollista toteuttaa monenlaista toimintaa. Arvovalinnoilla voimme edesauttaa positiivisia päätöksiä, joilla edistämme elämän hallintaa ja vaikutamme tulevien sukupolvien terveyteen ja hyvinvointiin. Näissä asioissa vain arjen teot ratkaisevat! Koululiikuntaliitto pyrki aktiivisesti etsimään uusia vaikuttamisen keinoja. Vuonna 2010 panostettiin erityisesti viestinnän kehittämiseen. Koululiikkuu.fi-portaalihankkeesta syntyi uusi ilmoittautumis- ja informaatiojärjestelmä koululais- ja opettajatapahtumille. Koululiikuntaliitto toteutti yhteistyökumppaneidensa kanssa opettajien hyvinvointisivuston www. openkeidas.fi, jonka avulla kannustetaan opettajia liikkumaan. Tarkoitus on kannustaa opettajia liikkumaan oman terveytensä edistämiseksi ja toimimaan liikunnallisina esimerkkeinä lapsille. Koululiikuntaliitto on aktiivinen ja monipuolinen toimija, joka tarjoaa pääsääntöisesti oppituntien ulkopuolista liikuntatoimintaa koululaisille ja opettajille. Vuonna 2011 Koululiikuntaliitto haluaa entistä enemmän panostaa arkiliikunnan kehittämiseen kouluissa ja niiden ulkopuolella. Tässä osallisena voivat olla kaikki halukkaat! Omalla liikunnallisella panoksellamme olemme samalla positiivisena esimerkkinä muille, erityisesti lapsille. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia Koululiikuntaliiton toimintaan osallistuneita, ja kannustaa jatkossa entistä aktiivisempaan arkiliikkumiseen! Raija Vahasalo Koululiikuntaliiton puheenjohtaja Kansanedustaja Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja

4 Vapaaehtoiset ovat voimavara koululiikunnassa Kilpailu-, harrastus- ja järjestötoiminnan on oltava laadukasta ja tuettava koulujen arkea, yhteisöllisyyttä ja kerhotoimintaa. Vapaaehtoistoimijan näkökulmasta edellä mainitun toiminnan tuottaminen vuonna 2010 onnistui parhaiten silloin, kun kouluissa vallitsi positiivinen ja aktiivinen toimintakulttuuri, jota koko kouluyhteisö, kunta ja vanhempainyhdistykset tukivat. Toisin sanoen kouluyhteisössä oli asenne, mekanismit ja toimijat, jotka pystyivät hyödyntämään Koululiikuntaliiton sekä muiden kolmannen sektorin toimijoiden tarjoamaa toimintaa. Koululiikuntaliiton paikallinen ja valtakunnallinen toiminta tukivat toisiaan muun muassa siten, että kilpailutoiminnassa piirikisojen järjestäminen oli aina edellytys valtakunnallisiin kisoihin pääsemisessä. Yhtä lailla Power Mover -tapahtumaan lähdettiin, kun kouluissa oli harjoiteltu koko vuosi Power Mover -tansseja tuottamamme DVD:n tanssien avulla. Toisinpäin kääntäen, keskustoimistojohtoisesti tuotettuja kerhomateriaaleja voitiin ilmaiseksi hyödyntää koulujen liikuntakerhotoiminnassa, esimerkiksi tanssikerhoissa. Vapaaehtoisia tarvittiin paljon myös vuonna 2010. Järjestötoiminta on kansalaisaktivismia. Koululaisten- ja opettajien liikuttaminen otti ja antoi paljon niille, jotka jaksoivat omaa vapaa-aikaansa antaa koululaisten hyväksi. Uskomme kuitenkin, että siitä pääsi nauttimaan koko kouluyhteisö muun muassa hyvän hengen, oppimistulosten ja koulurauhan merkeissä. Paikalliseen alue- ja piiritoimintaan pystyi parhaiten vaikuttamaan sillä, että lähti toimintaan mukaan. Koululiikuntaliitolle oli tärkeää mahdollistaa toimintaa niin kouluaikana kuin varsinaisen kouluajan ulkopuolella. Haasteena nähtiin toiminnan rahoitus koululaisten ei-lakisääteiseen liikuttamiseen tarvittiin paikallisia varoja ja varainhankintamahdollisuuksia. Itse toimintahan oli valtakunnallisesti ajatellen erittäin yleishyödyllistä kansanterveystoimintaa. Pieni investointi oman kunnan lapsiin ei saisi olla se suurin este liikkumiselle. Sisäinen arvokeskustelu jatkui ja jatkuu tulevaisuudessakin. Nykyresursseja tulee käyttää ja hyödyntää oikein. Oikeansuuntainen toiminta näkyy laadukkaana ja haluttuna toimintana. Uusia rahoituskanavia tarvitaan jatkossa ydintoiminnan kustannusten kattamiseksi. Tavoitteena on löytää pitkäaikaisia, arvomme jakavia yhteistyökumppaneita. Kristiina Jakobsson toiminnanjohtaja

5 Toiminnan yleiset kehityslinjaukset vuonna 2010 Koulujen liikuntakerhojen sisältökokonaisuuksien kehittäminen Lähiratatoiminnan lisääminen www.koululiikkuu.fi/slk/ - ilmoittautumisjärjestelmän 2. kehittämisvuosi Kärkituotteiden markkinointi: Power Mover ja www.openkeidas.fi Paikallisen toiminnan painotuksen lisääminen Yhteistyön syventäminen ydintoimintoja tukevien lajiliittojen ja järjestöjen kanssa Lasten osallistamisen puolesta puhuminen Koululiikuntaliitto on valtakunnallinen järjestö, joka toimii 25 alueellisessa piirissä, pääsääntöisesti Opettajien ammattiyhdistyksen, OAY kautta. Koululiikuntaliiton toiminnassa oli aktiivisesti mukana piirien toimittamien tilastotietojen mukaan 89 liikuntavastaavaa, 701 kunnan koululiikuntayhdyshenkilöä (532 vuonna 2009) ja yhdysoppilaita 89. Nämä henkilöt vapaaehtoisesti tekevät koululiikunnasta paikallisesti näkyvää yhdessä lukuisten seuratoimijoiden ja vanhempien kanssa. 2 Harrasteliikunta ja kilpailutoiminta Koululiikuntaliitto on koko olemassaolonsa ajan tarjonnut liikunnallisia toimintoja koululaisille ja opettajille, pääsääntöisesti oppituntien ulkopuolella. Liitto noudattaa harraste- ja kilpailutoiminnassaan Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) Reilun Pelin periaatteita. Koululaistapahtumat olivat lähtökohtaisesti päihteettömiä. Vuonna 2010 Koululiikuntaliitto osallistui neljän ministeriön ja Opetushallituksen Liikkuva koulu -hankkeen ohjausryhmään, jonka tarkoitus on 21 pilottikoulun esimerkillä mallintaa erilaisia, fyysisesti aktiivisten koulupäivien malleja kouluyhteisöjen käyttöön. Kehitteillä olevaa ilmoittautumissivustoa www.koululiikkuu.fi/ slk/ testattiin erilaisissa kilpailuissa ja tapahtumissa. (Ks. 2.2.1.) Opettajien hyvinvointia edistettiin rakentamalla opettajien hyvinvointisivusto www.openkeidas.fi. (Ks. 2.3.1.) 2.1 Koululaisten harrasteliikunta Tavoitteena oli kannustaa lapsia ja nuoria liikunnan sekä terveellisen että päihteettömän elämäntavan pariin. Koululaisia innostettiin liikuntakerhoihin, ja heidän aktiivisuuttaan tuettiin tuottamalla kerhomateriaaleista uusintapainokset. Power Mover -toiminnan avulla innostettiin koululaisia ja opettajia liikkumaan uuden Power Mover -dvd:n tanssien tahtiin. Koulut käyttivät tansseja liikuntatunneilla ja muokkasivat niistä esityksiä koulun juhliin. Koululaisten oma-aloitteisuutta ja luovuutta tuettiin Power Mover -tanssikilpailujen avulla, sillä tanssikilpailuun koululaiset ryhmässä suunnittelivat oman tanssiesityksensä. Power Mover -päätapahtuma järjestettiin 2.6. Helsingin Jäähallissa. Power Mover liikutti vuoden aikana 747 koulussa yli 80 000 koululaista opettajineen sekä yli 1 150 koululaista tanssialuekilpailuissa ja finaalissa. Yhteistyötä lajiliittojen harrastetoiminnassa tehtiin Suunnistusliiton Ole kartalla -toiminnassa ja Pesäpalloliiton Pesäpalloa alakouluille -materiaalin toimittamisessa kouluille. 2.1.1 Liikuntakerhotoiminta Opetusministeriö ja Opetushallitus jakoivat kunnille ja kouluille vuoden 2008 2010 aikana 20,5 miljoonaa euroa kerhotoiminnan kehittämiseen. Vuoden 2010 aikana kerhojen määrä palautui vuoden 1990 tasolle, eli koulukerhoja oli jälleen noin 20 000. Oppilaita kerhoissa oli noin 250 000, kerhoissa olevien oppilaiden osuus oli 50 % koululaisista. Koulun kerhotoiminnan vuosikustannukset olivat edulliset: vuosina 2009 2010 kustannus oli 1 007 / kerho tai 63 / osallistuja. Vuosien 2010 2011 aikana kustannusten arvioidaan olevan 735 / kerho tai 44 / osallistuja. Kerhotoiminnan erityispainotuksena olivat liikuntakerhot. Liikunta- ja urheilukerhoja tarjosivat vuoden 2009 tietojen mukaan 85 % kunnista, ja tämän lisäksi erikseen kuntien kerhotarjottimella mainittiin muun muassa luonto- ja retkeilykerhot 21 % sekä tanssikerhot 16 %. (Lähde: Opetushallitus: Koulun kerhotoiminnan kehittäminen / Syksy 2010 faktajulkaisu.) Koululiikuntaliitto oli mukana Kerhotoiminnan kehittäminen -hankkeen ohjausryhmässä, ja liitto julkaisi vuosina 2008 2009 kolme kerhovihkoa ja yhden opetus DVD:n suomen- ja ruotsinkielisinä. Kerhovihkot olivat kouluille ilmaisia. Koulun kerhotoiminta perustuu perusopetuslakiin 47, ja on koulun vuosisuunnitelmaan kirjattavaa toimintaa. Koulun oma kerhotoiminta on vapaaehtoista, ilmaista, säännöllistä, tavoitteellista, turvallista ja monipuolista koulun tavoitteita tukevaa toimintaa, jossa kasvatuksellista näkökulmaa painotetaan. Koulun kerhotoiminnalla on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa muun muassa lasten syrjäytymiseen ennaltaehkäisevästi tarjoamalla kaikille koululaisille harrastuksen vähintään kerran viikossa.

6 2.1.2 Power Mover Tanssi- ja liikuntatoiminta Power Mover liikuttaa ja tanssittaa vuosittain yli 80 000 lasta ja nuorta opettajineen. Vuonna 1996 alkanut voimaliike on liikuttanut yhteensä reilusti yli miljoonaa lasta ja nuorta. Tanssi- ja liikuntatapahtuma koostuu kolmesta osasta: yhteistanssit sisältävästä tanssi-dvd:stä, tanssikilpailusta ja päätapahtumasta. Tanssikilpailu Tanssikilpailussa koululaiset kilpailivat itse suunnittelemillaan tanssiesityksillä. Tanssiryhmät olivat koulukohtaisia. Ryhmät osallistuivat aluekilpailuihin Orimattilassa, Oulussa, Porissa, Lohjalla ja Lappeenrannassa, joista tuomariston arvioimat ryhmät pääsivät päätapahtumassa järjestettävään finaaliin. Tanssikilpailun teemana alakoululaisten isoilla ryhmillä oli sadut ja yläkoulujen ryhmillä legendat. Tanssikilpailussa kilpailtiin viidessä eri sarjassa: alaluokkien pienryhmät ja isot ryhmät, yläluokkien ja lukioiden pienryhmät ja isot ryhmät, sekä yläluokkien hiphop-duossa. Aluekilpailuihin osallistui 209 ryhmää, joissa oli 1 152 tanssijaa. Aluekilpailuista pääsi finaaliin 34 ryhmää. Finaali järjestettiin Power Mover -tapahtumassa 2.6. klo 9-12 Helsingin Jäähallissa. Finaalisijoitukset: A-sarja 1. Nuottasaaren koulu, Oulu 2. Soukan koulu, Espoo 3. Joupin koulu, Seinäjoki 4. Lotilan koulu, Lahti 5. Martin koulu, Hyvinkää B-sarja 1. Sökövikenin koulu, Espoo 2. Vöyrinkaupungin koulu, Vaasa 3. Pohjankartanon yläaste, Oulu 4. Joensuun normaalikoulu, Joensuu 5. Lauritsalan koulu, Lappeenranta 6. Lahden Lyseon yläaste, Lahti 7. Pohjoispuiston koulu, Hyvinkää C-sarja 1. Kirkkomännikön koulu, Alavus 2. Cygnaeuksen koulu, Pori 2. Soukan koulu, Espoo 4. Kirkonkylän koulu, Rusko 5. Herajoen koulu, Lahti D-sarja 1. Pohjois-Haagan yhteiskoulu, Helsinki 2. Myllytullin koulu, Oulu 3. Kuninkaanhaan koulu, Pori 4. Munkkiniemen yhteiskoulu, Helsinki 5. Vöyrinkaupungin koulu, Vaasa 6. Juhanalan koulu, Joensuu 7. Hausjärven yläkoulu, Hausjärvi 8. Muhoksen yläkoulu, Muhos 9. Sompion koulu, Kerava E-sarja 1. Hyrylän yläaste, Tuusula 2. Pohjankartanon koulu, Oulu 3. Pitäjänmäen peruskoulu, Helsinki 4. Vöyrinkaupungin koulu, Vaasa 5. Vöyrinkaupungin koulu, Vaasa 6. Kouvolan yhteiskoulu, Kouvola 7. Lyseon peruskoulu 2, Joensuu 8. Jokivarren koulu, Orimattila Tanssi-DVD Koululiikuntaliitto tuottaa vuosittain kouluille tanssinopetuksen DVD:n. DVD:llä opetetaan uudet Power Mover -tanssit, joita koululaiset ja opettajat tanssivat yhdessä kouluissa, aluetapahtumissa ja päätapahtumassa. Teematanssit suunnittelivat Minni Arposuo ja Mark Niskanen. Arposuon tanssi oli Jonnan Tyytyväinen -kappaleeseen tehty showtanssi ja Niskasen tanssi oli breakdancea. Breakdance-sarjan koreografia tehtiin Signmarkin euroviisukarsintoihin suunnittelemaan Speakerbox-kappaleeseen. DVD lähetettiin Power Mover -klubikouluille, joita oli 747. Muilla kouluilla oli mahdollisuus tilata DVD erikseen. Koulut voivat hyödyntää Power Mover -tansseja myös kerhoissa, liikuntatunneilla ja koulun erilaisissa tapahtumissa. Päätapahtuma Power Mover -päätapahtumassa 2.6. tanssittiin, kokeiltiin uusia liikuntalajeja ja pelattiin katupelejä. Päätapahtuma järjestettiin Helsingin Jäähallissa 10. kerran. Tapahtumassa esiintyivät muun muassa tanssikilpailun parhaimmisto hallin päälavalla. Lisäksi nuoret pääsivät pelaamaan katukorista, sählyä, jalkapalloa ja kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja tanssipeleistä rullaluisteluun. Suosituimpia toimintapisteitä olivat tanssipelit ja Suomen Luisteluliiton monipuolinen liikuntapiste harjoitushallissa, jossa pelattiin myös sählyä ja katukorista. Osallistujia houkuteltiin kokeilemaan eri liikuntapisteitä liikuntapassin avulla. Tapahtuman yhteistyökumppaneita olivat Plan Suomi Säätiö, Heli ry, Terveys ry, Helsingin kaupungin liikuntavirasto, Suosikki-lehti ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ. Pääesiintyjänä tapahtumassa oli Axl Smith, jota ennen esiintyivät beatbox-taituri Aleksi Vähäpassi ja The Orkestra. Opemaailmassa isäntänä toimi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, ja opettajia viihdytti trubaduuri Aimo Kokkola. Omaa toimintaansa esittelivät myös Plan Suomi Säätiö, UKK-instituutti Terve koululainen hankeen avulla, Salibandyliitto ja Palloliitto. Päätapahtuma keräsi osallistujia yhteensä 3 116, joista opettajia oli 190. Lapset ja nuoret liikkuivat eri liikuntasuorituspisteissä 7 808 kertaa. 2.1.4 Muu koululaisten harrasteliikunta Merkkisuoritusjärjestelmät yleisurheilussa, hiihdossa ja voimistelussa olivat koulujen käytettävissä entiseen tapaan. Piireissä järjestettiin 56 harrasteliikuntatapahtumaa, joissa liikkui 13 496 koululaista (16 522 vuonna 2009).

a a m i o v n a n n u k lii liikunnan 7voimaa Pääta Helsing pahtuma in Jäähal lisssa 2. 6. 2 klo 9.00 010-15.00 Ole asente - tuo opepllinen ilaasi liikkumaa n! 500 ensim m Suos äiselle Kuvautaikki! Suosikin itsesi kanteen. Päätapahtuma Helsingin Jäähallisssa 2. 6. 2010 klo 9.00-15.00 Ole asenteellinen - tuo oppilaasi liikkumaan! 500 ensimmäiselle Suosikki! Kuvauta itsesi Suosikin kanteen.

8 Piiritoiminta Oppilaiden piireissä tapahtuva harrastustoiminta lukuina Oppilaat Alue Tyttöjä Poikia Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailusuorituksia: kpl Tyttöjä Etelä-Karjala 0 1 1 1 1 0 Helsinki 0 0 0 0 0 205 Kainuu 146 183 329 12 356 12 Kanta-Häme 0 0 0 0 0 15 Keski-Suomi 0 0 0 0 0 29 Kymenlaakso 0 0 0 0 0 71 -Länsi-Pohja 0 0 0 0 0 70 - Lappi 0 0 0 0 0 5 - Pohjois-Lappi 0 0 0 0 0 0 Lappi 0 0 0 0 0 75 Päijät-Häme 0 0 0 0 0 5 Pirkanmaa 0 0 0 0 0 0 Pohjanmaa 0 0 0 0 0 25 Pohjois-Karjala 2350 2511 4861 3 4851 0 - Oulu 220 240 460 15 1160 35 - Oulun eteläinen 400 500 900 7 0 0 Pohjois-Pohjanmaa 620 740 1360 22 1160 35 - Satakunta 2156 1989 4145 1 4145 69 Satakunta 2156 1989 4145 1 4145 69 Savo 0 0 0 0 0 0 Tampere 0 0 0 0 0 0 Turku 1280 1414 2694 16 2694 260 Uusimaa 71 35 106 1 0 553 Varsinais-Suomi 0 0 0 0 0 40 Yhteensä 6623 6873 13496 56 13207 1394 Oppilaiden valtakunnallinen harrastustoimina lukuina Laji Tyttöjä Poikia Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailu suorituksia: kpl Power Mover -tapahtuma 2516 410 2926 1 8190 Power Mover- toiminta kouluissa 76000 4500 80500 0 0 Yhteensä 78516 4910 83426 1 8190

9 Oppilaiden piireissä tapahtuva kilpailutoimina lukuina Oppilaat Alue Tyttöjä / naisia Poikia / miehiä Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailu suorituksia: kpl Etelä-Karjala 180 169 349 4 123 Helsinki 0 0 0 0 0 Kainuu 77 82 159 9 212 Kanta-Häme 95 120 215 2 335 Keski-Suomi 740 970 1710 5 2090 Kymenlaakso 8 18 26 1 38 - Länsi-Pohja 210 210 420 6 420 - Lappi 250 260 510 4 450 - Pohjois-Lappi 0 0 0 0 0 Lappi 460 470 930 10 870 Päijät-Häme 0 0 0 0 0 Pirkanmaa 0 0 0 0 0 - Etelä-Pohjanmaa 1303 1177 2480 7 3980 - Keski-Pohjanmaa 0 0 0 0 0 Pohjanmaa 1303 1177 2480 7 3980 Pohjois-Karjala 195 285 480 9 695 - Oulu 3395 4400 7795 52 36040 - Oulun eteläinen 500 700 1200 7 1000 Pohjois-Pohjanmaa 3895 5100 8995 59 37040 Satakunta 6487 10538 17025 44 2498 - Etelä-Savo 218 282 500 3 615 - Pohjois-Savo 0 0 0 0 0 Savo 218 282 500 3 615 Tampere 5848 6105 11953 35 5055 Turku 2839 3297 6136 44 8742 Uusimaa 0 0 0 0 0 Varsinais-Suomi 2163 2496 4659 23 15090 Yhteensä 24508 31109 55617 255 77383

10 2.2 Koululaisten kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan kehittämistä ja yhteistyötä lajiliittojen kanssa jatkettiin. Oppilaskilpailut olivat avoimet Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry:n ja Svenska Finlands Skolidrottsförbunds SFSI:n jäsenkouluille. Koululiikuntaliiton piiritason kilpailuihin osallistui reilusti enemmän koululaisia kuin edellisenä vuonna: 55 617 koululaista (51 547 vuonna 2009), joista 44 % oli tyttöjä ja 56 % poikia. Suorituksia oli yhteensä 77 383 (56 657 vuonna 2009). Valtakunnallisiin mestaruuskilpailuihin osallistui 22 300 koululaista (22 869 vuonna 2009), joista 46 % oli tyttöjä ja 54 % poikia. Joukkuekilpailuista suurimmat olivat salibandy ja jalkapallo sekä Power Mover -tanssikilpailu ja yksilölajeista suunnistus, maastohiihto ja yleisurheilu. Koululiikuntaliitto osallistui myös Tampereen Nääshallissa 26. 27.11. pidettyjen Kamppailu- ja voimailupäivien järjestelyihin yhdessä Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry:n ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL:n kanssa. Tapahtuma keräsi 190 kilpailijaa korkeakouluista, yläkouluista, lukioista ja ammattiopistoista eri puolilta Suomea. Tapahtuman kuusi kamppailu- ja voimailulajia nähtiin ensimmäistä kertaa saman katon alla. Viikonlopun aikana Tampereella ratkottiin opiskelijoiden SMmestaruudet taekwondossa, judossa, nyrkkeilyssä, painonnostossa, voimanostossa ja miekkailussa. 2.2.1 Ilmoittautumissivusto Ilmoittautumissivuston www.koululiikkuu.fi/ slk/ toinen toimintavuosi oli kehitystyön kannalta ratkaisevin. Ilmoittautumis- ja tietojärjestelmän rakentamis- ja koodaustyöt ajoittuivat vuodelle 2010, ja sivuston käyttöönoton pilotointi ulotettiin Koululiikuntaliiton suurimpiin lajeihin. Tämän lisäksi rinnalla työstettiin kunta- ja kaupunkijärjestelmää Oulun, Turun ja Kuopion voimin. Hankkeen avulla luotiin kolme uutta työpaikkaa ja yksi yritys, joka myy ja ylläpitää portaalia kunnille ja kaupungeille tilauspohjaisesti. Hankkeesta tehtiin erillinen väliaikaraportti opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä hankkeen ohjausryhmälle. Koululiikuntaliitto, Oulun seudun ammattikorkeakoulu (OAMK) Oppilaiden valtakunnallinen kilpailutoiminta lajeittain Laji Tyttöjä Poikia Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailu suorituksia: kpl Jalkapallo 2940 3960 6900 0 0 Käsipallo 90 140 230 0 0 Koripallo 311 420 731 0 0 Kr. room. Paini 43 350 393 1 1162 Lentopallo 488 226 714 0 0 Maastohiihto 314 374 688 1 688 Pesäpallo 295 282 577 0 0 Salibandy 3030 4620 7650 0 0 Sulkapallo 62 66 128 1 560 Suunnistus 743 733 1476 2 2409 Vapaapaini 42 231 273 1 850 Voimistelu 333 58 391 1 1541 Yleisurheilu 454 351 805 1 805 Kamppailu- ja voimailupäivät 49 137 186 1 298 Painonnosto 1 5 6 1 6 Power Mover Oman 1085 67 1152 7 1358 tanssin kisa, 5 aluekisaa+fin. Yhteensä 10280 12020 22300 17 9677 Opettajien valtakunnallinen kilpailutoiminta lajeittain Laji Naisia Miehiä Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailu suorituksia: kpl Jalkapallo 0 80 80 1 0 Kaukalopallo -veteraanit 0 160 160 1 0 Kaukalopallo A-sarja 0 140 140 1 0 Kaukalopallo B-sarja 0 100 100 1 0 Lentopallo 15 32 47 1 0 Maraton 25 50 75 1 0 Ope-300 / Lady lentis 250 0 68 68 0 0 Salibandy 175 281 456 0 0 Sulkapallo 15 50 65 0 0 Yhteensä 230 961 1191 6 0 ja Oulun kaupunki aloittivat kesällä 2008 valtakunnallisen ilmoittautumisportaalin suunnittelun tavoitteenaan kehittää koululiikuntaa tukeva ja edistävä internetsovellus. Idean taustalla oli OAMK:n LIVE-hankkeessa (TEKESin rahoittama) tehty kehitystyö, jonka tuloksena oli yksittäistä kuntaa palveleva koululiikuntatapahtumien ilmoittautumisjärjestelmä. Ilmoittautumissivustoa kehitetään vuoden 2011 aikana niin ilmoittautumisten kuin tiedonkeruun osalta

11 Oppilaiden kilpailutoiminta piireissä lajeittain Laji Tyttöjä Poikia Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailu suorituksia: kpl Jalkapallo 1708 2508 4216 24 5299 Koripallo 593 618 1211 9 1919 Kr. room. Paini 0 25 25 1 50 Lentopallo 398 214 612 10 1008 Maastohiihto 2171 2479 4650 27 5430 Pesäpallo 6041 10339 16380 49 5475 Power Mover Piirin oma 604 106 710 3 1049 kisa Salibandy 1376 2453 3829 35 11427 Sulkapallo 60 62 122 2 366 Suunnistus 2830 2424 5254 9 3255 Uinti 1249 1016 2265 12 5727 Vapaapaini 0 5 5 1 10 Voimistelu 109 7 116 1 107 Yleisurheilu 3720 3846 7566 29 18165 Futsal 250 250 500 4 80 Golf 27 30 57 1 57 Yleisurheilukilpailu 75 75 150 1 550 Hesekisa 48 60 108 1 108 Joukkuemaastojuoksu 346 346 692 1 692 Judo 10 20 30 1 50 Kaukalopallo 15 750 765 10 8000 Keilailu 8 18 26 1 38 kolmiottelu, Hese-kisa 180 180 360 1 1080 Luistelukisat 100 200 300 1 500 Maastojuoksu 40 40 80 1 80 Maastojuoksut 200 200 400 1 400 Sukkulaviesti 80 80 160 1 160 Tennis 10 42 52 1 69 Viestikarnevaalit 900 900 1800 1 1800 Viestikarnevaalit/ sukkulaviestit 715 715 1430 1 1430 Yhteensä 23863 30008 53871 240 74381 2.3 Opettajien kunto- ja virkistysliikunta Koululiikuntaliitto aloitti vuoden 2010 aikana opettajien hyvinvointisivusto www.openkeidas.fi kehittämisen. Sivuston avulla on tarkoitus herättää opettajainhuoneita työyhteisönsä työhyvinvoinnin ja työpaikkaliikunnan kehittämiseen. Sivuston käyttäjiksi voivat liittyvät OAJ:n jäsennumeron omaavat opettajat. (Ks. 2.3.1.) Valtakunnalliset harrasteliikuntatapahtumat innostivat opettajat vaeltamaan sekä kokeilemaan harrastelajeja Kesä- ja Talvipäivillä. Power Mover -tanssikoulutuksissa opetettiin uudet askelkuviot opettajille. Valtakunnallisiin harrastustapahtumiin osallistui vuoden aikana 605 opettajaa (1 319 vuonna 2009). Piireissä 2 408 opettajaa (1 628 vuonna 2009) osallistui aktiivisesti paikallisiin opettajien harrastetoimintoihin. Monipuolinen toiminta kuvaa hyvin opettajien mieltymyksiä piirit tarjosivat yhteensä kokeilumahdollisuutta noin 40 lajiin (30 vuonna 2009). Piiritoimintaa oli ruskaretkestä tanssilavakokemuksiin ja salibandysta golf-kursseihin. 2.3.1 Opettajien hyvinvointisivusto Opettajien hyvinvointisivuston www.openkeidas.fi toteuttaminen aloitettiin keväällä 2010. Suunnittelussa mukana oli yhteistyökumppani If Vahinkovakuutusyhtiö. Tekninen rakentaminen aloitettiin syksyllä Nemein Oy:n kanssa. Pohjana käytettiin vaatimusmäärittelyä ja Koululiikuntaliiton muutama vuosi sitten käytössä ollutta liikuntapäiväkirjaa. Sivusto julkaistiin tammikuun lopussa 2011. Graafisesta suunnittelusta vastasi Lauri Karmila. Muita yhteistyökumppaneita olivat If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lisäksi Axellus, Kuntoliikuntaliitto, Sport-lehti ja Opettaja-lehti. Sivuston avulla on tarkoitus herättää opettajainhuoneita työyhteisönsä työhyvinvoinnin ja työpaikkaliikunnan kehittämiseen. Sivuston käyttäjiksi voivat liittyvät OAJ:n jäsennumeron omaavat opettajat. Sivustolla voi haastaa paitsi itsensä myös työtovereitaan ja muita opettajainhuoneita hyvinvointitalkoisiin. Sivuston käyttäjiksi opettajia houkutellaan erilaisilla terveyteen liittyvillä kampanjoilla, myös perinteisiä liikuntaviikkoja järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Liikuntapäiväkirjan toimintoja kehitetään jatkuvasti, ja terveyteen liittyviä artikkeleita lisätään säännöllisin väliajoin. Tavoitteena on kannustaa opettajia liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi ja toimimaan liikunnallisena esimerkkinä lapsille. Koululiikuntaliitto haluaa kehittää koko kouluyhteisön työhyvinvointia.

12 2.3.2 Talvipäivät Opettajien Talvipäivät järjestettiin 5. 7.2 Kisakallion urheiluopistolla, Lohjalla. Noin 330 opettajaa osallistui Talvipäivien monipuoliseen liikuntatarjontaan. Ohjelmassa oli hiihtoa, lentopalloa, kaukalopalloa, sählyä, curlingia sekä harrastelajeja. 2.3.3 Pyöräilyvaellus Parin vuoden tauon jälkeen pyöräilyvaellus innokkaiden osallistujien myötä toteutettiin Hiidenmaalla ja Saarenmaalla, Virossa 1. 5.7. Retki toteutettiin yhteistyössä Viron koululiikuntaliiton kanssa. Osallistujia oli 28, sekä kaksi huoltohenkilöä Suomesta. Poljettu kokonaismäärä oli 320 kilometriä päiväetappien vaihdellessa 35 105 kilometrin välillä. 2.3.4 Sopulivaellus Vaellukselle osallistui 81 henkilöä. Sopulivaellus järjestettiin Hemavanin ja Ammarnäsin maastossa 24. 30.7. Vaeltajat jaettiin kolmeen pääryhmään; nautiskelijoihin, sisseihin ja seikkailijoihin. Seikkailijat tutustuivat kiipeilyn saloihin, kun muut ryhmät vaelsivat Ruotsin luonnossa. Opettajille, heidän perheensä jäsenille ja opettajaksi opiskeleville tarkoitettuja vaelluksia on järjestetty vuodesta 1991. Sopulivaellus on 5 vuorokauden maastovaellus, joka järjestetään vuosittain heinäkuun viimeisellä täydellä viikolla. 2.3.5 Kesäpäivät Opettajien valtakunnallinen harrastustoiminta lukuina Laji Tyttöjä Poikia Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailusuorituksia: kpl Kesäpäivät 64 32 96 10 96 Power Mover-tanssi 254 32 286 3 286 Pyörävaellus 18 12 30 1 30 Sopulivaellus 54 27 81 1 81 Talvipäivät 80 32 112 8 112 Yhteensä 470 135 605 23 605 Opettajien suosituin kilpailutoiminta piireissä lajeittain Laji Naisia Miehiä Yhteensä Kilpailuja / turnauksia: lkm Kilpailusuorituksia: kpl Jalkapallo 0 10 10 1 30 Kaukalopallo -veteraanit 0 112 112 2 412 Kaukalopallo A-sarja 0 120 120 1 500 Kaukalopallo B-sarja 0 80 80 2 230 Lentopallo 42 50 92 12 248 Maraton 7 14 21 3 21 Salibandy 218 458 676 4 3044 Golf 12 13 25 1 25 Pesäpallo 26 33 59 1 236 Petankki 1 5 6 1 6 Suunnistus 10 5 15 1 15 Tennis 1 12 13 1 13 Yhteensä 325 951 1276 36 4816 Opettajien ja opettajaksi opiskelevien Kesäpäiviä vietettiin Pajulahden urheiluopistossa, Nastolassa 16. 17.6. Osallistujia Kesäpäivillä oli 300 eri puolelta Suomea. Harrastelajit sisälsivät muun muassa monipuolisia jumppia ja erilaisia liikuntaelämyksiä zumbasta itsepuolustuslajeihin. Harrastelajien lisäksi Kesäpäivillä kilpailtiin useissa eri lajeissa. Kesäpäivien yhteydessä pidettiin Koululiikuntaliiton vuosikokous ja KLL-koulutuspäivät Koululiikuntaliiton liikuntavastaaville. 2.4 Opettajien kilpailutoiminta Opettajien kilpailutoiminta oli monipuolista. Eräs suosituimmista lajeista oli salibandy, jonka valtakunnalliset mestaruuskilpailut järjestettiin Seinäjoella. Mukana oli 456 opettajaa ympäri Suomea. Opettajien kilpailuihin voivat osallistua kaikki Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n jäsenet sekä opettajaksi opiskelevat opettajat. Perinteen mukaisesti piirit kilpailivat keskenään Erkin sauvasta. Erkin sauvan voitti Kanta-Häme, joka osoitti vuoden aikana erityistä aktiivisuutta opettajakilpailuihin osallistumisessa. Myös Koululiikuntaliiton kilpailuissa menestyminen huomioitiin Erkin sauvan pisteitä laskettaessa. Vuoden 2010 aikana jaettiin viimeinen Erkin sauva, sillä OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi jäi eläkkeelle. Opettajien kilpailutoiminnan ilmoittautumiskäytäntöjä kehitettiin ottamalla käyttöön Koululiikuntaliiton ilmoittautumissivusto. (Ks. 2.2.1.) Valtakunnallisiin kilpailuihin osallistui 1 595 opettajaa (1 517 vuonna 2009), joista 74 % (74 % vuonna 2009) oli miehiä. Piireissä järjestettiin 32 opettajien kilpailutapahtumaa, joihin otti osaa 1 457 opettajaa.

13

14 3 Koulutustoiminta Koululiikuntaliitto koulutti opettajia niin valtakunnallisesti kuin piireissä, opettajaa lähellä. Valtakunnallinen koulutus keskittyi ajankohtaisiin asioihin, uusien lajien esittelyyn, sekä yhteisten tapahtumien ja projektien suunnitteluun. Piirikoulutus sisälsi lajikoulutusta ja ohjaaja- ja toimitsijakoulutusta. Vuosittainen Power Mover -tanssikoulutus oli opettajien keskuudessa suosittua. Koulutus tuki opettajaa työssään hyvien kouluttajien ja valmiiden materiaalien avulla. Kouluttajina toimivat Minni Arposuo, Mark Niskanen ja Pauliina Latva. Power Mover -tanssikoulutuksiin osallistui yhteensä 72 opettajaa kolmella opetustunnilla, joista kaksi oli Liikunnan- ja Terveystiedon Opettajien, LIITO:n Opintopäivillä ja yksi Hengitysliitto HELI ry:n tiloissa Helsingin Oulunkylässä (16 osallistujaa). 3.1 Opettajakoulutus Toimintaperiaatteena oli huolehtia sekä alueellisen että sisäisen tasa-arvon toteutumisesta piiritasolla. Opettajien koulutusta järjestettiin valtakunnallisesti niin piirien liikuntavastaavien päivillä kuin paikallisesti piirien omasta toimesta. Oman piirin tarjonta motivoi paikallisia toimijoita ja oli paikkakunnasta riippumatta suosittua. Veso-koulutusta tarjottiin suoraan oppilaitoksille muun muassa Power Mover -koulutuksesta ja elämysliikunnasta. Piirien liikuntavastaaville järjestettiin vuoden aikana kahdet koulutuspäivät; ensimmäiset Pajulahdessa, Opettajien Kesäpäivien yhteydessä ja toiset Tampereella, Pispalan ja keskustan maisemissa. 3.2.3 Piirien koulutustoiminta Piirit järjestivät vuoden aikana erilaisia koulutustilaisuuksia, joiden sisällön ja ajankohdan piirit määrittivät itsenäisesti (ks. piiritilastot). Koulutus oli erilaista lajikoulutusta sekä ohjaaja- ja toimitsijakoulutusta. Osanottajia piirien järjestämissä koulutustapahtumissa oli yhteensä 661. Koulutukseen osallistui 312 koululaista ja 349 opettajaa. Koulutustapahtumia oli oppilaille 17 ja opettajille 44. Piirit järjestivät muun muassa 1-2 koulutustilaisuutta kuntien koululiikunnan yhdyshenkilöille yhdessä läänien sivistysosastojen kanssa. Koululiikunnan yhdyshenkilöiden koulutustilaisuuksien pääteemana olivat piirien toiminnan suunnittelu ja ajankohtaiset asiat. Koululiikuntaliiton liikuntakoordinaattori osallistui Varsinais-Suomen koulutusseminaariin 12. 13.11. Liedossa ja Tukholmassa. 4 Järjestötoiminta ja kansalaisaktivointi Koululiikuntaliiton valtakunnallinen rooli näkyi ja kuului selvästi yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Liitto osallistui koululiikunnan työryhmiin ja vaikutti useissa yhteisseminaareissa tuoden koulun arjen tuntemusta ja viestiä eri tahoille. Koululiikunta nousi jälleen merkittäväksi teemaksi median ja järjestöjen keskuudessa. Poliittisten päättäjien lisäksi niin urheilujärjestöt kuin opettajajärjestöt näkivät koululaisten ja kouluissa tapahtuvan liikunnan määrän nostamisen tärkeänä. 4.1 Viestintä Sähköisen viestinnän uudistaminen ja kehittäminen nousivat keskiöön Koululiikuntaliiton viestinnän ja markkinoinnin kehittämisessä. Liiton uudet internetsivut otettiin käyttöön tammikuussa. Samalla kehitettiin sähköistä viestintää lähestymällä erilaisia kohderyhmiä. Kevään aikana panostettiin sosiaalisen median kanaviin. Sosiaalisen median kanavista otettiin käyttöön Facebook, Youtube-kanavat ja Twitter. Lisäksi SlideShare-julkaisukavavaan siirrettiin Koululiikuntaliiton julkaisuja. Syksyn aikana korostettiin opettajien hyvinvoinnin tärkeyttä, Open Keidas -sivuston rakentaminen aloitettiin. (Ks. 2.3.1.) 4.1.1 Sisäinen viestintä Säännöllisen sisäisen viestinnän ensisijainen tavoite oli pitää piirien liikuntavastaavat, hallitus ja henkilökunta tietoisina Koululiikuntaliiton toiminnasta ja tapahtumista. Viestinnän välineitä olivat sähköpostiviestit ja uutiskirjeet sekä KLL-koulutuspäivät. 4.1.2 Ulkoinen viestintä ja markkinointi Verkkoviestinnän ja sosiaalisen median kehittäminen nousivat tärkeimmiksi projekteiksi. Uudet sivut rakennettiin vuoden 2009 aikana, ja ne otettiin käyttöön tammikuun lopussa 2010. Uusilla sivuilla haluttiin tuoda paremmin esille opettajien ja koululaisten tapahtumat sekä Koululiikuntaliiton toiminta laaja-alaisemmin. Internetsivujen yhteyteen rakennettiin sähköinen uutiskirje, jonka avulla Koululiikuntaliiton viestejä voidaan kohdistaa erilaisille kohderyhmille. Keväällä otettiin käyttöön myös Koululiikuntaliiton ja Power Moverin facebook-sivut. Sivujen tarkoituksena oli informoida vanhempia, opettajia ja koululaisia ajankohtaisista tapahtumista. Tulevaisuuden tavoitteena on saada sivuista myös enemmän keskustelua herättävät, jotta liikunnasta ja toiminnastamme kiinnostuneiden on helppo vaikuttaa omalla panoksellaan liiton toiminnan kehittämiseen. OAJ:n paikallisyhdistysten yhdyshenkilöille välitettiin säännöllisesti tietoa Koululiikuntaliiton tapahtumista ja koululiikuntaan

15 liittyvistä asioista. Myös kuntien ja kaupunkien yhdyshenkilöihin oltiin aktiivisesti yhteydessä. Yhteydenpito lajiliittoihin, seuroihin ja muihin järjestöihin edisti Koululiikuntaliiton tapahtumien näkyvyyttä. Opettajien tapahtumista kerrottiin myös Opettaja-lehdessä sekä OAJ:n internetsivuilla. Muita ulkoisen viestinnän välineitä olivat Koululiikuntaliiton internetsivut, OAJ:n tammikuussa ja elokuussa ilmestynyt jäsenkirje opettajille sekä opettaja- ja oppilaskilpailujen käsiohjelmat. Lisäksi hyödynnettiin Opettaja-lehteä, Soolibooli-lehteä ja Liito ry:n lehteä. Internet-sivujen tilastot 1.2. 31.12. Koululiikuntaliiton internetsivuilla www.kll.fi vierailtiin 52 313 kertaa. Suosituimpia sivuja olivat koululaisten kilpailukalenterissa olevat tapahtumasivut. Lisäksi suurta kiinnostusta herättivät Power Mover -sivut. Kävijät olivat kiinnostuneita myös palloilusarjojen tuloksista ja opettajien tapahtumista. Suurin osa kävijöistä saapui ensin Koululiikuntaliiton internetsivujen pääsivulle. Medianäkyvyys 1.11.2009 30.11.2010 Koululiikuntaliiton näkyvyys mediassa nousi vuoden aikana. Näkyvyys mediassa muodostui koululaisten kilpailu- tai harrastetapahtumien kautta. Pääasiassa palstatilaa liitto sai maakunta- ja paikallislehdissä, verkkoviestimissä ja paikallisradioissa. Eniten osumia saivat koululaisten hiihtomestaruuskilpailut, suunnistusmestaruuskilpailut ja palloilusarjat. Näkyvyyttä oli myös Power Mover -toiminnalla. Mediaosumia kerättiin Meltwater Newsin avulla. 4.1.3 Tapahtumaviestintä ja nuorille. Kampanjaan osallistuvien järjestöjen viestintäkanavien lisäksi lukuisat radioasemat, television aamuohjelmat, STT, lehdet ja nettilehdet välittivät kampanjan viestiä eteenpäin. Tapahtuman suojelijana oli Tommi Korpela 4.2 Kansainvälinen toiminta Koululiikuntaliitto oli mukana International School Sport Federationin, ISF toiminnassa. Pohjoismaiden sekä Baltian maiden koululiikuntajärjestöihin pidettiin aktiivisesti yhteyttä, vaihdettiin ajatuksia ja toimintamalleja. 4.2.1 International School Sport Federation Koululiikuntaliitto on ollut ISF:n jäsen ko. järjestön perustamisesta eli vuodesta 1972 lähtien. Jäsenmaita ISF:lla on yli 80 kaikista maanosista. Koululiikuntaliitto lähetti joukkueen ISF:n koripallo-, jalkapallo- ja suunnistuskilpailuihin. Lisäksi Suomesta osallistui joukkue Gymnasiaadeihin, jossa lajeina oli edustettuna telinevoimistelu, yleisurheilu sekä uinti. 4.2.2 Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaisessa yhteistyössä ovat mukana Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Norja, Ruotsi, Tanska ja Suomi. Virallinen yhteistyö alkoi vuonna 1972. Yhteistyötä rahoitetaan kunkin maan jäsenmaksuilla ja Pohjoismaisen ministerineuvoston avustuksella. Yhteistyön vetovastuu on kaksivuotiskausittain ollut suurimmilla Pohjoismailla. Opettajien ja koululaisten kilpailutapahtumien viestinnän ja markkinoinnin järjestivät Koululiikuntaliitto ja paikallinen tapahtumajärjestäjä yhdessä. Alueiden ja piirien liikuntavastaavat vastasivat itse oman alueensa tapahtumaviestinnästä. Tapahtumaviestintä ja markkinointi keskittyivät pääasiassa sähköisiin viestimiin, mutta paikallinen järjestäjä markkinoi tapahtumaa myös paikallislehdissä ja mahdollisesti edustamansa lajiliiton viestintäkanavissa. Puheenjohtajan tervehdys ja liiton informaatiosivu julkaistiin seitsemän tapahtuman käsiohjelmassa. Opettajien ja koululaisten kilpailu- ja harrastetapahtumista tiedotettiin muun muassa Opettaja-lehdessä, Liikkuva koulu voi hyvin -esitteessä ja Open Omena -liitteessä. Tärkeitä tapaamis- ja tiedonvälityspaikkoja olivat myös LIITO ry:n Opintopäivät ja Educa-messut. Anna mulle aikaa Koululiikuntaliitto oli mukana Nuorten Akatemian koordinoimassa Anna mulle aikaa -viestintäkampanjassa. Nuoren ja aikuisen päivää vietettiin toisen kerran 15.9. Kampanjan tavoitteena oli herätellä aikuisia antamaan nuorille aikaa. Kampanjassa oli mukana 14 järjestöä. Kampanja järjestettiin suomeksi ja ruotsiksi. Useat kunnat, yritykset, organisaatiot sekä muut järjestöt järjestivät tapahtumapäivänä tempauksia, kampanjoita ja tapahtumia aikuisille

16 4.3 Talous Vuoden 2010 tulos toteutui ennakoitua parempana, vaikka vuoteen mahtui paljon kehittämistyötä ja uusia projekteja, joiden kokonaiskustannuksia oli haastavaa kesken toimintavuoden arvioida. Talousarviossa arvioitiin vuoden olevan alijäämäinen noin -21 000, mutta toteutunut tulos oli huomattavasti parempi eli + 1 064,82. Tarkka projektiseuranta piti hankkeet budjetissaan. Tuottojen toteutuminen kilpailutoiminnassa muun muassa opettajatoiminnassa riippui siitä, että järjestikö keskustoimisto kilpailut itse vai ostopalveluna piiriltä, urheilujärjestöltä tai kolmannelta taholta. Tämä heijastui myös toteutuneisiin kuluihin. Oppilaspuolella oli vedettävissä se johtopäätös, että vaikka pienempiä kisoja ei kaikkia järjestetty, niin kokonaiskannattavuus pysyy kuitenkin hallinnassa laadukkaammin toteutetuilla tapahtumilla. Konsernitilinpäätöksen tulos oli ylijäämäinen + 601,65. Koululiikuntaliiton taseen loppusumma oli 363 464,70. Koululiikuntaliiton tuotot toteutuivat 88,96 % ja kulut 85,12 %. Toimintavuoden aikana toteutettiin alkuperäisen talousarvion ulkopuolelta toimiston psykososiaalisten kuormitustekijöitten arviointi ja hyvinvointisivusto www.openkeidas.fi kehitystyö ulkopuolisella rahoituksella. Pieni säästö palkkakuluissa johtui kehittämispäällikön vuorotteluvapaasta. Opettajien toimintaan oli suoraan allokoitu OAJ:n tukiraha, joten toiminta näyttää ns. viivan alla positiivista. Tärkeää on kuitenkin katsoa kokonaiskuluja ja ns. laadullisia tekijöitä, kuten osallistumismääriä ja palautetta. Muutaman vuoden seuranta osoittaa, että kilpailutoimintaan osallistujien määrä hiipuu (noin 2 000 osallistujaa vuosittain), kun taas harrastelajit, koulutus ja esimerkiksi web-toiminnot herättävät kiinnostusta. Saman johtopäätöksen voi vetää oppilastoiminnasta vähemmän on enemmän. Liitto omistaa Malmilla As. Oy Vilppulantie 2:ssa sijaitsevan toimistohuoneiston, jonka suuruus on 123,5 m 2 sekä Koululiikunta-lehteä tuottavan Liitu Oy:n osakekannan. Toimistohuoneisto on vuokrattuna. 4.5 Muu yhteistyötoiminta Koululiikuntaliitto osallistui vuoden aikana lukuisiin koululiikuntaa käsitteleviin seminaareihin ja työryhmiin, joista merkittävimpänä mainittakoon Opetushallituksen Kerhotoiminnan kehittämisryhmä. Lisäksi yhteistyötä eri nuorisojärjestöjen kanssa on tehty Harrastustoiminnan vaikuttamisryhmässä (VAIKKU). Koululais- ja opiskelijaliikunnan toimialan puitteissa jatkettiin yhteisten asioiden kehittämistä Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU) jäsenorganisaationa. 4.4 Henkilökunta ja luottamusorganisaatio Koululiikuntaliiton toimistossa vakinaista henkilökuntaa oli viisi henkilöä. Eero Simojoki toimi Terho Tomperin vuorotteluvapaasijaisena kehittämispäällikön tehtävissä ajalla 20.9 31.12.2010. Vuosikokous valitsi hallituksen uusiksi jäseniksi vuosiksi 2010 2013 Pasi Pesosen (OAJ edustaja) ja jatkolle Matti Pöyryn. Hallituksen puheenjohtajana toimii kansanedustaja Raija Vahasalo ja varapuheenjohtajana Vesa Haapala. OAY:n ammattiyhdistysten valitsemia liikuntavastaavia Koululiikuntaliitolla oli 35. Toiminnanjohtajana toimi Kristiina Jakobsson.

5 Yhteenveto Vuonna 2010 Koululiikuntaliitto jatkoi toimintaansa aktiivisen koululiikuntakulttuurin kehittäjänä ja puolestapuhujana. Koululiikuntaliitto järjesti tai toimi osajärjestäjänä 16 koululaisliikuntatapahtumassa ja 16 opettajaliikuntatapahtumassa vastaten muun muassa Suomen koululaisten mestaruussarjoista, opettajavaelluksista sekä Power Mover - toiminnasta. Koululiikuntaliitto osallistui aktiivisesti toimialan hankkeisiin, kuten neljän ministeriön Liikkuva koulu- hankkeeseen ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terve koululainen -hankkeeseen (TEKO). Näiden lisäksi Koululiikuntaliitto jatkoi www. koululiikkuu.fi/slk -portaalihanketta, jonka tuotoksina syntyivät ns. kunta- ja valtakunnallinen ilmoittautumis- ja informaatiojärjestelmä koululais- ja opettajatapahtumien luomiseen. Sokerina pohjalla Koululiikuntaliitto työsti yhteistyökumppaneidensa kanssa uutta, vuoden 2011 tammikuussa julkaistavaa opettajien hyvinvointisivustoa www.openkeidas.fi, tarkoituksenaan kasvattaa opettaja-kohderyhmän tavoittamisen astetta ja vaikuttavuutta. Vuosi oli toimintapainotteinen ja työntäyteinen! Koululiikuntaliitto tuotti valtakunnallisesti ja piiri/aluetasolla fyysiseen aktiivisuuteen kannustavaa perinteistä ja täysin uutta harrastus-, kilpailu- ja koulutustoimintaa, joiden tarkoitus oli poistaa esteitä liikunnalta ja tavoittaa yhä laajempia kohderyhmiä. Aluemalleihin pureuduttiin muun muassa KLL -koulutuspäivillä Tampereella, jossa tarkoituksena oli jakaa tietoa nykyisistä piirien toimintatavoista ja niiden mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Kriittisimpinä alueina nähtiin ne piirit, joissa toiminta ja toteutus lepäävät harvojen hartioilla. Aktiivisimmat piirit puolestaan houkuttelivat uusia toimijoita. 17

18 Koululiikuntaliiton toimijat Hallitus Raija Vahasalo, (pj) Pasi Pesonen Vesa Haapala Salla Leinonen Sari Manninen Arja Nurminen Matti Pöyry Esa Seretin Työvaliokunta Raija Vahasalo, (pj) Vesa Haapala, (varapj) Kristiina Jakobsson, KLL tj Viestintätoimikunta Raija Vahasalo, (pj) Sari Manninen Liikuntatoimikunta Esa Seretin (pj) Pikita Lempiäinen-Koponen Mikko Levola Matti Pöyry Jani Kangasniemi Terho Tomperi Kansainvälinen toiminta Kristiina Jakobsson (pj) Jani Kangasniemi Tilintarkastajat Raimo Hakola HTM-tilintarkastaja varahenkilöt: Johanna Mäntyharju-Keinänen KHTtilintarkastaja Rauno Segersvärd talouspäällikkö Työryhmät Edustukset eri toimielimissä Yhteydet OAJ:öön: Raija Vahasalo Koululais-opiskelijaliikunnan toimiala: Raija Vahasalo ja Kristiina Jakobsson SUH:n hallitus: Terho Tomperi Kerhokeskus Koulutyön tuki hallitus Kristiina Jakobsson, varajäsenenä Terho Tomperi Yleisurheilu-kisan yhdyshenkilö: Terho Tomperi LIITU Oy:n yhtiökokous: Terho Tomperi LIITU Oy:n hallitus: Raija Vahasalo, Sari Manninen ja Visa Pohjola. SLU / Koululais- ja opiskelijaryhmä: Saku ry, Liito Ry, Koululiikuntaliitto KLL ry / Kristiina Jakobsson & Raija Vahasalo, OLL ry SLU Järjestötiedottajien rinki: Terhi Käkelä Kerhotoiminnan kehittämisryhmä / Opetushallitus: Kristiina Jakobsson, Terho Tomperi Terve koululainen (TEKO)-hankkeen ohjausryhmä /Terveyden ja hyvinvointilaitos: Kristiina Jakobsson Liikkuva koulu -hankkeen ohjausryhmä / Opetus- ja kulttuuriministeriö: Kristiina Jakobsson Koululiikkuu.fi/suomi-hanketyöryhmä / Koululiikuntaliitto koordinoi Antti Haapalahti projektipäällikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu Eero Nousiainen lehtori, Oulun seudun ammattikorkeakoulu Jani Kangasniemi liikuntakoordinaattori, Koululiikuntaliitto Terho Tomperi kehittämispäällikkö, Koululiikuntaliitto Juhana Oukka opiskelija, Oulun seudun ammattikorkeakoulu Juha Hulkkonen opiskelija, Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kutsuttuna asiantuntijana muutamissa kokouksissa ovat olleet Päivi Karppinen Oulun kaupungista ja Seppo Kangas Virpiniemen liikuntaopistosta.ärjestelytoimikunta Open omena / Opettaja-lehden liitetyöryhmä / Koululiikuntaliitto koordinoi Terhi Käkelä, Koululiikuntaliitto Annika Jokinen, Kerhokeskus - koulutyön tuki ry Kalervo Koivisto, Terveys ry Tuula Sundman, Terveys ry Eeva-Liisa Markkanen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

19 Liikuntavastaavat 2010-2011 Etelä-Karjala Itä-Uusimaa Kymenlaakso Oulun eteläinen Satakunta Ossi Pulli Lappeenrannan kaupunki Vapaa-aikakeskus PL 11 53101 Lappeenranta gsm 0400 469 128 fax. (05) 6162 909 ossi.pulli@lappeenranta.fi Etelä-Pohjanmaa Jaana Niemenmaa Ilveksentie 8 61800 Kauhajoki gsm 045 315 5885 jaana.niemenmaa@ kauhajoki.fi Etelä-Savo Hannu Kaatranen Päärynäkuja 3 50600 Mikkeli pt. (015) 194 3031 pk. (015) 178 925 gsm 050 400 0549 hannu.kaatranen@ edu.mikkeli.fi Helsinki Ulla Salojärvi Helsingin opetusvirasto PL 3000 00099 Helsingin kaupunki pt. (09) 3108 6211 ulla.salojarvi@hel.fi Kirsi Lakaniemi Solvikinkatu 2 B 49 00990 Helsinki pt. (09) 3108 6814 fax. (09) 3108 6810 gsm 050 572 2180 kirsi.lakaniemi@edu.hel.fi Vesa Karjalainen Kirkonkylän koulu Mestarintie 3 07600 MYRSKYLÄ vesa.karjalainen@myrskyla.fi gsm 040 576 2853 Kainuu Martti Juhani Köngäs Paltamontie 39 A 89200 Puolanka pt. (08) 719 3612 gsm. 050 572 0152 martti.kongas@puolanka.fi Kanta-Häme Mikko Reitti Päivärinne 17 16900 Lammi gsm 044 580 5455 mikko.reitti@hameenlinna.fi Keski-Pohjanmaa Matti Teerikangas Perämies 14 67800 Kokkola pt. (06) 822 1084 gsm 040 489 2104 matti.teerikangas@kokkola.fi Keski-Suomi Eero Heikkinen Juholantie 6 43100 Saarijärvi pt. (014) 459 8284 fax. (014) 459 8457 gsm 044 459 8284 eero.heikkinen@saarijarvi.fi Kuusamo Jukka Makkonen Kitkantie 42 93600 Kuusamo jukka.makkonen@kuusamo.fi Toivo Vahvelainen Kulotie 8 45200 Kouvola gsm 040 563 0391 toivo.vahvelainen@iitti.fi Esko Järvinen Valinmäentie 21 45810 Pilkanmaa pt. 0206 155 747 fax (05) 280 4413 koti gsm 050 443 2482 esko.jarvinen@kouvola.fi Lappi Vesa Haapala (hallituksen varapj) Vierikuja 4 96600 Rovaniemi pt. (016) 384 006 gsm 040 525 4975 vesa.haapala@rovaniemi.fi Länsi-Pohja Esa Seretin (hallituksen jäsen ja liikuntatoimk. pj)) Hakalankatu 52 B 94100 Kemi gsm 040 551 5849 esa.seretin@kemi.fi Länsi-Uusimaa Sari Manninen Pranglintie 11 A 1 02480 Kirkkonummi gsm 050 34 00 396 sari.manninen@kirkkonummi. fi Oulun alue Tuomo Lukkari Kiiminkijoen koulu Raatintie 9 90900 Kiiminki gsm 040 588 8516 tuomo.lukkari@kiiminki.fi Kari Kattelus Kruunutie 14 90420 Oulu gsm 0500 875 521 kari.kattelus@eduouka.fi Simo Törnvall Juseliuksentie 21 85100 Kalajoki pk. (08) 462 042 gsm 0400 589 076 simo.tornvall@kalajoki.fi Pirkanmaa Pohjois-Karjala Satu Huttunen Koivurannantie 50 80770 Kontiolahti pk. (013) 732 464 pt. (013) 734 5286 satu.huttunen@kontiolahti.fi Marja Maksimainen Yrjöntie 5 82600 Tohmajärvi gsm 050 369 4035 mmaksima@luukku.com Pohjois-Lappi Pohjois-Savo Leena Mustonen Kasurilan koulu Pihlajapolku 2 71800 Siilinjärvi p. 017-401 802, 017-401 815 leena.mustonen2@ siilinjarvi.fi Jaana Suli Luhintie 684 71920 Pajulahti jaana.suli@lapinlahti.fi Päijät-Häme Jaana Lemminkäinen Rautellinkatu 23 C 15140 Lahti jaana.lemminkainen@edu. lahti.fi Timo Stenfors Hiekkapellonkuja 4 28610 Pori pk. (02) 637 5063 fax. (02) 621 5173 gsm 044 701 5224 timo.stenfors@pori.cedunet.fi Tampere Tampereen Pyrintö/Vesa Kuokkala Mustanlahdenkatu 1 B 79 33210 Tampere gsm 0407386875 vesa.kuokkala@tampereenpyrinto.fi Heikki Lehmonen Palatsinraitti 1 B 29 33210 Tampere gsm 0400 841 462 heikki.lehmonen@koulut. tampere.fi Turku Pikita Lempiäinen-Koponen Turun kaupunki Kasvatus- ja opetusvirasto Käsityöläiskatu 10 20100 Turku gsm 050 516 7209 pikita.lempiäinen-koponen@ turku.fi Harri Karjalainen Turun kaupunki Kasvatus- ja opetusvirasto Käsityöläiskatu 10 20100 Turku gsm 050 590 7462 harri.karjalainen@turku.fi Varsinais-Suomi Ari Ylä-Mononen Johanneksentie 10 21410 Vanhalinna pt. (02) 778 6100 gsm 0400 711 300 ari.ylamononen@salo.fi

20 TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2010 Tuloslaskelma 1.1. - 31.12.2010 VARSINAINEN TOIMINTA 2010 2009 Tuotot Kilpailumaksut 19 491,80 16 243,50 Osanottomaksut 92 467,00 93 254,00 Muut tuotot 65 031,63 176 990,43 79 481,42 188 978,92 Kulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 208 253,89 208 857,45 Muut henkilösivukulut 38 622,55 246 876,44 44 441,76 253 299,21 Poistot 6 257,05 6 551,06 Muut kulut Vuokrakulut 51 995,16 56 399,33 Matka ja majoituskulut 69 680,29 69 788,04 Muut kulut 176 811,96 298 487,41 262 090,13 388 277,50 Varsinaisen toiminnan kulut 551 620,90 648 127,77 Varsinaisen toiminnan kulujäämä -374 630,47-459 148,85 Varainhankinta Tuotot Myyntituotot 16 215,93 16 755,04 Kerhomaksut 27 350,00 26 725,00 Ilmoitus- ja mainostuotot 3 600,00 47 165,93 0,00 43 480,04 Kulut Palkat 0,00 2 050,00 Henkilösivukulut 0,00 393,48 Ilmoitushankinta kulut 2 150,30 Ostokulut 11 241,96 13 794,32 Kerhomaksut (kulut) 25 721,66 23 013,82 Varaston muutos 1 122,85-944,42 Myynnin edistäminen 0,00 40 236,77 0,00 38 307,20 Varainhankinta yhteensä 6 929,16 5 172,84 Tuotto-/kulujäämä -367 701,31-453 976,01 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot Vuokratuotot 19 356,24 18 615,24 Osinkotuotot 6 000,00 Korkotuotot 1,03 25 357,27 143,16 18 758,40 Kulut Vastikemenot 7 949,28 7 356,48 Korkokulut 179,34 45,33 Muut rahoituskulut 462,52 8 591,14 462,52 7 864,33 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 16 766,13 10 894,07 Tuotto-/kulujäämä -350 935,18-443 081,94 Yleisavustukset Valtion toiminta-avustus 300 000,00 285 000,00 Muut yleisavustukset 0,00 0,00 Valtion erityisavustukset 52 000,00 352 000,00 144 947,92 429 947,92 TILIKAUDEN TULOS 1 064,82-13 134,02