Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015"

Transkriptio

1 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015

2 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA Näyttelyt Toiminta 3 Pedagoginen toiminta 3 Tapahtumat 3 Sijoitukset 3 4. KOKOELMA JA TUTKIMUS 4 Raision museo Harkko - taidekokoelmat 4 Kokoelma-, tutkimustyö ja julkaisut 4 Kuva-arkisto 4 Lehtileikearkisto 4 5. KOULUTUS 4 6. HALLINTO JA TALOUS 5

3 1. KATSAUS VUOTEEN 2015 Raision museo Harkko jatkoi toimintavuoden 2015 väistötiloissa Raision kaupungintalolla. Se on Arto Sipisen suunnittelema punatiilinen rakennus ja valmistunut vuonna Näyttelytila sijoittuu pääsääntöisesti rakennuksen toiseen kerrokseen. Pinta-ala näyttelytilassa on n. 200 m², seinäpintaa ripustukseen 36 metriä. Museo on toistaiseksi joutunut luopumaan perusnäyttelyistään, mutta vuosittain on esillä sekä museon taidekokoelmasta kuin arkeologinen näyttely. Raision museo Harkossa kohtaavat julkinen instituutio ja yksityinen keräilijä. Museon ydin rakentuu kamarineuvos Eero Rantasen säätiön ( ) kokoelmalle, johon kuuluu noin teosta. Yhteistyö säätiön ja Raision kaupungin välillä on alkanut vuonna Vuonna 1994 säätiö ja Raision kaupunki sopivat taidemuseon perustamisesta, ja säätiön kotipaikaksi tuli Raisio. Arkeologinen osasto esittelee pääosin Raision rikasta esihistoriaa. Arkeologisia tutkimuksia on Raisiossa suoritettu 1930-luvun lopulta alkaen luvulta lähtien on Raision kaupunki osallistunut aktiivisesti kaivausten rahoittamiseen ja toteuttamiseen yhteistyössä Turun yliopiston arkeologian oppiaineen kanssa. Uudenlaisen toimintaympäristön myötä positiivisen palautteen määrä on kasvanut, ja asiakkaitamme on entistä enemmän kiinnostanut museon perustoiminnot. Toisaalta näyttelytila rajoittaa näyttelytoimintaa ja tekee museopedagogisesta työstä erittäin haasteellista. Vuonna 2015 Raision museo Harkossa painopisteenä oli arkeologisten kaivausten toteuttaminen ja museossa tuotettiin neljä uutta omaa näyttelyä. Painopiste näkyi kävijämäärän laskuna, vuonna 2015 oli vierailijoita Raisiossa Heli Isolehto museonjohtaja Raision museo Harkko 2

4 2. TOIMINTA-AJATUS Raision museo Harkko on erityisesti raisiolaisia varten. Tavoitteena on tuottaa kaupunkilaisille, mutta myös koko seutukunnalle ja matkailijoille esteettisiä elämyksiä ja pedagogisesti antoisia kokemuksia. Toiminnan lähtökohtana ja suuntaviivojen antajana toimivat Eero Rantasen säätiön kokoelma ja Raisiossa tehdyt arkeologiset kaivaukset. Vaihtonäyttelytoiminnalla on oma tärkeä roolinsa museotoiminnan rikastuttajana. Vuosittainen näyttelyohjelma pyritään saamaan niin sisällöltään kuin visuaalisuudeltaan monipuoliseksi. Taidemuseo pyrkii jatkamaan kokoelmansa linjaa rakentamalla suhteita ajankohtaiseen taiteeseen niin koti- kuin ulkomailla. 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA Näyttelyt Raision museo Harkkoon on vapaa sisäänpääsy. Alkuvuonna 201 jatkui vuoden 2014 joulukuussa avautunut Eero Rantasen säätiön kokoelmanäyttely. Raision museo Harkon näyttelypolitiikkana on korkeatasoiset, mielenkiintoiset ja sivistävät näyttelyt. Väliaikaiset näyttelytilat ovat näyttelyjen toteuttamisen kannalta erittäin haastavat ja rajoittavat Missä kuljin kerran (Eero Rantasen säätiön kokoelmanäyttely) Esineitä -näyttely Ina Colliander - Tyttö ja perhonen (Eero Rantasen säätiön kokoelmanäyttely) Joenvarren esihistoriaa Joulukalenteri 3.2. Toiminta Pedagoginen toiminta Vuonna 2015 pedagoginen toiminta kouluikäisille jatkui Kulttuurireitin mukaisesti. Lisäksi vuoden aikana oli lukuisia muita tilaisuuksia. Väliaikaiset näyttelytilat ovat pedagogisen toiminnan kannalta hyvin haastavat. Museolla oli erilaisia pedagogisia tilaisuuksia 46. Lapsille ja nuorille oli 28 tilaisuutta ja niihin osallistui 567. Muita opastuksia ja tilaisuuksia oli 18, osallistujia oli 313. Museon ulkopuolell oli pedagogisia tiliasuuksia mm. Perhekeskus Sateliitissa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Taideneuvolassa sekä yhdeksässä ikäihmisille yhdeksässä palvelutalossa. Papinkallion arkeologisilla kaivauksilla vieriaili toukokuussa kymmenen 5. ja 6. luokkaa. Tapahtumat Valtakunnallinen museoviikko Kansainvälinen museopäivä Raisio -päivät Harkon valanta Sijoitukset Eero Rantasen säätiön sekä Raision kaupungin taidekokoelmia on sijoitettuna Raision kaupungin julkisissa tiloissa. Vuonna 2015 sijoituksessa oli yhteensä 223 teosta. 3

5 4. KOKOELMA JA TUTKIMUS Raision museo Harkko - taidekokoelmat Museon peruskokoelma on Eero Rantasen säätiön kokoelma, jossa on pääosin suomalaista, virolaista ja venäläistä veistos- ja maalaustaidetta sekä grafiikkaa että mitaleita 1940-luvulta aina nykypäivään saakka. Lisäksi kokoelmaan kuuluu muutamia varhaisempia teoksia. Eero Rantasen säätiön kokoelma on erotettu kahdeksi eri kokoelmaksi: - Eero Rantasen keräämä kokoelma, ennen vuotta Kokoelmaan kuuluu teosta. - Eero Rantasen säätiön hankinnat vuoden 2003 jälkeen. Kokoelmaan kuuluu 130 teosta. Kulttuurihistoriallisessa kokoelmassa on esinettä ja kulttuurihistoriallisessa käyttöesinekokoelmassa on 53 esinettä. Kokoelma-, tutkimustyö ja julkaisut Kokoelmatyötä on jatkettu vuonna 2007 kokoelmapoliittisen ohjelman mukaisesti. Taidekokoelmien sekä arkeologisen kokoelman kohdalla tehtiin sijaintipaikkakartoitukset sekä ennalta ehkäisevää työtä kokoelmien säilymisen osalta. Papinkallio II:lla oli arkeologiset kaivaukset kolmatta ja tällä erää viimeistä kertaa (aiemmat 2005 ja 2011). Avattu alue oli 23 m². Jälkityöt ja kaivauskertomus valmistuvat vuoden 2016 aikana. Yhteystyö arkeologian harrastajien kanssa jatkui aktiivisena ja Raisiosta toimitettiin eteenpäin Kansallismuseolle yli kymmenen esinettä, näiden joukossa kaksi kansainvaellusajan löytöä, jotka varmistivat yhtäjaksoisen asumisen Raision alueella 2000 vuoden ajan. Kuva-arkisto Kuva-arkiston järjesteleminen saatiin käyntiin ja vuoden aikana järjestettiin ja diaarioitiin kuvia niin arkeologisella osastolla kuin taidemuseossa. Kokoelmassa on kuvia taidemuseon kokoelmasta, näyttelyistä, tapahtumista, taiteilijoista ja museotyöstä. Vuoden 2015 kuvakartunta määrä aineistomuoto 549 digikuvat Lehtileikearkisto Lehtileikearkistoon kootaan Raision museo Harkon toimintaa käsitteleviä artikkelia. Toimintakertomusvuoden aikana arkistoon kerättiin lehtileikkeet viidestä sanomalehdestä: Turun Sanomat, Helsingin Sanomat, Rannikkoseudun Sanomat, Kaupunkiuutiset ja Raisio tiedottaa. Museotoiminta esiintyi eri seuratuissa medioissa, lisäksi olimme esillä niin televisiossa kuin radiossa. 5. KOULUTUS Museonjohtaja Heli Isolehto on osallistunut vuonna 2015 niin museoalan kuin kaupungin sisäisiin koulutuksiin. Palvelusihteeri Minna Kajala osallistui kaupungin sisäisiin koulutuksiin. 4

6 6. HALLINTO JA TALOUS Taidemuseon ja arkeologisen osaston hallinto rakentuu siten että hallintoelimenä toimii Raision vapaa-aikalautakunta. Raision museon Harkon esimiehenä toimii museonjohtaja, joka vastaa myös taidemuseon toiminnasta. Arkeologisesta osastosta ja kulttuurihistoriallisesta toiminnasta vastaa arkeologi. Lisäksi henkilökuntaan kuuluu palvelusihteeri. Henkilökunta vuonna 2015: Museonjohtaja Arkeologi Palvelusihteeri Tilapäinen henkilökunta: Museovalvojat Avustava arkeologi (1 kk) Piirtäjä (2 kk) Museoharjoittelijat (1 kk) Heli Isolehto Jari Näränen Minna Kajala Antonina Huovinen Krista Mamia Emmi Kotilehto Ulla Moilanen Emmi Oksanen Emil Kähkönen Inka Mäki Markus Mäki-Laurila Suvi Nuttunen Jenna Paavilainen Alex Virtanen Taidemuseo maksaa vuosittain toiminta-avustusta Eero Rantasen säätiölle ,03 euroa. Säätiö osallistuu avustuksella kokoelmahoitoon, taidehankintoihin ja museon toiminnan tukemiseen. Toimintakulut Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut Toimintakulut yhteensä Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Muut toimintatuotot Valtionosuus Toimintatuotot yhteensä

7 6

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2016 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2016 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2013 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2013 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2012

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2012 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2012 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2012 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2012 3 Pedagoginen toiminta 4 Sijoitukset 4 Tapahtumat 4 4. KOKOELMA

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2010 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2010 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2013

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2013 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2013 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2013 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2013 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2011

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2011 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2011 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2011 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2011 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2009 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2009 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008 1 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2008... 3 2. TOIMINTA-AJATUS... 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2008... 4 Taidemuseon perusnäyttely... 4 Taidemuseon näyttelyt...

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2007

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2007 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2007 1 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2007... 3 2. TOIMINTA-AJATUS... 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2007... 4 Raision taidemuseo - Perusnäyttely... 5 Raision

Lisätiedot

Raision museo- ja kulttuurikeskus Harkko Toimintakertomus 2005

Raision museo- ja kulttuurikeskus Harkko Toimintakertomus 2005 Raision museo- ja kulttuurikeskus Harkko Toimintakertomus 2005 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. KATSAUS VUOTEEN 2005... 3 2. TOIMINTA-AJATUS... 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2005... 4 Raision taidemuseo - Perusnäyttely...

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Raision museo Harkko Kokoelmapoliittinen ohjelma

Raision museo Harkko Kokoelmapoliittinen ohjelma Raision museo Harkko Kokoelmapoliittinen ohjelma Kokoelmapoliittisen ohjelman ovat laatineet heinäkuussa 2007 muokattu 16.10.2008 museonjohtaja Heli Isolehto arkeologi Jari Näränen tutkija Anna-Mari Rosenlöf

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015

TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015 Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000051 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -79.077,30-77.142-239.180-78.307-58.468,54 75,8 4300 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS

Käyttösuun Muutos Uusi ks. Kirjanpito Erotus % KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS KEMIN KAUPUNKI Sivu 1 81410000 KULTTUURIASIAINKESKUS/KULTTUURIPALVELUT 3310 MYYNTITUOTOT 192.000,00 192.000,00 35.250,00 156.750,00 18,4 3330 TUET JA AVUSTUKSET 2.496,50-2.496,50-100,0 3335 MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos % Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54

Lisätiedot

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0, 00002110 TOIMEENTULOTUKI (04) Tuet ja avustukset 258.712 296.446 267.000 3,2-9,9 267.000 3,2-9,9 267.000 267.000 267.000 Muut toimintatuotot 31.858 30.000 20.000-37,2-33,3 20.000-37,2-33,3 20.000 20.000

Lisätiedot

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN

Tilinp TA+MUUT K-SUUNN Pelkosenniemen kunta Sivu 1 00000505 OPETUSTOIMI 00005000 Hallinto 3300 Tuet ja avustukset 252 252 4001 Henkilöstökulut -40 442-45 000-24 980 4300 Palvelujen ostot -8 627-8 000-6 350 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Raision museo- ja kulttuurikeskus Harkko Toimintakertomus 2006

Raision museo- ja kulttuurikeskus Harkko Toimintakertomus 2006 Raision museo- ja kulttuurikeskus Harkko Toimintakertomus 2006 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. KATSAUS VUOTEEN 2006... 3 2. TOIMINTA-AJATUS... 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2006... 4 Raision taidemuseo - Perusnäyttely...

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-12 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-12 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 051001 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -74.070-1.070-75.140-78.087,30 2.947,30 103,9 4300 Palvelujen ostot -44.380-44.380-43.086,68-1.293,32

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Bryk & Wirkkala -katseluvarasto Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Kokoelmatoiminnan profiili - Suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja muotoilua

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 2

Perusturvalautakunta liite nro 2 Äänekosken kaupunki Sivu 1 Perusturvalautakunta 25.10.2017 liite nro 2 03032110 Johto ja yleiset palvelut Myyntituotot 234 Muut toimintatuotot 508 742 Henkilöstökulut -470.660-452.700-452.700-370.975-81.725

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI

Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) NAANTALIN KAUPUNKI Toimintakate tiliryhmittäin (1000e) 1/1 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 Toimintatuotot Toteutuma 2019 (ennuste tasainen vauhti) Toimintakulut Toteutuma

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta KUNNANHALLITUKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Ulkoinen/Sisäinen Kunnanvaltuusto Henkilöstökulut -5.524,15-6.557-4.183,38-6.570 0,2 Palvelujen ostot -8.403,85-17.000-1.973,85-9.900-41,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 608.378 538.293,27 88,5 128.506,72 409.786,55 595.346,68 723.853 1.133.640 558.856 00005000 TEKNINEN LAUTAKUNTA (02) 3001 Myyntituotot 1.378.970 927.932,06 67,3 790.178,08 137.753,98 551.426,83 1.341.605 1.479.359 1.367.510 3200 Maksutuotot 88.390 44.446,24 50,3 41.542,63 2.903,61 10.489,55

Lisätiedot

Raision museo Harkko Kokoelmapoliittinen ohjelma

Raision museo Harkko Kokoelmapoliittinen ohjelma Raision museo Harkko Kokoelmapoliittinen ohjelma Kokoelmapoliittisen ohjelman ovat laatineet heinäkuussa 2007 museonjohtaja Heli Isolehto arkeologi Jari Näränen tutkija Anna-Mari Rosenlöf päivitetty lokakuussa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen Oriveden kaupunki Sivu 1 Ulkoinen/Sisäinen 01. 01. 2015-30.06.2015 00005101 TEKNISTENPALVELUJEN HALLINTO 3001 Myyntituotot 2 492,56-100,0-2 492,56 3300 Tuet ja avustukset 12 295 12 295 12 295,00 12 295

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015

Tilinp. Ed.Bud. Budj. 2013 2014 2015 TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA Myyntituotot 851.556 749.350 827.750 Maksutuotot 38.801 50.100 60.700 Tuet ja avustukset 35.587 10.700 1.500 Muut toimintatuotot 646.085 598.550 374.545 1.572.029

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA TOIVAKAN KUNTA Sivu 1 2014 TA TA 2016 TA 2017 TA 2018 00004100 SOSIAALITOIMISTO Myyntituotot 2 610 2 400,00 Muut toimintatuotot 364 2 974 2 400,00 Henkilöstökulut -63 570-69 047,00-63 761,00 Palvelujen

Lisätiedot

Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoelmapoliittinen ohjelma

Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoelmapoliittinen ohjelma Saara Ekström: Marmori, värivalokuva, 2009. Kuva: Saara Ekström, 2009. Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelma. Hankinta vuoden 2009 Turku Biennaali -näyttelystä. Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoelmapoliittinen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

ED.TA JA UUDEN TA:N VERTAILU alkuvuosi meneillä oleva vuosi Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2014-31.12.2014

ED.TA JA UUDEN TA:N VERTAILU alkuvuosi meneillä oleva vuosi Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2014-31.12.2014 Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 051001 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -75140,00-75542,00 4300 Palvelujen ostot -44380,00-42978,00 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavar -2300,00-1400,00

Lisätiedot

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen

Oriveden kaupunki Sivu T U LOS LAS K E L M A raportti 125. EUR Ulkoinen/Sisäinen Oriveden kaupunki Sivu 1 00005101 TEKNISTEN PALVELUJEN HALLINTO 3001 Myyntituotot 2 465,14-100,0-2 465,14 3300 Tuet ja avustukset 12 295 12 295 12 295,00 12 295 12 295 2 465,14 20,0 9 829,86 4001 HenkiIästäkulut

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Lokakuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Lokakuu. LAUKUNRAPORTTI mikuu - akuu 11.11.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-26 914 493-23 495 494-24 583 573 104,6 % 1 088 079 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-9 096 535-9

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Elokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Elokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Elokuu. LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kuu 10.08.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-21 673 956-18 796 390-20 130 498 107,1 % 1 334 108 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-7 088 204-7

Lisätiedot

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Toukokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu.

LAUTAKUNTARAPORTTI. Tammikuu - Toukokuu Talousdatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. Henkilöstödatan ajanjakso on Tammikuu - Toukokuu. LAUKUNRAPORTTI Tammikuu - kokuu 14.06.2016 1 Koko toimiala Koko toimiala TOIMINTUOTOT -32 048 176-28 194 571-14 737 393-11 747 774-14 497 553 123,4 % 2 749 779 Myyntituotot -11 845 926-11 855 871-4 085

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS

VUOSIKATE III TILIKAUDEN TULOS 613TA Yksityistiet 40 Toimintakulut -339 270-349 939-347 000-347 000 500 Palvelujen ostot -67 792-73 000-70 000-70 000 600 Avustukset -271 478-276 939-277 000-277 000 I TOIMINTAKATE -339 270-349 939-347

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Henkilöstökulut -4.500-4.500-1.989,49-2.510,51 44,2 Palvelujen ostot -1.650-1.650-7.288,62 5.638,62 441,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-06 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000064 TEKNINEN LAUTAKUNTA/HALLINTO Tuet ja avustukset 20.000 20.000 20.000,00 20.000 20.000 20.000,00 Henkilöstökulut -4.866-4.866-1.374,62-3.491,38 28,2 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

Raahen kaupunki, hallintolautakunta Käyttösuunnitelma 2015. 111 Tulosyksikkö: 1144 Hallinto Selite Raami 2015 TA 2015/Kv Käyttös.

Raahen kaupunki, hallintolautakunta Käyttösuunnitelma 2015. 111 Tulosyksikkö: 1144 Hallinto Selite Raami 2015 TA 2015/Kv Käyttös. 111 Tulosyksikkö: 1144 Hallinto Myyntituotot 30 000 15 000 15 000 Toimintatuotot yht. 30 000 15 000 15 000 Henkilöstökulut -411 921-394 859-394 859 Palvelujen ostot -95 209-93 541-93 541 Ostot -10 874-11

Lisätiedot

Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain

Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 12.9.2016 1 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit Palvelujen ostot -12 300-12 300-387 3,1 11 913 Vuokrakulut -5 000-5 000-3 180 63,6 1 820 Muut toimintakulut -1 000-1 000 1 000 yhteensä -18 300-18 300-3 567 19,5

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,

Lisätiedot

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Tietojen viimeinen päivitys (MultiProvider) 20.02.2018 05:51:36 19001902YMP YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Myyntituotot 2.741.930,00 2.229.855,54-512.074,46 Maksutuotot

Lisätiedot

Päivitetty /AP

Päivitetty /AP Päivitetty 21.2.2018/AP EKSOTE Eksote yhteensä TP2017 Muutos, Muutos, % 2018 vs. 2017 2018 vs. 2017 TP2016 Muutos, % 2017 vs. 2016 Myyntituotot jäsenkunnilta 435 346 440 215-4 869-1,1 % 451 135-2,4 % Muut

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu 1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Kasvatus- ja opetuslautakunta 3.2.2014 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 12 240 479 0 12 240 479 12 035 025 205 454 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 4 537 875 0 4 537 875 4 219 984 317 891 308 Täyden

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 31.10.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJANLAUTAKUNTA TALOUSRAPORTTI 1.1. 30.11.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 2.

Lisätiedot

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708

Lisätiedot

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUSARVIO MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA elokuu, 2019 TOT% POIKKEAMA Myyntituotot 26 000 26 000 26 000 yhteensä 26 000 26 000 26 000 Henkilöstökulut

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti

Lisätiedot

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp Haapaveden kaupunki Sivu 1 00004610 Liikuntapalvelut 004611 Liikuntapalvelut, hallinto 4001 Henkilöstökulut -38.950-45.682-39.465-48.618 4300 Palvelujen ostot -5.000-4.000-11.089-6.618 4500 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS 1 KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS Museokeskus vastaa Kuopion kaupungin museopalveluista, jotka tuotetaan museoiden toimintaajatuksiin perustuen,

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan.

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan. Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kokoelmien saavutettavuuden lisääminen 2. Valtakunnallisen tallennusyhteistyön toteutuminen TAKO -verkostossa 3. Tutkimustoiminnan edistäminen

Lisätiedot

t1-9/ 2017 b1-9/ 2017 t1-9/ Maksutuotot ,00 0, Tuet ja avustukset ,00 0,00 0

t1-9/ 2017 b1-9/ 2017 t1-9/ Maksutuotot ,00 0, Tuet ja avustukset ,00 0,00 0 v2 hakusarake 2 3 4 5 6 7 8 9 tunn organisaatio tili nimi t2015 t b 003010 Juornaankylän koulu 3310 Myyntituotot 0 0 0 0 0 0 0 0 0,00 0,00 0 3320 Maksutuotot 0 0 0 0 0 0 0 0 0,00 0,00 0 3330 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30

SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT :50:30 SIILINJÄRVEN KUNTA Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 123 2013 Tulosalue: 410 OPETUSPALVELUT 16.10.2017 10:50:30 Myyntituotot 670 905 636 575 602 290 602 290 602 290 Maksutuotot 50 946 52 035

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot