ARIAAAO EÄMÄ ON YVÄÄ
AUNTO OY UOION ARIAAAO, OUAMANATU 23 A-B, 70340 UOIO Viihtyisä koti kohtuullisin kustannuksin kerrostalosta tai luhtitalosta, lähellä luontoa ja kaupunkia. Arialaaksossa elät hyvää elämää kestäväksi rakennetussa kodissa, aktiivisesti kehittyvässä yhteisössä uijon ja palveluiden äärellä.
EÄ MUAVATI TUUIETI UTEN AUAT aluamme, että viihdyt pitkään uudessa kodissasi Arialaaksossa. odikkuutta lisäävät ympäristön antamat mahdollisuudet mukavaan elämään. alvelujen läheinen sijainti helpottaa aea ja metsästä kumpuaa runsaasti erilaisia hyvin voinnin edellytyksiä. Arialaakso ja uusi ihlajalaakson asuinalue luovat myös hyvän pohjan tiiviille yhteisölle ja alueen kehittämiselle. enenkään ei tulisi maksaa kohtuuttomasti omasta, turvallisesta kodistaan. Voimme toteuttaa unelmasi, sillä olemme rakentaneet neliöt jäeviksi ilman laadullisia kompromisseja. inulla on vapaus keskittyä asumisen hyviin puoliin. Arialaakso on lähellä kaikkea. Vitostie on ihlajalaakson vieressä ja se nopeuttaa liikkumista. eskustan palvelut ovat vain 3,5 kilometrin päässä, minne pääsee auton lisäksi helposti pyörällä, bussilla tai vaikka kävelemällä. uijon luonto liikunta- ja viistysmaastoineen on aina läsnä. inulla on vapaus elää, olla ja liikkua kuten haluat.
avainnekuva kerrostalon 51,5 m2:n valoisasta kaksiosta itä-etelä -kulmassa. avainnekuva kerrostalon 60,5 m2:n ilta-auringon kolmiosta länsi-pohjois -kulmassa. Arialaakson kodeissa on valmiiksi mietityt materiaalikokonaisuudet. Jokaisessa kodissa on valoisan vaalea tunnelma, mitä on helppo tehostaa ja täydentää niin huonekaluilla kuin värikkäilläkin sisustustuotteilla. intamateriaalit vaihtelevat asunnon koon sekä kerrosten mukaan. Asuintilojen lattiapäällysteet ovat arelian 3-sauvaista paettia, Tammi Natural Vanilla Matt 3. Topi-eittiöt toimittaa kodin kiintokalusteet. eittiötilat täydennetään AEG -kodinkoneilla kuten jääpakastinkaapilla, integroidulla astianpesukoneella, monitoimiuunilla kiertoilmavastuksin ja työtasoon upotetulla induktiokeittotasolla. eittiötilojen liesikupuna on valkoinen wegon Casa alsa. esuhuoneissa on valoisa tunnelma valkoisin seinälaatoin, mitä tehostetaan lattialaatoituksen eri sävyin. esuhuoneen katossa ja saunoissa lämpimän sävyn antaa tervaleppäpaneeli. äy rohkeasti kohti uuden kodin tunnelmaa. Rakennustyö alminen Oy:n asuntomyynnistä saat myös lisätietoja valituista materiaalikokonaisuuksista asuntokohtaisesti. Voimme täydentää kokonaisuutta sopivalla Tikkurila ymphonyn maalisävyllä tehostamalla makuuhuoneiden sängyn päätyseiniä.
IAJAAAO Ä I V Ä R A N N A N I I E E U - C I T Y M A R E T, A T E E I J A M U I T A A V E U I T A N. 2,5 M I O - VA E I E N U I M A R A N TA 1, 8 M ARIAAAO -MAR IAJAAAO Ä I V Ä O T I T O U U A - M A R E T I N I VÄ Ä R I I N I Ä N M Ä E N Ä I V Ä O T I E U TA N. 3, 5 M Arialaakso -nimi kertoo ihlajalaaksosta. ihlaja on latinaksi orbus Aria. ihlajalaakso on uusi raikas asuinalue, missä yhdistyvät kaupunkiasumisen lyhyet välimatkat ja vehreänä avautuva uijon ulkoilualue. ähin kauppa löytyy 200 metrin päästä, päiväkoti 300 metrin päästä ja -Citymaet äiväranta sekä liikekeskuksen muut palvelut löytyvät n. 2,5 kilometrin päästä.
RAENNUTAEOTE RAENNUDE Asunto Oy uopion Arialaakso ohde käsittää 5-kerroksisen kerrostalon sekä 2-kerroksisen luhtitalon. errostalossa 32 asuntoa ja luhtitalossa 18 asuntoa, yhtiössä yhteensä 50 asuntoa. Autopaikat sijoittuvat viereiselle -alueelle. ämpöpistokkeelliset autopaikat myydään erillisinä osakkeina: autokatospaikkoja 26 kpl, avopaikkoja 24 kpl. Yhtiön hallintaan kuuluu 5 vieraspaikkaa. errostalon 1. kerroksessa sijaitsevat tekniset tilat, talovarasto, yhteissaunatilat, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto, välinehuolto suksille ja polkupyörille sekä kerrostalon huoneistovarastot väestönsuojassa. uhtitalon kylmät huoneistovarastot sijaitsevat ao. talon yhteydessä. eikki-, viher- ja liikennealueet sekä pihalla sijaitsevat ulkoiluvälinevarasto, jätekatos ja polkupyöräkatokset käyvät ilmi asemapiirustuksesta. ohde sijaitsee uopion ihlajalaaksossa, osoite oukamankatu 23, 70340 uopio. Yhtiö rakentuu uopion kaupungin vuokratonteille asuntotontille 297-27-6-5 ja -tontille 297-27-6-12. ERUTU erustukset toteutetaan rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonirakenteisina. AAJA JA VÄIJA Alapohja on maanvarainen betonilaatta ja välipohjat teräsbetonirakenteisia rakennesuunnitelmien mukaan. uhtitalon välipohja ontelolaatoin. JUIIVUT Ulkoseinien pääasiallinen pintamateriaali on puhtaaksi muurattu tiili. arvekkeiden ja luhtikäytävän taustaseinät yleensä puuverhottuja. Muut täydentävät materiaalit julkisivupiirustusten mukaan. YÄJA JA VEIATTO errostalossa yläpohjan kantavana rakenteena ontelolaatta rakennesuunnitelmien mukaan, jonka päällä ns. pukkikatto ja vesieristeenä huopakate. uhtitalon yläpohja puuristikkorakenteinen rakennepiirustusten mukaan. ämmöneristeenä puhallusvilla ja vesikatteena peltikate. VÄIEINÄT uoneistojen väliseinät ovat teräsbetonirakenteisia rakennesuunnitelmien mukaan. Asuntojen sisäpuoliset seinät puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä. esuhuoneiden seinät vesieristetään. IUNAT JA RVEEOV Ikkunat ovat sisään avautuvia puu-alumiini-ikkunoita. Asuinhuoneiden kaikissa ikkunoissa on vakiosälekaihtimet. arvekeovet ovat lasiaukollisia ulkopuolelta alumiiniverhoiltuja ovia. OV Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. uoneisto-ovet tehdasvalmisteisia kerrostaso-ovia. uhtitalossa huoneistojen ovet vakiopuu-ulko-ovia. aunoissa lasiovet. RVEE Asuntojen parvekkeet toteutetaan suunnitelmien mukaisesti. arvekelattia yleensä betonipintainen, luhtitalon 1.kerroksen terasseissa painekyllästetty puu. arvekkeilla on pistorasia, ulkovalo, tuuletusteline. arvekkeet ovat pääosin lasitettuja valmistajan vakioratkaisuilla. okonaan lasitettu parveke on suunniteltu tuulettuvaksi, jolloin se ei ole vesi- eikä lumitiivis. uhtitalon 1.kerroksen terasseja ei lasiteta. ATTIAÄÄYTE uivissa asuintiloissa (keittiötila, olohuone, makuuhuoneet, eteinen) tammilautapaetti. aettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. aettilattiaan tehdään tarvittaessa liikuntasaumoja, jotka peitetään listalla. esuhuoneessa ja saunassa lattialaatoitus ja vesieristys IÄEINÄT Asuntojen kipsi- ja betoniseinät tasoitetaan ja maalataan huonekorttien mukaisesti. Olohuoneen ja makuuhuoneiden yksi seinä maalataan tehostemaalilla. eittiötilojen kalustevälitila laatoitetaan. esuhuoneiden seinät laatoitetaan kokonaan. aunan seinissä tervaleppäpaneeli. IÄATOT aunojen ja pesuhuoneiden katot ovat tervaleppäpaneelia. uoneiden muut sisäkatot, mahdolliset kotelot sekä alaslasketut kipsikatot ruiskutasoitettuja tai sileitä maalattuja huonekorttien mukaan. AUTE eittiötilojen kalusteet Topi-eittiöt Oy:n suunnitelmien mukaan: kalusteovet R5, laminaattitasot suoralla reunalla, 1-altainen teräsallas. Makuuhuoneiden sekä eteisen kalusteet Topi-eittiöt Oy:n vakiokalusteita kalustesuunnitelman mukaisesti pääosin liukuovin, joissakin tiloissa komero-ovin. esuhuoneissa peilikaappi valaisimella ja allasalakaappi. VARUTE esuhuoneissa suihkuseinä ja/tai suihkuverhotanko pohjapiirroksen mukaan. esuhuoneissa pyyhekoukut ja WC-paperiteline. aunojen lauteet ovat tervaleppää. Asunnoissa on vekovirtaan kytketty palovaroitin tai -varoittimet sähköpiirustuksen mukaan. Asuntojen pääikkunoiden yläpuolelle asennetaan vakioverhotangot. ONE JA AITTE Asuntojen keittiötiloissa on tasoon upotettava induktiotaso, kalusteisiin asennettava erillisuuni, jääpakastinkaappi, astianpesukone integroituna sekä tilavaraus mikroaaltouunille. odinkoneet ovat huonekortin mukaan valkoisia tai rst-pintaisia. esuhuoneissa on tilavaraus pyykinpesukoneelle ja pääosin kuivausrummulle. aunoissa on sähkökiuas. II 5-kerroksinen kerrostalo varustetaan yhdellä konehuoneettomalla hissillä automaattiovin ja invamitoitettuna. TAOTENIIA Asuinrakennukset liitetään uopion Energian kaukolämpöveostoon. ämmitysmuotona vesikiertoinen patterilämmitys. Rakennuksissa on huoneistokohtainen koneellinen lämmöntalteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto. Asunnoissa on huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus. osteissa tiloissa mukavuussähköllä varustettu lattialämmitys (mittaus huoneiston sähköön). ohteeseen toteutetaan kiinteä laajakaista- ja kaapeli-tv-järjestelmä. iinteä DNA Taloyhtiölaajakaista perusnopeus n. 10M kuuluu jokaiseen asuntoon. Asukkaat voivat tilata DNA lisäpalveluita ja nostaa liittymänsä huoneistokohtaista nopeutta DNA palveluhinnaston mukaan. errostalossa on huoneistojen ja ulko-oven välillä ovipuhelinjärjestelmä. ENERGIAUOA Molemmat asuinrakennukset kuuluvat energiatehokkuusluokkaan C (2013). MUUTA isätietoja alueen kaavoituksesta: uopion kaupunki, aavoitus, aupunkiympäristön palvelualue, puh. 044 718 5416. AIAAAN TOIVOMAT IÄ- JA MUUTOTYÖT Asiakas voi halutessaan esittää tästä sisällöstä poikkeavia omia toivomuksia ostamansa asunnon sisätiloihin aikataulujen sallimissa puitteissa. aikista muutoksista annamme kirjallisen lisä- ja muutostyötarjouksen. UOMAUTU Tämä esite on laadittu 5.12.2016 ja myyjä varaa oikeuden muuttaa siinä annettuja tietoja. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. ohteen havainnekuvat havainnollistavat kohteen ulkonäköä, mutta ne saattavat yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä sisäkattojen alaslaskuja ja kotelointeja (johtuen huoneiston VI-tekniikka-asennuksista), joita ei ole meitty esitemateriaaliin. alusteiden ja hormien mitoitus taennetaan työmaalla ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. iirustuksissa esitetyt ns. irtokalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita toisiin vastaaviin materiaaleihin ja/tai rakenteisiin. 5.12.2016 Rakennustyö alminen Oy
IIRROMERIT V (kr) (ppk) TO J/ Y mu
AEMAIIRRO AUTOATO JÄTE var. var. AVOIAT var. UTITAO UVV ERROTAO IIRRO ON UUNTAA-ANTAVA RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN OUAMANATU
AUTOIAT UTITAO IIRRO ON UUNTAA-ANTAVA RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 49 14m2 50 12m2 52 53 54 55 51 48 47 46 45 44 14m2 27 14m2 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 15m2 AUTOATO VIERAIAT AVOIAT var. var. var. JÄTE
ARIAAAO ERROTAO JUIIVUT ÄNTEEN EÄÄN ITÄÄN JOIEEN RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO ERROTAO 1. ERRO 14,5 m 2 A2 1+ 3 A3 1+ 33,5 m 2 A1 2++ 48,0 m 2 J/ IV VI J/ IV Y IV J/ Y 6,5 m 2 Ä Ei30 IV 3,5 m 2 A4 2+ 37,0 m 2 1 4,5 m 2 J/ 108,000 porrash. 3 sp-laukaisu, IV-hätäseis +107,98 +107,85 UVV 2 UIV.. 7,0 m 2 ÄYT A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A10 +107,80 +107,98 TAOVAR. 108,000 VÄINEUOTO 8,0 m 2 /TEE 8,5 m 2 J 6,5 m 2 AUNA 4,5 m 2 EU 4,5 m 2 UU 4,5 m 2 A32 A31 A30 WC A20 A12 A13 A14 A15 A16 A17 A18 V-1/UONEITOVARATOT 32kpl 66,5 m 2 A19 A21 A22 A23 A24 A25 A26 A27 A28 A29 A11 pp +107,95 +107,80 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO ERROTAO 2. ERRO 14,5 m 2 A6 1+ 3 A7 1+ 33,5 m 2 A5 2++ 48,0 m 2 J/ IV Y IV J/ Y 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A8 2++ 5 (M2) J/ IV VI 111,000 J/ A11 2-3++ A10 2++ 60,5 m 2 40,0 m 2 1 Y IV Y IV porrash. 23,0 m 2 h=1100 J/ 7,0 m 2 1 Ä Ei30 Y IV J/ 4,5 m 2 IV A9 2-3++ 63,0 m 2 1 J/ 1 8,0 m 2 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO ERROTAO 3. ERRO 14,5 m 2 A13 1+ 3 A14 1+ 33,5 m 2 A12 2++ 48,0 m 2 J/ IV Y IV J/ Y 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A15 2++ 5 J/ IV Y IV J/ VI 114,000 Y IV A17 2++ A18 2-3++ 60,5 m 2 40,0 m 2 porrash. 23,0 m 2 h=1100 J/ Ä Ei30 Y IV J/ 4,5 m 2 IV A16 2-3++ 63,0 m 2 J/ 1 8,0 m 2 (M2) 1 7,0 m 2 1 1 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO ERROTAO 4. ERRO A20 1+ 3 14,5 m 2 A21 1+ 33,5 m 2 A19 2++ 48,0 m 2 J/ IV Y IV J/ Y 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A22 2++ 5 J/ IV VI 117,000 porrash. 23,0 m 2 Ä Ei30 4,5 m 2 IV J/ 8,0 m 2 Y IV Y IV h=1100 J/ Y IV 1 A25 2-3++ 60,5 m 2 J/ J/ A23 2-3++ A24 2++ 40,0 m 2 63,0 m 2 (M2) 1 7,0 m 2 1 1 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO ERROTAO 5. ERRO A27 1+ 3 14,5 m 2 A28 1+ 33,5 m 2 A26 2++ 48,0 m 2 J/ IV Y IV J/ Y 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A29 2++ 5 (M2) J/ 1 IV A32 2-3++ 60,5 m 2 Y IV J/ VI 120,000 Y IV porrash. 23,0 m 2 h=1100 A31 2++ 40,0 m 2 J/ 7,0 m 2 1 Ä Ei30 Y IV J/ 4,5 m 2 IV A30 2-3++ 63,0 m 2 1 J/ 1 8,0 m 2 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio ERROTAO 2++ 48,0 m 2 uoneistot: A26 2++ 48,0 m 2 A1, A5, A12, A19, A26 erros: 1. 2. 3. 4. 5. ohjois-itä -kulman toimiva saunallinen kaksio. eittiötilaan mahtuu neljän tai kuuden hengen ruokapöytä. J/ IV VI Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio ERROTAO M 10,5 m 2 A29 2++ 5 2++ 5 uoneistot: A8, A15, A22, A 29 6,5 m 2 Ä Ei30 4,5 m 2 IV J/ 8,0 m 2 erros: 2. 3. 4. Valoisa kaksio itä- etelä -kulmassa 1 5. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio ERROTAO 1 Y IV 2-3++ 63,0 m 2 uoneistot: A9, A16, A23 erros: 2. 3. 4. 1 Tämä valoisa etelälänsi -kulman kolmio on muunnettavissa elämäntilanteen muuttuessa kaksioksi yhtiöjärjestystä muuttamatta. J/ A23 2-3++ 63,0 m 2 1 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUDEN AIIIN MUUTOIIN. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio ERROTAO IV Y 2 3++ 60,5 m 2 uoneistot: A11, A18, A25 A25 2-3++ 60,5 m 2 J/ erros: 2. 3. 4. Tämä valoisa ilta-auringon länsi-pohjois -kulman kolmio on muunnettavissa elämäntilanteen muuttuessa kaksioksi yhtiöjärjestystä muuttamatta. (M2) 1 M 7 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUDEN AIIIN MUUTOIIN. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio ERROTAO 1 Y IV 2-3++ 63,0 m 2 uoneisto: A30 J/ A30 2-3++ 63,0 m 2 erros: 5. Tämä valoisa etelä-länsi -kulman kolmio on muunnettavissa elämäntilanteen muuttuessa kaksioksi yhtiöjärjestystä muuttamatta. 1 1 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUDEN AIIIN MUUTOIIN. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio ERROTAO IV Y 2 3++ 60,5 m 2 uoneisto: A32 A32 2-3++ 60,5 m 2 J/ erros: 5. Tämä valoisa ilta-auringon länsi-pohjoiskulman kolmio on muunnettavissa elämäntilanteen muuttuessa kaksioksi yhtiöjärjestystä muuttamatta. (M2) 1 M 7 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUDEN AIIIN MUUTOIIN. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO UTITAO JUIIVUT ÄNTEEN JOIEEN ITÄÄN EÄÄN RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
+107,75 ARIAAAO UTITAO 1. ERRO +107,90 aperi 600 aperi 600 eka 600 108,000 eka 600 Nestepakkaus 600 eka 600 asi 240 +107,70 14,0m2 14,0m2 12,0m2 lattiasyvennys, syvyys 700mm TEN. JÄTEATO 18,5 m 2 IV B3 VAR. 1,0 m 2 B2 VAR. 1,0 m 2 7,0 m 2 B1 VAR. 1,0 m 2 Bio 240 +107,95 Y J/ Bio 240 eka 360 postilaatikot 6kpl +107,98 IV Y J/ +109,48 8,0 m 2 4,5 m 2 12,0m2 8,0 m 2 IV JÄTEATO (50 asuntoa) - sekajäte 660l, 3kpl, tyhjennys 2krt/vk - kartonki 660l, 2kpl, tyhjennys 1krt/vk - paperi 660l, 1kpl, tyhjennys 1krt/vk - biojäte 240l, 2kpl, tyhjennys 2krt/vk - metalli 360l, 1kpl, tyhjennys 1krt/2vk - lasi 240l, 1kpl, tyhjennys 1krt/2vk J/ 12,0m2 12,0m2 12,0m2 12,0m2 J/ B4 2-3++ 5 IV M2 pp-katos +107,95 pp-katos J/ J/ +107,98 IV-hätäseis 7,0 m 2 7,0 m 2 7,0 m 2 7,0 m 2 1 V 3,0 m 2 B5 1++ 3 18,5 m 2 B4 VAR. B5 VAR. B6 VAR. B7 VAR. B8 VAR. B9 VAR. 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 IV Y Y IV B6 1++ 3 18,5 m 2 postilaatikot 12kpl M IV Y J/ B7 2++ 53,5 m 2 Y 13,5 m 2 J/ IV J/ B8 1++ B9 2-3++ 3 5 18,5 m 2 IV M2 108,000 B1 1+ 3 18,0 m 2 108,000 B2 1++ 41,0 m 2 20,5 m 2 B3 2-3++ 5 M2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO UTITAO 2. ERRO IV +110,98 7,5 m 2 8,0 m 2 2 8,0 m 2 M 8,5 m 2 B12 VAR. 1,0 m 2 B11 VAR. 1,0 m 2 B10 VAR. 1,0 m 2 Y IV J/ 4,5 m 2 IV J/ J/ B13 2-3++ 5 +110,98 IV IV Y Y Y IV IV IV IV Y M2 7,0 m 2 7,0 m 2 7,0 m 2 2,0 m 7,0 m 2 2 1 V 3,0 m 2 4,0 m 2 B14 1++ 37,0 m 2 18,5 m 2 B13 VAR. B14 VAR. B15 VAR. B16 VAR. B17 VAR. B18 VAR. 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 J/ J/ B15 1++ 37,0 m 2 18,5 m 2 M J/ B16 2++ 53,5 m 2 J/ 13,5 m 2 J/ B17 1++ B18 2-3++ 37,0 m 2 5 18,5 m 2 M2 111,000 J/ 1 B10 2++ 4 111,000 B11 1++ 41,0 m 2 21,0 m 2 M2 B12 2-3++ 5 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio UTITAO J/ IV 2-3++ 5 uoneisto: B13 erros: 2. Toimiva läpitalon kolmio, joka on muunnettavissa elämäntilanteen muuttuessa kaksioksi yhtiöjärjestystä muuttamatta. esuhuoneessa hyvin kaappitilaa ja laskutasoa. B13 2-3++ 5 M2 B14 1 37,0 m 18,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUDEN AIIIN MUUTOIIN. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio UTITAO 7,0 m 2 IV Y 1 2++ 53,5 m 2 uoneisto: V 3,0 m 2 J/ B16 erros: 2. äpitalon kaksio, missä on toimiva keittiö, erillinen vaatehuone, ikkunallinen sauna ja tilava parveke. M B16 2++ 53,5 m 2 13,5 m 2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUDEN AIIIN MUUTOIIN. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
ARIAAAO JAIIRRO Asunto Oy uopion Arialaakso oukamankatu 23 A-B, 70340 uopio UTITAO IV J/ 2-3++ 5 uoneisto: B18 erros: 2. Valoisa päätyasunto, mihin tulee valoa kolmesta ilmansuunnasta. Tämä kolmio on muunnettavissa elämäntilanteen muuttuessa kaksioksi yhtiöjärjestystä muuttamatta. esuhuoneessa hyvin kaappitilaa ja laskutasoa. B17 1++ B18 2-3++ 37,0 m 2 5 111,000 18,5 m 2 M2 RAENTAJA IDÄTTÄÄ OIEUDEN AIIIN MUUTOIIN. Mittasuhde 1:100 1 cm = 1 m
YDÄN ODIA Asunnot alminen on urbaanin asuntorakentamisen edelläkävijä. Rakennamme hyvän elämän mahdollistavia asuinyhteisöjä kaupunkialueiden avainpaikoille. Ymmärrämme tavallisen ihmisen tarpeet. anostamme kestävään laatuun, huolettomaan asumiseen sekä yhteisölliseen ja alueelliseen kehitykseen. Emme rakenna asuntoja, vaan koteja. Jokaisen niistä teemme kuin itsellemme, sydän edellä. WWW.AUNNOTAMINEN.FI /AUNNOTAMINEN AUNNOT_AMINEN AUNTOMYYNTI JA MATERIAAIVAINTAVEU Rakennustyö alminen Oy Mäkikatu 7, 70110 uopio Eija Tuppurainen, RM, V 040 825 1792 eija.tuppurainen@rakennustyo.net TEEN TOTEUTUETA VATAA Rakennustyö alminen Oy Mäkikatu 7, 70110 uopio ari Raatikainen, tuotantopäällikkö 040 578 4390 kari.raatikainen@rakennustyo.net