1983 vp. n:o 11 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHA V ARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA
|
|
- Aleksi Jääskeläinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1983 vp. n:o 11 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHA V ARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA ANNETIU EDUSKUNNALLE 1983 VUODEN VALTIOPÄIVILLÄ HELSINKI 1983
2 ISSN Helsinki Valtion painatuskeskus
3 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHAVARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA Kokoelmien ja rahavarain hallinto Antellin kokoelmien ja rahavarain hallinto ja hoito kuuluu 26. päivänä marraskuuta 1976 annetun lain (931176) mukaan museovirastolle. Museoviraston apuna on Antellin kokoelmien kartuttamista ja hoitoa koskevissa asioissa toiminut lautakunta, jonka puheenjohtajana on ollut osastonjohtaja Torsten Edgren ja jäseninä tutkija Marja Mäkelä museovirastosta, tutkija Kirsti Melanko museovirastosta, amanuenssi Tuula Arkio Suomen taideakatemian Ateneumin taidemuseosta ja museonjohtaja Jarno Peltonen Suomen taideteollisuusyhdistys ry:stä. Sihteerinä on toiminut tutkija Kirsti Melanko. Antellin kokoelmien lautakunta on kertomusvuosina kokoontunut yhteensä kaksi kertaa. Vuosien 1981 ja 1982 tilinpäätösasiakirjat ovat kertomuksen liitteenä. Kokoelmien hoito, käyttö ja kartuttaminen Antellin kokoelmia säilytetään museovirastossa, Suomen taideakatemian Ateneumin taidemuseossa ja tämän museon vanhan taiteen osastossa Sinebrychoffin taidemuseossa sekä Suomen Taideteollisuusyhdistys ry:n Taideteollisuusmuseossa. Antellin kokoelmat ovat museovirastossa kiinteä osa Suomen kansallismuseon kokoelmia. Museovirastolla on Ateneumin taidemuseon ja Taideteollisuusmuseon kanssa Antellin kokoelmien esineistöä koskevat talletussopimukset, JOissa määritellään näiden museoiden oikeudet ja velvollisuudet hallinnassaan olevien, Antellin kokoelmiin kuuluvien esineiden suhteen. Sopimuksien mukaan molemmat museot toimittavat museovirastolle vuosittain luettelon Antellin kokoelmiin kuuluvan esineistön lainaamisesta muiden järjestämiin näyttelyihin sekä tiedot esineistön hoidosta ja konservoinnista. Antellin kokoelmien hoito on näissäkin museoissa rinnastettavissa museoiden omien kokoelmien hoitoon. Suomen kansallismuseon rahakammiossa on vuoden 1981 aikana sidotettu uudelleen H. F. Antellin kokoelmastaan tekemä käsinkirjoitettu luettelo. Tämän keskeneräiseksi jääneen rahaluettelon oli Antell itse tarkoittanut kokoelmansa painetun luettelon pohjaksi. Sidontatyön yhteydessä tehtiin luettelosta käyttöä varten kahdet valokopiojäljennökset. Vuoden 1982 aikana on laadittu uusi numeroimi Antellin rahakokoelmille. Tällöin on käyty läpi kaikki saannit sekä kokoelmien pääluettelosta että aikaisemmasta numismaattisten saantien luettelosta. Tarkastuksessa voitiin todeta kummassakin puutteita, jotka nyt tulivat korjatuksi. Numeroimi on ollut tarpeen Antellin kokoelmien mitalisaantien inventoinnissa, joka tehtiin kesällä ja syksyllä Tällöin pyrittiin selvittämään ne Kansallismuseon rahakammion systemaattisessa kokoelmassa olevat mitalit, jotka kuuluvat Antellin alkuperäiseen testamentissaan lahjoittamaan kokoelmaan, sekä toisaalta ne mitalit, jotka on hankittu kokoelmaan Antellin kokoelmien valtuuskunnan toimesta. Antellin rahakokoelman painetun luettelon jatko-osien toimitustyötä on jatkettu yksityistyönä. Tähän työhön on vanha Antellin kokoelmien valtuuskunta myöntänyt Suomen Numismaattiselle Yhdistykselle markkaa. Myöhemmin on yhdistys saanut työtä varten apurahan Gunnar Ekströms stiftelse för numismatik'ilta (Tukholma). Antellin ruotsalaisten rahojen kokoelman luettelosta on ilmestynyt kolme osaa ulottuen vuoteen Ensimmäinen suunniteltu jatkoosa käsittää ajanjakson ja työn on suunniteltu valmistuvan painokuntoon vuoden 1983 aikana. Museovirasto on kertomusvuosien aikana huolestuneena todennut, että Antellin kokoelmien kartuttaminen ei ole edistynyt kokoelmien arvoa ja luonnetta vastaavalla tavalla. Varsinkin viime vuosina yleistyneet taidehuutokaupat ovat sisältäneet usein runsaastikin kulttuuri- ja taidehistoriallista esineistöä, joiden luontevin sijaintipaikka olisi valtion kokoelmat. Niinpä museovirasto on Antellin kokoelmien ja rahavarain hallinnon ja F
4 4 hoidon uudelleenjärjestämisestä annetun lain 2. :n perusteella vuodesta 1978 lähtien esittänyt tulo- ja menoarvioesityksessään Antellin kokoelmien kartuttamista varten markkaa momentille 72. Esitykset eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen. Museovirasto on kertomusvuosina lainannut Antellin kokoelmiin kuuluvia esineitä seuraaviin näyttelyihin: Kotimaiset näyttelyt: - Breitenfeldin taistelun 3 50-vuotisjuhlanäyttely, Etelä-Karjalan museo, Lappeenranta (HE 4591:112, HTK.A Wadströmin kok. 4 kpl, Ant. kok. 1 kpl) - "Tammisaaren mestareiden kultaa ja hopeaa'', Tammisaaren kaupungin historiallinen museo, Tammisaati (HE 7035) "Taiteilijaveljekset von Wright", Ateneumin taidemuseo, Helsinki, Kuopion taidemuseo, Kuopio, Tampereen taidemuseo, Tampere, Turun taidemuseo, Turku (Antell 259, Antell 528/ 186) ''Kaakeliuuni'', Porvoon museo, Porvoo (6257:3) ''Metalli elää'', Taideteollisuusmuseo, Helsinki (inv. n:o 4340:242, KE 4340:337) - ''Arkkitehtejä'', Helsingin kaupungin taidemuseo, Helsinki (KTK.A inv. n:o 3990:5-8, 87-88, 238A, 238B, 363, , , 544, 669, 671, 673) Mannerheim-museon perusnäyttely, Helsinki (VK 4803: , 584, 587, 590, ) Ulkomaiset näyttelyt: - C. A. Ehrensvärdin piirroksia esittelevä näyttely, Nationalmuseum, Tukholma (HE 5978:3) "På klassisk mark. Målare i Rom på talet'', Nationalmuseum, Tukholma (HE 5978:3 2 kpl) Lisäksi on talletettu Suomen lasimuseoon Riihimäelle lasiesineitä (EE 5928:121, EE 6100:52, 194, 200, 202, , 210) ja Myllysaaren teollisuus- ja yhdyskuntamuseoon Valkeakoskelle vasatakirves (EE 6190:5 ). Ateneumin taidemuseo on kertomusvuosina lainannut Antellin kokoelmiin kuuluvia esineitä seuraaviin näyttelyihin: Kotimaiset näyttelyt: - Lapinlahden taidekeskuksen 10-vuotisnäyttely, Lapinlahden taidekeskus (inv. n:ot A II 799, Ant. 316; A II 1096, Ant. 863) - "Fredrik Cygnaeus", Cygnaeuksen galleria, Helsinki (B 395, Ant.) Aukusti Uotilan taiteen näyttely, Urjalan säästöpankki, Urjala (A II 1562, Ant. 1069; A I 656, Ant. 84) "Taiteilijattaria", Tampereen taidemuseo, Tampere, Turun taidemuseo, Turku (A IV 3382, Ant. 1381; A III 1851, Ant. 1179, A IV 3852, Ant. 1457) - "Gunnat Berndtson" Turun taidemuseo, Turku (A I 542, Ant.; A II 785, Ant. 274) "Andre Lhote ja Suomi" Sara Hildenin taidemuseo, Tampere (A II 854, Ant. 476; A II 906, Ant. 579) ''Taiteilijaveljekset von Wright'', Kuopion taidemuseo, Kuopio, Tampereen taidemuseo, Tampere, Turun taidemuseo, Turku (A II 1022:27, Ant. 773) ''Akseli Gallen-Kallelan oppivuodet Pariisissa'', Gallen-Kallelan museo, Espoo (A I 566, Ant. test.; A I 562, Ant. test.; A II 1278, Ant. 985) Ulkomaiset näyttelyt: "Målarinnor från Finland", Nationalmuseum, Tukholma (A IV 3382, Ant. 1381; A III 1851, Ant. 1179) "Louis Sparre - A. W. Finch", Waldemarsudde, Tukholma (A II 945, Ant. 658; A II 775, Ant. 252; A IV 2958, Ant. 1339) Hugo Simberg-näyttely, Folkestone Arts Centre, Folkestone ja Morley Gallery, Lontoo (A I 753, Ant. 178) "Gauguin på Tahiti", Louisiana museum, Humlebreck, Tanska (A II 854, Ant. 476) ''Realism and Symbolism in Scandinavian Art ", Washington, New York, Minnesota, USA (A II 912, Ant. 600; A I 562, Ant. test.; A II 945, Ant. 658) Akseli Gallen-Kallelan taiteen näyttely, Budapest (A I 566, Ant. test.; A I 640, Ant. 11; A I 654A, Ant.; A I 654 8, Ant.; A II 765,
5 5 Ant. 231; A II 863, Ant. 493; A II 864; Ant. 494; A II 1134, Ant. 915; A II 1136, Ant. 915; A II 1137, Ant. 915, A IV 3432, Ant. 1397) Lisäksi on talletettu Tasavallan presidentin kesäasuntoon Kultarantaan seuraavat teokset: Antti Faven: Picnic (A II 1132, Ant. 896), Eero Järnefelt: Syysmaisema Pielisjärveltä (A 1 694, Ant. 42) ja Venny Soldan-Brofelt: Saaristomaisema (A 1 782, Ant. 140). Antellin raha- ja mitallikokoelmaa on kertomusvuosien aikana kartutettu seuraavilla ostoilla: 2 markan klippinki vuodelta 1563 (Suomen kansallismuseon rahakammion inv. n:o 81037) 1 äyrin kupariklippinki vuodelta 1625 (Suomen kansallismuseon rahakammion inv. n:o 81115) Rahoista edellisen hankintahinta oli markkaa. Se on merkitty Antellin ostoluetteloon numerolla Raha on aikaisemmin kokonaan tuntematon muunnos. Jälkimmäisen hankintahinta oli markkaa. Ostoluetteloon se on merkitty numerolla Raha on varustettu, rahapajamerkinnällä "S" ja on erittäin harvinaista tyyppiä. Antellin kokoelmat ja rahavarat Tuloslaskelma Varsinainen toiminta Kulut Kokoelmien kartuttaminen.... Toimistokulut.... Sijoitustoimin ta Tuotot Korot.... Osingot.... Tilivuoden alijäämä mk ,- 910, , , , ,07 Tuloslaskelma Sijoitustoiminta Tuotot Korot.... Osingot.... Tilivuoden ylijäämä mk 2 075, , , ,27
6 0\ Antellin kokoelmat ja rahavarat Tase Vastaavaa Vastattavaa Rahoitusomaisuus Pankkisaamiset Postisiirtotili KOP, KOP, , , , ,85 Oma pääoma Perusrahasto.... Vararahastot.... Ylijäämä edell. vuosilta.... Tilivuoden alijäämä , , , , ,58 Sijoitusomaisuus Kokoelmat ,- Osakkeet KOP 361 kpl.... SYP 2864 R-R 629,.... Enso 2283, 6 387, , , , ,02 Obligaatiot V V V V , , , , , ,02 mk ,87 mk ,87 Helsingissä, helmikuun 25 päivänä 1982 C. J. Gardberg Aarne Kopisto Antero Sinisalo Aarni Erä-Esko Osmo Vuoristo
7 Antellin kokoelmat ja rahavarat Tase Vastaavaa Rahoitusomaisuus Pankkisaamiset Postisiinotili KOP, KOP, , , , ,62 Vasta ttavaa Oma pääoma Perusrahasto.... Vararahastot.... Ylijäämä edell. vuosilta.... Tilivuod~n ylijäämä , , , , ,85 Sijoitusomaisuus Kokoelmat...!,- Osakkeet KOP 361 kpl ,54 SYP 5012, R-R 629,, 5 747,04 Enso 2283,, , ,52 Obligaatiot V ,- V ,- V ,- V , , ,52 mk ,14 mk ,14 Helsingissä, helmikuun 17 päivänä 1983 Antero Sinisalo Aarne Kopisto Torsten Edgren Osmo Vuoristo Heikki Havas -...J
8
1981 vp. n:o 14 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHAVARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA
1981 vp. n:o 14 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN JA RAHAVARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA 1. 1. 1979-31. 12. 1980 ANNETTU EDUSKUNNALLE 1981 VUODEN VALTIOPÄIVILLÄ HELSINKI 1981 ISSN
Lisätiedot1987 vp. n:o 12 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN ] A RAHA V ARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA
1987 vp. n:o 12 KERTOMUS ANTELLIN KOKOELMIEN ] A RAHA V ARAIN HOIDOSTA, KÄYTÖSTÄ, KARTUTTAMISESTA JA HALLINNOSTA 1.1.1985-31.12.1986 ANNETTU EDUSKUNNALLE 1987 VUODEN V AL TIOP ÄIVILLÄ HELSINKI 1987 ISSN
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA
OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA Valtionavustukset museoiden tietoyhteiskuntahankkeisiin Opetusministeriö on myöntänyt museoille tietoyhteiskuntarahaa vuonna 2001 yhteensä 4 590 000 mk, josta
Lisätiedotkoulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73
cv Jukka Nopsanen, taidemaalari, s.1950 Helsinki os. Saarnakuja 10, 03400 Vihti p. 0405491045 e-mail jukka.nopsanen@kolumbus.fi kotisivut http://www.jukkanopsanen.fi koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos
LisätiedotKuvasto ry:n avoimuusraportti
:n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo
Lisätiedot7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö
7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ Lausuntopyyntö Kunta A, lausunnon hakijana, on pyytänyt lausuntoa testamentin perusteella lahjoituksena saadun tilan ja lahjoitukseen
LisätiedotAboa Vetus & Ars Nova - museo* On Aineen taidemuseo On Alvar Aalto-museo* On
Aboa Vetus & Ars Nova - museo* On 37 9 214 715 Aineen taidemuseo On 37 6 140 696 Alvar Aalto-museo* On 37 14 334 001 Amos Andersons konstmuseum* Ei 37 15 381 013 Designmuseo* Ei 47 21 677 585 Didrichsenin
Lisätiedot19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU
Museokäyntien ennätysvuosi 2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2016 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä tilastoitiin kaikissa museokohteissa yhteensä
LisätiedotPaistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.
Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit
LisätiedotLAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A
LAHDEN SEUDUN EKONOMIT r.y. Y-tunnus 0359261-1 T A S E K I R J A 31.12.2015 Lahden Seudun Ekonomit r.y. 2/ 15 Sisältö: Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2015 3, 4 Tase 31.12.2015 5, 6 Liitetiedot 7 Luettelo käytetyistä
LisätiedotVarsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00
SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS
JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta
LisätiedotANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825
ANSIOLUETTELO Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 TAIDEOPINNOT Suomen taideakatemiankoulu 1966 1970 VALTION TAITEILIJA APURAHAT
Lisätiedot3. Museoiden yleisöpalvelut 2017
3. MUSEOIDEN YLEISÖPALVELUT 2017 3.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 3.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 3.2 Muut päätoimisesti
LisätiedotLiite 1 TULOSLASKELMA
N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot
Lisätiedot3. Museoiden yleisöpalvelut 2016
3. MUSEOIDEN YLEISÖPALVELUT 2016 3.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 3.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 3.2 Muut päätoimisesti
Lisätiedot4. Museoiden kokoelmatoiminta 2017
4. MUSEOIDEN KOKOELMATOIMINTA 2017 4.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 4.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 4.2 Muut
Lisätiedot4. Museoiden kokoelmatoiminta 2016
4. MUSEOIDEN KOKOELMATOIMINTA 2016 4.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 4.1.2 Yhteenveto: Muut valtionosuuden piirissä olevat museot 4.2 Muut
LisätiedotKARIN WIDNÄS CV. Syntynyt Helsingissä 1946. Opinnot. 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu. Studio. 1978 1994 Helsinki
KARIN WIDNÄS CV Syntynyt Helsingissä 1946 Opinnot 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu Studio 1978 1994 Helsinki 1994 - Fiskars Opetus 1976- Suomi, Ruotsi, USA, Venezuela, Etelä-Korea
LisätiedotImetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018
LisätiedotKIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
Lisätiedot2. Museoiden talous 2017
2. MUSEOIDEN TALOUS 2017 2.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 2.1.2 Yhteenveto: valtionosuuden piirissä olevat museot 2.2 päätoimisesti hoidetut
LisätiedotSuvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS
1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.
LisätiedotKokonjärven suojeluyhdistys ry
Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 Kokonjärven suojeluyhdistys ry C/O Hannes Kulmala Peltolantie 6 C 24 01300 VANTAA
LisätiedotKANSAN SIVISTYSRAHASTO
Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,
LisätiedotMuseoiden jaottelu pääpiirteissään
Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Tilikaudelta
Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo
LisätiedotPerussuomalaiset Lapin piiri ry
TASEKIRJA 1~1~ 3t12~2O15 Sällyt~ttävä vähintään 31.12~2O25 asti. Osoite: Säterintie 20 94450 Keminmaa Kotipaikka Y-tunnus Tasekh~ja Y-tunnus 31.12.2015 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1,
Lisätiedot2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia
Pekka Hepoluhta s. 1957, asuu ja työskentelee Espoossa Opinnot Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus 1979-1981 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Näyttelyt 2012 Galleria Ama, Helsinki 2011-12 Tuttuus, Vantaan
LisätiedotLääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Anteli vain a j an testamenttaamia kokoelmia. kokoelmia hoitamaan asetettu. Valtuuskunnalle.
1907. - Edusk. Kirj. - H. F. Antellin kokoelmat. Suomen Eduskunnan kirjelmä sen kertomuksen johdosta, minkä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamia kokoelmia hoitamaan asetettu
LisätiedotOpinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt. TARJA UNKARI - Curriculum Vitae
TARJA UNKARI - Curriculum Vitae Opinnot Kuvataiteilija, Suomen Taideakatemian koulu 1964-1968, kuvataiteen loppututkinto 1963-64 Helsingin yliopiston piirustuslaitos 1964-68 Suomen Taideakatemian koulu
LisätiedotHimeen VasemmlstolMo if
Himeen VasemmlstolMo if Tilinpaatostiedot 01.01.2016-31.12.2016 1. Tuloslaskelma 01.01.2016-31.12.2016 2. Tase 31.12.2016 3. Uitetiedot Hämeen Vasemmistoliitto ry T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus: 0810149-8
LisätiedotT A S E K I R JA
Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA
Lisätiedotkuvanveistäjä Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58
SEIJA RUSTHOLKARHU kuvanveistäjä Ansioluettelo Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58 Kotimaiset yhteis- ja ryhmänäyttelyt Teoksia
LisätiedotETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA
ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo
LisätiedotTASEKIRJA SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF
TASEKIRJA 1.1.2016 31.12.2016 SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY FINLANDS BOXERFÖRENING RF SUOMEN BOKSERIYHDISTYS RY 2 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Jäsenmaksut 23 820,08
Lisätiedot2. Museoiden talous 2016
2. MUSEOIDEN TALOUS 2016 2.1.1 Yhteenveto: Maakuntamuseot, aluetaidemuseot ja valtakunnalliset erikoismuseot (vos + 10%) 2.1.2 Yhteenveto: valtionosuuden piirissä olevat museot 2.2 päätoimisesti hoidetut
LisätiedotTILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry
1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS
JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2007 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden
LisätiedotCotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti.
Kuluttajaekonomistitja teknologit, Cotes ry Tasekirj a 1.1.-31.12.2016 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2026 asti. Osoite c/o Sirpa Uimoiien (taloudenhoitaja) Y-tunnus 0306019-9 Martinniitty 5B, 02270
LisätiedotHANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :
HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI
LisätiedotProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon. Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016
ProComin rahaston perustaminen Helsingin yliopistoon Hallituksen ehdotus, Ylimääräinen vuosikokous 10.2.2016 Rahaston tarkoitus Rahasto tukee viestinnän tutkimusta, opetusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.
LisätiedotPekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt:
Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: 2008 Galleria Uusitalo, Helsinki 2007 Galleria Aarni, Espoo (yhd.h I Raution kanssa) 2006 Observations, Galleria Aquatinte, Strasbourg, Ranska 2005 Galleria
LisätiedotOsoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT:
1 SATU LOUKKOLA s. 1957 Joensuussa Osoite: Kallentie 2 16600 Järvelä TAIDEOPINNOT: Kuvataiteen erikoistumisopinnot 2010-2011 Kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007 Lahden taideinstituutti 1979-83,
LisätiedotLaurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös
Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista
LisätiedotPekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt
Pekka Hepoluhta taidemaalari Näyttelyt 2012 Galleria AMA, Helsinki tulossa elokuussa 2011-12 Tuttuus, Vantaan Taidemuseo 2011 Still und doch leben dig, Galerie Classico, Berlin 2011 Roma - Varese, Galleria
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotSuurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!
1907. Edusk. Kirj. H. F. Anteilta kokoelmat Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä lääketieteen lisensiaatti H. F. Anteli vainajan testamenttaamien kokoelmain hoidosta. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari
LisätiedotProCom Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki
LisätiedotDirectors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023
LisätiedotKolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa
Kolikoita, mitaleja ja kunniamerkkejä numismaattiset esineet museoissa Petteri Järvi Käsitteenä termi numismatiikka lienee tuttu kaikille museoalan ihmisille ja alaa opiskeleville. Mitä numismatiikka varsinaisesti
Lisätiedot2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK
Leena Illukka Helsinki s.1962 Porvoo leenaillukka@hotmail.com http://www.finnishdesigners.fi http://leenaillukka.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi http://helsingintaiteilijaseura.fi KOULUTUS 2015
LisätiedotTILINPÄÄTÖS
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot
LisätiedotTilinpäätös ja toimintakertomus
Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00
LisätiedotMAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
LisätiedotPohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS
Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
LisätiedotHyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös
1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN
LisätiedotCURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI
CURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI Merikasarminkatu 8 D 50, 00160 Helsinki Puh: 0414606746 seppot.salmela@gmail.com sepposalmela.fi KOULUTUS Kuvataiteilija Suomen Taideakatemian koulu, loppututkinto
LisätiedotTASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014
SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään
LisätiedotTULOSLASKELMA Liite 1
N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan
LisätiedotCURRICULUM VITAE. Arvo ARMAS HURSTI Ammatti ja jäsenyydet
CURRICULUM VITAE Arvo ARMAS HURSTI 1934-2017 Ammatti ja jäsenyydet Kuvataiteilija Taidemaalariliitto, varsinainen jäsen Suomen Taidegraafikot, varsinainen jäsen Taidekoulutus Vapaa Taidekoulu 1959-1961
LisätiedotSUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2
LisätiedotProCom Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki
LisätiedotSUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013
Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
LisätiedotOttaisin mieluummin ponin
Ottaisin mieluummin ponin ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä VIRPI SALMI atena Rakas lukija, Ensimmäinen painos, 2018 etukannen kuva: Akseli Gallen-Kallela, Poika ja varis (1884). Antell-kokoelma,
Lisätiedot. FIDEM 2002,Pariisi,Ranska ( Kansainvälisen mitalitaiteen liiton joka toinen vuosi järjestämä kansainvälinen mitalinäyttely )
Ansioluettelo - CV Tapio Kettunen, kuvanveistäjä Synt. 06.10.1963,Tuusniemi Kilpalantie 15 37470 Vesilahti p.040 515 28 73 t.kettunen@hotmail.com www.sunpoint.net/~k1963 Intagram: tapio_kettunen_ Opinnot.
LisätiedotCVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET
CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET Taidemaalariliitto, Varsinainen jäsen Botnia Taiteilijaseura 2005 Suomen Taidegraafikot, Varsinainen jäsen 2005 Kuvasto 2005 Pohjalainen Taiteilijaliitto 2004 Vaasan Taiteilijaseura
LisätiedotMuut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos
2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan
LisätiedotYH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotGolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:
GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot
Lisätiedot1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
LisätiedotUrheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotBioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta
1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016
LisätiedotRömer Tuurna. Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri
RAUTATIELIIKENNE-LEHTI Helsinki 24.3.1976 Toimituskunta Läsnä: Alava, puheenjohtaja Ahvenlahti Auvinen Haapala Häkkinen Lamminpää Miettinen Rantala Römer Tuurna Elomaa Puntari Lojamo, sihteeri Pöytäkirja
Lisätiedot1k* ltcr./&zo/"*l- Kertom us toimintavuodesta 2010. Eteldpohjalaiset Kyldt ry
Eteldpohjalaiset Kyldt ry Kertom us toimintavuodesta 2010 Yhdistyksen hallituksen kokoukset Hallitus on kokoontunut peatosvaltaisena 10 kertaa vuonna 2010. Hallrtuksen nimeamdt tydryhmet ja toimikunnat:
LisätiedotLiite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma
4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan
LisätiedotNIILO HYTTINEN. s. 1940, Puolanka Asuu ja työskentelee Oulussa ja Puolangalla OPINNOT. 1961-1965 Suomen taideakatemian koulu YKSITYISNÄYTTELYT
NIILO HYTTINEN s. 1940, Puolanka Asuu ja työskentelee Oulussa ja Puolangalla OPINNOT 1961-1965 Suomen taideakatemian koulu YKSITYISNÄYTTELYT 1966 Kehysliike Taike, Kajaani 1967 Maalatalousnäyttely, Puolanka
LisätiedotSUOMEN JUDOLIITTO RY
SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3
Lisätiedot1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
LisätiedotKANSAN SIVISTYSRAHASTO
Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotTaidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku
CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.
LisätiedotULLA RANTANEN. s. 1938, Keitele OPINNOT. 1955-1959 Suomen taideakatemian koulu KOTIMAISET YKSITYISNÄYTTELYT
ULLA RANTANEN s. 1938, Keitele OPINNOT 1955-1959 Suomen taideakatemian koulu KOTIMAISET YKSITYISNÄYTTELYT 1959 Lappeenranta 1961, 1963, 1965 Helsinki 1962 Lahti 1964 Kuusankoski 1969 Galerie Artek 1971
LisätiedotValmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotMAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
LisätiedotSUOMEN LÄHETYSSEURAN. RAHA- JA POSTIMERKKIHUUTOKAUPPA 15.11.2014, klo 11.00. Tähtitorninkatu 18, Helsinki
SUOMEN LÄHETYSSEURAN RAHA- JA POSTIMERKKIHUUTOKAUPPA 15.11.2014, klo 11.00 Tähtitorninkatu 18, Helsinki Kohteet nähtävillä tuntia ennen huutokaupan alkua. Kirjalliset tarjoukset viimeistään 14.11.2014
LisätiedotNro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94
RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen
LisätiedotUrheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
LisätiedotJuha Metso artist photographer 27.9.1965. vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com
Juha Metso artist photographer 27.9.1965 vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com Yksityisnäyttelyt kotimaassa Solo Exhibitions in Finland 2013 Helsinki Galleria
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11
TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS
LisätiedotLOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS
LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY TILINPÄÄTÖS 1.1.2016-31.12.2016 LOUNAIS-SUOMEN TYÖLLISTÄJÄT LT RY SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1-2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kirjanpidoista ja aineistoista 5 Tilinpäätöksen
LisätiedotOPINNOT Suomen Taideakatemian koulu 1969-73 Taideteollinen korkeakoulu taiteilijan pedagogiset opinnot 1996-2000
MARJUKKA PAUNILA s. 1949, Helsinki OPINNOT Suomen Taideakatemian koulu 1969-73 Taideteollinen korkeakoulu taiteilijan pedagogiset opinnot 1996-2000 YHTEISNÄYTTELYT jyrytetyt Kuva-Häme 70 Suomen kuvataidejärjestöjen
LisätiedotTASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta
Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot
Lisätiedot16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA
16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot
Lisätiedot