Jari Osmala elinkeino- ja muun työelämän edustaja, puheenjohtaja pykälän 22 ajan. elinkeino- ja muun työelämän edustaja



Samankaltaiset tiedostot
5 1 kpl TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 SEKÄ TALOUSARVIO VUOSILLE

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 05/2013

Aika Tiistai klo Opistotien kampuksen A-osan 2. kerroksen neuvotteluhuone A2089 (käyntiosoite: Opistotie 2, Kuopio)

PÖYTÄKIRJA 10/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

Anna Hartikainen (pj.) Matti Notko (vpj.) Kari Rajamäki Jere Räisänen, Zoom-tietoliikenneyhteyden kautta Jukka Savolainen Tuula Väätäinen

5 2 kpl KIINTEISTÖ OY NEULASEN PERUSTAMISSOPIMUS JA YHTIÖJÄRJESTYS

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

5 3 kpl LIITTYMINEN JÄSENEKSI KUOPIO HEALTH -OSUUSKUNTAAN 7 TUTKINTOLAUTAKUNNAN NIMITTÄMINEN

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 07/2013

9 KIINTEISTÖ OY TECHNOPOLIS MICROKATU 1:N OSAKASSOPIMUKSEN JA YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN. PÖYTÄKIRJA 04/2019 Kokouspäivämäärä

6 2 kpl OPISTOTIEN KAMPUKSEN TARJOUSKILPAILUN ASIAKIRJAT 7 SAVONIAN TELEPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN ALKAEN

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 01/2017

PÖYTÄKIRJA 07/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

Merja Miettinen elinkeino- ja muun työelämän edustaja, saapui klo Hannu Porasmaa elinkeino- ja muun työelämän edustaja

PÖYTÄKIRJA 07/2015 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 06/2013

5 1 kpl SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016

9 SAVONIAN VASTINE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN TUTKINTOTAVOITE-EHDOTUKSEEN

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja / pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori

6 KIINTEISTÖ OY TECHNOPOLIS MICROKATU 1:N S-OSAN KIINTEISTÖTILOJEN VAIHTAMINEN

Savonia-ammattikorkeakoulun rakenne, organisaatio ja johtamisjärjestelmä Rehtori Veli-Matti Tolppi

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

5 1 kpl KUOPION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY TYTÄRYHTEISÖISSÄ 7 PANKKITILIN AVAAMINEN JA TILINKÄYTTÖVALTUUKSIEN MYÖNTÄMINEN

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

6 1 kpl SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N TOIMINNANOHJAUS JA LAADUNHALLINTA 10 SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIAN VÄLIARVIOINTI

PÖYTÄKIRJA 03/2019 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

Laatua laivalla Riitta Paasivuori

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo

11 OPINTOTUKILAUTAKUNNAN ASETTAMINEN AJALLE kpl OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ ALKAEN

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja / pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄ. Kokouksessa käsitellään oheisen esityslistan mukaiset asiat. ALEKSI ESKELINEN

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

Hannu Porasmaa elinkeino- ja muun työelämän edustaja

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2015

Hannu Porasmaa elinkeino- ja muun työelämän edustaja elinkeino- ja muun työelämän edustaja, Jari Osmalan varahenkilö

5 1 kpl SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖS 7 SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KANSAINVÄLINEN HAKU

PÖYTÄKIRJA 11/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

5 1 kpl VALTION OPPILAITOSKIINTEISTÖJEN EDELLEEN LUOVUTTAMINEN JA NIIHIN LIITTYVÄ PALAUTUSVELVOLLISUUS

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa YLEISTÄ.

Toimintasääntö. Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa (6 )

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 09/2014

5 SAVONIAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TULEVASSA STRATEGIASSA 6 SAVILAHTI-KAMPUKSEN ETENEMISEN TILANNEKATSAUS

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 01/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 03/2013

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa

KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA

LÄSNÄ OLLEET PÄÄTÖSVALTAISET JÄSENET muun päätoimisen henkilöstön edustaja päätoimisten opettajien edustaja, Jarkko Surakan henkilökohtainen varajäsen

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 03/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 57. Torstai kello Huom!

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi. Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 02/2016

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta

Martin-Laakso Päivi. Puustelli Markku. Pelli Raimo, vararehtori Rautaniemi Pirkko, toimialajohtaja (kohdasta 4 alkaen)

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

PÖYTÄKIRJA 01/2019 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, Kuopio)

6 SAVONIAN JA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE TILINKÄYTTÖOIKEUKSIEN MYÖNTÄMINEN TALOUSPÄÄLLIKÖLLE

PÖYTÄKIRJA 04/2015 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

Hallitus 4/2018. Torstai klo

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto Sivu 19

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 10/2017 Kirkkoneuvosto Tiistai 14. päivä marraskuuta klo 13:00 alkaen Kahvitarjoilu 12:30

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN PÖYTÄKIRJA 01/2015

1( 12) Yhteishakuun kuuluva koulutus

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO klo Seurakunnan toimisto

1( 13) Yhteishakuun kuuluva koulutus

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Tarkastuslautakunta

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen

Sataedu Ulvila, auditorio, Yhdystie

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 8/

ESITYSLISTA 1 (11) Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto

keskiviikko klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

Johtokunnan kokous Pöytäkirja 7/2019

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

AKYH Ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku HAKIJA- JA ALOITUSPAIKKATILASTO ( 30) Koko maa

Transkriptio:

AIKA Torstai 16.5.2013 kello 15.00 18.25 PAIKKA Technopolis Kuopio, C-osan 4. kerroksen neuvotteluhuone C4002 (Kehittämis- ja palvelukeskuksen neuvotteluhuone) käyntiosoite: Microkatu 1, 70210 Kuopio LÄSNÄ OLLEET PÄÄTÖSVALTAISET JÄSENET Isa Burman päätoimisten opiskelijoiden edustaja Sirpa Hietala muun päätoimisen henkilöstön edustaja Juha Laitinen muun päätoimisen henkilöstön edustaja Pentti Mäkelä päätoimisten opettajien edustaja Jari Osmala elinkeino- ja muun työelämän edustaja, puheenjohtaja pykälän 22 ajan Hannu Porasmaa elinkeino- ja muun työelämän edustaja Veli-Matti Tolppi rehtori, esittelijä/puheenjohtaja, poistui pykälien 7 ja 22 käsittelyn ajaksi Mervi Vidgren vararehtori, puheenjohtaja pykälän 7 käsittelyn ajan, poistui pykälien 22 23 käsittelyn ajaksi POISSA Merja Miettinen Severi Siidorov Jarkko Surakka elinkeino- ja muun työelämän edustaja päätoimisten opiskelijoiden edustaja päätoimisten opettajien edustaja LÄSNÄOLO- JA PUHEOIKEUTETUT Päivi Diov Riitta Rissanen Olli Helanterä hallinto- ja henkilöstöpäällikkö, pöytäkirjanpitäjä vararehtori (TKI), poistui pykälän 7 ja pykälien 22 23 käsittelyn ajaksi talousjohtaja, läsnä pykälien 1-6 ja 8 23 käsittelyn ajan KÄSITELLYT ASIAT Pykälä Liite Asia 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 5 SYYSKAUDEN 2013 KOKOUKSET JA KESÄKUUN 2013 KOKOUKSEN AJANKOHDAN SIIRTÄMINEN 6 1 kpl SAVONIAN STRATEGIA 2013 2016 7 1 kpl SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN TILARATKAISUT 8 TOIMILUPAHAKEMUSPROSESSIIN VALMISTAUTUMINEN Sivu 1

9 1 kpl TEKNOLOGIA- JA YMPÄRISTÖALAN OPETUKSEN JA TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN TALOUDELLISEN JA TOIMINNALLISEN KEHITTÄMISEN ERILLISPROJEKTI 10 1 kpl TKI-TOIMINNAN SOPIMUS- JA LAKIASIANPALVELUT ISAT/UEF- YHTEISTYÖSSÄ 11 1 kpl OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1.6.2013 ALKAEN 12 OPINTOTUKILAUTAKUNNAN ASETTAMINEN AJALLE 1.8.2013 31.7.2015 13 TUTKINTOLAUTAKUNNAN ASETTAMINEN AJALLE 1.8.2013 31.7.2014 14 PROJEKTI-INSINÖÖRIN TOIMEN MUUTTAMINEN 15 PROJEKTI-INSINÖÖRIN TOIMEN MUUTTAMINEN 16 PROJEKTI-INSINÖÖRIN TOIMEN MUUTTAMINEN 17 TUTKIMUSPÄÄLLIKÖN TOIMEN MUUTTAMINEN TESTAUSINSINÖÖRIN TOIMEKSI 18 MATEMATIIKAN YLIOPETTAJAN VIRAN MUUTTAMINEN ENERGIATEKNIIKAN LEHTORIN VIRAKSI 19 MATKAILU- JA RAVITSEMISALAN MÄÄRÄAIKAISEN KOULUTUS- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKÖN SIJAISEN NIMITTÄMINEN AJALLE 1.8. 31.12.2013 20 2 kpl HAKIJAMÄÄRÄT SAVONIAN OSALTA KEVÄÄN 2013 AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN YHTEISHAUSSA 21 HAKIJAMÄÄRÄT SAVONIAN OSALTA KEVÄÄN 2013 AMMATTIKORKEAKOULUJEN AIKUISTEN YHTEISHAUSSA 22 MAHDOLLISET YLIMÄÄRÄISET ASIAT 23 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Allekirjoitukset Veli-Matti Tolppi Mervi Vidgrén Jari Osmala puheenjohtaja puheenjohtaja puheenjohtaja 1 6, 8 21 ja 23 7 22 Päivi Diov pöytäkirjanpitäjä Sivu 2

Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu kokouspaikalla 16.5.2013 heti kokouksen päättymisen jälkeen. Hannu Porasmaa pöytäkirjantarkastaja Isa Burman pöytäkirjantarkastaja Sivu 3

1 KOKOUKSEN AVAUS Ammattikorkeakoululain 11 :n mukaisesti ammattikorkeakoulun rehtori toimii ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana. Puheenjohtaja, rehtori Veli-Matti Tolppi avaa kokouksen. Kokous todettiin avatuksi. Sivu 4

2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Ammattikorkeakoulun toimintasäännön mukaan ammattikorkeakoulun hallitus pitää kokouksensa päättäminään aikoina ja paikassa. Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo sen aiheelliseksi tai enemmistö ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Kokouskutsun antaa ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja. Ammattikorkeakoulun hallituksen esityslistat toimitetaan ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenille sekä läsnäolo- ja puheoikeutetuille viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta. Ammattikorkeakoulun hallitus päätti kevätkauden 2013 kokousajankohdista ja -paikoista kokouksessaan 7.11.2012 (5 ). Tämän kokouksen kutsu ja esityslista on lähetetty hallituksen jäsenille, henkilökohtaisille varajäsenille sekä läsnäolo- ja puheoikeutetuille 8.5.2013 eli seitsemän päivää ennen kokousta. Ammattikorkeakoulun toimintasäännön mukaan ammattikorkeakoulun hallitus on toimivaltainen, kun sen jäsenistä tai varajäsenistä on paikalla enemmän kuin puolet. Rehtorin esitys Todetaan 1) kokoukseen osallistuvat henkilöt 2) kokouksen laillisuus 3) kokouksen päätösvaltaisuus. Todettiin. Sivu 5

3 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Rehtorin esitys Hallitus hyväksyy kokouksen työjärjestyksen. Esitys hyväksyttiin muutettuna niin, että ylimääräisissä asioissa käsitellään kohta 22.1 Ammattikorkeakoulun rehtorin virkaan hakeneista annettava lausunto. Sivu 6

4 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Rehtorin esitys Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Hannu Porasmaa ja Severi Siidorov. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Hannu Porasmaa ja Isa Burman. Sivu 7

5 SYYSKAUDEN 2013 KOKOUKSET JA KESÄKUUN 2013 KOKOUKSEN AJANKOHDAN SIIRTÄMINEN Ammattikorkeakoulun toimintasäännön 5 mukaan ammattikorkeakoulun hallitus pitää kokouksensa päättäminään aikoina ja paikassa. Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo sen aiheelliseksi tai enemmistö ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Kokouskutsun antaa ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtaja. Ammattikorkeakoulun hallituksen esityslistat toimitetaan ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenille sekä läsnäolo- ja puheoikeutetuille viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta. Rehtorin esitys Hallitus päättää, että syyskauden 2013 kokoukset pidetään seuraavasti: maanantai 9.9.2013 kello 15.00 alkaen Technopolis Kuopion C-osan 4. kerroksen neuvotteluhuoneessa C4002 keskiviikko 9.10.2013 kello 15.00 alkaen Technopolis Kuopion C-osan 4. kerroksen neuvotteluhuoneessa C4002 keskiviikko 6.11.2013 kello 15.00 alkaen Technopolis Kuopion C-osan 4. kerroksen neuvotteluhuoneessa C4002 tiistai 10.12.2013 kello 15.00 alkaen Technopolis Kuopion C-osan 4. kerroksen neuvotteluhuoneessa C4002 Lisäksi hallitus merkitsee tiedoksi, että kuntayhtymän ja ammattikorkeakoulun yhteinen kehittämisseminaari järjestetään torstaina 15.8.2013 kello 12 16 sekä strategia- ja talousarvioseminaari torstaina 3.10.2013 kello 9 16 Technopolis Kuopion tiloissa. Lisäksi hallitus päättää siirtää keskiviikkona 19.6.2013 klo 15 alkaen pidettäväksi sovitun ammattikorkeakoulun hallituksen kokouksen tiistaina 18.6.2013 klo 15 alkaen pidettäväksi. Esitys hyväksyttiin muutettuna niin, että kuntayhtymän ja ammattikorkeakoulun yhteinen kehittämisseminaari järjestetään maanantaina 19.8.2013 kello 12 16. Sivu 8

6 SAVONIAN STRATEGIA VUOSILLE 2013 2016 Savonia-ammattikorkeakoulussa on Strategia 2013 2016 -prosessia toteutettu yli vuoden ajan. Pitkäkestoinen strategia-analyysivaihe johtui opetus- ja kulttuuriministeriön tulevien uudistusten laajuudesta ja aikatauluista. Strategia-analyysivaiheessa henkilöstöltä kysyttiin nettipohjaisen muutoskyselyn ja -työskentelyn avulla tulevaisuuden näkymiä ja muutossuuntaa sekä keskeisiä teemoja strategiaan (kevät 2012). Samaan aikaan toteutettiin nettipohjainen skenaariokysely sidosryhmille ISAT-yhteistyössä (Karelia-ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun strateginen kumppanuussopimus ja -projekti vuosina 2010 2012). Nettikyselyjen toteutusta ohjasi ulkopuolinen asiantuntija, joka myös laati yhteenvedot ja loppuraportit. Ne esiteltiin henkilöstölle, opiskelijoille sekä sidosryhmille. Strategiaa työstettiin syksyllä 2012 edustuksellisissa (henkilöstön, luottamusmiesten, opiskelijoiden, johdon ja sidosryhmien edustajat) pienryhmissä. Henkilöstön ja opiskelijoiden laaja kommentointi- ja palautekierros toteutettiin johdon katselmusten yhteydessä maaliskuussa 2013. Lisäksi opiskelijayhdistyksen kanssa toteutettiin erillinen opiskelijoiden kuulemistilaisuus. Strategialuonnosta on käsitelty ylläpitäjän, ammattikorkeakoulun hallituksen, luottamusmiesten ja opiskelijakunnan sekä johdon yhteisessä strategiaseminaarissa 17.4.2013. Strategiaseminaarin perusteella tehtiin täydentäviä muutoksia strategialuonnokseen, jonka jälkeen strategialuonnos toimitettiin sidosryhmille lausuntokierrosta varten. Hyväksyttävänä oleva strategia linjaa Savonian vuosia 2013 2016. - Savonian strategia vuosille 2013 2016 Strategia-asiakirja jakautuu kahteen osaan: Lähtökohdat Savonian strategialle Strategiset linjaukset. Strategian käytäntöön vienti toteutuu strategian toteutusohjelman avulla. Toteutusohjelman hyväksyy Savonia-ammattikorkeakoulun sisäinen hallitus. Toteutusohjelma laaditaan strategian hyväksynnän jälkeen. Strategiaa mittaavat mittarit strategiakaudelle sovitaan toiminta- ja taloussuunnitteluprosessin yhteydessä syksyllä 2013. Syynä tähän on käynnissä oleva rahoitus- ja talouskoodiston muutos, joilla on vaikutusta asetettavien mittareiden tavoiteasetteluun. Lopulliset Opetus- ja kulttuuriministeriön mittareiden laskentakaavat saadaan syksyllä 2013. Lisäksi käynnissä oleva koulutusvastuumallin suunnittelu- ja toimilupaprosessi vaikuttavat strategian tavoitteiden mittaamisen tasoihin. Rehtorin esitys Hallitus hyväksyy omalta osaltaan Savonian strategian vuosille 2013 2016. Rehtori täsmensi kokouksessa esitystä seuraavasti: Sivu 9

Hallitus hyväksyy omalta osaltaan Savonian strategian vuosille 2013 2016 ja valtuuttaa rehtorin tekemään asiakirjaan tarvittavat tekniset korjaukset. Esitys hyväksyttiin kokouksessa täsmennetyssä muodossa. Sivu 10

7 SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN TILARATKAISUT Savonian toimitila-asiaa on käsitelty 16.4.2013 olleessa yhtymähallituksessa (5 ) ja ylläpitäjien strategiapäivässä 17.4.2013 sekä tulevassa 13.5.2013 yhtymähallituksen kokouksessa. Savonia-ammattikorkeakoulun kannalta on tärkeätä päätöksin linjata toimitilaratkaisut ensivaiheessa vuoteen 2020 saakka. Toimitilaratkaisut ja niiden taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset on esitettävä ja linjattava syyskuun lopussa OKM:ltä haettavassa toimilupa-anomuksessa. Olisikin syytä edetä niin, että kuntayhtymän valtuusto pystyy tekemään päätökset Savonian Kuopion toimintojen lyhyen tähtäimen (vuoteen 2020) tilaratkaisuista kesäkuun kokouksessaan. Toimintolähtöinen strategiatyyppinen toimitilaselvitys on parhaillaan kilpailutuksessa. Tavoitteena on, että selvityksen loppuraportti on käytettävissä tammikuun 2014 aikana. Selvitys mahdollistaa toimitilaratkaisujen tulevaisuuden tarkastelun pitkällä tähtäimellä eli erityisesti vuodesta 2020 eteenpäin. Vaihtoehtoina Kuopiossa, mikäli Sairaalakadun kiinteistöstä päätetään luopua, ovat yksi kampus (Opistotie tai Microkatu) tai kaksi kampusta (Opistotie ja Microkatu). Savonialla on joitakin kiireellisesti linjauspäätöksiä odottavia tilaratkaisuja. Terveysalan Simulaatiokeskus -hanke päättyy vuoden 2013 lopussa ja mahdollinen lisäaika edellyttää, että Savonialla on osoittaa tilat ko. toiminnalle. SIMULAn ohjausryhmä ja rahoittaja haluavat kirjallisen tiedon Savonialta siitä, miten ja milloin simulaatiotilojen suunnittelu ja rakentaminen etenee. Simulaatiokeskuksen tilasuunnittelu on valmiina, mutta sijoituspaikka ja siten tilojen toteutus odottaa päätöstä. Tällä hetkellä vaihtoehdot simulaatiokeskuksen sijoitukselle (liitteessä tarkemmin eri vaihtoehtoratkaisujen näkökohtia): Simulaatiotilat Microkadun kampuksella Simulaatiotila Opistotien kampuksella Simulaatiotila Sairaalakadun kampuksella Sairaalakadulla rakennus 2 on tällä hetkellä tyhjänä. Myös rakennus 1 osalta on käyty keskustelua tilojen terveellisyydestä. Onkin syytä pikaisesti linjata Sairaalakadun kiinteistön jatkosuunnitelmat. Vaihtoehtoina ovat toimintojen siirto muualle ja kiinteistön myynti. Toinen mahdollisuus on korjata ja tiivistää tiloja Sairaalakadulla terveysalan tarpeisiin. Tällä hetkellä osa terveysalan henkilöstöstä ei pysty työskentelemään ko. kiinteistössä. Yhteistyössä Kuopion kaupungin kanssa on käynnistetty korttelin (Sairaalakatu 6 8 ja ns. Valkeisen sairaalan tonttien) kaavoitustyö. Kaavatyön toteuttamisen ja Sairaalakatu 6 8 kiinteistön mahdollisen myynnin kannalta olisi hyvä hakea jo tässä vaiheessa yhteistyökumppani tahosta, joka ostaisi ja jalostaisi kiinteistön uuteen käyttöön. Yhteistyötahon valinta edellyttää yhtymävaltuuston päätöstä kiinteistön myynnistä ja myynnin julkisesta kilpailuttamisesta. Sivu 11

Kuopion Rouvasväenyhdistyksen kanssa oleva yhteistyösopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2014. Neuvotteluja on käyty mahdollisuudesta käyttää tiloja 31.8.2015 saakka. Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n hallitus odottaa Savonialta päätöstä Piispankadun tilojen vuokrauksesta (sähköposti toimitusjohtaja Eija Vähälä 2.5.2013). Muotoilun tarvitsemien tilojen osalta on selvitetty sijoitusta Opistotien kampukselle, jossa on osin mahdollista erikoistilojen yhteiskäyttö tekniikan kanssa. Lisäksi on selvitetty yhteistyökumppaneiden erikoistilojen käyttömahdollisuutta. Tarvittavien muutos- ja korjaustöiden suunnittelu tulisi aloittaa aikataulusyistä kesällä 2013. Toimenpiteiden käynnistämiseen tarvitaan yhtymähallituksen ja -valtuuston päätös. Muotoilun tilaratkaisun jälkeen Savonia ja Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n on mahdollista aloittaa neuvottelut opetuksessa tarvittavien koneiden ja laitteiden siirtämisestä Savonian hallintaan. Opistotien rakennuksen vaatimat ylläpito-, korjaus- ja muutostyökustannukset on arvioitu olevan noin 3,5 miljoonaa euroa. Osa kustannuksista kohdistuu muotoilun tarvitsemien toimitilojen muutoksiin ja osa rakennusosien yleiseen ylläpitoon sekä tekniikan tilojen uudelleen järjestelyyn. Varkauden kampuksella tilatarve vähenee merkittävästi vuodesta 2013 lähtien. Yhteistyössä Savon koulutuskuntayhtymän kanssa on tilattu tilatarveselvitys Haahtela-kehitys Oy:ltä. Selvitys valmistuu alkukesän aikana. Sen perusteella on tavoitteena löytää tilakäytön ja kustannusten kannalta paras/parhaat toimintavaihtoehdot. On oleellisen tärkeää jatkaa neuvotteluja Varkauden kaupungin ja Savon koulutuskuntayhtymän kanssa Varkauden toimitilakysymyksistä huomioiden Varkauden kaupungin kouluverkkoselvitystyö. Lisäksi Varkauteen on suunnitelmissa rakentaa energiatekniikan tutkimushalli loppukesän-syksyn 2013 aikana. Keski-Savon Teollisuuskylä Oy tarjosi konsultointipalvelua projektinjohtosuunnitteluun. Yhtymähallitus hyväksyi tarjouksen 25.4.2013. Edellä esitettyjen tilaratkaisutarpeiden lisäksi yksiköissä on useita pieniä toiminnallisesti perusteltuja tilajärjestely-/rakentamistarpeita, joita ei ole toteutettu, koska ne ovat osin kytköksissä aiemmin esitettyihin tilaratkaisuihin/-linjauksiin. Näiden tilajärjestelyjen toteutuksia pitää tarkastella yhdessä kokonaisuuksien kanssa. Savonia on mm. saanut ulkopuolista rahoitusta koulutuskonepajan suunnitteluprojektille. Projektin päättymispäivämäärä on 20.6.2014. Tällä hetkellä koulutuskonepajalle ei ole osoittaa tilaa nykyisistä Savonian omista tiloista. On huomattava, että kampusratkaisut vaikuttavat myös Savonian tukipalvelujen järjestämiseen. Kuopion toimitilojen tarkastelemiseksi olisi syytä järjestää kaupungin johdolla tapaaminen eri toimijoiden kesken (ainakin UEF, Sakky ja Savonia), jossa tarkastellaan tulevaisuuden tilaratkaisuja. Liitteenä on laajempi kuvaus Savonian tilatarpeista. - Lähtökohdat tilaratkaisuihin 4.5.2013 Yhtymähallitus on 25.4.2013 (7 ) päätöksellään nimittänyt vararehtori Mervi Vidgrénin kampusvalmistelusta vastaavaksi viranhaltijaksi. Vararehtorin esitys Hallitus käy evästyskeskustelun 13.5.2013 yhtymähallituksessa olleen Savoniaammattikorkeakoulun tilaratkaisut -pykälän pohjalta ja merkitsee asian tiedoksi. Sivu 12

Merkittiin, että rehtori Veli-Matti Tolppi, talousjohtaja Olli Helanterä ja vararehtori Riitta Rissanen poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hallitus merkitsi tiedoksi yhtymähallituksen kokouksessa 13.5.2013 tekemän päätöksen. Esitys hyväksyttiin. Sivu 13

8 TOIMILUPAHAKEMUSPROSESSIIN VALMISTAUTUMINEN Ammattikorkeakouluja uudistetaan vastaamaan nykyistä itsenäisemmin ja joustavammin työelämän muuttuviin tarpeisiin laadukkaalla opetuksella ja tutkimus- ja kehitystyöllä. Vuoden 2014 alusta ammattikorkeakoulujen rahoitus- ja säädösohjausta uudistetaan vauhdittamaan ammattikorkeakoulujen rakenteellista uudistamista ja toiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantamista. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen toisessa vaiheessa vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta siirretään kokonaan valtiolle ja ammattikorkeakouluista tehdään itsenäisiä oikeushenkilöitä. Tämä vaihe on kytketty valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksen aikatauluun. Kaikki nykyiset ammattikorkeakoulujen toimiluvat lakkaavat vuoden 2013 lopussa. Valtioneuvosto myöntää uudet toimiluvat 1.1.2014 lukien. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että ammattikorkeakoulu on koulutustarpeen vaatima ja täyttää ammattikorkeakoululle asetettavat laatu- ja muut vaatimukset. Toimiluvassa voidaan ammattikorkeakoululle määrätä myös kehittämisvelvoitteita. Toimiluvassa määritellään koulutusvastuut (tutkinnot ja tutkintonimikkeet). Koulutusvastuun myötä ammattikorkeakoululla on velvollisuus järjestää niihin ammattikorkeakoulututkintoihin ja tutkintonimikkeisiin johtavaa koulutusta, jotka luetellaan toimiluvassa. Lisäksi toimiluvassa määrätään ammattikorkeakoulun opetus- ja tutkintokieli. Ammattikorkeakoulu voi päättää lisäksi muun kielen kuin toimiluvassa määrätyn opetus- ja tutkintokielen käyttämisestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tavoitteena on, että korkeakoulujen nykyistä toimipisteverkkoa kootaan riittävän laajoiksi, laadukkaiksi ja innovatiivisiksi osaamisympäristöiksi. Savonialla on toimipisteitä Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Olisi toivottavaa, että Kuopion ja Varkauden toimitilaratkaisut olisivat tiedossa ainakin toimilupaan haettavaksi ajaksi vuoteen 2018 saakka. Toimilupaa haettaessa on selvitettävä: o Ylläpitäjän nimi ja kotipaikka o Ylläpitäjän omistaja- tai taustatahot o Ammattikorkeakoulun nimi o Ammattikorkeakoulun tarpeellisuus amk-lain 4 :n mukaisia tehtäviä varten o Haettava koulutusvastuu tutkinnoittain ja tutkintonimikkeittäin ja toiminnan suunniteltu laajuus o Ammattikorkeakoulun opetus- ja tutkintokieli o Ammattikorkeakoulun laadunvarmistuksen menettelytavat ja prosessit o Paikkakunnat, joilla ammattikorkeakoulu toimii o Ammattikorkeakoulun toimintaan käytettävissä olevat tilat o Opiskelijapalveluiden järjestäminen Lisäksi erikseen selvitetään ammattikorkeakoulun taloudelliset edellytykset vuoteen 2018 saakka. Sen pohjalta tarkastellaan ammattikorkeakoulun mahdollisuuksia selvitä velvoitteistaan ja tarjota laadukasta toimintaa. Sivu 14

Toimilupahakemuksen valmistelutyö Savoniassa on käynnissä. Koulutusvastuisiin ja toimilupahakemukseen liittyvää keskustelua on käyty sekä Kareliaammattikorkeakoulun sekä erikseen Jyväskylän ja Tampereen ammattikorkeakoulujen kanssa. Lisäksi koulutusalakohtaiset työryhmät ovat käyneet valtakunnallista vuoropuhelua. Erityisesti terveysalan pienten valtakunnallisten koulutusohjelmien osalta on käyty keskustelua valtakunnallisesta työnjaosta. Savoniassa on tehty koulutusvastuisiin liittyvää opetussuunnitelmien kehittämistyötä. Lisäksi ylempien ammattikorkeakoulututkintojen osalta on käyty keskustelua sekä opetussuunnitelman rakenteesta, koulutuksen toimintamallista sekä uusista avauksista. Myös englanninkielisen tutkintokoulutuksen laajentamista matkailualalle on nostettu esille. Toimilupahakemus jätetään Opetus- ja kulttuuriministeriölle 30.9.2013 mennessä. Toimilupahakemus tulee käsittelyyn kuntayhtymän hallitukseen 17.9.2013 ja valtuustoon 25.9.2013. Hakijana on Savonia-ammattikorkeakoulun ylläpitäjä. Toimiluvan hakuohjeistus löytyy OKM:n verkkosivuilta. http://www.minedu.fi/opm/koulutus/ammattikorkeakoulutus/ammattikorkeakoulu_ uudistus/toimiluvat/?lang=fi Rehtorin esitys Hallitus käy toimilupahakemukseen liittyvää linjaavaa evästyskeskustelua ja merkitsee asian tiedoksi. Esitys hyväksyttiin. Sivu 15

9 TEKNOLOGIA- JA YMPÄRISTÖALAN OPETUKSEN JA TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN TALOUDELLISEN JA TOIMINNALLISEN KEHITTÄMISEN ERILLISPROJEKTI Savonia-ammattikorkeakoulun hallitus on kokouksessaan 20.2.2013 (5 ) käsitellyt Teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueen toiminnan kehittämiseksi ja talouden tervehdyttämiseksi laadittua erillisprojektia. Osaamisalueen toiminnanohjausryhmä on hallituksen evästyksen pohjalta viimeistellyt erillisprojektisuunnitelman. Projekti kokoaa osaamisalueella tehtävää kehittämistyötä yhdeksi tavoitteelliseksi kokonaisuudeksi. Pääosa toiminnan ja talouden kehittämistyöstä tapahtuu yhdessä ja osana ammattikorkeakoulun koulutuksen, TKI-työn ja maksullisen palvelutoiminnan (MAP) uudistamista, kehittämistä ja strategiaa 2013 2016. Teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueen erityisenä haasteena on toiminnan monimuotoisuus ja laajuus sekä tarve palvella alueen monipuolista yritystoimintaa koulutuksen sekä tutkimusja kehittämistyön avulla. Toiminta on voimakkaasti laiteriippuvaista ja osaamispohjaista ja rakentuu osaavan henkilöstön ympärille. TKI-toiminnan ja opetuksen integroinnilla tuetaan koulutuksen työelämäläheisyyttä, uudistetaan henkilöstön osaamista sekä lisätään aluevaikuttavuutta. - Projektisuunnitelma 6.5.2013 Rehtorin esitys Hallitus hyväksyy erillisprojektin suunnitelman. Esitys hyväksyttiin. Sivu 16

10 TKI-TOIMINNAN SOPIMUS- JA LAKIASIANPALVELUT ISAT/UEF-YHTEISTYÖSSÄ Savonia ammattikorkeakoululla, Karelia-ammattikorkeakoululla ja Itä-Suomen yliopistolla on ollut sopimus ISAT/UEF-yhteistyönä TKI-toiminnan sopimus- ja lakiasiainpalveluista vuonna 2012. Sopimus on tehty vuosittain ja nykyinen sopimus on voimassa 31.12.2013. Savonia, Karelia ja Itä-Suomen yliopisto ovat sopineet yhteistyön jatkumisesta vuodesta 2014 alkaen toistaiseksi. - Sopimus TKI-toiminnan sopimus- ja lakiasiainyhteistyöstä Yhteistyö kattaa yhteensä yhden henkilötyövuoden työpanoksen vuodessa, josta Itä-Suomen yliopiston osuus on 50 % ja kunkin ammattikorkeakoulun osuus on 25 %. Sopimus perustuu osaltaan strategiseen ISAT/UEF-yhteistyöhön, josta on laadittu sopimus kaudelle 2013 2016. TKI-toiminnan sopimus- ja lakiasianpalvelu edistää korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja kehittää mm. Savonian TKI-toiminnan sopimuskäytäntöjä sekä tuo tarpeellista neuvonta- ja ohjausosaamista ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan tueksi. Kokemukset sopimus- ja lakiasianpalveluyhteistyöstä ovat myönteiset. Sopimuksella osapuolet sitoutuvat edistämään yhteistyötä ja kehittämään sellaista toimintaa, joka on kunkin sopijapuolen tavoitteiden ja etujen mukaista. Rehtorin esitys Hallitus merkitsee sopimuksen tiedoksi. Esitys hyväksyttiin. Sivu 17

11 OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1.6.2013 ALKAEN Opintotukilain (21.1.1994/65) 9 :n mukaan korkeakoulussa on opintotukilautakunta. Opintotukiasetuksen 9 :n mukaan opintotukilautakunnalla on ohjesääntö, jossa annetaan tarkemmat määräykset opintotukiasioiden käsittelystä ja ratkaisemisesta korkeakoulussa. Korkeakoulu vahvistaa ohjesäännön. Savonia-ammattikorkeakoulun toimintasäännön 4 :n mukaan ammattikorkeakoulun hallitus hyväksyy sisäistä hallintoa koskevat ammattikorkeakoulun säännöt. Opintotukilautakunnan päätöksentekoa ohjaavat opintotukilaki ja -asetus sekä opintotukilautakunnan ohjesääntö. Opintotukilautakunta hyväksyy ohjesäännössä kuvatulla tavalla opintotukilautakunnan pysyväisohjeen ja menettelytapaohjeet. Esityslistan liitteenä on ehdotus Savonia-ammattikorkeakoulun opintotukilautakunnan ohjesäännöksi. Esityksen on valmistellut 31.7.2013 toimintansa päättävä Savonia-ammattikorkeakouluun opintotukilautakunta. Opintotukilautakunta on käsitellyt esityksen kokouksessaan 17.4.2013 (14 ). - Opintotukilautakunnan ohjesääntö 1.6.2013 alkaen Rehtorin esitys Hallitus hyväksyy Savonia-ammattikorkeakoulun opintotukilautakunnan ohjesäännön 1.6.2013 voimaan astuvaksi. Esitys hyväksyttiin. Sivu 18

12 OPINTOTUKILAUTAKUNNAN ASETTAMINEN AJALLE 1.8.2013 31.7.2015 Opintotukilain (21.1.1994/65) 9 :n mukaan korkeakoulussa on opintotukilautakunta, jonka korkeakoulu asettaa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Lautakuntaan kuuluu puheenjohtaja sekä vähintään kolme ja enintään seitsemän muuta jäsentä, joille kullekin nimetään henkilökohtainen varajäsen. Puolet jäsenistä puheenjohtaja mukaan lukien ja heidän varajäsenensä nimetään korkeakoulun opettajista tai muista virkamiehistä sekä puolet jäsenistä ja heidän varajäsenensä korkeakoulun opiskelijoista. Korkeakoulu määrää yhden jäsenistä varapuheenjohtajaksi. Esittelijänä lautakunnassa ja lautakunnan sihteerinä toimii korkeakoulun määräämä virkamies. Lain opintotukilain muuttamisesta (28.12.2012/1078; voimaan 1.6.2013) 9a :n mukaan opintotukilautakunnan tehtävänä on 1) seurata opintojen edistymistä ja antaa oma-aloitteisesti taikka Kansaneläkelaitoksen tai opiskelijan pyynnöstä lausunto opintojen edistymisestä; 2) määritellä kesäaikana harjoitettavien opintojen riittävä laajuus; 3) antaa oma-aloitteisesti taikka Kansaneläkelaitoksen tai opiskelijan pyynnöstä lausunto siitä, voidaanko enimmäisajan opintotukea saaneen opiskelijan opintotukeen oikeuttavaa aikaa pidentää 7 a :ssä säädetyllä tavalla. Opintotukilautakunnan tehtävistä ja toiminnasta säädetään tarkemmin opintotukiasetuksella. Opintotukilautakunnan asettaa ammattikorkeakoulun hallitus (Savoniaammattikorkeakoulun toimintasääntö 10 ). Savonia-ammattikorkeakoulun opintotukilautakunnan jäseniksi ajalle 1.8.2013 31.7.2015 esitetään: Henkilökuntajäsenet varsinainen jäsen Venhovaara Pirjo pj. (Keh. ja palv.keskus) Nurro Marjukka (Terveysala Kuopio) Niskanen Terttu (Liiketalous Kuopio) Lahti Sami (Tekniikka Kuopio) henkilökohtainen varajäsen Kähkönen Olli-Pekka vpj. (Tekniikka Varkaus) Kopeli Marja (Iisalmi) Miettinen Mari (Kulttuuriala Kuopio) Pitkänen Kati (Opiskelijapalvelut) Esitys lautakunnan opiskelijajäsenistä tuodaan suoraan kokouksen. Yllä mainitut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. Rehtorin esitys Hallitus nimittää edellä mainitut henkilöt opintotukilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi ajalle 1.8.2013 31.7.2015. Merkittiin, että esitys opintotukilautakunnan opiskelijajäsenistä tuotiin suoraan kokoukseen. Rehtori täydensi esitystä kokouksessa opiskelijajäsenten osalta. Opiskelijajäsenet varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen Teijo Kristian Turpeinen (energiatekn. ko.) Jussi Otto Mikael Tarkiainen (hoitotyön ko.) Katja Marjaana Kärkkäinen (muotoilun ko.) Tiina Maria Antikainen (muotoilun ko. ) Sivu 19

Toni Mikael Akkanen (sähkötekn. ko.) Suvi Tuuli Emilia Immonen (liiketal. ko.) Joel Patrik Untamo Asikainen (sähkötekn. ko.) Henna Riitta Pauliina Tuomainen (liiketal. ko.) Yllä mainitut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. Rehtorin kokouksessa täydentämä esitys hyväksyttiin. Sivu 20

13 TUTKINTOLAUTAKUNNAN ASETTAMINEN AJALLE 1.8.2013 31.7.2014 Ammattikorkeakouluasetuksen (15.5.2003/352) 20 pykälän mukaan ammattikorkeakoulussa on oltava tutkintolautakunta opintosuorituksia koskevien oikaisupyyntöjen käsittelyä varten. Ammattikorkeakoulun nykyisen tutkintolautakunnan toimikausi päättyy 31.7.2013. Tutkintolautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, jonka tulee olla ammattikorkeakoulun yliopettaja, ja kaksi muuta jäsentä, joista toisen tulee olla ammattikorkeakoulun opettaja. Tutkintolautakunnan puheenjohtajan ja jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenet määrää ammattikorkeakoulun hallitus. Tutkintolautakuntaan ovat kuuluneet seuraavat henkilöt: jäsen, puheenjohtaja Irma Mikkonen (yliopettaja/sosiaali- ja terveysala) varajäsen Airi Laitinen (yliopettaja/sosiaali- ja terveysala) jäsen Riitta-Liisa Komulainen (juridiikan lehtori/yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala) varajäsen Jukka Honkanen (juridiikan lehtori/yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala) jäsen, varapuheenjohtaja Irene Hyrkstedt (lehtori/tekniikan ja liikenteen ala) varajäsen Kari Lehtomäki (osaamisaluejohtaja/tekniikan ja liikenteen ala) Kaikki tutkintolautakunnan jäsenet ja varajäsenet ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä tutkintolautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi myös ajalla 1.8.2013 31.7.2014. Rehtorin esitys Hallitus asettaa ammattikorkeakoulun tutkintolautakunnan ajalle 1.8.2013 31.7.2014 seuraavasti: jäsen, puheenjohtaja Irma Mikkonen (yliopettaja/sosiaali- ja terveysala) varajäsen Airi Laitinen (yliopettaja/sosiaali- ja terveysala) jäsen Riitta-Liisa Komulainen (juridiikan lehtori/yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala) varajäsen Jukka Honkanen (juridiikan lehtori/yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala) jäsen, varapuheenjohtaja Irene Hyrkstedt (lehtori/tekniikan ja liikenteen ala) varajäsen Kari Lehtomäki (osaamisaluejohtaja/tekniikan ja liikenteen ala) Rehtori muutti kokouksessa esitystä seuraavasti: Hallitus asettaa ammattikorkeakoulun tutkintolautakunnan ajalle 1.8.2013 31.7.2014 esityksen mukaisesti muutettuna kuitenkin niin, että yksi tutkintolautakunnan jäsenistä siirtyy varajäseneksi ja vastaavasti hänen henkilökohtainen varajäsen siirtyy varsinaiseksi jäseneksi ehdolla, että kyseiset henkilöt suostuvat muutokseen. Esitetty muutos perustuu tasa-arvolain sukupuolikiintiönä koskevan vaatimuksen täyttymiseen. Lisäksi hallitus valtuuttaa rehtorin sopimaan varsinaisen jäsenen ja varajäsenen muutoksesta kyseisten henkilöiden kanssa hallituksen päätöksen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin rehtorin kokouksessa muuttamassa muodossa. Sivu 21

14 PROJEKTI-INSINÖÖRIN TOIMEN MUUTTAMINEN Ammattikorkeakoulun hallitus on 14.6.2005 (12 ) perustanut projekti-insinöörin toimen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymään teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueelle (ent. tekniikan tulosalue). Toimen pääasiallisena tehtäväalueena sen perustamishetkellä on ollut multimediatekniikan suunnittelu- ja projektitehtävät. Projekti-insinöörin toimen kelpoisuusvaatimuksena on ollut vähintään opistoasteinen tutkinto ja käytännön työkokemus vastaavalta alalta. Toimen palvelussuhteen ehdot ovat määräytyneet kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Kuntayhtymässä on rakennus- ja ympäristötekniikan tki-toiminnassa pysyväisluonteinen osaamistarve TKI-työn asiantuntijuusalueilla, jota on hoidettu useilla perättäisillä määräaikaisilla palvelussuhteilla. Sen vuoksi edellä kuvatun toimen tehtäväaluetta ja kelpoisuusvaatimuksia on tarve muuttaa. Kyseisen projekti-insinöörin toimen tehtäväalueen lakattua sen tehtäväaluetta ja kelpoisuusvaatimuksia esitetään muutettavaksi seuraavasti: Toimen pääasiallisena tehtäväalueena on puutekniikan, puurakentamisen ja palotestauksen tehtävät TKI-työssä ja opetuksessa sekä laboratorio- ja projektiopintojen ohjaus. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta tehtäväalueelta. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Rehtorin esitys Hallitus päättää muuttaa 14.6.2005 (12 ) perustetun projekti-insinöörin tointa seuraavasti: 1. Toimen pääasiallisena tehtäväalueena on puutekniikan, puurakentamisen ja palotestauksen tehtävät TKI-työssä ja opetuksessa sekä laboratorio- ja projektiopintojen ohjaus. 2. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta tehtäväalueelta. 3. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin. Sivu 22

15 PROJEKTI-INSINÖÖRIN TOIMEN MUUTTAMINEN Ammattikorkeakoulun hallitus on 19.3.2008 (18 ) perustanut projekti-insinöörin toimen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymään teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueelle. Toimen pääasiallisena tehtäväalueena on ollut multimediasovellusten kehittäminen ja käytettävyyspalvelun toteutus. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on ollut informaatiotekniikan tai sen lähialan korkeakoulututkinto. Toimen palvelussuhteen ehdot ovat määräytyneet kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Edellä olevaa projekti-insinöörin tointa esitetään muutettavaksi 19.3.2008 (18 ) perustetun toimen tehtäväalueen lakattua. Teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueella rakennus- ja ympäristötekniikan TKI-toiminta on vakiintunut ja vahvistunut voimakkaasti viime vuosina myös kansainvälisesti. Kuntayhtymässä on rakennus- ja ympäristötekniikan TKItoiminnassa pysyväisluonteinen osaamistarve TKI-työn asiantuntijuusalueella. Näitä tehtäviä on hoidettu useilla perättäisillä määräaikaisilla palvelussuhteilla. Sen vuoksi edellä kuvatun toimen tehtäväaluetta ja kelpoisuusvaatimuksia on tarve muuttaa seuraavasti: Toimen pääasiallisena tehtäväalueena on rakennusalan ja puurakentamisen tehtävät sekä tuotekehitystehtävät alan TKI-työssä ja opetuksessa sekä yhdyskuntatekniikan tutkimuksessa sekä laboratorio- ja projektiopintojen ohjaus. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alan korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta toimen tehtäväalueelta. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Rehtorin esitys Hallitus päättää muuttaa 19.3.2008 (18 ) perustettua projekti-insinöörin tointa seuraavasti: 1. Projekti-insinöörin toimen pääasiallisena tehtäväalueena on rakennusalan ja puurakentamisen tehtävät sekä tuotekehitystehtävät alan TKI-työssä ja opetuksessa sekä yhdyskuntatekniikan tutkimuksessa sekä laboratorio- ja projektiopintojen ohjaus. 2. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alan korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta toimen tehtäväalueelta. 3. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin. Sivu 23

16 PROJEKTI-INSINÖÖRIN TOIMEN MUUTTAMINEN Pohjois-Savon ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymän valtuuskunta on 21.4.1995 (16 ) perustanut projekti-insinöörin toimen Savoniaammattikorkeakoulun kuntayhtymään teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueelle. Toimen pääasiallista tehtäväaluetta, kelpoisuusvaatimuksia ja palvelussuhteen ehtoja ei tuolloin valtuuskunnan päätöstasolla ole määritelty. Edellä olevaa projekti-insinöörin tointa esitetään muutettavaksi 21.4.1995 (16 ) perustetun toimen tehtäväalueen lakattua. Teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueella konetekniikan TKI-toiminta on vakiintunut ja työelämäyhteistyö alueella on vahvaa. TKI-toiminnassa on pysyväisluonteinen osaamistarve konetekniikan asiantuntijuusalueella. Näitä tehtäviä on hoidettu useilla perättäisillä määräaikaisilla palvelussuhteilla. Lisäksi TKI-työn konetekniikan asiantuntijuusalueella on päättynyt useita palvelussuhteita. Sen vuoksi edellä kuvatun toimen tehtäväaluetta ja kelpoisuusvaatimuksia on tarve muuttaa seuraavasti: Toimen pääasiallisena tehtäväalueena on materiaali- ja pinnoitustekniikan projektitehtävät sekä muut soveltuvat alan tutkimus- ja kehitystehtävät. Lisäksi toimen tehtäväalueeseen kuuluu laboratorioiden kone- ja laitekannan huolto-, ylläpito- ja kehitystehtäviä, laboratorio- ja projektiopintojen ohjausta ja maksullisen palvelutoiminnan tehtäviä. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alan korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta toimen tehtäväalueelta. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Toimen muutos ei aiheuta henkilöstömäärän lisääntymistä. Rehtorin esitys Hallitus päättää muuttaa 21.4.1995 (16 ) perustettua projekti-insinöörin tointa seuraavasti: 1. Toimen pääasiallisena tehtäväalueena ovat materiaali- ja pinnoitustekniikan projektitehtävät sekä muut soveltuvat alan tutkimus- ja kehitystehtävät. Lisäksi toimen tehtäväalueeseen kuuluu laboratorioiden kone- ja laitekannan huolto-, ylläpito- ja kehitystehtäviä, laboratorio- ja projektiopintojen ohjausta ja maksullisen palvelutoiminnan tehtäviä. 2. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alan korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta toimen tehtäväalueelta. 3. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin. Sivu 24

17 TUTKIMUSPÄÄLLIKÖN TOIMEN MUUTTAMINEN TESTAUSINSINÖÖRIN TOIMEKSI Ammattikorkeakoulun hallitus on 16.6.2010 (21 ) perustanut tutkimuspäällikön toimen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymään teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueelle informaatiotekniikan yksikköön. Toimen pääasiallisena tehtäväalueena sen perustamishetkellä on ollut sähkö- ja tietotekniikka-alan TKItoiminnan ja maksullisen palvelutoiminnan kehittäminen, projektien ja toiminnan päivittäisjohtaminen, toiminnan markkinointi ja osallistuminen tutkimus- ja kehitysprojekteihin sekä näiden valmisteluun. Tutkimuspäällikön toimen kelpoisuusvaatimuksena on ollut soveltuva tekniikan alan ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta sähkö- ja tietotekniikka-alan tutkimus- ja kehitystoiminnasta ja sen kehittämisestä sekä työnjohdollisista tehtävistä. Toimen palvelussuhteen ehdot ovat määräytyneet kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Edellä olevaa tutkimuspäällikön tointa esitetään muutettavaksi 16.6.2010 (21 ) tehtäväalueen lakattua. Teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueella on vuodesta 2000 asti toiminut EMC -laboratorio ja pitkäjänteisen kehittämistyön myötä on saavuttanut asemansa yhtenä 4-5 suuresta EMC-laboratoriosta Suomessa ja tukee erityisesti Itä-Suomen elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa soveltavien yritysten tuotekehitystä ja laitteiden hyväksyntää kansainvälisille markkinoille. EMC-laboratorion toiminnassa on turvattava sen toiminnan ja kehittämisen edellyttämä sähkö- ja testaustoiminnan osaaminen. Näitä tehtäviä on hoidettu useilla perättäisillä määräaikaisilla palvelussuhteilla. Sen vuoksi edellä kuvatun toimen tehtäväaluetta ja kelpoisuusvaatimuksia on tarve muuttaa seuraavasti: Toimen pääasiallisena tehtäväalueena on EMC (Electro Magnetic Compatibility)- ja olosuhdetestaus sekä muu vaatimustenmukaisuustestaus ja -suunnittelu maksullisen palvelutoiminnan toimeksiannoissa, soveltuvat alan tutkimus- ja kehitystehtävät sekä EMC-laboratorion toiminnan kehittäminen. Lisäksi toimen tehtäväalueeseen kuuluu laboratorion kone- ja laitekannan huolto-, ylläpito- ja kehitystehtäviä sekä laboratorio- ja projektiopintojen ohjaus ja osallistuminen alan opetuksen kehittämishankkeisiin. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alan korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta toimen tehtäväalueelta. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Toimen muutos ei aiheuta henkilöstömäärän lisääntymistä. Rehtorin esitys Hallitus päättää muuttaa 16.6.2010 (21 ) perustettua tutkimuspäällikön tointa seuraavasti: 1. Tutkimuspäällikön toimen tehtävänimike muutetaan testausinsinöörin toimeksi. 2. Toimen pääasiallisena tehtäväalueena on EMC (Electro Magnetic Compatibility)- ja olosuhdetestaus sekä muu vaatimustenmukaisuustestaus ja -suunnittelu maksullisen palvelutoiminnan toimeksiannoissa, soveltuvat alan tutkimus- ja kehitystehtävät sekä EMC-laboratorion toiminnan kehittäminen. Lisäksi toimen tehtäväalueeseen kuuluu laboratorion kone- ja laitekannan huolto-, ylläpito- ja kehitystehtäviä sekä laboratorio- ja projektiopintojen ohjaus ja osallistuminen alan opetuksen kehittämishankkeisiin. Sivu 25

3. Toimen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva alan korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta toimen tehtäväalueelta. 4. Toimen palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Esitys hyväksyttiin. Sivu 26

18 MATEMATIIKAN YLIOPETTAJAN VIRAN MUUTTAMINEN ENERGIATEKNIIKAN LEHTORIN VIRAKSI Teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueella energiatekniikan koulutusohjelmassa Varkaudessa on tällä hetkellä vain yksi alaan kohdistettu ammattiaineopettajan virka. Nuorisokoulutuksen lisäksi alalla on kasvava tarve tutkintoon tähtäävään aikuiskoulutukseen sekä työvoimakoulutuksiin. Koulutusohjelman ammatillisesti syventävät opintojaksot lisääntyvät syksyllä 2013 ja niiden hoitamiseen niin opetuksen, TKI-työn, harjoittelun kuin opintoohjauksenkin kannalta on ehdottoman tärkeää lisätä opetushenkilöstöresursseja vahvan teollisuustaustan omaavalla energiantekniikan (höyrykattilatekniikka) lehtorilla. Nykyinen henkilöstö ei kykene suoriutumaan lisääntyvästä tehtävämäärästä. Lehtorin pääasiallisena tehtäväalueena ovat energia-alan (höyrykattilatekniikka) ammattiaineiden (voimalaitostekniikka, laite-/laitossuunnittelu, painelaitesuunnittelu) opetus ja ohjaus, opetuksen ja laboratorioiden kehittäminen sekä osallistuminen tutkimus- ja kehitystoimintaan. Edellä kuvattuun perustuen esitetään, että 21.4.1995 (16 ) perustettu teknologiaja ympäristöalan osaamisalueella Varkaudessa vapautunut matematiikan yliopettajan virka muutetaan energiatekniikan (höyrykattilatekniikka) lehtorin viraksi 1.8.2013 alkaen. Viran hakijoilta vaadittava kelpoisuus määräytyy ammattikorkeakouluista annetun asetuksen (15.5.2003/352) mukaisesti ja palvelussuhteen ehdot OVTES:n osio D, tekniikan ja liikenteen koulutusalan mukaisesti. Rehtorin esitys Hallitus päättää muuttaa 21.4.1995 (16 ) perustetun teknologia- ja ympäristöalan osaamisalueella Varkaudessa vapautuneen matematiikan yliopettajan viran energiatekniikan (höyrykattilatekniikka) lehtorin viraksi 1.8.2013 alkaen seuraavasti: 1. Viran pääasiallisena tehtäväalueena ovat energia-alan (höyrykattilatekniikka) ammattiaineiden (voimalaitostekniikka, laite-/laitossuunnittelu, painelaitesuunnittelu) opetus ja ohjaus, opetuksen ja laboratorioiden kehittäminen sekä osallistuminen tutkimus- ja kehitystoimintaan. 2. Viran hakijoilta vaadittava kelpoisuus määräytyy ammattikorkeakouluista annetun asetuksen (15.5.2003/352) mukaisesti ja palvelussuhteen ehdot OVTES:n osio D, tekniikan ja liikenteen koulutusalan mukaisesti. Esitys hyväksyttiin. Sivu 27

19 MATKAILU- JA RAVITSEMISALAN MÄÄRÄAIKAISEN KOULUTUS- JA KEHITTÄMISPÄÄLLIKÖN SIJAISEN NIMITTÄMINEN AJALLE 1.8. 31.12.2013 Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalueella oli haettavana Savonian sisäisenä hakuna matkailu- ja ravitsemisalan määräaikainen koulutus- ja kehittämispäällikön tehtävän sijaisuus ajalle: 1.8. 31.12.2013. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n ja paikallisen sopimuksen mukaisesti. Matkailu- ja ravitsemisalan määräaikaisen koulutus- ja kehittämispäällikön tehtäväalueeseen kuuluu: Vastata opetuksen ja T&K-toiminnan päivittäisjohtamisesta vastuualueellaan. Vastata opetussuunnitelmatyöstä, pedagogisesta kehittämisestä ja TKItoiminnan kehittämisestä vastuualueellaan. Huolehtia vastuualueensa laadun kehittämisestä. Toimia opetus- ja T&K-henkilöstön lähiesimiehenä delegointipäätöksessä tarkemmin määritellyllä tavalla. Toimia osaamisalueen toiminnanohjausryhmän jäsenenä ja osallistua strategiatyöhön osaamisalueella. Osallistua toimintasuunnitelman ja talousarvion valmisteluun ja niiden seurantaan vastuualueensa osalta. Valmistella opetus- ja työjärjestelyt sekä huolehtia niiden käytännön toteutuksesta. Huolehtia opetuksen ja T&K-työn käytännön linkittämisestä ja kehittämisestä vastuualueensa koulutusohjelmissa. Hoitaa muut sovitut ammattikorkeakoulutasoiset vastuu- ja kehittämistehtävät sekä muut määrätyt tehtävät. Tehtävässä edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, vahvaa asiantuntijuusalueen asioiden tuntemusta, hyvää yhteistyökykyä, muutos- ja kehittämisvalmiutta sekä kykyä itsenäiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn. Käytännön kokemus johtamis-, esimies- ja kehittämistyöstä luetaan eduksi. Määräaikaan 19.4.2013 mennessä matkailu- ja ravitsemisalan määräaikaista koulutus- ja kehittämispäällikön tehtävän sijaisuutta haki kaksi henkilöä, jotka molemmat kutsuttiin haastatteluun: YTM Antti Iire ja KTM Jari Lindén. Rekrytoinnin valmisteluryhmään kuuluivat lehtori Kristina Laitinen (varalla: lehtori Markku Haapakoski) ja osaamisaluejohtaja Kaija Sääski. Haastatteluissa hakijoiden sopivuus (ansioituneisuus) tehtävän vaatimuksiin arvioitiin tehtävään nimitysperusteiden mukaisesti. Yhteenveto hakijoista on nähtävillä kokouksessa. Rekrytoinnin valmisteluryhmä esittää, että matkailu- ja ravitsemisalan ma. koulutus- ja kehittämispäällikön sijaiseksi tehtävään nimitetään KTM Jari Lindén ajalle: 1.8.2013 31.12.2013 ja varalle YTM Antti Iireä. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n ja paikallisen sopimuksen mukaisesti. Rekrytoinnin valmisteluryhmä oli yksimielinen. Kokonaisarvioinnin perusteella KTM Jari Lindén täyttää hakijoista parhaiten matkailu- ja ravitsemisalan ma. koulutus- ja kehittämispäällikön tehtävän sijaisuuden hakuilmoituksessa esitetyt osaamisvaatimukset. Sivu 28

Rehtorin esitys Matkailu- ja ravitsemisalan ma. koulutus- ja kehittämispäällikön sijaiseksi tehtävään nimitetään KTM Jari Lindén ajalle 1.8.2013 31.12.2013 ja varalle YTM Antti Iire. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n ja paikallisen sopimuksen mukaisesti. Kokonaisarvioinnin perusteella KTM Jari Lindén täyttää hakijoista parhaiten matkailu- ja ravitsemisalan ma. koulutus- ja kehittämispäällikön tehtävän sijaisuuden hakuilmoituksessa esitetyt osaamisvaatimukset. Esitys hyväksyttiin. Sivu 29

20 HAKIJAMÄÄRÄT SAVONIAN OSALTA KEVÄÄN 2013 AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN YHTEISHAUSSA Kevään 2013 ammattikorkeakoulujen nuorten yhteishaku on päättynyt. Hakijamäärät suomenkielisiin koulutusohjelmiin Savonia-ammattikorkeakoulun osalta on esitelty seuraavana. Suomenkieliset koulutusohjelmat Iisalmen kampus aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat hoitotyön sv 30 78 2,60 maaseutuelinkeinojen ko 40 51 1,28 sosiaalialan ko 35 132 3,77 Opetuspiste yhteensä 105 261 2,49 Kuopion Muotoiluakatemia aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat muotoilun ko 60 211 3,52 Opetuspiste yhteensä 60 211 3,52 Microkadun kampus aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat hotelli- ja ravintola-alan ko 40 145 3,63 matkailun ko 40 96 2,40 Opetuspiste yhteensä 80 241 3,01 Musiikki- ja Tanssi, Kuopio aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat musiikin ko 20 45 2,25 Opetuspiste yhteensä 20 45 2,25 Opistotien kampus, Kuopio aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat kone- ja tuotantotekniikan 52 80 1,54 ko liiketalouden ko 125 409 3,27 rakennusalan työnjohdon 20 88 4,40 ko rakennustekniikan ko 75 177 2,36 sähkötekniikan ko 60 121 2,02 tietotekniikan ko 30 89 2,97 ympäristöteknologian ko 40 68 1,70 Opetuspiste yhteensä 402 1032 2,57 Pelastusopisto, Kuopio aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat palopäällystön ko 32 233 7,28 Opetuspiste yhteensä 32 233 7,28 Sivu 30

Sairaalakadun kampus, Kuopio aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat bioanalytiikan ko 22 79 3,59 ensihoidon ko 26 395 15,19 fysioterapian ko 20 249 12,45 hoitotyön sv 28 280 10,00 kätilötyön sv 28 197 7,04 radiografian ja sädehoidon 26 136 5,23 ko suun terveydenhuollon ko 30 170 5,67 Opetuspiste yhteensä 180 1506 8,37 Varkauden kampus aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat energiatekniikan ko 40 40 1,00 Opetuspiste yhteensä 40 40 1,00 aloituspaikat ensisijaiset ensisijaiset (alpat) hakijat hakijat/alpat Savonia yhteensä 919 3569 3,88 Vuonna 2012 ensisijaisia hakijoita / aloituspaikka suomenkielisiin koulutusohjelmiin oli 3,25 ja vuonna 2011 vastaava luku oli 3,32. - Koulutusohjelmakohtaiset hakijamäärätaulukot vuosien 2012 ja 2011 osalta viiteaineistona. Rehtorin esitys Hallitus merkitsee kevään 2013 nuorten yhteishaun Savonian hakijamäärät sekä kokouksessa esittävän tarkemman selvityksen tiedoksi. Esitys hyväksyttiin. Sivu 31

21 HAKIJAMÄÄRÄT SAVONIAN OSALTA KEVÄÄN 2013 AMMATTIKORKEAKOULUJEN AIKUISTEN YHTEISHAUSSA Kevään 2013 ammattikorkeakoulujen aikuisten yhteishaku on päättynyt. Hakijamäärät koulutusohjelmiin Savonia-ammattikorkeakoulun osalta on esitelty seuraavana. Suomenkieliset koulutusohjelmat aloituspaikat (alpat) ensisijaiset hakijat ensisijaiset hakijat/alpat hoitotyön ko, Kuopio 30 234 7,80 kone- ja tuotantotekniikan ko 30 51 1,70 rakennusalan työnjohdon ko, 20 123 6,15 Kuopio musiikin ko, Kuopio 10 20 2,00 hoitotyön ko, Iisalmi 30 75 2,50 maaseutuelinkeinojen ko, 10 55 5,50 Iisalmi Savonia yhteensä 130 558 4,29 Vuonna 2012 ensisijaisia hakukelpoisia hakijoita / aloituspaikka aikuisten koulutusohjelmiin oli 4,42. Ylemmän amk:n koulutusohjelmat sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen ko, Kuopio yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ko, Kuopio maaseudun kehittämisen ko, Iisalmi aloituspaikat ensisijaiset ensisijaiset (alpat) hakijat hakijat/alpat 30 56 1,87 25 66 2,64 15 6 0,40 Savonia yhteensä 70 128 1,83 Vuonna 2012 ensisijaisia hakukelpoisia hakijoita / aloituspaikka ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon koulutusohjelmiin oli 1,22. Rehtorin esitys Hallitus merkitsee kevään 2013 aikuisten yhteishaun Savonian hakijamäärät sekä kokouksessa esitettävän tarkemman selvityksen tiedoksi. Esitys hyväksyttiin. Sivu 32

22 MAHDOLLISET YLIMÄÄRÄISET ASIAT Ammattikorkeakoulun toimintasäännön 5 :n mukaan ammattikorkeakoulun hallitus voi ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin toimivaltaansa kuuluvan asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa (esityslistassa). Tällainen asia pannaan pöydälle seuraavaan kokoukseen, jos vähintään neljäsosa läsnä olevista ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenistä sitä vaatii. 22.1 AMMATTIKORKEAKOULUN REHTORIN VIRKAAN HAKENEISTA ANNETTAVA LAUSUNTO Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän hallitus on käsitellyt ammattikorkeakoulun rehtorin valintamenettelyyn liittyviä asioita kokouksessaan 25.4.2013 ( 5). Yhtymähallitus pyytää Savonia-ammattikorkeakoulun hallitukselta lausuntoa ko. virkaan hakeneista. Yhtymävaltuuston nimeämä valmisteluryhmä käsitteli 8.5.2013 klo 13.00 Savoniaammattikorkeakoulun rehtorin virkaa hakeneiden henkilöiden hakemukset. Valmisteluryhmä arvioi virkahakemukset ammattikorkeakouluista annetun asetuksen mukaisiin kelpoisuusvaatimuksiin ja hakuilmoituksessa rehtorin viran menestykselliselle hoitamiselle asetettuihin vaatimuksiin perustuen. Valmisteluryhmä esittää yksimielisesti, että haastatteluun kutsutaan seuraavat hakijat: Hermans Raine, Kerkkänen Ari, Matilainen Jarmo, Rissanen Riitta, Ristimäki Kari, Sääski Kaija, Tolppi Reijo, Tolppi Veli-Matti ja Vidgrén Mervi. Yhtymähallitus päätti kokouksessaan 13.5.2013 ( 7) haastatteluun kutsuttavista hakijoista valmisteluryhmän esittelyn mukaisesti. Haastatteluryhmään nimettiin yhtymävaltuuston puheenjohtaja, yhtymähallituksen puheenjohtaja ja Mercuri Urvalin nimämä henkilöstövalintakonsultti. Muilla valmisteluryhmän jäsenillä on mahdollisuus seurata haastatteluja videoneuvotteluyhteyden kautta. Rehtorin virkaan hakeneiden haastattelut järjestetään 22. 23.5.2013, soveltuvuusarvioinnit 27. 29.5.2013 ja tulokset raportoidaan valmisteluryhmälle 31.5.2013. Esitystekstin laati hallinto- ja henkilöstöpäällikkö Päivi Diov (paivi.diov@savonia.fi). Asia käsitellään kokouksessa valittavan tilapäisen puheenjohtajan selostuksen pohjalta: Hallitus päättää annettavasta lausunnosta kokouksessaan. Merkittiin, että rehtori Veli-Matti Tolppi ja vararehtori Mervi Vidgrén poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hallitus toteaa, ettei se katso voivansa käytettävissä olevan ajan ja hakijoista saadun aineiston perusteella antaa lausuntoa yksittäisistä hakijoista ja siihen perustuen päätti antaa lausunnon valittavalta henkilöltä toivottavista ominaisuuksista seuraavasti: Sivu 33