Käpälämäki 2 /2008 Suomen Metsästysmuseon tiedotuslehti Erkin merkki Askel arjen tuolle puolen Käpälälaudassa FT Matti Nurminen Galápagossaarten ihmeitä Osuttiin sitä ennenkin Käpälämäki 2 /2008 1
Käpälämäki Suomen Metsästysmuseon tiedotuslehti 2 / 2008 Päätoimittaja: Anne Uotila-Laine Toimitussihteeri: Taru Liukkonen Toimitus: Vesa Anttila, Jukka Peltonen Taitto: Henry Forssell Painopaikka: Oy Formato Print Ab, Porvoo ISSN 1458-6088 SISÄLLYS 3 Päätoimittajalta 4 Käpälälaudassa FT Matti Nurminen 8 Galápagossaarten ihmeitä 9 Erkin merkki 11 Metsästäjä, eräkirjailija ja tutkija Ludvig Munsterhjelm 12 In memoriam Esko O. Toivonen 13 Käpälän jälkiä Metsästysmuseon kuulumisia 17 Askel arjen tuolle puolen 18 Talvikki *09 19 Trofeiden arvostelua ja palkintoja 21 Osuttiin sitä ennenkin 24 Eräkirjoja pukinkonttiin 26 Yllätä ystäväsi erähenkisellä lahjalla! Suomen Metsästysmuseo Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki (019) 722 294 www.metsastysmuseo.fi info@metsastysmuseo.fi etunimi.sukunimi@metsastysmuseo.fi Avoinna Touko-elokuu ti-su 10-18 Syys-huhtikuu ti-pe 9-16, la-su 11-17 Maanantaisin suljettu Tammikuun suljettu Juhlapyhien poikkeukset aukioloajoissa 6.12. suljettu 24. - 26.12. suljettu Pitkäperjantaina 10.4. suljettu 11. - 12.4. avoinna 2. pääsiäispäivänä 13.4. suljettu Pääsyliput Aikuiset 5 e, lapset 7-16 v. 2,5 e, lapset alle 7 v. 0 e Perhelippu 10 e, opisk., varusm., tyött., eläkel., ryhmät (väh. 20 hlö) 3,5 e, koululuokat/hlö 2,5 e Opastus 35 e NÄYTTELYTARJONTA JA TAPAHTUMAT LOPPUVUONNA 2008 9.10. - 31.12.2008 GALÁPAGOSSAARTEN LUONTOA Esa Mälkösen luontokuvia NÄYTTELYT 2009 3.2. - 15.3.2009 ERKIN MERKKI Exlibriksiä Erkki Tuomisen kynästä 19.3. - 17.5.2009 JÄGARLIFVET ÄR SÅ HÄRLIGT Eräkirjailija, metsästäjä ja tutkimusmatkailija Ludvig Munsterhjelm 7. 4. - 31.5. 2009 4H-JÄRJESTÖN PIIRUSTUSKILPAILUN PARHAIMMISTOA 28.5. - 4.10.2009 OPTAAKAREITA JA KAATORYYPPYJÄ Riistajuomien kulttuurihistoriaa 2.6. - 23.8.2009 OSUTTIIN SITÄ ENNENKIN Suomen Ampumaurheiluliiton valokuvanäyttely 14.5. - 13.9.2009 OKSAT JA RISUT Näyttely museon puistossa 2.6. - 30.8.2009 FISKARS 2009 SM-PUUKKOKILPAILUN PALKITUT PUUKOT elo - syyskuu 2009 VUODEN LUONTOKUVAT 2008 8.10. - 31.12.2009 ILKKA QVICKIN MAALAUKSIA TAPAHTUMAT VUONNA 2009 15.2. Talvikki 09. Koko perheen talviretkeilytapahtuma. 18. - 24.5. Valtakunnallinen museoviikko 18.5. Kansainvälinen museopäivä 6. - 11.9. Riihimäki-viikko 23.8. Ase ja Kirja -tapahtuma 16.10. Oravan päivä. Metsästysmuseon vuosipäivä. 28.11. Joulumyyjäiset Muutokset mahdollisia. Kansikuva: Matti Nurminen (edessä oikealla) oli hirvijahdissa vuonna 1959. Kuvan hirven ampui Viljo Hakala. 2 Käpälämäki 2 /2008
Päätoimittajalta Koko kulunut vuosi ja syksy on ollut traagisine tapahtumineen synkkää aikaa. Yleinen keskustelu on sivunnut myös Metsästysmuseon aihepiiriä, ja me olemmekin museolla seuranneet käytyä keskustelua erityisesti aselupakäytännöstä. Kokoelmien luonteesta johtuen on Metsästysmuseon turvallisuustaso aina ollut erittäin korkea. Syksyn aikana olemme edelleen tarkistaneet ja parantaneet nykyistä museoturvallisuutta, huomioiden erityisesti asiakkaat, henkilökunnan ja museokokoelmat. Tulevan toimintavuoden suunnitelmassa on uusien turvallisuusohjeiden laatiminen ja henkilökunnan kouluttaminen erilaisten uhkatilanteiden varalta. Vanha sanonta Ei vara venettä kaada pätee tässäkin tapauksessa. Ennakointi ja toimintasuunnitelmien luominen on tärkeää, vaikka paniikkiin ja pelotteluun ei ole syytä. Turun linnan ikävät taulutuhot osoittavat kuitenkin, etteivät kaikki suhtaudu museoiden kokoelmiin yhteisenä kansallisena omaisuutenamme. Maailma on muuttunut ja museoiden on huomioitava tämä omassa toiminnassaan. Metsästäjät ovat myös joutuneet tämän yleisen keskustelun myötä valokiilaan. Hätkähdyttävin oli erään psykologian dosentin lausunto, jonka mukaan metsästys ei ole normaali harrastus, ja että lasten ottaminen mukaan metsästysretkille on vastuutonta. Kyseinen lausunto osoittaa selkeästi, miten kauas moni nykyihminen on vieraantunut suomalaisesta peruskulttuurista. Metsästys nähdään vain viattomien eläinparkojen ampumisena. Samalla voisi kysyä, miten naudan jauheliha tai broilersuikaleet saadaan vapaaehtoisesti luikahtamaan siisteihin vakuumipakattuihin muovirasioihin? Maamme yli 300 000 metsästäjää ovat merkittävä ryhmä. He lunastavat vuosittain metsästyskorttinsa ja ovat omalla toiminnallaan sekä yksityisesti että metsästysseurojen kautta vaikuttamassa maamme riistakantojen hoitoon ja säätelyyn. Mieleeni ei aivan heti tule muuta näin laajaa järjestäytynyttä harrastajaryhmää. Metsästyksessä on kysymys vuosituhansia vanhasta eräkulttuuriperinteestä, siitä joka ajoi varhaiset esi-isämme ravinnon perässä Pohjolan perukoille. Koko suomalaisen kulttuurin tuhatvuotinen perusta on erätaloudessa. Turkikset olivat tärkein vientiartikkeli 1600-luvun alkuun asti ja niillä oli huomattava merkitys vielä 1700-luvulla. Tärkeänä ravinnon osana riista on säilynyt halki vuosituhansien. Tänä päivänä ei metsästys ole enää elinehto, mutta on syytä muistaa, että vielä vuonna 1953 n.12% kotitalouksista ilmoitti riistan olevan perheelleen elintärkeä. Samaisessa tutkimuksessa Lapin läänin asukkaista 43% ilmoitti riistan olevan heidän ruokataloudessaan välttämättömyys. Riistasta ovat meitä jokaista edeltäneet sukupolvet ainakin osittain energiansa saaneet. Suomalaisen erähistorian tuntemus auttaa ymmärtämään myös nykypäivän metsästyskulttuuria. Tämän historian osan tallentamisvastuu on Suomen Metsästysmuseolla. Metsästäjä on myös riistanhoitaja ja luonnon ystävä, jolle luonnon säilyminen puhtaana on tärkeä asia. Monasti koko eräretken paras anti voikin olla nuotiotulen sytyttäminen ja metsän hiljaisuuden kuunteleminen. Tosiasia on myös se, että ilmeisesti esi-isiemme perintönä osa suomalaisista on ns. riistaverisiä. Eräretket vetävät puoleensa, ja jos luonto on antelias saa pyyntimies jotakin kotiin vietävääkin. Kunnioitusta luontoa kohtaan osoittaa jo kielemme ilmaisu pyytää. Luonnosta pyydetään, ei oteta. Anne Uotila-Laine Käpälämäki 2 /2008 3
Käpälälaudassa FT Matti Nurminen Käpälälaudassa-sarja esittelee ansioituneita eränkävijöitä sekä Metsästysmuseon vaikuttajia. Tällä kertaa vuorossa on Suomen Metsästysmuseo ry:n valtuuston pitkäaikainen puheenjohtaja Matti Nurminen. Hän on toiminut valtuuston jäsenenä 1988 1991 ja puheenjohtajana vuodesta 1991. Metsästysmuseon hallitus nimitti Matti Nurmisen Suomen Metsästysmuseo Finlands Jaktmuseum ry:n kunniajäseneksi vuonna 2008. Aikaisemmin kunniaäseniksi on nimitetty presidentti Urho Kekkonen, ylijohtaja Tauno V. Mäki, professori C. A. Borgström, vuorineuvos Jorma Järvi, varatuomari Arvi Paloheimo, ministeri Iiro Viinanen sekä teollisuusneuvos Heikki S. Heikkilä. Pääasiallisen työuransa Matti Nurminen on tehnyt kustannusosakeyhtiö Otavassa. Eräharrastuksestaan hän kertoo seuraavassa. Metsästysharrastus alkaa useimmiten luonnossa liikkumisen ja luonnontarkkailun selvänä jatkeena. Niin minullakin. Sodan aikana ja heti sen jälkeen ei pikkupojille ollut juuri muuta luvallista ajanvietettä tarjolla kuin lukeminen ja ulkona oleilu eri muodoissaan. Keräysvietti ilmeni linnunmunakokoelman laajentamisena, pyyntivietti ahventen onkimisena ja ravustuksena. Isäni kaatui sodassa 1941. Äitini sai onneksi hallussapitoluvat isän metsästysaseisiin, jotka aluksi olivat kiinnostuksen ja hypistelyn kohteina, ja viidentoista vuoden tärkeässä iässä jo oman kantoluvan nojalla ampumaharjoittelun välineinä. Nyt nämä aseet ovat histori- oineen tallessa Metsästysmuseossa. Kotikauppalassani Keravalla oli toiminut metsästysseura jo vuodesta 1924 lähtien, aluksi Helsingin herrojen peltopyyjahtia varten jokivarren pelloilla. Isäni oli ollut sen aktiivijäsen. Ehkä osaksi hänen kohtalonsa korvaamiseksi ja osaksi ystävämme, rehtori Einari Merikallion Vuonna 1978 alkoivat hauskat villisikajahtini Puolassa. Hyvänä opastajana oli kokenut metsästäjä Erik Karlsson. 4 Käpälämäki 2 /2008
Hentulan hirvijahdit tapahtuvat mykistävän upeissa syksymaisemissa Heinäveden Kermajärven saarissa. suosituksella pääsin sen jäseneksi jo lukioaikana. Nuorimpana ja kynämiehenä minut määrättiin jokseenkin heti seuran sihteeriksi. Peltopyyt ja metsäkanalinnut olivat 1950-luvun puolivälissä perin vähissä. Syksyisin piti opetella sorsastamaan, sitä riistaa riitti tarjolle. Keravanjoki tulvi silloin tällöin syksyisin rantapelloille, joilta vilja ei ollut vielä korjattu, joten sorsille oli kunnon laitumet. Ne yöpyivät joessa, ja sellaisina aamuina kun hämärissä rantapensaikossa hiipimisen jälkeen kurkisti oksien lomasta, joki oli niin täynnä sorsaa, että vettä ei välistä näkynyt. Koiraa minulla ei nuorena ollut, ja myöhemminkin koiraonni on ollut perin kehno. Sorsahommissa koiraa olisin tarvinnut, sillä nouseva sorsa ammuttuna putoaa yleensä kapean joen toiselle puolelle. Niinpä kohtalona oli matalamman veden aikaan housujen riisuminen ja kahlaaminen, taikka korkealla vedellä muutaman kilometrin kiertolenkki sillan kautta toiselle puolelle. Isäni aikaan metsästäjät eivät voineet kuin haaveilla hirvijahdista ja kuunnella vanhojen salametsästäjien hurjia juttuja. Mutta taisi olla vuonna 1958, kun saimme ensimmäisen hirvenkaatoluvan ja ensimmäisen hirven, komean lapiosarven. Joka vuosi ei suinkaan lupaa hellinnyt, eikä lupahirveäkään aina saatu. Itse olin sen verran onnekas, että kohta tulee 50 vuotta täyteen ensimmäisen hirven kaatamisesta. Sen jälkeen menikin kauan seuraavaan, opiskelun, työn, perheen ja muun sellaisen haitatessa pahasti metsästämistä. Ajan mittaan metsästysalue laajeni, aluksi 1970-luvulla pohjoiseen setämiehen järjestämiin Taivalkosken matkoihin, joilla Otavan kollegat olivat mukana Irnijärven takusia tallaamassa. Oli kanakoirien lennokasta kiitoa ja pystykorvan heleää haukkua. Melko pitkään olin mieluisasti mukana myös Hentulan hirviporukassa Heinävedellä, omalaatuisessa seurakunnassa, josta Pekka Reinikka on ansiokkaasti kirjoittanut monissa riemastuttavissa kirjoissaan. Käpälämäki 2 /2008 5
Nätti kaurispukki Virossa. Yllytykseen olen suhtautunut metsästysasioissa melko myönteisesti. Muutamat tutut olivat käyneet Puolassa villisikajahdissa, ja he yllyttivät ottamaan yhteyttä tiettyyn insinööri Ikoseen. Kun omat asiat olivat kääntyneet rauhalliselle kantille, löysin itseni myöhäsyksyllä 1978 alan miesten joukosta laivasta matkalla Gdanskiin. Ja sikojen ampuminen alkoi käydä jetsulleen. Siihen aikaan ei kai villilihaa olisi saanut tuoda Suomeen, mutta yhtään kertaa ei kärytty mistään tullitarkastuksissa kotisatamassa. Monena jouluna oli pöydässä villisianporsaan kinkku... Kun Viro aukeni metsästysmatkailulle, oli sieltä tuliaisina villisikaa ja metsäkaurista. Vaikka ruplan vaihtokurssi oli 6 markkaa, paljon yli dollarin, niin kyllä oli riistaakin. Kannatti käydä heti alkuaikoina. Paikalliset ammattimetsästäjät olivat asiansa osaavia, ja ystävällisesti olisivat ammuttaneet vaikka joutsenia. Jahtimatkat Keski-Eurooppaan soivat mielenkiintoisia havaintoja meitä paljon vanhemmista metsästyskulttuureista. Jahtimuodot ja seremoniat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa. Ennen kaikkea yleinen suhtautuminen metsästykseen näytti olevan varsin myönteistä. Seuraava laajeneminen kohdistui hyvien ystävien houkuttelemana Afrikkaan. Jo koulupoikana olin saanut käsiini muutamia tämän maanosan metsästyksestä kertovia jännittäviä kirjoja, parempia kuin Tarzanit, joten kiinnostukselle oli selvä pohja. Huonon kunnon takia en ensimmäisillä retkillä ollut pyssymiehenä, vaan kuljin perässä tarkkailijana, observerina. Sehän on verrattoman hauskaa, ei tarvitse stressaantua ampujana, vaan voi tutkia luontoa rauhassa laajemminkin. Perässäkulkijan asema on monin verroin parempi kuin luonnonpuiston autosafarin matkustajan: pääsee kävelemään oikeaan maastoon, metsään. Paikallisten jälkienseuraajien, trackereiden, ilmiömäiset taidot olivat jatkuvan hämmästelyn ja ihailun aihe. Ensimmäinen astumiseni parikymmentä vuotta sitten afrikkalaiseen metsään Zimbabwessa oli kylläkin biologille järkytys: ei yhtä ainutta tuttua kasvia näkynyt! Ja linnunlaulutkin olivat vallan vieraita. Oli pakko toimia professori Tuomikoskelta opiskeluaikaan saadun neuvon mukaan: kasvia ei tarvitse heti Välillä käytiin Etelä-Ruotsissa erään kreivi Hamiltonin sokerijuurikasmailla kanadanhanhia vähentämässä. 6 Käpälämäki 2 /2008
täydentää kirjastoa ja tutkia henkilöiden elämää ja aikaansaannoksia. Teosten pohjalta on ollut hauska kirjoittaa pieniä juttuja alan lehtiin. Samalla tuli tutkituksi englantilaisten metsästysaseiden historiaa ja kehitystä, josta myös olen kirjoittanut artikkeleita. Nyt näillä vuosilla metsästäminen on vähentynyt. Pitkät vaellukset ovat jääneet, eikä lyijyhaulikiellon jälkeen sorsastuskaan ole oikein maittanut. Mutta hirvijahti sopii edelleen. Omissa kesäpaikan nurkissa pienellä joukolla vaanitaan hirviä ja valkohäntäpeuroja iltaisin jahtitorneissa peltojen laiteilla. Siellä on hyvä istua ja seurailla luontoa ja sen tapahtumia hämärän lähestyessä, ihailla kaunista ruskaa ja nousevaa kuuta. Joskus saattaa joutua jotakin ampumaankin. Namibialaisen farmijahdin saalis, hirviantilooppi on saatu jo kiikkiin riippumaan. Hienon trofeen mittakaavana taitava trackerini Moses. tuntea, sille voi vaikka antaa numeron, tehdä muistiinpanoja, ja jälkeenpäin selvittää sen todellinen olemus. Hyviä käsikirjoja alkoi löytyä, ja monet komeat puut saivat oikean nimensä. Seuraavat retket suuntautuivat useimmiten Namibiaan ja Botswanaan. Vähitellen tartuin myös pyssyyn, ja seinälle ilmaantui muutamia hyviä trofeita. Omat kokemukset Afrikasta innostivat yhä enemmän hankkimaan ja tutkimaan sen metsästyshistoriaa. Afrikan metsästyksen kulta-ajasta kertova kirjallisuus koki renessanssin 1900-luvun lopulla. Aikaisemmin se oli ollut antikvaaristen kirjakauppojen harvinaisuushyllyjen tavaraa, mutta nyt monista kuuluisista teoksista alettiin ottaa uusintalaitoksia mielenkiintoisine vanhoine kuvineen. Niillä oli hyvä Vaeltaminen Afrikassa tuo Pohjolan asukkaalle unohtumattomia elämyksiä. Käpälämäki 2 /2008 7
Galápagossaarten ihmeitä Esa Mälkönen kuviensa äärellä. Kuva: Petri Lyy Metsästysmuseon näyttelyvuoden päättää Esa Mälkösen eksoottinen ja värikäs Galápagossaarten luontoa esittelevä valokuvanäyttely. Galápagossaaret on vuodesta 1832 Ecuadorille kuulunut 19:n saaren ja 42:n luodon muodostama tuliperäinen saariryhmä päiväntasaajalla noin tuhat kilometriä Etelä-Amerikan rannikolta länteen. Asukkaita saarilla on parikymmentä tuhatta. Saaret tunnetaan lähinnä omaperäisestä kasvi- ja eläinmaailmastaan, mm. jopa metrin mittaisista jättiläiskilpikonnista ja hurjan näköisistä merileguaaneista. Evoluutioteorian luoja Charles Darwin sai idean teoriaansa lajien synnystä vieraillessaan saarilla vuonna 1835. Hän käytti tutkimuksissaan lähinnä saarten peippolajeja esimerkkeinä evoluution uusia lajeja muokkaavasta voimasta. Nykyisin saaret ovat suosittu luontoturismikohde. Alueella vierailee vuosittain noin 60 000 turistia - tosin matkailijoiden määrää on jouduttu rajoittamaan luonnon kulumisen estämiseksi. Galápagossaarista muodostettiin kansallispuisto vuonna 1959, ja UNESCOn maailmanperintölistalle alue hyväksyttiin vuonna 1978. Esa Mälkönen on kuvannut luontoa jo 40 vuoden ajan. Varhaisin menestys oli kouluaikoina saavutettu Luonto-Liiton valokuvausmestaruus 1970-luvun alussa. Arvostettuun Vuoden Luontokuva - kilpailuun hän on osallistunut jo parikymmentä kertaa, ja kunniamainintoja kilpailusta on kertynyt kymmenkunta kappaletta. Vuonna 1982 Esa oli jo voittajaehdokkaiden joukossa, ja vuonna 2006 Esan kuva Lumisade valittiin Vuoden Luontokuvaksi. Nykyisin kuvaus vie vuodessa yli 100 päivää - puolet ajasta kuluu maastossa kuvaten ja toinen puoli tietokoneen ääressä kuvia säätäen. Galápagos-näyttelyn kuvat ovat syntyneet 14:lle saarelle ulottuneen pitkän kuvausmatkan aikana. Kaikkiaan Mälkönen otti matkallaan 9 000 kuvaa, joiden joukosta hän on valinnut 30 suurikokoiseksi vedostettua kuvaa tähän ensimmäiseen yksityisnäyttelyynsä. Aiemmin Esan kuvia on voinut ihailla yhteisnäyttelyissä, kuvailloissa ja kirjoissa. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin museolla marraskuun 12. päivänä Galápagos-ilta, jossa Esa Mälkönen kertoi saarille tekemästään kuvausmatkasta ja näytti loistavia kuvia päiväntasaajan auringon alta. Synkästä syyssäästä huolimatta houkuttelivat Esan kuvat museolle peräti 75 Galápagoksesta, luonnosta ja luontokuvauksesta kiinnostunutta. Jukka Peltonen 8 Käpälämäki 2 /2008
Merileijonalle kelpaa rosoinen kallio yösijaksi. Kuva: Esa Mälkönen Erkin merkki Exlibriksiä Erkki Tuomisen kynästä Suomen Metsästysmuseon vuoden ensimmäisessä näyttelyssä 3.2. - 15.3.2009 voi tutustua helsinkiläisen monipuolisen exlibrisharrastajan Erkki Tuomisen tekemiin luontoaiheisiin exlibriksiin. Tuominen itse on luonnon erityisesti Lapin luonnon ystävä ja kulkija. Hän on tekemiensä exlibristen pieniin kuviin vanginnut monia luonnon yksityiskohtia. Jokaisella yksityiskohdalla on oma symbolinen merkityksensä ja viittaus exlibriksen omistajaan. Joku symboli voi olla helposti tulkittavissa ja joku taas vaikeasti. Pääosan tekemistään 250 exlibriksestä hän on toteuttanut tussikynällä, muutamia eri grafiikan menetelmillä. Luonto eri muodoissaan on meille Käpälämäki 2 /2008 9
paitsi että se on esteettisesti kaunis, ilmentää aina omistajansa persoonaa. Exlibrikseen onkin kuvallisin keinoin yleensä sisällytetty jotain omistajalleen tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi työ, harrastuksia, mieltymyksiä tai persoonallisia piirteitä. useimmille merkittävä osa vapaaaikaamme. Siellä voi harrastaa hyvin erilaisia asioita: retkeillä, marjastaa, sienestää, kalastaa tai metsästää. Luontoa voi myös tarkkailla tai tutkia, mutta ennen kaikkea siellä voi hiljentyä ja rentoutua unohtaen arjen. Luonnon aiheet tarjoavat loppumattoman aihevalikoiman kuvata ketä tahansa meistä. Kansanperinne, uskomukset, mytologiat jne. tarjoavat myös runsaasti symbolisia merkityksiä luonnon eri ilmiöille sekä myös monille eläin- ja kasvimaailman edustajille. Exlibris eli kirjanomistajamerkki on paperille painettu pienikokoinen taideteos, jossa kuvan ja omistajan nimen lisäksi lukee latinankielinen termi ex libris. Se tarkoittaa suomennettuna, että tällä lipukkeella merkitty kirja on yksi omistajan kaikista kirjoista. Exlibris kiinnitetään yleensä kirjan sisäkanteen. Exlibris on kaunis tapa kunnioittaa omaa kirjaansa ja luoda kirjalle sen omaa historiaa. Onhan exlibris samalla kertaa osa henkilö-, kulttuuri- ja taidehistoriaa. Kuka tahansa kirjan ystävä voi teettää tai tehdä itse itselleen oman exlibriksen. Hyvä exlibris, Exlibris-ilta Metsästysmuseossa 4.2.2009 klo 19 Erkki Tuominen kertoo exlibristaiteesta. Vapaa pääsy Tervetuloa 10 Käpälämäki 2 /2008
Metsästäjä, eräkirjailija ja tutkija Ludvig Munsterhjelm Vaikka Ludvig Munsterhjelm (1880-1955) julkaisikin peräti 19 kirjaa, on hänen nimensä jäänyt melko vieraaksi monille eräkirjaharrastajillekin. Yhtenä syynä tähän lienee kielimuuri - Munsterhjelmin teoksista vain kolme käännettiin suomeksi 1930- ja 1940-luvulla. Kahden viime vuosikymmenen aikana Munsterhjelmin erätarinoista on suomeksi julkaistu kaksikin kokoelmaa, Eräretkiä Hämeestä Petsamoon sekä Kadotetut paratiisit. Munsterhjelmin kirjallisena esikuvana oli lähinnä ruotsalainen Gustaf Schröder, jonka metsästäjän elämää ylistävä lause Jägarlifvet är så härligt on myös Metsästysmuseon Munsterhjelm -kevätnäyttelyn mottona. Kyseinen lause oli myös Munsterhjelmin vuonna 1909 ilmestyneen esikoiskirjan nimi. Kirjailijan toimensa ohella Munsterhjelm matkusteli laajasti ja kävi mm. Englannissa ja Yhdysvalloissa vuosina 1904-1905. Eläintieteen opinnot yliopistossa jäivät kesken, mutta Munsterhjelm harjoitti eläintieteellistä tutkimustoimintaa mm. Tornion- ja Muonionjoen varsilla, lisähoukuttimena oikeus metsästää ja harjoittaa pyyntiä tieteellistä tutkimusta varten myös riistan rauhoitusaikana. Pohjoinen luonto otti nuoren kirjailijatutkijan valtoihinsa, ja tutkimusmatkat alkoivat suuntautua yhä kauemmaksi, mm. Sahalinille, Huippuvuorille ja Grönlantiin. Vuonna 1932 Munsterhjelm muutti vaimonsa luokse Norjaan, josta hän palasi takaisin Suomeen jatkosodan alussa. Kirjallisella alalla Munsterhjelm toimi mm. Tidskrift för Jakt och Fiske -lehden päätoimittajana ja Finlands Jakt- och Fisketidskriftin toimittajana, ja lisäksi hänen riista-aiheisia kirjoituksiaan saatiin lukea mm. Metsästys ja Kalastus -lehdestä. Monitoimimies Munsterhjelmin elämästä kertova näyttely pohjautuu suurelta osin Munsterhjelmin tyttären Fanny Rocken ja pojan Björn Munsterhjelmin museolle lahjoittamaan arkistoaineistoon, johon kuuluu mm. valokuvia, käsikirjoituksia, metsästyspäiväkirjoja sekä päiväkirjat Jäämeren ja Huippuvuorten retkeltä v. 1910. Jukka Peltonen Käpälämäki 2 /2008 11
In memoriam Esko O. Toivonen 1933-2008 Riihimäen Asehistoriallinen Seura Kara Arms ry:n perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Esko O. Toivonen kuoli Riihimäellä 11.8.2008. Kara Arms menetti keskeisen ja asiantuntevan jäsenen ja Suomen Metsästysmuseo hyvän yhteistyökumppanin. Tieto Esko O. Toivosen kuolemasta saapui juuri tämän vuoden Ase ja Kirja -tapahtuman alla, ja se loi raskaan varjon meidän järjestäjien ylle. Museon ja Kara Arms ry:n yhteistyöllä on pitkät perinteet, ensimmäisen kerran järjestettiin yhteinen ohjelmallinen myyntitapahtuma vuonna 1998. Ennen sitä järjestettiin jo vuosina 1996 ja 1997 pienimuotoinen asealan myyntitapahtuma Eskon ja Metsästysmuseon toimesta. Esko oli koko nykyiseen muotoonsa kehittyneen tapahtuman isä, tämän moni totesikin suruviestin kuultuaan. Eskon lähtö jätti suuren tyhjän tilan koko järjestelyorganisaatiossa, vaikka hän viime vuosina olikin siirtynyt enemmän taustavaikuttajaksi. Eskon isällisen määrätietoinen, mutta lempeä ohjaus näkyi myös hänen opastaessaan seuran uutta puheenjohtajaa tehtäviinsä. Esko oli usein nähty vieras museolla, ja hänen aseasiantuntemuksensa ja perehtyneisyytensä Metsästysmuseota lähellä oleviin aihepiireihin oli korvaamattoman arvokasta. Eskon kanssa oli yhteisen Ase ja Kirja -tapahtuman järjestäminen sujuvaa; hän hoiti voimiaan säästämättä luotettavasti ja järjestelmällisesti sovitut tehtävät ja opasti meitä keltanokkia, mistä olemme hänelle kiitollisia. Nykyään aivan liian harvoin voi todeta jonkun olevan herrasmies, joka taitaa luontevasti kohteliaat käytöstavat. Esko oli herrasmies, jonka seurassa oli helppo liikkua erilaisissa tilanteissa. Enää ei Esko ulkoilulenkkinsä lomassa piipahda ystävällisesti tervehtimään museolaisia ja vaihtamaan kuulumisia. Suomen Metsästysmuseo menetti Eskon myötä tärkeän vaikuttajan ja hyvän ystävän. Eskon kanssa yhteistyötä tehneet henkilöt tulevat aina muistamaan hänet seuratoiminnan lisäksi myös Kuivasaaren museoon liittyvästä toiminnasta. Varsinkin siellä oleva 12-tuumainen rannikkotykki oli hänelle aina mieluisa puheenaihe. Esko O. Toivonen jätti sekä Kara Arms ry:n jäsenille että Metsästysmuseon henkilökunnalle ja erityisesti meille allekirjoittaneille henkisen testamentin, jonka viitoittaman yhteistyön pohjalta meidän on hyvä jatkaa. Anne Uotila-Laine museonjohtaja Suomen Metsästysmuseo Jarmo Metsola puheenjohtaja Riihimäen Asehistoriallinen Seura Kara Arms ry 12 Käpälämäki 2 /2008
Käpälän jälkiä Metsästyskirjastoa esittelevä näyttely sekä Eräaiheisia exlibriksiä Metsästysmuseon kokoelmista -näyttely olivat esillä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston aulassa syyskuun ajan. Kauppalehti, Sako Oy ja Metsästysmuseo järjestivät metsästyskurssin 10. kerran museolla 22. - 23. elokuuta. Metsästäjätutkinnon läpäisi tällä kertaa 31 osallistujaa. Mukana olivat mm. kansanedustaja Marja Tiura, Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Isä Mitro sekä MTV3:n vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila. VTM arkistonhoitaja Pekka Allonen aloitti Metsästysmuseon arkiston järjestämisen ja luetteloinnin Kantapuuhun marraskuun alussa. Helmen hohtoa ja pyyntihistoriaa -näyttely on esillä Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa 22.10.2008-29.3.2009. Näyttely on ensimmäinen toisen museon tuottama näyttely, joka vierailee ortodoksisessa kirkkomuseossa Kuopiossa. Näyttelyn avasi Metsästysmuseon johtaja Anne Uotila-Laine. Tilaisuudessa oli myös läsnä Korkeasti Pyhitetty Karjalan ja koko Suomen Arkkipiispa Leo. Suomen ortodoksisen kirkkomuseon johtaja Teresa Leskinen näyttelyn avajaisissa. Käpälämäki 2 /2008 13
Ase ja Kirja -tapahtuma järjestettiin 17. elokuuta museolla. Ohjelmassa oli perinteisesti vanhojen aseiden tunnistusta, noutajakoiranäytöksiä, aselupa-asioiden neuvontaa sekä Riihimäen Viestirykmentin ja Suomenlinnan rannikkorykmentin toiminnan esittelyä. Suomen Puukkoseura ry toi näytille Suomen parhaat puukot ja jousella ampumista oli mahdollista kokeilla Suomen Varsijousiampujien opastuksella. Riihimäen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Jari Lehtoväre kertoi väitöskirjatutkimuksensa aiheesta Asevelvollisten koulutusjärjestelmä jatkosodan aikana. Erkki Tuominen Suomen exlibrisyhdistyksestä kertoi kirjanomistajamerkkien historiasta ja niiden suunnittelusta. Sako Oy:n asetuotantoa oli esillä ja Riihimäen Sotilaskotiyhdistyksellä oli perinteisesti tarjolla hernekeittoa. Riihimäki-Sunnuntaina 7. syyskuuta Metsästysmuseoon tutustui 636 vierailijaa ja Riihimäki-päivänä 11. syyskuuta 294 kävijää. Riihimäen kaupunginkirjastossa oli lokakuun ajan esillä riihimäkeläisen luontokuvaaja Juha Mälkösen valokuvanäyttely Karua kauneutta, rehevää runsautta. Kuvat on otettu Riihimäen lähiluonnosta, Sammaliston- ja Hatlamminsuolta. Näyttely kuuluu Metsästysmuseon lainattavien näyttelyiden sarjaan. VTT, dosentti Martti Turtola esitteli teoksensa Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939 1940 Ase ja Kirja -tapahtumassa. Oravanpäivä on perinteinen Metsästysmuseon vuosipäivä, jota vietettiin 17. lokakuuta. Päivä on erityisesti pienten museovierailijoiden suosiossa. Makkarat ja 14 Käpälämäki 2 /2008
piparkakut maistuivat lapsille nuotiotulen äärellä. Museo osallistui Suoma2008-kiertueelle Helsingissä 9. syyskuuta. Suoma on ryhmämatkoja suunnitteleville yhdistyksille ja yrityksille suunnattu Suomen ainoa valtakunnallinen matkailun myyntikiertue. Metsästysmuseo oli mukana Uudenmaan Erätulilla Myrskylässä 23. marraskuuta. Museon erätulen sytytti Metsästysmuseon valtuuston puheenjohtaja Matti Nurminen. Myyntipöydältä löytyi museomyymälän tuotteita sekä museon esitemateriaalia. Joulumyyjäiset pidettiin Suomen Metsästysmuseossa ja lasimuseossa 29. marraskuuta. Lasimuseon kanssa järjestettyjä myyjäisiä markkinoitiin yhteisvoimin. Viimevuotiseen tapaan paikalliset käsityön taitajat toivat tarjolle monenlaisia kauniita käsitöitä ja joulukoristeita. Myyntipöydiltä löytyi myös joululeivonnaisia sekä erilaisia tekstiilejä ja taidetta. Museon hyvä yhteistyökumppani Kauko Pöllänen tonttuineen järjesti ohjelmaa piha-alueelle laavun ja nuotiotulen äärellä. Joulupukki oli myyjäisten ehdoton vetonaula. Ilveksen jäljillä -näyttelyä markkinoitiin VR:n lähiliikenteen junissa näyttelyn aikana. Metsästysmuseo onnittelee syntymäpäiväänsä viettäneitä. Museon hallituksen jäsen FM Kirsti Tolvanen täytti kesällä 60 vuotta. Hänelle luovutettiin museon hopeinen ansiomerkki. Syyskuussa 75-vuotispäiviään viettivät hallituksen entinen puheenjohtaja Paavo Ruusuvuori ja hallituksen entinen jäsen Matti Jalonen. Käpälämäki 2 /2008 15
Metsästysmuseo saa osaltaan kiittää monipuolisista kokoelmistaan eräkulttuurimme tallentamisen arvon ymmärtäneitä lahjoittajia. Toukokuun lopulla museon taidekokoelma sai arvokkaan lisän, kun ekonomi Raimo Virtanen Vantaalta lahjoitti museolle kaksi Kaapo Rissalan (1900-1971) öljymaalausta. Syksyisessä metsässä koirineen kulkevaa metsästäjää esittävä maalaus on vuodelta 1954, ja Pilvinen kevätpäivä -niminen työ on puolestaan vuodelta 1945. Metsästysmuseo sai lahjoituksena ennennäkemättömän ketunpyyntilaitteen. Toivo Stenroos Arrakoskelta lahjoitti monenlaisia pyyntitarvikkeita strykniinipulloista rautojen pihkauksessa käytettyihin pihkatikkuihin. Erikoisin näistä on nerokas ketunhoukutin, jonka on valmistanut V. Risula 1930-luvun alussa. Laatikossa olevan koneiston päälle laitettu valkoinen jänisjäljitelmä liikkuu narusta vetämällä edestakaisin, ja samalla paljelaite puhaltaa ilmaa houkutuseläimen kaulaan työnnetyn pillin läpi, jolloin se ääntelee hiirimäisesti. Stenroos on pitkän linjan kettumies, joka on saanut saaliikseen parisensataa kettua mm. raudoilla, jalkanarulla, myrkkysyöteillä, lippusiimapyynnillä ja jäljittämällä. Raimo ja rouva Virtanen takanaan Kaapo Rissalan maalaus Metsästäjä. Kettumies Toivo Stenroos luovuttamassa ketunpyyntilaitetta Metsästysmuseon johtaja Anne Uotila-Laineelle. 16 Käpälämäki 2 /2008
Askel arjen tuolle puolen Lumikenkäretki lähimaastoon voi olla ikimuistoinen, kun ajankohta on oikea ja mukana on asiantunteva opas. Viesti- ja Sähköteknisen Koulun johtaja evl, ST Jari Rantapelkonen kertoo perheensä lumonneesta kuutamoillan retkestä lumikenkäekspertti Kauko Pölläsen kanssa. Katsoimme talvisesta ikkunasta ulos. Hämärä oli hiipimässä yllemme. Näytti kuin aurinko olisi jälleen laskeutunut vaikka tiesimme, että maapallo se vain pyörii. Lumisen pellon toiselta puolen lähestyi tumma hahmo vetäen valkoista ahkiota. Naapurin Kauko sieltä asteli pihaan. Mitähän tuolla viittoilevalla luonnon ystävällämme on mielessä? Lämmintä päälle ja hirsimökistä ulos. Perheeni asteli lumen peittämään pihaan. Pakkasta oli sopivasti alle kymmenen astetta. Kauko nosteli ahkiostaan lumikenkiä, niitä tuntui olevan monen mallisia ja moneen lähtöön. 12-vuotias tyttäremme Salla muisti naapurimme keltaiset lumikengät. Vaimo ja lapset saivat matkaoppaan palveluksena lumikengät jalkaansa. Näissähän on kääntyvät nivelet, ilahduin kengistä. Lumikengille päästyämme suunnistimme läheisen metsän siimekseen. Kauko edellä, vaimo ja lapset perässä, itse pidin perää. Ensiaskeleet olivat jännittävät. Osaisimmeko kävellä? Jäisimmekö lumeen kiinni? Tummat hahmot katosivat edelläni hämärään metsään. Vaimoni Sirpa ihmetteli, kuinka kengät pitävät meidät hangen päällä, hanki ei upottanut. Heti alusta alkaen oli helppo askeltaa lumessa. Etenimme rauhaisan metsän saattelemana, kiire oli jäänyt näyttöruudun taakse. Näkymättömissä olivat metsän jänikset, ketut ja peurat, joita yleensä näimme hangilla juoksentelevan. Meitä saattelivat vain lumikenkien askeleet jonnekin, missä emme aiemmin olleet käyneet. Metsäinen rinne vaihtui aavaan peltoon. Kenkien jäljet lumessa jäivät jälkeemme. Ne heijastelivat valossa. Katsokaa kuu! Huomasimme utuisen kuutamon paisteen vasta pysähtyessämme tauolle. Liikunta oli tehnyt olomme lämpimäksi. Näimme sellaista mitä emme muutoin olisi nähneet ja tunteneet, nimittäin kuun hiljaisen ja kauniin kajastuksen. Kävelysauvat hankeen. Saimme tuntea kuinka lämmin juoma valui sisäämme. Täydensimme hiljalleen höyryävän Käpälämäki 2 /2008 17
kehomme lämpövarastoja tauolla. Kysyessäni myöhemmin 11-vuotiaalta tyttäreltämme Seelalta, mitä hän muisti lumikenkäreissulta, vastaus tuli nopeasti: Taskumatti. Olimme kuin turisteja ottaessamme toisistamme ja maisemasta valokuvia. Unohtumaton kuu asettui taustalle joukkomme ylle. Uskomattoman kaunis maisema löytyi talomme vierestä. Hetki ei vain jäänyt digitaalisiin arkistoihimme, vaan palaamme muistojemme hetkeen yhä vuosien jälkeen. Kimaltelevan lumen jäädessä askeliemme alle jatkoimme matkaa. Sauvat ja kengät veivät meitä lumisen pellon poikki. Tulen leimu kajasti kodasta, jossa Kaukon perhe meitä jännityksellä odotti. Mitähän naapurit olivat tunteneet? Kodassa leimuavan tulen sekä paistuvan makkaran ja paahtuvan tumman leivän kera jutustelimme kaikesta mahdollisesta. Näin jälkeenpäin kirjaillessani retkestämme huomasin, että taipaleemme oli vienyt ajatukseni täysin jonnekin muualle, arjen tuolle puolen. Matka ei ollut pitkä, vaikka aikaa olikin vierähtänyt. Kellon kysyminen ei silloin tullut edes mieleen. Kuinka läheltä voikaan löytää sellaista, mitä ei ole ennen nähnyt tai kokenut. Niinkin yksinkertainen keksintö kuin lumikengät veivät meidät siniseen hetkeen. Naapurimme halu viedä meidät jonnekin talon ulkopuolelle oli lämmin ajatus, joka sai pakkasellakin tulvimaan lisää lämpimiä ajatuksia. Mielikuvissa olimme matkanneet aivan jossain muualla. Emme olleet Lapissa, emme olleet arjessa. Olimme taivaltaneet kuin unessa, arjen tuolle puolen. Lumikengät saivat meidät etelähämäläisten kotipihojemme vierestä maailmaan, joka näyttäytyy toisenlaisena kuin sen yleensä näemme. Tiedämme nyt, että lumikenkämatkalla voi löytää ja kokea jotain mistä ei osaa haaveilla, kun maailmalle haluaa vain antautua ja yksinkertaisen askeleen rohkenee ottaa. Jari Rantapelkonen 18 Käpälämäki 2 /2008
Trofeiden arvostelua ja palkintoja Kansainvälisten Erämessujen yhteydessä kesäkuussa järjestettiin trofeenäyttely sekä ennen näyttelyä kolmipäiväinen koulutusohjelma, jossa arvostelun yhteydessä nuoria trofeeeksperttikokelaita koulutettiin mittaus- ja arvostelutyöhön virallisten tuomareiden valvonnassa. Opiskelijoita oli yhteensä yksitoista, suomalaisten lisäksi liettualaisia. Aikanaan heidän on otettava vastuu kotimaansa riistakantojen seurannasta ja hoidosta. Trofeiden avulla seurataan parhaiden yksilöiden laatua eläinkannassa. Vuoden 2008 trofeenäyttely järjestettiin kansainvälisen metsästys- ja riistansuojeluneuvoston (CIC) näyttelynä, jolloin mukana oli kotimaisen trofeekomitean lisäksi myös kolmen muun maan hyväksyttyjä arvostelijoita, Itävallasta, Virosta ja Liettuasta. Kansainvälisten Erämessujen näyttelyyn oli tuotu arvosteltaviksi, opetusmateriaaliksi ja Erämessujen trofeenäyttelyn tuomariston itävaltalainen puheenjohtaja, insinööri Karl Maierhofer mittaa alppikauriin sarvia. Pöydällä odottaa vuoroaan muun muassa gemssitrofeita. Oikealla Metsästäjäin Keskusjärjestön kenttäpäällikkö Ilkka Ala-Ajos. Käpälämäki 2 /2008 19
Sami Niinikoski opiskeli kesällä Keski-Pohjanmaan Maaseutuopiston Perhon opetusyksikössä riista-alaa. Kurssi oli osa hänen harjoitustyötään. Kuvassa hän ihastelee komeita sarvia. kutsuttuina näyttelyesineinä kaikkiaan toistasataa metsästysmuistoa. Suurimman ryhmän muodostivat kotimaiset valkohäntäpeuratrofeet. Tutkija Kaarlo Nygrén kertoo, että lajin epätyypillisestä sarvimuodosta saatiin nyt uusi Suomen ennätys. Peura oli ammuttu Nauvossa. Kaarlo Nygrénin mukaan hirvikantamme vuosia jatkunut alamäki näkyy entistä selvemmin lajin sarvitrofeissa. Valtaosa kultamitaliin yltäneistä sarvista on saatu maamme koillisosista ja itärajan tuntumasta. Metsäkauriimme kanta puolestaan jatkaa vahvaa nousuaan myös trofeilla mitattuna, vaikka ennätysmitoihin kasvaneita sarvia ei löytynytkään. Vahva karhukantamme heijastuu jokaiseen viime vuosina pidettyyn näyttelyyn. Karhunkalloja tuli arvosteltavaksi kaksi, jotka kumpikin ylsivät kultamitalin mittoihin. Suomalaisten metsästäjien mielenkiinto koko maapallon metsästettävään eläimistöön tuntuu olevan nousussa. Tämä näkyy näyttelyn eksoottisimpien lajien osastolla. Ensi kertaa näyttelyssä esillä ollut alppikauris Sveitsistä sai kultamitalin ja kroatialainen saksanhirvi hopeamitalin. Afrikkalaisten metsästystiloilta saadut trofeet sekä englantilainen muntjakki ja kazakstanilainen saiga-antilooppi jäivät mitalirajojen alle, kertoi Kaarlo Nygrén. Teksti: Pirkko Koivisto Kuvat: Juhani Honkanen Trofee eli metsästysmuisto, tulee kreikan sanasta tropaion. Se on metsästäjän muistokseen ottama saaliseläimen osa, tavallisesti sarvet, nahka tai pää. 20 Käpälämäki 2 /2008
Osuttiin sitä ennenkin Suomen Ampumaurheiluliiton ja Suomen Metsästysmuseon yhteistyö saa jatkoa ensi vuonna, kun museo tuottaa valokuvanäyttelyn Osuttiin sitä ennenkin. Näyttelyssä esitellään ampumaurheilun huippuhetkiä ja täysosumia vuosien varrelta. Metsästysmuseon kokoelmissa olevista Suomen Ampumaurheiluliiton valokuvista ja ampumaurheiluun liittyvistä esineistä toteutettava näyttely on esillä Metsästysmuseossa 1.6. - 23.8., ja kahteen eri otteeseen SLU-talossa Helsingissä vuonna 2009. Merkkitapahtuma on 1.9.2009, kun Suomen Ampumaurheiluliitto järjestää seminaarin SLU-talossa. Metsästysmuseo sai kesällä 2008 luetteloitua Suomen Ampujainliiton kuvakokoelman. Korvaamattoman arvokkaita valokuvia on kaikkiaan vajaa tuhat. Kokoelma dokumentoi suomalaisen ampumaurheilun huippuhetkiä. Tätä valtakunnallisesti merkittävää valokuvakokoelmaa ei juuri tunneta. Nyt aineisto on digitaalisessa muodossa helposti hyödynnettävissä. Kuvia pääsee katsomaan osoitteesta: www.kantapuu.fi, klikkaamalla yläpalkista Kuvahaku ja Rhea Wasastjerna lataa kivääriään makuuammunnassa ampumaradalla Helsingin MMkilpailuissa Malmilla v. 1937. Hän oli Suomen parhaita naisampujia 1930-luvulla: v. 1931 Puolan Lwowssa MM-kisoissa hän saavutti kultamerkkituloksen pienoiskiväärin makuuammunnassa 390 pisteellä. Hän oli myös ensimmäinen naissuurmestari ja saavutti ko. arvon sekä sotilas- että vapaakiväärillä. Käpälämäki 2 /2008 21
täysottelun hopealla Sydneyssä. Marko Kemppainen paukautti ketjuun toisen hopeisen lenkin haulikon skeetissä Ateenassa. Henri Häkkinen laukoi ensin ilmakiväärissä pronssimitalin ja Satu Mäkelä-Nummela samana päivänä haulikon trapissa kultamitalin Pekingissä. Vesa Anttila Konrad W. Huber tähtää juuri kultaa olympiahaulikko-kisassa Helsingin MMkilpailuissa v. 1937. Hän edusti Suomea jo kesäolympialaisissa v. 1924 (olympiahaulikko, 100 kiekkoa, hopea + joukkuepronssi) ja v. 1952 (olympiahaulikko, 200 kiekkoa, 5. sija). V. 1929 joukkuehaulikko-kilpailussa MM-hopea (300 kiekkoa), v. 1937 MM-kulta olympiahaulikon joukkuekilpailu (300 kiekkoa) ja henkilökohtainen MM-kulta samassa lajissa, v. 1947 MM-pronssi joukkuekilpailussa haulikkoammunta (300 kiekkoa). kirjoittamalla Kohdistettu haku-kohtaan Suomen Ampujainliitto (huom! Lainausmerkit). Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) on perustettu vuonna 1919. Se on maamme urheilutoiminnan vanhimpia ja menestyksekkäimpiä lajiliittoja ja toimii urheiluammuntaseurojen kattojärjestönä Suomessa. Urheiluammunta on ollut olympialaisten ohjelmassa Ateenan 1896 kisoista lähtien. Ensimmäinen ampumaseura, Suomen Metsästysyhdistys, perustettiin jo vuonna 1865. Hämeenlinnan Metsästysseuran 30- vuotisjuhlan yhteydessä vuonna 1906 päätettiin aloittaa maamme ampumaseurojen välinen yhteistyö pääaiheena Suomen mestaruuskilpailujen järjestäminen. Ampujainliiton nimi muutettiin Ampumaurheiluliitoksi vuonna 2000. Ampumaurheilu on ollut suomalaisten menestyslaji 2000-luvun kesäolympialaisissa. Ampumaurheilijat ovat tuoneet mitalin Sydneyn 2000, Ateenan 2004 ja Pekingin 2008 olympialaisista. Juha Hirvi aloitti mitaliketjun pienoiskiväärin MM-Vapaakiväärin voittajakolmikko: keskellä kultamitalisti Suomen Pauli Janhonen laakeriseppele päässään vierellään sveitsiläiset hopea- ja pronssimitalistit vas. Robert Bürchler ja oik. Otto Horber v. 1947 MMkilpailuissa Tukholmassa. Janhonen oli voittamassa Suomelle näissä kisoissa myös MM-joukkuehopeaa vapaakiväärissä (3x40 lauk.), MM-joukkuekultaa vapaakiväärissä (40 lauk. pysty), MM-joukkuepronssi vapaakiväärissä (40 lauk. polvi), MMjoukkuepronssi vapaakiväärissä (40 lauk. makuu) sekä MM-joukkuepronssia pienoiskiväärissä(40 lauk. pysty). 22 Käpälämäki 2 /2008
Käpälämäki 2 /2008 23
Eräkirjoja pukinkonttiin Juha Jormanainen Metsästäjän käsikirja. Aseet, varusteet, huolto Gummerus, 2008. 240 s. Metsästyskulttuuri elää Suomessa vahvana, maassamme on noin 300 000 metsästäjää ja rikas luonto, jonka antimista voimme nauttia. Metsästäjän käsikirjan tekijä Juha Jormanaisen mukaan hienossa harrastuksessa on vain yksi suuri ongelma - ukkoutuminen. Nuoria toivotaan metsästysporukoihin lisää. Jormanainen on nyt kirjoittanut metsästyksestä perusoppaan, joka kertoo miksi metsästysperinnettä kannattaa vaalia ja mikä metsästämisestä tekee hienon harrastuksen. Unohtamatta itse pääasiaa, miten metsästetään. Jormanainen kertoo metsästämiseen liittyvistä perusasioista ja antaa neuvoja kiväärin, haulikon ja kaliiberin valintaan erilaisia metsästystilanteita silmällä pitäen. Kirjassa opastetaan varusteiden, metsästysasujen ja -jalkineiden valintaan sekä huoltoon liittyviä seikkoja. Hän myös paljastaa parhaimmat riistaruokavinkit resepteineen, juomasuosituksia unohtamatta. Jere Malinen & Veli-Matti Väänänen Metsästysvuosi Otava, 2008. n. 110 s. Otavan kustantama Jere Malisen ja Veli- Matti Väänäsen Metsästysvuosi-kirja kuvaa suomalaisen metsästyksen lajit kuukausien mukaan. Metsästysvuosi alkaa lain ja ikiaikaisten tottumusten mukaan kuin sadonkorjuu, elokuulta. Kirjassa liikutaan Lapin tunturiylänköjen riekkomailta Suomenlahden saariston haahkaluodoille ja Merenkurkun hyljejäiltä itärajan karhusaloille. Elokuussa suunnataan lintujahtiin, sydäntalvella jänismetsälle, huhtikuussa majavavesille ja kesällä riistapeltoa perustamaan. Metsästyskalenterin järjestystä noudattavasta kirjasta löytyvät ajankohtaiset pyyntiasiat kätevästi kuukausittain järjesteltyinä. Elämyksellinen ja kautta aikojen ensimmäinen metsästyskuvakirja avaa kiehtovan näkymän ainutlaatuiseen suomalaiseen pyyntikulttuuriin. 24 Käpälämäki 2 /2008
Robert E. Bieder Pieni karhukirja Ajatus Kirjat, 2008. 190 s. Vihainen harmaakarhu ja pehmoinen halinalle harvalla eläimellä on yhtä monta persoonaa kuin karhulla. Robert Bieder avaa oven valtaisaan karhuja kuvaavaan myyttien ja tarinoiden maailmaan. Ensimmäiseksi hän tutustuttaa lukijan karhun esi-isään, pieneen koiran kokoiseen eläimeen, joka eli 25 miljoonaa vuotta sitten. Bieder kertoo koko karhuperheen kiehtovan kehitystarinan, johon kuuluvat niin sukupuuttoon kuolleet luolakarhut kuin jättiläiskarhutkin. Tarina päättyy niihin kahdeksaan karhulajiin, jotka evoluution muokkaamina ovat säilyneet meidän päiviimme saakka. Pienessä karhukirjassa käydään läpi suuri määrä alkuperäiskansojen taruja ja myyttejä karhuista ja mainitaan myös Suomessa pitkälle historialliselle ajalle jatkunut karhunpeijaisperinne sekä kalevalaiset lähteet. Eri puolilta maailmaa peräisin olevat tarinat ovat hämmästyttävän samankaltaisia ja yleensä alkuperäiskansat ovat suhtautuneet karhuun erittäin kunnioittavasti. Varhaiselta keskiajalta lähtien karhut ovat olleet myös kauppatavaraa ja ihmisen hyväksikäytön kohteena moninaisissa rooleissa: sirkuseläiminä, pehmoleluina, viihdeteollisuuden ja mainonnan pääosassa. Pieni karhukirja on erilainen ja sivistävä lukuelämys Metsän Kuninkaasta. Laulujoutsenen perintö Suomen luonnonsuojeluliitto, WSOY, 2008. 304 s. Suomalaisen luonnonsuojeluaatteen ja -liikkeen kehityskaari on koottu näyttäväksi kirjaksi nimeltä Laulujoutsenen perintö, jonka WWF valitsi vuoden luontokirjaksi 2008. Tarinankäänteissä esiintyy yhteiskuntamme merkkihenkilöitä Topeliuksesta Kekkoseen, mutta ratkaisevimman työn ovat tehneet tavalliset luonnonystävät. Moni eläin, kasvilaji ja luontokohde olisi jo kadonnut ilman menneiden vuosikymmenten suojelijoiden peräänantamattomuutta. Suojelun apuna on käytetty välineitä siveltimestä kynään ja filmistä kettinkiin. Luonnonsuojeluliike syntyi 1800-luvulla, puolestapuhujinaan mm. tutkimusmatkailija A.E. Nordenskiöld ja kirjailija Zacharias Topelius. Venäjän valtaapitävät suhtautuivat luonnonsuojeluun epäillen, koska he arvelivat aivan oikein sen olevan osa orastavaa suomalaismielisyyttä. Talvi- ja jatkosota koettelivat kansakuntaa ja luontoa, mutta suojelun kipinä ei sammunut. Suomen luonnonsuojeluliiton nykyinen nuorisojärjestö Luonto-Liittokin perustettiin pommituksissa pimennysverhojen takana. 1960-luvulla kotkien selittämätön väheneminen ja pelko Japanin elohopeakatastrofin toistumisesta Suomessa synnyttivät aivan uudenlaisen ympäristöliikkeen. Käpälämäki 2 /2008 25
Yllätä ystäväsi erähenkisellä lahjalla! Tuliaisiksi laadukkaat lahjat ja museon omat julkaisut. Pukinkonttiin kauniit pikarit tai taskumatti! 26 Käpälämäki 2 /2008
Museokaupasta mm. servetit ja pelikortit. Metsästysmuseon kauppa on avoinna museon aukioloaikoina. Tiedustelut: (019) 722 294, (019) 722 293 Käpälämäki 2 /2008 27
28 Käpälämäki 2 /2008 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Käpälämäen lukijoille!