KATSAUS VIRPI HARJU JA SEPPO SEITSALO Tohtorointia ja taidetta lääkäri patsaana Lääkäri ikuistetaan harvoin patsaaksi. Syynä on tuolloin oltava»ylilääketieteellisiä» ansioita. Muotokuvamaalaus on tavanomaisin tapa kunnioittaa lääkärin elämäntyötä ja asemaa, ja monesti myös mitali tai reliefi on kunnioituksen väline. Muotokuvaveistoksen ovat saaneet esimerkiksi Suomen hammaslääketieteen»isä» Matti Äyräpää ja arkkiatri Arvo Ylppö. Veistos lääkärin muotokuvana on harvinaisuus; sellaisen malliksi päätyminen on yleensä edellyttänyt paitsi erityisasemaa lääkärinä myös ennen kaikkea taideyhteisön arvostusta ja asemaa taiteen kerääjänä ja tutkijana, taiteilijoiden ystävänä. Esittelemme tässä artikkelissa kolme suomalaista lääkäriä, joiden elämäntyö liittyy myös taiteeseen ja joita on arvostettu tekemällä heistä muotokuvaveistokset. Tohtoreita Herman Frithiof Antellia, Karl Hedmania ja Juhani Kirpilää yhdistävät lääkärintoimen ohella vahva kuvataiteiden suosiminen ja keräily sekä sen tuloksena huomattavien julkisten kokoelmien syntyminen. HERMAN FRITHIOF ANTELL Miljoonatohtori ja suurlahjoittaja Miljoonaperijä lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Antell (1847 1893) testamenttasi Suomen valtiolle kaikki kokoelmansa ja miljoona kultamarkkaa (lähes neljä miljoonaa euroa) Suomen kansallismuseon perustukseksi ja kokoelmien kartuttamiseksi. Antellin kokoelma käsitti mm. rahoja, mitaleja, aseita, hopeaa, taidetta sekä taideteollisia, etnografisia ja arkeologisia esineitä. Merkittävä osa kokoelmasta on nykyisin Suomen kansallismuseossa. Taideteokset ovat Valtion taidemuseossa ja taideteolliset esineet Designmuseossa (ent. Suomen taideteollisuusmuseo). Antellin nimi liitetään yhä museoittemme tärkeimpiin perusteoksiin. Antell syntyi Vaasassa 28. toukokuuta 1847 kruununvouti, kamarineuvos Petter Herman Rosenbergin (1798 1874) ja tämän palvelijattaren karjapiika Brita Catharina Antellin (1820 1854) aviottomana poikana. Äiti oli suomalaista sukujuurta ja alkuperäiseltä nimeltään Anttila. Isänisä kuului vaikutusvaltaiseen ruotsalaiseen von Rosensteinin sukuun. Herman Rosenberg loi varsin huomattavan uran, ja hänen tiedettiin hankkineen Duodecim 2004;120:2769 81 2769
Herman Frithiof Antellin rintakuva on muisto suurlahjoittajasta. Rintakuva on tehty kuolinnaamion ja kuvien perusteella. Kuvanveistäjä Robert Stigell kuului uuden ranskalaisen salonkitaiteen realismin edustajiin. (1904, pronssi, korkeus 70 cm. Antellin kokoelma, talletus Ateneumin taidemuseo. Valokuva: Kuvataiteen keskus arkisto.) suuren omaisuuden valuuttakaupoilla (Talvio 1993 ja 1994). Antell eli lapsuus- ja kouluvuotensa Vaasassa. Äitinsä varhaisen kuoleman jälkeen hän asui seitsenvuotiaasta eri kasvatusvanhempien talouksissa. Jäädessään leskeksi lapsettomana Rosenberg otti vuonna 1861 Antellin virallisesti kasvattilapsekseen pojan ollessa 13-vuotias ja alkoi huolehtia myös hänen koulutuksestaan. Kymnaasin jälkeen Antell kirjoittautui Helsingin yliopistoon lukemaan lääketiedettä ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1874. Samana vuonna isänsä kuoltua Antell peri lähes koko hänen omaisuutensa, noin 1,2 miljoonaa markkaa eli nykyrahassa noin kolme ja puoli miljoonaa euroa (Pakkala 1982a). Miljoonaomaisuuden turvin Antell saattoi hankkia 1877 vakituisen asunnon Pariisista, jossa hän jatkoi aluksi lääketieteen opintoja ja toimi harjoittelijana sairaaloissa. Häntä kiinnosti oftalmologia, ja hän työskenteli mm. kuuluisan Louis Weckerin silmäklinikassa. Lontoossa hän tutustui usean kuukauden ajan oftalmologian laitoksiin ja perehtyi myös leikkauksiin. Tieteellinen tutkimus ei häntä erityisesti kiinnostanut. Matkailu ja keräily veivät yhä enemmän hänen mielenkiintoaan ja aikaansa. Kesäisin Antell toimi silmälääkärinä Vaasassa. Hänen koulutoverinsa ja ystävänsä Eliel Aspelin-Haapkylän (tunnettu kirjallisuus- ja taidehistorioitsija) mukaan Antell ei köyhiltä mitään maksua ottanut, niin ymmärtäähän sen, että niitä kerääntyi hänen luokseen läheltä ja kaukaa. Vanhana vaasalaisena hän tunsi pohjalaisen kansan luonteen ja kielen ja osasi kohdella talonpoikaisia potilaitaan kodikkaan reippaalla, iloisella tavalla, joka näitä miellytti (Pettersson 2004). Antell haaveili jopa omasta silmäsairaalasta. Muutaman vuoden kuluttua hän kuitenkin jätti lääkäritoimensa, ja hänen elämänsä pääsisällöksi muodostuivat matkailu ja keräily (Talvio 1993). Mutta Antell käytti lääkärinkykyjään aina silloin, kun kylmissä ja vetoisissa ateljeissa työskentelevät taiteilijat sairastuivat. Albert Edelfelt kertoo: Pitkäperjantaiaamusta asti minua on vaivannut kurkkukipu, lievä tulehdus, joka on nyt helpottamassa mutta joka on kuitenkin ollut melko ikävä ja tukala. Olen käynyt kaksi kertaa Antellin luona, ja hän on ilmoittanut ettei tämä ole mitään vakavaa ja määrännyt minut kurlaamaan kurkkuani kloorihapotetulla kalilla (Pettersson 2004). Matkustamisen lisäksi Antell vietti vilkasta seurapiirielämää. Läheisimpiä hänelle olivat suomalaistaiteilijat ja lääkärit. Hän myönsi mieltyneensä»vifteihin» eli juominkeihin, jotka veivät lopulta hänen terveytensä. Vuonna 1893 Antell kuoli naimattomana ollessaan vasta 46-vuotias (Talvio 1993, Sirkiä 1997). 2770 V. Harju ja S. Seitsalo
Akseli Gallen-Kallelan maalaama H. F. Antellin muotokuva. Maalauksessa Antell on kuvattu antikviteettiensa ääressä. (1886, öljy kankaalle, 64,5 x 54,5 cm. Antellin kokoelma, talletus Ateneumin taidemuseo. Valokuva: Jukka Romu, Kuvataiteen keskusarkisto.) Rahaa keräämällä rikkaaksi Antell oli kansainvälisesti tunnetuin suomalainen rahankeräilijä. Hänen asiantuntijanaan toimi tunnettu raha- ja antiikkikauppias Henryk Bukowski Tukholmassa. Bukowskin välityksellä Antell osti Ruotsin valtionheraldikon August Stiernstedtin (1812 1880) noin kolmen ja puolen tuhannen rahan merkittävän kokoelman. Kun Antell kuoli, hänen numismaattiset kokoelmansa käsittivät yhteensä noin 6 500 rahaa ja 724 mitalia. Pääosan muodosti ainutlaatuinen Ruotsin rahojen kokoelma, joka siirrettiin Suomen kansallismuseoon 1927. Antell alkoi hankkia myös Suomeen liittyvää historiallista esineistöä, mielessään ajatus kansallismuseon perustamisesta (Talvio 1994). Antell teki ensimmäiset taidehankintansa salaneuvos Carl Johan Walleenin (k. 1867) jäämistön huutokaupasta ja teetti samaan aikaan edesmenneestä isästään kaksi muotokuvaa. Tämän jälkeen hänen taidekokoelmansa karttuivat ja hankinnat tähtäsivät yhä korkeammalle. Kokoelmassa oli pian kotimaista ja vanhaa ulkomaista taidetta sekä pohjoismaista ja ranskalaista aikalaistaidetta. Tohtorointia ja taidetta lääkäri patsaana 2771
Auguste Rodin, Volupté. (Noin 1885, marmori, korkeus 33 cm, leveys 44 cm. Antellin kokoelma, talletus Ateneumin taidemuseo. Valokuva: Kuvataiteen keskusarkisto.) Suomalaisista taiteilijoista Antell suosi nuoren Axel Gallénin ohella maailmalla menestyneitä Albert Edelfeltiä ja Ville Vallgrenia. Axel Gallénilta Antell tilasi tunnetun muotokuvansa (1886), johon hän halusi tulla ikuistetuksi mitalien, vanhojen hopeaesineiden ja muiden antikviteettien ääressä. Gallénilta hän tilasi myös alastonta mallia ateljeessa esittävän kuuluisan maalauksen Démasquée (1888). Kokoelman helmiä ovat niin ikään ranskalaisten Charles-Francois Daubignyn mestarilliset maisemat ja Auguste Rodinin veistokset Volupté, Danaide ja La beauté (Pettersson 2001). Antell piti ennen kaikkea maisemista ja naiskuvista. Maalausten lisäksi hän osti antiikin veistosten jäljennöksiä ja keräili erityisesti Venus- ja Bacchus-aiheita. Hän teki hankinnat oman harkintansa ja tunnetilojensa mukaisesti. Antellin kuollessa hänen alkuperäiseen taidekokoelmaansa kuului 48 maalausta, 28 veistosta sekä muutamia piirustuksia ja grafiikanlehtiä (Pettersson 2004). Antellin testamentti edellytti, että pysyvänä rahastona oli säilytettävä miljoonan markan pääoma, jonka koroilla kartutetaan kansallismuseon kokoelmia. Rahastoa oli kutsuttava Kamarineuvos Herman Rosenbergin rahastoksi. Lisäksi hän lahjoitti pienempiä summia stipendirahastoiksi mm. Helsingin yliopistolle. Museo perustettiin vain muutama kuukausi Antellin kuoleman jälkeen elokuussa 1893. Vuoden 1894 valtiopäivillä perustettu erityinen Antellin valtuuskunta huolehti lahjoituksesta. Rosenbergin rahaston varoilla tehtiin sittemmin monet Suomen kansallis- 2772 V. Harju ja S. Seitsalo
Ateneumissa järjestetty Antellin kokoelmien näyttely vuonna 1975. Kuvassa Antellin itsensä hankkimia teoksia. Edustalla mm. Walter Runebergin tunnettu veistos Psyyke lamppu ja tikari kädessä (1878). (Valokuva: Kuvataiteen keskusarkisto). museon, Valtion taidemuseon ja Designmuseon merkittävimmistä hankinnoista. Valtuuskunta lakkautettiin vuonna 1977, jolloin Antellin kokoelmat ja rahavarat siirrettiin Museoviraston hallintaan (Talvio 1993). Antellin keräily perustui hänen henkilökohtaiseen intohimoonsa. Keräilyllä oli myös korkeampi yhteisöllinen tavoite, museo, jossa jonakin päivänä hänen kokoelmansa esiteltäisiin suomalaiselle yleisölle. Nykyisin Suomen kansallismuseon rahakammion näyttelysalin symbolina on kuvanveistäjä Robert Stigellin (1852 1907) Antellista tekemä pronssinen muotokuvaveistos. Se on kunnioitus lahjoittajan muistoa kohtaan, sillä raha- ja mitalikokoelman katsottiin olevan Antellin lahjoituksen arvokkain osa. Rahat olivat myös keräilijän rakkain harrastus. Vuonna 1904 valmistuneesta veistoksesta todetaan valtuuskunnan kertomuksessa, että veistos oli tuottanut taiteilijalle vaikeuksia siihen nähden, että Antell vanhempana ei antanut valokuvata itseään; ainoa käytettävissä ollut valokuva lahjoittajasta on otettu hänen nuorena ollessaan Yokohamassa Japanissa (1877), jonka tähden Stigellin, joka ei ole persoonallisesti tuntenut häntä, oli pääasiallisesti nojautuminen kuvanveistäjä V. Vallgrenin Antellin kuoltua Pariisissa ottamaan kuolinnaamariin sekä saman taiteilijan Antellin hautapatsaaseen Waasassa muovailemaan medaljonkikuvaan ynnä myös taiteilijan A. Gallénin öljyllä maalaamaan muotokuvaan täkäläisessä museossa. Veistoksen mallin näköisyydestä mm. Albert Edelfelt on todennut, että lopputulos oli joka tapauksessa»niin hyvä kuin voi toivoa, kun malli ei enää ole elossa» (Talvio 1993). Tohtorointia ja taidetta lääkäri patsaana 2773
Professori Karl Hedmanin muotokuvapää (1924) muistuttaa merkittävästä antiikin ja taiteen keräilijästä sekä suurlahjoittajasta. Muotokuvassa taiteilija on pyrkinyt vahvaan veistokselliseen ratkaisuun, jossa mallin ulkonäkö ja luonteenpiirteet ovat selkeästi hahmotettavissa. Valolla ja varjolla on oma merkityksensä tässäkin kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen teoksessa. (1924, pronssi, korkeus 35 cm. Vaasan Taideyhdistys, talletus Pohjanmaan museo. Valokuva: Pohjanmaan museon kuva-arkisto.) KARL HEDMAN Köyhäin tohtori ja aarteiden keräilijä Toinen vaasalaislääkäri professori Karl Hedman (1864 1931) kuuluu niin ikään maamme merkittävimpiin taiteen keräilijöihin. Hedmanista tuli vuonna 1895 perustetun Pohjanmaan museon kokoelmien hallitseva nimi ja keulakuva. Hän luovutti viimeisinä elinvuosinaan yli 4 000 antiikkiesinettä ja taideteosta käsittävän kokoelmansa ja muun omaisuutensa Pohjanmaan museolle ja Vaasan kaupungille. Hedman syntyi syyskuun 23. päivänä 1864 vauraan nahkurin Gustaf Adolf Hedmanin ja venäläissyntyisen Natalia Ignatieffin poikana Vaasassa. Hedmanin suku oli Ruotsista, ja esi-isiin kuului mm. tunnettu turkulainen lääketieteen professori Herman Spöring. Perhe joutui isän kuoltua vuonna 1867 taloudellisiin vaikeuksiin, ja Karl Hedman varttui niukoissa oloissa ja eli koko elämänsä hyvin vaatimattomasti ja säästäväisesti (Appelgren 1965, Pakkala 1982b). Vaikeuksista huolimatta Hedman ryhtyi ylioppilastutkinnon jälkeen määrätietoisesti opiskelemaan humanistisia aineita ja lääketiedettä Helsingin yliopistossa. Lääketieteen lisensiaatiksi hän valmistui 1895. Samana vuonna hän alkoi harjoittaa yksityispraktiikkaa kotikaupungissaan ja hoiti myös Vaasan piirilääkärin viransijaisuuksia. Vuonna 1910 hänet valittiin toiseksi kaupunginlääkäriksi sekä Vaasan tehtaan ja rautateiden lääkäriksi. Näitä tehtäviä hän hoiti kuolemaansa saakka, vuoteen 1931 (Arell 1988). Jo kouluaikana Hedman sai Koivulahdesta muistoksi erään suvun jäsenen siluettimuotokuvan vuodelta 1773. Kuva innoitti hänet myöhemmin antiikin keräilyyn ja sukututkimuksen pariin. Hedmanin muistiinpanokirjasta voi lukea:»antiikkiesineitä olen kerännyt kesästä 1892 alkaen. Ensimmäinen esine oli kullattu peilipöytä Tottesundista.» Tämän hienon kustavilaisen peilipöydän hän osti sairaskäynnillään everstin virkatalosta (Appelgren 1984). Perhelääkärinä hän tuli pian hyvin suosituksi, sillä hän teki kotikäyntejä mielellään. Maksua ottaessaan Hedman otti aina huomioon myös varattoman potilaskuntansa, ja siksi häntä alettiin kutsua köyhäintohtoriksi. Kotikäynnit antoivat samalla hänelle mahdollisuuden hankkia antiikkiesineitä, joskus ostaen, joskus ilmeisesti hoidon vastikkeenakin (Kevin 1995). Vuonna 1897 Hedman avioitui Elin Hasselblattin kanssa. Tämä oli varakkaan hovioikeudenasessorin Alarik Hasselblattin tytär. Vaimo alkoi vähitellen osallistua kaikkeen 2774 V. Harju ja S. Seitsalo
Hedmanin vierashuone, kultainen sali. (Valokuva: Erkki Salminen, Pohjanmaan museon kuva-arkisto). miehensä uurastukseen. Eräs puolisoiden ystävä kuvaili, kuinka nuori vaimo näki ihmeekseen kokoelmien»syntyvän silmiensä edessä omassa kodissaan. Tavaraa tulvi sisään kuin pohjattomasta runsaudensarvesta, joka oli yhteydessä Stenmanin taidesalonkiin, Sjöbergin antiikkiliikkeeseen ja Bukowskin huutokauppakamariin» (Kevin 1995). Vuonna 1898 Hedman valittiin silloin kolmivuotiaan Pohjanmaan historiallisen museon hallitukseen, ja vähän myöhemmin hän otti johdon käsiinsä. Hänen hoidossaan museon varallisuus karttui, sillä hän oli rohkea ja taitava talousmies. Vuodesta 1922 kuolemaansa asti Hedman toimi myös museon intendenttinä vaativan lääkärityönsä ohessa (Appelgren 1965, Kevin 1995). Kesäkuussa 1930 museolle valmistui oma rakennus. Hedman sai sijoittua suurine kokoelmineen museon 14 huonetta käsittävään ylimpään kerrokseen. Nyt kokoelmat voitiin nähdä ensi kerran koko loistossaan. Yhdessä huoneista hän piti yksityisvastaanottoaan. Hänen lääkärinammattiinsa liittyvä tutkimus- ja hoitovälineistö on edelleen tallella museon kokoelmissa. Seuraavana vuonna 1931 Hedman kuoli kotonaan umpilisäkeleikkauk- Tohtorointia ja taidetta lääkäri patsaana Karl Hedmanin kokoelmissa on merkittävä firenzeläisen kuvanveistäjäperheen della Robbian ateljeessa vuosien 1440 1529 välisenä aikana valmistettu keramiikkaveistos Rukoileva enkeli. (Majolika, korkeus 138 cm. Valokuva: Erkki Salminen, Pohjanmaan museon kuva-arkisto.) 2775
Hedmanin vastaanottohuonetta koristavat antiikkihuonekalut ja taideteokset. (Valokuva: Pohjanmaan museon kuva-arkisto.) sen jälkeen. Hänen puolisonsa Elin toimi sen jälkeen intendenttinä ja huolehti museon kokoelmista aina kuolemaansa saakka (Kevin 1995). Hedman hankki alkuvuosina miltei yksinomaan kulttuurihistoriallisesti kiintoisia esineitä. Museon niukoilla varoilla hän osti halvempaa tavaraa, mutta yksityiskeräilijänä hän hankki omaan kokoelmaansa arvokkaampia antiikkihuonekaluja sekä hopea-, tina- ja muita arvoesineitä, kuten koruja. Hän oli järjestelmällinen keräilijä ja keskitti harrastuksensa aina tiettyihin esineryhmiin (Appelgren 1965). Merkittävä esineryhmä on Hedmanin runsaan 1 300 esineen keramiikkakokoelma, joka on Suomen kansallismuseon kokoelman jälkeen maamme edustavin ja laajin yksityishenkilön keräämä (Hyvönen 1991). Hedman hankki myös vanhoja kirjoja. Hänen omaan kirjastoonsa kertyi yli 5 000 teosta, joista harvinaisuuksia on noin 800 (Pakkala 1982b). Taidekokoelma Hedmanin ja Stenmanin yhteistyönä Vuodesta 1907 Hedmanin keräilyinnostus alkoi kohdistua suomalaiseen taiteeseen. Ensimmäinen suuri hankinta oli Pekka Halosen (1865 1933) maalaus Työstä paluu. Taidekokoelman kartuntaan ja sisältöön vaikutti suurelta osin Hedmanin ja taidekauppias Gösta Stenmanin ystävyys 1910-luvulta alkaen. Stenmanin ansiosta Vaasa sai erään maamme parhaista suomalaisen taiteen kokoelmista. Taidekauppias joutui taloudellisiin vaikeuksiin 1920-luvun lopulla, ja hänen oma 142 teoksen kokoelmansa siirtyi panttina Karl Hedmanin säätiölle. Kotimaisen taiteen kokoelmaan kuuluu pääasiallisesti 1800-luvun jälkipuolen ja 1900- luvun alun merkittävimpien taiteilijoiden teoksia. Kokoelma sisältää eri taidesuuntia 1800-luvun romanttisista ja realistisista suuntauksista 1900-luvun alun impressionisteihin ja ekspressionisteihin. Hedman pyrki ostamaan aina varmojen ja tunnettujen tekijöiden teoksia. Kokoelmaan kuuluu lukuisia Fanny Churbergin maalauksia, Victor Westerhol- 2776 V. Harju ja S. Seitsalo
mia, Pekka Halosta, Helene Schjerfbeckiä, Akseli Gallen-Kallelaa, Albert Edelfeltiä, Eero Järnefeltiä, Juho Rissasta, Tyko Sallista jne. Kokoelmassa on myös veistoksia, tekijöinä mm. Walter Runeberg, Ville Vallgren, Wäinö Aaltonen, Emil Wikström, Hannes Autere ja Emil Cedercreutz ( Juusela 1984, Arell 1988). Gösta Stenmanin ansiosta Hedmanin kokoelmassa on myös merkittäviä vanhan ulkomaisen taiteen teoksia. Kokoelmaan kuuluu parikymmentä italialaista renessanssi- ja barokkityylistä maalausta, saman verran alankomaalaisia teoksia ja joitakin saksalaisia, ranskalaisia ja espanjalaisia töitä. Esimerkiksi italialaisen Jacopo Bassanon (n. 1510 1592) maalaus Sanoman tuominen paimenille on koko kokoelman mittavin teos. Italialaisista teoksista huomattavin lienee kuitenkin firenzeläistä täysrenessanssia edustava maalaus Kaksi apostolia, jota on arveltu Mariotto Albertinellin (1474 1515) työksi. Samoin saksalaista renessanssia edustava Lucas Cranachin ateljeen maalaus Justitia (Oikeus) 1500- luvulta kuuluu kokoelman helmiin (Talvitie 1984, Arell 1988). Hedman keräsi lisäksi lukuisia grafiikanvedoksia. Karl Hedman saavutti merkittäviä tuloksia myös suku-, henkilö- ja paikallishistorian tutkijana. Hän kirjoitti lisäksi useita alansa tieteellisiä ja myös käytännönläheisiä julkaisuja, jotka ulottuivat aihepiiriltään vastasyntyneen napatyrästä lapamatojen häätöön. Finska Läkaresällskapets Handlingar -sarjassa on julkaistu Hedmanin kirjoitus ja tarkka tapausselostus mm. vastasyntyneen napatyrän leikkaushoidosta ja siihen liittyvistä hankalista komplikaatioista. Vaasan seudulla runsaasti sairastavuutta aiheuttaneiden lapamatojen häädössä hän otti menestyksellisesti käyttöön uuden menetelmän tymolin ja kokeili sitä jopa itseensä ja teki aiheesta julkaisun tapausselostuksin vuonna 1903 (Hedman 1897 ja 1904, Bergholm 1927). Kahden virkansa ohella hän osallistui laajasti kulttuuri- ja yhteiskuntaelämään. Karl Hedmanin mittavat ja monipuoliset kokoelmat karttuivat vähitellen koko maata ajatellen merkittäviksi. Elin-vaimon kuoltua vuonna 1943 tulivat testamentin ehdot kaikilta osin voimaan ja kokoelma siirtyi Pohjanmaan museolle ja Vaasan kaupungille, tosin virallisesti vasta vuonna 1997. Hedmanille myönnettiin hänen 60- vuotispäivänään vuonna 1924 professorin arvonimi tunnustuksena hänen ansioistaan keräilijänä. Vaasan Taideyhdistys tilasi aikansa merkittävimmältä ja näkyvimmältä kuvanveistäjältä Wäinö Aaltoselta (1894 1966) Hedmanin pään pronssisen muotokuvan (1924), joka on nykyisin talletettuna Hedmanin kokoelmiin (Arell 1988). Muotokuva muistuttaa meitä satumaisesta aarteiden keräilijästä. Hedman osti vuonna 1918 Gösta Stenmanilta arvokkaan Lucas Cranachin ateljeen maalauksen Justitia (Oikeus). Stenmanille tämän teoksen salakuljetus Pietarista oli kuin agenttiseikkailu. (1500-luku, öljy puulle, 72,5 x 48,5 cm. Valokuva: Erkki Salminen. Pohjanmaan museon kuva-arkisto.) Tohtorointia ja taidetta lääkäri patsaana 2777
Kuvanveistäjä Panu Patomäen tekemä muotokuvapää Juhani Kirpilästä on psykologisen tarkka tulkinta mallin karaktääristä. (1988, pronssi, korkeus 40 cm. Valokuva: Rauno Träskelin, Taidekoti Kirpilä.) JUHANI KIRPILÄ Lääkäri ja taiteiden keräilijä Taidekoti Kirpilä Helsingin Töölössä on lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilän (1931 88) entinen koti, jossa hän asui 1970-luvun lopulta alkaen. Taidekodin kalustuksessa ja kokoelmien esillepanossa on kunnioitettu keräilijän näkemystä ja pyritty säilyttämään kodin alkuperäinen henki. Taideteokset täyttivät kodin seinät katosta lattiaan. Kirpilä lahjoitti jälkisäädöksessään 534 taideteoksen kokoelmansa ja muun omaisuutensa Suomen Kulttuurirahastolle. Taidekodin hoidon ohella hänen nimikkorahastonsa edistää kuvataiteita ja taiteen tutkimusta jakamalla apurahoja. Taidekoti Kirpilä avattiin yleisölle kesällä 1992, ja sen tuli olla lahjoittajan toivomuksen mukaan»aikaansa seuraava taidekeskus suomalaisten taideharrastuksen edistämiseksi». Juhani Kirpilä jätti jälkeensä mittavan henkisen perinnön. Juhani Kirpilä syntyi Helsingissä 28. syyskuuta 1931 lääkäri Vilho Juho Forsterin ja sairaanhoitaja Hilja Oma Sofia Saukkosen ainoana poikana. Hänen isänisänsä oli Baijerista Viipuriin muuttanut panimomestari Josef Forster. Sukunimi muutettiin Kirpiläksi 1935. Juhani Kirpilä asui lapsena Puolangalla, missä hänen isänsä toimi pitkään kunnanlääkärinä. Hän pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1949 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1956 Helsingin yliopistosta (Peltola 1998). Kirpilä sai sisätautien erikoislääkärin oikeudet 1961 ja erikoistui reumatologiaan. Yksityisvastaanottonsa ohella hän toimi Reumaliitossa monissa eri tehtävissä lääkärisihteerinä, pääsihteerinä ja neuvottelevana lääkärinä. Hän oli potilailleen hyvä ja tunnollinen lääkäri. Kirpilä vaikutti ratkaisevasti Kangasalan Kuntoutumislaitoksen perustamiseen (laitos valmistui 1963). Hän kuului lisäksi Orion-yhtymän ja Instrumentarium Oy:n hallintoneuvostoihin. Kirpilän mieliharrastukset olivat matkailu ja gastronomia. Lääketiedettä käsittelevien tai sitä sivuavien kirjoitusten ohella hänet tunnetaan myös mainiona pakinoitsijana. Kirpilä kirjoitti lähes kaksikymmentä vuotta pakinoita Kauneus ja terveys -lehden Ohimennen-palstalle (Laine 1988, Peltola 1998). Taidekokoelma rakkaudesta taiteeseen Vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa Kirpilä keräsi mittavan suomalaisen taiteen kokoelman. Hänen ensimmäinen taideostonsa oli vuonna 1954 Maria Wiikin asetelma Ohdakkeita (1898), jonka hän hankki 23-vuotiaana lääketieteen opiskelijana, ja miltei viimeinen oli Johan Knutsonin Merimaisema. Kokoelmassa on merkittävien suomalaisten 2778 V. Harju ja S. Seitsalo
Näkymä Kirpilän kodin saliin 1997. (Valokuva: Rauno Träskelin, Taidekoti Kirpilä). Einar Ilmoni, Istuva alaston poika. (1907, öljy kankaalle, 84 x 78 cm. Valokuva: Rauno Träskelin, Taidekoti Kirpilä.) taiteilijoiden teoksia 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Kirpilän omien sanojen mukaan»olen tarkoituksella keskittynyt kotimaisen taiteen keräilyyn, koska ulkomaisen taiteen kaupassa on niin paljon väärennöksiä liikkeellä». Kokoelmasta suurin osa on figuratiivisia maalauksia. Lisäksi siihen kuuluu veistoksia, grafiikkaa, akvarelleja ja piirustuksia sekä pieni kokoelma venäläistä posliinia (Laine 1988, Peltola 1998). Erityisesti kokoelmasta nousevat esille muotokuvat ja taiteilijoiden omakuvat sekä Kain Tapperin veistokset ja Åke Mattaksen (1920 62) teokset. Teoksista yli kolmasosa on muotokuvia. Peltolan (1998) mukaan Kirpilä oli hyvin kiinnostunut henkilökuvista, varsinkin kasvokuvista, jotka ovat kaunistelemattomia, toisinaan jopa ahdistavia. Lääkärinä hän ymmärsi ihmisten murheen ja hädän elämän koettelemusten ja sairauksien keskellä. Kirpilä suosi ennen kaikkea öljyvärimaalausta ja siinä ekspressiivisyyteen ulottuvaa ilmaisua. Taideostonsa hän teki omien mieltymystensä mukaan, kuulematta asiantuntijoita. Hän seurasi tiiviisti taidenäyttelyitä ja huuto kauppoja. Tohtorointia ja taidetta lääkäri patsaana 2779
Kokoelman lähtökohdan muodostavat tavallaan ne viisi Pekka Halosen maisemamaalausta, jotka Juhani Kirpilä sai perinnöksi isältään. Halosen töitten lisäksi hänen kokoelmaansa kuuluu mm. Albert Edelfeltin, Eero Järnefeltin, Hugo Simbergin, Magnus von Wrightin, Victor Westerholmin, Fanny Churbergin ja Helene Schjerfbeckin teoksia. Hugo Simbergin värikästä ja vauhdikasta maalausta Piru kiikussa (1907) on pidetty yhtenä Kirpilän omaperäisimmistä valinnoista. Kokoelman ainoa ulkomainen teos on Ilja Repinin näyttävä ja vaikuttava maalaus Kääpiö (1887), joka on tehty espanjalaisen mestarin Diego Velãzquezin El Niño de Vallecas -maalauksen mukaan. Kirpilä oli syvästi kiintynyt myös Kangasalan erakoksi kutsutun taiteilijan Einar Ilmonin henkeviin teoksiin. Erityisesti häntä kiehtoi kuitenkin Åke Mattaksen traaginen elämä, joka välittyy vahvana tämän taiteessa. Hänen kokoelmassaan on teoksia taiteilijan omakuvista alkaen 1940- luvulta aina taiteilijan viimeisen elinvuoden koskettaviin sairaalapiirustuksiin ja alastontutkielmiin. Kirpilän ainoa kotoa peritty veistos oli Jussi Mäntysen Ilves (1943). Hän hankki sittemmin lisää veistoksia, mm. kansalliskuvanveistäjämme Wäinö Aaltosen pronssisen Sibeliuksen pään ja Muusan pään (1925). Kirpilän veistoskokoelmaan kertyi poikkeuksellisen tasokas ja mielenkiintoinen edustus Kain Tapperin varhaiskauden figuratiivisia veistoksia, joista mainittakoon esimerkiksi vammaisuuden maailmaa tulkitseva Halvaantunut vuodelta 1959 (Lindström 1998, Peltola 1998). Åke Mattas, Sairaalasta, Kammion potilashuone. (1962, guassi, 48,5 x 61,5 cm. Valokuva: Rauno Träskelin, Taidekoti Kirpilä.) 2780 V. Harju ja S. Seitsalo
Kuvanveistäjä Panu Patomäen pronssinen Juhani Kirpilän muotokuva vuodelta 1988 jäi veistoskokoelman viimeiseksi. Sen taiteilija teki juuri ennen Kirpilän kuolemaa, samaan aikaan kuin Kangasalan Kuntoutumislaitoksen veistoksen. Kirpilä (2002) on leikillisesti todennut veistoksestaan:»meillä jokaisella pitäisi olla takan reunalla tai ikkunalaudalla varapää, jota pienet kohtalon kuhmut eivät heiluta minulla on nyt pronssinen varapää.» Muotokuva on nykyisin taidekodin juhlaolohuoneen takan päällä kunniapaikalla pysyvänä muistona kertomassa vierailijoille lääkäri Juhani Kirpilän suuresta rakkaudesta taiteeseen. Kirjallisuutta Appelgren A. Karl Hedman keräilijänä. Hedmanin säätiön taidekokoelma. Suomen taidetta 1855 1925. Taidehalli. Helsinki, 1965, s. 4 15. Appelgren K. Hedmanin kokoelman interiööreistä. Karl Hedmanin kokoelma/karl Hedmans samling. Pohjanmaan museo. Vaasa, 1984, s. 2 6. Arell B. Karl Hedman konstsamlare, konstpolitiker och donator. Skrifter utgivna av Österbottens museum nr. 1. Vasa, 1988. Bergholm H. Suomen lääkärit Finlands läkare Biographica 1927. Tampere Tammerfors, 1927. Hedman K. Ett operativt behandladt fall af hernia umbilicalis congenita hos ett nyssfödt barn. Finska Läkaresällskapets Handlingar. Band XXXIX. 1897 förra halfåret. Helsingfors, 1897. Hedman K. Om tymol som maskmedel. Finska Läkaresällskapets Handlingar. Fyratiofemte bandet. 1903 förra halfåret. Helsingfors, 1904. Hyvönen H. Johdanto. Karl Hedmanin keramiikkakokoelma. Toimitus Erkki Salminen. Pohjanmaan museon julkaisuja nro 6. Vaasa, 1991, s. 7 13. Juusela P. Suomalaisen taiteen kokoelma. Karl Hedmanin kokoelma/karl Hedmans samling. Pohjanmaan museo. Vaasa, 1984, s. 12 3. Kevin P. Runsauden talo/ymnighetens hus. Pohjanmaan museo 100 vuotta/österbottens museum 100 år. Toimitus Marianne Koskimies-Envall. Vaasa: Arkmedia, 1995. Kirpilä J. Ohimennen. Pakinoita vuosilta 1962 1988. Valikoiman toimittanut Matti Suurpää. Taidekoti Kirpilän julkaisuja 2. Helsinki: Suomen Kulttuurirahasto, 2002, s. 190 6. Laine L. Reumavaikuttajan muotokuva. Reuma, maaliskuu 1988/2. Lindström A. Puhuvat kuvat. Taidekoti Kirpilä. Taidekoti Kirpilän julkaisuja 1. Helsinki: Suomen Kulttuurirahasto, 1998, s. 69 85. Pakkala K. Vaasalaislääkärin kulttuuriteko. Aesculapius 1982(a)/1, s. 22 4. Pakkala K. Lääkäri ja museomies. Aesculapius 1982(b)/30, n:o 4, s. 19 21. Peltola L. Taide elämän sisältönä, Juhani Kirpilä lääkäri ja keräilijä. Taidekoti Kirpilä. Taidekoti Kirpilän julkaisuja 1. Helsinki: Suomen Kulttuurirahasto,1998, s.13 31. Pettersson S. Rakkaudesta taiteeseen. Taiteen keräily 1800-luvun Suomessa. Pinx. Maalaustaide Suomessa. Arki- ja pyhäpuvussa. Porvoo: Weilin+Göös, 2001, s. 16 25. Pettersson S. Keräilystä elämäntyö Herman Frithiof Antell. Lumoutuneet. Tarinoita taiteen keräilystä 1800-luvun Suomessa. Helsinki: WSOY, 2004, s. 98 119. Sirkiä A. H.F. Antell mesenaatti ja suurlahjoittaja. Glorian Antiikki kevät 1997. Helsinki, s. 66 9. Talvio T. H.F. Antell ja Antellin valtuuskunta. Julkaisija Museovirasto. Helsinki, 1993. Talvio T. Tutkijoita, keräilijöitä ja lahjoittajia. Suomalaisia numismaatikkoja 1700 1917. Suomen Numismaattisen Yhdistyksen julkaisuja n:o 4. Vaasa, 1994. Talvitie T. Karl Hedmanin ulkomaisen taiteen kokoelma. Karl Hedmanin kokoelma/karl Hedmans samling. Pohjanmaan museo. Vaasa, 1984, s. 15 6. VIRPI HARJU, FT, taidehistorian dosentti, erikoistutkija virpi.harju@fng.fi Valtion taidemuseo Kaivokatu 2 00100 Helsinki SEPPO SEITSALO, LKT, professori, johtava ylilääkäri seppo.seitsalo@invalidisaatio.fi Sairaala Orton Tenholantie 10 00280 Helsinki Tohtorointia ja taidetta lääkäri patsaana 2781