Aamuraportti 15.3.2016 Helsingin pörssi kovassa vauhdissa Osakemarkkinoilla myönteinen vire sai eilen jatkoa, ja alkuvuoden notkahdus on suurelta osin jo korjattu. Euroopassa osakkeet nousivat keskimäärin vajaan prosentin ja Helsingin pörssi nousi jopa vajaat 2 %. Kotimaisten osakkeiden nousua johtivat kansainväliselle Global 30 -listallemme eilen nostettu Stora Enso (+5,0 %), strategiapäivityksen torstaina julkaiseva Tieto (+5,3 %) sekä niin ikään mallisalkustamme löytyvä Kone (+4,8 %). USA:ssa sen sijaan pörssit punnersivat nollan molemmilla puolilla öljyn hinnan heikkouden painaessa öljy-yhtiöiden osakkeita. Aasiassa kaupankäynti on aamulla sujunut loivassa laskussa, kun Japanin keskuspankki pitäytyi lisäämästä elvytystä. Tieto julkaisee uuden strategiansa torstaina Tieto ilmoitti eilen julkaisevansa uuden strategiansa torstaina. Yhtiö on viimeisten vuosien aikana fokusoinut liiketoimintaansa ja karsinut ydinliiketoimintaan kuulumattomia heikomman kannattavuuden omaavia yksiköitä. Strategian mukaiset toimet ovatkin parantaneet yhtiön kannattavuutta askel askeleelta ja 10 % liikevoittomarginaali on saavutettavissa. Useiden kustannussäästö-ohjelmien jälkeen yhtiö on jälleen siirtämässä katseensa kasvuun, sillä yhtiön tuloskunto on jo varsin hyvällä tasolla. Osakemarkkinoiden kehityksiä Indeksit, %-muutos Eurooppa OMX Helsinki Cap 1,9 1,7 8,2-3,2 OMXS30, Ruotsi 0,4 1,9 6,6-1,6 OBX, Norja 0,8 0,6 9,8-1,6 OMXC20, Tanska 1,4 0,0 9,0-2,6 Stoxx 600, EU 0,7 1,1 7,1-5,8 DAX, Saksa 1,6 2,2 8,5-7,0 FTSE 100, UK 0,6-0,1 6,0-1,1 USA S&P 500-0,1 0,9 8,3-1,2 Dow Jones 0,1 0,9 7,9-1,1 Nasdaq 0,0 0,9 9,5-5,1 Aasia ja kehittyvät markkinat Nikkei 225, Japani -0,7 2,0 6,8-10,1 Hang Seng, Hongkong -0,6 1,5 7,3-7,3 Shanghai Comp, Kiina -0,3-1,8 3,8-19,5 Sensex 30, Intia -0,7-0,1 4,6-5,7 RTS, Venäjä -1,4 0,6 17,4 9,1 Indeksifutuurit Nasdaq 100, USA -0,3 S&P 500, USA -0,2 1 pv 5 pv 1 kk Vuoden alusta Tieto on hyvässä asemassa hyötyäkseen digitalisaation kiihtymisestä sekä toimialan megatrendeistä, kuten asioiden internetistä tai ns. big datan hyödyntämisestä. Eilisessä ilmoituksessa, jossa kerrottiin tulevasta strategiapäivityksestä, yhtiö kertoi painottavansa kannattavuuden parantamisen ohella entistä enemmän kasvuaihioiden hyödyntämistä. Uskomme Tiedon jatkossa hakevan kasvua niin orgaanisesti kuin pienimuotoisilla yritysostoilla. Yhtiön vahva tase mahdollistaa kasvun yritysostoilla samalla, kun osingonmaksu jatkuu avokätisenä. Tiedon osake nousi eilen strategiailmoituksen innoittamana 5,3 %. Valmetille tilaus Chilestä Mallisalkkuyhtiö Valmet ilmoitti valkolipeälaitostilauksesta sellutehtaalle Chileen. Tilaus kirjataan Valmetin vuoden ensimmäisen neljänneksen saatuihin tilauksiin. Tilauksen tarkkaa arvoa ei julkistettu, mutta perinteisesti tämän laajuinen uusi valkolipeälaitos on noin 70-80 miljoonan euron arvoinen. Positiivisen pörssipäivän päätteeksi Valmetin osakekurssi sulkeutui 2,6 % nousuun. Osakemarkkinaindeksejä 3 kk 105 103 101 99 97 95 93 91 89 87 85 12/15 01/16 02/16 OMXHCap, Helsinki S&P 500, USA STOXX 600, Eurooppa Lähde: Bloomberg, indeksit paikallisissa valuutoissa 1
TeliaSoneran Yoigo -myynti etenee Sanomalehti Expansionin mukaan TeliaSoneran omistaman espanjalaisoperaattori Yoigon myyntiprosessin etenee. Yoigon myynnistä on huhuttu useaan otteeseen, mutta lehden mukaan operaattorille olisi löytynyt kaksi ostajaehdokasta, joista operaattori ja mediatoimialaan erikoistunut sijoitusyhtiö Zegona Communicationin tarjous olisi korkeampi. Myyntihinnan on huhuttu olevan 500-600 miljoonan euron paikkeilla. Nordea Marketsin osien summa -laskelmassa Yoigo on arvostettu noin 650 miljoonaan euroon. Kiinalaiset hotellikaupoilla Kiinalaisyhtiöiden aktiivisuus yrityskauppamarkkinoilla jatkui eilen, kun yhdysvaltalainen hotelliyhtiö Starwood Hotels & Resorts vahvisti saaneensa ostotarjouksen kiinalaisvetoiselta sijoittajaryhmittymältä. Esimerkiksi Sheraton-ketjustaan tunnetun Starwoodin osake nousi eilen 8 % 75,9 dollariin, kun vakuutusyhtiö (!) Anbangin tarjous Starwoodista oli 76 dollaria osakkeelta. Aiemmin Anbang on hankkinut omistukseensa mm. New Yorkin ikonisen Waldorf Astoria - hotellin. Hotelliyhtiö Marriott teki Starwoodista viime vuoden puolella selvästi matalamman ostotarjouksen, jonka arvo Marriottin nykykurssilla on alle 64 dollaria. Eilen Starwood ilmoitti kuitenkin edelleen sitoutuneensa Marriottin tarjoukseen. S&P:n suositus Starwoodille on osta. Tiedon osakekurssi, 12 kk EUR 26 25 24 23 22 21 20 03/15 05/15 07/15 09/15 11/15 01/16 Lähde: Bloomberg Nordea Marketsin suositusmuutoksia Yhtiö Suositus Tavoitehinta Autoliv Osta 1147,00 SEK NetEnt Myy 450,00 SEK Lähde: Nordea Markets Kiinalaisten jo viime vuonna lisääntynyt yritysostoaktiivisuus on yltynyt alkuvuoden aikana. Alkuvuoden isoimpia kiinalaiskauppoja on ollut sveitsiläisen lannoiteyhtiö Syngentan myynti, mutta myös mm. norjalaisesta it-yhtiö Operasta ja yhdysvaltalaisen General Electricin kodinkoneyksiköstä on tänä vuonna tehty muhkeat kiinalaistaustaiset ostotarjoukset. Kotimaisesta vinkkelistä ajankohtainen on myös Konecranesin yhdistymisyritys Terexin kanssa, joka on kuitenkin mutkistunut kiinalaisen Zoomlionin tehtyä tammikuussa kilpailevan tarjouksen amerikkalaisyrityksestä. Nordea Markets laskikin helmikuun lopulla Konecranesin suosituksen tasolle pidä. Korkoja ja valuuttoja Ohjaus- Seuraava Ennuste Nyt, % korot kokous 3kk* EKP 0,05 21.4.16 0,00 Fed 0,25 16.3.16 0,50 Markkina- 5 pv Ennuste Nyt, % korot %-yks 3kk* Euribor 3kk -0,23-0,01 % -0,25 Euribor 12 kk -0,01 0,02 % - Saksa 5v -0,26 0,10 % -0,30 Saksa 10v 0,28 0,06 % 0,40 USA 10v 1,95 0,12 % 2,15 Luottoriski- Nyt, 3 kk 1 v johdannaiset korkopist. korkopist. korkopist. Itraxx Main 73-7 23 Itraxx Crossover 318-14 65 CDX high yield, USA 444-47 118 Valuuttakurssit Nyt 5 pv Ennuste 3kk* EUR/USD 1,11 0,01 1,08 EUR/JPY 125,97 1,96 126,36 EUR/SEK 9,27-0,08 9,30 Öljy, Brent USD 39,06 0,21 Kulta, unssi, USD 1229,17-32,25 Lähde: Bloomberg, ennusteet Nordea Markets 2
Nordea Marketsin seurannassa olevien suomalaisyhtiöiden suositukset Yhtiö Suositus Suositus Tavoitehinta Kurssi Yhtiö Suositus Tavoitehinta Kurssi päivitetty Lähde: Nordea Markets ja Bloomberg *Elisan suositusta ei päivitetä, sillä Nordea toimii Elisan neuvonantajana Anvia-kaupassa **Oriola-KD:n suositusta ei päivitetä, sillä Nordea toimii yhtiön neuvonantajana yrityskaupassa ***Outotecin suositusta ei päivitetä, sillä Nordea toimii yhtiön hybridilainan järjestäjänä Suositus päivitetty Ahlstrom Osta 9,50 7,90 26.1.16 Cramo Pidä 18,30 19,02 11.2.16 Alma Media Osta 4,00 3,32 15.2.16 Etteplan Pidä 4,50 4,42 12.2.16 Amer Sports Osta 29,00 24,89 4.2.16 Fiskars Pidä 18,00 17,40 11.2.16 Cargotec Osta 38,00 29,96 11.2.16 Kemira Pidä 11,00 10,66 25.1.16 Caverion Osta 10,50 9,16 28.1.16 Konecranes Pidä 21,00 21,19 22.2.16 Detection Technology Osta 7,00 6,15 3.2.16 Lassila & Tikanoja Pidä 16,70 16,35 3.3.16 Finnair Osta 5,90 5,42 11.2.16 Metso Pidä 20,50 22,85 5.2.16 Fortum Osta 16,00 13,59 4.2.16 Metsä Board Pidä 6,20 5,84 4.2.16 Huhtamäki Osta 36,00 31,77 12.2.16 Neste Pidä 32,00 29,78 5.2.16 Ilkka-Yhtymä Osta 2,40 2,05 13.11.15 Nokia Pidä 5,60 5,46 12.2.16 KONE Osta 45,00 42,49 29.1.16 Nokian Renkaat Pidä 31,00 29,75 9.3.16 Munksjö Osta 11,00 9,49 14.3.16 Raisio Pidä 4,30 4,30 16.2.16 Olvi Osta 26,00 24,29 19.2.15 Rapala VMC Pidä 4,40 4,28 15.2.16 Outokumpu Osta 7,50 3,71 15.2.16 Sanoma Pidä 4,00 4,29 10.2.16 PKC Group Osta 21,00 15,34 12.2.16 Sponda Pidä 3,80 3,97 5.2.16 Ponsse Osta 25,00 19,89 9.2.16 SSAB A Pidä 2,45 3,04 15.2.16 Pöyry Osta 3,80 3,36 11.2.16 Stockmann Pidä 6,50 6,69 19.2.15 Ramirent Osta 8,00 6,33 12.2.16 Tikkurila Pidä 17,00 15,82 11.2.16 Sampo Osta 49,00 42,85 19.1.16 UPM-Kymmene Pidä 17,50 16,08 3.2.16 Stora Enso Osta 10,00 7,91 5.2.16 Atria Myy 7,00 8,41 12.2.16 Technopolis Osta 4,50 3,90 5.2.16 HKScan Myy 3,00 3,20 11.2.16 TeliaSonera Osta 5,15 4,57 1.2.16 Kesko Myy 33,00 38,23 4.2.16 Tieto Osta 27,00 25,40 5.2.16 Marimekko Myy 6,50 7,83 4.3.16 Uponor Osta 16,50 12,75 15.2.16 Orion Myy 28,00 30,10 3.2.16 Valmet Osta 13,00 9,75 2.2.16 Wärtsilä Myy 36,00 39,39 28.1.16 YIT Osta 6,00 5,27 8.2.16 Elisa* - - 33,11 - Verkkokauppa.com Osta 8,00 7,80 15.2.16 Oriola-KD** - - 4,37 - Aspo Pidä 7,00 7,18 12.2.16 Outotec*** - - 3,46 - Citycon Pidä 2,20 2,25 12.2.16 OMXH 25 -indeksin yhtiöt Yhtiö *Hallituksen osinkoehdotus Lähde: Bloomberg Kurssi 1 pv 5 pv 1 kk YTD 12 kk Osingon muutos 14-15 Yhtiökokous Amer Sports 24,89 1,9 % -2,6 % 3,4 % -7,7 % 25,7 % 28,07 19,45 18,7 2,9 2,2 % 0,55 22,2 % 8.3.16 Cargotec 29,96 1,8 % -1,7 % 11,7 % -13,2 % -11,2 % 37,37 23,70 11,3 1,3 2,7 % 0,80 45,5 % 22.3.16 Elisa 33,11 0,2 % 3,2 % 4,1 % -4,8 % 34,3 % 35,99 23,01 21,0 5,5 4,2 % 1,40 6,1 % 31.3.16 Fortum 13,59 1,5 % 4,1 % 15,7 % -2,4 % -33,8 % 20,58 10,99 21,2 0,9 8,1 % 1,10-15,4 % 5.4.16 Huhtamäki 31,77 2,0 % 1,8 % 5,7 % -5,2 % 9,4 % 34,90 26,21 17,6 3,0 2,1 % 0,66 10,0 % 21.4.16 Kemira 10,66 1,1 % -1,0 % 16,7 % -2,0 % -6,7 % 12,27 8,92 14,8 1,4 5,0 % 0,53 0,0 % 21.3.16 Kesko B 38,23 0,0 % 1,7 % 7,0 % 18,1 % 10,1 % 41,04 28,30 20,1 1,8 6,5 % 2,50 66,7 % 4.4.16 KONE 42,49 4,8 % 1,2 % 10,6 % 8,5 % 5,1 % 44,35 31,50 22,1 7,9 3,3 % 1,40 16,7 % 7.3.16 Konecranes 21,19 4,0 % 1,1 % 7,0 % -7,5 % -31,0 % 34,98 17,92 14,5 2,7 5,0 % 1,05 0,0 % 23.3.16 Metso 22,85 2,3 % 2,1 % 16,9 % 10,4 % -16,3 % 29,07 17,31 17,7 2,3 4,6 % 1,05-27,6 % 21.3.16 Neste 29,78 0,6 % 2,3 % 11,4 % 7,8 % 26,8 % 31,24 20,36 11,2 2,1 3,4 % 1,00 53,8 % 30.3.16 Nokia 5,46 1,4 % -2,5 % 3,7 % -17,2 % -25,2 % 7,87 4,91 16,4 1,7 4,8 % 0,26 85,7 % 16.6.16 Nokian Renkaat 29,75 1,1 % 1,4 % -8,8 % -10,1 % 12,3 % 37,57 22,50 16,9 3,1 5,0 % 1,50 3,4 % 12.4.16 Nordea 9,76-0,1 % 4,6 % 10,5 % -3,8 % -19,8 % 12,43 8,12 11,1 1,3 6,6 % 0,64 3,2 % 30.3.16 Orion 30,10 0,8 % 0,6 % 3,2 % -5,8 % 4,1 % 38,86 26,03 21,5 7,1 4,3 % 1,30 0,0 % 22.3.16 Outokumpu 3,71 4,7 % 8,7 % 26,0 % 35,7 % -49,8 % 8,24 1,98-0,7 0,0 % 0,00-6.4.16 Outotec 3,46 0,5 % -1,5 % 30,5 % 1,9 % -40,3 % 6,85 2,49 27,7 1,5 0,0 % 0,00-100,0 % 11.4.16 Sampo 42,85 1,1 % 3,5 % 9,1 % -8,8 % -8,7 % 49,40 36,76 15,2 2,0 5,0 % 2,15 10,3 % 21.4.16 Stora Enso R 7,91 5,0 % 1,5 % 10,1 % -5,7 % -13,7 % 10,95 6,50 10,8 1,1 4,2 % 0,33 10,0 % 28.4.16 TeliaSonera 4,57 0,1 % 4,5 % 10,2 % -0,2 % -21,0 % 5,96 3,89 13,6 1,8 7,0 % 0,32 0,0 % 12.4.16 Tieto 25,40 5,3 % 4,7 % 9,2 % 2,8 % 12,9 % 25,43 19,98 14,9 3,8 5,3 % 1,35 3,8 % 22.3.16 UPM-Kymmene 16,08 3,4 % 2,7 % 9,1 % -6,7 % -10,2 % 19,26 13,19 11,9 1,0 4,7 % 0,75 7,1 % 7.4.16 Valmet 9,75 2,6 % -3,0 % 12,2 % 9,5 % -16,0 % 12,20 8,08 12,1 1,6 3,6 % 0,35 40,0 % 22.3.16 Wärtsilä 39,39 1,9 % 3,1 % 4,5 % -6,5 % -0,5 % 44,97 33,22 15,9 3,2 3,0 % 1,20 4,3 % 3.3.16 YIT 5,27 0,3 % -0,4 % 5,2 % 0,7 % -3,2 % 7,21 4,32 14,5 1,2 4,2 % 0,22 22,2 % 15.3.16 P/B 2015E OMXH Cap -indeksi 5405,60 1,9 % 1,7 % 8,2 % -3,2 % -7,8 % 6073 4763 16,1 1,7 OMXH 25 -indeksi 3238,86 2,1 % 1,8 % 7,9 % -3,6 % -8,0 % 3667 2843 15,8 1,9 Ylin 12kk Alin 12 kk P/E 2016E Osinko-% 2015E Osinko, 2015, eur 3
Kotimainen osakemallisalkku Valmet uusin salkkutulokas Viimeisimpänä mallisalkkumuutoksena lisäsimme konepajasektorilta Valmetin salkkuun osakkeen laskettua voimakkaasti markkinoiden Kiina-pelkojen myötä. Tilaa Valmetille sai tehdä menestystarina Metsä Board, jonka osake on vahvan nousunsa myötä kirinyt kiinni arvostuseroa lähimpiin verrokkeihinsa. Tätä ennen nostimme Nokian painoa salkussa ja kotiutimme voitot vahvasti nousseesta Wärtsilästä. Sektori / yhtiö Mallisalkkupaino OMXH Cap - indeksipaino Energia 5 % 4,7 % P/E 2016E Osinko-% 2015 Viimeisimmät muutokset: 13.1.16 Metsä Board poistettiin (-5 %) Valmet lisättiin (+5 %) Neste 5 % 4,7 % 11,2 3,4 % Perusteollisuus 10 % 15,9 % Huhtamäki 5 % 2,1 % 17,6 2,1 % Stora Enso 5 % 3,0 % 10,8 4,2 % Teollisuustuotteet ja -palvelut 25 % 25,3 % Caverion 5 % 0,7 % 14,9 3,1 % KONE 10 % 10,0 % 22,1 3,3 % PKC Group 5 % 0,2 % 15,0 4,6 % Valmet 5 % 0,9 % 12,1 3,6 % 16.12.15 Wärtsilä poistettiin (-5 %) Nokian painoa lisättiin (+5 %) 19.11.15 Nokian Renkaat poistettiin (-5 %), PKC Group lisättiin (+5 %) 22.10.15 Elisa poistettiin (-5 %), Amer Sports lisättiin (+5 %) Kulutustavarat ja -palvelut 5 % 6,5 % Amer Sports 5 % 1,8 % 18,7 2,2 % Päivittäistavarat 0 % 3,3 % Terveydenhuolto 0 % 3,7 % Rahoitus 20 % 15,9 % Sampo 15 % 10,0 % 15,2 5,0 % Technopolis 5 % 0,3 % 8,8 4,4 % Informaatioteknologia 20 % 12,8 % Nokia 15 % 10,0 % 16,4 4,8 % Tieto 5 % 1,2 % 14,9 5,3 % Tietoliikennepalvelut 5 % 4,5 % TeliaSonera 5 % 1,1 % 13,6 7,1 % Yhdyskuntapalvelut 10 % 7,4 % Fortum 10 % 7,4 % 21,2 8,1 % *Hallituksen osinkoehdotus Lähde: Bloomberg Tietoa mallisalkun laadintaperiaatteista aamuraportin lopussa. 4
Global 30 -suosituslista Sektori/Yhtiö Maa Kurssi 1 kk P/E 2016E Suositus Tavoitehinta Viimeisimmät muutokset: Energia 10,5 % EOG Resources USA 74,78 USD 10,5 % - Osta 87,00 USD Exxon Mobil USA 82,41 USD 1,7 % 33,8 Osta 88,00 USD Perusteollisuus 12,9 % Stora Enso Suomi 7,91 EUR 10,1 % 10,8 Osta 10,00 EUR Sherwin-Williams USA 283,69 USD 10,5 % 22,7 Osta 282,00 USD Teollisuustuotteet ja -palvelut 10,5 % Capita Iso-Britannia 10,44 GBP -4,4 % 13,9 Osta 12,50 GBP Ferrovial Espanja 18,41 EUR 2,1 % 27,2 Osta 21,00 EUR NCC Ruotsi 286,60 SEK 1,1 % 13,8 Osta 355,00 SEK Randstad Alankomaat 48,94 EUR 13,3 % 12,8 Osta 52,00 EUR Kulutustavarat ja -palvelut 11,6 % Amazon.com USA 573,37 USD 13,1 % 63,3 Osta 685,00 USD Nobia Ruotsi 85,00 SEK 4,7 % 13,8 Osta 115,00 SEK Pandora Tanska 854,00 DKK 4,3 % 17,8 Osta 1100 DKK Starbucks USA 58,65 USD 5,0 % 31,0 Osta 68,00 USD Päivittäistavarat 5,0 % Constellation Brands USA 141,90 USD 2,8 % 26,3 Vahva osta 180,00 USD CVS Health USA 101,02 USD 5,4 % 17,4 Vahva osta 107,00 USD Marine Harvest Norja 128,50 NOK 11,2 % 13,8 Osta 155,00 NOK Terveydenhuolto 6,1 % Gilead Sciences USA 90,46 USD 1,1 % 7,4 Vahva osta 155,00 USD ICON Irlanti 72,85 USD 9,1 % 15,5 Vahva osta 92,00 USD Johnson & Johnson USA 107,66 USD 5,7 % 16,5 Osta 120,00 USD Novo Nordisk Tanska 386,00 DKK 13,8 % 25,0 Osta 482,00 DKK Rahoitus 11,7 % Danske Bank Tanska 194,90 DKK 4,8 % 11,2 Osta 230,00 DKK Prudential Iso-Britannia 13,46 GBP 12,7 % 11,3 Osta 16,00 GBP Sampo Suomi 42,85 EUR 9,1 % 14,8 Osta 47,00 EUR Swiss Re Sveitsi 89,40 CHF -0,1 % 9,9 Osta 110,00 CHF US Bancorp USA 40,49 USD 3,6 % 11,3 Osta 45,00 USD Informaatioteknologia 10,4 % Facebook USA 109,89 USD 7,7 % 34,9 Osta 130,00 USD Infineon Technologies Saksa 11,98 EUR 9,6 % 16,3 Osta 13,00 EUR Juniper Networks USA 25,90 USD 18,6 % 12,1 Vahva osta 37,00 USD Taiwan Semiconductor USA 25,22 USD 13,4 % 13,6 Osta 23,00 USD Tietoliikennepalvelut 8,1 % Vodafone Iso-Britannia 2,20 GBP 4,8 % 47,7 Osta 2,60 GBP Yhdyskuntapalvelut 5,2 % Veolia Environnement Ranska 20,83 EUR 0,3 % 19,6 Osta 24,00 EUR 14.3.16 Stora Enso lisättiin, BillerudKorsnäs poistettiin 14.3.16 Marine Harvest lisättiin, Kroger poistettiin 29.2.16 Xcel Energy poistettiin, Veolia lisättiin 15.2.16 Starbucks lisättiin, Continental poistettiin Lähde: Bloomberg Pohjoismaisten yhtiöiden suositukset Nordea Marketsin suosituksia, muut Standard & Poor sin suosituksia. Tietoa Global 30-listan laadintaperiaatteista aamuraportin lopussa. 5
Kalenteri Tiistai 15. maaliskuuta TALOUSLUKUJA - Ruotsi: kuluttajahinnat, helmikuu (klo 10.30) - USA: Empire Manufacturing -indeksi, maaliskuu (klo 14.30) - USA: tuottajahintaindeksi, helmikuu (klo 14.30) - USA: vähittäismyynti, helmikuu (klo 14.30) - USA: NAHB-indeksi, maaliskuu (klo 16.00) - USA: yritysvarastot, tammikuu (klo 16.00) YHTIÖKOKOUKSET - Basware, Norvestia, Revenio Group, Stockmann, Verkkokauppa.com, YIT OSINGOT - Oriola-KD Keskiviikko 16. maaliskuuta TULOSRAPORTIT (ulkomaat) - Eurooppa: BMW - USA: FedEx TALOUSLUKUJA - USA: asuntoaloitukset, helmikuu (klo 14.30) - USA: kuluttajahintaindeksi, helmikuu (klo 14.30) - USA: rakennusluvat, helmikuu (klo 14.30) - USA: teollisuustuotanto, helmikuu (klo 15.15) YHTIÖKOKOUKSET - CapMan, Citycon, Digia, Solteq, Suominen OSINGOT - Norvestia, Revenio Group, Verkkokauppa.com, YIT MUUTA - USA: keskuspankin korkopäätös (klo 20.00) Torstai 17. maaliskuuta TULOSRAPORTIT (ulkomaat) - USA: Adobe Systems TALOUSLUKUJA - Ruotsi: työttömyys, helmikuu (klo 10.30) - Euroalue: kauppatase, tammikuu (klo 12.00) - Euroalue: kuluttajahintaindeksi, helmikuun lopullinen (klo 12.00) - USA: Philadelphia Fed -indeksi, maaliskuu (klo 14.30) - USA: viikkotason uudet työttömyyskorvaushakemukset (klo 14.30) - USA: vaihtotase, Q4 (klo 14.30) - USA: ennakoiva suhdanneindeksi, helmikuu (klo 16.00) YHTIÖKOKOUKSET - Alma Media, Dovre Group, Exel Composites, Finnair, Lassila & Tikanoja, Nordea Bank, Ramirent, Sotkamo Silver, Talenom OSINGOT - CapMan, Citycon, Digia, Suominen MUUTA - Norjan keskuspankin korkopäätös (klo 11.00) Perjantai 18. maaliskuuta TULOSRAPORTIT - Biotie Therapies TALOUSLUKUJA - Saksa: tuottajahinnat, helmikuu (klo 09.00) - USA: Michigan-luottamusindeksi, maaliskuun alustava (klo 16.00) YHTIÖKOKOUKSET - Robit OSINGOT - Alma Media, Dovre Group, Exel Composites, Lassila & Tikanoja, Nordea Bank, Ramirent, Talenom Lähde: Bloomberg ja Kauppalehti 6
Helsingin pörssin yhtiökokoukset Viikko 9 Ma 29.2 Ti 1.3. Ke 2.3. To 3.3. Pe 4.3. Wärtsilä Viikko 10 Ma 7.3. Ti 8.3. Ke 9.3. To 10.3. Pe 11.3. Kone Amer Sports Fiskars Detection Technology Evli Pankki Kesla Martela Pöyry Uponor Viikko 11 Ma 14.3. Ti 15.3. Ke 16.3. To 17.3. Pe 18.3 Oriola-KD Basware CapMan Alma Media Componenta Norvestia Citycon Dovre Group Robit Revenio Group Digia Exel Composites Stockmann Solteq Finnair Verkkokauppa.com SSH Communication Lassila & Tikanoja YIT Suominen Nordea Ramirent Sotkamo Silver Viikko 12 Ma 21.3. Ti 22.3. Ke 23.3. To 24.3. Pe 25.3. Caverion Cargotec Elite Varainhoito Kemira Lemminkäinen Konecranes Metso Orava Asuntorahasto Metsä Board Sponda Orion Pohjois-Karjalan Kirjapaino QPR Software Raisio SRV Yhtiöt Siili Solutions Tieto Trainers` House Valmet Viikko 13 Ma 28.3. Ti 29.3. Ke 30.3. To 31.3. Pe 1.4. Innofactor Efore Apetit Asiakastieto Group eq Cramo Rapala VMC Neste Elisa Zeeland Technopolis Neo Industrial Nexstim Raute Tecnotree Viikko 14 Ma 4.4. Ti 5.4. Ke 6.4. To 7.4. Pe 8.4. Kesko Ahlstrom Comptel Aspo Affecto Pihlajalinna Etteplan Consti Yhtiöt Aspocomp Group Fit Biotech Fortum Munksjö F-Secure Glaston Outokumpu Ixonos Incap PKC Group Marimekko Nixu Tikkurila Okmetic Vaisala SSAB Teleste UPM-Kymmene Wulff-Yhtiöt Yleiselektroniikka Viikko 15 Ma 11.4. Ti 12.4. Ke 13.4. To 14.4. Pe 15.4. Herantis Pharma Aktia Pankki HKScan Olvi Honkarakenne Investors House Finnlines Ålandsbanken Outotec Nokian Renkaat Nurminen Logistics Ponsse Sanoma Scanfil TeliaSonera Viikko 16 Ma 18.4. Ti 19.4. Ke 20.4. To 21.4. Pe 22.4. Endomines Bittium Biotie Therapies Elecster Sievi Capital Cleantech Invest Huhtamäki Ilkka-Yhtymä Saga Furs Tulikivi Sampo Viking Line Soprano Lähde: Kauppalehti ja Bloomberg 7
Vastuuvarauma Nordea Investment Strategy & Advice Nordea Investment Strategy & Advice tarjoaa sijoitusneuvontaa, Nordean henkilöasiakkaille sekä pienille ja keskisuurille yritysasiakkaille. Sijoitusneuvonta kattaa suositukset omaisuuslajijakaumalle sekä konkreettiset sijoitussuositukset kotimaisille, pohjoismaisille ja kansainvälisille osakkeille, joukkovelkakirjalainoille sekä muille vastaavanlaisille arvopapereille. Voidaksemme tarjota parasta mahdollista neuvontaa olemme koonneet analyysi- ja strategiaosaamisemme yhteen yksikköön - Nordea Investment Strategy and Adviceen. (jäljempänä Investment Strategy & Advice ). Investment Strategy & Advice koostuu seuraavista yksiköistä: Asset Allocation, Equities ja Fixed Income. Tietojen antaminen ja vastuuvapauslauseke Julkaisun tai raportin alkuperä Tämän julkaisun tai raportin ovat laatineet: Nordea Bank AB (publ), Nordea Bank Danmark A/ S, Nordea Pankki Suomi Oyj ja Nordea Bank Norge ASA (yhdessä konserniyhtiöt ), Nordea Investment Strategy & Advice yksikkönsä välityksellä. Konserniyhtiöitä valvoo kunkin yhtiön kotimaan finanssivalvontaviranomainen. Julkaisun tai raportin sisältö Tämä julkaisun tai raportin on laatinut yksin Investment Strategy & Advice. Investment Strategy & Advicen antamat suositukset ja arviot voivat poiketa Nordea Marketsin (konserniyhtiöihin kuuluva yksikkö) tai muiden Nordea-konsernin yksiköiden tai konserniin kuuluvien yhtiöiden tai Standard & Poor sin antamista suosituksista ja arvioista. Tämä voi johtua esimerkiksi erilaisista tarkasteluajanjaksoista, arvostusmenetelmistä, julkaisun tai raportin käyttötarkoituksesta, riskienhallintaa tai salkun koostumusta koskevasta lähestymistavasta taikka muista tekijöistä. Suositukset, tavoitehinnat ja laskelmat perustuvat yhteen tai useampaan arvostusmenetelmään, kuten kassavirta-analyysiin, tunnuslukujen käyttöön tai markkinoiden tekniseen analyysiin sekä korkoja ja valuuttoja koskeviin ennusteisiin julkaisuhetken markkinatilanne ja tarkasteluajanjakso huomioon ottaen. Julkaisussa tai raportissa siteeratut suositukset ja tavoitehinnat sekä ennusteiden taustalla olevat keskeiset oletukset perustuvat nimettyyn lähdemateriaaliin. Niiden julkaisuajankohta ilmenee lainatusta materiaalista. Ennusteita ja arvioita voidaan muuttaa, mikäli asianomaista yhtiötä/liikkeeseenlaskijaa arvioidaan uudelleen lähdemateriaalin myöhemmissä versioissa. Julkaisussa tai raportissa mainittujen arvopapereiden liikkeeseenlaskijat eivät ole tarkastaneet julkaisun tai raportin sisältöä ennen sen julkaisemista. Julkaisun tai raportin oikeellisuus Kaikki tässä julkaisussa tai raportissa esitetyt arviot ja ennusteet on lähteestä riippumatta annettu vilpittömässä mielessä. Ne saattavat pitää paikkansa vain julkaisussa tai raportissa mainittuna ajankohtana, ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta. Ei yksilöllistä sijoitus- tai veroneuvontaa Tämän julkaisun tai raportin tarkoitus on ainoastaan tarjota yleistä ja alustavaa tietoa sijoittajille, eikä sitä tule sellaisenaan käyttää sijoituspäätösten perustana. Investment Strategy & Advice on laatinut tämän julkaisun tai raportin yleisesti tiedoksi henkilökohtaiseen käyttöön niille sijoittajille, joille se on jaettu. Julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu tiettyjä arvopapereita tai sijoitusstrategioita koskeviksi sijoitusneuvoiksi, eikä se ota huomioon kenenkään yksittäisen sijoittajan henkilökohtaista taloudellista tilannetta, olemassa olevia omistuksia tai vastuita, sijoituskokemusta tai tietämystä, sijoitustavoitetta ja aikaa tai riskiprofiilia ja mieltymyksiä. Sijoittajan tulee itse varmistua siitä, että sijoitus soveltuu hänen taloudelliseen tilanteeseensa, verotuskohteluunsa ja sijoitustavoitteisiinsa. Sijoittaja vastaa kaikista sijoituspäätöksiinsä liittyvistä tappioriskeistä. On suositeltavaa, että sijoittaja ottaa yhteyttä taloudelliseen neuvonantajaansa ennen kuin tekee sijoituspäätöksiä tässä julkaisussa tai raportissa esitettyjen tietojen perusteella. Tämän tutkimusraportin tietoja ei tule pitää sijoituspäätöksen veroseuraamuksia koskevana neuvontana. Kunkin sijoittajan tulee itse arvioida sijoituspäätöstensä veroseuraamukset sekä muut taloudelliset hyödyt tai haitat. Lähteet Tämä julkaisu tai raportti voi perustua seuraavista lähteistä peräisin oleviin tietoihin, arvioihin, ennusteisiin, suosituksiin, tavoitehintoihin ja arvostuksiin ja sisältää niitä: Investment Strategy & Advicen neuvojat ja strategit, julkisesti saatavilla olevat tiedot, Nordea Markets, muilta Nordea-konserniin kuuluvilta yhtiöiltä ja yksiköiltä saadut tiedot, Standard and Poor s tai muut nimetyt lähteet. Sikäli kun tämä julkaisu tai raportti perustuu muista lähteistä ( muut lähteet ) kuin Investment Strategy & Advicesta peräisin oleviin tietoihin tai sisältää tällaisia tietoja ( ulkopuoliset tiedot ), Investment Strategy & Advice on arvioinut muut lähteet luotettaviksi. Nordeakonserniin kuuluvat yhtiöt, Nordea Markets, Standard & Poor s sekä edellä mainittujen yhtiöiden osakkuus tai tytäryhtiöt taikka muut henkilöt eivät kuitenkaan takaa, että ulkopuoliset tiedot ovat paikkansapitäviä, riittäviä tai täydellisiä. Mainitut hinnat ovat pörssin virallisia päätöskursseja, jollei nimenomaan toisin mainita. Arvioiden tai suositusten (esim. osta, myy tai muut vastaavat ilmaukset) merkitys saattaa vaihdella lähteestä ja arvopaperilajista riippuen, joten ilmaukset on tarpeen vaatiessa määritelty nimetyssä lähdemateriaalissa taikka niiden julkaisemisesta vastaavien tahojen Internetsivulla. Tietoa Standard & Poor sin suositusten rakenteesta ja jakelusta, niissä käytetystä sijoitusajasta jne. on saatavilla osoitteessa http://wcms.nordea.com/sitemod/upload/root/ www.nordea.com/spstardistribution.pdf. Tietoa Nordea Marketsin suositusten rakenteesta ja jakelusta ja niissä käytetystä sijoitusajasta jne. on saatavilla osoitteessa www.nordea.com/ equitydisclosure. Tietoa muita kuin pohjoismaisia yrityslainoja koskevien suositusten rakenteesta ja jakelusta ja niissä käytetystä sijoitusajasta jne. on saatavilla osoitteessa www.nordea.com/ distributionnonnordic. Vastuuvarauma Mikään Nordea-konserniin kuuluva yhtiö, Nordea Markets, Standard & Poor s tai edellä mainittujen yhtiöiden osakkuus tai tytäryhtiö ei vastaa sijoittajan tämän julkaisun tai raportin perusteella tekemistä arvopapereiden ostamiseen, myymiseen tai pitämiseen liittyvistä päätöksistä. Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt, Nordea Markets, Standard & Poor s ja edellä mainittujen yhtiöiden osakkuus tai tytäryhtiöt eivät vastaa tässä julkaisussa tai raportissa esitetyistä tiedoista aiheutuvista välittömistä, välillisistä, satunnaisista tai erityisistä vahingoista, olivatpa ne ennakoitavissa tai eivät. Arvopapereihin liittyvät riskit Tiettyihin, myös tässä asiakirjassa mainittuihin, arvopapereihin liittyy yleisesti ottaen korkea riski. Tämä johtuu siitä, että niiden markkina-arvoon vaikuttavat monet tekijät, kuten arvopaperin liikkeeseenlaskijan operatiivinen ja taloudellinen tilanne, kasvunäkymät, luottoluokituksen ja korkotason muutokset, taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö, valuuttakurssit, markkinoiden likviditeetti, muutokset sijoittajien odotuksissa jne. Mikäli arvopaperin liikkeeseenlaskija ajautuu maksukyvyttömyystilanteeseen tai muuhun sitä vastaavaan tilanteeseen, on mahdollista, ettei arvopaperilla voi käydä kauppaa. Mikäli arvopaperi noteerataan muussa kuin sijoittajan kotivaluutassa, valuuttakurssien muutos voi joko heikentää tai parantaa sijoituksen arvoa, hintaa tai tuottoa. Historialliset tuotot eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Julkaisussa tai raportissa esitetyt ennusteet perustuvat oletuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Yksittäisiin arvopapereihin sijoitetun pääoman voi menettää joko kokonaan tai osittain. Eturistiriidat Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt ja konsernin osakkuusyhtiöt sekä Nordea-konsernin henkilöstö voivat tarjota palveluja julkaisussa mainituille yhtiöille, pyrkiä saamaan niiltä liiketoimintaa, omistaa pitkiä tai lyhyitä positioita niissä tai olla muulla tavalla osallisena niiden sijoituksissa (johdannaiset mukaan lukien). Mahdollisten eturistiriitojen ja sisäpiiritiedon väärinkäytön ehkäisemiseksi Investment Strategy & Advicen neuvojat ja strategit ovat sitoutuneet noudattamaan pankin sisäisiä ohjeita eettisistä toimintatavoista, sisäpiiritiedon hallinnoinnista, julkaisemattoman tutkimusmateriaalin käsittelystä, muiden konserniyhtiöihin kuuluvien yksiköiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä henkilökohtaisesta kaupankäynnistä. Sisäiset ohjeet ovat voimassaolevan lainsäädännön ja alan markkinakäytäntöjen mukaiset. Sisäisten ohjeiden tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi, että neuvojat tai strategit eivät käytä väärin luottamuksellista tietoa tai myötävaikuta luottamuksellisen tiedon väärinkäyttöön. Investment Strategy & Advicen periaatteena on, että pääomamarkkinatoiminnan tuottojen ja yksittäisen neuvojan tai strategin palkitsemisen välillä ei ole yhteyttä. Konserniyhtiöt ovat kansallisten arvopaperinvälittäjien yhdistysten jäseniä siinä maassa, jossa konserniyhtiöllä on päätoimipaikka. Sisäiset ohjeet on laadittu arvopaperinvälittäjien yhdistysten suositusten mukaisesti. Tämä julkaisu tai raportti noudattaa Nordeakonsernin eturistiriitoja koskevia periaatteita, jotka ovat luettavissa osoitteessa www.nordea.com/mifid. Tutustu myös tähän tutkimusmateriaaliin liittyviä etuja ja eturistiriitoja koskeviin tietoihin osoitteessa www.nordea.com/equitydisclosure. Investment Strategy & Advicen arvopaperikohtaisia sijoitussuosituksia laativien neuvojien ja strategien henkilökohtaiset omistukset: wcms.nordea.fi/sitemod/upload/root/fi_org/appx/fin/hen/sasi/pdf/netbank/omistukset.pdf Jakelu Tämä julkaisu ei sisällä tarjousta käyttää jotakin palvelua sellaisella lainkäyttöalueella, jolla konserniyhtiöillä tai niiden osakkuusyhtiöillä ei ole tarvittavaa toimilupaa. Tässä julkaisussa tai raportissa mainituilla arvopapereilla ei välttämättä voi käydä kauppaa kaikilla lainkäyttöalueilla. Tätä tutkimusraporttia ei ole tarkoitettu eikä sitä saa jakaa Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa asuville yksityishenkilöille. Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank Luxembourg S.A., 562, rue de Neudorf, L-2015 Luxembourg, jota valvoo Commission de Surveillance du Secteur Financier, www.cssf.lu. Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank S.A., Luxemburg, Zweigniederlassung Zürich, jota valvoo sveitsiläinen Swiss Financial Market Supervisory Authority, www.finma.ch. Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank S.A., Singaporen konttori, jota valvoo Monetary Authority of Singapore, www.mas.gov.sg. Tämä tutkimusraportti on tarkoitettu ainoastaan Singaporessa toimiville akkreditoiduille sijoittajille, asiantuntijasijoittajille tai institutionaalisille sijoittajille ja sitä saa jakaa ainoastaan heille. Tätä julkaisua tai raporttia tai sen osaa ei saa monistaa, kopioida tai muuten jäljentää siihen soveltuvien tekijänoikeuslakien mukaisesti. Nordea Bank AB (publ) Nordea Bank Danmark A/S Nordea Pankki Suomi Oyj Nordea Bank Norge ASA 17 Smålandsgatan 3 Strandgade (PO Box 850) Satamaradankatu 5, Helsinki 17 Middelthuns gate SE-105 71 Stockholm DK-0900 Copenhagen C FI-00020 Nordea N-0107 Oslo Sweden Denmark Finland Norway Puh. +46 8614 7000 Puh. +45 3333 3333 Puh. +358 91651 Puh. +47 22485000 Faksi +46 8 534911 60 Faksi +45 3333 1520 Faksi +358 9 16559710 Faksi +47 2256 8650 Rek.nro 516406-0120 Rek.nro 2649 5903 Rek.nro 399.326 Rek.nro 983 952291 Stockholm Copenhagen Helsinki Oslo Nordea Bank S.A. Luxemburg Nordea Bank S.A. Nordea Bank S.A., Singapore Branch 562 Rue de Neudorf Zweigniederlassung Zürich 3 Anson Road, L-2220 Luxembourg Mainaustrasse 21-23 #20-01 Springleaf Tower Luxemburg CH-8008 Zürich Singapore 079909 Puh. +352 4388 77 77 Switzerland Puh. + 656597 1070 Faksi +352 42 4495 Puh. +41 44421 42 42 Faksi + 65 65971080 Rek.nro B 14157 Faksi +41 44 42142 82 nordea@nordea.sg Luxemburg Rek.nro CH 0520.9.001.063-7 Zürich 8
Kotimainen osakemallisalkku Kotimaisen mallisalkun on laatinut Nordea Investment Strategy & Advice. Mallisalkkuyhtiöt eivät ole absoluuttisia ostosuosituksia, vaan osakkeet on valittu siten, että salkusta muodostuu hajautettu suomalainen osakesalkku. Mallisalkun tavoitteena on saavuttaa OMX Helsinki Cap - tuottoindeksiä parempi tuotto. Mallisalkku ei pyri seuraamaan indeksin rakennetta ja täten indeksin ja mallisalkun väliset painoerot voivat olla merkittäviä. Mallisalkkuyhtiöt ovat yhtiöitä, joiden katsomme olevan houkuttelevia sijoituskohteita osana osakesalkkua seuraavan 12 kuukauden aikana. Mallisalkkuyhtiöiden painot määritellään portaittain 5 %-yksikön välein. Yksittäisen yhtiön vähimmäispaino mallisalkussa on 5 % ja enimmäispaino 20 %. Global 30 -suosituslista Global 30 on kansainvälinen osakesuosituslista, johon on valittu 30 kiinnostavaa sijoituskohdetta. Suosituslistan osakkeita valittaessa huomioidaan useita tekijöitä, kuten Standard & Poor sin sekä Nordean omat osakesuositukset, Nordean sijoitusstrategia sekä arviot osakemarkkinoiden yleisestä kehityssuunnasta. Suosituslista julkaistaan verkkopankissa yhtiökatsausten kera kuukausittain. Listan kokoonpanoon voidaan kuitenkin tehdä muutoksia milloin tahansa. Nordea Investment Strategy & Advice Asset Allocation Lippo Suominen, vastaava toimittaja Chief Investment Strategist lippo.suominen@nordea.com Juha Kettinen Investment Strategist juha.kettinen@nordea.com Ville Korhonen Fixed Income Strategist Ville.p.korhonen@nordea.com Antti Saari Investment Strategist antti.saari@nordea.com Equities Teemu Mäkelä Head of Equities teemu.makela@nordea.com Eero Färkkilä Equity Strategist eero.farkkila@nordea.com Markus Sourander Equity Strategist markus.sourander@nordea.com Kristian Tammela Equity Strategist kristian.tammela@nordea.com 9