Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut. Vuonna 2014 nuorisovaltuusto pyrkii paremmin tavoittamaan nuorisovaltuuston ulkopuoliset nuoret lisäämällä tiedottamista toiminnastaan ja tapahtumistaan sekä lisäämällä yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Nuorisovaltuusto ottaa tarpeen mukaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Kannanottojen ja aloitteiden lisäksi nostetaan ongelmakohtia esiin näkyvien keinojen kuten adressien avulla. Nuorisovaltuusto pyrkii lisäämään uskottavuuttaan näkymällä mediassa, sosiaalisessa mediassa, kouluilla ja nuorten arjessa. Panostetaan ns. ruohonjuuritason vaikuttamiseen. Yleiskokoukset Nuorisovaltuuston päättävä elin on yleiskokous. Yleiskokoukseen tuodaan kaikki nuorisovaltuuston aloitteet, kannanotot ja yleiskokouksessa keskustellaan ja luodaan nuorisovaltuuston yhteiset mielipiteet ja yleiskokousten päätöksistä pyritään aktiivisesti tiedottamaan medialle. Nuorisovaltuusto pyrkii lisäämään yhteydenpitoa kaupungin virkamiehiin ja päättäjiin. Nuorisovaltuusto kutsuu eri toimialojen edustajia kertomaan nuorisovaltuustolle yleiskokousten yhteydessä toimialan ajankohtaisista asioista. Kaupunginvaltuusto Nuorisovaltuustolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kaupunginvaltuuston kokouksiin. Tätä oikeutta käytetään aktiivisesti hyödyksi käsittelemällä valtuuston esityslistalla olevia asioita etukäteen nuorisovaltuuston yhteisissä kokouksissa, osallistumalla aktiivisesti valtuuston kokouksiin, käyttämällä rohkeasti puheoikeutta ja tiedottamalla nuorisovaltuutettuja valtuuston kokouksissa keskustelluista ja päätetyistä asioista. Lautakunnat ja ohjausryhmät Nuorisovaltuustolla on edustus kaikissa kaupungin lautakunnissa (8) ja ohjausryhmissä (5). Vuoden 2014 alusta alkaen nuorisovaltuutetut saavat kokouspalkkiot osallistuessaan lautakuntien ja ohjausryhmien kokouksiin. Tämä kannustaa edelleen nuorisovaltuutettuja aktiivisesti osallistumaan kokouksiin. Yleiskokousten tilannekatsauksissa käsitellään lautakunnissa ja ohjausryhmissä esiin nousseita asioita. Lautakunta- ja ohjausryhmätoimintaa seuraa ja tukee nuorisovaltuustossa vuonna 2014 2. varapuheenjohtaja. Aluetyöryhmät
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 2 / 2 Nuorisovaltuusto on keskuudestaan jakanut Espoon alueryhmiin (6), ja jokaiselle alueryhmälle on valittu puheenjohtaja. Aluetyöryhmät pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan alueensa asioiden puolesta. Aluetyöryhmätoimintaa seuraa ja tukee nuorisovaltuustossa vuonna 2014 1. varapuheenjohtaja. Muut yhteistyötahot Nuorisovaltuusto lisää edelleen yhteistyötä koulujen oppilaskuntien hallitusten, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry:n, muiden nuorisovaltuustojen, paikallisten nuorisojärjestöjen, opiskelijajärjestöjen kanssa sekä kaupungin nuorisopalveluiden kanssa. Eri tahojen kanssa yhteistyössä tehdyt aloitteet ja kannanotot ovat myös vaikutukseltaan suurempia. Nuorisovaltuusto järjestää syksyllä 2014 oppilaskunnan hallitusten seminaarin. Lisäksi nuorisovaltuusto luo aitoa dialogia päättäjien ja nuorten välille ja pyrkii järjestämään yhteisiä keskustelutilaisuuksia. Nuorisovaltuustolla on edustus Suomen Nuorisovaltuustojen edustajistossa, jossa päästään ottamaan kantaa ja vaikuttamaan valtakunnallisella tasolla nuorten asioihin. Itse Tehty avustus nuorten toimintaryhmille Nuorisovaltuusto on mukana yhteistyössä nuorisopalveluiden kanssa Itse tehty -toimintamallissa, jossa nuorten ryhmät voivat anoa rahaa oman projektinsa toteuttamiseen. Nuorisovaltuusto käsittelee saapuneet hakemukset ja tekee lausunnon nuorisopalveluiden päällikölle rahan myöntämisestä. Avustusta markkinoidaan kouluille, nuorisotiloille, järjestöille ja olemassa oleville nuorten ryhmille. KOULUTUS Nuorisovaltuusto kouluttaa jäseniään. Koulutusta järjestetään nuorisovaltuutettujen tarpeiden mukaan, mahdollisesti yhteistyössä muiden nuorisovaltuustojen kanssa. Nuorisovaltuusto järjestää jäsenilleen vuoden aikana 2-3 koulutusviikonloppua, jolloin keskitytään erityisesti yhteishengen luomiseen ja käsitellään yhdessä nuorisovaltuuston ajankohtaisia asioita. Lisäksi voidaan järjestää muita vapaamuotoisia päivän kestoisia koulutustilaisuuksia. Aikaisempina vuosina Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto on osoittautunut hyväksi ja edulliseksi kouluttajaksi. Nuorisovaltuusto kannustaa myös jäseniään osallistumaan Nuva ry:n koulutuksiin ja seminaareihin. TAPAHTUMAT Keskustelutilaisuudet Nuorisovaltuusto pyrkii järjestämään vuoden 2014 aikana keskustelutilaisuuksia nuorten ja päättäjien välille. Keskustelutilaisuudet pidetään pienessä mittakaavassa, tarkoituksena keskittyä yhdessä tilaisuudessa vain tiettyyn aiheeseen ja pyytää paikalle vain aihetta käsitteleviä virkamiehiä ja päättäjiä. Pohditaan, jos tilaisuudet olisi mahdollista pitää kouluilla, jolloin tavoitettaisiin enemmän nuoria ja nuorisovaltuusto pääsisi samalla myös paremmin näkyviin kouluilla. Nuorisopalveluiden tapahtumat
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 3 / 3 Vuonna 2014 Espoon nuorisovaltuusto osallistuu nuorisopalveluiden järjestämiin tapahtumiin. Tapahtumissa nuorisovaltuutetut pääsevät lähelle nuoria, jolloin keskustelu nuorten kanssa on helppoa ja tietoisuutta nuorisovaltuustosta on helppo lisätä. Nuorisovaltuusto pyrkii kehittämään toimivia ruohonjuuritason tapoja, joilla tapahtumissa oikeasti saadaan tulosta nuorisovaltuuston pisteellä nököttämisen sijaan. Vaikuttamo Nuorisovaltuusto toteuttaa yhteistyössä kaupungin nuorisopalveluiden kanssa osallisuuteen ja vaikuttamiseen liittyvää messutapahtumana keväällä 2014. Tapahtuma keskittyy vaikuttamismahdollisuuksien esille tuontiin ja toisi poliittisille nuorisojärjestöille mahdollisuuden esitellä toimintaansa. Taustalla tapahtumalle on tehty vuonna 2011 yhteiskannanotto: Poliittisille nuorisojärjestöille annettava mahdollisuus esittäytyä kouluissa. Nuorisovaltuusto selvittää mahdollisuutta osallistua jälleen Kivenlahti Rockiin. Kivenlahti Rock on osoittautunut hyväksi paikaksi mainostaa nuorisovaltuustoa nuorille. Nuorisovaltuustojen liiton tapahtumat Nuorisovaltuusto lähettää edustajia Suomen nuorisovaltuustojen liiton tapahtumiin, joista tärkeimmät ovat aktiivipäivät keväällä sekä liittokokous syksyllä. Aluetoiminta / aluetapahtumat Vuonna 2014 nuorisovaltuustolla on tavoitteena käydä jokaisella Espoon nuorisotilalla, joilla tavoitetaan nuorisovaltuuston ulkopuolisia nuoria ja kerrotaan muille nuorille nuorisovaltuuston toiminnasta. Sisäinen toiminta Nuorisovaltuusto järjestää jäsenilleen virkistys ja ryhmäytystapahtumia. VIESTINTÄ JA EDUSTUS Nuorisovaltuusto on yleiskokouksessaan valinnut keskuudestaan tiedottaja- ja tapahtumavastaavan, joiden tehtävänä on ohjata nuorisovaltuuston sisäistä ja ulkoista tiedotustoimintaa sekä organisoida tapahtumien järjestämistä yhdessä puheenjohtajiston kanssa. Tiedotus- ja tapahtumatoimintaan voivat osallistua kaikki nuorisovaltuutetut. Näkyvyys mediassa Nuorisovaltuusto panostaa toiminnasta ja ajankohtaisista asioista tiedottamiseen sekä näkyvyyttä pyritään lisäämään tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median kautta. Nuorisovaltuusto pyrkii osallistumaan lehtien, esimerkiksi Länsiväylän, yleisöosastoille kirjoittamalla mielipidekirjoituksia. Nuorisovaltuusto kirjoittaa aktiivisesti Länsiväylän kumppanuussivuille ja tiedottaa asioista facebook-sivuillaan. Nuorisovaltuustolle on perustettu oma blogi, espoonuva.blogspot.fi. Nuorisovaltuuston näkyvyyttä lisätään mainostuksella. Edustuksen sekä näkyvyyden lisäämiseksi jokaisella nuorisovaltuutetulla on oma huppari joka toimii edustusasuna. Nuorisovaltuusto selvittää myös mahdollisuutta ostaa kondomeja jaettavaksi tapahtumissa markkinointimielessä.
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 4 / 4 Nettisivut Kaupungin nettisivuilta löytyy nuvan viralliset sivut. Tiedottaminen toiminnasta kouluille Nuorisovaltuusto pyrkii lisäämään rehtorien ja opettajien tietoisuutta nuorisovaltuuston toiminnasta ja tarkoituksesta. Pääsihteeri lähettää kuukausittain sähköisen tiedotteen sen tilanneille, ohjaaville opettajille, nuorisopalveluiden yhdyshenkilöille, Välkky-tiedotteeseen sekä muille tarvittaessa. YHTEISTYÖ Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto jatkaa hyväksi osoittautunutta yhteistyötä nuorisopalveluiden kanssa. Yhteistyötä pyritään aktivoimaan ja kehittämään edelleen. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto on nuorisovaltuustojen kattojärjestö. Nuva ry kouluttaa, tukee paikallista toimintaa ja on nuorisovaltuustojen edunvalvoja. Espoon nuorisovaltuusto osallistuu Nuva ry:n sekä liiton Uudenmaan piirin tapahtumiin ja koulutuksiin. Nuva ry:n kouluttajat ovat nuorisovaltuuston ensisijaisia kouluttajia. Muut Suomen nuorisovaltuustot Nuorisovaltuusto pyrkii pitämään aktiivisesti yhteyttä muiden pääkaupunkiseudun vaikuttajaryhmiin, kuten Vantaan nuorisovaltuustoon, Kauniaisten nuorisovaltuustoon ja Nuorten Helsinki NuHe ry:hyn ja Helsingin YdinRuutiin. Nuorisovaltuusto pyrkii aktiivisesti olemaan yhteydessä myös muihin Suomen nuorisovaltuustoihin hyvien käytäntöjen ja ideoiden jakamiseksi. Espoolaiset aluenuorisojärjestöt Nuorisovaltuusto pyrkii herättämään eloon yhteistyötä espoolaisten aluenuorisojärjestöjen kanssa. Käsittely Käsiteltiin kohdan 3 jälkeen. Yleiskokous sopi, että käydään toimintasuunnitelmasta kerralla yksityiskohtainen keskustelu, jonka aikana kohta kohdalta voidaan tehdä muutoksia toimintasuunnitelmaan. Siirrettiin teksti Nuorisovaltuusto selvittää mahdollisuutta osallistua jälleen Kivenlahti Rockiin. Kivenlahti Rock on osoittautunut hyväksi paikaksi mainostaa nuorisovaltuustoa nuorille. pois Vaikuttamo-otsikon alta ja siirrettiin TAPAHTUMAT -yläotsikon viimeiseksi uuden otsikon Muut tapahtumat -alle. Lisättiin lause Nuorisovaltuusto osallistuu Nuva ry:n Uudenmaan piirin tapahtumiin. nuorisovaltuustojen liiton tapahtumat -otsikon alle luvun viimeiseksi.
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 5 / 5 Lisättiin lauseet Alueryhmien tavoitteena on käydä jokaisella omaan alueen nuorisotilalla. Alueryhmä voi myös järjestää alueellaan tapahtuma ja osallistua mahdollisiin aluefoorumeihin. Aluetoiminta/aluetapahtumat - otsikon alle luvun viimeiseksi. Poistettiin lause Nuorisovaltuustolle on perustettu oma blogi, espoonnuva.blogspot.fi. otsikon näkyvyys mediassa alta. Tiedottaminen toiminnasta kouluille otsikon teksti muutettiin seuraavaksi: Nuorisovaltuusto pyrkii lisäämään rehtorien ja opettajien tietoisuutta nuorisovaltuuston toiminnasta ja tarkoituksesta. Pääsihteeri ja tiedotusvastaava lähettävät säännöllisin väliajoin sähköisen tiedotteen sen tilanneille, ohjaaville opettajille, nuorisopalveluiden yhdyshenkilöille, Välkky-tiedotteeseen sekä muille tarvittaessa. Nuorisovaltuusto käy kouluilla kertomassa nuorisovaltuuston toiminnasta. Muut Suomen nuorisovaltuustot -otsikon alta muutettiin muiden pääkaupunkiseudun muotoon lähikuntien ja poistettiin: Nuorten Helsinki NuHe ry:hyn. Päätös Näillä muutoksilla hyväksyttiin nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma vuodelle 2014.
Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 6 / 6